Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

keskiviikkona, huhtikuuta 30, 2008

"Missä kohtuus on viranomaisten ja yritysten määrittelemä totuudeton arvo ..."

On tavattoman järkyttävää seurata kuinka Suomen kaltaisessa sivystysvaltiossa yritysten ja korporaatioiden edut ajavat yksilön oikeuksien ohi. Kansalaisten oikeusturva romutetaan vähitellen salaa piilossa julkiselta katseelta. Media on kiinnostunut enemmän pääministerin ja entisen ulkoministerin tekstiviesteistä kuin oikeista yhteiskunnallisista asioista. Asioista, joilla on pidemmän päälle suurikin merkitys sille, minkälaiseksi tämä yhteiskunta meidän lapsille ja lapsenlapsille muodostuu. Lehtien myyntiluvuista päätellen kansasta on hauska lukea poliitikkojen toilailuista. Samaan aikaan taustalla, vähällä huomiolla tai jopa tietoisesti vaieten ajetaan asioita, jotka vievät meitä entistä kauemmaksi oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Vähitellen monille eri osa-alueille säädetään lakeja, joiden tarkoitus on ainostaan tukea yritysten ja viranomaisten etua yksilön oikeuksien kustannuksella. Viranomaiset ja poliitikot ajavat härskisti ja monesti lain vastaisesti asioita, joiden toteuttamista vaativat suljetut intressipiirit. Viranomaiset suojelevat yrityksiä ja tekevät päätöksiä joiden tarkoituksena on vahvistaa tätä asetelmaa. Suurin osa tämän hetkisistä ministereistä ovat heikkoja, periaatteettomia ja täysin johdateltavissa eri intressejä ajavien osapuolten toimesta. Ei noin heikkoja yksilöitä voi valita päättämään valtakunnan asioista. Valta Suomessa on aivan jossain muualla kuin eduskunnassa tai hallituksessa.

Otetaan vähän ajassa taaksepäin. Ministeri Tanja Totti/Karpela/Saarelan aikana säädettiin uusi tekijänoikeuslaki jota perusteltiin mm. EU-lainsäädännön direktiivivaatimuksilla. Myöhemmin kävi ilmi kansanedustaja Henrik Laxin selvityspyynnöstä EU-komissiolle, ettei niin voimakasta kriminalisoinnin tarvetta ollut olemassa kuin ministeri antoi asiassa ymmärtää. Todellisuudessa tekijänoikeusjärjestöillä oli tarve ajaa voimakkaasti omaa etuaan ja mikäs sen parempi kuin säädättää omia intressejä ja valtapiiriä suojeleva laki. Kaikista pahinta tietysti oli, että ministeriössä kukaan ei nähnyt eturistiriitaa siinä, että tekijänoikeusjärjestö Gramexin edustaja Jukka Liedes oli valmistelemassa edustamalleen järjestölle mieleistään lakia. Asiasta kanneltiin ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstet antoi tuomitsevan päätöksen 7.10.2007. Tämä ei tietenkään asiaa enää muuttanut, joten nyt meillä on tekijänoikeuslaki joka on ajettu suojelemaan tekijänoikeusjärjestöjen intressejä kansalaisten perusoikeuksien kustannuksella.

Kunnan viranomaisten toimintaa ja kunnan velvollisuuksia asukkaitaan kohtaan säädetään lailla. Nämä säädökset ovat kuitenkin täysin torsoja, koska käytännössä kunnat voivat hukuttaa lain noudattamatta jättämisen oman byrokratiansa syövereihin. Päättävät toimielimet budjetoivat liian vähän rahaa ja resursseja lakisääteisten palveluiden toteuttamiseksi. Alin porras organisaatiossa ei voi asialle mitään kun toiminnan ohjaus ja määrärahat tulevat ylemmältä taholta. Päättävissä elimissä ei ole tietoa realiteeteistä ja tietoisesti tehdään ratkaisuja joiden tiedetään myöhemmässä vaiheessa johtavan lainvastaiseen tilanteeseen. Kukaan ei ole vastuussa. Kunta tai viranomainen ei saa rangaistusta lain noudattamatta jättämisestä. Kun lain rikkomisesta ei ole seurauksia, lain kirjainta voidaan toteuttaa vain näennäisesti. Jos kansalainen valittaa asiasta ja voittaa hallinto-oikeudessa, mikään ei muutu. Ehkä virhe yksittäisen valittajan kohdalla korjataan, mutta lainvastainen toiminta jatkuu kaikesta huolimatta. Rangaistuksia ei anneta, vaikka oikea osoite rangaistuksille varmasti löytyisi. Hurjimpia ovat tietysti tapaukset esimerkiksi kuuluisissa Espoon kaupungin lasten huostaanottopäätöksissä joista on uutisoitu viime vuosina. Tuomioistuin antaa päätöksen, että lapset on palautettava vanhemmille. Kaupungin virkamies ei suostu palautukseen, koska katsoo ettei tuomioistuin ole ymmärtänyt asiaa. Poliisi ei asialle voi mitään. Kuinka tämä on sivistysvaltiossa mahdollista?

