Q&A - Miten reklamoin yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta?

Blogille on toimitettu 24PPartner -nimisen valvontayhtiön reklamaation johdosta antama vastaus, joka osoittaa selvästi, miten vähissä ovat sakkofirmojen eväät asiakkaan kieltäytyessä maksusta.

"ASIA: Vastaus valvontamaksuhuomautukseenne, asianumero: XXXXXXXXX

Pysäköintialue: 01

Mikäli kiistätte kuljettaneenne ajoneuvoa kyseessä olevana ajankohtana, pyydämme teitä ystävällisesti lähettämään meille siitä kirjallisen ilmoituksen. Liitämme ilmoituksenne valvontakuvien oheen poliisiviranomaiselle tarvittaessa tehtävään tutkintapyyntöön tieliikennelain rikkomisesta. Muussa tapauksessa katsomme ajoneuvon rekisteritietoihin merkityn haltijan ajoneuvon pääasialliseksi käyttäjäksi ja täten hänen toimineen ajoneuvon kuljettajana.

Sen selvittäminen, onko tieliikennelain määräyksiä rikottu, kuuluu lain mukaan poliisille. Jätämme tarvittaessa tutkintapyynnön poliisille huomautusajan umpeuduttua, mikäli kuljettajaa ei pystytä muutoin toteamaan.

Kyseessä ollessa yrityksen ajoneuvo TraFi ilmoituksenne (säädös 1.1.2011) mukaisesti ajoneuvon käyttövastaavalla tulee olla tieto ajoneuvon käyttäjästä. Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan meille ajoneuvon kuljettajan huomautusajan puitteissa, niin valvontamaksun perintä voidaan ohjata oikealle henkilölle.

Ystävällisin terveisin,
Asiakaspalvelu
24PPartner"

Tällainen reklamaatiovastaus uhkailuineen poliisiviranomaiselle tehtävästä tutkintapyynnöstä konkretisoi erinomaisesti, millaisessa kriisissä ja ahdingossa koko yksityinen pysäköinninvalvonta-ala on. Valvontayhtiö on väitteineen ja uhkailuineen täysin kaseikossa. On selvää, että tuon reklamaatiovastauksen laatimiseen ei ole käytetty lakimiestä.

Ensinnäkin, mitään erillistä kirjallista ilmoitusta kiistämisestä ei tietenkään voida vaatia. Se, jolle valvontamaksu on osoitettu, voi vain lyhyesti kiistää toimineensa kuljettajana, jonka jälkeen hänen velvollisuutensa valvontayhtiöön nähden lakkaavat. Yksinkertaisimmillaan tämä ilmoitus voi olla vaikka tällainen:

”Kiistän vaatimanne maksun perusteen. En ole kuljettanut ehtojen vastaisesti pysäköidyksi väitettyä ajoneuvoa maksuvaatimuksessa tarkoitettuna ajankohtana. Pyydän ottamaan asiassa yhteyttä siihen tahoon, jonka kanssa olette väitetyn sopimuksen tehnyt.”

Tämä kiistäminen voidaan tehdä kulloinkin tarkoituksenmukaisimmalla tavalla joko kirjallisesti, suullisesti tai sähköisesti riippuen siitä, minkälaisia yhteystietoja maksua vaativaan valvontayritykseen on käytettävissä. Jos asia myöhemmin etenisi tuomioistuimeen, ei valvontayhtiö voi tehokkaasti vedota siihen, että maksusta ei olisi reklamoitu vain sillä perusteella, että reklamaatiota ei ole tehty sen itsensä edellyttämällä tavalla. Mikä tahansa tarkoituksenmukainen tapa reklamoida, jonka riidan osapuoli voi suhteellisen luotettavasti näyttää toteen, riittää. Suullisestikin tehty reklamaatio, jos se esimerkiksi johtaa yllä olevan kaltaiseen reklamaation toteennäyttävään vastineeseen, on täysin riittävä.

Reklamaatio tehdään vain yhden kerran. Yllä oleva reklamaatioon tullut vastaus osoittaa reklamaation tekijän vedonneen jo siihen, että hän ei ole kuljettanut itse ajoneuvoa. Mitään uutta ”kirjallista ilmoitusta” tästä ei ole tarpeen tehdä.

Tarkkaan ottaen täysin aiheettomiin maksuvaatimuksiin ei tietenkään tarvitsisi reagoida millään tavalla. Vasta oikeudenkäynnissä esitetty kiistäminen voi kuitenkin johtaa oikeudenkäyntikuluvastuuseen myös voitettaessa juttu, jos kiistämisellä aikaisemmin olisi voitu välttää tarpeeton oikeudenkäynti. Tämän vuoksi, sekä ihan yleisestä kohteliaisuudesta, aiheettomista laskuista on pääsääntöisesti syytä reklamoida kerran. Enempään väittelyyn maksua vaativan tahon kanssa ei ole mitään syytä ryhtyä eikä uusiin yhteydenottoihin pidä vastata. Yksi reklamaatio riittää!

Yksityiset parkkiyhtiöt valvovat maanomistajan pysäköinnille asettamien ehtojen noudattamista. Ne eivät valvo, eivätkä voikaan valvoa, tieliikennelain noudattamista. Uhkailu tutkintapyynnön tekemisestä on sitä samaa painostusta, kuin valvontayhtiöiden laajalti harjoittama perinnällä, perintäkuluilla, luottotietojen menettämisellä sekä oikeudenkäynnillä ja suurilla oikeudenkäyntikuluilla uhkailukin. Tarkoituksena on saada sakotettu pelkäämään maksamatta jättämisen seuraamuksia ja näin maksamaan vaadittu maksu.

Parkkiyhtiöt eivät varmasti tee mitään tutkintapyyntöjä poliisille. Ei niillä ole intressiä ryhtyä sellaiseen, se olisi niille aivan liian työlästä. Tehdessään tutkintapyynnön, valvontayhtiön edustaja tulisi samalla sitoneeksi itsensä toimimaan todistajana rikosasiassa, jossa valvontayhtiö itse ei edes voisi voittaa mitään. Tutkintapyyntöjen tehtailu tuottaisi valvontayritykselle vain suunnattoman määrän lisää työtä ilman, että siitä olisi odotettavissa niille itselleen mitään hyötyä.

Asiassa on sitä paitsi kyse siviilioikeudellisesta riita-asiasta, joka ei poliisille millään tavalla kuulu. Vaikka luvaton yksityiselle alueelle pysäköinti voisikin periaatteessa täyttää lievän hallinnan loukkauksen tunnusmerkistön, tämä pätee vain tilanteissa, joissa pysäköinnistä ei ole sovittu. Jos parkkisakkofirma nyt väittää, että pysäköinnistä on olemassa jonkinlainen sopimus ja yrittää velkoa maksua tämän sopimuksen nojalla, eihän silloin tietenkään kyseessä voi olla luvaton hallinnan loukkaus! Silloin kyseessä on sopimuksen perusteella tapahtunut pysäköinti, jonka seuraamukset määräytyvät tuon sopimuksen nojalla. Poliisi ei tällaista asiaa tutki.

Olisi todella mukava tietää, mitä tieliikennelain määräystä 24PPartners Oy kuvittelee rikotun silloin, kun ajoneuvo on pysäköity sopimuksen perusteella yksityiselle alueelle. Ainoa seuraamus, mikä valvontayhtiön tutkintapyynnöstä edes teoriassa voisi seurata väärin pysäköidyn ajoneuvon omistajalle tai haltijalle, olisi pysäköintivirhemaksu. On kuitenkin hyvin kyseenalaista, miten innostuneita poliisilaitokset olisivat tutkimaan tällaisia tapauksia.

24PPartner Oy:n kannattaisi muistaa, että tekemällä täysin perusteettoman tutkintapyynnön, se saattaa pahimmassa tapauksessa syyllistyä itse perättömään ilmiantoon, joka on säädetty rangaistavaksi.

Sillä, onko väärin pysäköity auto yksityishenkilön vai yrityksen omistuksessa, ei ole yksityisen pysäköinninvalvonnan kannalta mitään merkitystä. Ei yritykselläkään ole mitään velvollisuutta antaa ulkopuolisille mitään tietoja ajoneuvojensa käyttäjistä, vaikka tämä tieto yrityksellä olisikin. Näitä tietoja voi yritykseltä vaatia vain viranomainen, esimerkiksi rikostutkinnan tai verotarkastuksen yhteydessä. Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa todistustaakka ehtojen vastaisesta pysäköinnistä ja sen tekijästä on maksua vaativalla yhtiöllä myös siinä tapauksessa, että väitetty pysäköintiehtojen rikkominen on tapahtunut yrityksen omistuksessa olevalla ajoneuvolla.

