Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

perjantaina, elokuuta 28, 2009

Olen pahoillani että luin artikkelisi liian myöhään ...

Seuraava kirje julkaistaan liitteeksi aikaisempaan artikkeliin sikainfluenssasta. Emme ota kantaan saamamme kirjeen asiasisältöön tai kirjeessä väitettyihin syihin ja seurauksiin. Tarina on kuitenkin aiheeseen liittyen koskettava ja ansaitsee tulla kuulluksi. Ehkä jokaisen meistä pitäisi miettiä lääke- ja rokotetestauksen vaaroja ja lakata viimein avoimesti kuuntelemasta viranomaisten propagandaa. Olemme pahoillamme kirjeessä mainitun äidin ja erityisesti lapsen tilanteesta ja toivomme hänelle sekä äidille terveyttä, iloista ja toimeliasta tulevaisuutta yhdessä.

"Olen pahoillani että luin artikkelisi liian myöhään. Sanoit että en rakasta lapsiani uhratessani heidät rokotetestauksille. Kyllä minä rakastan, en vain arvannut sinun olevan oikeassa. Olen niin pahoillani lapseni puolesta, mutta eniten ole järkyttynyt omasta sinisilmäissyydestäni. Saat vapaasti julkaista kirjeeni tai kirjoittaa siitä artikkelin. Toivon että viestini saisi edes jonkun vanhemman ajattelemaan itse.

Lapseni oli iloinen ja reipas. Hän touhusi leluillaan ja höpötti jatkuvasti omia asioitaan. Hän rakasti leikkimistä muumeilla ja autoilla. Hänellä oli huoneesaan automatto johon oli kuvioitettu ajoteitä. Siinä hän huristi pikkuautoillaan muumit kyydissä, milloin noidan luo kylään ja milloin mörköä pakoon. Hän oli energinen ja vilkas.

Koitti päivä jolloin hän sitten sai testirokotteen. Olin väsynyt pitkän päivän jälkeen ja kun viimein sain hänet nukkumaan istahdin tietsikan ääreen. Silloin törmäsin kirjoitukseesi. Pidin sinua ja kirjoitustasi hysteerisena, itsekkäänä ja loukkaavana. Seuraavana aamuna kun heräisin kesti hetken tajuta, ettei lapsi ollutkaan tullut viereeni kuten jokaisena aamuna viimeisten kuukausien ajan. Lapseni makasi sängyllä valveilla mutta ei halunut tehdä mitään. Aamiaiselle noustiin väkinäisesti ja kitisten. Yleensä aamupalan jälkeen hän haluaa katsoa piirrettyjä tai leikkiä autoillaan. Hän kuitenkin vain istahti sängylle ja tuijotti eteensä. Ei hymyä, ei puhetta, ei pirteyttä. Luulin hänen sairastuneen. Mittasin kuumeen. Ei kuumetta eikä mitään muitakaan oireita. Jos ehdotin hänelle leikkimistä hän alkoi itkemään. Iltaisin ja öisin vaistosin häneen sattuvan. Hän aloitti yönsä itkien. Yöllä hän heräsi toistuvastu itkien kipua, mutta ei osannut sanoa mihin sattuu.

Lapseni oli sairas, ilman muita oireita kuin apaattisuus ja haluttomuus. Silloin mieleeni iski ajatus rokotteesta. Puhuin lääkärin kanssa. Verinäytteissä ei ole mitään poikkeavaa. Lääkäri kuunteli kyllä ymmärtäväisesti ja sanoi heti että rokote ei aiheuta kuvaamiani oireita. Äidinvaistoni oli eri mieltä. Lapsellani oli jotain vialla. Annoin särkylääkettä ja yritin antaa virikkeitä ja saada selville mikä on muuttunut. Kotona ei kuulunut enää hänen iloinen höpötämisensä ja leikkiautojen kolina.

Lääkärissä on käyty, useasti, mutta mikään ei viittaa kuulemma mihinkään sairauteen. Veriarvot on kohdallaan. Lääkäreiden mielestä hänellä nyt on vain tällainen vaihe. Hetikö rokotteen ottamisen jälkeen? Minulle sanottiin epäsuorasti että turha lietsoa hysteriaa rokotteesta koska kukaan ei pysty ikinä todentamaan rokotteen ja lapseni tilan yhteyttä. Voisin pitää epäilykseni ihan omina tietoinaan.

Nyt on kulunut kohta viikko, eikä mikään ole muuttunut. Ehkä hän on hivenen piristynyt, mutta kaukana omasta itsestään. Minä huudan sisäisesti, olen avuton. Miksi uskoin ja miksi menin? Kun luin artikkelisi viimeisimpiä kommentteja sokeripala oikeudenkäynnistä ja lääkelaitoksen sekä viranomaisten vähättelevästä ja vastuunkarttamis asenteesta puhkesin hysteeriseen itkuun. Olet oikeassa. Viranomaisiin ei voi luottaa. Nyt toivon vain että lapseni olisi jälleen terve. Ihan mitä tahansa, ihan mitä vain, kunhan terve." (blogille toimitettu sähköposti kokonaisuudessaan)

Lue myös:
Sikainfluenssa

60 kommenttia:

Hajanaisia ajatuksia kirjoitti...

http://www.infosota.fi/2009/04/30/hpv-rokotteen-haitoista-oikeudenkaynti-englannissa/

Järkyttävää todella kirjoittajan tapaus. Olen pahoillani ja surullinen puolestasi.

Toivottavasti lapsesi kunto kohenee. Kannattaisiko viedä lapsi vaikka homeopaatille tai jotain?
Joku aine jolla lapsesi elimistö puhdistuu tai vastamyrkkyä jostakin luonnonaineesta. Heillä on tietoa esim. Liisa Sulkakoski on sekä lääkäri että homeopaatti.

Tavallisen median pitäisi kertoa enemmän näistä todellisista vaaroista. Niistä ei kerrota koska kysymyksessä on suuri raha.

Hesarikaan ei huoli yleisönosastoon näistä kertovia kirjoituksia. Eipä kyllä iltapäivälehdetkään. Kaikki kumartaa rahan suuntaan ja ihmiset halutaan pitää pimennossa.

Harva tulee lukeneeksi näitä vaihtoehtouutisia tai edes tietää näistä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen myös pahoillani tilanteesta, mutta en silti jaksa ymmärtää vanhempia jotka vievät lapsensa rokote tai lääke TESTAUKSIIN? Selittääkä joku minulle mitä teidän päässä liikkuu kun varta vasten haluatte että lapsenne terveydellä testataan jotain. Katsotaan miten vaikuttaa ja mitä haittavaikutuksia tulee? Kuolemakin on haitta

Anonyymi kirjoitti...

Käsittääkseni vapaaehtoisia oli ihan yllin kyllin?????? Itselläni on neljä lasta eikä tulisi mieleenkään. Kyllä meillä lapset on rokotettu. Rokotteilla jotka ovat olleet pitkään käytössä. Uusia rokotteita ei kuitenkaan testata minun lapsilla.

