KKO:n Halla-aho tuomio on ainutlaatuisen virheellinen

KKO on jälleen polkenut suomalaisten oikeuksia sananvapauteen. Vuosi toisensa jälkeen Suomen valtio saa tuomioita sananvapauteen liittyvistä ihmisoikeusrikoksista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja siitä huolimatta sanan- ja mielipiteen vapautta rajoittava linja jatkuu. Näyttää siltä, että suomalaisessa yhteiskunnassa ei mikään ole muuttunut sitten 1960-luvun Hannu Salaman.

Suomessa on kaksi tabua yli kaiken joita missään tapauksessa eikä missään olosuhteissa saa arvostella: uskonto ja maahanmuutto. Halla-aho sai tuomion uskonrauhan rikkomisesta arvostellessaan islamin uskoa pedofiliuskonnoksi sekä tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan arvioidessaan islaminuskoisten maahanmuuttajien piirteitä.

Uskonnot ovat kautta ihmiskunnan historian olleet yksi pahimmista kärsimyksen aiheuttajista. Uskontojen varjolla oikeutetaan väkivaltaa, kärsimystä ja terrorismia. Kristinuskon nimissä on tapettu ihmisiä jo ristiretkien aikana. Helluntaiseurakunnassa käytetään lapsia ja nuoria hyväksi. Katolinen kirkko on syyllistynyt lasten seksuaalisiin hyväksikäyttöihin. Islamin uskontoon on puolestaan kuulunut alusta lähtien lapsimorsiamet. Profeetta Muhammadin Aisha vaimo oli 9 -vuotias. Yleisen käsityksen mukaan lapsimorsiamet silloin ja nykypäivänä ovat osoitus pedofiliasta. Islamin uskonnon yhtenä peruspilarina on pitää esikuvana profeetta Muhammadia ja hänen oppejaan ja jokaisen tehtävä on jäljitellä profeetan tapaa elää. Nyt voi tietysti ajatella, että Islamin uskonto on muuttunut ja pedofilian kauheudet ovat kadonneet vuosisatojen myötä. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Tämän osoitti Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaami Khodr Chehab todetessaan vuonna 2009 että 13 vuotta on sopiva ikä tytöille avioitua. Kaiken lisäksi hän yritti vielä puolustautua kritiikiltä toteamalla, että osassa islamilaisia maita lapsiin sekaantumisesta avioliiton ulkopuolella saa jopa kuolemanrangaistuksen. Tämäkö siis oikeuttaa pikkutyttöjen väkisin naittamisen vanhoille miehille raiskattavaksi? Minkälainen uskonto pakottaa leikki-ikäiset tytöt avioliittoon vanhojen miesten seksileluiksi? Kun lukee uutisia lapsimorsiamien kohtaloista arabimaissa ei voi kuin kysyä mikä voi olla vielä sairaampaa? Jos uskonto sallii pedofilian, on ainoastaan kirjoitustekninen kysymys puhutaanko uskonnosta jossa vallitsee myötämielisyys pedofiliaan vai pedofiliauskonnosta.

KKO totesi että vihapuheen kaltaiset lausumat eivät nauti sananvapauden suojaa. Ongelma tietysti on siinä että vihapuheelle ei löydy todellista määritelmää, vaan vihapuheeksi voidaan käytännössä määritellä mitä tahansa mikä pelottaa kuulijaa. Loukkaamistarkoituksen täyttyminen on toinen määritelmä uskonrauhaan liittyvässä lainsäädännössä. Voiko oikeasti enää arvostella uskontoja jos toisen osapuolen loukkaantuminen voidaan katsoa näytöksi loukkaavassa tarkoituksessa esitetystä mielipiteestä? Sama tilanne koskee kiihottamisessa kansanryhmää vastaan. Mistä lähtien mielipiteen, jopa kärkkään ja provosoivan, kertominen on ollut kiihottamista? Miksi enemmistöä saa arvostella mutta ei vähemmistöä? Kun islamilaiset uskonoppineet nimittelevät suomalaisia juopoiksi eikö se ole kiihottamista kansanryhmää vastaan? Ainakin minä loukkaannuin siitä, joten tunnusmerkistö täyttyy. Toisaalta, eikö imaami Khodr Chehabin kannanotot lapsimorsiamien, eli pedofilian puolesta, täyty rikoksentunnusmerkistön yllyttämisestä rikokseen? Ainakin se saa normaalit ihmiset oksentamaan.

Mikään ei ole täysin mustaa tai valkoista. Sananvapaus on loukkaamaton arvo josta ei pidä tinkiä, eikä varsinkaan silloin kuin mielipide eroaa omasta. Voltairen sanoi aikoinaan: "Olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa mielipiteesi". Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa todetaan selkeästi, että sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia tietoja tai ajatuksia, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.

Toivotamme Jussi Halla-aholle voimia ja rohkeutta jatkaa valitsemallaan tiellä. Jussi Halla-aho on KKO:n päätöksen perusteella jälleen yksi oikeusmurhan uhri Suomalaisessa arvontakoneistossa. Toivottavasti Halla-aho vie asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Sieltä ei ole odotettavissa mitään muuta kuin yksi ainoa lopputulos - jälleen yksi tuomio Suomen valtiolle ihmisoikeuksien perimmäisen arvon, sananvapauden loukkaamisesta.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Vihapuhetta
Sananvapautta ja loukattua kunniaa
Sananvapaus murenee, muista suojella itseäsi
Uusi vaihe sananvapauden alasajossa
Verkkosensuuri saavuttaa Kiinalaiset mittasuhteet Suomessa
Illuusio länsimaisista arvoista
Miten suojautua viranomaisten mielivallalta ja urkinnalta

Lakiehdotus kieltäisi perustuslain vastaisen yksityisen pysäköinninvalvonnan

Yksityiset pysäköinninvalvontaa harjoittavat yritykset ovat oikeusministeriötä sekä eräitä yksittäisiä kansanedustajia lobbaamalla jo vuosia pyrkineet saamaan aikaiseksi toimintaa säätelevän lain, jossa ajoneuvon omistaja tai haltija asetettaisiin vastuuseen ajoneuvon kuljettajalle määrätyistä yksityisoikeudellisista pysäköinninvalvontamaksuista samalla tavalla, kuin ajoneuvon omistaja tai haltija nykyään vastaa julkisista, poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvonnan määräämistä pysäköintivirhemaksuista. Koska yksityinen pysäköinninvalvontamaksu ei ole lakiin perustuva seuraamus, vaan se perustuu osapuolten väliseen sopimukseen, ei tällaista maksua voida tietenkään vaatia keneltäkään muulta, kuin maksua vaativan kanssa sopimuksen tehneeltä luonnolliselta henkilöltä eli ajoneuvon ehtojen vastaisesti pysäköineeltä kuljettajalta.

