Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

lauantaina, helmikuuta 14, 2015

ARA:n tarkastus AVAIN Asumisoikeus Oy:ssä osoitti vakavia ongelmia yhtiön toiminnassa

ARA:n - Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tarkastus AVAIN Asumisoikeus Oy:ssä osoitti vakavia ongelmia yhtiön toiminnassa.

Vastikkeet nousevat ennätyksellistä vauhtia, ihmisillä ei ole varaa maksaa asuntoja, asunnot tyhjenevät ja vastikkeet nousevat entisestään kun tyhjien asuntojen kustannukset kaatuvat muiden asukkaiden niskoille. Isännöinnin ja yhtiön hallinnolliset kulut ovat kohtuuttomat ja vastikkeet pilvissä verrattuna kilpailijoihin. Asukkaiden ongelmat AVAIN Asumisoikeus Oy:n omistamissa asunnoissa pahenevat entisestään.

AVAIN Asumisoikeus Oy on ollut murheellinen tarina suomalaisessa asumisoikeushistoriassa. Kustannusten nousun osalta ei ollut mainittavia ongelmia silloin kuin asunnot olivat YH-Suomen ja sen seuraajan Avara Oy:n hallinnassa. Kun asunnot joutuivat yksityisen keinottelijan, Perttu Liukun käsiin ja siirtyivät monimutkaisin järjestelyin 2005 perustetun AVAIN Asumisoikeus Oy hallintaan on vastikkeiden ja kustannusten nousu yhtiön asunnoissa ollut yhtä rakettikiitoa kohti tähtiä.

Vuonna 2012 huhtikuussa ihmeteltiin kuinka tähtiin kohoavat vastikkeet karkottavat asukkaat. Jatkoa aiheeseen saatiin keväällä 2013 kun AVAIN Asumisoikeus Oy nimettiin asumisen suurimmaksi viholliseksi.

Vastikkeet nousevat jopa 15 % vuodessa

Yhtiön asumisoikeusasuntojen vastikkeet nousivat ennen vuotta 2007 keskimäärin 2-3 % luokkaa, mutta vuodesta 2008 alkaen vastikkeet ovat nousseet 7-9% vuosivauhtia (kts. kuva). Pitkällä aikavälillä AVAIN Asumisoikeus Oy:n asuntojen vastikkeet ovat kallistuneet 50-60%. Tämä on todella paljon enemmän kuin muissa asumisoikeusasuntoja omistavissa yhtiöissä, joissa osassa vastikkeita on saatu jopa laskemaan.

Vuonna 2014 hämmästelimme kuinka AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkaat ovat omilla toimillaan onnistuneet pienentämään taloyhtiökohtaisia hoitokustannuksia. Hoitovastiketta on pystytty paikoin laskemaan jopa -17%, mutta samaan aikaan AVAIN Asumisoikeus Oy nosti perusvastiketta kattamaan omia kulujaan keskimäärin +15% (kts kuva). Se säästö minkä asukkaat saivat aikaan katosi AVAIN Asumisoikeus Oy:n pohjattomaan kulujen syövereihin ja todellinen vastikkeiden nousu monissa yhtiöissä oli ennätykselliset 15%.

Suuri puhallus

Artikkelissa ”Avain Asumisoikeus Oy - suuri puhallus ja kuinka se tehtiin” kerroimme lyhyen oppimäärän miten Perttu Liukun hallinnoima imperiumi on rakennettu ja kuinka valvovat viranomaiset ovat syystä tai toisesta täysin kädettömiä puolustamaan asukkaita.

Asuntojen isännöinti ja korjaukset niputettiin nerokkaasti yhteen. Vuoden 2012 syksyllä AVAIN Asumisoikeus Oy kilpailutti isännöinnin järjestämisen. Yllättäen Avain Asumisoikeus Oy:n asumisoikeusasuntojen isännöinti siirtyi vajaa vuosi aikaisemmin perustetulle AARI Isännöinti Oy:lle. AARI isännöinnin hallituksen puheenjohtajana toimi Perttu Liukku. Samalla kun isännöinti siirtyi Perttu Liukun AARI Isännöinti Oy:lle, perustettiin marraskuussa 2012 Renevo Oy jonka toimiala on rakennus- ja korjausurakointi. Renevo Oy:n toimitusjohtajana on Arttu Liukku ja hallituksessa toimii jälleen Perttu Liukku.

Lopputulos oli häkellyttävä. Perttu Liukku omistaa määräysvallan yli 5500 asumisoikeusasuntoon. Perttu Liukun AARI Isännöinti päättää korjauskohteista ja rahoituksesta. Rahat saadaan asukkaiden vastikkeista kerätystä korjausrahastosta. Perttu Liukun Renevo Oy laskuttaa kovan hinnan remontoinneista ja korjauksista. Laskut hyväksyy Perttu Liukun AARI Isännöinti. Avain Asumisoikeus asukkaat maksavat koko lystin entisestään kohoavina vastikemaksuina kun rahat uppoavat omistajien taskuun.

Perttu Liukun vuositulot ovat 2.5 miljoonaa, yleishyödyllisestä yhtiöstä! Kilpailutusta ei ole. Mitä valvovat viranomaiset ovat tehneet?

ARA:n tarkastuskertomus - AVAIN Asumisoikeus Oy

ARA on tehnyt tarkastuksen AVAIN Asumisoikeus Oy:n toimintaan käyttövastikkeiden määräytymisen, hoitomenojen, tilinpäätökseen kirjausten, varojen siirtojen, asukasdemokratian, asumisoikeuslain noudattamisen ja isännöinnin, kustannusten sekä uudishankkeisiin liittyvien menettelyjen osalta. Tarkastus aloitettiin vuonna 2013 ja se jatkui aina vuoteen 2014 asti ja sen vaikutukset ulottuvat vaatimusten ja jatkotoimenpiteiden osalta vuoteen 2015. Tilintarkastuksessa mukana olivat asiantuntijat Deloitte & Touche Oy:stä.

Tarkastusraportti (Dnro 18852/651/13) ei ole kaunista luettavaa. Paikalla tarkastuksessa olivat yhtiön edustajana toimitusjohtaja ja pitkän linjan kokoomusvaikuttaja Maarit Toveri ja talouspäällikkö Olli-Pekka Virolainen. ARA:n puolelta lakimies sekä ylitarkastaja Mirja Suopanki sekä Deloitte & Touche Oy:n tilintarkastajat.

Tietojen pimittäminen viranomaisilta ja vakava yhteistoiminnan puute

Ensimmäinen ongelma syntyi siitä että AVAIN Asumisoikeus Oy ei halunnut noudattaa lakia viranomaisten oikeudesta saada valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Kun tarkastus aloitettiin, AVAIN Asumisoikeus Oy ei toimittanut selkeästä ennakkopyynnöstä huolimatta tarpeellista materiaalia viranomaisten käytettäväksi paikanpäällä. Lisämateriaalin toimitusajat pyydettäessä oli jälkeenpäinkin huomattavan pitkät jopa viranomaisten toiminnan näkökulmasta. Tämä välikohtaus on kirjattu erikseen tarkastuskertomukseen alkuun ja pohjustaa hyvin sitä vaikeutta mikä viranomaisilla oli saada selville miten mikäkin asia on yhtiössä hoidettu.

Tavalliselle asukkaalle herää tietysti luonnollinen epäilys siitä että mitä salattavaa yhtiöllä oli viranomaisilta ja mitä toimenpiteitä yhtiön sisällä tehtiin asiakirjojen pitkien toimitusaikojen välissä.

Harva asia oli kunnossa

Erityisen paha asukkaiden kannalta on että AVAIN Asumisoikeus Oy ei näytä noudattavan omakustannusperiaatetta, vaikka kyseessä on laissa tiukasti säännelty yleishyödyllinen yhtiö.

Yleishyödyllinen yhtiö
  • ei saa ottaa muita kuin oman toimialansa mukaiseen toimintaan liittyviä riskejä 
  • ei saa antaa lainaa muille kuin samaan konserniin kuuluville yleishyödyllisille yhteisöille 
  • sillä ei saa olla muita riskejä kuin mitkä liittyvät suoraan sen yleishyödyllisten asuntojen tuottamiseen 
  • varojen sijoittamisen tavoitteena on varojen arvon säilyminen eikä voiton tavoittelu.
Pidemmän päälle herää kysymys, miten tämä voi ylipäänsä onnistua kun viranomaiset antoivat omistuksen siirtyä voittoa tavoittelevan yksityisen sijoittajan haltuun? Sijoittajan, jonka vuositulot 2.5 miljoonaa kerätään asukkaiden ylisuurista vastikkeista?

Raportin mukaan yhtiön tulee huolehtia että hoito- ja rahoitusmenoista kertynyt yli- tai alijäämä tulee yhteisötasolla siirtää tulevien vuosien vastikkeisiin. Yhtiön tulee uudishankkeiden kehittämiskustannusten osalta muuttaa käytäntöään siten, että yhtiö kirjaa ennen rahoitushakemuksen jättämistä syntyneet asunto-osakeyhtiölle kohdistetut kustannukset kyseessä olevan asunto-osakeyhtiön kirjanpitoon eikä AVAIN Asumisoikeus Oy:n kirjanpitoon.

