Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

torstaina, helmikuuta 14, 2008

Viking Line

Luin Iltalehdestä uutisen "Viking Line vei lapsen keksit ja banaanit" ja tuli mieleen läheltä seurattu asiakaspalvelukokemus Viking Linen kanssa, joka tapahtui 90-luvun lopussa. Mitä nyt vanhoja muistelemaan, mutta uutisesta päätellen mikään ei ole punaisilla laivoilla muuttunut. Blogia ei vielä silloin ollut, mutta ehkä nyt on aika palata asiaan. Aikaa on mennyt 10 vuotta enkä kyseisen kokemuksen jälkeen ole kertaakaan käyttänyt Viking Linen palveluja, vaikka vuosittaisia laivamatkoja niin Ruotsiin kuin Tallinnaankin on kertynyt 3-5 kertaa vuosittain. Vielä kymmenen vuoden jälkeenkin kuin kuulen ihmisten suunnittelevan laivamatkaa tai risteilyä muistan mainita ettei Viking Linea pidä missään nimessä käyttää. Aika monet uskovat.

Kaksi lapsinen perhe lähti 24-tunnin risteilylle 90-luvun lopussa. Laivana oli muistaakseni Viking Linen Cinderella. Hytti oli karmaisevassa kunnossa. Haju oli ummehtavan virtsamainen, petivaatteet riekaleiset ja ilmastointi puhalsi lämmintä. Ilmastoinnin säädinkään ei toiminut. Hytistä yritettiin tehdä valitus 7-kannen info-pisteeseen, mutta turhaan. Laiva ei ollut täynnä, joten hytin vaihto ei olisi ollut ongelma. Virkailijan mukaan hytit eivät nyt aina ole "priimakunnossa". Entä haju? "Eikös lapsiperheissä toi paska tuoksu muutenkin." Aika pistämättömästi jäi mieleen virkailijan sanavalinta ja kielenkäyttö. Kun virkailijalta kysyttiin osaisiko hän puhua yhtään ystävällisemmin, hän kehoitti siirtymään syrjemmälle, että muitakin ihmisiä keritään palvella.

Viking Line oli tuolloin mainostanut risteilyä nimen omaan lapsiperheille. Lapsille omat leikkipaikat, -nurkkaukset ja -huoneet. Yhdestä neuvotteluhuoneesta oli tehty ns. leikkihuone jossa oli yhteensä kolme lelua ja tuolit seinän vieressä. Siinä sitä oli lapsille virikettä. Entä se leikkinurkkaus? Lasikuidusta tehty hökkeli ravintolan kulmassa. Pieni 2 x 4 metrin tila johon kulkeutui metrin päässä istuvien ravintolan asiakkaiden tupakansavu. Kaiken lisäksi leikkinurkkauksessa haisi Viking Linen virkailijan omalla kielellä mainittu "paska". Oli kuulema putkistossa jotain vikaa.

Iltaruokailu buffet-ravintolassa sujui kohtuullisen mallikkaasti. Palvelu oli kuitenkin harvinaisen tympeää ja ammattitaidotonta. Tarjoilijalta kysyttiin mahdollisuutta lämmittään pienen alle kaksi vuotiaan lapsen oma ruokajuoma mikroaaltouunissa. Tarjoilijan vastauksen mukaan ravintolaan ei saanut tuoda omia juomia eikä ruokia. Kuulostaako tutulta? Siis hetkinen, nyt kyse oli kaksi vuotiaan ruokajuomasta. Lapsi ei voinut juoda tavallista maitoa tai limsaa, puhumattakaan nyt viinistä. Vasta toinen tarjoilija kertoi että mikroaaltouuni on ravintolan toisella seinustalla. Kiitos.

Nukkumisesta hytissä ei tullut hajun takia mitään. Jopa lapset jotka nyt tottuvat nopeasti kaikkeen valittivat tuoksusta. Petivaatteiden tilalle laitoimme pyyhkeet. Pyyhkeet sentään näyttivät puhtailta. Aamulla useamman silmät kirvelivät ja punoittivat. Olen samaa mieltä, selvästi hytti ei ollut "priimakunnossa".

Aamu sujui rauhallisesti. Aamiaiselle mentäessä sama illalla kiukutellut tarjoilija kehoitti syömään nopeasti. Ei tarvitse sitten niiden lasten kanssa "vitkastella". Täällä on jonoa.

Risteilyn jälkeen asiasta tehtiin sähköpostitse kirjallinen reklamaatio, jossa koko tapahtuma kuvattiin. Tarjoilijan ja info-pisteen virkailijoiden nimet mainittiin. Reklamaatiossa oli yhteystiedot puhelinnumeroineen eikä siinä pyydetty mitään hyvitystä. Ainoastaan todettiin tapahtunut ja pyydettiin Viking Linea kommentoimaan asiaa.

Kolmeen viikkoon ei kuulunut mitään. Reklamaatio lähetettiin uudelleen. Viking Linen palvelunumeroon soitettiin ja kysyttiin toimiiko sähköpostilla lähetetty reklamaatio vai pitääkö se tehdä perinteisesti. Sähköpostilla voi kuulema lähettää. Kahden viikon päästä tuli lyhyt vastaus. Reklamaatio oli lähetetty Maarianhaminaan käsiteltäväksi. Ei anteeksipyyntöä tai pahoittelua. Neljä kuukautta myöhemmin asiaa tiedusteltiin. Vastaus oli sama. Maarianhamina käsittelee. Ei anteeksipyyntöä.

Tämän jälkeen alkoi Viking Line boikotti ja se jatkuu edelleen hyvällä menestyksellä. Pelkkä anteeksipyyntö tai pahoittelu olisi riittänyt. Reklamaatiosta ei koskaan kuulunut mitään.

Vuonna 2005 asiaa tiedusteltiin piruttain uudelleen. Tilanne kuvattiin vielä kerran, kerrottiin reklamaatiosta ja että Maarianhaminan konttori on luvannut käsitellä asian. Kauanko se vielä kestää? Nyt vastaus tuli tylysti, yllättäen kahdessa tunnissa: "Reklamaationne on niin vanha ettemme pysty siihen enää vastaamaan. Terveisin XXXX XXXXXXXXXXXXX Oy Viking Line Ab". Eikä taaskaan, edes pahoittelua.

Seuraavan kerran kun lähdette risteilylle. Vartakaa matkanne puhelinnumerosta 0600 174 552 tai osoitteesta http://www.tallinksilja.com/ .

88 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heheh, täähän on hauska juttu. Joo, ei mullakaan ole hyviä kokoemuksia punaisista. Sitäpaitsi ne laivat on niin huonossa kunnossa ettei sinne edes kehtaa mennä vaikka maksaisivat.

Anonyymi kirjoitti...

Lomaristeily sai tympeän alun, kun vartijat pysäyttivät kaksilapsisen perheen ja pyysivät saada tarkistaa lastenvaunut ja matkalaukut.

Joo, taas se nähdään. Siellä on noita virkaintoisia vittupäisiä vartijoita jotka luulevat olevansa jumalia. Ei mitään uutta ... vartijan hommiin en rupeaisi millään, joku itse kunnioitus pitää olla .

Anonyymi kirjoitti...

Viking Line 2006. Pilalle mennyt risteily tarjoilijan takia. Reklamaatio tehty syksyllä 2006, ei mitään vastausta. Mitä kertoo?

Anonyymi kirjoitti...

Joo, tyylitietoisen valinta on silja. Maksan mielummin enemmän ja käyn harvemmin, mutta ei kiitos punaisille laivoille. Sen jälkeen kun tallink osti siljan kaikki siljan laivat ovat palvelultaa alkaneet muuttua "venäläisiksi", you know what I mean?

Anonyymi kirjoitti...

"Eikös lapsiperheissä toi paska tuoksu muutenkin."

Aika paha ... jos oma muija ois ollut tossa niin varma ois leiponut lättyy ... ois ainakin ollut menoa risteilyllä .... kuten aina .... hrh

Anonyymi kirjoitti...

Tottakai Silja, tyylissä on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on kyllä hieman toisenlainen kokemus Vikingin reklamaatio-osastosta. Lapsemme sai taxfree-myymälästä lelun, joka rikkoutui kotiinpaluun jälkeen melkein heti. Lähetimme asiasta reklamaation Viking Linelle, johon tuli varsin nopeasti ja asiallisesti vastaus. Rikkoontunut tavara hyvitettiin täysimääräisesti, jonka lisäksi lapselle lähetettiin värityskirja ja värikynät. Asiasta jäi hyvä mieli.

Ajankohta ei kylläkään ollut 1990-luvun loppu vaan viime vuosi.

Huonoja reklamaatioiden käsittelijöitä kyllä löytyy. Noin vuosi sitten tein eräälle lentoyhtiölle reklamaation lennon peruuntumisen johdosta. Vielä en ole vastausta saanut, mutta kunhan ehdin ja viitsin, lähetän asiasta uuden kirjeen. Enpä tosin ole yhtään lentoa lentänyt tuolla lentoyhtiöllä sen jälkeen, kilpailijalla sitä vastoin useitakin.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä vain osoittaa että reklamaatiot pitää ottaa vakavasti ja hoitaa tyylillä. Kustannus mikä tulee hoitamattomista tai huonosti hoidetuista reklamaatioista voi olla suuri. Yksikin karkotettu asiakas on aina menetys vaikka se taloudellisesti ei olisikaan merkittävää. Tosin senteistä se miljoonakin koostuu.

