Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

keskiviikkona, toukokuuta 18, 2011

Lakien perustuslainmukaisuuden valvonta

Käytännössä kaikki modernit oikeusjärjestelmät perustuvat jonkinlaiselle normihierarkialle. Valtioelinten ja kansalaisten toimintaa ohjaillaan eritasoisilla asetuksilla ja hallinnollisilla määräyksillä, joiden antaminen perustuu laissa annettuun valtuutukseen. Normihierarkian huipulla on yleensä erityinen, hyvin pysyväksi ja pääsääntöisesti muuttumattomaksi tarkoitettu ja yleensä varsin abstrakti, lähinnä ylimpien valtioelinten valtasuhteita ja lainsäädäntömenettelyä koskeva sekä kansalaisten perustava laatua olevat oikeudet määrittelevä ”korkein laki”, jota yleensä nimitetään joko perustuslaiksi tai valtiosäännöksi. Perustuslain addressaatti – se, jonka toiminnan sääntelyyn laki on kohdistettu – on ensisijaisesti lainsäätäjä. Perustuslailla pyritään siis asettamaan eduskunnalle rajat sen suhteen, millaisia lakeja se voi säätää. Perustuslain itsensä muuttaminen on puolestaan tehty erityisen vaikeaksi ja huomattavan suurta poliittista yksimielisyyttä vaativaksi, jotta sillä olisi se asema eduskunnan lainsäädäntövallan rajoittajana, mikä sille on tarkoitettu.

Suomen perustuslain ehkäpä keskeisin lähtökohta on valtiosääntöoikeudellinen virkamieshallintoperiaate, jonka mukaan julkista valtaa käyttävät vain viranomaiset ja näiden nimissä vain laillisesti virkoihinsa nimitetyt virkamiehet. Tällä halutaan turvata julkisen vallan käyttöä koskeva lainmukaisuus, yhtenäisyys ja objektiivisuus. Toinen keskeinen periaate on se, että yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla. Lakia alemmanasteisilla asetuksilla tai muilla hallinnollisilla päätöksillä ei voida määrätä yksilön oikeusaseman perusteista. Myös virkamiesten oikeusaseman perusteet kuuluvat lailla säädettäviin asioihin.

Millä sitten voidaan taata, että perustuslakia tosiasiassa myös noudatetaan? Yleisesti tarkasteltuna perustuslainmukaisuuskontrolli voidaan toteuttaa ja eripuolilla maailmaa se toteutetaan lähinnä neljällä erilaisella tavalla, jotka pääpiirteittäin ovat yleinen tuomioistuinkontrolli, valtiosääntötuomioistuinkontrolli, parlamentaarinen kontrolli sekä jonkin erityiselimen suorittama muu kuin parlamentaarinen- tai tuomioistuinkontrolli. Näiden keskeiset erot liittyvät siihen, kohdistuuko valvonta lakiesitykseen ennen lain voimaantuloa vaiko jo voimassa olevan lain jälkikäteiseen valvontaan.

Suomessa lakien perustuslainmukaisuuden kontrolli on ollut vakiintuneesti eduskunnan
perustuslakivaliokunnan suorittaman ennakkovalvonnan varassa. Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Mikäli lakiehdotus havaitaan säätämisvaiheessa perustuslain vastaiseksi, ei lakia voida sellaisenaan säätää. Tällöin menettelyvaihtoehtoina ovat joko perustuslain samanaikainen muuttaminen, lakiehdotuksen hylkääminen tai sen perustuslain vastaisen osan poistaminen, lakiehdotuksen muuttaminen siten, että perustuslain vastaisuus poistuu, sekä lain säätäminen perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tällöin kyse on niin sanotusta poikkeuslaista, jolla asiallisesti ottaen muutetaan perustuslakia kuitenkaan itse perustuslain tekstiin kajoamatta.

Perustuslakivaliokunnan suorittama ennakkovalvonta on tietenkin lähtökohtaisesti hyvä asia ja siinä pystytään useimmiten karsimaan ainakin räikeimmät perustuslain vastaisuudet. Ennakkovalvonnan ongelma on siinä, että poliitikoista koostuvan valiokunnan päätöksiä ohjaavat viime kädessä poliittiset ja hallinnolliset tarkoituksenmukaisuusseikat ennemmin kuin muodollinen oikeusturva. Jos lakiesitys läpäisee perustuslakivaliokunnan seulan tai sitä ei edes alisteta valiokunnan kontrollille, kun esityksen perustuslakiristiriidan uhkaa ei havaita, ei meillä ole minkäänlaista keinoa julistaa jälkikäteen jotain lakia perustuslain vastaiseksi. Tämä on oikeusvaltiossa ilmiselvä puute.

