Vaapaamatkustajat

Lasten rokottaminen erilaisia tarttuvia tauteja, kuten rokkoja vastaan, on yleinen käytäntö Suomessa. Rokotteet sisältävät yleensä heikennettyä tai kuollutta taudinaiheuttajaa, joka lapsen elimistöön joutuessaan käynnistää puolustusjärjestelmän ja ajanmittaan elimistö kehittää immuunin kyseistä tautia vastaan. Laajoilla rokotuksilla on saatu aikaan taudinaiheuttajan häviäminen kokonaan tai vähintään katkaistu taudinaiheuttajan tarttuminen ihmisestä toiseen ja sitä kautta estetty epidemiaan tai jopa pandemiaan asti laajeneva sairaus.

Mitä ovat vapaamatkustajat?

Jotkut vanhemmat ovat omista arvoistaan ja muista virheellisistä käsityksistään saaneet päähänsä, että rokotukset ovat vaarallisia lapsille. Suomessa ei varsinaisesti ole laillista keinoa pakottaa ketään ottamaan rokotusta. Onneksi kuitenkin hyvin pieni osa lapsista jää vanhempiensa päätöksen seurauksena rokottamatta. Tämä pitäisikin rinnastaa lapsen pahoinpitelyyn. Lapset joita ei ole rokotettu ovat yhteiskunnan ja muiden ihmisten terveyden suhteen vapaamatkustajia. Tällaiset ihmiset elävät toisten kustannuksella.

Nämä lapset ja tulevaisuuden aikuiset selviävät rokotteilla estetyistä taudeista vain sen suojan perusteella mitä muiden rokottaminen on heille antanut. Kyse on laumasuojasta. Suurin osa kansalaisista on rokotettu, joten tauti ei pääse leviämään. Huonolla onnella rokottamaton ihminen voi saada taudin esimerkiksi matkustellessaan ulkomailla tai lapsi jopa päiväkodissa, jos päiväkodin muut lapset matkustelevat ulkomailla alueilla, jossa kyseinen tauti leviää. Tosiasia kuitenkin on, että mikään rokotettu yhteiskunta ei kestä rokottamattomia vapaamatkustajia kuin tiettyyn rajaan asti. Kun liian moni jättää itsensä ja lapsensa rokottamatta, ns. laumasuoja murtuu ja epidemia pääsee valloilleen. Ensin sairastuvat rokottamattomat. Tällöinkin ovat vaarassa myös rokotetut, taudinaiheuttajan muuttumiskyvyn ja mahdollisen mutaation takia.

Minkälaiset arvot elämään on vanhemmilla joiden mielestä heidän lapsellaan on oikeus elää muiden siivellä? Rokotusten hyödyt ovat kiistatta haittoja suuremmat ja rokotusten määrääminen pakolliseksi terveille ihmisille on perusteltua. Miksi kenelläkään pitäisi olla oikeus vailla todellista haittaa elää omassa haavemaailmassaan ja aiheuttaa tarpeettomasti vaaraa kanssaihmisille ja yhteiskunnalle?

Sergel Oy:n aiheettomat perintälaskut

Muutama lukija on kysellyt laskujen vanhenemisajoista. Taustalla on tänään Kuluttajavirastonkin julkaisema artikkeli vanhoista Sonera asiakkaiden laskuista, joita nyt perintäyhtiö Sergel Oy yrittää periä. Sergel Oy on aloittanut toimintansa syksyllä 2006, joten kyseessä on hyvin nuori yritys.

Sergel Oy on ostanut 140 000 kpl Soneran vanhoja saatavia perittäväksi. Saatavat ovat 2000 -luvun alkupuolelta, joten ainakin osa saatavista ovat selvästi vanhentuneita. Vanhentuneita laskuja ei tarvitse maksaa perintäyrityksistä huolimatta!

Kuluttajan velka vanhenee kolmessa vuodessa. Vanhenemisaika katkeaa vain, jos velkoja on esittänyt velasta yksilöidyn ilmoituksen tai lähettänyt asiasta perintäkirjeen. Mikäli velasta on haettu oikeusteitse tuomio, vanhenemisaika on viisi vuotta tuomiosta.

Mikäli saatte vanhentuneen laskun, pyytäkää kirjallinen selvitys Sergerl Oy:ltä siitä, onko velan vanhentuminen katkennut. Huomatkaa, että näyttövastuu asiassa on velkojalla, tässä tapauksessa Sergel Oy:llä. Eli heidän on pystyttävä osoittamaan onko vahentuminen jossain vaiheessa katkennut vai ei. Jos ei, velka on vanhentunut, eikä sitä tarvitse maksaa! Sergel Oy on myös velvollinen vastaamaan esitettyihin tiedusteluihin.

Jälleen yksi esimerkki perintäyhtiöiden ahneudesta ja kyseenalaisista menetelmistä. Kokeillaan kepillä jäätä ja katsotaan kuinka moni ihminen vanhentuneen maksun sattuisi maksamaan. Perintäyhtiöt kyllä tietävät lainsäädännön edellytykset, määräykset ja velvoitteet. Uhkailemalla isoilla perintäkuluilla, lakimiehillä ja oikeudentuomioilla, perintäyhtiöt saavat monesti tahtonsa läpi. Aivan samanlainen linja on nähty jo useasti yksityisten pysäköintivalvontayhtiöiden perintätoimissa. Suomessa on siis laillista kiristää ....

Aiheetonta maksua ei ikinä pidä maksaa!

Vartijat, valokuvaaminen ja kansalaisten oikeudet

Vartijat, vartiointi, vartijan oikeudet ja kuvaaminen julkisella paikalla! Nämä asiat näyttävät jälleen kerran vellovan internetin keskustelupalstoilla, kuten myös tämän blogin aikaisemmin julkaisemissa artikkeleissa.

