Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

perjantaina, elokuuta 20, 2010

Sikainfluenssarokote on hengenvaarallinen

Sikainfluenssarokote on hengenvaarallinen! Suurin osa Suomen kunnista keskeyttää rokotteen jakamisen lapsille. Myös aikuisten on syytä tunnustaa viimeinkin tosiasiat testaamattoman ja hätäisesti lääketeollisuuden piilotettuihin tarpeisiin luodun rokotteen turvallisuudesta. Sikainfluenssarokotteen on epäilty aiheuttavan lapsille ja nuorille vakavaa elinikäistä aivosairautta, narkolepsiaa. Tapauksia ilmenee jatkuvasti lisää. Rokote joka oli tehty suojelemaan lapsia ja nuoriamme on itseasiassa aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin mitä rokotteella olisi koskaan voitu saavuttaa.

Vuosi sitten rokotteen vaaroista yritettiin varoittaa. Rokotteen valmistuksessa rikottiin useita rokotetestauksen turvallisuusprosessien määräyksiä. Rokote oli käytännössä testaamaton. Silti vanhemmat rokottivat lapsensa, vaikka maailmalta kuului yhä enenevissä määrin huolestuttavia uutisia vakavista sivuvaikutuksista. Suomalaisten viranomaisten ja erityisesti Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) propaganda tehosi hyvin niihin suomalaisiin aikuisiin jotka eivät uskaltaneet ajatella omilla aivoillaan. Painostus ottaa rokote lisääntyi viranomaisten, työnantajien, oppilaitosten ja julkisen median toimesta. Jopa arkkiatri Risto Pelkonen painosti julkisesti hoitohenkilökuntaa vaarallisen rokotteen ottamiseen haukkumalla hoitajia vastuuttomiksi ihmisiksi. Myöhemmin talvella ihmiset jonottivat vaarallista piikkiä räntäsateessa tuntikausia, vaikka samaan aikaan myönnettiin julkisesti että sikainfluenssa ei ole yhtään sen vaarallisempi kuin normaali kausi-influenssa.

Sikainfluenssan vakavimmat seuraukset kohdistuvat nuoriin ja lapsiin. Näin tekee myös rokotteen äärimmäisen haitalliset sivuvaikutukset.

Suomen valtio vastaa aiheuttamastaan vahingosta

Viranomaiset, käytännössä THL, Suomen hallitus ja vastaavat ministerit eivät tule koskaan myöntämään rokotteen ja nyt rokotusten aikana ilmenneiden narkolepsiatapausten yhteyttä. Eiväthän he myöntäneet muitakaan vakavien sivuvaikutusten seurauksia vajaa vuosi sitten, vaikka samaan aikaan monen muun maan viranomaiset kielsivät rokotteen antamisen lapsille ja raskaana oleville. Pahasti korruptoitunut Terveyden ja hyvinvoinninlaitos tuskin tulee myöntämään virhettään eikä varsinkaan vastuutaan. Narkolepsian ja rokotteen yhteys tullaan kiistämään viimeiseen asti. Lisäksi viimeisempien tietojen valossa sairaala- ja terveyskeskuslääkärit ovat joko tahallisesti tai viranomaisten painostuksen seurauksena jättäneet ilmoittamatta rokotteen aiheuttamia vakavia haittavaikutuksia. Hengenvaarallisen sikainfluenssarokotteen uhreja saattaa olla Suomessa jopa tuhansia.

Nyt rokotteen uhriksi joutuneilla on yksi lohtu takanaan. Suomen valtio vastaa rokotteen aiheuttamista haitoista. Edellyttäen tietysti, että rokotteen ja haittavaikutusten yhteys viranomaisten toimesta todennetaan. Olen hämmästynyt jos näin tapahtuu. Viranomaiset välttelevät, kiertelevät, kaartelevat ja valehtelevat loppuun asti omasta vastuustaan. Näin kävi myös polion sokeripalarokotusten aikana 1980-luvulla. Vasta Korkeimman oikeuden (KKO) päätöksen jälkeen vuonna 1995 valtio määrättiin korvaamaan lapsen terveydentilan tuhoaminen, tosin käytännössä mitättömin korvauksin.

Sikainfluenssarokotteen uhreilla on sentään olemassa ennakkopäätäs Suomen valtion vastuusta.

Onnea oikeudenkäynteihin!

Lue myös:
Olen pahoillani että luin artikkelisi liian myöhään ...
Sikainfluenssa, osa 2 - Rokote on terveysriski
Sikainfluenssa
Takseilla ei välttämättä ole oikeutta kieltäytyä sairaan kuljettamisesta
Suomessa lapset arveluttaviin lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa
Korkeimman oikeuden ennakkopäätös

112 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Painu vittuun noine juttuines. Sinuunko pitäisi luottaa enemmän vai viranomaisiin? Herää paska!

Anonyymi kirjoitti...

Miksi muuten valtio siitä vastaa eikä rokotevalmistaja? Luulisi että vastuu on rokotevalmistajalla.

Meikka kirjoitti...

Valtiot ovat joutuneet allekirjoittamaan sopimuksen jolla rokotevalmistaja vetäytyy vastuusta ja valtiot vastaavat aiheutuneista haittavaikutuksista. Tämäkin kertoo jotain rokotteen turvallisuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

valtiot vastaavat aiheutuneista haittavaikutuksista

Eivät tule vastaamaan. Lääketiede on aina niin monimutkainen että koskaan ei voida aukottomasti todistaa yksilön kohdalla että nimenomaan rokote on syypää esim. narkolepsian puhkeamiseen.

Anonyymi kirjoitti...

erityisesti Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) propaganda tehosi hyvin niihin suomalaisiin aikuisiin jotka eivät uskaltaneet ajatella omilla aivoillaan.

Kuka vittu jaksaa lukea sun aivottomia juttua. Yritä itse ajatella aivoillasi.

Anonyymi kirjoitti...

Narkolepsiahavaintojen määrä nousee päivä päivältä

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082012219368_uu.shtml

Näissä esille tulleissa tapauksissa narkolepsian oireet ovat alkaneet selvästi rokotuksen jälkeen. Ajallinen yhteys on selkeämpi rokotukseen kuin itse influenssaan, uskoo Helsingin uniklinikan neurologi Markku Partinen.

Imulippo kirjoitti...

Oletettavasti "propagandan uhrit" edelleen pitävät valtiota kaverinaan vaikka se tarkoituksellisesti valehteli heille päin naamaa ja jälkeenpäin vielä pyrkii kiertämään vastuunsa. Kyynisesti voidaan sanoa että rohkeuden puutteesta rangaistaan.

Tuskin kukaan poliitikko tai median edustaja nostaa tästä meteliä koska se olisi poliittinen itsemurha konsensuksessa, joka nimittää yksilöllisyydeksi hyödyllisten idioottien masinoimista valtion vankkureiden vetäjiksi mutta joka kansalaisten erillisyyttä valtiosta lisäävissä asioissa leimaa täysivaltaiset yksilöt vaarallisiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Voi JEESUS!

Blogi taas pyörittelee asiaa mistä ei ole mitään kokonaiskäsitystä! VITTTTTUUUUU!!!!!

Oisko ollu parempi, että moni suomalainen olisi influenssaan kuollut? Silloinhan ei valtio olisi ollut vastuussa, koska heitä ei rokotettu! Oma vika kun influenssaan sairastui! Kuolleethan olisivat olleet vain TYHMIÄ PASKOJA ketkä eivät ymmärtäneet pysyä terveinä!

Monestako tapauksesta per rokotettu nyt puhutaan? 1/miljoona? Eikä niitäkään ole todistettu johtuneeksi itse rokotteesta! Montako henkeä rokotuksilla säästettiin? Kukaan ei tiedä.

PASKA POPULISTINEN KIRJOITUS, HÄPEÄ!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Ei rokotteen hankintasopimus ohita Suomen lakia. Laki määrittää tuotevastuun, eikä P. Puskan tai P. Risikon nimikirjoitus kumoa lakia.

Asia erikseen on, jos joku on mennyt allekirjoittamaan paperin, jossa lupaa maksaa lääkeyhtiölle mahdolliset vahingot, mitä rokote aiheuttaa. Eiköhän silloin voida katsoa, kenen nimi on alla, perikööt korvaukset allekirjoittajilta. Eihän valtio ole antanut edes rahoja sikainfluenssarokotteiden hankintaan.

Anonyymi kirjoitti...

Voi JEESUS!

Blogi taas pyörittelee asiaa mistä ei ole mitään kokonaiskäsitystä! VITTTTTUUUUU!!!!!

Oisko ollu parempi, että moni suomalainen olisi influenssaan kuollut? Silloinhan ei valtio olisi ollut vastuussa, koska heitä ei rokotettu! Oma vika kun influenssaan sairastui! Kuolleethan olisivat olleet vain TYHMIÄ PASKOJA ketkä eivät ymmärtäneet pysyä terveinä!

Monestako tapauksesta per rokotettu nyt puhutaan? 1/miljoona? Eikä niitäkään ole todistettu johtuneeksi itse rokotteesta! Montako henkeä rokotuksilla säästettiin? Kukaan ei tiedä.

PASKA POPULISTINEN KIRJOITUS, HÄPEÄ!!!!


Voi jeesus sä olet sitten yksinkertainen. Sikainfluenssa on harmittomampi kuin normaali kausi-influenssa. Normaalissa kausi-influenssassa on kuollut enemmän ihmisiä kuin sikainfluenssaan. Sikainfluenssa hysteria oli täysin keinotekoinen ja sinunkaltaiset idootit nielevät sen kuin lusikallisen puuroa.

"Oisko ollut parempi että moni suomalainen ois kuollut influenssaan?" Oksettaa toi sun tietämys. Ymmärrätkö että influenssa aikana satoja ihmisiä suomessa kuolee tautiin. Sikainfluenssaan ei ole kuollut lähellekään yhtäpaljon ihmisiä. Tauti itsessään on niin vaaraton että rokotteen ottaminen on suurempi riski kuin itse tauti. Jopa WHO on joutumassa tilille tästä hysteria propagandasta.

Vai vielä 1/miljoonasta? Joo, suomessa on idiootteja n. 2 miljoonaa jotka ovat ottaneet rokotteen. Vakavia haittavaikutuksia on ennen narkolepsia tapauksia tavattu kymmeniä. Narkolepsia tapauksia tähän mennessä toista kymmentä. Laske siitä montako se on miljoonaa kohti. Uuno ja mene vaihtamaan vaipat.

Anonyymi kirjoitti...

Fakta nyt näyttää olevan että narkolepsia on varteenotettava seuraus rokotteesta. Ei THL muuten sitä tutkisi. Useat asiantuntijat jopa THL:stä ovat julkisuudessa todenneet että rokotetta ei pidä antaa lapsille. Muutama muu lääketieteen asiantuntija puolestaan pitää ajallisesti tilannetta selvänä. Narkolepsian korkeat luvut juuri rokotteen ottamisen aikana kertoo kyllä paljon. Pahasti näyttää siltä että meillä on aikapommi kädessä.

Anonyymi kirjoitti...

YLE:n uutisten mukaan suuressa osassa suomea rokotteen jakaminen lapsille on keskeytetty.

Anonyymi kirjoitti...

Saavat vanhemmat syyttää vain itseään. Onko joku käskenyt uskoa kaikkea mitä viranomaiset sanovat? Käsittämätöntä touhua suomessa. Sokea usko viranomaisiin, hyi hitto kun oksettaa!

Anonyymi kirjoitti...

Ikävä kyllä mutta vähän paradoksaalista. Rokote tehtiin sitä varten että sikainfluenssa on vaarallinen nimen omaan nuorille ja lapsille. Nyt kuitenkin taitaa olla niin että rokote aiheuttaa enemmän tuhoa kuin itse influenssa olisi koskaan aiheuttanut.

Anonyymi kirjoitti...

PEKKA PUSKA ON EROTETTAVA PROPAGANDA VIRASTON JOHDOSTA. Kyseisestä herrasta ei ole ollut minkäänlaista hyötyä koskaan Suomelle eikä kansalaisten terveydelle. Vääräoppinen terveysintoilija jonka käsitykset on muinaishistoriasta. Kaikenlisäksi laitos ottaa vastaa rahalahjoituksia samaiselta rokotevalmistajalta jonka myrkkyrokotteet ostetaan suomeen. Ainoastaan suomessa voi näin läpinäkyvä korruptio toimia.

Anonyymi kirjoitti...

Erikoistutkija Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kehottaa vanhempia välttämään lasten rokottamista niin kauan kuin sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian välinen yhteys on saatu virallisesti selvitettyä.

- Selvitystyön ollessa kesken kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä kehottaa ihmisiä varovaisuuteen, eli pidättäytymään lasten ja nuorten rokottamisesta sikainfluenssan varalta, Nohynek sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Oisko ollut parempi että moni suomalainen ois kuollut influenssaan?" Oksettaa toi sun tietämys. Ymmärrätkö että influenssa aikana satoja ihmisiä suomessa kuolee tautiin. Sikainfluenssaan ei ole kuollut lähellekään yhtäpaljon ihmisiä. Tauti itsessään on niin vaaraton että rokotteen ottaminen on suurempi riski kuin itse tauti. Jopa WHO on joutumassa tilille tästä hysteria propagandasta.

Juu niin influenssa kuin helleaikoina kuolee enemmän ihmisiä kuin "normaalisti". Sen näen työssäni päivittäin. Voitko kertoa montako ihmistä on on rokotteeseen kuollut? Montako Suomessa kuoli itse sikainfluenssaan?

Vai vielä 1/miljoonasta? Joo, suomessa on idiootteja n. 2 miljoonaa jotka ovat ottaneet rokotteen. Vakavia haittavaikutuksia on ennen narkolepsia tapauksia tavattu kymmeniä. Narkolepsia tapauksia tähän mennessä toista kymmentä. Laske siitä montako se on miljoonaa kohti. Uuno ja mene vaihtamaan vaipat.

