Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa! |
keskiviikkona, marraskuuta 26, 2008
Lakiasiaintoimisto Arctic Outcomes aloittaa oikeudelliset toimet yksityisiä valvontayhtiöitä vastaan
Helsingin hovioikeus vahvisti 20.11.2008 Vantaan käräjäoikeuden päätöksen siitä, että yksityisten valvontayhtiöiden perimät yksityisoikeudelliset valvontamaksut pysäköintivirheestä ovat laittomia.
Lakiasiaintoimisto Arctic Outcomes aloittaa oikeudelliset toimet yksityisiä valvontayhtiöitä vastaan maksujen takaisinperimiseksi joko valvontayhtiöiltä tai toimeksiantajilta. Jokainen autoilija joka on maksanut hovioikeudessa laittomaksi todetun yksityisen valvontayhtiön määräämän pysäköintivirhemaksun voi sivustolla liittyä lakiasiaintoimiston velkoomuskanteeseen. Sivuston antamien tietojen mukaan kanteeseen liittyminen on riskitöntä.
Lisää tietoa osoitteesta:
http://www.arcticoutcomes.com/
OHJEITA AUTOILIJOILLE:
Mikäli teillä on maksettuja yksityisiä pysäköinvirhemaksuja menkää lakiasiaintoimisto Arctic OutComes sivuille ja toimikaa annettujen ohjeiden mukaisesti. Lakiasiaintoimisto perii maksut takaisin valvontayhtiöiltä tai toimeksiantajilta, kuten taloyhtiöiltä, kauppakeskuksilta ja kiinteistönomistajilta.
Mikäli valvontayhtiön käyttämä perintäyhtiö yrittää edelleen periä teiltä valvontayhtiöiden määräämiä maksuja, reklamoikaa perusteista perintäyhtiöön ja tehkää valitus perintäyhtiön lainvastaisista toimista Etelä-Suomen Lääninhallitukseen. Valituksen tekeminen onnistuu helposti sähköpostilla. Perintäyhtiö ei saa jatkaa maksujen perimistä mikäli on todennäköiset syyt sille, että maksu on aiheeton. Tässä tapauksessa edellytykset täyttyvät, koska käräjäoikeus ja hovioikeus ovat todenneet maksut laittomiksi. ParkCom Oy:n käyttämä perintäyhtiö Svea Perintä on asiassa erityisen agressiivinen, vaikka heillä ei ole lainmukaisia edellytyksiä jatkaa perintää ennen kuin lopullinen ennakkopäätös asiasta on saatu. Perintäyhtiö Intrum Justitia on ilmoittanut lupuvansa valvontamaksujen perinnästä koska "oli itsestään selvä ratkaisu, sillä Intrum Justitita on sitoutunut noudattamaan toiminnassaan voimassaolevaa lainsäädäntöä, viranomaismääräyksiä sekä hyvää perintätapaa, toteaa toimitusjohtaja Thomas Feodoroff yhtiön tiedotteessa" (lue tiedote)
Jos saatte autoonne yksityisen valvontayhtiön määräämän pysäköintivirhemaksun lähettäkää valitus pysäköintiyhtiölle joiden perusteena on käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot. Tehkää yrityksen toiminnasta ja vastuuhenkilöistä (ParkCom Oy: Tom Ek ja ParkPatrol Finland Oy: Lauri Mustonen) rikosilmoitus poliisille ja vaatikaa rangaistusta. Poliisi ei voi kieltäytyä rikosilmoituksen vastaanottamisesta koska esitutkinta- ja pakkokeinolain mukaisesti rikosilmoitus on aina otettava vastaan.
Mikäli näette yksityisen valvontayhtiön työntekijän kirjoittamassa valvontamaksua ottakaa työntekijästä kuvia esim. kamerakännykällä sekä työntekijän käyttämästä ajoneuvosta. Toimikaa asiallisesti. Tehkää henkilön toiminnasta rikosilmoitus. Valvontayhtiön työntekijällä ei ole oikeutta määrätä lainvastaisia valvontamaksuja edes työnantajansa käskystä. Oikeudelliset toimenpiteet tulee kohdistaa myös valvontayhtiöiden työntekijöihin.
Tom Ek kertoi Nelosen-uutisissa että ParkCom Oy:llä on vahva tuki toimeksiantajilta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, koska mm. yksi Etelä-Suomen suurimmista kauppakeskuksista, Sello, on luopunut ParkCom Oy:n palveluista ja siirtynyt käyttämään kunnallista pysäköinninvalvontaa. Yksityisen pysäköinninvalvonnan saama erityisen negatiivinen julkisuus tulee ajamaan kaikki muutkin toimeksiantajat lopulta pois yksityisen valvonnan piiristä. Autoilijat voivat tukea tätä kehitystä käyttämällä sellaisia kauppakeskuksia ja marketteja jotka eivät käytä lainvastaisia valvontapalveluja. Joululahja ostokset voi keskittää asiakasystävällisiin kauppoihin.
