Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

maanantaina, elokuuta 30, 2010

Kolesteroli on elämistä varten

Lääkeyhtiöt luovat sairauksia ja mielikuvia lääkehoidon tarpeellisuudesta vaivoihin ja poikkeavuuksiin jotka eivät oikeasti ole sairauksia. Kolesterolihysteria on luotu osaksi lääketehtaiden voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa. Kolesterolihysterian ylläpito suomessa on keskitetty Pekka Puskan johtaman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen harteille. Samalle laitokselle joka saa tutkimustukea niiltä lääketehtailta joiden lääkemyynti-intresseissä on todeta meidät kaikki mahdollisimman sairaiksi. Markkinoilla on yhä useampia kolesterolilääkkeitä ja kolesterolia alentavia elintarvikkeita. Aikaisemmin kolesteroliarvon yläraja oli 7. Nykyään raja-arvona käytetään 5:tä. Keskimääräinen kokonaiskolesteroliarvo suomessa on 5.6. Suurin osa suomalaisista on siis sairastunut ainoastaan raja-arvoa muuttamalla. Lääketeollisuus on ehdottanut kolesteroliraja-arvon pudottamista alle viiden. Tämän jälkeen suurin osa nyt terveistä suomalaisista olisikin sairaita. Kolesteroli ei kuitenkaan ole sairaus joka tarvitsisi erityistä lääkitystä. Kolesterolilla ei ole osoitettu suoraa yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin.

Kolesteroli on steroideihin kuuluva tyydyttymätön, rengasrakenteinen, veteen liukenematon kiteinen alkoholi, jota on välttämättömänä ihmisen ja eläinten kaikissa kudoksissa, varsinkin rasvakudoksissa, hermoissa, maksassa ja munuaisissa. Maksa tuottaa kolesterolia, mutta sitä imeytyy myös jonkin verran ravinnosta, erityisesti kananmunasta, mädistä ja maksasta, jotka luontaisesti sisältävät runsaasti kolesterolia. Kolesteroli on keskeisesti eläinkunnan biokemiaan liittyvä aine, kasvikunnassa sitä ei esiinny. (lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolesteroli)

Ihmisen elimistö tarvitsee kolesterolia. Kolesteroli ei ole rasva. Kolesteroli on elämälle välttämätön aine eikä se aiheuta sairauksia. Väitteet kolesterolin vaarallisuudesta perustuvat pitkälti virheellisiin tulkintoihin kolesterolia kuljettavien aineiden toiminnasta elimistössä, virheellisiin mittausmenetelmiin kolesteroliarvoista ja ennen kaikkea lääketeollisuuden tarpeista luoda lääke- ja terveysvaikutteisia tuotteita myyntiin.

Todellisuudessa kolesterolia ei pystytä edes mittaamaan. Kolesteroli ei liukene nesteeseen. Kolesterolin liikkuminen elimistössä perustuu lipoproteiiniin. Lipoproteiinejä on monenlaisia ja ne ovat proteiinin ja rasvan yhdessä muodostama ainesosa jotka kuljettavat kolesterolia elimistössä. Kolesterolimittauksilla mitataan lipoproteiinien määrää - ei itse kolesterolia. LDL (low density lipoprotein) ja HDL (high density lipoprotein) ovat termejä joilla kansanomaisesti puhutaan "pahasta" ja "hyvästä" kolesterolista. Kyse ei kuitenkaan ole kolesterolista vaan kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien määrästä. LDL on lipoproteiini jonka oletetaan kuljettavan kolesterolia verisuoniin. Siksi se on paha. HDL on puolestaan lipoproteiini jonka oletetaan kuljettavan kolesterolia pois verisuonista. Siksi se on hyvä. Todellisuudessa LDL kuljettaa maksan valmistamaa kolesterolia sitä tarvitseville soluille ja HDL puolestaan palauttaa ylimääräisen kolesterolin takaisin maksaan. Ei ole olemassa hyvää tai pahaa kolesterolia, on vain mekanismi jolla elämälle tärkeä ainesosa kuljetetaan elimistön käytettäväksi.