Anonyymi kirjoitti...

Niin ja Viking saa 10 vuotta sitten möhlimänsä jutun uudelleen vastaansa. Näin se kissa kiertää...

Anonyymi kirjoitti...

Tuntuu siltä että vikingillä asiakaspalvelu prosessi ei ole kunnossa. Itselläni on aivan vastaava kuin yllä mainittu lelun hajoaminen. Lapselle ostettiin tax free myymälästä lelu joka hajosi jo laivalla oltaessa. Kyseessä oli selvä tuotevirhe. Elektroninen laite jonka näyttö pimeni normaali käytössä. Heillä ei virkailijan mukaan ole kuulema velvollisuutta vaihtaa tuotteita. Virhevastuusta väitti ettei se koske laivoja jotka ovat kansainvälisillä vesillä. Täyttä puppua, jokainen sen ymmärtää. Oli muuten meidänkin perheellä viimeinen kerta noilla laivoilla. Tämä sattui 3 kk sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on kolarikorjaus kokemus Biliasta. Autoomme ajoi toinen auto ja se joutui Bilian pajalle, vaihtoivat koko taka-akseliston / tmv. Takaisin saatuamme auton oli jarrut unohtuneet ilmata. Asiasta puhelimitse reklamoituamme meille ehdotettiin uusia koko takaosan jarrurummut. Sanojeme tueksi haimme "jyrin-pajalta" tukea, kun ei itse oikein autoista ymmärrä, ja otimme uudestaa yhteyttä Biliaan, jarrut korjaantuivat päivässä, tosin hieman nyreässä ilmapiirissä, kun vaadimme käyttöautoa korjauksen ajaksi.
Ei jäänyt hyvä maku koko B. pajasta ja olen jokaiselle muistanut mainita kokemuksestani k.o. korjaamon kanssa.

Muistan erään kauppaavan matkaajan kerran sanoneen että: " hyvästä palvelusta kerrot n. 10 hlölle - huonosta n 50. henkilölle ".

Anonyymi kirjoitti...

Mussun Mussun!!! Näin yleensä tällä turhalla narina blogissa

Anonyymi kirjoitti...

Faktaa faktaa, poika. Kyllä internet on nykypäivänä mesta paikka. Negatiiviset palvelut tulevat äkkiä ilmi. Toista oli vuosikymmen sitten. Nyt on mahdollisuus tyytymättömänä todella kertoa kaikille minkälaista palvelua on saanut. Viesti on todella kaikkien saatavilla. Hieno homma, noh, viikingillä en nyt muuutenkaan matkusta kun laivat on sellaisia räkälöitä, niissä viihtyy lähinnä juopot ja muut hörhöt joilla elämäntyyli ja paraskokemus on keskaripullo kädessä laivan käytävällä ... hyi hitto

Anonyymi kirjoitti...

Omat kokemukset kilpailijan reklamaatioprosessista ainakin ovat kerrassaan loistavat. Olimme muutama vuosi sitten avokin kanssa laivalla ja illalla baarissa avokkini sai baarimikoilta hiukan kärkkäitä kommentteja, ei nyt mitään vittuilua mutta ei täysin asiallista toimintaa. Lähetimme risteilyn jälkeen palautteen asiasta, ilman korvausvaateita. Vastaus tuli parin päivän sisällä ja siitä pari päivää niin posti toi pari lahjakorttia.
Eipä ole kertaakaan punaisia edes harkittu, tuttujen kommentit ovat olleet sitä tasoa mitä tääläkin kerrottu niin parempi pysyä sinisissä.

Anonyymi kirjoitti...

Huonompaan suuntaan on kuulemma mennyt entisellä Siljallakin. Onko kellään kokemuksia esim. Finnlinesista?

Anonyymi kirjoitti...

Kävinpä parin vuoden tauon jälkeen Tallinnassa ja Pärnussa, meno Silja Starilla ja paluu Silja Galaxyllä.

Palvelu oli todella nyrpeää molemmilla laivoilla. Olin toki lukenut etukäteen että palvelu on huonoa, mutta että se on näin huonoa oli kyllä yllätys. Hymyä et näiltä laivoilta saa, ainakaan asiakaspalvelusta, se on varma. Ennen oli todellakin toisin...

Anonyymi kirjoitti...

Mulle kävi muutama vuosi sitten viikkarin laivalla siten, että olimme lähdössä reissuun motukalla ja odottelimme sitten laivan ulkopuolella sateessa vuoroamme. Kesti todella kauan ja autoja ja rekkoja lastattiin siinä välissä paljon. No sitten tuli meidän vuoro ja meidät ohjattiin 2:n peräväunun väliin ja alettiin hoputtaa että äkkiä, kun tuohon tullee rekkoja eteen! No ei se ihan helposti käy kun irrottelee tavarat ja sitoo pyörän (paskaisilla naruilla) ja niinhän siinä kävi, että rekka ajettiin meidän eteen. Jouduimme konttaamaan kamojen kanssa rekan alta! Hytissä huomasin että jostakin tulee paikat ihan rasvaan ja huomasin, että uuden ajotakin selässä oli iso klöntti rasvaa! Ja 2viikon reissu edessä... Putsailimme parhaamme mukaan takkia, joka meni pilalle, koska se rasva ei siitä koskaan pois lähtenyt. Tein reklamaation ja siihen vastattiin, kun tein sen muistaakseni pari kertaa. Mutta vastaus oli:"maksamme pesumaksun" Kun laitoin tiedon, että se takki on pilalla, niin siihen ei sitten enää ikinä tullut vastausta. On aika selvää, että punaisilla laivoilla emme ole sen jälkeen liikkuneet. Emmekä liiku.

Anonyymi kirjoitti...

5 henkinen porukkamme;2 aik ja 3 lasta kyllä pettyi siljaan hiihtolomalla!nuorten pelinurkka oli remontissa(ei mainintaa nettisivuilla)leffa jota sivuilla mainostettiin ei enää pyörinytkään,lapset olivat suunnitelleet sen laivalla katsovansa...promenade kannen keskellä järjestettiin joku v....tanssishow jonka aikana kukaan ei päässyt laivan päästä päähän ,meinasi iskeä aikuiselle paniikki kun jäätiin jumiin ihmismeren keskelle,saati sitten lapselle!selvin päin tilattu ja vahingossa kaadettu viinilasillinen,jonka olisin uudelleen maksanut,iskettiin täytettynä eteeni ja kehotettiin pitämään se "tällä kertaa pystyssä",erittäin tylysti.henkilökunnan alttius ystävälliseen palveluun oli aivan kateissa,kannattaisi varmaan alan vaihtoa harkita jos duuni tuntuu niin v....maiselta...reissun pelasti uskomaton höjlings-bändi yökerhossa!palautetta lähetetty,kuulemma kuukauden sisällä vastaavat...odottaen!

Anonyymi kirjoitti...

Sen jälkeen kun Tallink osti Siljan noi laivat on vedessä seilaavia venäläisiä paska paatteja. Eikä viking ole yhtään sen parempi. Tärkeää on kuitenkin AINA, reklamoida ja pitää asiasta meteliä. Uhkailla vaikka tällaisella blogilla. Mä meinaan uhkailin Philipsin asiakaspalvelua ja olivat aika tietoisia tämän blogin olemassaolosta.

Anonyymi kirjoitti...

Kurkatkaapa viikkarilla patjan alle.......voi olla, että jää nukkumatta.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200803147387392_ul.shtml

Naista suudellut nainen heitettiin ulos Cinderella-laivan yökerhosta

Anonyymi kirjoitti...

Lässyn, lää...

Viking lähettää teille ilmaisen risteilylipukkeen, menette laivaan ja odotatte 75m2 Sviittiä saunoineen ja poreammeineen???

Jos laatua haluaa, maksaa hieman ja OSTAA luksushytin. Itselläni ei ole YKSIKÄÄN lukuisista VIkingillä tehdyistä matkoista ole ollut pettymys. Asiakaspalvelu toimii mainiosti ja jos osaa kohteliaasti kysyä korviketta, sen on kyllä aina saanut .

Siljalla taas menee Buffet-ravintolaan ja Stefan ei puhu Suomea tahi Englantia ja mädäntyneet paprikat sekä raaka liha odottavat jäähtyneenä "lämminruokalinjalla". Yökerhoon kun menee ja maksaa Coca-Colan 20€ setelillä, tarjoilija toteaa setelin kassaan laitettuaan siinä olevan liian vähän ja vaatii 3€ lisää. Että hyvää matkaa Siljalla!

Anonyymi kirjoitti...

Itse siirryn boikotoimaan Viking Lineä, sen verran pahoja pettymyksiä on tullut viime aikoina kyseisestä yrityksestä ja heidän toiminnastaan!

Anonyymi kirjoitti...

Jepjep...täähän tuli hyvään saumaan luettua, kun piakkoin on lähtö viikkarilla Ruotsiin. :S Tosin oon matkustanut Siljalla, Vikingillä ja Tallinkilla useasti ja ei mistään oikeastaan huonoja kokemuksia, mut ainahan se voi nurkan takana odottaa...

