Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

sunnuntai, lokakuuta 03, 2010

Valuuko yksityinen pysäköinninvalvonta rikollisten käsiin ?

Maaliskuussa 2010 Korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen liittyen yksityisen pysäköintivalvontayhtiö ParkCom Oy:n perimiin valvontamaksuihin. Kansanomaisesti puhutaan yksityisistä "pysäköintisakoista". Päätöksen mukaisesti valvontayhtiöllä oli oikeus valvoa taloyhtiön valtuuttamana pysäköintiä yksityisellä paikalla ja määrätä sopimusehtojen rikkomisesta pysäköintivalvontamaksu. Tämän oikeuden päätöksen jälkeen yksityinen pysäköinninvalvonta on karannut täysin hallinnasta. Alalla on nyt toiminnassa joitakin yrityksiä joiden taustalla toimii rikoksista tuomittuja henkilöitä helpon rahan toivossa. Viitteitä on myös jopa järjestäytyneestä rikollisuudesta.

Autoilijoita johdetaan tietoisesti harhaan

Yksityisiä pysäköintivalvontayhtiöitä on syntynyt KKO:n päätöksen jälkeen kuin sieniä sateella. Yhteistä näille uusille kuten myös vanhoille toimijoille on alkeellisimmankin asiakaspalvelun puuttuminen. Valvontamaksusta reklamointi on tehty tarkoituksella ja käytännössä mahdottomaksi. Moneen valvontayritykseen ei saa yhteyttä. Reklamointi yhteydenottoihin ei vastata. Vaikka autoilija jättäisi reklamaation kirjattuna kirjeenä tai suorasaanti-ilmoituksella, monet yrityksistä eivät ota näitäkään vastaan. Mikäli reklamaatioon vastataan, on vakioselitys valvontayhtiön puolelta aina sama. Vedotaan korkeimman oikeuden päätöksen, jonka mukaan valvontayhtiöllä on oikeus maksun perimiseen. Valitettavasti tämä väite sellaisenaan uppoaa tavalliselle autoilijalle kuin kuuma veitsi voihin. Onhan asiasta näyttävästi raportoitu myös julkisessa mediassa.

Korkeimman oikeuden päätös koski kuitenkin lähinnä kysymystä alueen omistajan oikeudesta päättää alueensa käytöstä, siirtää valvonta ulkopuoliselle yritykselle ja valvontayrityksen ja autoilijan välisestä sopimussuhteesta. Korkeimman oikeuden päätös ei ole rahastusautomaatti jonka perusteella voidaan vaatia valvontamaksuja aina maksettavaksi vaikka ne olisi kirjoitettu väärin perustein tai väärälle henkilölle.

Yksityinen pysäköinninvalvonta karkaa rikollisten käsiin ?

Valvontayritys on helppo perustaa. Vaatimuksia rehelliselle toiminnalle ei ole. Kukaan ei myöskään valvo yhtiöiden toimintaa. Kuluttajavirasto on täysin kadottanut otteensa yksityisen pysäköinninvalvonnan luomien ongelmien suhteen. Valvontamaksuja on helppo kenen tahansa kirjoittaa autoihin ja vedota maksun suhteen korkeimman oikeuden päätökseen. Helppoa rahaa -kuin tikkarin varastaisi lapselta. Huolestuttavinta tässä kehityksessä on, että helpon rahan toivossa alalle on pesiytynyt myös rikollista ainesta. Rahaa on saatava ja korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen yksityinen pysäköinninvalvonta on kuin rahasampo. Kirjoita lappu ja vetoa päätökseen. Suurin osa autoilijoista maksaa kiltisti.

Muutamat autoilijat ovat raportoineet että maksujen maksamatta jättäminen tai toistuvat reklamaatiot ovat johtanut joidenkin valvontayhtiöiden toimesta todellisiin ja konkreettisiin uhkailuihin. Valvontayhtiöt saavat ajoneuvorekisteristä haltijan ja omistajan tiedot kotiosoitteista, vaikka näiden tietojen luovutus olisikin kielletty. Muutamassa raportoiduissa tapauksissa autoilijan oven takana on käynyt tuntemattomia ihmisiä "juttelemassa" annetuista valvontamaksuista. Autoilijaa, hänen perhettään ja jopa lapsia on uhkailtu. Uhkailu on ollut niin vakavaa ja todellista, että rikosilmoitusta asiasta ei ole uskallettu tehdä, vaan maksut on lopulta maksettu. Kyse saattaa olla jopa rikollisjärjestöiksi nimettyjen moottoripyöräjengien taustatoiminnasta jotka ovat levittäytyneet helpon rahan toivossa myös yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Rikollista uhkailua on joka tapauksessa esiintynyt.

Vastaisku

Koska yksityinen pysäköinninvalvonta ja viranomaisvallan jakaminen yksityisille valvontayrityksille on johtanut täydelliseen kaaokseen, on aika myös autoilijoiden ryhtyä vastatoimiin.

