Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

maanantaina, maaliskuuta 31, 2014

Oy ParkPatrol Finland Ab konkurssiin - valvontamaksuja ei yritetty periä oikeusteitse

Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittanut Oy ParkPatrol Finland Ab on haettu konkurssiin 18.2.2014. Yhtiö oli yksi viidestä suuresta pysäköinninvalvonta-alan yrityksestä Suomessa. Yhtiö oli perustettu vuonna 2008 jatkamaan alkuvuonna 2009 konkurssiin joutuneen PP Pysäköinninvalvonta Oy:n toimintaa, jota harjoitettiin aputoiminimellä Parkpatrol.

Yhtiön kaupparekisteriin ilmoittamien tilinpäätöstietojen perusteella yhtiön toiminta on ollut kannattavaa. Taseesta käy kuitenkin ilmi, että sen loppusummasta lähes kolme neljäsosaa on erilaisia saamisia ja vain reilu neljäsosa reaalista varallisuutta. Voitollisen tuloksen realisoituminen olisi siis edellyttänyt saamisten kotiuttamista ainakin pääosin. Saamisten kirjaaminen luottotappioiksi painaa tuloksen rajusti negatiiviseksi. Yhtiö olikin tosiassa erittäin velkainen.

Konkurssiin hakeutuminen johtuu siis käytännössä siitä, että yhtiö ei kykene kotiuttamaan saataviaan eli toisin sanoen perimään määräämiään pysäköinninvalvontamaksuja. Velkomuskanteita valvontamaksunsa maksamatta jättäneitä autoilijoita vastaan ei siis lopulta nostettu edes viimeisenä keinona pakon edessä, kovasta päinvastaisesta uhkailusta huolimatta.

Pysäköinninvalvonta-alalla odotellaan nyt uutta lainsäädäntöä ja toivotaan sen mahdollistavan toiminnan jatkamisen. Nykytilassa ei millään alan toimijoista tunnu olevan intressiä lähteä testaamaan oikeudessa, miten pysäköinninvalvontamaksua koskeva velkomuskanne menestyisi. Yksityistä pysäköinninvalvontamaksua voidaankin tällä hetkellä pitää täysin vapaaehtoisena maksuna. Valvontayhtiöillä ei ole keinoja periä saataviaan, jos maksukehotuksen saanut kiistää tehneensä pysäköintiä koskevan sopimuksen maksua vaativan valvontayhtiön kanssa.

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue:

Yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa


34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No tämä oli todella huono uutinen!!

Olen nimittäin yrittänyt saada ParkPatrolia vahvistamaan oikeudessa neljä kappaletta asettamiaan valvontamaksuja. Jokaisen kohdalla olen kiistänyt olleeni kuljettaja. Yhtäkään maksuista ei ole haluttu lähteä perimiään oikeusteitse, vaikka saatujen "uhkaus" ja "perintä" kirjeiden perusteella maksujen oikeusteitse periminen aiheuttaa minulle mittavat kustannukset.

Yritin jopa henkilökohtaisella kirjeellä ParkPatrolille saada heidät viemään saatavansa oikeuteen, mutta ei.

Ei niin millään. Tämä vain osoittaa sen minkä jokainen itseään kunnioittava autoilija jo tietää ennestään.

Yksityistä valvontamaksua ei kannata maksaa. Kuten blogikin toteaa, maksun maksaminen on täysin vapaaehtoista.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, muutama valvontafirma meuhkaa "oikeusvoitoillaan" vaikka kyse on yksipuolisista saatavista joita vastaaja ei ole kiistänyt. Ei siinä oikeudella ole mahdollisuuksia muuta kuin määrätä maksettavaksi.

Yksikään maksu jonka autoilija kiistää sillä perusteella että ei ole ollut kuljettaja, ei ole oikeudessa mennyt läpi eikä tule menemään.

Älkää maksako!

Anonyymi kirjoitti...

PP Pysäköinninvalvonta meni aputoiminimellään ParkPatrol konkkaan ja Mustonen perusti tilalle ParkPatrol Finland yhtiön. Ensimmäisen maksuja perittiin kuitenkin uuden nimellä vaikka ne olivat täysin eri yhtiön saatavia.

Onko kukaan tehnyt tästä rikosilmoitusta?

Anonyymi kirjoitti...

En yhtään ihmettele että puistopartio meni konkkaan. Kun katsoo kuinka epäpätevää sen sen yrityksen johtaminen oli, on yleensä ihme että säily hengissä tännekään asti. En jää kaipaamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Voi vittu. En tiennytkään että se on konkassa? Nyt on varmaan sitten turha odottaa haastetta maksamattomista laskuista oikeuteen.

