Q&A – Poliisin tekemä henkilöntarkistus

”Saako poliisi tosiaan milloin tahansa suorittaa henkilöntarkastuksen? En viitsi eritellä nyt omakohtaista tapausta sen tarkemmin, muuten kuin että Helsingin poliisi pysäytti minut kadulla ja teki henkilöntarkistuksen, kun kysyin mistä minua epäillään, niin vastaus oli että katsotaan ensin mitä löytyy. Pidän itse epätodennäköisenä että poliisi voisi valita sattuman varaisesti henkilöitä ja suorittaa näille tarkastuksen ilman syytä?”

Poliisi voi suorittaa henkilöntarkastuksen ainoastaan silloin kun henkilöä epäillään rikoksesta. Sattuman varaiset henkilöntarkastuksen ilman rikosepäilyä eivät ole poliisille sallittuja. Henkilöntarkistus joka tehdään ilman todellista rikosepäilyä on lainvastainen. Tämänkaltaisesta tarkistuksesta on syytä tehdä rikosilmoitus.

Perustuslain (11.6.1999/731) 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Pakkokeinolain (30.4.1987/450) 5 LUKU 10-12§ mukaisesti henkilöntarkistus voidaan tehdä jos on syytä epäillä rikoksesta josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta, lievästä pahoinpitelystä, lievästä vahingonteosta, lievästä petoksesta, näpistyksestä, lievästä kavalluksesta, lievästä luvattomasta käytöstä, lievästä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, murtovälineen hallussapidosta tai lievästä alkoholirikoksesta.

Se, jota ei ole syytä epäillä rikoksesta, saadaan tarkastaa vain, jos erittäin pätevin perustein voidaan olettaa, että tarkastuksessa saatetaan löytää takavarikoitava taikka väliaikaiseen hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon pantava esine tai omaisuus taikka muutoin saada selvitystä rikoksesta.

Poliisilla ei siis ole oikeutta henkilöntarkistukseen ilman selkeää epäilystä rikoksesta. Epäilys kyseisen ja nimenomaisen henkilön tekemästä rikoksesta pitää tietysti olla olemassa ennen tarkastusta. Tullilla ja rajavartiostolla on puolestaan lain määrittämä oikeus tehdä tarkastus myös ilman epäilyä rikoksesta.

Vuonna 2013 Oulussa poliisi suoritti kävelykadulla sattumanvaraisesti huumekoiran avulla tarkastuksia ohi kävelevien ihmisten joukossa. Mikäli koira merkkasi jonkun henkilön poliisi tarkasti hänet ja kirjasi asiasta rikosilmoituksen. Joulukuussa 2013 apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja totesi kannanotossaan (dnro 1870/4/13) Oulun poliisin menettelyn lainvastaiseksi.

"Menettely on pakkokeinolain tarkoittama henkilöntarkastus, johon poliisilla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta ilman rikosepäilyä", toteaa Pajuoja.

Tilanne oli sama myös vuonna 2003 annetussa oikeusasiamiehen päätöksessä (dnro 1634/4/01) jossa kyse oli poliisin tekemästä rippikoululeiriläisten yleistarkistuksesta huumeiden löytämiseksi ilman erityistä rikosepäilyä. Menettely oli lainvastainen.

Ilman rikosepäilyä tapahtuvat poliisin suorittamat henkilöntarkastukset ovat siis lainvastaisia. Yksilön oikeusturvan kannalta on erittäin epäilyttävää että aikaisemmista päätöksistä huolimatta poliisi Suomessa jatkaa toimintaa joka on yksiselitteisesti todettu lainvastaiseksi. Tämänkaltainen toiminta korostaa vain poliisin halua toimia mielivaltaisesti vailla lainmukaista perustetta ja samalla heikennetään entisestään kansalaisten kunnioitusta poliisin toimintaa kohtaan.

Vartijoiden osalta voidaan todeta että oikeudet ovat huomattavasti heikommat kuin poliisilla. Vartijalla on oikeus tehdä tarkastus ainoastaan silloin kun vartijat käyttävät kiinniotto-oikeuttaan. Kiinniotto-oikeus vartijoilla on vain silloin kun henkilö tavataan verekseltään tekemästä rikosta tai pakenemasta. Muissa tapauksissa vartijoilla ei ole oikeutta tehdään minkäänlaista henkilöön kohdistuvaa tarkastusta.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös:
Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta
Q&A – Poliisikuulustelu – Kovalevyn suojauksen purkuavaimen paljastaminen
Avattu kassi on luottamuksen passi
Vartijat, valokuvaaminen ja kansalaisten oikeudet
LUKIJAN ARTIKKELI: Lipuntarkastajien mielivalta oikeuttaa agressioihin
Kiinniotto – pidätys – kuulustelu
Kiinniotto-oikeus ja itsepuolustus
   

