Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

sunnuntaina, heinäkuuta 25, 2010

Q&A - Kesäloma

"En kuulu liittoon ja on nyt alkanut vituttaa nykyisen työnantajan kesälomaruljanssi. Ois kiva jos pystyisit neuvoo. Olen duunissa alle 30 hengen pikkufirmassa keski-Suomessa. Meillä pitää kesälomatoive antaa jo maaliskuun loppuun mennessä. Esimerkiksi viimekesänä oli pyytäny lomaa kolme viikkoa heinäkuun alusta. Vikalla viikolla oli tarkoitus lähteä pyörii Italiaan eli matka oli varattu. Työnantaja ei vahvistanut lomaa millään ja matkan loppumaksun aikakin koitti. Vähän yli viikkoa ennen loman alkua sain viimein ilmoituksen että joo, mun loma alkaa heinäkuun alusta ja on toi kolme viikkoa. Hyvä juttu kun matkakin oli jouduttu maksaa. Sitten yhtä päivää, siis päivää ennen kun piti jäädä lomalle työnantaja ilmottaa että eräs henkilö on irtisanoutunut ja mun pitääkin lopettaa loma jo viikkoa aikaisemmin. Mulla oli 4500 euron etelän matka josta ei saanut enää edes kaikkia rahoja takasin. Monen vuoden säästöt matkasta meni hukkaan eikä perhekkään oikein tykännyt. Nyt on taas uusi lomakausi tulossa. Matkaa en ole uskaltanut varata kun linja on samanlainen. Työnantaja peruu lomia ja siirtää niitä ihan miten sattuu. On kuulemma siihen oikeus. Miten on?"

Vuosilomalaki (18.3.2005/162) säätelee kesälomaan liittyviä asioita.

Pääsääntö on että työnantaja päättää vuosiloman ajankohdan. Työnantajalla on kuitenkin kuulemisvelvollisuus eli heidän on pyrittävä ottamaan työntekijöiden lomatoiveet huomioon. Vuosilomasta on 24 päivää annettava kesälomakauden aikana. Kesälomakausi alkaa toukokuun alusta ja päättyy syyskuun loppuun. Muuna ajankohtana kesäloman voi antaa vain työntekijän suostumuksella. Loman tulee olla myös yhtäjaksoinen, eli työnantaja ei voi pilkkoa kesälomaa haluamiinsa jaksoihin. Pääsääntöisesti 12 päivää ylittävä osuus voidaan antaa osissa jos työntekijä suostuu siihen tai jos se on tuotannollisten tai erityisten syiden takia äärimmäisen välttämätöntä. Vaikeus tai määrärahojen puute palkata sijaista ei ole sellainen tuotannollinen syy.

Työnantajan on ilmoitettava loman alkamisajankohta viimeistään kuukautta ennen loman alkamista. Poikkeuksellisissa tuotannollisissa tilanteissa ilmoitus voidaan antaa myöhemminkin, mutta aina viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkamista. Loman hyväksyminen ja ilmoitus loman alkamisajankohdasta on sopimus työntekijän ja työnantajan välillä. Ilmoitus sitoo työnantajaa. Työnantaja voi tästä huolimatta muuttaa loman ajankohtaa, mutta yksipuolisella muutoksellaan on velvollinen korvaamaan työntekijälle mahdollisesti aiheutuneen taloudellisen vahingon loman ajankohdan muuttamisesta.

Tapauksessasi on rikottu useampaakin kohtaa vuosilomalaissa. Viikkoa ennen ilmoitettu loman alkamisajankohta on liian myöhään. Työnantajan on annettava sitova hyväksyminen kuukautta ennen ja vain poikkeustapauksissa kahta viikkoa ennen. Loman pilkkominen kahden viikon osaan ei voi tehdä ilman työntekijän suostumusta. Onko työantajallasi sitten ollut erityinen syy loman pilkkomiseen on tulkinnallinen kysymys. Minkälainen vaikutus toisen henkilön irtisanoutumisella on ollut työtehtävien hoitamiseen samalla kun sinä olisit ollut lomalla. On kuitenkin täysin selvää ja kiistatonta, että työnantajasi on velvollinen korvaamaan sinulle matkan peruuntumisesta aiheutuneet kulut koska on yksipuolisesti mennyt muuttamaan sovittua loman ajankohtaa.

Ammattiliittoon kuulumisella on se hyvä puoli että tässä tapauksessa saisit ilmaista neuvoa ja tukea liitosta sekä oikeudellista apua asian ratkaisemiseksi.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kannattanut nostaa äläkkä tuosta viime kesänä.

Anonyymi kirjoitti...

Miten se kesälomajuttu meneekään niiden sijaisten kanssa, joille ketjutetaan sopimus jotenkin sopivasti loppumaan aina jossain kevään paikkeilla ja tehdää jatkosopimusta sen jälkeen. Vähän epäselvää itselleni, että miten tuon muistan. Ajatuksissani on kuitenkin, että siinä jäi jotain saamatta verrattuna vakituiseen tms.

Tällaista vain keltanokalta, jonka pitäisi parin kk:n päästä astua työelämän pyöritettäväksi.

Anonyymi kirjoitti...

"jatuksissani on kuitenkin, että siinä jäi jotain saamatta verrattuna vakituiseen tms."

- Lomaoikeus se on määräaikaisellakin ja lomatkin saa pitää, jos työsuhde ei välillä katkea kokonaan. Jos yhtä määräaikaista jatketaan toisella jne, niin lomatkin siirtyvät ja ne saa myös käyttää.

Anonyymi kirjoitti...

