Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

Puhelimien kytkykaupat

Uusi puhelin ilmaiseksi kaupanpäälle ja lisäksi puheaikaa, ilmaisia tekstiviestejä, datasiirtoa ja videopuheluita. Kuulostaako hyvältä?

Tämän tyyppiset 3G -kytkypaketit ovat kohtuullisen suosittuja nykypäivänä. Paketti sisältää puhelimen lisäksi yleensä tietyn määrän puheaikaa, tekstiviestejä ja datasiirtoa kuukaudessa. Käytännössä kyse on puhelimen osalta osamaksukaupasta. Kytkypakettien sopimusaika on yleensä 12/24 kk, jonka aikana kuluttaja ei voi sanoa sopimusta irti. Monesti myös operaattorista riippuen puhelin on SIM-kortti lukittu, eli puhelinta ei voi käyttää toisen operaattorin liittymällä.

Jokainen kuluttaja tekee sopimuksensa itse ja mikäli näkee tämän tyyppisen kytkykaupan kannattavaksi ja järkeväksi vaihtoehdoksi, päätös on jokaisen henkilökohtainen. En kuitenkaan missään tapauksessa sitoisi itseäni yhteen operaattoriin ja luopuisi vapaudesta vaihtaa palveluntarjoajaa halutessani. Suurin ongelma kytkykaupoissa on tehdyn sopimuksen vahva sitovuus myös poikkeavissa tilanteissa.

Useiden puhelimien takuu on vain yksi vuosi. Jos puhelin hajoaa tuon takuuajan jälkeen, eikä puhelimessa pystytä osoittaamaan valmistusvirhettä, minkä perusteella puhelin kuuluisi virhevastuun piiriin, kuluttaja joutuu kuitenkin hoitamaan kytkypaketin sopimusvelvoitteet sopimusajan loppuun asti. Hän joutuu siis maksamaan puhelimesta, puheajasta ja tekstiviesteistä ym. sopimuksen mukaisen kuukausimaksun, vaikka ei palveluja käyttäisikään. Myös matkapuhelimien takuuehdot ovat kohtuullisen tiukat. Matkapuhelimen pystyy helposti rikkomaan pudottamalla puhelimen vahingossa lattialle. Tällöin puhelimeen syntynyt mahdollinen vika ei kuulu takuuseen. Kondensoituva vesi tai muunlainen puhelimen kastuminen voi myös tehdä tuhoja. Tämäkään ei kuulu takuuseen. Asiakas kuitenkin vastaa kytkysopimuksen mukaisista vastuista oli hänellä puhelin käytössä tai ei.

Entä jos puhelin varastetaan? Asiakas vastaa tekemänsä sopimuksen velvotteista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuluttaja voi joutua maksamaan kuukausia jopa vuosia sopimuksen mukaista maksua, ilman että hänellä on käytettävissään puhelinta tai liittymää. Varmasti asiakkaalle tarjotaan uutta puhelinta tilalle, mutta sen asiakas joutuu kustantamaan itse. Operaattorit tietysti tarjoavat vakuutuksia koko sopimuskaudelle, mutta vakuutukset on hinnoiteltu kuukausimaksuina ja lisäävät kytkypaketin kuluja entisestään. Myös vakuutuksen rajausehdot kannattaa lukea tarkkaan.

Yllättävän moni ihminen kytkykaupan tehdessään on siinä käsityksessä, että pakettiin kuuluvan puhelimen rikkoutuessa myös sopimusvelvoitteiset maksut päättyisivät. Näin ei kuitenkaan ole ja tämän takia kytkykaupassa voi piileä yllättäviä kuluja. Sopimuksella voi sitoutua maksamaan esimerkiksi 49,90 eur kuukaudessa kahden vuoden ajan. Mitä tehdään sitten kun puhelin varastetaan? Maksut jatkuvat edelleen, sopimuskauden loppuun asti.

Kuka oikeasti haluaa ottaa tällaisen riskin?

Näitä asioita operaattorit eivät juuri mainosta, jos edes mainitsevat kaupanteon hetkellä. Voisi väittää operaattoreiden olevan asiasta tietoisesti hiljaa. Sopimusehdoista kyseiset maininnat löytyvät, mutta kuka oikeasti lukee pitkät pienellä painetut sopimusehdot riittävällä huolellisuudella ja ajatuksella?

Katsotaan esimerkiksi Saunalahden kytkykauppa ehtoja.

