Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

tiistaina, tammikuuta 25, 2011

Pikavippi on parempi jättää maksamatta

Pikavippien eräpäivänsiirto on kallisvaihtoehto. Kuluttajalle tulee halvemmaksi siirtää eräpäivää omatoimisesti jättämällä lasku maksamatta.

Eräpäivää voi monissa pikavippiyrityksissä siirtää yleensä vain viikon eteenpäin maksua vastaan. Jättämällä laskun maksamatta saa helposti samalla ellei pienemmälläkin kustannuksella useamman viikon lisää maksuaikaa. Miksi siis maksaa eräpäivän siirrosta kun sen voi tehdä halvemmalla jättämällä laskun maksamatta!

Laki saatavien perinnästä (22.4.1999/513) määrittelee rajat perinnän maksuihin.

Maksumuistutus
on laskun erääntymisen jälkeen lähetetty muistutus erääntyneestä saatavasta. Maksumuistutuksesta saa periä 5 euroa (10 a §), mikäli lasku on lähetetty vähintään 14 päivää ennen eräpäivää eikä ole erikseen sovittu, ettei laskua tarvitse lähettää. Lisäksi ennen maksumuistutuksen lähettämistä velan erääntymisestä on oltava kulunut vähintään 14 päivää (10 b §).

Maksuvaatimus on maksumuistutuksen jälkeen, yleensä perintäyhtiön lähettämä vaatimus maksaa erääntynyt saatava. Ensimmäisestä maksuvaatimuksesta voi periä maksimissaan 21 euron maksun jos pääoma on 250 euroa tai vähemmän. Mikäli pääoma on yli 250 euroa, voi periä 45 euron maksun (10 a §). Velalliselta saa vaatia perintäkuluja kuitenkin vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää (10 b §).

Maksun viivästymisestä voi periä viivästyskoron joka tällä hetkellä on 8 %. Viivästyskorko on aina 7% yksikköä suurempi kuin Euroopan keskuspankin puolivuosittain määrittämä viitekorko.

Jätä maksamatta

Jättämällä 200 euron pikavipin maksamatta eräpäivän jälkeen kahdeksi viikoksi joutuu maksamaan maksumuistutuksen 5 euroa ja kahden viikon koron 0,62 euroa. Yhteensä 5,62 euroa.

Käyttäen hyväksi pikavippiyritysten tarjoamia eräpäivänsiirtoja voi joutua maksamaan kalleimmillaan jopa 23 euroa eräpäivän siirtämisestä ainoastaan yhdellä viikolla.

Tässä on listattuna muutamia eräpäivänsiirtokustannusesimerkkejä.

PikavippiEräpäivänsiirtoPituus
MoneyPoint5 eur7 pv
Risicum5 - 20 eur3 x 7 pv kerrallaan
Euroraha15 eur7 pv
Euromesta5 -7 eur7 pv
Viestilaina5 eur3 x 7 pv kerrallaan
Helppolaina15 - 45 eur14 / 28 pv
Tekstivippi2 eur7 pv
etCapital10 - 20 eur + 3 eur7 pv
Fiksulaina10 - 20 eur7 pv
OK Money5 - 20 eur3 x 7 pv kerrallaan

Pikavipin maksamatta jättäminen ei johda automaattisesti luottotietomerkintään. Pikavippi katsotaan kulutusluotoksi jonka maksamatta jättäminen voi aiheuttaa luottotietomerkinnän aikasintaan 60 päivää alkuperäisen eräpäivän jälkeen .

Pikavippi otetaan yleensä akuuttiin maksuvaikeuteen. Ei siis ole mitään syytä maksaa pikavippiyrityksille eräpäivänsiirrosta kun saman palvelun saa halvemmalla jättämällä maksun maksamatta. Kuluttajan kannattaa ajatella tässä vain omaa etuaan ja jättää rehellisyys samalle tasolle pikavippiyritysten kanssa.