Vartijat ovat yksi ammattiryhmä monien joukossa. Suurin osa vartijoista tekee työnsä rehellisesti ja ammattitaidolla. Joukosta löytyy kuitenkin niitä virkaintoisia jumalan asemaan itsensä asettamia vallanhaluisia persoonia, joille Suomen laki ja kansalaisten oikeudet eivät merkitse mitään. Lisää ongelmia tuo vartijan työnantajan tai vartiointikohteen toimeksiantajan lain vastaiset vaatimukset, joiden kohdalla vartija ei halua tai uskalla käyttää järkeään. Tälläisia tapauksia ovat mm. luvattomat henkilötarkastukset sekä valokuvaamisen kieltäminen julkisilla paikoilla. Vartijoidenkin on syytä käyttää välillä järkeä, kyseenalaistaa selkeästi laittomat toimeksiannot ja ennen kaikkea olla rehellisiä itselleen. Maalaisjärjen käyttö ei ole kiellettyä. Tuskin vartijakaan sentään katolta hyppää jos toimeksiantaja tai esimies käskee.

Vartijan oikeudet? Vartijan oikeudet perustuvat käytännössä kokonaisuudessaan samoihin jokamiehen oikeuksiin jotka on määritelty Pakkokeinolaissa (30.4.1987/450). Eli täysin samoihin oikeuksiin kuin kenellä tahansa suomen kansalaisella on. Meillä kaikilla on oikeus ottaa varas kiinni verekseltään. Vartijan toimintaa säätelevät myös Valtioneuvoston asetus yksityisistä turvallisuuspalveluista (19.6.2002/534) sekä laki Yksityisistä turvallisuuspalveluista (12.4.2002/282). Vartijan oikeudet ja velvollisuudet löytyvät edellämainitun lain 28§ alamomenteista. Alla lista muutamista.

1. Vartijalla on oikeus poistaa henkilö vartioimisalueelta, jos poistettava ei noudata vartioimisalueen omistajan, haltijan tai tämän edustajan antamaa poistumiskehotusta tai poistettavalla ei ole oikeutta oleskella vartioimisalueella ja vartija on kehottanut häntä poistumaan


2. Vartijalla on vartioimistehtävää suorittaessaan oikeus ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavattu rikoksentekijä


3. Vartijalla on kiinniotto-oikeutta käyttäessään oikeus tarkastaa kiinni otettu ja hänen mukanaan olevat tavarat sen varmistamiseksi, ettei kiinni otetulla ole hallussaan esineitä tai aineita, joilla hän voi aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille


4. Vastarintatapauksessa vartijalla on oikeus käyttää sellaisia henkilön poistamiseksi tai kiinni ottamiseksi taikka turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina, kun otetaan huomioon henkilön käyttäytyminen ja muut olosuhteet


5. Vartijan tulee olla pukeutunut vartijan työasuun ja asua saa käyttää vain työtehtävissä ja vartijan on pidettävä kortti vartioimistehtävissä mukana ja esitettävä se pyydettäessä

Aikaisemmassa artikkelissa on paljon keskusteltu henkilötarkastuksesta ja siitä, että blogissa väitetään, että vartijalle ei tarvitse avata reppua tai kassia. Tämä pitää edelleen paikkaansa. Vartijalla on oikeus kiinniotetun henkilön tarkistamiseen vain silloin kun vartija käyttää kiinniotto-oikeuttaan (kohta 3). Kiinniotto-oikeuttaan vartija voi käyttää vain silloin kun hän ottaa kiinni verekseltään tavatun tai pakenevan varkaan (kohta 2). Mikäli perusteita kiinniotto-oikeuden käyttämiselle ei ole, ei vartijalla ole myöskään oikeutta henkilötarkastukseen.

Otetaan esimerkki. Kaupan kassa vaatii asiakasta avaamaan reppunsa. Asiakas ei suostu (hänellä on siihen oikeus, riippumatta siitä mitä kylttejä kaupan seinille on asennettu). Kassa kutsuu vartijan. Vartijalla ei ole oikeutta tutkia reppua, koska vartijalla ei ole oikeutta kiinni-ottoon eikä siten oikeutta henkilötarkastukseen. Vartijan tulisi tavata rikoksentekijä verekseltään. Pelkkä kassan pyyntö tai epäilys eivät riitä.

Tämä on harvinaisen selkeää. Ihmisillä on oikeus yksityisyyteen, eikä siitä tarvitse luopua virkaintoisten vartijoiden takia. Jos henkilö tavataan varastamasta tai näpistämästä, silloin on oikein, että varas otetaan kiinni. Ketään ei kuitenkaan voi luokitella "varkaaksi" vain sen takia, että hän ei suostu avaamana reppuaan. Poliisin kutsumisella uhkailu on taas todellista yhteiskunnan resurssien tuhlausta. Aiheeton poliisin kutsuminen on aina vartijan virhearvio. Jos vartija on ottanut kiinni varkaan verekseltään, poliisi on joka tapauksessa kutsuttava paikalle, koska laki edellyttää, että kiinniotettu henkilö ja takavarikoitu tavara on luovutettava poliisille viipymättä. Jos poliisi kutsutaan vain sen takia, että henkilö ei suostu avaamaan reppuaan, on vartija työtehtävissään pahasti hakoteillä.

Valokuvaaminen julkisella paikalla on sallittua. Tästä blogi on julkaissut artikkelin. Joskus valitettavasti näyttää siltä, että vartijoilla ei ole terveen järjen käyttö sallittu toimeksiantoja ja toimeksiantoihin liittyviä omistajan pyyntöjä toteutettaessa. Minkään kauppakeskuksen johtajan pyyntö kieltää valokuvaus liiketiloissa ei ohita suomen lainsäädäntöä ja kansalaisten perustulaissa turvattuja oikeuksia. Ongelmaksi on aikojen kuluessa muodostunut yksityisten vartijointiliikkeiden käyttö julkisten tilojen valvontaan. Vartijoilla ei yksinkertaisesti ole riittävä tietoa, koulutusta tai oikeaa asennetta kansalaisten oikeuksien toteutumisen huolehtimisesta.