Anonyymi kirjoitti...

juu eihän sitä voi kieltää että viking line on huonommassa kunnossa kuin esim. silja line. mutta kun lueskelee noita kommentteja niin alkaa itsekin tuntua siltä että en enää viikinkiin astu. itse olen ollut viking isabellalla vain kerran , ainoa vikingillä käyntini. siljalla olen ollut serenadella ja europalla ainakin 20 kertaa. eikä se koskaan kyllästytä. jotenkin minulle on jäänyt sellainen fiilinki että viking on huono laiva. ja niinhänse taitaa olla. tosin siljan buffetin "myyjille" ei tekisi pahaa pieni suomenkielen uusintakurssi. no taas ens viikolla silja europalle. JA jos jotain valittamista on niin voitte olla varmoja että kirjoitan sen tänne !

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on vaan niin, että Silja on ryssien paatti eli jatkossa mennään viikkarilla ellei tule samanlaisia kokemuksia vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tallinkilla useasti reissaavana olen huomannut, että asiakaspalvelukulttuureissamme Viron kanssa on tosiaan eroja. Hymy ei kuulu kalustoon ainakaan automaattisesti, mutta eivät he ihan kaikki ilkeitäkään ole. Jos itse käyttytyy ystävällisesti niin on ainakin paremmat mahdollisuudet saada "hyvää palvelua", kuin jos lähestyy asiaa siitä näkökulmasta, että asiakaspalvelija on "alamainen". Toisinaan vaan saattaa näin olla, että itsessäkin jotain parantamisen varaa. En kiistä silti, etteikö huonoa palvelua väliin olisi ihan tasapuolisesti kaikilla laivayhtiöillä. Ihmisiähän siellä on töissä.

Anonyymi kirjoitti...

Jees olinpa tuossa matkalla ruotissa käymään viikingillä :

hytin WCstä tuli jatkuva viemärin katku ja hytin lattia haisi oksennukselta.

Ruokailuun oli joko 1,5h jono tai sitten seisova pöytä joka olisi pitänyt varata ennen matkaa.

sitten oli vaihtoehtona muoviin paketoidut ylihintaiset ruisleivät. Ja omia eväitä ei saa tuoda... joo-o seuraavaksi kyllä pakkaan eväät mukaan ja ehkä myös ilmanraikastinta.

hyvin menee.

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi omakohtaista kokemusta Viking Linelta.

Tapaus 1: Viking Line Mariella, kevät 2007

Risteilyn ensimmäisenä päivänä ostin laivan tax-free-myymälästä pakkauksen saksalaisia kuivattuja minisalameja. Söin pakkauksesta muutaman makkaran, kunnes tajusin maun olevan jokseenkin kuivakka.

Tarkistin pakkauksesta elintarvikkeiden parasta ennen -päiväyksen, ja huomasin tuotteen vanhentuneen kaksi viikkoa ennen myyntipäivää.

Seuraavana päivänä marssin takaisin myymälään ja puhuttelin erästä n. 35-vuotiasta miesmyyjää asiasta. Näytin hänelle pakkauksen ja esitin asiani lyhyesti: ilmaisin tyytymättömyyteni tapahtuneeseen ja ihmettelin, tapahtuuko laivan myymälässä useinkin tällaista. Puhetyylini ja asenteeni olivat lievästi paheksuvia, mutta rauhallisia ja sovittelevia. Ainoa tarkoitukseni oli saada rahat takaisin pilaantuneesta tuotteesta, ihan vain periaatteesta. En halua päästää kauppoja vastuusta, mikäli ne myyvät pilaantutta ruokaa.

Myyjä kimpaantui valituksestani täysin ja vastasi ääntään korottaen, että mikäli olen syönyt vanhentunutta lihaa, minä joudun samantien vatsahuuhteluun.

Olin kuin lapiolla päähän lyöty ja kysyin myyjältä, oliko hän tosissaan. Mitään vastaamatta hän nousi kassansa takaa, käveli luokseni, otti minua käsivarresta kiinni ja toisti, että nyt mennään vatsahuuhteluun.

Vedin käteni irti ja ääntäni korottaen vaadin myyjää välittömästi pyytämään esimiehensä paikalle.

Esimies, myymäläpäällikkö, saapui noin kymmenen minuutin odottamisen jälkeen. Hän käyttäytyi aluksi hieman uhkaavasti ja toisti myyjän esittämän kannan vatsahuuhtelusta. Pian hän kuitenkin ilmeisesti tajusi, että olen sittenkin suhteellisen sivistynyt ja hyväkäytöksinen ihminen, eikä ollut mitään syytä uhkailla. Hän muutti äänensävynsä rauhalliseksi ja laski äänenvoimakkuuttaan, pyysi siirtymään kanssaan vähän sivummalle keskustelemaan asiasta.

Esitin myymäläpäällikölle ensimmäisen valitukseni koskien salameja ja kysyin, tapahtuuko tällaista useinkin. Hän esitti pahoittelunsa ja totesi, että virheitä voi sattua kyllä henkilökunnan toimesta, mutta ne eivät ole tavanomaisia. Hän lupasi, että tuotteen hinta hyvitetään minulle. Hyväksyin anteeksipyynnön ja selityksen.

Olin kuitenkin sen verran pöyristynyt myyjän ja osittain myymäläpäällikönkin käyttämästä selvästi uhkaavasta lähestymistavasta, että kysyin, mitä kautta voin tehdä tehokkaan ja varmasti tiensä perille löytävän valituksen näistä kahdesta miehestä.

Myymäläpäällikkö oli välittömästi hyvin sovitteleva ja mukava. Hän esitti, että minun kannattaisi nyt harkita asia läpi hänen kanssaan. Olihan se selvää: aioin nimetä myös hänet tulevassa valituksessani.

Pysyin tiukkana ja vaadin myymäläpäälliköltä sekä hänen esimiehensä että asiakaspalveluosaston yhteystiedot. Lisäksi pyysin häntä kirjoittamaan minulle paperille hänen itsensä sekä myyjän koko nimet. Hän kirjoitti pyytämäni tiedot paperille ja pahoitteli vielä kerran. Hän kysyi lopulta, voiko hän tehdä jotakin korvatakseen asian minulle - esimerkiksi tarjoamalla illallisen minulle ja seurueelleni laivan buffetravintolassa sekä muutaman drinkkilipun.

Päätin hyväksyä hänen tarjouksensa ja kehuin myymäläpäällikköä hyvästä asiakaspalvelusta ja terveestä asenteesta. Sovimme, että hän puhuttelee minua uhannutta myyjää vielä ja pitää tapauksen mielessään tulevaisuudessa. Teoillaan hän saavutti juuri sen, mitä halusikin: päätin olla valittamatta tapahtumista virallisempia teitä.

Tapaus 2: Viking Line Gabriella, kevät 2008

Risteilyn ensimmäisenä iltana olin seurueineni nauttimassa alkoholijuomia ja kuuntelemassa livemusiikkia laivan pubissa. Asiakaspaljoudesta johtuen jouduimme jakamaan pöydän erään toisen seurueen kanssa, joka oli meille entuudestaan tuntematon.

Osa tuntemattoman seurueen henkilöistä oli niin humalassa, että he kaatoivat pöytämme juomineen. Siirryimme vähän etäämmälle, mutta olimme kuitenkin ilmeisesti samassa pöydässä ainakin henkilökunnan silmissä.

Hetken aikaa istuimme siinä ja kuuntelimme musiikkia. Esitin bändille biisitoiveen, mutta he eivät tunteneet sitä. Ilkikurinen hymy kasvoillani näytin bändin laulajalle peukaloa alaspäin, niin kuin voisi helposti kokea olevan tapana tuollaisessa tilanteessa.

Pian humaltunut seurue kaatoi pöydän toistamiseen, ja henkilökunta kutsui vartijat paikalle poistamaan meidät baarista. Ja näin tapahtui. Pöydän kaatanut seurue poistui paikalta kiltisti, mutta minä koin joutuneeni kohdelluksi väärin, sillä minulla ei ollut osaa eikä arpaa tapahtumiin.

Pysäytin nuoremman vartijoista kysyäkseni, miksi hän poisti minut ja ystäväni baarista. Korjasin, että me emme kuuluneet riehuneeseen seurueeseen. Hän kehotti minua menemään vain pois, niin kaikki päättyisi paremmin.

Samassa bändi oli aloittanut tauon, ja jäsenet kävelivät ohitsemme. Laulaja veti vartijan sivummalle ja kuiskasi tälle jotakin, en kuullut, mitä. Vartija palasi luokseni ja kehotti minua poistumaan baarin luota, käski minut hyttiini.

Vanhana valittajana suivaannuin teosta niin, että päätin tehdä vartijasta valituksen. Pyysin häntä kertomaan nimensä tätä tarkoitusta varten. Hän kieltäytyi ja lähti kävelemään pois luotani. Yritin tavoittaa häntä, mutta hän alkoi hölkätä matkoihinsa.