Sovellettavissa

Eräpäivän omatoiminen siirto koskee myös kaikkia muitakin laskuja. Ensimmäiseen maksulliseen maksumuistutukseen menee 2 viikkoa ja tästä perintäyhtiön oikeuteen periä velalliselta maksu perinnästä toiset 2 viikkoa. Eli käytännössä minkä tahansa laskun eräpäivää voi omatoimisesti ja siirtää n. 3 viikkoa varautumalla maksamaan korot ja 5 euroa maksumuistutuksesta.

52 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän ne laskut kannattais maksaa ajoissa niin ei tarvi pelleillä.

Anonyymi kirjoitti...

No onhan se nyt täydellistä tyhmyyttä maksaa eräpäivän siirrosta viikolla 20 euroa jos siitä selviää omatoimisuutta käyttäen 5 eurolla? Noi pikavippifirmat nyt kusettaa ja rahastaa 20 000% koroilla ihan kylmäverisesti. Neuvo on hyvä, parempi neuvo on pysyä erossa moisista firmoista kokonaan!

Anonyymi kirjoitti...

Nämä pikavippiyritykset ovat muutenkin sellaisia kiskureita että parempi vaihtoehto olisi varmasti myydä persettä kuin ottaa "pikavippiä"...

Anonyymi kirjoitti...

Blogissa jaetaan jälleen väärää tietoa:

"Pikavipin maksamatta jättäminen aiheuttaa luottotietomerkinnän vasta kun saatava on käsitelty käräjäoikeudessa, todettu aiheelliseksi ja velallinen ei maksa sitä oikeuden päätöksestä huolimatta."

Tässä on kaksinkertainen virhe, koska:
1) Pikavipistä voi saada maksuhäiriömerkinnän myös ilman oikeuden päätöstä.
2) Mikäli juttu etenee oikeuteen ja tulee maksutuomio, niin maksuhäiriö on silloin syntynyt ja rekisteröidään, vaikka maksaisi heti tuomion jälkeen.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

1) Pikavipistä voi saada maksuhäiriömerkinnän myös ilman oikeuden päätöstä.

Lähde tälle tiedolle?

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Löytyihän se tiedonjyvänen, Wikipedian "maksuhäiriömerkintä" artikkelista. Saadakseen tuollaisen merkinnän pikavipistä vaatii yli 60 päivää maksamattomuutta, josta ei ole kyse blogin artikkelissa (vaikkakin tästä olisi hyvä mainita).

Se on sitten yrityksestä kiinni, että myöntävätkö enää pikavippiä jos maksut viivästyy tahallaan joka kerta, mutta toisaalta noita pikavippiyrityksiä on niin monta että on vara valita.

Anonyymi kirjoitti...

Wikipedian sijaan on syytä viitata oikeaan lähteeseen, eli luottotietolain 14 §, josta ilmenevät edellytykset oikeuskäsittelyä tai ulosottoa vailla olevan maksuhäiriön rekisteröimisestä (mainittava pikavipin ehdoissa ja vähintään kolme viikkoa ennen merkintää lähetetyssä muistutuksessa):

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

No jaa, Wikipediassa tieto oli esitetty lyhyesti ja olennaisilta osin ja sieltä löytyy linkki tuohon mainitsemaasi lähteeseen, joten linkki täytti tarpeen.

Anonyymi kirjoitti...

Pikavippi on parasta jättää ottamatta. -- Siinä on se kaikkein tärkein neuvo. Jos vippiä ei ole ottanut, ei sitä tarvitse maksaakaan. Pikavippien korot ja kulut ovat kohtuuttomat. Parempia ratkaisuja äkilliseen rahapulaan löytyy varmasti.

Anonyymi kirjoitti...

Mikäli juttu etenee oikeuteen ja tulee maksutuomio, niin maksuhäiriö on silloin syntynyt ja rekisteröidään, vaikka maksaisi heti tuomion jälkeen.

