Televisiomaksutarkastajan kiristyksen kohteena

Ovikello soi kiukkuisen oloisesti. Vedän housut jalkaan ja kiiruhdan aukaisemaan ovea. Kuka siellä nyt tähän aikaan? "Televisiomaksutarkastaja iltaa." Näyttää samalla tarkastajan korttinsa. "Tietojemme mukaan ette ole maksaneet televisomaksua, onko teillä asunnossanne televisio käytössä?". Katson hetken aikaa hölmistyneenä. Televisiota ei ole ollut vuosiin eikä myöskään mitään muutakaan vempainta jolla katsoa televisolähetyksiä. Kuulostaa tietysti kliseeltä, mutta näin se vain on. Elämällä on muutakin tarkoitusta kuin tuijottaa tyhmänä välkkyvää ruutua. "Ei ole televisiota, eikä muutakaan laitetta jolla katsoa televisiolähetyksiä". Tarkastaja katsoo hetken viileästi ja kuikuilee olkani takaa näkyvästä oviaukosta sisään. Etsii tietysti televisiota katseellaan. Ei auta, eikä löydä kun ei laitetta ole tullut hankittua. "Voinko päästä sisälle asuntoon tarkistamaan että asia todella on näin?". Onko hän tosissaan? "Ette voi, ei. Minun ei tarvitse päästää ketään asuntooni jos en halua". Tarkastaja harmistuu kommentistani silmin nähden. "Selvä, määrään teille sitten tarkastusmaksun ja televisiomaksun takaantuvasti vuodelta. Joka kerta kun avaatte minulle oven ja että päästä minua sisään tarkistamaan asiaa saatte maksun uudelleen". Nyt on minun vuoroni ärsyyntyä. Tämä ei varmasti jää tähän.

Edellä kuvattu tapahtuma on todellinen, vaikka repliikkien sisältö ei sanatarkkaan vastaakkaan todellisuutta. Asukas ei tallentanut keskustelua. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä pitänyt. Viestintäviraston suhtautuminen televisiomaksutarkastajan harrastamaan kiristykseen ja hyvän hallintotavan vastaiseen käytökseen oli harvinaisen välinpitämätöntä ja vähättelevää, vaikka vastasivatkin asiasta tehtyyn tiedusteluun.

Perustuslain (11.6.1999/731) 10§ mukaisesti jokaisen yksityiselämä ja kotirauha on turvattu. Toimenpiteiden kohdistaminen kotirauhansuojaamaan paikkaan edellyttää siitä erikseen säädettyä lakia. Televisiomaksutarkastajan toimintaedellytykset on määritelty laissa valtion televisio- ja radiorahastosta (9.10.1998/745). Edellämainitun lain 7§ määrittelee jokaiselle maksuvelvollisuuden television käytöstä. Lain 9§ määrittelee velvollisuuden tehdä ilmoitus käytössään olevasta televisiolaitteesta. Lain 10§ määrittelee viestintävirastolle oikeuden käyttää tarkastajia ja asukkaalle totuudenmukaisen tiedonantovelvollisuuden käytössään olevista televisiolaitteista. Tarkastuksen suorittamisen yhteydessä tulee tarkastajalle tämän pyynnöstä esittää tiedot television käyttäjästä, käytössä olevien televisioiden lukumäärästä ja sijainnista, television käytössäoloajasta ja muista televisiomaksun perinnässä tarvittavista seikoista. Erityisen tärkeää on huomioida että hallituksen esityksessä (34/1998) laiksi valtion televisio ja radiorahastosta todetaan 10§ osalta selkeästi, että televisiomaksutarkastajilla ei ole oikeutta mennä asuntoon sisälle ja asukkaan antama suullinen tieto television olemassaolosta on riittävä: "Samalla esitetään, että tarkastajalla olisi tietty tiedonsaantioikeus tehtäviensä hoitoon liittyvistä seikoista. Tiedot voisi esittää suullisesti eikä esitykseen liittyisi mahdollisuutta tulla kodin oven sisäpuolelle tarkastuskäynnille vastoin asukkaan tahtoa."

Asian pitäisi olla harvinaisen selkeä. Asukas ei saa valehdella televisiolaitteen olemassaolosta ja hänen on kerrottava totuudenmukaisesti tarkastajalle laissa määrittellyt tiedot. Tarkastajan on perustettava päätöksensä asukkaan lausuntoon sekä yleisesti havainnoimiinsa asioihin. Asukkaan ei tarvitse päästää televisiomaksutarkastajaa sisälle asuntoon eikä televisiomaksutarkastaja voi vaatia sisäänpääsyä millään verukkeella.

Viestintäviraston ylitarkastaja vastasi sähköpostitse esitettyyn valitukseen ja sisällöstä kävi edellämainitut periaatteet selvästi esille. Yllätys oli kuitenkin viestintäviraston tulkinta hallintoasioissa noudatettavista käytännöistä.