LUE MYÖS:
HS: Parkkiyhtiö uhkailee poliisipomoa oikeustoimilla
HS: Hämärän sakotuksen loputtava
Iltalehti: ParkCom Oy uhkailee poliisia
Iltalehti: Poliisi - yksityinen sakotus on saatava loppumaan
Intrum Justitia purki perintäsopimuksen valvontayhtiöiden kanssa
ParkCom Oy hävisi hovioikeudessa
ParkCom Oy hävisi käräjäoikeudessa
ParkCom Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Yksityinen rankaiseminen
Laiton lailliseksi lainvastaisesti
lauantaina, marraskuuta 22, 2008
LUKIJAN ARTIKKELI: Yksityiset pysäköinninvalvontamaksut ovat lain vastaisia
Kysymys ajoneuvon kuljettajasta
Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin pitänyt epäuskottavana auton haltijan väitettä siitä, että hän ei tiedä kuka hänen hallinnassaan olevaa autoa on toistuvasti kuljettanut ja pysäköinyt kanteessa tarkoitetulla tavalla. Jutun vastaajan on näin katsottu kuljettaneen autoa itse. Merkitykstä ratkaisussa on ollut sillä seikalla, että hänen hallinnassaan ollut auto on ”laputettu” neljä kertaa samassa paikassa vielä senkin jälkeen, kun hän on ensimmäisen kerran reklamoinut saamastaan maksuvaatimuksesta. Merkitystä annettiin myös internetin keskustelupalstoilla tuohon aikaan harjoitetulle neuvonnalle valvontamaksun välttämiseksi.
On totta, että yleisen elämänkokemuksen perusteella vaikuttaa varsin todennäköiseltä, että useita valvontamaksuja keräilleen auton haltija on tässä tapauksessa itse toiminut kuljettajana. Toisaalta valvontayhtiö ei koko prosessin kuluessa ole esittänyt minkäänlaista näyttöä siitä, kuka ajoneuvon on pysäköinyt. On tärkeää huomata, että nyt ratkaistavana ei ollut rikosoikeudellinen syyllisyyskysymys, jolloin langettava tuomio edellyttää ns. täyttä näyttöä – syytetyn syyllisyydestä ei saa jäädä järkevää epäilystä. On täysin selvää, että esimerkiksi kuvitteellisessa rikosoikeudenkäynnissä, jossa tämän jutun vastaajaa syytettäisiin pelastusrikkomuksesta hänen pysäköityään pelastustielle, esitetty näyttö ei riittäisi langettavaan tuomioon.
Siviiliriita-asiassa ei tällaista ns. täyden näytön maksiimia ole. Siten näyttökysymykset voidaan ratkaista jopa yksinomaan yleisien elämänkokemuksen sekä uskottavuus- ja todennäköisyysharkinnan perusteella. Kuitenkin milloin todistelun tarkoituksena on sen selvittäminen, keneen vahingollinen seuraamus tulisi kohdistaa, kuten tässä tapauksessa, näyttökynnys tulisi asettaa huomattavan korkealle. Jos valvontayhtiö olisi pystynyt esittämään edes jonkinlaista näyttöä ajoneuvon kuljettajasta, vaikkapa pysäköinninvalvojan havainnon kuljettajan ulkonäöstä, olisi tämä näyttö yhdistettynä hovioikeuden uskottavuuspäätelmiin ilman muuta kirkkaasti täyttänyt kaikkein korkeatasoisimmat edellytykset näyttökysymyksen ratkaisemiseksi siviiliriita-asiassa. Koska valvontayhtiöllä ei kuitenkaan ollut esittää kuljettajan henkilöllisyydestä kertakaikkiaan minkäänlaista näyttöä, voidaan hovioikeuden tuomiota arvostella tältä osin – nythän ratkaisu tosiasiassa asettaa todistustaakkaa ainakin osittain myös vastaajalle, vaikka sitä ei tuomion perusteluissa nimenomaisesti mainitakaan.
Vaikka näyttökysymys ratkaistiinkin tällä tavalla tässä yksittäistapauksessa, niin tästä ei voida missään tapauksessa tehdä nyt sellaista johtopäätöstä, että valvontayhtiö pystyisi aina ja kaikkialla näyttämään toteen ajoneuvon kuljettajan, vaikka se kotisivullaan referoikin aikoinaan käräjäoikeuden tuomion tätä kohtaa ilmeisen tahallisesti tavalla, josta tällainen vaikutelma voi jäädä. Valvontayhtiö joutuisi siis kaikissa oikeudenkäynneissään aina näyttämään toteen ajoneuvon kuljettajan. Tällä kertaa se onnistui siinä ja oikeuteen oli tarkoituksellisestikin viety juttu, jossa toteennäyttäminen oli valvontamaksujen suuren määrän vuoksi sekä erinäisistä muista syistä helppoa. Silti tässä valvontayhtiön itse valitsemassa helpossakin jutussa hovioikeus käytti sivun verran tuomiostaan tämän näyttökysymyksen perustelemiseen. Yhden tai kaksi valvontamaksua saaneen kuljettajan kohdalla tilanne olisi toinen, ja valvontayhtiö tulisi häviämään erittäin ison osan jutuistaan toteen näyttämättöminä.
