Luin koskettavan, julkaisemanne lukijan artikkelin ”
Tapan mieluimmin itseni”. Artikkelissa kerrottiin konkreettisesti vanhusten hoidon ongelmista. Erityisesti sydäntä riipaisi tarinan viimeinen lausahdus:
”
Tapan itseni mieluimmin kuin joudun vanhainkotiin Suomessa. Kun aika tulee, tämä teko on kunnioitus elämää kohtaan. Kuolema on parempi kuin elämän loppuvuodet suomalaisessa vanhustenhoidossa.”
Tämä kiteyttää koko karmeuden muutamaan lauseeseen. Se saa itkemään. Tähän on Suomessa tultu.
Entä ne vanhukset jotka sairastuvat vakavasti ja lähiomainen pakotetaan yhteiskunnan toimesta omaishoitajaksi?
Omaishoitaja tarkoittaa henkilöä joka päätoimisesti kotona hoitaa lähiomaistaan, yleensä puolisoa joka on vakavasti sairas. Hoito voi olla äärimmäisen kuormittavaa, raskasta ja monesti ylivoimaista jo sen takia että hoitaja on myös iäkäs ja huonossa kunnossa. Varmasti moni puolisonsa hoitaisi kotona, mutta reaalimaailman todellisuus ja hoidon raskaus vievät voimat ja oman terveyden. Yhteiskunnalle tämä sopii hyvin. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kaksi raatoa pois yhteiskunnan rattaista.
Olen 72 -vuotias. Olen huonossa kunnossa. Kävelen sauvoilla. Minulla on sydänvika. Jalat on leikattu kahdesti. En pysty nostamaan raskaita esineitä, en kunnolla kumartumaan enkä pysty kävelemään pitkiä matkoja. Minulla on asiat oikeastaan hyvin.
Vaimoni on sänkypotilas. Hän on hyvin huonossa kunnossa. Hän ei pysty peseytymään tai käymään wc:ssä ilman apua. Hän ei pysty kävelemään ilman tukea. Hänellä on paniikkikohtauksia, pelkoa ja ahdistusta. Vaimoani hoidettiin ongelmien alkaessa ensin sairaalassa. Kävin katsomassa häntä joka päivä. Muutaman viikon kuluttua sairaala kotiutti hänet. Papereissa luki ”
potilaan puoliso hoitaa kotona”.
Hoitaisin mielelläni, rakastan häntä yli kaiken ja naimissa olemme olleet yli 45 vuotta. En en pysty, en jaksa. En pysty nostamaan häntä sängystä, en pysty vaihtamaan hänen vaatteitaan enkä auttamaan häntä kylpyhuoneeseen. Yritin parhaani ja soitin sairaalaan. Ei apua. Soitin lopulta ambulanssin hakemaan. Hakivat kahdeksi päiväksi ja palauttivat kotia. Puoliso voi hoitaa.
Sosiaaliavusta ei ole mitään hyötyä. Tilanne olisi eri jos hän asuisi yksinään. Silloin sairaala ei voisi lähettää häntä kotia syyllistymättä heitteillejättöön ja kaupungin olisi etsittävä hänelle hoitopaikka. Mutta kun puoliso on kotona, puoliso hoitaa. En pysty. En pysty vaikka kuinka haluan. Miksi kukaan ei auta? Tunnen suunnatonta syyllisyyttä siitä että en pysty olemaan avuksi.
Sairaalassa ei otettu kantaa koko asiaan. Siellä potilasasiamieheksi itseään tituleerannut koppava keski-ikäinen nainen vain jankutti kuinka sairaalassa ei pidetä potilaita jos se ei ole välttämätöntä ja omaisten tehtävä on hoitaa kotona. Kyllä, ymmärrän sen että sairaala ei ole pitkäaikainen hoitopaikka, mutta kun kuntakaan ei järjestä hoitoa. Kunta käskee soittamaan sairaalaan kun ei heillä ole rahaa, määrärahat vanhustenhoitoon on käytetty, pitäisi nyt kuulemma vain jaksaa.
Sosiaaliviraston parikymppinen naikkonen jopa kyseenalaisti minun rakkauteni ja sitoutumiseni vaimooni ja piti minua itsekkäänä mukavuuden haluisena ja välinpitämättömän ihmisenä. Käskin hänen pitää turpaansa kiinni ja puhua vasta sitten kun hänellä itsellään puoli vuosisataa yhteiselämää toisen ihmisen kanssa. Oli kuin tyhjille seinille olisi puhunut.
Yhdessä vaiheessa ajattelin tappaa itseni. Jos kuolisin, vaimoni jäisi yksin ja hoitojärjestelmän olisi pakko järjestää hänelle hoito. En tappanut. Keksi paremman keinon. Erosin vaimostani.
Vuokrasin pienen yksiön alle puolen kilometrin päästä. Siirsin kirjat pois. Soitin ambulanssin ja sain vaimoni sairaalaan. Sairaalasta taas muutaman päivän päästä soitettiin ja sanottiin että vaimoni kotiutetaan. Kerroin että hän ei pysty käymään yksin tarpeillaan, hän ei pysty tekemään ruokaa eikä nousemaan ylös sängystä. Me olemme eronneet enkä asu kotona.
Hiljaisuus oli täydellinen. Hoitopaikka vanhustenhoitolaitoksesta järjestyi viikossa. Asunto myytiin. Käyn tapaamassa vaimoani päivittäin. Rakastan häntä edelleen. Suomalainen yhteiskunta ei.
Minulla on vain yksi ohje teille. Erotkaa ajoissa. Jos kummatkin olette huonossa kunnossa jää vain kaksi mahdollisuutta jotka Suomalainen hyvinvointi yhteiskunta tarjoaa.
Tapa itsesi tai eroa!
LUKIJAN ARTIKKELI - oikeusjakohtuus.blogspot.com
Lue myös:
Tapan mieluummin itseni
Lue:
Omaishoitajat
