Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

lauantaina, maaliskuuta 21, 2009

Lex Nokia oikeus urkkia

Lex Nokia on hyväksytty eduskunnassa ja tasavallan presidentti Tarja Halonen on allekirjoittanut lain. On sikäli sääli että presidentillä ei ollut uskallusta pyytää korkeimmaltaoikeudelta lausuntoa Lex Nokian perustuslainmukaisuudesta. Toisaalta tämä ei ollut yllätys kun tiedossa oli minkälaisen massiivinen painostuksen Nokia ja elinkeinoelämä keräsi Lex Nokian taakse. Viimeinenkin tukipylväs suomalaisen kansanvallan ja demokratian välillä kaatui kun valtion päämieskin antautui terrorismin edessä. Vaikka mitä se kansan ääni Tarja Halosta olisi kiinnostanutkaan. Viimeinen kausi presidenttinä ja edessä järjestetty hyväpalkkainen eläkevirka. Taistelu ei kuitenkaan ole kokonaan ohi sillä Electronic Frontier Finland Ry (EFFI) on luvannut viedä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. Vaikka ihmisoikeustuomioistuin toteaisikin Lex Nokian perustuslainvastaiseksi ja päättelisi Lex Nokian loukkaavan kansalaisten oikeuksia yksityisyyteen, en usko että muutoksia tulisi langettavasta päätöksestä huolimatta. Suomen hallituksella ja viranomaisilla kun ei ole tapana ollut noudattaa ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä aikaisemminkaan joten miksi sitten Lex Nokian tapauksessa.

Lex Nokia astuu voimaan 1.6.2009. Työnantajien jotka haluavat käyttää Lex Nokiaa työntekijöidensä yksityisyyden urkkimiseen tulee tehdä asiasta ilmoitus tietosuojavaltuutetulle. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on arvioinut että valvontailmoitusten käsittely ei tule olemaan halpaa yrityksille. En kuitenkaan usko että muutamankaan tuhannen euron lasku ilmoitusten käsittelystä on kovinkaan suuri este suurimmalle osalle yrityksiä. Tietysti on täysin eria asia viitsivätkö yritykset edes tehdä ilmoitusta Lex Nokian käyttämisestä. Kiinni jäämisen riski urkintalain käyttämisestä ilman lainmukaista ilmoitusta on hyvin pieni eikä sanktiotkaan paljoa päälle paina. Yritys voi nyt "laillisesti" suorittaa urkintaa ja päästä eroon epäilyttävistä työntekijöistä yksinkertaisesti irtisanomalla. Laittomasta irtisanomisesta maksettavat korvaukset ja sakot kun ovat myös nykyisen oikeuskäytännön perusteella minimaalisia. Tämäkin yleensä edellyttäisi sitä että työntekijä edes alunperin tietäisi miksi hänet irtisanottiin. Sitäpaitsi jos yritykset elinkeinoelämän johdolla pystyivät painostamaan valtiota säätämään itselleen suotuisia lakeja, ne pystyvät myös painostamaan tuomioistuinta viittaamaan kintaalla yritysten väärinkäytöksille.

Tietosuojavaltuutettu on viranomainen jota säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Siten yritysten tekemien valvontailmoitusten käsittelyyn liittyvä aineisto on julkista tietoa ja sen voi tarvittaessa pyytää tietosuojavaltuutetun toimistosta. Onkin mielenkiintoista nähdä lista kesäkauden jälkeen niistä yrityksistä jotka Lex Nokiaa ovat aikoneet käyttää. Ehkä tästä listasta pitäisi muodostaa uusi mustalista "Lex Nokia yrityksistä" työntekijöille varoituksena työnantajista joiden palvelukseen ei kannata hakeutua. Aivan samoin kuin kuluttajariitalautakunta julkaisee mustaa listaa elinkeinoharjoittajista joiden palveluiden käyttämistä on syytä välttää.

Nyt kun viikko lain lopullisesta hyväksymisestä presidentin allekirjoittamana on kulunut, ensimmäiset IT-alan yritykset lähestyvät jo työnantajia omien tuotteidensa kanssa joiden avulla Lex Nokian mahdollistama urkinta on mahdollisimman helppo toteuttaa ja kuinka urkinta hoituu mahdollisimman automaattisesti ja huomaamattomasti. Hyvä Suomi!




