Jutun kuluessa molempien osapuolten argumentit olivat pääpiirteittäin samat, kuin alioikeudessakin. Vastaaja kiisti toimineensa ajoneuvon kuljettajana, sopimuksen syntymisen sekä valvontayhtiön oikeuden määrätä tämänkaltaisia maksuja.
ParkComin asiamies pyrki todistajia kuullessaan varsinaisten juttuun liittyvien todistusteemojen ohella tuomaan voimakkaasti esille sitä, miten "anarkistinen" tilanne väärinpysäköinnin suhteen on valvottavissa kohteissa ollut, ja miten valvonnalla on saatu asiaan selkeää parannusta ja kiinteistönomistajat ovat olleet asiantilaan tyytyväisiä - hyvällä tarkoituksella pyrittiin siten argumentoimaan käytettävien keinojen hyväksyttävyyden puolesta.
Oikeudenkäynnin kuluessa esille nousi yksi uusi argumentti, joka ei ole ollut esillä asian käsittelyn aikaisemmissa vaiheissa; todistajien lausunnoista kävi ilmi, että vastaajan ajoneuvo on ollut ilmeisesti tapahtumahetkellä pysäköitynä pelastustielle. Todistajina jutussa kuultiin ParkComin pysäköinninvalvojaa sekä valvontaesimiestä. Jopa ParkComin omat todistajat olivat siinä käsityksessä, että vastaajan ajoneuvo on ollut tekohetkellä pysäköitynä pelastustielle. ParkComin pysäköinninvalvoja kertoi myös todistajanlausunnossaan, miten valvottavassa kohteessa toiminnan alkuvaiheessa "ajoneuvoja oli pysäköitynä pitkin pelastusteitä" - näin hän siis myönsi "laputtaneensa" ajoneuvoja, joille edes viranomaisvalvonnassa ei voida määrätä pysäköintivirhemaksua. Myös valvontaesimiehen käsityksen mukaan vastaajan ajoneuvo on ollut pysäköitynä paikkaan, joka on "luokiteltu pelastustieksi".
Tässä yhteydessä henkilötodistelussa kävi ilmi, että sen enempää ParkComin pysäköinninvalvoja kuin valvontaesimiehenä ja tätä aiemmin reklamaatiokäsittelijänä toiminut oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilökään eivät tienneet, mikä on lain edellyttämä seuraus pelastustielle pysäköimisestä!
ParkComin pysäköinninvalvoja ei myöskäään osannut antaa täsmällistä ja oikeata vastausta siihen kysymykseen, mitä eroa on laissa tarkoitetulla ajoneuvon pysäköimisellä ja pysäyttämisellä. ParkComin valvontaesimies taasen oli siinä virheellisessä käsityksessä, että kiinteistön omistaja määrää pelastusteitten sijainnin.
Pelastustielle pysäköiminen on kielletty pelastuslaissa. Kiellon rikkojalle on tuomittava sakkoa pelastusrikkomuksesta. Edes kunnallinen pysäköinninvalvoja ei voi määrätä teosta pysäköintivirhemaksua. Pelastustielle ei lain mukaan saa pysäköidä, eikä kiinteistön omistaja tai kukaan muukaan voi siten antaa sellaiseen lupaa. Kun sopimusta pelastustielle pysäköimisestä ei voi tehdä, ei tällaisen sopimuksen rikkomisesta voi luonnollisesti myöskään periä mitään korvausta.
Edelleen kiinteistön omistajalle tai haltijalle on asetettu pelastuslaissa velvollisuus huolehtia pelastusteitten pitämisestä esteettöminä – tämä tarkoittaa siis sitä, että havaitusta pelastustielle pysäköidystä ajoneuvosta on aina ilmoitettava poliisille, joka hinaa sen pois. Jos kiinteistön omistaja tai haltija on delegoinut pysäköinnin valvonnan valvontafirmalle, tulisi valvontayhtiön tällöin vastata lain edellyttämällä tavalla kiinteistönomistajan velvollisuudesta pitää pelastustiet vapaina. Pysäköinninvalvontaa liiketoimintanaan harjoittavalta firmalta voidaan kyllä kohtuudella edellyttää, että se tuntisi pelastuslain tältä osin.