Anonyymi kirjoitti...

Äidinvaistot - yksi maailman epätieteellisimmistä huuhaista.

Eikä tämä liity mitenkään rokotukseen, tuli oireet siitä tai ei. Silti vaistosi sanovat yhtä paljon kuin jos heittäisit noppaa oireiden syystä.

Mutta, odotan blogilta samanlaista skeptismiä tähän anekdoottiin kuin mihinkin muuhun asiaan. Petyn, jos näin ei käy. Maailmassa on kuitenkin aivan pirusti ihmisiä. Varmasti löytyy ihminen, jonka polvivaivat parantuivat kummasti juuri sen jälkeen, kun veti kännit. Ehkäpä polvi parantui muuten vain itsekseen (kuten ne joskus tekevät) ja mies vain sattui juomaan juuri silloin (kuten usein tekevät). Tai sitten viina parantaa. Tai sitten rokotukset tappaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä hieman asiaan syvällisemmin paneutuva teksti:

http://www.sciencebasedmedicine.org/?p=851

Pitkähkö, mutta hyvin paljon sen arvoinen. Antoi aivan uutta perspektiiviä tähän asiaan. Suosittelen jokaiselle!

Anonyymi kirjoitti...

"Kannattaisiko viedä lapsi vaikka homeopaatille tai jotain?"

Muistutetaan nyt tässä yhteydessä koko homeopatian teorian perustuvan lääkeaineen 'laimennukseen',eli mitä pienempi annos lääkettä, sen suurempi lääkinnällinen vaikutus.

Helppo keino testata homeopatiaa kotona on nauttia alkoholia laimentamalla paukkua homeopaatisesti niin, ettei alkoholia ole juurikaan jäljellä. Mitä laimeampi juoma, sen suurempi känni.

http://fictus.blogspot.com/2009/08/terveyshorhojen-taksonomia.html

Ylläolevasta osoitteesta löytyy hieman rokotehörhöjä vastaan suunnattua kritiikkiä.

Hajanaisia ajatuksia kirjoitti...

vertauksesi oli huono. alkoholi on hermomyrkky ja käyttötarkoitus toinen.

ennemmin homeopatiaa kuin myrkkyruiskeita. otatko sinä sikaflunssapistoksen?

Anonyymi kirjoitti...

Tietenkin vertaus on näkökulmastasi katsottuna 'huono', koska kyseenalaistan koko homeopatian. Mutta yritetään nyt vielä: koska homeopaattinen teoria lääkkeen vaikutuksesta perustuu ratkaisevasti siihen USKOON, että aineen vaikutus on sitä suurempi mitä pienempi itse lääkeannos on, ei ole mitään väliä sillä, mitä ainetta käytetään vertailuun.

Sitä paitsi jos homeopaattinen teoria oletetaan oikeaksi, niin silloin on myös pakko uskoa nykylääketieteen käyttämistä 'suurista' lääkeannoksista koituvan potilaalle pelkkää haittaa, eli niiden käytöstä olisi luovuttava kokonaan. Vai?

Viime kädessä tyhmä on se joka maksaa, ei se joka pyytää. Jos ihmiset ovat niin idiootteja että haluavat kantaa rahansa pelkkää vettä 'lääkkeenä' myyville homeopaatikoille, tämä on täysin heidän yksinoikeutensa. (Kyllä, otan mieluummin sikainfluenssapiikin.)

Omasta puolestani päätän tämän keskustelun kokonaan tähän.

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan kirjeenlähettäjä-äiti yrittänyt kysyä lapseltaan, miksi tämä ei enää leiki niin kuin ennen tai onko tällä huono olo?

Anonyymi kirjoitti...

Miksi homeopatian "viisas vesi" säilyttäisi vain lääkkeiden vaikutukset, mutta eivät vessanpöntön ulosteveden vaikutuksia? Olette tekin juonut vettä, jonka molekyylit ovat joskus olleet kosketuksissa jonkun pökäleen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

"Eikä tämä liity mitenkään rokotukseen, tuli oireet siitä tai ei. Silti vaistosi sanovat yhtä paljon kuin jos heittäisit noppaa oireiden syystä."

Mistä vitusta sinä tiedät ettei vaivat liity rokotukseen? Sinun viisastelusi nettipalstalla painaa tasan yhtä paljon kuin kyseisen äidin "vaisto". Ilman kunnollisia tutkimuksia syy ja seuraus ei selviä. Fakta on kuitenkin se, että sellaista tutkimustulosta jossa rokote on aiheuttanut ongelmat ei tule koskaan olemaan. Aina pystytään osoittamaan joku muu syy vaivalle kun juuri annettu rokote. Sama juttuhan oli tossa sokeripala oikeudenkäynnissä. Siinä tosin KKO ja käräjäoikeus olivat sitä mieltä että rokotteen ja taudin syy seuraus on riittävän todennäköinen, vaikka joku muukin on voinut vaivan aiheuttaa.

Mitä tästä voimme siis päätellä? ÄLKÄÄ ALTISTAKO LAPSIANNE TUTKIMUKSILLE! Te olette aivan yksin jos jotain ikävää tapahtuu.

Anonyymi kirjoitti...

"Onkohan kirjeenlähettäjä-äiti yrittänyt kysyä lapseltaan, miksi tämä ei enää leiki niin kuin ennen tai onko tällä huono olo?"

Mitäköhän luulet? Todennäköisesti lapsi on niin pieni ettei osaa sanoa mihin häntä sattuu tai miltä huono-olo vaikuttaa. Itse 4 lasta maailmalle kasavattaneena voin sanoa että esim. alle 3 vuotiaalla suoran kipupaikan osoittaminen ilman näköhavaintoa (esim. haava) on hyvin vaikeaa jollei mahdotonta. Puhumattakaan siitä jos ei ole suoranaista kipua, vaan yleistä särkyä tai jomotusta.

Anonyymi kirjoitti...

Oma lapsi on osallistunut rokotetutkimuksiin (norovirus ym.) ja ongelmia ei ole tullut. Itseasiassa en ole koskaan pohtinutkaan asiaa siten että jotain tuonkaltaista voisi ilmetä? Olen vain ajatellut että lapsi saa ensimmäisten joukossa tarvittavan suojan että ei tarvitse sairastaa.

Tästälähtien lapsi ei osallistu yhteenkään tutkimukseen. Aikuisena tehköön mitä haluaa.

Anonyymi kirjoitti...

Viekää lapsi täysin riippumattoman yksityisen lääkärin tutkimuksiin. Jos pienintäkin aiheitta epäillä rokotteen sivuvaikutukseksi, niin haastakaa valtio oikeuteen. Kannattaa muistaa että meillä on KKO:n ennakkopäätös (sokeripala) jonka mukaan syy-seuraus suhteen ei tarvite olla osoitettu aukottomasti.

Anonyymi kirjoitti...