Entä laki lapsipornografian suodattamisesta? Väitti kuka mitä tahansa, lapsipornografian suodattamisessa ei ole kysymys lapsien suojelemisesta tai lapsipornografian leviämisen estämisestä. Kyse on perustuslaissa turvatusta sananvapauden vakavasta rajoittamisesta ja perustuslain vastaisesta ennakkosensuurista, joka ajettiin lainvoimaiseksi lapsipornografian varjolla. Oliko kenellekään muulle kuin ministerille yllätys, että kun tie sensurointiin oli avattu niin nyt tekijänoikeusjärjestöt vaativat heidän oikeuksiaan loukkaavien sivujen sulkemista, eduskunnassa vaadittiin väkivalta-aineiston sensurointia, rahapeliforumi on vaatinut ulkomaisten nettipokeripelien asettamista sulkulistalle jne. Nyt ollaan tiellä, jossa valtio valvoo mitä kansalaiset saavat tietää. Jossain vaiheessa listalle eksyy sivustoja joissa arvostellaan valtiota tai viranomaisten toimintaa. Kun listan laatiminen ja valvonta on saman koneiston käsissä kansalaiset eivät edes tiedä mitä he eivät tiedä. Kaikista oksettavinta on huomata, kuinka vähän ministeri Suvi Linden ja tämän lain säätäjät oikeasti arvostavat lapsia. Yhteiskunta yrittää piilottaa ongelman estämällä toiminnan näkyvyyden verkossa. Katoaako pahoinpitelyt jos lehdistöä kielletään julkaisemasta aiheeseen liittyviä uutisia? Ongelmaako ei ole jos sitä ei näe? Tehottomaan ennakkosensuuriin käytetyt varat olisi oikeasti voitu käyttää kotimaiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön lasten hyväksikäytön estämiseksi. Tämä laki on osoitus valtiovallan ja viranomaisten pohjattomasta halusta kontroloida ja holhota suomalaisia sekä piilotetusta tarpeesta pyrkiä tulevaisuudessa sensuroimaan kansalaisille tarjottua informaatiota. Ministeri Suvi Linden on osoittanut omilla lausunnoillaan ettei hän ole ymmärtänyt asiasta yhtään mitään. Laki asiasta kuitenkin astui hiljaisesti voimaan ilman sen suurempaa mediamylläkkää. Jälleen yksi naula kansalaisten oikeuksien arkussa.

Rahoitustarkastus valvoo rahamarkkinoita ja erityisesti pankkien toimintaa. Sampo pankilla on ollut katastrofaalisia ongelmia viimeiset kuukaudet eikä ongelmille ole näkyvissä loppua. Palkat ovat jääneet maksamatta, rahavarat siirtymättä, rahoja on kadonnut, yritysasiakkaiden toiminta on vaikeutunut, verkkopankki tai kortit eivät ole toimineet, rahan nosto ei ole onnistunut, laskuja ei ole pystynyt maksamaan ja lisäksi Sampo pankki on rikkonut räikeästi pankkisalaisuutta lähettämällä avio- ja avopareille kirjeitä, joissa on paljastettu toisen puolison raha-asioita. Miten pahasti pankin pitää oikeasti mokata Suomessa, jotta valvova viranomainen tekisi jotain muuta kuin hyssyttelisi ja pyörittelisi silmiään? Miksi suuret yritykset ovat viranomaisten hiljaisessa suojeluksessa? Entä poliisin toiminta? Uutisissa mainittiin henkilöstä, joka on siirrättänyt rahansa Sammosta toiseen pankkiin maaliskuussa, mutta rahat ovat kadonneet matkalla eikä niitä ole kuukauteen löytynyt. Henkilö teki tutkintapyynnön poliisille kavalluksesta. Poliisin johtopäätös oli, että rikosta ei ole tapahtunut. Tietokonetta kun ei voi asettaa syytteeseen. Tämähän se vasta olikin oivallinen tulkinta, tarkoitushakuista tai sitten puhdasta yleissivistyksen puutetta. Sampo pankissa on täydellä varmuudella henkilö joka vastaa tietojärjestelmistä ja niiden toimivuudesta. Vähintään se on Sampo Pankin CIO. Järjestelmien toimimattomuus ei sinänsä ole rikos, mutta toisen henkilön rahojen varastaminen on, oli tekotapana tai välineenä sitten puukko tai tietokone. Ei vahingossa voi varastaa.

Yksityinen pysäköinninvalvonta ja siitä mahdollisesti säädettävä laki on jälleen kerran yksi osoitus siitä miten helppoa oikeissa piireissä on lobata omaa asiaansa. Oikeusministeriötä ei luonnollisesti kiinnosta kansalaisten oikeudet vaan yhteiskuntaa on rakennettava yritysten ja korporaatioiden ehdoilla perustuslain vastaisesti. Lopultahan kaikessa on kyse siitä miten asia voidaan tulkita ministeriön ja yritysten etujen mukaisesti. Tästä aiheesta lisää artikkelissa: Laiton laillliseksi lain vastaisesti.