Kolesterolilääkkeet vaikuttavat ainoastaan LDL arvoihin ja käytännössä ne sotkevat elimistön luontaisen mekanismin. Ajatus kolesterolin yhteydestä sydän ja verisuonitauteihin perustuu siihen olettamukseen että LDL aiheuttaa kolesterolin liiallista imeytymistä verisuonen seinämiin. Verisuonen seinämä kalkkeutuu, kapenee ja aiheuttaa lopulta tukoksen - sydäninfarktin. Tätä ei ole kuitenkaan koskaan pystytty tieteellisesti osoittamaan. Kaikki perustuu tilastollisiin tulkintoihin ja lääketeollisuuden omiin myyntiä edistäviin teorioihin. Lääketeollisuus kehittää lääkkeitä ja hoitomenetelmiä joille tarvitsee jälkeenpäin kehittää myös potilaat. Kolesterolilääkkeet- ja elintarvikkeet ovat yksi medikalisaation ilmenemä.

Kalkkeutuneella verisuonella ei ole syy yhteyttä kolesteroliin. Verisuonen kalkkeutuminen on luonnollinen prosessi. Se on elimistön oma yritys paikata jostakin syystä vaurioitunut verisuoni. Vaurioituneeseen kohtaan kehittyy kalkkeutumisprosessin muodostama arpi. Aivan kuten tapahtuu haavalle ihossa. Verisuonen kalkkeutumisen aiheuttaneeseen vaurioon verisuonen rakenteessa on monia syitä. Tällaisia syitä ovat liiallinen kasvisperäisten rasvojen, kuten omega-6 rasvojen käyttö, antidoksidanttien puute, C-vitamiinin vajaus tai mahdollisten bakteerien tai virusten aiheuttama tulehdus. Suuri virhe jonka voi tehdä, on lisätä kasvisperäisten rasvojen käyttöä ja vähentää eläinperäisiä rasvoja. Kasvisperäiset rasvat ovat pääosin haitallisia, ne aiheuttavat verisuonivaurioita toisin kuin luonnonmukaisesti tuotetut eläinperäiset rasvat.

Kolesterolilla on merkittävä osuus monissa aivotoiminnoissa kuten muistamisessa ja muistitoimintojen erilaisissa mekanismeissa. Raja-arvoja muuttamalla saadaan täysin terveet ihmiset käyttämään kolesterolia alentavia lääkkeitä. Onko kukaan miettinyt pidemmällä tähtäyksellä mikä seuraus on keinotekoisesta kolesterolin alentamisesta? En yhtään ihmettelisi jos edessä olisi dementian tai muiden muistisairausten aalto kahden vuosikymmenen kuluessa.

Suomalaisia ohjataan kolesteroliasioissa raskaasti harhaan. Suomalaisten suurin ongelma, naiivi ja lapsenuskoinen suhtautuminen viranomaisten ohjeisiin kostautuu vielä monen kohdalla. Kriittinen suhtautuminen Pekka Puskan johtaman Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen propagandaan on ensimmäinen askel terveempään tulevaisuuteen.

Terveellinen ruokavalio on tärkeä jokaiselle yksilölle. Kyse onkin siitä kenen määrittelemä ruokavalio on terveellinen ja mitä kukin tarkoittaa terveellisessä ruokavaliolla. Kaikkea voi syödä, jos ei muuten niin kohtuudella.

Lue myös:
Medikalisaatio
Sikainfluenssarokote on hengenvaarallinen
Sikainfluenssa, osa 2 - Rokote on terveysriski
Sikainfluenssa
Suomessa lapset arveluttaviin lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa

37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja mitään lähteitä ei kirjoituksen keskeisille väitteille taaskaan ollut. Pelkkää väsynyttä foliohattuilua. Välillä nämä kirjoitukset ovat sellaista höpöhöpöä ja hihhulointia, että Pekka Puskaakin on helpompi uskoa.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus. Juuri tuosta on kolesterolissa kyse. Jotkut lääkärit (ei onneksi kaikki) tuputtavat kolesteroli lääkkeitä heti kun itselläni kolesteroli arvo oli 6.5. Miksi ihmeessä söisin lääkkeitä johonkin sellaiseen mikä minulle on täysin luonnollinen olotila. Nimittäin, urheilen, syön "terveellisesti", en ole ylipainoinen. Kolesteroli on ollut tuossa arvoissa viimeiset 15 vuotta. Sydämen verisuonet on tutkittu toisen sairauden takia ja nekin olivat täysin puhtaat. Eräs lääkäri mainosti vielä kolesterolia alentavia elintarvikkeita.

Anonyymi kirjoitti...