Vaippoja en tarvitse, toivottavasti et sinäkään. Joku ne siellä teholla kuitenkin joutuu sinullekin vaihtamaan kun henkitoreisssasi siellä makaat!

Anonyymi kirjoitti...

Sitten kun saat vedettyä henkeä niin voit listata ne todisteet jotka osoittaa että tuo rokote on aiheuttanut narkolepsiaa. Muutoin väitteidesi todistusarvo on samaa luokkaa kuin NWO-sivuston vastaavien.
Jonkun yksittäisen isukin tuntuma siitä että rokote on aiheuttanut jotain ei ole vakavasti otettava todiste.

Anonyymi kirjoitti...

Olen todella kiitollinen, että luin tätä blogia jo viime vuonna. Hirvittävän vaikean päätöksenteon jälkeen jätimme lapsemme ensimmäistä kertaa rokottamatta.

Silti, täysivaltaisten kansalaisten pitää tehdä päätökset itse; emme voi syyttää valtiota tai blogin pitäjää, jos teemme tyhmiä päätöksiä. (Olisihan tässä voinut teoriassa käydä ihan päinvastoinkin...)

Anonyymi kirjoitti...

Olet sitten mennyt määrittelemään hengenvaarallisuuden ihan uudestaan. Tähän asti hengenvaara on tarkoittanut vaaraa kuolla. Nyt nukahtaminenkin on hengenvaarallista.

Kirjoituksesi ovat mustan huumorin osa-aluetta, jota monikaan ei edes huumoriksi ymmärrä, mutta jotka käyttävät totuutta ainoastaan sideaineena erilaisten koomisten ja surkuhupaisten väitösten liitteenä.

Imulippo kirjoitti...

En ole varma tuosta polio-jutusta. Vaikka jotkut sairastuivatkin, se oli ehkä kuitenkin pienimmän haitan tie. ilman rokotetta seuraukset olisivat voineet olla vielä pahempia. Poliorokotteesta sairastuneet olisivat toki ansainneet kunnon korvaukset.

* * *

Tämä blogi on asialinjallaan noussut niin vakavasti otettavaksi, että monet ovat kommenttien perusteella selvästi huolissaan virallisen totuuden rakoilemisesta ja oman konformistisuutensa takia typeräksi leimautumisesta. Blogin ylläpitäjä voi ottaa nuo vittuilut kunnianosoituksena ja palkintona pitkäjänteisestä työstä.

Anonyymi kirjoitti...

Jokaiseen rokotteeseen liittyy riski ja usein tämä riski jää selvästi pienemmäksi kuin rokottamatta jättäminen. Suomessa kuoli sikainfluenssaan useista ihmisiä, mutta kuinka moni pelastuikaan kyseisen rokotteen asiosta. Tätä puolta blogisti ei jostain syystä halua tuoda esiin. Miksi? Blogisti ei myöskään anna uskottavia viitteitä tai perusteluita väitteilleen (rokote hengenvaarallinen, THL korruptoitunut), mikä kertonee blogistin yksisilmäisestä ideologisuudesta, jossa päätelmät keksitään ensin ja vasta sen jälkeen "faktat".

Anonyymi kirjoitti...

Vaippoja en tarvitse, toivottavasti et sinäkään. Joku ne siellä teholla kuitenkin joutuu sinullekin vaihtamaan kun henkitoreisssasi siellä makaat!

No en ainakaan ole teholla rokotteen takia. Parempi niin.

Anonyymi kirjoitti...

Sitten kun saat vedettyä henkeä niin voit listata ne todisteet jotka osoittaa että tuo rokote on aiheuttanut narkolepsiaa. Muutoin väitteidesi todistusarvo on samaa luokkaa kuin NWO-sivuston vastaavien.

En ole blogin kanssa samaa mieltä, mutta eivätpä nuo julkiset mediatkaan, kuten iltalehti noita raflaaviaan otsikoitaan perustele. Yksityiseltä blogilta voi tietysti vaatia viitteitä mihin tieto perustuu mutta miksi ei sitten esim. iltalehdeltä? Uskoo ken tahtoo.

Anonyymi kirjoitti...

Jokaiseen rokotteeseen liittyy riski ja usein tämä riski jää selvästi pienemmäksi kuin rokottamatta jättäminen. Suomessa kuoli sikainfluenssaan useista ihmisiä, mutta kuinka moni pelastuikaan kyseisen rokotteen asiosta.

Tässä tullaan siihen dilemmaan mikä aina liittyy rokotteisiin. Onko oikein että rokotetta aletaan tarjoamaan (vielä testaamatonta) sillä perusteella että sen käyttäminen oletettavasti estää vakavia sairastumisia tai kuolemantapauksia (mitä ei koskaan voida todistaa) verrattuna siihen että rokote aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia osalle ihmisiä?

Kukaan ei tiedä mitä olisi tapahtunut jos rokotetta ei olisi otettu. Se että se oli tarpeellinen on viranomaisten propagandaa. Todennäkäisesti ilman rokotetta kuolleisuus olisi ollut täysin sama luokkaa kuin muissakin kausi-influenssoissa.

Toisaalta voi kysyä, onko oikein uhrata kymmeniä ihmisiä (erityisesti lapsia) rokotteen sivuvaikutuksiin vain sen takia että isompi osa kansaa ei sairastuisi. Joo, poltetaan vaan roviolla.

Anonyymi kirjoitti...

Voitko kertoa montako ihmistä on on rokotteeseen kuollut? Montako Suomessa kuoli itse sikainfluenssaan?

Kuulehan, noita ei tiedä kukaan, pointti lienee siinä!! Kumpikin osapuoli voi vedota olettamuksiin, faktoja ei ole kummallakaan. Viranomaiset eivät pysty osoittamaan montako olisi kuollut sikainfluenssaan jos rokotetta ei olisi annettu. Helppo on hatusta tempasta että "moni olisi kuollut". Se ei perustu faktaan. Toisaalta, se että kuolemantapauksia ja vakavia sairastumisia ei tule julkisuuteen johtuu lääkärien ja viranomaisten salailusta. Ei isoa kallista rokote-ohjelmaa haluta vaarantaa viranomaisten toimesta joten uhrit ovat hiljaisesti hyväksyttäviä.

Anonyymi kirjoitti...

Yllättäen noi blogin väitteet alkaa vaan realisoitua muissakin medioissa?

THL on salannut tietoja jo toukokuulta asi:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082112221782_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

THL:n korruptoitunesuus väitteitä joku kummasteli tuolla ylempänä. Noh, faktahan on se että THL sai muistaakseni 6 miljoonaa euroa samaiselta rokotevalmistajalta tutkimukseen jonka rokotetta THL sitten päätti yllättäen ostaa ilman kilpailutusta. Normaalistihan kyse on korruption pahimmasta muodosta eli lahjonnasta. Nythän tuo THL:n oikeus tehdä tuollaisia hankintoja on siirretty pois toiselle viranomaiselle kun asia paljastui.

THL on laitos jonka tehtävä on suoraan sanoen vastemielinen. Virainomainen joka yrittää kertoa kuinka ja miten meidän suomalaisten tulisi elää. Mikä on oikein ja mikä on väärin. Akuisten ihmisten holhoamista. Johdossa on Pekka Puska joka ei usko mihinkään muuhun kuin omiin tutkimuksiinsa. Yksi väite on alkoholin kohtuukäytön myönteiset vaikutukset jotka on tunnustettu maailmalla mutta ei Puskan THL:ssä. Paljon on kysymysmerkkejä myös kolestroli/ADHD ja muutamista muista tulkinnoista. THL ajaa lääketehtaiden asiaa jolla juuri esim. kolestroli asioita korostetaan ja saadaan ihmisiä sairaaksi. Tämä on sitä medikalisaatiota jonka suurimpana ankkurina toimii THL. Kyllä, korruptoitunut THL!

Anonyymi kirjoitti...

I love it!!!!! Täällä on todellakin ihanan vainoharhaisia ihmisiä, erityisesti blogisti. Vainoharhaisuus on suorastaan käsinkosketeltavan tahmeaa. Hankkikaa elämä ...

Anonyymi kirjoitti...

Joku voi sitten kertoa mitä tällä salakavalalla vain valveentuneempien itsenäisesti ajattelevien yksilöiden hoksaamalla megalomaanisella salaliitolla haettiin? Suuria voittoja lääkefirmoille?
Tutkikaa huviksenne lukuja ja miettikää hetki tienataanko enemmän pillereillä joita ihmiset popsii päivittäin lähes popkornin tapaan vai rokotteilla jotka mahdollisesti annetaan vain kerran per tyyppi ja tulot noista ovat hyvin vaikeasti ennustettavissa.
Myös herättää kyskymyksiä että miksi Ruotsissa, jossa käytettiin samaa rokotetta, ja rokotettiin jotkut jopa kaksi kertaa, ei ole lähimainkaan samanlaista "kriisiä"? Vaikka siellä rokotettiin huomattavasti enemmän ihmisiä? Ehkä tuo narkolepsia puhkeaa vain niille ketkä saavat käsiinsä kotimaisia iltapuluja?
Voi tutkia mitä tapahtui Australiassa jos haluaa selvittää miten kävi jos ei kerinnyt ajoissa rokotteita saada. Tietenkään salaliittoteoreetikoilla ei mitkään faktuaaliset oman väitteen vastaiset todisteet kelpaa joten lämpimikseni tässä vaan rupattelen.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tullaan siihen dilemmaan mikä aina liittyy rokotteisiin. Onko oikein että rokotetta aletaan tarjoamaan (vielä testaamatonta) sillä perusteella että sen käyttäminen oletettavasti estää vakavia sairastumisia tai kuolemantapauksia (mitä ei koskaan voida todistaa) verrattuna siihen että rokote aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia osalle ihmisiä?

Kukaan ei tiedä mitä olisi tapahtunut jos rokotetta ei olisi otettu. Se että se oli tarpeellinen on viranomaisten propagandaa. Todennäkäisesti ilman rokotetta kuolleisuus olisi ollut täysin sama luokkaa kuin muissakin kausi-influenssoissa.

Toisaalta voi kysyä, onko oikein uhrata kymmeniä ihmisiä (erityisesti lapsia) rokotteen sivuvaikutuksiin vain sen takia että isompi osa kansaa ei sairastuisi. Joo, poltetaan vaan roviolla.


Nämä ovat hyviä ja tärkeitä kysymyksiä, mutta sen sijaan, että blogisti pohtisi kysymyksiä, hän haluaa lietsoa mustavalkoista ääri-ideologiaansa, jossa kaikki "faktat" on jo etukäteen päätetty.

Anonyymi kirjoitti...

Ei jumalauta!!

Nyt pekka Puska iltalehdessä kertoo kuinka taitaa olla yllätys että rokote onkin vaarallinen ja myöntää että rokotetta ei ole tarpeeksi testattu!!! Siis mitä helvettiä? Samasta suusta kuultiin viime syksynä jatkuvaa toitotusta siitä kuinka rokote on varmasti turvallinen ja kaikkien pitää se ehdottomasti ottaa. Samaan aikaan sveitsin viranomaiset kieltää rokotteen käyttämisen lapsiin ja raskaana oleviin eikä rokote edes koskaan kelvannut jenkkeihin.

Nyt on paskat housussa niin aletaan rutisemaan ihan omiaan. "Ois pitänyt olla paremmin testattu". Saatana, THL:ssä kaipais moni lyijypiikkiä suoraan silmien väliin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082112222502_uu.shtml

"Puska myöntää, että kaikissa Pohjoismaissa käytettyä sikainfluenssarokotetyyppiä Pandemrixia ei ole tutkittu tarpeeksi. Ei mitään pandemiarokotetta ole ehditty tutkia tarpeeksi, sillä väestötason tutkimus vaatii useamman vuoden."

Kuitenkin tää Puskan paska on osannut vuosi sitten kertoa että rokote on turvallinen!!

Anonyymi kirjoitti...

H1N1 SALALIITOSTA KANNATTAA LUKEA TÄÄLTÄ:

http://www.infosota.fi/2010/07/09/salaliiton-makua-h1n1-huijaus/

Raportti käsittelee varsin kattavasti huiputuksesta hyötyneet tahot, hallituksiin kohdistetun painostuksen, testaamattomien rokotteiden haittavaikutukset, median sensaatiohakuisen ja pelottelevan uutisoinnin sekä totaalisen läpinäkyvyyden puutteen ja vastuun siirtelyn jokaisella tasolla -kaikilla tahoilla- pandemian käsittelyssä. Raportti tekee myös selväksi sen tosiasian, että mitään pandemiaa ei ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Julkisuudessahan on monasti kerrottu että WHO:ta myöten ylireagoitiin sikaflunssan kohdalla. Mitään pandemiaa ei ole ollutkaan, mutta lääketehtaiden avustuksilla ja myötävaikutuksella tälläinen saatiin aikaan. Nyt monet maat tuskailevat mitä tehdä varastoissa olevilla rokotteilla joita kukaan ei ota ja joita ei mikään muu maa osta. Ja lääketehtaat hierovat käsiään.

Anonyymi kirjoitti...

Belgia
Tanska
Ranska (yksi kolmesta käytetystä rokotteesta)
Saksa (yksi kolmesta käytetystä rokotteesta)
Kreikka
Islanti
Irlanti (yksi kahdesta käytetystä rokotteesta)
Israel (yksi kahdesta käytetystä rokotteesta)
Hollanti (yksi kahdesta käytetystä rokotteesta)
Norja (yksi kahdesta käytetystä rokotteesta)
Espanja (yksi neljästä käytetystä rokotteesta)
Sveitsi (yksi kolmesta käytetystä rokotteesta)
Iso-Britannia (yksi kahdesta käytetystä rokotteesta)
Ruotsi

Tuossa näkyy maat joissa annettiin tätä Suomessa käytettyä Pandemrix-rokotetta.
Eikö salaliittoteoreetikoista ole outoa että vain Suomessa jengi oireilee narkolepsiaa vaikka muualla samaa kamaa on tungettu suoniin moninkertaisesti enemmän?
Vai onko tämä vain joku katala juoni joka on pudottu vain ja ainoastaan suomalaisten pään menoksi?
Ainiin minähän otin itse Pandemrix rokotteen (ilman sivuvaikutuksia, niinkuin kaikki duunikaveritkin) joten olen juonessa mukana.

