Helsingin hovioikeus on kolmen kokeneen ammattituomarin yksimielisellä päätöksellä hylännyt
ParkCom Oy:n valituksen yksityisoikeudellisen pysäköinninvalvontamaksun velkomusta koskevassa asiassa. Hovioikeuden tuomio on vielä Vantaan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 antamaa tuomiotakin tylympää luettavaa valvontayhtiön kannalta. Tuomiossa todetaan nimenomaisesti, että
yhtiön asettamat valvontamaksut ovat lain vastaisia. Lisäksi hovioikeus toteaa, että
sisällöltään valvontamaksu muistuttaa pysäköintivirhemaksua ja on siten selvästi rangaistusluontoinen.
Kysymys ajoneuvon kuljettajasta
Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin pitänyt epäuskottavana auton haltijan väitettä siitä, että hän ei tiedä kuka hänen hallinnassaan olevaa autoa on toistuvasti kuljettanut ja pysäköinyt kanteessa tarkoitetulla tavalla. Jutun vastaajan on näin katsottu kuljettaneen autoa itse. Merkitykstä ratkaisussa on ollut sillä seikalla, että hänen hallinnassaan ollut auto on ”laputettu” neljä kertaa samassa paikassa vielä senkin jälkeen, kun hän on ensimmäisen kerran reklamoinut saamastaan maksuvaatimuksesta. Merkitystä annettiin myös internetin keskustelupalstoilla tuohon aikaan harjoitetulle neuvonnalle valvontamaksun välttämiseksi.
On totta, että yleisen elämänkokemuksen perusteella vaikuttaa varsin todennäköiseltä, että useita valvontamaksuja keräilleen auton haltija on tässä tapauksessa itse toiminut kuljettajana. Toisaalta valvontayhtiö ei koko prosessin kuluessa ole esittänyt minkäänlaista näyttöä siitä, kuka ajoneuvon on pysäköinyt. On tärkeää huomata, että nyt ratkaistavana ei ollut rikosoikeudellinen syyllisyyskysymys, jolloin langettava tuomio edellyttää ns. täyttä näyttöä – syytetyn syyllisyydestä ei saa jäädä järkevää epäilystä. On täysin selvää, että esimerkiksi kuvitteellisessa rikosoikeudenkäynnissä, jossa tämän jutun vastaajaa syytettäisiin pelastusrikkomuksesta hänen pysäköityään pelastustielle, esitetty näyttö ei riittäisi langettavaan tuomioon.
Siviiliriita-asiassa ei tällaista ns. täyden näytön maksiimia ole. Siten näyttökysymykset voidaan ratkaista jopa yksinomaan yleisien elämänkokemuksen sekä uskottavuus- ja todennäköisyysharkinnan perusteella. Kuitenkin milloin todistelun tarkoituksena on sen selvittäminen, keneen vahingollinen seuraamus tulisi kohdistaa, kuten tässä tapauksessa, näyttökynnys tulisi asettaa huomattavan korkealle. Jos valvontayhtiö olisi pystynyt esittämään edes jonkinlaista näyttöä ajoneuvon kuljettajasta, vaikkapa pysäköinninvalvojan havainnon kuljettajan ulkonäöstä, olisi tämä näyttö yhdistettynä hovioikeuden uskottavuuspäätelmiin ilman muuta kirkkaasti täyttänyt kaikkein korkeatasoisimmat edellytykset näyttökysymyksen ratkaisemiseksi siviiliriita-asiassa. Koska valvontayhtiöllä ei kuitenkaan ollut esittää kuljettajan henkilöllisyydestä kertakaikkiaan minkäänlaista näyttöä, voidaan hovioikeuden tuomiota arvostella tältä osin – nythän ratkaisu tosiasiassa asettaa todistustaakkaa ainakin osittain myös vastaajalle, vaikka sitä ei tuomion perusteluissa nimenomaisesti mainitakaan.
