Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa! |
perjantaina, huhtikuuta 12, 2013
Q&A - Voiko taloyhtiö pakottaa hankkimaan parvekelasit?
”Asun Rovaniemellä omistusasunnossa. Meillä on taloyhtiössä muutamia parvekkeita joilla ei ole parvekelasitusta. Nyt taloyhtiö aikoo päättää, tai ainakin niin on yhtiökokouksen esityslistalla, että äänestetään parvekelasien hankinnasta niihin parvekkeille joilla lasitusta ei ole. Jokainen jolla lasitusta ei ole maksaisi oman lasituksensa. Kustannus olisi minullakin n. 2500 euroa mikä on yksinhuoltajalle täysin mahdoton ajatus vaikka kustannus laitettaisiin vastikkeeseen ja jaettaisiin parille vuodelle. Hyvä kun pystyn nykyistä vastiketta maksamaan. Talohallituksen puheenjohtajana on suoraan sanottuna eläkkeellä oleva vanha natsi joka määrää itsevaltiaana ja kukaan asukkaista ei uskalla vastustaa. Hän juoksee mm. asunnoissa tekemässä ”tarkistuksia” ihan yllättäen soittaa ovikelloa ja haluaa tarkistaa jotain jne. Hän sanoi minulle että on selvittänyt asioita ja taloyhtiö voi kuulemma hankkia lasituksen parvekkeelle minulta kysymättä koska se pienentää taloyhtiön kustannuksia mm. parvekekorjauksia ja lämmityskuluja jne. Lisäksi hän vetosi johonkin 35 pykälään joka takaa heille oikeuden tehdä näin. Jos lasitusta ei hankita niin olen kuulemma vastuussa parvekkeelle vedestä ja lumesta syntyvistä vahingoista josta voi tulla kuulemma jopa kymmenien tuhansien eurojen kustannukset minulle. Voitko pikaisesti neuvoa miten tässä menetellään? Voiko taloyhtiö todella pakottaa ostamaan parvekelasit omalla kustannuksella?”
Taloyhtiö ei voi pakottaa sinua ottamaan parvekelaseja omalla kustannuksella. Yhtiökokouksessa tai talohallituksessa tehty päätös jossa parvekelasit hankitaan vain niille parvekkeille joilla lasitusta ei ole ja hankintakustannus osoitettaisiin ainoastaan niille joille lasituksen asennus tehdään, ei ole mahdollinen. Tällainen päätös on asunto-osakeyhtiölain vastainen ja suoraan mitätön. Tällainen päätös ei sido sinua.
Taloyhtiö voi tehdä yhteishankinnan parvekelaseista jolloin siihen osallistuu kaikki halukkaat osakkaat joilla parvekelasia ei ole. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja lasituksen hankinnan ja asennuksen kustannukset maksaa jokainen osakas joka yhteishankintaan osallistuu.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiön kustannukset tulee jakaa kaikkien osakkaiden kesken. Yhtiöjärjestyksessä voi olla lisäksi määräys kustannusten jakamisesta osakkaille hallinnassa olevan asunnon neliömäärän mukaisesti.
Taloyhtiö voi pakottaa parvekelasituksen jokaiselle parvekkeelle jolla lasitusta ei ole enemmistöpäätöksellä, jos hankinnasta aiheutuneet kustannukset jaetaan kaikkien osakkaiden kesken, myös niiden joilla parvekelasit ennestään ovat. Vuoden 2010 asunto-osakeyhtiölain uudistuksen myötä niillä osakkailla joilla on lasitus ennestään on oikeus hyvitykseen. Näiden osakkaiden kustannusosuuteen hyvitetään olemassa olevien parvekelasien hankintahinta ikävähennys huomioiden. Käytännössä hyvitys on hyvin pieni ellei lasitusta ole hankittu korkeintaan muutamaa vuotta aikaisemmin. Uskoisin, että tositilanteessa tällainen päätös ei mene yhtiökokouksessa äänestyksessä läpi, koska tuskin kukaan muu osakas enemmistöstä joilla lasitus on, haluaa osallistua muiden lasituksen hankintaan.
Kustannusten jakaminen kaikkien kesken on kuitenkin ainoa tapa ”pakottaa” lasitus parvekkeille. Muutoin kyse on täysin vapaaehtoisuudesta.
Hallituksen puheenjohtaja viittaa todennäköisesti asunto-osakeyhtiölain (AYOL 6 LUKU 35§.5) pykälään jonka mukaisesti
” Yhtiökokous päättää 26 §:ssä tarkoitetulla enemmistöllä siitä, että tiettyihin osakehuoneistoihin kohdistuvaa vain näille huoneistoille etua tuottavaa uudistusta varten ei peritä vastiketta muilta osakkeenomistajilta. Lisäksi päätökseen vaaditaan enemmistö niiden osakkeenomistajien annetuista äänistä, joiden osakehuoneistoihin uudistus liittyy.”
Tämä ei kuitenkaan sovellu parvekelasien hankintaan. Parvekelasien hankinnassa kyse on perusparannuksesta eikä lain tarkoittamasta uudistuksesta. Sen lisäksi parvekelasituksen tuoma hyöty ei pykälän edellyttämällä tavalla kohdistu ainoastaan näihin huoneistoihin, vaan toisi hyötyä nimenomaan taloyhtiölle, kuten puheenjohtaja oli sinulle perustellut.
Hallituksen puheenjohtajan uhkailut parvekkeelle syntyvien vaurioiden kustannusten maksattamisesta eivät ole perusteltuja ja käytännössä tyhjää puhetta. Asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiö vastaa parvekkeiden kunnossapidosta vaikka parveke olisikin osakkaan yksityiskäytössä. Osakkaalla on huolellisuusvelvoite parvekkeen hoidossa. Huolellisuusvelvoite tarkoittaa käytännössä parvekkeen puhtaana pitämistä, esim. lumien poistamista sekä kaikkien havaittavien vaurioiden tai ongelmien ilmoittamista taloyhtiölle. Huolellisuusvelvoitetta ei rikota sillä että sinulla ei ole parvekelaseja tai sillä, että et suostu niitä asentamaan.
Asunnot ovat tiukasti kotirauhan suojaamia alueita. Talohallituksen puheenjohtajalla ei ole oikeutta tulla yllättäen asuntoon tekemään mitään tarkistuksia. Jos taloyhtiöllä on perusteltu syy päästä asuntoon, tarpeesta tulee ilmoittaa etukäteen kirjallisesti ja ajankohdaksi sovitaan asukkaalle sopiva ajankohta.
