Monikulttuurisuuden todellisuus - raiskaukset

Suomessa 34% raiskaustuomion saaneista henkilöistä on ulkomaalaisia. Suomen väestöstä 4% on ulkomailla syntyneitä. Suomen väestöstä 3% on ulkomaan kansalaisia. Suomen vankiloissa 15% vangeista on ulkomaalaisia. Pieni 3-4% väestönryhmä tekee yli kolmanneksen kaikista raiskauksista ja melkein viidenneksen kaikista rikoksista.

Tämä on sitä monen ihannoimaa monikulttuurisuutta.

Suurin osa ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista on Lähi-idästä ja muslimimaista tulevien nuorten miesten tekemiä rikoksia. Näissä tilastoissa Irakilaiset miehet ovat saaneet kyseenalaisen kunnian olla kärkipäässä. Kaikista raiskauksista 5% on Irakilaisten tekemiä ja samaan aikaan irakilaisia on Suomen väestöstä ainoastaan 0.1%.

Tilastot osoittavat monikulttuurisuuden suurimman ongelman - arvomaailmoiden eron.  Monikulttuurisuudella tarkoitetaan ajatusta eri kulttuurista tulevien ominaisimpien piirteiden sulautumisesta yhteen. Todellisuudessa kulttuurit eivät koskaan sulaudu osaksi tosiaan. Suurimmat ristiriidat näkyvät kulttuuriperimien erossa ja arvomaailmassa, jotka voivat olla täysin toisistaan poikkeavat. Hyvänä esimerkkinä on Euroopan-laajuisesti leviävä islamilainen kulttuuri, jonka edustamat arvot sotivat räikeästi länsimaisen sivistysyhteiskunnan ominaisempaa kulttuuriperimää ja perimän muodostamaa arvomaailmaa vastaan. Monikulttuurisuus ei ole itseisarvo tai edes ihannoitava tavoitetila.

Monissa kulttuureissa ja maissa, kuten islaminuskossa ja muslimimaissa naisten asema on kaukana siitä mihin länsimaisissa yhteiskunnissa on totuttu. Monelle tämänkaltaisesta vieraasta kulttuurista saapuvalle miehelle suomalainen nainen lyhyessä mekossa tai kireissä farkuissa on vapaata riistaa. Näitä naisiahan sanotaan heidän kulttuurissaan aivan toisella nimellä.

Ruotsissa televisio paljasti toukokuussa karun todellisuuden islamilaisen yhteisön sisäisestä arvomaailmasta. Imaamit antoivat neuvoja pahoinpidellyille ja raiskatuille naisille. Olkaa hiljaa,  älkää puhuko, poliisille ei saa kertoa ja mikä pahinta, väkivaltaa ja raiskausta tulisi sietää. Samat islamilaiset yhteisöt ovat sitoutuneet yhteiskunnan arvoihin. Ovatko? Virallisesti kyllä, käytännössä ei.

Pahinta tässä monikulttuurisuuden ylitsepursuavassa ihannoinnissa on yleisen median ja viranomaisten salailu. Ulkomaalaisten tekemien rikosten tilastoja peitellään ja rikoksista vaietaan. Rikoksen tekijöiden taustaa ei haluta tuoda julkisuuteen. On suorastaan paheksuttavaa korostaa rikoksen tekijän ulkomaalaistaustaa. Herkempien syyttäjien mielestä totuuden kertominen rikoksen tekijän ulkomaalaistaustasta saattaa täyttää tunnusmerkistön kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Huhtikuussa 2012 uutisoitiin laajasti kahdesta Helsinkiläisen koululaisen tekemästä raiskauksesta. Yksikään julkinen media, lehti tai uutinen ei tuonut esille sitä tosiasiaa, että kyseessä oli kaksi Helsinkiläistä ulkomaalaistaustaista nuorta miestä, joiden kulttuurilliseen arvomaailmaan naisten tasa-arvo ei kuuluu. Vasta kun käräjäoikeuden päätös julkisena asiakirjana päätyi verkkolevitykseen suurelle yleisölle selvisi tekijöiden maahanmuuttotaustaisuus.

Miksi maahanmuuttotausta on sitten oleellinen tieto? Siksi, että jos yhteiskunnan virallinen totuus on monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden ihannointi, on monikulttuurisuuden aiheuttamat rajut ristiriidat yhteiskunnassa tuotava rehellisesti myös esiin. Täysin tuomittavasta teostaan huolimatta norjalainen Anders Breivik ei islamisoitumisen ja monikulttuurisuuden vaaroista ollut ihan väärässä.

Ihmisten moninaisuus ja mielipiteiden erilaisuus ovat hyvä asia. Yhteiskunnassa julkinen media ja viranomaiset tekevät suuren virheen yrittäessään suojella vähemmistöjä salaamalla ja pimittämällä tietoa monikulttuurisuuden aiheuttamista vakavista yhteiskunnallisista ongelmista. Kulttuurit eivät ole keskenään tasa-arvoisia eikä kulttuureilla tule koskaan olemaan yhteistä perusarvopohjaa. Monikulttuurisuus itsessään voimistaa vähemmistöterrorismia ja enemmistön oikeuksia, perinteitä ja arvoja poljetaan suvaitsevaisuuden nimissä. Klisee tai ei, Suomessa on oma kulttuurinsa ja maahanmuuttajien on sopeuduttava suomalaisiin tapoihin eikä päinvastoin.

Teoriassa monikulttuurisuus voisi olla ihanteellinen tila eri arvojen yhteiselosta, mutta käytännössä monikulttuurisuus ei ole koskaan toiminut. Mitä nopeammin myönnämme tämän asian ja ryhdymme Suomessa toimiin monikulttuurisuuden vaikutusten pienentämiseksi, sitä onnellisemmaksi yhteiselo suomalaisessa kulttuurissa muiden kanssa muodostuu.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Kuinka kauan vielä?

Rasismin varjolla 

Vihapuhetta

Kuinka kiertää PirateBay estot

DNA (Welho) ja Sonera estivät tällä viikolla asiakkailtaan pääsyn PirateBay palveluun oikeuden määräyksen mukaisesti. Operaattorit valittavat asiasta hovioikeuteen. Helsingin käräjäoikeus määräsi aikaisemmin keväällä myös Elisan sulkemaan pääsyn asiakkailtaan.  Oikeuden päätökset halventavat ja tekevät pilkkaa suomalaisten perusoikeuksilla ja vakavasti rajoittavat vapaata tiedon liikkumista nykyaikaisessa informaatioyhteiskunnassa.