Kiinniotto - pidätys - kuulustelu

Ohjeet on tarkoitettu kenelle tahansa Suomessa asuvalle ihmiselle varautumiseksi sitä tilannetta varten jolloin edessä on poliisin suorittama kiinniotto, pidättäminen tai jopa tuomioistuimen päätöksellä vangitseminen. Kenenkään ei pidä syyllistyä rikoksiin. Valitettavasti Suomessa kuitenkin otetaan kiinni ja pidätetään hyvinkin mielivaltaisesti ihmisiä sekä syytetään ja tuomitaan syyttömiä. Poliisin tehtävä on ottaa kiinni ja syyttäjän tehtävä saada tuomiolle. Resurssit ovat vähissä ja aika on kortilla. Työssä on tehokkuusvaatimukset jotka sotivat monesti yksilön oikeusturvaa vastaan. Syytönkin voidaan tuomita. Siksi on hyvin tärkeää miettiä asioita etukäteen, turvata omat oikeudet ja tunnustaa reaalimaailman todellisuus siitä mistä poliisikuulustelussa on todellisuudessa kyse ja mitkä ovat poliisin suorittaman kuulustelun tavoitteet. Viranomaisten toimintaan ei voi luottaa.

Kuka saa ottaa sinut kiinni?

Kenellä tahansa on Pakkokeinolain (1§) mukaisesti oikeus ottaa kiinni henkilö joka on tavattu pakenemasta tai verekseltään tekemässä rikosta josta voi seurata vankeutta tai rikos on lievä kavallus tai -pahoinpitely, näpistys, lievä luvaton käyttö, käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai -petos. Tämä oikeus siis koskee kaikkia henkilöitä, ei pelkästään vartijoita tai järjestyksenvalvojia. Henkilön kiinniottamiseen voi käyttää tarvittavia voimakeinoja jotka kokonaisuutena voidaan katsoa puolustettaviksi. Kiinniotettu henkilö tulee luovuttaa viipymättä poliisin huostaan.

Poliisilla on laajemmat kiinniotto-oikeudet. Poliisi voi ottaa henkilön kiinni jos hänet on etsintäkuulutettu tai määrätty saapuvaksi kuulusteluun. Henkilön voidaan olettaa olevan vaaraksi itselle, muille tai yleiselle turvallisuudelle. Henkilö on syyllistynyt rikokseen tai poliisi pitää mahdollisena henkilön syyllistyvän rikokseen. Poliisi voi ottaa henkilön myös kiinni silloin kun se on henkilötietojen selvittämiseksi tarpeen jos henkilön epäillään tehneen tai liittyvän tapahtuneeseen rikokseen.

Kiinniotettaessa ei pidä pääsääntöisesti tehdä vastarintaa. Kiinniotetulla on rikoslaissa (4 luku, 4§) mainitun hätävarjelun perusteella oikeus käyttää voimakeinoja puolustaakseen itseään silloin mikäli kiinniottaja on siviili.

Kannattaa hyvin tarkkaan miettiä mitä kiinnioton yhteydessä kertoo poliisille vai kertooko mitään. Poliisin toiminnan tarkoituksena on saada asia selvitettyä. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita kiinniotetun etua, ei edes silloin vaikka sinut olisi otettu kiinni syyttömänä. Poliisi yleensä vetoa siihen, että asia olisi nyt hyvä saada selvitettyä ja yhteistyö auttaa tilanteen selkiytymistä. Kannattaa olla hyvin varovainen. Suurin osa rikoksista selviää sen takia että syytetty lopulta tunnustaa tahallisesti tai tahattomasti.

Henkilötiedot ovat ainoa asia jotka sinun on pakko kertoa poliisille. Suomen kansalaisella ei kuitenkaan ole ehdotonta velvollisuutta pitää mukanaan henkilöllisyyspapereita. Poliisilain (2 luku 10§) mukaan poliisikin voi vaatia henkilötietoja vain tehtävän suorittamiseksi, ei siis huvikseen.

Henkilötietoja ei tarvitse kertoa muille kuin poliisille.

Poliisin kuten myös vartijan on aina näytettävä virkamerkkinsä sitä pyydettäessä. Sinulla on myös oikeus saada tietää sinun kiinniottaneiden poliisien tai vartijoiden nimet.

