Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

perjantaina, heinäkuuta 29, 2011

Vihapuhetta

Norjan traagisten tapahtumien jälkeen suomalaiset poliitikot ovat jälleen nostaneet esiin netin keskustelupalstoilla esiintyvät vihapuheet. Erkki Tuomioja on vaatinut järjestelmää jossa jokainen kirjoittaja esiintyy omalla nimellään. Samalla kannalla on vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, jonka mielestä myös lievemmistä vihapuheista on rangaistava. Ympäristöministeri Ville Niinistö pauhaa samoilla linjoilla ja syyttää perussuomalaisia ja Timo Soinia vihapuheiden hyväksymisestä. Samalla linjalla kirkuvat Paavo Arhinmäki ja Mikael Jungner.

Kuinka yksinkertaisia nämä poliitikot ovat? Pitäisikö heidän joskus tehdä oikeata työtä päästääkseen edes alkeellisimmalle realiteetin tasolle? Kaikki nämä vaatimukset ovat poliittista kalastelua. Kukaan heistä ei määrittele mikä pitäisi tulkita vihapuheeksi. Virallinen media paasaa samasta aiheesta ja isoilla otsikoilla vaaditaan vihapuheiden kieltämistä. Täytyy ihmetellä kuinka helposti median itsekriittisyys katoaa ja toimitaan avoimesti poliitikkojen äänitorvena.

Tietääkö kukaan mikä on vihapuhetta? Miten määritellään vihapuhe? Kuka päättä mikä on vihapuhetta? Mietitäänpä asiaa hetki tavallisten suomalaisten ihmisten oikeuksien kannalta. Niiden ihmisten jotka haluavat ilmaista mielipiteensä. Niiden ihmisten kannalta joita ei vielä suomalaisessa yhteiskunnassa ole vaiennettu pelottelulla.

Eräs oikeusoppinut totesi joitakin päiviä sitten, että maahanmuuttajien nimitteleminen sosiaaliturvan varassa eläviksi loisiksi on kiihottamista kansanryhmää vastaan ja siten ehdottomasti rangaistavaa. Toinen oikeusoppinut katsoi että rangaistavia vihapuheita ovat selvästi maahanmuuttajiin tai muihin vähemmistöryhmiin kohdistetut kaikki negatiivisävytteiset kannanotot. Näillä ihmisillä suvaitsevaisuus näyttää olevan sitä, että ainoastaan samaa mieltä olevat mielipiteet suvaitaan. Maahanmuutto, homojen oikeudet ja sukupuolineutraaliavioliitto, muutama esimerkki mainitakseen, ovat tabuja joista ei saa olla eri mieltä. Mikäli suhtaudut näihin asioihin kriittisesti olet rasisti ja rasistin puheethan ovat vihapuheita jotka kohdistuvat herkkään vähemmistöön.

Vihapuheiden kieltämisen taustalla on pyrkimys tukahduttaa kriittinen ja vapaa keskustelu. Norjan tilannetta käytetään nyt surutta hyväksi. Suomalaiset poliitikot tanssivat Norjalaisten uhrien haudoilla. Kaikki keskustelu joka suuntautuu yleistä poliittisesti hyväksyttyä linjaa vastaan tai ei ole moraalisen enemmistön mielipiteen mukaisia voidaan tulkita vihapuheeksi tai kun joku vähemmistön edustaja loukkaantuu jonkun toisen mielipiteestä, kyse on taas vihapuheesta.

Entä toimiiko tämä toisinpäin? Kun vasemmistopuolueiden edustajat Arhinmäki ja Jungner ovat suoraa huutoa väittäneet Soinin ja perussuomalaisten hyväksyvän vihapuheet ja laajempi kenttä vasemmistoa kirkuu perussuomalaisia natseiksi, niin eikö Arhinmäki ja Jungner ole silloin syyllistyneet vihapuheiseen? Entä suomalaisen enemmistön kohtelu julkisilla keskustelupalstoilla? Kun maahanmuuttaja kritisoi syntyperäisiä suomalaisia epäystävällisiksi, laiskoiksi ja juopoiksi, eikö silloin olekaan kyse vihapuheesta? Entä kun enemmistöä syrjitään? Jos vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetilta kysytään, niin enemmistöähän ei voi syrjiä, vaikka totuus Suomessa on aivan toinen - lähtien aina suomen ruotsalaisen vähemmistön etuoikeuksista suomenkieliseen nähden. Nämä asiat eivät ole yksinkertaisia eikä täysin mustavalkoisia.

Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Ihmisoikeustuomioistuimen linjausten mukaan sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan positiivisesti vastaan tai mielipiteitä joita pidetään vaarattomina. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Vihapuheet onkin helppo vaatia rangaistaviksi teoiksi. Tämä vaatimus johtaa vain käytännössä suomalaisen jo ennestään heikossa tilassa olevan sananvapauden lisärajoituksiin. Lainsäädäntöä kiristämällä on entistä helpompaa määritellä vihapuheeksi kaikki mikä on kriittistä ja kohdistuu yleistä linjaa ja mielipidettä vastaan.

Suomi ei ole oikeusvaltio. Suomi saa jatkuvasti ihmisoikeustuomioistuimesta langettavia päätöksiä. Suomi rikkoo kansalaistensa ihmisoikeuksia väestömäärään suhteutettuna eniten Euroopassa ja enemmän kuin muut pohjoismaat yhteensä. Iso osa Suomessa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista koskee rehellistä oikeudenkäyntiä ja sananvapauden rajoittamista. Suomalaiset viranomaiset korkeinta oikeutta myöten eivät kunnioita ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Suomesta löytyy useita tapauksia joissa suomalaisessa oikeusprosessissa henkilö on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkauksesta. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut että kyse on sananvapaudesta. Tuomioita ei kuitenkaan Suomessa ole purettu langettavista päätöksistä huolimatta. Korkein oikeus suomessa pyyhkii takapuoltaan suomalaisten ihmisoikeuksilla.

On myös helppo väittää, että se mikä katsotaan vihapuheeksi voidaan aina tapauskohtaisesti ratkaista tuomioistuimessa. Suomi ei edelleenkään ole oikeusvaltio ja tuomioistuinruletin arpoma päätös voi olla mitä tahansa. Sananvapauteen tai vihapuheeseen liittyvä tuomioistuin käsittely käräjä- ja hovioikeutta myöten maksaa helposti 10 000 – 20 000 euroa kierros. Oikeuskäsittelyn kalleudella voidaan helposti tuhota yksittäinen ihminen taloudellisesti ja koko loppuelämäksi. Kotivakuutusten oikeusturvavakuutuksista ei ole mitään hyötyä, koska ne eivät korvaa oikeudenkäyntikuluja silloin kuin henkilö on rikoksesta syytettynä.

Tämä jos mikä rajoittaa sananvapautta. Sananvapautta rajoitetaan yhteiskunnan toimesta uhkailemalla. Uhka joutua vastuuseen mielipiteestä josta joku on saattanut loukkaantua on todellinen. Joku muu saattaa tulkita mielipiteen vihapuheeksi ja taas on syyttäjä kolkuttelemassa ovea. Jos yleisesti hyväksytyn linjan vastaisesti kirjoitettu maahanmuuttokriittinen kommentti loukkaa vähemmistön edustajaa on poliitikkojen mukaan kyse vihapuheesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, josta seuraa poliisitutkinta, syyte ja kallis oikeuskäsittely. Rehellisesti, kuka uskaltaa kommentoida muuten kuin anonymiteetin suojasta? Varsinkin kun vihapuhemääritelmä riippuu aina siitä kuka on vallassa ja mistä asioista ei haluta kriittistä keskustelua.

Todelliset vihapuheet, joissa kehotetaan tappamaan ja vahingoittamaan muita ihmisiä ovat harvinaisia. Meillä on voimassaoleva lainsäädäntö jolla näihin puheisiin voi puuttua. Koska Norjan kaltaisten ikävien tapausten jälkeen poliitikot aina hetkeksi innostuvat vaatimaan sananvapauden rajoittamista, nyt tällä kertaa vihapuheiden kieltämisen varjolla, on suositeltavampaa keskittyä keskustelemaan anonyymisti ja suojella elämäänsä ja omaa oikeuttaan sananvapauteen. Oikeutta sanoa mielipiteitä jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa - kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut.

Samaan aikaan kun poliitikot vaativat omalla nimellä kirjoittamista, annamme seuraavat helpot ohjeet jolla voitte varmistaa anonymiteetin kaikissa nettikirjoitteluissa. Suosittelemme että luette blogin aikaisemman artikkelin ”Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta” ja tämän jälkeen asennatte tietokoneellenne Tor:in joka kierrättää tietoliikenteenne useiden eri anonyymipalvelimien kautta ja peittää identiteettinne sekä käyttämänne IP-osoitteen.