Haltijavastuun toteuttava laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta olisi tietenkin valvontayritysten mieleen, mutta ajoneuvon omistajan tai haltijan asettaminen vastuuseen toisen henkilön tekemistä yksityisoikeudellisista sopimuksista on jo ajatuksena absurdi. Yhtä absurdi ja täysin sopimaton on myös pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten nykyinen käytäntö osoittaa väittämäänsä sopimussuhteeseen perustuvat maksuvaatimuksensa ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle tai haltijalle ja vaatia tätä ilmoittamaan ajoneuvon väärin pysäköinyt kuljettaja tai maksamaan vaadittu maksu itse. Ajoneuvojen omistajilla tai haltijoilla ei tietenkään ole minkäänlaista velvollisuutta antaa näille yrityksille mitään tietoja siitä, kenelle he ovat mahdollisesti ajoneuvoaan lainailleet, saati sitten ottaa vastatakseen toisten sopimusvelvoitteista. Pelkkä ajoneuvon omistaminen tai sen haltijana oleminen ei riitä presumoimaan tämän henkilön kuljettavan ajoneuvoaan aina itse. Käytäntö, jossa näitä maksuvaatimuksia osoitetaan ajoneuvojen omistajille tai haltijoille ilman minkäänlaista näyttöä siitä, että tämä henkilö olisi todellisuudessa myös pysäköinyt ajoneuvonsa pysäköintiehtojen vastaisesti väitetyn sopimuksen synnyttävällä tavalla, on sopimaton ja lähestyy petoksen tunnusmerkistön täyttymistä.

Pysäköinninvalvontayritysten tueksi ilmaantui hyvin yllättäen myös kuluttajavirasto, joka vuonna 2007 teki oikeusministeriölle aloitteen yksityisen pysäköinninvalvonnan säätelytarpeen selvittämiseksi. Vaikka kuluttajavirasto toikin alalle lainsäädäntöä toivovassa aloitteessaan ilmi huolensa julkiselle vallalle kuuluvien tehtävien liukumisesta yksityisten toimijoiden hoidettavaksi sekä tähän liittyvät oikeusturvaongelmat, se tyytyi kuitenkin vain toivomaan tilanteen selkeyttämistä lainsäädännöllä sen sijaan, että se olisi kuluttajien edun edellyttämällä tavalla vaatinut koko perustuslain vastaisen toiminnan yksiselitteistä kieltämistä.

Alalla toimivien yritysten sekä niiden tueksi asettuneen kuluttajaviraston lobbauksen seurauksena oikeusministeriössa aloitettiin yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lain valmistelu ja annettiin tätä koskeva lakiesitys. Eduskunnan perustuslakivaliokunta, joka on maamme ylin perustuslakia tulkitseva elin, antoi lakiesityksen johdosta kuitenkin lausunnon (PeVL 57/2010 vp), jonka mukaisesti esitettyä lakia ei voitu säätää, koska laki olisi merkinnyt merkittävää julkisen vallan käyttöä tarkoittavien tehtävien antamista muulle kuin viranomaiselle, joka on perustuslain 124 §:n mukaan kiellettyä. Tämän perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella eduskunta hylkäsi lakiesityksen maaliskuussa 2011.

Eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa sisällytettiin hallitusohjelmaan tavoite, jonka mukaisesti vaalikaudella tultaisiin säätämään laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Asia otettiin oikeusministeriössä uuteen valmisteluun. Nyt oikeusministeriön työryhmä on saanut valmiiksi uuden lakiluonnoksen, joka on lähetetty lausuntokierrokselle. Pysäköinninvalvontaa koskevat uudet säännökset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2013, jos eduskunta näin päättää.

Kansalaisen kannalta keskeisin uuden lain mukanaan tuoma uudistus olisi, että ”pysäköinninvalvontamaksuista” sopimusoikeudellisina seuraamuksina luovuttaisiin. Vastedes kunnan pysäköinninvalvoja tai poliisi voisivat käyttää valvonta-avustajinaan tähän luvan saaneita henkilöitä tai yrityksiä, jotka voisivat tehdä viranomaiselle esityksen seuraamuksen määräämiseksi. Valvonta-avustajan tekemästä esityksestä voisi kunnan pysäköinninvalvoja tai poliisi määrätä joko pysäköintivirhemaksun tai kirjallisen huomautuksen. Lakiluonnoksen selkeä lähtökohta on, että yksityisille ei voida antaa itsenäistä toimivaltaa määrätä seuraamusta pysäköintivirheestä.

Pysäköintivirheen, joka ei aiheuta tai ole omiaan aiheuttamaan vaaraa ja joka ei siten edellytä poliisin määräämää varsinaista sakkorangaistusta, seuraamuksena olisi siis rangaistuksenluonteinen hallinnollinen seuraamusmaksu nimeltä pysäköintivirhemaksu. Tämä seuraamus määrättäisiin niin yksityisillä kuin julkisillakin alueilla tapahtuvasta virheellisestä pysäköinnistä ja riippumatta siitä, onko pysäköintivirheen havainnut viranomaista avustava luvansaanut valvonta-avustaja vai viranomainen itse. Seuraamuksen virheellisestä pysäköinnistä määräisi kuitenkin aina virkavastuulla toimiva virkamies. Pysäköintivirhemaksu olisi suoraan ulosottokelpoinen ja sitä koskevaan päätökseen voisi hakea oikaisua kunnan pysäköinninvalvojalta, oikaisuvaatimusta koskevaan päätökseen voisi hakea muutosta hallinto-oikeudelta ja hallinto-oikeuden päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos se myöntää asiassa valitusluvan. Tältä osin menettely olisi siis samanlainen, kuin se on nykyäänkin viranomaisen määräämien pysäköintivirhemaksujen kohdalla.

Pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten nykyisen ansaintalogiikan uusi laki romuttaisi täysin. Pysäköintivirhemaksuista saatavat tulot menisivät valtiolle tai, kunnissa joissa toimii kunnallinen pysäköinninvalvonta, kyseiselle kunnalle. Kunta, poliisi ja valvonta-avustaja voisivat kuitenkin keskenään sopia pysäköinninvalvonnassa avustavalle mahdollisesti maksettavasta korvauksesta. Lakiluonnoksen perusteluissa onkin arvioitu ehdotetulla lailla olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten kannalta. Yhtäältä lupamenettelyistä ja työntekijöiden perehdyttämisestä tulisi aiheutumaan niille kustannuksia, toisaalta niiden tulonmuodostus tulisi muuttumaan. Oikeusministeriön työryhmän arvion mukaan laki johtaisi alalla toimivien yritysten huomattavaan vähentymiseen.

Ehdotettua lakia voidaan pitää erinomaisena edistysaskeleena siinä suhteessa, että laki voimaan tullessaan vihdoinkin lopettaisi vallitsevan, perustuslain vastaisen käytännön, jossa yksityiset toimijat määräävät seuraamuksia pysäköintivirheiden johdosta. Luvaton pysäköinti yksityisellä alueella ei ole rikkomus vain tämän alueen haltijaa vastaan, vaan se on ennen kaikkea rikkomus yhteiskuntaa ja sen sääntöjärjestelmää vastaan. Pysäköinnin valvonta ja seuraamusten määrääminen rikkomusten johdosta on nimenomaan yhteiskunnan, siis julkisten viranomaisten tehtävä. Aivan samalla tavalla myymälävarkaudetkin ovat poliisiasioita, vaikka ne kohdistuvatkin yksityiseen omaisuuteen. Oikeusvaltiossa rangaistukset ja rangaistuksenluontoiset muut seuraamukset määrää viranomainen, ei yksityinen voittoa tavoitteleva yritys.