Kuinka kauan vapauttasi voidaan rajoittaa?

Jokaisen on syytä erottaa käsitteet kiinniotettu, pidätetty ja vangittu.

Poliisi saa pitää kiinniotettuna henkilöä korkeintaan 24 tuntia. Henkilö jota ei ole päästetty vapaaksi klo 20.00 mennessä voidaan pitää kiinniotettuna klo 8.00 asti, jos siihen asunnon tai yösijan puuttumisen, mutta myös muun erityisen tarpeen takia on aihetta. Alle 18-vuotias kiinniotettu tulee viipymättä luovuttaa huoltajalle. Jos huoltajaa ei tavoiteta, lapsi voidaan luovuttaa lastensuojeluviranomaisille. Lisäksi mielenterveyslaissa ja laissa päihtyneiden käsittelyssä on poikkeuksia kiinniottoaikoihin.

Kiinnioton jälkeen henkilö on vapautettava 24 tunnin sisällä tai pidätettävä mikäli pidättämisen ehdot täyttyvät. Henkilö voidaan pidättää jos epäillystä rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta tai jos maksimirangaistus on vähintään vuosi ja poliisi lisäksi epäilee, että henkilö vapauduttuaan voi syyllistyä uusiin rikoksiin, jatkaa rikollista toimintaa tai haitata esitutkintaa tai paeta maasta.

On hyvä muistaa, että poliisi voi aina tarpeidensa mukaisesti säätää rikosnimikettä haluamakseen jotta henkilö voidaan tarvittaessa pidättää. Lievä pahoinpitely voidaan tulkita törkeäksi pahoinpitelyksi tai lievää vahingontekoa törkeäksi vahingonteoksi. Lopullinen syyte ja rikosnimike selviävät vasta varsinaisen esitutkinnan jälkeen.

Poliisi saa pidättää henkilön korkeintaan kolmeksi vuorokaudeksi (72 tuntia). Pidätetty on vapautettava heti kun edellytyksiä pidättämiselle ei ole. Henkilö on päästettävä vapaaksi viimeistään kolmantena päivänä klo 12.00 tai vangittava. Vangitsemisvaatimus on tuomioistuimessa käsiteltävä viimeistään neljän vuorokauden (96 tunnin) sisällä pidätyksestä. Jos henkilö pidätetään maanantaina klo 9.00 hänet, on vapautettava viimeistään torstaina klo 12.00 tai esitettävä vangitsemisvaatimus. Vangitsemisvaatimuksen käsittely on aloitettava tuomioistuimessa viimeistään perjantaina klo 09.00

Pidätysoikeus on myös syyttäjällä, tullihallituksen ja rajavartiolaitoksen virkamiehellä.

Monissa sivistyneimmissä maissa pidätysaika on maksimissaan 24 tuntia.

Pidättämisen syy on ilmoitettava heti pidätyksen jälkeen. Pidättämistäsi ei saa ilmoittaa lähiomaisille ilman suostumustasi. Alaikäisen pidättämisestä on aina ilmoitettava huoltajalle. On syytä muistaa, että sinulla ei välttämättä ole oikeutta ottaa yhteyttä lähiomaisiin tai pyytää pidätystä ilmoitettavaksi lähiomaisille jos siitä katsotaan olevan erityistä haittaa rikoksen selvittämiseksi. Lähiomaisille on asiasta kuitenkin ilmoitettava viimeistään silloin, kun vangitsemisvaatimus käsitellään tuomioistuimessa.

Amerikkalaisista elokuvista tuttua oikeutta "yhteen puhelinsoittoon" ei ole suomessa.

Tuomioistuin voi määrätä henkilön vangittavaksi tutkintavankeuteen. Tutkintavankeudella ei ole olemassa käytännön takarajaa vaan siitä päättää tuomioistuin säännöllisin väliajoin. Suomessa on mahdollista joutua olemaan tutkintavankeudessa jopa vuosia riippumatta siitä mikä lopullinen tuomio on.

Kuinka minua tulee kohdella kiinnioton, pidätyksen tai tutkintavankeuden aikana?