"Saunalahti suosittelee puhelimen vakuuttamista kyseisten tilanteiden varalta, sillä jos puhelin varastetaan, ei asiakas vapaudu maksamasta puhelimen kuukausimaksuja sopimusajan päättymiseen saakka. " (http://saunalahti.fi/gsm/3gpakettiehdot.php, Saunalahti.fi)

"Sopimusta ei voi purkaa tai irtisanoa päättymään ennen sopimusajan päättymistä. Sopimusaika päättyy, kun sekä liittymästä että puhelimesta maksettava viimeinen laskutuskausi päättyy. Sopimus on irtisanottava viimeistään kaksi viikkoa etukäteen, jotta sopimus päättyisi sopimusajan päättyessä. Muussa tapauksessa sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana siten kuin edellä kohdassa 2. on kuvattu. Puhelimen katoaminen, rikkoutuminen tai varastaminen ei oikeuta sopimuksen irtisanomiseen." (http://saunalahti.fi/gsm/3gpakettiehdot.php, Saunalahti.fi)

Myös Soneran asiakaspalvelu vastasi kysymykseen täysin yhtenevästi Saunalahden kanssa.

"Mikäli ongelma on sen laatuinen, että se voisi mennä takuuseen, niin puhelimen voi viedä lähimpään Sonera Pisteeseen ... " (soneran asiakaspalvelu)

"Ilman vakuutusta asiakas on yksin vastuussa laitteesta varkaustapauksissa. Eli sopimus jatkuu normaalisti, vaikka laitetta ei ole asiakkaalla." (soneran asiakaspalvelu)

Kytkykaupoissa toinen ongelma on myös sopimuksen mukainen irtisanominen mikä pitää sopimuskauden lopun lähestyessä tehdä yleensä viimeistään kaksi viikkoa etukäteen. Mikäänhän ei estä kuluttajaa tekemästä sopimusta ja ilmoittamalla samalla sanovansa irti sopimuksen, sopimuskauden päättyessä. Ilmoitus kannattaa tehdä kirjallisesti tai tarvittaessa nauhoittaa asiakaspalvelun kanssa käyty keskustelu.

Sopimuksen voi poikkeuksellisesti kuitenkin purkaa

Kun kyseessä on kuluttajansuojalain tarkoittama sosiaalinen suorituseste, tehdyn sopimuksen voi vaatia purettavaksi. Sosiaalisella suorusesteellä tarkoitetaan kuluttajasta riippumatonta tapahtumaa kuten vakavaa sairastumista tai työttymyttä, jonka perusteella sopimuksen noudattaminen katsottaisiin kohtuuttomaksi.

Lue myös: Elisan laskutusongelmat
Lue myös: Elisan laskut kahteen kertaan
Lue myös: Elisan uusimmat töppäykset

31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Elämäni suurin virhe oli ruveta kytkyyn Elisan kanssa. Omia laskuja saa kysellä perään, laskut lähtevät väärin osoitteisiin ja sitten kehtaavat periä viivästymisestä 5 euroa, siis laskusta jota en ole koskaan saanut. Puhumattakaan noista blogin manitsemista kaksinkertaisista laskuista.

Maksoin kaksi Elisan laskua jossa jälkimmäinen sisälsi ensimmäisen jo maksetun. En huomannut asiaa. Soitin Elisalle ja pitkän jonotuksen jälkeen pyysin heitäpalauttamaan summan. Tämä ei kuitenkaan sopinut, vaan hyvittäisivät sitten seuraavissa laskuissa. Niimpä niin ...

Onneksi enää 3 kuukautta ja rapiat tätä liittoa Elisan kanssa. Sen jälkeen vaihdan partneria!

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on liittoa Saunalahden kanssa 8 kk puhelimesta joka varastettiin Tallinnassa 4 kk sitten. Maksan kuukausittain tästä sopimuksesta 29,90 eur vaikka puhelinta ei ole käytössä. No ei tästä voi syyttää kuin itseään. Sopimus on sopimus, varoituksen sana muille on kuitenkin paikallaan ...

Anonyymi kirjoitti...

