Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2007

Autoparkki

Helsingin keskustan makkaratalossa sijaitsee pysäköintialue City-Centre, joka on Autoparkin valvonnassa. Poiketen muista keskustan suurista pysäköintihalleista, kuten P-Eliel, Kamppi ja Forum, kyseiselle parkkialueella autoilijan on osattava arvioida pysäköintitarve etukäteen ja myös maksaa pysäköinnistä etukäteen. Jos pysäköintiajan vahingossa ylittää on seurauksena jopa 45 euron valvontamaksu. Sama valvontamaksu on myös seurausta muista pysäköintiehtojen rikkomisista. Erikoiseksi tilanteen tekee, ettei pysäköintiehdoista mainita mitään pysäköintialueen sisääntuloväylillä. Myös Autoparkin internetsivuilla todetaan pysäköintiajan olevan rajoittamaton. Autoilijalle Autoparkin menettely voi tulla todellisena yllätyksenä, varsinkin jos on aikaisemmin käyttänyt muita Helsingin keskustan pysäköintihalleja, joissa pysäköinti maksetaan vasta toteutuneen pysäköintiajan perusteella hallista poistuttaessa.

Muistutan vielä, että yksityisoikeudellisen sopimuksen syntymisperusteesta ilman selkeää tahdonilmaisua, jossa sopimus katsotaan syntyvän ajoneuvon kuljettajan ajaessa sopimuksesta kertovan kyltin ohi ei ole vahvistettu yhdessäkään oikeusistuimessa. Kuluttajariitalautakunta on ottanut kantaa asiaan ja todennut sopimuksen syntyvän, mutta samalla viimeisimmässä päätöksessään todennut sopimusehtojen muodostuvan vain ja ainoastaan sopimuskyltin sisällöstä. Oikeusoppineet ovat tulkinneet (HS artikkeli) myös nykyisen tilanteen lainvastaiseksi, koska millään sopimusmenettelyllä ei voi rangaistusvaltaa siirtää viranomaiselta yksityiselle. Valvontayhtiöiden toiminnassahan ei ole kyse maksullisesta pysäköinnistä vaan pysäköintisääntöjen valvonnasta. Tämä tehtävä kuuluu vain viranomaisille.

CityCentre pysäköintiin ajetaan Kaivokadun ja Keskuskadun kulmasta ramppia ylös toiseen kerrokseen. Rampin alussa, rampissa tai toisen kerroksen ylätasanteella ei ole minkäänlaista kylttiä erityisistä pysäköintiehdoista, sellaisista ehdoista, jotka voitaisiin katsoa muodostavan yksityisoikeudellisen sopimuksen valvontayhtiön ja ajoneuvon kuljettajan välille. Pysäköintialueen reunalla on valkoinen koppi, jonka seinässä on yllättäen pysäköintiehdoista kertovat kyltit (kts. kuva). Pysäköintiehtojen lisäksi kylteissä kerrotaan kuljettajan hyväksyneen sopimusehdot pysäköimällä alueelle.

Tämä tarkoittaa sitä, että autoilija on tietämättään, näkemättä sopimuksesta kertovia kylttejä tehnyt valvontayhtiön mielestä sopimuksen pysäköimällä ajoneuvonsa alueelle, vaikka sopimuksen syntymisestä sekä sopimusehdoista kerrotaan vasta jälkikäteen. Tilannehan olisi sama jos ravintola ilmoittaisi vasta baaritiskillä, että asiakkaalta peritään ylimääräinen 25 euron sisäänpääsymaksu. Saapumalla ravintolaan olet hyväksynyt ehdot.

Minkä tahansa sopimuksen syntymisen perusteena on aina tahdonilmaisu vapaaehtoisesta halukkuudesta sopimukseen sekä mahdollisuus käydä läpi sopimusehdot ennen sopimuksen "allekirjoittamista". Kuljettajalla on oikeus tutustua sopimusehtoihin ennen sopimukseen sitoutumista. Vasta tämän jälkeen kuljettaja voi "ymmärtää" sopimukseen liittyvät oikeutensa ja velvoitteensa. Mikäli sopimuksen ehtoihin ei voin tutustua etukäteen sopimus ei ole sitova.

Tulkinnan mukaisesti CityCentre pysäköinnissä ei synny sopimusta kuljettajan ja valvontayhtiön välillä. Autoilijalle kerrotaan jälkikäteen sopimuksen syntyneen kun autoilija on jo pysäköinyt alueelle. Sopimuksen sisältöön liittyvät ehdotkin ovat luettavissa jälkikäteen vain, mikäli autoilija tajuaa muista keskustan pysäköintihalleista poiketen käydä maksamassa pysäköinnin etukäteen tai käydä erikseen katsomassa sopimusehdot.