Yhteenveto
Ilmoita taloyhtiölle että et osallistu esitetyn kaltaiseen parvekelasien hankintaan. Ainoa keinoa pakottaa parvekelasit parvekkeelle on tehdä päätös jossa myös kustannukset jaetaan kaikkien osakkaiden kesken ja niillä osakkailla jolla lasitus on ennestään on oikeus hyvitykseen olemassa olevista parvekelaseista ikävähennys huomioiden. Jos taloyhtiö kuitenkin tekee päätöksen hankkia lasituksen parvekkeellesi sinun kustannuksella voit ilmoittaa että päätös on asunto-osakeyhtiö lain vastainen, mitätön, eikä sido sinua. Koska päätös on mitätön sitä ei välttämättä tarvitse edes moittia käräjäoikeudessa. Mikäli parvekelasit todella tilataan sinulla on oikeus estää niiden asennus parvekkeelle. Lasituksen hankinnasta aiheutuvia kustannuksia ei tule maksaa. Taloyhtiö voi myöhemmin pistää maksut perintään, mutta silloin ilmoitat että maksut perustuvat lainvastaiseen päätökseen joka ei sido sinua. Jos taloyhtiö vie maksamattoman laskun oikeuteen se häviää varmasti, koska voit osoittaa kustannusten syntyneen lainvastaisen päätöksen seurauksena.
Muista pyytää pöytäkirja taloyhtiön päätöksestä.
Jos haluat pelata varman päälle, voi tehdä haastehakemuksen käräjäoikeuteen taloyhtiötä vastaan jossa vaadit oikeutta vahvistamaan yhtiökokouksessa tehty päätös asunto-osakeyhtiölain vastaiseksi ja mitättömäksi. Yksinkertaisen haasteen tekeminen onnistuu yksityishenkilöltäkin.
oikeusjakohtuus.blogspot.com
Lue myös:
Oikeus päästä asuntooni
Haitallista melua
Kotirauhan suojaa rikotaan räikeästi opiskeluasunnoissa
Taloyhtiö ei voi pakottaa sinua ottamaan parvekelaseja omalla kustannuksella. Yhtiökokouksessa tai talohallituksessa tehty päätös jossa parvekelasit hankitaan vain niille parvekkeille joilla lasitusta ei ole ja hankintakustannus osoitettaisiin ainoastaan niille joille lasituksen asennus tehdään, ei ole mahdollinen. Tällainen päätös on asunto-osakeyhtiölain vastainen ja suoraan mitätön. Tällainen päätös ei sido sinua.
Taloyhtiö voi tehdä yhteishankinnan parvekelaseista jolloin siihen osallistuu kaikki halukkaat osakkaat joilla parvekelasia ei ole. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja lasituksen hankinnan ja asennuksen kustannukset maksaa jokainen osakas joka yhteishankintaan osallistuu.
Asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiön kustannukset tulee jakaa kaikkien osakkaiden kesken. Yhtiöjärjestyksessä voi olla lisäksi määräys kustannusten jakamisesta osakkaille hallinnassa olevan asunnon neliömäärän mukaisesti.
Taloyhtiö voi pakottaa parvekelasituksen jokaiselle parvekkeelle jolla lasitusta ei ole enemmistöpäätöksellä, jos hankinnasta aiheutuneet kustannukset jaetaan kaikkien osakkaiden kesken, myös niiden joilla parvekelasit ennestään ovat. Vuoden 2010 asunto-osakeyhtiölain uudistuksen myötä niillä osakkailla joilla on lasitus ennestään on oikeus hyvitykseen. Näiden osakkaiden kustannusosuuteen hyvitetään olemassa olevien parvekelasien hankintahinta ikävähennys huomioiden. Käytännössä hyvitys on hyvin pieni ellei lasitusta ole hankittu korkeintaan muutamaa vuotta aikaisemmin. Uskoisin, että tositilanteessa tällainen päätös ei mene yhtiökokouksessa äänestyksessä läpi, koska tuskin kukaan muu osakas enemmistöstä joilla lasitus on, haluaa osallistua muiden lasituksen hankintaan.
Kustannusten jakaminen kaikkien kesken on kuitenkin ainoa tapa ”pakottaa” lasitus parvekkeille. Muutoin kyse on täysin vapaaehtoisuudesta.
Hallituksen puheenjohtaja viittaa todennäköisesti asunto-osakeyhtiölain (AYOL 6 LUKU 35§.5) pykälään jonka mukaisesti
” Yhtiökokous päättää 26 §:ssä tarkoitetulla enemmistöllä siitä, että tiettyihin osakehuoneistoihin kohdistuvaa vain näille huoneistoille etua tuottavaa uudistusta varten ei peritä vastiketta muilta osakkeenomistajilta. Lisäksi päätökseen vaaditaan enemmistö niiden osakkeenomistajien annetuista äänistä, joiden osakehuoneistoihin uudistus liittyy.”
Tämä ei kuitenkaan sovellu parvekelasien hankintaan. Parvekelasien hankinnassa kyse on perusparannuksesta eikä lain tarkoittamasta uudistuksesta. Sen lisäksi parvekelasituksen tuoma hyöty ei pykälän edellyttämällä tavalla kohdistu ainoastaan näihin huoneistoihin, vaan toisi hyötyä nimenomaan taloyhtiölle, kuten puheenjohtaja oli sinulle perustellut.
Hallituksen puheenjohtajan uhkailut parvekkeelle syntyvien vaurioiden kustannusten maksattamisesta eivät ole perusteltuja ja käytännössä tyhjää puhetta. Asunto-osakeyhtiölain mukaan taloyhtiö vastaa parvekkeiden kunnossapidosta vaikka parveke olisikin osakkaan yksityiskäytössä. Osakkaalla on huolellisuusvelvoite parvekkeen hoidossa. Huolellisuusvelvoite tarkoittaa käytännössä parvekkeen puhtaana pitämistä, esim. lumien poistamista sekä kaikkien havaittavien vaurioiden tai ongelmien ilmoittamista taloyhtiölle. Huolellisuusvelvoitetta ei rikota sillä että sinulla ei ole parvekelaseja tai sillä, että et suostu niitä asentamaan.