TÄSSÄ AVOIN KIRJE LAPSENSA TESTEILLE ALTISTAVILLE VANHEMMILLE:

Oletteko mielestänne hyvä vanhempia? Rakastatteko lapsianne? Oletteko koskaan miettineet oikeasti mitä seurauksia lapselle testistä voi tulla? Ette, ette, ette! Teidän laisillanne ihmisillä ei pitäisi olla lapsia. Olette kelpaamattomia vanhemmiksi ja kykenemättömiä toimimaan lapsenne parhaaksi. Syyllistytte pahoinpitelyyn, joten en yhtään ihmettele vaikka pahoinpitelisitte tai hyväksikäyttäisitte lapsianne fyysisesti muutoinkin. Lapsen elämällä ja terveydellä ei ole teille merkitystä. Otteenne on suoraan natsisaksasta. Onkohan Hitler ollut teidän idollinne? Hänkin kidutti ihmisiä. Uskon että lapsenne aikuisena mahdollisine jälkiseurauksineen ja sairauksiineen kiittää teitä varmasti, siitä kuinka hyvin pystyitte huolehtimaan hänestä. Hän on varmasti hyvin kiitollinen sairauksistaan ja kärsimyksistään. Toivon todella että joku ottaa teiltä lapsenne pois. Ette ole ihmiselämän arvoisia. Olette surkeita piittaamattomia vanhempia ja lapsellanne olisi parempi olla jossain muualla.

Anonyymi kirjoitti...

"Valtio velvoitetaan suorittamaan Johanna Haloselle korvaukseksi pysyvästä viasta ja haitasta 300 000 markkaa, kivusta ja särystä 100 000 markkaa sekä 30.4.1989 saakka olleista poliklinikka-, lääke-, lääkintä-, lääkärija sairaalamaksuista 5 078,31 markkaa eli yhteensä 405 078,31 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.9.1989 lukien. Muilta osin jutussa esitetyt vaatimukset hylätään."

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1995/19950053

Anonyymi kirjoitti...

Mistä vitusta sinä tiedät ettei vaivat liity rokotukseen?

Ei taida olla luetun ymmärtäminen vahvinta alaasi? Luepa viestini uudelleen. Nimenomaan painotin, että minä en tiedä liittyvätkö oireet rokotukseen vai ei. Pointti oli, että tarinan äiti on samalla tasolla minun kanssa, sillä äidinvaistot ovat yhtä tyhjän kanssa.

Ehkä ensi kerralla piirrän kaavioita ja diagrammeja, kun näinkään yksinkertaiset asiat eivät mene teidän paksuista kalloista läpi.

Anonyymi kirjoitti...

"Äidinvaistot - yksi maailman epätieteellisimmistä huuhaista. Eikä tämä liity mitenkään rokotukseen, tuli oireet siitä tai ei. Silti vaistosi sanovat yhtä paljon kuin jos heittäisit noppaa oireiden syystä."

"Ei taida olla luetun ymmärtäminen vahvinta alaasi? Luepa viestini uudelleen. "

Joo, pahoittelen tulkintaani. Äkkisiltää lukien tulee kyllä hivenen eri käsitys, mutta jos noin sanoit niin hyväksytään. Myönnän virheeni, luin väärin.

"Ädinvaistot" saattavat sinänsä olla huuhaata, mutta koska äidillä on parast tuntemus ja yhteys lapseensa hänellä on myös yleensä paras tutntuma siihen miten lapsi käyttäytyy missäkin tilanteessa. Voin ymmärtää hyvin että jos tulee vastaan tilanne jos lapsi käyttäytyy täysin normaalista poikkeavasti ja ainoa poikkeava tapahtuma normaaleista rutiineista on rokoteen antaminen, niin onhan se hämäästyttävää jos syy yhteyttä ei rokotteeseen löydy. Oli yhteys sitten todellinen tai ei.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottaisin rikosilmoitusta lääkelaitoksesta sekä rokotteen pistäneestä lääkäristä/hoitajasta.

Anonyymi kirjoitti...

Sen vain sanon että jos oma lapsi joutuu tuohon tilanteeseen huonosti testatun rokotteen takia niin voin luvata että muutamalle asiasta päättäneelle virkamiehelle tulee noutaja.

Ex. linnakundi

Anonyymi kirjoitti...

Pahinta tässä asiassa on, että jos lapsi todella rokotteen jälkeen saa kirjeen mukaisia oireita niin kyseisiä oireita ei edes ilmoiteta lääkelaitokselle rokotteen mahdollisina sivuvaikutuksina! Niitä ei tarvitse ilmoittaa koska lääkäri ei pidä niitä rokotteen sivuoireina. Tällä tavoin lääkelaitokseltakin jää iso määrä tietoa pimentoon ja loppujen lopuksi lukuisista sivuoireista huolimatta lääke tai rokote kerrotaan sitten olevankin turvallinen.

Anonyymi kirjoitti...

Älkää osallistuko lääketestauksiin!!!!!! Itse osallistuin aikuisena erään markkkinoille tulevan lääkkeen testauksiin. Lääkkeiden ottamisen jälkeen alkoi huonovointisuus, kivuliaisuus ja unettomuus. Kukaan ei ottanut asiaa vakavasti. Ei hoitavat lääkärit eikä lääkelaitoskaan. Lääkelaitos ei suostunut edes keskustelemaan asiasta. Kuulema tutkija ilmoittaa jos on jotain poikkeavaa havaittu. Minun tilani kun ei kuulema ole poikkeava. Nyt testiin osallistumisesta on kulunut jo vuosia enkä vieläkään ole ennallaan. Tutkija ei edes suostunut käsittelemään oireitani sivuvaikutuksena kun oli kuulema täysin mahdotonta että lääke voisi aiheuttaa saamieni kaltaisia oireita. Todennäköisesti ei koskaan edes raportoinut asiaa eteenpäin. Voin kuvitella että aikuinen vastaa itsenäisesti omista päätöksistään osallistuuko testeihin vai ei. Sitä en ymmärrä että joku vanhempi voi katsoa itsellään olevan oikeus päättää lapsensa terveydestä ja altistamisesta testeihin.

Anonyymi kirjoitti...

Blogin uskottavuus on suhteellisen pohjalla ja en ihmettelisi suuresti jos ensi viikolla kerrotaan kuinka hallitukset peittelevät ufojen vierailuja ja sitä seuraavalla viikolla kerrotaan älykkäästä suunnittelusta.

Kaikella kunnioituksella ihmisillä ei ole juuri keinoja tarkistaa kyseisenlaisen tarinan paikkansapitävyyttä vaikka kuinka surullinen on ja epäilyksiä ei juuri hälvennä heti ensimmäisessä viestissä tarjottu huuhaalääkkeiden mainostus. Kyseessä on kuitenkin vain nimetön liitteetön nettikirjoitus.