Määräykset perustuvat sisäasianministeriön ohjeeseen joka perustuu pitkälti lakiin poliisien säilyttämien henkilöiden kohtelusta, poliisilakiin ja päihtyneiden käsittelystä annettuun lakiin. Pääsääntöisesti sinulla on oikeus seuraavaan:

• eri sukupuolta olevia ei saa sijoittaa samaan säilytystilaan
• alle 18-vuotias on pidettävä erillään muista säilytettävistä henkilöistä
• sinulla on oikeus perustarpeisiin kuten ravintoon, lepoon (klo 21.00-07.00), puhtauteen, sairauden hoitamiseen
• jos vapauden menetys kestää yli 24 tuntia sinulla on oikeus vähintään tunnin kestävään päivittäiseen ulkoiluun tai muuhun liikuntaan säilytyshuoneen ulkopuolella
• sinulla on oikeus tarpeen mukaan sairaanhoitohenkilökunnan tai psykologin tapaamiseen
• sinulle on järjestettävä lääkärin apua sekä lääkärin määräämä lääkitys
• mikäli terveyttäsi ei asianmukaisesti voida hoitaa poliisin tiloissa sinut on toimitettava sairaalahoitoon
• pääsääntöisesti saat käyttää omia vaatteita
• sinulla on oikeus puhtaisiin vuodevaatteisiin ja patjaan
• vapauden menettäneeltä talteen otettu omaisuus on kirjattava ja säilytettävä huolella erillään muiden omaisuudesta

Muista että tarvittaessa ja halutessaan poliisi voi ...

• lukea sinulle tulevat kirjeet
• kuunnella sinun puheluita
• evätä sinulta vieraan tapaamisoikeuden
• sitoa sinut kiinni

Monista näistä asioista päättää ainoastaan säilytystilan esimies. Näitä keinoja käytetään myös painostuksen apuvälineinä.

Mitä pitää muistaa kun minua kuulustellaan?

Poliisin suorittama kuulustelu on osa poliisitutkintaa tai esitutkintaa.

Rikoksesta epäiltynä sinun ei tarvitse kertoa mitään muuta kuin nimesi ja henkilötietosi. Poliisin tehtävä on selvittää rikos ja etsiä asianosaiset. Poliisien resurssit ovat tiukalla joten selvittämisen kiire ja tulostavoitteellisuus voivat ja monesti vaarantavatkin puolueettoman käsittelyn.

Kuulusteluissa todistajana olevan henkilön tulee puhua aina totta eli kertoa kyseessä olevasta asiasta ne tiedot ja faktat jotka hänellä on tiedossaan. Tämä tarkoittaa toden puhumista muiden tapahtumaan liittyvien asianosaisten toimista. Itseään ei tarvitse syyllistää edes todistajan roolissa. Lähiomaisia vastaan ei tarvitse todistaa. Rikoksesta epäillyllä kuten myös todistajalla on itsekriminointi -suoja. Tämä tarkoittaa sitä, että kenenkään ei tarvitse paljastaa mitään sellaista tietoa joka voisi johtaa hänen itsensä tuomitsemiseen rikoksesta. Tämä periaate antaa käytännössä rikoksesta epäillylle myös oikeuden valehdella tutkittavassa asiassa.

Poliisin on ilmoitettava kuulusteltavan asema esitutkinnassa. Monesti henkilöä voidaan kuulustella ensin tietyn asian todistajana, jolloin kuulusteltavalla on totuudessapysymysvelvollisuus. Henkilön asema muutetaan vasta myöhemmin rikoksesta epäillyksi. Tällä menettelyllä käytännössä yritetään kiertää itsekriminoinnin -suojaa. On syytä pitää mielessä, että myöskään todistajana kuulusteltaessa henkilön ei tarvitse kertoa sellaista mikä voisi johtaa syytteeseen häntä itseään tai lähiomaista vastaan. Itsekriminointi-suoja ajaa myös totuudessapysymisvelvollisuuden ohi. Lisätietoa artikkelista "Epäiltynä ja todistajana samassa kuulustelussa".

Kuulustelussa sinulla on aina oikeus avustajaan. Kuulusteluun voi vaatia myös paikalle todistajan. Monesti tämä todistaja saattaa olla toinen poliisi, joten todistuksen luotettavuuteen myöhemmin kannattaa suhtautua varauksella. Älä hyväksy todistajaksi toista poliisia.

Poliisin on kohdeltava rikoksesta epäiltyä kuulusteluissa syyttömänä. Poliisin on siis otettava samanarvoisesti huomioon epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat tai todisteet. Kuulostaa hienolta, mutta totuus voi olla toinen.

Tutkinnanjohtaja tai tutkija on esteellinen hoitamaan kuulusteluja asiassa jossa hän itse tai hänen lähisukulainen on asianosaisena, jos asia liittyy hänen palvelussuhteeseen tai muuhun toimeksiantoon tai jos hänen puolueettomuus voi muusta syystä olla vaarantunut.