PirateBay on torrent -tiedostojen hakupalvelu joka on keskittynyt tiedon jakamiseen. Hakupalvelusta voi ladata torrent -tiedostoja jotka sisältävät informaation siitä mistä itse ladattava tieto voidaan hakea. Ladattavat tiedostot rakennetaan kasaan tiedostoa jakavien käyttäjien tietokoneilta. PirateBay palvelu ei sisällä laittomaksi väitettyä materiaalia, vaan ainoastaan tiedon siitä, mistä materiaali voidaan hakea. Läheskään kaikki materiaali jota PirateBayn tarjoaa ladattavaksi ei muutoinkaan ole laittomasti levitettyä.

Saman materiaalin jonka voi hakea PirateBayn hakupalvelusta löytyy myös Googlen kautta. Herääkin kysymys, miksi Googlen toimintaa ”laittoman” materiaalin jakamisessa ei haluta rajoittaa? Kaiken lisäksi EU-tuomioistuin on antanut asiassa päätöksen jonka mukaisesti internetoperaattorille ei voida asettaa velvollisuutta liikenteen estämiseksi tiettyyn palveluun, koska tämä menettely loukkaa kansalaisten perusoikeuksia.

PirateBay estot ovat perusoikeuksien vastaisia. Alla on joukko PirateBay linkkejä joita Elisan, Soneran ja DNA (Welhon):n asiakkaat voivat käyttää halutessaan huolehtia omien oikeuksiensa toteutumisesta.

Oikeuslaitoksen päätös PirateBay asiassa on väärä eikä sitä ole tavallisen kansalaisen tarpeen millään tavoin  kunnioittaa.

Kaikki alla olevat linkit toimivat Soneran, Elisan ja DNA:n asiakkaille operaattorin estotoimista huolimatta.

PirateBay
PirateBay
PirateBay
PirateBay
PirateBay
PirateBay 

Lisää pirate proxeja

Tarkistakaa artikkelin kommentit aktiivisten lukioiden antamien ohjeiden osalta. Lisätietoa muista kiertomahdollisuuksista, kuten Tor-clientin käytöstä alla olevista artikkeleista:

Verkkosensuuri saavuttaa Kiinalaiset mittasuhteet Suomessa
Kuinka suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Q&A – Kuuluuko sairauspoissaolon syy työnantajalle?

”Onko työnantajalle pakko kertoa sairauspoissaolon syy? Voiko työterveyshuolto tai –lääkäri antaa diagnoosin sisältävän lääkärintodistuksen vaikka itse en sellaista antaisikaan esimiehelle?”

Sairauspoissaolon syytä, diagnoosia ei ole pakko antaa työnantajalle. Työntekijällä on oikeus jäädä sairauslomalle mikäli lääkäri on katsonut työntekijän työkyvyttömäksi. Työnantajalla on kuitenkin oikeus arvioida sairauspoissaolon syytä erinäisten etuuksien maksamista varten kuten myös sairausloman palkanmaksuvelvollisuuden arvioimiseksi. Ilman diagnoosia tämänkaltainen arviointi voi olla mahdotonta.

Työnantaja ei siis voi kumota lääkärin kirjoittamaa lääkärintodistusta työkyvyttömyydestä ja kieltää henkilöä jäämästä sairaslomalle. Lääkärin kirjoittama todistus työkyvyttömyydestä oikeuttaa aina sairauslomaan. Työnantaja voi kuitenkin kieltäytyä maksamasta palkkaa mikäli lääkärintodistuksessa ei ole mainintaa diagnoosista.

Mikäli olet saanut lääkärintodistuksen muulta kuin työterveyslääkäriltä voi työnantaja määrätä käymään työterveyslääkärin luona lääkärintodistuksen varmistamiseksi. Työnantaja joutuu maksamaan kustannukset jotka ovat syntyneet alkuperäisen lääkärintodistuksen hankkimisesta. 

Työterveyshuollolla, työterveyslääkärillä samoin kuin kellä muulla tahansa terveydenhuollon ammattilaisella tulee olla potilaan kirjallinen suostumus terveystietojen luovuttamiseen työnantajalle. Tämä koskee myös lääkärintodistuksia. Työterveyslääkärisi ei siis saa luovuttaa lääkärintodistusta, diagnoosia tai muutakaan terveydentilaan liittyvää tietoa työnantajalle ilman sinun lupaasi.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Q&A - Saako sairaslomasta tiedottaa työpaikalla
Q&A - Liukuva työaika
Q&A - Huumausainetestit työpaikoilla
Q&A - Työttömällä on oikeus matkustaa
Q&A - Sairastuminen kesälomalla
Q&A - Kesäloma
Q&A - Työsuhde ja kilpailukielto
Q&A - Isännänvastuu

Oikeudenmukaisuus ei toteudu työtuomioistuimissa

Laki työtuomioistuimesta (31.7.1974/646) määrittelee työtuomioistuimen toimivallan. Työtuomioistuin on erikoistuomioistuin joka ratkaisee työntekijöiden työehtosopimuksien ja virkamiesten virkaehtosopimuksien tulkintaan liittyviä riitakysymyksiä. Yksittäisillä henkilöillä ei ole oikeutta ajaa kannetta työtuomioistuimessa. Oikeus kanteeseen on työ- ja virkaehtosopimuksen solmineilla osapuolilla, kuten työntekijöiden ammattiliitoilla tai työnantajia edustamilla liitoilla.

Työtuomioistuin antaa yleensä päätöksensä varsinaisen käsittelyn jälkeen pidettävässä erillisessä neuvotteluistunnossa. Vastoin yleistä länsimaista oikeuskäsitystä työtuomioistuimen päätökset ovat aina lopullisia. Niihin ei voi hakea muutosta valittamalla. Työtuomioistuinkäsittelyn oikeusprosessista puuttuvat siis normaalille oikeuskäytännölle tyypilliset valitusportaat, kuten hovioikeus ja korkein oikeus.

Valitusmahdollisuuden uupuminen työtuomioistuimen päätöksistä vääristää oikeuskäytäntöä mikä näkyy vahvasti puolueellisina päätöksinä. Ammattiliitoissa ja juristipiireissä on yleisesti, mutta hiljaisesti tunnettu tosiasia että työtuomioistuimen päätökset kallistuvat pääsääntöisesti aina työnantajaleirin hyväksi. Työtuomioistuin toimii käytännössä työnantajien kumileimasimena. Tilanne on vastaava vakuutusoikeudessa jossa vakuutusoikeus toimii täysin vakuutusyhtiöiden alaisuudessa ja ohjauksessa.

Tuomioistuinkäsittelyssä perustuslaillinen periaate on, että tuomiosta on pystyttävä valittamaan. Suomalainen oikeuslaitos tekee nykypäivänä karmaisevan määrän virheitä joista osa voidaan oikaista valitusmenettelyn takia. Osaa virheistä ei oikaista koskaan. Edes langettavat päätökset ihmisoikeustuomioistuimesta eivät monesti saa korkeinta oikeutta muuttamaan kantaansa.