Suutuin tapahtumista niin, että marssin infotiskin luo viedäkseni valitusprosessin päätökseensä. Kysyin tiskin hoitajalta vartijoiden nimiä tai vaihtoehtoisesti esimiehen tietoja. Hoitaja kysyi, miksi, vastasin, tehdäkseni valituksen heidän toiminnastaan.

Infotiskin hoitaja soitti puhelun jonnekin, ja noin kahdessa minuutissa meidät baarista poistaneet vartijat (nuorempi silmälasipäinen, jolle jo juttelin, ja vanhempi kaljupäinen) ryntäsivät paikalle. Nähdessään minut he selvästi odottivat hankaluuksia, sillä he tulivat minuun kiinni ja alkoivat työntää minua sivuun.

Pyysin heitä rauhoittumaan, sillä aikeeni olivat rauhanomaiset. Vartijat kysyivät infotiskin hoitajalta, mistä oli kyse. Hoitaja vastasi, että haluan saada heidän nimitietonsa valitusta varten.

Nuorempi vartija oli tässä vaiheessa hiljaa, mutta vanhempi käyttäytyi hyvin aggressiivisesti. Hän sanoi, että heillä ei ole mitään velvollisuutta antaa minulle nimitietojaan (tämä lienee totta näin jälkikäteen tarkastettuna, mutta en tiennyt sitä silloin). Ihmettelin heidän kieltäytymistään ja tivasin tietoja heiltä, sillä olihan minulla pakko olla keino tehdä valitus heistä.

Kaljupää tuli huutamaan ihan kasvojeni eteen, että nyt minä annan asian olla ja menen hyttiin nukkumaan. Kieltäydyin jättämästä asiaa sikseen. Hän huusi, että joko annan asian olla tai sitten mennään putkaan. Totesin että kai se on mentävä putkaan sitten ja ristin käteni selkäni taakse. Samassa he alkoivat retuuttaa minua hissille, mutta hississä päästivät minusta irti, kun kerroin, että voimakeinoille ei ollut mitään syytä tai perustetta. Sain kävellä säilöön omin jaloin.

Vietin yön laivan putkassa, ja aamulla minut päästi ulos vartijoiden esimies, jota en ollut nähnyt aiemmin. Kysyin häneltä, mikä oli kirjattu peruste säilöönotolleni. Esimies näytti raportin: "PERUSTE: EPÄILYTTÄVÄT KÄSIMERKIT PUBISSA." Näillä vartijat olivat ilmeisesti viitanneet bändin laulajalle näyttämääni peukaloon.

(Tähän väliin voisin myös mainita, että yöllä samaan putkaan kanssani tuotiin n. 70-vuotias mies silkkisessä pyjamassaan. Hän oli selvästi täysin selvin päin ja juuri sängystä revityn näköinen. Oman kertomansa mukaan hän oli herännyt meteliin käytävällä, ja avatessaan oven tarkastellakseen asiaa vartija ryntäsi käytävällä kulman takaa, näki vanhan miehen, tarttui häneen kiinni ja huusi että sä lähdet nyt putkaan. Vanhuksella oli vasen käsi aivan veressä, sillä hänen kihlasormuksensa oli repinyt nimettömän ihoa kiinnioton yhteydessä.)

Kysyin esimieheltä, moneltako edellisen yön vartijat ovat uudelleen vuorossa, sillä halusin puhutella heitä. Hän kehotti menemään infotiskille joskus iltapäivän mittaan.

Ja niin tein. Klo 17 pyysin infoa soittamaan vartijat paikalle, ja he saapuivat - tällä kertaa hieman varovaisemmin. Ilmeisesti hekin tajusivat, että heillä ei ollut enää minkäänlaisia perusteita kohdella minua kuin juoppoa.

Vanhempi vartija alkoi puhua minulle uhkaavaan ja kovaan äänensävyyn että etkö sä opi. Hän käski minua jättämään asian sikseen. Sanoin hänelle että hänellä ei ollut mitään perustetta käytökselleen, ja minkään voimakeinon käyttäminen johtaisi välittömään rikosilmoitukseen. Kaljupää huusi vielä jotakin ruotsiksi, vastasin että en puhu ruotsia. Hän käveli pois paikalta kiivastuneena, mutta nuorempi vartija jäi paikalle.

Nuoremman asenne oli paljon terveempi. Hän esitti minulle ensin tosiasiat: olin ollut humalassa, bändin jäsenet valittivat käytöksestäni baarissa, laivalla on pakko käyttää välillä vahvoja keinoja järjestyksen ylläpitämiseksi, koska ollaan kaukana maista ja eristyksissä...

Hyväksyin miehen kaikki kohdat, mutta totesin, että minulla on silti oikeus tehdä heistä valitus. Vartija kertoi, että laivan järjestyksenvalvojilla ei ole velvollisuutta antaa nimitietojaan julki, ja hyväksyin hänen kantansa asiassa. Pyysin kuitenkin yhteystiedot, johon voin tehdä valitukset. Keräsin myös fyysiset tuntomerkit paperille molemmista miehistä. (Vähän keljuillakseni kirjasin tietoja paperille, katsoin vartijan hiuksia ja kysyin, ovatko nuo mustat vai tummanruskeat. ;p)

Nuori vartija oli hyvin sovitteleva, mutta kieltäytyi myöntämästä mitään vikaa tai virhettä heidän toiminnassaan. Sovimme, että annan asian olla ja että hän tuo asian esille esimiehilleen ja pitää tapauksen mielessään tulevaisuutta ajatellen.

Me molemmat ryhdyimme tähän sopimukseen tietyistä ulkopuolisista syistä ja henkilökohtaisista intresseistä, jotka olimme saaneet tietoomme toisistamme keskustelujemme myötä. Meille molemmille oli edullista, annoimme asian olla. Jos minulla ei olisi ollut näitä ulkopuolisia syitä ja henkilökohtaisia intressejä, olisin tehnyt rikosilmoituksen pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta.

Niin tai näin, minulle on nyt hyvin selvää, että Viking Linella asiakasta kohdellaan huonosti. Monet henkilökunnan jäsenet lähtevät siitä perusolettamuksesta, että asiakas on kännissä ja aiheuttaa vahinkoa. Ainoat keinot käsitellä asiakasta ovat uhkailu ja muut voimakeinot. Tämä on totta silloinkin, kun asiakas käyttäytyy hyvin ja asiallisesti.

Olen nyt Tallink Siljan iloinen asiakas.

Anonyymi kirjoitti...

Järjestyksenvalvojan on esitettävä todistus pyydettäessä. 15§ laki järjestyksenvalvojista. Sama juttu on vartijoilla. Vartijakortti on esitettävä pyydettäessä

Anonyymi kirjoitti...

Sen verran voin tarkentaa edellisen kirjoittajan kommenttia että laki muutettiin 15§ osalta ja kortin näyttämisvelvollisuus koskee myös silloin kuin toimenpiteen kohteeksi joutunut sitä vaatii.

Järjestyksenvalvojan olisi pidettävä kortti järjestyksenvalvontatehtävissä mukanaan ja esitettävä se pyydettäessä. Kortin esittämistä voisi pyytää niin toimintaa valvova viranomainen kuin toimenpiteiden kohteeksi joutunutkin.

http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2004/20040265

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, käsittääkseni kyseisen laivan järjestyksenvalvojat eivät toimi näiden lakien alaisuudessa. Ainakaan he eivät pidä sisäasianministeriön asetuksen 848/2003 mukaista keltapohjaista JÄRJESTYKSENVALVOJA - ORDNINGSVAKT -rintakylttiä, vaan jotakin outoa muistaakseni hopeapohjaista SECURITY-laattaa.

Tietääkseni Gabriella seilaa Ahvenanmaan rekisterissä, ja autonomisena maakuntana Ahvenanmaalla saattaa olla omat lakinsa koskien järjestyksenvalvojia laivalla. Ruotsinkielentaitoni ei riittänyt selvittämään asiaa.

Joka tapauksessa teidän kommenttinne saivat mielenkiintoni, sillä uskoin tätä nuorempaa vartijaa selostuksessaan. Eräistä syistä tiedän hänellä olleen syytä tuntea laki ainakin tältä osin. Olisi kuitenkin hyvä selvittää, mitä (ja minkä lainsäätäjän) laki nyt oikeastaan määrääkään asiassa.

Zeppo kirjoitti...

Voisitteko kaikki miljoona anonyymiä keksiä jotain nimimerkkejä, että vähän saisi tolkkua että kuka on kuka?

Anonyymi kirjoitti...

Miksi sinun pitäisi tietää kuka on kuka? Meillä on oikeus ilmaista mielipiteemme anonyymisti, ilman että joutuisimme käyttämään nimimerkkiä tai omaa nimeä. Sitäpaitsi, nimimerkin käyttäminen ei ole järkevää koska kuka tahansa voi käyttää sama nimimerkkiä toiseen vastaukseen. Ellet sitten tarkoita että meidän pitäisi jopa rekisteröityä käyttäjiksi jotta meidät varmasti voitaisiin tunnistaa.

Hanki elämä!

Anonyymi kirjoitti...

itse olen käynyt siljalla ja vikingillä kummallakin....eikä palvelusta ole valittamista..paitsi..
viime keväänä kun silja europalla olin siinä yöllä sitten kun tehtiin stoppi ahvenanmaalle..niin ei saanut unta kun koneista kuului hirveä ääni...hyttini sijaisti 6kannella...että voihan se tietenkin siitäkin johtua..

hallum kirjoitti...