Oma työterveyslääkäri sanoi samaa. Monipuolinen ruokavalio, lihaa, eläinrasvoja ja joukkoon kasviksia ja juureksia. Hyvä tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Ja mitään lähteitä ei kirjoituksen keskeisille väitteille taaskaan ollut. Pelkkää väsynyttä foliohattuilua. Välillä nämä kirjoitukset ovat sellaista höpöhöpöä ja hihhulointia, että Pekka Puskaakin on helpompi uskoa.

Kerrotko mikä ei pidä paikkansa? Ihan kiinnostuksen vuoksi, nimittäin itse kyllä uskon joka sanan, en sen takia että blogisti on kirjoittanut niin, vaan sen takia että olen itsekkin asiasta ottanut selvää.

Anonyymi kirjoitti...

Kolesterolin kanssa on vähän sama juttu kuin monen muunkin taudin. Eli muutetaan mittausten ala/ylä rajoja ja a'vot, ihminen onkin sairas ja tarvitsee lääkkeitä. Pahin on ADHD, joka on pelkkä diagnoosi ylivilkkkaudesta? Se ole edes sairaus mutta siitä huolimatta jotkut vanhemmat tuputtavat lapsilleen lääkkeitä ADHD:ta varten. Suuria ongelmia odotetaan kun yleisestä poikkeava tila diagnisoidaan sairaudeksi. Milloin ihminen on ylivilkas? Tai liian ylivilkas? Onko se epänormaalia jos ei ole samanlainen kuin muut? ADHD on täydellinen esimerkki siitä miten joillekin ihmisille normaali ja luontainen olotila on diagnisoitu sairaudeksi jotta saadaan myytyä lääketehtaiden siihen kehittämät lääkkeet. Sitten vielä hyväuskoiset vanhemmat ostavat niitä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja mitään lähteitä ei kirjoituksen keskeisille väitteille taaskaan ollut. Pelkkää väsynyttä foliohattuilua. Välillä nämä kirjoitukset ovat sellaista höpöhöpöä ja hihhulointia, että Pekka Puskaakin on helpompi uskoa.

Minusta viitteitä ei tarvitse. Jokainen voi itse ajatella mihin uskoo ja yrittää ottaa asiasta selvää. On tosi hyvä että yleisestä totuudesta esitetään eriäviä mielipiteitä. Blogin esittämä ajatus ei todellakaan ole ainutkertainen. Vastaavia ajatuksia ovat esittäneet monet lääkäritkin (jotka ovat sitten saaneet tuntea sen nahoissaan)

Anonyymi kirjoitti...

Viitteitä? Tiedätkö mitä tarkoitetaan blogilla ja bloggaamisella? Siinä on kyse omien mielipiteiden ja ajatusten esittämisestä eikä tieteellisestä julkaisusta. Herää!

Anonyymi kirjoitti...

HAHAHAHAHA ... VITTU MITÄ PASKAAAA! MENEHÄN ARVON BLOGISTI HEITTÄMÄÄN PASKAA OMAAN NISKAA. ENSIN ROKOTTEET ON VAARALLISIA SITTEN KOLESTEROLI JA SYDÄNTAUDIT ON TERVEELLISIÄ? TÄYTTÄ PASKAA ...

AI NIIN, MITENS YKSITYINEN PYSÄKÖINNINVALVONTA? VIELÄKÖ SE ON LAITONTA? VITUN LUUSERIT ... RAHAA TULEE

Anonyymi kirjoitti...

"Viitteitä? Tiedätkö mitä tarkoitetaan blogilla ja bloggaamisella? Siinä on kyse omien mielipiteiden ja ajatusten esittämisestä eikä tieteellisestä julkaisusta. Herää!"

Blogisti suosittaa viittaamaan kintaalla lääkärien neuvoille niin olisi hyvä jos olisi muutakin evidenssiä kuin vain blogistin oma sana. Foliohattujuttuja irtoaa hälyttävällä tahdilla, tähtääkö blogisti huuhaa-palkintoon?
Ihmisten oma asia on tietenkin uskooko ikänsä lääketiedettä harjoittanutta lääkäriä vai nimetöntä blogistia joka näkee salaliittoja joka puolella ilman todisteita tottakai.

Anonyymi kirjoitti...

"HAHAHAHAHA ... VITTU MITÄ PASKAAAA! MENEHÄN ARVON BLOGISTI HEITTÄMÄÄN PASKAA OMAAN NISKAA. ENSIN ROKOTTEET ON VAARALLISIA SITTEN KOLESTEROLI JA SYDÄNTAUDIT ON TERVEELLISIÄ? TÄYTTÄ PASKAA ..."