Tämän seikan heikkoa ymmärrystä valvontafirmassa kuvastaa jo se, että kaikista valvontamaksunsa maksamatta jättäneistä oikeuteen on haastettu henkilö, jonka ajoneuvo on ollut ilmeisesti pysäköitynä pelastustielle. Pelastuslakia ei siis tunneta sen enempää kenttätasolla, esimiestasolla kuin firman ylimmässä johdossakaan – yhtiössä, jonka toimiala on pysäköinnin valvonta!
KANTAJAN VALITUKSEN PERUSTELUT
Yksityisoikeudellinen pysäköinninvalvontamaksu on eri asia kuin viranomaisen määräämä pysäköintivirhemaksu
ParkComin edustaja totesi, että laista ei löydy nimenomaista kieltoa yksityisoikeudellisille pysäköinninvalvontamaksuille, eikä sellaista kieltoa voida myöskään laista johtaa. ParkComin valituksen mukaan käräjäoikeus on virheellisesti rinnastanut yksityisen pysäköinninvalvontamaksun julkisoikeudelliseen pysäköintivirhemaksuun, vaikka oikeudellisesti sen mukaan kyseessä ovat kaksi täysin eri asiaa. Kantajan mukaan käräjäoikeuden virheellinen päätös on "riistänyt kiinteistön omistajalta hänen oikeutensa asettaa ehtoja pysäköinnille".
Kantajan mukaan kyseessä on sopimus, jonka kohteena on oikeus pysäköidä. Se perustuu maanomistajan vapauteen määrätä alueensa käytöstä. Maksulla ei ole mitään tekemistä pysäköintivirhemaksun kanssa. Se seikka, että viranomaisilla on pysäköinninvalvonnassa käytössään tiettyjä viranomaisvaltuuksia, kuten mahdollisuus määrätä maksu suoraan ajoneuvon omistajalle tai haltijalle sekä mahdollisuus hinata pois väärin pysäköity ajoneuvo, osoittaa kantajan mukaan sen, että julkisessa pysäköinninvalvonnassa on kysymys täysin eri asiasta, kuin yksityisoikeudellisessa pysäköinninvalvonnassa.
Valvontasopimusten ehdot eivät ole valvontayhtiön itsensä keksimiä, vaan ne perustuvat kiinteistön omistajan tahtoon. Valvottavien alueitten haltijoitten tahdon mukaan vain merkityille paikoille saa pysäköidä. Heidän tahtonsa mukaan ehtojen vastaisesta pysäköinnistä pitää veloittaa 40 euron maksu. Maksuvelvollisuudesta on ilmoitettu alueen kaikille sisäänmenoväylille kiinnitetyissä kylteissä. Näissä kylteissä ei ole kysymys virallisesti asetetuista liikennemerkeistä, josta säädetään asetuksissa, vaan kyltit omaavat ainoastaan sen merkityksen, että ne ilmaisevat kiinteistönomistajan tahdon. Tällä perusteella kylteissä ilmaistujen ehtojen noudattamisen valvomista ei voida rinnastaa viranomaisten suorittamaan pysäköintivirheitten valvontaan.
