Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

maanantaina, elokuuta 14, 2017

Avain Asumisoikeus Oy – asumisen kurjuutta, osa 2 – Hiekkalaiturintie 9

Avain Asumisoikeus Oy on päättänyt ajaa Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan Hiekkalaiturintie 9 asumisoikeusyhtiön asukkaat ulos asunnoistaan ensi talvena. Merkittävä määrä asukkaista ja vanhempien asukkaiden omaisista on ottanut yhteyttä hädissään ja kysynyt oikeuksiensa perään.

Avain Asumisoikeus Oy on ilmoittanut huhtikuussa 2017 että Hiekkalaiturintie 9 peruskorjataan kokonaisuudessaan ja asukkaiden on poistuttava asunnoistaan ensi talvena. Avaimen viestin mukaan asukkaat ”saavat palata” takaisin kohteeseen niin halutessaan. Kyse ei siis ole perinteisestä putkiremontista tai linjasaneerauksesta vaan asuntojen peruskorjaamisesta. Avaimen tiedotteen mukaan vaatimus ei perustu vapaaehtoisuuteen vaan kaikkien on lähdettävä kodeistaan. Tämä on aiheuttanut valtavaa epätietoisuutta, stressiä ja paniikkia.

Onko tällainen vaatimus lain mukainen? Pitääkö todella asunnosta lähteä?

Ei ole eikä tarvitse lähteä.

Vaikka Avain Asumisoikeus Oy omistaakin asunnot on omistajan oikeuksia juridisesti rajoitettu asumisoikeussopimuksella sekä lainsäädännöllä. Asunnot eivät ole mitään hollitupia jonne omistaja poukkoilee miten sattuu ja ajaa asukkaat ulos kodeistaan pelkällä ilmoitusmenettelyllä.

Asumisoikeus on pysyvä ja elinikäinen. Asumista säätelee Laki Asumisoikeusasunnoista 16.7.1990/650 sekä asumisoikeudesta tehty asumisoikeussopimus asukkaan ja omistajan välillä. Lisäksi sovelletaan perustuslain turvaamaa oikeutta kotirauhaan ja yksityisyyteen.

Kotirauha on suojattu perustuslaissa ja kotirauhan rikkominen edellyttää että oikeus kotirauhansuojan murtamiseen on eksplisiittisesti määrätty laissa tai tällaisesta menettelystä on sovittu erikseen asumisoikeussopimuksessa. Asumisoikeuslaissa ei tällaista menettelyä ole erikseen määrätty eikä asumisoikeussopimuksessa siitä erikseen ole sovittu. Asukas joutuu lähtemään asunnostaan vain jos hän itse sanoo irti asumisoikeuteen liittyvän sopimuksen tai Avain purkaa sopimuksen. Avaimen mahdollisuus purkaa asumisoikeussopimus on vahvasti rajoitettu asumisoikeuslaissa (9 LUKU 36§) kattamaan ainoastaan vastaavat tapaukset jotka on määritelty myös asunto-osakeyhtiölaissa omistusasuntojen haltuunoton perusteeksi. Eli käytännössä häiritsevä elämä tai vastikkeiden maksamatta jättäminen oikeuttaa sopimuksen purkamiseen.

Millään muulla perusteella asukas ei kesken asumisoikeuden voimassaolon joudu lähtemään ulos asunnosta. Meille välitettyjen tietojen mukaan Avain Asumisoikeus Oy perustelee oikeutta ajaa asumisoikeusasukkaat ulos kodeistaan talvipakkaseen omistajan kunnossapitovelvollisuuden (2 LUKU 7§) perusteella sekä omistajan oikeudella päästä asuntoihin (3 LUKU 13§)”. Koko prosessissa on kyse pitkälti Avain Asumisoikeus Oy:n perinteisestä ja vakiintuneesta tavasta toimia isomman oikeudella ja olettaa että asukkaat alistuvat määräyksiin kitisemättä. Kummatkin Avaimen perustelut ovat puuta heinää.