Onneksi on vielä pari laskua Q-Parkilta ja ParkkiPatelta, vaikka pahasti näyttää siltä että niistä kumpikaan lähde maksujaan perimään oikeudessa.

Pelkkää pelleilyä.

Anonyymi kirjoitti...

Itse asiassa mulle yksityisen pysäköintilafkan kyltit on kuin pysäköintilupataulu. Sinne voi rauhassa jättää auton vaikka poikittain, niil maksupapereilla saa mökillä savusaunaan sytytettyä helposti tulen. Muuhun sillä paperisaasteella ei ole käyttöä, sama niille muutamalle kälyselle perintäkirjeelle.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä onkin moottoripyöräpojat perimässä maksuja. Siinä menee polvilumpiot jos ei maksa.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä onkin moottoripyöräpojat perimässä maksuja. Siinä menee polvilumpiot jos ei maksa.

Onhan noita homoliivejä ennenkin ammuttu.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, homostelevat liivipojut saa tulla vinkumaan koska tahansa. Palaavat takaisin nenä kipeänä nopeammin kuin tulivat.

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen jättänyt auton aina yksityisen parkkifirman valvomalle paikalle, niiden maksujen maksamatta jättämisestä kun ei seuraa mitään seuraamuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on oikein hyvä sivusto, toivottavasti tänne tulee infoa Lauri Mustosen uusimmista firmoista ja toiminnoista, niin osaa kansa varautua, tämän miehen tekosiin.

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen jättänyt auton aina yksityisen parkkifirman valvomalle paikalle, niiden maksujen maksamatta jättämisestä kun ei seuraa mitään seuraamuksia.

Kyllä. Silloin kuin alueella on yksityisen firman valvontakyltit niin auton voi jättää aika vapaasti mihin tahansa. Niillä maksuilla voi pyyhkiä persettä.

Kunnallisen pysäköinninvalvonnan ollessa kyseessä en viitsi virhemaksua ottaa kun se on ulosottokelpoinen jokatapauksessa.

Jos olisin kiinteistön omistajan pyytäisin valvonnan kunnalliselta toimijalta. Niiden valvonnalla on sentään jotain merkitystä vielä.

Anonyymi kirjoitti...

"Jos olisin kiinteistön omistajan pyytäisin valvonnan kunnalliselta toimijalta. Niiden valvonnalla on sentään jotain merkitystä vielä"

Ongelma vaan on että kunnalliset valvojat eivät ole yhtä aktiivisia kuin mitä kiinteistönomistajat toivoisivat. On harvinaista että kunnallinen valvoja tulee paikalle juuri siltä seisomalta & jos väärinpysäköijä ehtii siirtää autoaan on myöhäistä kirjoittaa virhemaksu.

Anonyymi kirjoitti...

Ajatelkaa: kaikki tämä olisi jäänyt tapahtumatta, mikäli KKO olisi aikanaan ymmärtänyt viheltää pelin poikki.

Anonyymi kirjoitti...

Missä viipyy yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva laki? Eikö sen pitänyt astua voimaan jo vuosi sitten? Uskomatonta että tämän pelleilyn on annettu jatkua näin kauan.

Neljä yksityistä maksamatta kirjoitti...

Ongelma vaan on että kunnalliset valvojat eivät ole yhtä aktiivisia kuin mitä kiinteistönomistajat toivoisivat. On harvinaista että kunnallinen valvoja tulee paikalle juuri siltä seisomalta & jos väärinpysäköijä ehtii siirtää autoaan on myöhäistä kirjoittaa virhemaksu.

Saattaa olla näinkin, mutta mitä hyöytä on yksityisen toimijan kirjoittaa maksua kun kyllä tämän jauhamisen jälkeen on melkein jokaiselle selvää että yksityistä valvontamaksua ei tarvitse maksaa.

Uskallan veikata että tällä hetkellä tilanne on se että yksityisen valvojan kyltit piha-alueella vain yllyttää pysäköimään yhään enemmän väärin koska mitään seurauksia ei ole. Riittää kun kiistää olleensa kuljettaja ja sen jälkeen tyhjänpäiväiset uhkaukset perimisestä voi heittää roskikseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hehe

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288673749184.html

Parkkiintunut kirjoitti...

Taloyhtiöni päätyi vuosi sitten ottamaan yksityisen "vahtimaan" parkkialuettamme. Pakko firman kunniaksi sanoa, että vieraspaikat eivät enää ole kroonisen täynnä.