Kuluttajaviraston kiinnostusten kohteet herättävät välillä vakavia arveluja tietyntyyppisen toiminnan suosimisesta ja jopa puolueettomuuden uhraamisesta. Joskus tuntuu, että kuluttajavirastoa painostetaan muiden viranomaisten ja yritysten puolesta toiminaan toisin kuin kuluttajan etu asiassa vaatisi. Toki virastossa on oikeasti toimittu myös kuluttajan etujen vaalimessa. Kuluttajavirastolta haluttiin aikoinaan vastausta DVD-videoiden standardin rikkovaan kopiosuojaukseen. Monet kopiosuojausmenetelmät rikkovat tämän standardin keinotekoisesti rakennetuilla viallisilla ja virheellisillä tietorakenteilla. Kopiosuojattu DVD-levy on siis monesti kuluttajasuojalain tarkoittaman virheen sisältävä tuote. Yksi DVD-videolevy voi sisältää monia erilaisia standardin vastaisia kopiosuojausmenetelmiä, joten levyjen toimivuus tulevaisuuden ja jopa nykyisissä DVD/BD -soittimissa on epävarmaa, vaikka laitevalmistajan tuki olisikin olemassa. Laitevalmistaja kun antaa tuen DVD/BD -standardin mukaisille levyille, ei standardin rikkoville medioille. Kuluttajavirastolta haluttiin kommenttia ja toimenpiteitä, jotta viallisten levyjen myynti kiellettäisiin. Tekijänoikeusjärjestöjen ja elokuvayhtiöiden voima oli nähtävästi liian musertava, jotta asiaan olisi saatu muuta vastausta kuin se, että tilannetta ei nyt katsottu ajankohtaiseksi. Kuluttajaviraston toimintaa yksityisen pysäköinninvalvonnan suhteen on myös ollut karmea katsoa. Toki siihenkin mahtuu positiivista oma-aloitteisuutta kun 2006 vuonna blogin artikkeliin julkaistiin kuluttajaviraston virallinen kannanotto silloiselle ParkCom Oy:n toimitusjohtajalle. Yksityisten pysäköintivalvontayhtiöiden uhkailevaan toimintaan ei kuitenkaan herunut järjellisiä ohjeita, apuja tai neuvoja. Viimein kuin ohjeet tulivat Vantaan käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, ne olivat täysin puuta heinää ja valvontayhtiö myönteisiä. Jos maksu on juridisesti epäselvä, kuten yksityinen pysäköintivalvontamaksu, on normaalia odottaa tilanteen selkeytymistä oikeudessa ja tarkastella maksuvelvollisuutta uudelleen kun asiasta saadaan oikeuden ennakkopäätös. Missään tapauksessa perusteettomia maksuja ei pidä mennä maksamaan.

Hallituksen esitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta on oikeusmurha. Lakiesitys antaisi työnantajalle oikeuden vahtia työntekijän sähköpostiliikenteen tunnistamistietoja. Työnantaja saisi suuremmat oikeudet kuin poliisilla. Poliisi tarvitsee vastaavien tietojen saamiseen tuomioistuimen päätöksen. Oikeusoppineet ovat hämmästelleet sitä, kuinka yritykselle kaavaillut oikeudet yrityssalaisuuksien turvaamiseksi on tulkittu huomattavasti suuremmalla painoarvolla kuin yksityisyyden suojaan kuuluva viestinnän luottamuksellisuus. Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen on kiteyttänyt tilanteen oivallisesti: "onko perusoikeuksiin kuuluva viestinnän luottamuksellisuus painavampaa kuin perustuslaissa mainittu yksityisen omaisuuden suoja ja elinkeinovapaus, joihin yrityssalaisuudet kytkeytyvät vain etäisesti?". Ministeri Suvi Linden on jälleen kunnostautunut puolustamalla voimakkaasti lainmuutosta toteamalla, että asiassa pitää katsoa kokonaisuutta eikä yksittäisiä irrallisia kohtia. Mitäköhän ministeri luulee tapahtuvan kun yritykset pääsevät toteuttamana uuden lain kirjainta? Silloin kyllä vedotaan niihin pieniin yksilön oikeuksia polkeviin detaljeihin. On järkyttävän naivia uskoa yritysten ja työnantajien hyvään tahtoon. Sellaista ei ole olemassakaan. Ei yrityksissä käydä työntekijöiden kanssa neuvotteluja vaan kyse on aina työnantajan sanelusta. Yritykset ovat jälleen kerran ansiokkaasti onnistuneet painostamaan poliitikkoja asiassa. Nokian ei tarvitse kuin kerran ärähtää tuotannon siirtämisestä muihin maihin niin jo ovat poliitikot ja virkamiehet polvillaan nenä ruskeana. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että kyse ei ole yrityssalaisuuksien suojelemisesta. Ei niin tyhmää työntekijää löydy joka lähettäisi salaista materiaali kilpailijalle yrityksen sähköpostin kautta. Keinot tietojen kavaltamiseen on aivan toiset. Yritykset haluavat lain voimaan pystyäkseen tarkemmin kontroloimaan työntekijöiden tekemisiä ja yhteyksiä. Minkä takia luulette Nokian tätä lakihanketta ajavan? Nyt meidän heikosti johdettu hallitus on painostuksen alla lupaamassa tuomioistuimen oikeuksia yrityksille, jälleen kerran kansalaisten perusoikeuksien kustannuksella.