Tor on aikoinaan rakennettu arabi- ja muiden epädemokraattisten maiden sitoutumattomien toimittajien työkaluksi heidän arvostellessaan omaa hallitustaan ja hallituksensa ihmisoikeusloukkauksia. Tor:in tarkoituksena on ollut suojella kriittisiä kirjoittajia yhteiskunnan ja viranomaisten vainolta. Samaa työkalua on syytä käyttää myös Suomessa. Pitäkää kiinni yhä kapenevasta oikeudestanne sanoa mielipiteenne.

Kuinka asennan Tor palvelun?

Vastaus: Helpoin ja yksinkertaisin tapa on käyttää "Tor Browser Bundlea" joka ei vaadi edes asennusta. Paketti sisältää valmiiksi konfiguroidun oman selaimen. Lataa ja käynnistä. Helpoin tapa testata omaa näkyvää IP-osoitetta on avata WhatIsMyIPAddress ensin normaalissa selaimessa jolloin näet oikean IP osoitteesi ja sen jälkeen Tor -selaimessa joka näyttää Tor Exit Noden osoitteen, eli sen josta sinun kirjoituksesi keskustelupalstoille tallentuvat.



Lue myös:
Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta
Rasismin varjolla
Sananvapaus
Ruotsinkielen asema on purettava Suomessa
Ahvenanmaa – suomalaisuuden tuska

55 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Bravo!

Anonyymi kirjoitti...

Joo, vihapuheen ongelma on se että mittättömästä mielipiteestä voi joutua haastetuksi oikeuteen, taloutesi tuhotaan ja samalla elämäsi. Eikä se auta että voitat lopulta. Rahat asianajajan palkkioihin pitää olla olemassa jo oikeuskäsittelyn aikana. Ei auta että vastapuoli maksaa kulut sitten joskus jälkeenpäin.

Erinomainen artikkeli!

Anonyymi kirjoitti...

Vihapuheeksi riittää pelkästän se että vastapuoli loukkaantuu ja sattuu olemaan vähemmistön edustaja. Aivan kuten Halla-aho sai tuomion islamisuskonnon vertaamisesta pedofiliaan. Oikeus jopa totesi että historian valossa vertaus saattaa olla oikea, mutta koska se on LOUKKAAVA, se on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Ei hyvää yötä suomalainen oikeusjärjestelmä.

Anonyymi kirjoitti...

Niimpä niin, naapuri sai tuomion siitä kun sanoi samassa rapussa asustavaa somaliperhettä hänen verorahoillaan ratsastaviksi loisiksi. Tuomio tuli, mutta kun tämä somali-isä sanoi minua perussuomalaiseksijuopoksi, poliisi ei asiaa edes ottanut tutkittavakseen. Vihapuheita kumpikin, vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Muo vituttaa tää suomalaisuuden mollaaminen tässä blogissa. Muuta vittu ulkomaille jos ei kelpaa asua. Suomi on hyvä ja oikeudenmukainen maa.

Kolhoosi kirjoitti...

Mitäpä tähän enää lisäämään. Kiitos Oikeudelle ja kohtuudelle :)

Anonyymien kommentteihin: Aivan, Suomi on kaukana hyvinvointiyhteiskunnasta. Perustuslailla, johon lainsäädännön tulisi perustua, voi nykyään pyyhkäistä. Ajatusrikokset ovat todellisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy sanoa että blogi on täysin oikeassa. Television uutisessa puhutaan kokoajan vihapuheesta, kieltää vihapuhe, irtisanoutua vihapuheesta, rajoittaa vihapuhetta, MUTTA MITÄ ON VIHAPUHE? Ymmärtääköhän kukaan näistä poliitikoista sitä dilemmaa miten vihapuheeksi voi tulkita melkein mitä tahansa. Kaikesta näkee että blogi on täysin oikeassa. Perussuomalaisten maahanmuuttokriittistä siipeä arvostellaan vihapuheista, vaikka heidän kannanottonsa maahanmuuttoon ovat olleet eritäin asiallisia MUTTA ENNEN KAIKKEA YLEISTÄ VALLITSEVAA LINJAA VASTAAN, joten puheethan ovat tietysti vihapuheita.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomiojahan on sanonut että jos maahanmuuttajat loukkaantuvat heitä kodistuneesta kritiikistä, kyse on rasismista.

Anonyymi kirjoitti...

Islaminuskoa ei saa arvostella, se on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Mutta entä kristinuskon arvosteleminen. Se ei taas olekkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy rakastaa tätä blogia, taas asianytimeen.

Jos sanon että viereisessä talossa asuva kahdeksan henkinen maahanmuuttajaperhe elää sosiaaliviraston ja meidän veronmaksajien rahoilla, pummeina elätettävinä yrittämättäkään hankkia töitä. Se on varmasti rasismia.

Kun taas joku arvostelee suomenkielistä, syrjäytynyttä 30 vuotiasta juopottelevaa nuorta miestä samasta asiasta, se ei olekaan rasismia.

Suomalaiset poliitikot, Tuomioja ja Niinistö ovat etunenässä kaikista pahimipia rasisteja määritellessään julkisesti rajoja miten eriarvoiseksi eri väestöryhmät asetetaan. Suomessa vähemmistöllä on oikeuksia ja turvaa enemmän kuin enemmistöllä.

Anonyymi kirjoitti...

Enpä ole huomannutkaan blogistin artikkelja ahvenanmaasta ja ruotsinkielen asemasta. Nasevaa tekstiä!

Anonyymi kirjoitti...

Mä en ymmärrä tota tor jutskaa. Miten se auttaa jos sun pitää kuitenkin rekisteröityä keskustelupalstalle?

Anonyymi kirjoitti...

Lataa se Tor kuten yllä neuvottiin. Käynnistä. Sinulle lataantuu Vidalia Control Panel ja FireFox selain (mukana integraatiossa). Kun selain on käynnistynyt voit kokeilla mikä on nyt muille näkyvä oma IP osoitteesi. Esimerkiksi minä käytän tällä hetkellä Torria ja se kertoo että oma IP osoitteeni on 92.62.X.X joka sijaitsee Pietarissa, Venäjällä.

Eli jos joku, kuten poliisi haluaa tutkia kuka kirjoitti tämän kommentin ja mistä IP osoitteesta ja jos saavat Googlen antamaan IP osoitteen lokeistaan josta tämä kommentti on kirjoitettu, he saavat ainoastaan tuon yllä olevan osoitteen, joka siis viittaa Venäjälle.

Tuo osoite joka näkyy on ns. exit node. Tietoliikenne siihen asti sinun tietokoneelta on täysin suojattu ja liikenne ohjataan kolmen eri palvelimen (noden) kautta. Palvelimet eivät kirjaa lokeja, joten jos poliisi jostain syystä saisi haltuunsa tuon venäjällä olevan palvelimen, siellä ei olisi lokeja siitä mistä kyseinen yhteys on tullut. Ja vaikka olisikin, niin yhteys viittaa edelliseen Tor palvelimeen joka saattaa sijaita taas toisella puolella maapalloa jne jne. Käytännössä käyttämällä Torria kukaan ei pysty jäljittämään alkuperäistä kirjoittajaa.

Kätevää, ja suojaa sinunkin ihmisoikeuksia Suomen kaltaisessa ahdistuneessa ja kontroloivassa yhteiskunnassa.

Jotkut keskustelupalstat kuten suomi24.fi yrittää blogata tunnettua Tor exit nodeja, joista tulevaa liikennettä ei hyväksytä. Tämä ei kuitenkaan ole ongelma. Vidalia Control Panelissa on toiminto "Use new identity" jota painamalla liikenteesi reititetään täysin uudelleen ja exit node vaihtuu. Exit nodeja on tuhansia jopa kymmeniä tuhansia ja niiden määrä vaihtelee päivittäin. Tulee uusia ja vanhoja sammuu. Suomi24.fi ei pysty blokkaamaan kaikkia, joten naputtelet kerran tai pari "Use new identity" nappulaa ja pystyt kirjoittamaan myös suomi24.fi palstalle.

Rekisteröinti ei ole ongelma kunhan muistat tehdä sen Torrin kautta. Sen jälkeen voit kirjoittaa rekisteröitymislomakkeelle kenen tahans nimen ja keksiä osoitteen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomiojan vaatimukset on ihan naurettavia ja osoittavat täydellistä tietämättömyyttä nettimaailman toiminnallisuuksista.

Nettikirjoittelijan henkilöllisyyttä ei pysty varmistaman millään rekisteröinnillä. Rekisteröinnissä voi kirjoittaa mitä tahansa ja jos käyttää Torria ei IP osoitekaan ole oma. Siihen vaadittaisiin vahvaa tunnistautumista, esim. sähköistä henkilökorttia tai pankkitunnuksia joilla henkilö voidaan oikeasti identifioida.

Sitten tullaankin siihen tosiasiaan että laki joka säätäisi rekisteröinnin pakolliseksi koskee vain SUOMESSA olevia palveluja. Keskustelut karkaisivat ulkomailla sijaitseville keskustelupalstoille (kuten esim. tämä blogi) johon suomen viranomaisilla ei ole mitään sananvaltaa.