Asunnot ovat tiukasti kotirauhan suojaamia alueita. Talohallituksen puheenjohtajalla ei ole oikeutta tulla yllättäen asuntoon tekemään mitään tarkistuksia. Jos taloyhtiöllä on perusteltu syy päästä asuntoon, tarpeesta tulee ilmoittaa etukäteen kirjallisesti ja ajankohdaksi sovitaan asukkaalle sopiva ajankohta.
Yhteenveto
Ilmoita taloyhtiölle että et osallistu esitetyn kaltaiseen parvekelasien hankintaan. Ainoa keinoa pakottaa parvekelasit parvekkeelle on tehdä päätös jossa myös kustannukset jaetaan kaikkien osakkaiden kesken ja niillä osakkailla jolla lasitus on ennestään on oikeus hyvitykseen olemassa olevista parvekelaseista ikävähennys huomioiden. Jos taloyhtiö kuitenkin tekee päätöksen hankkia lasituksen parvekkeellesi sinun kustannuksella voit ilmoittaa että päätös on asunto-osakeyhtiö lain vastainen, mitätön, eikä sido sinua. Koska päätös on mitätön sitä ei välttämättä tarvitse edes moittia käräjäoikeudessa. Mikäli parvekelasit todella tilataan sinulla on oikeus estää niiden asennus parvekkeelle. Lasituksen hankinnasta aiheutuvia kustannuksia ei tule maksaa. Taloyhtiö voi myöhemmin pistää maksut perintään, mutta silloin ilmoitat että maksut perustuvat lainvastaiseen päätökseen joka ei sido sinua. Jos taloyhtiö vie maksamattoman laskun oikeuteen se häviää varmasti, koska voit osoittaa kustannusten syntyneen lainvastaisen päätöksen seurauksena.
Muista pyytää pöytäkirja taloyhtiön päätöksestä.
Jos haluat pelata varman päälle, voi tehdä haastehakemuksen käräjäoikeuteen taloyhtiötä vastaan jossa vaadit oikeutta vahvistamaan yhtiökokouksessa tehty päätös asunto-osakeyhtiölain vastaiseksi ja mitättömäksi. Yksinkertaisen haasteen tekeminen onnistuu yksityishenkilöltäkin.
oikeusjakohtuus.blogspot.com
Lue myös:
Oikeus päästä asuntooni
Haitallista melua
Kotirauhan suojaa rikotaan räikeästi opiskeluasunnoissa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
42 kommenttia:
Suurin ongelma näissä riidoissa on se että talohallituksen puheenjohtajana toimii ihan tavallinen maallikko jolla oikeasti ei ole mitään käsitystä lainsäädännöstä.
Kyseessä on puhdas koiran virka, puheenjohtaja on eläkkeellä oleva henkilö jolla on sitten koko päivä aikaa leikkiä puheenjohtajaa. Sitten kun eläkkeellä ei ole muuta tekemistä elämällä niin luullaan voivan tehdä ihan mitä tahansa.
Täytyy kyllä ihmetellä että miltä planeetalta on ihminen joka luulee että taloyhtiö voi määrätä asukkaita tekemään remontteja tai perusparannuksia omalla kustannuksella?
Jos taloyhtö haluaa jotain teetättää, siitä päätetään yhdessä ja kustannukset jaetaan kaikkien kesken. Kuinka vaikea se on ymmärtää?
Voin vain arvata entisenä isännöitsijänä kuinka paljon suomen maassakin menee täysin lainvastaisia päätöksiä kokouksissa läpi kun kukaan ei uskalla vastustaa tai ei yksinkertaisesti tiedä ja luottaa talohallituksen sanaan.
Hän sanoi minulle että on selvittänyt asioita ja taloyhtiö voi kuulemma hankkia lasituksen parvekkeelle minulta kysymättä koska se pienentää taloyhtiön kustannuksia ...
Tuskin on selvittänyt ainakaan lakimieheltä jos tuollaista väittää.
Mitään tarkistuksia ei tarvitse kärsiä. Käsket ukon painua helvettiin jos tulee oven taakse "tarkistelemaan" tai soitat poliisit. Omaan kotiinsa ei mitään satunnaisia jamppoja tarvitse missään tapauksessa päästää, oli jonkun pilipaliseuran pj tai ei.
Sinun kannattaa myös videoida/nauhoittaa vaikka kännykällä tilanne, jossa estät taloyhtiön PJ:tä pääsemästä sisään kotiisi "tarkistamaan".
Muuten kyseessä on sana sanaa vastaan eikä tyypillinen taloyhtiönatsi kiihdyksissään aina välttämättä muista asioita aivan oikein.
Mun on vaikee uskoa että yhdessäkään hallituksessa voi olla niin idiootti jäsentä että luulee voivansa määräillä mitä yksittäinen osakas hankkii.
Olen ollut useamman vuosikymmenen talohallituksen puheenjohtajana. Laki on täysin epäonnistunut. Ei vähemmistöllä tai yksittäisellä osakkaalle saa olla mahdollisuutta kaataa tärkeitä koko taloyhtiötä hyödyttäviä hankkeita. Parvekelasit on tärkeä osa estämässä parvekelinjojen rapaantumista ja korjauksesta aiheutuvia kuluja. Taloyhtiöllä pitää olla oikeus määrätä osakkaalle lasitus parvekkeelle.
Jos vähemmistö rupeaa määräilemään mitä taloyhtiössä saa tehdä ja mitä ei, suomalainen asuntokanta rapistuu käsiin ja kustannukset karkaa pilviin. Tämä on fakta.
Meillä taloyhtiössä korjasi jokainen osakas omalla kustannuksellaan parveketta. Talohallitus ilmoitti ottavansa osakkeen haltuun jos omistaja ei korjauksia suorita. Taloyhtiö oli hankkinut remonttifirman jonka kanssa jokainen pystyi neuvottelemaan oman sopimuksensa.
Onko nyt niin että näin ei olisi saanut menetellä. Olisiko taloyhtiö voinut ottaa asunnon haltuun?
Jos se kerran on taloyhtiölle niin tärkeä asia, niin taloyhtiöhän sitten ilomielin maksaa myös viulut. Eikö niin?
Onkohan kukkaan koskaan tutkinut paljonko taloyhtiöissä Suomessa menee päätöksiä läpi lainvastaisesti kun osakkaat ei uskalla pitää puoliaan tai selvittää oikeuksiaan?
Meillä Joensuussa talohallituksen puheenjohtajana on vajaa 70 vuotias nainen joka tunkeutuu asuntoihin jopa ihmisten poissaollessa. Hänelle on useast sanottu asiasta, mutta hänellä on kuulemma vastuu taloyhtiöstä ja hän toimii yhtiön parhaaksi.
