Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

maanantaina, tammikuuta 01, 2007

Oletko myynyt autosi?

Oman ajoneuvon myyminen on helppoa. Käytännössä myyminen edellyttää rekisteriotteen ilmoitusosan tai erillisen luovutusasiakirjan täyttämistä, johon merkitään myyjän ja uuden omistajan tiedot.

Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole täysin selvä myyjän kannalta, vaikka omistusoikeus ajoneuvoon on siirtynyt uudelle omistajalle. Lain mukaan uuden omistajan on tehtävä rekisteröinti-ilmoitus ajoneuvorekisteriin / ajoneuvohallintakeskukseen.

Entä jos uusi omistaja ei tee ilmoitusta?

Ajoneuvo jää rekisteriin virallisesti myyjän nimelle, vaikka omistussuhde on vaihtunut. Myyjällä ei ole päätäntävaltaa ajoneuvon suhteen, mutta ostajan tahallisen tai tahattoman rekisteröinnin laiminlyönnin seurauksena myyjälle voi jäädä ajoneuvosta muita velvoitteita. Pahimmasta päästä ovat tietysti maksamattomat ajoneuvoverot, jotka viranomainen perii vaikka ulosmittaamalla rekisteriin merkityltä omistajalta. Muita vastuita ovat pysäköintivirhemaksut sekä mm. ParkCom:n ja ParkPatrolin harrastamat yksityisoikeudelliset pysäköintimaksut. Kyseiset yhtiöt tarkistavat tietonsa ajoneuvorekisteristä ja yrittävät saada aiheettomat maksunsa perittyä rekisteriin merkityltä omistajalta tai haltijalta.

Kuinka moni autonsa myynyt henkilö muistaa tarkistaa viikon tai kuukauden päästä onko uusi omistaja rekisteröinyt ajoneuvon itselleen?

Tiedän tapauksia, jossa puolen vuoden jälkeen on huomattu ajoneuvon olevan edelleen myyjän nimissä. Uusi omistaja on kerännyt roiman kasan pysäköintivirhemaksuja, jotka kaikki lankeavat myyjän vastuulle. Siinä ei auta viranomaisille tai pysäköintiyhtiöille selittää ajoneuvon myynnistä yhtään mitään, koska ainoa asia johon he luottavat on tiedot, jotka löytyvät ajoneuvorekisteristä. ParkCom:n tai ParkPatrolin suhteen ongelmaa ei tietenkään ole koska kyseisisä maksuja ei tarvitse muutoinkaan maksaa.

Miten tämän tilanteen voi välttää?

1. Muista tarkkailla myynnin jälkeen, että uusi omistaja todella rekisteröi ajoneuvon nimiinsä.

2. Mikäli uusi omistaja ei rekisteröi ajoneuvoa, vanhan omistajan kannattaa tehdä myynti-ilmoitus lähimällä katsastustoimipaikalla, vakuutusyhtiöön tai ajoneuvorekisteriin. Ilmoituksen tekemiseen riittää ilmoitusosan tai luovutusasiakirjan kopio. Myynti-ilmoituksen voi tehdä myös heti kaupan jälkeen.

Autojobbarit

Jotkut autojobbarit toimivat myös epärehellisesti. He eivät koskaan rekisteröi ostamaansa ajoneuvoa itselleen, vaan saattavat myydä ajoneuvon eteenpäin edellisen omistajan tiedoilla. Tällä tavalla on mahdollisuus siirrättää vastuuta uudelle omistajalle. Ostajan kannalta tämä on vaarallista. Koskaan ei pidä ostaa ajoneuvoa muulta kuin ajoneuvorekisteriin merkityltä omistajalta!

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nykyisin tilanne on itse asiassa ihan hyvä tuon vuotuisen ajoneuvoveron (eli Ihalaisveron) takia. Uuden omistajan laiminlyönnin takia postia tulee edelliselle omistajalle melko nopeasti.