Pysäköintivirheestä rankaiseminen
Hovioikeuden tuomion ydinkohtana on toteamus, että maanomistajan oikeus rangaistusluontoisten seuraamusten määräämiseen edellyttäisi, että siitä olisi säädetty lailla. Valvontamaksu on hovioikeuden päätöksen mukaan selvästi rangaistusluontoinen.
Tähän johtopäätökseen on päädytty varsin lyhyen, mutta selkeän perustelun kautta. Perusteluissa on viitattu vain Tieliikennelakiin sekä kahteen aikaisempaan tuomioistuinratkaisuun. Asia on todellakin näin yksinkertainen ja laki antaa esillä olleeseen kysymykseen selkeän ja yksiselitteisen vastauksen. Hovioikeus ei ole sortunut mielistelemään jutun kantajaa jaarittelemalla sivutolkulla sen esittämistä perusteluista, vaan asia on ratkaistu selkeään lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön viitaten. Valvontayhtiön asianajajan maratonpuhe Tieliikennelain 28§:n 2 momentin syntyhistoriasta kuitattiin lyhyellä toteamuksella lain sisällöstä ja soveltamiskäytännöstä.
Tuomioistuinten tehtävä on soveltaa voimassa olevaa lakia. Lain huonoudella argumentointi ei siten yleensä ole kovin hedelmällistä, kuten tässäkin nähtiin.
Juristipiireissä on jo käyty keskustelua kysymyksestä, miksi pysäköintiä koskevaan sopimukseen ei saisi lisätä sopimussakkoa ilman nimenomaista laissa asetettua määräystä. On esitetty näkemyksiä, joitten mukaan siitä, että julkinen valta tarjoaa jonkun ”palvelun”, ei voitaisi tehdä sellaista juridista vastakohtapäätelmää, että julkisella vallalla on myös tähän palveluun monopoli. Tällaisten näkökantojen esittäjät eivät tunnu ymmärtävän rangaistuksen ja sopimussakon eroa. Sopimussakko on korvaus siitä, että sopimusosapuoli ei toimi sopimusvelvoitteidensa mukaisesti. Sopimussakon pitää aina korreloida jollakin tavalla sopimusrikkomuksella aiheutetun tosiasiallisen vahingon kanssa. Ei kuitenkaan vaadi kovinkaan ihmeellistä juridista ajattelukykyä ymmärtää, miksi yksityinen pysäköinninvalvontamaksu ja menettely, jossa maksumääräyksiä kiinnitetään julkisessa tilassa ennalta määräämättömään joukkoon ajoneuvoja, joitten kuljettajat ovat maksujen määrääjälle tuntemattomia, on tosiasiassa julkisen vallan käyttöä eikä sopimuksen täytäntöönpanoa.
Perustuslain mukaan viranomaisilla todellakin on monopoli julkisen vallan käyttöön. Nyt puhutaan teoista, joista viranomaisvalvonnassa seuraisi rangaistus. Yksin tämä riittää monopolisoimaan toiminnan viranomaisille – muutenhan ei olisi todellakaan mitään estettä sille, että esimerkiksi kauppakeskukset ryhtyisivät jakelemaan näpistelijöille yksityisiä ”sopimussakkoja”.
Myös sopimussuhteen yksipuolisuus puoltaa näkemystä julkisen vallan käytöstä; mikä on sopimuksen kohde esimerkiksi silloin, kun kuljettaja pysäköi omalle, taloyhtiöltä vuokraamalleen paikalle? Valvontayhtiöllä pitäisi siis olla oikeus veloittaa sopimussakkoa sellaiseltakin henkilöltä, jonka oikeus pysäköidä perustuu johonkin muuhun kuin valvontayhtiön kanssa tekemäänsä sopimukseen.
Syntyykö sopimusta?
Tuomio ei anna yksiselitteistä vastausta siihen kysymykseen, voiko sopimus syntyä kylttien ohi ajamalla. Tämä kysymys on ohitettu tavallaan tarpeettomana, koska yhtiön asettamat valvontamaksut ovat joka tapauksessa lain vastaisia. Hovioikeuden mukaan ”yhtiö ei voi näin ollen saada oikeussuojaa vaatimukselleen luomansa sopimusjärjestelyn kautta”.