Jos tarina pitää paikkansa niin voi myös miettiä että 350lasta ainakin rokotettu jo jos iltapuluihin on luottamista. Mikä on todennäköisyys että joku heistä yksinkertaisesti tuntee olonsa huonoksi rokotuksen jälkeen? Ehkä lapsi pelkää rokotteita?



Terve skeptismi puuttuu selvästi monelta.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti sinua ketuttaa tuo viittaus homeopatiaan.
Onhan homeopatia ikivanha hoitomuoto vieläpä jotkut saavat siitä apuakin.
Kyllä tämä on ihan asiallinen blogi. On hyvä kertoa ihmisille myös toisenlaista totuutta.

Kommenttini ei tee blogista "ufoa".
Niistä kiinnostuneille on omat palstat.
Tämähän on vain minun mielipiteeni eikä millään tavalla liity blogin pitäjään.
Ufoista kiinnostuneille on omat palstansa.
Onneksi meillä vielä on mielipiteen vapaus vaikkakin kehitystä toiseen suuntaankin on.

"GlaxoSmithKlinen rokote) on mahdollisesti varsin merkittäviä eroja tavalliseen influenssarokotteeseen verrattuna. Rokote sisältää elohopeayhdiste tiomersaalia toisin kuin Suomessa tavallisesti käytettävät influenssarokotteet, ja rokote sisältää skvaleenia sisältävää adjuvanttia toisin kuin tavalliset kausi-influenssarokotteet. Tätä adjuvanttia ei ole aiemmin laajasti käytettä ihmisillä käytettävissä rokotteissa. Myös rokotetutkimuksessa käytettävä Sanofi Pasteurin rokote sisältää samantyyppistä skvaleenia sisältävää adjuvanttia, tosin osa tutkimukseen osallistuvista lapsista saa rokotetta, jossa ei ole tätä adjuvanttia."

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoittaako se että homeopatia on ikivanhaa(200vuotta ikivanhaa?) että se on siksi todennäköisemmin totta?
200 vuotta aikaa todistaa että se toimii mutta jostain syystä tuo laimennusteoria ei vain mitenkään käy järkeen tai toteen. Sen voi ihan omalla järjellä helposti miettiä. Veden muisti on uskon asia, samalla lailla kun kaikki muukin huuhaa.

Mahdollisen laajemman H1N1:n iskun koittaessa riskiryhmillä tulisi todella huonot oltavat jos rokotetta ei nyt testattaisi, aika vaarallistakin saattaa olla tälläinen pedonlietsonta ilman konkreettisia todisteita.

Sovitaan niin että epidemian iskiessä meikäläinen voi ottaa rokotteen ja kaikille rokotteen pelkääjille riittänevät vesipillerit? Kunhan tietenkin joku ensin kertoo mitä niiden pitäisi tehdä, eihän ne pillerit sitä muuten tiedä. Ainiinjoo se veden muisti.

H1N1 ja ilmastonmuutokseen liittyvät blogit ovat ainakin minun blogin arvostustani pudottaneet rankasti. Jos osottautuu että olen väärässä niin käännän takkini heti. Tällähetkellä faktat viittaavat muuhun.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä enkä väitä mikä tässä maailmassa on totta. Eikä taida kohta tietää moni muukaan. Jokaisella on oma totuutensa.

Ajattelin vain lapsiparan parasta ja mikä kenties saattaisi häntä auttaa puhdistamaan elimmistöään vieraista aineista.

Antti kirjoitti...

"Kaikella kunnioituksella ihmisillä ei ole juuri keinoja tarkistaa kyseisenlaisen tarinan paikkansapitävyyttä vaikka kuinka surullinen on ja epäilyksiä ei juuri hälvennä heti ensimmäisessä viestissä tarjottu huuhaalääkkeiden mainostus. Kyseessä on kuitenkin vain nimetön liitteetön nettikirjoitus."

Minusta on erinomaista että blogi julkaisee rohkeasti aiheeseen liittyvää materiaali. Äidin kirje lapsestaan ja huoli terveydestä on erinomainen lisäys aikaisempaan epäilevään artikkeliin H1N1 rokotteen turvallisuudesta ja Tamiflu -lääkkeen rajoituksista (jotka nyttemmin on jo osittain purettu ministeriön toimesta).

Mistä voi tietää että kirje pitää paikkansa tai on totta? Emme mistään. Se ei kuitenkaan vähennä yhtään sen arvoa. Mistä voimme tietää pitääkö viranomaisten kertoma tieto paikkansa rokotteen turvallisuudesta ja riittävästä testauksesta? Emme mistään.

Viranomaiset eivät välttämättä ajattele asiassa kansalaisten parasta. Taustalla voi olla minkälaisia motiiveja tai kytkentöjä tahansa. Kenellä on kytkentöjä lääkelaitoksiin, lääkeyhtiöihin ja poliitikkoihin. Kuka on palveluksen velkaa kenellekin. Kuka on saanut rahaa tai muuta tukea jne. Kirjeen lähettäneen äidin sana on tasan yhtä luotettava kuin viranomaisten versio.

On äärimmäisen naivia ja vaarallista luottaa sokeasti viranomaisten ilmoituksiin. Ikään kuin se tekisi asiasta jollain lailla todenmukaisempaa tai luotettavampaa kun asia ilmoitetaan viranomaisten toimesta ja allekirjoituksena on jopa itse ministeri tai muu korkea virkamies. Yleensä tällöin tilanne on päinvastoin. Toisen käden tieto, joka tulee juuri nettikirjoituksista ja niistä lähteistä jotka eivät ääntään saa muutoin kuuluville, on ensiarvoisen tärkeää.

Katsokaas, yksikään viranomainen ei tule sanomaan että tämä rokote saattaisi aiheuttaa pahoja haittavaikutuksia. Se mistä me voimme saada lisää tietoa on muut lähteet, kuten internet. Sieltä löytyy tietoa jota ei saada virallista tietä pitkin. Tottakai on selvää että internettiin kirjoitettu artikkeli ei välttämättä ole koko totuus, tai sitä on väritetty. Täysin sama ongelma on kuitenkin myös viranomaisten lausunnoissa. Jokainen käyttäköön järkeään.

Muistuupa mieleen tsunami katastrofin aikainen viranomaistiedottaminen. Kun sunnuntaiaamuna on tsunami pyyhkäissyt toista sataa suomalaista kuoliaaksi, niin vielä iltapäivällä ulkoasianministeriö totesti että "kaikkiin suomalaisiin on saatu yhteys" ja asiassa ei ole hätää. Niin, mitä tämä kertoo viranomaistiedottamisesta? Pahinta vaihtoehtoa ei tulla koskaan julkaisemaan julkisesti. Viranomaiset kaunistelevat tilannetta aina.

Kun ajattelee muita vielä enemmän korruptoituneita ja vielä enemmän ihmisoikeuksista piittamattomia maita kuin Suomi, niin ainoa henkireikä jo kansalaisilla on pysyä totuuden lähteillä on se toisen käden tieto joka jaetaan internetissä. Kyllä, anonyymisti, koska muutoin viranomaisilla on tapana "suljettaaa" epäviralliset lähteet.