Lue myös:
Kadotettu oikeudenmukaisuus

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muo oikeeesti vituttaa tän blogin artikkelit. Ensin jauhetaan pitkään ja hartaudella yksityisestä pysäköinvalvonnasta. Kun se on viimein tullut tiensä päähän alkaa suomalaisen yhteiskunnan, hallituksen ja viranomaisten mollaaminen. Haukutaan suomea ihmisoikeusloukkauksista ja korruptiosta. Missä on se talvisodan henki ja yhtenäisyys. Meidän pitäis olla suomalaisia ja tunnustaa että maassamme oikeasti kaikki on paremmin kuin suurimmassa osassa muita maita. Blogi saisi hävetä näitä kirjoitteluja. Lex Nokiakin on vain hyvästä, sillä pidetään suomalaiset työpaikat suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Laittomasta irtisanomisesta maksettavat korvaukset ja sakot kun ovat myös nykyisen oikeuskäytännön perusteella minimaalisia.

Tämä on suuri ongelma Suomessa. Suomessa yritys voi AINA irtisanoa henkilön ilman mitään syytä, ihan sama mitä lukee työsopimuksissa ja lakipykälissä. Jos (siis JOS) työntekijä vie asian rosikseen ja voittaa ainoa sanktio yritykselle on sakot ja korvaus työntekijälle joka yleensä on 12 kk palkka. Tämän yritys voi valmiiksi jo laskea henkilöä irtisanoessaan, siis kustannukset henkilöstä eroon pääsemikseksi.

Tässä pitäisi ottaa mallia Ruotsista jossa laittomasti irtisanottu pitää ottaa takaisin töihin. Kun tämä velvoite on olemassa ei henkilön laiton irtisanominen ole kannattavaa. Suomessa laiton irtisanominen on tehty lailliseksi kunhan vain maksaa sakot korvaukset.

Pienille yrityksille sakot ja korvaukset voi olla isopala mutta suurille suomalaisille työllistäjille kuten Nokia, Fortum, Sonera, Elisa jne nämä ovat taskurahoja.

Anonyymi kirjoitti...

Tietosuojavaltuutettu on viranomainen jota säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Siten yritysten tekemien valvontailmoitusten käsittelyyn liittyvä aineisto on julkista tietoa ja sen voi tarvittaessa pyytää tietosuojavaltuutetun toimistosta. Onkin mielenkiintoista nähdä lista kesäkauden jälkeen niistä yrityksistä jotka Lex Nokiaa ovat aikoneet käyttää. Ehkä tästä listasta pitäisi muodostaa uusi mustalista "Lex Nokia yrityksistä" työntekijöille varoituksena työnantajista joiden palvelukseen ei kannata hakeutua. Aivan samoin kuin kuluttajariitalautakunta julkaisee mustaa listaa elinkeinoharjoittajista joiden palveluiden käyttämistä on syytä välttää.

ERINOMAISTA. Ehdotan että blogi ottaa asian hoitaakseen ja julkaisee tänne listan yrityksistä jotka ovat hakenneet oikeutta käyttää Lex Nokiaa. Kiitos muuten mustasta listasta, olen jo kiertänyt monta kauppaa kaukaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ekalle kirjoittajalle: Herää ja hanki itsellesi elämä. Talvisota? Voi helvetti sentään. Se on kuule niin että viimeisen 15 vuoden aikana tätä sun ihanne maata on viety kohti lähi-idän diktatuureja joissa yksilöillä ei ole mitään oikeuksia. Vielä on sinne matkaa mutta ku vähän aikaa menee vielä niin perillä ollaan. Herää ja aukaise silmäsi. Suomi on yksilön oikeuksien kannalta yksi pahimmista maita euroopassa asua ja kiitos blogille siitä että on tuonut asiaa esille.

Anonyymi kirjoitti...

Seuraava asia missä kävellään perustuslain yli on laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Se aiotaa säätää myös samalla tavoin kuin Lex Nokia. Eli ei perustuslainsäätämisjärjestyksessä.

Kannattaa muistaa että aikanaan laki joukkotarkastusmaksuista liikennevälineistä jouduttiin säätämään perustuslain mukaan koska kyse oli niin selvästi julkisen vallan käyttöön liittyvistä asioista. Aivan samoin kun on kyse yksityisessä pysäköinninvalvonnassa.