Tänä päivänä käräjäoikeudessa käsitellään työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvia päätöksiä. Nykykäytäntö muodostaa suuren ongelman kun täsmälleen samanlaisia riita-asioita käsitellään koko valitusprosessin läpi aina hovi- ja korkeinta oikeutta myöten. Päätökset ovat monesti täysin päinvastaisia kuin työtuomioistuimen tuomiot joista ei voi edes valittaa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Q&A – Saako sairauslomasta tiedottaa työpaikalla?

”Olen pienessä mainosfirmassa duunissa. Siellä nykyisellä esimiehellä on tapana kertoa kaikille kollegoilleni poissaolon syy. Eli tyyliin, XXXXX on sairaslomalla vatsataudin takia, tai ei pääse nyt töihin kun on se ja se tulehdus. Huomautin tästä esimiestä ja hän vain tokaisi että ei kai se sairastuminen nyt mikään salaisuus voi olla. Voiko tämä näin mennä?”

Tieto työntekijän sairauslomalla olemisesta on henkilötietolain tarkoittama henkilötieto. Henkilötietojen käsittelyä koskevat asianmukaisuus- että tarpeellisuusvaatimukset. Lisäksi voidaan katsoa, että työntekijän terveydentilaa kuvaava tieto on henkilötietolain mukaisesti arkaluonteista tietoa jonka käsittely työpaikoilla on siis lähtökohtaisestikin kielletty.

Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijän sairauspoissaolosta ei voi työpaikalla tiedottaa vapaasti. Työnantajalla, esimiehellä, ei ole oikeutta kertoa tai muutoin ilmaista työntekijää koskevaa sairauspoissaolotietoa tai edes sairaslomalta paluupäivää muille yrityksen työntekijöille. Joissakin tapauksissa, mikäli voidaan osoittaa että tieto henkilön sairauspoissaolosta täyttää henkilötietolain tarpeellisuusvaatimuksen, voidaan katsoa että esimiehellä on oikeus antaa tieto sairauspoissaolosta esimerkiksi henkilön lähimmille työkavereille. Tällöinkin kyse on vain tiedosta poissaolon luonteesta, ei itse syystä, eli terveydentilaan liittyvästä arkaluonteisesta tiedosta.

Pääsääntöisesti oikea tapa työpaikoilla on ilmaista henkilön olevan vain poissa, eikä tarkemmin eritellä poissaoloa sairauspoissaoloksi.

Asiasta on olemassa myös tietosuojavaltuutetun kannanotto.

”Työnantajalla ei ole yleistä oikeutta kertoa, muulla tavoin ilmaista tai luovuttaa työntekijää koskevaa sairauspoissaolotietoa, sen syytä tai paluupäivää muille työntekijöille ja kollegoille, vaikka tällainen tieto olisi kenties organisaatiossa yleisesti hyvä tietää.”

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Q&A - Liukuva työaika
Q&A - Huumausainetestit työpaikoilla
Q&A - Työttömällä on oikeus matkustaa
Q&A - Sairastuminen kesälomalla
Q&A - Kesäloma
Q&A - Työsuhde ja kilpailukielto
Q&A - Isännänvastuu

Kuinka kauan vielä?

Kuinka kauan kestää ennen kuin suomalaiset nousevat vastustamaan poliitikkojen, viranomaisten ja oikeuslaitoksen mielivaltaa? Kuinka kauan suomalaisuutta ja suomalaisten oikeuksia saa polkea?

Milloin liika on liikaa?

Suomen oikeuslaitos KKO:n Jussi Halla-aholle langettamalla tuomiolla on polkenut länsimaisen sananvapauden vielä syvemmälle siihen maanrakoon johon sitä on viimeisen kymmenen vuoden ajan vimmalla yritetty puristaa. Pois näkyvistä ja pois ajatuksista. Viimeistään nyt suomalaisille on valjennut, että maahanmuuttoa ja uskontoa ei saa arvostella eikä kritisoida. Totuus pitää salata ja valheista vain yksi voi olla virallinen totuus.

Jussi Halla-ahon poliittisen ajojahdin jälkeen, on entistä selvempää että KKO:n päätöksiä ja toimintaa ei saa vähätellä tai kyseenalaistaa. KKO on kolmas tabu suomalaisten oikeusviranomaisten pelolla ja perusteettomien ihmisoikeusloukkauksien listalla jolla pyritään rajoittamaan ja ohjaamaan kriittistä keskustelussa maahanmuutosta, uskonnosta ja nyt myös korkeimman oikeuden toiminnasta.

Kenellekään oikeusoppineelle tai asiantuntijalle ei ole tullut mieleen että nykyinen oikeusjärjestelmä suomalaisten silmissä on vitsi. Huono vitsi, jonka ytimessä oikeuslaitoksesta on muodostunut arvontakoneisto jonka päätöksistä suurin osa on kaukana kansalaisten yleisestä oikeustajusta. Suomalainen ei ole voinut pitkään aikaan luottaa oikeusjärjestelmään, joten on täysin turhaa edellyttää oikeuslaitokselle auktoriteettia tai kunnioitusta. Kunnioitus pitää ansaita ja oikeusasteet korkeinta myöten ovat menettäneet kansalaisten silmissä kunnioituksen ja arvostuksen jo kauan sitten. Jussi Halla-aho sanoi tämän totuuden ääneen ja sai rangaistuksen ylimielisyydestään. Viranomaisten, tuomareiden, syyttäjien ja poliitikkojen sisäpiiri pyörii ja yksittäiselle ajojahdeille annetaan näennäisen syyttömät kasvot. Tätä totuutta ei voi suomalaisilta kieltää. Oikeuslaitos tuomareineen ei ole ollut koskaan riippumaton. Neuvostokulttuuri juurtui Suomeen tiukemmin kuin kukaan koskaan uskalsi tunnustaa.

Mutta edelleen, milloin liika on liikaa?

Monet poliitikot Jan Vapaavuoresta lähtien kauhistelevat Halla-ahon tilannetta, pitävät tapausta ennennäkemättömänä, turmiollisena ja vaarallisena koko eduskunnan uskottavuudelle. Jussi Halla-aho on syyllistynyt sanan säilällä sivaltamiseen! Samaan aikaan meillä on ministereitä pääministeristä lähtien, poliitikkoja ja kansanedustajia jotka ovat syyllistyneet asiakirjojen väärentämiseen, lahjusten vastaanottamiseen, pahoinpitelyihin, petoksiin, varkauksiin ja rattijuopumuksiin. Jan Vapaavuori on itse tuomittu pahoinpitelystä vankeuteen ja sakkoihin varkaudesta sekä rattijuopumuksesta. Kuka täällä oikein vaarantaa eduskunnan uskottavuuden? Kenellä on varaa heittää ensimmäinen kivi?