AVAIN Asumisoikeus Oy ei saa sisällyttää uusien, mahdollisten rakennettavien kohteiden suunnittelua ja kehittämiskustannuksia asukkailta perittäviin vastikkeisiin eikä AVAIN Asumisoikeus Oy saa rajoittaa asumisoikeuskohteiden valvojan toimia ohjeistuksella vastoin viranomaisten määräyksiä ja näkemystä. Yhtiö yritti sopimusoikeudellisin keinoin rajoittaa valvojan mahdollisuuksia raportoida väärinkäytöksiä.

Tarkastuskertomuksesta jää päällimmäisenä mieleen todella poikkeuksellinen varojen käyttö AVAIN Asumisoikeus Oy:ssä. Vastikkeiden hallinta ja niiden käyttötarkoitus on rakennettu enemmän tai vähemmän lain kirjainta hipoen siten, että kaikki omistajan kustannukset pyritään kaatamaan asukkaiden maksettavaksi.

Poikkeuksellisen kallis isännöinti- ja hallintokulut

Moitteita tuli erityisesti äärimmäisen kalliista isännöinnin ja hallinnon kuluista jotka poikkeavat huomattavasti muista asumisoikeusyhtiöistä. Tämä ei liene yllätys kun katsoo miten asukkaiden lypsäminen on järjestetty.

Tältä osin viranomainen vaati selvitystä 27.2.2015 mennessä mitä AVAIN Asumisoikeus Oy tekee saadakseen isännöintiin ja hallinnointiin liittyvät kulut edes kohtuulliselle tasolle.

Ministeriö tutkii AVAIN Asumisoikeus Oy:n toimia

AVAIN Asumisoikeus Oy on aloittanut kampanjan jossa tarjotaan uusille asukkaille kolmen kuukauden vastiketta puoleen hintaan. Samaan aikaan nykyiset asukkaat maksavat huippukorkeita vastikkeita ja saavat maksettavakseen lisäksi myös uusille asukkaille annettavat alennukset.

Koko ongelma juontaa siitä että AVAIN Asumisoikeus Oy:n asunnot tyhjenevät asukkaista vaikka Helsingissä vallitsee asuntopula. Yhtiöllä on yli 160 asuntoa tyhjillään. Paniikki on iskenyt jo yhtiön johdossakin.

Siirrymme tuohon sadan metrin päähän Helsingin kaupungin Haso-yhtiön asuntoon, saamme 22 neliötä lisää ja vastike putoaa 200 eurolla kuussa." (Helsingin sanomat)

Ministeriö selvittää asiaa.

Loppupäätelmä

Viranomaisten ja poliitikkojen on kannettava vastuu. Miten oli alunperinkään mahdollista että yleishyödyllisen asumisoikeusyhtiön annetaan valua häikäilemättömien keinottelijoiden pelikentäksi? Viime kädessä on muutettava lakia ja lainsäädännöllisesti asetettava selkeät suitset tämän kaltaiselle toiminnalle. Puheiden ja selittelyjen aika on ohi! Nähtävästi vain Suomen kaltaisessa banaanivaltiossa asukkaiden loputon orjuuttaminen ja riisto on mahdollista korruptoituneiden poliitikkojen ja viranomaisten hyväksynnällä. Samojen henkilöiden jotka mieluusti ovat kommentoimassa asiaa ymmärtämättä taustoja lainkaan.

Ei tarvitse olla myöskään tyhmä ymmärtääkseen mitä tämä tarkoittaa asukkaiden näkökulmasta. Viimeistään tänään olisi hälytyskellojen aika soida! Jos asut AVAIN Asumisoikeus Oy:n asunnossa on aika lähteä ja etsiä halvempi vaihtoehto. Sen vaihtoehdon etsiminen ei ole edes vaikeaa. Jos olet etsimässä asuntoa, kierrä AVAIN Asumisoikeus Oy kaukaa.

Älä vaaranna tulevaisuuttasi asumalla AVAIN Asumisoikeus Oy:n asunnossa!

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Julkaisemme keväällä lisää aineistoa AVAIN Asumisoikeus Oy:n epäselvyyksistä. Olemme saaneet suoraan ministeriöstä että ARA:n sisältä "ei-julkisia" dokumentteja, jotka oikeuden ja kohtuuden nimissä on tuotava julkisuuteen arvioitavaksi ja kommentoitavaksi.

Lue myös:
AVAIN Asumisoikeus Oy - suuri puhallus ja kuinka se tehtiin
AVAIN Asumisoikeus Oy:n tähtiin kohoavat vastikkeet karkottavat asukkaat
AVAIN Asumisoikeus Oy:n vastikkeet nousevat 15% vuosivauhdilla
AVAIN Asumisoikeus Oy - asumisen suurin vihollinen
AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkailla on vaikeat ajat edessä
AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkailla on vaikeat ajat edessä, osa 2 - tarina siitä kuinka AVAIN Asumisoikeus Oy toimitusjohtaja Maarit Toveri lähetti asukkaille kirjeen jossa oikeusjakohtuus -blogin julkaisemat väitteet yhtiöstä kiistettiin. Ehkä olisi aika lähettää tämä artikkeli kaikille AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkaille!

Lue:
ARA:lle pyyhkeitä oikeusasiamieheltä
Uudet asukaat pilkkahinnalla asumisoikeustaloon, vanhat asukkaat maksavat korkeita vastikkeita



***

***

***

84 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vuodelle 2015 käyttövastikkeiden korotus oli maltillinen verrattuna moniin aikaisempiin vuosiin. Johtui varmasti siitä, että ARAn valvontatarkastus oli käynnissä.

AVAIN Asumisoikeus Oy:n osinkoina Liukku tienaa vähän. Valtaosa tuloista tulee Liukun eri yhtiöiden myymistä palveluista AVAIN Asumisoikeus Oy:lle. Näitä yhtiöitä ovat AVAIN Rakennuttaja Oy, AARI Isännöinti Oy ja Renevo Oy. AVAIN Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtajan Maarit Toverin mukaan "emoa" eli AVAIN Rakennuttaja Oy:tä ei tarvitse kilpailuttaa. AARI Isännöinti Oy "voitti" isännöintipalvelujen "kilpailutuksen", vaikka sillä ei ollut vielä edes kaikkia tiloja ja henkilöstöäkin taisi kilpailutuksen aikana olla vasta yksi (toimitusjohtaja), korkeintaan kaksi henkilöä. Renevo Oy hoitaa suuren osan korjauksista ilman kilpailutusta pääkaupunkiseudulla ja Keski-Suomessa.

Kaikki onnistuu, kun on tarpeeksi liukas kaveri, valvova viranomainen on mitä on ja suurin osa asukkaista ei edes ymmärrä, että heitä lypsetään.

Anonyymi kirjoitti...

Asumisoikeusasuminen on muuttunut väliaikaisasumiseksi. Avain on tietoisesti pyrkinyt eroon "vanhoista asukkaistaan". Tilalle halutaan lyhytaikaisia vuokralaisia. Näin Renevolle riittää töitä. Muuttokorjauksia ja niiden laskutuksia ei valvo kukaaan.

Anonyymi kirjoitti...

ARA ei tee velvollisuuksiaan. Lainsäädännön muuttaminenkin on vaikeaa koska aina löytyy pieniä porsaanreikiä jolla yleishyödyllisyyttä voidaan käyttää hyväksi. Tilanne on karmea.

Olemme asuneet avaimen isossa perheasunnossa 90- luvulta. Muistan kun katsoin samalta alueelta sen aikaisen Saton 10 neliöö pienempää kämppää ja se oli paljon kalliimpi. Nyt olemme lähdössä pois avaimelta koska tänä aikana vatstike on lähes kaksinkertaistunut. Olemme hakeneet nyt tuota samaa Saton, nykyisen Asokotien kämppää koska avain on kirinyt reilusti ohi ja nyt tuo asunto on 20% halvempi kuin avaimen nykyinen kämppä.

Avaimen asunnoissa ei voi asua!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno artikkeli! Sääliksi käy ihmisiä. Itse pääsin eroon avaimesta 3 vuotta sitten enkä ole katunut. Nykyinen asunto on Hadsolta ja vastike 30% pienempi kuin 150m päässä vastaava avaimen luukku.

Anonyymi kirjoitti...

Blogikirjoituksessa puhutaan hoito- ja perusvastikkeista. Vuodesta 2011 alkaen AVAIN Asumisoikeus Oy on käyttänyt käyttövastikkeista termejä käyttövatike I (kohteen suorat hoitomenot) ja käyttövastike II (tasattavat hoitomenot ja pääomamenot).

Käyttövastike I:n osuus kaikista käyttövastikkeilla kerätyistä varoista on noin 1/3, kun taas käyttövastike II:lla kerättyjen varojen käyttö on noin 2/3.

Käyttövastike II:lla kerättyjen varojen käyttöön asukkaiden kokouksen valitsema valvoja ei saa tutustua tosite-/rahavirtatasolla eli ei mitenkään. Asia on viety ARAn tietoon, mutta ko. "valvova viranomainen" ei ole ryhtynyt parantamaan tilannetta tältä osin, vaikka joulukuussa 2014 valmistuneessa tarkastuskertomuksessa muuten suositellaankin parannuksia valvojan asemaan AVAIN Asumisoikeus Oy:ssä.