Pekka Puska näköjään lukee tätä blogia ;)

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti suosittaa viittaamaan kintaalla lääkärien neuvoille niin olisi hyvä jos olisi muutakin evidenssiä kuin vain blogistin oma sana. Foliohattujuttuja irtoaa hälyttävällä tahdilla, tähtääkö blogisti huuhaa-palkintoon? Ihmisten oma asia on tietenkin uskooko ikänsä lääketiedettä harjoittanutta lääkäriä vai nimetöntä blogistia joka näkee salaliittoja joka puolella ilman todisteita tottakai.

Anteeksi jo etukäteen mutta taidat olla aika yksinkertainen ihminen. Ihminen joka uskoo "yleistä totuutta" eikä osaa ajatella omilla aivoillaan ja miettiä sekä pohtia sitä onko kaikki totuudeksi väitetty totta.

"Ikänsä lääketiedettä harjoittanut lääkäri?"

Lääkärikunnassa on paljon lääkäreitä joiden mielestä yleiset käsitykset sydän- ja verisuonitautien ja kolesterolin yhteydestä ovat puhdasta puppua. Sinä tietysti pidät näitä lääkäreitä "huuhaa lääkäreinä" kun ne ovat erimieltä sen julkisen totuuden kanssa johon sinä uskot.

Niin, viitteitä kaipaat tietysti? Noh, kokeile googlettaa vaikkaa kirurgi-ortopedi-traumatologian erikoislääkäriä Antti Heikkilää. Eikä hän suinkaan ole ainoa joka on eriävää mieltä "THL:n totuudesta ja Pekka Puskan propagandasta".

Anonyymi kirjoitti...

Antti Heikkilän haastattelu jossa mm. mielenkiintoisia väitteitä eläinrasvan paremmuudesta sekä siitä vaietusta faktasta että esim. jenkeissä ihmisten lihominen alkoi vasta silloin kun 70-80-luvulla ensimmäiset "low fat" tuottee ilmestyivät myyntiin.

http://katsomo.fi/?progId=44756

Anonyymi kirjoitti...

Antti Heikkilä on erinomainen lääkäri ja olen käynyt vastaanotolla useasti. Hänen suhtautumisensa lääketeollisuuteen on järkevää eikä sokean uskovaa. Kannattaa lukea tämä tarina Vioxx lääkkeestä jota itsekin käytin.

Tapaus Vioxx
Temppu on yksinkertainen kun sen vain hallitsee. Ei tarvita kuin hirvittävä määrä rahaa ja maailma valloitetaan kertarytinällä jollakin yksinkertaisella väittämällä. Kuten uusi ratkaisu kivun hoidossa! Vioxx ei ärsytä mahaa. Muut ikävät asiat helposti unohdetaan sillä jokaisen lääkäri on painiskellut tulehduskipulääkkeiden aiheuttamien vatsavaivojen kanssa. Siten kaikki tarrautuivat uuteen mahdollisuuteen ja määräväät lääkettä. Kukaan ei halua olla vanhanaikainen ja erottua joukosta.

Mutta jos asiaan perehtyisi lähemmin niin ilosanoma unohtuisi nopeasti. Nämä COX-2 inhibiittoreiksi kutsutut aineet, joita on muitakin kuin Vioxx, aiheuttavat veritulppia. Ongelma on ollut alusta asti kaikkien niiden tiedossa, jotka ovat ymmärtäneet prostagladiinien aineenvaihduntaa. Oli ilmiselvää, että uusi lääke oli selvä riski.

Tehokkaan markkinoinnin ansiosta Vioxx levisi kulovalkean tavoin maailmaan ja täällä Suomessakin oli vaikea tavata nivelvaivasta jolle ei olisi määrätty Vioxx:ia.

Sitten ilo pilattiin ja eräs David Graham niminen sinnikäs FDA:n tutkija totesi Vioxxin aiheuttaneen ennennäkemättömän katastofin. Lääkkeen aiheuttamiin sydänkohtauksiin oli menehtynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä, pahimman arvion mukaan yli 150 000 yksin omaan Yhdysvalloissa. Kukaan ei ole tietenkään laskenut mitä lääke teki täällä Suomessa. Suomen viranomaiset eivät harrasta tämän tapaista tutkimusta sillä margariiniasiat vievät kaikki voimavarat. Asiasta löytyy yksityiskohtaisempi artikkeli niin ikään Forbes -lehdestä, joka valitsi miehen jopa vuoden kasvoksi.

