HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 3 (3) - Koulukirjat

Perusopetuslaki säätelee peruskouluissa tapahtuvaa yleisesisivistävää koulutusta. Perusopetus on kaikille ilmaista. Ilmaisuus on kuitenkin suhteellinen käsite. Koulun tulee antaa ilmaiseksi opiskeluun tarvittavat välineet sekä opiskeluvälineiksi laskettavat koulukirjat.

Helsinki on supistanut rajusti opetustoimeen tarvittavia määrärahoja. Kouluille osoitettujen määrärahojen puute on puolestaan ajanut koulut säästämään kirjahankinnoistaan. Oppikirjojen kierrättäminen on yleistynyt ja monesti lukukauden jälkeen oppilas joutuu palauttamaan eri lukuaineiden oppikirjan takaisin kouluun. Oppikirjan palautusvelvollisuuden seurauksena oppikirjan on oltava siistissä kunnossa, jotta se voidaan antaa seuraavalle kirjan käyttäjälle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että oppikirjoihin ei saa tehdä mitään merkintöjä.

Erityisesti lukihäiriöstä tai muista oppivaikeuksista kärsivälle oppilaalle olisi erityisen tärkeää pystyä visuaalisesti hahmottamaan lukemaansa tekstiä. Tämä tapahtuu normaalisti merkitsemällä oppikirjaan asioita muistiin ja esimerkiksi alleviivaamalla tai yliviivaamalla värikynällä tekstistä oleelliset kohdat. Muistin ohjaaminen visuaalisesti hahmottamalla ja mahdollisuus etsiä ja merkitä oppimisen kannalta tärkeät ja oleelliset kohdat luettavista kappaleista ovat monen oppilaan koulumenestyksen kannalta tärkeitä. Tämä oikeus oli itsestäänselvyys vielä 20 vuotta sitten, mutta ei nykyään.

Koulujen ohjeistama kielto oppikirjoihin merkitsemisestä asettaa oppilaat eriarvoiseen asemaan. Käytännössä monissa perheissä koulukirjan sivuja joudutaan kopioimaan jotta oppilaalla on mahdollisuus tehdä opiskelun ja oppimisen kannalta tarvittavat merkinnät. Joissain perheissä koulukirja ostetaan erikseen jotta oppilas saa tehdä tarvitsemansa merkinnät. Kummassakin tapauksessa oppilaan huoltajille aiheutuu kuluja. Perusopetuksen tulisi kuitenkin olla ilmaista ja se tulisi järjestää lain mukaan siten että siinä tuetaan oppilaan kehitystä. Näin ei nyt tapahdu, ainakaan Helsingissä.

Ohje huoltajille

Helsingin kaupungin ja koulujen kirjapolitiikan osalta huoltajien on vain käveltävä kylmästi tehtyjen päätösten yli ja annettava lapselleen oikeus tehdä tarvittavat merkinnät koulukirjoihin, vaikka opettajat ja koulut pistäisivätkin vastaan. Siinä vaiheessa kun koulu mahdollisesti lähettää laskua oppikirjoista joita lapsi on käyttänyt perusopetuslain mukaisesti oppimiseen oman kehityksensä kannalta oleellisella tavalla, on laskun perusteet syytä riitauttaa.

Opettajia on ohjeistettu kertomaan alaikäisille lapsille, että he joutuvat korvaamaan kirjan mikäli tekevät siihen merkintöjä. Uhkailu tehoaa helposti lapsiin, mikä lienee tarkoituskin. Kirjoja he eivät kuitenkaan joudu korvaamaan. Helsingin kaupunki tai koulu voivat kirjojen korvaamisella uhkailla, mutta mitään automaattista veloitusta heillä ei ole käytössä. Laskun voi aina esittää, sitä ei kuitenkaan tarvitse maksaa. Korvauksen periminen kirjoista olisi käytännössä pitkä prosessi ja se sotisi vahvasti perusopetuslain määräyksiä vastaan. Kyse on enemmän pelkästä uhkailusta. Helsingin kaupunki ei saa koulukirjoista määräämiään laskuja perittäväksi ilman oikeudenpäätöstä.

Vanhempien on syytä nousta kapinaan jo pelkästään lastensa takia, muutoin Helsingin kaupungin ja koulujen hallitsemattomalle mielivallalle ei tule loppua koskaan. Kävelkää rohkeasti Helsingin kaupungin ja koulujen päätösten yli. Pitäkää huoli lastenne oikeuksista. Koulukirjoihin saa ja kuulukin merkitä oppimisen kannalta tärkeää informaatiota.

Lue myös:
Lasten oikeus päivähoitoon

Artikkeli on kolmas osa Helsingin opetustoimea käsittelevässä kokonaisuudessa.

1. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 1 (3) - Oppilaan oikeus erityisopetukseen
2. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 2 (3) - Mielivaltaa Helsingin 0petusvirastossa
3. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 3 (3) - Koulukirjat

Artikkelit perustuvat useisiin blogille toimitettuihin selvityksiin, päätösten ja lausuntojen kopioihin sekä tapauksiin oleellisesti liittyviin muihin asiakirjoihin. Aineisto on käsitelty luottamuksellisesti eikä niissä olevia yksittäisiä tietoja ja tarkempia tapauskuvauksia julkaista.

HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 2 (3) - Mielivaltaa Helsingin opetusvirastossa

Helsingin kaupungin opetusvirastossa erityisopetuspäätösten käsittely on täysin mielivaltaista ja osittain hallintolain ja perusopetuslain vastaista. Erityisopetuspaikkoja halutaan karsia kustannusten säästämiseksi. Samalla poljetaan räikeästi oppilaiden perus- ja ihmisoikeuksia.

Silloin kun oppilaalla ei vammaisuuden, sairauden, kehityksessä viivästymisen tai tunne-elämän häiriön, tai muun niihin verrattavan syyn vuoksi ole edellytyksiä saavuttaa perusopetuksen tavoitteita, tulee oppilaalle tehdä erityisopetuspäätös. Vaikeimmissa tapauksissa erityisopetusta annetaan erityisluokalla ja lievemmissä tapauksissa oppilaan omassa yleisopetuksen ryhmässä integroituna. Jokaiselle oppilaalle, jolla on erityisopetuspäätös, laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Erityisopetushakemukseen tulee liittää lasta tutkineen lääkärin tai psykologin lausunto. Perusopetuslaki (21.8.1998/628) takaa oppilaalle oikeuden erityisopetukseen silloin kun tuen tarve on asiantuntijalausuntojen pohjalta tarpeellinen. Helsingin opetusviraston tekemän päätöksen erityisopetuksesta on siis käytännössä perustuttava lasta tutkineiden ja hoitaneiden asiantuntijoiden antamiin suosituksiin.

Päätösprosessi Helsingin kaupungin opetusvirastossa

Helsinki on jaettu koulualueisiin. Helsingin kaupungin opetusvirasto käyttää asiantuntijoina koulualueiden vastaavia erityisopettajia sekä psykologeja. Suosituksen päätökselle tekevät eri alueen kuin lapsen koulualueen vastaava erityisopettaja ja psykologi. Asiantuntijakierroksen jälkeen hakemus menee opetusviraston erityisopetuksesta vastaavalle suunnittelijalle joka opetusviraston opetuspäällikön kanssa tekee asiasta lopullisen päätöksen. Päätös toimitetaan kirjallisena huoltajille. Huoltajat voivat valittaa kielteisestä päätöksestä aluehallintovirastoon. Aluehallintoviraston tekemän päätöksen voi viedä käsiteltäväksi hallinto-oikeuteen.

Mielivaltaista toimintaa erityisopetushakemusten käsittelyssä

Helsingin kaupungin opetusvirastossa erityisopetushakemuksia käsittelevät asiantuntijat, alueelliset erityisopettajat ja psykologit, eivät perustele tekemiänsä päätöksiä mitenkään. Käytännössä asiantuntijat, oppilaaseen liittyviä lausuntoja lukiessaan, eivät kirjaa minkäänlaisia perusteluja ratkaisusuositukselleen. Eivät edes silloin kun suositus on kielteinen. Päätösten oikeudenmukaisuudesta tai laillisuudesta ei ole mitään takeita. Päätös ei muutu lailliseksi sillä, että päätöksessä on opetusviraston opetuspäällikön allekirjoitus. Opetusviraston erityisopetuksen suunnittelijan pitäisi tarkistaa opetusviraston asiantuntijoiden tekemät kielteiset päätökset ja niiden perustelut. Miten suositus tarkistetaan kun suositukselle ei ole kirjattu alunperinkään perusteluja? Opetuspäälliköllä on taas päätösten allekirjoitusoikeus jossa hän toimii puhtaasti kumileimasimen roolissa.