Jos iltapulujen toimittajat (miksei blogin ylläpitäjäkin) viitsisi tehdä taustatyönsä niin tälläisiä turhia hysterioita ei nousisi.
Pitäisi hälytyskellojen soida jos ottaa ykkös"tieto"-lähteekseen huuhaapalkitun näennäistiede nettisivun.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö salaliittoteoreetikoista ole outoa että vain Suomessa jengi oireilee narkolepsiaa vaikka muualla samaa kamaa on tungettu suoniin moninkertaisesti enemmän?

Aineiden vaikutukset yksilöihin on erilaiset. Perimällä ja perintötekijöillä on suuri merkitys. Suomalaiset eroavat tältä osin keski-eurooppalaisista ja jopa ruotsalaisista mikä sinänsä voi selittää rokotteen kielteiset vaikutukset.

Se on kuitenkin selvää että narkolepsian määrä on kohonnut reippaasti ajallisesti samaan aikaan kuin rokotetta on annettu. Aikaisemmin narkolepsia tapauksia oli 2-4 vuodessa nyt niitä on lyhyessä ajassa jo 16 (lähde YLE).

Anonyymi kirjoitti...

Minä en ole koskaan ottanut influenssarokotetta, en kausi enkä possua. Miksi pitäisi? En ole sen enempää sairastellut. Minusta on käsittmätöntä että ihmiset antavat piikittää itseensä ainetta jonka vaikutuksesta ei voi olla varma. Possun tapauksessa vielä kaiken lisäksi TESTAAMATONTA.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun se Pekka Puska oli reppanan näkönen televisiossa. Melkein kävi sääliksi. Itsekeskeinen pikku paskiainen.

Pekka Puska avoimesti vajaa vuosi sitten kehoitti ottamaan rokotteen ja syytti tahoja jotka vastustivat rokotteen jakamista osasyyllisiksi mahdollisiin sikainfluenssa kuolemiin. Vajaa puolet suomalaisista on ottanut rokotteen. Ei kuolemia ei pandemiaa. Hyvä. Onneksi toinen puoli osasi ajatella omilla aivoillaan.

Pekka Puska tiesti myös tasan tarkkaan vuosi sitten että rokote on testaamaton. Hän itse myönsi tilanteen tämän päivän iltalehdessä. Siitä huolimatta hänellä oli pokkaa väittää vuosi sitten rokotetta turvalliseksi! Kukaan täysjärkinen ei väitä mitään lääkeainetta sinisilmäisesti turvalliseksi jos sitä ei ole testattu riittävällä varmuudella.

Nyt on tullut tilinteon aika. Samalla tavoin kuin Pekka Puska väitti vuosi sitten rokotteen vastustajia osasyyllisiksi, samalla tavoin hän on nyt itse nyt syyllinen ja osallistunut kymmenien lapsien elämän tuhoamiseen painostamalla ihmisiä valheellisin tiedoin ottamaan rokotteen.

Ei se auta että sanoo nyt "meillä ei ollut silloin tiedossa mitään vakavia haittavaikutuksia". Testaamattomalta rokotteelta kuuluu odottaa haittavaikutuksia. Tuon lauseen ja teennäisen tietämättömyyden taakse ei voi piiloutua.

Todennäköistä tietysti on että "yhteyttä" narkolepsiaan ei löydetä. Silloin viranomaiset säästävät kasvonsa ja vapautuvat vastuusta. Se ei kuitenkaan kerro sitä totuutta etteikö yhteyttä olisi. Viranomaisilla on tapana salata kaikki vähemmän mairittelevat "urotyöt".

Oli miten oli. Pekka Puska on syyllinen moniin surullisiin kohtaloihin tänä vuonna lapsiperheissä. Hän yhtä syyllinen kuin olisi itse pahoinpidellyt kyseiset lapset. Painostaminen testaamattoman rokotteen käyttämiseen on täydellisen anteeksiantamatonta. Sama koskee arkkiatri Pelkosta.

Anonyymi kirjoitti...

"Se on kuitenkin selvää että narkolepsian määrä on kohonnut reippaasti ajallisesti samaan aikaan kuin rokotetta on annettu. Aikaisemmin narkolepsia tapauksia oli 2-4 vuodessa nyt niitä on lyhyessä ajassa jo 16 (lähde YLE)."

Korrelaatiosta ei seuraa kausaatiota, mutta eihän salaliittoteoreetikot tälläistä ymmärrä, kun muuten salaliitoilta menisi pohja.

Anonyymi kirjoitti...

"Perimällä ja perintötekijöillä on suuri merkitys. Suomalaiset eroavat tältä osin keski-eurooppalaisista ja jopa ruotsalaisista mikä sinänsä voi selittää rokotteen kielteiset vaikutukset."
Herra/Rouva lienee biologian kandi vähintään noin kattavilla ja asiantuntevilla tiedoilla(tämä on sitten sitä sarkasmia, kirjoittaja taitaa ymmärtää vielä vähemmän evoluutiosta mitä ymmärtää kriittisestä ajattelusta).
Olen kyllä yllättynyt jos kaiken tämän jälkeen joku salaliittoteoreetikoista oikeasti uskoo evoluutioon, ei varmaan kaukana tulevaisuudessa ole evoluutiokriittinen(ja kummasti ei uskonnollinen mutta ID myönteinen) kirjoitus on tuloillaan.
Olisi pitänyt jo siinä vaiheessa lopettaa tämän skeidan lukeminen kun "kriittinen" bloginkirjoittaja lähti kreationistien opeilla kritisoimaan ilmastonmuutosta(olen varma että vastuunsa tunteva blogisti kirjoittaa oikaisut jos huomaa joissain aiheissa olleensa väärässä).
Suosittelen kaikkia aidalla seisovia hankkimaan oikeasti asiantuntijoiden lausuntoja aiheesta eikä epämääräisten blogistien omia mielipiteitä.
Selvennykseksi vielä: tutkimus ei ole sitä että luetaan ainoastaan muiden salaliittoteoreetikkojen nettisivujen hurjat väitteet läpi vaan sitä että oikeasti otetaan asioista selvää, ihan oikeilta tiedemiehiltäkin, vaikka alkuun tulokset eivät olisikaan sen oman alkuperäisen agendan mukaisia. Sittem punnitset todisteet vastakkain ja mietit mikä selitys on se todennäköisin.

Anonyymi kirjoitti...

Vaippoja en tarvitse, toivottavasti et sinäkään. Joku ne siellä teholla kuitenkin joutuu sinullekin vaihtamaan kun henkitoreisssasi siellä makaat!

No en ainakaan ole teholla rokotteen takia. Parempi niin.


Pitää myöntää että niin hyvin tölväisit takaisin, että menin täysin sanattomaksi. En tiedä itkeäkö, nauraako vai toivoa että saat possuflunssan ja pääset teholle... Kuinkas monta ihmistä sen takia teholla olikaan Suomessa?

Anonyymi kirjoitti...

Pitää myöntää että niin hyvin tölväisit takaisin, että menin täysin sanattomaksi. En tiedä itkeäkö, nauraako vai toivoa että saat possuflunssan ja pääset teholle... Kuinkas monta ihmistä sen takia teholla olikaan Suomessa?

Totta puhuen, minä olisin mieluiten hetken teholla, kuin saisin elinikäisen invaliditeetin (narkolepsia).

Moni ei taida oikein tajuta mitä tuo unisairaus käytännössä merkitsee. Se on sairaus, joka on käytännössä parantumaton ja ilman elinikäistä lääkitystä tulet olemaan sen kanssa kusessa ja kenties lääkityksen kanssakin. Et saa todennäköisesti ajokorttia ym.

Sikainfluessasta ei ole mitään käytännön tietoa, että se olisi mitenkään erityisen vaarallinen muihin influenssiin nähden. Todennäköisesti suurin aalto oli Suomessa jo ohi, kun rokotteita alettiin jakamaan. Rokotteen todellisesta tehostakaan ei ole merkittäviä tuloksia, koska sairastuneisuutta esiintyi rokotetuissakin. Tai sitten mahimmassa tapauksessa juuri rokote oli syynä influenssan puhkeamiseen.

Kaiken kaikkiaan ei ole mitään näyttöä rokotteen vaikutuksesta positivisesti. Ei ole mitään vertauskuvaa tilanteesta, jossa ei ketään rokokotettu ja jossa ihmiset rokotettiin. On vain epäilyjä, joissa epäillään rokotteen aiheuttaneen oireita. Myöskin on vahvistettuja tapauksia rokotteen sivuvaikutuksista.

Kaiken kaikkiaan rokote on tuote siinä missä liikkeestä ostettu telkkarikin. Se joko toimii tai ei toimi tai jotain siltä väliltä.
Ihmisille on syntynyt vain mielikuva, että lääkkeet ei voi koskaan olla toimimattomia. Kun otat lääkkeeksi mainitun pillerin, niin tunnet parantuneesi. Siksi on olemassa lumelääkityksiäkin ja ne jopa toimii.

Anonyymi kirjoitti...

"Totta puhuen, minä olisin mieluiten hetken teholla, kuin saisin elinikäisen invaliditeetin (narkolepsia).

Moni ei taida oikein tajuta mitä tuo unisairaus käytännössä merkitsee. Se on sairaus, joka on käytännössä parantumaton ja ilman elinikäistä lääkitystä tulet olemaan sen kanssa kusessa ja kenties lääkityksen kanssakin. Et saa todennäköisesti ajokorttia ym.

Sikainfluessasta ei ole mitään käytännön tietoa, että se olisi mitenkään erityisen vaarallinen muihin influenssiin nähden. Todennäköisesti suurin aalto oli Suomessa jo ohi, kun rokotteita alettiin jakamaan. Rokotteen todellisesta tehostakaan ei ole merkittäviä tuloksia, koska sairastuneisuutta esiintyi rokotetuissakin. Tai sitten mahimmassa tapauksessa juuri rokote oli syynä influenssan puhkeamiseen.

Kaiken kaikkiaan ei ole mitään näyttöä rokotteen vaikutuksesta positivisesti. Ei ole mitään vertauskuvaa tilanteesta, jossa ei ketään rokokotettu ja jossa ihmiset rokotettiin. On vain epäilyjä, joissa epäillään rokotteen aiheuttaneen oireita. Myöskin on vahvistettuja tapauksia rokotteen sivuvaikutuksista.

Kaiken kaikkiaan rokote on tuote siinä missä liikkeestä ostettu telkkarikin. Se joko toimii tai ei toimi tai jotain siltä väliltä.
Ihmisille on syntynyt vain mielikuva, että lääkkeet ei voi koskaan olla toimimattomia. Kun otat lääkkeeksi mainitun pillerin, niin tunnet parantuneesi. Siksi on olemassa lumelääkityksiäkin ja ne jopa toimii." Valideja kysymyksiä mutta ehkä ei kumminkaan kannattaisi esiintyä ikäänkuin tietäisit vastaukset kaikkiin?
Laitoin jo aiemmin ylös nuo muut maat missä on samaa rokotetta käytetty joten sinne voi vapaasti kommentoida.
Odotan yhä innolla sitä massiivista todistusaineistoa joka osoittaa että nimenomaan Suomessa on lyöty NWO:n viimeinen vaihde päälle.
Lupaan että en ole yllättynyt jos blogin seuraava aihe on joko evoluutiokriittinen tai muuten vaan hörhö.

Anonyymi kirjoitti...

Valideja kysymyksiä mutta ehkä ei kumminkaan kannattaisi esiintyä ikäänkuin tietäisit vastaukset kaikkiin?

Missä kohtaa "esiinnyn" tietävänä? Enemminkin tulee nyt kyysyä sinulta, että eikö asia olekkin näin? Vai onko sinulla parempaa tietoa?

Laitoin jo aiemmin ylös nuo muut maat missä on samaa rokotetta käytetty joten sinne voi vapaasti kommentoida.


Pitkin matkaahan on tippunut tietoa miten eri maissa rokotteista on tullut oireita. Vai onko nyt kertomani sinulle ihan oikeasti uutta?

Useissa maissahan rokote on kokonaan kielletty tai ainakin juuri nuorille ja lapsille se oli kiellossa.

PS. Seuraavaksi kun vastaat, niin paina pari kertaa enteriä lainauksen jälkeen. On helpompi eroittaa sinun tekstisi alun ja lainauksen lopun.

Anonyymi kirjoitti...

Kovasti vaaditaan selitykseiä, perusteluja ja lähdeviittauksia niiltä jotka vastustavat rokotuksia ja ovat hyvin kriittisiä rokotteen turvallisuudelle. Samaa voi toki pyytää myös teiltä muilta, vai onko rokotteen puolustaminen niin pyhää ettei teidän tarvitse perustella väittämiänne, kunhan hoette samaa mitä viranomaiset vakuuttelevat. Teidän mielestä se mitä viranomaiset kertovat on se totuus ja lähde teidän väittämillenne. Olkaa hyvä ja toimittakaa itse todisteet:

1) Mihin perustuu väite että sikainfluenssaan olisi paljon enemmän kuolleita ilman rokotuksia?

2) Mihin perustuu väite ettei rokote aiheuta vakavia sivuvaikutuksia vaikka faktana tunnettu tosiasia on että rokote on puutteellisesti testattu

3) Miksi ei olisi mahdollista että rokotevalmistajat olisivat itse luoneen "pandemian" lisätäkseen rokotevalmistuksesta saamiaan voittoja?