Kuitenkin myös asukkaat velvoitettiin pitämään lupalappuja autoissa omilla vuokrapaikoillaan. (Tätä tosin ei lue vuokrasopimuksessa.) Tästä olenkin kehittänyt itselleni pienen harrastuksen. Tuppaan unohtamaan ko. lapun laittamisen, toisinaan mukana on myös tarkoituksellisuutta. Tuulilasia on koristanut keltainen rahankeräyskirje jo yhdeksän kertaa. Yhtä monta kertaa olen käynyt heidän kanssaan kirjeenvaihtoa aiheesta. (Yhtä monta kertaa olen myös pitänyt kukkaron nyörini kiinni, ja niin aion tehdä vastakin.)

Vastaan heille sähköisesti ja käsken heidän käyttää kotiosoitettani kirjeenvaihtoon. Tällä on työllistävä vaikutus! Lisäksi on varsin viihteellistä lukea heidän uhkavaatimuksiaan. Valitettavasti he eivät käytä viestinnässään samaa mielikuvituksellisuutta kuin minä, vaan tyytyvät samoihin vakiokirjeisiin.

Huomasin tänään suuren yhtäläisyyden heidän ja nigerialaisten välillä: kumpienkin kanssa olen käynyt kirjeenvaihtoa, kummatkin ovat toivoneet saavansa minulta rahaa, ja kummatkin ovat joutuneet tyytymään hienovaraiseen vinoiluun.

Mitä useampi heidän kanssaan antautuu mahdollisimman pitkään kirjeenvaihtoon, sitä enemmän se työllistää heitä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuitenkin myös asukkaat velvoitettiin pitämään lupalappuja autoissa omilla vuokrapaikoillaan. (Tätä tosin ei lue vuokrasopimuksessa.)

Tyypillinen ongelma. Taloyhtiö hankkii ulkopuolisen pellefirman vahtimaan pysäköintialuetta mutta ei vaivaudu uusimaan vuokrausopimuksia. Ei se nimittäin tämä maailma niin toimi että taloyhtiö yksipuolisesti muuttaa parkkipaikkojen vuokrasopimusehtoja.

Jos taloyhtiö tai parkkiyhtiö ottaa valvonnan ulkopuoliselta firmalta ja tämänaltaisen valvonnan edellytyksenä olevan lupalapun pitämisestä tulilasissa ei ole sovittu alkuperäisissä vuokraehdoissa niin persilleen on mennyt.

Valitettavasti suuri osa taloyhtiöiden hallituksista näitä päätöksiä tehdessään ei tunne sopimusoikeudellisia perusasioita.

Parkkiintunut kirjoitti...

Viimeisimmässä "luvattomassa pysäköinnissä" en ollut itse kuljettaja, ja olen tämän heille kertonut pariinkin otteeseen (ja korostanut, että en ole tehnyt heidän kanssaan sopimuksia, vaikka auto minun onkin) mutta firma uhkailee silti, että jos ei kuljettajaa löydy, niin minä olen maksumies. (Ja ei pelkoa, en edelleenkään aio heille maksaa.)

Sitä rupesin miettimään, että missä menee raja, milloin kyseessä on petoksen yritys. Käsittääkseni ainakin firmoihin lähetetyt valelaskut täyttävät tämän määritelmän.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on kysymys liittyen noihin taloyhtiöiden palkkaamiin yksityisiin parkkifirmoihin. Meillä siis on taloyhtiö hankkinut Q-parkin valvomaan pysäköintiä taloyhtiön parkkipaikalla. Vuokrasopimus on uusittu niin, että vuokrasopimuksessa mainitaan että pysäköintifirma voi kirjoittaa "maksun" jos on luvattomasti pysäköity.

Niinpä sitten eräänä päivänä sain tälläisen virhemaksun tuulilasiini kun lappua ei kuulemma ikkunassa ollut. Reklamoin asiasta ja sanoin että kyllä se siellä autossa on ja että en maksa. Pyysin lähettämään kaikki kuvat autostani. He olivat sopivasti ottaneet kuvia kaikista kulmista missä pysäköintilupaani ei näkynyt. Otin sitten kuvan pysäköintilupani sijoituspaikasta ja lähetin sen heille. Taas tuli standardi pdf-vastaus heiltä.

No tästä sitten seuraavaan. Muutamaa päivää myöhemmin ikkunaan tuli TAAS uusi lappu. En tiedä oliko lappu esillä vai ei koska en autoa ollut itse ajanut edellisen "virhemaksun" jälkeen. En ole tästä vielä jaksanut reklamoida kun ajattelin että odotan maksumuistutusta koska en sitä keltaista lappua koskaan käsiini sanut. (Autoni oli siis lainassa meillä bunkanneella vaihto-oppilaalla ja hän italialaisella mielenlaadulla sitten päätti repiä ja heittää lapun helvettiin..)