Anonyymi kirjoitti...

Riittää että keskustelupalstan serveri sijaitsee ulkomailla niin Suomen lainsäädännöllä ei ole mitään vaikutusta. Tähän asti pidin Tuomiojaa ns. järkevänä poliitikkona mutta hyvä että todellisuus tuli esille. Suomessa tuntuu edelleen oleva vahva "isoveli valvoo"-ajattelumaailma, lieneekö peruja YYA-ajasta jota yritetään ylläpitää keinolla millä hyvänsä. Ikävää vain että teknologia on ajanut idelogian edelle.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Blogisti,

olen suuresti arvostanut kirjoituksiasi vaikka en ole aina ollutkaan samaa mieltä kanssasi. Tämä kirjoitus kuitenkin tappoi arvostukseni. Selitän miksi.

Oletko ikinä lukenut keskustelupalstoja?

Ongelma niissä eivät ole eriävät mielipiteet vaan ihan puhdas viha. En ole koskaan nähnyt sellaista halveksuntaa ja mitätöimistä eläinoikeustaistelijoiden taholta enkä kommareiden, enkä skeptikkojen enkä edes kaikkein nihilistisimpien kokoomuslaisten kuin ns. maahanmuuttokriitikkojen.

Mitä kertoo sinusta se ettet sinä näe tätä? Kuvittele kaikki ne asiat sanottuina työpaikan kahvihuoneessa.


Muitakin ongelmia on.

Nämä maahanmuuttokriitikoiksi tunnustautuvat kertovat omia fantasioitaan tosiasioina, vääristelevät asioita joita he sitten esittelevät tilastoina, lyttäävät kaiken kritiikin ad hominemeilla, eivät esitä mitään kritiikkiä omista "johtajistaan", eivät pysty loogiseen ajatteluun, omaavat eri standardit meille ja muille ja ovat rasisteja.

Toisin sanoen, he muistuttavat psykologisesti natseja. Lue tämä kirja http://home.cc.umanitoba.ca/~altemey/

Eräs kritiikko sanoi Norjan ammuskelun jälkeen jotain sellaista kuin "Nyt muslimit ilahtuvat kun norjalaislapsia tapettiin".
Minkälainen ihminen sanoo jotain tälläistä?

Kuvittele tämä sanottuna työpaikan kahvihuoneessa kun työpaikan ainoa muslimi ei ole läsnä.

Tämän voi tietysti kuitata yksittäistapauksena joka ei kerro mitään maahanmuuttokriitikkojen enemmistöstä mutta kun tälläistä näkee riittävän usein, se ei voi olla vaikuttamatta ihmisiin ja heidän käsityksiinsä muslimeista. Kuka sanoikaan, että kun valhetta toistaa riittävän kauan se muuttuu totuudeksi?

Etkö todellakaan näe tätä?
Etkä tosiaan näe miten vaarallista valehtelu on?

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä voiko nettikeskusteluja rajoittaa mitenkään loukkaamatta sananvapautta. Ehkä sitä ei pitäisi rajoittaa. Minun mielestäni sananvapaus oli joskus ennen tärkeä asia koska se suojeli heikkoja vahvempia vastaan. Tämä maahanmuuttokriittinen käsitys sananvapaudesta tarkoittaa oikeutta kiusaamiseen ja valehteluun.

Ja kyllä, haluaisin keskustella maahanmuuton ongelmista mutta kun se ei ole mahdollista. Ei ole olemassa sitä demilitarisoitua neutraalia vyöhykettä jossa maltilliset voivat pohtia asioita.
Olen yrittänyt ja joka kerta, heti kun olen esittänyt kritiikkiä tai ollut eri mieltä, minut on lytätty ihmisenä.Ei argumenttejäni. Minut.
Kriitikkojen mielestä on olemassa me ja ne.

Ja sinä olet huolissasi maahanmuuttokriittisten sananvapaudesta?

Epäilemättä asiallisia maahanmuuttokriitikkojakin on mutta sen sijaan, että he sanoutuisivat irti rasistisista puheista ja tuomitsisivat ne, he ratsastajat näiden rasistien äänillä vaalivoittoon. Kuvottavaa.

Eräs blogisti on kirjoitellut pitkään täsmälleen samoista asioista kuin Breivik manifestissaan ja viime keväänä sanoinkin hänelle, että hän on vaarallinen ja että hänen kirjoituksensa ovat täysin järjettömiä. Ja nyt kävi näin. Ei ollut minulle yllätys. Yllätys oli vain se, että se tapahtui Norjassa eikä Suomessa. Meitä ajetaan kohti sisällissotaa.

Etkä sinä tosiaan näe tätä?
Minkälaisia luulet äänenpainojen olleen vuonna 1917?

Ja sitten vaikka tämä haudoilla tanssi. Eräs tunnettu julkipersu (Murha.infossa) on yrittänyt kiristää Norjan tapauksen varjolla ääniä puolueelleen uhkailemalla, että sama voi tapahtua Suomessa jos linjaa ei muuteta. Kuvottavaa.
Muutenkin on hämmästyttävää, että persut löytävät syyn terroritekoihin sosiaalidemokraateista ja muslimeista.

Eniten minua pelottaa juuri tämä mamukriitikkojen kyvyttömyys katsoa peiliin tai mennä itseensä. Siis en tarkoita "katsoa peiliin" sillä tavalla kuin sanotaan ilkeilevästi vaan sillä tavalla, että aivan kuin he eivät hetkeksikään pysähtyisi ajattelemaan, aivan kuin heillä olisi jokin valtava, kaiken nielevä pakkomielle, tarve tai addiktio joka estää itsereflektion. Näihin ihmisiin ei saa mitään kontaktia.

Mutta sitä sinä et näe. Koska olet samanlainen?

Olen myös sitä mieltä, että tässä maassa on jotkut asiat ihan perseestä ja niille pitäisi tehdä jotain. Mutta nämä maahanmuuttokriitikot ja persut eivät keksitä tarmoaan eriarvoisuuden vastustamiseen tai korruption kitkentään tai työttömyyteen tai maailman rauhaan. He suuntaavat kaiken poliittisen energiansa jonkun pienen vähemmistön tylyttämiseen. Tämä siksi etteivät he uskalla käydä itseään menestyneempiä pukumiehiä vastaan. Heikot ovat paljon helpompi kohde.

Etkö sinä puolusta heikkoja, edes suomalaisia?

Joskus pidin sinua tosi fiksuna ja joskus jopa toivoin, että olismme ystäviä koska meillä kuitenkin oli monia samoja kiinnostuksen kohteita ja yhteneväiset mielipiteet.
Nyt olet lipsahtanut pimeälle puolelle. Hyvästi.

Terv. E.

Anonyymi kirjoitti...

Näille kahdelle edelliselle kommentoijalle ei voi muuta kuin toivottaa hyvää yötä. Juuri teidän kaltaisten ihmisten ajattelutapa rikkoo sananvapauden ydintä.

Te ette näytä ymmärtävän sitä tosiasiaa että jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä. Mielipiteen ei tarvitse perustua faktoihin, se voi olla osittain uskomusta tai kokonaan.

Kuka sanoo että jonkun mielipide on valehtelua? Sinäkö niin määrittelet? Sananvapauden ajatus on antaa kaikille mahdollisuus sanoa asiansa ilman että joku määrittelee sen valheeksi. Se mitä joku sanoo on valhe sinun mielestä, ei muiden. Se että asia on sinun mielestä valehtelua ei tee siitä yhtään sen huonompaa. Päinvastoin, kaikki ajatukset ja mielipiteet ovat tervetulleita.

Maahanmuuttoa vastustava voi sanoa mielipiteensä, joka voi loukata muita. Se voi olla mielipiede asiasta joka muiden mielestä ei ole faktaa. Mitään yleempää totuutta ei ole olemassa. Se mitä henkilö sanoo omana mielipiteenä voi olla hänestä faktaa. Kuka sinä olet kertomaan ettei hänen mielipiteellään ole arvoa, vain sen takia koska sinä paheksut sitä.

Sananvapauden ydin on saada sanoa, myös muita kahistuttuvia asioita. Sananvapaudessa mennään metsään jos muut ihmiset, kuten te, alatte kertomaan mikä teidän standardienne ja arvojenne mukaan on vihapuhetta ja vastemieliestä. Teillä ei ole oikeutta määritellä mitä saa sanoa. Silloin kun lähdetään tälle tielle tuhotaan ajatus vapaasta sanasta - sananvapaudesta. Tällä kategroisoinnilla te rikotte heidän sananvapauttaa jotka ovat täysin erimieltä muiden kanssa.