Valokuvaaminen on kielletty kotirauhan sekä julkisrauhan piirissä. Muilla paikoilla valokuvaaminen on aina sallittua. Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat. Julkisrauhan alueita ovat mm. virastot, tuotantolaitoksetja toimistot. Eli ravintolassa, baarissa, kauppakeskuksessa, kaupassa, marketissa, asemalla, metrossa, puistossa, kadulla, rannalla ja junassa jne. kuvaaminen on sallittua (vastoin yleistä käsitystä, autossa istuvaa henkilöä saa kuvata, ellei auto sitten olen henkilön asuintila, auto ei siis ole yleisesti kotirauhan suojaama paikka). Kuvaamista ei voi siis kieltää. Annettu kielto on perusteeton. Otettuja kuvia ei tarvitsee poistaa muistikortilta, ei vartijan eikä myöskään poliisin pyynnöstä. Otettuja kuvia ei myöskään tarvitse näyttää. Valokuvien julkaisuun liittyvät sitten omat säädöksensä. Niihin on pintapuolisesti paneudettu myös blogin aikaisemmassa artikkelissa.

Huomatkaa että Helsingin metro on myös julkinen paikka, vaikka HKL:n säännöissä kuvauslupaa edellytettäisiinkin. Se että laiturialueelle pitää ostaa lippu, ei tee alueesta julkisrauhaan piiriin kuuluvaa. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus ostaa lippu, joten senkin puolesta metro ja metroasemat ovat julkisia tiloja. HKL:n sääntö on siis pätemätön ja sitä ei tarvitse noudattaa.

Vartijalla ei siis ole oikeutta kieltää kuvaamista julkisella paikalla, oli vartijalle annettu minkälaiset ohjeet tahansa. Vartijalla ei myöskään ole oikeutta suorittaa kuvaamisen takia kiinniottoa, eikä siten myöskään henkilötarkastusta. Vartijalla ei myöskään ole oikeutta poistaa henkilöä alueelta ilman riittäviä perusteita, eikä varsinkaan oikeutta voimatoimilla uhkaamiseen. Tulkinnan mukaan ja periaatteessa alueen omistajan tai haltijan tai heidän edustajansa poistumiskäskyä on noudattettava, mutta jos käsky on perusteeton kannattaa selvittää täyttääkö määräys syrjinnän tunnusmerkit.

Hämmästyneenä täytyy ihmetellä tämänkin vartijan toimintaa. Tarkempi kuvaus löytyy blogista DNB (http://blog.nikc.org), artikkelista Valokuvaamisesta ja sen kieltämisestä. Henkilö oli kulkenut Helsingin asematunnelissa ja halunnut kuvata Alkon myymälän edessä Alkon uutta logoa. Vartija oli saapunut paikalle ja kieltänyt kuvaamisen. Vartijan peruste oli ollut turvallisuuden vaarantuminen ja tarkempaa selvitystä pyydettäessä vartija oli vain todennut, että "Siitä voimme kiistellä vaikka oikeuteen saakka." Uskomatonta! Jokainen joka nyt kulkee asematunnelissa Alkon edestä, napsikaa valokuvia minkä kerkiätte. Tai menkää alkon myymälään sisälle. Myös myymälässä kuvaaminen on sallittua, koska kyse on julkisesta paikasta.

Vartijoiden työ on tarpeellista ja monet vartijat ovatkin ammattitaitoisia ja työhönsä rehellisesti orientoituneita. Näiden ääritapausten kohdalla asioita ei pidä painaa villaisesti. Jokaiseen kansalaisen yksityisyyteen liittyvään loukkaukseen pitää puuttua rankalla kädellä, esimerkiksi ottamalla yhteyttä vartiointiliikkeeseen (mistä yleensä ei ole hyötyä), valvoviin viranomaisiin tai viimekädessä tekemällä rikosilmoitus vartijan toimista. Oma lukunsa ovat sitten nämä "Kontulan vartijat" joiden mielestä ihmisten hakkaaminen heidän aikaisemmin tekemänsä teon perusteella on oikeutettua. Vartija, poliisi, tuomari ja pyöveli samassa paketissa. Hienoa!

Lue myös: Oikeus valokuvata julkisella paikalla
Lue myös: Avattu kassi on luottamuspassi

Vapaaehtoinen palautusoikeus

Blogi sai mielenkiintoisen viestin lukijalta liittyen Gigantin ja OnOff:n 30 päivän palautusoikeuteen.

Gigantti antaa kaikille tuotteilleen edellämainitun palautusoikeuden. Tuotetta saa vapaasti käyttää 30 päivän aikana ja palautuksen yhteydessä ei tarvitse selitellä, ainoastaan todeta tyytymättömyys tuotteeseen. Rahat saa takaisin tai tuotteen voi vaihtaa toiseen.

Tämä on tietysti kuluttajan kannalta erinomaista palvelua. Jos ostat uudeen kalliin LCD/Plasma television, etkä kuitenkaan ole tyytyväinen tuotteeseen, on vähintäänkin hienoa, että käytettyäsi rahaa useamman tuhat euroa voit halutessasi palauttaa television takaisin liikkeeseen ilman selityksiä. Ison laitteen osalta kuljetuskustannukset jäänevät kuitenkin asiakkaan maksettavaksi.

Lukija kertoi kuinka hän ja useammat hänen kaverinsa käyttävät Gigantin antamaa 30 päivän palautusoikeutta hyväkseen, ehkä hivenen toisin kuin kauppias on alunperin ajatellut. He nimittäin ostavat, esimerkiksi ison 50 tuuman television urheilutapahtumien ajaksi ja palauttavat sen kisojen loputtua.

"Tässä kuussa on alkamasa lätkän MM kisat. Tarkoitus on ostaa LG:n 50 tuuman televisio kisojen ajaksi ja palauttaa se takaisin liikkeeseen kisojen jälkeen. Rahan saan takaisin ja kisojen katselu on ollut nautintoa jättiruudusta. Ainoa asia mikä tietty harmittaa, on palaaminen vanhaan 32 tuuman töllöön. Köyhän on kuitenkin pakko yrittää, koska pysyvää sijoitusta yli 2000 egen hintaiseen televisioon ei todellakaan ole varaa tehdä."