Hallintolain (6.6.2003/434) ja hyvän hallintotavan mukaisesti viranomaisen on perusteltava päätöksensä. Huoltajille toimitetussa opetuspäällikön allekirjoittamassa päätöksessä pitäisi nimenomaisesti käydä ilmi ne syyt miksi opetusvirasto on katsonut että oppilas ei tarvitse lasta hoitavien asiantuntijoiden lausunnoista huolimatta eritysopetustukea. Osa vanhemmista on kysellyt kielteisen päätöksen perusteluja. Opetusvirastosta ei kuitenkaan tähän ole osattu vastata, koska viraston käyttämät asiantuntijat eivät ole kirjannet asiasta mitään. Perusteluja päätökselle ei ole olemassa. Vanhemmat ovat myös vaatineet tietää lapsensa hakemuksen käsitelleiden asiantuntijaroolissa toimineiden eritysopettajien ja psykologien nimet keskustellakseen asiasta heidän kanssaan. Opetusvirasto on tästä ensin kieltäytynyt, mutta myöhemmin ainakin muutamassa tapauksessa antanut periksi ja toimittanut käyttämiensä asiantuntijoiden nimet sitä erikseen pyydettäessä.

Vielä mielenkiintoisemmaksi asia muuttuu sen jälkeen kun kielteisen päätöksen saanut huoltaja valittaa päätöksestä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon. Valituksen perusteella aluehallintovirasto pyytää Helsingin kaupungin opetusvirastolta perusteluja tekemälleen päätökselle. Yllättäen aluehallintovirasto on perustelut aina saanut. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Helsingin kaupungin opetusvirasto keksii jälkikäteen perustelut tekemilleen päätöksille siinä tapauksessa, että huoltaja valittaa päätöksestä aluehallintovirastoon. Pitäisi olla täysin selvää että päätöksen pohjalla tulee olla perustelut joihin voidaan vedota eikä keksiä tehtyihin päätöksiin jälkikäteen tarvittavia perusteluja.

Helsingin kaupungin opetusvirasto myös vaikeuttaa toiminnallaan tehokkaasti huoltajan mahdollisuutta tehdä valitusta annetusta päätöksestä koska huoltajalle ei anneta tietoa siitä miksi viranomainen on hakemuksen hylännyt. Tällä estetään käytännössä huoltajan mahdollisuus antaa hylkäyksen perusteista lisäselvitystä tai toimittaa lasta hoitaneiden lääkäreiden asiantuntijalausuntoihin täydennyksiä.

Helsingin kaupungin opetusvirastoa valvovan Etelä-Suomen aluehallintoviraston kannanotto päätösten perustelematta jättämiseen on pöyristyttävä. Aluehallintoviraston mielestä on riittävää, että lapsen huoltaja saa Helsingin kaupungin opetusviraston päätökseen perustelut siinä vaiheessa kun aluehallintovirasto antaa oman päätöksensä opetusviraston päätöksestä tehtyyn valitukseen. Aluehallintoviraston mielestä lapsen huoltajalla ei ole tarvetta tai edes oikeutta saada päätöksen tekevältä viranomaiselta kielteiselle päätökselle perusteluja, vaikka nimen omaan asianmukaisen valituksen tekeminen tehdystä päätöksestä edellyttää päätöksen perusteluja etukäteen, ei jälkikäteen.

Edelläkuvattu menetelmä päätösten perustelematta jättämisestä ja tietojen salailemisesta valitusprosessin vaikeuttamiseksi on tuttu monista muistakin hallinnonalan prosesseista kuten hallinto-oikeudesta, KELA:n toiminnasta ja vakuutusoikeudesta. Tämän tyyppisestä toiminnasta Suomen valtio on saanut useita ihmisoikeustuomioistuimen langettavia päätöksiä. Asioista ei kuitenkaan opita. Lasten ja nuorten on hyvä pitää mielessään jo pienestä iästä lähtien, että Suomessa ei ole viranomaistoiminnassa tarpeen noudattaa ihmisoikeuksia. Suomi on yksi pahimmista ihmisoikeuksien loukkaajista euroopassa. Suomen saamat tuomiot vuosittain ylittävät reippaasti sen mitä muut pohjoismaat keräävät yhteensä. Mikään ei muutu.

Helsingin kaupungin opetusviraston mielivaltainen ja salaileva toiminta Etelä-Suomen aluehallintoviraston siunauksella on käytännössä evännyt monelta lapselta hänelle kuuluvan oikeuden erityistukeen. Erityistuen puute on johtanut vakaviin oppimisvaikeuksiin joihin ei ole saanut tukea edes tukiopetuksen muodossa, koska Helsingin kaupunki on ajanut tukitoimiin varatut määrärahat minimiin. Helsingin kaupunki ja kaupungin opetusvirasto toimivat tänä päivänä vastoin lasten perusoikeuksia välittämättä lainkaan yksilötason ihmisoikeuksista ja Suomen valtion sitoumuksista ihmisoikeuksien noudattamiseen.

Ohjeita vanhemmille

Pitäkää huoli että erityisopetushakemus on täytetty asianmukaisesti. Hakemuksessa on tarvittavat liitteet hoitavalta lääkäriltä tai/ja psykologilta. Kun palautatte hakemuksen koulun rehtorille, vaatikaa palauttamisesta kirjallinen kuittaus.

Mikäli päätös on kielteinen, ottakaa yhteys Helsingin kaupungin opetusvirastoon ja vaatikaa kopioita kaikista papereista jotka liittyvät lapsenne hakemuksen käsittelyyn. Erityisesti paperia jossa kaupungin "asiantuntijat" ovat "perustelleet" päätöksensä. Tällaista ei ole, mutta vaatimus kannattaa todistettavasti aina esittää. Tarkistakaa omasta hakemuspaperista saamanne kopio. Ennen hakemuksen lähettämistä opetusvirastolle koulun rehtori on tehnyt hakemukseen omat merkintänsä tuen järjestämisestä. Tarkistakaa rehtorin merkinnät.

Vaatikaa opetusvirastolta tietoa. Nimiä niistä kaupungin käyttämistä asiantuntijoista, erityisopettajasta ja psykologista jotka lapsenne hakemusta ovat arvioineet. Prosessin mukaisesti nämä henkilöt eivät saisi olla samalta koulualueelta. Ottakaa rohkeasti yhteyttä kyseisiin henkilöihin ja keskustelkaa asiasta ja heidän päätöstensä perusteluista. Asiantuntijoiden kanssa keskustelu on äärimmäisen tärkeää. Vaatikaa perusteluja. Kun asiantuntijoilla on tiedossa että heiltä voidaan velvoittamaan perustelemaan suositustaan lasten vanhemmille, myös kynnys tehdä todellisia, oikeita ja lainmukaisia päätöksiä nousee korkeammalle.

Edellä mainitut vaatimukset kannattaa pyytää kirjallisesti sähköpostilla. Perusteluina vaatimuksille voi käyttää lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) sekä henkilötietolakia (22.4.1999/523). Eduskunnanoikeusasiamieheltä on myös olemassa kannanotto siitä että viranomaisten käyttämien asiantuntijoiden nimet on kerrottava asianomistajalle tai hänen edustajalleen.

Kielteisestä päätöksestä on valitettava aluehallintovirastoon 14 päivän sisällä tiedoksiannosta. Postittakaa valitus aluehallintovirastoon suorasaanti-ilmoituksella. Aluehallintovirasto tekee päätöksensä täysin Helsingin kaupungin opetusviraston kannan mukaisesti. Aluehallintoviraston päätöksestä joutuu käytännössä aina valittamaan hallinto-oikeuteen. Todellista viranomaisvalvontaa Helsingin kaupungin opetusviraston toimiin ei siis ole.