Hovioikeuden pessimistinen asenne sopimuksen syntymekanismiin voidaan kuitenkin havaita perustelusta, jonka mukaan ”yhtiö on luonut järjestelmän, jossa se katsoo auton kuljettajan pysäköimällä kyltitetylle alueelle sitoutuvan asetettujen pysäköintiehtojen noudattamiseen - - riippumatta siitä, onko kuljettaja huomannut kylttejä tai lukenut niissä olevia tekstejä”.
Kantaja ei varmasti ole oikeudenkäynnin kuluessa esittänyt argumenttia, että ehdot sitoisivat siitäkin huolimatta, että kuljettaja ei olisi niitä huomannut – sen intressissä ei ole todellakaan ollut johdattaa tuomioistuinta miettimään sitä kysymystä, tarvitseeko autoilijan lukea tien varteen pystytettyjä kaiken maailman mainoskylttejä. Pänvastoin valvontayhtiö on koko ajan korostanut, miten selkeästi ehdot on merkitty ja miten ne eivät voi jäädä havaitsematta normaalilta, huolelliselta kuljettajalta. Hovioikeuden perustelun muotoilu on siten sen omaa päättelyä ja kyltissä mainittujen ehtojen sitovuus olisi ilmeisesti siten hovioikeudenkin mielestä kyseenalaista jopa siinä tapauksessa, että kyse olisi sellaisesta sopimuksesta, joka lain mukaan olisi mahdollista tehdä.
Tämä on toinen kohta, jota hovioikeuden sinänsä ansiokkaassa ja oikeassa tuomiossa voidaan arvostella. Mielestäni hovioikeuden olisi tullut linjata sopimusoikeudellista oikeuskäytäntöä noin yleisemminkin ottamalla selkeä kanta siihen, voiko sopimus syntyä kylttien ohi ajamalla vaiko ei.
Sopimusoikeudellisen kirjallisuuden huomattavan yksimielinen kanta on, että kuluttajaa sitova sopimus ei voi syntyä pelkästään kuluttajan passiivisuuteen perustuen. Tarvitaan aina positiivinen sopimustahdon ilmaus. Sopimuksen synty voidaan sitoa tosiasialliseen käyttäytymiseen, kuten esimerkiksi kuljetusvälineeseen nousemiseen matkustustarkoituksessa tai pysäköintilipukkeen hankkimiseen automaatista. Sopimuksen syntymistä ei kuitenkaan pitäisi voida sitoa sellaiseen käyttäytymiseen, joka ei välttämättä ilmennä nimenomaista sopimustahtoa. Ihmisellä voi olla muitakin syitä pysäköidä ajoneuvonsa esimerkiksi omalle, taloyhtiöltä vuokraamalleen paikalle, kuin halu sitoutua johonkin itselleen täysin hyödyttömään valvontasopimukseen ulkopuolisen yhtiön kanssa.
Valvontayhtiö on ihan ansiokkaasti argumentoinut tosiasialliseen käyttäytymiseen perustuvan sopimuksen syntyperusteen puolesta. Se ei vaan suostu ymmärtämään sitä, että ketään ei voida pakottaa sopimukseen. Sopimus syntyy vain, jos osapuolet sitä nimenomaisesti haluavat. Siksi liikennevälineeseen nouseminen voi synnyttää sitovan sopimuksen. Kukaan tuskin haluaa kuitenkaan sitoutua itsensä rankaisemiseen, ja siksi valvontayhtiön sopimuskonstruktio ei voi toimia. Nimenomainen sopimustahto puuttuu. Ajoneuvon pysäköinti ei ole mikään sopimustahdon ilmaus edes siinä tilanteessa, että pysäköintialueen haltija on asettanut pysäköinnille ehtoja. Pysäköidä voi halutessaan myös ehtojen vastaisesti, sitoutumatta tarjottuun sopimukseen. Tästä pitää seurata viranomaisreaktio. Valvontayhtiön sopimuskonstruktio ei vaan yksinkertaisesti toimi. Ei se toimi Ruotsissakaan ilman asiasta erikseen säädetyn lain tukea.
Miten tästä eteenpäin?
Valvontayhtiö on ilmoittanut hakevansa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Määräaika valituksen tekemiseen päättyy tammikuussa. Valituslupa-asia ratkeaa yleensä noin 3-6 kuukaudessa ja jos korkein oikeus myöntää valitusluvan, voi lopullisen ratkaisun saamiseen mennä vielä jopa 2-3 vuotta.
Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin. Ennakkopäätöksiä annetaan sellaisista kysymyksistä, joihin laki ei anna selvää vastausta. Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten oikeusriitojen varalle. Ennakkopäätöksillä pyritään myös varmistamaan, että tuomioistuimet eri puolilla maata tulkitsevat lakia samalla tavalla.
Korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen vain ne asiat, joissa se myöntää valitusluvan. Lain mukaan korkein oikeus voi myöntää valitusluvan ainoastaan, milloin lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Asia voidaan käsitellä korkeimmassa oikeudessa myös, jos on tapahtunut sellainen oikeudenkäynti- tai muu virhe, jonka perusteella ratkaisu olisi lain mukaan purettava tai poistettava, tai jos valitusluvan myöntämiselle on jokin muu painava syy.
Sekä Vantaan käräjäoikeuden että Helsingin hovioikeuden ratkaisut tässä asiassa ovat olleet yksimielisiä ja erittäin johdonmukaisesti perusteltuja. Voidaankin sanoa, että laki antaa tällaiseen tilanteeseen hyvin selkeän vastauksen. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioitten yhdenmukaisuus enteilee sitä, että tuomioistuimilla ei tulisi olemaan vaikeuksia soveltaa lakia myöskään tulevissa vastaavissa oikeusriidoissa, eikä lain tulkitsemisesta eri tavalla eri tuomioistuimissa ole myöskään juuri pelkoa. Myös Oikeusministeriössä valmisteilla oleva, yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva lainsäädäntöhanke aikaansaa sen, että korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen hyöty asiassa jäisi hyvin lyhytaikaiseksi ja vähäiseksi. Enemmän hyötyä olisi itse asiassa valituslupahakemuksen hylkäämisestä, koska se selkeyttäisi oikeustilan heti.
Täysin selvää on, että purkuperustetta tai muuta painavaa syytä asiassa ei ole. Kyseeseen tulee ainoastaan valitus ennakkopäätösperusteella. Korkein oikeus kuitenkin hylkää yli 90% valituslupahakemuksista. Tämä juttu on ratkaistavissa yksinomaan Tieliikennelain ja Perustuslain selkeitten säännösten perusteella. En näe mitään syytä, miksi korkeimman oikeuden tulisi myöntää asiassa valituslupa. Laki antaa käsillä olevaan kysymykseen selkeän vastauksen. Ainoastaan valvontayhtiöt sekä yllättäen Kuluttajavirasto eivät suostu tätä tunnustamaan.
Tarvitaanko yksityistä pysäköinninvalvontaa?
Ei ole olemassa mitään estettä sille, etteikö julkista pysäköinninvalvontaa voitaisi saada toimimaan tehokkaasti. Pysäköinninvalvojia voitaisiin palkata huomattavasti lisää ja valvonta voitaisiin laajentaa ympärivuorokautiseksi. Havaituista pysäköintirikkomuksista tulisi voida ilmoittaa pysäköinninvalvonnan päivystykseen ympäri vuorokauden, jolloin valvoja kävisi toteamassa tilanteen ja ryhtyisi tarvittaviin toimenpiteisiin. Julkinen pysäköinninvalvonta voitaisiin laittaa kuntoon, jos poliittista tahtoa löytyisi.
Mikään edellä mainituista toimenpiteistä ei aiheuttaisi kunnille lisää kustannuksia, vaan päinvastoin ne tuottaisivat kuntien kassaan rahaa. Toiminnan kulut voitaisiin kattaa maksullisesta pysäköinnistä sekä pysäköintivirhemaksuista saatavilla tuloilla, aivan samalla tavalla kuten yksityiset valvontayhtiötkin ovat toimintansa rahoittaneet. Pysäköinninvalvonta on niitä harvoja kunnallisia toimialoja, jotka tuottavat voittoa. Siksihän yksityiset yrittäjät ovatkin pyrkineet kakusta osalliseksi.
Estettä ei nähdäkseni olisi myöskään sille, että lainsäädäntöteitse annettaisiin kunnalliselle pysäköinninvalvonnalle nykyistä laajemmat valtuudet. Esimerkiksi pelastustielle pysäköidyn ajoneuvon hinauksesta voisi päätöksen tehdä aivan hyvin virkavastuulla toimiva kunnallinen pysäköinninvalvoja, jolloin poliisin resursseja ei tarvitsisi asian johdosta tuhlata.
Kaikki ne tavoitteet, joilla yksityiset pysäköinninvalvontayhtiöt markkinoivat itseään, olisivat saavutettavissa julkisen pysäköinninvalvonnan palveluita käyttämällä. Valvontayhtiöitten edustajien puheet ”anarkiasta” vaikuttavat vahvasti liioitelluilta tilanteessa, jossa heidän kuvailemiaan ongelmia ei ole havaittavissa niissä kunnissa, joissa pysäköinninvalvonta on kokonaan julkisen valvonnan varassa. Kyllähän hyvän rahantekokoneen menettäminen varmasti harmittaa, mutta täysin virheellisiä ovat valvontayhtiöitten edustajien väitteet siitä, että väärinpysäköijille ei tämän tuomion johdosta mahdettaisi mitään. Kyllä mahdetaan, ihan niin kuin ollaan mahdettu tähänkin asti.