En yhtään ihmettele ettei äiti julkaise omaa nimeään. Voi olla varma että niin viranomaisten kuin muutoinkin fanaattisten kansalaisten joukosta löytyy aina niitä jotka haluavat hiljentää eriävän mielipiteen. Varsinkin kun mielipide ei ole yleisen totuuden mukainen. Itse ainakin arvostan äidin kirjettä ja harkitsen hyvin vakavasti saavatko lapseni koskaan H1N1 rokotetta. Ei sen takia ettäkö perustaisin mielipiteeni kokonaan tuntemattoman kirjeeseen, mutta se pistää miettimään. Mikä motiivi kirjeen lähettäjällä olisi valehdella tai mikä motiivi blogilla olisi julkaista valheellista tietoa. Se on vain yksi totuus muiden joukossa joka ainakin minulla vaikuttaa jonkin verran päätöksen tekoon.

Blogille kiitos. Uskottavuus on entisestään kasvanut. Kriittisyys on tervettä. Kuten blogin leipätekstissäkin sanotaan, artikkelit ovat ylläpitäjän mielipiteitä. En ole itse läheskään aina samaa mieltä, mutta odotan aina kiinnostuksella siitä nousevaa keskustelua.

Anonyymi kirjoitti...

"Mistä voi tietää että kirje pitää paikkansa tai on totta? Emme mistään. Se ei kuitenkaan vähennä yhtään sen arvoa. Mistä voimme tietää pitääkö viranomaisten kertoma tieto paikkansa rokotteen turvallisuudesta ja riittävästä testauksesta? Emme mistään. "

Juuri näin! Suomalaisten perisynti on järjettömän naivi luottaminen viranomaisiin. Suomi on hyvin syvälle korruptoitunut maa vaikka muuta väitetäänkin. Lainsäädäntöä muutetaan jatkuvasti viranoimaisten toimivallan lisäämiseksi ja päättäjien ja poliitikkojen suojelemiseksi. Toine perisynti on toimettomuus. Määräyksi tulee ja lakeja menee. Kukaan ei tee mitään? Vähän älistään ja valitetaan ja isot pojat säätää ja rakentaa. Ottakaa mallia etelä-Euroopan maista. Mellakoita, suoraa toimintaa ja kansalaistottelemattomuutta! Sitä pitäisi saada suomeenkin jotta poliitikkojen ylimielinen asenne ja kaveripiirien pyörittäminen sekä omanedun tavoittelu saataisiin viimein kuriin.

Anonyymi kirjoitti...

"Mistä voi tietää että kirje pitää paikkansa tai on totta? Emme mistään. Se ei kuitenkaan vähennä yhtään sen arvoa."

Okei minä lähetän kirjeen blogille jossa kerron että tuttuni Aids parani kun hänellä testattiin H1N1-rokotetta. Onko nyt väliä onko se kirje totta vai ei?
Minä en elättele mitään ruusuisia kuvia puhtaista poliitikoista jotka vain ja ainoastaan ajattelevat kansan parasta mutta tässä kyseisessä keississä on tullut luettua paljon materiaalia ja yksi mahdollisesti keksitty kirje ei kyllä todista yhtään mitään.
Lääketeollisuus sitä paitsi tienaisi huomattavasti enemmän sillä että epidemian iskiessä ihmiset täyttäisivät sairaalat kuin että koko hommasta selviäisi ennalta ehkäisevällä rokotteella.
Minua huolestuttaa todella paljon sananvapauden polkeminen suomessa jonka vaikkapa tämä tapaus Halla-aho hyvin tuo esiin.
Ja vaikka siis en olekaan teidän kanssa samaa mieltä niin taistelisin silti teidän oikeudesta olla erimieltä(joku toinen on joskus tainnut lausua tuon runollisemmin:))

"Kirjeen lähettäneen äidin sana on tasan yhtä luotettava kuin viranomaisten versio."
Emme tiedä ollenkaan kuka kirjeen on lähettänyt joten en ymmärrä tuota logiikkaa? Siis kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa ja se siis on tasan yhtä luotettava kuin mitä viranomaiset sanoo?
Tinahatut päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Aloittaessani ehkäisypillereiden käytön 70-luvulla kysyin lääkäriltä haittavaikutuksista. Olin ensimmäisinä käyttökuukausina lihonut yli 10kg ja pohkeistani veti suonta öisin. Lääkärin vataus oli: "Ei, ei missään tapauksessa tällä valmisteella voi olla tuollaisia haittavaikutuksia" Jatkoin siis kilttinä tyttönä pillereiden käyttöä.
Muistakaa, että lääkärit ym. viranomaiset eivät koskaan edes joudu vastuuseen lääkkeillä myrkyttämisestä!

Antti kirjoitti...

"Okei minä lähetän kirjeen blogille jossa kerron että tuttuni Aids parani kun hänellä testattiin H1N1-rokotetta. Onko nyt väliä onko se kirje totta vai ei?"

Eihän sillä ole väliä, mutta et nyt ymmärrä pointtia. Ei kukaan ole väittänyt että äidin kirje on ainoa totuus tai puhdasta faktaa. Se on kuitenkin lisätietoa tai toisenkäden tietoa samasta aiheesta. Se on sen takia arvokasta. Kuten sanoin aikaisemmin, jokainen käyttäköön järkeä. Omassa AIDS esimerkissäsi on kyse positiivisesta palautteesta ja jokainen arvio lukemansa itse. Itse sanoisin - epätosi. H1N1 rokotteen kohdalla on kuitenkin kysymys negatiivisista vaikutuksista joista viranomaiset mahdollisesti vaikenevat. Tässäkin kohdin jokainen arvioikoon itse, mutta tieto siitä että näin on voinut käydä on kuitenkin tietämisen arvoista.

"ja yksi mahdollisesti keksitty kirje ei kyllä todista yhtään mitään"

Sinä olet sitä mieltä että kirje on keksitty ja viranomaiset ovat oikeassa. Minä olen sitä mieltä että kirje ei ole keksitty, ei löydy motiivia ja toisaalta viranomaisten sanaan ei voi luottaa.

"Emme tiedä ollenkaan kuka kirjeen on lähettänyt joten en ymmärrä tuota logiikkaa? Siis kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa ja se siis on tasan yhtä luotettava kuin mitä viranomaiset sanoo?"

Juuri näin. Kaikissa tapauksissa kuitenkin jokainen käyttäköön järkeään ja vetäköön omat johtopäätöksensä. Tieto on kuitenkin arvokasta. Se että pidät viranomaisten sanomaa luotettavampana johtuu kasvatuksestasi. Sinut on pienestä pitäen opettu kunnioittamaan auktoriteettejä ja luottamaan viranomaisten sanaan. Sinulle ei tule mieleenkään että viranomaisten antama tieto ei välttämättä perustu totuuteen syystä tai toisesta. Jos mietit tarkkaan, kirjeen tapauksessa, etkä myöskään viranomaisten tapauksessa, pysty luotettavasti osoittamaan että tieto on todenperäistä. Jälkimmäisessa tapauksessa vain uskot niin kun tieto on virallista.