Hallinto-oikeuteen valittaminen ei aiheuta kustannuksia. Hallintolainkäyttölain (26.7.1996/586) mukaisesti (13 LUKU 74§) yksityistä asianosaista ei saa velvoittaa korvaamaan julkisen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja. Hallinto-oikeuden päätöksestä voi yleensä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) ja tietysti viimeistä kannanottoa voi hakea ihmisoikeustuomioistuimesta.

Olkaa tiukkana ja vaatikaa selityksiä. Älkää luottako viranomaisiin. Koskaan ei voi olla liian paljoa yhteydessä kaupungin opetusvirastoon ja painostaa asiantuntijoina toimivia erityisopettajia ja psykologeja, suunnittelijoita ja opetuspäällikköä toimimaan moraalisesti ja eettisesti oikein sekä noudattamaan viranomaistoiminnasta, perusopetuksesta ja erityisopetuksesta säädettyä lakia.

Vaatikaa ja vielä kerran vaatikaa. Helsingin kaupungin opetusvirasto kyllä polkee lastenne oikeudet maanrakoon ellette huoltajina itse reagoi tilanteeseen.

Lue myös:
Lasten oikeus päivähoitoon
Kadotettu oikeudenmukaisuus

Artikkeli on toinen osa Helsingin opetustoimea käsittelevässä kokonaisuudessa.

1. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 1 (3) - Oppilaan oikeus erityisopetukseen
2. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 2 (3) - Mielivaltaa Helsingin 0petusvirastossa
3. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 3 (3) - Koulukirjat

Artikkelit perustuvat useisiin blogille toimitettuihin selvityksiin, päätösten ja lausuntojen kopioihin sekä tapauksiin oleellisesti liittyviin muihin asiakirjoihin. Aineisto on käsitelty luottamuksellisesti eikä niissä olevia yksittäisiä tietoja ja tarkempia tapauskuvauksia julkaista.

HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 1 (3) - Oppilaan oikeus tukiopetukseen ja erityisopetukseen

Perusopetuslain 3§ mukaan oppilaiden opetus on järjestettävä oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti siten, että se edistää oppilaan tervettä kasvua ja kehitystä. Perusopetuslain 31§ mukaan erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut, muut opetuspalvelut ja erityiset apuvälineet. Perusopetuslain 17§ mukaan oppilaalla jolla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia on oikeus saada erityisopetusta muun opetuksen ohessa. Tällä hetkellä Helsingissä perusopetuslain määräykset eivät toteudu ja oppilaat jäävät vaille heille kuuluvaa tukea.

Vastuuta pakoillaan

90-luvun laman aikana Helsinki karsi rankalla kädellä koulujen opetukseen ja erityistukeen tarkoitettuja määrärahoja. Määrärahat supistettiin ja koulut käytännössä pakotettiin karsimaan kaikkia mahdollisia ylimääräisiä kuluja. Käytännössä pelivaraa ei ollut tuolloinkaan joten ylimääräisten kulujen lisäksi karsittiin lakisääteisiä palveluja. Laman jälkeen Helsinki ei palauttanut tilannetta ennalleen. Tiukka linja budjetoinnissa ja määrärahoissa jatkui. Uusi lama alkoi 2008. Määrärahoja supistettiin edelleen ja koulut ovat ajautuneet yhä syvemmälle kurimuksessa joka on johtanut räikeisiin oppilaiden oikeuksien loukkauksiin.

Helsingin kaupunki tekee päätökset määrärahojen kohdentamisesta kouluille. Koulut vetoavat heille kaupungin toimesta määrättyyn budjettiin. Koulut ja kaupunki kertovat virallisesti kaiken tapahtuvan perusopetuslain mukaisesti ja tavoitteisiin opetuksen sisällön ja laadun osalta on päästy kireästä budjetoinnista huolimatta. Tämä ei ole totta. Helsingin kaupungin mukaan määrärahat on mitoitetun riittäviksi. Koulut kuitenkin puolestaan vetoavat resurssipulassa määrärahojen riittämättömyyteen. Vika ei ole koulussa eikä vika ole kaupungissa, ketään ei tehdyistä päätöksistä saada vastuuseen. Väliinputoajina ovat aina oppilaat. Nykykäytäntö on osoittanut, että kouluilla ja kaupungilla on liian monta ”laillista” tapaa kiertää lainsäädäntöä. Kaupungin toimia valvovat viranomaiset ovat täysin hampaattomia. He voivat käytännössä vain nuhdella ja sama meno jatkuu edelleen.

Tukiopetus

Tukiopetuksen ja tukitoimien järjestäminen on pääsääntöisesti luokanopettajan vastuulla. Helpointa on korottaa rimaa tukiopetuksen tarpeelle. Aikaisemmin samojen ongelmien kanssa paininut oppilas on saanut tukea, mutta nyt tukea ei anneta, vaan ongelmien pitää olla syvempiä. Tämä tietysti johtaa siihen että oppilaan pienten ongelmien pitää keräytyä suuriksi. Toimintatapa on ristiriitaista ja taloudellisesti epäviivasta, koska monesti oikein kohdistettu ja oikeaan aikaan annettu pienimuotoinen tuki auttaa oppilasta eteenpäin ja vähentää laajemman ja kalliimman tuen tarvetta myöhemmin.

Rehtori voi budjetoida luokanopettajalle liian vähän tukiopetukseen tarvittavia lisätunteja määrärahojen puuttumisen takia. Kun luokanopettajalle varataan yksi tukiopetustunti viikossa, miten hänen kuuluisi tuon yhden tunnin aikana antaa kymmenelle oppilaalle tukiopetusta neljästä eri aineesta? Eräs luokanopettaja totesikin rehellisesti oppilaan olevan väliinputoaja. Oppilas tarvitsisi tukiopetusta, mutta opettaja ei sitä pysty antamaan nykyisillä tukiopetukseen varatuilla tunneilla. Opettaja ei halunnut tukiopetusta antaa myöskään omalla ajalla ilman korvausta, mikä sikäli on täysin kohtuullinen vaatimus. Myös opettajan on saatava palkka tehdystä työstä.

Joidenkin Helsinkiläisten koulujen opetussuunnitelmissa todetaan yksiselitteisesti, että tukiopetusta annetaan vain sitä eniten tarvitseville. Eli ne oppilaat jotka tarvitsevat vähän tukea päästäkseen eteenpäin eivät tukea saa ennen kuin ongelmat ovat kasaantuneet sellaisiksi että oppilas kuuluu eniten tukea tarvitsevien joukkoon. Koulujen näkökulmasta on tietysti rehellistä todeta julkisesti että tukiopetusta ei anneta kaikille. Tällainen toiminta on kuitenkin selkeästi lainvastaista.

Lukihäiriö

Lukihäiriö on monissa tapauksissa yksi syy oppimisvaikeuksiin. Koulupsykologin on suoritettava lukihäiriön testaaminen mikäli oppimisvaikeudet viittaavat kyseiseen ongelmaan. Lukihäiriön testaaminen on yksi niistä tukimuodoista jotka voidaan tulkita perusopetuslain mukaan koulun velvollisuudeksi järjestää tarvittaessa. Nykyisin tilanne on, että koulupsykologit eivät kerkiä tai heillä ei ole määrärahoja kaavoitettuna näiden ongelmien hoitamiseen ja tutkimiseen. Lähes aina vastaus on ilman testiäkin, että oppilaan koulumenestys on sen verran kohtuullista että hänellä ei voi olla lukihäiriötä. Lukihäiriö ei kuitenkaan korreloi suoraan koulumenestykseen. Vakavasti lukihäiriöinen oppilas voi saada koulussa hyviä numeroita. Tämä vaatii lukihäiriöiseltä kuitenkin paljon enemmän työtä verrattuna muihin oppilaisiin. Monesti murrosikäinen nuori tai lapsi ei kuitenkaan jaksa lukihäiriön aiheuttamaa ylimääräistä kuormaa opiskelussa ja tulos näkyy todistuksessa. Lukihäiriön selvittäminen on kuitenkin elintärkeää jotta oppilasta pystytään auttamaan ja tukemaan eikä syyllistämään huonosta koulumenestyksestä. Lukihäiriön eriasteet ovat hyvin yleisiä. Monesti testiä ei tehdä vaikka luokanopettaja sitä suosittelisi. Tilanne on Helsingissä selkeästi lainvastainen.