4) Todista että sikainfluenssa pandemia yleensä oli olemassa eikä kyse ollut vain tavallisesta influenssasta?

Niin, ja vastaukseksi ei riitä viittaukset viranomaisten lausuntoihin, WHO:n raportteihin tai muihin vastaaviin. Se olisi vähän sama kuin rikollinen tuskisi omaa osuuttaan rikokseen. Mikäköhän se vastaus siihen olisi?

Anonyymi kirjoitti...

"Perimällä ja perintötekijöillä on suuri merkitys. Suomalaiset eroavat tältä osin keski-eurooppalaisista ja jopa ruotsalaisista mikä sinänsä voi selittää rokotteen kielteiset vaikutukset."

Herra/Rouva lienee biologian kandi vähintään noin kattavilla ja asiantuntevilla tiedoilla(tämä on sitten sitä sarkasmia, kirjoittaja taitaa ymmärtää vielä vähemmän evoluutiosta mitä ymmärtää kriittisestä ajattelusta).


Jaa, en toki ole kandi, mutta se on selvä että joku yhteys on. Toki se voi olla paljon yksinkertaisempi kuin perimä. Esimerkiksi suomeen ja ruotsiin tuotu erillinen valmistuserä. WHO:n sivuilta löytyy tietoa ja varoituksia mm. siitä että rokotteen eri valmistuserillä on erilaisia vaikutuksia, esim. enemmän kuumeilua. Tiedä häntä, en ole kandi minkään alan, mutta kerro sinä kun näytät niin hyvin tietävän.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on aika jännää että täällä rokotusten puolustajat eivät millään suostu myöntämään että rokotteella voi todellakin olla vakavia haittavaikutuksia. Onneksi sentään THL tutkii. Mikään ei kelpaa todisteeksi haittavaikutuksista.

Niin, "Korrelaatiosta ei seuraa kausaatiota", ei varmaan. Rokotteen haittavaikutusten olemassaolo on todella helppo kieltää. Kukaan ei käytännössä vedenpitävästi pysty koskaan todistamaan tuliko joku haittavaikutus yksilölle, kuten narkolepsia, rokotteesta vai jostain muusta.

Tällä perusteella rokotetta kuin rokotetta on helppo väittää aina turvalliseksi. "Ei ole mitään näyttöä että olisi haittavaikutuksia."

Ihmisten pitää tehdä päätöksensä itse ja on hyvä että kriittisiä kantoja esiintyy myös. Yhden ainoan totuuden toitottajille pitää löytyä myös vastavoimaa.

Onneksi iso osa suomalaisista on osannut ajatella omilla avoillaan ja jättäneet puolivalmiin rokotteen ottamatta.

Odotellaan nyt sitä huippuvaarallista sikainfluenssa epidemiaa, jospa se tulisi viimein toisessa aallossa. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, en toki ole kandi, mutta se on selvä että joku yhteys on. Toki se voi olla paljon yksinkertaisempi kuin perimä. Esimerkiksi suomeen ja ruotsiin tuotu erillinen valmistuserä. WHO:n sivuilta löytyy tietoa ja varoituksia mm. siitä että rokotteen eri valmistuserillä on erilaisia vaikutuksia, esim. enemmän kuumeilua. Tiedä häntä, en ole kandi minkään alan, mutta kerro sinä kun näytät niin hyvin tietävän.

Ruotsiin nähden selkeintähän on se, ettei Ruotsissa käytetty samaa rokotetta. Myöskin monissa maissa missä käytettiin samaa rokotetta mitä Suomessa, ei kuitenkaan käytetty yksinomaan samaa rokotetta, vaan suurimmaksi osaksi jotain muuta rinnalla. Lisäksi monessa maassa missä rokotteita ylipäätään jaettiin, ei kuitenkaan rokotettu sitäkään prosenttimäärää kansasta mitä Suomessa.

Saksassahan taisi virkamiehet yksinomaan kieltäytyä rokotteesta. Monissa maissa lapset, nuoret sekä odottavat äidit jätettiin kokonaan rokotteista ulos, koska epäiltiin rokotteen olevan juuri lapsille ja nuorille vaarallinen sekä sikiölle, kuten se sitten taisi käytännössä ollakkin tuon tehosteaineen osalta.

Nyt vain odotellaan mitä epäsikiöitä syntyy viime talven jäljiltä. Sikiöiden osaltahan lopputulos selviää vasta kuukausien tai vuosien päästä.
Toisaalta vuosien jälkeen on vaikea todentaa kehittyvän lapsen häiriöitä sikapiikistä johtuviksi. Tässä välissä lapset saattavat saada kymmeniä muita "täysin luotettavia" rokotteita milloin mihinkin "bandemiaan" ja niistä voi ihan oikeasti kehittyä seuraavat vaivat tai sitten ei.

Pahintahan on, että tietyt kehitysviat periytyvät ja voivat oireilla vasta seuraavilla sukupolvilla, kuten itänaapurimme ydinkatastrofissakin kävi. Eli käytännössä emme enää jossain vaiheessa voi tietää mistä mikäkin perinnöllinen sairaus johtuu, kun samaan aikaan ihmisiin yhä kiihtyvällä vauhdilla tungetaan lisää kemikaaleja, joiden vaikutuksista emme tiedä mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Salaliittoteoreetikkoja riittää aina. Ja mitkään perustelut ei näitä ihmisiä hiljennä. Edellinen mitä naureskelin, oli joku kun epäili, että ei Pasilan poliisitalolla ikinä mitää pommia räjähtänyt. No en tiedä varmasti räjähtikö vai ei, mutta olin n. 10 km päässä VÄITETYSTÄ räjähdyspaikasta. Kuulin aika kovan posahduksen ja vaatteet tärähtävivät päälläni. Sen itse tiedän faktana...

Lääkkeillä on ikävä kyllä haittavaikutuksia. Luepa vaikka se ibuprofeeinipaketin tuoteseloste. Enkä yhtään vähättele sitä tragediaa, mitä narkolepsiaan sairastunut lapsi ja hänen lähipiirinsä joutuvat läpi käymään.

Sitä ei kukaan tiedä, kuinka paljon ihmisiä olisi kuollut ilman rokotuksia. Todennäköisesti aika paljon enemmän kuin nyt kuoli. Mutta se on täyttä spekulaatiota koska kukaan ei sitä varmasti tiedä. Päättävässä asemassa olevat joutuvat näitä asioita pohtimaan ja punnitsemaan mahdolliset edut vs. haitat. Nythän sairaaloissa riitti kapasiteetti tarjota tehohoitoa kaikille sitä tarvitseville. Mitenhän olisi ollut ilman rokotteita?

Anonyymi kirjoitti...

Enkä yhtään vähättele sitä tragediaa, mitä narkolepsiaan sairastunut lapsi ja hänen lähipiirinsä joutuvat läpi käymään.

Sitä ei kukaan tiedä, kuinka paljon ihmisiä olisi kuollut ilman rokotuksia.Todennäköisesti aika paljon enemmän kuin nyt kuoli. Mutta se on täyttä spekulaatiota koska kukaan ei sitä varmasti tiedä.


NykyTIEDON mukaan miljoona rokotusta säästäisi YHDEN hengen, JOS rokote toimisi edes 10% luvatusta.

Kukaan EI VAIN tiedä miten rokote OIKEASTI toimi ennaltaehkäisevänä hoitona itse influenssaan, mutta se tiedetään, että meillä on todennäköisesti vähintään KYMMENIÄ unitautiin sairastunutta pelkästään Suomessa.

Onko tämä sitten kohtuullinen hinta? Mene ja tiedä. Ja voihan se olla ettei yhteyttä unitaudin ja sikapiikin välillä löydykkään. Se on sitten kaikkien oma arvio uskooko sellaista.

Anonyymi kirjoitti...

Ennen kuin vedätte johtopäätöksiä tyyliin "NYT KUOLI VAIN 44 SIKAINFLUENSSAAN, AJATELKAA KUINKA SUURI LUKU OLISI OLLUT ILMAN ROKOTETTA!!", miettikkää tätä. Puolassa ei rokotettu ketään. Puolan kuolleisuus suhteessa väkilukuun ei ole yhtään suurempi kuin Suomessakaan. Ja Suomessa kaikilla sikainfluenssaan kuolleilla oli jokin perussairaus. Saatana nyt loppu tuo paniikin kylväminen ja rokotteen ylistäminen.

Anonyymi kirjoitti...

NykyTIEDON mukaan miljoona rokotusta säästäisi YHDEN hengen, JOS rokote toimisi edes 10% luvatusta

Ja tämä tieto perustuu mihin?

Ja Suomessa kaikilla sikainfluenssaan kuolleilla oli jokin perussairaus.

Sairaittein ihmistenhän kuulukin kuolla! ARJALAISET arvot peliin! Sääli on heikkoutta!

Ootko tullut ajatelleeksi että hyvä terveydenhoitojärjestelmä yhdessä rokotteen kanssa onnistui pelastamaan aika monta henkeä? Kerro nyt jo montako perustervettä ihmistä oli teholla influenssan aikana?

Anonyymi kirjoitti...

Ja tämä tieto perustuu mihin?

Tämä tieto perustuu lukemaani. Tiedon saat halutessasi tongittua itsekkin, kunhan vain hitusen käytät aikaasi.

Väität myöskin, että rokote ja suomalainen terveydenhoito pelasti suomalaisia. Ehkä, mutta tämä tieto perustuu vain arvaukseen. Sitä ei pysty todistamaan mitenkään, mutta aiemmin joku kirjoitti, ettei Puolassa käytetty minkäänlaista rokotetta ja silti kuoli samanverran ihmisiä, kuin vaikka Suomessa.

PS. Puolassa on melkein 10 kertaa enempi ihmisiä Suomeen verrattuna.

Jankkaat tuota teholla oloa. Mielestäni se ei ole kovinkaan erikoinen juttu, että joutuu teholle. Tehohoito ei sinänsä välttämäti merkitse mitään erityisen vakavaa tilaa. Ainoastaan erityisen tarkkaa seurantaa. Olen ollut meinaan teholla. Olin teholla vain tarkkailussa. Ei sielä kaikki ole välittömässä hengenvaarassa, tai hengenvaarassa ylipäätään.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä tieto perustuu lukemaani. Tiedon saat halutessasi tongittua itsekkin, kunhan vain hitusen käytät aikaasi.

Sinähän tätä väität ja lähteesi ovat siis kunnossa? Laita sitten linkkiä!


Jankkaat tuota teholla oloa. Mielestäni se ei ole kovinkaan erikoinen juttu, että joutuu teholle. Tehohoito ei sinänsä välttämäti merkitse mitään erityisen vakavaa tilaa. Ainoastaan erityisen tarkkaa seurantaa. Olen ollut meinaan teholla. Olin teholla vain tarkkailussa. Ei sielä kaikki ole välittömässä hengenvaarassa, tai hengenvaarassa ylipäätään.


Jep jep, tehollehan laitetan ihmisiä ihan vain huvikseen. Voinet varmaan kertoa mitkä ovat shp:ssä kriteerit minkä vuoksi potilaita teholle siirretään? Oletko varma että itse olit teholla? Vai olitko kenties vain tarkkailuosastolla? Mikäs näiden ero on sekä keskenään että sitten normaaliin osastopaikkaan?

Hassu juttahan tossa teholla olemisessahan on se, että itse potilas ei monesti edes tilaansa tiedosta.

Possuflunssan kanssa teholle joutuneet ovat suurimmaksi osin tarvinneet hengityskonetta. Jos mielestäsi hapen puute ei ole hengenvaarallinen olotila, suosittelen sinulle ennätyksien murskaamista esim. vapaasukelluksessa.

Sitten jos palataan vielä artikkelin otsikkoon. Montako ihmistä on KUOLLUT possupiikkiin? Sehän on hengenvaarallinen...

Anonyymi kirjoitti...

Sinähän tätä väität ja lähteesi ovat siis kunnossa? Laita sitten linkkiä!

Ihan samaa voin sanoa sinullekkin. Sinulla vain ei ole kanttia sanoa, että etsi itse, kun sellaisille väitteille ei ole mitään tieteellistä pohjaa, joita olet väittämässä.

Oletko varma että itse olit teholla?

Sydänleikkauksen jälkeen yleensä ollaan teholla?
Olin teholla henkigityslaitteen oton jälkeen useita päiviä. Lähinnä siksi, että minulla oli monta kipulääkityskatetria. Sinänsä tehohoitoa en tarvinnut hengityslaitteen oton jälkeen. Tilani oli vakaa, mutta ennalta-arvaamaton ja kipulääkityksen takia tarvitsisin asiantuntevampaa hoitoa, mitä perus osastolla olisin voinut saada.
Mutta muun muossa kävin tarpeillani ihan sängyn vieressä olevalla pytyllä.

Sitten jos palataan vielä artikkelin otsikkoon. Montako ihmistä on KUOLLUT possupiikkiin? Sehän on hengenvaarallinen...

Suoraa yhteyttä hengenlähtöön ei ole, mutta kyllä unitautikin on mielestäni aika vakava? Noh, eihän sitäkään tietysti olla todistettu liittyvän sikapiikkiin ja voi olla, ettei tullakkaan, se olisi monelle liian kova paikka.

Mutta...
http://sites.google.com/site/swinefluagenda/suomi

Anonyymi kirjoitti...

Mutta...
http://sites.google.com/site/swinefluagenda/suomi


Ei siellä Pasilan poliisitalollakaan pommia räjähtänyt. Valtion salaliitto kansalaisia vastaan alusta loppuun!

Loput edellisestä tekstistä jääköön lukijan vastuulle, en jaksa edes komentoida...

Anonyymi kirjoitti...

Loput edellisestä tekstistä jääköön lukijan vastuulle, en jaksa edes komentoida..