Niin siis nuo kytkykaupat on kyllä kusetusta sikäli, että halvemmalla pääsee kun ostaa pelkän puhelimen ja liittymän erikseen. Mutta siinä mielessä asia ei eroa perinteisestä millään tavoin, että maksu täytyy suorittaa joka tapauksessa olipa puhelin erikseen tai ei. Meinaan on vaikea kuvitella tilannetta, että käteisellä maksetusta puhelimesta saisi jotain takaisin enemmän kuin kytkynä ostetusta. Operaattorikohtainen tekninen kytkentä voi tosin tehdä myymisen myöhemmin vaikeaksi, mutta ei liity hirveästi hyvityksiin hajoamisen tai varastamisen sattuessa kohdalle.

Anonyymi kirjoitti...

Aiemmin ilolla lukenut blogin kirjoituksia, mutta tämä oli kyllä pettymys.

Saunalahti ei ainakaan harrasta SIM-lukituksia, Saunalahdella näkyisi lukevan ainakin Nokian puhelinten kohdalla valmistajan takuuksi 24kk joka on yhtenevä sopimuskauden pituuden kanssa.

Vakuutus varkauden varalle: Saman hinnan siitä on maksanut jos sen ostaa itse ja varas varastaa kerralla maksetun puhelimen kuin, että maksaa puhelinta joka on varastettu. Ja samaa voi soveltaa takuuseenkin, mitä väliä onko puhelimesta maksettu 100% kerralla vaiko pieni kuukausittainen osa jos sen itse rikkoo eikä se mene takuuseen!

Mistä tuo esimerkiksi 49.95e/kk oli otettu? Saunalahden kallein kännykkä (E90) on 31e/kk.

Toivottavasti tämä entry jää ainoaksi notkahdukseksi...

Anonyymi kirjoitti...

Blogi ei tällä kertaa saa täysiä pisteitä artikkelin uutisarvosta, mutta kyllä tämäntyyppiselle tiedonjakamiselle varmasti on tarvetta. Suuri osa noista 3G-puhelimen omalla rahalla hankkineista lienee melko nuoria kavereita, ja osamaksukaupan pelisäännöt eivät välttämättä kaikille ole täysin selviä.

Esimerkkinä vastaavasta tilanteesta voisi mainita henkilöauton kolaroinnin ja lunastusmenettelyn. Jos auton on ostanut rahoitusyhtiön lainalla ja ottanut sille kaskovakuutuksen, kaiken pitäisi olla lunastustilanteessakin kunnossa. Kuitenkin voi käydä niin, että ajoneuvon käypä arvo (=lunastushinta) on alhaisempi kuin summa, joka luotosta oli kolarointihetkellä maksamatta. Lopputulos on se, että lunastuksen jälkeenkin pääsee vielä jonkin aikaa makselemaan lyhennyksiä autosta, jota ei enää ole. Tämä voi tuntua monesta epäoikeudenmukaiselta, mutta pelisääntöjä on noudatettu.

Ylipäänsäkin pitäisi ottaa selvää sopimuksen sisällöstä ennen kuin pistää nimensä paperiin. Tämä neuvo toimii niin kännyköiden, autojen kuin minkä tahansa muunkin asian kohdalla erinomaisesti.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Ellen väärin muista, on Kuluttariitalautakunnalla eriävä mielipide tuohon "sopimus ei lopu vaan jatkuu määräajan jälkeen" -hommeliin, eli kyseessä taisi olla negatiivinen kauppasuhde, jossa ensin lähetetään tuote ja sitten pyydetään rahaa tai palauttamaan tuote.

Jos sopimuksessa lukee, että "sopimus voimassa siihen ja siihen asti", niin eihän sitä voi jatkaa ilman uutta sopimusta.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tämä kytkykauppa nyt oikein osunut napakymppiin.

Ennemminkin voisi ottaa esille sen, että irtisanominen liittymästä on tehty helvetin vaikeaksi - ainakin Soneralla.

Tein ensin 2:n vuoden sopparin ja kun se aika oli mennyt umpeen, ajattelin että vaihdanpa liittymän halvempaan. Mutta tulikin tyly vastaus :"Liittymää ei voida vaihtaa. Teillä on voimassaoleva sopimus nykyisen operaattorin kanssa."
Soitin Soneran asiakaspalveluun ja noin 10:n minuutin odottamisen jälkeen täti kertoi, että aikaa liittymän vaihtamiseen on 1 viikko, josta ilmoitetaan erikseen tekstiviestillä. Jos sen viikon aikana ei vaihda liittymää, niin sen jälkeen tulee automaagisesti uusi vuoden sopimus (jolloin sitä liittymää EI voi vaihtaa!). Todella törkeä käytäntö! Onko muillakin operaattoreilla sama "missaat viikon, maksat vuoden"-rahastusperiaate?