"- Lomaoikeus se on määräaikaisellakin ja lomatkin saa pitää, jos työsuhde ei välillä katkea kokonaan. Jos yhtä määräaikaista jatketaan toisella jne, niin lomatkin siirtyvät ja ne saa myös käyttää."

Entä jos sopimus "katkeaa" pariksi päiväksi? Tehtäisiinkin sopimus loppumaan vaikka helmikuun viimeisenä perjantaina, olkoot se nyt 26. päivä. Jatkosopimus alkaisi 1. päivä maaliskuuta.

Anonyymi kirjoitti...

Siinä on joku limitti, kuinka kauan pitää olla taukoa ennen uuden työsuhteen alkamista, että katsotaan kyseessä olevan kaksi erillistä työsuhdetta, eikä edellisen jatkuminen. En lonkalta muista aikaa, mutta olisiko kuukausi tai enemmän (kuukausi vastaisi neljän viikon lomaa).

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia selvennyksestä =) aina sitä oppii jotain uutta.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi kannattanut nostaa äläkkä tuosta viime kesänä

Varsinkaan pienillä työpaikoilla voi olla kohtalokasta "nostaa äläkkä". Sitä huomaa hyvin nopeasti olevansa ei toivottu henkilö. Käytännössä sinut savustetaan ulos tai vain irtisanotaan jonkun tekosyyn varjolla. "Luottamuspula" on hieno termi jolla on ihan oikeudensiunaus irtisanomisperusteena. Sitten kun työntekijällä on oma toimeentulo siitä työstä kiinni niin helposti niellään tuo paska mitä ajetaan päälle. Ammattiliitoista ei ole apua sitäpaitsi suomessa irtisanominen on aina lopullinen oli se sitten tehty laittomasti tai laillisesti.

Anonyymi kirjoitti...

"Ammattiliitoista ei ole apua sitäpaitsi suomessa irtisanominen on aina lopullinen oli se sitten tehty laittomasti tai laillisesti."

- En tiedä, miten ammattiliitot ja laittomasti irtisanotun laissa säädetty suoja (ja sen puutteellisuus) liittyvät toisiinsa, mutta laittomissa irtisanomisissa on lähes aina tarpeellista turvautua juristin apuun ja useissa tapauksissa oma liitto on se edullisin ellei jopa ainoa taloudellisesti mahdollinen tapa saada juristi hoitamaan asiaa.

TJ kirjoitti...

"Työnantajan on ilmoitettava loman alkamisajankohta viimeistään kuukautta ennen loman alkamista". Tämä on kyllä (ainakin ennen) mennyt niin, että kesäloman alakmisajankohta ilmoitetaan kuukautta ennen kesälomakauden alkamista, eli huhtikuun viimeinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on kyllä (ainakin ennen) mennyt niin, että kesäloman alakmisajankohta ilmoitetaan kuukautta ennen kesälomakauden alkamista, eli huhtikuun viimeinen.

En usko, nimittäin kesälomakausi alkaa 1.5 - 30.4, eli tuon mukaan pitäisi ilmoittaa jo käytännössä maaliskuun puolella. Kyllä se on kuukautta ennen kesäloman alkua.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy kyllä sanoa että aika typerys kun peruutti lomansa noin mielivaltaisen käskyn käydessä... Vähän pitäisi olla anarkiaa joka miehessä sentään. Selkärankaa.

TJ kirjoitti...

"En usko, nimittäin kesälomakausi alkaa 1.5 - 30.4, eli tuon mukaan pitäisi ilmoittaa jo käytännössä maaliskuun puolella. Kyllä se on kuukautta ennen kesäloman alkua."

Montako vuotta olet ollut luottamusmiehenä ? Kommenttiasi silmäillessä tulee mieleen ettet ensimmäistäkään. Kyllä se vaan niin mennee, että kesälomat ilmoitetaan työntekijälle kuukautta ennen 01.05 (yleissitovia sopimuksia Työsuojelupiirin sivuilta mm. työaika ym. lomat ym.). Toki voidaan työpaikkakohtaisesti sopia toisinkin (mutta ei massa sopimuksia, ainoastaan työntekijän omalla suostumuksella, eli yksilötasolla) . Unohtamatta liittokohtaisia sopimuksia, joilla on "toisinaan" taipumusta muuttaa yleissitovaa (eli mitä sopimusta noudatetaan, kaikki on jollain tavalla erilaisia). Monen sopimuksen ja lain lopussa lukee vaikkapa suunnilleen näin: ”voidaan myös toisin sopia” tai voidaan työpaikkakohtaisesti sopia”. Eli on aivan turha puhua mistään oikeuksista, ellei työpaikan luottamusmies ole ajan tasalla ja etenkin työntekijöiden puolella.

Anonyymi kirjoitti...

Terve,

Kyllä monissa isoissakin firmoissa liian myöhään ilmoitetaan nuo lomat, koska työpaikallani "kesälomatoiveen" saa tehdä vasta alkaen 1.5. Lomaa saa "toivoa" välille 1.6-30.9

Työnantaja ilmoittaa toukokuun lopulla onko lomatoive hyväksytty.

Usein ei ole mahdollista pitä lomia haluamanamme ajankohtana koska aina pitää olla sijainen sille ajalle ja usein sijaisen tehtävät hallitsee vain 1 muu henkilö, joten jos hän on lomalla niin itse et voi lomailla.

Voi kuvitella että aina ei ole mukavaa kun molemmat haluaisivat olla samaan aikaan lomalla mutta sijaisen tehtäviin kykeneviä ei ole muita...

Itsekin joudun tämän takia lomailemaan tänä vuonna syyskuun puolella.