Korkein oikeus (KKO) on antanut päätöksen yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyvässä tapauksessa. ParkCom Oy on voittanut riidan aiheena olevan yksittäistapauksen ja oikeus on määrännyt autoilijan maksamaan ParkCom Oy:n määräämät yksityisoikeudelliset pysäköintivirhemaksut. Aikaisemmin Vantaan käräjäoikeus sekä Helsingin hovioikeus ovat pitäneet yksityisten valvontayhtiöiden ParkCom Oy:n sekä ParkPatrol Finland Oy:n toimintaa lainvastaisina. Nyt annettu KKO:n päätös ei ollut yksimielinen. Päätös syntyi äänin 3-2.
KKO:n päätös mahdollistaa käytännössä perustuslainvastaisen yksityisen rankaisemisen sopimusoikeuteen vedoten. KKO ei huomioinut päätöksessään lainkaan perustuslaillista lähtökohtaa, jonka mukaan rangaistusvalta kuuluu vain ja ainoastaan viranomaisille ja rangaistusvallan käyttämisestä on säädettävä lailla. Eli perustuslain mukaisesti viranomaisten rangaistusvaltaan kuuluvista asioista ei voi sopia sopimusoikeudellisin keinoin.
Blogi on aikaisemmin raportoinut kauppakeskuksen aikomuksesta laajentaa yksityistä rankaisemista näpisteliöihin ja häiriköihin. KKO:n päätös heikentää entisestään tavallisen kansalaisen yksityisyyden suojaa ja laajentaa viranomaisten ja oikeuslaitoksen harrastamaa mielivaltaa nyt myös yksityisille sektorille. Päätös on hyvin surullinen Suomalaisen oikeusvaltion kannalta, mutta ottaen huomioon Suomen valtion laajamittaiset ihmisoikeusrikkomukset, oikeusjärjestelmän korruptoituneisuus, perustuslaista piittaamattomuus, tuomiot ihmisoikeustuomioistuimesta sekä räikeät sananvapauden loukkaukset, ei päätös sinänsä ollut yllättävä, lähinnä järkyttävä.
Korkeimman oikeuden päätös
Lue:
ParkCom Oy hävisi käräjäoikeudessa
ParkCom Oy hävisi hovioikeudessa
Lue myös:
Yksityiset pysäköintivalvontamaksut ovat laittomia
Valvontayhtiössä ei tunneta pysäköintilainsäädäntöä
Kuluttajavirasto ja yksityinen pysäköinninvalvonta
"Oot sä vittu ajanut tän tähän ruutuun?"
tiistaina, maaliskuuta 16, 2010
maanantaina, maaliskuuta 15, 2010
Peijaksen sairaala
Suomessa julkinen terveydenhoito on vakavassa kriisissä. Kuntien tarjoamat tai ostamat terveydenhoitopalvelut alimitoitetaan todelliseen tarpeeseen nähden. Kunnat tietoisesti budjetoivat terveydenhuoltoon liian vähän rahaa. Laman varjossa supistuksia tehdään entisestään. Raha ratkaisee, ei potilaiden oikeudet. Päättäjät eivät ole vastuussa päätöksistään. Kun rahaa ei ole, potilaan lakisääteiset oikeudet eivät toteudu, eivätkä potilaat saa hoitoa. Potilas voi valittaa saamastaan hoidosta tai sen puutteesta lääninhallitukseen. Lääninhallitus on asiassa kuitenkin ohjaajan roolissa. Lääninhallituksilta puuttuvat sanktio mahdollisuudet sekä oikeudet kumota lääkärien ja sairaaloiden tekemiä päätöksiä. Ainoastaan joistakin hoitoon liittyvistä päätöksistä jotka ovat selkeästi hallinnollisia päätöksiä voi kannella hallinto-oikeuteen. Kun lääkäri tai sairaala kieltäytyy hoitamasta, potilaan valitustiet ovat hyvin vähäiset.HUS eli Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiirin organisaatioon kuuluu useita sairaaloita ja erikoishoitoyksikköjä. Yksi pahimmista potilaan ongelmiin kintaalla viittavista HUS:n sairaaloista on Peijaksen sairaala Vantaalla. Sairaalasta on tehty vuosittain lukuisia kanteluita lääninhallitukseen. Myös potilasvakuutuskeskus on maksanut korvauksia Peijaksen sairaalan hoitovirheistä. Osa lääninhallituksen päätöksistä on edellyttänyt selkeitä toimenpiteitä sairaalalta. Sairaalan johto on kuitenkin jättänyt lääninhallituksen vaatimukset oman arvoonsa
Miten toimitaan Peijaksen sairaalassa?
Vantaalla asukkaita pyöritetään hyvin tehokkaasti terveysasemilla ja viimeiseen asti yritetään arpoa oikeanlaista hoitoa ennen kalliiseen erikoissairaanhoitoon ohjaamista. Potilaan tilanne saattaa monesti pahentua huomattavasti ennen todellista hoitoon pääsyä. Lähete erikoissairaanhoitoon Vantaalla on aikamoista arpaonnea. Huonolla onnella potilas saa arvonnassa "Ei voittoa" -lipukkeen ja hänet ohjataan pahamaineiseen Peijaksen sairaalaan. Peijaksen sairaalassa toiminnalle on tyypillistä, että potilasta juoksutetaan kerta toisensa jälkeen potilaan vaivojen vain pahetessa. Kallista erikoissairaanhoitoa ei tarjota. Joissakin tapauksissa potilas ei ole päässyt edes alalle erikoistuneen lääkärin tutkittavaksi, vaan hoidosta on päättänyt jokaisella käyntikerralla sairaalalääkäri, joka nopeasti konsultoi asiassa puhelimitse erikoislääkäriä. Monen potilaan kohdalla hoito onkin toteutunut vasta, kun potilas on itse käynyt kalliilla yksityisellä lääkäriasemalla, jossa kunnallisella puolella toimiva lääkäri yksityisvastaanotollaan on ohjannut potilaan "itselleen" johonkin muuhun hoitoyksikköön kuin Peijaksen sairaalaan. Ne potilaat joilla ei ole varaa yksityiseen lääkäriin jäävät hoidossa paitsioon.
Potilaat saattavat jonottaa Peijaksen erikoissairaanhoitoon kiireettömässä jonossa kuukausia, pahimmassa tapauksessa jopa yli puolivuotta. Aikanaan hoitovuoro myönnetään ja potilas otetaan sairaalaan tutkittavaksi. Pitkien tutkimusten jälkeen kun lääkärit eivät syystä tai toisesta osaa diagnosoida potilaan vaivaa, potilas saatetaan "heittää" kylmästi ulos sairaalasta ja passittaa takaisin terveyskeskuksen vastaanotolle. Terveyskeskuslääkärillä ei ole mahdollisuuksia järjestää vaativaa erikoissairaanhoitoa joka käytännössä voidaan toteuttaa vain kunnallisessa sairaalassa. Terveyskeskuslääkäri ei voi tällaisen potilaan kohdalla tehdä muuta kuin aikansa potilasta pyöriteltyään vastaanotolla, kirjoittaa uuden lähetteen Peijaksen erikoissairaanhoitoon. Jälleen potilas odottaa hoitojonossa kuukausia tai jopa vuosia seuraavan arvontakierroksen alkua. Tämän Peijaksessa käytetyn menettelyn taustalla onkin pyrkimys kaunistaa tilastoja ja sijoittaa vakavasti sairaat potilaat takaisin hoitojonon hännille - kerta toisensa jälkeen. Poissa silmistä, poissa mielestä!
Onkohan kukaan koskaan tutkinut paljonko potilaita kuolee hoitojonoissa siirtelyyn? Tasoittaako lääkärikunnan ja sairaalahallinnon tahallinen "kuolemantuottamus" tilastoja?