Tämä koskee käsittääkseni kulutusluottoja jossa saatava on kiistaton. Jos saatava on alunperin kiistetty aiheettomana niin oikeudenkäynnin jälkeen mikäli saatava todetaan oikeudenpäätöksellä aiheelliseksi on aikaa maksa maksu ennen luottotietomerkintää.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen neuvo joka toimii myös käytännössä. Kun olen tuon saman tehnyt 2-3 kertaa samalla vippiyhtiölle ei lainaa enää myönnetä mutta uusiahan tulee kuin sieniä sateeella.

Anonyymi kirjoitti...

Minäpä kerron mitä olen tehnyt. 2008 vuonna kyllästyin siihen suomalaiseen paskabyrokratiaan ja ihmisten holoamiseen ja päätin lähteä kunnolla, tyylillä ja lopullisesti. Otin pikavippejä 15 eri yhtiöstä yleensä 5500 euroa. Parista pankista vakuudetonta luottoa yhteensä 45000 euroa. Olin myynyt auton, asunnon ja lähdin ulkomaille ilman mitään muuttoilmoitusta. Hyvin tuli karistettua suome pölyt jaloista eikä viranomaisillakaan ole mitään tietoa mihin tämä poika hävisi. Suosittelen muillekin!

Terveisin,
Mies EU:n ulkopuolelta

Anonyymi kirjoitti...

>Hyvin tuli karistettua suome pölyt jaloista eikä viranomaisillakaan ole mitään tietoa mihin tämä poika hävisi.

Tästä olisi mukava kuulla lisää, ihan vain mielenkiinnosta kuinka lopullisesti tuon pystyy tekemään. Sen kummemmin moralisoimatta sitä, että kostit ns. väärille yrityksille suomivihasi, olisi kuitenkin hauska tietää, miten aiot jatkaa elämääsi vaikkapa passin vanhentumisen jälkeen? Oletko hankkimassa uutta kansalaisuutta tms.?

Anonyymi kirjoitti...

Onhan se täydellistä tyhmyyttä yleensä ottaa kulutusluottoja!

Mutta tähän suuntan suomalainen yhteiskunta on menossa. Enkä nyt puhu vain pikavipeistä. Bloginpitäjäkään ei tätä nähtävästi ymmärrä.

Vanhemman (keski-ikäinen jo riittää) mielestä rahan lainaaminen toisille josta otetaan esim. 400% todellinen vuosikorko on koronkistaa. Laitonta touhua! Pera niitä luottoja alepan ja alkon kulmalla jakeli tutuilleen. Mutta jos käry kävi niin poliisisin kanssa oli ongelmissa.

Nyt on tekniikka kehittynyt ja "kulttuuri" muuttunut. Kännykällä haettu luotto ei tietenkään ole vastaava Peran antamaan luottoon kun se on haettu kännykällä tai netin kautta. Koronkiskonta poistuu kun käytät TEKNISTÄ APUVÄLINETTÄ sikahintaisen lainan tilaamiseen. Tämähän on vapaata sopimusoikeutta. Ei sitä sopimusta ole pakko tehdä! Omaa tyhmyyttä jos teet... Ennen näitäkin sentään kontrolloitiin.

Mutta on blogikin pudonnut tähän samaan sopimusoikeuden petolliseen ansaan. Pentu taitaa näitäkin blogikirjoituksia kirjoittaa. Samaan sopimusoikeuteen nämä vetoavat kuin yksityiset parkkisakottajat. Ei ole pakko sopimusta tehdä. Tosin tässä (ehkä on) tahdonilmaus. Vittuako sitten itket että "kulut"on liian suuret, pelle!

Anonyymi kirjoitti...

"Hyvin tuli karistettua suome pölyt jaloista eikä viranomaisillakaan ole mitään tietoa mihin tämä poika hävisi. Suosittelen muillekin!"