Kantaja käytti pitkän puheenvuoron tieliikennelain 28§ 2 momentin syntyhistorian selvittelyyn – jopa niin pitkän, että oikeuden puheenjohtaja joutui hänet keskeyttämään ja pyytämään asian tiivistämistä. Kantajan mukaan tuo momentti on kopioitu suoraan Suomen kuntaliiton kunnallista järjestyssääntöä koskevasta malliasiakirjasta silloin, kun järjestyslailla on kumottu kunnalliset järjestyssäännöt.Tämän lain säätämisvaiheessa on kantajan käsityksen mukaan sivuutettu täysin uuden lain harkinta perusoikeuksien, kiinteistönomistajan tahdonautonomian toteutumisen sekä rikosoikeudellien laillisuusperiaatteen kannalta. Kyseinen 2 momentti on siten kantajan mukaan säädetty "äärettömän kepein lainsäädäntötoimin", etenkin jos siihen katsotaan sisältyvän yksityisen valvonnan kielto.
Onko viranomaisilla edes toimivaltaa valvoa yksityisillä alueilla?
ParkCom otti kannan, jonka mukaan nykylainsäädännön valossa on epäselvää, onko julkisella pysäköinninvalvonnalla ylipäätään toimivaltaa yksityisillä alueilla. Tämä olisi perustuslain 8§:n ilmaiseman yleisen laillisuusperiaatteen vastaista, koska kantajan mukaan tieliikennelain 28§ 2 momentti ei täytä rangaistusnormille tai blankettinormille asetettuja määräyksiä.
Pysäköintiehdot yksityisillä alueilla ovat alueen omistajan asettamia ehtoja ja ne perustuvat yksinomaan alueen omistajan tahtoon. Kun kyse on omistajan itsensä asettamista ehdoista, julkisilla viranomaisilla ei kantajan mukaan ole alueen omistajan valtuutuksen nojallakaan toimivaltaa suorittaa pysäköinninvalvontaa yksityisalueella.
Sopimus syntyy
Kantaja muistutti, että Vantaan käräjäoikeus hyväksyi kylttien synnyttävän ajoneuvon kuljettajaa sitovan sopimuksen. Edelleen kuluttajariitalautakunta on hyväksynyt tämän sopimuksen syntyperusteen useissa ratkaisuissaan. Kantajan käsityksen mukaan tällaisen tosiasialliseen käyttäytymiseen perustuvan sopimussuhteen syntyperusteen oikeudellinen aspekti on täysin selvä Ruotsin, Norjan ja Tanskan oikeuskäytännössä ja kyseessä on nyt ensimmäinen kerta, kun vastaava oikeuskysymys on käsillä suomalaisessa tuomioistuimessa. Kantajan käsityksen mukaan asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista, joka horjuttaisi tällaisen yksityisoikeudellisen sopimuksen syntyperustetta.
Todistustaakasta
ParkCom pysyi edelleen kannassaan, jonka mukaan ajoneuvon omistajalla tai haltijalla olisi todistustaakka siitä, kuka ajoneuvoa on ehtojen vastaisen pysäköinnin hetkellä kuljettanut. Tätä se perusteli näyttövaikeuksilla; kantaja ei voi ajoneuvon kuljettajaa tietää, mutta ajoneuvon haltijan "täytyy" se tietää. Valvontayhtiön mukaan prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa on todistustaakan asettamisessa asetettu selvästi oikeudelliset tarpeet etusijalle, eikä kohtuusharkinta kuulu lainkaan todistustaakan asettamiseen. Todistustaakan asettaminen tapahtuu oikeudenkäynnissä, se kuuluu prosessiin, eikä kyseessä ole mikään sopimusehto. Siten vaatimus käännetyn todistustaakan soveltamisesta ei voi olla "kohtuuton sopimusehto", kuten Vantaan käräjäoikeus on tuomiossaan todennut.
Vaatimukset
Loppukaneettina kantaja totesi yleisen toiminnanvapauden merkitsevän, että sallittua on kaikki, mitä ei ole laissa nimenomaisesti kielletty. Vastaavasti julkista valtaa voidaan käyttää ainoastaan nimenomaisen toimivaltasäännöksen nojalla.