Nyt sitten tänään tuli Svea perinnältä maksumuistutus, uhkailevat perinnällä ja diipadaapa lääpälöö. En ole maksamassa. Minua kiinnostaa kuitenkin, että koska meillä vuokrasopimuksessa on tuo Q-park mainittu olenko jotenkin "enemmän" velvollinen noita maksuja maksamaan, vaikka maksankin vuokraa autopaikastani kuukausittain ihan toiselle lafkalle?¨

Niin ja toisen lapun reklamaation varmaan kannattaa ihan kirjoittaa, että en ole autoani ensimmäisen lapun jälkeen ajanut?

Anonyymi kirjoitti...

Vuokrasopimus on uusittu niin, että vuokrasopimuksessa mainitaan että pysäköintifirma voi kirjoittaa "maksun" jos on luvattomasti pysäköity.

Tässä on jo itsessään dilemma. Jos sinulla on vuokrasopimus paikasta niin silloinhan et ole voinut pysäköidä luvatta. Jos taas pysäköit luvatta eli sinulla ei ole vuokrasopimusta et myöskään ole sitoutunut vuokrasopimuksen ehtoihin.

Oleellista olisi tarkistaa mitä tarkalleen sanotaan uudistetuissa vuokraehdoissa? Sanotaanko että paikan vuokrannut on vastuussa maksuista vain todetaanko vain että valvonta on yksityisellä yrityksellä ja lupalappu pitää olla esillä?

Jos vuokrasopimuksessa lukee että paikan vuokraaja vastaa maksusta olet heikoilla. Tosin en usko että näin lukee, koska paikan vuokraaja ei voi olla vastuussa jos paikallesi pysäköi esimerkiksi naapurin auto tai jonkun vieraan auto.

Todennäköisintä on siis että maksua peritään ajoneuvon kuljettajalta ja kuten jo tiedämme, todistusvastuu kuljettajasta on Q-Parkilla.

He olivat sopivasti ottaneet kuvia kaikista kulmista missä pysäköintilupaani ei näkynyt.

Hyvin tyypillistä Q-Parkille. He rahastavat kaikin keinoin eli myös pyrkivät järjestämään todistusaineiston eli kuvat siten että lupalappu ei näy. Ei ole ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu. Syy on se että koko toiminta ei ole rehellisellä pohjalla ja valvojien tulot perustuvat kirjoitettujen maksumääräysten määrään.

Nyt sitten tänään tuli Svea perinnältä maksumuistutus, uhkailevat perinnällä ja diipadaapa lääpälöö. En ole maksamassa.

Juuri näin. Auton omistajuus tai parkkipaikan vuokrasopimus ei tee sinusta maksuvelvollista. Ainoastaan ajoneuvon kuljettaja voi olla maksuvelvollinen jos Q-Park pystyy todistamaan kuka ajoneuvoa on ajanut.

Sitäpaitsi, en usko että oikeudessa hyväksyttäisiin edes sitä että todistettavasti vuokrasopimuksen haltija autonsa pysäköidessään mutta lupalapun unohtaessaan olisi velvollinen maksamaan luvattomasta pysäköinnistä. Pysäköinti ei ole luvaton koska on olemassa vuokrasopimus ja toiseksi vuokrasopimuksen olemassa ollessa lupalapun unohtamisesta ei ole aiheutunut vahinkoa jolla luvattoman pysäköinnin maksun voisi oikeudessa perustella.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä loppu taloyhtiössä "sakottaminen" kun yksikään valvontafirman henkilökuntaan kuuluva ei uskalla tulla enään sakottamaan.

Sovittiin miesten kesken saunaillassa sakinhivutuksesta. Kolme kertaa läiskittiin oikein kunnolla turpaan tätä 30-40 miestä joka jakeli valvontayhtiön lappuja.

Niin, poliisi tutkii asiaa mutta kukaan ei ole nähnyt mitään eikä kuullut mitään. Valvontayhtiö on tehnyt asiasta rikosilmoituksen mutta se ei tule etenemään mihinkään.

Sakotus loppui siihen. Uskallan kehoittamaan kaikkia samaan toimintaan. Laiton sakottaminen loppuu vasta väkivallalla. Siihen meillä on oikeus ja velvollisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, juuri näin. Muistan kun neljä vuotta sitten kiskaisin Tampereella yhtä pentua turpaan kun kirjoitti lappua tuulilasiin. Uhkasin ajaa päältä jos tulee vielä lähellekin autoani. Hyvin tehosi! Poliisi kävi kyselemässä että mitä olen sanonut tai tehnyt. Kielsin kaiken. Sana vastaan sana. Siihen jäi. Mä olen samaa miltä edellisen kanssa, jatkuvasta riitelystä on aika siirtyä tekoihin. Väkivalta lopettaa vittuilun sano jo vanha sanontakin.