Niin, emme myöskään tiedä kuka kirjeen on lähettänyt. Tämä lienee tarkoituskin kuten varmaan arvaat. Mikäli kirjeen lähettäjän nimi olisi paljastettu todennäköisesti jos useasta paikasta otettaisiin yhteyttä ja tivattaisiin perusteita. Tekisikö mielestäsi kirjeen uskottavammaksi se että siinä olisi nimi alla? Miksi?

Entä tietääkö blogi kirjeen lähettäjän? Vaikea sanoa. En kuitenkaan usko että blogi julkaisisi kirjeen ilman mitään tietoa taustasta tai lähettäjästä. Sitäpaitsi, lähettäjä voi edelleen antaa väärän nimen ja jopa väärän yhteystiedon. Tästäkin huolimatta annettu tieto on arvokasta. Jokainen käyttäköön sitä niin kuin haluaa.

Kuka uskoo pelkästään viranomaisten sanaa, kuka uskoo pelkästään anonyymikeskustelun sanaan ja kuka lukee kummatkin ja vetää siitä johtopäätökset?

Antti kirjoitti...

Sen verran vielä kommentoin että sananvapaudesta olet täysin oikeassa. Olen siitä yhtä huolissani kuin sinäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Voi olla, että tuo rokotteen antaminen oli lapselle niin kova juttu, että siitä johtuu tuo käytöksen muutos. Siis se pelkkä pistotapahtuma, millainen se oli? Kerrottiinko lapselle että miksi häntä pistetään, miten hän suhtautui asiaan?

Anonyymi kirjoitti...

Ai että nyt minä pääsin jo analysoitavaksi?
"Se että pidät viranomaisten sanomaa luotettavampana johtuu kasvatuksestasi. Sinut on pienestä pitäen opettu kunnioittamaan auktoriteettejä ja luottamaan viranomaisten sanaan. Sinulle ei tule mieleenkään että viranomaisten antama tieto ei välttämättä perustu totuuteen syystä tai toisesta."
Heh, viiden viimeisen luetun kirjan joukossa on parikin yhteiskuntakriittistä kirjaa kuten esim. Lumedemokratia(jossa kerrotaan mm. monen tämän hetken näkyvimmän poliitikon punikkihistoriasta) ja muutenkaan tuo ei pidä paikkaansa alkuunkaan.

Tässä tapauksessa en näe hirveästi muita intressejä viranomaisilla kuin luoda toimiva ehkäisy H1N1:stä vastaan. Toistan tässä edelleen että jos ihmisten pahoinvoinnilla valtio haluasi tuottaa maximi määrän rahaa "pahoille" lääkeyhtiötukijoilleen niin eniten massia tulisi kun aalto iskisi kunnolla ilman mitään ennalta ehkäisyä. Vai eikö täällä ole tapana kiinnittää huomiota vasta argumentteihin?

Yleensä kun järkevät argumentit loppuu niin on tapana hyökätä henkilön kimppuun.

Rehellisesti sanottuna tässä asiassa pidän todennäköisempänä että anonyymi nettikirjoitus ei ole kovinkaan uskottava. Jos sinun mielestäsi mikä tahansa nettikirjoitus on yhtä uskottava kuin mikä tahansa mitä viranomaiset sanoo sinun terveyteesi liittyen niin onnea valitsemallasi tiellä.

En epäile etteikö sensaatiohakuinen lehdistö olisi kiinnostunut kyseisenlaisen kirjeen lähettäjän tapauksesta, olettaen tietty että löytyisi jonkinlaista evidenssiä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja lisäyksenä edelliseen yksi parhaista lainauksista ikinä: "People should not be afraid of their governments. Governments should be afraid of their people."

Antti kirjoitti...

Pyydän anteeksi. Tarkoitus ei ollut kommentilla loukata tai "hyökätä" kenenkään kimppuun, ainoastaan halusin esittää ajatuksen siitä miksi viranomaisten sanaan Suomessa luotetaan kuin ainoaan oikeaan.

Asiasta lienee turha kiistellä. Itse pidän "rehellisesti sanottuna" kiinni kannastani että kirjeen sisältö ja sen antama informaatio on yhtä luotettavaa kuin viranomaisten. Joko se on totta tai se ei ole. Sama juttu on viranomaisten antamilla tiedoilla. Kummassakaan tapauksessa ei voi olla varmoja tarkoitusperistä tai tiedon oikeellisuudesta. Tärkeintä on kuitenkin osata itse vetää johtopäätökset jotka perustuvat mahdollisimman moneen tietolähteeseen. Yhteen tietolähteeseen luottamisella (=viranomaiset) ei ole hyviä seurauksia, vaikka kuinka asuisimme ns. "länsimaisessa sivistysvaltiossa".

Anonyymi kirjoitti...

Ei varsinaisesti liity aiheeseen mutta on osoitus siitä että kansalaisilta (mahdollisesti)suljetaan poikkeustilanteissa mahdollinen netin käyttö. Mikä ihmeen verkkohöykkäys?

Eli sananvapautta ja tiedonsaantia rajoitetaan.
Miksi sitä rajoitetaan? Hyvä kysymys ja herättää epäilyjä? Ettei vain liittyisi pikkuisen tähän sikaflunssaankin.

FEMA Homeland Securityn keskitysleireillä ovat jo muoviarkut valmiina. Mitä ja ketä varten?

Internet sensuurin asialla tietysti Rockefeller suku
joilla on valta joka asiassa. Mitä isot edellä sitä pienet perässä, eli eiköhän kohta Suomessakin aleta valmistautumaan.

INTERNET
Veli-Matti Jalovaara, MikroPC, 7:51
USA haluaa yhä valmiuden internetin sulkemiseen

Viime keväänä Yhdysvaltain senaatille annettiin lakiesitys, joka antaisi Valkoiselle talolle vallan sulkea kriisitilanteessa internet kokonaan tai osittain.

Kohuttu lakiesitys kohtasi niin kovaa kritiikkiä muun muassa useilta yrityksiltä, että se pistettiin jäihin.

Nyt lakiesitystä on uusittu, ja senaattori Jay Rockefeller jätti muutetun esityksen senaatin tarkasteluun.

Uusi versio lakiesityksestä antaisi USA:n presidentille mahdollisuuden julistaa hätätila kybersodan uhatessa. Sellaisessa tilanteessa presidentti saisi vallan sulkea kaikenlaisia yksityisen sektorin verkkoja, mukaan lukien internet.

Uuttakin lakiesitystä vahvasti kritisoiva Internet Security Alliance pitää muun muassa sen määritelmiä aivan liian epämääräisinä.

- IDG -
Aiheesta Talentumin verkostossa

Obama ei saakaan oikeutta sulkea internetiä | Tietoviikko | 1.9.2009 »

Anonyymi kirjoitti...