Viimeinen tikki oli kun 9 vuotias poikani jäi aamulla nukkumaan kun menni kouluun vasta kymmeneksi. Kettään muuta ei ollu kotona. Lapsi heräs siihen että ovi avautu ja tää hallituksen ämmä seiso eteisessä. Lapsi säikähti todella eikä ole sen jälkeen uskaltanu kotona olla yksinää.
Nyt taloyhtiössä on ilmiriita kun olemme ilmoittaneet hakevamme lähestymiskieltoa puheenjohtajalle. Hän sitte muuttakoon talosta pois. Siellä on pieni joukko muita eläkeiläisii jotka on ton ämmän pauloissa.
Oli myös ikävää kuinka talohallituksen ämmän uusi Passatti oli vedetty avaimella koko ympäri kunnon naarmu. En tiedä kuka teki, mutta meni oikeaan osoitteeseen.
Olen ollut useamman vuosikymmenen talohallituksen puheenjohtajana.
Todella sääliksi käy taloyhtiötäsi. Ymmärrätkö itsekkään Esko kommentistasi että sinulla ei ole alkeellisintakaan tietoa lainsääsännöstä tai kykyä toimia hallituksen puheenjohtajana.
Yritä hyvä lapsi ymmärtää että taloyhtiö ei voi pakottaa osakasta hankkimaan lasitusta omalla kustannuksellaan. Siitähän tästä on kysymys. Onneksi meillä on laki joka estää tämän ja estää sinun kaltaisten ihmiste toiminnan. Missä ajatusmaailmassa voit kuvitella että enemmistö voisi asettaa velvoitetta yksittäiselle osakkaalle?
Jos se taloyhtiölle on niin tärkeää se lasituksen hankkiminen, niin voihan taloyhtiö ne lasit hankkia, jokainen osallistuu hankintaan ja kaikki maksavat.
Mikä on ongelma?
Väitteet siitä että vähemmistö pysäyttää hankkeet on puhdasta paskaa. Taloyhtiö voi enemmistöllä päättää hankinnoista. Taloyhtiön hankintojen kustannukset jakaantuu kaikille, myös silloin kun taloyhtiön hankinta kohdistuu vain osaan osakkaista.
Meillä taloyhtiössä korjasi jokainen osakas omalla kustannuksellaan parveketta. Talohallitus ilmoitti ottavansa osakkeen haltuun jos omistaja ei korjauksia suorita. Taloyhtiö oli hankkinut remonttifirman jonka kanssa jokainen pystyi neuvottelemaan oman sopimuksensa.
Onko nyt niin että näin ei olisi saanut menetellä. Olisiko taloyhtiö voinut ottaa asunnon haltuun?
Parvekkeiden korjausvastuu on aina taloyhtiöllä. Taloyhtiö päättää korjauksista ja maksaa ne jakamalla kustannukset kaikille osakkaille.
Jos yksittäisellä osakkaalla on parveke remontin tarpeessa ei hänen sitä tarvitse maksaa. Taloyhtiön maksaa ja kustannukset jaetaan.
Heil Hitler mein Haus Vorsitzender des Vorstands !!
Siis mitä!!!??? Toissa vuonna meillä hankittiin enemmistöpäätöksellä lasit 13:lle parvekkeelle. Suurin osa ihmisistä joilla lasitusta ei ollut vastusti sitä, mutta sekä isännöitsijä että talohallitus väitti että näin voi tehdä. Jokainen maksoi lasituksensa itse. Eli tämä päätös oli laiton eikä olisi sitonut esimerkiksi minua.
Nyt tärkeä kysymys. Voinko jälkeenpäin hakea vahingonkorvausta taloyhtiöltä?
Noh, päätös on mitätön eikä se ole sitonut sinua ellet sitten suostunut siihen. Jos et ole suostunut ja parvekelasit on asennettu ja ne sinulta veloitetaan niin ei muuta kuin talohallitus pöydälle. Talohallituksen jäsenille yleensä myönnetään vastuuvapaus, mutta se ei tietenkään koske tilanteita joissa päätös on lainvastaisesti runnottu läpi ja aiheutettu vahinkoa osakkaalle. Talohallitus maksaa omasta pussistaan!
Olen toiminut talohallituksessa 6 vuotta ja sen jälkeen puheenjohtajana jo 8 vuotta.
On selvää että taloyhtiö ei voi pakottaa osakasta hankkimaan lasitusta omalla kustannuksellaan. Jos sellainen on pakko hankkia se tulee hankkia taloyhtiön hankintana ja kaikki osakkaat sen maksavat.
Aika monessa taloyhtiössä toimii täysin maallikko puheenjohtaja. Tällaiset ihmiset joilla ei ole käsitystä lainsäädännöstä voivat aiheuttaa vakavia vahinkoja yhtiölle sekä osakkaille. Jos päätöksiä ei osata tehdä lainmukaisesti on turha jälkeenpäin itkeä ilkeistä osakkaista jotka vaativat vahingonkorvauksia lainvastaisten päätösten aiheuttamista kustannuksista.
Kaikki päätökset taloyhtiössä eivät miellytä kaikkia, mutta päätökset on tehtävä lakia ja yhtiöjärjestystä noudattaen.
Jos talohallituksen jäsenillä ja erityisesti puheenjohtajalla ei ole tietämystä ja taitoa toimia tehtävässä niin silloin pitää osata erota.
Kiinteistöliitto tarjoaa käsittääkseni jonkintasoista koulutusta, jos taloyhtiö suostuu sen maksamaan.
Ei ole osakkaan eikä varsinkaan taloyhtiön etu jos hallituksessa toimii ihmisiä jotka oikeasti eivät ymmärrä mitä saa tehdä ja mitä voi tehdä.
Helsingissä eräässä isossa talonyhtiössä hankittiin julkisivuremontti halvimman tarjouksen tehneeltä remonttifirmalta, vaikka tästä tiedettiin että tämä tekee huonoa jälkeä ja korjauksia on jouduttu jälkikäteen paikkailemaan. Talonyhtiön puheenjohtaja ajoi läpi tämän firman sillä perusteella "että on pakko ottaa halvin". Perusteli vielä että on valtion virastossa töissä ja että kyllä hän tietää. Niin, valtion viranomainen joutuu noudattamaan hankintalakia mutta OY:n ei tarvitse. Mutta tottahan se on että suurin osa hallitusten jäsenistä on maallikkoja joilla ei ole tietoa lainsäädännöstä mutta sitä varten on isännöitsijä jolla _pitäisi_ olla tietotaito ja tämän pitäisi kertoa hallitukselle miten asioiden pitäisi mennä.