Autoparkin menettely CityCentre pysäköinnissä on vienyt sopimusoikeuden joustavuuden vielä pidemmälle kuin aikaisemmat valvontayhtiöt ovat kyenneet edes uneksimaan. Sopimuksen syntyminen ja sopimusehdot kerrotaan jälkikäteen ja taannehtivasti. Tämähän avaa suorastaan rajoittamattomia mahdollisuuksia tehdä "sitovia" sopimuksia vastapuolen tietämättä. Mihinkä tätä voisi soveltaa seuraavaksi?

Lue aiheesta lisää artikkeleissa ParkCom hävisi kuluttajariitalautakunnassa ja Pitääkö yksityinen valvontamaksu maksaa?

46 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosta hallista voi tosiaankin poistua pysäköityään auton siten ettei noita kylttejä edes huomaa. Valvontayhtiön mielestä ne pitää osata "etsiä". Totuus on kuitenkin se että jos todella sopimus voi syntyä kulkemallajonkun kyltin ohi, pitäisi kyltti olla niin selkeästi esillä ettei erehtymisen mahdollisuutta ole. Sitäpaitsi, lukekaapa noi KVL päätökset, sielläkin todetaan että kyltit pitää olla sisääntuloväylillä ja slkeästi havaittavissa.

Anonyymi kirjoitti...

45 euroa? Joopa joo, milloinkohan joku keksii periä 140 euroa?

Anonyymi kirjoitti...

Eli keskustassa nyt paljon ilmaista parkkitilaa. Ei muuta kuin city centreen!!!

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Pysäköintiehdoissa (aka sopimuksessa) ei ole mainittu, että tuolle maksulle (45e) olisi mitään korkoa, eräpäivää tai muuta seuraamusta maksamatta jättämisestä.

Näemmä tuolla myös kelpaa ikkunalle laittaa se "STOP! Jättämällä lippusialappusia tähän autoon kiinni, sitoudut maksamaan vähintään 140e" ;-)

Autoparkki ei myöskään ilmeisesti palkkaa naispuolisia valvontamaksun jakelijoita:

"Our area guards write control fees to drivers, who have parked against the area rules shown at signs, for instance should they not have paid enough for the parking. The guard fastens a control fee at the windscreen of the vehicle, after which he has no longer the right to cancel the fee.
The driver may present a written complaint in accordance with the instructions written behind the control fee."

Anonyymi kirjoitti...

Nyt löytyi puoli-ilmainen talvisäilytyspaikka autolle. Sopimuksessa sanotaan että maksu on 45 euroa. Eli voin ajaa auton parkkiin ja hakea sen pois keväällä. Maksu on 45 euroa, muuta ei sopimuksessa sanota. He eivät voi myöskään hinauttaa autoa pois koska sellaisesta ei ole sopimuksessa sovittu mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Toihan on hyvä, mun pitää välillä löytää autolle parkki 3-4 päiväksi keskustan alueelta. Parkkihallit on turhan tyyriitä, mutta tuolla selviää 45 eurolla.

Anonyymi kirjoitti...

Autoparkki on näköjään ottanut oikeuden omiin käsiin ja päättänyt että " Autonkuljettaja, joksi katsotaan ajoneuvon haltijaa, sitoutuu suorittamaan opastetauluissa mainitun sopimussakkoluonteisen valvontamaksun ehtojen vastaisesta pysäköinnistä."

Yksikään oikeusaste ei tietääkseni ole tehnyt päätöstä että auton omistaja on velvollinen huolehtimaan auton kuljettajan tekemistä mahdollisista "sopimuksista". Lienee kohtuullisen harhaanjohtavaa tekstiä...

Anonyymi kirjoitti...

Olen säännöllisesti lukenut näitä teidän juttujanne yksityisistä valvontayhtiöistä ja viime viikolla sovelsin oppejanne.
Kävelin nimittäin läheiseen supermarkettiin, keräsin ostoskorin täyteen elintarvikkeita ja kävelin reippaana miehenä ostoksiani maksamatta läpi kassojen, jolloin vartija pysäytti minut.
Selittelin vartijalle, ettei kaupassa missään lukenut, että kaupasta kerätyt tavarat pitäisi yllättäen rahalla maksaa johonkin outoon paikkaan. Ei auttanut, vaikka selittelin, etten tietääkseni ollut tehnyt kaupan kanssa minkäänlaista sopimusta, vaan vartija soitti paikalle poliisit - siinä sitä oltiin kusessa.. Kiitti vaan kaverit!