Lue myös:
Röntgen ja magneettikuvat
Potilaan oikeus saada hoitoa
Suomessa lapset arveluttaviin lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa
Sikainfluenssa
Sikainfluenssa, osa 2 - Rokote on terveysriski
Medikalisaatio
Lääkäri ei voi kieltäytyä kirjoittamasta lääkärintodistusta
Asiantuntijalääkäreiden nimet ovat julkisia
Kadotettu oikeudenmukaisuus
torstaina, maaliskuuta 04, 2010
LUKIJAN ARTIKKELI: Ryhmäkannelaki jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi
Ryhmäkannelain tarkoitus
Suomessa tuli vuonna 2007 voimaan ryhmäkannelaki (13.4.2007/444), jolla kuluttaja-asiamiehen käyttöön luotiin uusi, ryhmäkanteen nimellä tunnettu kannetyyppi. Ryhmäkannetta ajateltiin käytettävän kuluttajariita-asioissa sellaisissa tilanteissa, joissa suurella joukolla kuluttajia on olennaisesti samoihin seikkoihin perustuvia vaatimuksia samaa vastaajaa tai samoja vastaajia vastaan.
Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn tehtävänä on antaa viime kädessä pakolla toteutettavissa olevaa oikeussuojaa tilanteessa, jossa jonkun oikeuksia on loukattu. Se on mekanismi, jolla pyritään aineellisen oikeuden toteutumiseen. Oikeuden toteutuminen edellyttää kuitenkin, että oikeudenloukkausta koskeva asia on tosiasiallisesti saatettavissa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Jos esimerkiksi pelkästään kanteen nostamisesta aiheutuvat kulut ovat sellaiset, että oikeudenkäyntiin ei sen intressin vähäisyyden vuoksi ole taloudellisista syistä järkevää ryhtyä, oikeudenkäyntimenettely ei käytännössä kykene tarjoamaan yksilötasolla oikeussuojaa ja takaamaan näin oikeuden toteutumista.
Oikeussuojan vaatimisen oikeudenkäyntiteitse voidaankin katsoa käytännössä edellyttävän, että oikeudenkäynnin kohteena oleva intressi on suurempi kuin kanteen nostamisesta ja asian ajamisesta aiheutuvat kulut ja oikeudenkäynnin aiheuttama vaiva. Siviilioikeudelliset vaatimukset voidaan siten jakaa kolmeen kategoriaan: yksilöllisesti prosessikelpoiset, ei-yksilöllisesti prosessikelpoiset ja prosessikelvottomat vaateet. Yksilöllisesti prosessikelpoisten vaateiden osalta intressi on kanteen ajamisesta aiheutuvia oikeudenkäyntikuluja suurempi. Jos kanne on ei-yksilöllisesti eli kollektiivisesti prosessikelpoinen, useiden kantajien kollektiivisessa menettelyssä esittämät vaatimukset ylittävät kanteen ajamisesta aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen määrän. Jos nämä kulut kollektiivisessakin menettelyssä ylittävät yhteenlasketun intressin määrän, kyse on prosessikelvottomasta vaateesta.
Kuluttajariitojen kohdalla täysimittainen oikeudenkäynti on kallis ja vaivalloinen menettely. Käytännössä Suomen oikeusjärjestelmä tarjoaakin tehokasta oikeussuojaa ainoastaan yksilöllisesti prosessikelpoisille vaatimuksille. Vähäiset vaatimukset, olivat ne sinänsä kuinka oikeutettuja tahanasa, ovat käytännössä prosessikelvottomia. Kyseessä ei ole vain yksilötason ongelma. Myös yhteiskunnallisella tasolla voidaan pitää tärkeänä, että lain vastaisella toiminnalla ei voida saavuttaa ainakaan merkittävää oikeusjärjestelmän ulottumattomiin jäävää taloudellista hyötyä siitä syystä, että arvoltaan vähäinen oikeudenloukkaus on kohdistunut suureen joukkoon ihmisiä. Myös lainvastaisesti toimivien yritysten lain puitteissa toimivien kilpailijoiden etu vaatii, että tällaiset vähäisetkin vaatimukset voidaan saattaa oikeudenkäynnin kohteeksi.
Ryhmäkannelain tavoitteena oli siten saattaa oikeusjärjestelmän piiriin sellaiset kollektiivisesti prosessikelpoiset vaatimukset, joita ei oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen vuoksi muutoin vietäisi tuomioistuimen tutkittavaksi. Ryhmäkannelailla pyrittiin myös parantamaan niiden oikeudenloukkauksesta kärsineiden asemaa, jotka ovat tiedoiltaan ja taidoiltaan muita heikommassa asemassa ja jotka eivät muutoin osaisi vaatia oikeuksiensa toteuttamista.
Ryhmäkannelakia valmisteltaessa uuteen instrumenttiin liitettiin kuitenkin myös uhkakuvia ja elinkeinoelämä asettui jyrkästi vastustamaan lakia. Pelättiin, että kannemuoto mahdollistaisi opportunististen tai muuten perusteettomien kanteiden nostamisen esimerkiksi kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Ajateltiin, että pelkkä tieto ryhmäkanteen ajamisesta jotain yritystä vastaan saattaisi aiheuttaa negatiivista julkisuutta ja vahingoittaa tätä yritystä, vaikka itse kanne lopulta osoittautuisikin aiheettomaksi. Pitkälti elinkeinoelämän taholta tapahtuneen painostuksen johdosta ryhmäkannelaki käytännössä onnistuttiinkin vesittämään siten, että ryhmäkanteesta säädettiin viranomaisaloitteinen. Ryhmäkanteen voi käynnistää Suomessa ainoastaan kuluttaja-asiamies.
Kuinkas sitten kävikään?
Vaikka ryhmäkannelain säätämiselle oli olemassa selkeät perusteet ja selkeä tarve, ei pian kolme vuotta voimassa ollutta lakia ole sovellettu vielä kertaakaan. Tilanteita, joihin laki olisi erinomaisesti soveltunut, on kuitenkin ollut runsaasti. Epäselvyyksiä on ollut muun muassa pankkien yksipuolisissa koronnostoissa ja muissa lainaehtojen muutoksissa, sijoittajansuojakysymyksissä, valmistaloja koskevissa rakennusriidoissa, erilaisten suurina sarjoina valmistettujen laitteiden vioista johtuvissa vastuukysymyksissä, teleoperaattoreiden ja sähköyhtiöiden yksipuolisissa hinnoitteluperusteiden muutoksissa sekä suoranaisissa tahallisissa ylilaskutustapauksissa, laajamittaisten sähkö- ja vesikatkosten aiheuttamien vahinkojen korvaamisessa, joukkoliikennevälineiden myöhästelytapauksissa ja niin edelleen. Yksittäisen kuluttajan intressi näissä on saattanut olla vain muutamia kymppejä, mutta kertautuessaan pahimmillaan kymmenien tuhansien kuluttajien kohdalla ovat oikeudenvastaisesti kerätyt tai korvaamatta jääneet rahasummat voineet kasvaa huikeiksi.
Ylen uutisissa haastatellun kuluttaja-asiamies Marita Wilskan mukaan käräjöinti ei ole itseisarvo. ”Me pyrimme kuluttajan kannalta järkeviin ja toivottuihin ratkaisuihin käyttämällä muita keinoja, kuten neuvotteluja elinkeinonharjoittajan kanssa. Kun ryhmäkannelakia kirjoitettiin, lähtökohtana oli, että sitä ei tarvitsisi käyttää. Lailla tavoiteltiin ennalta ehkäisevää vaikutusta. Se lisää yrittäjien neuvotteluhalukkuutta kiistatilanteissa.”
Kuluttaja-asiamies Wilskan käsitys ryhmäkannelain lähtökohdasta on väärä. Ryhmäkannelakia koskevan hallituksen esityksen HE 154/2006 vp mukaan:
"On odotettavissa, että ryhmäkanteita nostettaisiin vuositasolla vain muutama. On myös mahdollista, ettei niitä edes joka vuosi nostettaisi. Tämä ei kuitenkaan vähentäisi lain ennaltaehkäisevän vaikutuksen toteutumista. Kun todennäköisyys aineellisen lainsäädännön toteutumiselle yksittäistapauksessa kasvaa, kehittäisi tämä välillisenä vaikutuksena myös yritysten toimintaympäristöä tasavertaisempaan suuntaan. Koska lainvastaisesta toiminnasta ei olisi saatavissa kilpailuetua, lisäisi tämä yritystoiminnan puitteiden ennustettavuutta. Tämä parantaisi osaltaan yritysten välistä kilpailua ja näin markkinoiden toimivuutta."