Valvontayhtiöitten yksi markkinointiväite on pelastusteitten pitäminen vapaana. On kuitenkin hyvin kyseenalaista, miten yksi tuulilasiin laitettu maaginen lappu vähentää pelastustielle pysäköinnin aiheuttamia vaaroja. Pelastuslaki määrää, että pelastustielle pysäköimisestä on tuomittava sakkoon. Lainsäätäjä on katsonut teon niin vakavaksi. Pysäköinninvalvojille ei lainsäätäjä ole antanut asiassa mitään harkintavaltaa. Tiedossa on, että joissain kunnissa pelastusteille pysäköidyille ajoneuvoille määrätään ensisijaisesti pysäköintivirhemaksu. Toiminta ei ole kuitenkaan lain mukaista ja toivottavaa olisikin, että näissäkin kunnissa ryhdyttäisiin noudattamaan lakia. Pelastustielle pysäköity ajoneuvo tulisi aina hinata kuljettajan kustannuksella pikimmiten pois, ellei kuljettajaa välittömästi tavoiteta ja teosta pitäisi aina määrätä rangaistukseksi sakkoa, kuten laki edellyttää. Pelastustiet pysyisivät kyllä vapaina, jos viranomaiset käyttäisivät heille lain suomia valtuuksia.
Paitsi että yksityistä pysäköinninvalvontaa ei tarvita mihinkään, sillä ei edes ole käytettävissään niitä keinoja, jotka ovat tarpeen pelastusteitten pitämiseksi vapaina – he eivät edes teoriassa voi siten toteuttaa hurskaita teesejään. Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kyse rahastuksesta näennäisesti hyviltä ja hyväksyttäviltä vaikuttavien asioitten varjolla. Todellista hyötyä tai tarvetta toiminnalle ei ole.
Lue myös:
ParkCom Oy hävisi hovioikeudessa
ParkCom Oy hävisi käräjäoikeudessa
ParkCom Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Yksityinen rankaiseminen
Laiton lailliseksi lainvastaisesti
Lukijan artikkelit:
ParkCom Oy hovioikeudessa - valvontayhtiössä ei tunneta pysäköintilainsäädännön perusasioita Kuluttajavirasto ja yksityinen pysäköinninvalvonta
torstaina, marraskuuta 20, 2008
ParkCom Oy hävisi hovioikeudessa
ParkCom Oy on hävinnyt hovioikeudessa kiistan yksityisestä pysäköintivalvontamaksusta.
Vantaan käräjäoikeus antoi tuomion aiemmin 14.12.2007. Käräjäoikeuden mukaan yksityinen pysäköintivalvontayhtiö ei voi rangaista virheellisestä pysäköinnistä koska kyse on todellisuudessa pysäköintivirhemaksusta, joka on laissa määrätty viranomaisen toimivaltaan kuuluvaksi myös yksityisellä alueella. Käsittelyssä olleessa tapauksessa ajoneuvo oli pysäköitynä useasti taloyhtiöön pihaan kielletylle paikalle. Yksityinen valvontayhtiö oli määrännyt virheellisistä pysäköinneistä useita 40 euron suuruisia yksityisoikeudellisia valvontamaksuja. Helsingin hovioikeus on nyt pääpiirteissään vahvistanut Vantaan käräjäoikeuden päätöksen.
Nykyiseen hovioikeuden päätökseen vedoten autoilijat voivat hyvin kieltäytyä maksamasta yksityisiä pysäköintivalvontamaksuja vaikka valvontayhtiöt kuinka väittäisivät päätöksessä olleen kysymyksen vain yksittäisestä tapauksesta. Vantaan käräjäoikeuden ja Helsingin hovioikeuden päätökset ovat ne todennäköiset syyt maksun aiheettomuudelle joiden perusteella yhtään valvontamaksua ei voi yrittää periä perintäyhtiöiden toimesta. Autoilijoiden tietoisuus tästä päätöksestä ajaa valvontayhtiöt lopulta konkurssiin.
Käsittely jatkunee korkeimmassa oikeudessa mikäli valituslupa myönnetään. Pääsääntöisesti korkein oikeus ottaa kantaa tapauksiin joihin laki ei anna selvää vastausta. Jatkossa on myös selvitettävä hyvin tarkasti kiinteistönomistajan vastuu ja korvausvelvollisuus mikäli valvontamaksuja ei saada aikanaan perittyä takaisin valvontayhtiöiltä. Kuten oikeusministeriö on todennut, kysymys on kiinteistönomistajan väitettyihin oikeuksiin kuuluvasta valvonnasta, joka on delegoitu kolmannelle osapuolelle eli valvontayhtiölle. Jos kiinteistönomistajalla ei ole oikeutta rangaista virheellisestä pysäköinnistä ei heillä ole myöskään oikeutta delegoida valvontaa kolmannelle osapuolelle. Kiinteistönomistajan juridinen vastuu toimeksiantajana selkeä.