Summa summarum: Yllä esitetty valvontayhtiön vastaus sille tehtyyn reklamaatioon on pelkkää pysäköinninvalvonta-alan rappiotilasta kertovaa katteetonta uhkailua, johon ei ole tarpeen reagoida millään tavalla. Reklamaatiohan asiassa on jo tehty ja se riittää. Esitetyillä väitteillä ei ole minkään valtakunnan oikeudellista merkitystä. Tällaisten täysin merkityksettömien uhkailukirjeiden lähettely vain osoittaa, miten heikoilla parkkisakkofirmat maksuja vaatiessaan ovat. Tämä sakkofirmojen vaikeus näyttää toteen sopimuskumppaninsa ei kuitenkaan ole voinut tulla niille minkäänlaisena yllätyksenä, vaan kyllä asia on ollut tiedossa ihan alusta asti. Ei kukaan vakavasti otettava yrittäjä ryhdy sellaiseen bisnekseen, jossa sillä ei ole käytännössä mitään keinoja osoittaa sopimuskumppaniaan ja siten vaatia saataviaan. Tästä syystä pysäköinninvalvonta-alalla ei olekaan vakavasti otettavia yrittäjiä, vaan toimintaa pyörittävät mistään mitään ymmärtämättömät amatöörit ja jälki on yllä esitetyn mukaista.

Lue myös:
Parkkiyhtiö on jälleen hävinyt pysäköintiriidan
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Syyllistyvätkö parkkifirmat rikokseen
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneille uhkailu on pelkkää pluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana

Vanhemmat artikkelit:
Oot sä vittu ajanut tän tähän ruutuun
McDonalds haluaa eroon lapsiperheistä
ParkPatrol tämän viikon vitsi
ParkPatrol hätä kädessä
ParkPatrol Finland - Cloaca maxima
Tapaus Sello

Yksityinen pysäköinninvalvonta kriisissä

Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset ovat hätää kärsimässä. Kun korkein oikeus viime vuonna hyväksyi parkkifirman oikeuden veloittaa valvontamaksu ehtojen vastaisesta pysäköinnistä, näytti jo hetken siltä, että yksityinen pysäköinninvalvonta olisi lyönyt lopullisesti itsensä läpi laillisena liiketoimintana Suomessa. Uusia valvontayrityksiä perustettiin helpon rahan toivossa kymmenittäin. Asialla oli aikaisemmissa liiketoimissaan epäonnistuneita sarjayrittäjiä, entisiä kunnallisia pysäköinnintarkastajia ja jopa tuomittuja rikollisia. Tunnusomaista näille uusille parkkisakkoyrittäjille oli matala koulutustaso ja selkeän puutteellinen osaaminen. Yrityksiä perustettiin vain yhden korkeimman oikeuden erittäin heikosti perustellun ja kiistanalaisen tulkinnan varassa ymmärtämättä lainkaan sitä, että yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyy edelleen huomattavan suuri joukko epäselviä oikeudellisia kysymyksiä, eikä koko toiminnan harjoittamisen säilyminen laillisena ole mitenkään varmaa. Ammattitaitoisten yrittäjien uuden yritystoiminnan käynnistämiseen täysin normaalina osana kuuluva liiketoiminnan juridisten riskien kartoittaminen jäi näiltä nopean vaurastumisen toivossa yrityksiä perustaneilta amatööreiltä useimmiten heidän ymmärtämättömyydestään johtuen kokonaan tekemättä. Ilmeisesti he kuvittelivat, että korkein oikeus olisi päätöksellään luonut jotain uutta, muuttumatonta oikeutta, jonka varaan liiketoiminnan saattoi perustaa.

Vastoin odotuksia, taivas ei kuitenkaan auennut yksityissakottajille. Korkeimman oikeuden päätöstä pidettiin yleisesti vääränä, mitä se onkin. Monet korkeat oikeusoppineet ovat arvostelleet voimakkaasti korkeimman oikeuden omaksumaa kantaa ja ilmoittaneet, etteivät itse maksaisi yksityistä pysäköinninvalvontamaksua. Ei korkein oikeuskaan ole erehtymätön, vaan se tekee aika-ajoin huonoja ratkaisuja, jotka pitkällä aikavälillä ratkaisulinjaa tarkasteltaessa erottuvat omituisina poikkeuksina koherentin, johdonmukaisesti kehittyvän oikeuskäytännön seasta. Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeneessa korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä on kyse juuri tällaisesta heikosti perustellusta ja lopputulokseltaan väärään osuneesta ratkaisusta, jota vuosikymmenten kuluttua lähinnä ihmetellään.

Tismalleen samalla tavalla haksahti samassa asiassa parikymmentä vuotta sitten myös Ruotsin Högsta domstolen, jonka yksityisen pysäköinninvalvontamaksun sopimusoikeudellisena seuraamuksena hyväksynyttä tuomiota oudoksuttiin jo tuoreeltaan. Tuomio johti pikaisesti yksityisen pysäköinninvalvonnan sääntelyyn lailla Ruotsissa. Lailla ei suinkaan vahvistettu Ruotsin korkeimman oikeuden omaksumaa tulkintalinjaa, kuten silloinen ParkCom Oy omaa juttuaan Suomessa ajaessaan väitti, vaan lainsäädäntötoimiin Ruotsissa ryhdyttiin nimenomaan Högsta domstolenin tekemän ilmiselvän virheen korjaamiseksi. Oikeusoppineiden huomattavan yksimielisen kannan mukaan pelkkä ajoneuvon pysäköiminen ei voinut muodostaa autoilijaa velvoittavaa sopimusta ilman autoilijan nimenomaista ilmausta tahdosta sitoutua tällaiseen sopimukseen. Siksi valvontamaksun maksuvelvollisuus kytkettiin lakiin, poistaen näin Högsta domstolenin omaksuma virheellinen linjaus valvontamaksun perustumisesta sopimukseen, joka olisi voinut aiheuttaa huomattavia ongelmia muilla sopimusoikeuden aloilla. Olisi alettu kysymään, mistä kaikesta muusta voidaankaan "sopia" vain asiasta kertovat kyltit pystyttämällä.

Ruotsissa lainsäätäjä siis joutui korjaamaan tuomioistuimen tekemän virheen. Näin näyttäisi käyvän nyt Suomessakin. On ikävää, että meillä mentiin samaan ansaan. Kun ParkCom Oy kerran vetosi niin ponnekkaasti Ruotsin lainsäädäntöön oman juttunsa tueksi, niin olisi ollut kyllä suotavaa, että oikeusneuvokset olisivat huolella perehtyneet siihen, mihin Högsta domstolenin ratkaisu Ruotsissa aikanaan johti ja välttäneet näin tekemästä itse täysin samaa mokaa!

Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeneesta vilkkaasta keskustelusta on ollut se hyöty, että kansalaiset ovat yhä enenevässä määrin rohkaistuneet kieltäytymään maksamasta vääräksi kokemaansa maksua. Valvontayhtiöt luottivat siihen, että eduskunta säätää asiasta lain, jonka varassa ne voisivat toimia ja joka poistaisi korkeimman oikeuden tuomion ilmaan jättämät epäselvyydet. Sittemmin eduskunnan perustuslakivaliokunta torjui tämän yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeneen lakiesityksen perustuslain vastaisena. Lain valmistelu on tarkoitus aloittaa uudelleen, mutta oikeusministeri on ilmoittanut, että lain valmistelussa tullaan ottamaan huomioon perustuslakivaliokunnan kanta. Muu ei tietenkään olisikaan mahdollista. Minkä sisältöinen tämä laki tulee aikanaan lopulta olemaan, sitä ei tiedä vielä kukaan. Selvää kuitenkin on, että valvontayrityksissä uutta lakia odotellaan nyt pelonsekaisin tuntein. Siitä ei tullutkaan niiden toivomaa läpihuutojuttua, jolla vallitseva käytäntö olisi vahvistettu lailliseksi. Uudessa laissa saatetaan kieltää yksityinen valvonta jopa kokonaan. Joka tapauksessa yksityisen valvonnan rooli ja valtuudet jäävät uuden lain myötä vähäisemmäksi, kuin parkkisakkoyrittäjät olivat toivoneet.

Kuin viimeisenä niittinä tälle keskustelulle ja kehitykselle on kuluttajariitalautakunta nyt antanut päätöksen, jonka mukaan yksityisen parkkiyhtiön valvontamaksu velvoittaa vain silloin, kun osapuolten välillä on kuljettajan myöntämä sopimussuhde. Jos kuljettaja kiistää ajaneensa sakotettua autoa, todistustaakka pysäköintirikkeestä on valvontayhtiöllä.

Tässä päätöksessä ei sinänsä ole mitään uutta. Kuluttajavirasto on ottanut saman kannan jo vuonna 2004. Täysin samaan lopputulokseen ovat päätyneet myös Vantaan käräjäoikeus vuonna 2007, Helsingin hovioikeus vuonna 2008 ja korkein oikeus vuonna 2010. Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden valossa tämä näkemys on aivan itsestään selvä – tietenkään ei voi olla niin, että parkkiyhtiö voisi osoittaa maksuvaatimuksiaan summamutikassa kenelle tahansa, ja maksulta välttyäkseen autoilijan pitäisi todistaa oma syyttömyytensä. Tämänkaltaiset todistustaakkanormit olivat laajemmalti käytössä viimeksi keskiajalla.

Kuluttajariitalautakunta on antanut päätöksensä niinsanotussa plenumissa eli täysistunnossa. Lain mukaan lautakunnan täysistunnossa ratkaistaan periaatteellisesti tärkeät asiat. Voidaankin sanoa, että kiista siitä, kenellä on näyttövelvollisuus ajoneuvon kuljettajasta yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on nyt arvovaltaisella tavalla lopullisesti ratkaistu. Enää kenenkään on turha mussuttaa mistään käännetystä todistustaakasta. Sellainen ei yksinkertaisesti perustu lakiin. Jos auton omistaja tai haltija kiistää pysäköineensä autonsa ”sakkopaikalle”, hän välttää maksun kiistämällä toimineensa kuljettajana. Sen jälkeen on parkkiyhtiön asia selvittää ja todistaa, kuka autoa ajoi.

Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan Pauli Ståhlbergin mukaan tänä vuonna lautakunnalle on tullut noin 70 valitusta aiheettomiksi koetuista yksityisistä pysäköinninvalvontamaksuista. Tästä luvusta ei sinällään voida päätellä juuri mitään. Ehkä sen verran, että ihmiset ovat edelleen epävarmoja siitä, pitääkö yksityinen pysäköinninvalvontamaksu maksaa vai ei.

Aiheettomasta yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta ei nimittäin ole mitään tarvetta tehdä valitusta kuluttajariitalautakunnalle tai millekään muullekaan instanssille. Riittää, että maksuvelvollisuuden vain kiistää valvontayhtiölle itselleen jollain tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämän jälkeen asian voi jättää sillensä ja mahdolliset jatkotoimenpiteet ovat valvontayhtiön vastuulla. Kuluttajalla ei ole mitään syytä tai tarvetta viedä näitä asioita kuluttajariitalautakuntaan. Päin vastoin, lautakunnan kuormittaminen neljänkymmenen euron suuruisilla riidoilla tuottaa vain yhteiskunnalle moninkertaiset kulut asian käsittelemisestä. Ilmeisesti kuluttajariitalautakuntaan valituksia tekevät sellaiset hieman epävarmat ihmiset, jotka eivät halua maksaa vääräksi kokemaansa maksua, mutta eivät valvontayhtiöiden painostuksen ja uhkailun alla uskalla jättää asiaa sillensäkään. Valitus kuluttajariitalautakuntaan keskeyttää perinnän ja perintäkulujen juoksemisen, joten sitä ilmeisesti käytetään perintäkulujen torjumistarkoituksessa silloin, kun pelkkä kiistäminen tuntuu liian riskialttiilta.

Nyt kuluttajariitalautakunta on kuitenkin sanonut harvinaisessa täysistuntokäsittelyssään painavan sanansa tästä periaatteellisesti tärkeästä kysymyksestä. Toivottavasti kaikki näitä maksuja saavat ymmärtävät nyt vain kiistää maksun perusteen. Asia jää silloin sillensä, eikä kuluttajan tarvitse todellakaan tehdä asian vuoksi yhtään enempää.

Jotkut yksityiset pysäköinninvalvontafirmat ovat jo lopettaneet toimintansa, koska vain harva enää maksaa näitä valvontamaksuja, eikä toiminta ole kannattavaa. Jos kukaan ei maksaisi näitä maksuja, loputkin parkkisakkofirmat poistuisivat markkinoilta muutamassa kuukaudessa, tai ne ainakin pakotettaisiin kokeilemaan tulkintojensa kestävyyttä oikeudessa. Tosiasiassa vain parilla-kolmella suurimmalla yrityksellä lienee edes resursseja ryhtyä uuteen oikeudenkäyntiin pysäköinninvalvontamaksun velkomusta koskevassa asiassa. Sitä ne eivät kuitenkaan mielellään tee, koska tappion riski on yksinkertaisesti liian suuri.

Valvontayhtiöt ovat nyt todellakin kriisissä. Käytännössä niiden ainoa toivo on nyt sellaisen uuden lain säätäminen, jossa säädettäisiin ajoneuvon haltijan vastuusta koskien myös yksityisiä pysäköinninvalvontamaksuja. Tällaisen säätäminen on kuitenkin nykyoloissa kaikkea muuta kuin varmaa. Oikeusministeri on puolensa valinnut. Suomalaisessa järjestelmässä lainsäätäjä voittaa aina tuomioistuimet. Yksityisen pysäköinninvalvonnan tulevaisuudesta päättää meillä viime kädessä eduskunta, ja sitä päätöstä joutuu myös korkein oikeus noudattamaan.

Lue myös:
Parkkiyhtiö on jälleen hävinyt pysäköintiriidan
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Syyllistyvätkö parkkifirmat rikokseen
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneille uhkailu on pelkkää pluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana

Seuraa blogia. Lähiaikoina julkaistaan Q&A-artikkeli pysäköintivalvontayhtiön lähettämästä ala-arvoisesta uhkauskirjeestä ja ohjeita reklamaation tekemiseen.

Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan

Kuluttajariitalautakunnan antaman päätöksen mukaisesti tuulilasiin jätetty yksityisen pysäköintivalvontayhtiön maksulappu ei velvoita kuluttajaa mihinkään. Periaate noudattaa täysin blogin aikaisemmin ilmoittaa linjaa. Yksityistä pysäköintiyhtiön määräämää maksua virheellisestä pysäköinnistä ei tarvitse maksaa, jos kiistää toimineensa kuljettajana.

Pysäköintiyhtiö vaati määrättyä maksua ajoneuvon omistajalta. Perusteena oli pysäköintiyhtiön vaikeus todistaa sopimuskumppaninsa, eli osoittaa pysäköinnin suorittanut kuljettaja. Kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti valvontamaksua ei voida periä ilman, että se, joka siihen vetoaa, osoittaa sopimussuhteen syntyneeksi tai kuluttaja myöntää sen. Lautakunta totesi, että asiassa ei ollut kyse pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa tarkoitetusta maksusta, josta vastasi myös ajoneuvon omistaja tai haltija. Maksu ei perustunut kyseiseen lakiin, vaan väitettyyn sopimukseen. Velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste. Asiassa ei ollut näytetty, että vastoin kuluttajan kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun.

Näyttövelvollisuus kuljettajasta on yksiselitteisesti valvontayhtiöllä. Yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse eikä pidä maksaa.

Kuluttajariitalautakunnan päätös

Lue myös:
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Syyllistyvätkö parkkifirmat rikokseen
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneille uhkailu on pelkkää pluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Helsingin kaupungin opetusvirasto rikkoo hallinto-lakia käsitellessään erityisopetushakemuksia

Helsingin opetusviraston opetuspäällikkö on hallinto-oikeuden päätöksen mukaan toiminut lainvastaisesti. Blogin saamien asiakirjojen mukaan hallinto-oikeus on vahvistanut päätöksellään Helsingin kaupungin opetusviraston opetuspäällikön toimineen lainvastaisesti erityisopetuspäätösten käsittelyssä. Kyse ei ole yksittäistapauksesta vaan toistuvasta, kaikkia aikaisemmin tehtyjä päätöksiä koskevasta ja todennäköisesti edelleen jatkuvasta toimintamallista joka rikkoo hallintolakia.

Syksyllä 2010 artikkelissa ”Mielivaltaa Helsingin opetusvirastossa” blogi uutisoi Helsingin opetusviraston opetuspäällikön mielivaltaisesta ja lainvastaisesta päätöksenteosta jonka tarkoitus on tietoisesti vaikeuttaa erityisopetukseen hakevien lasten ja heidän huoltajiensa asemaa kunnallisessa päätöksenteossa. Kerroimme, että hyvän hallintotavan mukaisesti viranomaisen on perusteltava päätöksensä ja yksilöitävä ne seikat joiden perusteella viranomainen on päätynyt kielteiseen päätökseen. Ilman viranomaisen antamia yksilöiviä perusteluja asianomaisen mahdollisuus valittaa tehdystä päätöksestä vaikeutuu huomattavasti. Asianomaiselle, lapsen huoltajalle, on annettava mahdollisuus arvioida valituksessaan kielteistä päätöstä niiden seikkojen pohjalta joiden perusteella päätös on annettu kielteisenä ja tarvittaessa toimittaa lisää asiantuntijalausuntoja valituksensa tueksi.

Helsingin opetusvirasto on vuosikausien ajan kirjannut erityisopetuspäätöksissään ainoana perusteluna "Asiantuntijaryhmä katsoo asiantuntijalausunnon ja muiden selvitysten perusteella oppilaalle riittäväksi ...” -lausekkeen. Kun vanhemmat ovat kyselleet päätökseen tarkempia perusteluja, opetuspäälliköllä ei ole ollut niitä antaa, koska asiantuntijaryhmän käsittelyn jälkeen ei ole ollut olemassa papereita tai muistiinpanoja joissa tehty päätös perusteltaisiin.

On käynyt ilmi, että asiantuntijaryhmä joka käsittelee lapsen erityisopetushakemusta, ei tuota mitään kirjallista dokumenttia päätökseen vaikuttavista perusteluista, vaan päätöksenteko perustuu jälkikäteen arvioiden puhtaasti arvailuun ja mielivaltaiseen valintaan. Kun perusteluja ei päätöksille anneta, vaikeutuu valituksen tekeminen oleellisesti. Huoltajan valittaessa aluehallintovirastoon Helsingin opetusvirasto keksii jälkikäteen perustelut tekemälleen päätökselleen, sen mukaisesti, mitä opetusvirasto näkee huoltajan asiasta valittaneen. Kyseessä on räikeä ihmisoikeuksien loukkaus, joka tapahtuu valvovan viranomaisen, aluehallintoviraston siunauksella. Helsingin kaupungin opetusviraston on perustelujen puuttumisen itse myöntänyt.