Eiköhän se jäsi ilman yhdentekeviä kommenttejasikin lukijan vastuulle?

Ongelmasi on vain se, ettet pysty riittävällä uskottavuudella sanomaan vastaan. Antamassani linkissä oli kuitenkin alkuperäiset lähteet olemassa. Sinun väitöksillesi ei löydy mitään lähdettä vaikka etsisi.

Alkuperäinen ongelmasi on se, että uskot länsimaalaiseen lääketieteeseen niin paljon, että jos se sanoo, että paskan syöminen auttaa vaivaasi, niin syöt sitä.

Länsimaalaisessa lääketieteessä on ollut kautta historian heikot hetkensä myös. Paljon sekin kehittyy ja on kehittynyt. Ei mielisairauksiinkaan enää lobotomiaa tehdä.

Rokotteetkin on ihan jees noin yleensä. Mutta ei se tarkoita, että kaikki rokotteet (tai rokotteiden antaminen yleensäkki kaikkeen) mitä kehitetään ole hyvästä tai toimivia.

Yleensäkkin ihmiset syö aivan liikaa lääkkeitä ja siitä on seurauksena sairaalabakteerit ym.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä luettavaa: Kadun lasteni rokottamista

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkein surullisinta tässä on, että vaikka nyt riidellään vain yhdestä huonosti testatusta kausirokotteesta, on tällä meuhkaamisella paljon kauaskantoisempia vaikutuksia. Ihmiset eivät kykene hahmottamaan rokottamisen kokonaisvaltaisia etuja ja rupeavat yleistämään ja julistamaan omia mutu-oppejaan.

Rokotevastainen aivokuolleiden legioona saa tästä yhdestä rahastusrokotteesta taas lisää vettä myllyynsä esim. Polio- ja MMR-rokotteita vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/2240460

Neurologian dosentti ja unitutkija Markku Partinen vaatii viranomaisilta sikainfluenssarokotuksen keskeyttämistä Suomessa, kunnes maassamme käytetyn Pandemrix-rokotteen yhteys narkolepsiaan on selvitetty. Pandemrixin käyttö on syytä laittaa jäihin, koska tällä hetkellä näyttää siltä, että rokotteella on selkeä yhteys lapsilla ja nuorilla aikuisilla puhjenneeseen narkolepsiaan, Helsingin uniklinikalla työskentelevä Partinen sanoi maanantaina IS:lle.

Tähän mennessä Suomessa on tullut esiin parikymmentä narkolepsiatapausta, joista 14 on varmoja. Heistä kaikki ovat olleet lapsia tai nuoria aikuisia.

- Kaikki heistä ovat saaneet rokotteen, joten yhteys rokotteen ja narkolepsian välillä näyttäisi olevan olemassa. Sairastuneilla oireet ovat alkaneet viime joulukuun ja helmikuun välisenä aikana. Partinen kertoi IS:lle, että yhteinen tekijä sairastuneiden välillä on myös sama kudostyyppi, jota on alle viidesosalla lapsista

Anonyymi kirjoitti...

TÄRKEÄÄ!!!

Viranomaiset ovat tietäneet jo puoli vuotta rokotteen aiheuttamista vakavista haittavaikutuksista. Narkolepsia ei ole heille yllätys. Tällä hetkellä ei mietitä edes yhteyden mahdollisuutta vaan sitä miten viranomaiset voivat vetäytyä vastuusta ja säilyttää kasvonsa.

Nyt on aika aloittaa todellinen ja realistinen KAPINA suomen ylimielisiä viranomaisi vastaan. Valta on viimein palautettava kansalle. Suomi elää totalitarismissä missä valtio sanalee mitä meidän kuuluu, pitää ja saa tehdä. Mikä on oikein mikä on väärin ja mikä on meille parhaaksi. Todellista demokratiaa ei ole. Demokratiassa kansa keroo mitä haluaa viranomaisten ja hallituksen tekevän.

Aika ryhtyä KAPINAAN! Sikainfluenssa ja rokotteen haittavaikutusten ylenkatsominen ja salailu on viimeinen pisara. Nykyinen järjestelmä on kaadettava.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmiset eivät kykene hahmottamaan rokottamisen kokonaisvaltaisia etuja ja rupeavat yleistämään ja julistamaan omia mutu-oppejaan.

Sepäs se. Moni rokote on vähintään riskien arvoinen. Poliot ym. oli Suomessakin paha ongelma, mutta rokotteilla ne saatiin hillittyä.

Eli kuten aiemmin jo sanoinkin, niin rokotteet noin yleensä on ihan jees. Sikapiikki nyt vain ei ole hyvä rokotteena, eikä edes sikainfluessa ole sen arvoinen, että sitä kannattaisi näin ärhäkkäästi rokottaa edes toimivalla rokotteella.

Influenssaahan ei yleensäkkään rokoteta ilmaiseksi, kuin juuri riskiryhmiä varten. Esim. minä kuuluisin riskiryhmään, joka saisi influenssarokotteen ihan vain hakemalla.

Anonyymi kirjoitti...

Edelleenkin voidaan kysyä, montako ihmistä rokote pelasti? Yhtään se ei ole tainnut tappaa! Haittoja on ilmaantunut kuten oli odotettavissa, mutta onko ne suuremmat kuin edut? Nyt rokotukset on keskeytetty selvittelyjen ajaksi, mutta eipä influenssakaan riehu. Joten päätös aikalisästä on enemmän kuin perusteltu.

Ilman massivisia rokotuksia euroopassa, kuka tietää minkälaiseksi epidemia olisi muodostunut? Puolalaisetkin saavat kiittää muuta länsieurooppaa ennakoitua pienemmästä uhriluvusta. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin jotkut haluavat ne esittää...

Itselläni kävi onneksi hyvä säkä. Sairastin taudin lievänä (jos 8:aa kuumepäivää ja parin viikon vetämättömyyttä voi lieväksi sanoa) ja nyt omaan vastuskyvyn saman kannan tauteja vastaan.

ps. rokotteenhan ei pitäisi antaa pitkäaikaista suojaa tautia vastaan kuten normaalit rokotteet antavat. Johtuu rokotteen kiireellisestä valmistusaikataulusta. Tai oikeastaan tavasta millä rokotetta jouduttiin valmistamaan. Lisää katetta salaliittoteorioille...

Anonyymi kirjoitti...

Nyt rokotukset on keskeytetty selvittelyjen ajaksi, mutta eipä influenssakaan riehu. Joten päätös aikalisästä on enemmän kuin perusteltu.

Väärin. Rokotuksethan ovat nimenomaan ennaltaehkäiseviä. Jos rokotteesta aiotaan ottaa täysi hyöty pois, niin sitä otetaan juuri silloin, kuin tautia ei vielä esiinny.

Puolalaisetkin saavat kiittää muuta länsieurooppaa ennakoitua pienemmästä uhriluvusta.

Väärin. Puolassa on pieneen maanosaan nähden pirusti väkeä. Jopa melkein 40 000 miljoonaa ihmistä. Jos sielä syntyy pienikin epidemia, niin ympärillä olevien maiden tekemiset ei paljolti vaikuta tilanteeseen. Puolassa oli saman suuruinen epidemia, kuin Suomessa.

Ja pienenä knoppitietona esim. Saksassa rokotetta otettiin hyvin vähän. Saksa on muun muossa Puolan naapurimaa.

nyt omaan vastuskyvyn saman kannan tauteja vastaan.

Paitsi, ettei sillä ole ensi talven mahdolliseen epidemiaan isoltikaan hyötyä. Kanta on eri ja tulet sairastumaan siihenkin, jos sikseen tulee.

rokotteenhan ei pitäisi antaa pitkäaikaista suojaa tautia vastaan kuten normaalit rokotteet antavat.

Mikä sitten on sinusta "normaali rokote"? Mikään influenssarokote ei anna pitkäaikaista suojaa, koska influenssavirukset ovat joka vuosi erilaisia.

Johtuu rokotteen kiireellisestä valmistusaikataulusta. Tai oikeastaan tavasta millä rokotetta jouduttiin valmistamaan.

Millä tavalla? Kiireellä eikä tekotavalla ole mitään merkitystä rokotteen vaikutusaikaan. Ainoastaan viruskantojen muutoksilla on merkitystä.

Anonyymi kirjoitti...

Sikainfluenssa on epämielyttävä mutta täysin vaaraton terveelle ihmiselle. Miksi suomessakin oli pandemia hysteria ja kaikki haluttiin rokottaa kiireessä kyhätylle ja testausprosessit ohittaneella rokotteella? THL syksyllä vuosi sitten vakuutti että rokote on vaaraton kun mitään erityisiä tai vakavia haittavaikutuksia ei ole raportoitu. Nyt on käynyt ilmi että iso osa lääkäreistä on jättänyt haittavaikutukset ilmoittamatta. Toisaalta, koko kansa rokottaminen testaamattomalla aineella on täysin anteeksiantamatonta. Ensin rokotetaan, odotellaan haittavaikutuksia ja vasta jälkeenpäin arvioidaan rokotteen turvallisuutta. Hienoa. Onneksi iso osa suomalaisista on osannut ajatella omilla avoillaan ja kieltäytyneet rokotteesta. Jälkeen päin rokotteen puolesta puhuvat henkeen ja vereen siitä kuinka paljon ihmishenkiä säästettiin? Rokotteella tuskin oli osuuttaa asiaan. Maissa joissa rokotetta ei annettu kuolleisuus influenssaan suhteutettuna väkilukuun ei ollut sen kummempi. Valtio on nyt haaskannut ison kasan rahaa ja samalla aiheuttanut kymmenien lapsien elinikäisen aivosairauden josta valtio on tasan tarkkaan korvausvastuussa. Samalla kun syyllisiä tähän sikainfluenssa fiaskoon etsitään, päitä on syytä pudota myös THL:ssä, että ministeritasolla.

Narkolepsia on vasta jäävuoren huippu. Katsotaan mitä seurauksia rokotteella on ollut syntymättömiin lapsiin, niihin joiden äidit ottivat rokotteen varoituksista huolimatta. Monessa euroopan maassa rokotteen antaminen kiellettiin raskaana olevalla mutta suomessa Pekka Puskan johtaman laitoksen mukaan ilman minkäänlaista todistetta, rokote on turvallinen. Tämän vuoden lopulla ja ensi vuoden alkupuolella nähdään ensimmäiset vaurioituneet sikiöt. Täysin selvittämättä jää ne ongelmat jotka syntymättömille lapsille ovat aiheutuneet jotka näkyvät vasta vuosien päästä kehitysten viivästymisenä ja jopa vaikeina kehityshäiriöinä.

THL ja valtio ovat syyllistyneet suomalaisten joukkopahoinpitelyyn. Rikos on äärimmäisen raskas ja ylittää asteikolla jopa murhan. Vastuu on kannettava, tavalla tai toisella.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tämän blogin ja moneen muun nettikirjoittelun ja tajusin olla ottamatta rokotetta niin itselleni kuin lapsillekkin.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä vitun oikeis tällä blogistilla on väittää rokotteita vaarallisiksi? Moni sairaus olisi tappanut jo puolet suomalaisista ilman rokoteohjelmia. Tällaset blogistit jotka luulevat tietävänsä kaikki voisi viedä ladon taakse ja ampua.

Anonyymi kirjoitti...

Sikainfluenssassa oli kyse hysteriasta. WHO:n toimet on tutkimuksen alla. Odotellaan sitten seuraavaa "pandemiaa", onkohan se koira-, kissa-, hevos vai lehmäinfluenssa. Turhaa hysteriaa. Se jos pelastetaan rokotteella parinkymmenen ihmisen henki ei ole oikeutettua siihen nähden että aiheutetaan parille kymmenelle ihmiselle elinikäinen aivosairaus. Jokainen meistä kuolee joskus. that's life.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä vitun oikeis tällä blogistilla on väittää rokotteita vaarallisiksi? Moni sairaus olisi tappanut jo puolet suomalaisista ilman rokoteohjelmia. Tällaset blogistit jotka luulevat tietävänsä kaikki voisi viedä ladon taakse ja ampua.

Ei pitäis puhua jos ei mitään tiedä. Olen tätä blogia seurannut jo vuosia. Sun kannattais tutustua artikkeleihin. Jos olen yhtään osannut oikein lukea niin tässä blogissa ei ole vastustettu rokotteita yleisellä tasolla, ainoastaan sikainfluenssa rokotetta.

Tässä on artikkeli vuodelta 2007:
Vapaamatkustajat, jossa puhutaan jyrkästi rokotusten puolesta.

Sikainfluenssa artikkeleissa on selvästi sanottu että rokotteet yleensä on hyväksi, mutta sikainfluenssarokote on testaamaton ja turha.

Rokotukset ovat tärkeitä. Edellytys tietysti on, että rokote on asianmukaisesti kehitetty ja testattu. Rokotteilla on Suomessa hävitetty useita sairauksia ja monet vaaralliset taudit ovat muuttuneet hyvin harvinaisiksi.

http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2009/08/sikainfluenssa.html

http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2009/10/sikainfluenssa-osa-2-rokote-on.html

Olen lääkärinä täysin samaa mieltä blogistin kanssa. Rokotukset testatuilla ja hyväksihavaituilla rokotteilla on tärkeitä monista eri näkökulmista. Sikainfluenssarokotteen kanssa kuitenkin rikottiin kaikkia niitä turvamääräyksiä jotka on tehty rokotteen asianmukaiseksi testaamiseksi ja turvallisuuden varmistamiseksi. Ei tarvitse olla lääkäri tajutakseen testatun ja testaamattoman eron. Nyt maksetaan testiprosessien oikaisun hintaa. Valitettavasti maksajana on sivulliset lapset eivätkä ne jotka päätökset ovat tehneet.

Anonyymi kirjoitti...

Sanomalehti Karjalainen ja sen nimettömät pääkirjoittajat jauhavat myös ns. 'virallista totuutta'.