Oikeasti? Ovatko ihmiset Kehä III:n sisäpuolella noin helvetin yksinkertaisia? Vai kuinka monelle tulee yllätyksenä, että Helsingin rautatieasemaa vastapäätä sijaitsevaan pysäköintihalliin pysäköiminen on maksullista, ja että kaupasta kerätyt tavarat pitää maksaa kassalle? :O

Anonyymi kirjoitti...

Kävelin nimittäin läheiseen supermarkettiin, keräsin ostoskorin täyteen elintarvikkeita ja kävelin reippaana miehenä ostoksiani maksamatta läpi kassojen, jolloin vartija pysäytti minut.

Ja tämän jälkeen vartija sitten

a) kirjoitti sinulle yksityisoikeudellisen varastamisen valvontamaksun, esimerkiksi 400 euroa? vai

b) soitti paikalle poliisit, jotka tekivät esitutkinnan epäillystä näpistyksestä ja kirjoittivat sinulle sakot, jonka rahamäärän saa valtio?

Mitenkäs se olikaan?

Inkeri Kuivalainen kirjoitti...

Näitä keskusteluja on hauska lukea monelta eri kantilta. Unohdetaan kuitenkin yksi oleellinen asia. Valvontayhtiöiden toiminta perustuu sopimusoikeuteen, ei lakiin kuten kunnallisen pysäköinninvalvonnan. Ei siis ole mitään syytä käyttää argumentteja "normaalin maalaisjärjen" käytöstä. Sopimus on kahden osapuolen välinen ja sopimuksen sisältö, sovitut asiat perustuvat sopimusehtoihin. Ei kukaan voi sopimuksen solmittuaan sanoa että "maalaisjärjen mukaan" näin pitää tai ei pitäisi toimia. Sopimuksissa sopimusehdot määräävät toimintatavan ja sanktiot.

En nyt ota kantaa siiten syntyykö sopimusta edes valvontayhtiöiden kanssa ja onko kysymyksessä rangaistusluonteinen maksu, jolloin sen määrääminen on mahdollista vain laissa tarkoitetulla viranomaisella.

Valvontayhtiöt ovat kuitenkin unohtaneet sen todellisuuden, että heidän sopimuksensa ovat ehtoja määritettäessä hyvin suppeat. Esimerkiksi viivästyskorkoa ei voi periä koska sitä ei ole mainittu sopimusehdoissa (lue kyltissä). Viivästyskoron voi toki mainita maksulapussa, mutta se ei ole enää osa sopimusehtoa vaan jälkikäteen yritetty yksipuolinen sopimusmuutos jota ei voi tehdä ilman toisen osapuolen suostumusta.

Ehdoissa ei myöskään mainita mitään muuta kuin sanktio sopimusrikkomuksesta. Jatkotoimia ei ole selvitetty. Senpä takia esimerkiksi seuraava skenaario on täysin mahdollinen, lainmukainen ja perustuu täysin kuljettajan ja valvontayhtiön väliseen sopimukseen.

1. Autoilija pysäköi ajoneuvonsa City-Centre pysäköintialueelle tai muulle yksityisesti valvotulle alueelle, jossa ei ole määritelty pysäköinnin kestolle maksimiaikaa tai pysäköinti on kokonaisuudessaan kielletty.

2. Autoilija rikkoo sopimusehtoja ja hänelle määrätään tuulilasiin ehtojen mukainen maksu 40-45 euroa.

3. Autoilija pitää ajoneuvonsa pysäköitynä ruudussa. Sopimusehtojen mukaan sanktio on annettu.

4. Aikanaan karhukirje tulee haltijalle jonka haltija maksaa. Tämän jälkeen sopimuksen mukainen sanktio on hoidettu. Ajoneuvo pysyy edelleen pysäköitynä samassa ruudussa, nyt nähtävästi jo viikkoja.

Eli ajoneuvon talvisäilytys kyseisten valvontayhtiöiden parkkipaikalla on hinnaltaan vaivaiset 40-45 euroa.

Valvontayhtiöllä ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa pysäköinnin kestoon niin kauan kuin sopimusehdot täyttyvät. Sopimuksen mukainen sanktio on annettu, vastapuoli on sen maksanut, joten sopimuksen muoto on täytetty. Ajoneuvo voi kuitenkin rauhassa olla pysäköitynä koska sopimuksessa ei ole muuta velvoitetta kuin maksu. Valvontayhtiö ei myöskään voi vaatia kunnallistaviranomaista paikalle hinaamaan ajoneuvoa pois, koska sellaisesta ei ole sopimuksessa sovittu. "Maalaisjärjen mukaan" hinaaminen olisi varmaan luonnollinen vaihtoehto, mutta koska sitä ei edelleenkään ole sopimuksessa ehtona sitä ei voi tehdä.

