Pohjoispohjalainen
kauppaketju J. Kärkkäinen on ryhtynyt vaatimaan kiinni jääneiltä myymälävarkailta viidensadan euron suuruista ylimääräistä korvausta heidän aiheuttamiensa todellisten vahinkojen lisäksi. Korvausta vaaditaan ”
vartiointikuluista” ja sitä perustellaan sillä, että myymälävarkauksien torjuminen aiheuttaa kaupalle kustannuksia vartioinnin muodossa. Myymälävarkailta vaadittavasta kulukorvauksesta tiedotetaan asiakkaita myymälän sisäänkäynneille asetetuilla tiedotteilla.
Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden
professori Matti Tolvanen on tyrmännyt menettelyn lakiin perustumattomana. Hänen mukaansa syyttäjät tuskin suostuvat ajamaan tällaista korvausvaatimusta oikeudessa. Tolvanen on lisäksi arvioinut, että tällaisella maksulla ei muutenkaan ole tehokasta näpistelyä estävää vaikutusta, koska näpistelijät ovat useimmiten varattomia.
Kuten usein ennenkin, Tolvanen on täysin oikeassa. Suomen lainsäädäntö ei tunne
punitatiivisia eli rangaistuksenluontoisia vahingonkorvauksia. Vahingonkorvauksena ei liioin voida vaatia sellaisia kuluja, jotka eivät suoraan liity itse vahinkotapahtumaan. Kukaan ei velvoita kauppoja järjestämään minkäänlaista vartiointia myymälävarkaiden varalta. Jos kauppa haluaa suojautua rikoksilta vartiointipalveluita käyttämällä, on kyse ennaltaehkäisevästä toiminnasta, josta aiheutuu kaupalle kuluja riippumatta siitä, tapahtuuko myymälävarkauksia vai ei ja saadaanko myymälävarkaita kiinni.
Yksittäiseltä myymälävarkaalta voidaan vaatia korvausta hänen aiheuttamastaan todellisesta taloudellisesta vahingosta. Tällaista vahinkoa on esimerkiksi anastetun tavaran arvo, jos tavaraa ei saada takaisin myyntikuntoisena. Lisäksi todellisena vahinkona voidaan vaatia korvaus sellaisista kuluista, jotka rikoksesta on aiheutunut ylimääräisen työn muodossa (rikosilmoituksen tekeminen, asian selvittäminen poliisin kanssa jne.) Myymälän vartioinnin kuluja ei myymälävarkaalta voida vaatia, koska myymälävaras ei ole konkreettisesti aiheuttanut näitä kuluja. Se seikka, että abstrakti ”
myymälävaraskollektiivi” on olemassaolollaan aiheuttanut myymälöiden tarpeen suojautua rikoksia vastaan, ei tietenkään voi johtaa näiden ennaltaehkäisevien toimenpiteiden aiheuttamien kulujen maksattamiseen yksittäisillä myymälävarkailla. Nämä palvelut kauppias on tilannut ja sitoutunut maksamaan jo ennen sitä rikollista tekoa, jonka johdosta
J.Kärkkäinen nyt yrittää kuluja vaatia.
Kauppaliikkeen palkkaama vartija saa ottaa
pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n mukaan kiinni ”
verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos.” Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle. Poliisi suorittaa asiassa esitutkinnan, jonka päätteeksi asia käsitellään tuomioistuimessa rikosasiain oikeudenkäynnistä annetun lain mukaisessa oikeudenkäynnissä. Syytettä ajaa viran puolesta julkinen syyttäjä, joka voi asianomistajan pyynnöstä ajaa samassa oikeudenkäynnissä myös asianomistajan kyseiseen rikokseen perustuvaa vahingonkorvausvaatimusta. Asianomistaja voi halutessaan esittää vahingonkorvausvaatimuksensa myös itse rikosasian oikeudenkäynnissä, tai sitten hän voi vaatia vahingonkorvausta erikseen erillisessä oikeudenkäymiskaaren mukaisessa riita-asian oikeudenkäynnissä. Viimeinen vaihtoehto tulee kyseeseen lähinnä silloin, kun rikoksesta epäillyn syyllistyminen väitettyyn rikokseen on epävarmaa tai on epäselvää, onko syytetyn tekemäksi väitetty teko rikos. Tällöin voi olla perusteltua selvittää ensin rikosoikeudelliset vastuukysymykset ja vasta sen jälkeen tarkastella asiaa vahinkojen korvaamisen näkökulmasta, jos siihen rikosoikeudenkäynnin lopputuloksen perusteella havaitaan aihetta.