Käytännössä myös käyttövastike I:llä kerättyjen varojen käyttöön on ollut vaikea tutustua tosite- ja rahavirtojen tasolla. Pitäisi matkustaa Helsinkiin. Annetussa 3 tunnissa ei ehdi hitaalla koneella selaamaan kovinkaan monta tapahtumaa/tositetta. Koko ajan on myös kytätty "selän takana", että valvoja ei jollain ihmeen tekniikalla kopioisi ruudulta näkemiään tietoja ja vie niitä menneessään. Paperille ei ehdi kovin paljon kirjaamaan tapahtumia, jotta saisi kirjoitettua kunnon raportin asukkaiden kokoukselle.

Jos yhtiö on valtakunnallinen, niin sen pitäisi tarjota valvojalle mahdollisuus selata tapahtumia/tositteita myös etäyhteuden kautta esimerkiksi isännöintiyhtiön sivutoimipisteessä. Ihanteellisinta olisi, jos valvoja saisi kotona etäyhteyden kautta reaaliaikaisesti seurata asukkailta kerättyjen varojen käyttöä. Tällöin olisi riittävästi aikaa tarkastaa asioita. Mutta tällaista valvontaa yhtiö ei salli, koska silloin voisi paljastua monta kummallista asiaa asukkailta kerättyjen varojen käytöstä.

Anonyymi kirjoitti...

Mainittakoon, että ARA otti AVAIN Asumisoikeus Oy:n käyttövastiketerminologian (käyttövastike I ja käyttövastike II) vuoden 2012 käyttövastikeoppaaseensa ja käyttövastikelaskelmamalliinsa. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että ARAlta puuttuu oma osaaminen, kun se joutuu turvautumaan kyseenalaista kunniaa saaneen asumisoikeusyhtiön käytänteisiin.

Aikasempi jako hoito- ja pääoma-/perusvastikkeeseen oli selkeämpi. Jako käyttövastike I:een ja käyttövastike II:een otettiin todennäköisesti käyttöön siksi, että suuri osa hoitomenoistakin tasataan.

Selkeämpi käyttövastikeluokitus olisi esim. ei-tasattavat hoitomenot (kohteen ns. suorat hoitomenot), tasattavat hoitomenot ja tasattavat pääomamenot. Myös käyttökorvauksille voisi selkeyden vuoksi olla oma vastike. Samoin ns. varautumisille. Esimerkiski näin jaoteltuna kokonaisvastike olisi selkeämpi. Samoin jälkilaskelma.

Olipa käyttövastikejako mikä tahansa, niin mahdollinen asukkaiden kokouksen valitsema valvoja saa tositetasolla
"teoriassa" tutustua vain noin 1/3 asukkailta kerättyjen varojen käyttöön, mutta käytännössä valvominen on tehty ainakin tähän asti niin vaikeaksi ja turhauttavaksi, että kovinkaan moni taloyksikkö ei ole halunnut valita valvojaa, varsinkin kun 2/3 käyttövastikkeista kerättyjen varojen käytöstä pidetään yhtiön toimesta valvonnan ulkopuolella.

Valvojana on myös riski joutua yhtiön asiakkuuspäällikön julkisen panettelun kohteeksi kuten erään taloyksikön valvojalle kävi vuonna 2013. Tosin ko. asiakkuuspäällikön puheita ei kaikki ota todesta, koska häneltä on saatu puuta heinää -tietoa. Ko. asiakkuuspäällikkö mm. väitti syksyllä 2013, että jälkilaskelma tarvitsee antaa vain käyttövastike I:n osalta. Näin hän ilmoitti jopa kaksi kertaa. Onneksi ylitarkastaja Suopanki korjasi asiakkuuspäällikön antaman väärän tiedon, kun joku oli kysynyt asiasta ARAsta. Ihmeellisintä ko. asiakkuuspäällikön väitteessä oli se, että ARAn asumisoikeuspäivien ohjelmaan keväällä 2013 oli kuulunut ylitarkastaja Suopankin luento otsikolla "Käyttövastike- ja jälkilaskelmat uuden lain mukaan”.

Monet AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkaat ovat kysyneet viime vuosina, että riittääkö suuren asumisoikeusyhtiön asiakkuuspäällikön saatikka toimitusjohtajan tehtäviin 1970-luvulla tai edes 1980-luvun alussa suoritetut merkonomikoulutukset ja onko koulutuksiin sisältynyt etiikan opintoja, koska kysymyksessä on työ yleishyödyllisessä yhteisössä. Tosin kakkihan me tiedämme, että yleishyödyllisistä yhteisöistä pitää tosiasiassa puhua ja kirjoittaa lainausmerkeissä ("yleishyödylliset yhteisöt"). Mutta eikö joitakin pätevyysvaatimuksia pitäisi olla "yleishyödyllisten yhteisöjenkin" johtajilla ja päälliköillä?

Anonyymi kirjoitti...

Niin, ARA vaatii nyt toimenpiteitä, jotainhan se AVAIN tekee ja asiaa hautautuu ja sekä AVAIN että viranomainen hieroo käsiään kuinka asia on hoidettu. Asukkaan näkökulmasta kun mikään ei muutu.

Asukkaat kustantavat Liukun miljoona tulot. Voiko ARA vastata miten se on mahdollista kun kyseessähän pitäisi olla yleishyödyllinen yhtiö?

Anonyymi kirjoitti...

"Kaikki onnistuu, kun on tarpeeksi liukas kaveri, valvova viranomainen on mitä on ja suurin osa asukkaista ei edes ymmärrä, että heitä lypsetään."

Niin, kyllä moni ymmärtää mutta vaikea on asialle tehdä. Helsingissä on asuntopula ja ainoat vapaat asunnot löytyy juuri tältä huijarifirma Avain Asumisoikeus Oy:ltä.

Mitäs jos asukkaat ottaisivat oikeuden omiin käsiin? Joka ikinen kieltäytyy vastikkeen maksamisesta kunnes niitä alennetaan. Avain ei voi irtisanoa kaikkia sopimuksiaan jos jokainen on tässä mukana!

Vastikkeen maksu lakko! Miltä kuulostaa?

Anonyymi kirjoitti...

Jokainen asukas tietää että Avain Asumisoikeuden toimari Maarit Toveri on täysin epäpätevä tehtäväänsä. Hänellä ei ole osaamista, kokemusta eikä minkäänlaista kykyä toimia asemansa edellyttävällä tavalla.

Hä päässyt tehtäväänsä vain ja ainostaan sillä meriitillä että on luvannut kuuliaisesti tehdä mitä Liukku sanoo ja käskee. Meillä päin tällaista itsensä myymistä kutsutaan huoraamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Missäs päin nää ketkut Toveri ja Liukku oikein itse asuu?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt suositelen jokaiselle levittämään tämän blogin viimeisimmän artikkelin ilosanomaa julkisuudessa (Twitter, Facebook ym. some),

itse olen tulostanut kyseisen artikkelin ja laittanut se lähialueeni AVAIN asuntoyhtiöiden rappukäytävään kaikille luettavaksi ja lähettänyt linkin muutamalle avaimen kämpissä asuville tutuille ja pyytänyt tekemään samoin.

Tieto pitää saada leviämään näiden rikollisten toimista!

Anonyymi kirjoitti...

Se mikä näissä blogin jutuissa on erinomaista, on että Googlen haku löytää nämä oikeusjakohtuus blogin artikkelit ensimmäisenä heti virallisen Avaimen kotisivun jälkeen. Ei siis message jää huomiomatta keneltäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka kuinka meitä Avaimen asukkeja jurppisi liukut, toverit jne., niin yritetään välttää voimakkaita turhautumisen ilmaisuja ja tuoda esiin vain faktoja, jotka voidaan tarvittaessa näyttää toteen asiakirjoilla tai muilla tavoilla. Tosin voimakkaat ilmaisut ovat ymmärrettäviä, sillä niin turhauttavaa on ollut viranomaisten (erityisesti ARA) toiminta ko. yhtiön suhteen. Tosin lainsäädäntökin on ollut täynnä porsaanreikiä, joista liukas porsas on päässyt aina livahtamaan ja varsinkin kos ARAn virkamiehet ovat neuvoneet, mistä reiästä kannattaa livahtaa ilman seuraamuksia kuten esim. AVAIN Asumisoikeus Oy:n omistusjärjestelyihin kuuluvissa osakekaupoissa vuonna 2008.

Anonyymi kirjoitti...

Millä asiakirjoilla? Avain en anna asukkaille kuuluvaa tietoa. ARA ei anna asiakirjoja jotka pitäisi olla julkisia? Näin olen asian ymmärtänyt mitä netistä olen asiaa seurannut.

Anonyymi kirjoitti...

Väitätkö että ARAn virkamiehet ovat tietoisesti neuvonneet Avainta porsaanreikien hyväksikäytössä?

Anonyymi kirjoitti...