Asumisoikeusyhtiölle on asetettu laissa kunnossapitovelvoite. Vastaava kunnossapitovelvoite löytyy myös asunto-osakeyhtiölaista omistusasuntojen suhteen ja tarkoittaa yhtiön tai asumisoikeuden kyseessä ollessa omistajan velvollisuutta huolehtia vastuulleen kuuluvista korjauksista. Kunnossapitovelvoite itsessään, eikä myöskään alkuperäisessä hallituksen esityksessä kunnossapitovelvoitteen toteuttamiseksi ole määrätty mahdollisuutta asukkaan ajamiseksi ulos asunnosta kesken asumisoikeuden.

Asumisoikeuslain määräys omistajan oikeudesta päästä asuntoon on vastaava kuin omistusasuntojen osalta asunto-osakeyhtiölaissa taloyhtiön edustajan oikeus päästä omistusasuntoon. Kummassakin tapauksessa oikeus kattaa nimenomaan mahdollisuuden päästä korjaamaan/selvittämään vika tai vaurio, kuten esimerkiksi putkivuodon tai rakennevaurion osalta. Kummassakaan laissa asuntoon pääsyoikeus ei tarkoita oikeutta ajaa asukas ulos kodistaan.

Tilanteen tekee erikoiseksi se että monissa muissa asumisoikeusyhtiöissä kuten Asokodeilla omistaja remontoi asunnot tarvittaessa silloin kuin asunnon asumisoikeuden haltija vaihtuu. Tämä onkin ainoa lain mukainen mahdollisuus omistajalle asunnon remontoimiseen. Avain perustelee toimintaa kustannustehokkuudella. Todellisuudessa tällä menettelyllä osa kustannuksista siirretään asukkaiden maksettavaksi vastoin asumisoikeussopimusta ja lakia.

Asumisoikeuslaki antaa asukkaalle mahdollisuuden muutos- ja kunnossapitotöihin (3 LUKU 11§) sekä mahdollisuuden maalata, tapetoida ja sisustaa asuntonsa mieleisekseen. Vastaavat oikeudet on todettu myös Avaimen omissa asuntoesitteissä. Tämä oikeus koskee koko asumisoikeuden ajanjaksoa. Laista ja vastaavasta hallituksen esityksestä on selkeästi tulkittavissa että tämänkään perusteella Avain Asumisoikeus Oy:llä ei ole oikeus kesken asumisoikeuden voimassaolon tulla asuntoon repimään irti tapetteja, maalata seiniä tai poistaa muutostöitä jotka asukkaat ovat itse toteuttaneet. Mahdollisuus on vasta asukkaan vaihtuessa.

Yhteenveto Hiekkalaiturintie 9 asukkaille

Kotirauhan suoja on erittäin vahva. Velvollisuus poistua omasta kodista täytyy perustua joko asumisoikeuslakiin tai siitä on erikseen sovittu asumisoikeussopimuksessa. Asumisoikeuslaissa ei tällaista määräystä ole eikä Avaimen tapa tulkita tällaisen oikeuden olemassaolo muilla velvoitteilla tai lain mukaisilla oikeuksilla ole millään tavoin juridisesti kestävällä pohjalla. Myöskään meille toimitetuissa asumisoikeussopimusten kopioissa ei tällaisesta menettelystä ole sovittu.

Jos haluatte vapaaehtoisesti että Avain Asumisoikeus remontoi asuntonne, asia on silloin kunnossa. Mikäli ette halua poistua asunnosta teidän ei tarvitse niin tehdä. Helpoin tapa on noudattaa voimassaolevaa asumisoikeussopimusta ja jäädä rauhassa asumaan asuntoon. Avain Asumisoikeus ei tule saamaan virka-apua asukkaan ulosajamiseksi kesken asumisoikeussopimuksen voimassaoloajan ilman oikeuden päätöstä. Nykylain valossa tällaista päätöstä ei yksikään oikeusistuin tule myöntämään. Avaimen uhkailemat korvausvaateet remontoinnin estämisestä tai haittaamisesta eivät myöskään perustu lakiin tai sopimukseen. Päinvastoin, laki mahdollistaa Avaimen korvausvelvollisuuden selkeissä sopimusrikkomuksissa.