Yksi julkisuudessa esitetty vastatoimenpide on ollut kiinnittää ajoneuvon tuulilasiin erillinen ilmoitus 60 euron siivousmaksusta. Eli käytännössä kieltää ajoneuvoon kaikkien tiedotteiden, mainosten tai lappujen kiinnittäminen. Ehtojen vastaisesta kiinnittämisestä peritään siivousmaksu. Sikäli tämä perustuu täysin samaan sopimusoikeudelliseen kysymykseen sopimuksen syntymisestä kuin korkeimmassa oikeudessa on hyväksytty valvontayhtiöiden määräämien valvontamaksujen osalta. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin näyttövelvollisuus sopimusrikkomuksesta, joka siivousmaksujen osalta on autoilijalla. Autoilijan on siis jätettävä kanne käräjäoikeuteen valvontayhtiötä vastaan saadakseen siivousmaksun perityksi. Vastatoimena menettely on kuitenkin selvä kannanotto.

Helpompi ja tehokkaampi tapa toimia on edelleen vuosien takainen ohje olla välittämättä annetusta valvontamaksusta. Lopulta tullaan siihen vanhaan periaatteeseen käännetystä todistustaakasta. Tämä ei ole muuttunut, edes korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen. Sopimus pysäköinnistä syntyy vain ja ainoastaan ajoneuvon kuljettajan ja valvontayhtiön välillä. Valvontayhtiön on pystyttävä osoittamaan sopimuskumppaninsa, eli ajoneuvon pysäköinyt henkilö. Tämä on käytännössä mahdotonta. Valvontamaksun periminen kannattaa tehdä valvontayhtiölle mahdollisimman hankalaksi ja aikaa vieväksi.

Autoilijan ei pidä reagoida määrättyyn valvontamaksuun ennen kuin valvontamaksusta lähetetään muistutus tai maksuvaatimus ajoneuvorekisterissä merkitylle haltijalle tai omistajalle. Tämän jälkeen tehdään todistettavasti reklamaatio ja ilmoitetaan että maksumuistutuksen saanut ajoneuvon haltija tai omistaja ei ole toiminut kuljettajana eikä siten myöskään ole mahdollisesti syntyneen pysäköintisopimuksen toinen osapuoli. Näyttövastuu on yksinomaan valvontayhtiöllä. Aikaisemmissa oikeuspäätöksissä, kuten myös korkeimman oikeuden päätöksen tulkinnasta voidaan todeta, että valvontayhtiön haasteellinen asema todistaa sopimuskumppaninsa ei ole peruste kääntää todistustaakka ajoneuvon kuljettajasta. Eli valvontayhtiön hokema ajoneuvon omistajan tai haltijan velvollisuudesta kertoa kuljettaja korkeimman oikeuden päätökseen perustuen on puhdasta propagandaa.

Ajoneuvon omistaja ja haltija eivät ole siis millään tavoin velvollisia kertomaan ajoneuvon kuljettajaa. Pääsääntöisesti edes tuomioistuin ei voi velvoittaa tähän.

Tällaisessa tapauksessa voi yrittää vastavuoroista rahastusta ja pyrkiä tekemään sopimus valvontayhtiön kanssa. Eli maksumuistutuksen saanut ajoneuvon haltija tai omistaja lupaa selvittää ajoneuvon kuljettajan valvontayhtiölle työsuoritusta vastaan. Tästä voi hyvin periä 100 - 150 euroa alkavalta tunnilta. Kuljettaja kerrotaan valvontayhtiölle vasta kun valvontayhtiö on suorittanut maksun sovitusta työstä. Tämän jälkeen rästissä oleva valvontamaksu voidaan maksaa ja riita päättyy hyvällä voitolla. Valvontayhtiö ei tähän todennäköisesti suostu, mutta se ei ole ajoneuvon omistajan ongelma. Jos valvontayhtiö edellyttää ajoneuvon omistajalta tai haltijalta toimenpiteitä sopimuksessa johon omistaja tai haltija ei ole osallisena, on vähintäänkin kohtuullista että toimeksiannosta maksetaan erikseen sovittavan sopimuksen mukainen korvaus.