Perustuslain vastaisia lakeja on tapana säätää yhteiskunnan häiriötilanteissa tai merkittävien yhteiskunnallisten intressien ollessa uhattuina. Poikkeusolot ja yhteiskunnalliset murrokset ovat omiaan synnyttämään tilanteita, joissa perustuslain venyttämisen vaara on erityisen suuri. Suomessa selkeästi perustuslain vastaisesti on lähihistoriassa säädetty ainakin ns. Tehy-pakkolaki sekä lex Nokia. Myös uusi aselaki on perustuslain kannalta vähintään hyvin kyseenalainen. Mutta kun perustuslakivaliokunta koostuu poliitikoista ja sen käsissä perustuslaki on tarvittaessa muovailuvahaa, tällaisia lakeja syntyy. Perustuslaista on tullut käytännön politiikan väline.

Suomeen ei ole perustettu erityistä valtiosääntö- tai perustuslakituomioistuinta, jollainen löytyy monesta muusta maasta, tosin esimerkiksi muissakaan Pohjoismaissa ei tällaista tuomioistuinta ole. Perustuslakia viimeksi uudistettaessa ei katsottu tällaiselle erityistuomioistuimelle olevan tarvetta, eikä sen nähty muutenkaan sopivan suomalaiseen järjestelmään. Monissa maissa, kuten esimerkiksi Saksassa, perustuslakituomioistuimen rooli on kuitenkin hyvin merkittävä. Yhdysvalloissa puolestaan liittovaltion korkein oikeus, jota ei alun perin tarkoitettu varsinaiseksi perustuslakituomioistuimeksi, on kuitenkin käytännössä ottanut hyvin vahvasti tällaisen roolin ja sillä on kelpoisuus julistaa lakeja perustuslain vastaisiksi. Mikään maa, jossa on perustuslakituomioistuin tai muu lakien perustuslainmukaisuuden valvontaan oikeutettu oikeusistuin, ei tiettävästi ole koskaan harkinnut tästä instituutiosta luopumista ja siirtymistä pelkkään ennakkovalvontaan.

Suomessa vallitsi pitkään periaate, että lakien perustuslainmukaisuuden valvonta ei kuulunut tuomioistuimille lainkaan. Ajateltiin, että ennakkovalvonta pitää huolen siitä, että ristiriitaa perustuslain ja tavallisen eduskuntalain tai tätä alemmanasteisen säännöksen kanssa ei voinut olla. Jos tällainen ristiriita havaittiin, se piti ”selittää pois”, toisin sanoen tuomioistuimen piti tulkita lakia sellaisella tavalla, että ristiriitaa ei jää.

Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä kuitenkin edellytettiin, että tuomioistuimet ottavat huomioon myös perusoikeussäännökset tavallisen lain ohella. Eduskunnan perustuslakivaliokunta suositti ns. perusoikeusmyönteistä laintulkintaa - milloin asiassa oli useita perusteltavissa olevia ratkaisuvaihtoehtoja, tuli tuomarin valita niistä se, joka parhaiten toteuttaisi perusoikeuksien tavoitteet.

Vuoden 2000 uudessa perustuslaissa mentiin vielä askel pidemmälle säätämällä perustuslain etusijasta. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos lainsäännöksen soveltaminen olisi ”ilmeisessä ristiriidassa” perustuslain kanssa. Tuomioistuin ei voi julistaa lakia sinänsä perustuslain vastaiseksi, mutta se voi ratkaista yksittäisen tapauksen välittömästi perustuslain nojalla tavallisen lain nimenomainen sanamuoto sivuuttaen. Uusi järjestelmä ei siis tarkoita yleistä lakien perustustuslainmukaisuuden jälkikäteistä tuomioistuinkontrollia, vaan eräänlaista perustuslain ja perusoikeussäännösten merkityksen pitkälle menevää korostamista. Vaatimus ristiriidan ilmeisyydestä tosin nostaa tulkintakynnyksen melko korkealle. Korkeimmassa oikeudessa on ollut tähän mennessä ainoastaan yksi tapaus, jossa tavallinen laki on sivuutettu perustuslain etusijan perusteella (KKO:2004:26).