Lukekaa 24.8.2010 päivätty pääkirjoitus:
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Mielipiteet/rokotusten_lopettamisessa_ei_kannata_hätiköidä_6447948.html

"Rokotusten lopettamisessa ei kannata hätiköidä

Tämän hetken tietojen mukaan narkolepsiatapauksia on ollut vain muutamia enemmän kuin normaalivuosina. Vaikka nukahtelusairaus on sivuvaikutuksena varsin vakava, kyse on siis kuitenkin vain yksittäistapauksista.

Voimme vain arvailla, kuinka paljon kuolonuhreja tai vakavia sairaustapauksia olisi tullut, ellei epidemian huippua olisi rokotusten ansiosta vältetty.

Vaikka pandemia tällä hetkellä näyttääkin voitetulta, liikaan turvallisuuteen ei ole syytä tuudittautua."

Anonyymi kirjoitti...

SIKAINFLUENSSA ROKOTUKSET KESKEYTETÄÄN

Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä suosittaa, että sikainfluenssarokotusten antaminen Pandemrix-rokotteella keskeytetään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201008240133530_uu.shtml

Tämä on vasta jäävuoren huippu. Muitakin kuin narkolepsia tapaukset tulevat kasvamaan kunhan ensimmäiset "sikainfluenssarokote" vauvat syntyvät. Herää vain kysymys kuinka paljon muita sivuvaikutuksia lääkärit, terveydenhoito, ministeriö ja HL ovat salanneet.

Nyt tutkitaan onko narkolepsiaa aiheuttanut mahdollisesti itse virus. Niimpä niin, kuten blogi veikkaa, rokotteen yhteyttä ei tulla koskaan myöntämään. Siihen on viranomaisilla omat syynsä.

Pääasia kuitenkin että sikainfluenssarokote kohu on varmasti viimein kääntänyt vielä rokotteen kanssa epäilevien päät.

Rokotetta EI pidä missään nimessa ottaa.

Unohtakaa yleinen totuus ja propaganda. Rokote on vaarallinen ja ennen kaikkea täysin turha.

Anonyymi kirjoitti...

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan suurin osa suomalaisista on suojassa sikainfluenssalta, koska he ovat sairastaneet taudin tai heidät on rokotettu sen varalle.

heh, turvassa influenssalta mutta alttiina muille haittavaikutuksille, voi voi, mielummin otan possun kuin narkolepsian

Anonyymi kirjoitti...

--- tai jonkun muun taudin/syndrooman

Anneli kirjoitti...

Kyllä on ruvennut pelottamaan. Olen menny ottamaan raskaana rokotteen kun vakuuteltiin että haittaa ei ole. Nyt kuitenkin näyttää siltä että sveitsissä ja ranskassa samaa rokotetta ei saanut antaa raskaana oleville ja USA ei edes hyväksynyt rokotetta. Miten suomessa viranomaiset voi kirkkain silmin vakuuttaa että rokote on vaaraton sikölle. Rukoilen joka yö jumalta että esikoislapsi on terve kun syntyy marraskuussa. Pelottaa aivan kauheasti ..

Anonyymi kirjoitti...

Sikainfluenssa on epämielyttävä mutta täysin vaaraton terveelle ihmiselle. Miksi suomessakin oli pandemia hysteria ja kaikki haluttiin rokottaa kiireessä kyhätylle ja testausprosessit ohittaneella rokotteella? THL syksyllä vuosi sitten vakuutti että rokote on vaaraton kun mitään erityisiä tai vakavia haittavaikutuksia ei ole raportoitu. Nyt on käynyt ilmi että iso osa lääkäreistä on jättänyt haittavaikutukset ilmoittamatta. Toisaalta, koko kansa rokottaminen testaamattomalla aineella on täysin anteeksiantamatonta. Ensin rokotetaan, odotellaan haittavaikutuksia ja vasta jälkeenpäin arvioidaan rokotteen turvallisuutta. Hienoa. Onneksi iso osa suomalaisista on osannut ajatella omilla avoillaan ja kieltäytyneet rokotteesta. Jälkeen päin rokotteen puolesta puhuvat henkeen ja vereen siitä kuinka paljon ihmishenkiä säästettiin? Rokotteella tuskin oli osuuttaa asiaan. Maissa joissa rokotetta ei annettu kuolleisuus influenssaan suhteutettuna väkilukuun ei ollut sen kummempi. Valtio on nyt haaskannut ison kasan rahaa ja samalla aiheuttanut kymmenien lapsien elinikäisen aivosairauden josta valtio on tasan tarkkaan korvausvastuussa. Samalla kun syyllisiä tähän sikainfluenssa fiaskoon etsitään, päitä on syytä pudota myös THL:ssä, että ministeritasolla.

Narkolepsia on vasta jäävuoren huippu. Katsotaan mitä seurauksia rokotteella on ollut syntymättömiin lapsiin, niihin joiden äidit ottivat rokotteen varoituksista huolimatta. Monessa euroopan maassa rokotteen antaminen kiellettiin raskaana olevalla mutta suomessa Pekka Puskan johtaman laitoksen mukaan ilman minkäänlaista todistetta, rokote on turvallinen. Tämän vuoden lopulla ja ensi vuoden alkupuolella nähdään ensimmäiset vaurioituneet sikiöt. Täysin selvittämättä jää ne ongelmat jotka syntymättömille lapsille ovat aiheutuneet jotka näkyvät vasta vuosien päästä kehitysten viivästymisenä ja jopa vaikeina kehityshäiriöinä.

THL ja valtio ovat syyllistyneet suomalaisten joukkopahoinpitelyyn. Rikos on äärimmäisen raskas ja ylittää asteikolla jopa murhan. Vastuu on kannettava, tavalla tai toisella.


VOI VOI VOI!

Ja sitten syytetään valtiota turhan hysterian levittämisestä pelottelulla ja väärillä faktoilla!

VOI VOI VOI!

Anonyymi kirjoitti...

Nelosen uutisten mukaan asiantuntijat epäilevät rokotteen adjuvanttia, eli tehosteainetta, syylliseksi narkolepsia tapauksiin. Sama tehosteaine jonka vuosi sitten todettiin sisältävän elohopeaa, ja siitä huolimatta THL:n mukaan turvallinen.

Ja sitten syytetään valtiota turhan hysterian levittämisestä pelottelulla ja väärillä faktoilla!

Kukaa puhuu faktaa ja kuka ei? Sinö nähtävästi kuulut näihin jotka luottavat viranomaisin täysin sokeasti. Kun THL ja Puska sanoo että paskansyönti on terveellistä niin sinun kaltaiset ihmiset epäröimättä ryhtyvät sanoista tekoihin.

Se mikä tällä hetkellä on totta ja mikä ei, on hyvin vaikea tavallisen ihmisen erottaa. Se on kuitenkin selvää että viranomaiset ovat "kusettaneet" kansaa tämän supervaarallisen (=vaarattoman) pandemian hoitamisessa ja tarjonneet kansalle turvallista (=testaamatonta ja vaarallista) rokotetta jonka seurauksia saavat kaikista heikko-osaisimmat kantaa. Rokote joka oli tehty nimenomaan suojelemaan nuoria, lapsia on nyt aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin koskaan pelastanut henkiä täysin vaarattomalta influenssalta.

Anonyymi kirjoitti...

Pekka Puska laitoksineen on nyt selittämässä kuinka aikoinaan tuli tehtyä täysin oikea päätös. Niin, päätöksen teon yhteydessä tehtiin paljon virheitä, jätettiin asioita huomioimatta ja kaiken lisäksi Puska valehteli silmät suurina suoraan yleisölle ja painosti ihmisiä rokotteen ottamiseen.

1. USA:n viranomaiset eivät hyväksyneet suomessa käyttöön otettua rokotetta. Miksi se hyväksyttiin suomessa? Siksi että THL sai rokotevalmistajalta 6 miljoonaa euroa tutkimusrahaa, joten ei liene yllätys minkä rokotteen THL valitsi

2. Rokotteen adjuvantti sisälsi elohopeaa

3. Sveitsi ja ranska kielsivät rokotteen antamisen lapsille ja raskaana oleville

4. Puola ei hyväksynyt rokote ohjelmaa koska se oli turha ja rokotevalmistajan myyntiehdot oli mafiatasoa

5. Rokotetta ei tee turvalliseksi se että heti rokotusten alkaessa ei ole esiintynyt raportoituja haittavaikutuksia. Varsinkin kun haittavaikutuksia on salattu. THL:n mielestä ensin kokeillaan ja sitten tutkitaan. Ihmiset siis koekaniineja. Nyt on kokeiltu ja seuraukset näkyy iltapäivälehtien otsikoissa.

6. Rokote olisi pitänyt testata ja käydä koko testausprosessi läpi ennen kuin se julistetaan turvalliseksi.

Kysymyksiä on edelleen auki. Mitä muita haittavaikutuksia rokotteella on ollut esim. syntymättömiin lapsiin?

THL ei tule ikinä myöntämään syy-yhteyttä vaikka sen saisivatkin selville. Pekka Puskaa ei saa vastuuseen teoistaan eikä myöskään ministerejä tai suomen valtiota.

Tällä hetkellä Suomen kansa silmissä niin THL kuin Pekka Puskakin on maanpettureita, loisia ja pahoinpitelijöitä jotka ovat syyllistyneet yhteen pahimmista rikoksista suomen historiassa. Pekka Puska selityksineen on pahempi kuin Porvoon murhaaja.

Anonyymi kirjoitti...

Pekka Puska selityksineen on pahempi kuin Porvoon murhaaja.

Aika paha ...

Anonyymi kirjoitti...

Tämän episodin jälkeen toivon todella että naivistiset ja sinisilmäiset suomalaiset viimein ymmärtävät kuinka vähän suomalaisen viranomaisen sanaan on luottaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Sikainfluenssarokotteen puolestapuhujat pitäisi kaikki hirttää lähimpään puuhun. Olette syyllisiä ja vastuussa ...

Anonyymi kirjoitti...

Näkee että "faktat" on hallussa. Tiedättekö muuten että yksi tonnikalavoileipä sisältää enemmän elohopeaa kuin kaikki rokotteet mitä tulette elämänne aikana ottamaan?
Noh ei anneta logiikan ja järkeilyn häiritä teidän hysteriaa, jatkakaa...

Anonyymi kirjoitti...

Näkee että "faktat" on hallussa. Tiedättekö muuten että yksi tonnikalavoileipä sisältää enemmän elohopeaa kuin kaikki rokotteet mitä tulette elämänne aikana ottamaan?
Noh ei anneta logiikan ja järkeilyn häiritä teidän hysteriaa, jatkakaa...


Sinun faktasi ovat sitä viranomaisten propagandaa ja yleistä "totuutta". Kuulut juuri siihen ihmisryhmään joka on täysin manipuloitavissa viranomaisten toimesta. Viranomaiset ovat aina oikeassa.

Ei sinun tarvitse lukea kuin päivän lehtiä. Puolusta sinä rauhassa sikainfluenssarokotetta ja sen turvallisuutta. Sinun sanomisesi ei tee mielipidettäsi faktaksi. Sikainfluenssarokote on osoittautunut vaaralliseksi, eikä sitä pääse mihinkään. Se paljonko muuta vielä ilmenee rokotteen tiimoilta jää nähtäväksi. Totuus tuskin paljastuu koskaan, joten "faktoista" voidaan kiistellä tappiin asti. Vuosi sitten "faktoja" oli rokotteen turvallisuus, nyt nuo faktat tiedetään valheiksi. Aika näyttää ...

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2241602

Maailmalla Pandemrix-rokotetta on annettu 90 miljoonaa kappaletta. Raportoituja narkolepsiatapauksia on vain Suomessa ja Ruotsissa. Rokotettujen määrään verrattuna parikymmentä tapausta on todella vähän, hän sanoi.

Niissä parissakymmenessäkin on yksi liikaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Sinun faktasi ovat sitä viranomaisten propagandaa ja yleistä "totuutta". Kuulut juuri siihen ihmisryhmään joka on täysin manipuloitavissa viranomaisten toimesta. Viranomaiset ovat aina oikeassa.

Ei sinun tarvitse lukea kuin päivän lehtiä. Puolusta sinä rauhassa sikainfluenssarokotetta ja sen turvallisuutta. Sinun sanomisesi ei tee mielipidettäsi faktaksi. Sikainfluenssarokote on osoittautunut vaaralliseksi, eikä sitä pääse mihinkään. Se paljonko muuta vielä ilmenee rokotteen tiimoilta jää nähtäväksi. Totuus tuskin paljastuu koskaan, joten "faktoista" voidaan kiistellä tappiin asti. Vuosi sitten "faktoja" oli rokotteen turvallisuus, nyt nuo faktat tiedetään valheiksi. Aika näyttää ... "

Oletko valmis tunnustamaan olleesi väärässä jos osoittautuu (niinkuin nyt näyttää) että rokotteella ei ole mitään tekemistä narkolepsia-tapauksien kanssa?
Minulle ei tuota mitään vaikeuksia tunnustaa olleeni väärässä jos syy-yhteys löytyy, kuinka moni muu voi sanoa samaa päinvastaisessa tapauksessa?
Blogin kirjoittajakin on jo rakentanut varman takaportin eli tuon "THL ei tunnusta vaikka mikä olisi" joten mitkään tutkimukset ja todisteet tuskin siis kääntävät hänen päätään. Onko siis tärkeämpää se aiheuttaako tuo rokote oikeasti jotain vai vaan yleisen hysterian lietsominen?

Koko blogin otsikko kertoo jo että blogin kirjoittaja on jo päättänyt että rokote on vaarallinen sanoo todisteet sitten mitä tahansa, tuollainen on kovin vaarallinen asenne.
Ensin tutkitaan sitten hutkitaan, rokoteinfon päivittäinen lueskelu uskovaisen innolla ei ole todellista tutkimusta.

