Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

Avain Asumisoikeus Oy:n tähtiin kohoavat vastikkeet karkoittavat asukkaat

Asumisoikeusasunto on rakennuttajayhtiön omistama asunto johon asukas ostaa asumisoikeuden. Asumisoikeusmaksu maksetaan muuton yhteydessä jonka lisäksi asukas maksaa myös kuukausittaista käyttövastiketta joilla katetaan taloyhtiön- sekä rakennuttajayhtiön kuluja. Suomalainen asumisoikeusjärjestelmä on luotu kopioimalla ruotsin vastaava järjestelmä ja toteuttamalla ruotsalaisen järjestelmän huonoimmat ominaisuudet. Asuminen on kallista ja käyttövastikkeet ovat nousseet kiihtyvällä vauhdilla.

Kerroimme marraskuussa 2010 kuinka Avara Asunnot Oy:n toimitusjohtajan paikalta ulospotkittu Perttu Liukku on runsaan 150 000 euron osakejärjestelyillä noussut Avain Asumisoikeus Oy:n suuromistajaksi ja saanut määräysvallan asumisoikeusyhtiössä. Kaupat tehtiin valvovan viranomaisen, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) siunauksella. ARA on ollut täysin kyvytön viranomaisena valvomaan ja varsinkin puuttumaa asumisoikeusrakennuttajien toimintaan.

Väitteet asumisoikeuasuntojen turvallisuudesta, eli vastaavasta asumisturvasta kuin omistusasunnoissa on täyttä puppua. Asumisoikeustalo on helppo muuttaa kovanrahan omistusasunnoiksi eikä järjestely ole edes lainvastainen. Vaasassa laitettiin vuonna 2010 23 asunnon asumisoikeustalo myyntiin. Vastikkeet nousivat vähitellen asukkaille sietämättömälle tasolle. Asuntoja tyhjentyi. Vastikerasitus kasvoi entisestään jäljelle jääneillä asukkailla jotka joutuivat kattamaan tyhjien asuntojen muodostaman vastikevajeen. Lopulta asumisoikeustalo on tyhjentynyt kokonaan ja Vaasan Asumisoikeus Oy on hakenut valvovalta viranomaiselta, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) lupaa myydä taloyhtiö. ARA myös aikanaan antoi luvan.

On siis täysin mahdollista että vastikkeita nostetaan ilman todellista kustannusvastaavuutta jotta asukkaat saadaan ulos yhtiöstä ja asumisoikeustaloyhtiöt saadaan puolestaan muutettua kovanrahan asunnoiksi ja voitot valtiontukemien asumisoikeusasuntojen myynnistä omistajien taskuun.

Jos katsomme Avain Asumisoikeus Oy:n asumisoikeusasuntojen vastikkeen kehittymistä niin ei voi olla näkemättä samanlaisia piirteitä joita aikanaan käytettiin Vaasassa asumisoikeustaloyhtiöiden muuttamisessa kovanrahan asunnoksi. Vastikkeiden tietoinen nostaminen on ollut todella kovan luokan toimintaa. Alla on Avain Asumisoikeus Oy:n kahden kokoluokan asunnon kokonaisvastikkeen kehitys 10 vuoden ajalta.

Mitä tapahtui vuonna 2008? Miksi maltilliset vastikkeet aloittivat syöksykierteen kohti taivasta?


oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Avain Asumisoikeus Oy:n asukkailla on vaikeat ajat edessä
Avain Asumisoikeus Oy:n asukkailla on vaikeat ajat edessä, osa 2 –Totta vai tarua?

20 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Blogisti itseasiassa vähättelee tuota nousua. Olen ollut aikoinaan jo YH-Suomen asumisoikeusasunnossa josta sitten tuli aikanaan Avara ja Avain Asumisoikeus. Samassa kämpässä yli 10 vuotta ja sinä aikana vastike on noussut 650 eurosta 990 euroon kuukaudessa. Normaalin laskuopin mukaisesti 52%. Ei siinä kuule paljon naurata.

Nimetön kirjoitti...

WTF

Nimetön kirjoitti...

Mihinkä se mun kommentti jäi? No olin joka tapauksessa sanomassa että olen asunut Avain Asumisioikeuden kämpässä jo silloin kun se oli nimellä YH-Suomi. Vastike nousi 10 vuodessa 52%, eli 650e aina 990euroon. Ei vaikuta kohtuulliselta ja kaikenlisäksi ei ole mitään tietoa mihin ne rahat menevät. Yrityksen johdon hulppeisiin palkkiohin?

Nimetön kirjoitti...

Yrityksen mustamaalaamista! Nyt on se rikosilmoituksen paikka. Kolmas kerta kun blogisti haukkuu yksittäistä firmaa!

Nimetön kirjoitti...

Käyrä kertoo kaiken. Onko muissa asumisoikeusyhtiöissä sama juttu? Liukun omistaja firma näyttää tarvitsevan rutkasti rahaa ja asukkailtahan se jo kerätään.

Nimetön kirjoitti...

Asumisoikeusjärjestelmän suurin ongelma on se että rakennuttajayhtiöt eivät lyhennä lainkaan asuntoyhtiöiden rakentamisesta aiheutuvia velkoja. Ensimmäiser asumisoikeusasunnot rakennettiin yli 20 vuotta sitten ja näissä yhtiöissä velka pitäisi olla aikalailla lyhennetty loppuun ja vastikkeiden dramaattisesti laskea. Totuus on kuitenkin se että lainoista on maksettu vain korot. Pääoma on ennallaan vielä 20 vuoden jälkeenkin ja kaikki yli jääneet rahat on pistetty omistajien taskuun.