Käykääpä katsomassa tätä "30 vuotiskokemuksella" paistattelevaa talohallituksen puheenjohtaja Esko Kokkoa.
https://www.avoinministerio.fi/ideat/194-as-oy-laki-susi-jo-syhtyessaan
Nykyinen asunto-osakeyhtiölaki suosii asunnon vuokraajia ja keinottelijoita. Osakkeen omistajaa ei voida pakottaa, esim.parvekelasitusten laittoon, vaikka 100% olisi sen tehnyt omalla kustannuksella taloyhtiössä asuvista osakkeenomistajista. Kun tiedetään miten parvekelasitus säästää energiaa ja laitteineen suojaa parvekerakenteita, niin on väärin muita osakkeenomistajia kohtaan, että keinottelija ei kiinitä mitään huomiota, muuhun kuin nettotuloon omistamastaan vuokraosakkeesta. Taloyhtiön kunnosta hän ei piittaa vähääkään. Tämä As.Oy lain kohta olis pitänyt sisällyttää as.oy lakiin jo sen uudistuksen yhteydessä. Silloin, kun osakkeen(huoneiston)korjaus kohdistuu tasapuolisesti huoneistoon sen koosta ja osakemäärästä riippumatta, tulee yhtiöllä olla oikeus suoraan veloitukseen huoneistoon kohdistuvasta kunnostus toimenpiteestä. Sallipa sen huoneiston omistaja sitä tai ei, kun se päätös tehdään enemmistö päätöksellä yhtiökokousessa.
Tässä on täydellinen esimerkki henkilöstä jonka ei pitäisi toimia talohallituksen puheenjohtajana. Asiantuntemattomuus, tietämättömyys ja täydellinen väheksyntä yleisistä oikeusperiaatteista on suorastaan hengästyttävää. Toki hänellä on oikeus mielipiteensä, mutta jo mielipide kertoo sen, että jos hänen taloyhtiössään on yhtään fiksua porukkaa he vaihtavat kyseisen henkilön välittömästi puheenjohtajan paikalta.
Muutama kommentti.
Kun tiedetään miten parvekelasitus säästää energiaa ja laitteineen suojaa parvekerakenteita, niin on väärin muita osakkeenomistajia kohtaan, että keinottelija ei kiinitä mitään huomiota, muuhun kuin nettotuloon omistamastaan vuokraosakkeesta. Taloyhtiön kunnosta hän ei piittaa vähääkään.
Jos tämä on näin tärkeää taloyhtiölle niin taloyhtiö voi hankituttaa lasituksen parvekkeelle vastoin osakkaan tahtoa enemmistöpäätöksellä. Kun yhtiö tekee hankinnan, kustannukset jaetaan kaikille osakkaille. Vuonna 2010 voimaan tullut laki paransi muiden osakkaiden asemaa sallimalla heille hyvityksen aikaisemmasta hankkeestaan. Ihan kuten blogisti artikkelissaan kertoo.
On turha itkeä että osakas on tässä ongelma. Osakas ei ole ongelma. Ongelma näyttää olevan talohallituksen puheenjohtaja.
Parvekkeiden kunnossapito kuuluu taloyhtiön vastuulle eikä yksittäiselle osakkaalle. Sillä ei ole mitään merkitystä jos joku osakas on hankkinut omalla kustannuksellaan lasituksen aikaisemmin. Se on jokaisen oma valinta. Ehkä taloyhtiön olisi alunperin ennen kuin kukaan lähti lasitusta hankkimaan tehdä enemmistöllä hankinta päätös kaikkien parvekkeiden lasituksen hankkimisesta.
Se mikä tässä mielipiteessä on todella härskiä ja ajattalematonta on ajatusmalli siitä, että hänen mielestä enemmistöllä pitäisi olla oikeus määrä osakkaita omalla kustannuksella tekemään perusparannuksia ja että enemmistö talohallituksessa voisi taloyhtiön kustannukset jakaa vain osalle osakkaista.
Voin kuvitella että iso putkistoremonttikin on varmaan kyseisen puheenjohtajan mielestä ihan ok, että enemmistö päättää että osa osakkaista ei maksa mitään ja osa maksaa kaiken. Koska siihenhän tuo ajatusmalli johtaa.
Olkaamme siis onnellisia siitä että lainsäätäjä on tilkinnyt tämän porsaanreijän ja estää taloyhtiössä päätökset joilla aiheutetaan vahinkoa yksittäisille osakkaille.
No ei voi kuin ihmetellä!!
Jos laki mahdollistaisi taloyhtiössä enemmistön äänestyksellä pakottaa yksittäiset tai yksittäinen osakas perusparannuksiin omalla kustannuksellaan niin siinähän vasta olisi oiva ase talohallitukselle taloyhtiön sisäisten konfliktien ratkaisemisessa.
Kun ei joku osakas miellytä niin enemmistö ajaa osakkaalle kustannuksia toisensa jälkeen kunnes osakas ei pysty niitä maksamaan tai lähtee asunnosta pois. Tuollainen laki olisi oivallinen juuri näille talohallituksen natseille mistä kuulee nettipalstoilla.
Ei hyvää päivää!
Silloin, kun osakkeen(huoneiston)korjaus kohdistuu tasapuolisesti huoneistoon sen koosta ja osakemäärästä riippumatta, tulee yhtiöllä olla oikeus suoraan veloitukseen huoneistoon kohdistuvasta kunnostus toimenpiteestä. Sallipa sen huoneiston omistaja sitä tai ei, kun se päätös tehdään enemmistö päätöksellä yhtiökokousessa.
Ei ole tämä "hallituksen puheenjohtaja" ihan viisammaista päästä. Kysehän ei ole mistään muusta kuin siitä että hänellä todennäköisesti itsellään on omalla kustanuksella hankitut parvekelasit ja yllättäen kun on kyse hänen omista rahoistaan hän ei haluakaan toimia taloyhtiön hyödyksi. Niin kauan kuin kyse on muiden osakkaiden rahoista on hänenkin mielestään kyse taloyhtiön hyödystä.
Näitä ihmisiä meillä on ollut vuosisatoja joille yhteinen hyvä ei merkitse mitään, vaan joille oman edun suojelu ylittää väitteistä huolimatta yhteisen edun.