Suomessa vallitsee demokratia? Hallitus on muodostettu lillukanvarsille rakennetun keinotekoisen hallitusohjelman myötä eduskuntavaalit hävinneistä puolueista. Kansan tahto ei koskaan toteutunut vaan poliitikot pienissä korruptoituneissa piireissään päättivät jakaa yhteisen hyvän vaalirahoitusta antaiden korporaatioiden ja eliitin mielen mukaisesti. Näennäinen demokratia ei eduskunnassa ole koskaan toiminut. Kansanedustajat eivät voi edustaa itseään ja omaa mielipidettään vaan heidät pakotetaan puolueensa viralliseen linjaan. Virallista linjaa ohjataan taas hallitusohjelmalla jonka juuret löytyvät korruptoituneista poliitikoista, oman edun tavoittelijoista ja yksityisen rahan ja korporaatioiden edustajista.

Suomalaiset eivät ole koskaan halunneet pahenevaa nuorisotyöttömyyttä, syrjäytymistä, vanhusten- ja terveyden huollon alasajoa tai koulujärjestelmän romuttamista ja eriarvoista yhteiskuntaa jossa rikkaat rikastuvat ja köyhien määrä kasvaa. Wahlroosin kaltaisten fanaattisten yli-ihmisten politiikka on ajamassa suomalaisen yhteiskunnan alas jyrkänteeltä. Moni on kysynyt eivätkö poliitikot näe kuinka pahoin suomalaiset voivat? Joukkomurhia, ampumisia, perhesurmia, nuorison syrjäytymistä, väkivaltaa ja pahoinvointia. Eivätkö he näe? Kyllä he näkevät, mutta eivät välitä.

Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen kaltaisia maanpettureita eivät kiinnosta suomalaisen yhteiskunnan ongelmat. He pääsevät ratkaisemaan suuria eurooppalaisia ongelmia jakamalla suomalaisen yhteiskunnan ja kansan rakentamaa hyvää niille jotka eivät ole sitä ansainneet. Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen maalailevat itsestään kuvaa vastuunkantajina vaikka todellisuudessa heidän aikanaan yrityksille ja korporaatioille on annettu valtaa määrätä politiikan suunnasta. Jutta Urpilainen on kuin kesy koira kytkettynä verkkosukilla Jyrki Kataisen johtaman kokoomuksen sängyn laitaan samaan aikaan kun puolue suunnittelee lainsäädäntöä jolla nuorten tulee tehdä töitä kokoomuslaisille yritysjohtajille puoli-ilmaiseksi ja vanhusten ei kuulu laiskistua vaan töissä on jaksettava jopa kaksi vuosikymmentä pidempää. Pääasia että muiden valtioiden lainat ja velat saadaan maksettua.

Vielä kerran kysyn, milloin liika on liikaa?

Pitäisikö se rikkain 1% kuitenkin tappaa jotta enemmistö voisi hyvin? Millä tämä Suomen ja suomalaisuuden tuhoaminen saadaan loppumaan? Onko ainoa mahdollisuus nousta kadulle kapinaan ja jakaa uudelleen valtuudet kuka Suomen asioista saa päättää? Olisiko nuorison aika katsoa peiliin ja lopettaa nykypoliitikkojen harrastama maanpetturuus?

Pitäisikö nuorison viimein kantaa siitä kuuluisaa vastuuta, ottaa niskalenkki asioista ja poistaa varmistin?

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
 KKO:n Halla-aho tuomio on ainutlaatuisen virheellinen
Vihapuhetta
Sananvapautta ja loukattua kunniaa
Sananvapaus murenee, muista suojella itseäsi
Uusi vaihe sananvapauden alasajossa
Verkkosensuuri saavuttaa Kiinalaiset mittasuhteet Suomessa
Illuusio länsimaisista arvoista
Miten suojautua viranomaisten mielivallalta ja urkinnalta

KKO:n Halla-aho tuomio on ainutlaatuisen virheellinen

KKO on jälleen polkenut suomalaisten oikeuksia sananvapauteen. Vuosi toisensa jälkeen Suomen valtio saa tuomioita sananvapauteen liittyvistä ihmisoikeusrikoksista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja siitä huolimatta sanan- ja mielipiteen vapautta rajoittava linja jatkuu. Näyttää siltä, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei mikään ole muuttunut sitten 1960-luvun Hannu Salaman.

Suomessa on kaksi tabua yli kaiken joita missään tapauksessa eikä missään olosuhteissa saa arvostella: uskonto ja maahanmuutto. Halla-aho sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta arvostellessaan islamin uskoa pedofiliuskonnoksi sekä tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan arvioidessaan islaminuskoisten maahanmuuttajien piirteitä.

Uskonnot ovat kautta ihmiskunnan historian olleet yksi pahimmista kärsimyksen aiheuttajista. Uskontojen varjolla oikeutetaan väkivaltaa, kärsimystä ja terrorismia. Kristinuskon nimissä on tapettu ihmisiä jo ristiretkien aikana. Helluntaiseurakunnassa käytetään lapsia ja nuoria hyväksi. Katolinen kirkko on syyllistynyt lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Islamin uskontoon on puolestaan kuulunut alusta lähtien lapsimorsiamet. Profeetta Muhammadin Aisha vaimo oli 9 -vuotias. Yleisen käsityksen mukaan lapsimorsiamet silloin ja nykypäivänä ovat osoitus pedofiliasta. Islamin uskonnon yhtenä peruspilarina on pitää esikuvana profeetta Muhammadia ja hänen oppejaan ja jokaisen tehtävä on jäljitellä profeetan tapaa elää. Nyt voi tietysti ajatella, että Islamin uskonto on muuttunut ja pedofilian kauheudet ovat kadonneet vuosisatojen myötä. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Tämän osoitti Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab todetessaan vuonna 2009 että 13 vuotta on sopiva ikä tytöille avioitua. Kaiken lisäksi hän yritti vielä puolustautua kritiikiltä toteamalla, että osassa islamilaisia maita lapsiin sekaantumisesta avioliiton ulkopuolella saa jopa kuolemanrangaistuksen. Tämäkö siis oikeuttaa pikkutyttöjen väkisin naittamisen vanhoille miehille raiskattavaksi? Minkälainen uskonto pakottaa leikki-ikäiset tytöt avioliittoon vanhojen miesten seksileluiksi? Kun lukee uutisia lapsimorsiamien kohtaloista arabimaissa ei voi kuin kysyä mikä voi olla vielä sairaampaa? Jos uskonto sallii pedofilian, on ainoastaan kirjoitustekninen kysymys puhutaanko uskonnosta jossa vallitsee myötämielisyys pedofiliaan vai pedofiliauskonnosta.

