Länsimaisessa oikeusvaltiossa tuomioistuimien ratkaisut on perustuttava lakiin. Jokaisen kansalaisen pitäisi pystyä luottamaan oikeuslaitokseen ja myös luottamaan siihen että heidän oikeutensa toteutuvat juuri siten kuten ne lakiin on kirjoitettu. Kaikkien tuomioiden tulee perustua riittävään näyttöön.
Miten on sitten mahdollista että tapauksissa joissa ei ole muuta kuin kahden ihmisen sana sanaa vasten pystytään toinen osapuoli tuomitsemaan?
Tämä johtuu suomalaisen lainsäädännön vapaasta todistusharkinnasta joka mahdollistaa täysin mielivaltaiset tuomiot.
Vapaa todistusharkinta tarkoittaa käytännössä, että oikeuden tuomari voi täysin vapaasti arvioida todistusaineistoa, todistelua ja muita esille tulleita asioita ja tehdä niiden perusteella johtopäätöksiä jotka huomioivat toiset asiat tarkemmin kuin toiset. Tuomari voi käytännössä antaa eri väitteille eri painoarvon tai merkityksen kuin muille vastaaville asiaan liittyville todisteluille.
Vapaa todistusharkinta antaa tuomarille oikeuden määrittää omien käsitystensä pohjalta mikä on totuus kussakin tapauksessa. Vapaassa harkinnassa ei ole olemassa spesifisistä määrittelyä tai rajausta sille miten todistusaineisto pitää huomioida. Kun kaksi ihmistä kertoo tapahtumasta kaksi eri versiota ja muita todisteita ei ole olemassa, tuomari päättää vapaan todistusharkinnan perusteella kumpaa osapuolista uskoo ja millä perusteella.
Virheellisen tuomion todennäköisyys on ilmeinen. Käytännössä tuomari pitää toisen henkilön kertomaa totuudenmukaisempana, vaikka on täysin mahdollista että juuri tuomarin valitsema henkilö itse asiassa valehtelee. Ihmiset ovat yllättävän huonoja tunnistamaan valehtelijan, eikä tuomarit tee tästä poikkeusta. Luotettavasti, sosiaalisesti ja luonnollisesti esiintyvä valehtelija selviää pälkähästä huomattavasti todennäköisemmin kuin totuuden kertova tilannetta jännittävä introvertti.
Onko oikein että päätös voi perustua täysin vapaaseen harkintaan ilman erityistä ohjeistusta siitä mitä yleensä voi pitää luotettavana ja miten erilainen todistelu tulee arvioida?
Usein sanotaan että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Lähdetään siis ajatuksesta että syyttäjän tai vastapuolen pitää esittää todisteet syyllisyydestä. Samalla myös ajatellaan, että epäillyn ei tarvitse todistaa syyttömyyttään. Käytännössä tilanne ei kuitenkaan ole näin ihanteellinen. Tilanne jossa epäilty ei esitä mitään todisteita syyttömyyttään vastaan voi käytännössä johtaa siihen että vapaan todistusharkinnan perusteella tuomari katsoo että esitetty näyttö syyllisyydestä on totuudenmukaisempaa, koska syyttömyydestä ei ole haluttu tai pystytty esittämään todistusaineistoa. Käytännössä syyttömyyskin pitää siis pystyä todistamaan.
Oikeusjärjestelmässä pitäisi olla sisäänrakennettuna menettely ja ohjeistus jolla rajoitetaan tuomarin oikeutta vapaasti harkita näytän luotettavuutta. Laissa pitäisi määritellä ne todistukselliset keinot, menettelyt ja arvioinnit jotka ovat yleensä sallittuja. Miten arvioidaan luotettavaa henkilötodistelua, silminnäkijöiden kertomuksia suhteessa kuluneeseen aikaan, perhe- ja ystävä suhteita, todisteiden näyttöarvoa jne. Tällä hetkellä rajoituksia on olemassa esimerkiksi todistamisessa puolisoa tai lähiomaista vastaan, mutta yksi suurimmista epäkohdista on lainvastaisesti hankitun todistusaineiston hyväksyminen.
Koko oikeusjärjestelmän perustahan pitää olla siinä, että syyttömiä ihmisiä ei tuomita teoista jota he eivät ole tehneet. Kaikki säännöt ja ohjeistukset tulee olla olemassa syyttömien suojelemiseksi. Kun käytetään täyttä vapaata harkintaa ollaan tilanteessa jossa parhaimmin esiintyvä, parhaimmin asian esiintuova, taloudellisesti varakkaampi, kekseliäämpi tai röyhkeämpi osapuoli voittaa helpommin vaikka olisikin syyllinen tekoon.
Kansalaisen pitäisi pystyä olemaan varma, että tuomioistuimissa, missä päin tahansa Suomea, kenen tuomarin toimesta tahansa käytetään aina samoja menettelytapoja ja ohjeistuksia tasapuolisesti kaikkien epäilyjen ja asianomistajien esittämien väitteiden arvioinnissa.