Ryhmäkannelain selkeä lähtökohta on ollut, että lakia myös tosiasiallisesti käytetään. Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan aikaan vain sillä, että ryhmäkanteen uhka tarvittaessa myös toteutetaan. Kanteita on ajateltu nostettavan jopa muutama vuodessa. Se seikka, että ryhmäkannetta ei ole käytetty vielä kertaakaan sen lähes kolmevuotisen olemassaolon aikana, vaikka tilaisuuksia siihen olisi ollut useita, osoittaa vain sen, että kuluttajavirasto ja sen päällikkönä toimiva kuluttajaasiamies eivät valvo erityisen pontevasti kuluttajien etua.
Kuluttajaviraston pitäisi olla kuluttajien todellinen edunvalvoja, joka puuttuisi aggressiivisesti kuluttajamarkkinoiden epäkohtiin. Puuttumiskynnyksen pitäisi olla alhainen aina, kun suurta kuluttajajoukkoa koskevaan asiaan liittyyy vähäisiäkin oikeudellisia epäselvyyksiä. Kuluttajaviraston ei suinkaan tarvitse voittaa kaikkia kuluttajakollektiivin puolesta ajamiaan juttuja, vaan myös hävityt jutut edistävät sekä kuluttajien että elinkeinonharjoittajien etua antamalla vastauksia oikeudellisesti epäselviin kysymyksiin sekä luomalla pelisääntöjä tulevia vastaavanlaisia tapauksia varten. ”Turhia” kuluttajajuttuja ei siten ole olemassakaan, vaan kuluttajamarkkinoiden oikeudellisten epäselvyyksien selvittäminen on aina hyvä asia. Pitämällä prosessikynnystä korkealla kuluttajavirasto ei palvele kenenkään etua.
Lainsäädäntö seuraa yhteiskunnallista kehitystä aina viiveellä. Lainsäätäjä ei mitenkään kykene etukäteen varautumaan kaikkiin mahdollisiin nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa eteen tuleviin oikeudellisiin ongelmiin. Pelisäännöt yhä enenevään määrään tilanteita luodaan nimenomaan tuomioistuinten ratkaisukäytännössä. Tästä syystä olisi tärkeää, että meillä olisi sellainen voimakas viranomaistaho, joka puolustaisi kuluttajien etua ja asemaa ja pyrkisi aktiivisesti vaikuttamaan oikeuskäytännön kehittymiseen kuluttajien kannalta suotuisalla tavalla. Tällaista kuluttajaviranomaista meillä ei valitettavasti kuitenkaan ole.
Ylen uutisten mukaan myös Kuluttajaliitto pitää kuluttaja-asiamiehen otetta lepsuna ja toivoo tältä ronskimpia otteita. Ylen haastattelema Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario vaatiikin, että ryhmäkannemahdollisuutta tulisi laajentaa siten, että se olisi myös yksityisten käytettävissä. Näin asia on ratkaistu esimerkiksi Ruotsissa.
Ryhmäkanteen mahdollistaminen myös yksityisille olisi hyvä ratkaisu, joka merkittävällä tavalla täydentäisi kuluttajien oikeusturvaa. On aika selvää, että esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa useiden kuluttajien vaatimus kohdistuisi valtiota tai jotain sen virastoa tai liikelaitosta vastaan, ei kuluttaja-asiamies olisi kovin kärkkäästi lähdössä tällaista juttua kuluttajien puolesta ajamaan. Usean kantajan yhdessä ajamat oikeudenkäynnit ovat toki täysin mahdollisia nykyiselläänkin ja tällaisia on toteutettu Suomessakin useita. Tyypillisesti kantajina ovat saman onnettomuuden johdosta vahinkoa kärsineet ja vastapuolella on vakuutusyhtiö. Useimmiten nämä ajetaan niinsanottua pilottikannemenettelyä käyttäen, jossa oikeuteen viedään yhden kantajan yksittäistapaus ja muiden kantajien jutuissa sovitaan saman ratkaisun noudattamisesta. Toinen vaihtoehto on, että yhtä aikaa vireillepannut useat yksittäiset jutut käsitellään samassa oikeudenkäynnissä. Erityinen ryhmäkannemenettely olisi kuitenkin omiaan poistamaan edellä kuvattuihin menettelyihin liittyviä epävarmuustekijöitä sekä selkeyttämään ja yksinkertaistamaan prosessia. Se olisi selkeästi kuluttajien edun mukaista.
Huomionarvoista on, että myös Ruotsissa, jossa ryhmäkanne on ollut mahdollinen paljon pitempään kuin Suomessa, viranomaisaloitteinen ryhmäkanteen käyttö on ollut erittäin pidättyväistä. Ryhmäkannelakia säädettäessä Ruotsissa oli ajettu vain yksi viranomaisaloitteinen ryhmäoikeudenkäynti. Sen sijaan yksityisiä ryhmäoikeudenkäyntejä oli toteutettu jo useita. Yksityisesti toimeenpannut ryhmäkanteet ovat olleet arkipäivää useissa maissa jo vuosikausia. Niillä ei ole ollut todellisuudessa sellaisia haittavaikutuksia elinkeinoelämälle, joita Suomessa on pelätty. Ryhmäkannelaissa voitaisiin säätää menettelystä, jossa ryhmäkanteen käynnistäminen edellyttäisi tuomioistuimen antamaa lupaa. Luvan saadakseen pitäisi esittää ne keskeiset perusteet ja seikat, joihin ryhmäkanne tulisi perustumaan. Tällaisella menettelyllä voitaisiin tehokkaasti torjua kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa ajettavat ryhmäkanteet, mutta se ei estäisi ryhmäkanteen ajamista silloin, kun sille on olemassa todelliset perusteet. Nykyisellään ryhmäkanteen käytöstä päättää Suomessa yksi ainoa virkamies, jonka ei tarvitse perustella päätöksiään kenellekään.
Rehellisesti toimiville ja kuluttajan oikeuksiin vakavasti suhtautuville yrityksille ryhmäkanteen mahdollisuus ei tietenkään muodosta minkäänlaista uhkaa tai riskiä. Ryhmäkanteen pelko ja kiihkeä vastustus elinkeinoelämän piirissä kielivätkin lähinnä sellaisista syvälle juurtuneista asenteista ja käytännöistä, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Suomessa tuli vuonna 2007 voimaan ryhmäkannelaki (13.4.2007/444), jolla kuluttaja-asiamiehen käyttöön luotiin uusi, ryhmäkanteen nimellä tunnettu kannetyyppi. Ryhmäkannetta ajateltiin käytettävän kuluttajariita-asioissa sellaisissa tilanteissa, joissa suurella joukolla kuluttajia on olennaisesti samoihin seikkoihin perustuvia vaatimuksia samaa vastaajaa tai samoja vastaajia vastaan.
Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn tehtävänä on antaa viime kädessä pakolla toteutettavissa olevaa oikeussuojaa tilanteessa, jossa jonkun oikeuksia on loukattu. Se on mekanismi, jolla pyritään aineellisen oikeuden toteutumiseen. Oikeuden toteutuminen edellyttää kuitenkin, että oikeudenloukkausta koskeva asia on tosiasiallisesti saatettavissa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Jos esimerkiksi pelkästään kanteen nostamisesta aiheutuvat kulut ovat sellaiset, että oikeudenkäyntiin ei sen intressin vähäisyyden vuoksi ole taloudellisista syistä järkevää ryhtyä, oikeudenkäyntimenettely ei käytännössä kykene tarjoamaan yksilötasolla oikeussuojaa ja takaamaan näin oikeuden toteutumista.
Oikeussuojan vaatimisen oikeudenkäyntiteitse voidaankin katsoa käytännössä edellyttävän, että oikeudenkäynnin kohteena oleva intressi on suurempi kuin kanteen nostamisesta ja asian ajamisesta aiheutuvat kulut ja oikeudenkäynnin aiheuttama vaiva. Siviilioikeudelliset vaatimukset voidaan siten jakaa kolmeen kategoriaan: yksilöllisesti prosessikelpoiset, ei-yksilöllisesti prosessikelpoiset ja prosessikelvottomat vaateet. Yksilöllisesti prosessikelpoisten vaateiden osalta intressi on kanteen ajamisesta aiheutuvia oikeudenkäyntikuluja suurempi. Jos kanne on ei-yksilöllisesti eli kollektiivisesti prosessikelpoinen, useiden kantajien kollektiivisessa menettelyssä esittämät vaatimukset ylittävät kanteen ajamisesta aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen määrän. Jos nämä kulut kollektiivisessakin menettelyssä ylittävät yhteenlasketun intressin määrän, kyse on prosessikelvottomasta vaateesta.