ARAa voi pyytää lähettämään esimerkiksi kaikki AVAIN Asumisoikeus Oy:tä koskevat kantelut ja kyselyt sekä ARAn vastaukset niihin. Jo julkisuuslain perusteella ARA joutuu lähettämään ne. Sama koskee valvontatarkastusten tarkastuskertomuksia. Muita varsin luotettavia lähteitä ovat monet Rakennuslehden artikkelit, joissa on käsitelty mm. AVAIN Asumisoikeus Oy:n omistusjärjestelyjä vuosina 2007-2010, laitonta "sijoitustoimintaa" vuosina 2006-2007 ja Avaran huonokuntoisten vapaarahoitteisten omakotitalojen siirtämistä yleishyödylliseen asumisoikeusyhtiöön AVAIN Asumisoikeus OY:öön vuonna 2009 Avaimen asukkaiden maksettaviksi tasauksen kautta. Esimerkiksi noista asioista voisi aloittaa opiskelun asukkaiden rahoilla pelaamisen taidoista. Asiakirjoista paljastuu myös, kukas se on ollutkaan keskeinen toimija kaikissa em. operaatioissa ja ketä muita on ollut mukana. Ja tietysti kannattaa lukea myös Oikeus ja kohtuus -blogin kirjoituksia, joista tiedonhaluinen pääsee hyvin liikkeelle opiskelussaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tälle asialle ei tule tapahtumaan mitään virallista tietä. Yksikään asukas ei vie asiaa oikeuteen koska se kävisi todella kalliiksi. Ainoa voisi olla että joku voittaisi jutun kuluttajariitalautakunnassa ja sen jälkeen kuluttajavirasto käyttäisi viimein ryhmäkannetta asukkaiden puolesta Avainta vastaan!

Anonyymi kirjoitti...

Siis ARA on korruptoitunut? Kenelle ARAssa on maksettu ja kenen toimesta jotta se suojelee Avainta. Nimiä pöytään. Julkisuus ja julkisuuden pelko on voimakkaita vaikuttumia. Kerran netissä aina netissä.

Anonyymi kirjoitti...

Täällä näyttää olevan paljon tietoa. Voisko joku kirjata ranskalaisilla viivoilla lyhyesti pääkohdat mitä väärinkäytöksiä Avaimessa on vuosien aikana tapahtunut?

Anonyymi kirjoitti...

Kävin laittamassa osoitteen ja artikkelin kopion yhtiömme hissiin. Tätä tietoa pitää nyt tehokkaasti levittää jotta tietoisuus asukkaiden keskuudessa lisääntyy.

Anonyymi kirjoitti...

Mullapa kävi jännä juttu kun luovuin avaimen kaksiosta. Kerroin jokaiselle asuntoa katsomassa käyneelle kuinka vastikkeet nousee hirmuvauhtia ja kaikesta mitä täällä on avaimesta kirjoitettu aikaisemmin. Yksikään katsojista ei kämppää ottanut. Sitten mulle soitti jokuAvaimen konttorilta ja kerto että he eivät palauta aso maksua jos en lopeta mustamaalamista. Sanoin etä he eivät voi olla sitä palauttamatta, johon sanoivat että kyllä voivat. Haasta oikeuteen jos haluat. Loppujen lopuksi sain aso maksun, mutta kostoksi eivät palauttaneet vastikevakuutta kun kämppä oli muka huonossa kunnossa. Paskapuhetta, kämpässä oli normi elämisen jäljet 6 vuoden asumisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Liukku on hiitomiehiä.
Voitelu on aina kohdallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Se näyttää olevan ihan sama kuinka paljon todisteita tai asiapapereita tuodaan esille. Viranomainen on täysin hampaaton tämän asian suhteen. Pääpuolisin herää kysymys onko viranomainen edes puolueeton asian suhteen.

Keinottelu jatkuu, vastikkeet kohoavat ja asukkaita lypsetään miten keritään. Olen aivan varma että tätä ei saa loppumaan. Sen verran avuttomia ovat lainsäätäjät, luodessaan lakeja jotka mahdollistaa tämänkaltaisen toiminnan ja valvovat viranomaiset joita oikeasti ei voisi vähempää kiinnostaa tai uskallus käyttää ronskeja otteita puuttuu.

Missä se yleishyödyllisyyden periaate on jos omistaja voi lypsää sisäisillä omistajuusjärjestelyillä miljoonia euroja omiin taskuun? Kenelle se yhtiön tominta on "yleishyödyllinen"?

Vaihtoehtoja ei ole kauheasti. Asukkaat voivat aloittaa vastikkeen maksu lakon, mutta se edellyttää että jokainen on varmasti mukana. Avain ei voi sanoa irti kaikkien sopimuksia koska se olisi itsetuhoisaa yhtiölle. Tämän koordiniointi on vaikeaa ja sitoutuminen siihen vielä vaikeampaa. Aina on niitä asukkaita jotka eivät vain uskalla tehdä mitään, mielummin antavat lypsää itseään.

Oikeuteen vieminen. Niin, yksittäiselle asukkaalle se on iso riski. Vaikka yksittäinen asukas voittaisikin juttunsa, seuraavien asukkaiden saadakseen saman kohtelun on vietävä oma tapauksensa koko oikeusjärjestelmän läpi.

Ainoa vaihtoehto on hankkia kuluttajariitalautakunnan langettava päätös ja viimein sen jälkeen kuluttajavirastolla olisi sitä kauan kaivattua munaa käyttää ryhmäkanne oikeuttaa ja ajaa kaikkien asukkaiden asiaa oikeudessa ryhmäkanteena AVAIN Asumisoikeus Oy:ta vastaa.

Tämä onkin kuluttajavirastolle avoin kysymys (tiedämme että seuraatte tätä blogia). Nyt olisi viimeistään aika ryhdistäytyä ja käyttää niitä oikeuksia jotka lainsäädännöllisesti teille on annettu, juuri tämän kaltaisia vedätyksiä vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ainoa vaihtoehto on hankkia kuluttajariitalautakunnan langettava päätös ja viimein sen jälkeen kuluttajavirastolla olisi sitä kauan kaivattua munaa käyttää ryhmäkanne oikeuttaa ja ajaa kaikkien asukkaiden asiaa oikeudessa ryhmäkanteena AVAIN Asumisoikeus Oy:ta vastaa.

Tämä onkin kuluttajavirastolle avoin kysymys (tiedämme että seuraatte tätä blogia). Nyt olisi viimeistään aika ryhdistäytyä ja käyttää niitä oikeuksia jotka lainsäädännöllisesti teille on annettu, juuri tämän kaltaisia vedätyksiä vastaan.


Hyvä! Juuri näin!

Anonyymi kirjoitti...

Avain Asumisoikeus, Helsinki 102 m2, vastike 1670eur,

HASO, Helsinki, 108 m2, vastike 1220 eur

Haloo!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Itse siirryin vuokralle Avaimelta. Asuntoon meni 90 euroa vähemmän kuussa. Käsittääkseni asumisoikeusasuntojen vastike ei saa ylittää paikallista vuokratasoa?

Anonyymi kirjoitti...

Olen todella pettenyt Avaimen toimintaan. Vastikkeet oli paljonkin edullisempia kuin muilla silloin kun asunnot olivat YH-Suomen, mutta nykyään ne ovat todella kalliita. En yhtään ihmettele että asunnot on tyhjillään Helsingissä vaikka täällä on asuntopula. Ei kukaan halua tehdä itsemurhaa muuttamalla Avaimen kämppään.

Anonyymi kirjoitti...

Kallista on, kokoajan on hakupäällä muuttaa pois. Vastike itsessään tästä kolmiosta ei olisi ongelma, mutta periaate että yleishyödyllisessä yhtiöllä lypsetään rahaa "omistajan" taskuun ARA:n ohjeistuksella ja hyväksynnällä on ongelma.

En todellakaan halua asua Avaimen kämpässä enkä todellakaan suosittele sitä kenellekään muullekaan.

Anonyymi kirjoitti...

AVAIN Asumisoikeus Oy on jättänyt korkotukilainahakemuksen 334
Helsingin Paciuksenkaari 10 ja 12 kolmen 7 kerroksisen kerrostalon ja
2 kolmikerroksisen rivitalon märkätilojen perusparantamiseksi.
Rakennukset ovat valmistuneet 1998.
Hankinta-arvo on yhteensä 378,39 €/asm².

Asuntolautakunta päätti puoltaa AVAIN Asumisoikeus Oy:n 334
Helsingin Paciuksenkaari 10 ja 12 perusparannushankkeen
korkotukilainahakemusta.

http://dev.hel.fi/paatokset/paattaja/aslk/2014/8/

Oudoksi "puollon" tekee se että kohteessa EI ole kolmea kerrostaloa.Tontilla on yksi kerrostalo,ja rivitaloissa on kaksi asuinkerrosta sekä varastotila alakerrassa, joka ei ole rakennuslupien mukaan asuintila.
Onko puoltoa ja korkotukilainaa haettu väärillä tiedoilla ?

Anonyymi kirjoitti...

Avain Asumisoikeus Oy purkaa ”korjausvelkaa” ottamalla lisää lainaa seuraaviin kohteisiin.
337 Helsingin Tulisuontie 18 , 304 Helsingin Meritähden ,
319 Helsingin Kaivonkatsojantie 5,
334 Helsingin Paciuksenkaari 10 ja 12 ,
343 Helsingin Hiomotie 18 ,
346 Helsingin Järkälekuja 1 ,
327 Helsingin Messipojankuja 12 , 316 Helsingin Sireenikatu 6 ,
315 Helsingin Tuulitie 3 .
313 Helsingin Kaksoset ,
ja 303 Helsingin Vuotähden viisikerroksisen kerrostalon märkätilojen perusparantamiseksi on haettu 24.10.2014 korkotukilainan puoltamiseksi lausunto Helsingin asuntolautakunnalta.

Katso hakemukset tämän linkin takaa:
http://dev.hel.fi/paatokset/paattaja/aslk/2014/8/

Näin Helsingissä

Anonyymi kirjoitti...