Eikös SikaTallink jäänyt kiinni pari kertaa suoranaisesta valehtelusta koskien jätevesien laskua mereen ja yhtiön hallituksen jäsen kävi käsiksi henkilökuntaan ja tj Mehtonen perusteli tapahtunutta normaalina risteilykäyttäytymisenä!

http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2006/11/11/mehtonen-myontaa-tallinkin-hallituksen-torttoilleen/200620302/139

http://blogit.yleradio1.yle.fi/aristoteleenkantapaa/sitaattivinkki/normaalistijuovuksissa

http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2005/11/407320

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi teitä huonosti kohdeltuja matkustajia. Olen itse töissä laivoilla ja voin sanoa että niin metsä vastaa kuin sinne hudetaan. emme me ole mitään tunkioita johon voi purkaa kaiken huonon olonsa, tai sen ettei kumppaniltaan ehkä saanut sitä mitä olisi halunnut. kun tulette laivalle ja teillä on reklamoitavaa tehkää se asiallisesti niin takaan että saatte asiallista palvelua ja varmasti korvauksen huonosta palvelusta, tai muusta asiasta mikä se nyt sitten voikaan olla. kysymys kuuluukin kaikille että miten te reagoisitte itse jos teille sanottaisiin näin. -Hei homo! mä en sitten maksa tästä pussista yhtään mitään. ja pistä mulle niitä vapareitä tohon tikille että mä pääsen uudelle reisulle.ja kysyessäni mikä saa hänet luulemaan että olen homo niin vastaukseksi sain että kaikki laivalla työskentelevät on homoja. heh he. en voi kuin nauraa tuollaisille junteille. voitte uskoa että jokainen pussi maksaa kyseiselle asiakkaalle ja yhtään ansaitsematonta lippua ei tipu. Mikä teidät (n.5%)saa niin vittumaisiksi että tuntemattomille ihmisille,, jotka yrittävät parhaansa teidän takianne, syydätte paskaa kasvoille. jos ette ole risteily päällä niin jääkää kotiin. se on helpompaa meille ja teille. onneksi 95% asiakkaista on mahtavia ja huumorintajuisia muuten en ehkä jaksaisi kuunnella sitä 5 % vittuilua.

Anonyymi kirjoitti...

noin neljä viidestä laivamatkastani teen Viking Linellä, eikä valittamista ole ollut. Todella hienoa palvelua kaikinpuolin, ainakin näin sinkkuihmiselle.

Anonyymi kirjoitti...

te saatanan kusipäät mulkut voittekin sitte sinne hevon perseeseen kävellä opetelkaa kirjoittamaan tullut virhe tässä pitäisi siljasta puhua tuollaiset asiat siljan laivalla esiintyi kerran siljalla kävin mutta toista kertaaa en mene vaikka miljoona maksettaisiin. te saatanan kusipäät mulkut olette vain "hieman" suutuksissanne kun maksoitte siljalle vitusti mutta mitä paskaa saittekin ja pistittekin syyn viikingille. on siinäkin raukkoja pentuja kusipäitä otka voisivat sitä pillua nuolla. tappaa teidänlaiset kusipäät pitäisi. vittu hankkikaa elänä mulkut!!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

te saatanan kusipäät mulkut voittekin sitte sinne hevon perseeseen kävellä opetelkaa kirjoittamaan tullut virhe tässä pitäisi siljasta puhua tuollaiset asiat siljan laivalla esiintyi kerran siljalla kävin mutta toista kertaaa en mene vaikka miljoona maksettaisiin. te saatanan kusipäät mulkut olette vain "hieman" suutuksissanne kun maksoitte siljalle vitusti mutta mitä paskaa saittekin ja pistittekin syyn viikingille. on siinäkin raukkoja pentuja kusipäitä otka voisivat sitä pillua nuolla. tappaa teidänlaiset kusipäät pitäisi. vittu hankkikaa elänä mulkut!!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

te saatanan kusipäät mulkut voittekin sitte sinne hevon perseeseen kävellä opetelkaa kirjoittamaan tullut virhe tässä pitäisi siljasta puhua tuollaiset asiat siljan laivalla esiintyi kerran siljalla kävin mutta toista kertaaa en mene vaikka miljoona maksettaisiin. te saatanan kusipäät mulkut olette vain "hieman" suutuksissanne kun maksoitte siljalle vitusti mutta mitä paskaa saittekin ja pistittekin syyn viikingille. on siinäkin raukkoja pentuja kusipäitä otka voisivat sitä pillua nuolla. tappaa teidänlaiset kusipäät pitäisi. vittu hankkikaa elänä mulkut!!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Vikingin asiakaspalvelu kertoo suhtautumisestaan asiakkaisiin.

Anonyymi kirjoitti...

Voi elämän kevät, mitä ammattivalittajia tänne kirjoittaa. Mikään ei kelpaa, ja sit vaaditaan korvauksia. Miksi menette "huonoille" laivoille? Kiukuttelijat!
Laivojen henkilökunnalla tarpeeksi töitä muutenkin, kuin kuunnella solvauksia. T.seilailija.

Anonyymi kirjoitti...

Tapahtui keväällä 2011. Viking Linella. Oltiin kaveriporukalla laivalla,yöllä hyttikäytävällämme meidän seurueen jäsen sekä naapurihytin miespuolinen jäsen alkovat painia käytävällä. Asia saatiin sovittua ennen kuin vahdit saapuivat paikalle. Tilanne oli jo ohi,menimme hyttiin ja joku seurueesta poltti tupakkaa hytissä. Vahdit änkivät hyttiin huutamaan että kaikki maksaa sakot tupakoinnista. Olin asiasta erimieltä ja huomautin asiallisesti että he varmaan pystyvät todistamaan ketä on polttanut ja osoittaa sakot kyseiselle henkilölle. Se oli tietekin vahtien mielestä suunsoittamista ja minua lähdettiin viemään putkaan tällä perusteella. Protestoin päätöstä matkalla kun kävelimme putkaan päin ja pyysin vahteja kertomaan nimensä että voin osoittaa reklamaation heistä nimellä. kieltäyityivät antamasta nimiään. Toistin pyynnöön rauhallisesti ja asiallisesti. Kiitokseksi toinen vahti heitti minut maaahan ja raudoitti 30m ennen putkaa. Tapahtuman johdosta kaulaketjuni poikkesi sekä käsiin tuli mustelmia. Siitä talutettiin putkaan sekä aamulla laivasta ulos! Reklamaatio tehty muttei ketään ota mitään kantaa koko tapahtumaan. Kiitos vaan hyvästä palvelusta Viking Line

Anonyymi kirjoitti...

Tee rikosilmoitus!

Anonyymi kirjoitti...

Teinkin mutta syyttäjältä tuli kirje missä kerrottiin ettei tapausta tutkita. Eikä oltu edes vastapuolta kuulusteltu koska papereissa luki henkilön kohdalla tuntematon. Eli mun pahoinpitelyni ei ole tutkimisen arvoinen asia,ehkä jonkun muun sitten on. Todella outo juttu. Tasa-arvoinen hyvinvointi yhteiskunta

Jyri Snellman kirjoitti...

Onko tuo Mai Shiranui vai merenneito?:

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti 2009 olevansa laivatyöntekijä kyllästynyt asiakkaiden asenteisiin.

Laivalla töissä tai ei, kyse on asiakaspalvelusta, jossa olennainen osa työnkuvaa on tyytymättömien asiakkaiden kohtaaminen. Siinä vaiheessa kun se osa työstä ei enää miellytä tsi siitä ei itse hermostumatta selviä, on aika vaihtaa alaa!

Asiakaspalvelutehtävissä asiakas on kohdattava asiallisesti ja muistettava, että tuskin koskaan kyse on mistään henkilökohtaisesta seikasta. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta omat ja/tai firman virheet on pystyttävä tunnustamaan ja korjaamaan! Asiakas ei ole aina oikeassa mutta ei se ole työntekijäkään. Kukaan ei ole erehtymätön! Tyylillä Asioita hoidettaessa virheistäkin jää hyvä mieli - kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Niin ja myös laivojen järjestysmiehet voisivat myös olla sen verran selkärnkaa, että vois tunnustaa jos on tehty rikoksia tai munattu. Kaikenlaista näköjään järjestysmiehiksi pääsee. Kokemusksia Viking Linen Gabriellan järjestysmiesten ammattitaidottomuudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään Vikingin Gabrielllalta tulleena voin sanoa risteilyn menneen hyvin.

Olimme 2 lapsen ja isojen rattaiden kanssa. Ravintolahenkilökunta ja leikkipaikan "täti" suhtautuivat positiivisesti.

Risteilyn hinta oli vielä varsin kohtuullinen, oli kaksi A-luokan hyttiä.

Minusta positiivista oli ravintolamaailma, tax free ja yläkerran ravintola.

Jos jotain kehittämistä pitäisi sanoa, niin kaikki ne rispaantuneet kohdat laivan sisätiloissa kannattaisi laittaa kuntoon. Kuten myös lasten huoneen pelikonsolit, jotka olivat kaikki "vinksallaan". Roikkuvat ja repsottavat alakatot eivät ole tätä päivää.