Päätöksistä valittaminen

Oppilaan ja oppilaan vanhempien kannalta tilanne on katastrofaalinen. Yksilön oikeuksien suhteen tilanne ei ole sellaisten ihmisoikeusmääritteiden mukainen johon Suomi on valtiona sitoutunut.

Jos oppilaalle haetaan erityisopetuksen mukaista päätöstä joko erityisopetuksesta erityisopetusluokalla tai integroituna normaalissa luokassa on kyse hallinnollisesta päätöksestä josta ensin valitetaan aluehallintovirastoon ja tämän jälkeen hallinto-oikeuteen. Aluehallintovirasto myötäilee päätöksissään kaupungin opetusviraston kantaa, kun taas hallinto-oikeudessa asian käsittely kestää niin kauan että päätöksen tullessa oppilaan ongelmat ovat todennäköisesti kasautuneet sellaisiin mittasuhteisiin että mikään tuki ei enää auta. Tie syrjäytymiseen on valmis.

Silloin kun oppilas tarvitsee erityistukea ilman erityisopetuspäätöstä, valitusteitä ei ole. Kun koulu kieltäytyy antamasta tukiopetusta tai väittää että tukiopetuksen tarvetta ei ole tai kun potentiaalisesti lukihäiriöistä oppilasta ei haluta testata lukihäiriön selvittämiseksi, kyse ei ole hallinnollisesta päätöksestä. Kun kyse ei ole hallinnollisesta päätöksestä, siitä ei voi pääsääntöisesti valittaa. Asiasta voi kannella aluehallintovirastoon tai eduskunnanoikeusasiamiehelle, mutta virastolla ja oikeusasiamiehellä ei ole valtuuksia muuttaa tehtyjä päätöksiä. Oikeuteen ei voi haastaa ja kantelu on turhaa. Helsingin päättäjät tietävät tämän ja se näkyy nykyisessä toiminnassa.

Perusopetuslain muutos

Opetusministeriö on laatimassa perusopetuslainmuutosta liittyen erityisopetukseen joka tulee voimaan jo vuoden 2011 alusta. Lainmuutoksella haetaan mm. selkeämpää linjausta sille kenen lausunnoilla olisi merkitystä kun erityisopetuspäätöksiä haetaan ja myönnetään.

Tällä hetkellä erityisopetus- tai tuentarve kartoitetaan yhdessä lasta hoitaneen tahon kanssa. Helsingissä se on yleensä Lastenlinna jossa työskentelee erittäin ammattitaitoisia lasten erikoislääkäreitä neurologeista neuropsykologeihin. He ovat erikoistuneet lasten erilaisiin kehitysongelmiin kuten kielen kehityksen häiriöihin, neurologisiin ongelmiin, dysfasiaan, dyspraksiaan jne. He ovat hoitaneet lasta yleensä vuosia ja heillä vanhempien lisäksi on paras tietämys lapsen tarvitsemasta erityistuesta.

Uudessa laissa lääketieteelliset perusteet ohitettaisiin ja painopiste siirtyisi pedagogisiin perusteisiin. Käytännössä päätökset lapsen tarvitsemista tukitoimista tekisi opetuksenjärjestäjä ja vastuu erityisopetuksesta olisi kouluilla. Samalla erityistukitoimet ryhmiteltäisiin siten, että erityistuessa lähdettäisiin aina liikkeelle tilapäisestä tukiopetuksesta ja jos tämä ei riittäisi, siirryttäisiin mahdollisesti erityisopetukseen. Erityisopetukseen ei käytännössä siirryttäisi milloinkaan koska rahaa ei ole budjetoitu edes ensisijaiseen tukiopetukseen.

Lainsäädännön tarpeelle on vain yksi tavoite. Karsia kustannuksia ja vähitellen hävittää kaikki tukitoimet oppilailta. Karsintaa on tehty jo pitkään ja lisää karsintoja ei voi tehdä kuin muuttamalla lakia. Miettikääpä hetki sitä kuinka kunnat ja koulut supistavat resursseja ja pienentävät määrärahoja. Mitä luulette että tapahtuu kun sama instanssi joka päättää määrärahoista saa lopullisen päätäntävallan myös siitä kuka erityistukea saa?

Oppilaita ja heidän huoltajiaan poljetaan oikeuksineen Helsingissä maanrakoon ja vielä toimintaa valvovan viranomaisen suojeluksessa. Järjestelmä on hyvin suomalainen, mielivaltainen ja oppilaiden ihmisoikeuksia loukkaava.

Lue myös:
Lasten oikeus päivähoitoon

Artikkeli on ensimmäinen osa Helsingin opetustoimea käsittelevässä kokonaisuudessa.

1. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 1 (3) - Oppilaan oikeus erityisopetukseen
2. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 2 (3) - Mielivaltaa Helsingin 0petusvirastossa
3. HELSINGIN OPETUSTOIMI - OSA 3 (3) - Koulukirjat

Artikkelit perustuvat useisiin blogille toimitettuihin selvityksiin, päätösten ja lausuntojen kopioihin sekä tapauksiin oleellisesti liittyviin muihin asiakirjoihin. Aineisto on käsitelty luottamuksellisesti eikä niissä olevia yksittäisiä tietoja ja tarkempia tapauskuvauksia julkaista.

Kolesteroli on elämistä varten

Lääkeyhtiöt luovat sairauksia ja mielikuvia lääkehoidon tarpeellisuudesta vaivoihin ja poikkeavuuksiin jotka eivät oikeasti ole sairauksia. Kolesterolihysteria on luotu osaksi lääketehtaiden voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa. Kolesterolihysterian ylläpito suomessa on keskitetty Pekka Puskan johtaman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen harteille. Samalle laitokselle joka saa tutkimustukea niiltä lääketehtailta joiden lääkemyynti-intresseissä on todeta meidät kaikki mahdollisimman sairaiksi. Markkinoilla on yhä useampia kolesterolilääkkeitä ja kolesterolia alentavia elintarvikkeita. Aikaisemmin kolesteroliarvon yläraja oli 7. Nykyään raja-arvona käytetään 5:tä. Keskimääräinen kokonaiskolesteroliarvo suomessa on 5.6. Suurin osa suomalaisista on siis sairastunut ainoastaan raja-arvoa muuttamalla. Lääketeollisuus on ehdottanut kolesteroliraja-arvon pudottamista alle viiden. Tämän jälkeen suurin osa nyt terveistä suomalaisista olisikin sairaita. Kolesteroli ei kuitenkaan ole sairaus joka tarvitsisi erityistä lääkitystä. Kolesterolilla ei ole osoitettu suoraa yhteyttä sydän- ja verisuonitauteihin.

Kolesteroli on steroideihin kuuluva tyydyttymätön, rengasrakenteinen, veteen liukenematon kiteinen alkoholi, jota on välttämättömänä ihmisen ja eläinten kaikissa kudoksissa, varsinkin rasvakudoksissa, hermoissa, maksassa ja munuaisissa. Maksa tuottaa kolesterolia, mutta sitä imeytyy myös jonkin verran ravinnosta, erityisesti kananmunasta, mädistä ja maksasta, jotka luontaisesti sisältävät runsaasti kolesterolia. Kolesteroli on keskeisesti eläinkunnan biokemiaan liittyvä aine, kasvikunnassa sitä ei esiinny. (lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolesteroli)

Ihmisen elimistö tarvitsee kolesterolia. Kolesteroli ei ole rasva. Kolesteroli on elämälle välttämätön aine eikä se aiheuta sairauksia. Väitteet kolesterolin vaarallisuudesta perustuvat pitkälti virheellisiin tulkintoihin kolesterolia kuljettavien aineiden toiminnasta elimistössä, virheellisiin mittausmenetelmiin kolesteroliarvoista ja ennen kaikkea lääketeollisuuden tarpeista luoda lääke- ja terveysvaikutteisia tuotteita myyntiin.

