
Otetaan vähän ajassa taaksepäin. Ministeri Tanja Totti/Karpela/Saarelan aikana säädettiin uusi tekijänoikeuslaki jota perusteltiin mm. EU-lainsäädännön direktiivivaatimuksilla. Myöhemmin kävi ilmi kansanedustaja Henrik Laxin selvityspyynnöstä EU-komissiolle, ettei niin voimakasta kriminalisoinnin tarvetta ollut olemassa kuin ministeri antoi asiassa ymmärtää. Todellisuudessa tekijänoikeusjärjestöillä oli tarve ajaa voimakkaasti omaa etuaan ja mikäs sen parempi kuin säädättää omia intressejä ja valtapiiriä suojeleva laki. Kaikista pahinta tietysti oli, että ministeriössä kukaan ei nähnyt eturistiriitaa siinä, että tekijänoikeusjärjestö Gramexin edustaja Jukka Liedes oli valmistelemassa edustamalleen järjestölle mieleistään lakia. Asiasta kanneltiin ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstet antoi tuomitsevan päätöksen 7.10.2007. Tämä ei tietenkään asiaa enää muuttanut, joten nyt meillä on tekijänoikeuslaki joka on ajettu suojelemaan tekijänoikeusjärjestöjen intressejä kansalaisten perusoikeuksien kustannuksella.
Kunnan viranomaisten toimintaa ja kunnan velvollisuuksia asukkaitaan kohtaan säädetään lailla. Nämä säädökset ovat kuitenkin täysin torsoja, koska käytännössä kunnat voivat hukuttaa lain noudattamatta jättämisen oman byrokratiansa syövereihin. Päättävät toimielimet budjetoivat liian vähän rahaa ja resursseja lakisääteisten palveluiden toteuttamiseksi. Alin porras organisaatiossa ei voi asialle mitään kun toiminnan ohjaus ja määrärahat tulevat ylemmältä taholta. Päättävissä elimissä ei ole tietoa realiteeteistä ja tietoisesti tehdään ratkaisuja joiden tiedetään myöhemmässä vaiheessa johtavan lainvastaiseen tilanteeseen. Kukaan ei ole vastuussa. Kunta tai viranomainen ei saa rangaistusta lain noudattamatta jättämisestä. Kun lain rikkomisesta ei ole seurauksia, lain kirjainta voidaan toteuttaa vain näennäisesti. Jos kansalainen valittaa asiasta ja voittaa hallinto-oikeudessa, mikään ei muutu. Ehkä virhe yksittäisen valittajan kohdalla korjataan, mutta lainvastainen toiminta jatkuu kaikesta huolimatta. Rangaistuksia ei anneta, vaikka oikea osoite rangaistuksille varmasti löytyisi. Hurjimpia ovat tietysti tapaukset esimerkiksi kuuluisissa Espoon kaupungin lasten huostaanottopäätöksissä joista on uutisoitu viime vuosina. Tuomioistuin antaa päätöksen, että lapset on palautettava vanhemmille. Kaupungin virkamies ei suostu palautukseen, koska katsoo ettei tuomioistuin ole ymmärtänyt asiaa. Poliisi ei asialle voi mitään. Kuinka tämä on sivistysvaltiossa mahdollista?