Helsingin kaupungilla ei ole opetustoimintaan tarkoitettujen resurssi- ja budjettivajauksen takia mahdollisuutta järjestää lain tarkoittamaa erityisopetusta kaikille niille joille se lain mukaan kuuluu. Tämä on yksi syy miksi Helsingin opetusvirasto jättää päätökset tietoisesti perustelematta ja jonka tarkoituksena on ollut vaikeuttaa valituksen tekemistä annetuista päätöksistä.

Hallinto-oikeus on todennut että Helsingin opetusviraston opetuspäällikkö ei ole yksilöinyt niitä seikkoja joihin päätös on perustunut. Koska kysymys ei ole ollut asiasta, jossa perustelut voidaan hallintolain 45§:n 2 momentin nojalla jättää esittämättä, on Helsingin kaupungin opetusviraston opetuspäällikkö toiminut lainvastaisesti jättäessään antamansa päätöksensä perustelematta.

Olkaa tarkkana asioidessanne Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa. Pitäkää huoli että vaaditte päätöksille asianmukaiset perustelut. Lainvastainen menettely ei näytä loppuvan hallinto-oikeuden päätökseen, se saadaan loppumaan vasta kun jokainen huoltaja pitää tiukasti oikeuksistaan kiinni.

Lue myös:
Oppilaan oikeus tukiopetukseen ja erityisopetukseen
Mielivaltaa Helsingin opetusvirastossa
Koulukirjat

Lue:
Viranomaisrikollisuus

Tekijänoikeuksia valvotaan kiristämällä ja laittomin uhkauksin

(klikkaa kuvaa)

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ahdistelee syyttömiä ihmisiä väitetyistä ja monesti keksityistä tekijänoikeusrikkomuksista.

TTVK on lähettänyt ihmisille uhkaus kirjeitä joissa heitä vaaditaan maksamaan useiden tuhansien jopa kymmenien tuhansien eurojen suuruisia korvauksia laittoman materiaalin levittämisestä verkossa. Uhkauskirjeiden sävy on poikkeuksellisen ahdistava ja viestikin on hyvin selvä. Vaadittava summa kehotetaan maksamaan, jollei halua joutua kalliiseen oikeudenkäyntiin ja saada niskoilleen vielä suurempia kustannuksia. Menettely on heikommassa asemassa olevan yksittäisen kansalaisen puhdasta kiristämistä ja täyttää useamminkin rikoksen tunnusmerkistön.

TTVK lähettää korvausvaatimuskirjeensä selvittämänsä IP -osoitteen perusteella henkilölle jolle IP -osoite on operaattorin toimesta sillä hetkellä rekisteröity.

IP -osoite ei yksilöi tekijää

Yksityisissä kotiverkoissa internetiin näkyvä IP -osoite on operaattorin liittymälle osoittama IP -osoite. Yksittäisen IP -osoitteen takana voi löytyä WLAN reititin ja isokin verkko johon on liitetty useita tietokoneita tai muita päätelaitteita. Kyseessä saattaa olla monesti myös avoin yksityinen WLAN verkko joka on tarkoituksella tai osaamattomuutta jätetty avoimeksi ja muiden käytettäväksi. Suojattuunkin verkkoon pystyy murtautumaan tai verkossa oleva kotikone voidaan kaapata haittaohjelmalla hallintaan.

On syytä huomioida, että eduskunta on keväällä 2011 säätänyt lain jonka mukaan mitä tahansa avointa WLAN -verkkoa saa käyttää laillisesti. Ei siis ole laitonta kirjaantua naapurin verkkoon ja käyttää naapurin internet liittymää omiin tarkoituksiinsa. Katso artikkelin kuva.

Pelkkä IP -osoite ei siis yksilöi tekijää. Avoimen verkon omistaja ei voi olla vastuussa siitä mitä joku toinen henkilö on hänen verkossaan tehnyt. Aivan samoin kuin maanteiden ja katujen omistajat eivät ole vastuussa siitä mitä rikoksia heidän hallinnoimillaan ajoteillä tehdään. Vai onko autonsa toiselle henkilölle lainannut syyllinen rikokseen jonka autoa lainannut kuljettaja tekee? TTVK:n mielestä on.

On myös hyvin mielenkiintoista huomata että TTVK:n vaatimukset kohdistuvat aina yksityisiin henkilöihin ja yksityisten henkilöiden ylläpitämiin WLAN verkkoihin. Kaupunkien keskustat ovat täynnä avoimia verkkoja joita kuka tahansa saa käyttää. Miksi näiden verkkojen omistavia yrityksiä vastaan ei käynnistetä vastaavia uhkailutoimenpiteitä ja maksuvaatimuksia? Eipä tietenkään - yksittäinen kansalainen on huomattavasti heikommassa asemassa ja siten vapaata riistaa TTVK:n maksuvaatimuksille.

Nykyinen käytäntö on osoittanut, että TTVK:ssa ei ymmärretä tietotekniikka tai vielä pahemmassa tapauksessa TTVK:ssa ei tietoisesti edes haluta välittää asiasta. Kiristys ja uhkailu on paljon tuottoisampaa. On helppoa käydä eläkeläisten tai yksinhuoltajien kimppuun ja kiristää heiltä rahaa. Mafiaotteilla asiat saa ratkaistua. Totuudella ja realimaailman faktoilla ei näytä olevan merkitystä.

Katso mitä avoin WLAN verkko tarkoittaa käytännössä

Lue myös:
Saako vuokratun DVD-levyn kopioida laillisesti yksityiseen käyttöön?
DVD levyjen kopiosuojaus rikkoo kuluttajansuojalakia
Hyvitysmaksu
Älkää maksako hyvitysmaksuja
Kuinka suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta

Syyllistyvätkö parkkisakkofirmat rikokseen?

Yksityiset pysäköinninvalvontaa harjoittavat yritykset perivät aggressiivisesti asettamiaan valvontamaksuja. Jos väitetyn ehtojen vastaisen pysäköinnin johdosta ajoneuvon tuulilasinpyyhkijään kiinnitettyä maksukehotusta ei suoriteta, valvontayhtiöt selvittävät rekisterinumeron perusteella ajoneuvon omistajan tai haltijan yhteystiedot ja lähettävät tälle maksukehotuksen postitse. Ne eivät edes pyri ensin tiedustelemaan ajoneuvon väärin pysäköinyttä kuljettajaa, vaan osoittavat maksukehotuksen suoraan ajoneuvon omistajalle tai haltijalle. Tietenkään kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta vastailla yksityisen yrityksen tiedusteluihin koskien hallinnassaan olevan ajoneuvon kuljettajaa. Tässä valossa on ymmärrettävää, että ajoneuvon kuljettajaa ei edes yritetä selvittää.

Asiassa on kuitenkin ongelmallista se, että ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija on lähtökohtaisesti täysin ulkopuolinen taho siinä sopimussuhteessa, jonka perusteella maksua vaaditaan. Sopimukset nimittäin sitovat vain inter partes, osapuolten kesken, eikä sopimuksin voida asettaa velvollisuuksia sopimuksen ulkopuolisille.

Vaikka ajoneuvoa toki usein kuljettaakin sen omistaja tai haltija, on myös täysin mahdollista ja vieläpä varsin yleistä, että ajoneuvoa kuljettaa joku muu, esimerkiksi perheenjäsen. Tästä syystä ajoneuvon rekisteriin merkittyä omistajaa tai haltijaa ei voida ilman muuta pitää sellaisen sopimuksen osapuolena, jonka ajoneuvon kuljettajan väitetään tehneen.

Perusteettoman laskun tai maksukehotuksen tahallinen lähettäminen on rikos. Kun tavoiteltava etu on arvoltaan neljä-viisikymmentä euroa, kuten yksityisessä pysäköinninvalvonnassa usein on laita, on kyseessä yksittäisenä tapauksena arvioituna rikoslain 36 luvun 3 §:ssä tarkoitettu lievä petos, josta voidaan tuomita tekijälleen sakkorangaistus.

Jos ajoneuvon omistaja tai haltija, joka ei ole itse väitettyä väärinpysäköintiä suorittanut, erehtyisi hänelle lähetetyn maksukehotuksen johdosta maksamaan häneltä vaaditun maksun ja havaitsisi myöhemmin erehdyksensä, hän voisi tehdä poliisille tutkintapyynnön epäillystä lievästä petoksesta ja vaatia asianomistajana tekijälle rangaistusta sekä suorittamansa maksun suuruista vahingonkorvausta. Kansalaisen ei tarvitse tietenkään osata itse nimetä epäiltyä rikosta, se on viranomaisten tehtävä. Riittää, että tutkintapyyntöä tehdessään esittää totuudenmukaisesti, mitä on tapahtunut.

Jos ajoneuvon omistaja tai haltija kuitenkin ymmärtää olla maksamatta häneltä aiheettomasti vaadittua maksua, tutkintapyyntöä poliisille ei pidä tehdä. Toisin kuin tavallisen ja törkeän petoksen tapauksessa, lievän petoksen yritys ei ole lain mukaan rangaistava.

Rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa tunnetaan teoria, jonka mukaan yksittäisinä tapauksina sinänsä laillisten tekojen suuri lukumäärä saattaa joissakin tapauksissa muodostaa kokonaisuutena rikoksen. Viimeksi tästä asiasta käytiin rikosoikeusoppineiden piirissä enemmälti keskustelua muutama vuosi sitten ilmenneiden valelaskutapauksen yhteydessä. Tapauksissa, joita ilmeni eri muodoissaan lukuisia, oli tuhansille yrityksille lähetetty erehdyttävästi laskua muistuttavia tarjouskirjeitä, joissa tarjottiin näkyvyyttä jossain internetin hakemistopalveluissa. Usean sadan euron hintaiset palvelut olivat käytännössä yrityksille täysin arvottomia, vaikka ”palvelun” tarjoajat useimmiten todellakin liittivät maksaneiden yritysten tiedot ylläpitämiinsä hakemistoihin.

Tapausten esitutkinnan käynnistäminen takkuili, koska poliisin mukaan sen tehtävä ei ollut arvioida sitä, onko jokin tarjottu palvelu siitä pyydetyn hinnan arvoinen vai ei. Lahjakkaimmin toteutetut valelaskutukset olivatkin oikeudellisesti hyvin tulkinnanvaraisia ja ne oli pyritty tekemään muodollisjuridisesti oikein, vaikkakin toki vilpillisessä mielessä.

Tuolloin keskusteltiin paljon siitä, missä rikoksen rajat tämänkaltaisissa tilanteissa oikein menevät. Rikosoikeuden tutkijoiden huomattavan yksimielinen kanta oli, että vaikka yksittäisenä tapauksena hieman epäselvän ja ehkäpä jossain määrin laskua muistuttavan tarjouskirjeen lähettäminen ylihintaisesta tuotteesta ei olekaan rikos, niin tahallinen erehdyttämistarkoitus ja sen osoittama tekijän rikollinen mieli voitiin näyttää toteen tekojen huomattavan suurella määrällä. Tekijöiden tarkoitus oli, että lähettämällä laskua muistuttavia tarjouskirjeitä tuhansille yrityksille, jotkut niistä erehtyvät luulemaan tarjousta laskuksi jostain tilaamastaan palvelusta ja maksavat sen tutkimatta enemmälti, mistä on kyse. Tätä käsitystä oli omiaan tukemaan seikka, että näitä ns. valelaskuja oli lähetetty erityisesti kesäaikaan, jolloin yrityksissä on paljon kokemattomia kesätyöntekijöitä hoitamassa juoksevia asioita ja huijaus menee näin helpommin läpi. Ainakin osassa näistä tapauksista käytiin oikeutta ja jaettiin myös tuomioita.

Parkkisakkofirmojen toiminnassa on paljon samankaltaisia piirteitä näiden valelaskutustapausten kanssa. Bisnes on lakimiesten avustuksella suunniteltu huolellisesti kaikki lain vaatimukset muodollisesti täyttäväksi ja näyttämään ulospäin rehelliseltä ja asianmukaiselta liiketoiminnalta. Näiden yritysten toimintatapaa kokonaisuutena tarkastellen on kuitenkin helppo havaita toiminnan todellisen tarkoituksen olevan autoilijoiden maksimaalinen rahastus keinoja kaihtamatta. Pysäköintiongelmien vähentäminen ei ole näiden yritysten todellinen tavoite, koska vain ongelmien ilmenemisellä ne voivat oikeuttaa olemassaolonsa ja tehdä rahaa.

Yhden yksittäisen, sopimusehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitettavaa maksua koskevan maksukehotuksen lähettäminen ajoneuvon omistajalle tai haltijalle ei ole rikos sinänsä. Sakkofirma olettaa tämän henkilön olevan sopimuksen osapuoli ja yleisen elämänkokemuksen valossa näin monesti onkin. Myös täysin rehellisesti toimivat ja hyvämaineisetkin yritykset laskuttavat toisinaan virheellisesti väärää henkilöä tai sellaisesta tuotteesta tai palvelusta, jota laskutettava ei ole tilannut. Tämä ei ole vielä rikos, koska tahallisuus puuttuu. Virheitä sattuu itse kullekin. Laskun sataprosenttista oikeellisuuden varmistamista ei aina voida edellyttää, vaikka se yleensä toki toivottavaa olisikin.

Parkkisakkofirmojen tapauksessa olennaista on kuitenkin se, että näitä maksukehotuksia lähetetään satoja, ehkä jopa tuhansia kuukausittain. Tällöin ei ole yleisen elämänkokemuksen valossa enää ainoastaan todennäköistä, vaan absoluuttisen varmaa, että näitä laskuja menee myös sellaisille henkilöille, jotka eivät ole pysäköineet väärin ja siten tehneet valvontayhtiön kanssa niiden väittämää sopimusta. Kun maksukehotuksissa vieläpä annetaan selkeästi väärää informaatiota maksuvelvollisuuden kohdistumisesta ja maksamattomuuden seuraamuksista, on selvää, että näitä maksuja erehtyvät maksamaan myös sellaiset henkilöt, jotka eivät ole koskaan tehneet minkäänlaista sopimusta pysäköinnistä valvontayhtiön kanssa.

Nyt ei voida puhua enää yksittäisistä inhimillisistä virheistä, vaan aletaan olla todella lähellä tahallista erehdyttämistä, joka toiminnan ammattimaisuus ja volyymi sekä toiminnalla kokonaisuudessaan tavoiteltava huomattavan suuri taloudellinen hyöty huomioon ottaen kvalifioitunee törkeäksi petokseksi. Siitä lain edellyttämä rangaistus on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Sakkorangaistuksella ei törkeästä petoksesta selviä.

Eikä tässä vielä kaikki. Jos valvontamaksu jää edelleen suorittamatta, valvontayhtiöt jatkavat saatavansa perintää ensin itse ja myöhemmin perintätoimistojen välityksellä. Perintätoimien yhteydessä ilmoitetaan, että maksamatta jättäminen johtaa saatavien perimiseen viime kädessä oikeusteitse.

Jälleen kerran, yksittäisessä tapauksessa ei ole kiellettyä periä sellaista saatavaa, jota velkoja itse pitää perusteltuna ja oikein kohdistettuna, mutta jonka kohde tai peruste eivät ole täysin varmat. Jos saatavaa ei ole riitautettu, se on lupa antaa perintätoimiston hoidettavaksi. On täysin laillista periä todennäköistä saatavaa aikansa ja sen jälkeen tehdä päätös perinnästä luopumisesta, vaikka (väitettyä) velallista olisi tullut jo oikeudenkäynnillä uhkailtuakin. Ei velkojalla tietenkään ole mitään velvollisuutta vaatia saataviaan oikeusteitse, vaan se voi vain antaa asian olla. Hyvä perintätapa edellyttää kuitenkin, että jos perinnästä luovutaan, luopumisesta tulee ilmoittaa velalliselle.

Hyvää perintätapaa koskevissa ohjeissa edellytetään lisäksi, että perintää ei saa aiheettomasti pitkittää tai viivyttää. Käytännöksi on tullut, että jos vapaaehtoinen perintä on kestänyt vuoden ja maksu on edelleen suorittamatta, velkojan on joko vietävä asia tuomioistuimeen tai luovuttava perinnästä ja ilmoitettava tästä velalliselle.

Yksityiset pysäköinninvalvontayritykset eivät toimi näin. Ne uhkailevat ensin itse sopimuskumppaniaan tai sellaisena pitämäänsä, jonka jälkeen laitetaan painostustarkoituksessa perintäfirma asialle. Perintäfirma lähettää pari-kolme maksuvaatimusta, jonka jälkeen asian annetaan vain kaikessa hiljaisuudessa olla, jos perinnän kohde edelleen kieltäytyy maksamasta. Minkäänlaista ilmoitusta perinnästä luopumisesta ei – tietekään – tehdä. Tieto tästä leviäisi nopeasti ja sakotetut oppisivat, että maksuja ei tarvitse maksaa. Maksamatta jättäneitä pidetään tahallaan epätietoisuudessa siitä, joutuvatko he käräjille vai eivät.

Yksityistä pysäköinninvalvontaa on harjoitettu Suomessa jo useiden vuosien ajan. Kaikkien näiden vuosien aikana tuomioistuimessa on ajettu tuomioon asti yksi ainoa valvontamaksun maksuvelvollisuutta koskenut riitainen velkomusasia. Kuten Turun Sanomien selvitys osoittaa, yhtään ainoata uutta velkomusjuttua ei ole edelleenkään vireillä. Kaikki tämä osoittaa selkeästi sen, että sakkofirmoilla ei ole tarkoituksenakaan viedä kaikkia maksusta kieltäytyviä sakotettuja oikeuteen. Oikeudenkäynneillä uhkaillaan vain painostamistarkoituksessa.

Laajamittainen oikeudenkäynneillä uhkaaminen tilanteessa, jossa niitä ei ole tosiasiassa aikomustakaan toteuttaa, vaan kyseessä on painostuskeino, jolla ihmiset pyritään saamaan maksamaan maksuja, joita he muuten eivät maksaisi, täyttää kirkkaasti tahallisen erehdyttämisen kriteerin ja siten rikoslaissa tarkoitetun petoksen tai sen törkeän tekomuodon tunnusmerkistön.

