Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

sunnuntaina, elokuuta 09, 2009

Lex Nokia - tunnistetietojen käsittely yrityksissä - 0 kpl

Kuuluisa Nokian demokraattista valtiota uhkailemalla ajama Lex Nokia -laki eduskunnassa astui voimaan 1.6.2009. Ne yritykset jotka aikovat käsitellä lain tarkoittamia luottamuksellisia tunnistetietoja joutuvat Sähköisen viestinnän tietosuojalain (16.6.2004/516) 13 i § mukaisesti tekemään ennakkoilmoituksen tietosuojavaltuutetun toimistoon tunnistetietojen käsittelyn aloittamisesta.

Eräs blogin vakituinen lukija on ystävällisesti pyytänyt tietosuojavaltuutetun toimistosta "mustaa listaa" niistä yrityksistä jotka aikovat työntekijöidensä sähköpostia urkkia. Pyyntö perustuu lakiin viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Tietosuojavaltuutetun toimistosta saadun tiedon mukaan yli kahden kuukauden aikana ennakkoilmoituksia lain salliman urkinnan aloittamisesta ei ole tullut yhtään!

Onko laki sitten turha, vai onko niin että yritykset eivät ole alun perinkään tarvinneet Lex Nokian kaltaista lakia? Työntekijöiden sähköpostiurkintaa on tapahtunut kautta aikojen ja kiinni jäämisen riski on ollut täysin olematon. Laki ei ole tuonut tähän käytännössä mitään muutosta koska lakia rikkoville yrityksille ei muutoinkaan ole lain noudattamatta jättämisestä mitään sanktioita.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tästä keväällä uutisoitu kuinka tietosuojavaltuutetun toimistossa pelättiin kauheaa ruuhkaa ilmoitusten käsittelyyn. Muistaakseni EK valitti käsittelymaksuista ja kaikenlisäksi vielä yritti vesittää tietosuojavaltuutetun oikeuden tehdä tarkastuksia yritykseen.

Saattaahan se tietysti olla että kesälomien takia ei ole vielä ilmoituksia jätetty, tai sitten niitä ei ole aikomuskaan jättää vaan sähköpostiurkinta jatkuu kuten tähänkin asti ... laittomasti ja loukaten kansalaisten perustuslaissa turvattuja oikeuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Se on hyvä että joku on valmis julkaisemaan niiden yritysten nimet jotka aikovat työntekijöidensä sähköpostia urkkia. Tietääpä olla hakematta duunia moisista paskafirmoista.

Anonyymi kirjoitti...

http://paskimmat-tyonantajat.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Muistuttaisin jälleen, että kyse ei ole pelkästää sähköpostin seurannasta vaan kaikesta teleliikenteestä. Tähän kuuluu siis myös surffailu eli se, millä sivuilla käy ja milloin.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tämä väkisinkin herättää kysymyksen miksei yksikään yritys ole tehnyt ilmoitusta? Odotettiin ruuhkaa ja EK:n vaati nopeaa ja kohtuuhintaista käsittelyä ilmoituksille. Nyt yksikään yritys (edes Nokia) ei ole kiinnostunut aiheesta.

Anonyymi kirjoitti...

Katsokaas, ei se niin mene että yritykset tekee ilmoituksen seurannasta. Yritykset SEURAA kokoajan "laittomasti" sähköpostiliikennettä ja muuta tietoliikennettä. Jos yrityksessä ilmenisi jotain ja asiasta pitäisi tehdä julkinen (tutkintapyyntö/rikosilmoitus) sitten tehdään asianmukainen ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon. Mutta vasta sitten. Laki on siis susi jo syntyessään, taas yksi täysin epäonnistunut laki monen muun parin vuoden aikana säädetyn lain rinnalle.

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko Nokia on maksanut puolueille ja ehdokkaille vaalitukea jotta on saanut tahtonsa läpi, koska mitenkään muun kuin korruption voimin ei Suomessa perustuslaillisia oikeuksia pilkota. Taisi saada keskusta isotkin rahat Nokialta?

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni koko laista tehty haloo on aivan turhaa monestakin syystä.

Esimerkiksi sisäistä postia (siis kirje) on voitu seurata aina. Aina on voitu katsoa kirjeestä tai paketista minne se on menossa tai kenelle se on rakennukseen tulossa.

Laillisesti tuo ei merkitse myöskään itse sisällön lukemista, kuten ei kirjeestäkään näe sisältöä avaamati sitä ensin, joka onkin laitonta.

Ja kuten jo mainittu, niin sähköpostiliikennettä sisältöinen on voitu lukea/seurata halutessaan täysin salaa alusta asti. Pop3-liikenne kun on täysin avointa liikennettä, ellei erikseen halua sitä salata. Sniffereillä voi lukea postit sisältöineen suoraan.
Jos taas ihan oikeasti jokin työntekijä haluaa olla niin idiootti, että tekee myyräntyönsä työpaikalla, niin liikenteen voi aina salata.

Laki ei siis ole millään muotoa ison metelin arvoinen juttu, turha kylläkin.
Eihän rikosilmoitukseen sinänsä edes tarvitse tehdä lupaa teletunnisteiden seurannalle, kunhan tekee ilmoituksen, niin sen jälkeenhän ne postit joka tapauksessa luetaan/seurataan.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa että joku on ottanut asian pöydälle. Minä ainakin haluan nähdän mustan listan yrityksistä jotka välttämättä haluavat vakoilla työntekijöitään. Aikanaan kun talouden nousu alkaa ja työntekijöistä taas kilpaillaan minä en ainakaan halua firmaan duuniin joka on Lex Nokia "oikeuttaan" käyttänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmeellistä että Nokia ei ole tehnyt ilmoitusta tunnistetietojen käsittelystä? Senhän täytyy tarkoittaa sitä että hei eivät "vakoile" työntekijöitään, eikö niin?

Anonyymi kirjoitti...

Nokialla on vakoiltu sähköposteja jo kauan. Asianomaiselle oletetulle syylliselle on keksitty joku keinoa sanoa se irti hiljaisuudessa, ei siihen ole lakia poliisia tai tuomaria tarvittu ennenkään.

Ex. Nokia e-mail administrator

Anonyymi kirjoitti...

"Yritykset SEURAA kokoajan "laittomasti" sähköpostiliikennettä ja muuta tietoliikennettä. Jos yrityksessä ilmenisi jotain ja asiasta pitäisi tehdä julkinen (tutkintapyyntö/rikosilmoitus) sitten tehdään asianmukainen ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon"

Siis jotenkin niin, että ... ensin me epäiltiin jotain ja tehtiin ilmoitus ... mutta eipä enää näkynyt mitään. Sitten me katsottiin niitä logeja, joita meidän on lain mukaan pakko muutenkin pitää, ja sieltähän löytyi tämmöistä ja tämmöistä... ???

Anonyymi kirjoitti...

Itse istun julkishallinnon tietohallinnossa ja voin sanoa että emme tarvitse tälläisiä toimia mihin laki antaisi luvan. On meillä joillain päättäjilläkin vielä maalaisjärkeä, joten ei tämä maa nyt ihan mätä vielä ole.