Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

lauantaina, marraskuuta 12, 2016

Lipuntarkastajat - henkilötietoja ei saa sanoa ääneen muiden matkustajien kuullen

Useampi henkilö on tiedustellut, saako yleisessä kulkuneuvossa matkustajan henkilötiedot sanoa ääneen kaikkien muiden matkustajien kuullen?

Tämän kaltaiseen lipuntarkastajien menettelyyn ei tarvitse suostua.

Lipuntarkastajat ovat virkamiehiä joilla on laissa säädetty oikeus saada liputta matkustavan henkilön nimi ja henkilötunnus. Kommunikointi on kuitenkin matkustajan niin vaadittaessa tapahduttava siten, että henkilön nimi, henkilötunnus ja muut tiedot eivät ole ulkopuolisten kuultavissa.

Koska kyse on viranomaisesta, joiden toimintavaltuudet on säädetty laissa, pitäisi lainsäädännössä olla erikseen säädetty lipuntarkastajalle oikeus paljastaan matkustajan henkilötiedot ulkopuoliselle. Tällaista oikeutta ei ole säädetty, joten kommunikointi vaadittaessa on suoritettava siten että henkilön tiedot eivät kuulu ulkopuolisten korviin.

Käytännössä lipuntarkastaja pyytää matkustajan henkilötodistusta tai muuta asiakirjaa jolla henkilö voidaan tunnistaa. Suomessa ei ole juridista velvollisuutta pitää henkilökorttia mukana, joten vastaus voi olla myös että henkilökorttia ei ole. Tässä vaiheessa tarkastajat pyytävät kertomaan nimen ja henkilötunnuksen. Ystävällisesti voi ehdottaa siirtymistä seuraavalle pysäkille missä tiedot voi antaa ilman että muut matkustajat kuulevat niitä.

Mikäli henkilökortti on taskussa, sitä ei kannata antaa lipuntarkastajalle mikäli on epäilys että lipuntarkastaja sanoo henkilötiedot ääneen muiden matkustajien kuullen. Tässä kohdin on hyvä vaatia asian jatkoselvittämistä seuraavalla pysäkillä.

Kyse ei ole niskoittelusta viranomaisia vastaan, vaan omien oikeuksien kiinni pitämisestä sekä yksityisyydensuojasta. Lipuntarkastajien on suostuva pyyntöön jatkaa asian selvittämistä seuraavalla pysäkillä. Poliisin voi tarvittaessa kutsua paikalle.

Mikäli mahdollista, kun lipuntarkastus osuu kohdalle ja tietää matkustavansa ilman asianmukaista lippua, koko keskustelu lipuntarkastajien kanssa kannattaa tallentaa kännykällä tai vaihtoehtoisesti kuvata. Tähän ei ole estettä, koska kyse on julkisesta paikasta, jossa kuvaaminen on aina sallittua ilman lupaa. Myöskään viranomaisten kuvaamista ei ole kriminalisoitu lainsäädännössä eikä keskustelun tallentaminen johon itse osallistuu ole lainvastaista.

Asiat pitää pyrkiä selvittämään rauhallisesti, mutta myös viranomaisasemassa olevien tarkistajien on ymmärrettävä asiakkaansa oikeudet. Oikeuksien polkeminen ei ole millään muotoa hyväksyttävää minkään syyn takia, varsinkin silloin kun kyse on viranomaisesta jonka toiminta on varsin tarkoin säädetty laissa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Lipuntarkastajien mielivalta oikeuttaa aggressioihin

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kokemuksesta voin sanoa että kun rupeat tarkastajille ehdottamaan laiturille siirtymistä niin ne käyttäytyvät todella agressiivisesti. Heillä on kuulema lain mukainen oikeus pyytää henkilötiedot. Kyllä, niin on! Mutta EI oikeutta sanoa tietoja ääneen kaikkien kuullen. En yhtään ihmettele että matkustajakin agressoituu tarkastajien käytöksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkastajia varten kannattaa varata kättäpidempää mukkaan kun matkustaa ...

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole ongelmaa tarkastajien kanssa. En koskaan käytä julkisia palveluja. Ajan aina omalla autolla. Julkiset välineet on saastaisia, täynnä rähjäsiä likasia iljettäviä köhiviä ihmisiä, puhumattakaan tarkastajista .... kaiken lisäksi julkisissa matkustaminen on helvetin epämielyttävää. Mielummin istun bemarissani.

Anonyymi kirjoitti...