Yhteenveto
  1. Älä reagoi tuulilasiin kirjoitettuun valvontamaksuun. Valvontayhtiö joutuu lähettämään maksamattoman laskun ajoneuvon haltijalle tai omistajalle. Monesti tämä maksu saattaa tulla perintäyhtiöltä. Älä pelästy. Monet valvontayhtiöt ulkoistavat laskutuksensa suoraan perintäyhtiöille. Odota ajoneuvon omistajalle tai haltijalle postitse lähetettyä maksuvaatimusta.
  2. Todistettavasti reklamoi ja kiistä maksuvaatimus sillä perusteella, että et ole ollut ajoneuvonkuljettaja etkä siten myöskään heidän väittämänsä sopimuksen toinen osapuoli. Yksi reklamaatio riittää. Älä ala väittelemään.
  3. Älä välitä uhkailuista. Jos uhkailu on konkreettista, tee asiasta rikosilmoitus.
  4. Tarjoa mahdollisuutta selvittää ajoneuvon kuljettaja työsuoritusta vastaan. Tämä on sinulle täysin vapaaehtoista. Työsuorituksesta veloitat erikseen sovittavan palkkion. Palkkion maksamisen jälkeen kerrot ajoneuvon kuljettajan ja maksat valvontamaksun.
  5. Mikäli tapaus siirretään perintään, älä pelästy. Yksityinen pysäköintivalvontamaksu ei ole ulosottokelpoinen ilman oikeudenpäätöstä. On tärkeää kiistä maksu todistettavasti myös perintäyhtiölle.
  6. Kiistämisen jälkeen valvontayhtiön on päätettävä maksun viemisestä käräjäoikeuteen. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä, koska valvontayhtiöllä on oikeudessa näyttövelvollisuus sopimuskumppanistaan. Sopimusriidoissa ei voi vaatimuksia kohdistaa mielivaltaisesti kenelle tahansa.
  7. Yksityinen pysäköinninvalvonnan takana ei ole vielä lainsäädäntöä. Valvontayhtiöt ovat näyttökysymyksissä täysin omillaan.
  8. Edellä kuvatun tapaisessa toiminnassa ei ole kyse rikoksesta, vaan sopimusoikeudellisista kysymyksistä.
Kuulostaako helpolta? Toiminta ei ole sen arveluttavampaa kuin yksityisten pysäköintivalvontayhtiöiden toiminta kokonaisuudessaan. Kaikista huolestuttavinta koko kehityksessä on, että Suomeen on luotu nyt järjestelmä korkeimman oikeuden siunauksella, joka mahdollistaa kirjaimellisesti rikollisille vapaan temmellyskentän.

Huomionarvoista on myös tunnustaa, että yksityisen valvonnan palveluiden tilaajien moraali on käytännössä sammunut kuin saunalyhty. Valvontayhtiöiltä palveluja tilaavia taloyhtiöitä, yrityksiä, jopa viranomaisia ja kauppakeskuksia valvontayhtiöiden toimintamallit ja -menetelmät eivät voisi vähempää kiinnostaa. Heidän mielestään tarkoitus pyhittää keinot. Aivan kuten rikollisessa toiminnassa kuuluukin.

Lue myös:
Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta KKO:n päätös
LUKIJAN ARTIKKELI: Korkeimman oikeuden tuomio kelvottomasti perusteltu
Pitääkö yksityinen pysäköintivalvonta maksu maksaa

Lue:
Korkeimman oikeuden päätös

112 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juuri tätä pelättiin ennen KKOn päätöksen julkaisemista. Avataan kenelle tahansa mahdollisuus kirjoitela lappuja ihmisten autoihin hyvinkin löysin perustein. Sanotaan että lue oikeuden päätös. Vähän surffaamalla löytyy HS:n, Iltalehden ja Iltasanomien uutiset jossa mainostetaan oikein että yksityinen maksu on maksettava. Ihmiset maksaa. Sitten kun osa ei suostu, alkaa uhkailu. Omassa taloyhtiössä hallituksen puheenjohtaja on ottanut työkseen kirjoittaa maksulappuja. Laittopa lapun minunkin autoon, mutta en ole maksanut. Nyt uhkailee häädöllä vaikka kyse on omistusasunnosta. Ei ehkä nyt blogin tarkoittamaa hengellä uhkailua, mutta kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Nää "professorit" jotka ovat kovasti vakuuttaneet yksityisten pysäköintivalvontamaksujen laillisuudesta eivät yksinkertaisesti osaa ajatella kapeaa tai leveää nokkaansa pidemmälle. Sama on oikeuslaitoksessa. Seurauksia ei mietitä ...

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä blogi! Kerronpa oman tarinani. Minulla on 7 valvontamaksua maksamatta OMAN autopaikan käytöstä, autopaikan josta minulla on vuokrasopimus ja josta maksan kuukausimaksun. Lappuja satelee ruutuun milloin mistäkin syystä. On eturengas viivan päällä, ei ole kokonaan ruudussa jne. YHTÄÄN EN OLE MAKSANUT, enkä maksa. Sitten poika (13v) kerto että häneltä oli ulkona aikuinen mies kysynyt että onko XXXX sinun isäsi. Poika vastasi että kyllä, johon mies oli todennut, että sanoppas sille isälles että maksaa maksunsa ettei tarvi sitten jälkeenpäin katua. Ja käveli pois ... näin toimii yksityinen pysäköinninvalvonta kun yrityksen saa perustaa vaikka massamurhaaja jos sikseen tulee. On kuulkaa suomalainen oikeusjärjestelmä perseestä jos ei tämän paremmin osata ennakoida mihin päätökset johtaa. Olisi edes odotettu lakia ...