Poliisin suorittama kuulustelu voi tapahtua monella tavalla. Pääsääntöisesti kuulusteltavaa pyydetään kertomaan omin sanoin mitä on tapahtunut. Poliisi saattaa kysyä johdattelevia kysymyksiä, esimerkiksi: "silloinko henkilö X löi henkilöä Y kasvoihin" tai "silloinko sinä sitten löit". Johdattelevat kysymykset ovat hyvin vaarallisia koska niillä pyritään ohjaamaan kuulustelua tiettyyn suuntaan, joko tahattomasti tai tarkoituksella.

Kuulusteltavan ei pidä tuudittautua siihen, että kuulustelussa vastaaminen olisi kuulusteltavan etu. Poliisi tarvitsee todisteita asian selvittämiseksi. Yli 70% rikoksista selvitetään koska asianomainen myöntää syyllisyytensä tavalla tai toisella. Asia mutkistuu poliisin kannalta huomattavasti, jos epäily systemaattisesti kieltäytyy puhumasta mistään. Tähän epäillyllä on myös oikeus. Poliisi saattaa käyttää "laillisia" painostuskeinoja, kuten jatkuvia ja pitkään kestäviä kuulemistilanteita sekä viitata asioiden monimutkaistumiseen ja tilanteen pahenemiseen epäillyn ja hänen omaistensa, esimerkiksi lasten, kannalta. Tosiasiassa, jos sinua kuulustellaan jo epäiltynä rikoksesta, tilanne on jo niin huono, että on syytä miettiä onko tilanteen pahentaminen ja todisteiden luovuttaminen vapaaehtoisesti puhumalla enää yksilön oikeusturvan kannalta tarpeellista. Kuulustelijat ovat ammattilaisia ja kuulustelussa käytettävillä tekniikoilla on tarkoitus saada asia epäilykset näytettyä toteen. Se onko lopputulos kuulusteltavan etujen mukaista, on täysin toisarvoista kuulustelun tavoitteiden suhteen, sanoivat kuulustelijat sitten mitä tahansa.

Poliisi valitettavasti käyttää kuulusteluissa monesti myös lainvastaisia menetelmiä joilla painostetaan tunnustamaan tai kertomaan tiedossa olevia seikkoja. Kuulusteltava yritetään murtaa henkisesti voimakkaalla henkisellä painostuksella. Poliisille on todellisuudessa annettu vapaus käyttää myös arveluttavia menetelmiä koska mahdollisena sanktiona lain vastaisten menetelmien käyttämiselle on käytännössä poikkeuksetta huomautus. Eli ei mitään. Tämä eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin linjaus poliisin sallituista menettelytavoista on johtanut poliisin käytännön oikeuksien lisäämiseen.

Syyllinen kunnes toisin todistetaan, vai miten se oli?

Lue myös:
Rikosilmoituksia ja esitutkintaa
Epäiltynä ja todistajana samassa kuulustelussa

Kerjäläisten aggressiot

"Kävelin 4-vuotiaan tyttären kanssa citymarkettiin. Samassa pamahti paikalle kerjäläisnainen joka tyrkkäsi muittamutkitta kukan tyttären käteen. Vaikka lapselle on sanottu että vierailta ei mitään oteta, mitä luulet että 4-vuotias tekee kun hänelle kukka työnnetään suoraan käsiin? Tämän jälkeen eukko alkaa pyytää rahaa huonolla suomella. Viisi euroa pitäisi maksaa rehusta. Sanon tyttärelle että anna kukka takaisin. Hän yrittää, mutta ei kelpaa. Otan kukan ja tarjoan sitä takaisin. Ei kelpaa. Tarjous vaihtui nyt kahteen euroon. Kerron suomeksi että heitän kukan maahan jos hän ei sitä kerta halua, mutta me emme sitä osta. Ei kelpaa. Kaksi euroa, kaksi euroa. Heitän kukan maahan. Sen jälkeen paikalle saapuu nuorempi mies ottaa kiinni kädestä ja sanoo "maksa, maksa, ei maahan, maksa kaksi euro". Repäisen käden irti jolloin hän lyö, siis lyö, ei läiskäise tai tönäise, lyö nyrkillä suoraan olkapäähän. Tytär alkaa itkemään. Tempaisen yhden ja viimeisen kerran ja kunnolla. Mies putoaa siihen ja eukko alkaa kirkumaan. Otan tyttären syliin ja kävelen pois. Tällaista toimintaako ne suomen viranomaiset suosivat kun otteet tällaisen kitkemiseen on mitä on. Jos poliisi olisin pyytänyt paikalle niin sakot olisin varmana saanut, onhan heillä nyt oikeus kerjätä, vai mitä? Käsittääkseni minulla on oikeus puolustaa itseäni ja tytärtäni. Sitäpaitsi, mistä minä voin tietää jatkaako henkilö hakkaamista vai ei. Poskiko olisi vielä pitänyt kääntää. Vittu mitä touhua."