Fakta: toistaiseksi varmennettuja narkolepsia tapauksia on yhä normaaliin vuosittaiseen altistumiseen verrattava määrä, iltapulujen epäilykset tämän koko hysterian nostattivat. Mielenkiintoista nähdä tuleeko yhtä isot uutisotsikot jos ja kun osottautuu koko juttu perättömäksi, hieman epäilen ettei.

Anonyymi kirjoitti...

Höpö höpö. Ensimmäinen asia joka viranomaisten tulee ottaa huomioon on se, että rokote on turvallinen ennen kuin sitä jaetaan puolipakosti koko kansalle. Maalaisjärjelläkin varustettu perusyksilö tajuaa että rokotetta jota ei ole asianmukaisesti määriteltyjen testausprosessien mukaisesti testattu aiheuttaa paljon epäluuloja. Se että viranomaiset ja sinä megafonin tavoin vakuutatte sitä vaarattomaksi ei ole fakta. On aina helppo sanoa kun "mitään yhteyttä ei ole todistettu" rokote on turvallinen. Lääketiede ei ole edes niin pitkällä että koskaan voitaisiin todistaa syy-yhtettä 100% varmasti. On siis paljon helpomnin sanoa että syy-yhteyttä haittavaikutuksiin ei ole. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö yhteyttä ole, sitä vain ei löydetä tai kuten skeptisimmät väittävät, ei tunnusteta. Viranomaisten toiminnasta kertoo paljon vuosi sitten myös perusteet jolla rokotetta vakuutettiin turvalliseksi. "Ei ole raportoitua haittavaikutuksia". Niin, juuri käyttöönotetun rokotteen haittavaikutukset ilmenevät vasta kun rokotetta käytetään. Se että rokotteen käyttöönottohetkellä ei ole raportoitu haittaivaikutuksia ei ole mikään yllätys, ja sen mukaan rokote onkin sitten turvallinen. Kun kaikenlisäksi on käynyt ilmi että haittavaikutuksia ei ole edes raportoitu tai niitä on jopa salailtu, on yhtälö aika valmista tavaraa.

Tästä lienee turha väitellä. Sinulla ei ole faktaa esittää rokotteen turvallisuudesta, vain oletuksia, eikä minulla ole faktaa esittää haittavaikutuksista. Parempi on kuitenkin katsoa kuin katua. Olen sitä mieltä että rokote on riittävällä todennäköisyydellä niin vaarallinen ja sitä ei pidä missään tapauksessa käyttää. Sinä toki saat olla omaa mieltä asiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Viranomaiset tekemät vakavat virheet: (iltalehti; http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082512233708_uu.shtml)

1. Rokotteeksi valittiin Pandemrix, jonka oli todettu aiheuttavan paljon sivuvaikutuksia

2. Rokotetta ei tutkittu tarpeeksi etukäteen

3. THL:n yhteys lääkevalmistajiin

4. Rokoteohjelmaa ei seurattu tarpeeksi

5. Havainnot eivät heti johtaneet tutkimuksiin

6. Rokotteen tehoa ei tiedetä

7. Vastuun välttely

Anonyymi kirjoitti...

"Suomi elää totalitarismissä missä valtio sanalee mitä meidän kuuluu, pitää ja saa tehdä. Mikä on oikein mikä on väärin ja mikä on meille parhaaksi. Todellista demokratiaa ei ole."

Älä nyt, onhan sentään monella elämän osa-alueella vapauttakin jäljellä. Ei Suomi mikään totaalinen totalitarismi ole.

Oho, taas on menossa yksi vapaus: "Helsinki harkitsee maalämpökaivojen osittaista kieltämistä - Virkamiesten laatima raportti ehdottaa, että Helsinki ryhtyisi rajoittamaan tiukasti maalämpökaivojen poraamista. Toteutuessaan ehdotukset estäisivät kaukolämmön kanssa kilpailevien lämpökaivojen rakentamisen suuresta osasta kaupunkia."
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki+harkitsee+maal%C3%A4mp%C3%B6kaivojen+osittaista+kielt%C3%A4mist%C3%A4/1135259590231

Turhanaikaisille viranomaismääräyksille on syytä vain viitata kintaalla. Antaa viranomaisen puhista ihan rauhassa vaikka parta miten tärisisi.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oikeuskansleri+tutkii+H1N1-rokotehankinnat/1135259614036

Anonyymi kirjoitti...

Meidänkin perheessä tuli aika selväksi, että isän (perustellulla) mielipiteellä ei ole mitään arvoa. Neuvolan ja äidin sana painaa läpi, vaikka heillä ei ollutkaan mitään perusteluita asiassa ainoastaan THL:n propaganda ja vankka usko viranomaisiin.

Itse en ottanut rokotetta, koska minusta ja asiantuntijoista osa oli jälleen perustellusti sitä mieltä, että tauti kannattaa ehdottomasti saada, koska tauti itsessään aiheuttaa terveelle ihmiselle resistenssin tautia vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Noista korvauksista vielä sen verran. Blogisti on täysin oikeassa KKO:n päätöksen merkityksestä. Nythän on julkisuudessa esitetty korvauksista tietoa että niitä maksetaan "lääkevahinkopoolista" jos syy-yhteys todennetaan. Aivan, entä jos ei todenneta? Silloin ainoaksi mahdollisuudeksi jää oikeuskanne ja käsittely käräjä-hovi ja mahdollisesti KKO:ssa. Tuossa ennakkotapauksessa liittyen sokeripalapoliorokotteeseen syy-yhteyttä ei tarvinnut osoittaa. Oikeus katsoi että on esitetty riittävällä todennäköisyydellä mahdollisuus rokotteen aiheuttamaan haittavaikutukseen. Eli oikeudenkäynnin näkökulmasta syy-yhteyttä ei välttämättä tarvitse todistaa, mutta vapaaehtoiseen korvauksen (ilman oikeustaistelua) taas tarvitsee.

Olen ykstä skeptinen kuin blogisti ja muutamat muutkin lukiat. Syy-yhteyttä ei koskaan tulla myöntämään vaikka se löydettäisiinkin. Joten oikeudenkäynnit narkolepsiatapauksista tulee olemaan vain ajankysymys.

Anonyymi kirjoitti...

Ai ai, nyt saattaakin olla tilanne päällä: jotkut hemmetin neurologit ovat menneet omin päin tutkimaan rokotteen ja narkolepsian yhteyttä. Mokomat ovat vielä menneet julkaisemaan tulokset jossain arvostetussa tiedelehdessä sen sijaan että olisivat antaneet ne viranomaisten pestäviksi:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/tutkimukset_rokotteiden_haitoista_alkoivat_jo_kuukausia_sitten_1931129.html

Kyllä tämmöisestä sooloilusta pitää rangaistus tulla:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/neurologi_kuultavaksi_ilmoitusvelvollisuuden_rikkomisesta_1932161.html

Miten nyt selitetään rokotteen ja narkolepsian yhteys olemattomaksi, kun tulos on painettuna tiedelehteen... eikä vaadikaan kuukausien lisätutkimuksia?

:-)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun asiasta on syntynyt kohu, niin kaikki tahot haluavat asialta jotain. Virkamiehet ja poliitikot turvata perseensä, keltainen lehdistö mahdollisimman paljon rahaa, tutkijat julkisuutta tiedeyhteisössä ja blogistit meheviä aiheita.

Mokomat ovat vielä menneet julkaisemaan tulokset jossain arvostetussa tiedelehdessä sen sijaan että olisivat antaneet ne viranomaisten pestäviksi:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/tutkimukset_rokotteiden_haitoista_alkoivat_jo_kuukausia_sitten_1931129.html


Jos osaisit edes lukea linkittämäsi uutisen, olisit saattanut huomata, että tutkimusta ei ole vielä edes julkaistu. Eikä välttämättä julkaistakkaan. Syyt julkaisemattomuuteen saattaa olla esim. asian saama julkisuus tai tutkimuksen huonous/puutteelisuus...

Sääliksi käy niitä olevia tulevia pieniä ihmisenalkuja, jotka eivät saa rokotuksia tämän hysterian takia. Siitä myös blogisti kantaa vastuun sydämmessään!

Anonyymi kirjoitti...

Sääliksi käy niitä olevia tulevia pieniä ihmisenalkuja, jotka eivät saa rokotuksia tämän hysterian takia. Siitä myös blogisti kantaa vastuun sydämmessään!

Selvästikkään en viitsisi toistaa itseäni mutta blogia vuosia lukeneena "fanina" haluan vain todeta että ainakaan aikaisempien artikkelien perusteella blogisti ei vastusta rokotuksia yleensä, ainoastaan sikainfluenssarokotetta ja kuten näkyy niin aiheesta. Etsi aikaisempi kommenttini vähän ylempää ...

Anonyymi kirjoitti...

sydämmessään

Montako ämmää sun sydämeen mahtuu?

Anonyymi kirjoitti...

"Sääliksi käy niitä olevia tulevia pieniä ihmisenalkuja, jotka eivät saa rokotuksia tämän hysterian takia. Siitä myös blogisti kantaa vastuun sydämmessään!"

Blogisti on nimenomaan kritisoinut sitä, että lapsia jätetään rokottamatta silloin, kun
a) rokote on testattu kunnolla,
b) taudin vaarallisuus on todettu.

http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2007/12/vaapaamatkustajat.html

Anonyymi kirjoitti...

"Sikainfluenssan torjuntaan tarkoitetun Pandemrixin ja narkolepsian välistä yhteyttä Valtonen pitää epätodennäköisenä.
- Asia pitää tietysti selvittää, mutta tämän hetken tiedon valossa pitäisin todennäköisempänä sitä, että syy-seuraus -yhteyttä ei tule löytymään. Narkolepsia on mielenkiintoinen sairaus, jonka kohdalla tunnetaan hyvin geneettinen alttius, ja esimerkiksi se tiedetään, että streptokokki-infektio voi sen laukaista.

Valtosen mukaan narkolepsiaan altistavaa geeniä tavataan länsimaissa suunnilleen yhtä paljon, joten suomalaisten ja ruotsalaisten lisääntyneet narkolepsiat ihmetyttävät tutkijoita.

- On erittäin yllättävää, jos Pandemrix-rokote olisi syyllinen tähän, Valtonen sanoo.

Käynnissä oleva selvitys rokotteen ja narkolepsian yhteydestä vie useita kuukausia.

- Nyt puolet suomalaisista on saanut rokotteen, joten aivan tilastollisesti ainakin puolet näistä narkolepsia-potilaista on saanut H1N1-rokotteen. Myös muut mahdolliset syyt täytyy selvittää. Mielestäni on tärkeää tutkia myös sitä, onko tapauksissa kyse klassisesta narkolepsiasta, eli sairastuneiden geenit täytyy selvittää."

"Infektiosairauksien professori Valtonen kertoo, että narkolepsian varmistaminen vaatii pitkän seuranta-ajan. Hän uskoo, että kunnollisten selvitysten jälkeen, Valtosen arvion mukaan puolen vuoden kuluessa, voidaan vastata siihen, johtuuko narkolepsian lisääntyminen rokotteesta vai ei.

- Tämä on tärkeä selvittää tulevaisuudenkin kannalta. Rokote on kuitenkin yksi tärkeimmistä keksinnöistä, ja ne ovat eniten vaikuttaneet ihmisen elinikään pidentävästi.

Myös sikainfluenssarokotusta Valtonen pitää erittäin tärkeänä tekijänä epidemian torjumisessa.

- Esimerkiksi Meilahden sairaalassa 85 prosenttia koko tehohoidon kapasiteetista meni nuorten sikainfluenssapotilaiden hoitoon. Jos olisi ollut muutamakin potilas enemmän, meidän tehohoitokapasiteettimme ei olisi riittänyt ja olisi tullut ylimääräisiä kuolemantapauksia.

Valtonen muistuttaa myös siitä, että Suomessa yksikään raskaana oleva nainen ei kuollut tai edes joutunut tehohoitoon pandemian aikana.

- Maailmalla tällaisia traagisia kuolemantapauksia oli runsaasti. Kaikissa hoidoissa pitää aina punnita hyödyt ja haitat. Kaikkiin hoitoihin liittyy aina jokin pieni ja teoreettinen sivuvaikutuksen riski. Influenssarokotteissa hyödyt ovat aina olleet monikymmenkertaiset haittoihin nähden."
Te tottakai tiedätte paremmin kun teillä on internetyhteyden myöntämä patevyys arvioida rokotteiden hyötyjä ja mahdollisia haittoja.
Edellinen kirjoittaja olisi varmaan halunnut odotella että odottavia äitejä alkaa kupsahtelemaan ennenkuin uskaltaisi alkaa rokottamaan ihmisiä, minkälainen haloo siitä olisi noussut?

Anonyymi kirjoitti...

Plääh plääh, puhdasta spekulointia. Täysin samanarvoista viestintää kuin se että väitän rokotetta vaaralliseksi. "Todennäköisyyksiä", "syy-yhteyksiä" jne. Niimpä niin, fakta on kuitenkin se että rokote ei käynyt läpi rokoteturvallisuuden takaamiseksi laadittuja testiprosesseja (koska oli kiire). Ei pidä laatia testiprosesseja turvallisuuden takaamiseksi jos ne kiiretilanteessa voidaan ohittaa. Kunnolla testatut rokotteet on eri asia. Rokotteista on kiistattomasti saavutettu hyötyä. Nyt ei ole kyse kaikkien mahdollisten rokotteiden tuomitsemisesta, vaan siitä, että testaamaton rokote puolipakolla annetaan suurelle joukolle ihmisiä tautiin joka ei ole edes vaarallinen. Onneksi meitä fiksujakin on jäljellä. Minun mielestä se että onko rokote aiheuttanut narkolepsiaa on täysin toisarvoista siihen tosiasiaan nähden että lääketeollisuudella näyttää olevan tarvittaessa hallitusten ja valtioiden siunauksella oikeus ohittaa turvallisuuden takaamiseksi ja vahinkojen minimoimiseksi luodut prosessit. Talidominista ei siis opittu mitään.