Sopimuskumppani ei voi muuttaa tai lisätä sopimusehtoja mielensä mukaan aina kuin siltä tuntuu. Valvontayhtiöillä näyttää olevan se käsitys että mikä tahansa heidän myöhemmin keksimänsä ehto tai vaade on oikeutettu saman sopimuksen perusteella. Tämä on kuitenkin yksinkertaisinta sopimusoikeutta. Meillä on sopimus ja sopimusehdot. Niiden yksipuolinen muuttaminen tai ehtojen lisääminen ei ole mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Näköjään myös pääpostin parkkipaikka on autoparkin "valvonnassa". Näin tänään, kun siellä kaveri pisti lapun tuulilasinpyyhkijän alle, otti kuvat autosta edestä ja takaa ja poistui tylsistyneen näköisenä P-Elielin ovesta.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Tuolta näkee listan vasemmasta reunasta: http://www.autoparkki.fi/?id=1091

Listassa siis kaupungit, joissa tuo Autoparkki toimii ja kaupunkien alta löytyy lista paikoista.

Anonyymi kirjoitti...

Autoparkin virallinen nimi on ilmeisesti Autoparkki Norden Oy. YTJ-tietopalvelusta löytyy kaksi yritystä, jonka nimessä on sana AutoParkki, mutta vain toisen toimialana on maksullinen pysäköinti (toinen taas myy autoja).

Vastuuhenkilöt voi halutessaan käydä katsomassa linkin vastuuhenkilöt takaa. Vielä mielenkiintoisempaa luettavaa tosin löytyy taloustietojen takaa: taloustiedot

Yrityksen kaupparekisteriin ilmoittama liikevaihto vuodelta 2006 on nimittäin pyöreät nolla euroa. Tästä huolimatta tulosta on syntynyt 149 000 euroa, eli ei lainkaan hullummin. Pysäköintimaksut ja valvontamaksut on siis kirjattu jonkin muun tuottoerän kuin liikevaihdon alle, vaihtoehtoja jää jäljelle jossain määrin rajallisesti, mutta esimerkiksi rahoitustuotot-riviltä voisi löytyä noita suorituksia. No, kaupparekisterissä käymällä saisi hieman täydellisemmän tuloslaskelman luettavakseen. Sopii kuitenkin kysyä, miksi yritys ei reilusti esitä päätoimialansa (maksullinen pysäköinti) tuottoja liikevaihtonaan.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi yleensä mikään näistä valvontayhtiöistä ei toimi avoimesti ja rehellisesti?

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuta kun parkkihalleista tuttu puomit + automaatit -systeemi käyttöön jokaiselle parkkipaikalle, niin säästytään monelta harmilta.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Tuo on kyllä pirun kätevä tuo puomi+automaatti, varmasti maksaa nopeasti itsensä takaisin parkkihallia hoitavalle. Kertaakaan ei ole homma kussut itsellä, ja tietyissä ostoskeskuksissa, kuten täällä Hervannan DUO:ssa, saa ilmaista parkkiaikaa hallista 2 tuntia. Eli asiointi ei maksa mitään, mutta pidemmät ajat alkavat sitten maksaa normaalitaksojen verran (euron tunti vai mitä se olikaan).

Kätevää, eikä vedä "parkkipaavot" välistä :)

Virpi kirjoitti...

Kävelin nimittäin läheiseen supermarkettiin, keräsin ostoskorin täyteen elintarvikkeita ja kävelin reippaana miehenä ostoksiani maksamatta läpi kassojen, jolloin vartija pysäytti minut.

Aika heikko vertaus. Jos luet tarkemmin artikkelin niin kysehän ei ole siitä etteikö jokainen tajuaisi pysäköinnin maksavan, aivan samoin kuin jokainen tajuaa kaupan ostosten maksavan. Kyse on siitä että jos maksu jää maksamatta samoin kuin kaupassa ostokset maksamatta, valvontayhtiöllä ei ole oikeutta rangaista samoin kuin ei kauppiaallakaan. Rankaiseminen kuuluu laissamäärätylle viranomaiselle. Valvontayrityksen kohdalla kunnalliselle pysäköinninvalvonnalle ja kauppiaan kohdalla poliisille.