Toisena esimerkkinä lukija kertoo pyykinpesukoneen. Oma kone oli hajonnut ja korjauksen sai vasta kahden viikon päähän. Lukija marssi Giganttiin, osti 290 eur pyykinpesukoneen, vei kotia, käytti sen aikaan kun sai omansa korjattua ja palautti ostamansa takaisin Giganttiin.

Laitonta toiminta ei varmasti ole, koska myyjä antaa vapaaehtoisesti palautusoikeuden tuotteelle, eikä aseta mitään reunaehtoja palautuksen perusteeksi. Onko toiminta sitten moraalisesti oikein? Siitä voidaan olla montaa mieltä. Tosin, miksei etua voisi käyttää jos se kerran tarjotaan?

Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja, kuinka yleistä tämä on, vai onko kyse vain satunnaisista ja yksittäisistä henkilöistä, jotka ovat keskineet oman porsaanreijän kauppiaan palautusehdoista? Kauppiashan ei voi myydä palautettuja tuotteita uutena. Paljonko näitä vähänkäytettyjä tuotteita myydään uudelleen halvemmalla hinnalla, ja paljonko tuotteita yleensä palautetaan?

Hyvät lukijat ...

Kiitokset moninaisista palautteista. Positiiviset ja negatiiviset, kaikki ovat tervetulleita. Haluan kuitenkin huomauttaa, että alarvoisia ilmaisuja ja kirosanoja sisältävillä haukkumakirjeillä ei ole blogin ylläpitäjälle mitään merkitystä. Kirjeet osoittavat lähinnä tekijänsä itsensä sivistymättömyyttä ja tekevät kirjoittajastaan täydellisen idiootin.

Blogi saa ajoittain paljon postia henkilöiltä jotka pyytävät apua, mielipidettä ja kommenttia omissa meneillä olevissa ongelmallisissa jutuissaan. Valitettavasti en näihin pyyntöihin pääsääntöisesti pysty vastaamaan. Asioiden selvittely vaatisi aina oman aikansa ja kaikkien auttaminen on käytännössä mahdotonta. En myöskään halua asettaa lukijoita eriarvoiseen asemaan auttamalla vain joitakin. Toki, jos minulla on suoravastaus ongelmaan tai selkeä mielipide asiasta, harkitsen tapauskohtaisesti olisiko vastauksestani hyötyä viestin lähettäjälle.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia uusien artikkelien aiheista. Ehdotuksia on saapununutkin mukavasti. Kaikki luetaan ja käsitellään luottamuksellisesti. En välttämättä kirjoita aiheesta heti seuraavalla viikolla, mutta jos koen ehdotuksen selvittämisen arvoiseksi, saatan kirjoittaa siitä artikkelin jossain vaiheessa.

Loppukevennyksenä alkavalle viikonlopulle seuraava blogin vastaanottama sähköposti. Tuo vaatii jo paljon älykkyyttä ...

Lisäys 6.5.2007: Muutamat lukijat ovat peränneet myös haukkumakirjeiden luottamuksellista käsittelyä. Olette oikeassa. Haukkumakirjeet, toivottavasti asialliset, käsitellään myös luottamuksellisesti. Tässä artikkelissa julkaistusta viestistä en sensuroinut lähettäjää useammastakin syystä. Kyseessä on henkilö, jolta saapuu kohtuullisesti postia viikottain. Kaikki viestit ovat yhtä älykkäästi kirjoitettuja. Sähköpostiosoite vaihtuu viikottain, eli kyseinen henkilö luo aina uuden osoitteen Yahoo-palveluun, käyttää sitä viikon, ja vaihtaa uuteen seuraavalla viikolla. Tuo osoite tuskin maanantaina on enää käytössä. Ihmetellä täytyy miten joku jaksaa nähdä aikaa ja vaivaa eikä järkevää sanottavaa kuitenkaan ole. Henkilöllä on tähän mennessä ollut jo toistakymmentä erilaista Yahoo -sähköpostiosoitetta, kaikki saman tyylisillä nimillä. Kaikissa sähköpostiviestien header meta-tiedoissa alkuperäisen lähettäjän IP-osoite on sama. IP-osoite viittaa yksityiseen koneeseen ISP:nä Elisa laajakaistaverkko.

Varastaako musiikki.welho.fi rahasi?

Täytyy kyllä ihmetellä miten kukaan koskaan on erehtynyt ostamaan netin musiikkikaupoista DRM -suojattuja kappeleita tai albumeja? Lähtökohtaisesti pyrkimykset rajoittaa rehellisesti hankitun tuotteen käyttöoikeutta on sama kuin vaatekaupassa sinun ostamillesi vaatteille määrättäisiin käyttöoikeus vain tietyille viikonpäiville. Tekijänoikeudesta ja sen suojausmenetelmistä riittäisi juttua kilometrin pituiseksi artikkeliksi, mutta jätetään aihe toiseen kertaan.

Henkilö osti Welhon musiikkikaupausta, musiikki.welho.fi, yhden musiikkiteoksen. Maksutavaksi henkilö valitsi Welho -laskun, eli ostoksen loppusumma lisätään Welhon laajakaista / digi-tv laskuun. Käyttäjä toimi sivuilla annettujen ohjeiden mukaisesti. Valitsi musiikkikappaleen, maksoi ostoksen ja latasi musiikin koneelleen. Laitteistovaatimukset olivat kohdallaan ja asennettuna oli Windows Media Player 10. Musiikin kuuntelu ei kuitenkaan onnistunut. Media Player otti yhteyttä musiikki.welho.fi palveluun ja varmisti käyttöoikeuslisenssin statuksen. Palvelu ilmoitti, että käyttöoikeutta ei ole. Lisäksi henkilölle aukesi automaattisesti uusi selainikkuna palveluun, jossa hänen oli mahdollista ostaa musiikkikappale uudelleen ladattavaksi!