Ehdotettu laki osoittaa myös yksiselitteisesti, että korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2010:23, jonka mukaan ajoneuvon kuljettaja oli pysäköidessään hyväksynyt pysäköintiä koskevan sopimuksen ja oli tämän sopimuksen perusteella velvollinen suorittamaan valvontayhtiön vaatiman maksun, on pidettävä ainutlaatuisen virheellisenä. Korkein oikeus arvioi asiaa yksinomaan sopimusoikeudellisena kysymyksenä ja se unohti tässä yhteydessä asian laajemman tarkastelun perustuslain näkökulmasta. Useat perustuslakiasiantuntijat arvostelivat kyseistä tuomiota heti tuoreeltaan kovin sanoin katsoen, että korkein oikeus käveli ratkaisullaan yli perustuslain. Nyt siis myös oikeusministeriö on ottanut saman kannan ja pyyhkii korkeimman oikeuden sanotulla ennakkopäätöksellä lattiaa. On selvää, että oikeustieteen tutkijat tulevat pitkällä aikavälillä ihmettelemään tuomiota KKO 2010:23 ja sen kelvottomia perusteluja. Tuomio tulee erottumaan omituisena poikkeuksena muuten suhteellisen johdonmukaisesti kehittyvän oikeuskäytännön joukossa.

Erityisen ikävää asiassa on, että aikaisemmin sekä Vantaan käräjäoikeus että Helsingin hovioikeus osuivat samaa asiaa koskeneissa yksimielisissä tuomioissaan täysin oikeaan, eikä koko vuosia kestänyttä, jo farssin piirteitä saavuttanutta kiistaa olisi koskaan edes syntynyt, jos korkein oikeus ei olisi päätynyt asiassa päinvastaiseen, sittemmin ainutlaatuisen virheelliseksi osoittautuneeseen ratkaisuunsa.

Oikeusministeriön laatimaa lakiluonnosta voidaan kuitenkin myös arvostella. Se on nimittäin pahimmanlaatuinen kompromissi yhtäältä poliittisesti asetetun tavoitteen (hallituspuolueiden sitoutuminen yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lain säätämiseen hallitusohjelmassa) sekä perustuslain asettamien rajoitusten (PL 124 §) välillä. Lakiesitys tuo mukanaan melkoisesti lisää byrokratiaa eikä se ole omiaan edistämään yksityisen pysäköinninvalvonnan toimintaedellytyksiä, vaan se päin vastoin rajoittaa niitä, mikä tässä tapauksessa tietenkin onkin tarpeen. Voidaan kuitenkin kysyä, onko tällaisen lain säätäminen lainkaan mielekästä. Samaan tai parempaan lopputulokseen päästäisiin paljon yksinkertaisemmin sillä, että yksityinen pysäköinninvalvonta kiellettäisiin kokonaan ja julkista pysäköinninvalvontaorganisaatiota vastaavasti tehostettaisiin siten, että se kykenisi asianmukaisesti huolehtimaan sille asetetuista tehtävistä. Tämä ei vaatisi lisää taloudellisia resursseja, sillä pysäköinninvalvonta on yksi niitä harvoja kunnallisia toimialoja, jotka tuottavat kunnille enemmän rahaa, kuin toimintaan menee. Jos tavoitteeksi asetetaan nollatulos, kunnallinen pysäköinninvalvonta kykenee varmasti tehokkaampaan pysäköinninvalvontaan kuin yksityinen, voittoa tavoitteleva yritys. Lisäksi pysäköinninvalvonnan säilyttäminen yksinomaan viranomaistoimintana palvelisi sitä tavoitetta, että kertyvillä varoilla valvontaa olisi mahdollista kohdistaa tasapuolisemmin myös niille alueille, joilla sen enempää kunnallinen kuin yksityinenkään pysäköinninvalvonta ei pysty toimimaan kannattavasti. Yksityinen pysäköinninvalvonta ei kykene näiden alueiden ongelmia ratkaisemaan, vaan se päin vastoin heikentää julkisenkin valvonnan toimintaedellytyksiä kuorimalla kermat päältä suurimpien kaupunkien keskustoissa, missä toiminta on erityisen kannattavaa, jolloin julkinen pysäköinninvalvonta joutuu keskittymään ”heikommin kannattaville” alueille.

Valitettavasti tällaisiin järkeviin ratkaisuihin ei yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa yleensä pystytä. Hallitusneuvotteluissa laadittavasta hallitusohjelmasta, joka siis kasataan kokoon muutamien hektisten viikkojen aikana heti vaalien jälkeen, on Suomessa muodostunut jonkinlainen kallioon hakattu normi, josta ei voida hallituskaudella poiketa, vaikka tämä myöhemmin järkevämmäksi havaittaisiinkin. Kun hallituspuolueet ovat kerran päättänet, että tällainen laki on saatava, niin virkamiehet laativat sellaisen lakiesityksen, mitä poliittiset päättäjät haluavat. Lopputuloksena on juuri tämänkaltaisia, valtavasti tarpeetonta byrokratiaa aiheuttavia kompromisseja sen sijaan, että asiassa edettäisiin kokonaisvaltaisesti järkevimmällä tavalla, tässä tapauksessa siis yksinkertaisesti ajatus yksityisestä pysäköinninvalvonnasta toteuttamiskelvottomana unohtaen.

Jos yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva laki oikeusministeriön laatiman luonnoksen mukaisena aikanaan eduskunnassa säädetään, päättää se korkeimman oikeuden ja sen kantaa myötäilevän, asiaa puhtaasti sopimusoikeuden näkökulmasta tarkastelevan koulukunnan sekä eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja valtiosääntöoppineiden välisen pitkään jatkuneen riidan nykymuotoisen yksityisen pysäköinninvalvonnan laillisuudesta. Korkein oikeushan tuli päätöksellään luoneeksi toimivaltaperusteen, joka tosiasiallisesti salli merkittävää julkisen vallan käyttöä tarkoittavien tehtävien luisumisen yksityisiin käsiin. Tällaisen uuden toimivaltaperusteen luominen kuuluu oikeusvaltiossa tietenkin lainsäätäjälle, ei tuomoistuimelle. Moni uusi yrittäjä on tuon korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen ryhtynyt pysäköinninvalvonta-alalle kuvitellen, että korkeimmalla oikeudella olisi Suomessa joku oikeus tällaisia toimivaltaperusteita luoda ja että sen antamat ennakkopäätökset olisivat ikuisia ja muuttumattomia. Nyt lainsäätäjä on, aivan niin kuin sen kuuluukin, ottamassa yksityisiltä pysäköinninvalvontayrityksiltä pois tämän toimivallan, jota niille ei alun perinkään olisi pitänyt antaa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Q&A - Yksityisten pysäköintivalvontamaksujen korotukset
Suomen Parkkivartija Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Q&A - Miten reklamoin yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta?
Yksityinen pysäköinninvalvonta kriisissä
Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Korkeimman oikeuden presidentin harkinta petti yksityissakkoasiassa
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Valuuko yksityinen pysäköinninvalvonta rikollisten käsiin ?
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottomasti perusteltu

Q&A - Yksityisten pysäköintivalvontamaksujen korotukset

"Ihmettelen vain että voiko nämä yksityiset pysäköintivalvontayhtiöt korottaa maksujaan miten sattuu. Nyt näyttää siltä että suurimmalla osalla on 60 euroa korjattu kyltteihin ja löytyy yksi yritys joka perii jo 90 euroa virheellisestä pysäköinnistä. Eikö näissä maksuissa ole mitään rajaa? "
 

Maksujen korotuksilla ei ole merkitystä koska yksityisiä pysäköintivirhemaksuja ei pidä, eikä tarvitse maksaa.

Yksityiset pysäköintivalvontayhtiöt perustavat toimintansa vapaaseen sopimusoikeuteen eli katsovat tehneensä sopimuksen ajoneuvon kuljettajan kanssa silloin kun ajoneuvo on ajettu pysäköintialueelle. Suomessa on täysi sopimusvapaus. Pysäköintiyhtiö voi siis kirjata sopimustekstiinsä, pysäköintialueella ilmenevään kylttiin, minkä summan haluaa. Juridista estettä ei ole.