Nämä rokotetutkimukset ovat yliopistoille ja THL:lle (Terveyden ja hyvinvoininin laitos) pelkkää bisnestä.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/04/859157

"Teini-ikäisten HPV-rokotetutkimukseen rekrytoidaan osallistujia mittavalla koulukampanjalla"

Tämäkin siis hinnalla millä hyvänsä, ja kaikki keinothan ovat sallittuja (Rahaa on takana). Pientä moitetta tulee mutta eihän se suomen viranomaisia liikuta:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Apulaisoikeusasiamies+arvostelee+papilloomarokotetutkimusta/1135248899221?ref=rss

Anonyymi kirjoitti...

Iso-Britanniassa on vuotanut julkisuuteen kirje, jossa valtion terveysviranomainen Health Protection Agency varoittaa uudella sikainfluenssarokotteella olevan mahdollisesti yhteys hengenvaaralliseen hermostosairauteen.

Health Protection Agencyn laatima luottamuksellinen kirje oli osoitettu neurologian erikoislääkäreille, mutta se päätyi The Mail -lehden toimittajien haltuun viime sunnuntaina. Kirjeessä neuvotaan lääkäreitä olemaan valmiudessa siltä varalta, että uusi sikainfluenssarokote aiheuttaa rokotettaville ihmisille Guillain-Barrén oireyhtymän.

Guillain-Barrén oireyhtymä on ääreishermostoa vaurioittava äkillinen autoimmuunisairaus, joka johtaa yleensä potilaan väliaikaiseen halvaantumiseen. Sairauden oireita ovat raajojen puutuminen, lihastoiminnan heikkeneminen, kipu, verenpaineen ja sydämensykkeen muutokset sekä virtsaamis- ja ulostamishäiriöt.

Suomessa Guillain-Barrén oireyhtymä todetaan vuosittain noin 50 – 100 ihmisellä. Noin 80 prosenttia sairastuneista paranee täysin, 5 – 10 prosentille jää sairaudesta pysyvä haitta ja noin 4 prosenttia oireyhtymään sairastuneista menehtyy.

Anonyymi kirjoitti...

Oiskohan tällä artikkelin lapsella sitten kyseinen oireyhtymä?

http://www.dailymail.co.uk/news/article-1206807/Swine-flu-jab-link-killer-nerve-disease-Leaked-letter-reveals-concern-neurologists-25-deaths-America.html

It refers to the use of a similar swine flu vaccine in the United States in 1976 when:

-More people died from the vaccination than from swine flu

Huvittavinta on paikallisten terveysviranomaisten vastaus jonka mukaan oireyhtymään altistumista ei voida osoittaa sikainfluenss rokotteella mutta oireyhtymän ja tavallisen "kausi influenssa" rokotteen välillä on yhteys! Siis mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Oiskohan tällä artikkelin lapsella sitten kyseinen oireyhtymä?

Ei.

Anonyymi kirjoitti...

Oiskohan tällä artikkelin lapsella sitten kyseinen oireyhtymä?

Ei.

Anonyymi kirjoitti...

* sikainfluenssa ei ole mikään todellinen uhka terveydellemme
* ilmoitetut H1N1-tartunnat ja kuolemat eivät ole vuorenvarmasti todistettu olevan sikainfluenssaa
* WHO:n ennusteet joiden mukaan pandemia pahimillaan uhkaa "kahta miljardia ihmistä..seuraavan kahden vuoden aikana" perustuu vääristelyyn ja pelotteluun - ellei sitten perkeleellinen depopulaatiosuunnitelma ole olemassa joka aiheuttaisi tällaista (rokotteiden avulla tais jotenkin toisin )
* rokotteet eivät anna suojaa niitä tauteja vastaan joilta niiden sanotaan antavan suojaa vaan itse asiassa rokotteet usein aiheuttavat kyseista tautia
* kaikki rokotteet sisältävät haitallisia myrkkyjä (ns toksiineja) kuten mm elohopeaa, alumiinia, formaldehydiä, jäänestoainetta ja skvaleenia joka heikentää ja jopa tuhoaa immuunijärjestelmän ja näin altistaa meidät erilaisille sairauksille
* todisteet osoittavat että ns "H1N1" on keinotekoinen USA:ssa biotehtailtu laboratoriovalmiste ja että vuorostaan tähän valmistetut rokotteet ovat erittäin vaarallisia ja mahdollisesti tappavia


Missään nimessa meidän ei pitäisi suostua rokotettaviksi vaikka uhattaisiin sakoilla, eristämisellä tai vapaudenriistolla.

Steven Lendman: Martial Law Alert Over Swine Flu

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=t--EWTnfpn0&eurl

Anonyymi kirjoitti...

Katso ylempänä olevasta Antti Heikkilän haastattelu. Jäi pois tuosta ylemmästä.

Asiallista ja järkevää tietoa Liitän sen kuitenkin vielä tähän.

http://www.youtube.com/watch?v=t--EWTnfpn0&eurl

Anonyymi kirjoitti...

Lisätietoa:

http://www.infosota.fi/2009/09/13/who-selittaa-pandemiarokotteiden-turvallisuudesta/

Anonyymi kirjoitti...

Mistään netistä en löydä tietoa siitä onko H1N1 -rokote pakko ottaa? Onko joku lainsädäntö joka mahdollistaa tämän? Entä lasten (koululaisten) rokottaminen? Mistä tiedän ettei koulussa terveydenhoitaja vain rokota lasta ilman vanhempien lupaa?

Anonyymi kirjoitti...

"Mistään netistä en löydä tietoa siitä onko H1N1 -rokote pakko ottaa? Onko joku lainsädäntö joka mahdollistaa tämän? Entä lasten (koululaisten) rokottaminen? Mistä tiedän ettei koulussa terveydenhoitaja vain rokota lasta ilman vanhempien lupaa?"

Ei ole pakko ottaa. Käsittääkseni itse pitää H1N1-rokote maksaakin, sillä hallitus ei pidä tautia vakavana.

Se, mitä koulu tekee, niin paha sanoa. Kannattaa lasta kuitenkin ohjeistaa siten, että ei suostu vanhempien käskystä ottamaan mitään rokotetta ja saa soittaa vanhemmilta lisätietoja.

Kannattaa muuten kaikkien tsekata Antti Heikkilän blogi. Alan ihminen puhuu täyttä asiaa.

http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=136

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko äiti muuttanut mielensä rokotuksista, jos olisi lukenut artikkelin ennen testirokotusta? Ei varmaan. "Olen pahoillani, että luin artikkelisi liian myöhään.." No, joka tapauksessa, jos tapaus on totta minua kiinnostaisi vaihtaa yhteystietoja tuon "äidin" kanssa. Tietääkö blogspot/oikeusjakohtuus naisen yhteystiedot. Jos häntä kiinnostaisi olla yhteydessä voisiko ilmoittaa tänne alle ja voisin sitten ilmoittaa oman yhteystietoni esim. blogin ylläpitäjälle. Eräskin äiti.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjeen kirjoittajan kannattaisi nyt selvittää, onko muilla testirokotteen ottaneilla ilmennyt samanlaisia oireita. Voisi kysyä asiaa vaikkapa jollain tunnetulla keskustelupalstalla, ellei muuta keinoa ole löytää muita kokeeseen osallistuneita. Jos on edes yksi tai kaksi vastaavaa kokemusta, niin viranomaisetkin saattaisivat jo ottaa asian vakavammin.