Täydellistä mafia touhua. Ehkä asukkaiden pitää ottaa ihan toisenlaiset keinot käyttöön näitä luikkuja kohtaan. Taidampa pyytää helvetin enkeleiltä apua.

Anonyymi kirjoitti...

"Täydellistä mafia touhua. Ehkä asukkaiden pitää ottaa ihan toisenlaiset keinot käyttöön näitä luikkuja kohtaan. Taidampa pyytää helvetin enkeleiltä apua."

Varotaan tällaisia ilmaisuja, vaikka ne olisi huumorimielessä kirjoitettuja.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä, vaikka näitä lukiessa tuntuu ihan siltä että vi***aa niin ettei veri kierrä....

Jos kuitenkin oikeus voittaisi !

Anonyymi kirjoitti...

Tutkintapyyntö poliisille ex-valtiosihteeri Jarmo Lindenin virkatoimista ARAssa

Oikeuskanslerinvirasto antoi Avain Asumisoikeusasunnot Oy:n asukkaan tekemän kantelun johdosta Avaimen osakkeiden kaupoista 14.10.2013 päätöksen Dnro OKV/509/1/2011. Tässä päätöksessä OKV toteaa Avain Asumisoikeus Oy:n osakkeilla 2008 tehdyt kaupat mitättömiksi. Edelleen OKV toteaa, että ARA:n jälkikäteen tekemä kauppojen hyväksymispäätös on ollut lainvastainen, ja “koostunut päätöksenteon laiminlyönnistä, laiminlyönnistä valvovana viranomaisena huomauttaa osakekaupan osapuolia luovutuksen mitättömyydestä ja mitättömyyden vaikutuksista, laiminlyönnistä noudattaa tarkoitussidonnaisuuden periaatetta, objektiviteettiperiaatetta ja suhteellisuusperiaatetta, sekä harkintavallan ylittämisestä hallintolain 8 §:n 1. momentin soveltamisessa.”

Anonyymi kirjoitti...

Siis hetkinen. Tarkoittaako toi edellinen sitä että Perttu Liukun tekemät osakekaupat olivat mitättömät ja ARA:n jälkeenpäin tekemä hyväksyntä kaupoille lain vastainen.

Eikö tämä silloin tarkoita että Perttu Liukku ei ole omistaja?

Mitä viranomaiset tekee asian korjaamiseksi?

Anonyymi kirjoitti...

AVAIN Asumisoikeus Oy:n osakkeilla on tehty kolme kauppaa:

1) Joulukuussa 2007 tehty kauppa on selvityshenkilö Riitta Rainion toimesta todettu mitättömäksi kaupaksi vuonna 2011. Sitä ennen sitäkin pidettiin lainvastaisena, koska osakkeet (51% Avaimen osakkeista) myytiiin ei-yleishyödylliselle Asuntorakentamisen Kehityssäätiölle.

2) Toukokuussa 2008 tehty osakekauppa oli selkeästi lain vastainen. Asuntorakentamisen Kehityssäätiöllä ei olisi ollut oikeutta myydä joulukuun 2007 mitättömällä/laittomalla kaupalla saamiaan Avaimen osakkeita Liukun ja Aran sopimalle "yleishyödylliselle" väliyhtiölle (holding-yhtiö), joka muodollisti mahdollisti sen, että säätiö saattoi omistaa yleishyödyllisen asumisoikeusyhtiön osakkeita. Säätiö myi osakkeet tuolle väliyhtiölle ennen kuin ARA ehti antaa sille yleishyödyllisyysstatusta.

3) Syksyn 2010 kauppa (ns. Liukku-kauppa) oli muodollisesti laillinen, mutta eettisesti sitä voidaan arvostella.

Vuosien 2007 ja 2008 mitättömät/laittomat kaupat loivat perustan 2010 kaupalle. Viime kädessä porsaanreikiä täynnä oleva lainsäädäntö teki kaiken mahdolliseksi. Ko. porsaanreikä tukittiin 2012 lakimuutoksella, mutta se tuli myöhään AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkaiden kannalta.

Keskeinen henkilö kaikissa kolmessa kaupassa oli Perttu Liukku, joka vuosien 2007 ja 2008 kauppojen aikaan oli Avara Suomi OY:n (ent. YH.Suomi Oy) toimitusjohtaja. Liukku sai potkut syksyllä 2009, mutta vain vuotta myohemmin eli syksyllä säätiö, joka oli muuttanut keväällä samaan osoitteeseen kuin Liukku, myi väliyhtiön Liukun ja tämän Avara-aikaisen työkaverin firmalle, josta tuli tuon väliyhtiön (holding-yhtiön) kautta AVAIN Asumisoikeus Oy:n enemmistöomistaja (51%) ja nyt yksityisistä liikemiehistä Perttu Liukusta ja Kari Mäenpäästä määräysvallan käyttäjiä yleishyödyllisessä asumisoikeusyhtiössä, joten käytännössä Liukku ja Mäenpää ovat Avaimen omistajia, minkä Liukku itsekin on todennut.

Liukun entinen Avara-aikainen työkaveri (toimialajohtaja) Martti Polvinen oli ARAn toinen edustaja, kun Liukun kanssa sovittiin väliyhtiön perustamisesta toukokuussa 2008.

Edellä tosi lyhyesti kuvattu kaupat, joista voisi kirjoittaa vaikka kirjan.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka toi 2010 vuoden kauppa olisikin teknisesti lainmukainen, se ei kuitenkaan olisi ollut mahdollinen ilman noita 2007 ja 2008 tehtyjä lainvastaisia ja mitättömiä kauppoja.

Ei ole mitenkään kestävällä perusteella että laiton tila saa jatkua ja vielä kaikenlisäksi viranomaisten myötävaikutuksella.

Onko ARA ja ympäristöministeriö todella noin korruptoituneita?

ARA:n asumisoikeustarkastaja Mirja Suopanki taitaa olla yksi pahemman tason nysväri ja sätkynukke joka tekee juuri kuten korruptoitunut Rossilahti ARA;n johdossa käskee.

Minkäänlaista luottamusta ei ole viranomaisiin. Nähtävästi Liukku on tuntenut oikeita henkilöitä ja kaverita viranomaisista ja koko järjestely on isompi salaliitto.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa viranomaistoiminta on ollut aina pahoin korruptoinutta. Tällä tarkoitan siis viranomaisten kavereilleen järjestämiä etuja. ARA ei ole poikkeus. Itseasiassa Rossilahden johtama ARA on yksi pahiten korruptoituneista viranomaisorganisaatiosta.

Anonyymi kirjoitti...

Tilanne on tällähetkellä se että en usko että nykyistä tilannetta saadaan mitenkään korjattua lainmukaisin keinoin viranomaistoiminnalla.

Tähän voidaan hankkia päätöksiä lautakunnista ym., mutta jokainen meistä ymmärtää että asia ei tule koskaan korjaantumaan. AVAIN Asumisoikeus Oy jatkaa asukkaiden lypsämistä ja se ei tule laillisin keinoin muuttumaan.

Viranomaiset ovat tehneet vakavia virheitä, tahalleen, korruptoituneena, auttaessaan ystäväviään saamaan kontrolli AVAIN Asumisoikeudesta.

Meillä on nyt 12 hengen porukka Helsinkiläisiä AVAIN asukkaita. Kokoonnumme virtuaalisesti pimeässäverkossa (Tor) jossa meillä on oma keskustelulauta jossa pyrimme miettimään keinoja miten tämä epäoikeudenmukaisuus ratkaistaan kun kerta lainmukaisia keinoja siihen ei ole.

Tällä hetkellä vallitsee selkeä yksimielisyys siitä että kun kerta mikään laillinen keino ei auta, viranomainen ei halua asiaan puuttua, jää jäljelle muut keinot.

Mitään ei ole vielä sovittu, mutta suunnitelmia on kehitelty siitä miten aloitetaan erittäin voimakas painostus sekä Liukun, Toverin ja muiden päättävässä asemassa olevan johtohenkilön sekä heidän perheitään kohtaan. J

Jokainen ymmärtää että tämä tilanne ei voi jatkua näin, sille on saatava korjaus. Jos se ei tapahtu hyvällä, niin se tapahtuu pahalla.

Mafia touhuun vastataan samalla mitalla.

Anonyymi kirjoitti...

Mafia touhuun vastataan samalla mitalla.

Täysin samaa mieltä. Johto voidaan vaihtaa helposti, eikä siihen tarvita tuomioistuimia.

Anonyymi kirjoitti...

Voitko laittaa onion osoitteen tänne. Meitä on muitakin jotka haluavat liittyä tähän ryhmittymään.

Anonyymi kirjoitti...

Lähetin juuri sähköpostilla kirjeen asiasta, jossa on isoja oleellisia kysymyksiä koko kuviosta sekä AVAIMelle, Ministeriölle, ARA:lle, Helsingin kaupungille. Odotan heiltä vastausta. Lisäksi sama kirje selostuksineen näistä ongelmista toimitettiin samalla jakelulla kaikkiin isoihin medioihin.

Lisäksi olen toimittanut yhden puhelinkeskustelun blogistille julkaistavaksi joka on käyty erään henkilön ja Maarit Toverin kesken nimenomaan Liukku kauppoihin liittyen sekä asukkaiden lypsämiseen. Puhelussa käytännössä myönnetään että AVAIN tekee kaikkensa jotta se saa lypsettyä asukkailta rahaa johdolle. En usko että' tätä puhelua kannattaa lähettää viranomaisille, parempi tulos tulee kun se julkaistaan tämänkaltaisessa blogissa.