Nyt kun Kimmo Sasi on ollut perustuslakivaliokunnan johdossa perustuslailla on kirjaimellisesti pyyhitty persettä monessa asiassa. Tämä herättää monia kysymyksiä Kimmo Sasista ja hänen vaikutteistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei Kimmo Sasi yksinään päätä asioista. Kyllä siinä on muut poliittiset päättäjät antaneet ohjeet, mitä tehdä jne.
Omalla tavallaan Lex Nokia on hyvä, mutta taas omalla tavallaan myös ei ole. Yritykset saivat nyt liikaa päätäntävaltaa asioihin. Jos tämä lex nokia kerran piti säätää, niin siihen olisi pitänyt antaa viranomaisille mahdollisuus hoitaa valvonta. Ei yrityksille. Niinkuin joku jo edellä sanoikin, että yritykset voivat sanoa tuosta noin vain aika heppoisin perustein irti jonkun.
Itse olen jo talonyhtiössä saanut asian silleen, että yksityinen pysäköinninvavlonta ei enään tule meille vaan kunnallinen. Meni ihan leikkimiseksi tuo yksityinen valvonta. Jos asiat olisi hoidettu toisella tavalla, eikä kyttäämisellä, hommat olisi saattaneet toimia ihan kunnollakin. Siinä olisi pitänyt kuulla myös asukkaiden mielipide, millä tavalla valvontaa olisi pitänyt suorittaa.

Anonyymi kirjoitti...

ja tunnustaa että maassamme oikeasti kaikki on paremmin kuin suurimmassa osassa muita maita.

Ai että koska muualla hoidetaan asioita typerästi, niin meidän ei tarvitse hoitaa asioitamme hyvin?

Anonyymi kirjoitti...

sitten vaan kaikki käyttämään PGP salausta jokaisessa sähköpostissa.
Kyllä kaikenmaailman valvonnan kiertäminen on mahdollista.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

"sitten vaan kaikki käyttämään PGP salausta jokaisessa sähköpostissa.
Kyllä kaikenmaailman valvonnan kiertäminen on mahdollista."

Osoitetietoja se tosin ei salaa, joten postit kulkemaan joko oman sähköpostipalvelimen kautta tai muu vastaava viritelmä.

Anonyymi kirjoitti...

Hävettää olla Nokialla duunissa. Eihän tämä kehumista ole ollut pitkään eikä työnantajaa todellakaan voi suositella kenellekään, mutta että vielä painostaa valtiota itselleen lain. Ei siinä muuta kuin tästä lähtien olen käytettävissä tasan ne 7,5 tuntia päivässä. Kun duunin ovesta astun ulos duunikänny menee kiinni ja yksityinen LG käynnistyy. Aikomustakaan ei ole tehdä duunia työnantajalle sekuntia enempää kuin mistä maksetaan palkka.

Anonyymi kirjoitti...

Blogi on kyllä täysin oikeassa siinä että ministerin paskapuheet työntekijöiden aseman kohentumisesta on sellaista soopaa että olisi lapiolla enemmänkin töitä. Työntekijä tässä on entistä heikommalla kun iso firma oikein lain varjolla saa nyt valvoa kenen kanssa työntekijät sähköpostilla keskustelevat. Miettikää jos sattuu olemaan vaikka hyvä kaveri duunissa firmassa jota oma firma pitää kilpailijana. Äkkiä siinä on sedät tummissa puvuissa olan takana kyselemässä ja päähän potkimassa.

Anonyymi kirjoitti...

Sonerahan kunnostui jo aikanaan niissä sähköpostiurkinnoissa. Eikä tainnut kummoisia rangaistuksia tulla. Samaan ovat syyllistyneet sen jälkeen Veritas ja Fortum.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi maksaa.. http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/suomi-joutuu-taas-maksamaan-pitkasta-oikeudenkaynnista/136761

Tosin eihän tuollainen 20k€ mitään vaikuta. Pitäisi olla muutama nolla perässä niin ehkäpä valtiota alkaisi sitten kiinnostamaan myös ihmisoikeudet.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä blogissa on muun julkisen keskustelun tavoin vedetty mutkat pahasti suoriksi. Olin itsekin melkein uskoa kaikkea sitä pahaa, mitä Lex Nokiasta huudeltiin. Mutta urkkiminen on yhtä laitonta ensi kesäkuussa kuin nyttenkin.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/EKn+Fagern%C3%A4s+Lex+Nokia+ei+anna+oikeutta+tarkastuksiin+yrityksiss%C3%A4/1135246002626

Elinkeinoelämän toiminta alkaa muistuttamaan jo mafian ja diktatuurin eleitä. Ensiksi kiristetään hallitusta tekemään laki oman mielen mukaiseksi ja sitten kielletään kaikki valvonta. Elinkeinoelämä näköjään haluaisi olla sekä poliisi, syyttäjä ja tuomari. Koskahan näemme että Fagernäs haluaa vielä elinkeinoelämälle oikeuden rangaista? Työsopimukseen vaan maininta että työnantaja saa rangaista yksityisoikeudellisesti työntekijää?