Vaikka näyttökysymys ratkaistiinkin tällä tavalla tässä yksittäistapauksessa, niin tästä ei voida missään tapauksessa tehdä nyt sellaista johtopäätöstä, että valvontayhtiö pystyisi aina ja kaikkialla näyttämään toteen ajoneuvon kuljettajan, vaikka se kotisivullaan referoikin aikoinaan käräjäoikeuden tuomion tätä kohtaa ilmeisen tahallisesti tavalla, josta tällainen vaikutelma voi jäädä. Valvontayhtiö joutuisi siis kaikissa oikeudenkäynneissään aina näyttämään toteen ajoneuvon kuljettajan. Tällä kertaa se onnistui siinä ja oikeuteen oli tarkoituksellisestikin viety juttu, jossa toteennäyttäminen oli valvontamaksujen suuren määrän vuoksi sekä erinäisistä muista syistä helppoa. Silti tässä valvontayhtiön itse valitsemassa helpossakin jutussa hovioikeus käytti sivun verran tuomiostaan tämän näyttökysymyksen perustelemiseen. Yhden tai kaksi valvontamaksua saaneen kuljettajan kohdalla tilanne olisi toinen, ja valvontayhtiö tulisi häviämään erittäin ison osan jutuistaan toteen näyttämättöminä.
Pysäköintivirheestä rankaiseminenHovioikeuden tuomion ydinkohtana on toteamus, että maanomistajan oikeus rangaistusluontoisten seuraamusten määräämiseen edellyttäisi, että siitä olisi säädetty lailla. Valvontamaksu on hovioikeuden päätöksen mukaan selvästi rangaistusluontoinen.
Tähän johtopäätökseen on päädytty varsin lyhyen, mutta selkeän perustelun kautta. Perusteluissa on viitattu vain Tieliikennelakiin sekä kahteen aikaisempaan tuomioistuinratkaisuun. Asia on todellakin näin yksinkertainen ja laki antaa esillä olleeseen kysymykseen selkeän ja yksiselitteisen vastauksen. Hovioikeus ei ole sortunut mielistelemään jutun kantajaa jaarittelemalla sivutolkulla sen esittämistä perusteluista, vaan asia on ratkaistu selkeään lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön viitaten. Valvontayhtiön asianajajan maratonpuhe Tieliikennelain 28§:n 2 momentin syntyhistoriasta kuitattiin lyhyellä toteamuksella lain sisällöstä ja soveltamiskäytännöstä.
Tuomioistuinten tehtävä on soveltaa voimassa olevaa lakia. Lain huonoudella argumentointi ei siten yleensä ole kovin hedelmällistä, kuten tässäkin nähtiin.
Juristipiireissä on jo käyty keskustelua kysymyksestä, miksi pysäköintiä koskevaan sopimukseen ei saisi lisätä sopimussakkoa ilman nimenomaista laissa asetettua määräystä. On esitetty näkemyksiä, joitten mukaan siitä, että julkinen valta tarjoaa jonkun ”palvelun”, ei voitaisi tehdä sellaista juridista vastakohtapäätelmää, että julkisella vallalla on myös tähän palveluun monopoli. Tällaisten näkökantojen esittäjät eivät tunnu ymmärtävän rangaistuksen ja sopimussakon eroa. Sopimussakko on korvaus siitä, että sopimusosapuoli ei toimi sopimusvelvoitteidensa mukaisesti. Sopimussakon pitää aina korreloida jollakin tavalla sopimusrikkomuksella aiheutetun tosiasiallisen vahingon kanssa. Ei kuitenkaan vaadi kovinkaan ihmeellistä juridista ajattelukykyä ymmärtää, miksi yksityinen pysäköinninvalvontamaksu ja menettely, jossa maksumääräyksiä kiinnitetään julkisessa tilassa ennalta määräämättömään joukkoon ajoneuvoja, joitten kuljettajat ovat maksujen määrääjälle tuntemattomia, on tosiasiassa julkisen vallan käyttöä eikä sopimuksen täytäntöönpanoa.
Perustuslain mukaan viranomaisilla todellakin on monopoli julkisen vallan käyttöön. Nyt puhutaan teoista, joista viranomaisvalvonnassa seuraisi rangaistus. Yksin tämä riittää monopolisoimaan toiminnan viranomaisille – muutenhan ei olisi todellakaan mitään estettä sille, että esimerkiksi kauppakeskukset ryhtyisivät jakelemaan näpistelijöille yksityisiä ”sopimussakkoja”.