USA:ssa on olemassa haittarekisteri, johon kerätään alustavasti kaikki kokemukset uusista lääkkeistä ja rokotteista, joiden yhteys haittoihin tutkitaan sitten myöhemmin tarkemmin. Miksei Suomessa ole sellaista? Eihän ne mahdolliset haitat ikinä tule ilmi, jos lähdetään siitä, että mitään ei kirjata ylös, mitä ei eläinkokeissa ole aiemmin ilmennyt.

Lääkeaineiden todelliset vaikutukset tulevat esille usein vasta käytännössä, joskus ihan eri tavalla väestössä, kuin edeltävissä ihmis tai -eläinkokeissa.

Ihmiskokeisiin ei saada aina riittävän kattavaa otosta väestöstä ja ne kestävät vain lyhyen aikaa. Eläimiin taas lääkeaineet voivat vaikuttaa toisin kuin ihmisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Rokotteiden aiheuttamat aivovauriot näkyvät joskus silmistä ja ilmeen muuttumisesta. Näitä on käytetty todisteena rokoteoikeudenkäynneissä.

http://vactruth.com/2009/08/03/vaccinations-are-causing-impaired-blood-flow-ischemia-chronic-illness-disease-and-death-for-us-all-hp/

Anonyymi kirjoitti...

Oliko kirjeen lähettäjän tapauksessa kyse siis juuri sikainfluenssarokotteesta, vai jostain muusta? Jos jostain muusta rokotteesta, niin mistä?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kyseisen lapsen äiti! Mene nopeasti lapsesi kanssa homeopaatille! Homeopatia on käytännössä ainoa keino purkaa rokotusten aiheuttamia vaurioita! Mitä nopeammin pääset homeopaatille, sen parempi. Lapsellesi pitäisi antaa myös suurempia määriä luonnollisessa muodossa olevia vitamiineja ja hivenaineita, ei siis synteettisiä joita apteekeissa myydään, vaan luonnollisessa muodossa olevia, samassa muodossa kuin kasveissa olevat vitamiinit. Sinkki ja C-vitamiini ovat erityisen tärkeitä. Kalaöljyt ja välttämättömät rasvahapot myös tärkeitä. Suoliston bakteerikanta on myös saatava kuntoon, esim. Symbioflor-bakteerivalmisteilla ja maitohappobakteereilla. Etsi lisää tietoa, vie lapsesi homeopaattilääkärille!!! Älä vaivu itsesääliin ja epätoivoon vaan etsi keinoja auttaa lastasi!! Aivan sama uskotko homeopatiaan vai ei, jos se auttaa lastasi tulemaan taas entiseksi omaksi iloiseksi itsekseen.

Anonyymi kirjoitti...

Äidille:
Sinun pitäisi mittauttaa elohopea-, ja skvaleenipitoisuudet lapsesi verestä.
Niiden vähentämiseksi pitäisi tehdä mitä voi.
Mikäli yli raja-arvojen kaikille äideille pitäisi tiedottaa asiasta ja haastaa kokeilijat oikeuteen.
Kokeilemaasi rokotetta ei osteta Suomeen!!
Ei auta kokeilu suomalaisia.

Asiasta paljon lukenut

Anonyymi kirjoitti...

Olen järkyttynyt ja todella pahoillani - sain tämän kirjeen mailitse jokin aika sitten, mutta en uskonut sen olevan totta... toivoin, että se ei olisi totta!

Olet saanut monta ohjetta viedä lapsi homeopaatille. Toivottavasti olet tehnyt niin, sillä *tiedän* siitä olevan apua. Myös vyöhyketerapiasta voi olla jonkin verran apua.

Kukaan ei kuitenkaan ole maininnut MSAS-bioresonanssiterapiaa. Tuntemistani hoitomuodoista sillä voidaan auttaa lastasi parhaiten. Löydät linkkejä aiheesta googlaamalla "msas+professional".

Paranemista lapsellesi ja voimia jaksaa!

Anonyymi kirjoitti...

Aika naurettavaa väittää, että joku homeopatia auttaisi tuohon. Haasta valtio oikeuteen, vie kaikki mitä saat irti. Tälläistä ei saisi tapahtua, olen pahoillani puolestasi :(

Anonyymi kirjoitti...

Ootteko tosisssanne pellet!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mukava kuulla, miten kirjeen kirjoittajan lapsi jaksaa nyt...

Onkohan rokotteen lapselleen antanut äiti vain hätääntynyt ja tehnyt liian pikaisia johtopäätöksiä?? Veikkaanpa, että lapsi voi tätä nykyä jo hyvin.

Äiti kirjoitti, että epäili ensin lapsensa olleen sairas, mutta kuumetta ei kuitenkaan ollut;

Itse otin rokotteen n. kuukausi sitten. Vajaan viikon ajan minulla oli vain heiman lämmönnousua, mutta muuten olo oli yhtä huono kuin viimeksi ollessani yli 38 asteen kuumeessa. Tämän olotilan voisi kuvitellan ilmenevän pienellä lapsella kirjeen kuvaamalla tavalla, kun lapsi ei itse osaa sanoin selittää huonoa oloaan.

Nyt voin kuitenkin jo aivan hyvin, enkä kadu rokotteen ottamista ollenkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Miten lapsesi voi?
Miten muiden mielipiteet on muuttuneet?

Unknown kirjoitti...

Tässä tapauksessa en näe hirveästi muita intressejä viranomaisilla kuin luoda toimiva ehkäisy H1N1:stä vastaan. Toistan tässä edelleen että jos ihmisten pahoinvoinnilla valtio haluasi tuottaa maximi määrän rahaa "pahoille" lääkeyhtiötukijoilleen niin eniten massia tulisi kun aalto iskisi kunnolla ilman mitään ennalta ehkäisyä. Vai eikö täällä ole tapana kiinnittää huomiota vasta argumentteihin?


Tuliko mieleen semmoista ajatusta, että tämä N1H1-virus suojaisi jopa kausi-influenssaa vastaan? Normaali vuosina suomessa on kuollut ja kuolee paljon useampi ihminen kausi-influenssaan kuin sikatautiin ja sekin kertoo että tayttä rahastusta lääkeyhtiöiltä koko sikatautirokote.

Tämä on minun oma mielikuva asiasta, itse ja koko perhe possutaudin sairastaneena, ilman rokotetta ja kellään ei ole mitään jälkitauteja...