Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

sunnuntaina, toukokuuta 26, 2013

VAKUUTUSLÄÄKÄRIT: Fennia, Mikael Hedenborg

Minulla on Fenniasta ollut tapaturma- ja sairaskuluvakuutus lähemmäksi 13 vuotta. Harvoin olen sitä aikaisemminkaan tarvinnut kunnes eräänä keväisenä iltana satutin itseni kunnolla. Tapaturman seurauksena tunsin äärimmäisen voimakkaan kivun jalassa enkä pystynyt kävelemään. Puolentunnin kuluttua kipu rauhoittui sen verran että kaveri kuskasi minut yksityiselle lääkäriasemalle päivystävälle ortopedille. Olisin voinut tietysti mennä kunnallisen sairaalan päivystykseen, mutta kun sekä tapaturma- että sairaskuluvakuutus oli hankittu niin päätin käyttää yksityisiä palveluja. Tämähän oli juuri se tilanne miksi vakuutusmaksuja olen maksanut.

Päivystävä ortopedi tutki jalan, otettiin röntgenit ja lopputulos oli, että jalasta oli sen verran vakava vaurio että ortopedin mukaan leikkaus on edessä. Kerroin haluavani vielä toisen mielipiteen ja päätin varata ensimmäisen mahdollisen ajan toiselle lääkäriasemalle, yhdelle Suomen johtavista urheilulääketieteen asiantuntijoista. Hänen vastaanotollaan otettiin uudet röntgenkuvat ja hän oli samaa mieltä kuin päivystäväkin ortopedi. Jalka ei missään tapauksessa tule kuntoon ilman leikkausta. Se paranee kävelykuntoon, mutta tulee aiheuttamaan huomattavia muutoksia koordinaatiossa, voimassa ja todennäköisesti jäisi myös pysyviä tai ajoittaisia kiputiloja. Urheilun voisi pidemmän päälle unohtaa jos jalkaa ei leikata, itselleni tärkeää liikuntaa en voisi enää pahemmin harrastaa.

Leikkauksen kustannuksiksi ilmoitettiin rapiat vajaa 5000 euroa. Minulla sellaisia rahoja ei ole maksaa, mutta onneksi sairaalan hoitaja kertoi, että lääkäri voi kirjoittaa lausunnon Fennialle ja hakea maksusitoumusta. Leikkauksen kustannukset menevät sitten suoraan vakuutusyhtiölle.

Päätöstä sai odottaa viikkoja. Vakuutusyhtiö Fenniasta lopulta soitettiin ja kerrottiin että vakuutuslääkäri oli hylännyt maksusitoumuksen. Olin aivan järkyttynyt. En puhelimessa osannut sanoa asialle mitään.

Otin yhteyttä Fenniaan uudelleen ja vaadin saada selvitystä miksi Fennia ei suostu leikkausta maksamaan. Vastaus oli puhelimessa hyvin tyly. Viikon sisällä saatte päätöksen kirjallisesti kotia.

Kun päätös viimein tuli 11 päivän jälkeen, siinä vakuutuslääkäri jonka nimeä ei mainittu, oli perustellut vakuutussopimuksen kohdalla, jonka mukaan Fennian tarvitsee maksaa vain lääketieteellisestä välttämätön hoito. Jälkeenpäin selvisi että tämä on kuulemma yleinen ”tarpeellisuuspykälä” jonka perusteella Fennia voi kieltäytyä mistä tahansa hoidosta jota heidän vakuutuslääkärinsä ei katso tarpeelliseksi. Käytännössä nämä vakuutuslääkärit toimivat kaikkien alojen asiantuntijoina, sivuttavat hoitavien ja asiaan perehtyneiden lääkäreiden arviot.

Soitin Fennian asiakaspalveluun useamman kerran ja vaadin saada tietää vakuutuslääkärin nimen. Ensin sitä ei annettu millään. Sitten pompotettiin virkailijalta toiselle ja lopuksi yksi virkailija kävi kysymässä esimieheltään voiko vakuutuslääkärin nimen antaa.

Vakuutuslääkäri oli Mikael Hedenborg. Yritin soittaa Hedenborgille useaan otteeseen ja jättää soittopyyntöä mutta häneen ei saatu yhteyttä. Lopuksi minua kehotettiin rivien välistä ymmärtäen jättämään hänet rauhaan. Asia tuli selväksi. Minun terveyteni joka oli juuri pilattu ei ollut Fennialle millään tavoin tärkeä asia. Vakuutuslääkäreiden nimet ovat julkisia ja potilaalla on oikeus keskustella vakuutuslääkärin kanssa tehdystä päätöksestä. Täytyy vain ihmetellä että minkä tyyppinen ihminen jakelee päätöksiä salassa, pimeiden verhojen takana. Helppo on päättää ihmisten terveydestä kun ei tarvitse perustella niitä mitenkään eikä kenellekään. Jos päätökset perustuvat todellisiin väitteisiin ei pitäisi olla ongelma pystyä perustelemaan päätöstään myös potilaalle.Vai mitä?