Erään asukkaan esittämä ajatus siitä että asukkaat hankkisivat yhteistuumin lakimiehen hoitamaan asukkaiden oikeuksien puolustamista Avain Asumisoikeus Oy:tä vastaan, on hyvä idea. Samalla se minimoi myös kustannuksia yksittäisille asukkaille. Toki kotivakuutusten oikeusturvavakuutukset korvaavat kuluja mikäli niitä syntyy.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Asumisoikeusjärjestelmässä haetaan kaupungilta asumisoikeusnumero. Vapautuviin asumisoikeusasuntoihin ilmoittaudutaan hakijaksi suoraan kohteen tarjoajalle. Asunnon saa se hakija jolla on pienin asumisoikeusnumero. Asumisoikeusnumerosta muodostuu kullanarvoinen silloin kuin sen myöntämisestä on kulunut pitkä aika jolloin hakutilanteessa se on todennäköisesti pienin tai pienempien numeroiden joukossa. Asumisoikeusnumero on kertakäyttöinen. Siksi onkin hyvin tärkeää miettiä kannattaako vanhaa, kauan sitten hankittua kallisarvoista numeroa uhrata Avain Asumisoikeus Oy:n asuntoihin.

Lue aikaisemmat Avain -artikkelit

35 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pelottavaa asua Avaimen kämpässä jos tilanne on todellakin se että Avain pyyhkii persettään asukkaiden oikeuksilla.

Anonyymi kirjoitti...

Olen asunut Hiekkalaiturintiellä kaksiossa jo vuosikymmenen. Vastike on Liukku kauppojen jälkeen 2008 pumpattu reippaalls 60% ylöspäin. Viime talvena kämpässä oli hyytävän kylmä. Makuuhuoneessa 17 ja olohuoneessa 18 astetta. Helvettiä on asuminen näissä. Onneksi pojan vaimo on lakimies ja apua on tarjolla. Muuttaisin pois jos olisi varaa. Avain voi painua puolestani helvettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Loistava artikkeli. Kiitos. Tämä lämmitti mieltä vaikka odottavan aika olikin pitkä. T. 9 A

Anonyymi kirjoitti...

Jos Avain todella yrittää väkisin asunnot tyhjentää siit saadaan mielenkiintoinen uutisviikko. Olen tarvittaessa yhteydessä valtakunnan mediaan tyttäreni kautta.

Anonyymi kirjoitti...

Ei koskaan enään Avainta. Lukekaa ja miettikää mitä siellä oikein tapahtuu. Sellaseen paskaanko haluatte numeron e käyttää? Harvoin näkee mitään näin epäpätevää ja osaamatonta johtoa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko kenellekään tullut mieleen että Avain on tyhjentämässä koki kerrostaloa asukkaista ja muuttamassa sitä kovanrahan asunnoiksi? Asuntoyhtiö on meren rannalla kalliilla Aurinkolahden alueella. Siinä on varmaan paremmat business mahdollisuudet kun heittää asukkaat ulos ja myy asunnot. ARA ei tätä tule estämään. Eihän se estänyt lainvastaiseksi todettuja osakejärjestelyjäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Oli asukkaiden ulos heittäminen kodeistaan sitten laillista tai on aivan käsittämätöntä että Maarit Toverin johtama Avain Asumisoikeus edes harkitsee omien asukkaidensa ajamista ahdinkoon! Avioero, kuolema ja muutto ovat ihmustä eniten rasittavia tapahtumia. Avaimen mielestä on ihan ok että lapsiperheet pakkaavat tavaransa ja painuvat yö pakkaseen kunhan Perttu Liukun Avain yhtiöt ja Maarit Toveri saavat kaikki mahdollisimman halvalla ja asukkaiden kustannuksella.

Jokainen joka etsii itselleen asuntoa ymmärtää että tuon tasoiseen ala-arvoiseen toimintaan ei ole asukkaalla varaa. Menettää yöunensa sen takia ettei tiedä milloin joutuu kadulle vaikka asumisen turva pitäisi olla sama kuin omistusasunnossa. Jokainen valitsee tällaisten uhkailujen edessä toisen toimijan.