Luottotiedottuomana ja pitkäaikaistyöttömänä on samantekevää tuleeko tarkastajat tai tarkastusmaksut vai ei. Menkööt ulosoton jatkoksi vain, en hypi ulos jos tarkastajat tulevat junaan tai ratikkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkastajat voivat olla varmoja että minun henkilötietoja ei äänen aleta koilottamaan. Blogisti on täysin oikeassa siinä että laissä määrätty oikeus saada liputta matkustavan tiedot ei anna oikeutta levittää yksityisyyden suojan alaisia tietoja muille. Päinvastoin. Laki edellyttää erityistä varovaisuutta henkilötietojen käsittelyssä.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän paras tapa pitää oikeuksistaan kiinni olisi maksaa se matka.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Eiköhän paras tapa pitää oikeuksistaan kiinni olisi maksaa se matka.

Sotket nyt velvollisuudet ja oikeudet, jotka ovat kaksi eri asiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän paras tapa pitää oikeuksistaan kiinni olisi maksaa se matka.

Miten oikeuksista kiinni pitäminen liittyy matkan maksamiseen? Matkan maksaminen on velvollisuus kuljetuksesta syntyneen sopimuksen perusteella. Riippumatta kuitenkin siitä maksatko matkan sinulla on tiettyjä laillisia oikeuksia. Ei ne oikeudet katoa ainakaan länsimaisessa oikeusvaltiossa sillä että tekee rikkomuksen tai rikoksen.

Meinaatko että pankkiryöstäjältäkin pitää ottaa oikeudet pois?

Suomalaisten suuri ongelma on aivan liian naiivi ja suureellinen kunnioitus ja pelko viranomaisia kohtaan. Tyydytään kaikkeen mitä annetaan tai vaaditaan. Itsekunnioitus puuttuu jos antaa itseään kohdeltavan miten tahansa.

Anonyymi kirjoitti...

Aika jänniä ajatuksia täällä. Siis, joidenkin mielestä omista oikeuksista voi luopua sen takia että on tehnyt virheen/rikkomuksen/rikoksen tahalleen tai tahattomasti? Eli on siis ok, että lainvastaisesti lipuntarkastaja rikkoo lakia ja kuuluttaa kaikki henkilötietosi muille kuulijoille? Tämähän ei eroa mitenkään siitä että viranomainen julkaisisi liputta matkustavien henkilötiedot netissä. Tai että kun olet ajanut ylinopeutta niin poliisi voi vaikka tempasta turpaan. Sekin on laitonta.

Onneksi en itse elä siellä Sovjet-Suomessa. Lähdin pois 12 vuotta sitten enkä ole katunut. Ihmiset ovat harvinaisen tyhmiä, naiiveja ja harvinaisen tietämättömiä. Toisaalta, noin tyhmä kansa saa mitä ansaitseekin.

K kirjoitti...

Miten asian käsittely seuraavalla pysäkillä eroaa itse kulkuvälineessä käsittelystä?

wtfftw kirjoitti...

"Miten asian käsittely seuraavalla pysäkillä eroaa itse kulkuvälineessä käsittelystä?"

Eroaa siten että on vähemmän ihmisiä kuuloetäisyydellä -> pienempi todennäköisyys että henkilötiedot kantautuisivat sellaisen henkilön tietoon joka väärinkäyttäisi em. tietoja. Elämme valitettavasti aikakaudella jossa on mahdollista tehdä monenlaista kiusaa toiselle henkilölle jos tietää nimen ja sotun (+ muuta helposti selvitettävää tietoa).

Oma jatkokysymykseni: Voiko lipuntarkastaja puuttua mitenkään tilanteeseen jos joku lipun ostanut matkustaja alkaa välittömästi tekemään muistiinpanoja heti kun nimi ja sotu on kailotettu ääneen?

Anonyymi kirjoitti...

Itse niskoittelin ja sain poliisin paikalle. Sain vielä lisäsakot joten juu tota rataa kannattaa jatkaa kaikkien!

Unknown kirjoitti...

Tarvitsetko kiireellinen laina tai rahoituspalveluja? Ota financialdepartment.online@gmail.com

Unknown kirjoitti...



ÄLÄ KÄYTÄ RAHOITUSRYHMÄSTÄ OTA YHTEYTTÄ NYT TÄMÄNÄ KAIKKI LAATU ALLE 2%.( prosperloanfirm@yahoo.com )

Lainamme on hyvin vakuutettu, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1-50 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvallinen ja vakuudettomaksi).

Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja
paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu sinun
taloudellinen ongelma on PROSPER LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia
ja huomaavainen. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluja, joihin kuuluvat: yrityslaina, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat, joilla on alhainen korko @ 2% per henkilö, yritys ja yhteisö.

Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: prosperloanfirm1@gmail.com, prosperloanfirm@yahoo.com tai prosperloanfirm@hotmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta.

Unknown kirjoitti...

Oon koittanut etsiä tietoa siitä et saako hsl lipuntarkastajat kulkea siviili vaatteissa.