Epävarmoja ja riitaisiakin saatavia saa toki velkoa, mutta näihin on olemassa omat, lain ja hyvän perintätavan edellyttämät menettelynsä. On täysin selvää, että parkkisakkofirmojen menettelyssä ei ole kyse kymmenistä tuhansista yksittäistapauksista, joissa alunperin suunnitellusta oikeudellisesta perinnästä on päätetty yksittäistapauksellisen harkinnan seurauksena luopua ja tästä on vain unohtunut ilmoittaa velalliselle. Kyseessä on tietoinen strategia, jossa velallisia uhkaillaan ja painostetaan oikeudenkäynneillä, joita ei ole koskaan tarkoituskaan oikeasti toteuttaa jo siitäkään syystä, että oikeudenkäyntien lopputuloksena olisi aivan valtaosassa tapauksista velkomuskanteen hylkääminen.

Luulisi, että hyvää perintätapaa koskevat ohjeet laatinut ja saatavien perintää valvova Kuluttajavirasto sekä ammattimaista perintätoimintaa valvova Etelä-Suomen aluehallintovirasto puuttuisivat tämänkaltaiseen toimintaan. Ilmeisesti tiukasti yhdestä perspektiivistä tarkastellen on vaikea hahmottaa kokonaisuuksia. Joka tapauksessa, jos joku kunnianhimoinen syyttäjä viitsisi tähän asiaan perehtyä ja ottaisi sen hoitaakseen, niin edellä kuvattua menettelyä maksusaataviensa perinnässä noudattavien parkkisakkofirmojen johtajat olisivat kyllä syytteen ja vankilatuomion vaarassa, ja tämä vaara olisi hyvin todellinen.

Lue:
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia

Lue myös:
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottamasti perusteltu
Valuuko yksityinen pysäköinninvalvonta rikollisten käsiin?

Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia

Turun Sanomat on selvittänyt yhdeksän pysäköinninvalvontaa harjoittavan yrityksen vireillä olevat tai käsitellyt velkomusasiat Turun, Helsingin, Tampereen ja Oulun käräjäoikeuksissa. Selvityksessä ilmeni, että tällaisia ei ollut. Pysäköinninvalvontayritykset eivät siis ole perineet maksamattomia valvontamaksusaataviaan oikeusteitse siitä huolimatta, että yritysten kotisivuilla ja maksukehotuskirjeissä maksun laiminlyöviä uhkaillaan oikeustoimilla sekä maksuhäiriömerkinnällä luottotietorekisteriin, jollainen ei ole mahdollinen ilman maksuvelvollisuuden vahvistavaa tuomioistuimen päätöstä.

Jutussa haastateltu Q-Parkin (entinen ParkCom Oy) toimitusjohtaja Juha Sirelius kiistää, että käräjiä välteltäisiin juttujen häviämisen pelossa. ”Me emme ole halunneet viedä prosessia vielä tähän vaiheeseen, koska yhteiskunta ei ole ollut vastaanottavainen”. Valvontayhtiöiden oman ilmoituksen mukaan valvontamaksuista jää maksamatta 10–20 prosenttia.

On hienoa, että Q-Park kantaa tällä tavoin yhteiskuntavastuutaan ja välttelee omaksi vahingokseen oikeudenkäyntejä sen vuoksi, että yhteiskunta ei ole tällaiseen vielä valmis! Tämähän on lähes yhtä pyyteetöntä uhrautumista yksityisen voittoa tavoittelevan yrityksen taholta kuin velkomuskanteiden laajamittaisesta nostamisesta pidättyminen vuonna 2007, joka johtui ainoastaan yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten halusta välttää alioikeuksien työmäärän lisääntymistä. Näin ainakin, jos kansanedustaja Sampsa Katajan kirjalliseen kysymykseen KK 339/2007 vp on uskominen. Voisikohan jossain esittää Q-Parkille jonkinlaisen tunnustuksen myöntämistä valtiovallan taholta näinkin pyyteettömästä ja uhrautuvasta yhteiskunnan kokonaisedun tavoittelusta yrityksen oman edun kustannuksella?

Vakavasti ottaen, olisi naiivia uskoa tällaisiin selityksiin. Mikään voittoa tavoitteleva yritys ei luovu vapaaehtoisesti 10-20 prosentista saataviaan, jos maksujen peruste on väitetyllä tavalla muka selvä. Lisäksi maksamatta jäävien valvontamaksujen todellinen osuus ja yritysten tämän vuoksi menettämät tulot ovat todennäköisesti huomattavasti valvontayhtiöiden omaa ilmoitusta suuremmat.

Tosiasia on se, että parkkisakkofirmat välttelevät oikeudenkäyntejä yksinkertaisesti sen vuoksi, että uuden oikeudenkäynnin lopputulos on hyvin epävarma. Ne eivät halua luopua korkeimman oikeuden viimevuotisesta päätöksestä saamastaan pelotteesta. On parempi, että edes osa maksaa, kuin ottaa uuden oikeudenkäynnin myötä riski koko toiminnan loppumisesta.

Vaikka korkein oikeus hylkäsikin kesäkuussa yksityisestä pysäköinninvalvonnasta antamansa tuomion purkamista koskeneen hakemuksen, se ei tarkoita, että uudessa oikeudenkäynnissä välttämättä päädyttäisiin samanlaiseen lopputulokseen. Kuten rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen toteaa Helsingin Sanomissa 28.6.2011 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, lainvoimaisen tuomion purkamiselle on tarkoituksellisesti säädetty korkea kynnys. ”KKO katsoi, että kysymys valvontamaksun laillisuudesta on ollut oikeudellisesti tulkinnanvarainen ja asiassa on ollut perusteltu mahdollisuus päätyä toisistaan poikkeaviin lopputuloksiin. Siten tuomio ei ole KKO:n mielestä perustunut ilmeisesti eli selvästi väärään lain soveltamiseen. Purkuhakemuksen hylkääminen tällä perusteella ei kuitenkaan tarkoita sen vahvistamista, että purettavaksi haettu tuomio on ollut ehdottomasti oikea. On täysin mahdollista, että tuomioistuimet, jopa KKO itse, päätyvät uusissa vastaavanlaisissa tapauksissa päinvastaiseen ratkaisuun kuin KKO vuonna 2010. Kysymys yksityisten pysäköinninvalvontamaksujen laillisuudesta on siten edelleen vailla lopullista ratkaisua.”

Yksityisen pysäköinninvalvontamaksun laillisuus on siis edelleenkin hyvin epäselvä. Koko pysäköinninvalvontabisnes tukeutuu toiminnassaan yhteen ainoaan, täpärimmällä mahdollisella äänestyspäätöksellä syntyneeseen korkeimman oikeuden ratkaisuun, jonka perustelut ovat erittäin alttiita kritiikille.

Tämän päätöksen jälkeen yksityistä pysäköinninvalvontaa koskenut lakiesitys on jouduttu hylkäämään eduskunnan perustuslakivaliokunnan todettua lakiesityksen perustuslain vastaiseksi. Ylen uutisissa haastateltu oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on ilmoittanut, että oikeusministeriö aloittaa uuden pysäköinninvalvontaa säätelevän lain valmistelun ja lainvalmistelussa tullaan noudattamaan perustuslakivaliokunnan kantaa. Uusi laki tulee siten todennäköisesti kaventamaan yksityisten pysäköinninvalvontayritysten oikeuksia, tai jopa poistamaan ne kokonaan. Jos uusi yksityisen pysäköinninvalvontamaksun velkomusta koskeva riita-asia vietäisiin nyt oikeuteen, ei näissä oloissa olisi siis mitenkään varmaa tai edes todennäköistä, että alioikeus tulisi seuraamaan asiassa KKO:n viimevuotista, virheelliseksi osoittautunutta ratkaisua.

Näiden seikkojen lisäksi parkkisakkofirmat ovat täysin tietoisia myös siitä, että kanteen voittaminen edellyttäisi niiltä väärin pysäköidyn ajoneuvon kuljettajan toteennäyttämistä. Mitään käännettyä todistustaakkaa ei tässä yhteydessä valvontayritysten sitkeistä väitteistä huolimatta sovelleta, eikä ajoneuvon rekisteriin merkityllä omistajalla ole minkäänlaista velvollisuutta osallistua ajoneuvon väärin pysäköineen kuljettajan selvittämiseen tai edes reagoida valvontayhtiön tätä asiaa koskeviin tiedusteluihin.

On ymmärrettävää, että näitä asioita ei sakkofirmojen taholta haluta saattaa uuden, väistämättä paljon julkisuutta saavan oikeudenkäynnin myötä yhtään laajemmalti suuren yleisön tietoisuuteen, kuin ne nyt jo ovat. Valvontayhtiöt ovat katsoneet kannattavammaksi katteettoman uhkailun (väitetään maksamattomuuden johtavan oikeustoimiin), vääristelyn (väitetään korkeimman oikeuden päätöksellä olevan sellaisia merkityksiä tai vaikutuksia, joita sillä ei oikeasti ole) sekä suoranaisen valehtelun (todistustaakan kääntyminen; velvollisuus suorittaa maksu sen riitauttamisesta huolimatta; uhkailu maksuhäiriömerkinnällä tilanteissa, joissa lain mukaan sellaista ei voi seurata). Aina löytyy niitä, joihin tällainen tehoaa.