Kuluttajariitojen kohdalla täysimittainen oikeudenkäynti on kallis ja vaivalloinen menettely. Käytännössä Suomen oikeusjärjestelmä tarjoaakin tehokasta oikeussuojaa ainoastaan yksilöllisesti prosessikelpoisille vaatimuksille. Vähäiset vaatimukset, olivat ne sinänsä kuinka oikeutettuja tahanasa, ovat käytännössä prosessikelvottomia. Kyseessä ei ole vain yksilötason ongelma. Myös yhteiskunnallisella tasolla voidaan pitää tärkeänä, että lain vastaisella toiminnalla ei voida saavuttaa ainakaan merkittävää oikeusjärjestelmän ulottumattomiin jäävää taloudellista hyötyä siitä syystä, että arvoltaan vähäinen oikeudenloukkaus on kohdistunut suureen joukkoon ihmisiä. Myös lainvastaisesti toimivien yritysten lain puitteissa toimivien kilpailijoiden etu vaatii, että tällaiset vähäisetkin vaatimukset voidaan saattaa oikeudenkäynnin kohteeksi.
Ryhmäkannelain tavoitteena oli siten saattaa oikeusjärjestelmän piiriin sellaiset kollektiivisesti prosessikelpoiset vaatimukset, joita ei oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen vuoksi muutoin vietäisi tuomioistuimen tutkittavaksi. Ryhmäkannelailla pyrittiin myös parantamaan niiden oikeudenloukkauksesta kärsineiden asemaa, jotka ovat tiedoiltaan ja taidoiltaan muita heikommassa asemassa ja jotka eivät muutoin osaisi vaatia oikeuksiensa toteuttamista.
Ryhmäkannelakia valmisteltaessa uuteen instrumenttiin liitettiin kuitenkin myös uhkakuvia ja elinkeinoelämä asettui jyrkästi vastustamaan lakia. Pelättiin, että kannemuoto mahdollistaisi opportunististen tai muuten perusteettomien kanteiden nostamisen esimerkiksi kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Ajateltiin, että pelkkä tieto ryhmäkanteen ajamisesta jotain yritystä vastaan saattaisi aiheuttaa negatiivista julkisuutta ja vahingoittaa tätä yritystä, vaikka itse kanne lopulta osoittautuisikin aiheettomaksi. Pitkälti elinkeinoelämän taholta tapahtuneen painostuksen johdosta ryhmäkannelaki käytännössä onnistuttiinkin vesittämään siten, että ryhmäkanteesta säädettiin viranomaisaloitteinen. Ryhmäkanteen voi käynnistää Suomessa ainoastaan kuluttaja-asiamies.
Kuinkas sitten kävikään?
Vaikka ryhmäkannelain säätämiselle oli olemassa selkeät perusteet ja selkeä tarve, ei pian kolme vuotta voimassa ollutta lakia ole sovellettu vielä kertaakaan. Tilanteita, joihin laki olisi erinomaisesti soveltunut, on kuitenkin ollut runsaasti. Epäselvyyksiä on ollut muun muassa pankkien yksipuolisissa koronnostoissa ja muissa lainaehtojen muutoksissa, sijoittajansuojakysymyksissä, valmistaloja koskevissa rakennusriidoissa, erilaisten suurina sarjoina valmistettujen laitteiden vioista johtuvissa vastuukysymyksissä, teleoperaattoreiden ja sähköyhtiöiden yksipuolisissa hinnoitteluperusteiden muutoksissa sekä suoranaisissa tahallisissa ylilaskutustapauksissa, laajamittaisten sähkö- ja vesikatkosten aiheuttamien vahinkojen korvaamisessa, joukkoliikennevälineiden myöhästelytapauksissa ja niin edelleen. Yksittäisen kuluttajan intressi näissä on saattanut olla vain muutamia kymppejä, mutta kertautuessaan pahimmillaan kymmenien tuhansien kuluttajien kohdalla ovat oikeudenvastaisesti kerätyt tai korvaamatta jääneet rahasummat voineet kasvaa huikeiksi.
Ylen uutisissa haastatellun kuluttaja-asiamies Marita Wilskan mukaan käräjöinti ei ole itseisarvo. ”Me pyrimme kuluttajan kannalta järkeviin ja toivottuihin ratkaisuihin käyttämällä muita keinoja, kuten neuvotteluja elinkeinonharjoittajan kanssa. Kun ryhmäkannelakia kirjoitettiin, lähtökohtana oli, että sitä ei tarvitsisi käyttää. Lailla tavoiteltiin ennalta ehkäisevää vaikutusta. Se lisää yrittäjien neuvotteluhalukkuutta kiistatilanteissa.”
Kuluttaja-asiamies Wilskan käsitys ryhmäkannelain lähtökohdasta on väärä. Ryhmäkannelakia koskevan hallituksen esityksen HE 154/2006 vp mukaan:
"On odotettavissa, että ryhmäkanteita nostettaisiin vuositasolla vain muutama. On myös mahdollista, ettei niitä edes joka vuosi nostettaisi. Tämä ei kuitenkaan vähentäisi lain ennaltaehkäisevän vaikutuksen toteutumista. Kun todennäköisyys aineellisen lainsäädännön toteutumiselle yksittäistapauksessa kasvaa, kehittäisi tämä välillisenä vaikutuksena myös yritysten toimintaympäristöä tasavertaisempaan suuntaan. Koska lainvastaisesta toiminnasta ei olisi saatavissa kilpailuetua, lisäisi tämä yritystoiminnan puitteiden ennustettavuutta. Tämä parantaisi osaltaan yritysten välistä kilpailua ja näin markkinoiden toimivuutta."
Ryhmäkannelain selkeä lähtökohta on ollut, että lakia myös tosiasiallisesti käytetään. Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan aikaan vain sillä, että ryhmäkanteen uhka tarvittaessa myös toteutetaan. Kanteita on ajateltu nostettavan jopa muutama vuodessa. Se seikka, että ryhmäkannetta ei ole käytetty vielä kertaakaan sen lähes kolmevuotisen olemassaolon aikana, vaikka tilaisuuksia siihen olisi ollut useita, osoittaa vain sen, että kuluttajavirasto ja sen päällikkönä toimiva kuluttajaasiamies eivät valvo erityisen pontevasti kuluttajien etua.
Kuluttajaviraston pitäisi olla kuluttajien todellinen edunvalvoja, joka puuttuisi aggressiivisesti kuluttajamarkkinoiden epäkohtiin. Puuttumiskynnyksen pitäisi olla alhainen aina, kun suurta kuluttajajoukkoa koskevaan asiaan liittyyy vähäisiäkin oikeudellisia epäselvyyksiä. Kuluttajaviraston ei suinkaan tarvitse voittaa kaikkia kuluttajakollektiivin puolesta ajamiaan juttuja, vaan myös hävityt jutut edistävät sekä kuluttajien että elinkeinonharjoittajien etua antamalla vastauksia oikeudellisesti epäselviin kysymyksiin sekä luomalla pelisääntöjä tulevia vastaavanlaisia tapauksia varten. ”Turhia” kuluttajajuttuja ei siten ole olemassakaan, vaan kuluttajamarkkinoiden oikeudellisten epäselvyyksien selvittäminen on aina hyvä asia. Pitämällä prosessikynnystä korkealla kuluttajavirasto ei palvele kenenkään etua.
Lainsäädäntö seuraa yhteiskunnallista kehitystä aina viiveellä. Lainsäätäjä ei mitenkään kykene etukäteen varautumaan kaikkiin mahdollisiin nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa eteen tuleviin oikeudellisiin ongelmiin. Pelisäännöt yhä enenevään määrään tilanteita luodaan nimenomaan tuomioistuinten ratkaisukäytännössä. Tästä syystä olisi tärkeää, että meillä olisi sellainen voimakas viranomaistaho, joka puolustaisi kuluttajien etua ja asemaa ja pyrkisi aktiivisesti vaikuttamaan oikeuskäytännön kehittymiseen kuluttajien kannalta suotuisalla tavalla. Tällaista kuluttajaviranomaista meillä ei valitettavasti kuitenkaan ole.