On varsin todennäköistä, että syyttäjät eivät suostu ajamaan oikeudenkäynneissä
J.Kärkkäisen lakiin perustumatonta vaatimusta teoreettisista viidensadan euron ”
vartiointikuluista”. Jos kauppias haluaa todella katsoa tuomioistuimen kannan tähän asiaan, se joutunee palkkaamaan itselleen asianajajan ajamaan vahingonkorvausvaatimusta.
Oikeusvaltiossa rikokset eivät ole rikkomuksia ainoastaan tekojen uhreja vastaan, vaan ne ovat ennen kaikkea rikkomuksia yhteiskuntaa ja yhteiskunnan sääntöjärjestelmää vastaan. Tästä syystä rikollisten rankaiseminen on oikeusvaltiossa nimenomaan yhteiskunnan tehtävä. Rankaiseminen on julkisen pakkovallan käytön ydinaluetta. Kaikenlaisiin sellaisiin ilmiöihin, jotka tosiasiallisesti merkitsevät rangaistusvallan liukumista yksityisille tahoille, on suhtauduttava jyrkän torjuvasti. Jos myymälävarkaudet koetaan kaupan alalla vakavaksi ongelmaksi, niin silloin kaupan alan toimijoiden tulee yhteiskunnallisia vaikuttamiskeinoja käyttäen tavoitella joko lainsäädännöllistä (esimerkiksi kovemmat rangaistukset) tai yhteiskuntapoliittista ratkaisua asiaan (esimerkiksi lisää poliisin virkoja). Kauppiaat voivat myös esimerkiksi vartiointipalveluita hankkimalla tai teknisiä tuotesuojauskeinoja käyttäen pyrkiä torjumaan rikosten uhkaa. Ne eivät voi kuitenkaan itse ryhtyä keksimään mitään lisärangaistuksia myymälävarkaille. Asiaa ei muuta miksikään se, että tällainen lisärangaistus pyritään muodollisjuridisesti naamioimaan ”
vahingonkorvaukseksi”.
J.Kärkkäisen ideoima, selkeästi lakiin perustumaton järjestelmä herättää kuitenkin eräitä oikeudellisesti mielenkiintoisia kysymyksiä. Ensinnäkin, mikä on myymälöiden oville laitetun, myymälävarkailta perittävästä maksusta ilmoittavien kylttien oikeudellinen merkitys? Ilmeisesti kylteillä pyritään luomaan sellaista vaikutelmaa, että myymälävaras on ollut vähintäänkin tietoinen, ellei peräti itse hyväksynyt varkaustapauksissa sovellettavan maksun ja sen suuruuden. Tässä suhteessa toiminta muistuttaa hyvin läheisesti yksityisten pysäköinninvalvontayritysten luomaa järjestelmää, jossa yksityisen tahon yksipuolisesti ja sopimusoikeuden järjestelmän vastaisesti asettama maksuvelvollisuus naamioitiin sopimukseksi niin onnistuneesti, että jopa korkeimman oikeuden asiaa käsitelleen kokoonpanon kolme tuomaria viidestä hahmotti asian väärin.
Ainoastaan viranomaiset voivat yksipuolisesti asettaa kansalaisille velvoitteita. Silloinkin asetettavien velvoitteiden on perustuttava lakiin. Yksityiset tahot voivat velvoittautua toisiaan kohtaan ainoastaan vapaaehtoisesti sopimuksin.
J.Kärkkäisen myymälävarkailta vaatimassa ”
vartiointimaksussa” on kyse kauppiaan yrityksestä yksipuolisesti asettaa myymälävarkaille taloudellinen seuraamus. Myymälöiden oviin kiinnitetyillä lapuilla ja niissä olevilla ilmoituksilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista oikeudellista merkitystä asiassa. Alioikeudet eivät tule missään tapauksessa hyväksymään J.Kärkkäisen vaatimaa maksua, mutta ehkäpä J.Kärkkäinen luottaa siihen, että sivutoiminaan yritysten välisiä riitoja välimiehinä ratkovat ja näistä töistään virkapalkkaansa nähden moninkertaisia sivutuloja nauttivat korkeimman oikeuden oikeusneuvokset osoittavat ymmärrystä yrittäjää ja hänen innovatiivista ja yhteiskunnan resursseja säästävää toimintatapaansa kohtaan samalla tavalla, kuin he ymmärsivät yksityistä pysäköinninvalvojaakin.
