Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Helsingin sanomien uutisointi

Helsingin sanomat on julkaissut otsikon "Yksityinen pysäköinninvalvoja voittanut ensimmäiset jutut oikeudessa". Kyseessä on päätökset, joita blogi on kommentoinut jo viime kevään ja kesän aikana. Kyseisillä päätöksillä ei ole ennakkotapauksena merkitystä, koska ne ovat tuomioistuimessa annettu yksipuolisina päätöksinä. Tämä tarkoittaa sitä, että kanteen saanut ei ole reagoinut millään tavoin valvontayhtiön oikeudessa esittämään vaateeseen ja oikeusistuimelle ei ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä valvontayhtiön näkemys asiassa. Syksyn aikana saamme toivon mukaan ensimmäisiä todellisia ennakkopäätöksiä aiheesta. Vantaan ja Helsingin käräjäoikeuden kanslioiden mukaan ensimmäiset kanteet käsitellään marraskuussa.

Jälleen kerran hämmästyttää Helsingin sanomien tapa uutisoida asiaa valvontayhtiöiden toimintaa puoltavasta näkökulmasta. Helsingin sanomien toivoisi uutisoivan aiheesta puolueettomasti eikä kirjoittavan aiheesta harhaanjohtavia otsikoita. Helsingin sanomien tämän päiväisen uutisen otsikosta jää helposti mielikuva siitä, että oikeus olisi vahvistanut valvontayhtiöiden toimintatavat. Näin ei kuitenkaan ole. Kuluttajaviraston lakimies Mika Hakamäki toteaa myös (HS artikkeli) ettei kyseisistä oikeudenpäätöksistä ole ennakkotapauksiksi. Kuluttajavirasto on myös joitakin viikkoja sitten lähettänyt oikeusministeriöön kirjeen, jossa virasto piti yhtiöiden maksun perimiskäytäntöä kohtuuttomana.

Oikeustieteen professori Matti Tolvanen kommentoi Helsingin sanomissa yksityistä pysäköinninvalvontaa:

"Sopimuksilla ei voida luoda rangaistusvaltaa. Sitä ei voi kukaan ottaa ilman lain tukea. Nykyisessä tilanteessa rikotaan mahdollisesti perustuslakia." (HS artikkeli 03.10.2007)

"Yksityinen pysäköinninvalvonta on lopetettava tai siitä on säädettävä laki. Mahdollisesti tällaisessa tapauksessa vaadittaisiin perustuslain säätämisjärjestys. " (HS artikkeli 03.10.2007)

Tolvanen kertoo myös keskustelleensa asiasta poliisien kanssa, ja hänen mukaansa poliisit ovat olleet samaa mieltä nykyisen tilanteen laittomuudesta. Samalla hän ihmettelee miten ministeriöä on asiasta ollut täysin hiljaa.

Lue myös blogin artikkeli kaikista niistä eritellyistä syistä miksi yhdenkään valvontayhtiön maksua ei tällähetkellä pidä maksaa. Valvontayhtiöillä ei yksinkertaisesti voi olla oikeutta määrätä rangaistusta liikennesääntöjen noudattamatta jättämisestä. Valvontamaksu on rangaistusluonteinen koska se on seurausta pysäköintisääntöjen noudattamatta jättämisestä. Pysäköintialueen yksityisyydellä ei ole merkitystä. Jos "yksityinen rankaiseminen" sallitaan pitääkö vartijoille seuraavaksi antaa oikeus pidättää ihmisiä tai tavarataloille oikeus määrätä sakkoja myymälävarkaille?

Ainoa oikea ratkaisu tällähetkellä on kieltää kyseisten valvontayhtiöiden kuten ParkCom Oy:n ja ParkPatrol Oy:n toiminta. Ainakin siihen asti kunnes lainsäädäntö asiasta on valmis.