Kaikki ihmiset eivät pysty vahvaan verbaaliseen arviointiin ja kiteyttämään mielipidettään tarkkojen normien mukaisesti. He sanovat mielipiteensä kuten ajattelevat, ja heidän kuuluukin saada se sanoa. Kenelläkään, kuten sinulla, minulla tai hra Tuomiojalla ei ole oikeutta tulla väheksymään mielipidettä vain sen takia että se on jonkun muun mielestä rasistinen.

Tuleeko jostain asiasta valhe sen takia että sitä toistetaan jatkuvasti? Kuka voi todistaa että väite on alunperinkään valhetta?

Pekka K. kirjoitti...

Ongelma niissä eivät ole eriävät mielipiteet vaan ihan puhdas viha. En ole koskaan nähnyt sellaista halveksuntaa ja mitätöimistä...

Ne ovat sinun mittapuusi ja arvojesi mukaan puhdasta vihaa. Maailma ei kuitenkaan toimi sinun arvojesi perusteella. Myös muunlaiset arvot ja ajatukset on otettava huomioon. Viha on suhteellinen käsite.

Nämä maahanmuuttokriitikoiksi tunnustautuvat kertovat omia fantasioitaan tosiasioina, vääristelevät asioita joita he sitten esittelevät tilastoina, lyttäävät kaiken kritiikin ad hominemeilla, eivät esitä mitään kritiikkiä omista "johtajistaan", eivät pysty loogiseen ajatteluun, omaavat eri standardit meille ja muille ja ovat rasisteja.

Kuka tässä nyt on suvaitsematon rasisti? Sinä. Mielipide ei ole sama asia kuin fakta. Kuka sinä olet määrittelemään muille mitä kukakin pitää tosiasioina ja mitä fantasioina. Sinun mielestä fantasia, toisen mielestä faktaa. Sananvapauteen kuuluu että kumpikin saa kertoa ja esittää omat ajatuksensa. Sinun ei tarvitse niistä pistää eikä päinvastoin.

"Nyt muslimit ilahtuvat kun norjalaislapsia tapettiin".
Minkälainen ihminen sanoo jotain tälläistä?


Varmasti monikin, kuten minäkin. Varmasti löytyy äärimuslimeja jotka ilahtuivat teosta. Se että yrität pistää pääsi pahvipussiin ja olla näkemättä todellisuutta ei muuta realiteettia miksikään.

Ja sinä olet huolissasi maahanmuuttokriittisten sananvapaudesta?

En ole blogisti, mutta voisin kuvitella että tässä ei olla huolissaan pelkästään maahanmuuttokriittisten sananvapaudesta vaan kaikkien sananvapaudesta, kaikkien oikeudesta sanoa mielipiteensä. Nythän poliitikot ja sinun kaltaiset ihmiset käyttävät hyväksi Norjan tapahtumia ja yrittävät kieltää vapaan keskustelun vetoavalla vihapuheisiin. Puheisiin jonka sisältämä "viha" perustuu kuulian arviointiin.

Epäilemättä asiallisia maahanmuuttokriitikkojakin on mutta sen sijaan, että he sanoutuisivat irti rasistisista puheista ja tuomitsisivat ne, he ratsastajat näiden rasistien äänillä vaalivoittoon. Kuvottavaa.

Määrittele rasistinen puhe? Ja kun sen teet huomaat, että teit sen omien arvojesi pohjalta. Meillä kaikilla ei ole samat arvot mutta meillä kaikilla pitää olla sama oikeus sanoa ne ääneen.

Eniten minua pelottaa juuri tämä mamukriitikkojen kyvyttömyys katsoa peiliin tai mennä itseensä. Siis en tarkoita "katsoa peiliin" sillä tavalla kuin sanotaan ilkeilevästi vaan sillä tavalla, että aivan kuin he eivät hetkeksikään pysähtyisi ajattelemaan, aivan kuin heillä olisi jokin valtava, kaiken nielevä pakkomielle, tarve tai addiktio joka estää itsereflektion. Näihin ihmisiin ei saa mitään kontaktia.

Heikot ihmiset sortuvat lokerointiin. Itse et osaa ajatella muuta kuin oman arvomaailmasi mukaisia totuuksia. Sinun mielestä kaikkien pitää asettuaa ennalta säädettyyn kategorisointiin. Ainoa oikea asia on sinun arvomaailmasi mukaista, muiden mielipiteillä ei ole väliä. Sinulla on oikeus määritellä rajat keskusteluille siten miltä ne sinusta tuntuvat.

Sananvapaudessa kaikki mielipiteet, arvot ja ajatukset ovat sallittuja. Sananvapautta ei ole jos oikeutta sanoa lähdetään arvioimaan sen pohjalta mikä jonkun toisen mielestä on oikein ja mikä ei.

Anonyymi kirjoitti...

Lyhyesti näille vinkuville. Te määrittelette vihapuheen oman arvomaailmanne mukaan. Kynnys toiselle on harppaus toiselle. Sama kuin porno/erotiikka. Se mikä toiselle on erotiikkaa saattaa toiselle olla ällöttävää pornoa. Meitä on moneksi, ei se että te lokeroitte muita ihmisiä rasisteiksi heidän mielipiteidensä perusteella johda muuhun kuin kaaokseen. Te haluaatte kaaoksen jossa teidän kantanne on se ainoa oikea.

Anonyymi kirjoitti...

Nythän on niin että Norjan tapahtumilla ratsastetaan vaatimalla vihapuheiden kieltämistä.

Ongelma tässä kuitenkin on se että kuka määrittelee ja asettaa rajan joka kertoo mikä on vihapuhetta. Raja eri ihmisillä on erilainen Joidenkin mielestä pienikin arvostelu maahanmuuttajia vastaan on vihapuhetta. Toisen mielestä vihapuhetta on vasta toisen hengen uhkaaminen. Kuka määrittelee sen rajan?

Ymmärrän täysin blogistin turhautumisen vellovaan "vihapuhe" hysteriaan, kuten se näkyy monista kommentaistakin. Nyt vaaditaan kieltoja ja rangaistuksia asioille jotka ovat käytännössä veteen piirrettyjä viivoja.

Otetaan esimerkki. X:llä tarkoitan jotain vähemmistöryhmää

1. X:t ovat varkaita kaikki

2. X:t ovat vastemielisiä ihmisiä ja elelevät meidän verorahoilla

3. Tiesittekö että X:t hakkaavat vaimojaan ja lapsia pahoinpidellään jatkuvasti

4. X: ovat inhottavia paskiaisia ja toivoisin että heidät karkotetaan kaikki, en halua heitä tänne

5. Kukaan ei jää kaipaampaa X:iä, toivottavasti kuolisivat kaikki

6. Tapetaan kaikki X:t

7. Tiedän kokemuksesta että X:t varastelevat. Tutkimuksenkin mukaan he tekevät suurimman osan rikokista, ja ennankaikkea raiskauksista

Mikä kenestäkin on vihapuhetta. Minusta kohta 6 voi olla lähellä. Muutoin mennään pelkissä mielipiteissä ja ajatuksissa. Veikkaan että joku muu ajattelee toisin?

Anonyymi kirjoitti...

Vihapuhe on täysin kuuliansa määriteltävissä. On syytäkin olla huolissaan että tällä verukkeella ja norjan varjolla halutaan taas kieltää keskustelua sillä varjolla ettei se muita miellytä.

Erinomainen artikkeli blogistilta ja täyttä asiaa. Tämän luettuani voin sanoa kuuluvani fanijoukkoon.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, sananvapauteen ei kuulu kontroloidan ennakkoon, sensuroida mielipiteitä. Käytännössä tämä vihapuhe uhkailu, rangaistavuus ja kieltovaatimukset toimivat ennakkosensuurina joilla peloitellaan ihmisiä olla kertomatta omia mielipiteitään. Aivan kuten blogistikin toteaa, suomi ei ole oikeusvaltio missään suhteessa. Siinä vaiheessa kun lakia kiristetään siltä osin mitä saa sanoa ja mitä ei, ollaan sillä tiellä jossa monet arabimaat ovat edelleen. Kaukana sananvapaudesta ja demokratiasta.

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh, täähän keskustelu on lähtenyt lapasesta samantien!

Kaikki alkaneet selostaa omaa mantraansa totuunena jota ei kenenkään sovi kyseenalaistaa. Niin blogisti kuin kommentoijatkin on välittömästi lokeroitu tiettyihin bokseihin muutaman virkkeen perusteella... Tätä tää maahanmuuttokeskustelu rakkaassa Suomenmaassa on, ikävä kyllä.

Oma mielipide tähän Norjan asiaan on seuraava:
-iskun tekijä on sairas henkilö joka on vieraantunut reaalimaailmasta
-hänen tulisi saada kovin mahdollinen lainmahdollistama rangaistus, mielellään loppuikä mielisairaalassa.