Anonyymi kirjoitti...

Vitun paska ... opettele pysäköimään niin ei tarvitse kärsiä. Saatana mitä autoterroristeja, pitäis saada pysäköidä vaikka toisen pihalle jos kiire on. Ihmettelinkin milloin tää PASKA blogi herää tästä asiasta vaihteeksi ... hankkikaa elämä ja kunnioittakaa liikennesäätöjä. UUNOT!

Anonyymi kirjoitti...

Kävin tänään lasten kanssa Vantaanportin HopLopissa. Pysäköintialueen sisäänajoon oli ilmestynyt kyltit, joissa oli paljon pientä tekstiä ja pysäköintikiekon kuva sekä isommalla teksti 4h. Kyltit oli sellaisessa paikassa, että sitä ei olisi mitenkään turvallisesti olisi pystynyt lukea autosta. Itse pysäköintialueella ei ollut minkäänlaisia kylttejä tai liikennemerkkejä, jotka olisivat velvoittaneet käyttämään pysäköintikiekkoa. Ilmeisesti mitään oikeita liikennemerkkiä ei edes tarvita? Veikkaan, että suurin osa autoilijoista tuolla ei edes tiedä tehneensä mitään sopimiksia ja nekin, jotka tietävät, tuskin tietävät sopimuksen sisältöä.

Anonyymi kirjoitti...

:D "kunnioittakaa liikennesääntöjä". Mitä liikennesääntöjä ne yksityiset pysäköintifirmat valvoo? Taas joku fiksu suomalainen persu kirjoittanut tuon kommentin.

Jukka kirjoitti...

Jos pysäköinninvalvontayhtiö haluaa riitauttaa asian, niin kenelle se toimittaa haasteen jos sopimuskumppania ei tiedetä?

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Näytti olevan joku parkkifirma ständin kera Turvallisuusmessuillakin kerjäämässä huomiota tuossa muutama viikko sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Jos pysäköinninvalvontayhtiö haluaa riitauttaa asian, niin kenelle se toimittaa haasteen jos sopimuskumppania ei tiedetä?

Se toimitetaan käytännössä ajoneuvorekisteriin merkitylle haltijalle tai omistajalle. Jos henkilö ei reagoi seuraa yksipuolinen päätös. Tietysti tarkoitus on että kyseinen henkilö kiistää koko sopimuksen olemassaolon. Silloin tullaan juuri tämän tilanteen nerokkuuteen. Oikeus vaatii valvontayhtiötä (koska ovat haastaneet ja esittävät vaatimuksia) näyttämään toteen että ovat tehneet sopimuksen juuri tämän henkilön kanssa. Sitähän he eivät pysty tekemään, ellei nyt satu sitten olemaan valvontakamerakuvaa siitä kun henkilö pysäköi autonsa.

Anonyymi kirjoitti...

Itse sain 5 vuotta sitten haasteen käräjille sopimusriita-asiassa. Minulta vaadittiin sopimusehtojen mukaista 1850 euron korvausta sopimusrikkomuksesta. Koska mitään sopimusta en ollut edes allekirjoittanut tai solminut suullisesti, kiistin koko sopimuksen olemassaolon. Kuten sanottu, käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen koska sopimusrikkomukseen vetoavalla ei ollut näyttää mitään tikkua pidempää siitä että olisin koskaan heidän kanssaan mitään sopimusta edes tehnyt. Oikeudenkäyntikuluja kertyi minulla 450 euroa jonka joutuivat maksamaan, ym. vähempipätöisiä kuluja.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta uhkailusta olisi mielenkiintoista tietää onko kyse siitä että valvontayhtiötä tietoisesti johdetaan tuollaisilla otteilla vai onko kyse yksittäisten valvojien turhaantumisesta?

Valvojathan saa provikkapalkalla kirjoittaa maksulappuja. Eli mitä enemmän kirjoitat lappuja autojen ikkunoihin sitä paremmat tienistit. Nyt jos alueella on henkilö joka ei näitä suostu maksamaan, menee provikatkin.

Eli onko uhkailuihin syyllistyneet yksittäiset valvojat omissa nimissään vai valvontayhtiö?

Anonyymi kirjoitti...

Liekkö merkitystä sinänsä. Työntekijä toimii työnantajansa mandaatilla. Kyse on isännänvastuusta. Jos valvoja syyllistyy tähän, sitten syyllinen on myös työnantaja.

Tosin veikkaan että tässä juuri on käynyt kuten blogi arvelee. Lappu ikkunaan ja jos joku nurisee niin lyödään oikeuden päätös eteen ja käsketään maksaa. Autoilijoista kun 80% maksaa niin sekin jo riittää. Oisko tietoisuus siitä että maksut voi jättää maksamatta levinnyt laajemmalle ja sitten jos on perustanut valvontayhtiön ja omaa muutenkin taipumuksia rikolliseen toimintaan niin kynnys käydä "kyläilemässä" kasvaa ... ?