Myös sopimussuhteen yksipuolisuus puoltaa näkemystä julkisen vallan käytöstä; mikä on sopimuksen kohde esimerkiksi silloin, kun kuljettaja pysäköi omalle, taloyhtiöltä vuokraamalleen paikalle? Valvontayhtiöllä pitäisi siis olla oikeus veloittaa sopimussakkoa sellaiseltakin henkilöltä, jonka oikeus pysäköidä perustuu johonkin muuhun kuin valvontayhtiön kanssa tekemäänsä sopimukseen.
Syntyykö sopimusta?Tuomio ei anna yksiselitteistä vastausta siihen kysymykseen, voiko sopimus syntyä kylttien ohi ajamalla. Tämä kysymys on ohitettu tavallaan tarpeettomana, koska yhtiön asettamat valvontamaksut ovat joka tapauksessa lain vastaisia. Hovioikeuden mukaan ”yhtiö ei voi näin ollen saada oikeussuojaa vaatimukselleen luomansa sopimusjärjestelyn kautta”.
Hovioikeuden pessimistinen asenne sopimuksen syntymekanismiin voidaan kuitenkin havaita perustelusta, jonka mukaan ”yhtiö on luonut järjestelmän, jossa se katsoo auton kuljettajan pysäköimällä kyltitetylle alueelle sitoutuvan asetettujen pysäköintiehtojen noudattamiseen - - riippumatta siitä, onko kuljettaja huomannut kylttejä tai lukenut niissä olevia tekstejä”.
Kantaja ei varmasti ole oikeudenkäynnin kuluessa esittänyt argumenttia, että ehdot sitoisivat siitäkin huolimatta, että kuljettaja ei olisi niitä huomannut – sen intressissä ei ole todellakaan ollut johdattaa tuomioistuinta miettimään sitä kysymystä, tarvitseeko autoilijan lukea tien varteen pystytettyjä kaiken maailman mainoskylttejä. Pänvastoin valvontayhtiö on koko ajan korostanut, miten selkeästi ehdot on merkitty ja miten ne eivät voi jäädä havaitsematta normaalilta, huolelliselta kuljettajalta. Hovioikeuden perustelun muotoilu on siten sen omaa päättelyä ja kyltissä mainittujen ehtojen sitovuus olisi ilmeisesti siten hovioikeudenkin mielestä kyseenalaista jopa siinä tapauksessa, että kyse olisi sellaisesta sopimuksesta, joka lain mukaan olisi mahdollista tehdä.
Tämä on toinen kohta, jota hovioikeuden sinänsä ansiokkaassa ja oikeassa tuomiossa voidaan arvostella. Mielestäni hovioikeuden olisi tullut linjata sopimusoikeudellista oikeuskäytäntöä noin yleisemminkin ottamalla selkeä kanta siihen, voiko sopimus syntyä kylttien ohi ajamalla vaiko ei.
Sopimusoikeudellisen kirjallisuuden huomattavan yksimielinen kanta on, että kuluttajaa sitova sopimus ei voi syntyä pelkästään kuluttajan passiivisuuteen perustuen. Tarvitaan aina positiivinen sopimustahdon ilmaus. Sopimuksen synty voidaan sitoa tosiasialliseen käyttäytymiseen, kuten esimerkiksi kuljetusvälineeseen nousemiseen matkustustarkoituksessa tai pysäköintilipukkeen hankkimiseen automaatista. Sopimuksen syntymistä ei kuitenkaan pitäisi voida sitoa sellaiseen käyttäytymiseen, joka ei välttämättä ilmennä nimenomaista sopimustahtoa. Ihmisellä voi olla muitakin syitä pysäköidä ajoneuvonsa esimerkiksi omalle, taloyhtiöltä vuokraamalleen paikalle, kuin halu sitoutua johonkin itselleen täysin hyödyttömään valvontasopimukseen ulkopuolisen yhtiön kanssa.
Valvontayhtiö on ihan ansiokkaasti argumentoinut tosiasialliseen käyttäytymiseen perustuvan sopimuksen syntyperusteen puolesta. Se ei vaan suostu ymmärtämään sitä, että ketään ei voida pakottaa sopimukseen. Sopimus syntyy vain, jos osapuolet sitä nimenomaisesti haluavat. Siksi liikennevälineeseen nouseminen voi synnyttää sitovan sopimuksen. Kukaan tuskin haluaa kuitenkaan sitoutua itsensä rankaisemiseen, ja siksi valvontayhtiön sopimuskonstruktio ei voi toimia. Nimenomainen sopimustahto puuttuu. Ajoneuvon pysäköinti ei ole mikään sopimustahdon ilmaus edes siinä tilanteessa, että pysäköintialueen haltija on asettanut pysäköinnille ehtoja. Pysäköidä voi halutessaan myös ehtojen vastaisesti, sitoutumatta tarjottuun sopimukseen. Tästä pitää seurata viranomaisreaktio. Valvontayhtiön sopimuskonstruktio ei vaan yksinkertaisesti toimi. Ei se toimi Ruotsissakaan ilman asiasta erikseen säädetyn lain tukea.