KKO totesi että vihapuheen kaltaiset lausumat eivät nauti sananvapauden suojaa. Ongelma tietysti on siinä että vihapuheelle ei löydy todellista määritelmää, vaan vihapuheeksi voidaan käytännössä määritellä mitä tahansa mikä pelottaa kuulijaa. Loukkaamistarkoituksen täyttyminen on toinen määritelmä uskonrauhaan liittyvässä lainsäädännössä. Voiko oikeasti enää arvostella uskontoja jos toisen osapuolen loukkaantuminen voidaan katsoa näytöksi loukkaavassa tarkoituksessa esitetystä mielipiteestä? Sama tilanne koskee kiihottamisessa kansanryhmää vastaan. Mistä lähtien mielipiteen, jopa kärkkään ja provosoivan, kertominen on ollut kiihottamista? Miksi enemmistöä saa arvostella mutta ei vähemmistöä? Kun islamilaiset uskonoppineet nimittelevät suomalaisia juopoiksi eikö se ole kiihottamista kansanryhmää vastaan? Ainakin minä loukkaannuin siitä, joten tunnusmerkistö täyttyy. Toisaalta, eikö imaami Khodr Chehabin kannanotot lapsimorsiamien, eli pedofilian puolesta, täyty rikoksentunnusmerkistön yllyttämisestä rikokseen? Ainakin se saa normaalit ihmiset oksentamaan.

Mikään ei ole täysin mustaa tai valkoista. Sananvapaus on loukkaamaton arvo josta ei pidä tinkiä, eikä varsinkaan silloin kuin mielipide eroaa omasta. Voltairen sanoi aikoinaan: "Olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi". Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa todetaan selkeästi, että sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia tietoja tai ajatuksia, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.

Toivotamme Jussi Halla-aholle voimia ja rohkeutta jatkaa valitsemallaan tiellä. Jussi Halla-aho on KKO:n päätöksen perusteella jälleen yksi oikeusmurhan uhri Suomalaisessa arvontakoneistossa. Toivottavasti Halla-aho vie asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Sieltä ei ole odotettavissa mitään muuta kuin yksi ainoa lopputulos - jälleen yksi tuomio Suomen valtiolle ihmisoikeuksien perimmäisen arvon, sananvapauden loukkaamisesta.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Vihapuhetta
Sananvapautta ja loukattua kunniaa
Sananvapaus murenee, muista suojella itseäsi
Uusi vaihe sananvapauden alasajossa
Verkkosensuuri saavuttaa Kiinalaiset mittasuhteet Suomessa
Illuusio länsimaisista arvoista
Miten suojautua viranomaisten mielivallalta ja urkinnalta

Lakiehdotus kieltäisi perustuslain vastaisen yksityisen pysäköinninvalvonnan

Yksityiset pysäköinninvalvontaa harjoittavat yritykset ovat oikeusministeriötä sekä eräitä yksittäisiä kansanedustajia lobbaamalla jo vuosia pyrkineet saamaan aikaiseksi toimintaa säätelevän lain, jossa ajoneuvon omistaja tai haltija asetettaisiin vastuuseen ajoneuvon kuljettajalle määrätyistä yksityisoikeudellisista pysäköinninvalvontamaksuista samalla tavalla, kuin ajoneuvon omistaja tai haltija nykyään vastaa julkisista, poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvonnan määräämistä pysäköintivirhemaksuista. Koska yksityinen pysäköinninvalvontamaksu ei ole lakiin perustuva seuraamus, vaan se perustuu osapuolten väliseen sopimukseen, ei tällaista maksua voida tietenkään vaatia keneltäkään muulta, kuin maksua vaativan kanssa sopimuksen tehneeltä luonnolliselta henkilöltä eli ajoneuvon ehtojen vastaisesti pysäköineeltä kuljettajalta.

Haltijavastuun toteuttava laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta olisi tietenkin valvontayritysten mieleen, mutta ajoneuvon omistajan tai haltijan asettaminen vastuuseen toisen henkilön tekemistä yksityisoikeudellisista sopimuksista on jo ajatuksena absurdi. Yhtä absurdi ja täysin sopimaton on myös pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten nykyinen käytäntö osoittaa väittämäänsä sopimussuhteeseen perustuvat maksuvaatimuksensa ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle tai haltijalle ja vaatia tätä ilmoittamaan ajoneuvon väärin pysäköinyt kuljettaja tai maksamaan vaadittu maksu itse. Ajoneuvojen omistajilla tai haltijoilla ei tietenkään ole minkäänlaista velvollisuutta antaa näille yrityksille mitään tietoja siitä, kenelle he ovat mahdollisesti ajoneuvoaan lainailleet, saati sitten ottaa vastatakseen toisten sopimusvelvoitteista. Pelkkä ajoneuvon omistaminen tai sen haltijana oleminen ei riitä presumoimaan tämän henkilön kuljettavan ajoneuvoaan aina itse. Käytäntö, jossa näitä maksuvaatimuksia osoitetaan ajoneuvojen omistajille tai haltijoille ilman minkäänlaista näyttöä siitä, että tämä henkilö olisi todellisuudessa myös pysäköinyt ajoneuvonsa pysäköintiehtojen vastaisesti väitetyn sopimuksen synnyttävällä tavalla, on sopimaton ja lähestyy petoksen tunnusmerkistön täyttymistä.

Pysäköinninvalvontayritysten tueksi ilmaantui hyvin yllättäen myös kuluttajavirasto, joka vuonna 2007 teki oikeusministeriölle aloitteen yksityisen pysäköinninvalvonnan säätelytarpeen selvittämiseksi. Vaikka kuluttajavirasto toikin alalle lainsäädäntöä toivovassa aloitteessaan ilmi huolensa julkiselle vallalle kuuluvien tehtävien liukumisesta yksityisten toimijoiden hoidettavaksi sekä tähän liittyvät oikeusturvaongelmat, se tyytyi kuitenkin vain toivomaan tilanteen selkeyttämistä lainsäädännöllä sen sijaan, että se olisi kuluttajien edun edellyttämällä tavalla vaatinut koko perustuslain vastaisen toiminnan yksiselitteistä kieltämistä.

Alalla toimivien yritysten sekä niiden tueksi asettuneen kuluttajaviraston lobbauksen seurauksena oikeusministeriössa aloitettiin yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lain valmistelu ja annettiin tätä koskeva lakiesitys. Eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka on maamme ylin perustuslakia tulkitseva elin, antoi lakiesityksen johdosta kuitenkin lausunnon (PeVL 57/2010 vp), jonka mukaisesti esitettyä lakia ei voitu säätää, koska laki olisi merkinnyt merkittävää julkisen vallan käyttöä tarkoittavien tehtävien antamista muulle kuin viranomaiselle, joka on perustuslain 124 §:n mukaan kiellettyä. Tämän perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella eduskunta hylkäsi lakiesityksen maaliskuussa 2011.

Eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa sisällytettiin hallitusohjelmaan tavoite, jonka mukaisesti vaalikaudella tultaisiin säätämään laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Asia otettiin oikeusministeriössä uuteen valmisteluun. Nyt oikeusministeriön työryhmä on saanut valmiiksi uuden lakiluonnoksen, joka on lähetetty lausuntokierrokselle. Pysäköinninvalvontaa koskevat uudet säännökset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2013, jos eduskunta näin päättää.

Kansalaisen kannalta keskeisin uuden lain mukanaan tuoma uudistus olisi, että ”pysäköinninvalvontamaksuista” sopimusoikeudellisina seuraamuksina luovuttaisiin. Vastedes kunnan pysäköinninvalvoja tai poliisi voisivat käyttää valvonta-avustajinaan tähän luvan saaneita henkilöitä tai yrityksiä, jotka voisivat tehdä viranomaiselle esityksen seuraamuksen määräämiseksi. Valvonta-avustajan tekemästä esityksestä voisi kunnan pysäköinninvalvoja tai poliisi määrätä joko pysäköintivirhemaksun tai kirjallisen huomautuksen. Lakiluonnoksen selkeä lähtökohta on, että yksityisille ei voida antaa itsenäistä toimivaltaa määrätä seuraamusta pysäköintivirheestä.

Pysäköintivirheen, joka ei aiheuta tai ole omiaan aiheuttamaan vaaraa ja joka ei siten edellytä poliisin määräämää varsinaista sakkorangaistusta, seuraamuksena olisi siis rangaistuksenluonteinen hallinnollinen seuraamusmaksu nimeltä pysäköintivirhemaksu. Tämä seuraamus määrättäisiin niin yksityisillä kuin julkisillakin alueilla tapahtuvasta virheellisestä pysäköinnistä ja riippumatta siitä, onko pysäköintivirheen havainnut viranomaista avustava luvansaanut valvonta-avustaja vai viranomainen itse. Seuraamuksen virheellisestä pysäköinnistä määräisi kuitenkin aina virkavastuulla toimiva virkamies. Pysäköintivirhemaksu olisi suoraan ulosottokelpoinen ja sitä koskevaan päätökseen voisi hakea oikaisua kunnan pysäköinninvalvojalta, oikaisuvaatimusta koskevaan päätökseen voisi hakea muutosta hallinto-oikeudelta ja hallinto-oikeuden päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos se myöntää asiassa valitusluvan. Tältä osin menettely olisi siis samanlainen, kuin se on nykyäänkin viranomaisen määräämien pysäköintivirhemaksujen kohdalla.

Pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten nykyisen ansaintalogiikan uusi laki romuttaisi täysin. Pysäköintivirhemaksuista saatavat tulot menisivät valtiolle tai, kunnissa joissa toimii kunnallinen pysäköinninvalvonta, kyseiselle kunnalle. Kunta, poliisi ja valvonta-avustaja voisivat kuitenkin keskenään sopia pysäköinninvalvonnassa avustavalle mahdollisesti maksettavasta korvauksesta. Lakiluonnoksen perusteluissa onkin arvioitu ehdotetulla lailla olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten kannalta. Yhtäältä lupamenettelyistä ja työntekijöiden perehdyttämisestä tulisi aiheutumaan niille kustannuksia, toisaalta niiden tulonmuodostus tulisi muuttumaan. Oikeusministeriön työryhmän arvion mukaan laki johtaisi alalla toimivien yritysten huomattavaan vähentymiseen.

Ehdotettua lakia voidaan pitää erinomaisena edistysaskeleena siinä suhteessa, että laki voimaan tullessaan vihdoinkin lopettaisi vallitsevan, perustuslain vastaisen käytännön, jossa yksityiset toimijat määräävät seuraamuksia pysäköintivirheiden johdosta. Luvaton pysäköinti yksityisellä alueella ei ole rikkomus vain tämän alueen haltijaa vastaan, vaan se on ennen kaikkea rikkomus yhteiskuntaa ja sen sääntöjärjestelmää vastaan. Pysäköinnin valvonta ja seuraamusten määrääminen rikkomusten johdosta on nimenomaan yhteiskunnan, siis julkisten viranomaisten tehtävä. Aivan samalla tavalla myymälävarkaudetkin ovat poliisiasioita, vaikka ne kohdistuvatkin yksityiseen omaisuuteen. Oikeusvaltiossa rangaistukset ja rangaistuksenluontoiset muut seuraamukset määrää viranomainen, ei yksityinen voittoa tavoitteleva yritys.

Ehdotettu laki osoittaa myös yksiselitteisesti, että korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2010:23, jonka mukaan ajoneuvon kuljettaja oli pysäköidessään hyväksynyt pysäköintiä koskevan sopimuksen ja oli tämän sopimuksen perusteella velvollinen suorittamaan valvontayhtiön vaatiman maksun, on pidettävä ainutlaatuisen virheellisenä. Korkein oikeus arvioi asiaa yksinomaan sopimusoikeudellisena kysymyksenä ja se unohti tässä yhteydessä asian laajemman tarkastelun perustuslain näkökulmasta. Useat perustuslakiasiantuntijat arvostelivat kyseistä tuomiota heti tuoreeltaan kovin sanoin katsoen, että korkein oikeus käveli ratkaisullaan yli perustuslain. Nyt siis myös oikeusministeriö on ottanut saman kannan ja pyyhkii korkeimman oikeuden sanotulla ennakkopäätöksellä lattiaa. On selvää, että oikeustieteen tutkijat tulevat pitkällä aikavälillä ihmettelemään tuomiota KKO 2010:23 ja sen kelvottomia perusteluja. Tuomio tulee erottumaan omituisena poikkeuksena muuten suhteellisen johdonmukaisesti kehittyvän oikeuskäytännön joukossa.

Erityisen ikävää asiassa on, että aikaisemmin sekä Vantaan käräjäoikeus että Helsingin hovioikeus osuivat samaa asiaa koskeneissa yksimielisissä tuomioissaan täysin oikeaan, eikä koko vuosia kestänyttä, jo farssin piirteitä saavuttanutta kiistaa olisi koskaan edes syntynyt, jos korkein oikeus ei olisi päätynyt asiassa päinvastaiseen, sittemmin ainutlaatuisen virheelliseksi osoittautuneeseen ratkaisuunsa.