"Paikalla olevalla henkilöllä on kuitenkin valtion televisio- ja radiorahastosta annetussa laissa säädetty tiedonantovelvollisuus. Hallintoasioissa noudatettavien säädösten ja periaatteiden mukaan selvittämisvelvollisuus on sillä, kuka voi esittää täydellisimmät ja luotettavimmat selvitykset. Oikeuskirjallisuudessa onkin katsottu, että selvittämisvelvollisuus on myös asianosaisella samoin kuin, että asianosaisella on velvollisuus esittää vastanäyttöä osoittaakseen viranomaisen vaatimuksen perusteettomaksi. Hallinto-oikeudet ovat puolestaan katsoneet ratkaisukäytännöissään (yksittäistä ennakkopäätöstä ei ole annettu) vakiintuneesti, että asianosaisen tulee ja tämän on myös mahdollista tarkastuksen suorittamisen yhteydessä tarkastaja sisälle asuntoon päästämällä ja tarkastajalle laitteet näyttämällä esittää selvitys siitä, ettei hänellä ole televisiota käytössä." (ote viestintäviraston ylitarkastajan vastauksesta)

Käytännössä viestintävirasto antaa ymmärtää että viranomainen, voi esittää aina minkälaisen väitteen tahansa jonka kumoaminen vastaväitteellä on asukkaan tehtävä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos tarkastaja ei usko lain mukaisesti annettua suullista selvitystä, tarkastaja voi väittää edelleen television olevan olemassa ilman käytännön todisteita ja asukkaan ainoaksi mahdollisuudeksi todistaa tarkastajan väite perättömäksi on päästä tarkastaja asuntoon toteamaan tilanne. Tämä on täyttä puppua. Käytännössä tällä tulkinnalla viestintävirasto ohittaisi perustuslain sekä hallituksen esityksen lain valtion televisio- ja radiorahaston tulkinnasta siltä osin kuin esityksessä ja laissa todetaan että tarkastajalla ei ole oikeutta mennä asuntoon sisällä ilman lupaa ja asukkaan antama suullinen selvitys on riittävä.

On selvää että viestintäviraston tulkinta televisiomaksutarkastajan ja asukkaan näyttövelvollisuudesta on lain hengen vastainen ja rikkoo räikeästi asukkaan perusoikeuksia ja oikeuksia yksityisyyteen. Yleisesti ottaen väitteen esittäjällä on todistusvelvollisuus. Toki henkilöllä jolla asiaan liittyvä tieto on hallussaan on myös hallinnollisissa asioissa todentamisvelvollisuus tiettyyn rajaan asti. Hallinto-oikeudesta löytyy päätöksiä joissa tarkastaja on todennut television olemassaolon eikä asukas edes ole kiistänyt asiaa. Riitaa on tullut siitä onko kyseisellä laitteella voinut katsoa televisiolähetyksiä, vai onko laite ollut ainoastaan DVD-levyjen katselua varten. Näissä tapauksissa hallinto-oikeus on katsonut että asukkaalla on näyttövelvollisuus televisiolaitteen ominaisuuksista. Nyt kysymys kuitenkin oli siitä, että tarkastaja ei pystynyt toteamaan televisiolaitteen olemassaoloa ja yritti tarkastusmaksulla kiristää asukasta päästämään hänet sisään asuntoon. Hän vahvisti kiristystään toteamalla pystyvänsä määräämään maksun uudelleen aina joka kerta kun hän saapuu ovelle soittamaan ovikelloa. On selvää että tämän suuntainen kiristäminen ei koskaan mene läpi hallinto-oikeudessa eikä mikään oikeuskäytäntö tue tämän kaltaista toimintamallia sanoi viestintäviraston ylitarkastaja asiassa sitten mitä tahansa. Suomessa viranomaisten lakiin perustumaton mielivalta on monissa paikoin räikeän ylimielistä joten viesintäviraston tulkinta asiassa ei sikäli tule yllätyksenä.

Edellämainitun toiminnan laillisuuden ja hyvän hallintotavan mukaisuuden asettaa koetukselle myös tarkastusraportin puuttuminen. Olisi vähintäänkin kohtuullista että tarkastaja kirjoittaisi paikan päällä tilanteesta raportin jonka asukas hyväksyisi totuudenmukaisena. Nyt tarkastaja voi kirjoittaa omassa raportissaan mitä tahansa eikä asukas pysty kiistämään tapahtunutta millään tavoin. Kun vielä huomio viestintäviraston myönteisen asenteen tarkastajien mielivaltaiselle käyttäytymiselle, asukkaalle ei käytännössä anneta mitään mahdollisuuksia todistaa tarkastajan esittämää väitettä perusteettomaksi. Viestintävirasto toimii omien etujensa mukaisesti joten puolueettomuuten ei tosiaankaan kannata luottaa.

En ihmettele yhtään ettei asiasta ole korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksiä. Tässäkin tapauksessa televisiomaksutarkastajan uhkailut ylimääräisistä maksuista olivat tyhjää puhetta. Näyttää selvästi siltä, että viestintävirasto painaa villaisella esille nostetut ongelmatilanteet eikä todellisuudessa asukas koskaan edes saa tarkastajan uhkaamia seuraamuksia. Kyse on vain tavasta kiristää ja peloitella asukas päästämään tarkastaja sisään asuntoon jotta television olemassaolo voitaisiin varmistaa. Tähän ei pidä suostua. Suosittelen seuraavan kerran vähintäänkin televisomaksutarkastan valokuvaamista ja keskustelun tallentamista sekä materiaalin julkaisemista jotta tällainen viranomaisten harrastama mielivaltainen kiristäminen saadaan kuriin. Viestintäviraston toiminnasta voi myös kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Lue myös:
IPTV ja televisiomaksu
Pitääkö televisiomaksu maksaa?
Puheluiden tallentaminen
Keskustelun tallentaminen