En tiedä onko Perttu Liukku nuori ja kokematon, mutta sanon suoraan että hänellä ei ole varaa pitää Maarit Toveria johdossa kun johtamisen taso on huonompaa kuin surkea.

Anonyymi kirjoitti...

Blogin on syytä tutkia myös dokumentteja jotka lähetin asuntojen jakamisesta ohi asumisoikeusjonon.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno artikkeli. Toivottavasti tulee lisää totuuksia ulos, kuten ae että viime talvena asukkaat yritettiin jäädyttää hengiltä Hiekkalaiturintie 9:ssä kun osassa asuntoja oli 16-17 astetta lämmintä. Huhun mukaan Avain oli kieltänyt isännöintiä ja Renovoa lisäämästä lämmitystehoa kustannysten takia. Avainelle on ihan sama vaikka ihmiset jäätyy asuntoihinsa. Se on sitä Avaimen asumusmukavuutta ... edellyttäen että saa edes asua kodissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Muutin pois Hiekkalaiturintieltä kun en halua ensi talvena jäätyä asuntoon. Kiertäkää hyvät ihmiset Avain kaukaa. Asunnot on saatu vääryydellä ja lainvastaisesti. Meno on kuin muinaisessa Nevostoliitossa.

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko tehdä kirjoituksen siitä, miksei työnantajalla ole maksutonta puhelinta työntekijöille vaan työntekijän on pakko soittaa yrityksen maksullisiin numeroihin? Onko tämä reilua työntekijöille, esimerkiksi pitkissä työsuhteissa soittaminen työnantajalle voi maksaa jo monta kymppiä työntekijän omaan puhelinlaskuun.. onko tämä hyvän etiikan ja moraalin rajoilla?

Anonyymi kirjoitti...

Hiekkalaiturintiellä 2007 vastike oli 450 euroa. Sitten ARA hyväksyi lainvastaisesti Perttu Liukun osakekaupat ja Liukku sai 5000 YHSuomen asuntoa itselleen. Vastikkeiden keinotekoinen nostaminen alkoi. Nyt vastike on melkein 800 euroa. Noussut sen kuuluisan 60-70 prosenttia. Kiitos ARAn virkamiesten. Haistakaa pitkä vittu. Toivottavasti tulette kärsimään elämässänne paljon. Minulla ei ole varaa muuttaa eikö varaa muuttaa minkään remontin takia. Avain voi painua vittuun myös.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Avain tosiaan ajaa ihmisiä ulos asunnoista remontin takia on maailmankuva ja realiteetit täysin kadoksissa johdolta.

Soitin muuten Asokodeille tekevätkö se samaa. Vastaus oli että eivät tietenkään. Asukkaita ei voi ajaa laillisesti ulos eikä se olisi kohtuullistakaan!!!

Anonyymi kirjoitti...

ARAn ylijohtaja Rossilahti on Liukun hyvä kaveri. ARAssa oli aikoinaan vain yksi ylitarkastaja, joka yritti pitää asukkaiden puolta. Joutui syrjään asumisoikeusasuntopuolelta tai itse halusi pois, koska sai jatkuvasti nenilleen omilta esimiehiltään (Rossilahti ja Virtanen). "Yleishyödyllisten yhteisöjen" asukkaat ovat lainsuojattomia niin kauan kuin Rossilahti ja Huuhka johtavat ARAa.

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylässä Wilhelm Schildtinkadulla Avain ajoi juuri asukkaita ulos. Remonttien aikataulut muuttuvat mielivaltaisesti, lähtöjä on jaeltu muutaman viikon varoajalla. Kesken remontin voi asua muissa asunnoissa, mutta esimerkiksi autopaikkoja otettiin haltuun pelkällä ilmoituksella. Parvekkeiden tyhjentämiseen annettiin aikaa yksi päivä ilmoituksesta. Lisäksi remontin aikana rikotaan ihan surutta paloturvallisuusmääräyksiä. Käytävät ja hissit on vuorattu homeisella vanerilla ja palokuormaa lisätty paikkoihin missä sitä ei saisi olla.