Kaikenkaikkiaan risteily meni hyvin, ja oli hinta-laatusuhteeltaan vähintään hyvätasoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Joku kehtaa vielä haukkua Tallinkia vaikka Viking Line on johtoa myöten puolustavat henkilökunnan väärin käytöksiä ja ihan tv:ssä asti. Vai onko teistä oikein, että pahoinpidellään ja rikotaan lasit ja laivan jv:t eivät viitisi ottaa tekijää kiinni tai tietoja ylös.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kesäkuu 11 2011 viestiin kommentti: Laivan järjestyssäännöt kieltävät tupakoinnin hyteissä. Tupakan käry säilyy hytissä pitkään. Seuraava matkustaja hytissä voi olla vaikka astmaatikko tai lapsiperhe, joiden matka on sitten käryssä pilalla. Ihmettelen noin välinpitämätöntä asennetta! Laivalta löytyy kyllä sallittuja tupakkapaikkoja. Vartija oli aivan oikeassa, kun sanoi että kaikki maksavat sakot tupakoinnista.
Siihen kommentti "todista sinä kuka meistä tupakoi" ei ole asiallinen. Laivan vartijoilla on täysi oikeus viedä putkaan laivan järjestyssääntöjä rikkova ja vielä häiritsevästi käyttäytyvä henkilö. Vielä kun henkilö vastustaa putkaan vientiä niin vartijoilla on täysi oikeus käyttää voimakeinoja.
Laivoilla tulisi ruumiita joka matkalla, jos siellä olisi täysi anarkia ja hälläväliä meininki.
Teit vielä rikosilmoituksen ja sitä ei tutkittu. Ei kai sitä tutkita, kun on itsestään selvä, että mitään rikosta vartijat eivät ole tehneet!

Anonyymi kirjoitti...

Nämä laivojen vartijat kyllä ovat sellaista munatonta porukkaa ja osa on jopa lain toisella puolella olevía kansalaisia. Valehtelevat sen kun kerkiää. Tupakointi hytissä ei missään tapauksessa oikeutta ottamaan kiinni ketään. Suurimalla osalla on todella paha asenne ongelma eikä sovellu töihin vartijana/ JV. Ellei viranomaiset ala tutkia näiden tekemiä laittomuuksia niin on pelkona se, että joku vielä voi ottaa lain omiin käsiin. Maissa on tällaista jo sattunut portsareille.

Anonyymi kirjoitti...

Ei todellakaan minkäänlainen tupakointi oikeuta ns. järjestysmiehiä viemään putkaan, eikä järjestysmiehillä ole mitään oikeutta käyttää voimatoimia, kun ei edes poliisilla niitä ole, silloin toki jos joku käy kiinni, mutta jos minä huudan vaikka vastaan, niin sillon en ole käyttäytynyt agressiivisesti, sillä enhän minä ole ketään kutsunut paikalle. Viking on rikollinen yhtiö, ja meidän perheellä aina ollut huonoja kokemuksia vikingistä, en ymmärrä kuka viitsii niille pienille laivoille mennä, säästölaivoja, ja henkilökunta aina todella asiatonta, puhumattakaan ns. järjestysmiehistä, kauhean vihaisen näköisiä kun menee laivaan, ja osa ei puhu edes suomea, niitä rantaruotsalaisia...

Anonyymi kirjoitti...

Ettei vaan joku asian omaisen varustamon edustaja ollut täällä puolustamassa vartijoiden tekoja tai itse vartija. Itse en olisi ikinä hakennut heitä paikalle silloin joulukuussa kun tapahtui se pahoinpitely. En myöskään ikinä olisi uskonnut millaisia vartijoita on Viking Linellä töissä. Mistä näitä ihmisiä tulee töhin.

Anonyymi kirjoitti...

Itsellä ei ole ollut koskaan mitään ongelmia laivan vartijoiden kanssa. En tosin kyllä laivalla riehu enkä huuda. Koskaan eivät ole vartijat kimppuuni hyökänneet, kun olen laivan baarissa asiakkaana ollut.
Olen tosin matkustanut usein hyteissä joissa on tv-ruutu naarmutettu piloille, ovet retkahtaneet potkimisesta ja mustekynällä sotkettu pintoja. Olen myös soittanut vartijat paikalle, kun kännibileet ovat siirtyneet klo 4 baarista hyttikäytävälle. Kiitokset vaan niille vartijoille, ne bileet loppuivat siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Tallinnan laivoilla nämä känniläiset kyllä ymmärrän, ne laivat on tarkoitettukin vaan pelkkään örveltämiseen.
Tukholman laivoilla ne harmittavat enemmän. Tukholmassa olisi tarkoitus kiertää nähtävyyksiä ja kauppoja. Ei siinä kyllä kovin virkeänä ole kaupungille lähdössä, kun puoliyötä on pitänyt valvoa ja kuunnella huutoa käytävästä. Viimeksi olen ollut Vikingin asiakas vuonna 1999. Sen jälkeen aina Siljan.

Anonyymi kirjoitti...

Laivan vartijoiden oikeus ottaa häiritsevästi käyttäytyviä ja järjestyssääntöjä rikkovia matkustajia säilöön perustuu laivan järjestyssääntöihin ja varustamon ja matkustajan väliseen kuljetussopimukseen.
Jokainen matkustaja hyväksyy kuljetussopimuksen ja sitoutuu noudattamaan laivan järjessääntöjä matkavarauksen yhteydessä.
Järjestyksenpidosta laivalla vastaa aluksen päällikkö eli puhekielessä kapteeni. Vartijat toimivat päällikön avustajina ja käyttävät aluksen päällikön toimivaltaa.
Aamulla vartija antaa aluksen päällikölle raportin yön aikana säilöön otetuista matkustajista. Matkustaja poistetaan laivasta välisatamassa aluksen päällikön määräyksestä.
Paras tapa välttää säilöön otto on noudattaa laivan järjessääntöjä. Ne löytyvät esim. varustamon nettisivuilta ja laivoilla paperiversioina.

Anonyymi kirjoitti...

Tiettävästi meri laki menee ohi laivan jöärjestyssäännöt. Lisäksi tämä ei todellakaan oikeutta laivan ns. vartijoita laittomuksiin tai muuuhun rikolliseen toimintaan. Aiheeton vapauden riisto on kova rikos ja rikollisen suojelu myös. Ainakin kyseisen laivan kapteeni jolta sain vastauksen omassa tapauksessani niin ei ihmettelen suuresti millaisia ihmisiä on vielä kapteenenin vakanssilla. Ei kapteeni mitään vastaa ja samoin on nämä vartijat. Mistä lienee varustamon ottanut töhin tällaisia ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tiettävästi meri laki menee ohi laivan jöärjestyssäännöt. Lisäksi tämä ei todellakaan oikeutta laivan ns. vartijoita laittomuksiin tai muuuhun rikolliseen toimintaan. Aiheeton vapauden riisto on kova rikos ja rikollisen suojelu myös. Ainakin kyseisen laivan kapteeni jolta sain vastauksen omassa tapauksessani niin ei ihmettelen suuresti millaisia ihmisiä on vielä kapteenenin vakanssilla. Ei kapteeni mitään vastaa ja samoin on nämä vartijat. Mistä lienee varustamon ottanut töhin tällaisia ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Vittu Viking Line on paras ja tää on vaa paskaa liiotteluu!! Hyteis EI oo koskaa haissu ja oon ollu VIKING LINEN LAIVOIL PELKÄSTÄÄ AINAKI 100 kertaa.

JOTEN KANNATTAA AINA VARATA VIKING LINELT, ON HALVEMPI. Tallink Silja eli SILLINK TALJA SAASTUTTAA ku on niin iso ja ruma. JOTEN VIIKKARI <3<3<3<3

Anonyymi kirjoitti...

Kumpa olisikin ollut vaan ei ole. Lähes joka viikko joku paihnpidellään sairaalaan tai peräti hautaan. Ehkä olet ollut vain niin humalassa itse.

Anonyymi kirjoitti...

Oman tapauksen jälkeen ihmettelen todella kuka uskaltaa käyttää tätä varustamoa. Lisäksi ihmettelen suuresti sitä, että millaisia henkilöitä palkataan järjestysmiehiksi. Lisäksi varustamo vielä suojelee tuollaisia jv.tä vaikka potkut pitäisi antaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei lipun ostaminen ole mikään sellainen oikeustoimi tai muut joka pakottaa noudattamaan laivanyhtiön ns. järjestyssääntöjä. Lisäksi putkaan meno on aina vapaaehtoista. Ongelma on se, että täällä on tullut ilmi se, että juuri laivan vahin eivät noudata lakia vaan tekevät laittomia toimitoja joka yhtiön ylin johto on hyväksynyt.

Anonyymi kirjoitti...

Laivalla saa tehdä mitä vaan haluaa, järjessääntöjä ei tarvitse noudattaa ja putkassa olo on täysin vapaaehtoista. Sitten putkan ovessa ei saa olla lukkoa, koska sieltä pitää pystyä menemään ja tulemaan miten vaan.
Just näin, vapaa kasvatus rules! Mitään rajoja ei saa olla. Minä teen mitä haluan. Minua ei laivavartija-natsit komentele.
Fakta on: häirikön vieminen putkaan ei ole laitonta.