Jokaiselle asiaa seuranneelle on tietenkin ollut jo pitkään selvää, että uusia velkomuskanteita ei ole nostettu eikä nosteta. On kuitenkin hyvä, että asiaa tuodaan tiedotusvälineiden kautta esille niillekin, jotka eivät näiden rahastusfirmojen todellista olemusta tunne ja jotka tietämättömyyttään vielä maksavat näitä maksuja.

Yksityinen pysäköinninvalvontamaksu on täysin vapaaehtoinen maksu. Sellaisen pyytäminen ei ole laitonta, mutta jos pyydetyn maksun jättää suorittamatta, mitään seuraamuksiakaan ei tule. Kunniallinen ja valveutunut kansalainen, joka ei halua tukea pääasiassa rikollisten pyörittämää perustuslain vastaista hämäräbisnestä, jolla ei ole mitään tekemistä pysäköinnin sujuvuuden tai todellisten pysäköintiongelmien kanssa, ei tällaista maksua maksa ennen kuin tuomioistuin niin määrää. Kuten Turun Sanomien selvityskin osoittaa, sellaisesta ei kuitenkaan ole pelkoa.
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia.

Lue:
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottamasti perusteltu

Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana

Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta on jälleen lämmennyt kun arvostettu rikosoikeuden professori Matti Tolvanen kertoi YLE:n uutisessa ettei hän itse maksaisi yksityisiä pysäköintivirhemaksuja. Samalla linjalla ovat myös tavalliset kansalaiset, sillä yhä suurempi osa, jopa 40%-60%, jättää perustuslainvastaisen valvontamaksun maksamatta. Tällä hetkellä yksityisten parkkisakkojen maksamatta jättämisestä ei ole käytännön seurauksia, koska oikeudellisesti äärimmäisen epäselvässä tilanteessa yksikään yksityinen pysäköintivalvontayhtiö ei halua viedä valvontamaksun perintää oikeuteen asti.

Yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyy perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua julkisen hallintotehtävän piirteitä. Perustuslakivaliokunta katsoi että hallinnollisten seuraamusten määräämiseen sisältyy merkittävää julkisen vallan käyttöä. Yksityinen pysäköinninvalvonta on siis perustuslain vastaista. Yksityisen pysäköintivirhemaksun välttää käytännössä kiistämällä yksiselitteisesti ja järjestelmällisesti olleensa ajoneuvon kuljettaja. Ajoneuvon haltijat ja omistajat eivät ole mahdollisesti syntyneen sopimuksen osapuolia, eivätkä siten millään tavoin velvollisia selvittämään ajoneuvon kuljettajaa pysäköintivalvontayhtiölle tai vielä vähemmän maksamaan määrättyä maksua. Näyttövastuu kuljettajasta on valvontayhtiöllä. ParkCom -oikeudenkäynnissä oikeusasteet totesivat yksiselitteisesti, että vaikka näytön hankkiminen ajoneuvon pysäköineestä kuljettajasta on valvontayhtiölle hankalaa ja liiketaloudellisesti kannattamatonta, tämä kantajan vaikeus ei kuitenkaan oikeuta poikkeamista normaalista todistusoikeudellisesta säännöstä, jonka mukaan sopimukseen vetoavan on näytettävä toteen sekä sopimusrikkomus että luonnollisesti myös sopimuskumppaninsa. Yksityistä pysäköintivirhemaksua ei siis kannata maksaa.

Perustuslakivaliokunta totesi aikaisemmin ettei yksityisillä yhtiöillä ole sakotusoikeutta. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on samalla kannalla kuin perustuslakivaliokunta. Oikeusministeri toteaan 18.8.2011 YLE:n haastattelussa, että epäselvä tilanne ei voi jatkua kauaa. Oikeusministeri pitää perustuslakivaliokunnan kantaa merkittävänä koska perustuslakivaliokunta on se elin Suomessa joka tulkitsee peruslakia. Uusi pysäköinninvalvonnasta säädettävä laki todennäköisesti lopettaa yksityisten pysäköintivalvontayhtiöiden sakotustoiminnan.

Muutamissa oikeusoppineiden blogikirjoituksissa on nähtävillä eriskummallista perustuslain vastaisen yksityisen pysäköinninvalvonnan ihannointia. Näihin mielipiteisiin kannattaa kuitenkin suhtautua hyvin varovasti sillä kyseisten henkilöiden esittämät tulkinnat yksityisen pysäköinninvalvonnan juridisista näkökulmista eivät edusta yleistä käsitystä oikeudellisesta reaalimaailmasta, vaan käytännössä kiertävät lain ja oikeuskäytännön tulkintaa hyvinkin vastenmielisen vääristelevästi. Yksityisen pysäköinninvalvonnan fanaattinen palvonta ei kuitenkaan oikeuta antamaan ihmisille virheellistä tietoa heidän oikeuksistaan. Se ei ole kenenkään kannalta oikeus ja kohtuus.

Osallistu keskusteluun: Yksityisessä pysäköininvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika

Lue myös:
Parkkifirmat saattavat menettää sakotusoikeutensa
Yksityinen parkkisakotus on kaaoksessa
Rikosoikeuden professori ei maksaisi yksityisiä parkkisakkoja
Parkkifirmojen toiminta villiä ja sekavaa
Parkkifirmat väistävät oikeussalia
Perustuslakivaliokunta ei hyväksy yksityistä pysäköinninvalvontaa

LUKIJAN ARTIKKELI: Pikavipeistä vihdoin eroon

Haluan kiittää erinomaisesta artikkelista ”Kuinka ottaa pikavippi ilmaiseksi”.

Olen ollut vuosia pikavippi yritysten uhri. Epäilemättä omaa syytäni kun en ole osannut hoitaa raha-asioita oikein. Syitä on monia, enkä halua niitä nyt eritellä. Pahimmassa vaiheessa minulla oli toista kymmentä pikavippiä päällekkäin. Kaikki tulot menivät pikavippien ja niistä perittyjen, oikeasti koronkiskontaa, lähentelevien kulujen maksuun. Pidän tätä koronkiskontana siksi, koska pikavippiyritysten toiminta perustuu puhtaasti hädässä olevien ihmisten riistämiseen. Ne jotka saavat kohtuullisen luoton pankista, eivät tarvitse pikavippiyrityksiä. Pikavippiyritykset ovat muutoinkin pääosin entisten rikollisten ja hämärämiesten yrityksiä joiden businesstaito ei ole riittänyt muuhun luovaan kuin yksittäisten kuluttajien ja erityisesti nuorten riistämiseen helpon rahan toivossa.

Minulla pikavippini kulut olivat helposti 300-400 euroa kuukaudessa. Siis pelkät kulut! Tämän lisäksi tietysti lainapääoma piti maksaa takaisin kuukausittain. Jouduin ottamaan lainaa maksaakseni entiset lainat ja kuukausi kuukaudelta yhä vähemmän jäi elämiseen. Sitten julkaisit artikkelisi ”Kuinka ottaa pikavippi ilmaiseksi” ja tajusin että voisin viimein päästä irti tästä velkakurimuksesta jos voisin säästää nuo 300-400 euron kuukausikulut käyttämällä oikeuttani perua lainasopimus ja maksaa pääoma takaisin pelkällä peruskorolla tai jopa ilmaiseksi, kuten artikkelissasi neuvoit.

Käytännössä kaikki pikavippiyritykset suostuivat lainan perumiseen lopulta. Muutama yritys vaati pääoman palauttamista heti seuraavana päivänä. Eräs yritys kieltäytyi ensin lainan peruuttamisesta kokonaan. Kummassakin tapauksessa lähetin linkin artikkeliisi ja asia eteni tämän jälkeen. Otin useita pikavippejä 30 päivän ajaksi tarkoituksena perua lainasopimus heti 14 päivän sisällä. Venytin lainan palauttamista aina seuraavaan palkkapäivään. Sain maksettua vanhoja lainoja pois ja koska minun ei tarvinnut maksaa jättimäisiä kuluja takaisin, säästin kuukaudessa tuon 300-400 euroa lisälyhennyksiin. Aikamoinen pyöritys pitkään, mutta nyt viiden kuukauden jälkeen olen loppusuoralla. Kun seuraava palkka tulee, maksan viimeiset 3 pikavippiä pois. Joudun niiden maksuun ottamaan vielä yhden pikavipin kuukaudeksi, jonka tietysti perun, säästän korkeat kulut, maksan sen takaisin sitä seuraavasta palkasta ja olen vapaa pikavipeistä!

Kiitos.

Lue myös:
Kuinka ottaa pikavippi ilmaiseksi

Vihapuhetta

Norjan traagisten tapahtumien jälkeen suomalaiset poliitikot ovat jälleen nostaneet esiin netin keskustelupalstoilla esiintyvät vihapuheet. Erkki Tuomioja on vaatinut järjestelmää jossa jokainen kirjoittaja esiintyy omalla nimellään. Samalla kannalla on vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, jonka mielestä myös lievemmistä vihapuheista on rangaistava. Ympäristöministeri Ville Niinistö pauhaa samoilla linjoilla ja syyttää perussuomalaisia ja Timo Soinia vihapuheiden hyväksymisestä. Samalla linjalla kirkuvat Paavo Arhinmäki ja Mikael Jungner.