Ei tässä mitään, päivä kerrallaan. Haluan kiittää Fenniaa ja Fennian vakuutuslääkäri Mikael Hedenborgia elämäni pilaamisesta. Tapauksesta on jo aikaa. Pystyn kyllä kävelemään normaalisti, ilman sauvoja. Lenkkeilyn, pyöräilyn ja salilla käynnin olen voinut unohtaa. Fyysinen kuten henkinen terveyteni on romahtanut.

Halusin itselleni turvaa ottamalla vakuutuksen Fenniasta. Muista vielä kuinka virkailija iloisesti kertoi että tällainen vakuutus on urheilevalle ihmiselle äärimmäisen tarpeellinen. Jos jotain ikävää sattuu, me hoidamme asiakkaamme kuntoon ja ei tarvitse odottaa julkisen puolen jonoissa. Otin siis itselleni vakuutuksen Fenniasta jotta minulla olisi turva kun jotain vakavaa tapahtuu.

Kun jotain vakavaa tapahtui, tätä turvaa ei kuitenkaan Fennialta saanut.

Pidän Fennian itseäni kohtaan tekemää päätöstä paljon vakavampana rikoksena kuin törkeää pahoinpitelyä tai vamman tuottamista. Samaan aikaan minun elämäni on silvottu ja yhteiskunta maksaa verorahoista kaikki Fennian toiminnan seurauksena aiheutuneet kulut, voi vain todeta että minä menetin elämäni, yhteiskunta tulee menettämään satoja tuhansia euroja ja Fennia säästi sen muutaman tuhat euroa. Onneksi olkoon, kannattaa kahdesti miettiä haluaako asioida Fenniassa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Osallistu ja raportoi vakuutusyhtiölääkäreiden tekemisiä


Lue myös:
VAKUUTUSLÄÄKÄRIT 
Asiantuntijalääkäreiden nimet ovat julkisia
"Vanhentunut" lista pahamaineisista vakuutuslääkäreistä
Lama kiristää vakuutusyhtiöiden otteita
Korvattavuus perustuu vakuutusehtoihin
Oikeusturvavakuutus ei korvaa
Asiantuntijalääkäreiden nimet ovat julkisia
Q&A - Voiko korvausta hakea samasta vahingosta useamman vakuutuksen perusteella
Vakuutuskorvausten käsittelyaika on 1kk


Fennia Viikko kesäkuussa 2013 - Monta hyvää syytä jättää vakuutus ottamatta Fenniasta!
 

sunnuntaina, toukokuuta 12, 2013

Fennia nosti yksipuolisesti Nuorisoturvavakuutuksen omavastuuta

Vakuutusyhtiö Fennia on keväällä 2013 nostanut yksipuolisesti 90-luvun lopussa hankittujen  Nuorisoturvavakuutusten omavastuita. Fennian ilmoituksen mukaan pitkäaikaisissa lasten sairaskuluvakuutuksissa joissa omavastuuta ei ole ollut, omavastuu on jatkossa 50 euroa. Muissa lasten- ja nuorten sairaskuluvakuutuksissa omavastuuta korotetaan 50 eurolla.

Vakuutus on yksityisoikeudellinen sopimus joka perustuu vakuutuksen myöntämishetkellä voimassa olleisiin vakuutusehtoihin. Vakuutussopimuslain (28.6.1994/543) perusteella vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutusehdoissa yksilöidyllä perusteella vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja. Vakuutuksenantajalla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Fennia vetoaakin vakuutussopimuslain 20§ ja Fennian yleisten vakuutusehtojen kohdan 16.4 antamaan mahdollisuuteen tehdä vakuutusehtoihin tai -maksuihin muutoksia jos lainsäädännön muutokset, viranomaisten vaatimukset tai kustannusrakenteen muutos sitä edellyttävät.

Kun kuluttaja hankkii vakuutusta, omavastuu on tärkeimpiä yksittäisiä elementtejä jotka määrittelevät kuluttajan halukkuuden tehdä vakuutussopimus. Omavastuu ei ole vähäpätöinen detalji muiden vakuutussopimuksen ehtojen joukossa, vaan sen voidaan katsoa olevan osa vakuutussopimuksen perusrakennetta jonka pohjalle rakentuu erikseen määriteltävät vakuutusehdot.  Omavastuun muuttaminen vaikuttaa siten keskeisesti vakuutussopimuksen sisältöön eikä ole muutoksena vähäinen.

Koska Fennia vetoa nimenomaisesti kustannusrakenteen muuttumiseen, voidaan melkoisella varmuudella todeta että 300-500% korotus omavastuuseen ei ole missään suhteessa kustannusten nousuun varsinkin kun Fennia on korottanut vakuutusmaksuja vähintään 10% jokaisena vuonna kompensoimaan vakuutuskustannusten nousua Nuorisoturvavakuutuksessa.