Suomessa on kuitenkin lainsäädäntöä joka rajoittaa sopimusten tulkintaa riitatapauksissa. Esimerkiksi yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevat sopimukset ovat elinkeinoharjoittajan ja yksityishenkilön välisiä, joten sopimusehtojen tulkinnassa käytetään kuluttajansuojalain määräyksiä. Muun muassa tämän takia yksityisen pysäköinninvalvonnan väittämää käännettyä todistustaakka ei voi soveltaa yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Kuluttajan ei tarvitse esittää todisteita siitä kuka ajoneuvon alueelle ajoi tai kuka teki sopimuksen. Tämä velvollisuus on yksiselitteisesti pysäköintivalvontayhtiöllä. Tästä on olemassa lokakuulta 2011 ja helmikuulta 2012 kuluttajariitalautakunnan yksimieliset päätökset. Saman kannan ovat ottaneet kaikki oikeusasteet myös kuuluisassa ParkCom oikeudenkäynnissä.

Pysäköinninvalvonta kuuluu lain mukaisesti vain viranomaisten toimivaltaan. Yksityinen pysäköinninvalvonta on siis perustuslain vastaista. Perustuslain vastaisuudesta on toki toisenlaisiakin tulkintoja, mutta yksi asia on kuitenkin varma. Yksityistä pysäköinninvalvonta maksua ei kuulu, ei tarvitse eikä pidä mennä maksamaan. Maksusta pääsee eroon kun kiistää toimineensa kuljettajana ja pyytää valvontayhtiötä ohjaamaan maksunsa oikealle sopimuskumppanille, ajoneuvoa kuljettaneelle henkilölle. Mikäli valvontayhtiö ei tiedä sopimuskumppaniansa, se ei ole ajoneuvon omistajan tai haltijan ongelma.

Kuluttajariitalautakunta on todennut yksimielisesti:

”Toisin kuin lakiin perustuvan pysäköintivirhemaksun kohdalla, maksuvelvollisuus ei synny automaattisesti vielä sillä perusteella, että pysäköinninvalvoja vaatii maksua. Yksityistä valvontamaksua ei voida määrätä yksipuolisesti, mikä on tunnusomaista julkisen vallan käytölle. Vaatimuksen kohteen ei tarvitse kuin kiistää maksun oikeellisuus, jonka jälkeen valvontayhtiön on haettava tuomio tai päätös saadakseen vaatimuksensa voimaan. Näyttötaakka maksun oikeutuksesta on maksua vaativalla, ei maksun kohteella niin kuin pysäköintivirhemaksussa. Lautakunta totesi, että asiassa ei ollut kyse pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa tarkoitetusta maksusta, josta vastasi myös ajoneuvon omistaja tai haltija. Maksu ei perustunut kyseiseen lakiin, vaan väitettyyn sopimukseen. Velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste. Asiassa ei ollut näytetty, että vastoin kuluttajan kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun. ”

Yksityisen pysäköinninvalvonnan asiaa on käsitelty runsaasti blogissa eikä mikään ole asiassa vuosien kuluessa muuttunut.  Yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei pidä maksaa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lisätietoa seuraavista artikkeleista:

Suomen Parkkivartija Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa

Q&A - Miten reklamoin yksityisestä pysäköinninvalvontamaksusta?
Yksityinen pysäköinninvalvonta kriisissä
Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynneillä uhkailu on pelkkää bluffia
Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta käy jälleen kuumana
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Korkeimman oikeuden presidentin harkinta petti yksityissakkoasiassa
KKO:n yksityisestä pysäköinninvalvonnasta annettuun tuomioon haetaan purkua
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Valuuko yksityinen pysäköinninvalvonta rikollisten käsiin ?
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom-jutussa on kelvottomasti perusteltu
Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta KKO:n päätös

Onko rikosilmoitus sama asia kuin tutkintapyyntö?

Tutkintapyyntö ja rikosilmoitus ovat esitutkintaprosessin vireillepanotoimia. Näiden ilmoitusten perusteella voidaan käynnistää esitutkinta, jos poliisi arvioi ilmoituksen perusteella syytä epäillä rikosta. Poliisin on aina vastaanotettava ja kirjattava tutkintapyyntö tai rikosilmoitus. Poliisi ei voi kieltäytyä ilmoituksen vastaanottamisesta.

Esitutkinta on menettely jossa poliisi pyrkii selvittämään rikokseksi epäillyn tapahtuman olosuhteet. Poliisitutkinnalla puolestaan tarkoitetaan poliisin toimittamaa muuta tutkintaa kuin rikoksen esitutkintaa. Poliisitutkinta voi olla esimerkiksi henkilön katoamisen tai kuolemansyyhyn liittyvä tutkinta. Mikäli poliisitutkinnassa ilmenee viitteitä rikoksesta, käynnistetään esitutkinta.

Yleinen harhaluulo kansalaisten keskuudessa on ollut, että tutkintapyynnön tekeminen, vaikka aiheettomasti, ei voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin kuten kunnianloukkaukseen. Tämän väitetään johtuvan siitä, että tutkintapyyntö on menettely selvittää onko rikosta tapahtunut. Ketään ei siis syytettäisi rikoksen tekemisestä, toisin kuin rikosilmoituksessa.

Käytännössä rikosilmoituksella ja tutkintapyynnöllä ei ole eroa. Myös aiheettomasta tutkintapyynnöstä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tästä on esimerkkinä korkeimman oikeuden päätös KKO:2006:10 jossa henkilö oli tehnyt tutkintapyynnön poliisille toisen henkilön väitetyistä seksuaalirikoksista. Korkeimman oikeuden tuomion perusteella henkilön katsottiin syyllistyneen kunnianloukkaukseen.

Länsimaisen oikeuskäsityksen ja ihmisoikeuksiin kuuluvan keskeisen periaatteen mukaisesti jokainen rikoksesta epäilty on syytön kunnes tuomioistuin oikeudenkäynnin päätteeksi toisin päättää. Ainoastaan tuomioistuimella on valta kumota syyttömyysolettama. Poliisi ei siis käytännössä koskaan tutki "rikoksia" vaan ainoastaan epäiltyjä rikoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan henkilö, edes poliisi tai syyttäjä ei voi todeta rikosta tapahtuneen. Rikoksen voidaan katsoa tapahtuneen ainoastaan tuomioistuimen päätöksellä. Poikkeuksena tästä on rangaistusmääräysmenettely jolloin poliisi tai syyttäjä voi todeta rikoksen tapahtuneen ja määrätä rangaistuksen. Rangaistusmääräysmenettelyssä voidaan määrätä ilman oikeudenkäyntiä päiväsakkorangaistus, jos teosta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Tämä edellyttää myös että rikoksesta epäilty myöntää rikoksen.

Koska poliisi ei koskaan tutki rikoksia, vaan ainoastaan epäiltyjä rikoksia on poliisille jätetty rikosilmoitus aina teknisesti tutkintapyyntö jossa poliisi selvittää onko rikosta mahdollisesti tapahtunut, eli onko syytä epäillä rikosta. Jos poliisi löytää todisteita tai viitteitä rikoksesta asia etenee aikanaan syyttäjälle ja mahdollisesti myös tuomioistuimeen joka viime kädessä päättää onko rikosta tapahtunut.