Anonyymi kirjoitti...

Aikaisemmassa kommentissa kirjoitetaan mm.:

"Mitään ei ole vielä sovittu, mutta suunnitelmia on kehitelty siitä miten aloitetaan erittäin voimakas painostus sekä Liukun, Toverin ja muiden päättävässä asemassa olevan johtohenkilön sekä heidän perheitään kohtaan. J"

Kannattaa perheet jättää rauhaan! Puolisot ja lapset ovat viattomia. Kannattaa välttää lainatun katkelman kaltaista kirjoittelua, koska se voi kääntyä meitä Avaimen asukkeja vastaan eikä palvele meidän asiaamme. Sen sijaan asiakirjoihin ja muihin luotettaviin lähteisiin perustuva kirjoittelu ja puhuminen on tärkeää. Kun sitä tehdään sitkeästi ja mahdollisimman monen toimesta, niin toivottavasti lainsäätäjätkin havahtuvat asumisoikeusasukkaiden asialle.

Anonyymi kirjoitti...

"ARA:n asumisoikeustarkastaja Mirja Suopanki taitaa olla yksi pahemman tason nysväri ja sätkynukke joka tekee juuri kuten korruptoitunut Rossilahti ARA;n johdossa käskee."

Olen asiasta toista mieltä. Tarkastusraportti on hyvä siltä osin että viranomainen on todennut sen että yhtiö on siirtänyt hoito- ja rahoitusmenojen katteeksi kertyneetylijäämät varautumisiin,mikä on omakustannusperiaatteen vastaista.
Suopanki on myös todennut että "yhtiön tulee tehdä toimenpiteitä saadakseen isännöintiin ja hallintoon liittyvät kulut kohtuullisiksi"
Outoa Aran toiminnassa ja tarkastusraportin laadinnassa on se että Suopanki on yksin allekirjoittanut tarkastuskertomuksen ylitarkastajana, eivätkä korkeaarvoisemmat kumileimasimet ole nimeään paperiin laittaneet. Yleishyödyllisten yhteisöjen väärinkäytökset hyväksytään "korkeammalla" tasolla.
Ylempi virkamiestaso pitää "hyvät suhteet" vaikutusvaltaisiin rakennuttajiin.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa perheet jättää rauhaan!

Miksi? Eiväthän he jätä minun perhettäni rauhaan! Aivan samalla tavalla kun näiden vastikerahojen lypsäminen kohdistuu minuun ja perheeseeni, samoin vastatoimenpiteiden pitää kohdistua vastaavasti. Ekö niin? Sen verran vituttaa tämä touhu ja "laillistettu" ryöstäminen, että se jumalauta loppuu nyt tavalla tai toisella.

Anonyymi kirjoitti...

Outoa Aran toiminnassa ja tarkastusraportin laadinnassa on se että Suopanki on yksin allekirjoittanut tarkastuskertomuksen ylitarkastajana, eivätkä korkeaarvoisemmat kumileimasimet ole nimeään paperiin laittaneet. Yleishyödyllisten yhteisöjen väärinkäytökset hyväksytään "korkeammalla" tasolla.
Ylempi virkamiestaso pitää "hyvät suhteet" vaikutusvaltaisiin rakennuttajiin.


Jos näin on, olen ehkä väärässä Suopankin suhteen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasaa että Suopanki tuskin pystyy toimimaan itsenäisesti vailla ylemmän johdon valvontaa. Hän tuskin toimii tietoisesti vastoin ylemmän johdon ohjeita. Jos Suopanki ei ole korrptoitunut, niin ARA:n ylin johto Rossilahdesta alkaen on.

Yleishyödyllisten yhteisöjen väärinkäytökset hyväksytään "korkeammalla" tasolla.

Korkeammalla tasolla nähtävästi tarkoittaa sekä Rossilahtea että ministeriötä.

Anonyymi kirjoitti...

Saisko tätä mitenkään julkiseksi suurimpien medioiden toimesta?

Anonyymi kirjoitti...

Olen laittanut YLE:n MOT toimittajalle tietoa asiasta. Samoin muille medioille. Lisäksi kävin tulostamassa tämän artikkelin ja pistin viiden eri AVAIN yhtiön kerrostalon rappukäytävän oveen.

Anonyymi kirjoitti...

Jos viranomainen ei ole korrputoinut, niin suurin ongelma viranomaisten toiminnassa on, että ne sokeasti ja naiviisti uskovat toisen viranomaisen tai yrityksen vastinetta. Pieneen mieleen ei tule että vastapuoli voisi valehdella ja huijata!

Itse muistan kun tein kantelun Helsingin pysäköinninvalvonnasta oikeuskanslerille. Oikeuskansleri kysyi asiasta Helsingin kaupungin viranomaiselta ja teki päätöksensä sen perusteella. Ongelma vain oli siinä että kaupungin viranomainen valehteli silmät päästään omassa vastineessaan. Oikeuskanslerille ei tullut mieleen että kaupunki voi valehdella.

Tässä on vähän sama tilanne sen suhteen mitä ARA tekee ja mitä AVAIN tekee ja vastaa. Kumpaankaan ei voi luottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tämä lauantain on AVAIN Asumisoikeus asukkaana onnen päivä kautta aikojen!!!!

Asun AVAIMEN asunnossa
104m2
vastike 1445eur / kk (13.9eur/m2)

Sain juuri tarjouksen ASOkodeilta. Kämppä on 150 m samaa katua toiseen suuntaan

100m2
vastike 1190eur / kk (11.9eur/m2)

AVAIMEN kämpässä varustelu on huono. Ei parkettia, yksi ainoa jääkappi-pakastin yhdistelmä. ASOkotien kämpässä on parketti sekä erillinen jää-kylmäkaappi ja pakastin kaappi. Kummatkin on rakennettu 90-luvun lopussa.

Vastike on vajaat 20% halvempi. Siis viidenneksen!!

Onneksi pääsen eroon tästä Avaimen kämpästä!




Anonyymi kirjoitti...

onneksi olkoon. samanlainen haku on meilläkin päällä. 10-15 vuotta sitten Yh-SUomen asunnot oli pääsääntöisesti halvempia kun sen aikaisen Saton. Nyt nämä Avaimen kämpät on SUPERkalliita.

Anonyymi kirjoitti...

Muutettiin viimevuonna pois Avain asumisoikeuden kämpästä. Helsinki 110m2, vastike yli 1500eur/kk, saatiin Helsingistä Helsingin Asuntotuotantotoimiston (ATT):n upouusi kämppä, 123m2 ja vastike 1100 eur/kk. Repikää siitä.

En yhtään ihmettele että Avaimen kämpät tyhjenee. Niin kuuluukin.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki ne onnettomat, jotka joutuvat jäämään Avaimen asuntoihin maksavat yhteisöllisesti tyhjillään olevien asuntojen vuokrat.
Miksi Ara myöntaa vielä peruskorjauksiin korkotukilainaa, ja samalla työllistää virolaisia remonttimiehiä ? Asukkaathan maksavat kaikki lainat, Avain vain odottaa että järjestelmä lakkautetaan ja koko potti putoaa syliin.

Anonyymi kirjoitti...

Avaimen on pidettävä jatkossakin vastikkeet kohtuuttomalla tasolla, kun se remontoi märkätiloja kohtuullisen uusiin taloihin. Mielenkiinnolla asukkaat voivat seurata saman konsernin remontti-firman Renevon liikevaihdon kasvua.

Remonttien korkotukilainojen myöntämisestä vastaavat samat henkilöt, jotka hyväksyivät ja neuvottelivat ne laittomat (2008)kaupat, jotka myöhemmin todettiin mitättömiksi.

Kunnat puoltavat remonttihankkeita, koska on kuntien edun mukaista työllistää kotimaisia remonttifirmoja,ja saada näin työllistettyä virolaisia "remontti-reiskoja".
Toiminta on myös yhtiön edun mukaista koska asumisoikeusasuntoja voidaan näin vuokrata edullisesti remontti-firman työntekijöille. (kolmekuukautta puoleen hintaan!!)

Anonyymi kirjoitti...

Siihen se Avain pyrkii. Koko asumisoikeusjärjestelmä lakkaa ja sen jälkeen kämpät kovanrahan asunnoiksi. Omistajat tienaa satoja miljoonia. Olussahan aso kämpät muutetti kovanrahan asunnoiksi jälleen ARAn suostumuksella. Ensin piti saada kämpät tyhjiksi nostamalla vastikkeet pilviin. Kuulostasko tutulta?

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan märkätilojen remontoinnit kilpailutettu?

Anonyymi kirjoitti...

Kun remontit pilkotaan alle 30.000 euron "keikoiksi" ei niitä tarvitse kilpailuttaa, ja keikat pystytään järjestämään resurssien mukaisesti.
>> lainat maksaa asukkaat... tietenkin...>> ja pääoma kasvaa... >>ja korjausvarauksia saadaan kotiutettua.
Hyvin suuniteltua korjaustoimintaa. Kaiken tämän mahdollistaa se että omat miehet ovat AVAIN paikoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Puhumattakaan niistä turhista korjauksista.