Blogi kehottaakin jokaista Nuorisoturvavakuutuksen aikanaan ottanutta kantelemaan Fennian muutoksesta Vakuutuslautakuntaan. Mitä useampi tekee kantelun sitä enemmän muutos saa huomiota. Artikkelin lopussa on kopioitavana perusmalli valituksen tekemiseksi. Täyttäkää omat tietonne, muuttakaa haluamallanne tavalla ja lähettäkää postitse allekirjoitettuna mainittuun osoitteeseen - toimikaa nyt!

Liekö sitten huvittavinta, mutta ainakin silmiin pistävää on, että samassa ilmoituksessa Fennia mainostaa kuluttajalle mahdollisuutta pienentää vakuutusmaksuja nostamalla omavastuuosuuksia. Samalla kun Fennia nostaa Nuorisoturvavakuutuksen omavastuuta omatoimisesti, se myös korottaa vuosittaista vakuutusmaksua jälleen 10%.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

---- MALLIKANTELU ---

Vakuutuslautakunta
Porkkalankatu 1
00180 Helsinki

KANTELU / RATKAISUSUOSITUSPYYNTÖ

Ratkaisusuosituksen pyytäjä

nimesi
osoitteesi
puhelin / sähköposti

Palveluntarjoaja / vakuutusyhtiö

Vakuutusyhtiö Fennia
00017 Fennia

Ratkaisupyyntö koskee

1) Ensisijaisesti onko vakuutusyhtiö Fennialla oikeus korottaa Nuorisoturvavakuutuksen omavastuuta yksipuolisesti
2) Toissijaisesti voidaanko korotuksen katsoa olevan kohtuullinen

Nuorisoturva-vakuutus
vakuutusnumero
vakuutettu

Haluan että asia käsitellään Vakuutuslautakunnassa.

Tausta

Vakuutusyhtiö Fennia ilmoitti 2013 Nuorisoturvavakuutuksen omavastuun nostamisesta. Fennian ilmoituksen mukaan niissä Nuorisoturvavakuutuksissa joissa omavastuu on 0 euroa, omavastuun raja nousee 50 euroon ja niissä vakuutuksissa joissa omavastuu on jokin muu, omavastuun rajaa nostetaan 50 eurolla.

Perustelut

Vakuutus on yksityisoikeudellinen sopimus joka perustuu vakuutuksen myöntämishetkellä voimassa olleisiin vakuutusehtoihin. Vakuutussopimuslain 28.6.1994/543 perusteella vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutusehdoissa yksilöidyllä perusteella vakuutusmaksua ja muita sopimusehtoja. Vakuutuksenantajalla on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.

Fennian on vedonnut vakuutussopimuslain 20§ ja sitä vastaavan yleisten sopimusehtojen kohtaan 16.4, jonka mukaan Fennialla on oikeus  vakuutusmaksukauden vaihtuessa muuttaa henkilövakuutuksen vakuutusehtoja, maksua sekä muita sopimusehtoja kuten esim. omavastuuta, kun perusteena on vakuutuksen korvausmenon muutos.

Vakuutuksen omavastuun muutos ei ole lain tarkoittama vähäinen muutos, koska muutoksella on vaikutus vakuutussopimuksen keskeisesti sovittuun sisältöön. Fennia on myös vuosittain korottanut vakuutusmaksua 10% kompensoidakseen vakuutuksesta aiheutuvia korvausmenojen muutoksia

Voidaan selkeästi katsoa, että jos Fennialla on oikeus korottaa omavastuuta edellä mainituin ja Fennian esittämin perustein, voidaan kuitenkin todeta että 300% - 500% korotus omavastuuseen ei vastaa todellista kustannusrakenteen muutosta Nuorisoturvavakuutuksen osalta.

Katson että ensisijaisesti Fennialla ei ole oikeutta tehdä oleellista vakuutussopimuksen sisältöön merkittävästi vaikuttavaa muutosta nostamalla omavastuuta. Toissijaisesti katson että 300%-500% korotus ei vastaa vakuutuskustannusten nousua ja on kohtuuton.

Pyydän Vakuutuslautakunnalta ratkaisusuositusta jossa todetaan Fennian menettely lain ja sopimusehtojen vastaiseksi sekä edellytetään Fennialta riittäviä toimenpiteitä menettelyn korjaamiseksi.


nimi + allekirjoitus



Lue myös:
Lama kiristää vakuutusyhtiöiden otteita
Korvattavuus perustuu vakuutusehtoihin
Harhaluulot liikennevakuutuksesta
Oikeusturvavakuutus ei korvaa
Asiantuntijalääkäreiden nimet ovat julkisia
Q&A - Voiko korvausta hakea samasta vahingosta useamman vakuutuksen perusteella
Vakuutuskorvausten käsittelyaika on 1kk
VAKUUTUSLÄÄKÄRIT: Etsitään ihmisyyden vastaisiin tekoihin syyllistyneitä lääkäreitä
VAKUUTUSLÄÄKÄRIT

Fennia Viikko kesäkuussa 2013 - Monta hyvää syytä jättää vakuutus ottamatta Fenniasta!