Entä laki lapsipornografian suodattamisesta? Väitti kuka mitä tahansa, lapsipornografian suodattamisessa ei ole kysymys lapsien suojelemisesta tai lapsipornografian leviämisen estämisestä. Kyse on perustuslaissa turvatusta sananvapauden vakavasta rajoittamisesta ja perustuslain vastaisesta ennakkosensuurista, joka ajettiin lainvoimaiseksi lapsipornografian varjolla. Oliko kenellekään muulle kuin ministerille yllätys, että kun tie sensurointiin oli avattu niin nyt tekijänoikeusjärjestöt vaativat heidän oikeuksiaan loukkaavien sivujen sulkemista, eduskunnassa vaadittiin väkivalta-aineiston sensurointia, rahapeliforumi on vaatinut ulkomaisten nettipokeripelien asettamista sulkulistalle jne. Nyt ollaan tiellä, jossa valtio valvoo mitä kansalaiset saavat tietää. Jossain vaiheessa listalle eksyy sivustoja joissa arvostellaan valtiota tai viranomaisten toimintaa. Kun listan laatiminen ja valvonta on saman koneiston käsissä kansalaiset eivät edes tiedä mitä he eivät tiedä. Kaikista oksettavinta on huomata, kuinka vähän ministeri Suvi Linden ja tämän lain säätäjät oikeasti arvostavat lapsia. Yhteiskunta yrittää piilottaa ongelman estämällä toiminnan näkyvyyden verkossa. Katoaako pahoinpitelyt jos lehdistöä kielletään julkaisemasta aiheeseen liittyviä uutisia? Ongelmaako ei ole jos sitä ei näe? Tehottomaan ennakkosensuuriin käytetyt varat olisi oikeasti voitu käyttää kotimaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön lasten hyväksikäytön estämiseksi. Tämä laki on osoitus valtiovallan ja viranomaisten pohjattomasta halusta kontroloida ja holhota suomalaisia sekä piilotetusta tarpeesta pyrkiä tulevaisuudessa sensuroimaan kansalaisille tarjottua informaatiota. Ministeri Suvi Linden on osoittanut omilla lausunnoillaan ettei hän ole ymmärtänyt asiasta yhtään mitään. Laki asiasta kuitenkin astui hiljaisesti voimaan ilman sen suurempaa mediamylläkkää. Jälleen yksi naula kansalaisten oikeuksien arkussa.
Rahoitustarkastus valvoo rahamarkkinoita ja erityisesti pankkien toimintaa. Sampo pankilla on ollut katastrofaalisia ongelmia viimeiset kuukaudet eikä ongelmille ole näkyvissä loppua. Palkat ovat jääneet maksamatta, rahavarat siirtymättä, rahoja on kadonnut, yritysasiakkaiden toiminta on vaikeutunut, verkkopankki tai kortit eivät ole toimineet, rahan nosto ei ole onnistunut, laskuja ei ole pystynyt maksamaan ja lisäksi Sampo pankki on rikkonut räikeästi pankkisalaisuutta lähettämällä avio- ja avopareille kirjeitä, joissa on paljastettu toisen puolison raha-asioita. Miten pahasti pankin pitää oikeasti mokata Suomessa, jotta valvova viranomainen tekisi jotain muuta kuin hyssyttelisi ja pyörittelisi silmiään? Miksi suuret yritykset ovat viranomaisten hiljaisessa suojeluksessa? Entä poliisin toiminta? Uutisissa mainittiin henkilöstä, joka on siirrättänyt rahansa Sammosta toiseen pankkiin maaliskuussa, mutta rahat ovat kadonneet matkalla eikä niitä ole kuukauteen löytynyt. Henkilö teki tutkintapyynnön poliisille kavalluksesta. Poliisin johtopäätös oli, että rikosta ei ole tapahtunut. Tietokonetta kun ei voi asettaa syytteeseen. Tämähän se vasta olikin oivallinen tulkinta, tarkoitushakuista tai sitten puhdasta yleissivistyksen puutetta. Sampo pankissa on täydellä varmuudella henkilö joka vastaa tietojärjestelmistä ja niiden toimivuudesta. Vähintään se on Sampo Pankin CIO. Järjestelmien toimimattomuus ei sinänsä ole rikos, mutta toisen henkilön rahojen varastaminen on, oli tekotapana tai välineenä sitten puukko tai tietokone. Ei vahingossa voi varastaa.
Yksityinen pysäköinninvalvonta ja siitä mahdollisesti säädettävä laki on jälleen kerran yksi osoitus siitä miten helppoa oikeissa piireissä on lobata omaa asiaansa. Oikeusministeriötä ei luonnollisesti kiinnosta kansalaisten oikeudet vaan yhteiskuntaa on rakennettava yritysten ja korporaatioiden ehdoilla perustuslain vastaisesti. Lopultahan kaikessa on kyse siitä miten asia voidaan tulkita ministeriön ja yritysten etujen mukaisesti. Tästä aiheesta lisää artikkelissa: Laiton laillliseksi lain vastaisesti.