Rikosilmoitusta ja tutkintapyyntöä voidaan pitää edellä mainituin perustein samana asiana.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös
Q&A - Saako poliisille valehdella
Rikosilmoituksia ja esitutkintaa
Rangaistavuus
Pitääkö poliisille paljastaa kovalevyn suojauksen purkuavain
Megan Kanka ja Meganin laki

Q&A - Keskustelun ja puheluiden nauhoittaminen

"Ensiksi haluan kiittää teitä hyvästä ja pyyteettömästä työstä meidän kaikkien puolesta. Bloginne lukeminen on säästänyt minut monelta ja ennenkaikkea muuttanut suhtautumistani oikeuksiini. Kirjoititte tiistai, elokuu 29, 2006 Omien puheluiden tallentaminen - artikkelin. Onko teillä ajantasaista tietoa siitä onko puheluiden nauhoittaminen kriminalisoitu tässä vuosien saatossa? Kiitän jo etukäteen ja toivotan jaksamista painaa eteenpäin."

 

Puheluiden nauhoittamista ei ole kriminalisoitu. Rikoslain tarkoittama salakuuntelu (Rikoslaki 24 LUKU) ei sovellu tilanteeseen jossa henkilö nauhoittaa puhelua johon itse osallistuu eikä puheluiden nauhoittamista ole kriminalisoitu myöskään viestinnän suojaa koskevassa lainsäädännössä.

Tallennusoikeus tai "nauhoittaminen" ei koske pelkästään puheluiden nauhoittamista, vaan myös minkä tahansa keskustelun nauhoittaminen ilman ennakkoilmoitusta tai lupaa on mahdollista kunhan keskustelu on tarkoitettu nauhoittajan kuultavaksi tai nauhoittaja osallistuu keskusteluun itse.

Blogi haluaakin painottaa, että erityisesti viranomaisten ja yritysten kanssa toimiessa muun kuin kirjallisen aineiston pohjalta, neuvottelutilanteen keskustelu on syytä tallentaa. Blogilla on tietoa useasta tapauksesta jossa henkilö oli nauhoittanut sosiaaliviranomaisten työhuoneessa käydyn keskustelun, poliisiautossa sakosta käydyn keskustelun sekä pankin tiskillä virkailijan kanssa käydyn keskustelun. Kaikissa tapauksissa yhtenäisenä tekijänä oli se, että jälkeenpäin esiintyi epäselvyyttä mitä oli sovittu ja keskusteltu. Nauhoitteesta kaikki käy ilmi yksiselitteisesti. Viranomaisiin ja yrityksiin ei ole syytä luottaa sokeasti. Naiiviuden aika pitäisi jokaisella olla ohi viimeistään silloin kun kasvaa lapsesta aikuiseksi.

Puhelimiin on tarjolla paljon nauhoitusohjelmistoja. Alla mainittu Boldbeast Recorder on yksi parhaimmista Nokian Symbian alustoilla toimivista nauhoitusohjelmista joka toimii täysin huomaamattomasti taustalla servicenä ja poistaa Nokian puhelimiin koodatun pakotetun äänimerkin. Vastaavia sovelluksia löytyy myös Windows ja Android puhelimiin.

Boldbeast Recorder 

Killer Mobile

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:

Puheluiden tallentaminen

Keskustelun tallentaminen

Erityisen tärkeää:

Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta

Q&A - Saako poliisille valehdella?

"Olen aina miettinyt että jos kaveri on tehnyt jotain ikävää, potkinut vaikka auton kyljen sisään kännipäissään ja poliisipartio etsii häntä, niin onko mun jätettävä kaveri busted, esim. jos poliisi tulee kadulla urkkii missä sun kaveri on, näitkö sun kaveris tekevän ton, minne se meni jne, syyllistynkö johonkin jos en kerro. "

Poliisin suorittama virallinen kuulustelu on osa poliisitutkintaa tai esitutkintaa. Tämä kuulustelu tapahtuu yleisimmin poliisiasemalla. Poliisiasemalla kuulusteltavan henkilön oikeudet ja velvollisuudet pitäisi olla kirjallisessa muodossa paperilla, jotta voit tutustua niihin ennen virallisen kuulustelun aloittamista. Virallinen kuulustelukertomus on annettu vasta sitten, kun kuulusteltava allekirjoituksellaan vahvistaa kuulustelijan laatiman kuulustelupöytäkirjan.

Kenenkään ei tarvitse paljastaa mitään sellaista tietoa joka voisi johtaa hänen itsensä tuomitsemiseen rikoksesta. Kuulusteluissa todistajana olevan henkilön tulee puhua aina totta muiden tapahtumaan liittyvien asianosaisten toimista. Lähiomaisia vastaan ei tarvitse todistaa. Rikoksesta epäillyllä on vahvin itsekriminoinnin -suoja. Tämä periaate antaa käytännössä rikoksesta epäillylle myös oikeuden valehdella tutkittavassa asiassa.

Entä miten tilanne on silloin kun poliisi pysäyttää sinut kadulla ja kysyy enemmän tai vähemmän mielestäsi epämiellyttäviä tai kiusallisia kysymyksiä. Saako poliisille silloin valehdella?

Kun poliisi puhuttelee ihmisiä kadulla tai kauppakeskuksissa tai muissa vastaavissa paikoissa puhuttelun kohteella ei ole totuudessapysymisvelvollisuutta. Tähän ei ole olemassa mitään poikkeuksia. Väärän todistuksen antamisesta ei voi saada rangaistusta niin kauan, kun puhuteltavaa ei kuulla todistajan asemassa. Tämä ei sulje kuitenkaan pois sulje sitä, että tietyissä tilanteissa poliisille valehteleminen saattaa täyttää jonkin muun rikoksen tunnusmerkistön. Lähinnä kysymykseen voisivat tulla rikoslain 16 luvun 3 § :n mukainen haitanteko virkamiehelle tai 4 § :n mukainen niskoittelu poliisia vastaan.

Haitanteosta virkamiehelle voidaan tuomita se, joka ilman väkivaltaa tai sen uhkaa oikeudettomasti estää tai yrittää estää virkatoimen suorittamista tai vaikeuttaa sitä. Jos poliisille valehtelemalla siis yrittää vaikeuttaa tämän virkatoimien suorittamista, vaikkapa osoittamalla väärän suunnan, jonne epäilty on lähtenyt tai antamalla epäillystä totuudenvastaisia tuntomerkkejä, niin haitanteon virkamiehelle tunnusmerkistö voi täyttyä.

Niskoitteluun poliisia vastaan voi syyllistyä mm. vääriä tietoja antaen poliisin toimintaa vaikeuttamalla. Tämän tunnusmerkistön voisi kuvitella täyttyvän varsin helpostikin, jos "aktiivisesti" valehtelee poliisille. Tunnusmerkistö ei kuitenkaan täyttyne kovin herkästi, jos vain vaikenee tiedossaan olevista seikoista.