Ylen uutisten mukaan myös Kuluttajaliitto pitää kuluttaja-asiamiehen otetta lepsuna ja toivoo tältä ronskimpia otteita. Ylen haastattelema Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario vaatiikin, että ryhmäkannemahdollisuutta tulisi laajentaa siten, että se olisi myös yksityisten käytettävissä. Näin asia on ratkaistu esimerkiksi Ruotsissa.
Ryhmäkanteen mahdollistaminen myös yksityisille olisi hyvä ratkaisu, joka merkittävällä tavalla täydentäisi kuluttajien oikeusturvaa. On aika selvää, että esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa useiden kuluttajien vaatimus kohdistuisi valtiota tai jotain sen virastoa tai liikelaitosta vastaan, ei kuluttaja-asiamies olisi kovin kärkkäästi lähdössä tällaista juttua kuluttajien puolesta ajamaan. Usean kantajan yhdessä ajamat oikeudenkäynnit ovat toki täysin mahdollisia nykyiselläänkin ja tällaisia on toteutettu Suomessakin useita. Tyypillisesti kantajina ovat saman onnettomuuden johdosta vahinkoa kärsineet ja vastapuolella on vakuutusyhtiö. Useimmiten nämä ajetaan niinsanottua pilottikannemenettelyä käyttäen, jossa oikeuteen viedään yhden kantajan yksittäistapaus ja muiden kantajien jutuissa sovitaan saman ratkaisun noudattamisesta. Toinen vaihtoehto on, että yhtä aikaa vireillepannut useat yksittäiset jutut käsitellään samassa oikeudenkäynnissä. Erityinen ryhmäkannemenettely olisi kuitenkin omiaan poistamaan edellä kuvattuihin menettelyihin liittyviä epävarmuustekijöitä sekä selkeyttämään ja yksinkertaistamaan prosessia. Se olisi selkeästi kuluttajien edun mukaista.
Huomionarvoista on, että myös Ruotsissa, jossa ryhmäkanne on ollut mahdollinen paljon pitempään kuin Suomessa, viranomaisaloitteinen ryhmäkanteen käyttö on ollut erittäin pidättyväistä. Ryhmäkannelakia säädettäessä Ruotsissa oli ajettu vain yksi viranomaisaloitteinen ryhmäoikeudenkäynti. Sen sijaan yksityisiä ryhmäoikeudenkäyntejä oli toteutettu jo useita. Yksityisesti toimeenpannut ryhmäkanteet ovat olleet arkipäivää useissa maissa jo vuosikausia. Niillä ei ole ollut todellisuudessa sellaisia haittavaikutuksia elinkeinoelämälle, joita Suomessa on pelätty. Ryhmäkannelaissa voitaisiin säätää menettelystä, jossa ryhmäkanteen käynnistäminen edellyttäisi tuomioistuimen antamaa lupaa. Luvan saadakseen pitäisi esittää ne keskeiset perusteet ja seikat, joihin ryhmäkanne tulisi perustumaan. Tällaisella menettelyllä voitaisiin tehokkaasti torjua kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa ajettavat ryhmäkanteet, mutta se ei estäisi ryhmäkanteen ajamista silloin, kun sille on olemassa todelliset perusteet. Nykyisellään ryhmäkanteen käytöstä päättää Suomessa yksi ainoa virkamies, jonka ei tarvitse perustella päätöksiään kenellekään.
Rehellisesti toimiville ja kuluttajan oikeuksiin vakavasti suhtautuville yrityksille ryhmäkanteen mahdollisuus ei tietenkään muodosta minkäänlaista uhkaa tai riskiä. Ryhmäkanteen pelko ja kiihkeä vastustus elinkeinoelämän piirissä kielivätkin lähinnä sellaisista syvälle juurtuneista asenteista ja käytännöistä, jotka eivät kestä päivänvaloa.
keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010
Q&A - Isännänvastuu
"Puhdistelin työkaverin kanssa lunta kerrostalon katolta. Alue oli aidattu nätisti ja kaveri valvo liikennettä alhaalla kuin pudottelin jäätynyttä lunta kattoreunan yli. Yhen kerran taisin sitten tuupata vähän lujempaa ja iso jäälevy lensi suoja-alueen ulkopuolella ajaneen auton tuulilasiin. Rikkihän se meni. Vaihdettiin yhteystietoja, kuski antoi omansa ja minä työnantajan. Viikkoa myöhemmin esimies ilmoitti että vahinko oli minun aiheuttama ja saan hoitaa asian itse tai saan kenkää."Työntekijöiden aiheuttamassa vahingossa puhutaan ns. isännänvastuusta. Isännävastuu on itseasiassa suoja työntekijän korvausvelvollisuutta vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijän työtehtäviä suorittaessaan aiheuttaman vahingon korvausvastuu on pääsääntöisesti työnantajalla, koska vahingot kolmannelle osapuolelle katsotaan aiheutuneen työnantajan toiminnasta. Sama vastuu koskee myös kuntaa ja valtiota omien työntekijöidensä osalta. Työnantaja on ensisijainen korvausvelvollinen myös silloin kuin työntekijän aiheuttama vahinko on tahallinen. Käytännössä vahingon sattuessa kolmannen osapuolen tulee kohdistaa vaatimukset aina kyseisen työntekijän työnantajalle. Korvausvastuu voidaan kuitenkin jälkikäteen ulottaa myös työntekijälle jolloin työnantaja voi vaatia vahingon korvaamista kokonaan tai osittain vahingon aiheuttaneelta työntekijältä mikäli työntekijä on aiheuttanut vahingon tahallaan tai lievää törkeämmällä tuottamuksella.
Työntekijää ei voida sanoa irti hänen aiheuttamansa vahingon takia, mikäli kyseessä on vähäinen huolimattomuus. Irtisanominen huolimattomuuden takia edellyttää aina että työntekijää on varoitettu huolimattomuudesta ja työntekijän huolimaton toiminta on ollut jatkuvaa.
tiistaina, helmikuuta 09, 2010
Ruotsin kielen asema on purettava Suomessa
Ruotsi on Suomen toinen virallinen kieli. Suomessa 5,4 % kansalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia. Maailmanlaajuisesti ainoastaan 9 miljoonaa ihmistä puhuu ruotsia. Suomenruotsi on puolestaan ruotsin kielen muunnos jota puhutaan Suomessa pääasiallisesti rannikkoalueilla. Suomen kouluissa ruotsin kielen opiskelu on pakollista joko ala-asteelta A1 tai A2 kielenä tai viimeistään B1 kielenä seitsemänneltä luokalta.Ruotsin kielen pakko-opiskelu on tarpeetonta
Ruotsin kielen opiskelun tarpeelle ei ole olemassa perusteltuja argumentteja. Suomenkielisillä ei ole mitään tarvetta tai edes pätevää syytä opiskella ruotsia. Ennen kaikkea ruotsin kielen opiskelu pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen ja ruotsinkieli asettaa samalla tasolle muiden opiskeltavien kielten kanssa.
Pakkoruotsin opiskelu suomalaisissa kouluissa perustuu kielipoliittiseen päätöksentekoon sekä suomenruotsalaisten valta-aseman turvaamiseen. Pedagogisia perusteita ruotsin kielen pitämisenä pakollisena oppiaineena ei ole. Ruotsin kielellä on nykypäivänä oma keinotekoisesti pakotettu asemansa suomalaisessa kulttuurissa, vaikka ruotsin kielen merkitys yhteiskunnallisesti on valtaväestön näkökulmasta olematonta. Ruotsin kieltä Suomessa tarvitsee vain minimaalinen ruotsinkielinen vähemmistö. Suomalaisen enemmistön, teollisuuden, kauppa- ja kansainvälisten suhteiden sekä turismin näkökulmasta ruotsin kielellä ei ole minkäänlaista asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Myös liike-elämässä ruotsin kielen asema on nykypäivänä olematon. Suuret monikansalliset yhtiöt jotka toimivat suomessa ja ruotsissa käyttävät virallisena kielenä englantia eivät ruotsia. Ruotsia ei kielenä yksinkertaisesti tarvita mihinkään Suomessa.