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tässä oli hyvä pointti siinä, että ymmärtääkö ihmiset todella että he joutuvat maksamaan kuukausittaisen sopimushinnan vaikka puhelin ei olisi käytössä. Mulla itellä ei ole kytkysopimusta, mutta eikä kuukausiveloitus koostu juuri sovitusta puhepaketista, datasta ja puhelimen hinnasta? Otetaan nytn toi 31eur/kk, ymmärtääkö jokainen että sä maksat sen 31 eur / kk vaikka puhelin sulta varastetaan? Meinaan helvetin moni mun kaveri luulee että kuukausimaksun voi päättää jos puhelin hajoaa tai varastetaan.

Että sikäli hyvä pointti ...

Anonyymi kirjoitti...

Mistä tuo esimerkiksi 49.95e/kk oli otettu? Saunalahden kallein kännykkä (E90) on 31e/kk.


Kysehän ei kai lienee puhelimen kuukausimaksusta, vaan PAKETIN kuukausimaksusta. Saunalahden totaali2 3G paketti on 53,65 eur / kk sisältäen koko helahoidon ja puhelimen. Eli jos toi sun valitsema känny sitten häviää kuten minulla kävi, niin meikähän maksaa 53,65 eur / kk sopimuskauden loppuun.

http://saunalahti.fi/gsm/gsmtotaali2.php

Anonyymi kirjoitti...

Minusta ihan ok artikkeli, ei nyt parhaimmasta päästä, mutta eikö pointti ole juuri sitä että kun ihmiset tekevät kokonaispaketin

-puhelin
-data sirito
-tekstiviestejä
-puheaikaa

ja tuosta puhelin leviää tai pöllitään, niin maksut on maksettava, ihan niin kuin osamaksukaupassa, mutta kyllä ainakin mun muijafrendi luuli kun puhelin hajosi kastumalla, että hän myös välttää sen jälkeen kuukausimaksut. Ikävää vain oli että hän maksaa niitä vielä 14 kuukautta. Se pistää vituttaa, ja toinen asia on tietysti se ettei ikinä pidä sitoa itseään yhteen operaattoriin.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä Elisaan tulee niin ei kannata niiden laskujen kanssa hötkyillä, ottakaa ihan rauhallisesti, mitään perintäkuluja tai viivästymismaksuja ei tarvitse maksaa:

http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/6f180b5f-ad4e-4fb7-a02b-e867928f04b0.aspx?refererUrl=%2ffi-FI%2f&groupId=ca12b07e-d2cc-40df-b4d4-9318c32ade57&announcementId=830e01a2-ddbe-4978-b887-15ae8893c6a1

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli mielestäni hyvä artikkeli lähinnä sen kannalta, että myös kuluttajalla on vastuu tekemisistään, ei aina vain yrityksillä jotka tuotteitaan/palveluitaan tarjoavat.

Anonyymi kirjoitti...

Voin sanoa kokemuksesta että kun pakettiin kuuluva puhelin rikkoutuu se käytännössä aina EI KUULU takuuseen. En tiedä onko kyse operaattorin ja huollon välisestä sopimuksesta, missä operaattorille tulevia kuluja puhelimen huollosta vähennetään vai mikä takia näin on.

Esimerkkinä voi kahden saman mallisen Nokia puhelimen rikkoutumisen, joista toinen oli ostettu ja toinen kytkykaupan mukana. Toimitettiin saman vian takia samaan huoltoon, toinen keväällä toinen syksyllä. Ostettu puhelin korjattiin takuuseen mutta kytkykauppa puhelin oli kuulema hajonnut putoamalla (jota ei siis ole tapahtunut koska puhelin on 99% ajasta ollut pöytälaatikossa) ja sen takia ei korjata takuuseen ja operaattori sanoutui irti heti koko hommasta. Huolto ei pystynyt osoittamaan piirilevyä tai muuta osaa jonka perusteella voisi katsoa puhelimen olleen pudonneen, saaneen mekaanisen iskun. Totesivat vain että kun ohjelmistopäivitys ei auta niin sen TÄYTYY olla pudonnut.