Taloyhtiö voi ne parvekelasit sinne parvekkeille yhtiön edun nimissä asennuttaa riippumatta siitä halusiko osakas tai vuokra-asunnon omistaja sitä.
Miksi talohallituksen puheenjohtaja sitten itkee asiasta? Siksi, että hän ei halua maksaa uudistuksista vaan haluaa pakottaa muut maksamaan.
Jos ajatellaan että olisi lain mukaan mahdollista pakottaa osakas korjauksiin, kuten parvekelasien hankintaan omalla kustannuksella ainoastaan enemmistöpäätöksellä, niin mihinkä tällaisessa tilanteessa ajauduttaisiin?
Siihen, että enemmistö taloyhtiössä, oli syy sitten
a) taloyhtiön etu
b) kiusan tekeminen
c) osakkasta eroon pääseminen
voisivat aiheuttaa tahalleen vahinkoa osakkaalle riitaisissa talohallituksissa kuten omassani.
Voin vain kuvitella kun osakas joka "uskaltaisi" vastustaa talohallitusta saisi kontolleen kaiken maailman korjausmaksuja "enemmistöpäätöksellä" niin kauan kunnen hänet olisi savustettu ulos asunnosta.
Onneksi laki lähtee siitä mistä kuuluukin.
Onneksi laki lähtee siitä mistä kuuluukin.
Juuri näin. Asunto-osakeyhtiö laki nimensä mukaisesti on yhtiö jossa jokainen asunto ja sen omistaja on osakkaana. Kyse ei ole diktatuurista vaan hallintamuodosta jossa osakkaat maksavat yhtiön kunnossapidosta aiheutuneet kulut yhdessä. Kaikki siis maksavat.
Edelleenkään ei ole kiellettyä, etteikö yksittäinen osakas voi tehdä parannustöitä omaan asuntoonsa omalla rahallaan jos haluaa ja se on hänen valintansa. Kaikki eivät halua tehdä, eikä heidän tarvitse.
Jos jokin asia yhtiössä on yhtiön edun kannalta niin tärkeä että se on toteutettava. Yhtiökokous äänestää enemmistönä sen toteuttamisesta ja kaikki maksavat. Jos tätä ei voi tehdä, silloin asia ei ole niin tärkeä kuin annetaan ymmärtää.
Meidän taloyhtiössä kenelläkään ei ollut parvekelaseja ja taloyhtiö päätti enemmistöpäätöksellä ne hankkia. Kauhea poru syntyi siitä että alimmilla kerroksilla ei ole parvekelaseja eivätkä he halua osallistua kustannuksiin. Noh, koska kyse on taloyhtiön hankinnasta kaikki maksavat, myös ne joilla ei edes parveketta ole.
Aikamoista pelleilyä näyttää touhu olevan kun hallituksen puheenjohtajina pyörii eläkeläispapat/mammat joiden järjenjuoksu on parhaat päivänsä nähnyt.
Vai vielä pitäisi taloyhtiöllä olla oikeus määräillä osakasta?
Se on niin helppo ajatella yksittäisen ja yksipuolisen hyödyn näkökulmasta. Niin, onhan se kiva kun voisi määrätä osakkaan hankkimaan parvekelasit. Sitten ei kuitenkaan vanhuuden höperyyksissään osata ajatella mitä muita seuraamuksia tilanteesta on jos taloyhtiö yhtiökokouksessa tai hallitus voisi päättää yksittäiselle osakkaalle langetettavista kustannuksista. Jos ei asioita osaa näin pitkälle ajatella ei ole oikea mies tai nainen tehtävään.
Kun yhteisössä asutaan, kustannukset jaetaan kaikkien kesken. Se että joku hankkii omalla kustannuksellaan jotain ei todellakaan tarkoita että myös muut pitäisi pakottaa hankintaan.
Jos asia on tärkeä, taloyhtiö tekee hankinnan ja kaikki maksavat. Jos periaate siitä että kaikki maksavat on liikaa, sittenhän se asia ei ole tärkeä.
https://plus.google.com/114113963974063406393
Meillä oli taloyhtiössä vanhan puoleinen, sairaseläkkeelle jäänyt naispuolinen hallituksen jäsen jonka koko elämä oli siinä vaiheessa toimia hallituksen jäsenenä. Voi niitä iloisia riitoja ja yhteenottoja taloyhtiökokouksessa kun tämä naisimmeinen yritti ajaa omia päätöksiään.
Hän vuonna 2011 veti väkisin läpi juuri blogistin kirjoittaman kaltaisen päätöksen ja tilasi parvekelasit puuttuville parvekkeille jokaisen omalla kustannuksella. Noh, onneksi oli näitä fiksuja nuoria ihmisiä jotka tiesivät oikeutensa.
Haastehakemus käräjäoikeuteen ja käräjäoikeudes vahvisti päätöksen laittomuuden. Parvekelasit piti kuitenkin valmistajalle maksaa. Loppujen lopuksi toisen oikeudenkäynnin jälkeen kysinen puheenjohtaja ja hallituksen muut jäsenet maksoivat lasit omasta pussistaan. Oikeudenkaan mukaan vastuuvapaus ei kata tilanteita joissa tahalleen on rikottu lakia, kuten tässä tapauksessa.
Ihan vain varoittavana esimerkkinä.
Täytyy ihmetellä. Nykynuoret osaavat sentään käyttäytyä verrattuna näihin öykkäröiviin vanhuksiin.
Kyllä mä ymmärrän että monia ihmisiä vituttaisi maksaa toisen osakkaan lasitusta jos itse on sellaisen omalla rahalla hankkinut.
Tästä nyt vain unohtuu se että äänestämällähän se selviää. Haluatteko hankkia ja maksaa vai ette?
Jokaisen asunnon perusparantaminen on jokaisen oma asia. Jos joku tekee sitä omalla kustannuksella niin ei pidä odottaa että kaikki tekevät. Miksi pitäisi? Jos asia on tärkeä taloyhtiölle ne voidaan hankkia enemmistöpäätöksenä, sen hinta on että kaikki maksaa.
Tässä ketjussa on aika paljon asiantuntemattomia kommentteja ja itse artikkeli on väärässä.