Mitä tulee keskusteluun Suomessa, niin minua ällöttää demarien ja "rakkauden lähettilään" Jungerin tapa lähteä tällaiseen populistiseen ja Norjan uhreja häpäisevään lokakampanjaan persuja vastaan! Tosin en hyväksy persujenkaan taktiikkaa populistisessa äänienkeräyksessä. Niin kuin en hyväksy kok tai rkp:n nahkeutta harmaan talouden torjunnassa. Tai päivittäistavarakaupan keskittymistä kahdelle isolle toimijalle, jolloin nämä ovat lähes kartelliasemassa. Tai valtiovallan ja kuntien toimia asuntorakentamisessa joilla on aiheutettu pääkaupunkiseudun järjetön vuokra- ja omistusasuntojen hintataso. Tai julkisen terveydenhuollon alasajo joka täysin eriarvoistaa ihmiset työterveydenhuollosta nauttiviin ja muihin...

Suomessa on paljon asioita pielessä. Maahanmuutto on niistä loppujen lopuksi aika pieni ongelma. Mutta paljon tunteita herättävä. Kun ei osata nähdä metsää puilta.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä on joillakin sisälukutaito täysin kateissa. Ehkä se on myös suurin syy siihen miksi suhtaudutaan vihamielisesti toisin asioista ajattelevien kommentteihin.

Blogisti ei minusta missään vaiheessa ole puolustanut vihapuheita. Tässä on kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta.

Jos ruvetaan lajittelemaan puheita vihapuheisiin ja muihin puheisiin, kiellettyihin puheisiin ja sallittuihin puheisiin, ollaan kaukana siitä mitä sananvapaudella on tarkoitettu.

Kuka sanoo milloin puhe on vihapuhetta ja milloin ei?

Selvää rajaa ei olemassa ja se johtaa ongelmiin. Siksi olen täysin samaa mieltä blogistin kanssa siitä että vihapuheiden kieltämisellä ratsastus on kaksinaismoralismia ja täysin poliittista huomionkipeyttä. ON helvetin helppo sanoa että "rangaistaan vihapuheista", mutta edelleen, mikä on vihapuhetta. Se että sanoo negatiiviseen sävyyn vähemmistöstä? Se että sanoo kielteiseen sävyyn enemmistöstä? Se että pitää totuutta valheena tai valhetta totuutena?

Silloin kun lähdetään rajoittamaan puhetta tullaan siihen mitä blogikin pelkää. Se mikä jo nyt on näkyvissä. Kun olet kriittinen yleistä näkemystä vastaan, kuten maahanmuutossa, muutut hetkessä rasistiksi ja puheesi ovat vihapuheita.

Kuka uskaltaa kommentoida kun mikä tahansa kielteinen kommentti voidaan tulkita vihapuheeksi?

Nyt tietysti joku älypää sanoo että kyllähän vihapuheen tunnistaa? Tunnistaa vai? Millä kriteerein ja kuka?

Seuraavaksi sanotaan että oikeus ratkaisee, jolloin tullaan juuri siihen että oikeudenkäynnit suomessa tuhoaa talouden ja sitä myöten elämän.

Pelkästään tämä uhka, joutua syytetyksi vihapuheesta ja joutua pitkään kalliiseen oikeudenkäyntiin rajoittaa sananvapautta. Uhkailu rangaistuksesta joka liittyy mielipiteen sanomiseen on sananvapauden uhkaamista. Ainoa mikä tässä toiminnassa murhataan on ne rippeet sananvapaudesta jota suomessa on vielä jäljellä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomeksi sanottuna Suomalaiseen oikeusjärjestelmään ei voi luottaa. Halla-ahon tapaus todisti sen. Vaikka puhutaan totuudesta, silti sitä ei saa sanoa.

Yhden täysin siihen että Suomi ei ole oikeusvaltio. Pelkästään lukemattomat ja toistuvat ihmisoikeustuimioistuimen langettavat päätökset osoittavat sen.

Jos joku väittää että suomessa on nyt sananvapaus, ei voisi olla enempää väärässä. Suomessa on nyt rajoittunut sananvapaus, ja norjan tragedian huumassa sananvapautta yritetään rajoittaa asettamalla sallitulle puheelle ilmaan vedetty viiva nimellä "vihapuhe".

Anonyymi kirjoitti...

Se mitö Freidrik teki on hirveää ja toivon hänen saavan maksimi rangaistuksen. Samaan hengeen vetoon on todettava että monet mediassa julkaistut ajatukset hänen näkemyksistään ovat vallan oikeita. Islamisoituminen on uhka länsimaille. Omassa suvaitsevaisuudessamme emme vain havaitse että meidän suvaitsevaisuuden kustannuksella joukkoomme levittäytyy arvomaailma joka ei ole suvaitsevainen. Maahanmuuttokriittisyys on hyvä asia ja monikulttuurisuuden ihannointi järkyttävän todellista. Monikulttuurisuus ei ole hyve tai tavoiteltava arvo. Kaikesta tästä huolimatta jokaista ihmistä tulee kohdella tasavertaisesti sen maan lakien ja arvojen mukaisesti jossa kulloinkin asutaan. Eriarvoisuutta ja kuilua ei saa luoda enemmistön ja vähemmistön väliin sillä että vähemmistöllä on etuoikeuksia enemmistöön nähden.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan kun se 100000 ihmistä tappanut tsunami tuli ja joku meni laukomaan eräälä forumilla, ettei häntä kiinnosta asia tai ainakaan sen uutisointi. Se oli sen forumin porukan mielestä mitä hirvittävin rikos ihmisyyttä vastaan.

Kuvitelkaa miten senkin teinin elämä olisi aikuisittain pilalla, jos kyseinen kommentti olisi ollut täysin julkinen?

Anonyymi kirjoitti...

Mikä kenestäkin on vihapuhetta. Minusta kohta 6 voi olla lähellä.

Ainakin laillisuuden kannalta olen samaa mieltä. Muut kuin 6 on retoriikkaa, josta esim. Göbbels olisi ylpeä. Vain kohta 6 suoraan yllyttää rikokseen.

Anonyymi kirjoitti...

"Se mitä joku sanoo on valhe sinun mielestä, ei muiden."
"Se mitä henkilö sanoo omana mielipiteenä voi olla hänestä faktaa."
"Sinun mielestä fantasia, toisen mielestä faktaa."


Voi jessus, pidetään nyt edes faktat faktoina:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tosiasia

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mielipide

Jostain syystä siitä ei tule faktaa, vaikka kuinka väittäisin (ilman mitään näyttöä) että maa on kuutio minun mielestäni.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011073014128158_uu.shtml

Vai että Arhinmäkikin on sortunut "vihapuheisiin". Taitaa olla aika kesyä vielä nuo mitä Arhinmäki on sanonut kun vertaa siihen mitä jalkapallokatsomoissa joskus kuulee mutta saipahan iltalehti uuden makoisan vihapuhe-uutisen.

Pitäisikö tästä lähtien urheilutapahtumissa olla katsomossa vihapoliisi joka kirjaa ylös jokaisen huudon ja tarvittaessa tekee asiasta jälkikäteen rikosilmoituksen? Missä meillä olikaan mielipiteenvapaus?

Anonyymi kirjoitti...

Voi äiti sentään ...

Jostain syystä siitä ei tule faktaa, vaikka kuinka väittäisin (ilman mitään näyttöä) että maa on kuutio minun mielestäni.

Se voi siitä huolimatta olla minun mielipiteeni ja minun uskomukseni.

Jos sanon että jumalaa EI ole olemassa.

Onko se sinusta faktaa vai ei? Se on minun mielipiteeni ja perustuu minun uskomukseeni. Jos sinun mielestä jumala on olemassa se ei muuta minun sanomaani yhtään huonommaksi.

Jos sanon että islamisoituminen on uhka länsimaille, se on minun kantani ja minun mielipiteeni. Se että sinä olet eri mieltä ei tee siitä vähempiarvoista.

Jos sanon että minun mielestä maahanmuuttajat loisivat meidän verorahoilla. SE ON MINUN MIELIPITEENI.

Anonyymi kirjoitti...

Ja mitä wikisikin sanoo tosiasiasta/faktasta: "yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia".

Se että onko maa kuutio, pätee tässä kohdin. Moni muu asia maahanmuuttajissa, maahanmuuttokriittisyydessä on monesti faktaa tai vastapuolen sanomana ei faktaa, vain sinun kaltaisten typerien takia jotka uskovat ja haluavat uskoa vain sen mikä on virallinen kanta.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki kohdat 1-6 ovat vihapuhetta josta on rangaistava, mieluummin vankeudella.

Anonyymi kirjoitti...

Se on aika jännä kun maahanmuuttoa puolustavat kritisoivat meitä maahanmuuttokriittisiä siitä että meidän väittämämme asiat eivät ole faktaa. Itse he perustavat omat tietonsa tilastoihin joilla ei ole todellisuuspohjaa, paitsi heidän omasta mielestään. Kun keskustellaan islamin uskon vaaroista ja monikulttuurisuuden ongelmista, ei yksikään voi väittää joitakin asioita faktoiksi. Historia näyttää mikä on tämän islamilaisen invaasion tulos vuosikymmenien jälkeen.