Täällä suljetaan lämmitys kesäksi. Kylppärissä ei ole muuta lämmitystä. Arvatkaa onko seuraava remontti tulossa taas pian, kun paikat eivät kuivu koskaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa nyt muistaa se mitä blogistikin sanoo. Siitä asunnosta EI TARVITSE LÄHTEÄ!!! Avain voi jakaa mitä määräyksiä tahansa mutta ilman oikeuden päätöstä kenenkään ei tarvitse kodistaan lähteä. Tämä on nyt teistä itsestänne kiinni suostutteko siihen vai ette.

Anonyymi kirjoitti...

> mutta esimerkiksi autopaikkoja otettiin haltuun pelkällä ilmoituksella

Tämä on mahdollista vain jos autopaikan vuokrasopimuksessa on tällaisesta sovittu. Muutoin Avain ei ota mitään haltuun pelkällä ilmoitusmenettelyllä eikä varsinkaan asuntoja.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa tuomioistuin päättää asukkaan häätämisestä oli asumismuoto mikä tahansa. Häädön toimittas ulosottoviranomainen. Laillisesti Avain ei saa asukkaita ulos kuin hakemalla tuomioistuimelta päätöksen. Sitä päätöstä ei tule sen takia Avain toimii isomman oikeudella ilman laillista perustetta tai toimivaltaa.

Annika kirjoitti...

Katsokaapa facebook sivuilta keskustelua Avaimen kanssa. Ennen kuin sensuroivat

https://m.facebook.com/avainasunto/?locale2=fi_FI

Anonyymi kirjoitti...

Voin vakuuttaa Avaimelle että minun asuntoon ei tulla pelkällä ilmoitusmenettelyllä. Lain mukaan teillä on oikeus päästä asuntoon minulle sopivalla hetkellä. Pääsette kyllä mutta ette remontoimaan enkä ole sieltä poiskaan lähdössä. Jos joku yrittää väkisin seuraa siitä voimakeinojen käyttöä.

Anonyymi kirjoitti...

ARAn pitäisi tätä touhua valvoa. Missä on ARA?

Anonyymi kirjoitti...

Pistin viestiä ARAan sekä iltapäivälehtiin. Mikäli ARA ei puutu asiaan niin seuraavaaksi rikosilmoitis näistä ARAn nimeltämainituista virkamiehistä.

Miettikää oikeasti kuika pimeää tämä Perttu Liukun ja Maarit Toverin johtaman Avaimen toiminta on?

Elämme 2010 lukua ja täällä on Liukun ja Toverin kaltaisia ihmisiä jotka kuvittelevat että heillä on oikeus ajaa ihmiset pois kodeistaan pelkällä ilmoituksella? Siis edes normi vuokralaista ei voi kohdella noin jos vuokrasopimudnon voimassa. Puhumattakaan siitä että nyt puhutaan asumisoikeusasunnoista joihin asukas on ostanut 15% osuudella asumisoikeuden jonka pysyvyys vastaa omistusasuntoa.

Se että Avaimessa edes toimitaan näin kannattaa miettiä mitä se tarkoittaa asukkaan näkökulmasta. Kannattaa tosiaan kiertää Avaimen asunnot kaukaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Heheh. Minä asun Hiekkalaiturintiellä ja niin kauan kuin minulla on soppari asumisoikeudesta, en ole menossa minnekään. Avain, Toveri, Liukku tai kuka vittu siellä johtaakaan voi työntää vastimuksensa perseeseen. Jos yritätte asuntoa väkisin tyhjentää järjestän sellaisen shown että siitä puhutaan rapakon takanakin. Jos Avain sitä haluaa sitä saa mitää tilaa. Sopii yrittää ja onnea yritykselle.

Anonyymi kirjoitti...

lähtöjä on jaeltu muutaman viikon varoajalla

Miksi te suostutte lähtemään? Suomessa asukkaan voi häätää vain oikeuden päätöksellä ja silloinkin häädön toimittaa ulosottomies. Täytyy olla harvinaisen typerä ihminen jos pakkaa kamansa sen perusteella että "joku" ilmoittaa etät pitää lähteä.

Vaikka se "joku" olisi Avaimen edustaja, kuten blogistikin toteaa, asumista säätelee asumisoikeuslaki ja asumisoikeussopimus. Jos siellä ei asiasta ole sovittu, ei tarvitse lähteä.