Jukka kirjoitti...

"Se toimitetaan käytännössä ajoneuvorekisteriin merkitylle haltijalle tai omistajalle. Jos henkilö ei reagoi seuraa yksipuolinen päätös."

Tarkoittaako tämä siis sitä, että kuka tahansa voi millä perusteilla tahansa lähettää haasteita kenelle tahansa, ja jos tähän ei reagoi niin katsotaan syyllistyneen siihen mistä nyt ikinä syytetäänkään?

Anonyymi kirjoitti...

Olisin myös halunnut tietää että miten tuo "todistettava reklamointi" tapahtuu jos kerran reklamointi on tehty vaikeaksi tai käytännössä mahdottomaksi? Jos eivät suojelurahan kerääjät ota vastaan kirjattuja kirjeitäkään, niin miten todistettava reklamointi käytännössä tapahtuu? Kiitos etukäteen rautalangasta.

Mielenkiintoinen artikkeli muuten.

Anonyymi kirjoitti...

Tarkoittaako tämä siis sitä, että kuka tahansa voi millä perusteilla tahansa lähettää haasteita kenelle tahansa, ja jos tähän ei reagoi niin katsotaan syyllistyneen siihen mistä nyt ikinä syytetäänkään?

Ei rikosoikeudellisesti, koska haasteen tekee rikoksissa syyttäjä. Sopimusoikeudellisissa kysymyksissä kyllä.

Kuka tahansa voi vaatia sinulta maksua käytännössä mistä tahansa. Esittää sinulle laskun ja jos et maksa, viedä asia käräjäille. Jos et reagoi vaatimuksiin niin sinut tuomitaan maksajaksi yksipuolisella päätöksellä.

Pointtihan tässä tietysti on juuri se mitä blogikin yrittää kuvata. Se joka haastaa, se joka väittää sopimuksen olevan olemassa, syntyneen ja se joka väittää sopimusta rikotun on näyttövelvollinen asiassa. Ei haastettu.

Jos näyttövelvollisuus olisi haastetulla, silloinhan tilanne olisi se että sinulta voidaan vaatia mitä tahansa ja sinun tehtäväsi olisi todistaa että et ole tällaista sopimusta tehnyt. Jos et pysty todistamaan, maksat. Maalaisjärkeä.

Valvontayhtiöt ovat jatkuvasti yrittäneet ajaa tätä toimintamallia läpi joka on täysin sopimusoikeudellisten peruskysymysten vastainen. Tahallaan harhaanjohtavat ihmisiä peruskysymyksissä.

Eihän mikään firma haasta ketään käräjöimään sopimuksesta tai sopimusrikkomuksesta jos he eivät pysty todistamaan väitteitään. Sitä että sopimus on yleensä syntynyt ja sitä että sopimusta on yleensä rikottu.

Valvontayhtiöt kuvittelevat olevansa tässä jotenkin kaiken yläpuolella vaikka KKO:ta myöten on todettu että valvontayhtiön vaikeus näyttää sopimuskumppani toteen ei todellakaan muuta näyttövelvollisuutta sopimusrikkomuksesta.

Eli se joka haastaa, todistaa oikeudessa a) sopimus kumppaninsa b) sopimus on syntynyt c) sopimusta on rikottu. Jos ei pysty, ei tule haastetulle langettavaa tuomiota. Maksumieheksi oikeudenkäyntikuluineen jää valvontayhtiö.

Valvontayhtiöt tietävät tämän tasan tarkkaan mutta yrittävät painoastaa ihmiset maksamaan. Valvontayhtiön asema on todella heikko. Hehän eivät edes tiedä SOPIMUSKUMPPANIAAN!

Anonyymi kirjoitti...

Olisin myös halunnut tietää että miten tuo "todistettava reklamointi" tapahtuu jos kerran reklamointi on tehty vaikeaksi tai käytännössä mahdottomaksi?

Pointti lienee se että pystyt tarvittaessa todistamaan yrittäneesi reklamoida asiasta. Esimerkiksi lähettämällä reklamaatio kirjattuna. Jos valvontayhtiö ei ota sitä vastaan se ei ole sinun ongelmasi.

Elin yrität reklamoida ensin valvontayhtiölle. Se että olet riittävällä varmuudella yrittänyt riittää. Sittenhän maksu siirtyy perintään ja maksun kiistäminen perintäyhtiölle onkin tärkeämpää. Jos , siis jos, mentäisiin oikeuteen, ei näytä valvontayhtiön kannalta erityisen hyväksyttävältä että reklamaatioihin ei edes suostuta vastaamaan.

Anonyymi kirjoitti...

parkpatrolin tapauksessa, lue http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2007/11/parkpatrol-finland-oy-cloaca-maxima.html oma lakimies sano että postin kuittaus siitä että reklamaatiota ei otettu vastaan on täysin riittävä oikeudenkäyntiä ajatellen ...