Romaniasta tulevien kerjäläisten otteet ovat koventuneet. Osa kerjäläisistä käyttää jopa väkivaltaa. Suomalaiset ovat nihkeitä antamaan rahaa, joten pelkällä kerjäämisellä ei kateta matkustuskuluja Suomeen, varsinkin kun tänä kesänä osa kerjäläisistä ei ole tullut "yhteiskuljetuksella" vaan omalla autolla. Pelkän kerjäämisen tilalle ovat tulleet kaupittelu ja katusoitto. Kaupittelun ongelmana on puoliväkisin tapahtuva myynti. Kerjäläiset myyvät esimerkiksi helposti hankittavia kukkia, rihkamakoruja ja sormuksia. Ohi kävelevälle lapselle saatetaan antaa väkisin kukka käteen ja tämän jälkeen vaaditaan rahaa vanhemmilta. Kuvio on tuttu välimeren eteläisistä maista, kuten Tunisiasta ja Marokosta. Kukan takaisin antaminen ei yleensä onnistu ja jos rahaakaan ei suostu maksamaan niin konflikti on valmis.

Viime aikoina on raportoitu kaupungilta tapahtumia joissa kerjäläiset ovat tarttuneet kiinni ohikulkijan käteen tai vaatteisiin, vaatineet väkisin rahaa tai jopa tönäisseet. Eräs blogin lukija kertoi vanhasta naiskerjäläisestä joka oli vaatimalla vaatinut rahaa ja kun nuori suomalaisnainen ei ollut suostunut pyyntöön, kerjäläinen oli lyönyt häntä käsivarteen. Vanhempi suomalaismies kertoi viime viikolla kuinka nuorehko kerjäläinen oli käytännössä tunkenut kätensä miehen takin taskuun ja vaatinut huonolla Suomella euroja.

Suomessa laki ei kiellä kerjäämistä. Poliisi voi puuttua kerjäämiseen vain järjestyslain nojalla jos itse kerjääminen aiheuttaa häiriötä. Tässäkin tapauksessa ainoa mitä poliisi voi tehdä, on käskeä poistumaan paikalta tai sakottaa. Sakottamisesta ei taas tunnetusti ole mitään hyötyä.

Suomessa on oikeus henkilökohtaisen koskemattomuuteen. Jos viranomaiset ja virkavalta ovat voimattomia ja lepsuja ongelman suhteen tulee jokaisen kansalaisen pitää itse huoli omista oikeuksistaan ja ennenkaikkea koskemattomuudestaan. Viranomaiset suhtautuvat ongelmaan aivan liian kevyesti ja aivan liian ymmärtäväisesti.

Puolusta itseäsi

Kerjäläisten kanssa kannattaa toimia rauhallisesti ja olla huomioimatta heitä millään tavoin. Missään tapauksessa heille ei pidä antaa rahaa eikä heiltä pidä ostaa mitään. Toimeentulon hankkimisen vaikeus on ainoa viesti Suomesta joka voi rajoittaa kerjääjien määrän kasvua. Mikäli kerjäläisillä on lapsia mukana tulisi asiasta tehdä ilmoitus sosiaaliviranomaisten päivystykseen mahdollisesta lasten heitteillejätöstä huostaanottotoimenpiteiden käynnistämiseksi.

Väkivaltaa saa käyttää itsensä puolustamiseen. Tämä on määritelty laissa. Jos kerjäläinen käy fyysisesti kimppuusi sinulla on oikeus ellei peräti velvollisuus puolustaa itseäsi. Lain mukaan meillä jokaisella on oikeus hätävarjeluun (rikoslaki, 4 luku 4 §). Meillä on oikeus puolustaa itseämme kohtuullisin voimakeinoin aloitettua hyökkäystä vastaan, mutta myös välittömästi uhkaavan hyökkäyksen torjumiseksi. Pelkkä hyökkäyksen uhka riittää hätävarjelun perusteeksi, eikä tarvitse odottaa että kerjäläinen oikeasti käy rinnuksiin kiinni, repii takista tai jopa lyö. Mikäli kerjäläinen käy fyysisesti käsiksi eli syyllistyy lievään pahoinpitelyyn, varastaa takin taskusta tai kauppakassista, meillä jokaisella on pakkokeinolain mukaan oikeus ottaa kiinni rikoksentekijä. Kiinniottamiseen saa käyttää tarpeellisia voimakeinoja. Anastetun tavaran saa ottaa takaisin myös väkisin. Kerjäläisten harrastamaa aggressiota ei missään tapauksessa pidä sietää. Köyhyys ei oikeuta väkivaltaan. Mikäli aggressiot siedetään, tilanne pahenee vain entisestään.