Toinen mielenkiintoinen näkökohta liittyy siihen, olisiko muodollisjuridisilla järjestelyillä todellakin mahdollista siirtää myymälävartioinnin kuluja myymälävarkaiden kustannettavaksi. Oletetaan, että vartiointiliike tarjoaisi kauppaliikkeille vartiointipalvelua, jonka hinta koostuisi kahdesta osasta; perusmaksusta sekä jokaisesta kiinniotosta erikseen laskutettavasta toimenpidepalkkiosta, esimerkiksi viisisataa euroa per kiinniotto. Vartiointiliike myös tosiasiassa laskuttaisi kauppaliikettä siten, että laskulla olisi eriteltynä perusmaksu sekä todellisten kiinniottojen mukaiset toimenpidepalkkiot.
Jos vartiointipalvelun laskutusperusteet olisivat yllä kuvatun kaltaiset, niin silloinhan yksittäinen kiinniotto todellakin aiheuttaisi kauppaliikkeelle aivan konkreettisen kustannuksen. Jos tuo kiinniottopalkkio olisi vielä suuruudeltaan kohtuullinen ja edes karkeasti vastaisi sitä työmäärän lisäystä, mitä yksittäisen myymälävarkaan kiinniotosta ja asian selvittelystä poliisin kanssa aiheutuu, niin tämän lisäkustannuksen vaatiminen myymälävarkaalta saattaisi jopa mennä läpi tuomioistuimessa. Asiassa olisi tietenkin ongelmallista se, että myymälävarkaan voisi olla vaikea mieltää tällaisen kustannuksen riskiä ja myymälävarkauden todelliset seuraamukset saattaisivat vaihdella myymälävarkaan kannalta hyvin ennalta-arvaamattomasti riippuen siitä, mistä liikkeestä myymälävaras anastaa tavaraa ja minkälaisiin järjestelyihin juuri kyseisessä liikkeessä on myymälävarkaiden varalta ryhdytty.
Perustelluimmalta vaihtoehdolta vaikuttaisi, että tällaisessakaan tapauksessa kauppiaan ja vartiointiliikkeen välisin keskenäisin järjestelyin ei tulisi voida vaikuttaa myymälävarkaalle hänen rikoksestaan koituviin seuraamuksiin. Näiden seuraamusten oikean tason määrää lainsäätäjä. Kauppias voi joka tapauksessa vaatia korvauksen niistä konkreettisista vahingoista, joita rikoksentekijä on teollaan aiheuttanut. Se, että myymälävarkauksia tapahtuu, on tosiasia, joka jokaisen vähittäiskaupan alalla toimivan on otettava huomioon. Kauppias voi ihan itse valita, minkälaisen riskitason hän on valmis hyväksymään ja miten paljon hän on valmis riskien torjuntaan panostamaan. Yksityistä rankaisemista ei oikeusvaltiossa tule hyväksyä siitäkään huolimatta, että vartioinnin kustannusten siirtäminen vartioinnin tarpeen aiheuttavien myymälävarkaiden edes osittain kannettavaksi saattaakin äkkiseltään vaikuttaa ”
oikeudenmukaiselta”. Se merkitsisi lähtölaukausta hyvin vaaralliselle kehityssuunnalle, jossa rikosten tosiasiallisten seuraamuksien mieltäminen ennalta kävisi mahdottomaksi.
Rikoksia voidaan torjua tehokkaimmin kiinnijäämisen riskiä lisäämällä ja vähäisessä määrin myös rangaistustasoa koventamalla. Mitkään yksityisten tahojen asettamat taloudelliset lisärangaistukset eivät ole tehokkaita eivätkä muutenkaan kuulu oikeusvaltioon. On varmaa, että J.Kärkkäisen ovissa olevat ilmoitukset myymälävarkailta perittävästä viidensadan euron maksusta tulevat kaikessa hiljaisuudessa poistumaan lähikuukausien aikana, ja hyvä niin.
oikeusjakohtuus.blogspot.com
Lue myös:
Yksityinen rankaiseminen
Varkaudesta 500 euron lisälasku
Kauppaketju haluaa periä myymälävarkailta vartiointikuluja
Lue myös:
Suomen Parkkivartijat Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Nexpark alias Nexara Oy - hyvä esimerkki yksityisen pysäköinninvalvonnan rappiotilasta
Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen lähinnä ilmastomuutosuskovaisille osoitettu tapahtuma, joka järjestetään maaliskuun viimeisenä lauantaina kello 20.30–21.30 paikallista aikaa. Sen aikana ilmastonmuutos uskontoon hurahtaneet ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi ja kertovat näin olevansa hyvin huolissaan olemattomasta ilmastonmuutoksesta.