Ihan hyvä neuvo jos on esim. niin suuret velat konkurssiin päätyneen yritystoiminan tuloksena ettei lailliset tulonhankkimiskeinot enää kannata tässä maassa.

Anonyymi kirjoitti...

Neuvo on erinomainen. Itsekkin olen tätä nyt kokeillut neljästi. Pikavippi firma sanoin että 10 eurolla saat siirtää viikon. Minä otin ja maksoin 2 viikkoa myöhässä. Lisäksi maksoin 5 euro + muutaman sentin kooron. Onneksi meillä on blogi joka kertoo kuinka kusettaa näitä kusetusfirmoja.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi meillä on blogi joka kertoo kuinka kusettaa näitä kusetusfirmoja.

Ei taas tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. Jos asia ei ole sulle vielä valjenut, niin sinua kusetettu todella isolla kädellä jo vippiä ottaessa. Kaikki sen jälkeiset kulut ovat vain kuorutusta kakun päällä. Eihän mikään estä sinua sopimasta suuremmista perimis/viivästyskuluista kuin mitä laki sallii... Sopimusoikeus jyrää. Todellinen taulapää on se, joka alunperinkään menee pikavipin ottamaan!

Anonyymi kirjoitti...

"Parempia ratkaisuja äkilliseen rahapulaan löytyy varmasti."

Kerro toki tästä mahdollisuudesta lisää? Kaikilla ei ole mahdollisuutta lainailla tutuilta nollakorolla tai hakea sossun luukulta rahaa miten mielivät.

Anonyymi kirjoitti...

Kerro toki tästä mahdollisuudesta lisää?

Peruslähtökohta on oman talouden suunnittelu niin, että kaikki mikä tulee sisään ei mene ulos. Silloin kertyy säästöjä, joihin voi turvautua yllättävien menojen sattuessa.

10% tuloista säästöön olisi jo oikein hyvä säästämisen taso. Silloin alle vuodessa kertyy kuukausibudjetin suuruinen puskuri, joka antaa jo kummasti suojaa pienten ylläreiden varalta. Jo 4% säästämisellä 1 kk puskuri kertyy kahdessa vuodessa.

Jos tulotasossa tapahtuu äkillinen muutos huonompaan, niin säästöjen olemassaoloa ei tietenkään pidä mennä myöntämään sossun luukulla.
Säästöt kannattanee pitää eri pankissa tai ehkä jopa osin käteisenä.

Anonyymi kirjoitti...

"Peruslähtökohta on oman talouden suunnittelu niin, että kaikki mikä tulee sisään ei mene ulos. Silloin kertyy säästöjä, joihin voi turvautua yllättävien menojen sattuessa. "

No tämäpäs varsin mainio vinkki ja auttaa varmasti kun hätä on suurimmillaan. Koko tätä keskustelua pikavipeistä ei käytäisi, jos ihminen olisi tajunnut jo aikaa sitten alkaa säästämään. Sitten kun se tili on nollilla ja töihin pitää päästä, niin mistäs revit rahat? Ja huomauttaisin tässä yhteydessä, että kohtuulliset säästötkin voivat mennä kankkulan kaivoon jonkun yllättävän ison menoerän seurauksena.

Siksi toisekseen, noinkohan ne sieltä sossun luukulta mitään antavat, jos peruspalkka on kohtuullinen.

Anonyymi kirjoitti...

"No tämäpäs varsin mainio vinkki ja auttaa varmasti kun hätä on suurimmillaan."
Miksi pitää miettiä vasta kun hätä on suurimmillaan, eikä ennen koko hätää?

" Ja huomauttaisin tässä yhteydessä, että kohtuulliset säästötkin voivat mennä kankkulan kaivoon jonkun yllättävän ison menoerän seurauksena."
Ergo ei kannata säästää yhtään mitään.

"Koko tätä keskustelua pikavipeistä ei käytäisi, jos ihminen olisi tajunnut jo aikaa sitten alkaa säästämään."
Siinäpä se.

Pikalaina kirjoitti...