Poliisi olisi syytä kutsua paikalle mikäli tilanne ajautuu fyysiselle asteelle. On kuitenkin hyvin ymmärrettävää miksi näin ei monesti menetellä. Valitettavasti oikeuskäytännössä on annetuilla ennakkopäätöksillä osoitettu että Suomessa itsensä puolustaminen väkivalloin katsotaan valitettavan usein hätävarjelun liioitteluksi. Monesti asiasta nousee tiedotusvälineissä kohu kun kerjäläinen joutuu suomalaisen itseoikeutetun puolustautumisen tai hätävarjelun kohteeksi. Päinvastaisessa tilanteessa hyssytellään ja vähätellään asiaa. Poliisi puolestaan rankaisee innokkaasti suomalaisia, mutta kerjäläisten aggressioissa nostetaan kädet pystyyn. Ei heitä voi karkottaa ja turha sakkojakaan on antaa kun eivät niitä kuitenkaan maksa. Kuinka paljon meidän oikein pitäisi sietää? On käsittämätöntä että suomalaisessa yhteiskunnassa minimaalisen pieni maahan muuttava vähemmistö saa terrorisoida valtaväestöä ja vielä käytännössä viranomaisten suojeluksessa.

Kerjääminen ei ole lainvastaista, joten toiminta on sallittava pidimme siitä tai ei. Kerjäämisen varjolla tapahtuvaa väkivaltaa ja koskemattomuuden loukkauksia ei pidä hyväksyä. Jos viranomaiset eivät pysty puuttumaan aggressioihin, silloin meidän jokaisen on käytettävä lain suomaa oikeutta ja puolustaa koskemattomuutta, vaikka se vaatisikin voimakeinojen käyttöä.

Lue myös:
Kiinniotto-oikeus ja itsepuolustus

Kiinniotto-oikeus ja itsepuolustus

Meillä jokaisella on lakiin kirjattu oikeus ottaa rikoksentekijä kiinni ja tietyin edellytyksin myös varastettu omaisuus takaisin.

Pakkokeinolain (30.4.1987/450) 1§:ssä määritellään jokamiehen kiinniotto-oikeus. Vartijoiden oikeudet perustuvat käytännössä täsmälleen samaan yleiseen kiinniottoikeuteen, joten kääntäen voisi sanoa, että vartijoilla ei ole sen enempää kiinnioton suhteen oikeuksia kuin tavallisella kansalaisellakaan.

Pakkokeinolain mukaisesti jokainen kansalainen saa ottaa kiinni rikoksentekijän, joka on tavattu verekseltään tai pakenemasta. Käytännössä tämä tarkoittaa siis itse teossa. Edellytys kiinniottamiselle on jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos. Kiinniottamiseen saa käyttää tarvittaessa tarpeellisia voimakeinoja jotka ovat tilannetta arvioitaessa puolustettavissa kun otetaan huomioon kokonaistilanne, rikoksen laatu ja rikoksentekijän käyttäytyminen.

Tavallisen kansalaisen osalta ongelmaksi muodostuu kiinniottamisen ja voimakeinojen käytön edellytysten toteutuminen kiinniottotilanteessa. Kun tilanne on päällä aika harva kerkiää miettimään onko tässä nyt kysymys lievästä pahoinpitelystä, näpistyksestä vai varkaudesta. Kun rikoksentekijä yrittää karkuun ja hänen kiinnipitämisekseen joutuu käyttämään voimakeinoja, mitkä ovat ne puolustettavissa olevat tarpeelliset voimakeinot? Jos rikoksentekijä yrittää vahingoittaa kiinniottajaansa kuinka pitkälle kansalainen voi mennä puolustaessaan itseään ja oikeuttaan pakkokeinolaissa määrättyyn kiinniotto-oikeuteen. Tässä kohdin puhutaan tilannetulkinnasta ja tilanteet selvitetään yleensä jälkikäteen oikeusistuimessa.

