Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Poliisitutkinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Poliisitutkinta. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, lokakuuta 08, 2014

Q&A - Poliisikuulustelun saa tallentaa

"Jouduin poliisikuulusteluun erinäisestä asiasta todistajan roolissa. Hivenen tuli sellainen olo kysymyksistä, että oisko kuitenkin pitänyt olla syytettynä? Nimittäin kysymykset oli sen suuntaisia että en voinut aina vastata. Olisin muuten kriminoinnut itseni asiassa. Pyysin että saanko tallentaa kuulustelun kun heillä ei siihen kuulemma ole välineitä tässä kuulusteluhuoneessa. Ei onnistu, eikä auennut miksi? Kuulustelupöytäkirjassa oli mielestäni asioita jotka olisi pitänyt kirjoittaa eri tavalla. Nyt siihen jäi tulkinnan mahdollisuutta. Kuulustelija ei suostunut tähän joten sanoin että en allekirjoita paperia. Viesti oli hyvin painostava, että olen täällä pitkään jos en allekirjoita. Lopulta kuulustelija suostui tekemään korjauksen ja pistin nimen paperiin. Eli kuten varmaan arvaat kysymykset! Onko pakko allekirjoittaa ja miksi en saa tallentaa kuulustelua johon itse osallistun?"

Kuulustelupöytäkirjaa ei ole pakko allekirjoittaa eikä kuulustelun omatoimiselle tallentamiselle ole olemassa lain mukaista estettä.

Allekirjoittamisen osalta kannattaa lukea blogin aikaisempi artikkeli Allekirjoituspakko. Kuulustelupöytäkirjan allekirjoittamisesta kieltäytyminen ei ole rikos. Poliisi ei voi käyttää voimakeinoja tai vangita kuulusteltavaa sen perusteella että kuulusteltava ei suostu allekirjoittamaan pöytäkirjaa. Jos kuulemispöytäkirja sisältää huonosti muotoiltuja tai tulkinnan varaista sisältöä, pöytäkirjaa ei pidä allekirjoittaa oman oikeusturvansa takia. Poliisin painostukseen ei pidä taipua.

Poliisikuulustelun tallentamiseen ei myöskään ole mitään estettä. Kaiken keskustelun johon itse osallistuu tai on tarkoitettu kuultavaksi saa muutoinkin tallentaa. Tallentamiseen ei tarvitse pyytää lupaa. Poliisi ja jopa oikeuskansleri väittävät täysin virheellisesti, että tallentaminen ei ole sallittua koska esitutkintamateriaali on salainen. Salassapito velvoite ei kuitenkaan estä tallenteen tekemistä, se estää ainoastaan tallenteen julkaisemisen. Toiseksi, itse tehty tallenne ei ole viranomaisasiakirja, joten virallisia asiakirjoja koskeva mahdollinen salassapitovelvoite ei koske itse tehtyä tallennetta.

Poliisikuulustelun tallentamiseen liittyen suosittelemme tutustumista Markus Janssonin blogin erinomaiseen ja kattavaan artikkeliin Saako poliisikuulustelun nauhoittaa? Artikkelissa aihetta on avattu tarkemmalla tasolla.

oikeusjakohtuus.blogpsot.com

Lue:
Markus Janssonin blogi 

Lue myös:
Allekirjoituspakko
Kiinniotto - pidätys - kuulustelu
Epäiltynä ja todistajana samassa kuulustelussa
Q&A - Poliisikuulustelu - Kovalevyn suojauksen purkuavaimen paljastaminen
Henkilöllisyyttä ei tarvitse paljastaa
Q&A - Saako poliisille valehdella?
Poliisin toimet kotietsinnän aikana on syytä videoida
Rikoksen tekijän tietojen julkaiseminen
Miten suojautua urkinnalta ja viranomaisten mielivallalta
   

torstaina, toukokuuta 10, 2012

Onko rikosilmoitus sama asia kuin tutkintapyyntö?