Musiikki.Welho.Fi -sivuilta löytyy Yleisimmät kysymykset -palstalta ohje siitä mitä tehdä jos käyttöoikeustieto ei tallentunut ostoksen ja latauksen yhteydessä.

"Yrittäessäsi soittaa musiikkia mediasoitin ottaa yhteyden käyttöoikeuden antajaan. Käyttöoikeutta ei voi automaattisesti ladata uudelleen. Jos lataamasi kappaleet ovat vielä kaupassa, voit ladata uusia käyttöoikeuksia Tavarantoimitus-sivulla napsauttamalla tiedoston nimen edessä olevaa avainsymbolia. " (musiikki.welho.fi, yleisimmät kysymykset)

Ostajalla ei luonnollisesti ollut esillä "ostoskoria", joten annettu ohje oli hyödytön. Koska muita vaihtoehtoja ei ole, ohjeesta voi myös ymmärtää, että jos musiikin lautauksen yhteydessä käyttöoikeustieto ei siirry, se on asiakkaan ongelma. Tuotteen voi ostaa aina uudelleen!

Welhon musiikkikauppaan voi ottaa yhteyttä vain sähköpostilla. Henkilö lähetti ensin asiasta kaksi reklamaatiota. Vaatimuksena oli kappaleen toimittaminen siten, että se on ehtojen mukaisesti kuunneltavissa tai sitten kaupan purkaminen. Asiakaspalvelu ei vastannut. Seuraavaksi henkilö lähetti reklamaation sekä musiikkikaupan asiakaspalveluun, että Welhon omaan asiakaspalveluun. Ei mitään vastausta! Huomatkaa että Welhon asiakaspalvelu mainostaa vastaavansa 48 tunnin sisällä. Vastausta ei ole kuulunut kolmeen viikkoon ensimmäisestä reklamaatiosta.

Henkilö soitti Helsingin kaupungin kuluttajaneuvontaan joka vahvisti käsityksen reklamaation perusteista. Kuluttajasuojalain (20.1.1978/38, 12§, 1-3 mom) mukaan tuotteen tai tavaran tulee olla käytettävissä siihen tarkoitukseen johon sitä on tarkoitettu käytettäväksi. Jos näin ei ole, tuotteessa on virhe. Myyjällä on oikeus korjata virhe, antaa uusi tuote tilalle tai viimekädessä kauppa voidaan purkaa. Tässä tapauksessa musiikki.welho.fi ei ole kyennyt toimittamaan hyödykettä kuluttajasuolain mukaisesti. Musiikkikappale oli myyty ja ostettu kuunneltavaksi. Musiikkikappaletta ei kuitenkaan voinut kuunnella. Tuotteessa on virhe ja asiakkaalla on oikeus hyvitykseen.

Reklamaatio on tehty kolme kertaa ilman vastausta. Asiakas jää helposti siihen käsitykseen, että musiikki.welho.fi palvelulla ei ole mitään aikomustakaan noudattaa kuluttajansuojalakia. Raha kyllä kelpaa, mutta itse reklamaatioon ei viitsitä edes vastata. Asiakkaan kannalta tilanne on selvä. Tilaaja on ilmoittanut, että seuraavassa laskussa hän ei kyseistä ostosta tule maksamaan. Asiasta voidaan riidellä tarvittaessa pitkän kaavan mukaan. Ensin kuluttajariitalautakuntaan ja sen jälkeen oikeuteen. Naurettavaksi tilanteen tekee riidan kohteena oleva muutaman euron summa. Jonkun on kuitenkin otettava härkää sarvista. Kuluttajalle summa on mitättömän pieni, mutta paljonko musiikki.welho.fi -palvelun tuotosta tulee kaupanteosta jossa hyödykettä ei ole pystytty toimittamaan kuluttajalle?

Blogi jää seuraamaan tilannetta ihan perusmielenkiinnosta. Blogilla on kokemusta äärimmäisen huonosta asiakaspalvelusta Philipsin tapauksen yhteydessä, mutta nähtävästi suomesta löytyy vielä surkeampaakin palvelua. Philipsin kanssa sentään pystyi asiasta keskustelemaan, musiikki.welho.fi ei halua edes keskustella.

Jokainen ymmärtänee, että tällainen "ostosparatiisi" on syytä jättää väliin!

Lisäys 01.05.2007: Asia on saatu sovittua musiikki Welho palvelun kautta melkein kuukautta myöhemmin. Asiakaspalvelusta saadun ilmoituksen mukaan sähköpostipalvelussa on ollut vikaa ja yksikään kolmesta aikaisemmasta reklamaatiosta ei ole mennyt perille ??? Ostoksen hinta palautetaan takaisin ja ylimääräisenä hyvityksenä tilaaja saa viisi ilmaista latausta. Loppu hyvin kaikki hyvin ...

Potilaan oikeus saada hoitoa

Asuinkunnan tehtävä on järjestää asukkaalle riittävä terveydenhoito ja potilaalla on oikeus päästä hoitoon. Valitettavasti kunnat ovat ajaneet terveydenhuollon resurssinsa toimivuuden alarajoille, jonka seurauksena potilaat eivät saa tarvitsemaansa hoitoa tai potilas ohjataan käyttämään yksityisiä terveydenhuollon palveluja omalla kustannuksella. Mikäli kunta ei omien resurssiensa puitteissa pysty antamaan tai toimittamaan riittävää hoitoa, kunnan on järjestettävä hoito omalla kustannuksella muualta, esimerkiksi yksityiseltä sektorilta.