Miten tästä eteenpäin?Valvontayhtiö on ilmoittanut hakevansa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Määräaika valituksen tekemiseen päättyy tammikuussa. Valituslupa-asia ratkeaa yleensä noin 3-6 kuukaudessa ja jos korkein oikeus myöntää valitusluvan, voi lopullisen ratkaisun saamiseen mennä vielä jopa 2-3 vuotta.
Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin. Ennakkopäätöksiä annetaan sellaisista kysymyksistä, joihin laki ei anna selvää vastausta. Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle. Ennakkopäätöksillä pyritään myös varmistamaan, että tuomioistuimet eri puolilla maata tulkitsevat lakia samalla tavalla.
Korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen vain ne asiat, joissa se myöntää valitusluvan. Lain mukaan korkein oikeus voi myöntää valitusluvan ainoastaan, milloin lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Asia voidaan käsitellä korkeimmassa oikeudessa myös, jos on tapahtunut sellainen oikeudenkäynti- tai muu virhe, jonka perusteella ratkaisu olisi lain mukaan purettava tai poistettava, tai jos valitusluvan myöntämiselle on jokin muu painava syy.
Sekä Vantaan käräjäoikeuden että Helsingin hovioikeuden ratkaisut tässä asiassa ovat olleet yksimielisiä ja erittäin johdonmukaisesti perusteltuja. Voidaankin sanoa, että laki antaa tällaiseen tilanteeseen hyvin selkeän vastauksen. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioitten yhdenmukaisuus enteilee sitä, että tuomioistuimilla ei tulisi olemaan vaikeuksia soveltaa lakia myöskään tulevissa vastaavissa oikeusriidoissa, eikä lain tulkitsemisesta eri tavalla eri tuomioistuimissa ole myöskään juuri pelkoa. Myös Oikeusministeriössä valmisteilla oleva, yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva lainsäädäntöhanke aikaansaa sen, että korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen hyöty asiassa jäisi hyvin lyhytaikaiseksi ja vähäiseksi. Enemmän hyötyä olisi itse asiassa valituslupahakemuksen hylkäämisestä, koska se selkeyttäisi oikeustilan heti.
Täysin selvää on, että purkuperustetta tai muuta painavaa syytä asiassa ei ole. Kyseeseen tulee ainoastaan valitus ennakkopäätösperusteella. Korkein oikeus kuitenkin hylkää yli 90% valituslupahakemuksista. Tämä juttu on ratkaistavissa yksinomaan Tieliikennelain ja Perustuslain selkeitten säännösten perusteella. En näe mitään syytä, miksi korkeimman oikeuden tulisi myöntää asiassa valituslupa. Laki antaa käsillä olevaan kysymykseen selkeän vastauksen. Ainoastaan valvontayhtiöt sekä yllättäen Kuluttajavirasto eivät suostu tätä tunnustamaan.
Tarvitaanko yksityistä pysäköinninvalvontaa?Ei ole olemassa mitään estettä sille, etteikö julkista pysäköinninvalvontaa voitaisi saada toimimaan tehokkaasti. Pysäköinninvalvojia voitaisiin palkata huomattavasti lisää ja valvonta voitaisiin laajentaa ympärivuorokautiseksi. Havaituista pysäköintirikkomuksista tulisi voida ilmoittaa pysäköinninvalvonnan päivystykseen ympäri vuorokauden, jolloin valvoja kävisi toteamassa tilanteen ja ryhtyisi tarvittaviin toimenpiteisiin. Julkinen pysäköinninvalvonta voitaisiin laittaa kuntoon, jos poliittista tahtoa löytyisi.