Pakollinen ruotsinkieli ei edistä myöskään yhteiskunnallista vuorovaikutusta tai tasa-arvoisuutta. Pakollinen ruotsinkieli hankaloittaa merkittävästä kouluttautumista ja jatko-opiskelua koska moni globaalinen ja tulevaisuuden työtehtäviä varten tärkeämpi kieli jää opiskelematta pakollisen ruotsin takia. Kielten opiskelussa on keskityttävä oleellisiin ja tärkeisiin kansainvälisiin kieliin joilla on yksilön kannalta merkitystä, ei yhteen mitättömään pohjoismaiseen kieleen. Mikäli kielen opiskeluperusteiksi halutaan väkisin vääntää kulttuuriset arvot, olisi keskityttävä opiskelemaan samaan suomalaiseen, suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään ja kulttuuriin kuuluvia kieliä, kuten saamea tai viroa.
Ruotsin kielen nykyasema Suomessa on poliittisen ja taloudellisen korruption tulosta
Ruotsin kielen virallisella asemalla pyritään varmistamaan suomenruotsalaisen rikkaan eliitin mahdollisuus saada palveluja omalla äidinkielellään. Väestöstä 94% pakotetaan opiskelemaan täysin tarpeeton kieltä vain sen takia että ruotsinkieltä äidinkielenään puhuva väestö saisi oman palvelunsa omalla äidinkielellään. Kielellinen demokratia on kaukana. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus suomenkielisten- ja ruotsinkielisten välillä on ennenäkemätön.
Ruotsinkielen nykyinen asema suomessa on poliittisen järjestelmän manipuloinnin ja korruption tulosta. Rikkailla ruotsinkielisillä suvuilla on valta-asema suomalaisessa politiikassa. Valta-asema on tulosta voimakkaasta taloudellisesta tuesta suomaiselle päätöksentekokoneistolle ruotsinkielen aseman säilyttämiseksi. Viranomaiset ja ministeriöt toimivat poliittisin perustein. Ruotsinkielen nykyinen asema on rahalla ja lahjuksilla ylläpidetty. Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) ainoa olemassaolon tarkoitus on turvata suomenruotsalaisten parempi ja etuoikeutettu asema valtaväestöön nähden ja jatkaa suomenkielisen enemmistön syrjimistä omassa maassaan. RKP on "aina" hallituksessa varmistamassa ruotsinkielen ja ruotsinkielisen eliitin asemia. Hallituspaikka aukeaa, koska RKP sopeutuu mihin tahansa hallitusohjelmaan turvatakseen oman agendansa ruotsalaisuuden vahvistamisessa.
Lokakuussa 2009 Espoo suunnitteli suomen- ja ruotsinkielisten koululaisten sijoittamista samoihin tiloihin kustannussyistä. RKP:n edustajat järkyttyivät ehdotuksesta koska se olisi heidän mielestään tarkoittanut ruotsin kielen katoamista ja olisi negatiivisesti vaikuttanut ruotsalaiseen kulttuuriin. On tietysti selvä, että RKP:n edustajien mielestä suomenkielinen roskasakki ei ole tarpeeksi sivistynyttä toimiakseen edes samoissa tiloissa ruotsinkielisten kanssa. RKP edustaa ruotsalaisen eliitin ja ruotsinkielisen vähemmistön etuja viimeiseen asti. RKP:ssä suomalaisuus ja ennen kaikkea suomen kieli ovat kirosanoja ja olomuotoja joita RKP:n edustajat avoimesti halveksivat.Poliittinen eliitti toimii vastoin enemmistön tahtoa
Suomalaisuuden liitto on tutkituttanut säännöllisesti vuoden 1990 jälkeen Taloustutkimus Oy:llä mielipidettä ruotsinkielen pakollisuudesta suomalaisissa kouluissa. Noin 70% väestöstä haluaa luopua ruotsinkielen pakollisesta opetuksesta. Viranomaiset puolestaan perustavat tarpeellisuusvaatimukset poliittisiin tarkoitusperiin ei todellisiin tarpeisiin. Vuonna 2007 Tohmajärven kunta anoi opetushallitukselta lupaa opettaa venäjää vaihtoehtona pakkoruotsille koska venäjän kielen osaamiselle Itä-Suomessa on selkeästi voimakkaampi tarve kuin ruotsille. Opetusministeriö luonnollisesti hylkäsi hakemuksen.
Nykyinen kielilainsäädäntö ei vastaa todellista tahtotilaa Suomessa. Mistä löytyy ensimmäinen puolue tai edes yksittäinen kansanedustaja jolla olisi rohkeutta nousta ruotsinkielisten etuoikeutettua asemaa ja ruotsinkielen pakollista opiskelua vastaan? Tuskin mistään. Nykyinen järjestelmä tekee tämänkaltaisista henkilöistä hyvin nopeasti poliittisia ruumiita. Uskoisin kuitenkin että suomenkielisen valtaväestön joukosta kannatus voisi olla ennennäkemätöntä.
Suomi ainoaksi viralliseksi kieleksi
Suomessa pidetään yllä kahden virallisen kielen järjestelmää koko valtakunnassa vain sen takia että 5% väestöstä ei puhu äidinkielenään suomea. Tästäkin ryhmästä suurin osa asuu rannikolla ja siitä huolimatta ruotsinkielen osaamisen vaatimus on pakollista koko valtakunnan alueella.
Ruotsinkielen virallinen asema maksaa Suomelle huikeita summia vuosittain verorahoina. Iso määrä verorahoista voitaisiin käyttää yleishyödyllisiin tarkoituksiin jos kaksikielisyys vaatimukset valtion- ja kunnan hallinnoissa purettaisiin. Kun muistaa että kaksikielisyysvaatimus on ennen kaikkea syrjintää suomenkielistä enemmistöä kohtaan on vähintäänkin oikeutettua vaatia Suomea takaisin suomenkielisille.
Suomen ainoa virallinen kieli on Suomi!
Lue:
Ahvenanmaa – suomalaisuuden tuska
keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010
Q&A - Voiko ravintolalaskun jättää maksamatta?
"Pitääkö muuten paikkansa että ravintolaskun voi jättää maksamatta, eli syödä ilmaiseksi, jos väittää myöhemmin että ravintolan palvelu tai ruoka oli huonoa?"Mikäli menet ravintolaan syömään aikomattakaan maksaa palvelusta, syyllistyt rikokseen. Jos kieltäydyt maksamasta erityisen huonon palvelun tai kelvottoman ruuan takia, kyseessä on yksityisoikeudellinen riita eikä asia kuulu poliisille. Maksuhalukkuus tulee kuitenkin pystyä todistamaan, koska muutoin hyvin helposti voidaan väittää kyseessä olevan petoksen yritys, eli sinulla ei ollut aikomustakaan maksaa palvelusta.
Ravintola tarjoaa palvelua josta kuuluu maksaa korvaus. Tehdessäsi tilauksen ruuasta olet myös sitoutunut maksamaan hinnaston mukaisen korvauksen. Ravintolassa ei siis voi syödä ilmaiseksi. Mikäli palvelu tai tuote ei vastaa sitä mitä kohtuudella voisi olettaa, voidaan katsoa että palvelun tuottaja on korvaus- tai hyvitysvelvollinen tapahtuneesta virheestä. Ravintola voi monesti tarjota vapaaehtoisesti hinnanalennusta tai muuta hyvitystä. Mikäli palvelu on todella ollut ala-arvoista eikä muunlaiseen sopimukseen päästä, maksamisesta voi kieltäytyä. Omat yhteystiedot on kuitenkin syytä jättää ravintolalle asian jatkoselvittämistä varten.
Ravintola voi kutsua paikalle poliisin. Tällöin maksukyky on syytä tehdä selväksi näyttämällä maksamiseen riittävä käteismäärä, pankki- tai luottokortti sekä painottaa että maksamatta jättäminen johtuu ala-arvoisesta palvelusta tai ruuasta. Kyseessä on yksityisoikeudellinen riita, ei rikos, joten poliisin kutsuminen paikalle ei käytännössä auta asiaa. Poliisin toimenkuvaan kuuluu myös asioiden selvittely. Mikäli poliisi tulee paikalle on syytä selkeästi kertoa perusteet omalle toiminnalleen ja painottaa tilanteen olevan yksityisoikeudellinen riitakysymys asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä.