Oikeusministeriön laatimaa lakiluonnosta voidaan kuitenkin myös arvostella. Se on nimittäin pahimmanlaatuinen kompromissi yhtäältä poliittisesti asetetun tavoitteen (hallituspuolueiden sitoutuminen yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lain säätämiseen hallitusohjelmassa) sekä perustuslain asettamien rajoitusten (PL 124 §) välillä. Lakiesitys tuo mukanaan melkoisesti lisää byrokratiaa eikä se ole omiaan edistämään yksityisen pysäköinninvalvonnan toimintaedellytyksiä, vaan se päin vastoin rajoittaa niitä, mikä tässä tapauksessa tietenkin onkin tarpeen. Voidaan kuitenkin kysyä, onko tällaisen lain säätäminen lainkaan mielekästä. Samaan tai parempaan lopputulokseen päästäisiin paljon yksinkertaisemmin sillä, että yksityinen pysäköinninvalvonta kiellettäisiin kokonaan ja julkista pysäköinninvalvontaorganisaatiota vastaavasti tehostettaisiin siten, että se kykenisi asianmukaisesti huolehtimaan sille asetetuista tehtävistä. Tämä ei vaatisi lisää taloudellisia resursseja, sillä pysäköinninvalvonta on yksi niitä harvoja kunnallisia toimialoja, jotka tuottavat kunnille enemmän rahaa, kuin toimintaan menee. Jos tavoitteeksi asetetaan nollatulos, kunnallinen pysäköinninvalvonta kykenee varmasti tehokkaampaan pysäköinninvalvontaan kuin yksityinen, voittoa tavoitteleva yritys. Lisäksi pysäköinninvalvonnan säilyttäminen yksinomaan viranomaistoimintana palvelisi sitä tavoitetta, että kertyvillä varoilla valvontaa olisi mahdollista kohdistaa tasapuolisemmin myös niille alueille, joilla sen enempää kunnallinen kuin yksityinenkään pysäköinninvalvonta ei pysty toimimaan kannattavasti. Yksityinen pysäköinninvalvonta ei kykene näiden alueiden ongelmia ratkaisemaan, vaan se päin vastoin heikentää julkisenkin valvonnan toimintaedellytyksiä kuorimalla kermat päältä suurimpien kaupunkien keskustoissa, missä toiminta on erityisen kannattavaa, jolloin julkinen pysäköinninvalvonta joutuu keskittymään ”heikommin kannattaville” alueille.

Valitettavasti tällaisiin järkeviin ratkaisuihin ei yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa yleensä pystytä. Hallitusneuvotteluissa laadittavasta hallitusohjelmasta, joka siis kasataan kokoon muutamien hektisten viikkojen aikana heti vaalien jälkeen, on Suomessa muodostunut jonkinlainen kallioon hakattu normi, josta ei voida hallituskaudella poiketa, vaikka tämä myöhemmin järkevämmäksi havaittaisiinkin. Kun hallituspuolueet ovat kerran päättänet, että tällainen laki on saatava, niin virkamiehet laativat sellaisen lakiesityksen, mitä poliittiset päättäjät haluavat. Lopputuloksena on juuri tämänkaltaisia, valtavasti tarpeetonta byrokratiaa aiheuttavia kompromisseja sen sijaan, että asiassa edettäisiin kokonaisvaltaisesti järkevimmällä tavalla, tässä tapauksessa siis yksinkertaisesti ajatus yksityisestä pysäköinninvalvonnasta toteuttamiskelvottomana unohtaen.

Jos yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva laki oikeusministeriön laatiman luonnoksen mukaisena aikanaan eduskunnassa säädetään, päättää se korkeimman oikeuden ja sen kantaa myötäilevän, asiaa puhtaasti sopimusoikeuden näkökulmasta tarkastelevan koulukunnan sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja valtiosääntöoppineiden välisen pitkään jatkuneen riidan nykymuotoisen yksityisen pysäköinninvalvonnan laillisuudesta. Korkein oikeushan tuli päätöksellään luoneeksi toimivaltaperusteen, joka tosiasiallisesti salli merkittävää julkisen vallan käyttöä tarkoittavien tehtävien luisumisen yksityisiin käsiin. Tällaisen uuden toimivaltaperusteen luominen kuuluu oikeusvaltiossa tietenkin lainsäätäjälle, ei tuomoistuimelle. Moni uusi yrittäjä on tuon korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen ryhtynyt pysäköinninvalvonta-alalle kuvitellen, että korkeimmalla oikeudella olisi Suomessa joku oikeus tällaisia toimivaltaperusteita luoda ja että sen antamat ennakkopäätökset olisivat ikuisia ja muuttumattomia. Nyt lainsäätäjä on, aivan niin kuin sen kuuluukin, ottamassa yksityisiltä pysäköinninvalvontayrityksiltä pois tämän toimivallan, jota niille ei alun perinkään olisi pitänyt antaa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Q&A - Yksityisten pysäköintivalvontamaksujen korotukset
Suomen Parkkivartija Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Q&A - Miten reklamoin yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta?
Yksityinen pysäköinninvalvonta kriisissä
Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Korkeimman oikeuden presidentin harkinta petti yksityissakkoasiassa
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Valuuko yksityinen pysäköinninvalvonta rikollisten käsiin ?
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottomasti perusteltu

Q&A - Yksityisten pysäköintivalvontamaksujen korotukset

"Ihmettelen vain että voiko nämä yksityiset pysäköintivalvontayhtiöt korottaa maksujaan miten sattuu. Nyt näyttää siltä että suurimmalla osalla on 60 euroa korjattu kyltteihin ja löytyy yksi yritys joka perii jo 90 euroa virheellisestä pysäköinnistä. Eikö näissä maksuissa ole mitään rajaa? "
 

Maksujen korotuksilla ei ole merkitystä koska yksityisiä pysäköintivirhemaksuja ei pidä, eikä tarvitse maksaa.

Yksityiset pysäköintivalvontayhtiöt perustavat toimintansa vapaaseen sopimusoikeuteen eli katsovat tehneensä sopimuksen ajoneuvon kuljettajan kanssa silloin kun ajoneuvo on ajettu pysäköintialueelle. Suomessa on täysi sopimusvapaus. Pysäköintiyhtiö voi siis kirjata sopimustekstiinsä, pysäköintialueella ilmenevään kylttiin, minkä summan haluaa. Juridista estettä ei ole.

Suomessa on kuitenkin lainsäädäntöä joka rajoittaa sopimusten tulkintaa riitatapauksissa. Esimerkiksi yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevat sopimukset ovat elinkeinoharjoittajan ja yksityishenkilön välisiä, joten sopimusehtojen tulkinnassa käytetään kuluttajansuojalain määräyksiä. Muun muassa tämän takia yksityisen pysäköinninvalvonnan väittämää käännettyä todistustaakka ei voi soveltaa yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Kuluttajan ei tarvitse esittää todisteita siitä kuka ajoneuvon alueelle ajoi tai kuka teki sopimuksen. Tämä velvollisuus on yksiselitteisesti pysäköintivalvontayhtiöllä. Tästä on olemassa lokakuulta 2011 ja helmikuulta 2012 kuluttajariitalautakunnan yksimieliset päätökset. Saman kannan ovat ottaneet kaikki oikeusasteet myös kuuluisassa ParkCom oikeudenkäynnissä.