Se että omistajalla on lain mukaan oikeus päästä asuntoon sisälle tarkoittaa vain juuri sitä. Omistajan edustajalla on oikeus päästä asuntoon sisälle. Se EI TARKOITA että pakkaa kimpsusi ja kampsusi ja lähde pois. Jos viitsii lukea hallituksen esityksen, koko pykälällä yritetään vai varmistaa että omistaja pääsee tarvittaessa tekee huoltotoimenpiteitä asuntoon. Se EI TARKOITA että omistajalla on oikeus tulla tekemään remontti ja ajamaan asukas ulos.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdotan että aloitetaan some-kampanja Avain yhtiöitä vastaan. Ihmisten jotka etsivät asuntoa täytyy varoittaa Avaimen toimintatavoista ettei kukaan erehdy ottamaan asuntoa heiltä

Anonyymi kirjoitti...

Facebook, Vuosaari, Vuokki ryhmässä on jo varoitus Avaimesta ja Avaimen toiminnasta

https://www.facebook.com/groups/vuokki/

Jakakaa näitä eteenpäin !

Anonyymi kirjoitti...

Jyväskylän Wilhelm Schildtinkadulla avaimen toiminta ylittää epäpätevyydessään, laittomuudessaan ja täydellisessä organisoinnin puutteessa kaikki hurjimmatkin kuvitelmat.

Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa ei ole oikeutta ajaa yhtään ihmistä ulos kodistaan pelkällä ilmoitusmenttelyllä. Näin Avain Asumisoikeus kuitenkin menettelee ja täysin vailla laillista perustetta. Mitä tekee valvova viranomainen ARA? Ei mitään, koska Avaimen johdolla ja ARA:n korruptoituneilla virkamiehillä näyttää olevan liian tiivis hyväveliverkosto.

Asunnosta lähtemisestä on hyvin helppo kieltäytyä. Ei pakkaa tavaroitaan eikä lähde. Yksikään Avaimen edustaja ei tule pakkaamaan teidän tavaroitanne väkisin. Lain ja vastaavan hallituksen esityksen mukaisesti omistajan edustajalla on oikeus päästä huoneistoon tekemään huoltotoimenpiteitä, ei remonttia. Oikeus päästä asuntoon ei tarkoita seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi, vaan ainoastaan yhtiön huoltotoimenpiteiden tekemistä varten.

Jotta Avain voisi tyhjentää asunnon kun asukas on kieltäytynyt, Avain tarvitsee oikeuden päätöksen. Sellaista päästöstä ei tule koska asukkaalla on voimassaoleva asumisoikeussopimus eikä laissa tai asumisoikeussopimuksessa ole sovittu poismuutosta. Ainoa viranomainen joka oikeuden päätöksen jälkeen pystyisi häätämään asukkaan on ulosottoviranomainen.

Ottakaa hyvät ihmiset selvää oikeuksistanne. Tässäkin blogissa asiat on kerrottu hyvin selvästi. Minä voin vakuuttaa että en kodistani ole lähdössä muutoin kuin ulosottoviranomaisen määräyksestä. Avain voi painua helvettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka ARA:ssa vastaa asumisoikeusasunnoista?

Anonyymi kirjoitti...

Aivan uskomatonta luettavaa. Ollaan hakemassa Avaimen asuntoa mutta jos näin ihmisiä kohdellaan - ei kiitos. Vedin hakemuksen pois.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata. Itse jätin juuri ilmoituksen asunnosta luopumusesta. Onnellinen kun pääsen eroon.

Anonyymi kirjoitti...

Hiekkalaiturintien asukkaana ihmettelen sitä että Avaimen antaman ilmoituksen jälkeen useasta asunnosta on muuttanut ihmisiä pois. Asunnot ovat siis tyhjillään. Siitä huolimatta Avaimen sivuilla Vuotähdessä ei ole muka yhtään vapaata asuntoa.

Jos Avain perustelee tätä lainvastaista toimintaa kustannustehokkuudella niin onko se kustannustehokasta pitää asunnot tyhjillään puolivuotta vaikka ne voisi remontoida asukkaan lähtiessä seuraavalle asukkaalle, ihan kuten muutkin asumisoikeusyhtiöt tekevät.