Kuluttajaviraston kiinnostusten kohteet herättävät välillä vakavia arveluja tietyntyyppisen toiminnan suosimisesta ja jopa puolueettomuuden uhraamisesta. Joskus tuntuu, että kuluttajavirastoa painostetaan muiden viranomaisten ja yritysten puolesta toiminaan toisin kuin kuluttajan etu asiassa vaatisi. Toki virastossa on oikeasti toimittu myös kuluttajan etujen vaalimessa. Kuluttajavirastolta haluttiin aikoinaan vastausta DVD-videoiden standardin rikkovaan kopiosuojaukseen. Monet kopiosuojausmenetelmät rikkovat tämän standardin keinotekoisesti rakennetuilla viallisilla ja virheellisillä tietorakenteilla. Kopiosuojattu DVD-levy on siis monesti kuluttajasuojalain tarkoittaman virheen sisältävä tuote. Yksi DVD-videolevy voi sisältää monia erilaisia standardin vastaisia kopiosuojausmenetelmiä, joten levyjen toimivuus tulevaisuuden ja jopa nykyisissä DVD/BD -soittimissa on epävarmaa, vaikka laitevalmistajan tuki olisikin olemassa. Laitevalmistaja kun antaa tuen DVD/BD -standardin mukaisille levyille, ei standardin rikkoville medioille. Kuluttajavirastolta haluttiin kommenttia ja toimenpiteitä, jotta viallisten levyjen myynti kiellettäisiin. Tekijänoikeusjärjestöjen ja elokuvayhtiöiden voima oli nähtävästi liian musertava, jotta asiaan olisi saatu muuta vastausta kuin se, että tilannetta ei nyt katsottu ajankohtaiseksi. Kuluttajaviraston toimintaa yksityisen pysäköinninvalvonnan suhteen on myös ollut karmea katsoa. Toki siihenkin mahtuu positiivista oma-aloitteisuutta kun 2006 vuonna blogin artikkeliin julkaistiin kuluttajaviraston virallinen kannanotto silloiselle ParkCom Oy:n toimitusjohtajalle. Yksityisten pysäköintivalvontayhtiöiden uhkailevaan toimintaan ei kuitenkaan herunut järjellisiä ohjeita, apuja tai neuvoja. Viimein kuin ohjeet tulivat Vantaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, ne olivat täysin puuta heinää ja valvontayhtiö myönteisiä. Jos maksu on juridisesti epäselvä, kuten yksityinen pysäköintivalvontamaksu, on normaalia odottaa tilanteen selkeytymistä oikeudessa ja tarkastella maksuvelvollisuutta uudelleen kun asiasta saadaan oikeuden ennakkopäätös. Missään tapauksessa perusteettomia maksuja ei pidä mennä maksamaan.
Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta on oikeusmurha. Lakiesitys antaisi työnantajalle oikeuden vahtia työntekijän sähköpostiliikenteen tunnistamistietoja. Työnantaja saisi suuremmat oikeudet kuin poliisilla. Poliisi tarvitsee vastaavien tietojen saamiseen tuomioistuimen päätöksen. Oikeusoppineet ovat hämmästelleet sitä, kuinka yritykselle kaavaillut oikeudet yrityssalaisuuksien turvaamiseksi on tulkittu huomattavasti suuremmalla painoarvolla kuin yksityisyyden suojaan kuuluva viestinnän luottamuksellisuus. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen on kiteyttänyt tilanteen oivallisesti: "onko perusoikeuksiin kuuluva viestinnän luottamuksellisuus painavampaa kuin perustuslaissa mainittu yksityisen omaisuuden suoja ja elinkeinovapaus, joihin yrityssalaisuudet kytkeytyvät vain etäisesti?". Ministeri Suvi Linden on jälleen kunnostautunut puolustamalla voimakkaasti lainmuutosta toteamalla, että asiassa pitää katsoa kokonaisuutta eikä yksittäisiä irrallisia kohtia. Mitäköhän ministeri luulee tapahtuvan kun yritykset pääsevät toteuttamana uuden lain kirjainta? Silloin kyllä vedotaan niihin pieniin yksilön oikeuksia polkeviin detaljeihin. On järkyttävän naivia uskoa yritysten ja työnantajien hyvään tahtoon. Sellaista ei ole olemassakaan. Ei yrityksissä käydä työntekijöiden kanssa neuvotteluja vaan kyse on aina työnantajan sanelusta. Yritykset ovat jälleen kerran ansiokkaasti onnistuneet painostamaan poliitikkoja asiassa. Nokian ei tarvitse kuin kerran ärähtää tuotannon siirtämisestä muihin maihin niin jo ovat poliitikot ja virkamiehet polvillaan nenä ruskeana. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että kyse ei ole yrityssalaisuuksien suojelemisesta. Ei niin tyhmää työntekijää löydy joka lähettäisi salaista materiaali kilpailijalle yrityksen sähköpostin kautta. Keinot tietojen kavaltamiseen on aivan toiset. Yritykset haluavat lain voimaan pystyäkseen tarkemmin kontroloimaan työntekijöiden tekemisiä ja yhteyksiä. Minkä takia luulette Nokian tätä lakihanketta ajavan? Nyt meidän heikosti johdettu hallitus on painostuksen alla lupaamassa tuomioistuimen oikeuksia yrityksille, jälleen kerran kansalaisten perusoikeuksien kustannuksella.
Vastaavia tapauksia riittää kuin sieniä sateella. Teletunnistetietojen säilyttämisaikaa halutaan pidentää. Miksi? Operaattorit velvoitetaan tallentamaan kaikki tunnistetiedot, myös niiden henkilöiden joita ei epäillä rikoksesta. Eikö tämä ole ristiriidassa demokraattisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Kaikki ovat siis epäiltyjä kunnes toisin todistetaan. Entä Suomen uudet terrorismin vastaiset lait? Epäsuorankin tuen osoittaminen terrorismille tulee olemaan lainvastaista? Onko niin että jos väitän syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen olleen jenkkien omaa syytä, heidän politiikkansa seurausta - "sitä saivat mitä tilasivat" - niin olen rikkonut lakia esittäessäni mielipiteeni?
Suomalaista yhteiskuntaa hallitsevat yritykset ja korporaatiot. Hallitseminen tapahtuu valtaa pitävien poliitikkojen ohjaamisella ja taustalla toimivien virkamiesten ja viranomaisten suojeluksessa. Lainsäädäntö on muuttunut painopisteeltään viimeisen 10 vuoden aikana yhä enenevissä määrin etäämmäksi yksilön oikeuksista. Lainsäädäntöä muutetaan vähitellen ja vähällä huomiolla. Pienet muutokset menevät läpi helpommin kuin isommat. Median edustajia asia ei kiinnosta ja monesti jopa asioista käsketään olemaan hiljaa. Media ei ole riippumaton, se on yhä enenevissä määrin integroitumassa osaksi yllä mainittua koneistoa ja tiukasti sen ohjauksessa. Väitän että 30-40 vuoden kuluttua kun lasten lapset alkavat aikuistumaan Suomi on yhteiskuntana muuttunut täysin kontrolloiduksi orwelilaiseksi yhteisöksi, jossa kansalaisten tekemisiä valvotaan suurennuslasilla ja rangaistusoikeutta on siirretty viranomaisilta ja tuomioistumilta yrityksille ja työnantajille. Sananvapautta on rajoitettu. Mielipidevapaus on olemassa kunhan se on yleisen käsityksen mukainen. Kaikki yleisen edun vastainen toiminta on kielletty. Viranomaisten, poliitikkojen ja yritysten arvostelua on rajoitettu. Suomea ohjataan monikansallisten yritysten kabineteista, joissa Suomen hallitus pääministereineen toimii sihteerinä.