Vastaavia tapauksia riittää kuin sieniä sateella. Teletunnistetietojen säilyttämisaikaa halutaan pidentää. Miksi? Operaattorit velvoitetaan tallentamaan kaikki tunnistetiedot, myös niiden henkilöiden joita ei epäillä rikoksesta. Eikö tämä ole ristiriidassa demokraattisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Kaikki ovat siis epäiltyjä kunnes toisin todistetaan. Entä Suomen uudet terrorismin vastaiset lait? Epäsuorankin tuen osoittaminen terrorismille tulee olemaan lainvastaista? Onko niin että jos väitän syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen olleen jenkkien omaa syytä, heidän politiikkansa seurausta - "sitä saivat mitä tilasivat" - niin olen rikkonut lakia esittäessäni mielipiteeni?

Suomalaista yhteiskuntaa hallitsevat yritykset ja korporaatiot. Hallitseminen tapahtuu valtaa pitävien poliitikkojen ohjaamisella ja taustalla toimivien virkamiesten ja viranomaisten suojeluksessa. Lainsäädäntö on muuttunut painopisteeltään viimeisen 10 vuoden aikana yhä enenevissä määrin etäämmäksi yksilön oikeuksista. Lainsäädäntöä muutetaan vähitellen ja vähällä huomiolla. Pienet muutokset menevät läpi helpommin kuin isommat. Median edustajia asia ei kiinnosta ja monesti jopa asioista käsketään olemaan hiljaa. Media ei ole riippumaton, se on yhä enenevissä määrin integroitumassa osaksi yllä mainittua koneistoa ja tiukasti sen ohjauksessa. Väitän että 30-40 vuoden kuluttua kun lasten lapset alkavat aikuistumaan Suomi on yhteiskuntana muuttunut täysin kontrolloiduksi orwelilaiseksi yhteisöksi, jossa kansalaisten tekemisiä valvotaan suurennuslasilla ja rangaistusoikeutta on siirretty viranomaisilta ja tuomioistumilta yrityksille ja työnantajille. Sananvapautta on rajoitettu. Mielipidevapaus on olemassa kunhan se on yleisen käsityksen mukainen. Kaikki yleisen edun vastainen toiminta on kielletty. Viranomaisten, poliitikkojen ja yritysten arvostelua on rajoitettu. Suomea ohjataan monikansallisten yritysten kabineteista, joissa Suomen hallitus pääministereineen toimii sihteerinä.

39 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Surullista minkälaiseksi Suomalainen yhteiskunta on muodostumassa. Vielä ei sentään olle jenkkien mallissa jossa ihmisiä voi pidättää määrättämtömäksi ajaksi ilman oikeudenkäyntiä terrorismilain varjolla.

Suomalaisten suurimpia vikoja on kaksi.

1. Järkyttävän naivi ja sokea luottamus viranomaisten toimintaan. Joo, ollaan vähiten korruptoitunut maa, mutta viranomaisetkin ovat ihmisiä, tavallisia kansalaisia.

2. Kun hallitus ja eduskunta säätää asioita jotka ovat vastoin "kansan oikeustajua" kaikki niellään pureskelematta ja vaikka pureskeltaisiinkin niin mitä sitten? Miksei kukaan lähde kadulle. Ottakaa mallia Ranskasta, siellä osataan ilmaista tyytymättömyys poliitikkoihin ja heidän tekemiin päätöksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Vai että työnantajan kanssa neuvotellaan sähköisen viestinnän lain käyttöönotosta ja toteuttamisesta. Täydellistä paskaa. "Paikallinen sopiminen" on sitä itseensä. Ei sellaista ole oikeasti olemassa. Ei neuvottelussa jossa toinen osapuoli on ylivertaisen vahva työntekijään nähden ole mitään neuvottelua. Kyllä se kuulkaa on sellaista sanelua että oksat pois. Niin tehdään kuin työnantaja vaatiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kolmas!!!111oneone

Anonyymi kirjoitti...

Täh?

Anonyymi kirjoitti...

Ministeri Suvi Linden on jälleen kunnostautunut puolustamalla voimakkaasti lainmuutosta toteamalla, että asiassa pitää katsoa kokonaisuutta eikä yksittäisiä irrallisia kohtia. Mitäköhän ministeri luulee tapahtuvan kun yritykset pääsevät toteuttamana uuden lain kirjainta?

Arvatkaa vain, ei silloin ole kyse yrityssalaisuuksista vaan silloin tutkitaan ja valvotaan avainhenkilöiden liikennettä. Onko joku ottanut yhteyttä lehdistöön jne. Itse asiassa tällä uudelle lailla yritykset pystyvät entistä paremmin salaamaan asioita kun ihmiset eivät uskalla, edes yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita, vuotaa lehdistölle.

