Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

tiistaina, syyskuuta 03, 2013

Q&A - Koulukirjojen päällystäminen

”Kiitos artikkeleista liittyen Helsingin kaupungin opetusviraston lainvastaisesti tehtyihin päätöksiin. Varmaan nyt sohaisen ampiaispesään, mutta kyse on koulukirjojen päällystämisestä. Ymmärrän kyllä että koulukirjat on hyvä päällystää koska niitä kierrätetään seuraaville oppilaille. Päällystämiseen tarvittava kontaktimuovi ei paljoa maksa. Ärsyttää vain jokavuotinen kirjojen päällystäminen ja varsinkin aika tiukkaan esitetyt vaatimukset opettajilta. Oppilaalle tulee kuulemma Wilmaan merkintä jos kirjoja ei ole päällystetty ensimmäisen viikon aikana ja eräs opettaja sanoi suoraan että jos kirjaa ei päällystä, vanhemmat joutuvat sen maksamaan keväällä ellei kirja ei ole kierrätyskunnossa. Käsittääkseni lain mukaan perusopetus on maksutonta eikä tällaisia vaatimuksia voi vanhemmille esittää.”
   
Perusopetus ja opetuksen edellyttämät työvälineet, mukaan lukien oppikirjat ja muu oppimateriaali ovat maksuttomia oppilaille.

Suomen perustuslain (731/1999, 16§) mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Kyse on oppilaan subjektiivisesta oikeudesta, ei periaatteesta. Tarkemmat säännökset perusopetuksen maksuttomuudesta löytyvät perusopetuslaista (628/1998, 31§-34§). Perusopetuslain 31§ mukaan opetus, sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia. Vammaisella tai erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Oppilaille on myös järjestettävä täysipainoinen maksuton ateria. Lisäksi oppilaalla on oikeus maksuttomaan oppilashuoltoon, tapaturmien hoitoon, tietyin edellytyksin maksuttomaan kuljetukseen tai vastaavaan avustukseen ja tarvittaessa maksuttomaan majoitukseen ja täysihoitoon mikäli kuljetusta ei voida järjestää.

Oppikirjojen maksuttomuus tarkoittaa ettei oppikirjojen hankinnasta tai käytöstä voida periä maksua tai niistä aiheuttaa kuluja oppilaalle. Kirjojen omistajuus on koululla. Koulu voi vaatia kirjat palautettavaksi keväällä ja antaa ne kierrätettäväksi seuraavalle lukukaudelle. Oppilaiden laissa määrätty tasapuolinen kohtelu edellyttää että kierrätettävät kirjat ovat hyväkuntoisia. Ei ole siis mahdollista jakaa samasta oppikirjasta uusia oppikirjoja osalle oppilaista ja huonokuntoisia käytettyjä kirjoja osalle.

Koulu voi pyytää vanhempia tai oppilaita päällystämään oppikirjat vanhemman tai oppilaan kustannuksella, mutta sellainen vaatimus jossa päällystämistä edellytetään tai annetaan ymmärtää olevan pakollinen on lain vastainen. Koulu omistaa kirjat ja on siten velvollinen halutessaan päällystämään kirjat tai hankkimaan ne valmiiksi päällystettynä. Tätä vastuuta koulu ei voi kääntää oppilaalle tai hänen vanhemmilleen. Koulukirjojen päällystämisestä aiheutuu kuluja hankitun päällystysmateriaalin muodossa. Näitä kuluja ei voi maksuttomuus vaatimuksen perusteella määrätä oppilaalle tai hänen vanhemmilleen.

Tilanne on tietysti toinen jos koulu antaa päällystysmateriaaliksi tarvittavan kontaktimuovin oppilaalle mukaan. Tällöin koulu voi vaatia oppilasta päällystämään kirjat ”kotitehtävänä” koska päällystämisen kustannukset maksaa koulu.

Jos joku vanhempi tai oppilas kieltäytyy päällystämästä kirjaa omalla kustannuksellaan, koulu ei voi antaa siitä mitään sanktiota oppilaalle. Jos kirja ei kestä ilman päällystämistä normaalia lukukautta tavanomaisessa käytössä ei oppilaalla tai oppilaan vanhemmalla ole korvausvelvollisuutta. Jos halutaan varmistaa kirjan kierrätettävyys, koululla on aina itse mahdollisuus päällystää kirja omalla kustannuksellaan.