Pysäköinninvalvonta kuuluu lain mukaisesti vain viranomaisten toimivaltaan. Yksityinen pysäköinninvalvonta on siis perustuslain vastaista. Perustuslain vastaisuudesta on toki toisenlaisiakin tulkintoja, mutta yksi asia on kuitenkin varma. Yksityistä pysäköinninvalvonta maksua ei kuulu, ei tarvitse eikä pidä mennä maksamaan. Maksusta pääsee eroon kun kiistää toimineensa kuljettajana ja pyytää valvontayhtiötä ohjaamaan maksunsa oikealle sopimuskumppanille, ajoneuvoa kuljettaneelle henkilölle. Mikäli valvontayhtiö ei tiedä sopimuskumppaniansa, se ei ole ajoneuvon omistajan tai haltijan ongelma.

Kuluttajariitalautakunta on todennut yksimielisesti:

”Toisin kuin lakiin perustuvan pysäköintivirhemaksun kohdalla, maksuvelvollisuus ei synny automaattisesti vielä sillä perusteella, että pysäköinninvalvoja vaatii maksua. Yksityistä valvontamaksua ei voida määrätä yksipuolisesti, mikä on tunnusomaista julkisen vallan käytölle. Vaatimuksen kohteen ei tarvitse kuin kiistää maksun oikeellisuus, jonka jälkeen valvontayhtiön on haettava tuomio tai päätös saadakseen vaatimuksensa voimaan. Näyttötaakka maksun oikeutuksesta on maksua vaativalla, ei maksun kohteella niin kuin pysäköintivirhemaksussa. Lautakunta totesi, että asiassa ei ollut kyse pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa tarkoitetusta maksusta, josta vastasi myös ajoneuvon omistaja tai haltija. Maksu ei perustunut kyseiseen lakiin, vaan väitettyyn sopimukseen. Velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste. Asiassa ei ollut näytetty, että vastoin kuluttajan kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun. ”

Yksityisen pysäköinninvalvonnan asiaa on käsitelty runsaasti blogissa eikä mikään ole asiassa vuosien kuluessa muuttunut.  Yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei pidä maksaa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lisätietoa seuraavista artikkeleista:

Suomen Parkkivartija Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa

Q&A - Miten reklamoin yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta?
Yksityinen pysäköinninvalvonta kriisissä
Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Korkeimman oikeuden presidentin harkinta petti yksityissakkoasiassa
KKO:n yksityisestä pysäköinninvalvonnasta annettuun tuomioon haetaan purkua
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Valuuko yksityinen pysäköinninvalvonta rikollisten käsiin ?
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottomasti perusteltu
Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta KKO:n päätös

Onko rikosilmoitus sama asia kuin tutkintapyyntö?

Tutkintapyyntö ja rikosilmoitus ovat esitutkintaprosessin vireillepanotoimia. Näiden ilmoitusten perusteella voidaan käynnistää esitutkinta, jos poliisi arvioi ilmoituksen perusteella syytä epäillä rikosta. Poliisin on aina vastaanotettava ja kirjattava tutkintapyyntö tai rikosilmoitus. Poliisi ei voi kieltäytyä ilmoituksen vastaanottamisesta.

Esitutkinta on menettely jossa poliisi pyrkii selvittämään rikokseksi epäillyn tapahtuman olosuhteet. Poliisitutkinnalla puolestaan tarkoitetaan poliisin toimittamaa muuta tutkintaa kuin rikoksen esitutkintaa. Poliisitutkinta voi olla esimerkiksi henkilön katoamisen tai kuolemansyyhyn liittyvä tutkinta. Mikäli poliisitutkinnassa ilmenee viitteitä rikoksesta, käynnistetään esitutkinta.

Yleinen harhaluulo kansalaisten keskuudessa on ollut, että tutkintapyynnön tekeminen, vaikka aiheettomasti, ei voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin kuten kunnianloukkaukseen. Tämän väitetään johtuvan siitä, että tutkintapyyntö on menettely selvittää onko rikosta tapahtunut. Ketään ei siis syytettäisi rikoksen tekemisestä, toisin kuin rikosilmoituksessa.

Käytännössä rikosilmoituksella ja tutkintapyynnöllä ei ole eroa. Myös aiheettomasta tutkintapyynnöstä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tästä on esimerkkinä korkeimman oikeuden päätös KKO:2006:10 jossa henkilö oli tehnyt tutkintapyynnön poliisille toisen henkilön väitetyistä seksuaalirikoksista. Korkeimman oikeuden tuomion perusteella henkilön katsottiin syyllistyneen kunnianloukkaukseen.

Länsimaisen oikeuskäsityksen ja ihmisoikeuksiin kuuluvan keskeisen periaatteen mukaisesti jokainen rikoksesta epäilty on syytön kunnes tuomioistuin oikeudenkäynnin päätteeksi toisin päättää. Ainoastaan tuomioistuimella on valta kumota syyttömyysolettama. Poliisi ei siis käytännössä koskaan tutki "rikoksia" vaan ainoastaan epäiltyjä rikoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan henkilö, edes poliisi tai syyttäjä ei voi todeta rikosta tapahtuneen. Rikoksen voidaan katsoa tapahtuneen ainoastaan tuomioistuimen päätöksellä. Poikkeuksena tästä on rangaistusmääräysmenettely jolloin poliisi tai syyttäjä voi todeta rikoksen tapahtuneen ja määrätä rangaistuksen. Rangaistusmääräysmenettelyssä voidaan määrätä ilman oikeudenkäyntiä päiväsakkorangaistus, jos teosta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Tämä edellyttää myös että rikoksesta epäilty myöntää rikoksen.

Koska poliisi ei koskaan tutki rikoksia, vaan ainoastaan epäiltyjä rikoksia on poliisille jätetty rikosilmoitus aina teknisesti tutkintapyyntö jossa poliisi selvittää onko rikosta mahdollisesti tapahtunut, eli onko syytä epäillä rikosta. Jos poliisi löytää todisteita tai viitteitä rikoksesta asia etenee aikanaan syyttäjälle ja mahdollisesti myös tuomioistuimeen joka viime kädessä päättää onko rikosta tapahtunut.

Rikosilmoitusta ja tutkintapyyntöä voidaan pitää edellä mainituin perustein samana asiana.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös
Q&A - Saako poliisille valehdella
Rikosilmoituksia ja esitutkintaa
Rangaistavuus
Pitääkö poliisille paljastaa kovalevyn suojauksen purkuavain
Megan Kanka ja Meganin laki