Lakimiehen mukaan takuuaikana huollolla on näyttövelvollisuus siitä että laitetta on kohdeltu väärin, eli heidän pitää näyttää toteen se vaurio joka ei voi olla syntynyt muutoin kun putoamalla. Tätä Digiservice ei ole tehnyt.

Asia on nyt menossa suoraan oikeuteen koska haluan sitovan päätöksen heti, enkä mitään lautakunan suosituksia.

Anonyymi kirjoitti...

"Useiden puhelimien takuu on vain yksi vuosi. Jos puhelin hajoaa tuon takuuajan jälkeen, eikä puhelimessa pystytä osoittaamaan valmistusvirhettä, minkä perusteella puhelin kuuluisi virhevastuun piiriin, kuluttaja joutuu kuitenkin hoitamaan kytkypaketin sopimusvelvoitteet sopimusajan loppuun asti."

Tuo kohta pistää hieman silmään, itse ajattelen tuon maksujärjestelyn vähän samalla tavalla kuin luottokortin / osamaksun käytön. Jos puhelin hajoaa, on sitä luottokorttilaskuakin maksettava edelleen.

Elisalla on huollon suhteen toiminut onneksi hyvin, puhelimestani on 2 kertaa hajonnut pohjaliitin, koska siinä kiinni ollut piuha on päässyt farkkujen taskussa vääntymään. Ovat pistäneet takuuseen kiltisti molemmilla kerroilla.

Laskutus onkin sitten eri asia...

Anonyymi kirjoitti...

Unohdin äskeisessä kommentissani mainita vielä sen, että ainakin Elisalla puhelimen omistus siirtyy luovutuksessa asiakkaalle, eli esim. oma kotivakuutukseni suojaa myös puhelinta välittömästi sen saatuani.

Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä tää on ihan normaalia osamaksukauppaa. Tai siis sellaisena mä sen nään. Ostan kalliin dvd-laitteen himaan ja joku pöllii sen niin on kai mun silti se maksettava? Kotivakuutus toivottavasti korvaa osan, mutta ei se nty kauppiaan vika ainkaan ole. Sama homma näissä puhelimissa.

Anonyymi kirjoitti...

Eiks tässä nyt ole kysy koko paketin kuukausimaksusta. Eli sulla on paketti johon kuuluu puhelin, puheaikaa esim. 120 minuuttia, datasiirtoa 40Mb ja tekstiviestejä 150 kpl. Eli kun tosta yhtälöstä puhelin hajoaa tai varastetaan sä edelleen joudut maksamaan myös noi sovitus puheajat,datasiirrot ja tekstiviestit, koska ne osana tehtyä sopimusta. Kyse ei siis minusta ole pelkästään puhelimesta.

Anonyymi kirjoitti...

Joo kyllähän järkevät ihmiset tajuaa että kyse on osamaksukaupasta eikä laitteen hajoaminen tai varastaminen lopeta sopimuksen mukaisia velvotteita, vertaa osamaksukaupan kuukausierään. Minusta blogi tuo kuitenkin esiin, ehkä vähän epäselvästi sen tosiasian että puhelimen kytkykauppaa ei käsitetä helposti "osamaksukaupaksi", vaan voi tulla käsitys että kun ostaa puheaikaa, liittymän ja tekstiviestejä puhelin on osa kokonaisuutta, osa pakettia. Jos puhelin hajoaa ei ehkä mielletä että sopimus jatkuu edelleen.

Esimerkiksi vanhoilla ihmisillä on varmasti mielessä vielä viimevuosikymmenenkin kiinteät ostetut puhelinliittymät joissa puhelinkoje oli monesti puhelinyhtiön omaisuutta ja se hajotessaan kuului puhelinyhtiön korvata. Vähän kuten vuokrakone.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se vittu kuulkaa niin selkeää ole kaikille ihmisille. Kyllä vaimon kanssa asiasta kiisteltiin tovi kun meni ottaa puhelinkytkyn kalliiseen Nokian puhelimeen jossa hienot sähköpostit ym, ei vaan tarvi niitä. Muija väitti kivenkovaan että puhelin on "osa pakettia" ja jos se hajoaa tai varastetaan ei hänen tarvitse kuukausimaksua maksaa koska paketin muut osat, puheaika ym, ei ole käytettävissä. Naisen logiikkaa?

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy sanoa että näin selväksi asiaksi aiheuttaa yllättävän paljon keskustelua! Ehkä artikkeli oli kuitenkin tarpeen?

Anonyymi kirjoitti...