Joissakin koulussa on esiintynyt myös vaatimuksia ettei koulukirjoihin kierrätettävyyden takia saa tehdä omia merkintöjä. Jos merkintöjä tekee, vanhemmat ovat koulun mukaan velvollisia ostamaan uuden kirjan. Tämäkään vaatimus ei pidä paikkaansa. Oppilaalla on aina oikeus tehdä kirjoihin opiskelua tukevia merkintöjä (lue: Oppikirjat)

Vaikka oppikirjojen päällystäminen ei ole pakollista voi asiaa miettiä myös toisesta näkökulmasta. Kirjojen päällystäminen opettaa lapselle tavaroiden ja yhteisen omaisuuden käsittelyn huolellisuutta. Sen pitäisi osoittaa yhdessä verorahoin kustannetun omaisuuden tärkeydestä ja ennen kaikkea se antaa lapselle oppivälineet jotka kestävät pidempään myös seuraaville lukukausille ja seuraaville oppilaille. Kustannus kirjojen päällystämisestä on perheelle varsin pieni ja toisaalta se voi olla varsinkin ala-asteikäisille mukava yhteinen kokemus askarrelle oppikirjat vanhempien kanssa opiskelukuntoon.

Kysymykseesi, pitääkö koulukirjat päällystää, vastaus on ei. Koulu ei myöskään voi asettaa sanktioita tai vaatia kirjoja maksettavaksi. Perusopetus opetusvälineineen ja kirjoineen on lain mukaan ilmaista. Opetusvälineiden käytöstä ei saa aiheutua kustannuksia oppilaalle tai hänen vanhemmilleen.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös Helsingin opetusviraston laittomuuksista
Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Helsingin kaupungin opetusvirasto rikkoo hallinto-lakia käsitellessään erityisopetushakemuksia
HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 1 (3) - Oppilaan oikeus tukiopetukseen ja erityisopetukseen
HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 2 (3) - Mielivaltaa Helsingin opetusvirastossa
HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 3 (3) - Koulukirjat

17 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Niin, tietenkään tuo kustannus ei ole iso perheelle. Kontaktimuovi maksaa 2-3 euroa rulla. Olen kuitenkin sitä mieltä että kun yhteiskunta lisää perheiden kustannuksia milloin milläkin verukkeella (nyt esim. suunnitteilla 6cent/km tiemaksu) niin miksi ihmeessä meidän pitäisi vielä vapaaehtoisesti ottaa maksettavaksi kuluja jotka eivät meille kuulu. Oli sitten tarkoitusperät kuinka ihanteellisia tahansa.

Nimetön kirjoitti...

Muistan kyllä omien lapsien ajoilta kun koulua aloittelivat 90-luvun lopussa niin koulu antoi valmiiksi leikatut kontaktimuovi palat kirjojen päällystämiseen. Sen jälkeen säästöt ovat ajaneet kunnat siihen että kustannuksia työnnetään vanhemmille ja kaiken lisäksi uhkaillaan seurauksilla jos kirjoja ei päällystetä.

Kirjoja ei tarvitse päällystää omalla kustannuksella. End of discussion.

Nimetön kirjoitti...

Näyttää olevan oikeutta kaikkeen maksuttomuuteen jopa majoitukseen. Ehdota että kaikki opiskelu muutetaan maksulliseksi peruskoulusta alkaen. Oppii ne kakaratkin paremmin tavoille kun peruskoulu maksaa 2-3 tonnia lukukausi. Ilmainen opiskelu Suomessa on neuvostoperinteitä. Jos niitä lapsia on pakko tehdä niin maksakaa myös kulut!

Nimetön kirjoitti...

Ehdota että kaikki opiskelu muutetaan maksulliseksi peruskoulusta alkaen. Oppii ne kakaratkin paremmin tavoille kun peruskoulu maksaa 2-3 tonnia lukukausi.

Lapset eivät ymmärrä rahan arvoa samalla tapaa kuin aikuiset.

Ja onnea vain tuolle tielle, malliesimerkin voit katsoa jenkeistä, jossa kuilua löytyy ja kodittomia enemmän kuin täitä turkissa, lukutaidottomia helvetin paljon ja ihan yksinkertaisetkin perusasiat useimmilta hakusessa.

Ei missään nimessä tule luopua ilmaisesta opetuksesta, sillä tätä yhteiskuntaa eteenpäin viedään koko ajan!

Terveisin lapseton veronmaksaja

Nimetön kirjoitti...

Kyseessä on tietysti varsin pieni rahasumma, mutta rinnastaisin tämän toiseen tilanteeseen, jossa siinäkin oli kyse pienestä rahasummasta. Taannoin keskusteltiin näet siitä, voiko koulu velvoittaa oppilaita maksamaan esimerkiksi bussilipun opetukseen liittyvän retken vuoksi?