Yksityisoikeudelliset riidat ratkaistaan pääsääntöisesti oikeudessa. On hyvin helppo kuvitella mikä oikeuden tulkinta asiassa on jos asiakas on ensin syönyt ja juonut hyvin ja vasta lopuksi valittaa palvelusta tai ruuasta. Mikäli ravintolan palvelussa tai ruuassa on vikaa siitä pitää reklamoida todistettavasti ja heti. Ravintolalle on hyvä antaa mahdollisuus korjata virhe ennen kuin tulkitsee tilanteen sellaiseksi että haluaa jättää laskun maksamatta.
tiistaina, tammikuuta 26, 2010
Hyvitysmaksu
Hyvitysmaksu mahdollistaa yksityisen kopioinnin Suomessa. Näin ainakin väittää Hyvitysmaksu -sivusto ja toteaa perään että Suomessa jokaisella on oikeus yksityisesti kopioida teoksia kuten musiikkia, elokuvia ja tv-ohjelmia omaan käyttöönsä. Todellisuudessa tekijänoikeuslain muutokset ovat kuitenkin kriminalisoineet yksityisen kopioinnin silloin kuin lähde on kopiosuojattu. Oikeuskäytäntö on puolestaan osoittanut että täysin merkityksetön ja alkeellisinkin vahingossa kierrettävä kopiosuojaus on lain tarkoittama tehokas menetelmä jota ei saa kiertää edes yksityistä kopiointia varten. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksu on säädetty, jotta tekijät ja esittäjät saisivat korvauksen heidän yksityiseen käyttöön kopioiduista teoksistaan. Tekijänoikeusjärjestöille menevän hyvitysmaksun kuluttaja joutuu maksamaan esimerkiksi jokaisesta tyhjästä Suomessa ostetusta DVD -aihiosta, oli käyttötarkoitus sitten mikä tahansa. Hyvitysmaksu Suomesta ostetulle DVD-aihiolle on tyypillisesti 0,60 euroa / levy.Tarpeellinen?
Voidaan tietysti keskustella hyvitysmaksun tarpeellisuudesta. On selvää että taiteellisen työntekijälle kuuluu korvaus teoksensa käytöstä. Mutta miksi minä maksaisin tekijänoikeusjärjestöille hyvitysmaksun tyhjästä DVD -aihiosta jolle tallennan kesälomakuvia ja -videoita. Kyseisten kuvien tekijänoikeus on joka tapauksessa minulla itselläni. Kahdentoista megapikselin kameralla otetut viikon kesälomamatkakuvat ja HD-videot (14,6 Gb) eivät mahtuneet enää yhdelle DVD-levylle. DVD -levyjen tarve yksityisellä kuluttajalla onkin kasvanut. Kasvu kohdistuu kuitenkin muuhun kuin tekijänoikeuden alaisen materiaalin kopiointiin. Lisäksi elokuvien ja musiikin kopiointi yksityiseen käyttöön on joka tapauksessa kriminalisoitu tekijänoikeuslakien muutosten jälkeen kieltämällä kopiosuojauksen kiertäminen. Todellisuudessa hyvitysmaksu on täysin kohtuuton ja ennenkaikkea tarpeeton koska 75% tyhjistä DVD- ja CD-levy aihioista menee aivan muuhun käyttöön kuin lain tarkoittamaan korvaukseen tekijänoikeuden haltijalle.
Yksityiseen käyttöön ilman hyvitysmaksua ulkomailta
Tyhjistä aihioista ei kannata maksaa hyvitysmaksua. Tämä onnistuu täysin laillisesti silloin kun yksityishenkilö tilaa omaan käyttöönsä ulkomailta. Tällöin yksittäisen DVD -aihion hinnaksi tulee parhaimmillaan ainoastaan 0,27 eur / levy (esim. 100 kpl spindle, 26.90 eur). Miksi kukaan maksaisi Citymarketista tai Anttilasta ostetusta tyhjästä DVD -aihiosta yli yhden euron kappaleelta?
Valitettavasti Opetusministeriö on puuttunut tähänkin. Ei riitä että hyvitysmaksu on täysin kohtuuton monelle DVD- ja CD -levyjen kotikuluttajalle, mutta lisäksi opetusministeriö on suuressa viisaudessaan päättänyt että yli 100 kpl erä yksityiseen käyttöön tilattuja aihioita ei ole enää tarkoitettu yksityiskäyttöön, vaan niistä on ilmoitettava kirjallisesti Teostolle ja maksettava lain tarkoittama hyvitysmaksu. Määräys on annettu ohjeeksi tullille. Todellisuudessa tällä tulkinnalla opetusministeriö ajaa jälleen kerran tekijänoikeusjärjestöjen yksipuolista etua aivan kuten Tanja Karpela aikanaan mahdollisti tekijänoikeusjärjestöjen edustajalle Jukka Liedekselle mahdollisuuden säädättää tekijänoikeusjärjestöille mieleisensä laki - Lex Karpela.
Lue myös:
Välttäkää hyvitysmaksuja
Saako vuokratun DVD-levyn kopioida laillisesti omaan käyttöön?
perjantaina, tammikuuta 15, 2010
Q&A - Poliisikuulustelu - Kovalevyn suojauksen purkuavaimen paljastaminen
"Minua epäiltiin rikoksesta jonka seurauksena poliisi suoritti kotietsinnän ja takavarikoi kaksi tietokonetta. Tietokoneiden kovalevyt olivat kryptattuja ja poliisin tutkinta ei saanut kryptausta purettua. Minulta vaadittiin poliisikuulustelussa kryptauksen purkavan avaimen kertomista useaan otteeseen. Kieltäydyin kertomasta koska minun ei tarvitse auttaa millään tavoin itseni tuomitsemisessa, sen minäkin sentään tiedän. Ongelmaksi muodostuikin se, että vaimoni ja poikani tiesivät kryptauksen purkuavaimen. Heidät vaadittiin kuulusteluun tapauksen todistajina. Kuulustelija painotti heille, että he eivät todistajina saa valehdella. Jos heillä on tiedossa avain, kuten kuulema oletettavaa on, heidän on kerrottava se poliisin tutkijoille jotta rikos voidaan selvittää. Poliisin mukaan jos kyseessä on näinkin vakavan rikoksen selvittäminen, kertomatta jättämisestä olisi seurauksia. Vaimoni ei purkuavainta suostunut kertomaan. Poikaani kohtaan kohdistunut painostus oli selvästi voimakkaampaa mutta hän piti pintansa. Onko tosiaan näin että vaimoani ja poikaani voidaan uhkailla jopa sakoilla tai vankeudelle elleivät he suostu kertomaan tietokoneitteni salauksen purkuavainta vain sen takia että heidät on nimetty todistajiksi rikokseen joista meikäläistä epäillään?"Rikoksesta epäillyllä on ns. itsekriminointi -suoja. Tämä tarkoittaa sitä, että kenenkään ei tarvitse paljastaa mitään sellaista tietoa joka voisi johtaa hänen itsensä tuomitsemiseen rikoksesta. Tämä periaate antaa käytännössä rikoksesta epäillylle myös oikeuden valehdella tutkittavassa asiassa. Kuulusteluissa todistajana olevan henkilön tulee puhua aina totta eli kertoa kyseessä olevasta asiasta ne tiedot ja faktat jotka hänellä on tiedossaan. Todistajalla on aina totuudessapysymisvelvollisuus. Lähiomaisia vastaan ei kuitenkaan tarvitse todistaa. Mikäli vastaaminen kysymykseen tarkoittaisi todistamista lähiomaista vastaan, todistajalla on oikeus tällöin kieltäytyä vastaamasta. Kieltäytyminen tulee ilmoittaa selkeästi. Esimerkiksi: "Kieltäydyn todistamasta lähiomaistani vastaan" (Oikeudenkäymiskaari 17 luku 20 §).
Oikeudenkäymiskaaressa säädetään todistajan oikeudesta kieltäytyä todistamasta. Esitutkintalain mukaan mikäli todistaja olisi oikeudenkäynnissä oikeutettu kieltäytymään vastaamasta kysymykseen, hän on oikeutettu siihen myös esitutkinnassa.