Kuinka yksinkertaisia nämä poliitikot ovat? Pitäisikö heidän joskus tehdä oikeata työtä päästääkseen edes alkeellisimmalle realiteetin tasolle? Kaikki nämä vaatimukset ovat poliittista kalastelua. Kukaan heistä ei määrittele mikä pitäisi tulkita vihapuheeksi. Virallinen media paasaa samasta aiheesta ja isoilla otsikoilla vaaditaan vihapuheiden kieltämistä. Täytyy ihmetellä kuinka helposti median itsekriittisyys katoaa ja toimitaan avoimesti poliitikkojen äänitorvena.

Tietääkö kukaan mikä on vihapuhetta? Miten määritellään vihapuhe? Kuka päättä mikä on vihapuhetta? Mietitäänpä asiaa hetki tavallisten suomalaisten ihmisten oikeuksien kannalta. Niiden ihmisten jotka haluavat ilmaista mielipiteensä. Niiden ihmisten kannalta joita ei vielä suomalaisessa yhteiskunnassa ole vaiennettu pelottelulla.

Eräs oikeusoppinut totesi joitakin päiviä sitten, että maahanmuuttajien nimitteleminen sosiaaliturvan varassa eläviksi loisiksi on kiihottamista kansanryhmää vastaan ja siten ehdottomasti rangaistavaa. Toinen oikeusoppinut katsoi että rangaistavia vihapuheita ovat selvästi maahanmuuttajiin tai muihin vähemmistöryhmiin kohdistetut kaikki negatiivisävytteiset kannanotot. Näillä ihmisillä suvaitsevaisuus näyttää olevan sitä, että ainoastaan samaa mieltä olevat mielipiteet suvaitaan. Maahanmuutto, homojen oikeudet ja sukupuolineutraaliavioliitto, muutama esimerkki mainitakseen, ovat tabuja joista ei saa olla eri mieltä. Mikäli suhtaudut näihin asioihin kriittisesti olet rasisti ja rasistin puheethan ovat vihapuheita jotka kohdistuvat herkkään vähemmistöön.

Vihapuheiden kieltämisen taustalla on pyrkimys tukahduttaa kriittinen ja vapaa keskustelu. Norjan tilannetta käytetään nyt surutta hyväksi. Suomalaiset poliitikot tanssivat Norjalaisten uhrien haudoilla. Kaikki keskustelu joka suuntautuu yleistä poliittisesti hyväksyttyä linjaa vastaan tai ei ole moraalisen enemmistön mielipiteen mukaisia voidaan tulkita vihapuheeksi tai kun joku vähemmistön edustaja loukkaantuu jonkun toisen mielipiteestä, kyse on taas vihapuheesta.

Entä toimiiko tämä toisinpäin? Kun vasemmistopuolueiden edustajat Arhinmäki ja Jungner ovat suoraa huutoa väittäneet Soinin ja perussuomalaisten hyväksyvän vihapuheet ja laajempi kenttä vasemmistoa kirkuu perussuomalaisia natseiksi, niin eikö Arhinmäki ja Jungner ole silloin syyllistyneet vihapuheiseen? Entä suomalaisen enemmistön kohtelu julkisilla keskustelupalstoilla? Kun maahanmuuttaja kritisoi syntyperäisiä suomalaisia epäystävällisiksi, laiskoiksi ja juopoiksi, eikö silloin olekaan kyse vihapuheesta? Entä kun enemmistöä syrjitään? Jos vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetilta kysytään, niin enemmistöähän ei voi syrjiä, vaikka totuus Suomessa on aivan toinen - lähtien aina suomen ruotsalaisen vähemmistön etuoikeuksista suomenkieliseen nähden. Nämä asiat eivät ole yksinkertaisia eikä täysin mustavalkoisia.

Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Ihmisoikeustuomioistuimen linjausten mukaan sananvapaus ei kata pelkästään sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan positiivisesti vastaan tai mielipiteitä joita pidetään vaarattomina. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Vihapuheet onkin helppo vaatia rangaistaviksi teoiksi. Tämä vaatimus johtaa vain käytännössä suomalaisen jo ennestään heikossa tilassa olevan sananvapauden lisärajoituksiin. Lainsäädäntöä kiristämällä on entistä helpompaa määritellä vihapuheeksi kaikki mikä on kriittistä ja kohdistuu yleistä linjaa ja mielipidettä vastaan.

Suomi ei ole oikeusvaltio. Suomi saa jatkuvasti ihmisoikeustuomioistuimesta langettavia päätöksiä. Suomi rikkoo kansalaistensa ihmisoikeuksia väestömäärään suhteutettuna eniten Euroopassa ja enemmän kuin muut pohjoismaat yhteensä. Iso osa Suomessa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista koskee rehellistä oikeudenkäyntiä ja sananvapauden rajoittamista. Suomalaiset viranomaiset korkeinta oikeutta myöten eivät kunnioita ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Suomesta löytyy useita tapauksia joissa suomalaisessa oikeusprosessissa henkilö on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja kunnianloukkauksesta. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut että kyse on sananvapaudesta. Tuomioita ei kuitenkaan Suomessa ole purettu langettavista päätöksistä huolimatta. Korkein oikeus suomessa pyyhkii takapuoltaan suomalaisten ihmisoikeuksilla.

On myös helppo väittää, että se mikä katsotaan vihapuheeksi voidaan aina tapauskohtaisesti ratkaista tuomioistuimessa. Suomi ei edelleenkään ole oikeusvaltio ja tuomioistuinruletin arpoma päätös voi olla mitä tahansa. Sananvapauteen tai vihapuheeseen liittyvä tuomioistuin käsittely käräjä- ja hovioikeutta myöten maksaa helposti 10 000 – 20 000 euroa kierros. Oikeuskäsittelyn kalleudella voidaan helposti tuhota yksittäinen ihminen taloudellisesti ja koko loppuelämäksi. Kotivakuutusten oikeusturvavakuutuksista ei ole mitään hyötyä, koska ne eivät korvaa oikeudenkäyntikuluja silloin kuin henkilö on rikoksesta syytettynä.

Tämä jos mikä rajoittaa sananvapautta. Sananvapautta rajoitetaan yhteiskunnan toimesta uhkailemalla. Uhka joutua vastuuseen mielipiteestä josta joku on saattanut loukkaantua on todellinen. Joku muu saattaa tulkita mielipiteen vihapuheeksi ja taas on syyttäjä kolkuttelemassa ovea. Jos yleisesti hyväksytyn linjan vastaisesti kirjoitettu maahanmuuttokriittinen kommentti loukkaa vähemmistön edustajaa on poliitikkojen mukaan kyse vihapuheesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, josta seuraa poliisitutkinta, syyte ja kallis oikeuskäsittely. Rehellisesti, kuka uskaltaa kommentoida muuten kuin anonymiteetin suojasta? Varsinkin kun vihapuhemääritelmä riippuu aina siitä kuka on vallassa ja mistä asioista ei haluta kriittistä keskustelua.

Todelliset vihapuheet, joissa kehotetaan tappamaan ja vahingoittamaan muita ihmisiä ovat harvinaisia. Meillä on voimassaoleva lainsäädäntö jolla näihin puheisiin voi puuttua. Koska Norjan kaltaisten ikävien tapausten jälkeen poliitikot aina hetkeksi innostuvat vaatimaan sananvapauden rajoittamista, nyt tällä kertaa vihapuheiden kieltämisen varjolla, on suositeltavampaa keskittyä keskustelemaan anonyymisti ja suojella elämäänsä ja omaa oikeuttaan sananvapauteen. Oikeutta sanoa mielipiteitä jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa - kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut.

Samaan aikaan kun poliitikot vaativat omalla nimellä kirjoittamista, annamme seuraavat helpot ohjeet jolla voitte varmistaa anonymiteetin kaikissa nettikirjoitteluissa. Suosittelemme että luette blogin aikaisemman artikkelin ”Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta” ja tämän jälkeen asennatte tietokoneellenne Tor:in joka kierrättää tietoliikenteenne useiden eri anonyymipalvelimien kautta ja peittää identiteettinne sekä käyttämänne IP-osoitteen.

Tor on aikoinaan rakennettu arabi- ja muiden epädemokraattisten maiden sitoutumattomien toimittajien työkaluksi heidän arvostellessaan omaa hallitustaan ja hallituksensa ihmisoikeusloukkauksia. Tor:in tarkoituksena on ollut suojella kriittisiä kirjoittajia yhteiskunnan ja viranomaisten vainolta. Samaa työkalua on syytä käyttää myös Suomessa. Pitäkää kiinni yhä kapenevasta oikeudestanne sanoa mielipiteenne.

Kuinka asennan Tor palvelun?

Vastaus: Helpoin ja yksinkertaisin tapa on käyttää "Tor Browser Bundlea" joka ei vaadi edes asennusta. Paketti sisältää valmiiksi konfiguroidun oman selaimen. Lataa ja käynnistä. Helpoin tapa testata omaa näkyvää IP-osoitetta on avata WhatIsMyIPAddress ensin normaalissa selaimessa jolloin näet oikean IP osoitteesi ja sen jälkeen Tor -selaimessa joka näyttää Tor Exit Noden osoitteen, eli sen josta sinun kirjoituksesi keskustelupalstoille tallentuvat.



Lue myös:
Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta
Rasismin varjolla
Sananvapaus
Ruotsinkielen asema on purettava Suomessa
Ahvenanmaa – suomalaisuuden tuska