Grahamin esimiehet eivät olleet lainkaan iloisia miehen löydöksistä. Grahamille oli käydä huonosti kunnes eräs senaattori kuuli asiasta ja pani viraston järjestykseen. Artikkelista löytyy osiot missä Graham kertoo epäilyksensä tiettyjä lääkeaineita kohtaan. Hänen listoiltaan löytyy Astra-Zenecan Crestor johon Suomen Kansanterveyslaitos on niin mielistynyt.

Graham senaatin kuultavana

Vioxx on vetänyt Merck -yhtiön vaikeuksiin sillä edessä on mittavat oikeudenkäynnit periamerikkalaiseen tapaan. Nyt yhtiö markkinoi epätoivoissaan maailmanlaajuisesti Gardasil -nimistä papilloomavirusta vastaan kehitettyä rokotetta. Rokote on saanut monen toisinajattelijan karvat pystyyn sillä ensinnäkin papilloomaongelma ei ole megaluokkaa eikä aiheuta välitöntä hengenvaaraa, toiseksi rokote sisältää tiomersalia, joka on elohopeayhdiste ja kolmanneksi monien mielestä koko rokotetta ei ole tutkittu tarpeeksi. Tämänhetkisten tietojen mukaan lääke on tappanyt muutamia lapsia ja sairastuttanut useita. Rokote on tarkoitettu lapsille ja nuorille tytöille.

(lähde: http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=11&sivu=4)

Sorry triplapostausta ... tää netti antaa "julkaise kommentti" painalluksen jälkeen virheilmoituksia ...

Anonyymi kirjoitti...

Jokin aika sitten HS:ssa oli sivun vai oliko peräti aukeaman juttu, kolesterooli lääkkeistä ja niiden haitoista ihmisen luonnollista kolesterooliarvoa vastaan. Lisäksi oli pitkä selonteko kolesteroolin hyödyistä ja haittoja ei pahemmin löytynyt.

Anonyymi kirjoitti...

"Niin, viitteitä kaipaat tietysti? Noh, kokeile googlettaa vaikkaa kirurgi-ortopedi-traumatologian erikoislääkäriä Antti Heikkilää. Eikä hän suinkaan ole ainoa joka on eriävää mieltä "THL:n totuudesta ja Pekka Puskan propagandasta"."

Tämä Antti Heikkilähän on kaikkein suurin foliohattuilija ja nettispämmääjä, joka ei viitsi tarkistaa käyttämiään lähteitä tai sitten ei vaan osa lukea oman alansa tieteellisiä julkaisuja.

Mutta heitetään tähän nyt sitten omakin foliohattuilu, kun tälle linjalle on lähdetty: Antti Heikkilän suosittelema eläinrasvaruokavalio tuskin on sattumaa, sillä todennäköisesti hän saa lihateollisuudelta "vähän tukea" lihan promoamiseen. Kaiken tarvittavan saa kasvikunnan tuotteistakin ja pysyy hoikkana ja kolesterolit kohdillaan, lisäksi kasvisruokavalio on ympäristö- ja eläinystävällistä. Jostain syystä nämä Antti Heikkilät eivät kuitenkaan suostu vastaamaan kysymyksiin miksi he promoavat eläinkunnan tuotteita, vaikka oikein koostetussa kasvisruokavaliossa ei ole mitään vikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hetkinen, saan hammasvastaanottimeen viestiä...

No, oli miten oli, niin edellinen rokoteartikkeli oli vain paska ja populistinen. Tämä juttu kolestorolista on kyllä ihan asiallinen.

Kolesterolilääkkeistä ei taida olla sen enempää terveydellistä hyötyä kuin haittaakaan. Tarpeeksi pitkäaikaisia tutkimuksia aiheesta ei ole tehty. Ainoa haitta "potilaan" kannalta taitaa olla keveämpi lompakko (sama ongelma myös valtion kassalla). Tämä on kyllä lääketehtaiden onnistunut VEDÄTYS!

Mitä Antti Heikkilään tulee, niin mitä itse olen häntä nähnyt ja kuunnellut, niin kaveri kyllä vaikuttaa äärimmäisen fiksulta. Hän ei saarnaa yhtä totuutta eikä julista, että esim. Atkinsin dietti olisi ainoa oikea vaihtoehto. Suosittelen kaikille hänen haastattelujensa ja puheiden katsomista ja kuuntelemista ennen mielipiteen muodostamista hänestä.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän blogin kirjoittajalla on kyllä jäänyt vähän muitakin lääkkeitä ottamatta kuin vain nuo kolesterolilääkkeet...