Poliisi syyllistyy virkarikokseen mikäli poliisi esitutkinnassa tai muutoin tutkinnan aikana painostaa tai uhkailee todistajaa vastaamaan kysymyksiin tai paljastamaan tietoa todistajan lähiomaiseen liittyen, vaikka on selvästi ilmeistä, että todistajalla on oikeus kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin. Kuulusteluun kannattaa aina pyytää paikalle riippumaton todistaja. Kuulustelijan toiminnasta voi tehdä tutkintapyynnön poliisille. Ilman todistajaa näyttö asiattomasta painostuksesta voi olla hyvin vaikea näyttää toteen. Mikäli poikasi on alle 18 -vuotias, häntä tulee kohdella kuulusteluissa lapsena. Hänelle ei saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa koulussa, työpaikalla tai muussa hänelle tärkeässä ympäristössä. Poliisi ei voi kuulustella lasta ilman todistajan läsnäoloa.
Kyseisessä tapauksessa vaimoasi ja poikaasi ei voida velvoittaa kertomaan kovalevyjen purkamiseen tarvittavaa avainta. Heillä on oikeus kieltäytyä todistamasta lähiomaista vastaan. Tähän ei ole olemassa mitään poikkeuksia.
Lue myös:
Rikosilmoituksia ja esitutkintaa
tiistaina, tammikuuta 05, 2010
Lahjoita
Voiko yksityinen ihminen pyytää lahjoittamaan rahaa ylläpitämillään nettisivustoilla? Voiko yksityinen ihminen asentaa nettisivuilleen PayPal:n "Lahjoita" -painikkeen vastaanottaakseen lahjoituksia lukijoiltaan? Onko kyse lain tarkoittamasta rahankeräyksestä johon tarvitaan lupa?Moraalisesti pitäisi olla selvää, että kuka tahansa yksityinen henkilö on oikeutettu ottamaan vastaan lahjoituksia ihmisiltä, jotka katsovat henkilön ylläpitämät nettisivut lahjoituksen arvoisiksi. Lain mukaan tilanne on kohtuullisen selvä. Kun mukaan otetaan viranomaisten tulkinnat ja viranomaisten antamat ristiriitaiset kannantotot, tilanne mutkistuu entisestään. Kun sivustot sijaitsevat ulkomaisilla palvelimilla ja jossain tapauksissa ylläpitäjät eivät edes asu Suomessa, alkaa keitos olla valmis.
Rikoslain (19.12.1889/39, 17 luku, 16b§) mukaan rahankeräysrikoksesta tuomitaan henkilö joka käynnistää rahankeräyksen ilman rahankeräyslaissa (31.3.2006/255) tarkoitettua lupaa. Rahankeräyksellä tarkoitetaan toimintaa jossa yleisöön vetoamalla kerätään rahaa ilman vastinetta. Kyse ei siis ole palvelun myymisestä, vaan esimerkiksi vapaaehtoisten lahjoitusten vastaanottamisesta ilman vastavuoroista vastinetta, kuten tuotetta. Rahankeräykseen tarvittavan luvan myöntää paikallinen poliisilaitos jos kyse on alueellisesta rahankeräyksestä tai lääninhallitus jos rahankeräys on valtakunnan laajuinen. Internetissä tarkoitettuun rahankeräykseen lupa haetaan lääninhallitukselta. Rahankeräyslupaa eivät tarvitse esimerkiksi päiväkodin ryhmät tai koululuokat. Rahankeräyslain 7§ mukaan, lain tarkoittama rahankeräyslupa voidaan myöntää vain Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, mikäli rahankeräyksen tarkoitus on yleishyödyllinen.
Nettisivuja ylläpitävät yksityishenkilöt eivät siis voi edes saada rahankeräyslupaa. Viranomaisten tulkinnan mukaan jos yksityishenkilön rahankeräykselle ei saa lain mukaan antaa lupaa, ei yksityishenkilö voi laillisesti kerätä rahaa lahjoitusten muodossa. Tämän tulkinnan mukaan PayPal:n kaltainen "Lahjoita" -painonappi omalla nettisivulla tai blogissa olisi siis laiton. Rahakeräysrikoksesta tuomitaan sakkoihin tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Myös rahankeräyksestä saatu hyöty tuomitaan yleensä menetettäväksi valtiolle.
Sivuston- tai blogin ylläpitäjät voisivat tietysti sijoittaa "Lahjoita" -painikkeen viereen saatetekstin, jonka mukaan yksityishenkilö kirjoittaa artikkeleita ansaitsemistarkoituksessa tai rahoittaa sivuston ylläpitoa vapaaehtoisin lahjoituksin. Tällöin annetut lahjoitukset eivät ole vastikkeettomia. Käytännössä lahjoittaja saisi vastineeksi lukea artikkeleja tai sivuston sisältöä. Koska lahjoitus menee yksityishenkilölle eikä yksityishenkilö voi käytännössä saada rahankeräyslupaa, ei kyse muutoinkaan pitäisi olla lain tarkoittamasta luvanvaraisesta rahankeräyksestä. Lisäksi oikeusministeriön perustama työryhmä on katsonut aikoinaan, että esimerkiksi kerjäläisten suorittama rahankeräys ei ole luvanvaraista toimintaa, eli rahankeräystä, vaikka kyse on lahjoitusten vastaanottamisesta ja monesti rahankeräyslain tarkoittamasta ihmisiin vetoamisesta. Todellisuudessa viranomaisten mielestä nettilahjoitukset edellä mainituin saatetekstein saattaisivat kuitenkin olla "rahankeräyksen kaltaista", vastikkeetonta rahankeräystä, koska myös ne henkilöt jotka eivät lahjoita voivat lukea sivuston sisältöä tai artikkeleja.
Blogin aktiivinen lukija tiedusteli asiaa lääninhallitukselta. Lääninhallituksen kahden eri viranomaisen, ylitarkastaja Asta Sarkin ja lääninlakimies Paavo Kokkarisen antamat vastaukset olivat ristiriitaisia. Kummassakin vastauksessa todettiin että yksityishenkilön keräämät lahjoitukset nettisivuilla ovat lainvastaisia koska yksityishenkilö ei voi saada lupaa rahankeräykseen. Kysymyksiä tarkennettiin, koska haluttiin viranomaiselta tarkempi kannanotto siihen onko nimenomaisissa lahjoituksissa kysymys edes lain tarkoittamasta rahankeräyksestä. Lopulta Etelä-Suomen Lääninhallituksen lääninlakimies vastasi.
Viranomaisen antaman vastauksen mukaan "Lahjoita" -painikkeen käyttö yksityishenkilönä omalla nettisivulla tai blogissa ei ole rahankeräyslain mukaista toimintaa eikä siten lääninhallituksen toimivallassa. Viranomaisten antamiin ohjeisiin on pääsääntöisesti pystyttävä luottamaan. Uskallan kuitenkin väittää, että jos lääninhallituksen mielipide asiasta muuttuu, lääninlakimiehen antama vastaus ei estä tuomioistuinta tuomitsemasta yksityishenkilöä netissä suoritetusta rahankeräyksestä. Tilanne on siis harvinaisen epäselvä - tarkoituksella!
perjantaina, tammikuuta 01, 2010
Oikaisu YLE:n uutiseen 21.12.2009
Yleisradio uutisoi 21.12.2009 vireillä olevasta yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyvästä laista. Samassa uutisessa kerrottiin että yksityisen pysäköinninvalvonnan lainmukaisuudesta on odotettavissa korkeimman oikeuden päätös lähiaikoina. Tämä ei pidä paikkaansa. Korkein oikeus ei ole määritellyt tapaukselle Parkcom vs. Saviaro käsittelypäivää, joten korkeimman oikeuden päätöstä asiasta ei ole tulossa lähiaikoina.
Yksityisen pysäköinninvalvontaan liittyvän lainsäädännön kehittelyyn ja lausuntoihin liittyvät tiedot löytyvät ministeriön hankerekisteristä:
Lue myös:
ParkCom hävisi hovioikeudessa
ParkCom hävisi käräjäoikeudessa
Parkkifarssi päätökseen - Kuluttajavirasto kriisissä
Yksityisen pysäköinninvalvontaan liittyvän lainsäädännön kehittelyyn ja lausuntoihin liittyvät tiedot löytyvät ministeriön hankerekisteristä:
Lue myös:
ParkCom hävisi hovioikeudessa
ParkCom hävisi käräjäoikeudessa
Parkkifarssi päätökseen - Kuluttajavirasto kriisissä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