Bussilippurahan pyytäminen oli lainvastaista, koska koulu on maksuton. Tässä tapauksessa maksusta koitunut hyöty olisi kuitenkin kokonaisuudessaan kulutettu rahan maksaneen oppilaan omaksi hyödyksi, ja koulupäivä saa myös laadullista sisältöä lisää. Kontaktimuovitapauksessa oppilasta pyydetään jälleen rahoittamaan koulun toimintaa, mutta tästä koituva hyöty menee pääsääntöisesti kirjan seuraavan käyttäjän hyödyksi eikä oppitunnin sisältö muutu yhtään miksikään. Kumpikohan on maksajan kannalta reilumpaa?

Itse vanhempana olen kyllä valmis maksamaan kummatkin yllämainituista menoista, mutta varmasti löytyy myös niitä perheitä, joissa raha on erittäin tiukassa. Kun koulu on maksuton (lue: verovaroilla rahoitettu), sen pitäisi sitten myös olla maksuton.

Nimetön kirjoitti...

Niin, eiköhän tämä ole seurausta osan nykyvanhempien käytöksestä. Kun MINUN LAPSENI on tärkeämpi kuin kaikkien muiden lapset yhteensä. Kun MINUN LAPSENI rääkäisee täytyy opettajan hypätä! Kun MINUN LAPSENI oirehtii, on se opettajien ja koululaitoksen vika! EI MINUN!

Kautta aikain on Suomen kouluissa ollut tapana että oppilaan vanhemmat maksavat joistain asioista kouluvuoden aikana. Ja nyt jos et tiedä mistä niin älä kommentoi!

Paskamaisintahan tässä on se, että kyseiset vanhemmat opettavat lapsilleen täysin paskoja arvoja. On nämä vanhemmat mitkä ovat sitä mieltä että heidän kullannupullaan on erityisoikeuksia koska HE sanovat niin. Ja sitten on näitä huono-osaisempien lapsia ketkä ei ikinä saa edes kunnon mahdollisuutta. Sekakäyttäjävanhemmat kyllä vaativat kaikkea Venuksen ja Neptunuksen väliltä. Vain vahvimmat näistä lapsista ikävä kyllä selviää täysjärkisinä aikuisuuteen...

Nimetön kirjoitti...

Edelliselle kommentoijalle, voi, en tiedä itkeä vai nauraa siitä kuinka paljon voi olla puurot ja vellit sekaisin.

Oletko todella sitä mieltä että lain noudattaminen ei kuulu kouluille ja opetusvirastoille että he voivat päättää itsenäisesti milloin lakia kuuluu noudattaa ja milloin ei?

Vai onko perustelusi se että kun aina on rikottu lakia niin voidaan rikkoa nytkin?

Entäs jos yksityishenkilönä ottaisin saman linjan, kaikki laki ei koske minua ja päätän itse milloin noudatan ja milloin ei.

Jos koulun toimintatapa perustuu periaatteeseen että lakia ei tarvitse noudattaa niin on siinä kyllä todella mehevät elämänohjeet ja opetuksen niille pienille lapsille.

Herää aikuiseksi!

Nimetön kirjoitti...

Ei se muovin hinta nyt mitään, mutta touhu on aika v-mäistä noin muuten. Ne muovit on yllättävän vaikea saada leikattua ja laitettua ilman hirveitä ryppyjä ja ilmakuplia. Ihan ensimmäisen vuoden koululaiselta tuskin useimmiten edes onnistuu, vaan vanhemmat sen joutuu tekemään.

Nimetön kirjoitti...

Jos yhteiskunta haluaa että vanhempien on päällystettävä kirjat omalla kustannukella niin sitten muuttavat eduskunnassa lainsäädäntöä jolla tämä määrätään. Siihen asti voimassaolevan lainsäädännön perusteella kirjojen päällystämisen kustannukset eivät kuulu vanhemmille. Perusopetus on ilmaista. Jos tämä ei jonkun mielestä ole oikein, niin sekin voidaan korjata lakia muuttamalla. Siihen asti toimitaan lakien mukaan eikä mielivallan mukaisesti.

Nimetön kirjoitti...

Edelliselle kommentoijalle, voi, en tiedä itkeä vai nauraa siitä kuinka paljon voi olla puurot ja vellit sekaisin.

En tiedä oletko blogisti vai joku täysin urpo kommentoija. Mutta veikkaan että vellit pursuaa jo korvistasi. Sen verran heikkoja argumentteja tänne kirjoittelet...

Oletko todella sitä mieltä että lain noudattaminen ei kuulu kouluille ja opetusvirastoille että he voivat päättää itsenäisesti milloin lakia kuuluu noudattaa ja milloin ei?

Kerrotko tähän blogitekstiin liittyen missä laki rikotaan? Muistuttaisin myös että koko kysymys on yhden kullannupun vanhemman tunnevärittynyt kirjoitus. LUEPA SE NYT TARKEMMIN UUDESTAAN.