Anonyymi kirjoitti...

Blogin artikkelit on sen verran erinomaisia että lääkkeitä ei varmasti ole otettu, nimittäin suurin osa näistä hihhuleista täällä taitaa olla nimenomaan lääkehuuruissa, niissä lääkkeissä joita THL ja Puskan poika meitä kovasti yrittää saada syömään.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä Antti Heikkilähän on kaikkein suurin foliohattuilija ja nettispämmääjä, joka ei viitsi tarkistaa käyttämiään lähteitä tai sitten ei vaan osa lukea oman alansa tieteellisiä julkaisuja.

Katsos kun odotin juuri tätä. Mikään eriävä mielipide ei kelpaa. Olet vitun tyhmä ihminen, anteeksi vain. Ne mainitsemasi "alan lääketieteelliset julkaisut", nekö ovat mielestäsi totuus? Voi poika/tyttö parkaa, herää hyvä ihminen. Nyt tietysti vielä väität että ilmastonmuutoskin on totta kun IPCC / hallitukset / valtiot / ministeriöt / viranomaiset niin sanovat. Juu, juu, totta on. Yritä ottaa kriittinen asenne elämää. Toi sinisilmäinen luottaminen kaikkeen mitä "virallisesti" sanotaan on säälittävää. Ihan itkettää, hanki elämä ...

Anonyymi kirjoitti...

Rokote artikkeli ok, tämä kolesteroli artikkeli erinomainen. Oma lääkäri sano 6.8 kolesteroli arvosta että unohda kolesterolilääkkeet ja kolesterolia alentavat elintarvikkeet. Kolesterolilla ei ole syy yhteyttä sydänverisuonitauteihin. Kyse on lääketeollisuuden yhdestä suurimmista kusetuksista. Sulla menee rahat ja ennen kaikkea oma terveys. Ei ole olemassa tutkimuksia siitä miten pitkäaikainen kolesterolia alentavan lääkkeen tai elintarvikkeen syöminen aiheuttaa. Blogin mainitsema muistihäiriö dilemma ei varmasti ole tyhjästä tempastu. Kolesterolilla on iso vaikutus muistintoiminnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Lääkärit itsekkään tiedä mikä on totta. HUS:n lääkäri määräsi kolesterolilääkityksen 2005 vuonna kun arvo oli 7.2. Vuonna 2008 arvo oli 7.8. Silloin oli eri lääkäri joka käski jättää lääkkeet pois (ne sotkee normaalin kolesterolitasapainon). Ruokavalioksi monipuolista eläin- ja kasvisruokaa. Ei keinotekoisia kasvisrasvoja. Punaista maitoa jne. Nyt toukokuussa 2010 mitattu kolesteroli on 6.2.

Anonyymi kirjoitti...

HUSLabin kolesterolimittauksiin en luottaisi. Koko 2000-luvun kolesteroli arvo on ollut 5.4 - 5.8 välillä. HUSLab mittasi 2010 keväällä arvoksi 4.2. Oma työterveyslääkäri ei uskonut joten mittautti kolesterolin toisessa labrassa 2 viikkoa myöhemmin. Tulos 5.6. Siinä meni usko HUSLabin toimintaan. Pyysin selvitystä. Heidän mielestään mitään virhettä ei ole voinut tapahtuna, mutta eivät myöskään osanneet selittää eroa. On kuitenkin lääketieteellinen mahdottomuus että kahden viikon sisällä kolesteroliarvo voi olla 4.2 ja 5.6. Ainoa mikä muuttaa äkisti arvoa on sydänkohtaus ja sellaista minulla ei ole ollut.

Välttäkää HUSLabbia!!

Anonyymi kirjoitti...

Entistä enemmän luotan blogin arvioihin asioista. Erittäin älykkäitä artikkeleita. Kiitos!