Myin joskus muinoin autoni juuri kuvatunlaiselle jobbarifirmalle. Autosta ei kuulunut mitään moneen vuoteen, kunnes lopulta poliisi soitti minulle. He kyselivät "kohteliaasti" syytä siihen, miksi autoni oli annettu rattijuopon kuljetettavaksi. Luovutustodistuksella asia selvisi onneksi melko nopeasti. Ja rattijuoppokin oli ilmeisesti auton senhetkinen omistaja muutoin kuin papereiden puolesta.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tuo ole ihan jokaisen ajoneuvon myyjän omalla vastuulal huolehtia että vie sen luovutustodistuksen ajoneuvoverohallintoon tai katsastusasemalle, jossa sinut kirjataan pois ajoneuvovastuusta. Se sitten siirtääkö seuraava omistaja sitä ikinä omiin nimiinsä ei ole enää silloin sinun ongelmasi, vaan katsastusviranomaisten.

Ja jos myy ajoneuvonsa ottamati luovutustodistusta, on se jo toinen asia.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös ongelma ole juuri siinä että luovutustodistusta ei tarvitse viedä mihinkään. Eli jos tuon jättääpi tekemättä niin silloin kaikki on myyjän harkinnan mukana. Kun minä myin auton, en minä tehnyt erilistä ilmoitusta myynnistä, tarkistin että uusi omistaja on reksiteröinyt ajoneuvon omiin nimiinsä.

Anonyymi kirjoitti...

Kunhan ottaa kopion luovutusosasta tai tekee erillisen luovutustodistuksen tai kauppakirjan, ei ongelmaa pitäisi olla. Sen voi esittää myös vasta siinä kohtaa, kun jotain saatavia yritetään periä. Omaa tyhmyyttä tietysti on, jos ei mitään dokumenttia myymisestä jätä itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen aina auton myytyäni vienyt luovutustodistuksen liikennevakuutusyhtiöön, jossa liikennevakuutus on irtisanottu, jolloin kaikki vastuu ko. autosta päättyy.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt taidettiin yhtä sukulaista vähän kusettaa, ehkä...

Hän oli myynyt auton, rahat sai ja sen puolesta ok. Mutta hän oli antanut vain allekirjoittamansa ilmoitusosan (päivämääräkin unohtui), eikä ollut tehnyt luovutustodistusta.

Ja nyt ei ole myyjän nimeä/numeroa ja on pelko siitä ettei ostaja välttämättä rekisteröikään autoa itselleen vaan vakuutukset ja verot tulee edelleen edelliselle omistajalle.

Hän pyysi minulta apua, mutta en osannut sanoa.

Mitä vaihtoehtoja hänellä on jos ostaja onkin epärehellinen eikä rekisteröi autoa heti itselleen.

Ittellä tuli mieleen, että jos auto on edellisen omistajan nimissä, niin hänhän saa haettua kats.konttorilta uuden rekisteriotteen "hukkuneen" tilalle ja poistaa auton rekisteristä.

Vai onko muita vaihtoehtoja?

Anonyymi kirjoitti...

hänen tarvitsee vain ilmottaa AKE:lle että auto on myyty tuntemattomalle henkilölle. sen pitää olla kirjallinen ja siinö pitää olla myynti päivä ja kaksi todistajaa. he sitten selvittävät asian. mullakin ois sit kysymys et mitä käy henkilölle joka ei rekisteröi autoa

Anonyymi kirjoitti...

heips´

minulla on tullut näitä tapauksia joissa olen vielä omistaja ajoneuvoissa jotka olen myynyt.

ja olen joutunut hakemaan arkistoistani luovarit ja laittamaan ne todistettuna AKEen , viisi ajoneuvoa vieläkin nimissäni joista olen maksanut ajoneuvoverot yli kuudelta vuodelta jona aikana en ole edes niitä omistanut, enkä ole ainoa jota asia kismittää mutta kaitpa joskus selviää.