Yhtiökokous voi todellakin tehdä yksinkertaisella ääntenenemmistöllä päätöksen, että kaikkiin parvekkeisiin hankitaan parvekelasit. Syy miksi näin voidaan tehdä, on että parvekelasitus vastaa tämän päivän normaalia asumisen tasoa ja parvekelasitus säästää yhtiön korjaus- ja lämmityskustannuksissa tulevaisuudessa.
Lasitukset hankitaan ja maksetaan vastikevaroin. Lähtökohtaisesti kaikkien tulee osallistua kustannuksiin maksamalla vastiketta yhtiöjärjestyksen määräämällä tavalla.
Jos yhtiössä on jo osakkaiden omalla kustannuksellaan lasittamia parvekkeita, näitä voidaan tietyin ehdoin hyvittää. Hyvitykset riippuvat lasitusten mm. tyypistä ja iästä. Mikäli lasit ovat uudehkot ja samaa mallia kuin uudet hankittavat lasit, hyvitys voi olla 100 % tai lähes 100 %. Vanhoista, huonokuntoisista laseista ei välttämättä hyvitetä mitään vaan ne uusitaan.
Alkuperäiselle kysyjälle vastaus on, että yhtiökokous voi hyvinkin päättää lasitusten hankkimisesta ja tästä hankkeesta kaikki maksavat. Jotkut voivat saada hyvityksiä, mikäli heidän osaltaan remonttia ei tarvitse tehdä ja yhtiö näin ollen säästää kustannuksissa.
Jos ette minua usko, suosittelen lukemaan esimerkiksi seuraavat lakimiesten vastaukset asiaan:
http://www.hs.fi/asuminen/artikkeli/Enemmist%C3%B6p%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s+riitt%C3%A4%C3%A4+parvekelasitukseen/1135219392608
http://www.hs.fi/asuminen/artikkeli/Taloyhti%C3%B6+voi+hyvitt%C3%A4%C3%A4+parvekelasit+jos+ne+ovat+hyv%C3%A4t/1135219900991
Tässä ketjussa on aika paljon asiantuntemattomia kommentteja ja itse artikkeli on väärässä.
Missä kohdin artikkeli on väärässä? Sama asia jota itse yrität selitää on kerrottu artikkelissa.
Taloyhtiö ei voi pakottaa ottamaan laseja omalla kustannuksella. Taloyhtiö voi tehdä enemmistöpäätöksen jossa lasit hankitaan, mutta kaikki maksavat. Jokainen osallistuu kustannuksiin. Ne joilla on parvekelasit ennestään voivat saada hyvityksen ikävähennys huomioiden.
Blogin vastaus alkuperäiselle kysyjälle on täysin oikein. Kysyjän taloyhtiö yritti pakottaa lasit parvekkeelle kyseisen osakkaan omalla kustannuksella mikä ei siis ole mahdollista kuten artikkelin vastauksessa että omassa kommentissasi toteat.
Suosittelen että yrität sisäistää lukemasi teksti paremmin.
Nyt kannattaisi herra "Isännöitsijänkin" opetella lukemaan.
Kukaan ei ole väittänyt että taloyhtiö ei voisi tehdä enemmistöpäätöstä jossa puuttuville parvekkeille hankitaan lasit.
1) Kyse on siitä kuka lasituksen maksaa!
2) Ongelma on siinä että ne joilla lasit ovat ennestään eivät halua osallistua lasituksen maksamiseen niille joilla sitä ei ole
Taloyhtiö ei voi tehdä enemmistöpäätöstä jossa parvekelasit hankitaan niille parvekkeille joissa sitä ei ole jos kustannukset hankinnasta osoitettaisiin vain niille osakkaille joilla lasitusta ei ole.
Taloyhtiö voi tehdä enemmistöpäätöksen jossa parvekelasit hankitaan niille parvekkeille joissa sitä ei ole kunhan kustannukset hankinnasta jaetaan KAIKKIEN osakkaiden kesken, myös niiden joilla lasitus on ennestään huomioiden ennestään hankituista parvekelaseista mahdollisesti annettavan hyvitys!
Hyvitys voi olla 0% - lähemmäksi 100%, mutta jos lasit ovat yhdenkin vuoden vanhat, hyvitys on selvästi alle 100% ja jo yli 5 vuotta vanhoista laseista ei hyvitetä käytännössä mitään.
Toivottavasti nimimerkillä "Isännöitsijä" osaa hommansa paremmin kuin lukutaitonsa. Blogin vastaus on täysin oikein ja olen sen itse kiinteistöliiton lakimieheltä tarkistanut.
Blogille esitetty kysymys:
Nyt taloyhtiö aikoo päättää, tai ainakin niin on yhtiökokouksen esityslistalla, että äänestetään parvekelasien hankinnasta niihin parvekkeille joilla lasitusta ei ole. Jokainen jolla lasitusta ei ole maksaisi oman lasituksensa.
Blogin vastaus:
Taloyhtiö ei voi pakottaa sinua ottamaan parvekelaseja omalla kustannuksella.
Taloyhtiö voi tehdä yhteishankinnan parvekelaseista jolloin siihen osallistuu kaikki halukkaat osakkaat joilla parvekelasia ei ole. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista.
Taloyhtiö voi pakottaa parvekelasituksen jokaiselle parvekkeelle jolla lasitusta ei ole enemmistöpäätöksellä, jos hankinnasta aiheutuneet kustannukset jaetaan kaikkien osakkaiden kesken, myös niiden joilla parvekelasit ennestään ovat.
Kiitos blogistille erinomaisesta vastauksesta. Monet isännöitsijät ja talohallituksen jäsenet ovat juuri niitä ihmisiä jotka luulevat voivansa tehdä mitä tahansa taloyhtiössä. Jos isännöitsijät ja varsinkin talohallituksen jäsenet osaisivat edes alkeellisimmat periaatteet oikeuskäytännöstä ja asunto-osakeyhtiö laista, niin monelta riidalta vältyttäisiin.
Meillä taloyhtiössä talohallituksen puhenejohtajana on vanha papparainen joka yritti samaa. Hän vaatimalla vaati jokaista osakasta jolla laseja ei ollut, hankkimaan ne.
Kun kukaan ei hankkinut, hän laitatti taloyhtiön kokouskutsuun agendalle kohdan, jonka mukaan äänestään lasien hankkimisesta puuttuville parvekkeille ja lasituksen maksaisi jokainen osakas itse jolla lasitusta ei ole.
Tätä yritettiin selvittää papparaiselle, ettei taloyhtiö voi pakottaa osakasta hankkimaan lasitusta omalla kustannuksellaan, vaan lasituksen hankkimiseen osallistuu kaikki, myös ne joilla lasitus ennestään on.