Pikavippi antaa Massia.

Anonyymi kirjoitti...

Ennen kuin käyttää kaikki "huijausta!"-korttinsa, niin kannattaa muistaa, että eräpäivänsiirto siirtää myös tuota ensimmäistä maksuvaatimuskirjettä (perintää), joka maksaa useimmiten enemmän kuin pelkkä siirto, joten siirrolla on laina-ajan pidentämisessä ihan legitiimi roolinsa.

pikalana kirjoitti...

Perus bisnestä.

Pikavippi kirjoitti...

Kyllä kannattaa mielummin, ennen kuin pikavipin ottaa, selvittää että maksukykyä löytyy silloin kun sitä tarvitaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vaan miten on, jos on laina pikavippi firmaan ja maksu kahdessa erässä, niin perintäyhtiö perii joka erästä erikseen perintäkulut ja käsittelee asiaa kuin kahta eri lainaa.

Pikavipit kirjoitti...

Noilla näyttäisi olevan viivästyskorko 25%.

Raha kirjoitti...

Aika samanlaiset lainat on kaikilla.

pikavippi kirjoitti...

Toimiiko RSS syöte tässä ollenkaan?

Anonyymi kirjoitti...

"Jos tulotasossa tapahtuu äkillinen muutos huonompaan, niin säästöjen olemassaoloa ei tietenkään pidä mennä myöntämään sossun luukulla."

Kusettakaa pikavippifirmoja niin paljon ku jaksatte, mutta sitä en voi sietää, että sossulla käydään jatkuvasti rahaa nostamassa. Sossu on niille, jotka oikeesti tarvii sitä rahaa. Esimerkissäsi ihmisen tulot vähenevät ja näin ollen hän juui silloin tarvitsee rahaa. Se on ihan ok, mutta harvoilla se jää siihen yhteen kertaan. Monessa perheessä äiti ravaa sossussa hakemassa lapsilisienkin päälle vielä massia että saa kunnolla viinaa... Ja sit ihmetellään, mistä ne masentuneet nuoret tulee. Ja miks nuoret käy paljon sossulla (vanhempien esimerkki on valtava tässä).

Nykyään etenkin parikymppisillä ystävilläni on tapana saada kaikki tulonsa sossulta. "Miksi mennä töihin, kun on työttömyyskorvaus ja sossu." Tajuan, ettei se ole paljon rahaa sellaiselle joka oikeasti ei selviä elämässä, mutta jokainen sentti sellaiselle, joka käyttää hyväkseen meidän työtätekevien verorahoja, on liikaa! En todellakaan halua, että valtiolle ansaitsemani rahat käytetään viinaan tai huumeisiin, vaikka sossu on sitä varten, etä auttaa saamaan elämälle välttämättömät asiat edes kuntoon.

En voi sietää ihmisiä, jotka menevät sossuun kuin karkkikauppaan nostamaan meidän yhteisiä rahojamme, joihin eivät ole mitenkään osallistuneet. Sossunhan on tarkoitus olla sellainen "Jos minä annan, minulle annetaan" -systeemi eli työssä käymällä annamme verotuloja valtiolle ja toisaalta jos joudumme pulaan, saamme sossusta hakea ikään kuin omaamme takaisin.

Jos joku ei koskaan käy töissä koska on "masennus" tai "en saanut opiskelupaikkaa/työtä" niin ei ole kyllä rahaa ansainnutkaan. Laitoin heittomerkkeihin, koska tietenkin ne joilla ihan oikeasti on vakava kliininen masennus ja työttä/opiskelupaikatta jääneet ansaitsevat saada apua, mutta että ei koskaan olisi töissä "Ku ei mun tarvi, rahaa saa sossusta. Ehkä vasemmisto hankkii meille lisää, jos oikein itketään, miten kurjaa meillä on". Sossu on sitä varten, että autetaan heikoimpia, ei juopoimpia!