Hyvitykset ei vaan tahdo koskaan tulla perille !

kyseessä useita tuhansia euroja.

Anonyymi kirjoitti...

Niin minäkin sain huolimattomuuteni vuoksi tehdä ylimääräistä duunia! Eli möin auton ja ostaja vaikutti oikein asialliselta. Koeajojen jälkeen päätettiin että tehdään kaupat. Rahat tuli käteisellä heti kouraan. Sitten täyteltiin lappuja. Eli ainoastaan rekisteriotteen ilmoitusosaan nimet ja allekirjoitukset. Ei luovaria. No siinä sitten oli kohta se seitsemän vuorokautta kulunut niin auto oli edelleen mun nimissäni. Siinä vaiheessa alkoi hälytyskellot soida, että sillä uudella omistajalla ei taida olla aikomustakaan ottaa sitä nimiinsä. Soitin sitten AKE:lle ja kysyin miten toimin tässä tilanteessa! Sieltä neuvoivat että tekisin yksipuolisen luovutuskirjan. Ostajan nimi ja osoite minun tiedossani oli. Tein tällaisen vapaamuotoisen luovutuskirjan, jossa kerroin mitä on myyty ja milloin. Sitten parin todistajan nimmarit oman nimmarin lisäksi. Myyntitapahtumalla oli todistajia ja kaikki niistä näkivät että sain rahat ja annoin auton. Vein sitten tuon luovutuskirjani katsastuskonttorille ja siellä kirjasivat sen järjestelmään. Tarkastin vielä tekstiviestillä hetken kuluttua niin sinne oli rasitetiedoiksi tullut että "omistaja ilmoittanut myyneensä ajoneuvon". Soitin lisäksi vielä vakuutusyhtiööni ja he tarkastivat sieltä, että ilmoitukseni näkyy myös heillä. Vakuutus laitettiin poikki saman tien. Että semmosta. Homma ok mun osalta tällä tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä saanyt tapella auton kanssa josta on luovutustodistus jätetty jo vuosia sitten näkyen rasitteena. Auto kerätty romuna Ruotsissa varikolle ja romutettu siellä.

Yrittävät periä maksuja silti täältä ensin suoraan pääkallopaikalta tulevilla laskuilla. Sen jälkeen ulkomaisen perintätoiminston kautta. Ja nyt asiaa hoitaa OK-perintä. Ilmoitus luovarista ja uudesta omistajasta on jätetty aken omista tiedoista ottaen, mutta eipä ole näyttänyt auttaneen ja tuli uudestaan OK-perinnältä kirjettä että Ruotsalaiset on näyttäneet omistajaksi. Uudelleen asiasta ilmoitettu että autosta on luovari jätetty ja rasite näkyy ja odotellaan mitä seuraavaksi.

Liekö tässä oikeuteen saakka saa lähteä tollaisesta yli 400€ laskusta.

Anonyymi kirjoitti...

Jos autot jää lojuun teidän nimiin ja teille on maksettu käteisellä, niin hakekaa uusi luovari katsatuskonttorilta ja auto pois. Uuden saa ''hukkuneen' tilalle ja maksaa noin 20 euroa. Sehän on teidän auto jos papereissa lukee niin.

Jukka Takamaa kirjoitti...

Mulle on käynyt taas toisinpäin..ostin käytetyn auton ja pankin lainan takia omistajuus siirtyi mulle vasta kun olin maksanaut lainan...autoa varten piti ottaa superkasko. Valitettavasti jouduin maksamaan tälle käytetylle autolle superkaskoa 2 vuotta sen jälkeen kun olin jo lainan maksanut.Täme siksi että unohdin ilmoittaa AKEen että auto on siirtynyt mulle. Alunperinkäytettynä ostetun auton superkaskot ova maksaneet enemmän kuin koko auton arvo.