Anonyymi kirjoitti...

Näin käy meillä suomessakin!, kiinalaisella tiellä ollaan, haluttiin tai ei ...

Anonyymi kirjoitti...

Tää on niin surullista luettavaa, mutta valitettavasti totta. Suomalaiset on liian naivia rynnätäkseen barrikadeille. Suomalainen yhteiskunta tuhoutuu kansalaisten saamattomuuteen. Poliitikot lunastelevat lupauksia yrityksille jotka ovat heitä tukeneet. Ei siinä paljoa perusoikeudet paina. Koko Suomi voi painua vittuun ihan vapaasti. Tää on paska maa, muuttaisin jos olis rahaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kukaa ei sitten äänestä enään Ministeri Suvi Linden. Viksumpiakin ehdokaita on tarjolla.

Anonyymi kirjoitti...

Eikös jossain ollut adressi Suvi Lindenin erovaatimukseksi? Samaam vois kytkeä myös Tuija Braxin, yhtä saamaton.

Anonyymi kirjoitti...

Onko niin että jos väitän syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen olleen jenkkien omaa syytä, heidän politiikkansa seurausta - "sitä saivat mitä tilasivat" - niin olen rikkonut lakia esittäessäni mielipiteeni?

Näin on, linnaan joudut. Onko kukaan nähnyt uutisointia noista laista? En minä ainakaan, mutta voimaan ovat kuulema jo astuneet.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä ei ihan aiheesta, mutta vierestä, ottaa vain niin päähän ...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805017594220_uu.shtml

Suomalainen oikeusjärjestelmä nyt muutoinkin on "tätien" tekemä. Henkilö vapautetaan tutkintavankeudesta "terveydellisin" syin. Mitä vittua? Eli suomeksi, jos olet tarpeeksi sairas voit päästä pälkähästä. Miten tässä on mietitty vankina olleen uhrin asemaa? Ei mitenkään, varmaan kiva katella kun tekijät pyörivät taas vapaana. Eikös juuri vähän aikaan sitten ollut uutisissa tämä lastenlasten hyväksikäytöstä syytetty papparainen joka on niin vanha että voi jäädä tuomitsematta? Hallelujaa, oikeuslaitos. Täytyy muistaa. Kun itse olen 70-80 vuotta niin otan aseen ja alan ampumaan ihmisiä. Ei tule rangaistusta kun on jo niin vanha. Vittu mitä uunoja. Tekijä on valinnut tiensä, ei siinä pidä katsoa terveyttä tai ikää.

Anonyymi kirjoitti...

Blogi on taas kunnostautunut haukkumaan suomalaista yhteiskuntaa. Kyllä täällä kuulkaa kaikki on ihan hyvin verrattuna suureen maailmaan, ihan turhasta valitatte. Hyväähän ne viranomaiset ja päättäjät vain tahtoo.

Anonyymi kirjoitti...

>Hyväähän ne viranomaiset ja päättäjät vain tahtoo.

Niin kyllä, itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyväähän ne viranomaiset ja päättäjät vain tahtoo.

Juuri tämän kalteisten ihmisten takia Suomessa menee päin helvettiä. Etkö sä jo tajua että viranomaiset toimii niiden intressien valvossa jotka heidän toiminnalleen ja tavoitteilleen on määritelty. Ei sen mukaan mitä sanoo laki tai moraali. Poliitikot ne vasta onkin pellejä. Kauniita puheita, mutta sitten toimitaan omien ja puolueen poliittisten päämäärien perusteella. Ajetaan omaa ja puolueen asiaa. Luuletteko todella että yksikään kansanedustaja eduskunnassa äänestää oman mielipiteensä mukaan? Ei todellakaan, vaan eduskuntaryhmässä tai puolueessa sovitin näkökannan mukaisesti yhtenäisesti. Sen takia meillä astuu voimaan lakeja jotka ovat kansan oikeustajun vastaisia. Isot hallituspuolueet ajaa asiaa ja vaikka kuinka olisit yksittäisenä kansanedustajana asiaa vastaan sinä äänestät valtavirran mukana. Herätkää nyt ihmiset. Katsokaa kuntien toimintaa? On lakisääteisiä velvoitteita esim. hoitotakuista. Monta vuotta mennyt lain voimaantulosta ja vielä ollaan laittomalla pohjalla. Miksi? Kun ei ole haluttu toteuttaa lain kirjainta? Miksei? Koska ei tarvitse, ei olemassa mitään rangaistusta kunnalle tai kunnan päättäjille? Niin, ei ole resursseja ... resursseja saa kun niitä hankkii. Niitä on hankittava kun laki määrää, mutta ei. Yksittäisen kansalaisen on kyllä toteltava lakia tai muuten on vakavia seuraamuksia, mutta ei kunnan. Viranomaisia ei saa suomessa vastuuseen. Erinomainen artikkeli blogilta. En voisi olla paremmin samaa mieltä.