Anonyymi kirjoitti...

tautiin joka ei ole edes vaarallinen.

Jos haluat sivuttaa kaikki faktat niin kotimaasta kuin maailmalta niin tällaiseen päätelmään voit varmaan päätyä. Sinulle on nähtävästi myös täysin toisarvoista se, miten monta ihmishenkeä rokote pelasti. Ja niin, kukaan ei tätä ei pysty aukottomasti todistamaan, koska ei ole tarvinnut tehdä perusterveille ihmiselle ruumiinavauksia. Mutta teeppä kysely sairaaloiden teho-osastoilta paljonko sikaflunssapotilaita hoidettiin viime talven aikana. Ja nyt tarkoitan nimenomaan teho-osastoja, en tarkkailuosastoja.

Se että edes tuot Talidomin tähän keskusteluun, osoittaa sinulta vain todella huonoa arvostelukykyä ja kokonaisymmärryksen täydellistä puutetta...

Anonyymi kirjoitti...

"Jos haluat sivuttaa kaikki faktat niin kotimaasta kuin maailmalta niin tällaiseen päätelmään voit varmaan päätyä."

Ai, se on taas meidän "sairaanhoitaja" urputtamassa?

Johan jo aiemmin asiat käytiin läpi?

Kerro minulle yksikin lähdetiedollinen fakta ensin. Minä esitin sinulle päiviä sitten pitkän rimpsun faktoja ja niiden lähteet.

Lisäksi kerroin tehohoidosta, jotka perustuivat omaan kokemukseeni. Teholla olo ei merkitse elämän loppua, eikä edes sitä, että jäisi elinikäinen vamma. Toista se on unitaudin kohdalla tai epilepsian.

Anonyymi kirjoitti...

Kerro minulle yksikin lähdetiedollinen fakta ensin

http://en.wikipedia.org/wiki/2009_flu_pandemic

Teholla olo ei merkitse elämän loppua, eikä edes sitä, että jäisi elinikäinen vamma.

?
Olet varmaan sekoittanut tehohoidon saattohoitoon...

Anonyymi kirjoitti...

Meinaat, että yksityisten ihmisten luoma wikikirjoitus, joka perustuu samaan hokemaan sinun kanssasi, on sitten faktaa?

Ylipäätään sikaflunssan levnnäisyys ym. on kuin suoraan ns. kausi-influenssan käsikirjoituksesta. Jostain syystä kausi-influenssasta vain ei ole noussut moista jutunjuurta.

Olet varmaan sekoittanut tehohoidon saattohoitoon...

Jäin nyt vähän sanattomaksi. Eli koetat nyt kääntää asian niin, että se olin minä, joka sekoitti jotain?

Sinähän olet yksinomaan koettanut meille vääntää rautalangasta, että teholla on ollut paljon ihmisiä sikaflunssan takia, kuin se olisi itsessään elinikäinen ongelma.

Minähän koetin kertoa sinulle, ettei se ole sitä. Mieluummin olen teholla hetken, kuin elän lopun elämääni epilepsian tai unisairauden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Wikipedian uskottavuushan onkin todella huono verrattuna sinun lähteeseesi. Jossa muuten lopussa todetaan seuraavaa: "meillä on tarkoituksena kerätä yhteen suomalaiset sikainfluenssarokotteiden uhrit ja nostaa ryhmäkanne." Kerrotko miten tämä on edes mahdollista?

Sinähän olet yksinomaan koettanut meille vääntää rautalangasta, että teholla on ollut paljon ihmisiä sikaflunssan takia, kuin se olisi itsessään elinikäinen ongelma.

Salaliittoteorioden hämärtävät aivosi ovat näköjään asian ihan itse väärisyänyt. Se mitä olen sanonut on, että nytkin mentiin tehohoidon kapasiteetin ylärajoilla. Ilman rokotuksia kapasiteetti ei olisi riittänyt. Ja silloin olisi tullut enemmän uhreja kuin nyt tuli.

Mieluummin olen teholla hetken, kuin elän lopun elämääni epilepsian tai unisairauden kanssa.

Eikö ollutkin kiva kun pääsit teholle silloin kun tarvetta oli? Jos tauti olisi riehunut pahemmin, olisi tehohoitoon pääseviä jouduttu priorisoimaan. Ja sinä sydänhistorioinesi et välttämättä olisi ollut jonon kärkipäässä...

Anonyymi kirjoitti...

Kerrotko miten tämä on edes mahdollista?

Sillä, että mennään poliisiasemalle ja tehdään ryhmässä rikosilmoitus.

Se mitä olen sanonut on, että nytkin mentiin tehohoidon kapasiteetin ylärajoilla.

Joo, mutta vimeksi koetit selittää, että olen sekoittanut tehohodon ja saattohoidon keskenään. En edes tajunnut miten se asiaan liittyi. Toisaalta sinä olet antanut ymmärtää, että tehohoitoon joutuessan saa kaiken toivon menettää. Niin ei ole.

Tehohoidossa ei menty kaikkialla ylärajoille. Jos muuta väität, niin todista.

Ilman rokotuksia kapasiteetti ei olisi riittänyt. Ja silloin olisi tullut enemmän uhreja kuin nyt tuli.

Kuten jo moneen kertaan on todettu, niin Puolassa ei ollut sen enempää ongelmia sikaflunssan kanssa, kuin Suomellakaan. Vaikka sielä ei rokotuksia jaettukkaan.
Lisäksi monissa muissakin maissa rokotuksia rajoitettiin. Tuskin esim. amerikassakaan kovin moni asukas rokotusta sai.

Menisikö se jo perille?

Eikö ollutkin kiva kun pääsit teholle silloin kun tarvetta oli? Jos tauti olisi riehunut pahemmin, olisi tehohoitoon pääseviä jouduttu priorisoimaan. Ja sinä sydänhistorioinesi et välttämättä olisi ollut jonon kärkipäässä...

Olihan se. Tosin minun leikkaukseni olisi yhtä hyvin voitu siirtääkkin. Jos taas minulla tai jollain muulla olisi tullut äkillinen ennalta-arvaamaton tarve sydänpotilaana tehohoitoon, niin Suomesta olisi löytynyt moiseen kyllä apu. Niin silloin, kuin myöskin viime talvena.

Lisäksi koetat vihjailla, että moni muu hoito vaarantui sillä, että sikaflunssan takia ihmisiä oli teholla. Suurin osa tehohoitoa tarvitsevista henkilöistä joutuu tehohoitoon leikkauksen jälkeen ja näistä leikkauksista suuri osa on ennalta suunniteltuja leikkauksia, kuten omani. Niistä leikkauksista melkein kaikki voidaan siirtää kuukausien tai jopa vuosien taakse, vaarantamati erityisesti potilasta millään lailla.

Lisäksi (kuten jo aiemmin mainitsin) tehohoito ei tarkoita välttämäti suoraan henkigityslaitteissa oloa ym. Kuten ei oma hoitonikaan teholla. Olin hengityslaitteissa vain joitakin tunteja leikkauksen jälkeen, kunnes tulin tajuihini ja aloin itse hengittämään.

Suurentelet aivan turhaan tehohoidon vakavuutta, vaikka se toki monella onkin tosi vakava tila, jossa teholle mennään. Sikaflunssasta teholle joutuneista ei kuitenkaan kaikki olleet totaalisesti koneissa kiini.

Anonyymi kirjoitti...

Imelää jälkiviisautta...

Voin vain kuvitella mikä vinkuna täälläkin olisi käynnissä jos sikaflunssa olisi osoittautunut tappavammaksi ja olemassaoleva rokote olisi "puutteellisen" testauksen takia jätetty antamatta. Esimerkiksi Puola ja Viro rahapulassaan pelasivat noppaa ihmisten terveydellä.

Päätökset piti tehdä kiireessä ja koska rokote ei olennaisesti eroa normaalista kausirokotteesta otettiin tietoinen riski.

Anonyymi kirjoitti...

Imelää jälkiviisautta...

Voin vain kuvitella mikä vinkuna täälläkin olisi käynnissä jos sikaflunssa olisi osoittautunut tappavammaksi ja olemassaoleva rokote olisi "puutteellisen" testauksen takia jätetty antamatta. Esimerkiksi Puola ja Viro rahapulassaan pelasivat noppaa ihmisten terveydellä.

Päätökset piti tehdä kiireessä ja koska rokote ei olennaisesti eroa normaalista kausirokotteesta otettiin tietoinen riski.


Ensinnäkin, päälimmäinen pointti koko jutussa on se, että jopa rikkaat valtiot (kuten Saksa) eivät täysipainoisesti rokottanut kansalaisiaan. Ydinongelma ei ollut rahassa, vaan Hinta-/laatusuhteesta.

Toinen pointti on se, että tokihan kiireellä tehdyn virheen ymmärtää. Virheitä sattuu. Varsinainen ongelma onkin siinä, ettei virheitä tunnustettu. Sikaflunssa ei ollut likikään sellainen ongelma, kuin siitä ennakkoon annettiin ymmärtää, eikä todennäköisesti ainakaan Suomessa käytössä oleva rokote ollut teholtaan sellainen, kuin lupailtiin, eikä se ollut likikään niin vaaraton, kuin annettiin ymmärtää.

Pahinta koko touhussa onkin se, että kaikki nämä jälkikäteen todetut seikat taidettiin tietää jo rokotetta ostettaessa Suomeen, tai ainakin heti rokotusohjelman alussa.

Anonyymi kirjoitti...

Voi tätä jauhamista. Täytyy sanoa että on ihailtavaa kuinka nämä possurokotteen puolestapuhujat jaksavat vääntää säästetyistä ihmishengistä. Paska puhetta, sikainfluenssa ei ollut vaarallinen tauti ja tämä oli tiedossa jo vuosi sitten suuresta hysteriasta huolimatta. Pitihän niiden lääkeyhtiöiden saada rahansa kun näyttää vähän siltä että koko sikainfluenssaepidemiahysteria oli alunperinkin lääkeyhtiöiden lietsomaa.

No mutta hei, nyt kun narkolepsiasta niin kovin puhutaan niin varmasti ne rokoteyhtiöt kehittävät pian rokotteen narkolepsiaa vastaan. Ei muuta kuin rokotuttamaan itsensä, siis ne joilla ei ne kaikki rattaat muutoinkaan pöyri.

Anonyymi kirjoitti...

On ihailtavaa miten nämä hörhöt tietää jälkikäteen kaiken paremmin kuin asiantuntijat.

Ai niin, nykyäänhän ei tosin kenenkään tarvitse kouluttautua ja kerätä kokemusta, netistä tuntuu löytyy kaikkien alajen parhaat asiantuntijat.

Anonyymi kirjoitti...

On kyllä pelottavaa miten sinisilmäisesti täällä uskotaan viranomaisten ja heidän asiantuntijoidensa sanomisia! Jatkakaa samaan malliin, pää paperipussiin niin kaikki on hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Entäs Meksiko? Sieltähän kaikki alkoi ja meksikolaiset olivat ns. housut kintuissa - tauti tuli yllättäen ja täysin pyytämättä.

Maassa on noin 108 miljoonaa asukasta ja esim. Mexico Cityssä 9 miljoonaa.

Arvatkaa, montako varmennettua possukuolemaa? Tauti siis iski sinne, eikä rokotteita ollut.

Vastaus : 7

Mahdollisia possukuolemia oli 159.

http://www.smh.com.au/world/only-7-swine-flu-deaths-not-152-says-who-20090429-aml1.html

Onpas hurja tauti tuo possu! Ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä.

Anonyymi kirjoitti...

"On ihailtavaa miten nämä hörhöt tietää jälkikäteen kaiken paremmin kuin asiantuntijat.

Ai niin, nykyäänhän ei tosin kenenkään tarvitse kouluttautua ja kerätä kokemusta, netistä tuntuu löytyy kaikkien alajen parhaat asiantuntijat."
Ihailtavaa on se, että vielä senkin jälkeen kun voidaan faktana todeta että:

- Influenssaan, varsinkaan sikainfluenssaan ei kuollut yhtään enempää ihmisiä kuin normaalivuonna.
- Ihmisiä ei kuollut maissa joissa rokotteita käytettiin yhtään sen vähempää (normaalivaihtelu poislukien) kuin niissä joissa käytettiin.
- Kaikenkaikkiaan sikainfluenssaan kuolleiden määrä on murto-osa normaaliin kausi-influenssaan kuolleista.
-Rokotteilla epäillään useissa maissa olleen vakavia sivuvaikutuksia.

Niin vielä riittää usko siihen että viranomaiset olivat oikeassa, ja rokote pelasti meidät vääjäämättömältä massakuolemalta.

Orwell olisi ylpeä nykysuomalaisten sokeasta uskosta, ei tainnut eden Neuvostoliitossa toimia asiat näin hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

No niin
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/09/1183141
"Ruotsalaistutkimus kumoaa sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyden"
Väärin tehty tutkimus vai salaliitto?
Odotan innolla foliohattujen vastauksia/selityksiä. Oman kannan muuttaminen sallittua jopa suositeltavaa, ei ole pakko olla hörhö lopun ikäänsä.

Anonyymi kirjoitti...

Väärin tehty tutkimus vai salaliitto?
Odotan innolla foliohattujen vastauksia/selityksiä.


Mitä mieltä arvon anonyymi on nyt, kun myös THL näyttää liittyneen foliohattujen ja muiden hörhöjen joukkoon:
THL: Sikainfluenssarokotuksilla ja narkolepsialla selvä yhteys
"Tänään julkistetun terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n narkolepsiatyöryhmän väliraportin mukaan yhteys rokotteen ja taudin välillä on niin selvä, että mikään muu taustalla vaikuttava tekijä tuskin selittää taudin lisääntymistä."?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135263458361