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Lisäksi tuossa on helppoa rahaa tiedossa, kun laittaa tuon "siivousmaksulappusen" omaan ajoneuvoonsa, sillä sopimuskumppani on varmasti ja todistettavasti tiedossa (yksityisoikeudellisessa pysäköintilipareessahan varmasti on valvontayhtiön tiedot).

Tiukka laki tästä pelleilystä vaaditaan, jossa joko kielletään koko touhu kuten olisi oikeudessakin pitänyt tai sitten määritellään asinmukainen koulutus ja kielletään provikkapalkkaus ynnä muut kikkailut.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa yhteenvedossa kohta 8 ei pidä ihan paikkaansa. Jos tällainen valvontafirma lähettää maksukehotuksen auton omistajalle/haltijalle eli sopimuksen ulkopuoliselle taholle, jossa uhataan oikeustoimilla jne., jos tämä ei maksa, syyllistyy valvontafirma petoksen yritykseen, joka on rikoslaissa rangaistavaksi säädetty. Petoksen yritys muuttuu petokseksi, jos tämä ulkopuolinen maksaa vaaditun summan.

Itse ainakin tulen tekemään poliisille tutkintapyynnön jokaisesta maksuvaatimuksesta, jota minulle tällaisilta firmoilta tulee. Toistaiseksi ei ole tullut yhtään, mutta todennäköisyys sellaiselle kasvoi kyllä eksponentiaalisesti tuon KKO:n käsittämättömän päätöksen jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Olisi erittäin hyvä, jos te jotka koette yksityisen pysäköinnivalvonnan sellaiseksi asiaksi, jota et halua osaksi suomalaista yhteiskuntaa, niin ottakaa yhteyttä kauppakeskuksiin ja siellä majaileviin kauppoihin ja kertokaa oma mielipiteenne.

Jos täällä nettipalstoilla vaan nuristaan, niin ei ne kauppakeskusten toimitusjohtajat siitä tiedä.

Kyllä sillä varmasti vaikutusta on, jos riittävän moni asian ilmaisee. Ehkä sopimusta ei uusita kun se ajankohtaiseksi tulee.

Aktiivisuutta! Näin itse teen.
Vielä kun saisi listan näistä parkkiansoista nettiin, niin se olisi hyvä painostuskeino.

Kauppakeskus Arabia
Vantaanportti
...

Anonyymi kirjoitti...

Tampereella Hatanpään Nesteen pihaan on kanssa ilmestynyt yksityisen valvontayhtiön kyltit. Kun valvonta alkoi oli merkkejä jokaisessa tolpassa missä oli P-merkki ja kiekon käyttöä osoittava liikennemerkki, eli käytännössä kylttejä oli mahdotonta olla huomaamatta. Nyt yksityisen firman kyltit ovat vain pihan päissä missä niitä ei edes ehdi lukea ohi ajaessa. Ilmeisesti alkuperäiset merkit olivat liian hyvin havattavissa niin vähennetään merkkien määrää ja sijoitetaan ne niin ettei niitä ehdi huomata ohi ajaessa niin johan alkaa euroja kilisemään firman kassaan... Eipä tarvii sielläkään enää asioida.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa muuten tutustua niihin ehtoihin kunnolla. Siihenhän sinulla on autoilijana oikeus ennen kuin teet päätöksen siitä pysäköitkö autosi alueelle.

Olen nyt kolmesti pysäyttänyt auton kylmästi sisääntuloväylälle. Noussut tarvittaessa autosta ulos ja lukenut rauhassa ja sisäistäen kylttien ehdot. Se on ikävää jos jonoa kertyy taakse, mutta minun ei todellakaan tarvitse tehdä sopimusta ennen kuin olen tutustunut ehtoihin.

Kesällä Espoolaisessa kauppakeskuksessa tuli varmaankin 60-80 auton jono taakse. Vartija pamahti paikalle ja käski välittämästi siirtää ajoneuvon pois kulkuväylältä parkkiruutuun. Sanoin etten valitettavasti voi tehdä niin ennen kuin olen ymmärtänyt pysäköintiehtojen merkityksen. Kauppakeskus käyttää yksityisoikeudellisia sopimusehtoja pysäkönnissä ja minun kuuluu ja on myös oikeus kuluttajasuojalainkin mukaisesti saada tutustua ehtoihin. Vartija kävi aivan hiilenä. Nousin lopulta autoon ja sanoin että en voi hyväksyä ehtoja joten minun pitäisi päästä peruuttamaan pois hallista. Olisitte nähneet ilmeen ... Siitähän se vasta mekkala synty. Vartija sanoi että hallista pääsee ulos myös läpiajamalla, joten tyydyin siihen.

Tästä lähtien AINA, kun on pakko käydä kaupassa asioilla jossa on yksityisen valvontayhtiön kyltit jään tutustumaan pysäköintiehtoihin huolella. Suosittelen muillekin. Jos ajat ruutuun, se on jo myöhäistä, silloin olet hyväksynyt ehdot, joten kannattaa tehdä tarkkaa työtä ennen varsinaista pysäköintiä.