On selvää, että ennakkovalvonnalla ei ole mahdollista varmistaa täysin kattavasti, ettei elävässä elämässä ilmenisi tilanteita, joissa jonkin lain soveltaminen olisi ristiriidassa perustuslain kanssa. Erityisen ongelmallisia voivat olla jotkut kauan aikaa sitten säädetyt lait. Vasta aivan viime vuosina ja -vuosikymmeninä on perusoikeusajattelu alkanut saada kunnolla jalansijaa ja on alettu edellyttää, että yksilöiden oikeuksiin ja velvollisuuksiin puuttuminen edellyttää laintasoista sääntelyä. Vanhempi lainsäädäntö on voitu laatia yhteiskuntapoliittisesti täysin toisenlaisissa oloissa, joissa oikeusturvan takeille ja virkamieshallintoperiaatteelle ei ole asetettu niin suurta painoarvoa. Tästä syystä on ilmeistä, että moni voimassa oleva, etenkin kauan aikaa sitten säädetty laki on perustuslain vastainen.

Niin sanottu vallan kolmijako-oppi, jonka kehittäjänä on pidetty ranskalaista Montesquieu´ta, edellyttää valtiollisen vallankäytön hajauttamista eri tahoille siten, ettei valtaa kerrostu liikaa yhteen paikkaan. Kun lakien perustuslainmukaisuutta ei voida Suomessa jälkikäteen tehokkaasti kontrolloida, on eduskunta on saanut valtiollisten tehtävien jaossa kohtuuttoman suuren painoarvon, jota se on eräissä tapauksissa myös häikäilemättömästi käyttänyt.

Perustuslakituomioistuimen perustaminen poistaisi tämän ongelman ja olisi merkittävä askel kohti todellista oikeusvaltiota, jollaisena Suomea ei tällä hetkellä voida pitää.

Lue myös:
Poikkeusolot - kansalaisoikeuksia kavennetaan jälleen
Sananvapaus murenee
Uusi vaihe sananvapauden alasajossa
Sananvapautta ja loukattua kunniaa
Nettisensuuri iskee
Illuusio länsimaisista arvoista

Lue myös perustuslainvastaisesta yksityisestä pysäköinninvalvonnasta:
Pitääkö yksityinen pysäköintivalvontamaksu maksaa?
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom jutussa on kelvottomasti perusteltu
Korkeimman oikeuden presidentin harkinta petti yksityissakkoasiassa
KKO:n yksityisestä pysäköinninvalvonnasta annettuun tuomioon haetaan purkua

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen artikkeli. Suomessa perustuslain valvonta on korruptoituneiden poliitikkojen käsissä. Kuten Kimmo Sasin. Poliitikot jotka äänestävät laista tulkitsevat myös vaatiko laki perustuslaillista tulkintaa vai kannattaako lakia edes perustuslakivaliokunnan käsittelyyn tuoda. Lex Nokia on hyvä esimerkki Sasin korurptoituneesta ymmärryksest. Tarpeeki vaalirahaa EK:n jäsenyrityksiltä niin kas kummaa, laki kun laki menee läpi .... kaukana oikeusvaltiosta.

Anonyymi kirjoitti...

Sasi = Stasi, ei sille mitään voi. Raha on se joka ratkaisee poliitikoilla ja se raha tuo maksajan intressit.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle on jäänyt hieman epäselväksi mistä kumpuaa suomalainen virkamiesviha. Omasta mielestäni virkamies hoitaa mitä tahansa asiaa puolueettomammin kuin poliitikko. Tässäkin artikkelissa nostetaan esille poliitikkojen liiallisen vallan ongelmat, mutta samaisessa blogissa ajoittain haukutaan virkamieskuntaa. Virkamiehet kuitenkin toimivat virkavastuulla, mutta poliitikko ei vastaa kuin äänestäjilleen. Ja kansan muisti on jo monta kertaa todettu lyhyemmäksi kuin se neljä vuotta. Sen sijaan läpeensä korruptoituneet ja rahanahneet poliitikot junailevat ja kähmität surutta kaikkea mitä vaalirahottaja vain keksii pyytää.
Kuvitelkaapa vaikka Suvi Lindenin myöntämät valtiontuet koti-golfkentälleen. Jos virkamies olisi tehnyt saman, niin päälle olisi tullut syyte virkarikkeestä, varmaan joku kavallussyyte ja tietenkin potkut. Lindenille riitti kun lopetteli kulttuuriministerin hommat siltä erää vain ottaakseen uuden ministerisalkun kahdeksan vuotta myöhemmin.