Ymmärrätkö nyt eron, vai pitääkö vääntää vielä enemmän rautalangasta?

Anonyymi kirjoitti...

Juuri näin, jos yksityisten pysäköintiyhtiöiden sakottaminen sallitaan, samallahan voitaisiin antaa kauppiaille oikeus määrätä sakko myymälävarkaille tai vartijoille oikeus vangita henkilä kauppakeskuksen kellariin pariksi päiväksi rangaistukseksi vaikka riehumisesta. Sopimuskyltti ovelle jossa kerrotaan ehdot ja asiakas hyväksyy kun kävelee ohi.

Tätäkö me haluamme? Samalla voidaan lopettaa myös oikeuslaitos.

Jos sopimuksella voidaan siirtää rangaistusvaltaa niin minäkin voin laittaa omaan kotipihaani viesti että kaikki pihan poikki luvatta kulkevat hakataan pesäpallomailalla rangaistukseksi. Kulkemalla pihalla olet hyväksynyt ehdot.

Anonyymi kirjoitti...

Mä tiedän jo neljässä asunnon ovessa kyltin jossa mainosten jakaminen kielletään ja jos kiellosta huolimatta jakaa, asunnon haltija veloittaa 75 euroa jakeluyhtiöltä. Lukemalla kyltin jakaja on hyväksynyt ehdot.

Lakimiehen mukaan tällaisen sopimuksen ei pitäisi olla pätevä, mutta jos oikeus hyväksyy valvontayhtiöiden tavan luoda sitova sopimus kyltillä, silloin tuokin muodostuu päteväksi. Asunnonomistaja saa päättää mainosten jakelusta, samoin kuin tontin omistaja saa päättää pysäköinnistä. Valvontayhtiön mielestäs sopimuksen ulkopuolinen, ajoneuvon omistaja on vastuussa maksusta, samoin jakajan työnantaja.

Anonyymi kirjoitti...

Mä tiedän jo neljässä asunnon ovessa kyltin jossa mainosten jakaminen kielletään ja jos kiellosta huolimatta jakaa, asunnon haltija veloittaa 75 euroa jakeluyhtiöltä. Lukemalla kyltin jakaja on hyväksynyt ehdot.

Lakimiehen mukaan tällaisen sopimuksen ei pitäisi olla pätevä, mutta jos oikeus hyväksyy valvontayhtiöiden tavan luoda sitova sopimus kyltillä, silloin tuokin muodostuu päteväksi. Asunnonomistaja saa päättää mainosten jakelusta, samoin kuin tontin omistaja saa päättää pysäköinnistä. Valvontayhtiön mielestäs sopimuksen ulkopuolinen, ajoneuvon omistaja on vastuussa maksusta, samoin jakajan työnantaja.


Tuossa kuvaamassasi tilanteessa jakajan työnantaja ei muuten suinkaan ole ulkopuolinen taho. Jakaja tekee työtään työnantajan määräämänä, joten kaikki työsuorituksiin liittyvät asiat ovat osa firman toimintaa. Jos sopimus tuossa tilanteessa on syntyäkseen, niin se syntyisi nimenomaan jakelufirman ja asunnon omistajan välille. Juridiikassa tunnetaan kaiketi käsite "asemavaltuutus", ts. työntekijällä on asemansa perusteella oikeus tehdä sitoumuksia yrityksen lukuun. Esimerkiksi kun ostan marketin kassalta purkkapaketin, niin kassamyyjä tekee työnantajansa edustajana sitovan kauppasopimuksen purkkapaketin myymisestä minulle.

Jos noita sopimuksia muuten todella ryhdytään rakentamaan tuolla tavalla, minä ryhdyn vuokraamaan asiakirjojen säilytystilaa tuulilasinpyyhkijän ja tuulilasin välistä hintaan esimerkiksi 40 euroa alkavalta tunnilta. On sitten sakkofirman asia päättää, haluaako se tavoittaa autoani ajavan kuljettajan vuokraamalla viestilleen säilytystilan kuvaamallani tavalla, vai lähettääkö se lähettää tiedoksiannon esimerkiksi kirjeenä. Auton omistajanahan asia ei minua kiinnosta pätkääkään.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Jos noita sopimuksia muuten todella ryhdytään rakentamaan tuolla tavalla, minä ryhdyn vuokraamaan asiakirjojen säilytystilaa tuulilasinpyyhkijän ja tuulilasin välistä hintaan esimerkiksi 40 euroa alkavalta tunnilta. On sitten sakkofirman asia päättää, haluaako se tavoittaa autoani ajavan kuljettajan vuokraamalla viestilleen säilytystilan kuvaamallani tavalla, vai lähettääkö se lähettää tiedoksiannon esimerkiksi kirjeenä. Auton omistajanahan asia ei minua kiinnosta pätkääkään.