Potilaalla oli pysyvä sairaus, jolla oli vaikutuksia mm. näköön. Sairauden takia potilaan oli tarkastutettava näkönsä tietyin väliajoin. Kun potilas vaihtoi kuntaa tarkastuksen loppuivat ja sairauteen liittyvä säännöllinen hoito ja kuntoutus päättyivät veitsellä leikaten. Potilas pyysi päästä näön tarkastukseen, koska edellisestä kerrasta oli aikaa tuplasti mitä sairauden hoito edellyttäisi. Terveyskeskuslääkäri totesti silmälääkäriresurssien kunnassa olevan niin kortilla, että silmälääkärille ei ole pääsyä, ja kehoitti potilasta käymään yksityisellä lääkärillä, omalla kustannuksella. Kustannukset potilaalle olisivat n. 50-150 eur jokaisesta käynnistä. Asiasta väännettiin kättä sekä ylilääkärien, että kunnan teveydenhuollosta vastaavien kanssa. Neuvoa asiassa pyydettiin sekä lääninhallituksesta, että terveydenhuollonoikeusturvakeskuksesta. Lopulta kunta antoi periksi, antoi maksusitoumuksen ja ohjasi potilaan yksityiselle silmälääkärille tarkastukseen, kunnan laskuun.

Kaikki siis päättyi hyvin, mutta kyseessä on hyvä esimerkki siitä, kuinka kunta yrittää sysätä itselleen kuuluvaa vastuuta muiden, yleensä potilaan maksettavaksi.

Hoidosta säädetään potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 3§:ssä, jonka mukaan jokaisella on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon. Samassa lainkohdassa viitataan myös kansanterveyslakiin ja erikoissairaanhoitolakiin, joissa myös säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää terveydenhoitopalveluja. Asiaan perehtynyt lakimies antoi seuraavan ohjeen:

"Jos kunta ei suostu antamaan maksusitoumusta yksityisellä puolella annettavaa hoitoa varten, voitte pyytää siltä kirjallisen päätöksen kieltäytymisestä ja harkita asian saattamista hallinto-oikeuden käsiteltäväksi hallintoriita-asiana. Lakimiesapua voi tiedustella esim. asuinkuntanne valtion oikeusaputoimistosta."

Oli sitten kyse hoitotakuusta tai riittävästä hoidosta, potilas on asiansa kanssa yksin. Lainsäädäntö antaa kunnille velvollisuuksia, mutta velvollisuuksien rikkomisesta ei seuraa sanktioita. Potilas voi valittaa lääninhallitukseen tai viedä asiansa hallinto-oikeuteen hallinnollisena riita-asiana, mutta sanktioita kunnalle tai kunnan terveydenhuollon asioista päättäville henkilöille ei ole tiedossa. Kunta saa aikanaan korkeintaan huomautuksen ja sama välinpitämätön meno jatkuu. Riitely kestää ja "hyvällä onnella" potilas ei enää ole hengissä asian selvittyä ja lopputulos on kunnalle edullinen.

Kunnan päättävät elimet eivät budjetoi sairaanhoidolle riittävästi varoja, päinvastoin, vuosi toisensa jälkeen varoja leikataan. Organisaation alinkerros, terveysasemat ja sairaalat, eivät pysty toimittamaan lainmukaista palvelua ja he vetoavatkin määrärahojen puutteeseen potilaan vaatiessa hoitoa. Sairaaloita ja terveysasema ei saa vastuuseen, koska heidän määrärahansa määrätään kunnan ylimissä elimissä, kuten lautakunnissa, kaupunginhallituksessa tai -valtuustossa. Kyseisissä toimielimissä vääriä päätöksiä tekeviä ihmisiä ei myöskään saa vastuuseen, koska he eivät ole varsinaista suorittavaa porrasta, hehän tekevät vain päätöksiä miettimättä päätöstensä vaikutuksia. Ainoa ratkaisu, saada nykyinen toimintamalli puretuksi ja palvelujen jatkuva karsiminen ohi laillisten vähimmäisvaatimusten, on määrätä kunnalle kustakin rikkomuksesta riittävä rahallinen sanktio. Raha on se joka sanelee ehdot.

Tervetuloa hyvinvointivaltioon, nimeltä Suomi!

Oikeudenpäätöksiä odotellessa ...

Blogi julkaisi kyselyn kuukausi sitten kartoittaakseen mielipiteitä yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Ennen kuin kukaan aloittaa väittelyä siitä, oliko menetelmä tilastotieteellisten perusteiden mukainen ja mikä merkitys on kyseisellä otannalla ja kysymysten asettelulla, todettakoon, että kyselystä ei ollut tarkoitus tehdä tiedettä, ainoastaan katsoa suuntaa.

Kysymykset asetettiin siten, että ainoastaan yksi vastaus "Toiminta pitäisi kieltää lailla" merkitsi mielipidettä, jossa yksityistä pysäköinninvalvontaa ei hyväksytä lainkaan. Loput vastaukset hyväksyvät valvonnan, mutta haluavat joko säätää asiasta lailla, tai muutoin pitivät toimintaa kielteisenä. Peräti kolme vastausta antoi mahdollisuuden esittää yksityistä valvontaa tukevan mielipiteen. Kuva kuitenkin kertonee oleellisen? 53% vastaajista oli sitä mieltä että toiminta pitäisi kieltää lailla!

ParkCom Oy uhosi viimeksi tammikuussa 2007, Helsingin sanomien artikkelissa, kuinka oikeudenpäätöksiä yksityisen pysäköinninvalvonnan perusteista ja mahdollisesta haltijan tai omistajan vastuista saadaan lähiaikoina. Samanlaista uhoamista tapahtui vuoden 2005 ja 2006 aikana useamman kerran ja erityisesti kesällä 2006, jolloin yhteistyö OK-Perinnän kanssa julkaistiin. Uhoamisesta tai vakuuttelusta huolimatta oikeudenpäätöksiä ei ole saatu. Kuluttajariitalautakunta (ent. kuluttajavalituslautakunta) on antanut ratkaisusuosituksia tapauksista, joissa maksun saanut henkilö ei ole kiistänyt olleensa ajoneuvon kuljettaja. Tällöinkin päätöksissä on todettu näyttövastuun riitatapauksissa olevan valvontayhtiöllä.