Kuluttajavirastolta olisi odottanut koko tämän prosessin ajan omien arvojen ja strategian mukaista toimintaa: "kuluttajan aseman turvaaminen ja vahvistaminen yhteiskunnassa". Käytännössä viraston toimet ovat rohkaisseet yksityisiä valvontayhtiöitä jatkamaan lainvastaista toimintaa. Epäselvissä tilanteissa kuluttajaviraston tehtävä on katsoa asiassa kuluttajan eikä elinkeinoharjoittajan etua. Mikäli hovioikeuden tuomiosta muodostuu lopullinen ennakkopäätös vaadimme Kuluttajavirastoa ryhtymään toimeen jo perittyjen valvontamaksujen takaisinperimiseksi. Ryhmäkannelaki on tähän tarkoitukseen erinomainen väline. Tämän parempaa tapausta ryhmäkanteen käyttämiseksi tässä laajuudessa tuskin Suomeen tulee toista. Yksityinen pysäköinninvalvonta ja siitä suurelle kuluttajaryhmälle aiheutuneet vahingot istuvat ryhmäkannelain käyttötarkoitukseen täydellisesti. Mikäli maksuja ei saada peritty valvontayhtiöiltä toimenpiteet tulee kohdistaa toimeksiantajiin.
Lue myös:
ParkCom Oy hävisi Vantaan käräjäoikeudessa
ParkCom Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Poliisi jätti tutkintapyynnön yksityisestä pysäköintivalvonnasta
tiistaina, marraskuuta 18, 2008
ParkCom Oy - Hovioikeuden päätös torstaina 20.11.2008
Viimeinkin on hauska huomata, että osa yksityisten pysäköintivalvontayhtiöiden palveluja käyttäneistä kiinteistönomistajista on tullut järkiinsä. Valitettavasti kuitenkin liian myöhään!
Viime vuonna kauppakeskus Sellolta kysyttiin suhtautumista yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Vastaus oli hyvin selkeästi yksityistä pysäköinninvalvontaa tukevaa, eikä heitä kiinnostanut mahdolliset juridiset ongelmat. Nyt monista kiinteistönomistajista myös kauppakeskus Sello on viimein poistanut ParkCom Oy:n yksityiset pysäköintivalvontakyltit ja tilalle on asennettu kyltit kertomaan valvonnan siirtämisestä Espoon kaupungin pysäköinninvalvonnalle.
Miksi ihmeessä näin ei menetelty alunperinkin? Nyt kauppakeskuksen pysäköinninvalvonta on laissa määrätyn viranomaisen hallinnassa ja autoilijan oikeusturva perustuu lakiin pysäköintivirhemaksusta eikä yksityisoikeudellisiin sopimuksiin perustuslain vastaisesti rangaistusvaltaa käyttävän yksityisen yrityksen kanssa.
sunnuntaina, marraskuuta 09, 2008
Kiinniotto-oikeus ja itsepuolustus
Pakkokeinolain (30.4.1987/450) 1§:ssä määritellään jokamiehen kiinniotto-oikeus. Vartijoiden oikeudet perustuvat käytännössä täsmälleen samaan yleiseen kiinniottoikeuteen, joten kääntäen voisi sanoa, että vartijoilla ei ole sen enempää kiinnioton suhteen oikeuksia kuin tavallisella kansalaisellakaan.
Pakkokeinolain mukaisesti jokainen kansalainen saa ottaa kiinni rikoksentekijän, joka on tavattu verekseltään tai pakenemasta. Käytännössä tämä tarkoittaa siis itse teossa. Edellytys kiinniottamiselle on jos rikoksesta saattaa seurata vankeutta tai rikos on lievä pahoinpitely, näpistys, lievä kavallus, lievä luvaton käyttö, lievä moottorikulkuneuvon käyttövarkaus, lievä vahingonteko tai lievä petos. Kiinniottamiseen saa käyttää tarvittaessa tarpeellisia voimakeinoja jotka ovat tilannetta arvioitaessa puolustettavissa kun otetaan huomioon kokonaistilanne, rikoksen laatu ja rikoksentekijän käyttäytyminen.
Tavallisen kansalaisen osalta ongelmaksi muodostuu kiinniottamisen ja voimakeinojen käytön edellytysten toteutuminen kiinniottotilanteessa. Kun tilanne on päällä aika harva kerkiää miettimään onko tässä nyt kysymys lievästä pahoinpitelystä, näpistyksestä vai varkaudesta. Kun rikoksentekijä yrittää karkuun ja hänen kiinnipitämisekseen joutuu käyttämään voimakeinoja, mitkä ovat ne puolustettavissa olevat tarpeelliset voimakeinot? Jos rikoksentekijä yrittää vahingoittaa kiinniottajaansa kuinka pitkälle kansalainen voi mennä puolustaessaan itseään ja oikeuttaan pakkokeinolaissa määrättyyn kiinniotto-oikeuteen. Tässä kohdin puhutaan tilannetulkinnasta ja tilanteet selvitetään yleensä jälkikäteen oikeusistuimessa.