Anonyymi kirjoitti...

Edellisellä kommentoijalla on vähän naivi yleiskuva. Oletat pikkulapsimaisesti että järjestyksenvalvojat ovat aina oikeassa.

Se on selvä että häiriköintiä ei tule sietää ja häiriköijille on putka oikea paikka.

Mitä tulee laivojen järjestyksenvalvojien vallan väärinkäyttöön ja mielivaltaan näkyy täydellisenä piittaamattomuutena lainsäädännöstä. Nimittäin mielivalta joilla ihmisiä syytetään häiriköinnistä, kuinka ihmisiä pahoinpidellään laivoilla ja kuinka henkilöitä näyryytetään hyvin heppoisin perustein on täysin arkipäivää. Nämä laivojen vartijat luulevat olevansa jumalan tai diktaattorin asemassa ja he päättävät omien lakiensa ja sääntöjensä mukaan miten missäkin kohdin menetellään.

Otetaan muutama todellinen esimerkki:

Järjestyksenvalvojat Tallinkin laivalla veivät 19 vuotiaan nuorukaisen putkaan koska hän oli kompastunut ja kädessä ollut olutlasi oli lentänyt vastaantulevan housuille. Nuori oli pyytänyt asiaa anteeksi ja tarjoutunut korvaamaan pesulalaskun. Tämä oli vahingon kärsineellekin ihan ok. Sitten tulivat järjestyksenvalvojat jotka käyttäytyivät kuin saksalaiset natsit laittaessaan juutalaisia kaasukammioon. Kovilla otteille raahasivat syrjemmälle ja kysyivät mitä riehut täällä. Nuori ei saanut edes sananvuoroa selittää kun oltin raahamassa kovaotteisesti putkaan. Jopa vahingon kärsinyt yrittu sanoa että tässä ei ole mitään hätää, mutta ei auttanut. Putkaan koko laivamatkan ajaksi.

Täysin perusteeton ja mielivaltainen "pidätys".

Toinen esimerkki on 24 vuotiaasti nuoresta miehestä joka häiriköi ja vartijat veivät hänet putkaan. Tältä osin tilanne meni niin kuin piti. Mutta vartijat eivät pitäneet humalaisen nuorukaisen vastaväitteistä ja mukiloivat häntä nyrkillä putkatiloissa ja yksi järjestyksen valvojista potkaisi kengän kärjellä reiteen ja käski pitää turpansa kiinni. Heidän ei kuulema tarvi kuunnella paskanjauhantaa.

On selvää että järjestyksenvalvojat syyllistyivät pahoinpitelyyn ja asemansa väärinkäyttöön. Laivayhtiö, Viking Line, kuitenkin puolusteli tekoa. Järjestyksenvalvojilla ei ole oikeutta ihmisten pahoinpitelyyn vaikka veisivätkin henkilöitä putkaan. Kun valvontakameroiden kuvaa pyydettiin poliisitutkintaa varten ei niitä enää yllättäen löytynytkään.

En suosittele matkustamista laivoilla. Se on ihan oma maailmansa.

Anonyymi kirjoitti...

Noh, järjestyksenvalvojana tiedän että on hyvin haluttua päästä töihin laivoille. Jokainen tietää että järjestyksenvalvojat voivat tehdä siellä käytännössä mitä tahansa ja laivayhtiö suojelee alaisiaan viimeiseen asti.

Anonyymi kirjoitti...

Myönnän kyllä, että laivavartijoiden joukkoon mahtuu ylimielisiä mulkkuja, niin kuin kaikkiin ihmisryhmiin. Osalla häiriköistä vaan on tapana pistää kaikki vartijoiden syyksi, oli oma käytös mitä tahansa. Niin kuin tässä ketjussa ollut esimerkki. Ensin tapellaan hyttikäytävällä, sitten mennään hyttiin jatkamaan bileitä ja vetämään röökiä. Vartioiden saapuessa paikalle aletaan aukomaan päätä. Sitten putkan ovi heilahtaa ja aletaan huutamaan avuksi äitiä ja poliisia. Siinä olisi kyllä peiliin katsomisen paikka.
Toinen asia, että jos henkilö on niin kännissä, että jalat ei kanna niin putka lienee oikea osoite.

Anonyymi kirjoitti...

Taittaa vain olla niin, että laivavartioista on suurin osa täysiä mulkkuja ja rikollisia. Miksi sitten ei voida myös toisin päin tunnustaa kun on itse tehnyt töppauksiä eikä alkaa valehtelemaan kun meidän tapauksessa. Muuten suun aukominen ei ole lain mukaan kiinniotton peruste. Tämän perusteella tehty kiinniotto on vakava rikos ja voi johtaa 2 vuoden linnatuomioon.

Anonyymi kirjoitti...

Niin näillä laivojen ns. järjestyksen valvojilla on ollut tähän mennessä hyvä säkä ja on selvää, että Viking Line ja muut laivayhtiöt suojelevat näitä. Jossain vaiheessa käy kuten Tampereella ja menään sen rajan yli ja tapetaan asiakas.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä putkaan meno on ihan vapaehtoista toimintaa ja mikäli nämä vartija käyttävät väkivaltaa tässä niin saa lallisesti puolustaa itseään.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa yrittää seuraavan kerran kun olet laivalla, että pystytkö laillisesti hakkamaan kaikki laivavartijat vai tuleeko sinulle uni ensin.

Anonyymi kirjoitti...

Luulevatko nämä laivavaritjat todella olevansa koskemattomia. Sillä joskus sieltä laivalta on tultava pois ja henkilötietojen selvittäminen on melko helppoa kun on suhteita. Jos kerran itsellä on tuollainen asenne kun näillä laivavartiojolla niin ovat lupuneet laillisista oikeuksistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ainahan sitä voi uhata hakata tai tappaa kenet tahansa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä laillisuuden tai laillisten oikeuksien kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin taittaa olla näitä asenne ongelmaisia laivavartijoita jotka eivät koskaan omassa toiminnassaan mitään vikaa. Kun on palveuammattissa niin on siedettävä hieman sitä suunsoittoa kun on humalaisia. Taittaa olla, että laivoille hakeuttuu juuri tällaista ei toivottua ainesta ja se rikosrekisteri on vain etu noissa hommissa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin miksi sitten suurin osa näistä vahdeista sitten uhkaillee ja lyös ilman syytä asiakkaita. Ainkaaan laivayhtiöitä ei kiinnosta yhtään näiden huligaanien toiminta.

Anonyymi kirjoitti...


Ruotsissa on vangittu 18-vuotias mies epäiltynä tuhopoltosta Tallink Siljan Galaxy-aluksella, sanomalehti Expressen kertoi sunnuntaina.

Miehen epäillään sytyttäneen tulipalon hytissään torstaina.

Laiva oli palon syttymishetkellä avomerellä matkalla Turusta Tukholmaan. Laivan henkilökunta sai palon sammutettua käsisammuttimella, mutta savua ehti levitä myös muualle alukseen.

Laivan vartijat ottivat epäillyn kiinni valvontakameroiden kuvien perusteella ja luovuttivat hänet poliisille Tukholmassa. Uutistoimisto TT:n tietojen mukaan mies on Norjan kansalainen ja asuu Tukholman alueella.

Mies on kiistänyt rikoksen.

– On aina vakavaa, kun tällaista tapahtuu. Turvallisuusjärjestelmämme toimi kuitenkin hyvin, sanoi Tallink Siljan tiedotuspäällikkö Janis Pavuls TT:lle.

STT

Lisää mielivaltaa laivavartijoilta. Henkilöllä on täysi oikeus polttaa hyttinsä ja koko laiva jos näin tahtoo. Vartijoilla ei ole mitään oikeutta ottaa henkilöä kiinni sen takia.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa tyhmä komentti. Ettet vaan itse olisi rikollinen vartija joka täällä on puolustaa työkaveretaan.
Mitä jos tämä henkilö onkin syytön ja vartijat ovat ottaneet kiinni väärän henkilön. Varmaan sitten myös nämä vartijat joutvat syyteeseen aiheettomasta kiinniottosta.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tulee näihin laivojen vartijoihin niin suurin osa eivät sovi alalle. Myöskin yhtään moraalia ei ole se on nähty valehdellaan joka paikassa ja jopa poliisille.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tulee näihin laivojen vartijoihin niin suurin osa eivät sovi alalle. Myöskin yhtään moraalia ei ole se on nähty valehdellaan joka paikassa ja jopa poliisille.

Anonyymi kirjoitti...