Valitettavasti tilanne nykypäivänä on aivan toinen. Oikeuden toteutuminen tai toteutumatta jääminen riippuu täysin muista asioista kuin totuudesta. Sen takia kansan kielellä puhutaankin ”tuomioiden arpomisesta”.Eikä totuus todellakaan ole kaukana.
oikeusjakohtuus.blogspot.com
Lue myös:
Q&A – Poliisikuulustelu – Kovalevyn suojauksen purkuavaimen paljastaminen
Q&A – Poliisikuulustelun saa tallentaa
Q&A – Poliisin tekemä henkilöntarkistus
Pykälä ”Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” on vanhentunut
Rikos ei ole syyllistyneen yksityisasia
Q&A – Rangaistavuus
Oikeusturvavakuutus ei korvaa
Hedman Partners kiristyskirjeet – osa 1/3
Hedman Partners kiristyskirjeet – osa 2/3
Hedman Partners kiristyskirjeet – osa 3/3
3 kommenttia:
Itsekriminoinnin suoja on olemassa. Jos suo epäillään rikoksesta sun ei tarvitse sanoa mitään, ei tehdä mitään auttaaksesi poliisia selvittämään asiaa ja saat jopa tarvittaessa valehdella.
--> Tuomari katsoo vastapuolen näytön "luotettavammaksi" vailla ilman todellisia todisteita ihan mutu-pohjalta
Tässä oma kokemukseni. 6 vuotta sitten poikamiehenä tapasin naisen ravintolassa. Mentiin hänen kämpille yöksi. Juteltiin ja juotiin olutta. Päädyimme harrastamaan seksiä täysin yhteisymmärryksessä. Aamulla kun herättiin, juotiin kahvit jonka jälkeen lähdin talsimaan kotia.
Viisi viikkoa myöhemmi sain kutsun poliisikuulusteluun epäiltynä raiskauksesta. Nainen väitti minun raiskanneeni hänet. Minulle selvisi myöhemmin että nainen oli itseasiassa parisuhteessa ja mies oli ollut matkoilla. Nainen siis valehteli jotta ei jäisi kiinni pettämisestä. Olin kuulema seurannut häntä väkisin asunnolle ja suunnilleen tunkeutunut sisään kämppään ja raiskannut.
Oikeudessa nainen "itki hysteerisesti" kuinka olin pilannut hänen suhteensa. Hän oli käynhyt juttelemassa "psykologille" jonka lausunnon mukaan jotain "traumaattista" oli tapahtunut. Hänellä oli mustelma jalassa joka oli kuulema tullut kamppailusta jne. jne.
Minä taas kerroin kuten asia oikeast oli.
Mitä luulette että kävi? Kun mitään todistajia ei ollut tuomari käytti tätä vapaata harkintaansa ja lätkäisi minulle 1 vuosi ja 3 kuukautta ehdollista sekä korvausta 3500 euroa.
Se siitä "vapaasta todistusharkinnasta"
Oma asianajaja sanoi että turha viedä hoviin. Mitään muuta näyttöä puolustuksekseni ei ole olemassa ja nainen esiintyi niin vakuuttavasti että menee sellaisenaan läpi hovissa. Asia oli tietysti toinen jos pystyisin todistamaan naisen vapaaehtoisuuden (miksi? eikö jonkun pitäisi todistaa että minä tein sen eikä niin että minun pitää todistaa etten tehnyt?). Ainoa tapa todistaa olisi ollut videoida salaa koko tapahtuma. No, sehän tiedetään miten siinä käy.
Ei hoviin. Tuomio voimaan ja minä olen seksirikollinen loppu elämäni. Tämän jälkeen en lähde yhdenkään muijan kotia vaan vien omaani ja nauhoitan aktin vain ja ainoastaa todistukseksi ja itseni puolustamiseksi. Piste.
"Ei hoviin. Tuomio voimaan ja minä olen seksirikollinen loppu elämäni. Tämän jälkeen en lähde yhdenkään muijan kotia vaan vien omaani ja nauhoitan aktin vain ja ainoastaa todistukseksi ja itseni puolustamiseksi. Piste."
Saatoit tehdä tuossa elämäsi virheen, sillä oman kokemukseni mukaan se on juurinkin vasta hovissa, missä ymmärretään edes joskus että ilman todisteita ei voida tuomita. Käräjä"oikeus" sen sijaan yleensä langettaa ihan vain siksi, että suurin osa ihmisistä maksaa/kärsii ajatellen pääsevänsä vähemmällä.
Muutenkin ihme homma, että edes tarvitaan koko käräjä"oikeutta", kun normi 2 euron kolikkokin osuu heittämällä yhtä oikeaan. Saisivat aloittaa valtion säästöt poistamalla koko käräjä-oikeuden ja laittaa kaikki jutut suoraan hoviin. Sinne ne jokatapauksessa päätyvät, kun eivät käräjillä ymmärrä hönkäsen pölähtämää muutenkaan.
Lähetä kommentti