Todellisuudessa kolesterolia ei pystytä edes mittaamaan. Kolesteroli ei liukene nesteeseen. Kolesterolin liikkuminen elimistössä perustuu lipoproteiiniin. Lipoproteiinejä on monenlaisia ja ne ovat proteiinin ja rasvan yhdessä muodostama ainesosa jotka kuljettavat kolesterolia elimistössä. Kolesterolimittauksilla mitataan lipoproteiinien määrää - ei itse kolesterolia. LDL (low density lipoprotein) ja HDL (high density lipoprotein) ovat termejä joilla kansanomaisesti puhutaan "pahasta" ja "hyvästä" kolesterolista. Kyse ei kuitenkaan ole kolesterolista vaan kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien määrästä. LDL on lipoproteiini jonka oletetaan kuljettavan kolesterolia verisuoniin. Siksi se on paha. HDL on puolestaan lipoproteiini jonka oletetaan kuljettavan kolesterolia pois verisuonista. Siksi se on hyvä. Todellisuudessa LDL kuljettaa maksan valmistamaa kolesterolia sitä tarvitseville soluille ja HDL puolestaan palauttaa ylimääräisen kolesterolin takaisin maksaan. Ei ole olemassa hyvää tai pahaa kolesterolia, on vain mekanismi jolla elämälle tärkeä ainesosa kuljetetaan elimistön käytettäväksi.

Kolesterolilääkkeet vaikuttavat ainoastaan LDL arvoihin ja käytännössä ne sotkevat elimistön luontaisen mekanismin. Ajatus kolesterolin yhteydestä sydän ja verisuonitauteihin perustuu siihen olettamukseen että LDL aiheuttaa kolesterolin liiallista imeytymistä verisuonen seinämiin. Verisuonen seinämä kalkkeutuu, kapenee ja aiheuttaa lopulta tukoksen - sydäninfarktin. Tätä ei ole kuitenkaan koskaan pystytty tieteellisesti osoittamaan. Kaikki perustuu tilastollisiin tulkintoihin ja lääketeollisuuden omiin myyntiä edistäviin teorioihin. Lääketeollisuus kehittää lääkkeitä ja hoitomenetelmiä joille tarvitsee jälkeenpäin kehittää myös potilaat. Kolesterolilääkkeet- ja elintarvikkeet ovat yksi medikalisaation ilmenemä.

Kalkkeutuneella verisuonella ei ole syy yhteyttä kolesteroliin. Verisuonen kalkkeutuminen on luonnollinen prosessi. Se on elimistön oma yritys paikata jostakin syystä vaurioitunut verisuoni. Vaurioituneeseen kohtaan kehittyy kalkkeutumisprosessin muodostama arpi. Aivan kuten tapahtuu haavalle ihossa. Verisuonen kalkkeutumisen aiheuttaneeseen vaurioon verisuonen rakenteessa on monia syitä. Tällaisia syitä ovat liiallinen kasvisperäisten rasvojen, kuten omega-6 rasvojen käyttö, antidoksidanttien puute, C-vitamiinin vajaus tai mahdollisten bakteerien tai virusten aiheuttama tulehdus. Suuri virhe jonka voi tehdä, on lisätä kasvisperäisten rasvojen käyttöä ja vähentää eläinperäisiä rasvoja. Kasvisperäiset rasvat ovat pääosin haitallisia, ne aiheuttavat verisuonivaurioita toisin kuin luonnonmukaisesti tuotetut eläinperäiset rasvat.

Kolesterolilla on merkittävä osuus monissa aivotoiminnoissa kuten muistamisessa ja muistitoimintojen erilaisissa mekanismeissa. Raja-arvoja muuttamalla saadaan täysin terveet ihmiset käyttämään kolesterolia alentavia lääkkeitä. Onko kukaan miettinyt pidemmällä tähtäyksellä mikä seuraus on keinotekoisesta kolesterolin alentamisesta? En yhtään ihmettelisi jos edessä olisi dementian tai muiden muistisairausten aalto kahden vuosikymmenen kuluessa.

Suomalaisia ohjataan kolesteroliasioissa raskaasti harhaan. Suomalaisten suurin ongelma, naiivi ja lapsenuskoinen suhtautuminen viranomaisten ohjeisiin kostautuu vielä monen kohdalla. Kriittinen suhtautuminen Pekka Puskan johtaman Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen propagandaan on ensimmäinen askel terveempään tulevaisuuteen.

Terveellinen ruokavalio on tärkeä jokaiselle yksilölle. Kyse onkin siitä kenen määrittelemä ruokavalio on terveellinen ja mitä kukin tarkoittaa terveellisessä ruokavaliolla. Kaikkea voi syödä, jos ei muuten niin kohtuudella.

Lue myös:
Medikalisaatio
Sikainfluenssarokote on hengenvaarallinen
Sikainfluenssa, osa 2 - Rokote on terveysriski
Sikainfluenssa
Suomessa lapset arveluttaviin lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa

Sikainfluenssarokote on hengenvaarallinen

Sikainfluenssarokote on hengenvaarallinen! Suurin osa Suomen kunnista keskeyttää rokotteen jakamisen lapsille. Myös aikuisten on syytä tunnustaa viimeinkin tosiasiat testaamattoman ja hätäisesti lääketeollisuuden piilotettuihin tarpeisiin luodun rokotteen turvallisuudesta. Sikainfluenssarokotteen on epäilty aiheuttavan lapsille ja nuorille vakavaa elinikäistä aivosairautta, narkolepsiaa. Tapauksia ilmenee jatkuvasti lisää. Rokote joka oli tehty suojelemaan lapsia ja nuoriamme on itseasiassa aiheuttanut enemmän vahinkoa kuin mitä rokotteella olisi koskaan voitu saavuttaa.

Vuosi sitten rokotteen vaaroista yritettiin varoittaa. Rokotteen valmistuksessa rikottiin useita rokotetestauksen turvallisuusprosessien määräyksiä. Rokote oli käytännössä testaamaton. Silti vanhemmat rokottivat lapsensa, vaikka maailmalta kuului yhä enenevissä määrin huolestuttavia uutisia vakavista sivuvaikutuksista. Suomalaisten viranomaisten ja erityisesti Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) propaganda tehosi hyvin niihin suomalaisiin aikuisiin jotka eivät uskaltaneet ajatella omilla aivoillaan. Painostus ottaa rokote lisääntyi viranomaisten, työnantajien, oppilaitosten ja julkisen median toimesta. Jopa arkkiatri Risto Pelkonen painosti julkisesti hoitohenkilökuntaa vaarallisen rokotteen ottamiseen haukkumalla hoitajia vastuuttomiksi ihmisiksi. Myöhemmin talvella ihmiset jonottivat vaarallista piikkiä räntäsateessa tuntikausia, vaikka samaan aikaan myönnettiin julkisesti että sikainfluenssa ei ole yhtään sen vaarallisempi kuin normaali kausi-influenssa.

Sikainfluenssan vakavimmat seuraukset kohdistuvat nuoriin ja lapsiin. Näin tekee myös rokotteen äärimmäisen haitalliset sivuvaikutukset.

Suomen valtio vastaa aiheuttamastaan vahingosta

Viranomaiset, käytännössä THL, Suomen hallitus ja vastaavat ministerit eivät tule koskaan myöntämään rokotteen ja nyt rokotusten aikana ilmenneiden narkolepsiatapausten yhteyttä. Eiväthän he myöntäneet muitakaan vakavien sivuvaikutusten seurauksia vajaa vuosi sitten, vaikka samaan aikaan monen muun maan viranomaiset kielsivät rokotteen antamisen lapsille ja raskaana oleville. Pahasti korruptoitunut Terveyden ja hyvinvoinninlaitos tuskin tulee myöntämään virhettään eikä varsinkaan vastuutaan. Narkolepsian ja rokotteen yhteys tullaan kiistämään viimeiseen asti. Lisäksi viimeisempien tietojen valossa sairaala- ja terveyskeskuslääkärit ovat joko tahallisesti tai viranomaisten painostuksen seurauksena jättäneet ilmoittamatta rokotteen aiheuttamia vakavia haittavaikutuksia. Hengenvaarallisen sikainfluenssarokotteen uhreja saattaa olla Suomessa jopa tuhansia.