Huomaatteko muuten että viime vuosien pahimmat oikeusturvaa ja yksilönoikeuksia rikkovat lait on saaneet aikaa ne ministeriöt joissa on nainen ministerinä? Sattumaako? Tuskin, naiset on lepsuja ja täysin johdateltavissa. Anteeksi nyt että sanon, mutta naisia ei oikeasti pitäisi päästää noin tärkeille paikoille.

Anonyymi kirjoitti...

Keittiöön hellan eteen, sinne ne kuuluu ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä pikavipeistä?

Kahdenkympin laina kasvoi 4000 euroon
Pääkaupunkiseudulla asuva Marja-Liisa, 58, järkyttyi, kun siskonpojan tilanteen koko karmeus paljastui. Kaikki oli alkanut aika pienesti ja viattomasti. Antti, 18, oli lainannut pari kymppiä pikavippifirmalta. Käsittelykulut olivat 15 euroa. Laina-aika oli 14 vuorokautta, mutta siinä vaiheessa Antti ei ollut yhtään enempää rahoissaan kuin kaksi viikkoa aikaisemmin. Vipistä tuli ensimmäinen huomautus. Ja tietysti huomautusmaksu. Hurja korko juoksi koko ajan. Huomautus ylimääräisine . . .

. . . - kauas nuoren miehen maksukyvyn. . .

HS - Talous - 28.4.2008 - 2023 merkkiä - 1. painos

Anonyymi kirjoitti...

Tuo se vasta RIKOLLISTA toimintaa on...!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tämä touhu muistuttaa ihan USA:n ja Kiinan pelleilyä. Englanti on myös kovaa vauhtia menossa helvettiin.

Ihmetellään miksi jenkit sallivat oikeuksiensa polkemista, mutta ihan yhtä munatonta on täälläkin. Jenkeillä taitaa jo protestominenkin olla jo liian myöhäistä. Vankilat täyttyy.

Kyllä muuten nämä kaikki ovat niitä NWO-juttuja. Jos Orwell eläisi, kääntyisi hän haudassaan.
En todellakaan halua nähdä tulevaa maailmaa ja taidan onneksi olla mullan alla, kun oikeudet ovat lopullisesti menneet. Enkä kyllä tuo ensimmäistäkään lasta tänne - sen verran rakastan tuota syntymätöntä/olematonta lastani, että jätän hänet tekemättä.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Jos Orwell eläisi, kääntyisi hän haudassaan.

Onko siinä uusi sanonta? :D

Anonyymi kirjoitti...

"Onko siinä uusi sanonta? :D"

Bushilta taisin tuon sanonnan idean varastaa. Siltä saa paljon hyvää matskua.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Haha, eipä yllätys että Yrjöltä :P

Anonyymi kirjoitti...

Päättävissä elimissä ei ole tietoa realiteeteistä ja tietoisesti tehdään ratkaisuja joiden tiedetään myöhemmässä vaiheessa johtavan lainvastaiseen tilanteeseen. Kukaan ei ole vastuussa. Kunta tai viranomainen ei saa rangaistusta lain noudattamatta jättämisestä. Kun lain rikkomisesta ei ole seurauksia, lain kirjainta voidaan toteuttaa vain näennäisesti.

Tämä juuri on suurin ongelma. Kun kuntalainen ei saa asianmukaista hänelle laissa luvattua hoitoa, kukaan ei kunnassa asiasta vastaa. Laki lähtee siitä että erikoissairaanhoito on annettava. Jos kunnalla ei ole resursseja, hoito on kustannettava ulkopuolelta, yksityiseltä sektorilta. Ne jotka jaksavat vaatia ja vaatia ja vaatia, saavat sen hoidon lopulta. Ne jotka eivät jaksa, kärsivät ja jopa kuolevat. Asia on kunnan vastuulla mutta rangaistusta ei ole tule vaikka kuinka kunta häviäisi oikeudessa. Tämä on väärin.

Kunnalle ei pidä antaa mitään yhteisösakkoja, koska se on pois kaikilta muiltakin kuntalaisilta. Asioista kuitenkin päätetään ja viime kädessä niiden toimivuudesta vastaa kunkin yksikön virastopäällikkö tai johtaja. Näille se rangaistus pitää antaa. Linnaan jos asiat eivät muutoin hoidu. Viimeisenä vastuullisena on kaupungin johtaja, hän on vastuussa kaikesta. Kyllä asiast hoituvat jos vaihtoehtona on muutama vuosi leivättömän pöydän ääressä.

Lakia on noudatettava, se ei voi olla vapaaehtoista.

Anonyymi kirjoitti...

Alkaa hieman toistaa itseään nämä blogin artikkelit.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta ihan ok, enemmän kyllästytti noi jatkuvat parkcom sitä ja parkcom tätä ...

Anonyymi kirjoitti...

Monet kopiosuojausmenetelmät rikkovat tämän standardin keinotekoisesti rakennetuilla viallisilla ja virheellisillä tietorakenteilla. Kopiosuojattu DVD-levy on siis monesti kuluttajasuojalain tarkoittaman virheen sisältävä tuote.