Haluaisinkin herättää vain kysymyksen, että tulisiko suomalaisten olla enemmänkin onnellisia siitä, että moni asia hoidetaan vielä virkamiesvoimin vaikkakin nykyinen valtion tuottavuusohjelma pyrkiikin kaikin tavoin altistamaan mahdollisimman suuren osa julkisesta sektorista markkinatalouden ja poliitikkojen ahneuden armoille.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa ongelma on se, että siinä missä poliitikot voivat törttöillä vapaasti ilman seuraamuksia, virkamiehet ovat monesti kyvyttömiä ja sopimattomia tehtäviinsä. Aivan uskomattoman moni virkamies "on vain töissä täällä", heillä ei ole minkäänlaista sisäistä paloa ja halua opetella hyvin tehtäväkenttäänsä ja pyrkiä kehittämään itseään ammatissaan. Tietäisittepä vain, kuinka monessa kunnassa esimerkiksi pelastussuunnitelmat ovat täysin retuperällä.

Ja kun virkamies töppää, niin asiat hyssytellään kaikessa hiljaisuudessa aina parhain päin. Virkavastuu toteutuu vain räikeimmissä rikkomuksissa. Aina löytyy jotain sellaista, minkä varjolla virkamies voidaan jättää tuomitsematta. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka ne Voutilaisen mööpelihankinnat - kun kerran kaupunginlakimieskin oli hankinnalle hyväksyntänsä antanut ja mussun mussun seli seli, niin ei se nyt mikään virkavirhe ollut sentään tilata design-huonekaluja ilman kilpailuttamista, huonoa harkintaa vain.

Olisikohan tässä syitä sille herravihalle.

Anonyymi kirjoitti...

Virkamiehet harvemmin joutuvat oikeuden eteen, ellei väärinkäyttö ole ollut törkeätä. Omien työtehtävien laiminlyönti harvemmin on törkeätä joten virkamies voi huoletta jatkaa "olen vaan töissä täällä"-asenteella. Politiikot sentään vaihtuvat vaalien myötä mutta virkamies voi halutessaan jatkaa eläkkeeseen asti mitään tekemistään.

Anonyymi kirjoitti...

mita olin etsimassa, kiitos

Anonyymi kirjoitti...

Oikeusoppineet: Vallanjako hämärtynyt Suomessa

29.5.2011 9:49
Petri Sajari
Helsingin Sanomat

Suomen politiikan ja oikeuslaitoksen vallankäyttäjät ovat viime vuosina useissa tapauksissa horjuttaneet kansalaisten oikeusturvaa ja tuomioistuinten riippumattomuutta. Näin on käynyt, kun poliitikot ovat puuttuneet oikeustapauksiin tai kun oikeusviranomaiset ovat sekaantuneet poliisin toimintaan.

Oikeusoppineiden mielestä yksi räikeimpiä tapauksia oli vuoden takainen egyptiläisen isoäidin käännytyspäätös, jossa korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg tunkeutui poliisin tontille.

Hallberg sai menettelystään tuiki harvinaisen huomautuksen eduskunnan oikeusasiamieheltä.

Demaripoliitikko Johannes Koskinen puolestaan horjutti sekä syyttäjälaitoksen riippumattomuutta että tunkeutui tuomiovallan alueelle, kun hän oikeusministerinä kommentoi Alpo Rusin syyttämättäjättämispäätöstä vakoilututkinnassa vuonna 2003.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen taas arvosteli eduskunnassa korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, kun oikeus vuonna 2002 kielsi Vuotoksen altaan rakentamisen.

Myöhemmin elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on väläyttänyt Vuotos-lain säätämistä, vaikka tuomioistuimen tuomioon ei saa puuttua jälkikäteen säätämällä lakia, joka kumoaisi oikeuden ratkaisun.

Valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden mukaan Suomeen on vuosikymmenten saatossa pesiytynyt kulttuuri, jossa vallankäytön rajoista eli vallan kolmijaosta ei piitata.

Anglosaksisissa valtioissa tuomioistuimet puolustavat yksilönoikeuksia suhteessa valtioon. Oikeustieteen akatemiaprofessori Kaarlo Tuorin mukaan Suomeen on ehkä Ruotsista opittu ajatus, että valtio olisi lähtökohtaisesti kansalaisten kaveri.

"Suomessa on vain oltu tyytyväisiä, että vallan kolmijako on kirjoitettu perustuslakiin, mutta sen toteutuminen käytännössä on ontunut", Tuori sanoo.