Oikeuslaitoksen tuomiot näissä asioissa ovat kuitenkin olleet valitettavan kielteisiä koko yleisen kiinniotto-oikeuden mielekkyyden turvaamiseksi. Monesti pieninkin tarpeellinen voimankäyttö on katsottu liioitteluksi tai kohtuuttomaksi ja kiinniottaja on tuomittu rangaistukseen pahoinpitelystä. Tämä yleinen linja kautta koko tuomioistuinjärjestelmän on johtanut käytännössä siihen, että nykypäivänä harva ihminen uskaltaa enää puuttua tilanteisiin. Ihmisiä voidaan pahoinpidellä tai jopa raiskata keskellä päivää yleisellä kadulla eikä kukaan uskalla puuttua asiaan.

Pakkokeinolain (30.4.1987/450) 2 a § määritellään "Itseapu". Tämä tarkoittaa sitä, että rikoksen kautta menetetyn omaisuuden saa tietyin edellytyksin ottaa omatoimisesti takaisin. Pääsääntöisesti omaisuuden takaisin hankkimiseksi on turvauduttava viranomaisten apuun. Omaisuuteensa saa ottaa rikoksentekijältä takaisin jos sen tekee välittömästi rikoksen tapahduttua tai muulloinkin jos saatavilla ei ole ollut riittävää ja oikea-aikaista viranomaisapua. Voimakeinojen käyttö omaisuuden takaisin hankkimiseksi pitää olla puolustettavissa kokonaisuutta arvioiden.

Varastetun tavaran takaisin ottaminen heti varkauden tapahduttua on kohtuullisen selkeää. Jos huomaan, että taskuvaras ottaa lompakkoni saan ottaa sen takaisin. Jos varas ei anna sitä suosiolla, voin ottaa sen väkisin. Jos lyön varasta kasvoihin saadakseni lompakon takaisin onko se kohtuullista voimankäyttöä? Montako kertaa saa lyödä omaisuutensa takaisin saamiseksi ja missä suhteessa ja kuinka voimakasta väkivaltaa saa käyttää? Kokoajan kyse on tulkinnasta. Entä jos kyse onkin jo aikaisemmin varastetusta tavarasta. Huomaan kuukausi sitten varastetun polkupyöräni mieshenkilöllä kauppakeskuksen vieressä. Lain mukaan saan ottaa polkupyöräni takaisin jos saatavilla ei ole viranomaisapua. Jos poliisin paikalle saapuminen kestää 50 minuuttia onko silloin viranomaisen apu ollut saatavilla vai ei? Nämä asiat menevät helposti omankädenoikeudeksi joka on rikoslaissa (19.12.1889/39) 17 luku 9 § määritelty rangaistavaksi. Oikeaa vastaus edellämainittuihin kysymyksiin ei ole olemassa.

Itsepuolustus

Jokaisella meillä on oikeus puolustaa itseään hyökkäystä vastaan. Kyse on hätävarjelusta joka on määritelty rikoslaissa (19.12.1889/39) 4 luku 4 §. Meillä on oikeus puolustaa itseämme voimakeinoin aloitettua hyökkäystä vastaan, mutta myös välittömästi uhkaavan hyökkäyksen torjumiseksi. Pelkkä hyökkäyksen uhka riittää siis hätävarjelun perusteeksi, eikä tarvitse odottaa että joku oikeasti käy rinnuksiin kiinni.

Voimakeinojen käytön oikeutta itsensä puolustamiseksi katsotaan jälleen kokonaisuutena siitä mikä on ollut puolustettavaa voimankäyttöä kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus sekä puolustautujan ja hyökkääjän henkilö. Puolustautuminen voi helposti johtaa hätävarjelun rajat ylittävään tekoon (hätävarjelun liioittelu) jolloin puolustautuja tuomitaan myös rikoksesta. Hätävarjelun liiottelusta voidaan jättää tuomitsematta, jos katsotaan että olosuhteet olivat sellaiset, että kokonaisuutta katsoen tekijältä ei olisi voinut edellyttää muunlaista suhtautumista tai käyttäytymistä.

Yleinen tuomioistuimen linja hätävarjelusta on ristiriidassa lain hengen kanssa. Kun ihminen käy toisen ihmisen kimppuun, lopputuloksena on tappelu joka oikeudessa johtaa melko varmuudella kummankin osapuolen tuomitsemiseen. Mitä vakammasta väkivallankäytöstä on kyse sitä suvaitsemattomampi oikeusjärjestelmä on hätävarjelun oikeutukseen. Toisen ihmisen tappaminen itsepuolustukseksi johtaa vääjäämättä tuomioon taposta, vaikka tilanne olisi maalaisjärjen perusteella täysin perusteltavissa.