Annika

PS: Itse lopetin kolesterolilääkityksen. Lääkäri meinasi hermostua ja väitti että kuolen ennenaikaisesti jos en syö lääkkeitä. Sanoin vaihtavani lääkäriin jonka asiantuntemus on ajantasalla eikä julkisen hyvinvintilaitoksen propaganda linjalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa tutustua myös WHO:n Monica-tutkimukseen. Löytyy Googlesta hakemalla "WHO Monica". Siinä osoitetaan ettei kolesterolilla ja sydäntaudeilla ole yleistä luultua yhteyttä, vaan suuri kolesteroliarvo tarkoittaa käytännössä nollariskiä sairastua sydäntauteihin. Miettikää sitä, "virallinen totuus on oikea" -lampaat.

Anonyymi kirjoitti...

Antti Heikkilä on pahimman luokan huuhaamaakari joka puhuu suopeasti erilaisista näennäishoidosta ja ortopedin pätevyydellä (googlatkaa mitä ortopedi tekee) huutelee ravintosuosituksia (jotka käytännössä kaikki muut lääkärit tuomitsee hengenvaarallisina).
En ehkä perustaisi mielipiteitäni yhden uskomuslääkintää kannattavan puoskarin mielipiteisiin aloista joihin hänellä ei ole pätevyyttä kommentoida.
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=10&t=22559&view=previous
Luonnollisesti professori Gylling lienee mielestänne epäpätevä tai jäävi kommentoimaan koska hän itse asiassa luottaa tutkittuun tietoon ja tieteelliseen metodiin, parempihan on tietenkin mennä perstuntumalla kuten huuhaaHeikkilä

Anonyymi kirjoitti...

siis mitä vittua edellinen kirjoitus on. et ilmeisesti ole edes lukenut heikkilän blogia? joka ikisessä heikkilän blogikirjoituksessa löytyy vähintään 5 linkkiä tutkimuksista, joihin blogikirjoitus liittyy. mitä vittua. jätkä heittelee jotain arvioita heikkilästä edes lukematta yhtä artikkelia sieltä. joko olet selvänäkijä tai vitun tyhmä apina.

googletappa rasvaton maito estää sydänkohtauksia. näin löydät heikkilän blogiin. kerro artikkelin luettuasi, perusteleeko heikkilä tietojaan tutkimuksilla. koeta etsiä yhtä uusia tai kattavia tutkimuksia vastapuolen kolesterolinäkemyksistä. et varmasti löydä. oot varmaankin thl:llä töissä. vatipää : )

Ninny kirjoitti...

Mietitäänpä asiaa.

Liha-/maito-/muna-/jne teollisuus käärii muhkeita voittoja, kun joku huuhaamaakari jauhaa "totuutena" kuinka kansanterveysihmiset "huijaavat" ihmisiä ja 'vetäkää kuulkaa vaan lisää lihaa naamariin, ei se kolesteroli oikeasti mitään verisuonia tuki vaikka asiasta on vuosikymmenien tieteellinen näyttö'.

Viranomaiset ovat kansanterveyden asialla, jotta ihmiset eläisivät pidempään, terveempinä, pystyisivät käymään töissä ja pitämään verorahoillaan yhteiskuntaa pystyssä. He eivät siis tuota toiminnallaan voittoa eivätkä saa toiminnastaan rahaa, virkamiehen huonohkoa palkkaa lukuunottamatta.

Kumpi tässä mahtaakaan ajaa omaa etuaan eli kumpaan voi todennäköisemmin luottaa?

Anonyymi kirjoitti...

thl:n rahoituksen ja rokotteiden valinnan jälkeen hymyilyttää tuo edellisen kirjoittajan luottamus pienipalkkaisiin virkamiehiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoituksesi ongelma on vain se, että Antti Heikkilän ajamille asioille löytyy tutkimuksia perusteeksi. Jos on olemassa uusia tutkimuksia, jotka osoittavat että maitorasva ja eläinkunnan rasvat ovat hyväksi terveydelle, voitko sanoa että Heikkilä puhuu paskaa? Et voi. Kannattaa myös muistaa Heikkilän kanta sikarokotteeseen ja koko hypetykseen vuosi sitten. Heikkilä sanoi jo edellisenä syksynä, että jokainen virusoppia tunteva tietää, että puheet toisesta aallosta ovat paskaa. Samaan aikaa Puska pelottelee ottamaan rokotteen ja kertoo, kuinka mitään riskiä rokotteen ottamisessa ei ole. Kumma kyllä sittemmin Puska vaihtoi mielipidettään asiasta ja kertoi parin viikon takaisessa haastattelussa, kuinka rokkotteen mahdollisista sivuvaikutuksista kyllä tiedettiin ja eihän sitä oltu tutkittu. Mitä vittua. Itse luottaisin enemmän mieheen, jolla on monta tyytyväistä hänen oppejaan seurannutta potilasta kun taas jättäisin mielipiteitään yleisön mieliksi uudelleen rukkaavan imbesillin toiseen arvoon.