Jos tämä henkilö on syytön ja laivavartijat ovat ottaneet kiinni väärän henkilön, niin sitten hänet todetaan syyttömäksi oikeudessa. Poliisi voi ottaa henkilön kiinni epäiltynä rikoksesta tai laivavartijat voivat ottaa henkilön kiinni epäiltynä rikoksesta ja luovuttaa poliisille. Riippumatta lopullisesta oikeuden tuomiosta kiinniotto ei ole laiton. Näin se menee lain mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Onko kellään kokemuksia kovaäänisen seksin harrastamisesta - joko kärsijänä naapurihytissä tai sitten itse meluajana ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä syyttömän kiinniotto on aina rikos ja tästä voidaan hastaa oikeuteen myös nämä ns. vartijat. Teknilleiseti ottaen ns. putkaan meno laivalla on aina vapaaehtoista ja ellei halua niin vartijat eivät lain puitessa saa tehdä mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Olin viikko sitten viikkarin mariellalla risteilemässä.
Tukholman päässä,kun piti lähteä takaisin Helsinkiin
kaksi vartiaa,toinen"läskipäinen kalju" ja toinen pitkälettinen"harvahammas" estivät pääsyni laivaan vedoten siihen,että olen liian päihtynyt.
No empä sattumoisin ollut juonut mitään kyseisenä päivänä enkä olis voinutkaan koska minulla on tramal ja lyrica lääkitys.
voi johtua lääkityksestä,että olin hieman unisen näköinen,mutta kun kysyin vartioilta että he voivat kyllä puhalluttaa minut niin he totesivat siihen että silmämääräinen tarkastelu riittää ja että he eivät puhalluta ketään!
samalla kuitenkin laivaan mönki porukkaa neliveto päällä ja kun erehdyin kysymään että onko nuo sitten selviä niin he totesivat että minut poistetaan koko terminaali rakennuksesta.
Siinä minä jäin sitten Tukholmaan ja viikkari ei tullut mitenkään vastaan siinä että pääsisin takaisin suomeen! Aika räikeetä sekä mielivaltaista toimintaa jota näiden meidän isänmaan toivojen ei tarvinnut edes mitenkään perustella!
EI ENÄÄ IKINÄ VIIKKARILLE!!!
paskoja purkkeja joiden vartiat on itsetunnotomia pienisieluisia mulkkuja joilla ei olis pätevyyttä edes valintalon vartoiksi!!

Anonyymi kirjoitti...

Eipä ole meininki muuttunut. Infon tädit on kokemusten mukaan valittu v-mäisyyden takia, eikä sellaiset ylimieliset solvaajat kyllä muussa hommassa pärjäisikään. Kaiken huippu oli, kun olimme käyneet mielestämme omalta puoleltamme hyvähenkisen keskustelun, johon oli vastattu ivalla ja henkilökohtaisilla solvauksilla. Pysyimme cooleina ja palasimme lommoilla olevaan hyttiimme. Vitsailimme jotain infon käytöksestä ja meni vähän henkilökohtaisuuksiinkin läpändeeraus. Sitten äkisti kuului sen hytissä olevan puhelimen (mariella siis) luota todennäköisesti saman tädin ääni "iiiihan tiedoksi että meillä on täällä linja auki teille". Kaveri tarttui luuriin ja jutusteli jotain, muttei enempää kuulunut. Oli tavallaan ihan mielenkiintoiset tunnelmat loppumatkan.

Asiasta kysyttiin meilitse ja sieltä tuli etunimellä esiintyvältä naiselta vastaus, jossa sanottiin, että aluksen turvallisuuden takia henkilökunnalla on velvollisuus valvoa häiritsevästi (!?) käyttäytyviä. Haistattelulta tuntuvasti samaan hengenvetoon sanottiin, että toivomme teidän silti matkustavan vielä yhtiömme laivoilla. Jos infoon kohteliaasti jostain asiasta mainitseminen on teko, josta laivayhtiö kohtelee kuin rikollista ja asiakaspalvelu nauraa päälle niin arvatkaas, montako kertaa matkustamme enää kommarikylkisillä laivoilla.

Ruotsiin pääsee tallink-siljalla ja tallinnaan lisäksi eckerö linellä.

Anonyymi kirjoitti...

Olin vieraillulla poikani perheen luona. Lähdin laivalla Mariellalla 3.7. 2014 menin siinä illan kuluessa yökerhoon kuuntelemaan musiikkia. Vereisessä pöydässä istui äiti kahden lapsensa kanssa, juttelin hänen ja n. neljä vuotiaan tyttärensä kanssa, niitä näitä mm. kysyin minkä ikäinen hän on ja mikä hänen nimensä on? Hän muistutti paljon poikani nuorinta tytärtä. Äiti ja lapset poistuivat sitten, kuinka ollakkaan, hetken kuluttua takanani oli kaksi riskiä vartiaa, minä pieni hoikka nainen säikähdin, he vaativat minulta hyttin avain korttia, uhkailivat, että
muuten joudun laivaputkaan. Annoin heille hytin kortin jonka jälkeen he veivät minut hyttiin! Kysyin syytä, miksi? He sanoivat, että olin jutellut sen pienen tytön kanssa ja äiti oli epäillyt minua, että olen pedofiili! Olen syvästi loukkaantunut. Itselläni on kaksi lastenlasta. 4v ja 8v tyttäriä molemmat. Vartiat olivat HYVIN TYLYJÄ! Olin heidän silmissään suuri rikollinen. Kyseinen tapaus jää painamaan mieltäni varmaan koko loppu elämäni!

Anonyymi kirjoitti...

Yli puolilla reissuistamme Viking Linellä ollaan jouduttu reklamoimaan jostain. Jos ei ole yritetty myrkyttää ravintelissa, niin infossa haukuttu ilman syytä pystyyn. Tiedoksi: info on oikeasti vartijoiden ja siivoojien johtokeskus, ei sinne saa mennä kyselemään 'kivoja'.

Terkkuja Mariellan punkerolle tädille juhannuksen tienoilta!

Anonyymi kirjoitti...

Joo alko täälläkin viikkari boikotti: Reissu oli viihteeltään ja ruualtaan ihan mainio, mutta ainoana miinuksena eräs laivan järjestyksenvalvoja.

Huom. Olimme bileporukka, varmasti meistä lähti ääntä ja tämä ei järkkäriä miellyttänyt, sillä hän kävi hyteillämme useaan otteeseen raivoamassa. (huom. ei keskustelemassa). Emme ole mitään teinilauma vaan lähemmäs kolmekymppisiä ihmisiä, juhlimassa synttäreitä… ja meille olisi voinut asiallisestikkin ilmaista ongelmansa. Koko pieni hytti käytävä jolla majoituimme, oli meidän joko porukkaa tai paria muuta bileporukkaa. En usko, että mahdollinen melumme, musisointi tai muu häiritsi muuta laivaa, sillä mitä tällä kerroksella kiertelimme: Joka puolella oli erilaisia kuppikuntia juttelemassa ja bailaamassa.

Tämä järjestyksen valvoja tuli ensimmäisen kerran valittamaan muutama tunti laivan lähdön jälkeen kun olimme valmistautumassa iltaan, matkan edetessä hänen käytöksensä ja tyylinsä puhua meille muuttui uhkaavammaksi ja loppu matkasta pelkäsin jo hieman turvallisuutemme puolesta.

Pahin sattui kun seurueemme jäsen oli matkalla hyttiin saanut ymmärtääkseni köniin toiselta laivamatkustajalta. Saapuessani hyteillemme löysin hänet ja säikähdin silllä verta oli ympäri kasvoja, päätä ja käsiä. Lähdin viemään häntä laivan infoon jos vaikka saisimme sieltä apua. Hissien kohdalla tämä järjestysmies tuli käännyttämään kaveriani takaisin hyttiin. Yritin selittää, että kaverihan tarvitsee apua, mutta järkkäriä ei tämä kiinnostanut. Lähdin itse laivan infoon selittämään tapahtunutta (tietenkin jo hieman järkyttyneenä), mutta ilmeisesti tämä järjestysmies oli jo informoinut info-tyttöä jolta ei herunut myöskään apua. Hän lähinnä nauroi asialleni. Onneksi paikalla sattui olemaan hoitoalaa itseopiskellut asiakas, jolle info tyttö antoi laastareita ja joka tuli katsomaan kaverimme kuntoa. Hän putsasi ja paikkasi tämän haavat ja totes siinä, että suurinosa verestä oli tullut nenästä, mutta myös pääslaelta löytyi vekki. Tämähän olisi voinut pahimmassa tapauksessa tarkoittaa aivotärähdystä, mutta laivanhenkilökuntaa ei kiinnostanut kaveria edes vilaista.

Olin asiasta niin tuohtunut, että viimeisenä iltana kun järkkäri taas tuli meille valittamaan. (huom meille vaikka ympärillä juhlittiin myös): Sanoin, että haluan tehdä hänestä valituksen. Hän pakotti minut hissien luokse, jossa yritin sanoa hänelle, että tarkoitin kyllä kirjallisen valituksen, kunhan olen + hän on rauhoittunut. Hän kutsui hissille järkkärikaverinsa, joka huusi minulle naama punaisena, että minun käytöksestäni on tullut valituksia ja joudun seuraavasta sanasta putkaan. Tilanne oli todella uhkaava ja pelkäsin, jopa että he käyvät käsiksi minuun. Päätinkin mennä olla hiljaa ja mennä hyttiin.

Olemme järjestäneet monena vuonna synttäriristeilyn tällä porukalla, eikä aiemmin ole ollut minkäänäköisiä ongelmia laivan henkilökunnan/asiakkaiden kanssa. Valitettavasti koin oloni niin ahdistavaksi Gabriella laivalla, etten tule ainakaan sinne enää menemään.