Oikeuslaitoksen tuomiot näissä asioissa ovat kuitenkin olleet valitettavan kielteisiä koko yleisen kiinniotto-oikeuden mielekkyyden turvaamiseksi. Monesti pieninkin tarpeellinen voimankäyttö on katsottu liioitteluksi tai kohtuuttomaksi ja kiinniottaja on tuomittu rangaistukseen pahoinpitelystä. Tämä yleinen linja kautta koko tuomioistuinjärjestelmän on johtanut käytännössä siihen, että nykypäivänä harva ihminen uskaltaa enää puuttua tilanteisiin. Ihmisiä voidaan pahoinpidellä tai jopa raiskata keskellä päivää yleisellä kadulla eikä kukaan uskalla puuttua asiaan.
Pakkokeinolain (30.4.1987/450) 2 a § määritellään "Itseapu". Tämä tarkoittaa sitä, että rikoksen kautta menetetyn omaisuuden saa tietyin edellytyksin ottaa omatoimisesti takaisin. Pääsääntöisesti omaisuuden takaisin hankkimiseksi on turvauduttava viranomaisten apuun. Omaisuuteensa saa ottaa rikoksentekijältä takaisin jos sen tekee välittömästi rikoksen tapahduttua tai muulloinkin jos saatavilla ei ole ollut riittävää ja oikea-aikaista viranomaisapua. Voimakeinojen käyttö omaisuuden takaisin hankkimiseksi pitää olla puolustettavissa kokonaisuutta arvioiden.
Varastetun tavaran takaisin ottaminen heti varkauden tapahduttua on kohtuullisen selkeää. Jos huomaan, että taskuvaras ottaa lompakkoni saan ottaa sen takaisin. Jos varas ei anna sitä suosiolla, voin ottaa sen väkisin. Jos lyön varasta kasvoihin saadakseni lompakon takaisin onko se kohtuullista voimankäyttöä? Montako kertaa saa lyödä omaisuutensa takaisin saamiseksi ja missä suhteessa ja kuinka voimakasta väkivaltaa saa käyttää? Kokoajan kyse on tulkinnasta. Entä jos kyse onkin jo aikaisemmin varastetusta tavarasta. Huomaan kuukausi sitten varastetun polkupyöräni mieshenkilöllä kauppakeskuksen vieressä. Lain mukaan saan ottaa polkupyöräni takaisin jos saatavilla ei ole viranomaisapua. Jos poliisin paikalle saapuminen kestää 50 minuuttia onko silloin viranomaisen apu ollut saatavilla vai ei? Nämä asiat menevät helposti omankädenoikeudeksi joka on rikoslaissa (19.12.1889/39) 17 luku 9 § määritelty rangaistavaksi. Oikeaa vastaus edellämainittuihin kysymyksiin ei ole olemassa.
Itsepuolustus
Jokaisella meillä on oikeus puolustaa itseään hyökkäystä vastaan. Kyse on hätävarjelusta joka on määritelty rikoslaissa (19.12.1889/39) 4 luku 4 §. Meillä on oikeus puolustaa itseämme voimakeinoin aloitettua hyökkäystä vastaan, mutta myös välittömästi uhkaavan hyökkäyksen torjumiseksi. Pelkkä hyökkäyksen uhka riittää siis hätävarjelun perusteeksi, eikä tarvitse odottaa että joku oikeasti käy rinnuksiin kiinni.
Voimakeinojen käytön oikeutta itsensä puolustamiseksi katsotaan jälleen kokonaisuutena siitä mikä on ollut puolustettavaa voimankäyttöä kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus sekä puolustautujan ja hyökkääjän henkilö. Puolustautuminen voi helposti johtaa hätävarjelun rajat ylittävään tekoon (hätävarjelun liioittelu) jolloin puolustautuja tuomitaan myös rikoksesta. Hätävarjelun liiottelusta voidaan jättää tuomitsematta, jos katsotaan että olosuhteet olivat sellaiset, että kokonaisuutta katsoen tekijältä ei olisi voinut edellyttää muunlaista suhtautumista tai käyttäytymistä.
Yleinen tuomioistuimen linja hätävarjelusta on ristiriidassa lain hengen kanssa. Kun ihminen käy toisen ihmisen kimppuun, lopputuloksena on tappelu joka oikeudessa johtaa melko varmuudella kummankin osapuolen tuomitsemiseen. Mitä vakammasta väkivallankäytöstä on kyse sitä suvaitsemattomampi oikeusjärjestelmä on hätävarjelun oikeutukseen. Toisen ihmisen tappaminen itsepuolustukseksi johtaa vääjäämättä tuomioon taposta, vaikka tilanne olisi maalaisjärjen perusteella täysin perusteltavissa.