Anonyymi kirjoitti...

Oleellista olisi tarkistaa mitä tarkalleen sanotaan uudistetuissa vuokraehdoissa? Sanotaanko että paikan vuokrannut on vastuussa maksuista vain todetaanko vain että valvonta on yksityisellä yrityksellä ja lupalappu pitää olla esillä?

Jos vuokrasopimuksessa lukee että paikan vuokraaja vastaa maksusta olet heikoilla. Tosin en usko että näin lukee, koska paikan vuokraaja ei voi olla vastuussa jos paikallesi pysäköi esimerkiksi naapurin auto tai jonkun vieraan auto.


Vuokrasopimuksessa lukee, että pysäköintifirmalla on oikeus kirjoittaa maksu, maksamisesta ei kyllä mainita mitenkään. Muutenkin se on päin persiitä kirjoitettu, sopparissa lukee, että lupalapun tulee olla autossa näkyvällä paikalla autossa tuulilasin sisäpuolella (eli siis käytännössä vaikka takapenkillä josta se näkyy helposti ulos, kunhan vain on tuulilasin sisäpuolella..)

Raivostuttaa tämä kusetus ja uhkailu mitä kyseiseltä firmalta kuulee. Taloyhtiön muitakin ihmisiä näyttää vituttavan kun joku on spray-maalannut mustaksi kaikki taloyhtiön Q-park tunnukset..

Anonyymi kirjoitti...

Parkpatrolin nettisivut ovat kadonneet

http://www.parkpatrol.fi/

... tai ei sittenkään ... netti ei ikinä unohda idootteja ... :)

http://www.parkpatrol.fi

Anonyymi kirjoitti...

Off-topic: Sain parkkisakon Tukholmassa. En tiedä oliko maksu yksityinen vai kaupungin kirjoittama. Meneekö tuo maksuun/perintään jos asun Suomessa?

Anonyymi kirjoitti...

Väkivaltaa en kannata missään nimessä ja hieman ihmettelen että mikäli olette taloyhtiön saunaillassa moista päättäneet, niin miksi ette ole vaikuttaneet taloyhtiön yhtiökokouksessa? Tai miksi muilutuksen kohteeksi on valittu ainoastaan parkkipirkkofirma? Miksei taloyhtiön hallitus? Eihän nämä päätökset mistään ulkopuolelta tule. Eikä ainakaan meidän taloyhtiössä mitään tunkua hallitukseen ole ollut enemmänkin pitää määrätä ihmisiä. Eli sinne vaan porukalla ja irtisanomaan sopimusta.

Anonyymi kirjoitti...

> enemmänkin pitää määrätä ihmisiä

Ketään ei voi määrä talohallitukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Väkivaltaa en kannata missään nimessä

Älä nyt vain sano että väkivalta ei koskaan ole ratkaisu. Se on paskapuhetta. Valitettavasti koittaa hetkiä jolloin asioita ei voi ratkaista kuin väkivallalla. Se on täysin hyväksyttävää, myös yhteiskunta tekee näin antamalla oikeuden käyttää voimakeinoja (lue väkivaltaa).

Anonyymi kirjoitti...

Tarkennan vielä että kun puhun yhteiskunnasta tarkoitan tietysti viranomaisia jolle on annettu oikeus käyttää väkivaltaa, kauniimmalla nimituksellä voimakeinoja.

Päällisin puolin jos filosofisesti tätä ajatellaan ennen kuin joku vetää herneen pieneen nenäänsä, kun keskustelun vaihtoehdot on käyty läpi eikä toinen osapuoli enää halua edes kuunnella, jää jäljelle väkivalta, tai voimakeinot, kuinka vain haluat sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Parkkikontrolli mainostaa tekevänsä kiinteää yhteistyötä konkkaan menneen parkpatrolin kanssa...heh heh..

Anonyymi kirjoitti...

ParkPatrol konkurssissa. Saa sitten ambulanssit suorittaa vapaasti kriittisiä elvytys- ja pelastustehtäviään ParkPatrolin niitä häiritsemättä ja sakottamatta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitit varmaan 1\3 osaa on saatavia, aina pitää yrittää laittaa omiaan. Pari patroll kaatui verovelkoihin. No ei tämä sivuston luotettavuus ole Wc paperia korkeampi.