Nimetön kirjoitti...

Samanlaista pn vastikkeiden korotus ASO:lla Espoossa. Viime vuosina perusvastike, joka menee siis ASO:lle, on noussut noin 8% vuodessa. Ei tunnu toimivan Suomessa tämä järjestelmä.

Nimetön kirjoitti...

Yrityksen mustamaalaamista!

Ei se ole mustamaalaamista kertoa totuus.

Nimetön kirjoitti...

Avain Asumisoikeudella noi vastikkeet nousee lähemmäksi 10% vuodessa. JOTEN ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET HANKKIKO ASUNTOA KYSEISESTÄ YHTIÖSTÄ!!! Itse lähdin alkuvuodesta ihan tavalliseen vuokra-asuntoon. Huomattavasti halvempaa.

Satolla myös töissä kirjoitti...

Satolla on ihan sama juttu. Vastikkeet nousee 7-9% vuodessa!

Nimetön kirjoitti...

Eikös laki asumisoikeusasunnoista määrittele selkeästi että vastikkeet eivät saa olla korkeampia kuin vastaavat vuokrataso?

Nimetön kirjoitti...

Tilastokeskuksen mukaan asunto-osakeyhtiöiden hoitokulujen nousu vuosina 1988-2008 on ollut keskimäärin 4,1 % pa, vaihdellen välillä -2,8 % (1992) ja +9,3 % (1990). Tilasto on koostettu vaihtuvasta otoksesta asunto-osakeyhtiöiden tilinpäätöksiä, eikä siihen sisälly rahoituskuluja.

Vuonna 2010 nousu oli 5,2 % ja vuonna 2009 8,9 %. Kiinteistö- ja energiaverojen nousu näyttäisi kiihdyttävän kulujen karkaamista 2011.

Rahoituksen keräämisellä hyvin pärjäävistä taloista heikompien ylläpitämiseen ja uusiin projekteihin on varmasti osuutensa, mutta kyllä hoitokulutkin ovat viime aikoina kasvaneet inflaatiota nopeammin.

Nimetön kirjoitti...

Vanhojen asoasuntojen ongelmana on erilaiset tasausmenettelyt: edullisten vanhojen kohteiden asukkaat joutuvat maksamaan kalliiden, uusien kohteiden pääomakuluja, jotta niiden vuokrataso pysyy mitenkään järkevänä.

Nimetön kirjoitti...

http://www.tilastokeskus.fi/til/asyta/2010/asyta_2010_2011-09-16_tie_001_fi.html

Uudehkoissa yhtiöissä ei pahemmin pitäisi korjauskuluja olla. Joten reilusti alle keskiarvon pitäisi myös nousukin jäädä... Mikään ei selitä jokavuotista yli 8 % nousua...

Nimetön kirjoitti...

http://www.tilastokeskus.fi/til/asyta/2010/asyta_2010_2011-09-16_tie_001_fi.html

Uudehkoissa yhtiöissä ei pitäisi olla paljoa mitään korjaamisen tarvetta. Joten vuosittainen yli 8 % kasvu hoitovastikkeessa on enemmän kuin perusteeton, ainakin näin tilastollisten seikkojen mukaan...

Nimetön kirjoitti...

Kynnysraha "parempiin" naapureihin . . . tällä argumentilla voidaan koko järjestelmän lounnehtia . . . ja jatkaa vielä, kun ei ole rahaa asunto- osakkeen hankintaan.

Yksi tuttu pariskunta meni tähän halpaan ja nyt kiroavat koko ajan kohovia hoitovastikkeita . . . .

Nimetön kirjoitti...

Tässä järkyttävää lisätietoa Avain Asumisoikeus Oy:stä:

http://www.rakennuslehti.fi/forum/viewtopic/?did=1037&page=11

Nimetön kirjoitti...

"Kynnysraha parempiin naapureihin"... joo, just muutti manneja naapuriin. Kyllä niilläkin rahaa on. Ja vastike nousee... Yhtiö eri siis kuin Avain Asumisoikeus mutta sama meno näissä kaikissa näyttää olevan. Halvalla vastikkeella mekin menimme houkutukseen, aika kaukana ollaan alkuperäisestä määrästä jo parin-kolmen vuoden päästä muutosta. Nyhtäminen on siis alkanut, seuraavaksi lähdemme pois.

Nimetön kirjoitti...

Avain asumisoikeudelta on tulossa Kuopioon uusia asuntoja.

Rakennustapaselostetta lukiessa huomaa nopeasti että tavoitteena on tehdä kaikki halvimman nimittäjän mukaan. Vastikkeet on tästä huolimatta selvästi korkeampia kuin muissa uusissa ASO-asunnoissa.

Nimetön kirjoitti...

Harkitsin vaihtoa Asosta Avaimeen, mutta taidankin harkita nyt omistusasuntoa. Aso eli Suomen Asumisoikeus myös kallis. Samanlainen nousu 18 v aikana. Ei todellakaan vastike halventunut saati edes pysynyt samana vaan joka vuosi reilu nousu vaikka asunnot rakennettu -94.