Anonyymi kirjoitti...

Erinomainen idea!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa yhteenvedossa kohta 8 ei pidä ihan paikkaansa.

Tarkottaa varmaan sitä että nuo toimenpiteet joita autoilija/haltija/omistaja voi tehdä eivät ole rikos, eli ei tarvitse sitä pelätä.

Anonyymi kirjoitti...

Tampereella kävi valvoja henkilökohtaisesti sanomassa että maksa se maksu tai seuraavan kerran voi autossa olla ikäviä naarmuja! Nähtävästi oli huomannut että rekkarilla olevaan autoon oli kirjoittanut aikaisemminkin 8 kpl enkä yhtään ole maksanut.

Ei tyhmä ole joka pyytää, harvinaisen tyhmä on se joka maksaa!

Anonyymi kirjoitti...

Puistopartio, eli ParkPatrol muuten ei yritä edes periä maksuja. Kun teet reklamaation, homma kuihtuu siihen. Puistopartiolle näyttää riittävän että osa maksaa, eivät jaksa ruveta riitelemään niitä vastaan jotka eivät maksa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa yhteenvedossa kohta 8 ei pidä ihan paikkaansa. Jos tällainen valvontafirma lähettää maksukehotuksen auton omistajalle/haltijalle eli sopimuksen ulkopuoliselle taholle, jossa uhataan oikeustoimilla jne., jos tämä ei maksa, syyllistyy valvontafirma petoksen yritykseen, joka on rikoslaissa rangaistavaksi säädetty. Petoksen yritys muuttuu petokseksi, jos tämä ulkopuolinen maksaa vaaditun summan.

Näinhän se normaalilla järjellä varustettu ihminen asian näkee. Minä mukaanlukien.

Ikävä kyllä poliitikot, viranomaiset ja oikeuslaitos ovat asian nähneet toisin. Oikeusministeriä myöten kun on todettu, että yksityistä elinkeinovapautta ei voi rajoittaa! Vaikka se sitten perustuisikin huijaukseen, pelotteluun, faktojen vääristelyyn...

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa yhteenvedossa kohta 8 ei pidä ihan paikkaansa. Jos tällainen valvontafirma lähettää maksukehotuksen auton omistajalle/haltijalle eli sopimuksen ulkopuoliselle taholle, jossa uhataan oikeustoimilla jne., jos tämä ei maksa, syyllistyy valvontafirma petoksen yritykseen, joka on rikoslaissa rangaistavaksi säädetty. Petoksen yritys muuttuu petokseksi, jos tämä ulkopuolinen maksaa vaaditun summan.

Näinhän se normaalilla järjellä varustettu ihminen asian näkee. Minä mukaanlukien.

Ikävä kyllä poliitikot, viranomaiset ja oikeuslaitos ovat asian nähneet toisin. Oikeusministeriä myöten kun on todettu, että yksityistä elinkeinovapautta ei voi rajoittaa! Vaikka se sitten perustuisikin huijaukseen, pelotteluun, faktojen vääristelyyn...

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa yhteenvedossa kohta 8 ei pidä ihan paikkaansa. Jos tällainen valvontafirma lähettää maksukehotuksen auton omistajalle/haltijalle eli sopimuksen ulkopuoliselle taholle, jossa uhataan oikeustoimilla jne., jos tämä ei maksa, syyllistyy valvontafirma petoksen yritykseen, joka on rikoslaissa rangaistavaksi säädetty. Petoksen yritys muuttuu petokseksi, jos tämä ulkopuolinen maksaa vaaditun summan.

Näinhän se normaalilla järjellä varustettu ihminen asian näkee. Minä mukaanlukien.

Ikävä kyllä poliitikot, viranomaiset ja oikeuslaitos ovat asian nähneet toisin. Oikeusministeriä myöten kun on todettu, että yksityistä elinkeinovapautta ei voi rajoittaa! Vaikka se sitten perustuisikin huijaukseen, pelotteluun, faktojen vääristelyyn...

Anonyymi kirjoitti...

G-Control/G-Valvonta (Hesburger porukkaa, Salmela yhtiöt) toiminta tuntuu jonkun verran erikoiselta. Heillä ei meinaan ole lainkaan minkäänlaista henkilörekisteriä.

Joten jos reklamoit ja ilmoitat oikean kuljettajan henkilöllisyyden, niin he eivät sitä mihinkään talteen voi laittaa, koska henkilötietoja ei säilytetä.

Heillä on ainoastaan autojen rekisteritunnukset tietokannassaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kun muistamme parkkiruutu.evvk.comin tapauksen, niin jo pelkkä rekisterinumeroiden kerääminen muodostaa henkilörekisterin...

"Tietosuojavaltuutettu oli sitä mieltä, että autojen valokuvista koottu aineisto täyttää henkilörekisterin määritelmän, koska on helppo selvittää kilven perusteella omistaja."