Käytännössä varminta on siten kiistää nähneensä, kuulleensa, havainneensa, tietävänsä mitään. Sen sijaan poliisia ei pidä mennä aktiivisesti johtamaan harhaan esimerkiksi tekaistuja tuntomerkkejä tai tapahtumia keksimällä.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Kiinniotti - pidätys ja kuulustelu
Epäiltynä ja todistajana samassa kuulustelussa
Rikosilmoituksia ja esitutkintaa
Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta
Kiinniotto-oikeus ja itsepuolustus
Q&A - Poliisikuulustelu - Kovalevyn suojauksen purkuavaimen paljastaminen
Viranomaisrikollisuus

Avain Asumisoikeus Oy:n tähtiin kohoavat vastikkeet karkoittavat asukkaat

Asumisoikeusasunto on rakennuttajayhtiön omistama asunto johon asukas ostaa asumisoikeuden. Asumisoikeusmaksu maksetaan muuton yhteydessä jonka lisäksi asukas maksaa myös kuukausittaista käyttövastiketta joilla katetaan taloyhtiön- sekä rakennuttajayhtiön kuluja. Suomalainen asumisoikeusjärjestelmä on luotu kopioimalla ruotsin vastaava järjestelmä ja toteuttamalla ruotsalaisen järjestelmän huonoimmat ominaisuudet. Asuminen on kallista ja käyttövastikkeet ovat nousseet kiihtyvällä vauhdilla.

Kerroimme marraskuussa 2010 kuinka Avara Asunnot Oy:n toimitusjohtajan paikalta ulospotkittu Perttu Liukku on runsaan 150 000 euron osakejärjestelyillä noussut Avain Asumisoikeus Oy:n suuromistajaksi ja saanut määräysvallan asumisoikeusyhtiössä. Kaupat tehtiin valvovan viranomaisen, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) siunauksella. ARA on ollut täysin kyvytön viranomaisena valvomaan ja varsinkin puuttumaa asumisoikeusrakennuttajien toimintaan.

Väitteet asumisoikeuasuntojen turvallisuudesta, eli vastaavasta asumisturvasta kuin omistusasunnoissa on täyttä puppua. Asumisoikeustalo on helppo muuttaa kovanrahan omistusasunnoiksi eikä järjestely ole edes lainvastainen. Vaasassa laitettiin vuonna 2010 23 asunnon asumisoikeustalo myyntiin. Vastikkeet nousivat vähitellen asukkaille sietämättömälle tasolle. Asuntoja tyhjentyi. Vastikerasitus kasvoi entisestään jäljelle jääneillä asukkailla jotka joutuivat kattamaan tyhjien asuntojen muodostaman vastikevajeen. Lopulta asumisoikeustalo on tyhjentynyt kokonaan ja Vaasan Asumisoikeus Oy on hakenut valvovalta viranomaiselta, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta (ARA) lupaa myydä taloyhtiö. ARA myös aikanaan antoi luvan.

On siis täysin mahdollista että vastikkeita nostetaan ilman todellista kustannusvastaavuutta jotta asukkaat saadaan ulos yhtiöstä ja asumisoikeustaloyhtiöt saadaan puolestaan muutettua kovanrahan asunnoiksi ja voitot valtiontukemien asumisoikeusasuntojen myynnistä omistajien taskuun.

Jos katsomme Avain Asumisoikeus Oy:n asumisoikeusasuntojen vastikkeen kehittymistä niin ei voi olla näkemättä samanlaisia piirteitä joita aikanaan käytettiin Vaasassa asumisoikeustaloyhtiöiden muuttamisessa kovanrahan asunnoksi. Vastikkeiden tietoinen nostaminen on ollut todella kovan luokan toimintaa. Alla on Avain Asumisoikeus Oy:n kahden kokoluokan asunnon kokonaisvastikkeen kehitys 10 vuoden ajalta.

Mitä tapahtui vuonna 2008? Miksi maltilliset vastikkeet aloittivat syöksykierteen kohti taivasta?


oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Avain Asumisoikeus Oy:n asukkailla on vaikeat ajat edessä
Avain Asumisoikeus Oy:n asukkailla on vaikeat ajat edessä, osa 2 –Totta vai tarua?

Earth Hour

Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen lähinnä ilmastomuutosuskovaisille osoitettu tapahtuma, joka järjestetään maaliskuun viimeisenä lauantaina kello 20.30–21.30 paikallista aikaa. Sen aikana ilmastonmuutos uskontoon hurahtaneet ihmiset eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi ja kertovat näin olevansa hyvin huolissaan olemattomasta ilmastonmuutoksesta.

Blogi kehoittaakin jokaista sytyttämään kaikki mahdolliset sisävalot, ulkovalot, saunan ja muut sähkölaitteet lauantaina klo 20.30 ja pitämään kotinsa ja rakennuksensa mahdollisiman hyvin valaistuna. Osoittakamme maailmalle että me kaikki emme ole hurahtaneet ilmastonmuutos progandan valheeseen. Uskonto ja tiede ovat kaksi eri asiaa.

Valot päälle klo 20.30!

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos, osa 2

Vartioinnin kulut myymälävarkaan piikkiin?

Pohjoispohjalainen kauppaketju J. Kärkkäinen on ryhtynyt vaatimaan kiinni jääneiltä myymälävarkailta viidensadan euron suuruista ylimääräistä korvausta heidän aiheuttamiensa todellisten vahinkojen lisäksi. Korvausta vaaditaan ”vartiointikuluista” ja sitä perustellaan sillä, että myymälävarkauksien torjuminen aiheuttaa kaupalle kustannuksia vartioinnin muodossa. Myymälävarkailta vaadittavasta kulukorvauksesta tiedotetaan asiakkaita myymälän sisäänkäynneille asetetuilla tiedotteilla.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on tyrmännyt menettelyn lakiin perustumattomana. Hänen mukaansa syyttäjät tuskin suostuvat ajamaan tällaista korvausvaatimusta oikeudessa. Tolvanen on lisäksi arvioinut, että tällaisella maksulla ei muutenkaan ole tehokasta näpistelyä estävää vaikutusta, koska näpistelijät ovat useimmiten varattomia.

Kuten usein ennenkin, Tolvanen on täysin oikeassa. Suomen lainsäädäntö ei tunne punitatiivisia eli rangaistuksenluontoisia vahingonkorvauksia. Vahingonkorvauksena ei liioin voida vaatia sellaisia kuluja, jotka eivät suoraan liity itse vahinkotapahtumaan. Kukaan ei velvoita kauppoja järjestämään minkäänlaista vartiointia myymälävarkaiden varalta. Jos kauppa haluaa suojautua rikoksilta vartiointipalveluita käyttämällä, on kyse ennaltaehkäisevästä toiminnasta, josta aiheutuu kaupalle kuluja riippumatta siitä, tapahtuuko myymälävarkauksia vai ei ja saadaanko myymälävarkaita kiinni.

Yksittäiseltä myymälävarkaalta voidaan vaatia korvausta hänen aiheuttamastaan todellisesta taloudellisesta vahingosta. Tällaista vahinkoa on esimerkiksi anastetun tavaran arvo, jos tavaraa ei saada takaisin myyntikuntoisena. Lisäksi todellisena vahinkona voidaan vaatia korvaus sellaisista kuluista, jotka rikoksesta on aiheutunut ylimääräisen työn muodossa (rikosilmoituksen tekeminen, asian selvittäminen poliisin kanssa jne.) Myymälän vartioinnin kuluja ei myymälävarkaalta voida vaatia, koska myymälävaras ei ole konkreettisesti aiheuttanut näitä kuluja. Se seikka, että abstrakti ”myymälävaraskollektiivi” on olemassaolollaan aiheuttanut myymälöiden tarpeen suojautua rikoksia vastaan, ei tietenkään voi johtaa näiden ennaltaehkäisevien toimenpiteiden aiheuttamien kulujen maksattamiseen yksittäisillä myymälävarkailla. Nämä palvelut kauppias on tilannut ja sitoutunut maksamaan jo ennen sitä rikollista tekoa, jonka johdosta J.Kärkkäinen nyt yrittää kuluja vaatia.