Kiitokset mahtavasta ideasta! Ja ei kun toteuttamaan -->

Anonyymi kirjoitti...

Sellanen (hypoteettinen) tilanne olis kiva nähdä missä valvontamaksua heitellään toiselta toiselle oikean kuskin löytämiseksi. Siinä kohtaa kun viides "kuski" on ilmoittanut seuraavan nimen alkaa varmaan valvontayhtiötä ketuttaa :). Hiukan arveluttavaa toimintaa, mutta niinpä on noitten firmojen toimintakin.

Sais tehdä hiukan töitä tuon 40€ eteen.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Mitenkäs muuten, jos mnulle jaetaan mainoslehtinen postilaatikkoon, niin mistä saan tietää, että mikä firma sitä jakaa?

Anonyymi kirjoitti...

Mitenhän valvontafirmat aikoo selvittää auton kuljettajan siinä tapauksessa, että auton omistaa yritys, tai se on vuokra-auto tms...Meinaan siinä voi olla huono alkaa selvittämään kuljettajaa, yritykset tuskin asiaan aikaansa tuhlaa, muuten kuin palauttamalla maksulaput asianajajan välityksellä...

Anonyymi kirjoitti...

Autopark ei kuvasta päätellen myöskään ilmoita "sopimustekstiä" ruotsiksi tai englanniksi. Parkcomilla ja Parkpatrolilla ne sentään ovat olleet näillä kielillä.

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkäs muuten, jos mnulle jaetaan mainoslehtinen postilaatikkoon, niin mistä saan tietää, että mikä firma sitä jakaa?

Soitat mainostajalle ja kysyt mikä jakelufirma hoitaa heidän mainostensa jakelun alueella. Esim. citymarket on tehnyt sopimuksen jonkun jakelufirman kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Kehottaisin vakavissani tämänblogin ylläpitäjää poistamaan tämän artikkelin, jossa perusteettomasti mustamaalaa Autoparkki Oy:n toimintaa ja siten vahingoittaa yhtiön liiketoimintaa. Perusteeton arvostelu on laitonta jos arvostelun tarkoituksena on tuottaa vahinkoa.

Blogin kirjoittamasta artikkelista nostetaan syyte, mikäli ette välittömästi poista artikkelia.

Anonyymi kirjoitti...

Heh heh, ollaanko sitä Vanhasen linjoilla? Sananvapaus wc:stä alas vai?

Anonyymi kirjoitti...

Kehottaisin vakavissani tämänblogin ylläpitäjää poistamaan tämän artikkelin, jossa perusteettomasti mustamaalaa Autoparkki Oy:n toimintaa ja siten vahingoittaa yhtiön liiketoimintaa. Perusteeton arvostelu on laitonta jos arvostelun tarkoituksena on tuottaa vahinkoa.

Blogin kirjoittamasta artikkelista nostetaan syyte, mikäli ette välittömästi poista artikkelia.


Kehoittaisin miettimään kaksi kertaa ennen syytteen nostamista ja miettimään vastauksia seuraaviin kysymyksiin:

- Kerrotaanko blogin artikkelissa jotain sellaista, joka ei pidä paikkaansa?

- Mustamaalataanko tässä Autoparkin toimintaa väittämillä, jotka eivät ole objektiivisesti perusteltuja ja tosia?

Yrityksellä ei ole yksityisyyttä, joten yritys ei koskaan voi olla kunnianloukkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisrikoksessa asianomistajana. Epämiellyttävänkin asian saa kertoa, jos se pitää paikkansa. Etenkin yrityksestä. Yrityksen kannattaisikin miettiä PR-asioita etukäteen, sillä riski joutua tällaisten arvostelevien kirjoitusten kohteeksi on ilmeinen, jos ryhtyy toimimaan lainsäädännöllisellä harmaalla alueella.

Lisäkommenttina vielä sen verran, että en nykyisin enää koskaan pysäköi Makkaratalossa harjoitetun pysäköinninvalvontapolitiikan vuoksi. Aiemmin rehellisen toiminnan (=maksulipuke ja puomit -systeemi) aikana kävin siellä melko tiuhaankin.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Blogin kirjoittamasta artikkelista nostetaan syyte, mikäli ette välittömästi poista artikkelia.