Minna kirjoitti...

Hyvät ihmiset. Sananvapauteen kuuluu saada kertoa mielipiteensä ja asiansa kenenkään sitä estämättä ja mielipide saa olla muita loukkaava, kahistuttava tai yhteiskunnassa yleisesti halveksittava. Sananvapaus ei määritelle että sanottavan pitäisi olla totta.

Jos lähdetään rajoittamaan sananvapautta siltä pohjalta että saa sanoa vain mikä on faktaa, tai mikä ei ole vihapuhetta, ollaan tiellä jossa sananvapautta ei enään ole, koska juuri tällöin joku on määritellyt rajat sille mitä saa sanoa ja se ei ole enään sananvapautta.

Anonyymi kirjoitti...

Täältä aiheeseen liittyvää erinomaista luettavaa: http://gatesofvienna.blogspot.com/

Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä asiasta, mutta sanon jo heti. Vaikka en ole samaa mieltä kaikesta, heillä on kuitenkin oikeus sanoa omansa. Vai mitä?

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole, juuri tuon kaltaiset sivustot ovat puhdasta vihapuhetta ja tulisi sulkea ja kirjoittajaa rankaista ankarasti.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole, juuri tuon kaltaiset sivustot ovat puhdasta vihapuhetta ja tulisi sulkea ja kirjoittajaa rankaista ankarasti.

Mitä tulikaan todistettua? Hyvästi sananvapaus.

Mutta asiaan, minusta sivut eivät ole vihapuhetta. Päinvastoin, minusta edellisen kommentoijan rasistinen väite että sivut ovat vihapuhetta on rikollista, joten edellinen kommentoija pitäisi laittaa linnaan vihapuheista kyseistä bloggaajaa vastaan.

Joko menee jakeluun?

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa on kyllä mennyt tämä vihapuhekeskustelu täysin yli! Mielestäni silloin ollaan rajan väärällä puolella, kun millä tahansa perusteella uhataan tai kehoitetaan väkivaltaan ketä tahansa vastaan millä tahansa perusteella.

Se että keskustellaan asioista välillä todella asenteellisista näkökulmista ei ole vihapuhetta. Kunhan siinä ei ihannoida tai kehoiteta väkivaltaan kritiikin kohdetta kohtaan.

Itse en usko Jumalan olemassaoloon. Toiset uskovat ja suotakoon se heille. Pidän kuitenkin vääränä sitä, että he saavat suomen lakien mukaan julistaa omaa totuuttaan. Mutta jos minä julistan omaani, niin syyte jumalanpilkasta uhkaa... Todistakaa se jumalan olemassaolo tieteellisesti niin minäkin saatan muuttaa mieltäni.

Ymmärrän maahanmuuttokriitokeiden ajatuksia, vaikka en välttämättä ole niistä samaa mieltä. Mutta keskustelu näistä asioista on toivottavaa. Ikävä kyllä tässä keskustelussa on Suomessa käynyt niin, että aina kun vastapuoli sanoo jotakin, niin samantien sen enempää kuuntelematta tai ajattelematta ammutaan kärpästä tykillä bunkkerista. Eikä ammattipoliitikko Soinin tapa pitäytyä pelkästään populistisissa, hienolta kuulostavissa heitoissa ja sloganeissa varmasti tätä auta! Varsinainen patriootti (niin kuin suurin osa muistakin politikoista)!

Anonyymi kirjoitti...

Ja mitä wikisikin sanoo tosiasiasta/faktasta: "yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia".

Se että onko maa kuutio, pätee tässä kohdin. Moni muu asia maahanmuuttajissa, maahanmuuttokriittisyydessä on monesti faktaa tai vastapuolen sanomana ei faktaa, vain sinun kaltaisten typerien takia jotka uskovat ja haluavat uskoa vain sen mikä on virallinen kanta.


Siis luitko sinä edes mitä just kirjoitit?

Kappalesi 1: fakta = käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia
Kappaleesi 2: fakta = käsityksestä tai tulkinnasta riippuva asia

Lue seuraava hitaasti, toinen lause on mielipide ja toinen fakta:

1) Kaikki somalit ovat varkaita.
2) Mielestäni kaikki somalit ovat varkaita.

Kukaan ei ole väittänyt, että mielipide olisi huono, jos joku ei ole samaa mieltä. Mielipiteen esittäminen faktana on sen sijaan se, mikä nettikeskusteluissa yleensä mättää.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta on erittäin huono suunta, jos maahanmuuttajat opetetaan sellaiseen käytäntöön, missä pelkästään loukkaantumalla he saavat poliittiset vastustajansa linnaan ja kaiken tahtomansa läpi. Tottakai tällaista tilannetta tullaan käyttämään väärin.

Sananvapauden ja ylipäänsä poliittisen dialogin tilanne Suomessa on nykypäivänä huono. Kansa kiinnostuu politiikasta yhä enemmissä määrin. Poliitikot pitävät tätä uhkana omalle arvovallalleen, jonka vuoksi yritetään päättäjien toimesta kynnys lähteä poliittiseen keskusteluun korkeaksi syyte- yms. riskien uhalla. Ihmiset turhautuvat, kun poliitikot suhtautuvat heidän huoliinsa ylimielisesti ja välinpitämättömästi. Aiheellisetkin huolet ja kritiikki leimataan nykyään todella helposti vihapuheeksi ja rasismiksi. Ei ihme, että ihmiset turhautuvat.

Mielestäni on pelkästään hyvä asia, että ihmiset voivat purkaa turhautumistaan verbaalisesti netissä. Mikäli tämä ainoa ulostulokanava tukitaan poliittisella vainolla ja poliitikkojen yhteistyöhaluttomuudella, pelkään että se ennen pitkää Suomessakin tulee johtamaan ihan oikeaan fyysiseen väkivaltaan. Suomalaisen pinna on tunnetusti pitkä, mutta sitten kun se lopulta katkeaa, ollaan hyvin nopeasti pisteessä josta ei enää ilman väkivaltaa ulos päästä.

Ja tähän loppuun disclaimer: Edellä mainitsemani teksti ei ole vihapuhetta, vaikka joku sen voi sellaiseksi tulkita. En ole tarkoittanut tekstilläni loukata ketään, en yllyttää ketään väkivaltaan enkä itse uhkaa ketään väkivallalla. Kaikki poliittinen riitely tulee suomalaiseen tapaan pyrkiä ratkaisemaan tasa-arvoisella vuoropuhelulla.

Anonyymi kirjoitti...

Höh !

Faktaa ei ole puheissa ja mielipiteissä, on vain puhujan senhetkinen mielipide, joka voi muuttua seuraavassa hetkessä.
Fakta on todistettavasti olemassa, myös muiden, ei pelkästään sen lausujan.

Sananvapaus on myös niitä mielipiteen ilmaisuja, jotka ei sovi kuulijan mielipiteeseen, se voi olla mikä kommentti tahansa, riippumatta kuulijan tai lukijan mielipiteestä.

Mikä sitten on vihapuhe, onko se lause "minä olen hyvin vihainen ...", joka ilmaisee jonkun olevan vihainen. Silloin tuo viha kohdistuu johonkin jonka lausuja on mielessään määritellyt.
Silloin tuo muuttuu vihapuheeksi, kun kohde on määritelty, ja kehoitetaan myös muita kuulijoita kohdistamaan vihansa samaan kohteeseen, sekä vahingoittamaan tuota kohdetta.

Kaikki muu on arvostelua ja kuuluu sananvapauden piiriin.

Tämä on minun mielipiteeni, ja muut saavat olla asiasta mitä mieltä tahansa.

Anonyymi kirjoitti...

Silloin tuo muuttuu vihapuheeksi, kun kohde on määritelty, ja kehoitetaan myös muita kuulijoita kohdistamaan vihansa samaan kohteeseen, sekä vahingoittamaan tuota kohdetta.

Toisen vahingoittamisen vaatimus on edellytys vihapuheelle. Muutoin se on mielipide.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, juuri niin kuin blogi arvelikin käyvän. Nyt on opettajien edustusliitto todennut että lasten kirjoituksissa ja puheessa näkyy vihapuhe nykypäivänä, varsinkin kun puhutaan ruotsinkielen pakollisuudesta.

Niimpä niin.

Onhan se selvää että kyseessä on pakko olla vihapuhe jos joku uskaltaa arvostella pienen suomen ruotsalaisten vähemmistön etuoikeuksia.

Onhan se selvää että kyseessä on pakko olla vihapuhe jos joku uskaltaa arvostella hallituksen nykyistä poliitiikka.

Vihapuhetta on varmasti kun vastustetaan yksityistä pysäköinninvalvontaa.

Vihapuhetta piisaa kun arvostellaan viranomaisia toimissaa.

Ja kyseessä on varmasti vihapuhetta kun puhutaan maahanmuutosta kriittisesti tai vastustetaan monikulttuurisuutta, mutta se ei ole vihapuhetta kun vasemmisto haukkuu persuja natsikseiksi.