Mitään sopimuksiin tulee,kannattaa myös muistaa, että ParkCom on hävinnyt kuluttajariitalautaukunnassa tapauksen joka liitty oleellisesti sopimuksen muodostumiseen ja sopimusehtoihin. Vaikka ParkCom vetoaa etusivuillaan Kuluttajariitalautakunnan päätöksiin, yllättäen heille tappiollista päätöstä ei olekaan julkaistu, vaan sivuilla annetaan ymmärtää, että heille helmikuussa annettu myönteinen päätös olisi viimeisin ja uusin. Eikö tämä ole harhaanjohtamista?






14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin sanomien tämän päiväisen uutisen otsikosta jää helposti mielikuva siitä, että oikeus olisi vahvistanut valvontayhtiöiden toimintatavat.

Joo, tietysti kiinnostais mikä yhteys on hesarin toimituksella ja valvontayhtiöillä kun kirjoittelu on aina valvontayhtiöitä suosivaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ottakaahan oikeudessa nyt järkikäteen. Ei sopimus voi syntyä ajamalla kyltin ohi. Miettikään mihin tämä johtaa. Seuraava yhtiö ilmoittaa ehdoksi sen että virheellisestä pysäköinnistä ajoneuvon omistus sirtyy valvontayhtiölle. Tähänkö halutaan mennä?

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on taloyhtiössä Helsingissä jo eräs henkilö jonka ovessa ei lue enää pelkästään

"EI MAINOKSIA", vaan

"EI MAINOKSIA. KIELLON VASTAISESTA MAINOSTEN JAKAMISESTA SEURAA 100 EURON HYVITYSMAKSU JOKA VELOITETAAN JAKELUYHTIÖLTÄ. JAKAMALLA MAINOKSEN OLET HYVÄKSYNYT EHDOT."

Tämäkö me Suomessa halutaan, ei voi enää ulkona kulkea kun ei tiedä minkä kyltin ohi kulkee seuraa mikäkin sopimus.

Anonyymi kirjoitti...

Pahoin pelkään että oikeudessa päätökseksi saadaan seuraavaa:

1. Sopimuksen syntymisperiaate hiljaisena vahvistetaan, tämä tule johtamaan hyvinkin villiin käytäntöön ja perintätoimistot ovat onnessaan

2. Sopimuksen mukainen maksuvelvoite on vain autoilijalla, näyttövelvollisuus kuljettajasta on valvontayhtiöllä. Tämä tulee lisämään kameravalvontaa alueilla.

Anonyymi kirjoitti...

Hesari uutisoi jälleen, tällä kertaa ei niin myönteisesti sakkofirmojen kannalta. Professori kommentoi, että yksityisestä pysäköinninvalvonnasta säädettävä laki pitäisi ehkä tehdä perustuslain säätämisjärjestyksessä... Joutsenlaulun alkua.

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Oikeustieteen+professori+vaatii+lains%C3%A4%C3%A4d%C3%A4nt%C3%B6%C3%A4+pys%C3%A4k%C3%B6inninvalvontayrityksille/1135230748230

Anonyymi kirjoitti...

Sikälis erikoista tuossa jutussa on, että neljäs "uhri", sopi jutun PP:n kanssa juuri ennen oikeudenkäyntiä...Herää kysymys miksi? Jos (?) käräjäoikeus olisi antanut tuomion, autoilija olisi maksanut saman kuin nyt(valvontamaksu+oikeudenkäyntikulut), ja oltaisiin saatu oikeuden päätös asiasta. Nyt ei ole oikeuden päätöstä ja valvontayhtiöt voivat edelleen julistaa omaa kantaansa siitä kuinka toiminta perustuu Suomen lakiin jne...Enpä yhtää ihmettelisi vaikka olisi etukäteen sovittu juttu. Saadaan vain tavallisia autoilijoita peloteltua että kalliiksi tulee jos ei maksa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko kukaan joutunut maksamaan maksua, vaikka on kiistänyt olleensa kuskina? Minä en ole haltija enkä omistaja, vaan auto kuuluu kuolinpesälle.