Kantaja katsoo, että käräjäoikeuden tuomion pohjalla olevat oikeudelliset premissit ovat olleet täysin väärät ja tuomio on "ainutkertaisen virheellinen". Tuomio on siten kumottava ja vastaaja on velvoitettava maksamaan hänelle määrätyt valvontamaksut korkoineen sekä oikeudenkäyntikulut asiassa.
VASTAAJAN PERUSTELUT
Yksityisoikeudellinen pysäköinninvalvontamaksu ja julkisoikeudellinen pysäköintivirhemaksu tulee samaistaa
Vastaaja lähti vastineessaan siitä, että oikeus asettaa maksumääräys virheellisestä pysäköinnistä tai oikeus ottaa vastaan tällainen maksu eivät kuulu kiinteistönomistajalle, vaan poliisille tai kunnalliselle pysäköinninvalvojalle myös yksityisellä alueella. Laki ei tunne mahdollisuutta siirtää tätä oikeutta muille. Vaikka valvontayhtiö katsookin maksumääräyksen perustuvan yksityisoikeudelliseen sopimukseen, on tällainen maksu tosiasiassa rangaistusluontoinen ja sen määrääminen merkitsee tosiasiassa julkisen vallan käyttöä. Vastaaja huomautti, että lainsäädännön puitteissa kiinteistön omistaja pääsisi samaan, tavoittelemaansa lopputulokseen käyttämällä julkisen vallan järjestämää valvontaa.
Suomessa maanomistajan oikeus määrätä omaisuudestaan on hyvin rajoitettua. Kunnilla on kaavoitusmonopoli, on olemassa tarkat määräykset siitä, mihin saa rakentaa ja millä tavalla. Maanomistajalla ei voida katsoa olevan myöskään mitään rangaistusoikeutta alueellaan. Milloin omaisuudensuoja ja kiinteistönomistajan oikeudet johtavat ristiriitaan perustuslain julkisen vallan käyttöä koskevan säännöksen kanssa, ei sopimusvapauden perusteella tällaista oikeutta pysäköinninvalvontamaksujen määräämiseen voida johtaa.
Vastaaja myös totesi, että oikeudessa todistajana kuultu, juristin tutkinnon suorittanut esimiesasemassa oleva henkilö yhtiössä, jonka toimialana on pysäköinnin valvota, ei osannut kertoa, mikä on lain edellyttämä seuraus pelastustielle pysäköimisestä. Tätä vastaaja piti selvänä osoituksena siitä, että lainsäätäjä ei ole turhaan säätänyt näitä asioita poliisin ja kunnallisen pysäköinninvalvojan toimivaltaan kuuluviksi – tällä tavalla voidaan taata, että tällaisissa tehtävissä toimivat henkilöt koulutetaan asianmukaisesti ja että he myös toimivat lain edellyttämällä tavalla.
Sopimusta ei synny
Edelleen vastaaja argumentoi, että sopimusta ei voi syntyä pelkästään kyltin ohi ajamalla. Mikäli tällainen sopimuksen syntyperuste hyväksyttäisiin, johtaisi tämä kylttiviidakkoon, jossa ihmiset tietämättään ja ymmärtämättään tulisivat mitä erikoisempien sopimusten sitomaksi.
ParkComin sopimusehdot sisältävässä kyltissä on kanteessa tarkoitettuna ajankohtana ollut seuraava teksti:
"PYSÄKÖINTI SALLITTU MERKITYILLE PAIKOILLE PYSÄKÖINTILUVAN SAANEILLE"
Tästä tekstistä ei käy nimenomaisesti ilmi, onko pysäköinti sallittu myös muille kuin pysäköintiluvan saaneille. Riidatonta asiassa on, että ainakaan ajoneuvon kuljettaja ei ole tätä kyltin tekstiä laatinut. Tästä syystä tulkinnanvaraista ehtoa on sopimusoikeuden periaatteiden mukaisesti tulkittava kuljettajan hyväksi.