Ei mennyt papparaiselle jakeluun. Hän vaahtosi vain parvekelasien antamasta hyödystä. Tästä hyödystä ei ollut edes kiistaa, kukaan ei kiistänyt etteikö lasista olisi hyötyä, kyse oli siitä kuka kustannukset maksaa.
Papparainen ei voinut ymmärtää sitä miksi hänen, joka oli hankkinut lasituksen jo 10 vuotta sitten (hyvitys = 0%) pitäisi osallistua kustannuksiin kun taloyhtiö hankkii lasit niille jotka hänen sanojensa mukaan "luistavat velvollisuudesta".
Tilanne oli lopulta se että hänelle ja isännöitsijälle ilmoitettiin haasteen tekemisestä käräjäoikeuteen jos taloyhtiö tekee enemmistöpäätöksen jossa lasit hankitaan kunkin osakkaan, jota asia koskeen, OMALLA kustannuksella.
Papparainen joutui taipumaan.
Tämä papparainen myös uhkaili ihmisiä korvausvelvollisuudella jos parvekkeisiin tulee vaurioita sen takia että asukkaalla ei ole lasitusta.
Kaikki tämä oli pelkkää puppua. Osakkaalla jonka hallinnassa parveke, on huolellisuusvelvoite, esim. kaikista vaurioista tulee ilmoittaa yhtiölle. Huolellisuusvelvoite ei rikkoudu sillä että ei hanki lasitusta parvekkeelle jos lasitusta ei parvekkeella ole alunperinkään ollut. Parvekkeen kunnossapito kuuluu taloyhtiölle lainkin mukaan ja korvausvelvollisuus voi syntyä vain huolellisuusvelvoitteen rikkomalla.
Vielä lisäyksenä, taloyhtiö EI halunnut hankkia parvekelasitusta kun kerta kaikkien olisi pitänyt maksaa, joten ne jäi hankkimatta. Nyt taloyhtiössä järjestetään yhteishankinta jossa voi tilata omat lasit ja maksaa ne itse kokonaisuudessaan ja siihen osallistuu ken haluaa. Se on vapaaehtoista.
Meillä oli taloyhtiössä isännöitsijä joka väittämällä väitti että taloyhtiö voi hankituttaa lasituksen jokaisen osakkaan omalla kustannuksella. Taloyhtiössä 40:stä parvekkeesta 5:ltä puuttui lasitus.
Taloyhtiö äänesti isännöitsijän ja hallituksne esityksestä enemmistönä päätöksen. Talohallitus hankkii lasituksen 5 parvekkeelle ja jokainen 5 osakasta maksaa lasituksen itse.
Tein haasteen käräjäoikeuteen joka vahvisti päätöksen mitättömyyden. Oikeudenkäyntikulut 8500 euroa meni maksettavaksi isännöitsijälle ja hallituksen jokaiselle jäsenelle henkilökohtaisella vastuulla. Eli maksoivat kulut omasta pussistaan.
Parvekelasit tuli aikanaan, mutta oikeaoppisesti taloyhtiön hankintana ja kustanukset jakaantuivat kaikille.
Asiantuntematon isännöinti voi aiheuttaa todella isoja ongelmia!
Miten tällainen tapaus:
Taloyhtiössä on vain pieniä asuntoja.
Yksiöissä on ranskalainen parveke tai ei parveketta ollenkaan. Ranskalainen parveke on ikäänkuin ovi olohuoneesta ulos kadulle. On siinä jotkut kalterit putoamisen estämiseksi.
Kaksioissa on oikea parveke, ei tosin iso.
Nyt hallitus on keksinyt ehdottaa taloyhtiön julkisivuremontin yhteydessä, että parvekkeille hommataan lasit. Ehdottajina ovat selvästi ne, joilla on tavallinen parveke, johon on mahdollista asentaa lasitus.
Menisiköhän yhtiökokouksessa läpi ehdotus (vai olisiko peräti laillisempi) jos ehdotetaan, että parvekkeellisten asuntojen omistajat maksavat julkisivuremontista erillään tietyn realistisen hinnan lasituskuluista. Sitten loppusumma onkin muuta yhteistä remonttikulua, joka jaetaan osakelukumäärän mukaan.
Kysyjänä olen mukana perikunnassa, jka on perinyt pienen yksiön, jossa ei ole oikeaa parveketta.
No minä asun yläkerroksessa ja alemmille kerroksille on laitettu lasitukset ja silloin heti kun lasitukset laitettiin niin ne alakerran eläkeläin mummo lesket toivoi että minäkin yläkertaan laittaisin että talon ulkonäkö olis
hienompi ja yhtenäisempi. No minä en ole tykänny lasituksista ja tykkään ottaa aurinkoa ym seikat siihen vaikuttaa. Ja On tosiaan ki alkanut minun alapuolen asukan mummoleski joka on myön taloyhtiön hallituksessa piikittelemään yhtenään että on tullu vettä sen parvekkeelle ja laita se lasitus ja ihme juttu että minun viereisessä asunnossa ei ole mitään valituksia tulut vaikka siellä on ihan auki se kaiteen ja parvekelattian rako ja minun parvekkeelle on taloyhtiö välillä jotain peltilevyjä yrittäny laittaa veden valumisen estämiseksi. Olen alkanu jo miettiin myynkö asuntoni kun en jaksa tuota ikuista marinaa vedestä. Ja lisäksi iso syy siihen miksen halua parvekelasitusta on se kun yläkerrassa joutuis laittamaan lasituksen yläpuolelle vesikatos lipan ja se kaksinkertaistas lasitushinnan ja ois maksani jotain 8000 euroa ja tosiaan en maksa sellaisia summia 500e työttömyyskorvauksistani enkä varmaan työssä ollessanikaan. On se vaan niin liian kallista yläkertaan laittaa.
Meillä meni taloyhtiössä läpi äänestyksessä että ne hankkii lasit omalla kustannuksellaan jotka ne haluaa. Ongelmana on väliseinät jotka ei täytä palovaatimuksia, kenen ne pitäisi maksaa? Taloyhtiössä on edellämainitunkaltainen kombinaatio erilaisia parvekkeettomia, ranskalaisia parvekkeita, tavallisia parvekkeita ja terasseja...
Entä jos sinne sen peltilevyn laittaisi? Haittaisiko se mitään?
Lähetä kommentti