Nuo tilastoista kadonneet nuoret eivät suinkaan ole niitä, jotka ovat surkeassa tilassa ja surevat työttömyyttään vaan he usein ovat niitä, jotka kiinnostuivat alkoholista jo esiteineinä ja bilettäminen tuli tärkeämmäksi kuin koulu tai työ. Sellaisia hedonisteja, joille ei paskaakaan merkitse, miten muut maksaa niiden hauskanpidon.

Turha muuten väittää, että nuo nuoret ovat rikkinäisistä kodeista tai masentuneita kun heillä kerran esiintyy "riskikäyttäytymistä". Paskan marjat! Kaikilla nuorilla on yksi yhteinen piirre; he haluavat pitää hauskaa! Mikä on todella hyvä, mutta sitten kun muuttavat omilleen, ansaitsevat itse rahansa! Ei se heille ole riskikäyttäytymistä vaan he haluavat vain pitää hauskaa: ryypätä ja poltella pilveä, meidän muiden laskuun.

Toki suurin osa nuorista on asiallisia, mutta sossulla huvikseen käyvien määrä tulee runsaammaksi koko ajan. Sossulla käynti on tullut sallitummaksi ja arkipäiväisemmäksi (mikä on hyvä niille, jotka oikeasti tarvitsevat sossua tosissaan, ettei heidän tarvitse hävetä).

Kunnon säännöt siihen, kuka saa sossusta ilmaista rahaa. Meidän ahkerien rahaa. Ilman että hänellä on mitään hätää! Kannatan vasemmistolaisia arvoja, mutta on eri asia olla hyväsydäminen ja haluta auttaa kuin olla sinisilmäinen ja tyhmä sekä kieltäytyä näkemästä, miten systeemiä käytetään hyväksi. Tai sitten vasemmistonuoret hyvinkin tietävät, että sitä käytetään hyväksi ja ovat itse ensimmäisinä käsi ojossa.

Itselläni on ollut lapsesta asti kliininen toistuva masennus. Koskaan en ole muiden rahoja käyttänyt, vaikka monet ajattelisivat masennuksen olevan tarpeeksi paha syy. Ne ovat niille joilla on pahempi tarve. Ja kyllä ihmetyttää, miten muut ei välitä yhtään, että niiden rahojen kuuluis mennä niitä tarvitseville eikä hauskanpitoon ja viinaan! Sellaset asiat rahoitetaan itse.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikenmaailman maailmanpelastajat itkee täällä voi vitura mitä menoa...

ihme kehareita.

Älkää ottako vippejä jos ette halua, mutta antaa muiden ottaa jos tahtoo, ei se ole teiltä itkijöiltä pois missään suhteessa, joten naamat umpeen kiitos kaunis.

Aivot aivot minne menitte, tulkaa takasin pikasesti...

Anonyymi kirjoitti...

hi!,I гeally liκe your writing so sο much!
shaге we communicate eхtrа about уouг article on
AOL? I require an expеrt on thiѕ house to resolve my pгoblem.
May be that is yоu! Ηaving a look foгward
to peeг you.
Look into my site : samsung galaxy s3

Anonyymi kirjoitti...

I ωill іmmeԁiаtеly gгab youг rss as Ι can't in finding your email subscription hyperlink or newsletter service. Do you have any? Kindly allow me recognise in order that I may just subscribe. Thanks.
Feel free to surf my weblog ... galaxy note 2

Anonyymi kirjoitti...

My partnег and I stumbled oνer here by а ԁіffегent page аnd
thought I may as ωell сhecκ things out. I like what I see sо noω i am following уou.
Loоk forward to loοkіng over уour web ρage foг а ѕeconԁ tіme.
Here is my blog ; pikavippi

Anonyymi kirjoitti...

Highly desсгiptive post, Ι lоved that
a lot. Will thеre be a ρart 2?

Also visit my ωеbpage ... pikavippi
Here is my blog post :

Anonyymi kirjoitti...