Mieti vielä. Lääkeyhtiöt siitä hyötyvät kun lasketaan kolesterolirajat alhaisiksi. Lue lehdistä juttuja ihmisistä jotka laihtuvat syömällä vähähiilihydraattista ruokaa (eläin- ja maitorasvoja) ja tervehtyvät diabeteksesta. Näitä juttuja löytyy Nature-lehdestä asti, joten turha puhua mistään yhden henkilön eriävästä mielipiteestä.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus vaikka valitettavasti valtaosa Suomalaisista luottaa edelleen täysin sokeasti siihen, että viranomainen toki ajaa pyyteettömästi oman kansansa asiaa, vaikka selkeä eturistiriita olisikin todistettu fakta.

Ehkäpä joku päivä täälläkin tajutaan, että vaikka näkyvää korruptiota on Suomessa valvonnan takia vähemmän, ei se Suomalainen perusvirkamies ole luonteeltaan sen puhtoisempi kuin italialainen, amerikkalainen tai kiinalainen virkaveljensä. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat, THL:n tapauksessa lääketeollisuuden.

Luulisi jo tyhmänkin tajuavan, että jotain teollisuuden alaa valvovan tai sen toimintaa säätelevän elimen ei tulisi hyötyä taloudellisesti ko. teollisuudenalan voitoista.
Tässä on todellakin pukki kaalimaan vartijana.

LonGero kirjoitti...

Jos nyt heitän pari pointtia asiaan:

1. Tuo "Antti Heikkilä on vain ortopedi eikä omaa ravitsemuksesta koulutusta" on niin vanha juttu että kannattaisi jo unohtaa. Einstein oli ammatiltaan patenttivirkailija, joten se niistä titteleistä. En itsekään pidä Antti Heikkilää jumalana, mutta miehellä on kyllä hyviä pointteja moneen asiaan mikäli osaa edes jonkinlaista kriittistä ajattelua.

1.1. Heikkilää tuskin tukee yksikään elintarviketuottaja, koska mies puhuu lähi- ja luomuruoan puolesta ja vielä mielellään itse kasvatetun sellaisen.

2. Kun blogikirjoitusta kritisoitiin lähteiden olemattomuudesta, niin kaksi kirjaa jotka asiaa käsittelevät ovat:

- Kendrick Malcolm: EI SITTENKÄÄN KOLESTEROLI
- Uffe Ravnskov: KOLESTEROLIMYYTTI

Jälkimmäisestä löytyy makupaloja ilmaiseksi osoitteesta: http://www.rasalas.fi/RavnskovinLisaluku.pdf

Anonyymi kirjoitti...

Voiko nk. "terveellinen" ruokavalio (vähärasvainen ja varsinkin eläinrasvoja karttava) olla selittävä tekijä narkolepsian esiintymiselle nimenomaan Suomessa? Tuskin missään muualla Euroopassa ollaan niin hysteerisinä karttamassa eläinrasvoja kuin Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

heikkilän blogikirjoituksessa löytyy vähintään 5 linkkiä tutkimuksista, joihin blogikirjoitus liittyy

Itse muistaakseni joskus niitä hetkellisessä mielenhäiriössä lueskelin. Aloitin ravitsemus-jutuista ja heti ensimmäinen käsitteli C-vitamiinia ja masennusta. Äijän kommnentit oli ihan käsittämätöntä soopaa ja siihen perään lyöty linkki ei liittynyt aiheeseen mitenkään. Lopetin Heikkilän horinoiden lukemisen siihen. Samanlainen pikavoittojen tavoittelija kuin tri Tolonen ihmepillereineen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmisiä on hyvin erilaisia, kuten autojakin,
mutta varmaan liika kolesteroli heikentää terveyttä, kuten auton huono hoito autoakin.

Kolesterolilla, kuten monella muullakin terveyskokeilulla ei ole laikaan peruutusvaihdetta, on vain pienempi vaihde eteenpäinajoon.

Itse olen tehnyt Asbestihommia aivan samoin kuin 4-12v. nuoremmat, 7 vakavasti sairastunutta ja 3 kuollutta kaveriani, herää kysymys onko Asbesti vaarallista.