Entä ParkPatrol (Narmer Oy). Tämä yhtiö ei edes ansaitse mainintaa tässä yhteydessä. Jokainen voi vetää asiasta omat johtopäätöksensä.

Pieni tiedustelukierros osoitti seuraavaa.

Kuluttajariitalautakunta on antanut kolme päätöstä asiassa ( 1357/39/2006, 660/39/2006, 1285/39/2005 ). Kaikissa tapauksissa maksun saanut henkilö ei kiistä olleensa ajoneuvon kuljettaja. Yhtään tapausta, jossa maksumuistuksen saanut haltija tai omistaja kiistää olleensa ajoneuvonkuljettaja ei ole käsitelty eikä ole saapunut käsiteltäväksi.

Helsingin käräjäoikeudessa on ollut kaksi päätöstä, jossa toisessa (06/28240) on kantajana ollut maahanmuuttajataustainen henkilö, joka on haastanut ParkCom Oy:n oikeuteen! Päätös on annettu joulukuussa. Toinen mainitsemisen arvoinen tapaus on menossa lausuntokierroksella, jossa kantajana on Narmer Oy (ParkPatrol) ja vastaajana jälleen maahanmuuttajataustainen henkilö. Äkkisiltään tilannetta tulkitsemalla näyttäisi siltä, että valvontayhtiöt keskittyvät haastamaan oikeuteen niitä joilla on vähiten mahdollisuuksia puolustautua suomalaisessa oikeusjärjestelmässä? Saatan tietysti olla väärässäkin - toivottavasti!

Entä Vantaan käräjäoikeus. Tapauksia löytyy, joissa kantajana on ollut ParkCom tai ParkPatrol (06/7951, 07/484, 07/492). Kahdessa tapauksessa päätös on annettu yksipuolisena tuomiona valvontayhtiön hyväksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vastaajana ollut haltija tai omistaja ei ole reagoinut haasteeseen mitenkään. Kolmas tapaus on sovittu ennen kuin päätös on tehty. Ajoneuvon omistaja on suostunut maksamaan maksun.

Ikävästi näyttää siltä, että "jostain" syystä oikeudenpäätöksiä, joita voisi pitää ennakkotapauksina ei ole saatu eikä ole edes näköpiirissä. Oikeus ei ole päässyt edes käsittelemään asiaa. Valvontayhtiöt voivat rauhassa mainostaa omaa tulkintaansa valvontamaksujen oikeutuksesta ja jakaa maksulappujaan. Autoilijan kannattaa toki pitää kiinni omasta tulkinnastaan.

Jos haltija ja omistajaa jaksaa perustella/riidellä asiasta maksu todennäköisesti perutaan. Mikään muu ei selitä oikeuspäätöksen puuttumista näin monen vuoden jälkeen. Valvontayhtiöt eivät yksinkertaisesti ota riskiä sellaisesta oikeudenpäätöksestä, mikä edellyttäisi valvontayhtiötä selvittämään itse sopimuskumppaninsa. Mikä sikäli pitäisi olla ilman oikeudenpäätöstäkin itsestään selvää!

Yllättävää on, että yksikään maksunmuistuksen saaja ei ole vienyt asiaa kuluttariitalautakunnan ratkaistavaksi?

Lue: Pitääkö yksityinen valvontamaksua maksaa?

Nettisensuuri iskee ...

Suomessa astui vuoden 2007 alusta voimaan erityisesti liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen ajama laki lapsipornografian levittämisen estämisestä. Esto perustuu poliisin ylläpitämiin salaisiin listoihin lapsipornoa sisältävistä nettiosoitteista. Lista annetaan internet operaattoreille, joiden tehtävä on estää omien asiakkaidensa pääsy listassa mainituille sivuille. Internetoperaattoreita ei siis pakotettu lainsääsädännöllä estämään pääsyä, mutta vapaaehtoisuus jäi kuitenkin kyseenalaiseksi, koska samaan hengenvetoon todettiin olevan mahdollisuus säätää asia lailla, jolleivat operaattorit tottele vapaaehtoisesti.

Niin järkyttävää, iljettävää ja tuomittavaa kuin lapsipornografia onkin, Susanna Huovisen ajamalla lainsäädännön muutoksilla ei ole mitään tekemistä lapsipornon estämisen kanssa. Suomessa haluttiin luoda perusta salaisiin viranomaisten määräämiin listoihin pohjautuvaan nettisensuurijärjestelmään. Lapsipornografia oli tehokas keino ratsastaa asialla, koska tuskin löytyy henkilöitä, jotka vastustavat ajatusta lapsipornografian levittämisen kieltämisestä. Kyseinen suodatusjärjestelmä ei käytännössä millään lailla estä niiden ihmisten toimintaa, jotka haluavat lapsipornoa nähdä. Suodatus järjestelmät on hyvin helppo kiertää ja lapsipornoa tuskin levitetään avoimilla verkkosivuillla, eikä kukaan normaali kansalainen vahingossa edes eksy lapsipornosivuille. On tärkeää, että lapsipornon hallussapito on kriminalisoitu, mutta edelleen oleellisinta olisi puuttua lapsipornon tekemiseen, tuottamiseen ja ennen kaikkea lasten hyväksikäyttöön.

Mihin estolistoja seuraavaksi käytetään ja kuinka nettisensuuria laajennetaan? Nyt kun sensuurille on luotu pohja, listoja voidaan laajentaa kansalaisten tietämättä koskemaan mitä tahansa epämielyttävää tietoa. Kun listat ovat salaisia edes tiedotusvälineet eivät pysty vahtimaan viranomaisten toimintaa ja minkälaista nettisensuuria missäkin vaiheessa harrastetaan. On täysin mahdollista, että seuraavaksi listalle ilmestyvät muut kuin lapsipornoon liittyvät sivustot. Esimerkiksi sivustot, jossa arvostellaan viranomaisia, hallitusta ja heidän toimintaansa, levitetään tekijänoikeuksien alaista materiaalia, neuvotaan rikoksiin jne. Sensuurin alettua ei suuri yleisö voi edes tietää mitä heiltä jää näkemättä. Suomi on ajanut itsensä kiinalaiselle tielle, jossa sananvapauden perusoikeudet pikkuhiljaa katoavat. Valtiollinen sensuuri on palaamassa, jos se nyt edes oli koskaan kunnolla kadoksissakaan?