Meillä on Renevo käynyt tekemässä tyhjänpäiväisiä tarkistuksia taloyhtiössä. Milloin on kierretty pikaisesti jokaisessa huoneistossa ottamassa kuvia lämpökameralle, kuinka ikkunat falskaa. Kukaan ei ole valittanut, mitään ei tarvinnut korjata. Tai ihmettelemässä parvekelasien tiivistyksiä tai rappukätvänä kuntoa. Kaikista näistä turhista ja pitkistä "korjauksista" on varmaan veloitettu oikein urakalla.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä asiaa on nyt syytä pitää julkisuudessa pysyvästi niin kauan kuin tähän tulee korjaus ja selvyys.

Artikkeli on erinomainen ja kerrankin tarjotaan oikeaa faktaa. Faktaa joka perustuu lainvoimaisen viranomaisen tekemään tarkastuskertomukseen. Kukaan ei voi väittää että tiedot olisi tekaistuja.

Minulla olisi kysymys Maari Toverille.

Olette pitkän linjan kokoomusvaikuttaja kuten blogistikin teidät tituleeraa. Miten näettä että toimintanne ryöstösaalistusta harrastavan asumisoikeusyhtiön johdossa sopii kokoomuksen arvomaailmaan, varsinkin näin vaalien alla?

Toivottavasti ette ole ehdolla, koska tulen pitämään huolen että toimintanne avainasumisoikeudessa tulee kaikkien tietoon.

Täytyypä kysyä puoluejohdolta onko heillä innostusta tukea kokoomusvaikuttajan riistokapitallista pyrkimystä viralliseksi puolueen edustajaksi. Lähetän viesti puolueenjohdolle heti alkuviikosta.

Anonyymi kirjoitti...

Bravo! Onnittelut erinomaisesta artikkelista. Nyt olisi kaikkien AVAIN asukaiden herättävä kapinaan.

Perttu Liukku ei ole oikea omistaja eikä päätäntäasemassa. Asema on saatu kun tilannetta ei ole oikeuskanslerin päätöksen jälkeen palautettu lainmukaiselle tasolle.

Ehkä vastikkeiden maksulakko ei olekaan niin kaukaa haettu. Nythän vastikkeita maksetaan omistajalle joka ei laillisuusperiaatteiden mukaan ole omistaja.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen lähestynyt asiassa ministeriä suoraan. Tähän täytyy saada nyt joku kohtuullisuus.

Yksi asia on saada AVAIN palautettua takaisin yleishyödylliseksi yhtiöksi pois keinottelija Perttu Liukun omistajuudesta.

Mikä tämän Perttu Liukun kotiosoite muuten on?

Toinen asia on saada tämä pitkänlinjan narttu Maarit "sätkynukke" Toveri helvettiin yhtiön johdosta. Kukaan ei usko että pelkillä merkonomin papereilla pystyisi suoriutumaan tuosta tehtävästä ilman että ohjeet tulee suoraan Liukulta.

"Maarit Toveri" kirjoitti...

Avain Asumisoikeus Oy;ssä on tehty järjestelyjä jolla pyritään maksimoimaan omistajan saama tuotto asukkaiden kustannuksella. Perttu Liukun 2.5 miljoonan euron tulot asukkaita lypsämällä ei ole kohtuutonta eikä asiaa arvostellessa nähdä koko suurta kuvaa.

Pidän vastemielisenä että AVAIN Asumisoikeus Oy:n sisäisiä ja totuudenmukaisia tapahtumia repostellaan mediassa ja varsinkin tämänkaltaisissa roskablogeissa.

Anonyymi kirjoitti...

Kauheen näkönen ämmä. Ei se ainakaan reittä pitki ole Liukun suosioon noussu.

Anonyymi kirjoitti...

Jaoin just tämän artikkelin kaikille taloyhtiön asukkaille postiluukusta ihan omin pikkukätösin.

Terveisin
talohallituksen puheenjohtaja

Anonyymi kirjoitti...

Niimpä niin. Tässä. Aivan uusia asumisoikeusasuntoja. 104m2. Hinta 10.5e/m2 eli vastike 1092e/kk

http://www.haso.fi/kohteet/sankbacka

Itse asun neljä neliöö pienemmässä avain kämpässä jossa vastike 1400e/kk. Siis vajaa 30% kalliimpi.

Kyllä vituttaa maksaa lypsäjille. Heti lähden kun löydän uuden.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi en ottanut tarjottua avain kämppää. Läheltä piti, päädyin vuokrakämppään. Oli halvempi.

Anonyymi kirjoitti...

Maanantaina tulee uudet asukkaat katsomaan tätä avain asumisoikeuden kämppää. Pääsen tästä itse eroon, luojan kiitos. Aion kyllä selkeästi varoittaa uusia asukkaita avaimesta ja tulostin jo valmiiksi tämän blogistin artikkelin heille jaettavaksi. Toivottavasti tulevat järkiinsä ja eivät ota asuntoa. Minulle on ihan sama, avain joutuu palauttamaan asumisoikeusmaksun olivat se saaneet tilalle uuden asukkaan tai eivät.

Anonyymi kirjoitti...

Onko kenellekään tullut mieleen että tämän kaltainen uutisointi on juuri se mitä AVAIN Asumisoikeus tahtoo?

AVAIN haluaa asukkaat pois asunnoista jotta ne saadaan muutettua kovanrahan asunnoiksi? Siihen tarvitaan tietysti viranomaisten suostumus, mutta kun katsoo miten korruptoituneesti ARA on tähän mennessä toiminut, niin ei tuon luvan saaminen ole ongelma!

Anonyymi kirjoitti...

Onko kukaan tutkinut minkälainen yhteys ARA:n johtaja Rossilahden ja AVAIMen Perttu Liukun / Mäenpään tai Maarit Toverin välillä oikein on?

Anonyymi kirjoitti...

Surffailin aiheesta netissä. Liittyen Asuntorakentamisen kehityssäätiöön, mainitaan useaan otteeseen nimi SUVI SEILA ja myöhemmin säätiön yhteydessä SUVI LIUKKU. Esimerkiksi täällä: https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=13404012

Onko tässä nyt nepotismia parhaimmillaan. Perttu Liukku, Arttu Liukku, Suvi Liukku, kuinka paljon ja mistä näitä Liukkuja oikein sikiää?

Anonyymi kirjoitti...

Asiaton ja asian vierestä kirjoittaminen ja kommentointi vie pohjan meidän AVAIN Asumisoikeus Oy:n asukkaiden ja asukkaiden edustajien työltä saada aikaan parannuksia yhtiön toiminnassa. Meidät kaikki leimataan muutaman epäasiallisen kirjoituksen ja kommentin johdosta. Joskus jopa tuntuu, että se on tarkoituskin. Silloin tulee mieleen, johtavatko jäljet itse asiassa sylttytehtaalle.

Kirjoittelun ja kommentoinnin pitäisi perustua ehdottomasti faktoihin. Myös silloin kun kirjoitetaan anonyymeinä. Anonyyminä kirjoittamisen ymmärtää, koska kukaan ei halua joutua yhtiön silmätikuksi ja koston kohteeksi.

Hyvä periaate kirjoittamisessa ja kommentoinnissa on se, että kirjoitetaan vain sillä tavalla kuin kirjoitettaisiin omalla nimellä ympäristöministeriölle tai ARAlle tai laillisuusvalvojille eli faktoista ja faktoilla perustellen. Vaikka näille tahoille kirjoittaminen voi usein tuntua turhauttavalta, niin parempi sekin kuin ei mitään. Mitä useampi kirjoittaisi, niin sitä parempi. Tosin omalla nimellä ko. tahoille kirjoittaminen vaatii paljon vaivaa, koska pitää ottaa selville faktat asiakirjoista ja muista lähteistä, jotta voi perustella sanottavansa.

Sensuuri ei ole hyvä asia, mutta "itsesensuuria" tarvitaan, jotta ei aiheuteta vahinkoa asukkaiden oikeuksien puolustamiselle. Tunnekuohut ovat kyllä ymmärrettäviä, sillä niin paljon yhtiön ja sitä valvovan viranomaisen toiminnassa on tapahtunut kummallisuuksia, että vihaksi pistää.Yritetään kuitenkin olla fiksumpia kuin noiden tahojen edustajat ja täällä kirjoittelun lisäksi viedä sitkeästi tietoa epäkohdista paitsi ko. tahoille itselleen niin myös niitä ylemmille tahoille aina lainsäätäjiä myöten.

Anonyymi kirjoitti...

>>Onko kenellekään tullut mieleen että tämän kaltainen uutisointi on juuri se mitä AVAIN Asumisoikeus tahtoo?

AVAIN haluaa asukkaat pois asunnoista jotta ne saadaan muutettua kovanrahan asunnoiksi? Siihen tarvitaan tietysti viranomaisten suostumus, mutta kun katsoo miten korruptoituneesti ARA on tähän mennessä toiminut, niin ei tuon luvan saaminen ole ongelma! >>

Kyllä tämä on ollut mielessä jo vuodesta 2010, jolloin lobattiin lakimuutosta joka astui voimaan 2011 vuoden alussa. Kyllä (yksityiset yhteisöjen) omistajat ovat tyytyväisiä, kun on perusteltu syy lopettaa ja alasajaa koko asumisoikeussysteemi.