Nyt rokotteen uhriksi joutuneilla on yksi lohtu takanaan. Suomen valtio vastaa rokotteen aiheuttamista haitoista. Edellyttäen tietysti, että rokotteen ja haittavaikutusten yhteys viranomaisten toimesta todennetaan. Olen hämmästynyt jos näin tapahtuu. Viranomaiset välttelevät, kiertelevät, kaartelevat ja valehtelevat loppuun asti omasta vastuustaan. Näin kävi myös polion sokeripalarokotusten aikana 1980-luvulla. Vasta Korkeimman oikeuden (KKO) päätöksen jälkeen vuonna 1995 valtio määrättiin korvaamaan lapsen terveydentilan tuhoaminen, tosin käytännössä mitättömin korvauksin.

Sikainfluenssarokotteen uhreilla on sentään olemassa ennakkopäätäs Suomen valtion vastuusta.

Onnea oikeudenkäynteihin!

Lue myös:
Olen pahoillani että luin artikkelisi liian myöhään ...
Sikainfluenssa, osa 2 - Rokote on terveysriski
Sikainfluenssa
Takseilla ei välttämättä ole oikeutta kieltäytyä sairaan kuljettamisesta
Suomessa lapset arveluttaviin lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa
Korkeimman oikeuden ennakkopäätös

Q&A - Sairastuminen kesälomalla

"Joudun isohkoon leikkaukseen juuri kuukauden kesäloman aikana. Sairaslomaa tulisi n. 3 vkoa riippuen toipumisesta. Käytännössä koko kesäloma menisi tähän. Sain tiedon leikkauksesta pari viikkoa ennen eli käytännössä 13 päivää ennen loman alkua. Oli tullut joku peruutuspaikka. Pyysin esimiestä perumaan myönnetyn loman mutta hän ei suostunut. Sano että yhteisesti sovittu loma on minua ja heitä sitova. Miten tää oikeesti menee? Netistä löytyy kaikkee tietoa mutta niihin ei voi luottaa. Kiitti kivasta blogista, on ollut paljon hyöytyy tällaselle tavalliselle perheen äidille. "

Jos työntekijä on sairauden tai tapaturman takia työkyvytön vuosiloman alkaessa tai on tiedossa että työntekijä joutuu sairaalahoitoon loman aikana, työnantajan on siirrettävä vuosilomaa työntekijän pyynnöstä. Jos työntekijä sairastuu vuosiloman aikana on seitsemän kalenteripäivän sairausajan jälkeen ylittävä osa lomasta siirrettävä myöhäisempään ajankohtaan työntekijän pyynnöstä.

Kannattaa siis muistaa että vuosilomaa ei kannata tuhlata sairasteluun. Eli sairaslomaa ja vuosilomaa ei kannata pitää päällekkäin.

Työnantajan ei kuitenkaan tarvitse siirtää lomaa oma-aloitteisesti. Työntekijän on sitä erikseen aina viipymättä pyydettävä silloin kun tarve on tullut esiin. Pyyntö kannattaa tehdä kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostilla. Eli jos sairastut ennen lomaa tai sinulla on tiedossa leikkaus josta sairasloma on esim. kolme viikkoa ja sairasloma menee vuosiloman päälle, pyydä työnantajaa siirtämään loman alkamisen ajankohtaa. Jos sairastut loman aikana esim. kahdeksi viikoksi pyydä työnantajaa siirtämään viikon karenssiajan jälkeinen osuus lomasta myöhempään ajankohtaan.

Työnantajalla on velvollisuus siirtää vuosilomaa edellä mainituista syistä, mutta vain työntekijän nimenomaisesta pyynnöstä.

Työnantajalla on oikeus päättää loman ajankohdasta. Eli jos käytät siirto-oikeutta, muista että työntekijällä ei ole oikeutta jatkaa sairaslomalta suoraan takaisin vuosilomalle. Kun sairasloma päättyy on palattava töihin. Sairasloman takia käyttämättä jääneestä lomasta on sovittava erikseen työnantajan kanssa.

Epäiltynä ja todistajana samassa kuulustelussa

Henkilö A kutsuttiin poliisin suorittaman esitutkinnan aikana kuulusteluun henkilön B tekemän rikosilmoituksen perusteella pahoinpitelystä epäiltynä. Ennen kuulustelun aloittamista henkilö A halusi tehdä samasta pahoinpitelystä rikosilmoituksen henkilöstä B. Samaan oletettuun ja tutkinnan alaiseen pahoinpitelyyn osallistuneet kaksi henkilö tekivät siis rikosilmoitukset toisistaan. Poliisi ehdotti että henkilöä A kuulusteltaisiin ensin todistajana tekemänsä vastarikosilmoituksen vuoksi ja tämän jälkeen rikoksesta epäiltynä. Poliisi painotti, että todistajana ollessaan hänellä olisi totuudessa pysymisvelvollisuus rangaistuksen uhalla ja hänen tulisi kertoa kaikki tietonsa oletetusta pahoinpitelystä. Tämän jälkeen poliisi vielä kuulustelisi häntä rikoksesta epäiltynä jolloin hän voisi täydentää omaa lausuntoaan.

Kuulustelussa todistajalla on totuudessapysymisvelvollisuus. Rikoksesta epäillyn ei puolestaan tarvitse puhua totta tai kertoa yleensäkään mitään koko tapahtumasta. Kuulusteltavalla henkilöllä on aina itsekriminointisuoja. Tämä tarkoittaa sitä, että kenenkään ei tarvitse paljastaa mitään sellaista tietoa joka voisi johtaa hänen itsensä tuomitsemiseen rikoksesta. Edellä kuvatun kaltaisessa tilanteessa poliisi yrittää viedä kuulusteltavalta mahdollisuuden käyttää itsekriminoinnin suojaa asettamalla hänet todistajaksi tapahtumalle josta hänestä on tehty rikosilmoitus. Poliisi siis haluaa että henkilö rangaistuksen uhalla kertoo kaiken tapahtumasta todistajan roolissa, vaikka henkilö on käytännössä epäiltynä pahoinpitelyrikoksesta.

Tämän kaltaiset tilanteet ovat hyvin yleisiä varsinkin silloin kun samasta tapahtumasta tehdään vastakkain erillisiä rikosilmoituksia. Itsekriminoinninsuoja on kuitenkin ehdoton. Suoja on myös todistajan roolissa olevalle henkilöllä. Edellä mainitussa tilanteessa todistajan on siis pysyttävä totuudessa koskien sitä, mitä tapahtuman vastapuoli on tehnyt. Todistajaa ei voida rangaista siitä että hän valehtelee todistajana ollessaan omasta osuudestaan tapahtumaan. Henkilön ei tarvitse edesauttaa poliisia millään tavoin oman syyllisyytensä selvittämisessä. Todistajan roolissa on kuitenkin oltava hyvin varovainen, ettei anna väärää lausuntoa vastapuolen tekemisistä.

Käytännössä tämän kaltaisissa yhdistetyissä kuulusteluissa pitäisi todistajan osalta keskittyä selvittämään mitä vastapuoli on tehnyt ja rikoksesta epäiltynä miten henkilö on itse osallistunut tapahtumaan. Kuulustelija ei siis saisi käyttää henkilön todistajan asemaa kuulustelussa hankkiakseen tietoja siitä miten kuulusteltava on itse osallistunut tekoon. Kuulustelijat pyrkivät kuitenkin monesti asettamaan kysymyksensä siten, että totuudenmukaisesti vastaaminen asettaa henkilön itsensä syytteen vaaraan ja toisaalta kieltäytyminen kysymykseen vastaamasta vahvistaa henkilön syyllisyyttä.

Itsekriminoinninsuoja koskee siis kaikkia henkilöitä, oli sitten kuulustelussa todistajana tai epäiltynä. Poliisi pääsääntöisesti painottaa todistajille totuudessapysmysvelvollisuutta ja yleensä itsekriminnoinsuojasta ei muisteta kertoa mitään.