Itse olin kaupassa käymässä ja vaimo autossa parkkikiekkoa kaivamassa, kun tultiin sakottamaan. Samaan aikaan kun hän kaivoi kiekkoa, valvoja valokuvasi auton, vaimon siellä sisällä ja iski sakon tuulilasille. Harvinaisen tökeröä toimintaa siis.

Voiko noilla valokuvilla todistaa jotakin auton ajajasta?

Anonyymi kirjoitti...

Kai niillä jotain todistusarvoa on, kunhan ensiksi valvoja selvittää kuvassa olijan henkilöllisyyden, ja teidänhän ei tarvitse tehdä elettäkään asian selvittämisen hyväksi, vaan se on täysin valvontafirman asia selvittää kuljettaja.

Mutta sikälis jos auto on kuolinpesän omistuksessa, niin eipä tuolla tarvitse pahemmin päätään vaivata. Kun kerran valvontayhtiöt lähtee siitä että auton omistaja on kuljettaja, niin voipi tulla varsin huvittava tilanne :) Jos sieltä joskus maksulappu tulee kuolinpesälle niin laittakaa se bumerangina takaisin että ei kuolinpesä ole mitään sopimuksia tehnyt...

Muutenkin, näistä tapauksista, joissa auto kuuluu jollekin yritykselle tms. tulee varmaan todella riemukkaita tapauksia :) Siinähän PC tai PP yrittää selvittää kuka autolla on ajanut, se kun on selvää että yksikään yritys ei noita maksa.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Ja valokuvan ottohetki voidaan myös kyseenalaistaa. Entä jos kameran kello oli väärässä? Entä jos kuski näkyy, mutta olikin oikeassa tilanteessa jo poistanut kiekon ja juuri lähdössä ja tultiin kuvaamaan?

Kuinka helvetin tökeröä toimintaa nämä firmat oikein edustavat?

Anonyymi kirjoitti...

Tehdaanpa viela kertauksen vuoksi yhteenveto niista seikoista, joitten vuoksi yksityinen pysakoinninvalvonta ei perustu lakiin eika tallaista valvontamaksua pida maksaa;

1. Maksu on tosiasiallisesti rangaistusluontoinen. Sita ei edes yriteta perustella sopimusrikkomuksen aiheuttamalla taloudellisella vahingolla. Valvontayhtiot maaraavat naita mielivaltaisin perustein. Pysakointialueet ovat julkista tilaa, vaikka olisivatkin yksityisesti omistetulla kiinteistolla.

Naista syista pysakoinninvalvonta on tosiasialliselta luonteeltaan julkisen vallan kayttoa, joka perustuslain mukaan kuuluu viranomaisille. Julkisen vallan kayttoa sisaltavia tehtavia voidaan antaa yksityisille vain lain nojalla, esimerkiksi jarjestyksenvalvojat.

2. Ei ole oikeuden paatosta siita, voiko valvontayhtioitten konstruoima hiljainen sopimus syntya. Sopimuksen syntyminen edellyttaa nimenomaista tahdonilmaisua, sopimustahtoa. ParkComin rinnastus raitiovaunuun nousevaan matkustajaan ontuu, koska matkustelija nimenomaan tavoittelee henkilonkuljetussopimusta nousemalla ratikan kyytiin.

Kyytiin nouseva lippujentarkastaja ei tallaista sopimusta tavoittele, eika hanelta perita maksua. Se seikka, etta autoilija pysakoi autonsa parkkiruutuun, ei ilmenna sellaista sopimustahtoa, jolla sopimus valvontafirman kanssa voisi syntya. Toisin sanoen, auton pysakointiin voi olla muitakin syita, kuin tahto tehda sopimus valvontafirman kanssa.