Ei tää minusta pohjanooteraus ollut, koko vitun blogi on täyttä paskaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei tää minusta pohjanooteraus ollut, koko vitun blogi on täyttä paskaa.

Täysin eri mieltä. Ei kaikkien artikkelien tarvitse kiinnostaa kaikkia. 90% blogin jutuista on mielenkiintoisia ja puolesta voi ehkä olla jopa hyötyä omassa elämässä, jos niin voi sanoa ...

Itseäni on ihmetyttänyt miten blogi jaksaa kirjoittaa 4-5 artikkelia kuukaudessa, eli 48-60 artikkelia vuodessa, jos kaikkiin jutuihin pitää tehdä vielä tausta työtä? Eli jos tohon ryhmään ei kaikki artikkelit ole "priimaa" niin so what?

Anonyymi kirjoitti...

Mua kiihottaa älykkäät miehet ... tää bloginpitäjä on mun märissä päiväunissa ... love

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Ei tää minusta pohjanooteraus ollut, koko vitun blogi on täyttä paskaa.

Sun kommenttisi on täyttä paskaa, siitä kun puuttuu perustelut.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta hyvä että tulee asiasta puhetta, mutta toisin kuin esim. yksityisessä pysäköinninvalvonnassa, tässä asiassa kuluttaja allekirjoittaa sopimuksen. (Jonka 90% ihmisistä jättää lukematta...)

Jos puhelin hajoaa, on totta kai maksettava myös liittymäpakettia, mutta sehän onkin toimiva liittymä ja edelleen käytössä. Sitten on hommattava vain toinen puhelin missä käyttää sitä korttia (ja vaikka olisi kuinka sim-lukittu puhelin, se kortti kyllä toimii missä vaan.)

Anonyymi kirjoitti...

Miten kulkee ihmisen ajatus, jos puhelimen katoamis- tai rikkoutumistapauksessa ihmetellään, pitääkö sopimukseen perustuvat maksut suorittaa..? Kuten jotkut kirjoittajat ovat maininneet laitteesta tulee suorittaa maksut, tämähän on selvää. Liittymää koskien, uuden sim-kortinhan saa muutamassa päivässä, jollei välittömästi. Siltä osin sopimuksen jatkuminen on täysin päivänselvää.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, mutta ei ole kaikille kuten kommenteista on selvinnut. Meitä on moneksi ...

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä tehdään sitten kun puhelin varastetaan? Maksut jatkuvat edelleen, sopimuskauden loppuun asti.

Kuka oikeasti haluaa ottaa tällaisen riskin?"

Minä. Tai ainakin aion ottaa, kun puhelimen vaihto tulee ajankohtaiseksi ja hinnat ovat vielä silloinkin ok (tarkistettuani asian näyttää ainakin saunalahti nostaneen hintoja/verkkokauppa laskeneen). Saunalahti E65 384e verkkokauppa E65 349e+5,90e. Hintaeroa 30e. Ei äkkiseltään tulisi mieleen ostaa visalla tuota puhelinta ja maksaa viimeistä visalaskua 24kk päästä.

Joku fiksumpi voi laskea tuon operaattoriluoton vuosikoron ja verrata vaikka visan noin 10-15%:iin...

Anonyymi kirjoitti...

No eihän tuossa perjaateessa mitään kummaa ole. Jos ostat 2v osamaksulla telkkarin, niin kyllä ne osamaksut maksetaan yhtälailla loppuun vaikka tv:si olisi varastettu 1kk jälkeen tai olisit syöttänyt sen koirallesi.

Unknown kirjoitti...

En kyllä ymmärrä näistä kytkyistä valittamista, koska kaikkien muidenkin tuotteiden kanssa joudut maksamaan osamaksut loppuun asti, vaikka tuotetta et enää käyttäisikään. Liittymän maksut puolestaan voi välttää ainakin Saunalahdella vaihtamalla liittymä ilman maksua kuukausimaksuttomaan, jolloin pakettiin ei enää kuulu datapakettia/puheaikaa/tekstareita. Tällöin maksat vain loput sen puhelimen osamaksuista.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaisikohan se kännykkäliittymä kilpailuttaa kuitenkin kytkykaupankin tapauksessa?

Ainakin itse olen sitä mieltä, että sähkön kilpailutus, liittymien hintavertailu ja vastaavat kannattavat. Niin miksi ei GSM-liittymissä sama toimisi?