Mikään edellä mainituista toimenpiteistä ei aiheuttaisi kunnille lisää kustannuksia, vaan päinvastoin ne tuottaisivat kuntien kassaan rahaa. Toiminnan kulut voitaisiin kattaa maksullisesta pysäköinnistä sekä pysäköintivirhemaksuista saatavilla tuloilla, aivan samalla tavalla kuten yksityiset valvontayhtiötkin ovat toimintansa rahoittaneet. Pysäköinninvalvonta on niitä harvoja kunnallisia toimialoja, jotka tuottavat voittoa. Siksihän yksityiset yrittäjät ovatkin pyrkineet kakusta osalliseksi.
Estettä ei nähdäkseni olisi myöskään sille, että lainsäädäntöteitse annettaisiin kunnalliselle pysäköinninvalvonnalle nykyistä laajemmat valtuudet. Esimerkiksi pelastustielle pysäköidyn ajoneuvon hinauksesta voisi päätöksen tehdä aivan hyvin virkavastuulla toimiva kunnallinen pysäköinninvalvoja, jolloin poliisin resursseja ei tarvitsisi asian johdosta tuhlata.
Kaikki ne tavoitteet, joilla yksityiset pysäköinninvalvontayhtiöt markkinoivat itseään, olisivat saavutettavissa julkisen pysäköinninvalvonnan palveluita käyttämällä. Valvontayhtiöitten edustajien puheet ”anarkiasta” vaikuttavat vahvasti liioitelluilta tilanteessa, jossa heidän kuvailemiaan ongelmia ei ole havaittavissa niissä kunnissa, joissa pysäköinninvalvonta on kokonaan julkisen valvonnan varassa. Kyllähän hyvän rahantekokoneen menettäminen varmasti harmittaa, mutta täysin virheellisiä ovat valvontayhtiöitten edustajien väitteet siitä, että väärinpysäköijille ei tämän tuomion johdosta mahdettaisi mitään. Kyllä mahdetaan, ihan niin kuin ollaan mahdettu tähänkin asti.
Valvontayhtiöitten yksi markkinointiväite on pelastusteitten pitäminen vapaana. On kuitenkin hyvin kyseenalaista, miten yksi tuulilasiin laitettu maaginen lappu vähentää pelastustielle pysäköinnin aiheuttamia vaaroja. Pelastuslaki määrää, että pelastustielle pysäköimisestä on tuomittava sakkoon. Lainsäätäjä on katsonut teon niin vakavaksi. Pysäköinninvalvojille ei lainsäätäjä ole antanut asiassa mitään harkintavaltaa. Tiedossa on, että joissain kunnissa pelastusteille pysäköidyille ajoneuvoille määrätään ensisijaisesti pysäköintivirhemaksu. Toiminta ei ole kuitenkaan lain mukaista ja toivottavaa olisikin, että näissäkin kunnissa ryhdyttäisiin noudattamaan lakia. Pelastustielle pysäköity ajoneuvo tulisi aina hinata kuljettajan kustannuksella pikimmiten pois, ellei kuljettajaa välittömästi tavoiteta ja teosta pitäisi aina määrätä rangaistukseksi sakkoa, kuten laki edellyttää. Pelastustiet pysyisivät kyllä vapaina, jos viranomaiset käyttäisivät heille lain suomia valtuuksia.
Paitsi että yksityistä pysäköinninvalvontaa ei tarvita mihinkään, sillä ei edes ole käytettävissään niitä keinoja, jotka ovat tarpeen pelastusteitten pitämiseksi vapaina – he eivät edes teoriassa voi siten toteuttaa hurskaita teesejään. Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kyse rahastuksesta näennäisesti hyviltä ja hyväksyttäviltä vaikuttavien asioitten varjolla. Todellista hyötyä tai tarvetta toiminnalle ei ole.
Artikkeli on blogin asiantuntijalukijan kirjoittama ja julkaistaan blogissa "lukijan artikkelina".
Lue myös:
ParkCom Oy hävisi hovioikeudessaParkCom Oy hävisi käräjäoikeudessaParkCom Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassaYksityinen rankaiseminenLaiton lailliseksi lainvastaisestiLukijan artikkelit:
ParkCom Oy hovioikeudessa - valvontayhtiössä ei tunneta pysäköintilainsäädännön perusasioita Kuluttajavirasto ja yksityinen pysäköinninvalvonta
ParkPatrol Finland Oy