Tämä on kanssa mielenkiintoinen pointti. Tuotteen saas siis tehdä lainvastaisesti virheelliseksi jos päämäärä tai tarve on tarpeeksi suuri. Jotkut DVD levyt sisältävät jopa 5-6 erilaista kopiosuojausmenetelmää. Noiden levyjen käyttäminen nykyisessä, syksyllä hankitussa, Sonyn kotiteatterissa aiheuttaa myös nikottelua. Systeemi lukee levyä 30-40 sekuntia ennen kuin pystyy leffan aloittamaan. Mitäs sitten kun leffa ei toimikaan enää 5 vuoden päästä sen sisältämän TAHALLISEN virheen takia. Kuluttajavirasto on ihan munaton näiden toimien suhteen. Miksi virheellisiä tuotteita saa myydä?

Anonyymi kirjoitti...

On perin juurin kurjaa, jos ja kun tämä pitää paikkaansa. Olen seurannut pahasti nikottelevaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa ammatillisista syistä jo pidemmän aikaa ja miettinyt usein, että mikä on se perimmäinen vinoutuma, josta rakenteellinen pahoinvointi kumpuaa. Mutta ainahan on ollut selvää, että raha tätä maailmaa pyörittää.

Vai onko? Kuten tässäkin kommenttisarjassa on kirjoitettu, Suomi on juuri sitä, joksi sen rakennamme (tai olemme rakentamatta). Ei ole mitään mystisiä mediavoimia tai kysynnän ja tarjonnan lakeja, jotka olisivat yhteiskunnan jäsenten vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa. Kuten yksi tämän hetken luetuimmista fiktion kirjoittajista kaikessa yksinkertaisuudessaan totesi, on tullut aika valita sen väliltä, mikä on helppoa ja mikä on oikein.

Yhteiskuntajärjestys ei näytä ottaneen oppia pelkästään taloustieteistä, vaan myös teologiasta. Kirkon tarve ja yritykset liberalisoitua eivät ole johtaneet kirkosta eroavien määrän laskuun, päinvastoin; kirkon jättävät nyt sekä ei-kristityt että Raamattuun uskonsa perustavat. Kirkko on valinnut tiensä (joka ei monia meistä juurikaan harmita) ja kärsii nyt jäsenkadosta. Uudistusmieliset papit käyttävät pyhiä tekstejään vessapaperina. Ehkä tämän innoittamana valtioneuvosto ja eduskunta päättivät katsoa, kuinka ruskeaksi (kokoomuslaiseksi?) perustuslaki saa muuttua ennen kuin ihmiset sairastuvat tai yhteiskuntajärjestyksen hyvätkin puolet murenevat. Toisin kuin kirkon tapauksessa, tällainen menettely valtiolta on todellinen ongelma.

Anonyymi kirjoitti...

Se on tämänkin PASKA-palstan pitäjä pidätetty !!!

Viitaten HS 6.5.2008.

Linnaan joutaakin...

Anonyymi kirjoitti...

Miksi ostatte kopio suojattuja DVD-levyjä. Kyllä ne jossain vaiheessa ymärtävät että
kopiosuojaus syö vain niitten omaa leipää. DVD-+R levyt kannatta osta vaikka Saksasta.

Anonyymi kirjoitti...

70% DVD leffoista joita kaupasta ostat ovat virheellisiä koska ne sisältävät standarin vastaisen kopiosuojauksen joka rikkoo standardin mukaisen tietorakenteen. Ei kyse ole tyhjistä aihioista.

Anonyymi kirjoitti...

Oisit nyt laittanut linkin urpo, vai mistäköhän uutisesta sä vaahtoot?

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Se on tämänkin PASKA-palstan pitäjä pidätetty !!!

Viitaten HS 6.5.2008.

Linnaan joutaakin...


Olisitko hyvä ja referoisit tämän "uutisen" tai edes otsikon siitä tai linkin kyseiseen uutiseen?

Sinulla taitaa olla ns. "sisäpiirin" tietoa blogin ylläpitäjästä, kun kerran tiedät, että hän on pidätetty?

Kummasti näyttää pidätetty kirjoittavan tekstiä...

Anonyymina on siis helppo huudella ns. paskapuheita, kun ei omassa nimessä pokeri riitä.

PS: Mitäköhän "PASKAA" tässä blogissa on?

Anonyymi kirjoitti...

Huomaatteko mitä juuri tapahtuu? Tämä on juuri se mentaliteetti mikä pitäisi kitkeä nopeasti pois Suomesta. Millä perusteella ihmisiä voi pidättää? Sen perusteella että pitävät yllä blogia joka ei syyllisty laittomuuksiin mutta ei kirjoituksillaan mielytä kaikkia? Nähtävästi joidenkin mielestä sananvapaus on liioiteltu arvo. Juuri tähän ollaan suomessakin menossa, kuten blogi on kirjoittanut. Hiljaisesti hävitetään ihmisten oikeus ottaa kantaa ja kirjoittaa mielipiteitä. Sananvapaus on juuri se mikä ensimmäiseksi hirtetään. Seuraavaksi tulevat muut perusoikeudet.