Lue myös:
Q&A - Poliisikuulustelu - Kovalevyn suojauksen purkuavaimen paljastaminen
Rikosilmoituksia ja esitutkintaa

Q&A - Kesäloma

"En kuulu liittoon ja on nyt alkanut vituttaa nykyisen työnantajan kesälomaruljanssi. Ois kiva jos pystyisit neuvoo. Olen duunissa alle 30 hengen pikkufirmassa keski-Suomessa. Meillä pitää kesälomatoive antaa jo maaliskuun loppuun mennessä. Esimerkiksi viimekesänä oli pyytäny lomaa kolme viikkoa heinäkuun alusta. Vikalla viikolla oli tarkoitus lähteä pyörii Italiaan eli matka oli varattu. Työnantaja ei vahvistanut lomaa millään ja matkan loppumaksun aikakin koitti. Vähän yli viikkoa ennen loman alkua sain viimein ilmoituksen että joo, mun loma alkaa heinäkuun alusta ja on toi kolme viikkoa. Hyvä juttu kun matkakin oli jouduttu maksaa. Sitten yhtä päivää, siis päivää ennen kun piti jäädä lomalle työnantaja ilmottaa että eräs henkilö on irtisanoutunut ja mun pitääkin lopettaa loma jo viikkoa aikaisemmin. Mulla oli 4500 euron etelän matka josta ei saanut enää edes kaikkia rahoja takasin. Monen vuoden säästöt matkasta meni hukkaan eikä perhekkään oikein tykännyt. Nyt on taas uusi lomakausi tulossa. Matkaa en ole uskaltanut varata kun linja on samanlainen. Työnantaja peruu lomia ja siirtää niitä ihan miten sattuu. On kuulemma siihen oikeus. Miten on?"

Vuosilomalaki (18.3.2005/162) säätelee kesälomaan liittyviä asioita.

Pääsääntö on että työnantaja päättää vuosiloman ajankohdan. Työnantajalla on kuitenkin kuulemisvelvollisuus eli heidän on pyrittävä ottamaan työntekijöiden lomatoiveet huomioon. Vuosilomasta on 24 päivää annettava kesälomakauden aikana. Kesälomakausi alkaa toukokuun alusta ja päättyy syyskuun loppuun. Muuna ajankohtana kesäloman voi antaa vain työntekijän suostumuksella. Loman tulee olla myös yhtäjaksoinen, eli työnantaja ei voi pilkkoa kesälomaa haluamiinsa jaksoihin. Pääsääntöisesti 12 päivää ylittävä osuus voidaan antaa osissa jos työntekijä suostuu siihen tai jos se on tuotannollisten tai erityisten syiden takia äärimmäisen välttämätöntä. Vaikeus tai määrärahojen puute palkata sijaista ei ole sellainen tuotannollinen syy.

Työnantajan on ilmoitettava loman alkamisajankohta viimeistään kuukautta ennen loman alkamista. Poikkeuksellisissa tuotannollisissa tilanteissa ilmoitus voidaan antaa myöhemminkin, mutta aina viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkamista. Loman hyväksyminen ja ilmoitus loman alkamisajankohdasta on sopimus työntekijän ja työnantajan välillä. Ilmoitus sitoo työnantajaa. Työnantaja voi tästä huolimatta muuttaa loman ajankohtaa, mutta yksipuolisella muutoksellaan on velvollinen korvaamaan työntekijälle mahdollisesti aiheutuneen taloudellisen vahingon loman ajankohdan muuttamisesta.

Tapauksessasi on rikottu useampaakin kohtaa vuosilomalaissa. Viikkoa ennen ilmoitettu loman alkamisajankohta on liian myöhään. Työnantajan on annettava sitova hyväksyminen kuukautta ennen ja vain poikkeustapauksissa kahta viikkoa ennen. Loman pilkkominen kahden viikon osaan ei voi tehdä ilman työntekijän suostumusta. Onko työantajallasi sitten ollut erityinen syy loman pilkkomiseen on tulkinnallinen kysymys. Minkälainen vaikutus toisen henkilön irtisanoutumisella on ollut työtehtävien hoitamiseen samalla kun sinä olisit ollut lomalla. On kuitenkin täysin selvää ja kiistatonta, että työnantajasi on velvollinen korvaamaan sinulle matkan peruuntumisesta aiheutuneet kulut koska on yksipuolisesti mennyt muuttamaan sovittua loman ajankohtaa.

Ammattiliittoon kuulumisella on se hyvä puoli että tässä tapauksessa saisit ilmaista neuvoa ja tukea liitosta sekä oikeudellista apua asian ratkaisemiseksi.

Suomalaiset aseissa

Suomessa on 1.6 miljoona rekisteröityä asetta. Suhteutettuna väkilukuun Suomessa on kolmanneksi eniten aseita maailmassa. Tässä eivät tietenkään ole mukana luvattomat aseet joiden määrää ei tiedä kukaan.

Suomalainen aselainsäädäntö on mielenkiintoinen. Aseiden hallussapito on luvanvaraista. Aselakia on pyritty kiristämään ja luvallisen aseen saaminen on entistä vaikeampaa. Luvattoman aseen hallussapidosta saa käytännössä sakkoja. Luvattoman aseen hankkiminen on myös äärimmäisen helppoa. Luvattomalla aseella tehty tappo on sama kuin luvallisella aseella. Yleisen oikeustajun mukaan luvattoman aseen tietoinen hankkiminen edellyttää suunnitelmallisuutta eikä pitäisi olla mitään esteitä tuomita luvattomalla aseella tehty tappoa automaattisesti murhaksi.

Aina kun tapahtuu ampuma-asetragedia, jokainen poliitikko julkisuutta hakien on vaatimassa aselainsäädännön kiristämistä. Lainsäädännön kiristäminen näyttää olevan vakiovastaus kaikkiin ongelmiin. Eikö asiaa pitäisi pohtia hieman laajemmin, myös päinvastaisesta suunnasta.

Amerikkalainen kysyi suoraan tajuammeko me Suomalaiset mitä seuraa tiukasta aselainsäädännöstä? Henkilöt joutuvat istumaan autossa ja odottamaan teloittamistaan vailla mitään kykyä puolustaa itseään tai omaisiaan. Eikö olisi parempi että asetta voisi kantaa kuka tahansa? Porvoon osaltakin uhrien määrä olisi jäänyt pienemmäksi jos edes jollain paikalla olleesta olisi ollut ase jolla puolustautua. Tiukka aselainsäädäntö estää aseiden saannin vain rehellisiltä kansalaisilta, ei rikollisilta. Rikollisilla on aina keinonsa saada ase. Hänen mielestään Suomen valtio estää tehokkaasti kansalaistensa mahdollisuuden puolustautua Suomelle tyypillistä satunnaista väkivaltaa kohtaan. Jopa pippurisumuttimelle tarvitsee suomessa aseenkantoluvan.

Ajatus on mielenkiintoinen. Kieltämättä herättää kylmiä väreitä ajatella että kaupungilla illalla kulkiessa kuka tahansa voisi kulkea aseen kanssa. Periaatteessa milloin tahansa kuka tahansa voisi ampua kenet tahansa. Paitsi että jos kaikilla on ase, "kenellä tahansa" on myös pienempi kynnys käyttää asetta.

Eräät tutkimukset väittävät että aseiden yleisyys kulkee käsi kädessä henkirikosten vähäisyyden kanssa. Mitä enemmän aseita on vapaasti saatavilla, sitä vähemmän henkirikoksia tapahtuu. Mitä tiukempi on aselainsäädäntö, sitä enemmän henkirikoksia ja ampumatapauksia. Tällä väitteellä yritetään kertoa, että todelliset syy väkivaltaan on muu kuin kriminologinen. Väkivaltarikollisuuden taustalla on monesti taloudelliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät. Väkivalta ei ole estettävissä rajoittamalla yhden tyyppisen henkirikoksen tekovälineeksi soveltuvan esineen saatavuutta. Ihmisen tappamiseen voidaan käyttää myös kättä, puukkoa, autoa, vasaraa, pesäpallomailaa jne.

Vaikea sanoa mikä linja on oikein. Tärkeintä on keskustella ja katsoa oikeasti eri vaihtoehtoja eikä itsepintaisesti pyrittävä ajamaan vain yhtä asiaa, eli aselainsäädännön tiukentamista entisestään. Ihmisille on annetta mahdollisuus puolustaa itseään väkivaltaa vastaan. Suomalainen yhteiskunta jossa käännetään toinenkin poski, ei ole nykypäivää. Kun joku uhkaa aseella, itse en ainakaan halua istua paikallani kykenemättä tekemään mitään muuta kuin kylmästi odottaa kuolemaa. Se millä puolustaudun jää nähtäväksi. Itse se kuitenkin on tehtävä. Kiitos Suomen.