Vastaaja totesi olevan hyvin kyseenalaista, voisiko tällaisen kyltin perusteella esimerkiksi Suomessa asuva venäläinen, joka ei osaa suomea, ruotsia tai englantia, tulla näitten ehtojen sitomaksi. Jotta Suomessa saa ajaa autoa, on henkilöllä oltava ajotutkinto suoritettuna täällä tai sellaisessa muussa maassa, jossa liikennesäännöt ja niitä ilmaisevat merkit ovat kansainvälisten sopimusten mukaiset. Näin pystytään takaamaan, että ajoneuvoa kuljettavat henkilöt ymmärtävät virallisten liikennemerkkien merkityksen. Tässä nimenomaisessa tapauksessa vain yhdessä kantajan kirjallisena todisteena esittämässä valokuvassa on nähtävillä tällainen virallinen, pelastustietä osoittava liikennemerkki. Yhdelläkään sisäänajoväylällä ei tällaista liikennemerkkiä ole.
Riidan kohteena olevassa tapauksessa on myös jäänyt epäselväksi, kuinka pitkäksi ajaksi ajoneuvo on pysähtynyt. Tämä seikka ei ilmene millään tavalla asiassa esitetystä todisteluaineistosta. Valvoja ei ole varmistanut, onko kyseessä ollut lain sallima ajoneuvon pysäyttäminen vaiko kielletty pysäköinti.
Lisäargumenttina vastaaja toi esille, että asiassa esitetyn todistelun perusteella näyttää siltä, että ajoneuvo on ollut pysäköitynä pelastustielle. Pelastuslaki kieltää tämän, ja lain rikkomisesta on tuomittava sakkoon. On kuitenkin kyseenalaista, ottaako hovioikeus tätä argumenttia huomioon, sillä se esitettiin nyt ensimmäistä kertaa vasta valitusasteessa, eikä mitään sellaista syytä tullut esille, joka olisi estänyt seikan esiintuomisen jo alioikeudessa.
Todistustaakasta
Vastaaja kiisti kantajan vaatimuksen todistustaakan kääntämisestä lakiin perustumattomana. Ajoneuvon kuljettaja on tässä tapuksessa jäänyt toteen näyttämättä. Vastaajan mukaan valvontayhtiö ei ole esittänyt asiassa mitään näyttöä siitä, että vastaaja olisi kuljettanut ajoneuvoa pysäköintivirhemaksujen antamisen ajankohtana.
Laki pysäköintivirhemaksusta on hyväksytty nk. perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tähän on päädytty siitä syystä, että lainsäätäjä on halunnut mahdollistaa pysäköintivirhemaksun kohdistamisen ajoneuvon kuljettajan ohella myös sen omistajaan tai haltijaan, jonka perusoikeuksiin menettely puuttuu. Vastaajan mukaan tämä seikka kuvastaa, miten korkealle on asetettava kynnys sille, että joku henkilö voidaan katsoa rangaistusseuraamuksen määräämistä varten ajoneuvon kuljettajaksi. Valvontayhtiöllä on yksiselitteisesti todistustaakka ajoneuvon kuljettajasta.
Vastaajan mukaan esimerkiksi kameravalvonta ajoneuvon kuljettajan toteennäyttämiseksi olisi ollut järjestettävissä helposti ja kohtuullisin kustannuksin. Näin kantajan väite, jonka mukaan sillä "ei ole mahdollisuutta esittää näyttöä ajoneuvon kuljettajasta", on perusteeton.
Vastaajan mukaan käräjäoikeuden ratkaisu asiassa on ollut perusteiltaan oikeaan osunut ja se tulee pysyttää voimassa.
Lue myös:
ParkCom Oy hävisi käräjäoikeudessa
ParkCom Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Valvontayhtiön korkean eettiset arvot
Yksityinen rankaiseminen
Laiton lailliseksi lain vastaisesti
LUKIJAN ARTIKKELI: Kuluttajavirasto ja yksityinen pysäköinninvalvonta