Vielä erikoisemmaksi asian tekee se, että taloyhtiössä on esim. 2 kpl 5h+k+s asuntoja (103 ja 114 m2) joista toinen tyhjeni kesällä. Tätä toista asuntoa ei ole enää listalla ollenkaan, ei vapaana eikä varattuna.

Vaadinkin ARA:aa selvittämään ja valvomaan ettei Avain jaa näitä asuntoja ohi jonon. Yhtiö on kalliilla paikalla meren rannassa ja asunnot kelpaavat varmasti monellekin ihmiselle. Asukkaiden keskuudessa kiertää huhu (siis vain huhu, en väitä että on totta) että Avain on jakanut asuntoja ohi jonon työntekijöidensä tuttaville. Tämäkin ARA:n olisi syytä selvittää.

Anonyymi kirjoitti...

> että Avain on jakanut asuntoja ohi jonon työntekijöidensä tuttaville. Tämäkin ARA:n olisi syytä selvittää.

Olen pyytänyt ARAa selvittämään tätä. Minulle kerrotun tiedon mukaan eräs työntekijä on kehuskellut sillä kuinka sai asunnon lapselleen helposti. Ehkä mitään väärää ei ole tapahtunut mutta varmastikkaan Avaimella ei ole mitään sitä vastaan että asia tarkistetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sato jakoi aikoinaan 90-luvulla asumisoikeusasuntoja ohi jonon johtonsa tuttaville. Mistä tiedän? Siitä että asuin 90-luvulla Saton asumisoikeusasunnossa ja he jäivät kiinni siitä että ohittivat minut vaikka minulla oli pienin järjestysnumero. Tästä käytiin pitkällinen taistelu mutta lopulta oikeustoimilla uhattuani asia sovittiin ja he maksoivat korvauksen "virheestään".

Gonzalez Andres kirjoitti...

Hei, olen ulkomainen lainanantaja, jonka päätin myöntää

lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin lainoja

rehellisille ihmisille, jotka kuukausittaisista

tuloistaan ??huolimatta kamppailevat vastaamaan heidän

perus tarpeisiinsa. Lainojen korko on 2% koko laina- ja

lainatarjousedellytyksistä. Pyydetyt lainat on saatu

muutaman tunnin kuluessa hakemusten jättämisestä. jos

kiinnostunut ota yhteyttä meihin
Sähköposti: (GONZALEZANDRESLOAN@GMAIL.COM)

Voimme rahoittaa seuraavia:

• Lainat kaikille
• Laina kaikkiin kiinteistöihin
• Usean perheen / asuinrakennukset
• Lainat sijoittajille
• Bridge Loans / Mezzanine Rahoitus
• Ulkomaisen ostajan laina
• Kaupalliset lainat
• Land / Rakentaminen
• Uusi kaupallinen / monikulttuurinen tuote, jonka

alhainen korko on 2%
• Lainamäärät: 2000 euroa - edellä

 Jos kiinnostunut ota yhteyttä meihin jatkuvaa

luotonantajan kautta;

Gonzalez Andres Financial Company;
Sähköposti: GONZALEZANDRESLOAN@GMAIL.COM
Herra Gonzalez J. Andres

Unknown kirjoitti...

Oletteko etsineet lainaa aloittaa uusi liiketoiminta tai maksaa velkoja?

Tässä on tilaisuus, jonka olette odottaneet lainatarjouksemme tarjoamana
monenlaisia rahoituspalveluja, kuten kiinteistölainaa, kovaa
raha laina, yritysluotot, koululaina, kiinnitys ja henkilökohtainen laina
pitkällä ja lyhyellä aikavälillä korolla 3%.

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä niin pian kuin mahdollista ja saat
laina, jota etsit 72 tunnin kuluessa. Etukäteen maksua tai lainan käsittelymaksua ei ole liitetty.

Parhain terveisin,

Isabella Eduardo
Sähköposti: info@sunfinancellc.com
Lainan konsultti / neuvonantaja
Verkkosivusto: https://www.sunfinancellc.com