Sitten asian viereen ja vähän ohikin ...

Tuija Brax / Anne Holmlund

Mitähän suomalaiset ovat tehneet ansaitakseen Tuija Braxin kaltaisen oikeusministerin ja Anne Holmlundin kaltaisen sisäministerin? Johonkin pahaan olemme varmasti syyllistyneet. Anne Holmlundin sooloilut toimessaan etsivät vertaistaan. Itku ei ole kaukana. Tuija Braxin vihreän piipittävä arvomaailma sotii vahvasti suomalaista oikeudentajua vastaan. Kumpikaan eivät ole tehtäviensä tasalla. Eivät koskaan ole olleet.

Kuin Tuija Braxilta kysyttiin lehtihaastattelussa otteiden koventamisesta väkivaltarikollisia kohtaan, hän totesi, ettei kukaan halua Suomesta uutta USA:ta tai Venäjää. Ei varmaan. Kukaan Suomalainen ei myöskään halua antaa vaarallisten rikollisten kulkea vapaana. Suomalainen haluaa turvallisen yhteiskunnan jota nykypäivän Suomi ei ole. Suomalainen yhteiskunta väkilukuun suhteutettuna on yksi väkivaltaisimmista Euroopan valtioista. Suomalainen rikoslainsäädäntö on epäonnistunut. Suomalainen viranomainen ja oikeuslaitos eivät pysty suojelemaan kansalaisia. Moninkertaiset raiskaajat, pedofiilit ja väkivaltarikolliset kulkevat vapaana ehdollisen vankeustuomion turvin. Asiantuntijat vaativat yhä vähemmän vankilatuomioita. Elinkautinen vankeus on keskimäärin 12 vuotta. Tappajille ja murhaajille annetaan mahdollisuus tappaa lisää. Henkirikoksia tapahtuu 3-4 joka viikko. Korkein oikeus arpoo käsittämättömiä ennakkopäätöksiä joissa ihmisen hakkaaminen vasaralla tai pesäpallomailalla ei ole hengenvaarallista. Suomalainen yhteiskunta on oikeasti turvaton ja jokaisen pitäisi varautua puolustamaan itseään ja perhettään. Suomalainen yhteiskunta ei sitä tee. Suomalainen yhteiskunta on huolissaan rikollisista, heidän hyvinvoinnistaan ja mahdollisuuksistaan palata normaaliin elämään - tekemään lisää rikoksia.

Tuija Brax ymmärsi haastattelussa hyvin yksittäisten kansalaisten turvattomuuden tunteen. Hän vihjasi kyseessä olevan yksittäistapauksen. Aivan niin. Yksittäistapaus kuten ennenkin - Puolalanmäki, Raumanmeri, Sello, Kauhajoki, Myyrmanni, Jokela, Porvoo. Kuka näitä laskee? Ei ainakaan Tuija Brax tai Anne Holmlund.

Lue myös:
Kuolemanrangaistus vai todellinen elinkautinen?
Kohtuullista oikeutta suomalaisittain?
Megan Kanka ja Meganin laki

Kuolemanrangaistus vai todellinen elinkautinen?

Mikä on pahin rikos jonka toiselle ihmiselle voi tehdä?
Mikä on riittävä rangaistus rikoksesta?
Voiko rikosta sovittaa?
Mikä on yhteiskunnan vastuu suojella kansalaisiaan?
Onko kuolemanrangaistus epäinhimillinen?
Pitäisikö elinkautisen olla nimensä mukaisesti elinkautinen?

Pahin rikos on toisen ihmisen tietoinen hengen riistäminen. Sen pahempaa ihmisarvon loukkausta ei voi olemassa. Porvoossa kolme ihmistä kylmäverisesti tappanut poliisin tuntema väkivaltarikollinen suoritti tekonsa puolivuotta elinkautisesta vapautumisensa jälkeen. Lehtitietojen mukaan henkilöllä on vahva väkivaltatausta ja hän istui elinkautista vaimonsa murhasta. Elinkautinen tuomio annettiin 1996. Neljätoista vuotta myöhemmin hän tappoi jälleen kolme täysin sivullista ihmistä mitättömän riidan seurauksena.

Yhteiskunnan tehtävä on suojella kansalaisiaan. Yhteiskunnalle vaaralliset yksilöt on eristettävä tavalla tai toisella normaalista yhteiskunnasta. Kustannukset eivät voi olla merkityksellisiä ellei sitten tunnusteta sitä tosiasiaa että yksittäisen kansalaisen henki ja terveys eivät yhteiskunnan näkökulmasta merkitse mitään. Mikä meni pieleen? Miten tämä olisi voitu estää?

Kyseisen tappajan kohdalla elinkautinen tarkoitti 14 vuotta vankeutta. Pitäisikö elinkautinen olla elinkautinen ilman mahdollisuutta armahdukseen? Elinikä vankilassa maksaa yhteiskunnalle. Olisiko kuolemanrangaistus sitten parempi? Jos kyseinen henkilö olisi teloitettu vaimonsa murhasta vuonna 1996, nämä kolme McDonaldsin edessä tapettua henkilö olisivat edelleen elossa. Jos kyseinen henkilö olisi istunut vankilassa elinkautisen ilman mahdollisuutta vapauteen, nämä kolme McDonaldsin edessä tapettua olisivat edelleen elossa. Miksi suomalainen yhteiskunta ei varjele kansalaisiaan? Miksi rikollisen hyvinvointi on meidän muiden hyvinvointia tärkeämpi? Olemmeko halunneet tällaisen Suomen?

Ovatko suomalaiset halunneet rakentaa yhteiskunnan jossa suojellaan rikollisia? Nykyinen käytäntö kaikilla tuomiovallan alueilla osoittaa suhteetonta halua huolehtia enemmän rikollisista kuin uhreista puhumattakaan siitä että haluttaisiin estää vakavien rikosten uusiminen. Viranomaiset ovat huolissaan rikollisen terveydestä ja hyvinvoinnista. Rikollisten jotka ovat itse tietoisella toiminnallaan valinneet tiensä. Tuomiot ovat mitättömiä ja vankilaan tuomitsemista vältetään viimeiseen asti. Vakaviin henkirikoksiin syyllistyneetkin päästetään lopulta vapauteen tappamaan lisää ihmisiä. Tutkimusten mukaan suurin osa väkivaltarikoksesta tuomionsa istuneista uusivat tekonsa ennemmin tai myöhemmin. Suomalaisista selkeä enemmistö haluaa nämä ihmiset pois normaalista yhteiskunnasta - pysyvästi.

Kuolemanrangaistus on hyvä vaihtoehto

Suomalainen oikeusjärjestelmä ja lainsäädäntö eivät tunne oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon käsitettä. Ihmisarvo on perusoikeus jonka kunnioittaminen kaikilla tavoin tulisi olla itsestään selvää. Rikollinen joka tappaa toisen ihmisen ei kunnioita ihmisarvoa. Tämän takia tuomioita annettaessa pitäisi keskittyä toisen ihmisen elämää halveksuneen rikollisen ihmisarvon sijasta uhrin ja tämän omaisten ihmisarvoon. Rikolliselle teolle on suoritettava oikeudenmukainen hyvitys ja oikeuden on toteuduttava. Kuolemanrangaistuksessa on kyse kummastakin, oikeudenmukaisesta tuomiosta sekä uhrin ja omaisten ihmisarvosta. Kuolemanrangaistus on osa sivistynyttä yhteiskuntaa. Sivistynyt yhteiskunta kunnioittaa uhriksi joutuneita ja suojelee kansalaisiaan. Kuolemanrangaistus murhasta ja taposta on sivistynyt, oikeudenmukainen ja ennen kaikkea ihmisarvoa kunnioittava rangaistus. Kuolemanrangaistus lopettaa väkivaltaisen jatkumon lopullisesti. Se antaa rauhan omaisille ja muulle yhteiskunnalle. Kuolemanrangaistus säästää yhteiskunnan kustannuksia ja antaa selkeän viestin äärimmäisen teon äärimmäisestä tuomittavuudesta.

Kuolemanrangaistus on oikeus ja kohtuus.

Lue myös:
Kohtuullista oikeutta Suomalaisittain?
Megan Kanka ja Meganin laki