Kauppaliikkeen palkkaama vartija saa ottaa pakkokeinolain 1 luvun 1 §:n mukaan kiinni ”verekseltä tai pakenemasta tavatun rikoksentekijän, jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos.” Kiinni otettu on viipymättä luovutettava poliisimiehelle. Poliisi suorittaa asiassa esitutkinnan, jonka päätteeksi asia käsitellään tuomioistuimessa rikosasiain oikeudenkäynnistä annetun lain mukaisessa oikeudenkäynnissä. Syytettä ajaa viran puolesta julkinen syyttäjä, joka voi asianomistajan pyynnöstä ajaa samassa oikeudenkäynnissä myös asianomistajan kyseiseen rikokseen perustuvaa vahingonkorvausvaatimusta. Asianomistaja voi halutessaan esittää vahingonkorvausvaatimuksensa myös itse rikosasian oikeudenkäynnissä, tai sitten hän voi vaatia vahingonkorvausta erikseen erillisessä oikeudenkäymiskaaren mukaisessa riita-asian oikeudenkäynnissä. Viimeinen vaihtoehto tulee kyseeseen lähinnä silloin, kun rikoksesta epäillyn syyllistyminen väitettyyn rikokseen on epävarmaa tai on epäselvää, onko syytetyn tekemäksi väitetty teko rikos. Tällöin voi olla perusteltua selvittää ensin rikosoikeudelliset vastuukysymykset ja vasta sen jälkeen tarkastella asiaa vahinkojen korvaamisen näkökulmasta, jos siihen rikosoikeudenkäynnin lopputuloksen perusteella havaitaan aihetta.

On varsin todennäköistä, että syyttäjät eivät suostu ajamaan oikeudenkäynneissä J.Kärkkäisen lakiin perustumatonta vaatimusta teoreettisista viidensadan euron ”vartiointikuluista”. Jos kauppias haluaa todella katsoa tuomioistuimen kannan tähän asiaan, se joutunee palkkaamaan itselleen asianajajan ajamaan vahingonkorvausvaatimusta.

Oikeusvaltiossa rikokset eivät ole rikkomuksia ainoastaan tekojen uhreja vastaan, vaan ne ovat ennen kaikkea rikkomuksia yhteiskuntaa ja yhteiskunnan sääntöjärjestelmää vastaan. Tästä syystä rikollisten rankaiseminen on oikeusvaltiossa nimenomaan yhteiskunnan tehtävä. Rankaiseminen on julkisen pakkovallan käytön ydinaluetta. Kaikenlaisiin sellaisiin ilmiöihin, jotka tosiasiallisesti merkitsevät rangaistusvallan liukumista yksityisille tahoille, on suhtauduttava jyrkän torjuvasti. Jos myymälävarkaudet koetaan kaupan alalla vakavaksi ongelmaksi, niin silloin kaupan alan toimijoiden tulee yhteiskunnallisia vaikuttamiskeinoja käyttäen tavoitella joko lainsäädännöllistä (esimerkiksi kovemmat rangaistukset) tai yhteiskuntapoliittista ratkaisua asiaan (esimerkiksi lisää poliisin virkoja). Kauppiaat voivat myös esimerkiksi vartiointipalveluita hankkimalla tai teknisiä tuotesuojauskeinoja käyttäen pyrkiä torjumaan rikosten uhkaa. Ne eivät voi kuitenkaan itse ryhtyä keksimään mitään lisärangaistuksia myymälävarkaille. Asiaa ei muuta miksikään se, että tällainen lisärangaistus pyritään muodollisjuridisesti naamioimaan ”vahingonkorvaukseksi”.

J.Kärkkäisen ideoima, selkeästi lakiin perustumaton järjestelmä herättää kuitenkin eräitä oikeudellisesti mielenkiintoisia kysymyksiä. Ensinnäkin, mikä on myymälöiden oville laitetun, myymälävarkailta perittävästä maksusta ilmoittavien kylttien oikeudellinen merkitys? Ilmeisesti kylteillä pyritään luomaan sellaista vaikutelmaa, että myymälävaras on ollut vähintäänkin tietoinen, ellei peräti itse hyväksynyt varkaustapauksissa sovellettavan maksun ja sen suuruuden. Tässä suhteessa toiminta muistuttaa hyvin läheisesti yksityisten pysäköinninvalvontayritysten luomaa järjestelmää, jossa yksityisen tahon yksipuolisesti ja sopimusoikeuden järjestelmän vastaisesti asettama maksuvelvollisuus naamioitiin sopimukseksi niin onnistuneesti, että jopa korkeimman oikeuden asiaa käsitelleen kokoonpanon kolme tuomaria viidestä hahmotti asian väärin.

Ainoastaan viranomaiset voivat yksipuolisesti asettaa kansalaisille velvoitteita. Silloinkin asetettavien velvoitteiden on perustuttava lakiin. Yksityiset tahot voivat velvoittautua toisiaan kohtaan ainoastaan vapaaehtoisesti sopimuksin. J.Kärkkäisen myymälävarkailta vaatimassa ”vartiointimaksussa” on kyse kauppiaan yrityksestä yksipuolisesti asettaa myymälävarkaille taloudellinen seuraamus. Myymälöiden oviin kiinnitetyillä lapuilla ja niissä olevilla ilmoituksilla ei kuitenkaan ole minkäänlaista oikeudellista merkitystä asiassa. Alioikeudet eivät tule missään tapauksessa hyväksymään J.Kärkkäisen vaatimaa maksua, mutta ehkäpä J.Kärkkäinen luottaa siihen, että sivutoiminaan yritysten välisiä riitoja välimiehinä ratkovat ja näistä töistään virkapalkkaansa nähden moninkertaisia sivutuloja nauttivat korkeimman oikeuden oikeusneuvokset osoittavat ymmärrystä yrittäjää ja hänen innovatiivista ja yhteiskunnan resursseja säästävää toimintatapaansa kohtaan samalla tavalla, kuin he ymmärsivät yksityistä pysäköinninvalvojaakin.

Toinen mielenkiintoinen näkökohta liittyy siihen, olisiko muodollisjuridisilla järjestelyillä todellakin mahdollista siirtää myymälävartioinnin kuluja myymälävarkaiden kustannettavaksi. Oletetaan, että vartiointiliike tarjoaisi kauppaliikkeille vartiointipalvelua, jonka hinta koostuisi kahdesta osasta; perusmaksusta sekä jokaisesta kiinniotosta erikseen laskutettavasta toimenpidepalkkiosta, esimerkiksi viisisataa euroa per kiinniotto. Vartiointiliike myös tosiasiassa laskuttaisi kauppaliikettä siten, että laskulla olisi eriteltynä perusmaksu sekä todellisten kiinniottojen mukaiset toimenpidepalkkiot.

Jos vartiointipalvelun laskutusperusteet olisivat yllä kuvatun kaltaiset, niin silloinhan yksittäinen kiinniotto todellakin aiheuttaisi kauppaliikkeelle aivan konkreettisen kustannuksen. Jos tuo kiinniottopalkkio olisi vielä suuruudeltaan kohtuullinen ja edes karkeasti vastaisi sitä työmäärän lisäystä, mitä yksittäisen myymälävarkaan kiinniotosta ja asian selvittelystä poliisin kanssa aiheutuu, niin tämän lisäkustannuksen vaatiminen myymälävarkaalta saattaisi jopa mennä läpi tuomioistuimessa. Asiassa olisi tietenkin ongelmallista se, että myymälävarkaan voisi olla vaikea mieltää tällaisen kustannuksen riskiä ja myymälävarkauden todelliset seuraamukset saattaisivat vaihdella myymälävarkaan kannalta hyvin ennalta-arvaamattomasti riippuen siitä, mistä liikkeestä myymälävaras anastaa tavaraa ja minkälaisiin järjestelyihin juuri kyseisessä liikkeessä on myymälävarkaiden varalta ryhdytty.