Vahvoja asumisen ongelmiin perehtyneitä kansanedustajia kaivataan. Puumalainen tarttui aikoinaan asiaan ja teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen asuntoministerille asumisoikeusasukkaiden ongelmista, mutta Vapaavuoren takinkääntöön jutun eteneminen sitten kilpistyikin.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu artikkeli. Paljon hyviä kommentteja ja monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia. Itse en tunne asumisoikeusasiaa kovinkaan, mutta se mikä pistää silmään kommenteissa ja poikkeaa suuresti muista artikkeleista ja niiden kommenteista on täysi yksimielisyys Avain Asumisoikeus Oyn rikollisesta toiminnasta. Nimittäin ei olyyhtään kommenttia 70stä jossa puolustettaisiin yhtiötä!

Anonyymi kirjoitti...

Kun lukee näitä kommentteja olen melkoisen vakuuttunut niiden olevan saman ihmisin kirjoittamia. Osa jopa pelottavia ja vihamielisiä.
En ymmärrä miksi. Mm. Avainyhtiot tekevät mukavia asuntoja, joihin monilla on varaa. Jos ei miellytä niin voi muuttaa pois. Näistähän pääsee helposti eroon, ei ole riskiä ja voi saada jopa asumistukea vastikkeeseen. Hyviä asuntoja ovat.

Anonyymi kirjoitti...

Et ymmärrä miksi?

Siksi että asuntojen vastikkeet on 20-30% kalliimmat pahimmillaan kuin kilpailijoiden. Kalliita siksi että yhtiö imuroi asukkaiden rahoja ylisuurilla vastikkeilla suoraan omistajien taskuun, kuten Liukun 2.5 miljoonan tuloihin. Asiassahan ei pitäisi olla ongelmaa, paitsi että kyse pitäisi olla voittoa tavoittelemattomista YLEISHYÖDYLLISISTÄ yhtiöistä.

Toki jos haluat että sinua lypsetään mennessä ja tullessa, niin ota ihmeessä avain asunto. Pääset ainakin rahoistasi eroon.

Anonyymi kirjoitti...

Just joo ...

voi saada jopa asumistukea vastikkeeseen

Eli nyt yhteiskunnan verorahoilla pitäisi vielä maksaa lisää näille keinottelijoille. Roistot nostaa vastikkeet pilviin, viranomaiset ei tee mitään ja verorahoistakin pitäisi touhua kustantaa?

Huh huh, Avain Asumisoikeus pitäisii kaataa nuri ja ottaa kaupungin tai valtion hallintaan jossa ymmärretään mitä yleishyödyllisyys tarkoittaa.

Asumisoikeusjärjestelmä toimii ruotsissa kuin unelma! Suomalaiset halusivat kopioda järjestelmän mutta elinkeinoelämän lobbarit ja haaskat saivat tahtonsa läpi ja järjestelmä muutettiin rakennuttajia suosivaksi.

Se on käsittämätöntä miten tämä takapajuinen perähikiä kansa pystyy ryssimään kaikki hyvät hankkeet. Suomen kansa on vain niin vitun tyhmää että todellakin ansaitsee nykypäivän johtajansa.

Kokoomus? Olis pitänyt arvata. Toveri on koomuslainen vaikuttaja. Mitä muutaa voi kapitalistisijoilta odottaa? Epäilen että Liukun taskustakin löytyy kokkareiden puoluekirja. Mikään muu ei selitä Vapaavuoren toilailuja asuntoministeinä.

Anonyymi kirjoitti...

Vuodelle 2015 käyttövastikkeiden korotus oli maltillinen verrattuna moniin aikaisempiin vuosiin. Johtui varmasti siitä, että ARAn valvontatarkastus oli käynnissä

Aivan. Mitä luulet että tapahtuu vuonna 2016? Vastikkeet nousee tämänkin vuoden edestä, kun menetetyt voitot halutaan takaisin.

Eli????? Ei todellakasn kannata sitä avaimen "halpaa" kämppää ottaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kun lukee näitä kommentteja olen melkoisen vakuuttunut niiden olevan saman ihmisin kirjoittamia. Osa jopa pelottavia ja vihamielisiä.
En ymmärrä miksi. Mm. Avainyhtiot tekevät mukavia asuntoja, joihin monilla on varaa. Jos ei miellytä niin voi muuttaa pois. Näistähän pääsee helposti eroon, ei ole riskiä ja voi saada jopa asumistukea vastikkeeseen. Hyviä asuntoja ovat.


Katos, meitä on monenlaisia ihmisiä. Osa vain nyt on sellaisia lissukoita jotka antaa lypsää, ryöstää, hakata ja raiskata, kunhan sen jälkeen saa olla rauhassa.

Onneksi suurin osa meistä ei anna.

Luitko blogin artikkelia lainkaan? Etkö ymmärätänyt sisältöä? Vai kuulutko tuohon ensimmäiseen hyväksikäytettävien ryhmään?

Asukkaat on todellakin vihaisia siitä että asunnot ovat joutuneet keinottelijan hallintaan ja iso osa heidän maksamistaan vastikkeista valuu hämäräbisnekseen.

Se ois varmaan ihan ok jos kyseessä olisi pörssiyhtiö, mutta kun kyseessää on laissa määrätty yleishyödyllinen yhtiö jonka pitäisi suomeksi, kattaa omat kulunsa voitto tavoittelematta.

Anyway, sulla ei raha ole tiukassa, Se on hyvä. Varmasti se naapurin teinkin käy mielellään muutaman kympin kuussa nappaamassa sn kukkarosta. Mutta sehän ei haittaa, eihän, kun vain muuten saat hissutella rauhassa.

Anonyymi kirjoitti...

Surullista luettavaa. Pistää miettimään onko muutkaan asumisoikeusyhtiöt luetettavia. Tuntuu että tämä vie uskoa pois koko asumisoikeusjärjestelmältä.

Anonyymi kirjoitti...

Surullista kyllä. Avaimen kämpästä on kiire pois. Periaatteesta en anna rikollisten lypsää itseäni, se on ihan sama onko kyse euroista, kympeistä vai satasista, ongelma on se että jos esim. joka kuukausi lypsää 5500 asunnosta 40 euroa ylimääräistä vastiketta kieroiluihin se tekee 2 640 000 euroa muihin taskuihin.

Miksi tähän pitäisi suostua?

Mitä ne Liukun tulot nyt vuodessa olikaan?

Anonyymi kirjoitti...

Tässä lyhyt vertailu AVAIN Asumisoikeus Oy:n ja vaikka HASO:n asumisoikeusvastikkeista.

Samalta alueelta Helsingistä, saman kokoluokan asunnot. Itseasiassa HASO:n asunnot ovat jopa isompia ja silti halvempia. Kaiken lisäksi ne ovat uudempia, joiden pitäisi olla yleensäkin kalliimpia, paitsi Avaimen vanhojenkin asuntojen hinnat ovat nousseet pilviin.

HASO - Helsinki - 2007
Asunto Neliöt Vastike/kk
5h+k+s 108,5 1 111,00 €
3h+k+s 64,5 660,00 €
1h+tk+s 44,5 455,00 €

AVAIN Helsinki - 1997
5h+k+s 104,0 1 414,00 €
3h+k+s 64,0 870,00 €
1h+tk+s 40,0 544,00 €

Anonyymi kirjoitti...



Avain Asumisoikeus Oy on antanut 24.2. 2015 selvityksen Aralle, miten se aikoo pienentää kohtuuttomia isännöinti ja hallintokuluja.

Ara toteaa " Asian keskeneräisyyden vuoksi emme julkaise selvitystä myöskään niiltä osin, miltä ARA aikoo pyytää yhtiöltä lisäselvitystä."

Avain Asumisoikeus Oy pitää ARAn valvontaa täysin pilkkanaan !

Tarkastukset ovat "teatteria" joka ei näytä johtavan mihinkään !!

Miksi yleishyödyllisen yhteisön tietoja salataan ?

Suojeleeko Ara edelleen Avaimen mahdollisuutta kerätä suuria isännöintipalkkioita jotka asumisoikeusasukkaat joutuvat maksamaan kalliissa vastikkeissaan ?

Avoimutta kaivataan yleishyödyllisten yhteisöjen ja valvovan viranomaisen tarkastuksista.

Anonyymi kirjoitti...

Blogissa kirjoitetaan mm. seuraavaa:

"Ministeriö tutkii AVAIN Asumisoikeus Oy:n toimia

AVAIN Asumisoikeus Oy on aloittanut kampanjan jossa tarjotaan uusille asukkaille kolmen kuukauden vastiketta puoleen hintaan. Samaan aikaan nykyiset asukkaat maksavat huippukorkeita vastikkeita ja saavat maksettavakseen lisäksi myös uusille asukkaille annettavat alennukset."

Valitettavasti ministeriö ja ARA ovat "tutkimuksessaan" päätyneet siihen, että vastikeale on ok eikä esimerkiksi ristiriidassa omakustannusperiaatteen kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

"Valitettavasti ministeriö ja ARA ovat "tutkimuksessaan" päätyneet siihen, että vastikeale on ok eikä esimerkiksi ristiriidassa omakustannusperiaatteen kanssa."

Valitettavasti Aran Heli Huuhka on vastaillut ennenkin mitä sattuu !

Aran ja ministeriön "tutkimukset" ovat Avain Asumisoikeus Oy:n edunvalvontaa ja teatteria, kuten aiemmassa kirjoituksessa on todettu.