Tutkintapyyntö ja rikosilmoitus ovat esitutkintaprosessin vireillepanotoimia. Näiden Linkkiilmoitusten perusteella voidaan käynnistää esitutkinta, jos poliisi arvioi ilmoituksen perusteella syytä epäillä rikosta. Poliisin on aina vastaanotettava ja kirjattava tutkintapyyntö tai rikosilmoitus. Poliisi ei voi kieltäytyä ilmoituksen vastaanottamisesta.

Esitutkinta on menettely jossa poliisi pyrkii selvittämään rikokseksi epäillyn tapahtuman olosuhteet. Poliisitutkinnalla puolestaan tarkoitetaan poliisin toimittamaa muuta tutkintaa kuin rikoksen esitutkintaa. Poliisitutkinta voi olla esimerkiksi henkilön katoamisen tai kuolemansyyhyn liittyvä tutkinta. Mikäli poliisitutkinnassa ilmenee viitteitä rikoksesta, käynnistetään esitutkinta.

Yleinen harhaluulo kansalaisten keskuudessa on ollut, että tutkintapyynnön tekeminen, vaikka aiheettomasti, ei voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin kuten kunnianloukkaukseen. Tämän väitetään johtuvan siitä, että tutkintapyyntö on menettely selvittää onko rikosta tapahtunut. Ketään ei siis syytettäisi rikoksen tekemisestä, toisin kuin rikosilmoituksessa.

Käytännössä rikosilmoituksella ja tutkintapyynnöllä ei ole eroa. Myös aiheettomasta tutkintapyynnöstä voi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Tästä on esimerkkinä korkeimman oikeuden päätös KKO:2006:10 jossa henkilö oli tehnyt tutkintapyynnön poliisille toisen henkilön väitetyistä seksuaalirikoksista. Korkeimman oikeuden tuomion perusteella henkilön katsottiin syyllistyneen kunnianloukkaukseen.

Länsimaisen oikeuskäsityksen ja ihmisoikeuksiin kuuluvan keskeisen periaatteen mukaisesti jokainen rikoksesta epäilty on syytön kunnes tuomioistuin oikeudenkäynnin päätteeksi toisin päättää. Ainoastaan tuomioistuimella on valta kumota syyttömyysolettama. Poliisi ei siis käytännössä koskaan tutki "rikoksia" vaan ainoastaan epäiltyjä rikoksia. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan henkilö, edes poliisi tai syyttäjä ei voi todeta rikosta tapahtuneen. Rikoksen voidaan katsoa tapahtuneen ainoastaan tuomioistuimen päätöksellä. Poikkeuksena tästä on rangaistusmääräysmenettely jolloin poliisi tai syyttäjä voi todeta rikoksen tapahtuneen ja määrätä rangaistuksen. Rangaistusmääräysmenettelyssä voidaan määrätä ilman oikeudenkäyntiä päiväsakkorangaistus, jos teosta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Tämä edellyttää myös että rikoksesta epäilty myöntää rikoksen.

Koska poliisi ei koskaan tutki rikoksia, vaan ainoastaan epäiltyjä rikoksia on poliisille jätetty rikosilmoitus aina teknisesti tutkintapyyntö jossa poliisi selvittää onko rikosta mahdollisesti tapahtunut, eli onko syytä epäillä rikosta. Jos poliisi löytää todisteita tai viitteitä rikoksesta asia etenee aikanaan syyttäjälle ja mahdollisesti myös tuomioistuimeen joka viime kädessä päättää onko rikosta tapahtunut.

Rikosilmoitusta ja tutkintapyyntöä voidaan pitää edellä mainituin perustein samana asiana.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue myös
Q&A - Saako poliisille valehdella
Rikosilmoituksia ja esitutkintaa
Rangaistavuus
Pitääkö poliisille paljastaa kovalevyn suojauksen purkuavain
Megan Kanka ja Meganin laki