Spot on with thіs ωritе-up, I absolutеly belieνe thаt thiѕ sitе needs a grеаt deal more аttеntion.
I'll probably be returning to read through more, thanks for the info!

my blog post - vapornine
Also visit my blog ...

Anonyymi kirjoitti...

WOW јust what I was lοoking fοг.
Came herе bу ѕearching for bfh

mу blog ::
My website -

Anonyymi kirjoitti...

alωаyѕ і uѕed to reаd smaller postѕ that alsο
clear theіr motive, and that іs also happenіng ωith this post whiсh I аm rеаdіng at this time.


Look at mу web blog :: Zulutrade Broker
Also visit my webpage ... zulu trading

Pikavippi kirjoitti...

Hyvin keksitty. Toisaalta ite otin 7 päivän pikavipin 3 päivää sitten, eikä mitään sähköpostilaskua ole kuullut. Kuinka myöhään ne meinaa jättää sen laskun. Kummiski sitte ite oon vastuussa, että vipin oon maksanu...

Vippiä kirjoitti...

Aika raju otsikko, mutta tottahan tuo tavallaan on.

Anonyymi kirjoitti...

Halvemmaksi tulee kuin maksaa jotkut älyttömät maksut luoton siirrosta. Blogi jälleen kerran täysin oikeassa.

VipIT kirjoitti...

Blogi on toki oikeassa, mutta otsikointi muistuttaa jo hieman iltapäivälehtien tyyliä :)

Vippi kirjoitti...

Hiukan raju otsikko

kaikki vipit kirjoitti...

Onko noin?

Alfred Nehemia kirjoitti...

Hyviä uutisia!! lainahakija !!!

Nimeni on Alfred Daniel Nehemia bali-Indonesiasta, leipä Daniel toimitusjohtaja Malesiasta. Ensinnäkin haluan sanoa, että Jumala pitäisi siunata Jane-naista ottamaan minut rehelliseksi ja lailliseksi luotonantajaksi, joten uskon todella, että kerrot kollegalleni hyvä idea aloittaa oma yritys, koska työpaikan hankkiminen ei ole helppoa, joten menin pankkiin saamaan lainaa (R800 miljoonaa), mutta he kaikki pyysivät ennakkomaksua, joka oli yhtä suuri kuin lainan määrä, mutta ainoa omaisuus, jolla on moottori minua, mikä saa minut pettymään

Joten etsin online-lainayhtiötä, mutta useimmiten huijareita ja huijauksia, melkein menettänyt toivoa ja luottamusta, kunnes luin artikkelin lady Janeista, mutta en päässyt lähelle vaan lukenut artikkelia, joten yritin kokeilla toisen verkkohaun nimeltään craigslist. org, jossa näin Dangote Loan -yrityksen mainoksen, joten päätin hakea ja ottaa yhteyttä Lady Janeen

Dangote Loan Company myöntää lainoja 2 prosentin korolla ja vähintään Rp20 miljoonaa

Seuraan menettelyä, anna kaikki pyydetyt, minäkin pelkään kovasti, mutta jumalan kunniaksi rukouksestani vastataan ja lainan rahani siirretään minulle ilman mitään ongelmia.

joten älä tuhlaa aikaa ota yhteyttä Dangote laina yritys Via dangotegrouploandepartment@gmail.com

Voit myös etsiä Googlessa lisätietoja, tämä on todellista ja todella todellista tai ota yhteyttä myös osoitteeseen alfreddaniel324@gmail.com ja myös BBM: ssä: 7AEA8FA5

Kulutusluotto kirjoitti...

Näinhän se on.

Pikavippi kirjoitti...

pitää täysin paikkansa.

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan edellistä

Jaana kirjoitti...

Tuon on kyllä totta

Puhelinliittymä kirjoitti...

.

Lehtitarjoukset kirjoitti...

..

Täsmäluotto kirjoitti...

mielenkiintoista tekstiä!