Vai onko perustelusi se että kun aina on rikottu lakia niin voidaan rikkoa nytkin?

Taisin pyytääkin että älä kommentoi jos et asiasta mitään tiedä... No niin, toivottavasti edes kuulostit edes omasta mielestäsi fiksulta.


Entäs jos yksityishenkilönä ottaisin saman linjan, kaikki laki ei koske minua ja päätän itse milloin noudatan ja milloin ei.

Anna mennä. Sinun äo:lla en vähempää odottaisikaan...

Jos koulun toimintatapa perustuu periaatteeseen että lakia ei tarvitse noudattaa niin on siinä kyllä todella mehevät elämänohjeet ja opetuksen niille pienille lapsille.

Kehottaisin palaamaan alkuperäiseen kritiikkiini. Vaikka sinähän et sitä ymmärrä koska uskot että Sinun lapsesi on täysin speciaali niiden muiden samalla luokalla olevien joukossa. Opetajakin on typerä yliopisto koulutettu moukka sinuun verrattuna. Sinä kun kuitenkin olet teidän firman tehokkain tampoonien myyjä!

Herää aikuiseksi!

Niinpä!

Nimetön kirjoitti...

"Herää aikuiseksi!"

Sanoo ihminen, jonka kirjoituksista ei saa mitään selvää.

Nimetön kirjoitti...

Ainakaan minä tai minun lapsi emme päällystä mitään koulukirjoja omalla kustannuksellamme.

Nimetön kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe, joten kommentoin itsekkin muutaman asian.

Kerrotko tähän blogitekstiin liittyen missä laki rikotaan?

Jopa omalla sisälukutaidollani löydän selvästi blogiteksistä että perusopetuslain 31§ mukaan opetus, sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia. Koulukirjojen päällystämisestä aiheutuu kuluja hankitun päällystysmateriaalin muodossa. Näitä kuluja ei voi maksuttomuus vaatimuksen perusteella määrätä oppilaalle tai hänen vanhemmilleen.

Minusta on aika selvää että lakia rikotaan jos koulu vaatii poikkeamaan maksuttomuusolettamuksesta.

Harvinaisen selkeää.


Nimetön kirjoitti...

Näinhän se on. Jos koulu antaa päällystämismateriaalin niin asia on kunnossa. Jos materiaali pitää itse maksaa oppilas ja huoltaja voivat itse päättää päällystävätkö kirjat vai eivät. Jos päällystämistä vaaditaan omalla kustannuksella rikotaan lakia maksuttomuudesta. Ei tämä tämän kummempaa ole.

Nimetön kirjoitti...

Aihetta sivuten. Oman ekaluokkalaisen ympäristöopin kirja katosi tänään. Kirja ei ole kertaakaan ollut kotona, vain koulussa. Ekalla luokalla luonnollisesti kirjat ovat pulpetissa noin käytännössä kaikkien saatavissa. Myös muita luokkia käy samassa luokkahuoneessa.

Kuka korvaa ja mihin voin vedota? Mielestäni opiskelija/perhe ei voi olla tämän kaltaisessa tilanteessa vastuussa?

Nimetön kirjoitti...

Jos se on ollut kokoajan luokassa koulu selvittäköön mihin kirja on kadonnut. Pääsääntösesti jos oppilas hukkaa kirjan esim. kotimatkalla tai kotona tai "koira syö sen" niin vanhemmat ostavat uuden kirjan lapselleen. Jos kirjaa on kokoajan pidetty koulussa on koulu siitä vastuussa. Senhän on voinut ottaa esim. oppilas joka on kadottanut itse ensin omansa.

Nimetön kirjoitti...



Anonyymi kirjoitti...
Näinhän se on. Jos koulu antaa päällystämismateriaalin niin asia on kunnossa. Jos materiaali pitää itse maksaa oppilas ja huoltaja voivat itse päättää päällystävätkö kirjat vai eivät. Jos päällystämistä vaaditaan omalla kustannuksella rikotaan lakia maksuttomuudesta. Ei tämä tämän kummempaa ole.


Niin, pitääkö tämä teille lukutaidottomille oman edun ajajille nyt rautalangasta väätää? No näin voisin tehdä mutta en sitä kiusallanikaan tee. Tiedättekö miten pidetään hullua jännityksessä? No ehkä kerron sen teille seuraavassa kommentissa...

Mutta palatakseni tohon lainattuun tekstiin. Onko vaatimus oppikirjojen päällystämisestä ehdoton ja pelkkä päällystämättä jättäminen saattaa aiheuttaa korvausvelvollisuuden? Kysynpä vaan? Blogisti sitten esittää paljon omia näkemyksiä millä ei ikävä kyllä ole lainavoimaa...