Etkö tiedä että vaikka kuinka olisin henkeen ja vereen eri mieltä kanssasi puolustan henkeen ja vereen sinun oikeuttasi sanoa mielipiteesi.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Ihminen voidaan pidättää sillä perustein, että on perusteltua syytä epäillä rikosta.

Edelleenkin tästä uupuu referointi tuohon Hesarin "pidätysuutiseen".

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805107633725_uu.shtml

Tässä taas hyvä esimerkki suomalaisesta oikeudesta. Kun vanhemmat tappavat toisensa valtio haluaa ranahansa takaisin orvoilta. Ou jees, hyvä suomi! Vittu tää on sitten PASKA maa, mutta tää blogi on hyvä.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän tossa hesarin uutisessa viitata siihen mieheen joka sai tuomion kunnianloukkauksesta ym. Kirjoitteli keskustelupalstoilla perättämiö tietoja ihmisistä haistatteli uskontoa ym. Tuon tyyppisen artikkelin luin hesarista viime viikolla. Pitäiskö blogin ylläpitäjän haastaa rosikseen kunnianloukkauksesta jos kerta viitataan tuohon. Harmi että ei pistänyt viitettä, ois ollut selvämpää herjaa.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen artikkeli ja lukekaa myös tämä: http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2008/05/11/Lex+Karpela+on+hengenvaarallinen+/200812927/66

Vain Suomessa tämä on mahdollista kuin ajetaan tekijänoikeusjärjestöjen etuja, edes ihmishenki ei merkkaa mitään ja ministeriössä istuu toinen toistaan mitään ymmärtämätöntä ministeriä.

Effin kritiikki kohdistuu Lex Karpelan eli tekijänoikeuslain säännöksen, jonka perusteella tuomioistuin voi määrätä internet-yhteyden katkaistavaksi tekijänoikeusloukkauksen ehkäisemiseksi.

Suosittele
15 suositusta
Tulosta
Pdf-versio
Kuuntele
Kommentoi
Lähetä kaverille
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK onnistui katkaisemaan Ahvenanmaan maakuntahallituksen internet-yhteyden, koska maakuntahallituksen työntekijä oli käyttänyt vertaisverkko-ohjelmaa.

Effin tietojen mukaan kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun verkkoyhteys katkaistaan tekijänoikeuslain perusteella EU:ssa,

– Tuomioistuimen päätös osoittaa, että tekijänoikeuslaki nykymuodossaan mahdollistaa palvelunestohyökkäystä vastaavan toiminnan. Nyt onneksi katkaisusta ei koitunut kuin kiusaa. Entä jos kyseessä olisi ollut sairaala tai muu laitos, jonka viestintäyhteyksien katkaisemisella ihmisiä olisi joutunut todelliseen hengenvaaraan?, Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen kommentoi.

Tarvainen vettää tapahtuneesta sen johtopäätöksen, että lakiin tarvitaan välitön muutos.

– Tuomioistuinten tietotaito ei riitä selvästi tällaisten päätösten tekemiseen ja TTVK:ta ei voisi vähempää kiinnosta toimiensa "sivullishaitat". Erityisen pelottavaa on, ettei tapauksessa ilmeisesti konsultoitu ensin yhteydestä vastaavaa internet-operaattoria.

Anonyymi kirjoitti...

Lisää tulee täältä: http://www.digitoday.fi/yhteiskunta/2008/05/26/Tullimiehelle+kaavaillaan+oikeutta+penkoa+k%E4nnyk%E4t/200814219/66

Tullimiehelle kaavaillaan oikeutta penkoa kännykät

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Ei muuta kuin tiedot salatuiksi, siinähän sitten penkoo. Innolla odottelen itse kännykkämallia, johon saisi TrueCryptin asennettua itse.

Nythän voi jo hankkia kännykän, josta vastaavaan soitettuna puhelu välittyy salattuna päästä päähän, eikä sitä voi siksi kuunnella kukaan välistä. Huono puoli on nimenomaan tämä, että vaatii samantyyppiset kännykät molempiin päihin, tai tarkemmin siis saman ohjelmiston kännyköihin.

Anonyymi kirjoitti...

Näin Saksassa: http://www.p2p-blog.com/index.php?itemid=696

Lyhennettynä "A German court has recently found that the evidence used in the country's tens of thousands of file sharing lawsuits is obtained in an unconstitutional way"

"A law office working for the rights holder used the IP address to start a criminal complaint. Prosecutors requested the name of the defendant from a major German ISP and shared it with rights holders, who then started another civil lawsuit against the defendant"

"The court now found that the ISP wasn't allowed to give out the name of the defendant because file sharing doesn't count as a serious criminal offense. Handing over the name and address of the defendant violated his constitutional right to privacy."

Onneksi meillä Suomessa on Tanja-Totti Karpela joka yhdessä Jukka Liedeksen kanssa on päässyt junailemaan nykyisen tekijänoikeuslain. Ei varmaan edes vahingossa pääse oikeus tekemään täällä samanlaista päätöstä...