Siten se on kun tulkitaan. Annetaan pikkusormi niin menee koko käsi. Aivan kun internetsensuuri piti olla ensin vain lapsipornoa vastaan. Nyt sitäkin suunnitellaan tiedostonjakeluun ja hallitusta arvosteleviin blogeihin.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen artikkeli!

Vaikka todelinen vihapuhe sinänsä on tuomittavaa pitäisi tosiaankin ensin miettiä mikä on vihapuhetta, koska äkkiä ollaan siinä että vihapuhe määritellään kuuliansa mukaan. Silloin on ihmisten oikeusturvakoetuksella kun syytteitä napsitaan milloin minkäkin perustein.

Anonyymi kirjoitti...

Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmä:
"Vihapuhetta on kaikki sellainen ilmaisu, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuviha, muukalaisviha, antisemitismi tai muunlainen viha, joka perustuu suvaitsemattomuuteen, mukaan lukien äärikansallisuudella ilmaistu suvaitsemattomuus ja etnosentrisyys, syrjintä ja vähemmistöihin, maahanmuuttajiin ja maahanmuuttajataustaisiin kohdistuva vihamielisyys."

Tuon määritelmän mukaan niin Halliksen oma blogi kuin myös Hommaforum on pullollaan vihapuhetta.
Sananvapaus on toki niin pyhä asia että sitä ei missään nimessä pitäisi rajoittaa. Täytyy vaan muistaa että sen mukana tulee vastuu niistä sanotuista asioista.

Halliskin voisi joskus miettiä ennenkuin lätkäisee entteriä. Jonkun määritteleminen esim. ihmissaastaksi (Afrikasta tulevat muslimit) tai legitiimiksi vihankohteeksi (demarit) osoittaa harvinaista typeryyttä.

Sananvapaus on toki puolustamisen arvoinen asia mutta en lähtiti Halliksen typeryyksiä kauheasti puolustelemaan. Se nyt lienee sanomattakin selvää että Norjan tapahtumien vastuu ei kuulu kenellekkään suomalaiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Euroopan neuvoston ministerikomitean määritelmä:

Pyh, poliittisen neuvoston määritelmällä voi pyyhkiä takapuolta. Kuten määritelmästä näkee

perustuu suvaitsemattomuuteen

pitäisi ensin määritellä mitä suvaitsemattomuus on. Suomi on aivan liian ylisuvaitsevainen. Omia arvoja ja pereinteitä myydään ja luovutaan suvaitsevaisuuden nimissä jotta vähemmistö ei tuntisi itseään syrjityksi. Paska puhetta.

Mielummin uskon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukseen sananvapaudesta. Kuten blogistikin on sen oikein kertonut:

Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa.

Anonyymi kirjoitti...

TOR toimii upeasti. Kiitos blogille vinkistä. Hesarin keskustelupalstalle heitin ensimmäisen kommentin ja IP:ksi tallentui osoite tyynenmeren saarella. Iltalehteen kommentoin jenkkilässä sijatisevasta osoitteesta. Tämän kirjoitan saksasta ja suomi24 palstalle joutu kuusi kertaa painamaan "Change identity" nappulaa ennen kuin löytyi osoite jota ei oltu blokattu. Mutta sinnekin kirjoittaminen onnistui.

Suurkiitokset blogille sananvapauden puolustamisesta!

Anonyymi kirjoitti...

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114594-halla-aho-vastaa-poliisille-%E2%80%9Doikeusvaltion-alasajoa%E2%80%9D

Oikeusvaltiossa rikosnimikkeet pitää määritellä seikkaperäisesti, koska muutoin kansalainen ei tekoon x ryhtyessään voi etukäteen tietää, onko x laitonta vai ei. Epätietoisuus johtaa itsesensuuriin, Halla-aho kirjoittaa.

Halla-ahon mielestä koko lainuudistuksen taustalla on pyrkimys rajoittaa nettikeskustelua mielivaltaisesti ja nimeää sen ”Lex Hommaksi”.

----

TÄYSIN SAMAA MIELTÄ, ERINOMAINEN ARTIKKELI BOLGISTILTA.

Anonyymi kirjoitti...

samaa mieltä

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä artikkeli siinä mielessä, että persuja syrjitään enemmän kuin pitäisi ja mielipidettäänkään ei aina uskalla sanoa. Mielipidettä ei kuitenkaan saa esittää faktana. Se on tässä se pointti. Tilastojahan löytää varmasti vaikka minkälaisia. Jokin neutraali taho pitää ehdottomasti saada tutkimaan näitä törkeitä väitteitä. Jonkun pitäisi saada selville, ovatko maahanmuuttajat sellaisia kuin persut väittävät ja ovatko persut sellaisia kuin muut puolueet väittävät. Luultavasti vastaus molempiin on -osa on osa ei. Jos seuloisimme maahanmuuttajista vain ne, jotka oikeasti opiskelevat kielen (ainakin yrittävät parhaansa oppia suomea), menevät töihin heti kun mahdollista (hengenvaarassa oleva ei ota riskiä, että joutuu takaisinkäännytetyksi, joten he ovat yleensä hyvin siivosti. Heidän päästämistä maahan ei pidä rajoittaa, jos ihminen tarvitsee oikeasti turvapaikan, on valmis tekemään töitä, haluaa oppia kielen/kulttuurin ja on valmis integroitumaan.

Kaikkea identiteettiä ei maahanmuuttajiltakaan saa evätä viittaamalla integroitumiseen. Vain ne asiat mitkä Suomen laissa ovat rikollisia tekoja (esim. jotkut tooodella ääri-islamistiset naiseudentulkinnat...).

Saman tahon tulee myös tutkia, tuliko kriittisen mielipiteen esittäjä käskeneeksi muita tekemään jotain pahaa maahanmuuttajille. Jos käski, niin selvä homma. Hän on syyllinen. Jos ei käskenyt, jotkut pistävät pelin poikki siihen ja sanovat "Syytön". Toiset taas ajattelevatm että haukkumisellakin on merkitystä, esim. jos haukkuisin teille kehitysvammaisia niin ei kehitysvammajärjestö varmaa hyvällä katsoisi. Ja vaikka kehitysvammaiset ovat oikeasti äärimmäisen herkkä ryhmä, tähän olisikin oikeus. Mutta se että sanoo "mielestäni muslimit ovat kaikki varkaita" ei kyllä ole mitään muuta kuin tyhmän ihmisen mielenilmaus...

Totuus on luultavasti jossain siinä välissä. Jotkut persut ovat rasisteja, jotkut mamut rikollisia. Mutta että syyllistettäisiin koko ryhmä vihapuheesta tai varkauksista, sitä en ymmärrä! Olenkin erittäin vihainen nykypuolueiden taipumuksesta kiertää itse asia (sehän pitäisi neutraalilla tutkimuksella todentaa, onko suurin osa heistä varkaita) ja sortua vastapuolen yleistämiseen. Niin kauan kun persuja vastustavat kommentit ovat yleislaatuisia höpötyksiä rasismista, he saavat vain lisää kannattajia. Koska ihmisiä kyrpii se, ettei mitään pahaa saa sanoa edes jos on aihetta. Tällainen aiheuttaa vain sitä ihan oikeaa rasismia, jonka tulokset näimme Norjassa. Jos asia tutkittaisiin, se voitaisiin myös selvittää. Ja ratkaista lopullisesti. Voisimme mm. tutkia maahanmuuttajien taustat, pitävätkö nyyhkytarinat: "Valtio on tuominnut rikoksesta, jota en tehnyt ja siksi rekisterissä merkintä." -paikkansa vai onko ko. henkilö rikollinen myös omassa maassaan.

Anonyymi kirjoitti...

Voimme myös ottaa pakolaisia vain sellaisista maista, joiden kansalaiset ovat sopeutuneet tänne hyvin ja tekevät vähän rikoksia tai ovat integroitavissa. Kaikki muslimimaat eivät ole läheskään yhtä pahoja kuin Somalia! Monesta maasta tulee ihmisiä, jotka oikeasti pakenivat maansa hallitusta juuri länsimaisten ajatustensa vuoksi. Nämä ihmiset integroituvat yleens hyvin, koska heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. He tekevät kaikkensa saadakseen jäädä Suomeen.

Saattavat muutamassa kohdassa käyttää paria porsaanreikää hyväkseen, mutta suomalaiset tekevät sitä ihan riittävästi itsekin kun ahkerien rahoista nostetaan sossun kautta viinarahat. Tuo pikavippifirmojen kusettaminen on myös porsaanreikä (ja oiva sellainen).