Sallikaa mun nauraa, ette te mitään syytettä nosta. Korkeintaan voitte jättää poliisille tutkintapyynnön tai rikosilmoituksen, mutta syytteen nostaa tai jättää nostamatta syyttäjä.

Ja kuten sanottua, yrityksen tulee kestää arvostelua enemmän kuin yksityisen henkilön, myöskin sitä huonoa.

Mustamaalausta ei ole tapahtunut missään välissä, vaan on kerrottu faktat ja pysytty niissä, eikä ole keksitty hatusta omia, joten mistäköhän kohdin aiotte tehdä tikusta asiaa?

Kalle Virtanen kirjoitti...

Kehottaisin vakavissani tämänblogin ylläpitäjää poistamaan tämän artikkelin, jossa perusteettomasti mustamaalaa Autoparkki Oy:n toimintaa ja siten vahingoittaa yhtiön liiketoimintaa. Perusteeton arvostelu on laitonta jos arvostelun tarkoituksena on tuottaa vahinkoa.

Blogin kirjoittamasta artikkelista nostetaan syyte, mikäli ette välittömästi poista artikkelia.


Kannattaisi nyt ainakin aluksi laittaa omat yhteystiedot, eikä kirjoittaa moisia sepustuksia julkisesti. Pistä mailia blogin osoitteeseen ja pyydä poistamaan perustelujen kera. En usko että poistuu, mutta voihan sitä yrittää.

Anonyymi kirjoitti...

Ja ei anonyymina ...

Anonyymi kirjoitti...

Pääpostista: kävin kesällä noutamassa paketin postissa ja laitoin 2 euroa rahaa siellä olevaan automaattiin. Kas, kuittipaperi oli loppu ja pysäköintilappua ei tullutkaan automaatista. No - soitin numeroon, joka on automaatin kyljessä, mutta eihän siellä lauantaina kulaan vastaa!

Menin sisälle postiin ja sanoin, että lippuautomaatti ei toimi. Vastaus oli "ei kuulu meille". Perinteistä Suomi linjaa.

Myöhemmin soisin kaupungin kuluttaja-asiamiehelle ja heidän mukaansa tälläsillä yhtiöillä on velvollisuus huolehtia siitä, että laitteet ja muut toimivat kuten asiakas olettaa. Mitenköhän olisi käynyt jos tässätapauksessa olisi tullut "tarkistusmaksu"?

Anonyymi kirjoitti...

Tän blogin pitäjää pitäisi kiittää asiantuntevasta journalismista. Aika harvoin näkee kirjoituksia jotka pohjautuvat faktaan eikä pelkkään mutuun. Artikkelit on olleet tosi mielenkiintoisia ja kattavia. Blogin mielipide tulee esille mutta tosiasioiden kautta. Aina on ihmisiä jotka eivät näe totuutta vaikka se tuotaisiin lautasella eteen. Tai sitten eivät halua nähdä.

Nyt on taas aika käsitellä nykyajan vitsausta, yksityistäpysäköinninvavontaa. Aiheesta pitää keskustella ja ongelmat tulee saattaa ihmisten tietoisuuteen.

Toivoisi että tämä blogi saisi paljon enemmän näkyvyyttä kuin nyt, vaikka kävijämittarin mukaan onhan noita kävijöitäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Milloinkohan yksityiset p-firmat alkavat käyttää rengaslukkoja väärin pysäköityihin autoihin kuten Iso-Britanniassa? Jos näin käy, täytyy Suomeenkin saada oma "Angle-grinder man." (http://news.bbc.co.uk/1/hi/england/3112670.stm)

Anonyymi kirjoitti...

Milloinkohan yksityiset p-firmat alkavat käyttää rengaslukkoja väärin pysäköityihin autoihin kuten Iso-Britanniassa?

Se on sinä samana päivänä, kun minun takakonttiini ilmestyy jompikumpi seuraavan linkin takaa löytyvistä tuotteista.

http://www.ok-myynti.fi/index.php?p=/pages/kulmahiomakone.html

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Milloinkohan yksityiset p-firmat alkavat käyttää rengaslukkoja väärin pysäköityihin autoihin kuten Iso-Britanniassa?

Ei todennäköisesti milloinkaan, sillä toisen auton "jumittaminen" esim. parkkeeraamalla sen taakse/eteen on jo nyt rangaistavaa, eli saa sakot. Sitä en tiedä, että millä nimikkeellä, voisin veikata että väärin pysäköity auto.