Perustelluimmalta vaihtoehdolta vaikuttaisi, että tällaisessakaan tapauksessa kauppiaan ja vartiointiliikkeen välisin keskenäisin järjestelyin ei tulisi voida vaikuttaa myymälävarkaalle hänen rikoksestaan koituviin seuraamuksiin. Näiden seuraamusten oikean tason määrää lainsäätäjä. Kauppias voi joka tapauksessa vaatia korvauksen niistä konkreettisista vahingoista, joita rikoksentekijä on teollaan aiheuttanut. Se, että myymälävarkauksia tapahtuu, on tosiasia, joka jokaisen vähittäiskaupan alalla toimivan on otettava huomioon. Kauppias voi ihan itse valita, minkälaisen riskitason hän on valmis hyväksymään ja miten paljon hän on valmis riskien torjuntaan panostamaan. Yksityistä rankaisemista ei oikeusvaltiossa tule hyväksyä siitäkään huolimatta, että vartioinnin kustannusten siirtäminen vartioinnin tarpeen aiheuttavien myymälävarkaiden edes osittain kannettavaksi saattaakin äkkiseltään vaikuttaa ”oikeudenmukaiselta”. Se merkitsisi lähtölaukausta hyvin vaaralliselle kehityssuunnalle, jossa rikosten tosiasiallisten seuraamuksien mieltäminen ennalta kävisi mahdottomaksi.

Rikoksia voidaan torjua tehokkaimmin kiinnijäämisen riskiä lisäämällä ja vähäisessä määrin myös rangaistustasoa koventamalla. Mitkään yksityisten tahojen asettamat taloudelliset lisärangaistukset eivät ole tehokkaita eivätkä muutenkaan kuulu oikeusvaltioon. On varmaa, että J.Kärkkäisen ovissa olevat ilmoitukset myymälävarkailta perittävästä viidensadan euron maksusta tulevat kaikessa hiljaisuudessa poistumaan lähikuukausien aikana, ja hyvä niin.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Yksityinen rankaiseminen
Varkaudesta 500 euron lisälasku
Kauppaketju haluaa periä myymälävarkailta vartiointikuluja

Lue myös:
Suomen Parkkivartijat Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Nexpark alias Nexara Oy - hyvä esimerkki yksityisen pysäköinninvalvonnan rappiotilasta

Q&A - Liukuva työaika

”Kiitos erinomaisesta blogista. Osaatko auttaa seuraavassa asiassa. Olen duunissa isohkossa IT firmassa asiantuntijana. Firmassa on käytössä liukuva työaika joka sallii tehdä sisään jopa 40 tuntia ”plussaa”, jota sitten voi käyttää myöhemmin liukumiseen, eli lopettaa työpäivä aikaisemmin tai tulla aamulla myöhemmin jne. Tietenkin sovittujen rajojen puitteissa. Esimiehen kanssa voi sopia jopa pitävänsä vapaapäivä liukumasaldosta. Duunia on helvetisti ja aina kun käydään YT kierros ja jengiä irtisanotaan työt siirtyvät jäljelle jääneille. Työnantaja on sitä mieltä että ylitöitä tehdään vasta sitten kun saamme liukumasaldon täyteen eli 40 tuntiin. Vasta sitten voidaan keskustella onko työ ylityötä. Minusta se on väärin. Ei kai liukuma tarkoita sitä että minun pitää tehdä työnantajan määräyksestä pitkiä päiviä jos vain liukumasaldossa on vielä tilaa? +40 tuntiahan tarkoittaa käytännössä yhtä työviikkoa.”

Säännöllinen työaika tarkoittaa esimerkiksi työsopimuksessa sovittua päivittäistä ja viikoittaista työaikaa. Säännöllinen työaika voi olla esimerkiksi 7.5h päivässä, 37.5h viikossa, klo 8-16 (virastoissa 9-17) sisältäen 30 minuutin palkattoman lounastauon.

Liukuvalla työajalla tarkoitetaan säännöllisen työajan järjestelyä, missä työntekijä voi omien tarpeidensa perusteella päättää päivittäisen työaikansa. Liukuvassa työajassa työpäivän aloitus- ja lopetusaikoja ei ole tarkoin määritelty, vaan ne ovat sovittujen rajojen mukaan työntekijän itsensä päätettävissä. Liukuvassa työajassa säännöllistä työaikaa seurataan saldolla. Kun työntekijä tekee pidemmän päivän kuin säännöllinen työaika edellyttää, kertyy saldoa. Toisaalta kun työntekijä tekee lyhyemmän päivän saldoa vastaavasti vähennetään. Tämä mahdollistaa työntekijän kannalta joustavan työn aloittamisen ja lopettamisen.

Ylityö on säännöllisen työajan ulkopuolella tehtävää työtä. Ylityö on lisätyötä joka sovitaan työnantajan ja työntekijän kesken. Tämä tarkoittaa sitä että yliyön tekemiseen tarvitaan työnantajan lupa ja toisaalta ylityötä ei voi teettää ilman työntekijän suostumusta.

Monet työnantajat käyttävät liukumajärjestelyjä härskisti väärin. Liukuvassa työajassa on työaikalain mukaan kysymys nimenomaan työntekijän oikeudesta järjestää säännöllistä työaikaansa sovituissa rajoissa. Työntekijällä ei ole velvollisuutta tehdä pitkää päivää, eli venyttää työaikaa liukumalla vain sen takia että töitä on paljon ja liukumasaldossa on vielä tilaa. Liukumasta huolimatta työnantaja ei siis voi edellyttää työntekijää olevan paikalla muulloin kuin kiinteänä työaikana.

Myöskin väite siitä että ylityötä voi kertyä vasta kun liukumasaldon enimmäiskertymä (esim. 40h) on täynnä, ei pidä paikkaansa. Laki lähtee siitä, että ylityö on työtä, jota tehdään säännöllisen työajan lisäksi. Liukuva työaika on puolestaan säännöllisen työajan järjestely jolla ei ole mitään tekemistä ylitöiden kanssa.

Jos sinulla on liikaa töitä, eli et kerkiä tekemään niitä säännöllisen työajan puitteissa, sinun tulee ilmoittaa työnantajalle että työaika ei riitä työtehtävien hoitamiseen. Voit ehdottaa ylitöiden tekemistä tai muussa tapauksessa pyytää työnantajaa järjestämään työtehtävät siten että niistä voi kohtuudella selviytyä säännöllisen työajan puitteissa. Työnantaja voi esimerkiksi jakaa työtehtäviä muille tai hankkia lisää resursseja.

Liukuma on säännöllisen työajan järjestely. Sillä ei ole mitään tekemistä ylitöiden kanssa eikä liukuma myöskään anna oikeutta työnantajalle vaatia pitkiä päiviä liukumasaldon puitteissa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös
Q&A - Työttömällä on oikeus matkustaa
Q&A - Sairastuminen kesälomalla
Q&A - Kesäloma
Q&A - Työsuhde ja kilpailukielto
Q&A - Isännänvastuu