Kumpikaan ei ole laitonta -eihän niitä muuten kutsuttaisi porsaanrei'iksi. Itse haluaisin jotain rotia siihen, kun suomalaiset käyttävät meidän kaikkien rahoja hyväksi sossun avulla. Sinne vaan vinkumaan, vaikka oikeasti on säästöjä. Tai vaikka ei olisikaan niin onhan se ILMAISTA RAHAA, jonka käyttöä pitäisi kontrolloida johonkin. Ei se raha taivaasta ole sossuun tippunut. Vaan meidän ahkerampien taskusta. että katsotaan minne sossusta nostetut rahat menevät ja menevätkö äitien lapsilisärahat viinaan. Tämä on lapsen edun mukaista erityisesti! Mistäköhän niitä masentuneita, syrjäytyneitä nuoria mahtaa tulla... Ja valtio maksaa viinat. Me maksamme viinat!

Ahkerasti myös valitetaan työterveyteen masennusta, vaikka biletetään joka ilta kavereiden kanssa. Näin saa paljon etuja. Käytännössä ilman mitään tajeita masentuneisuudesta kuin asianomaisen oma lausunto! Ja ymmärrettäväasti hänellä voisi olla intressi valehdella. Näin ei tietenkään tule automaattisesti ajatella vaan vain jos epäilee henkilön kusettavan. Joo, kyllä vaikka bilettäisi joka ilta silloinkin voi olla jonkinasteinen masennus, mutta pitäisin hyvin epätodennäköisenä. Paitsi jos on bipolaarinen, siinähän menee ylös ja alas. Jos ihminen on oikeasti masentunut, hän ei pysty pitämään kaverisuhteita yllä. Ei jaksa mitään, pysty mihinkään. Kukaan ei valitse sitä tietä itse (aivokemia ihan päin vittua ihmisraukoilla), toisin kuin tämän "masennuksen", jolla saa paitsi sympatiaa, myös syyn olla ikuinen lomailija.

Voimme päättää maahanmuuton suhteen ihan mitä tahansa! Mehän sen päätämme, ketkä tänne saa tulla. Eikö niin? Ei EU tai valtio. Jos nyt saisi edes jonkin uskottavan puolueen haastamaan persuja älyllisesti niin saataisiin aito keskustelu ja ehkä tuloksiakin. Mutta media nimeäisi sen tietenkin persujen nuoleskeluksi :(

Olen eri mieltä kirjoittajan kanssa Norjan tapahtumista. Mielestäni ei ole haudoilla tanssimista osoittaa, mihin tällainen ajattelu voi pahimmillaan viedä. Persuista monet Suomessakin uskovat Brejvikiin. "Oikea asia, väärä toteutustapa" periaatteella. Tämä on aika naurettavaa... Islamin ja kristinuskon välinen sota... Aikana jona islamilaisista maista monet ovat demojraattisempia kuin koskaan ennen ja maallistuvat muutenkin. Niin käy ennen pitkää jokaisessa maassa, jossa luotetaan vanhoihin teksteihin enemmän kuin järkeen.

Ja jos olette huolissanne arabian tilanteesta, älkää vastapuolta syyllistäkö tyyliin:"Miten homot voi kannattaa maahanmuuttoa, jos ihmiset tulevat niistä maista, missä homoutta ei hyväksytä". Tähänhän perustui homot ja lesbot muslimien kanssa Ahvenanmaalle case. Lausuja ajatteli, että niille tulisi paljon suuempia erimielisyyksiä kuin persuilla ja vasemmistolla (esi.) Eiköhän vasemmisto ole kuitenkin se, joka on pitänyt maailmanlaajuisesti KAIKKIA ihmisoikeusloukkauksia esillä ja tuominnut homojen hirttämiset muutenkin kuin osana perusteluketjuaan...

Anonyymi kirjoitti...

Olen muuten vihreiden jäsen. Ja enemmän vasemmalla kuin oikealla, mutta omat puolueeni raivostuttavat minua, kun eivät tajua millään, mistä oikeasti pitäisi keskustella. Niin kauan kun he hokevat vihapuhe-mantraa ja syyttävät persuja, persut saavat lisää kannattajia. Ihmisiä kyrpii niin syvästi se, että itse asialle ei tehdä mitään ja vaikutusmahdollisuudet ovat olemattomat. Yksi osa väestöstä ei myöskään saa päättää yksin mikä on oikein ja mikä ei. Tai mikä on suvaitsevaista ja mikä ei. Kaikkia ihmisiä pitää suvaita edes sen verran, että kuuntelee argumentit. Sitä ei tällä hetkellä tehdä. Hallituksella ei ole aikomustakaan kuunella persuja. Sen tehdä jotain ennen kuin hokee "olen suvaitsevainen, paitsi niille jotka eivät ole suvaitsevaisia". Suvaitsevaisuuteen kuuluu myös se, että saa olla idiootteja mielipiteitä :DDD En missään nimessä sano, että persuilla on vaan ylipäänsä. Ei ketään voi tyhmyydestä syyttää. Tai "huonoista" mielipiteistä. Siitä sen sijaan voi, jos kannustavat omaisuuteen kajoamiseen, pahoinpitelyihin tms.

Tästä seuraa asioita, joita itse en kannata. Haluaisin esimerkiksi neutraalin avioliittolain, sillä avioliitto ei ole kristillinen käsite eikä se edes ole enää sama käsite kuin ennen! Ennen mentiin naimisiin lapsia tekemään tai sinetöimään kahden suvun sopimus. Nykyään yksilö saa yksin päättää, ketä rakastaa. Mikseivät homot saisi rakastaa samalla tavalla kuin muutkin? Kirkkovihkimystä en sen sijaan vaadi. Se on ihan sama, mitä kyseinen satulaitos ajattelee homojen keskinäisestä rakkaudesta. Mutta ymmärrän että on kristillisiä homoja, jotka haluavat kirkkovihkimyksen. Tässä kuitenkin ymmärrän myös vastapuolta. Kirkko ob heidän instituutionsa. LAIT valtion. Ja sukupuolibneutraali avioliittolaki ON LAKI. Älkää antako sen hämätä, kun Suomessa kirkko ja valtio eivät ole eriytyneet. Niiden pitäisi, koska tällä hetkellä kirkon mielipide vaikuttaa selvästi myös lainsäädäntöön, mikä on naurettavaa ateististen homojen näkökulmasta. Heillä on oikeus uskonnottomuudenvapauteen ja siihen, että heidän oma "uskontonsa" saa päättää, mitä se hyväksyy rakkaudeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaisin, että jos valtio tästä järjestäisi kansanäänestyksen, homot saisivat mennä naimision. Koska suurin osa suomalaisista ei elä 1900-luvun alkua. Suurin osa ymmärtää käsitteiden muuttuvan ja että "avioliitto" ei enää ole sama kuin ennen. Nyt se on rakkausliitto. Lisäksi kaikki nämä "luonnotonta" argumentit on helppo oikaista. Homot olivat hyödyllisiä yhteisölleen. Heillä ei ollut omia lapsia, joten aikaa riitti muiden auttamiseen. Homoihin stereotypioitu "naisellisuus" on myös osa tätä ketjua, sillä vapaana olevilla apulaisilla tulee olla äidinvaisto.

Tämä oli hyvin karkea näkemys. Tajuan todellakin että ne tunteet, mitä tunnemme omaan sukupuoleen eivät todellakaan redusoidu naurettaviin "luonnollisiin" argumentteihin puolesta tai vastaan. Päätin nyt kuitenkin vastata samalla mitalla. Jos joku sanoo, että homot ovat luonnottomia, minä sanon, että meidät ihmiset on opetettu pelkäämään kaikkea erilaisuutta ja että se on monissa yhteisöissä ollut hyvin hyödyllistä.


Luonnollisuudella tai uskonnolla perustelu on nykyään muodikasta. Entäs vain se, että ihmiset rakastavat toisiaan ja avioliitossa on nykyisin kyse rakkaudesta. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

Huomatkaa että en tarkoita persujen olevan syrjiviä homoille ja lesboille arkielämässä. Tai että he välttämättä tuovat esiin näiden vähemmistöjen läsnäollessa näitä mielipiteitään. Tietysti kuka vain saa yksityisesti ajatella mitä vain ja sanoakin, mutta ei lakeja sillä tavalla evätä. Varsinkin kun ne pilkkaavat ihmisen monia oikeuksia.

Yrittäkää ymmärtää vastapuolta ja asettua hänen asemaansa. Älkää teilatko kaikkia näkemyksiä surutta. Tämä osoittaa vain, että ette ole yrittäneet ymmärtää. Tmä blokisti ajattelee kaikesta, että valtio on syyllinen ja Suomessa ihmisoikeusloukkauksia enemmän kuin muualla! Paskan marjat! Vain pohjoismaat päihittävät meidät ja olemme tienneetkin heidän olevan edellämme. Tätä hän ei kuitenkaan kerro vaan antaa ymmärtää sen olevan isokin uutinen, että maailmassa on vain muutama maa, joissa on vähemmän ihmisoikeusloukkauksia kuin Suomessan:DD Nyt kriittisyyttä lukijat. Kriittisiä mielipiteitäkin pitää tarkastella.