Mikäli tuollainen rengaslukko tulisi ja vielä sen päälle yksityisoikeudellinen sopimussakko, niin kyllä minä sen lukon siitä pätkäisisin ja ottaisin koko härvelin mukaani, olenhan siitä maksanutkin.

Vai pitääkö ikkunalla olevaan kylttiin lisätä, että "kiinnittämällä ajonestolaitteita autoon suostut 200 euron suuruisen vitutusmaksun maksamiseen. Kiinnittämällä hyväksyt ehdot"?

Ja mikä idea tuossa rengaslukossa oikein on? Se ongelma, eli väärinpysäköity autohan ei sillä ainakaan edes pääse poistumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ja mikä idea tuossa rengaslukossa oikein on? Se ongelma, eli väärinpysäköity autohan ei sillä ainakaan edes pääse poistumaan.

Iso-Britanniassa joillain yksityisillä parkkipaikoilla maksamatta jättäneiden tai pysäköintiajan ylittäneiden autoihin laitetaan pyörälukko. Pysäköintialueen hoitaja tulee avaamaan lukon kun p-maksu + "sakko/avausmaksu" on maksettu. Muutama vuosi sitten asiasta nousi enemmänkin keskustelua, kun yksityiset p-firmat lukottivat pysäköintipaikoillaan autoja, vaikka maksettu aika olisi ylittynyt vain muutamilla minuuteilla.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Vaan kun tuon pyörälukon käyttö jumittaa sen auton sihen, vieden näin ollen muilta (maksavilta) asiakkailta tilaa ja täten alueen ylläpitäjältä rahaa.

Anonyymi kirjoitti...

Pyörälukolla luonnollisesti varmistetaan, että "asiakas" maksaa korkean avausmaksun (monikymmenkertainen verrattuna p-maksuihin). Homman juju on tietysti siinä, että toiminta on nykyään laillista (Englannissa ja Walesissa) ja säädeltyä (tarvitaan viranomaisten luvat), toisin kuin suomalaisten yksityisten p-firmojen rellestys.

(lisätietoja brittien wheelclamping-toiminnasta esim. tuolta: http://www.adviceguide.org.uk ja hakusanaksi wheel-clamping)

Anonyymi kirjoitti...

Muistakaana että nyt asutaan suomessa ja on tällä hetkellä TÄYSIN epäselvää millä valtuuksiin yksityiset pysäköintifirmat toimivat.

Anonyymi kirjoitti...

Parkkifirmat vetoavat monesti siihen että samanlainen sanaton sopimus syntyy silloin hyppää ratikkaan tai metroon. Varmasti syntyy, mutta sillä erotuksella, että näiden lipunvalvonnasta on säädetty lailla, ja siinäkin erikseen määrätty alueet missä valvontaa saa suorittaa. Muualla Suomessa liputta matkustaessa joutuu maksamaan vain matkalipun tai poistumaan kulkuvälineestä, mutta ei joudu maksamaan mitään tarkastusmaksua. Sama tilanne pitäisi olla parkkifirmojen kohdalla. Jos maksaa vähemmästä ajasta kun mitä pysäköi, pitäisi joutua maksamaan vain ylimenneestä ajasta ilman mitään "valvontamaksuja".

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka alkuperäinen kirjoitus on vuodelta 2007, niin asia on edelleen tätä päivää. Autoparkki ei ole muuttanut toimintatapojaan ja tuskin muuttaakaan.

Hyvää mainosta firmalle!

Anonyymi kirjoitti...

No ainakin saisivat jotain maksuja tililleen, jos velottaisivat pelkästään ylimenneestä ajasta. Tällä hetkellä laskunipussa odottelee omaa päätöstä kaksi Autoparkin sakkoa, toinen päivätty 17.12.2008 ja toinen toiselle autolle 25.5.2009. Viikko sitten tipahtivat luukusta :D Tässä mietin että maksaako vai ei. Luin että korkoja ei pitäisi tulla, ymmärsinköhän oikein? Eli hyvin voisi antaa maksujen olla, vai? No, 70€ ei ole paljon, mutta kyllä se v*****aa maksaa... Olisivat tosiaan velottaneet vain ylimenneestä ajasta (10min- 30min MAX molemmilla kerroilla!!) niin olisin kyllä maksanut. Toinen autoista muuten asiakkaille lainassa oleva huollon sijaisauto, tosin itsehän sitä ajoin.

Anonyymi kirjoitti...

Kylla, luultavasti niin se on

Anonyymi kirjoitti...

Link exchange is nothing else except it is only placing the other person's blog link on your page at suitable place and other person will also do same for you.
Have a look at my blog :: dotties weight loss