3. Vaikka sopimus syntyisikin, se syntyisi kuljettajan ja valvontafirman valille. Ajoneuvon omistajalla ei ole mitaan velvollisuutta paljastaa kuljettajaa, eika edes vastata valvontafirman asiaa koskeviin tiedusteluihin.

4. Vaikka sopimus syntyisikin, tulisi sopimusrikkomuksesta perittavan maksun perustua todelliseen vahinkoon. Minuutin pysakointiajan ylitys puolityhjalla parkkipaikalla ei aiheuta mitaan vahinkoa. Korvausta sopimusrikkomuksesta ei voida peria.

5. Vaikka sopimus syntyisikin, sen ehdot tulisi olla lueteltuna kattavasti sopimustekstissa. Kuluttajaa ei voida velvoittaa ottamaan selvaa siita, minkalaiset pysakointiehdot kussakin paikassa on voimassa. Kaikkien ehtojen kattava luetteleminen jossain kyltissa siten, etta kuluttajalla olisi realistinen mahdollisuus niihin tutustua ennen paatoksen tekemista, on kaytannossa mahdotonta.

Niin kauan kuin uutta lainsaadantoa tai tuomioistuimen ratkaisuja naihin kysymyksiin ei ole, ei yksityista pysakoinninvalvontamaksua pida missaan tapauksessa maksaa.

Anonyymi kirjoitti...

Munkkivuoren ostoskeskus teki toukokuussa 2007 sopimuksen pysäköinninvalvonnasta ParkComin kanssa. Nyt lokakuussa on ParkComin kyltit häipyneet ostoskeskuksen pysäköintihallista. ParkComin parkkipaavo taisi kirjoittaa yksityisoikeudellisia höpöhöpö-maksuja sen verran kiihkeään tahtiin, että asiakkaat hikeentyivät ja antoivat kauppiaille kunnon palautetta.

Anonyymi kirjoitti...

Pakkoko niille, maksullisiksi tai kielletyiksi merkityille alueille on mennä pysäköimään. Onko joku itseisarvo sillä, että pyrkii merkityt ehdot selvästikin ymmärrettyään, kiistämään sopimuksen synnyn. Täällä foorumilla asiaan on selvästi perehdytty, joten tietämättömyydestä ei ole kyse.
Esimerkiksi asuinkiinteistöjen, miksei muidenkin, pihoilla ei pysäköintiä aina haluta sallia. Onko autoilijan oikeus jotenkin voimakkaampi kuin kiinteistön omistajan.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Taas on joltain jäänyt sisäistämättä se pointti näissä jutuissa: Kyse ei ole siitä, että saanko pysäköidä vai enkö saa, vaan kyse on näiden parkkifirmojen epämääräisistä ja hämäristä toimitavoista sekä siitä, voiko sopimusta edess syntyä ilman tahdonilmaisua.

Ja aina on se poliisi ja kunnallinen pysäköinninvalvonta, ne tulevat pyynnöstä paikalle.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Onko joku itseisarvo sillä, että pyrkii merkityt ehdot selvästikin ymmärrettyään, kiistämään sopimuksen synnyn.

Ei ole, mutta kyse on siitä haluaako koko sopimusta edes solmia. Tai sitten voidaan lähteä sille linjalle, että kyseisissä sopimuksissa ei ole mainittu viivästyskorkoa, eikä maksuaikaa, eikä mitään muitakaan kuluja, joten koko maksun voi jättää hoitamatta, sillä sille ei ole määritelty mitään takarajaa. Näin tuon luen, joku voinee oikaista jos muuta faktaa on tarjota.

Esimerkiksi asuinkiinteistöjen, miksei muidenkin, pihoilla ei pysäköintiä aina haluta sallia. Onko autoilijan oikeus jotenkin voimakkaampi kuin kiinteistön omistajan.

Ei, mutta nyt ei ole kyse "pysäköinti kielletty" alueista, joten olisiko syytä opetella lukemaan?