Kuin todisteeksi ylläkuvatunlaisesta "salaliitto sensuurista", on helmikuussa 2007 ministerien ohjaama rahapelifoorumi vaatimassa nettipokerin pelaamisen kieltämistä. Nettipokeria voidaan pelata ulkomaisilla sivustoilla joten nämä lienee syytä lisätä salaisiin estolistoihin. Mitä seuraavaksi? Väärät poliittiset mielipideet? Ai niin, tekijänoikeusjärjestöt ovat jo esittäneet kannanottoja internet liikenteen estämiseksi P2P trackereille ja muille sivuistoille joilta voi ladata tekijänoikeudenalaista materiaalia.

Lisätietoa:
Effi (Electronic Frontier Finland)
Petteri Järvinen

Elisan uusin laskutus - sama lasku kahteen kertaan !

Elisa herätti alkuvuonna hämmennystä kertomalla perivänsä vanhoja laskuttamatta tai liian vähän laskutettuja puheluita asiakkailtaan jälkikäteen usean vuoden takaa. Blogi kirjoitti tästä oman artikkelinsa, joka herättikin paljon keskustelua. Elisan mukaan kaikki liittyy heidän laskutusjärjestelmänsä uudistamiseen ja siinä sattuneisiin virheisiin.

Uusin vaihe Elisan laskutusjärjestelmän uudistamisessa on saman laskun lähettäminen kahteen kertaan. Elisa merkitsee edellisen laskun loppusumman erääntyneenä seuraavaan laskuun, vaikka edellinen lasku on maksettu eräpäivänä.

Blogi sai tiedot seuraavasta tapauksesta:

Ensimmäinen Elisan lasku tuli 15.3.2007, laskun eräpäivä oli 26.3.2007 ja laskun loppusumma 4,03 eur.



(klikkaa kuvaa)

Toinen Elisan lasku tuli 29.3.2007, laskun eräpäivä on 10.4.2007 ja laskun loppusumma oli 12,17 eur. Tämä toinen lasku koostui edellisestä laskusta 4,03 eur, mikä oli merkitty erääntyneet saatavat kohtaan sekä uudesta laskutusosuudesta 8,14 eur. Ensimmäisen laskun eräpäivä oli kuitenkin 26.3.2007 jolloin tuo lasku on maksettu. Asiakkaalla on siis ollut ensimmäisen laskun maksamiseen aikaa 26.3.2007 asti. Toisessa laskussa mainitaa, että "Suoritukset on huomioitu 19.03.2007 asti" ja kun ensimmäinen maksu ei ole tullut Elisalle 19.3.2007 mennessä, lasku on kirjattu härskisti uudelleen seuraavalle laskulle.


(klikkaa kuvaa)
Miten on mahdollista että Elisa antaa laskun eräpäiväksi 26.3.2007 ja odottaa vain 19.3.2007 asti kunnes kirjaa "saamatta" jääneen suorituksen erääntyneeksi seuraavalle laskulle?

Jos liittymän omistaja ei ole erityisen tarkkana hän maksaa 4,03 eur 26.3.2007 ja uudelleen 10.4.2007. Saman laskun kahteen kertaan! Voi olla, että kahteen kertaan maksettu lasku hyvitetään seuraavalla laskulla, mutta ei se anna Elisalle oikeutta maksattaa ihmisillä samaa laskua useaan kertaan. Tässä tapauksessa Elisalla ei ole mitään oikeutta, missään tapauksessa, kirjata edellistä laskua saatavaksi seuraavalle laskulle ennen kuin Elisan, liittymän omistajalle antama maksuaika on todella mennyt ohi. Laskua voi vaati maksettavaksi tai perittäväksi vasta eräpäivän jälkeen.

Kuinka moni ihminen on huomaamattaan maksanut laskunsa kahteen kertaan?

Asiaa tiedusteltiin Elisan asiakaspalvelusta ja ennen kuin asia edes kerittiin kertoa loppuun asiakaspalveluhenkilö tiesi mistä oli kyse. Tämä ei siis varmastikkaan ollut yksittäistapaus. Selitys oli jälleen uusi laskutusjärjestelmä ja kuinka laskutusta yritetään synkronoida samaan rytmiin. Mitä sitten? Pitäisikö muidenkin firmojen ottaa käytäntö, että aina varmuuden vuoksi edellinen lasku lisätään seuraavan laskun loppusummaan oli asiakas laskun maksanut tai ei?

Toinen pienempi huomio. Ensimmäisessä laskussa mainitaan seuraavan laskun oletetuksi eräpäiväksi 27.4.2007. Ei ole arvio edes samalla hehtaarilla kun toinen lasku tulikin maksettavaksi jo 10.4.2007.

Väkisin tulee jälleen mieleen sama asia kuin edellistä artikkelia kirjoittaessa. Jos Elisan laskutusjärjestelmä todella toimii noin kummallisesti, kuinka todenmukaisina voi pitää tammikuussa ihmisiltä laskutettuja vanhoja vuosien takaisia maksuja? Mikä yleensä takaa niiden olleen oikein tai edes oikealla hehtaarilla? Elisan vakuuttelut? Tähän ala-arvoiseen touhuun olisi viimein kuluttajaviraston otettava tiukempi ote ja puolustettava asiakkaita yhden yrityksen mielivaltaista laskutuspolitiikkaa vastaan. Kuluttajan pitäisikin jälleen kerran äänestää jaloillaa!

Lue: Elisan laskutusongelmat