Anonyymi kirjoitti...

Helsingissä valvontayhtiön "sakottaja", kun satuin paikalle kun kirjoitti lappua, sano tomerasti että kyllä me saamme sinun kaltaiset ihmiset maksamaan. Revin lapun siinä silmien edessä. Nähtävästi tuo "saamme sinut maksamaan" olisi pitänyt ottaa uhkauksena. Silloin en kiinnittänyt asiaan huomiota.

Anonyymi kirjoitti...

Firma oli mikä? Eiks nyt ois hyvä listata ne firmat jotka ovat uhkailleet?

Anonyymi kirjoitti...

ParkComin laputtajan kanssa intin valvontamaksun aiheellisuudesta. Hän sanoi sana tarkkaan "kyllä sinun kaltaiset rikolliset saadaan maksamaan tavalla tai toisella". Harmi kun en nauhoittanut keskustelua.

Anonyymi kirjoitti...

Hei kaikki,

Aloitan tässä oman projektin ja keräämään kuvia yksityisten valvontayhtiöiden pysäköinninvalvojista. Miksi? No vaikka ihan kiusaksi. Tulen julkaisemaan kuvat myöhemmin perustettavassa blogissa.

Tällä hetkellä kuvia on itse ottamanani 4 kpl. Löytyy ParkComin ja ParkPatrolin valvojia.

Kuvaaminen on täysin laillista julkisella paikalla eikä kuvattavalta tarvitse pyytää lupaa. Myös kuvien julkaisemiseen minun toimesta ei ole esteitä. Kuvien julkaisu ei loukkaa yksityisyttä.

Kuvat voi lähettää osoitteeseen:

valvonta_kuvat@yahoo.com

Tätä viestiä saa kopioida eteenpäin.

Terveisin,
X

Anonyymi kirjoitti...

Mulla oli pari kuvaa kahden vuoden takaa. Posti tuo ...

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä homma, kerätkää tosiaan kuvia ja laittakaa ne julkiseksi. Itse pyrin myös nappaamaan muutaman.
Blogissa olisi hyvä myös mainita kauppakeskukset tms muut yleiset paikat, joissa tuota parkkikyttäystä harrastetaan.

Kauppakeskus Arabia
Kauppakeskus Entresse
Kauppakeskus Sello
Retail Park Vantaanportti

Siinä nyt pari heti alkuun..

Olisi hyvä myös listata noita asioita, miksi yksityinen valvonta ei ole hyvä asia, esimerkiksi

- Yleensä pysäköintivirhemaksuilla pyritään vähentämään, yksityisillä valvontayrityksillä tämä toimii eri tavalla. Mitä vähemmän he pystyvät väärin pysäköintiä vähentämään, sitä paremmin heillä menee
- Heidän toimiaan ei valvota
- Uhkailevat
jne..

Lisäksi olen käsittänyt, että joidenkin yritysten taustalla on talousrikoksista tuomittuja, näistä olisi hyvä tehdä selkoa ;)

Jotkut yritykset myös toimivat lain vastaisesti, kuten esimerkiksi G-Control, heillä ei ole henkilötietolain vaatimaa rekisteriselostetta. He eivät sitä kuulemma "tarvitse".

Anonyymi kirjoitti...

...kävi valvoja henkilökohtaisesti sanomassa että maksa se maksu tai seuraavan kerran voi autossa olla ikäviä naarmuja!

Perustellusta syystä (joksi kai laiton uhkaus voidaan helposti käsittää) voi hakea Liikenteen turvallisuusvirastosta tietojen luovutuskieltoa, jolloin rekisterinumeron perusteella ei anneta omistaja-/haltijatietoja muille kuin viranomaisille. Parkkimaksufirmathan eivät viranomaisia ole.

http://www.ake.fi/ake/tietopalvelu/tietojen+käyttö/tietojen+luovutuskiellot.htm

Anonyymi kirjoitti...

Hei kaikki,

Aloitan tässä oman projektin ja keräämään kuvia yksityisten valvontayhtiöiden pysäköinninvalvojista. Miksi? No vaikka ihan kiusaksi. Tulen julkaisemaan kuvat myöhemmin perustettavassa blogissa.

Tällä hetkellä kuvia on itse ottamanani 4 kpl. Löytyy ParkComin ja ParkPatrolin valvojia.

Kuvaaminen on täysin laillista julkisella paikalla eikä kuvattavalta tarvitse pyytää lupaa. Myös kuvien julkaisemiseen minun toimesta ei ole esteitä. Kuvien julkaisu ei loukkaa yksityisyttä.

Kuvat voi lähettää osoitteeseen:

valvonta_kuvat@yahoo.com

Tätä viestiä saa kopioida eteenpäin.

Terveisin,
X


Samaan osoitteeseen: valvonta_kuvat@yahoo.com voi lähettää myös tietoja kauppakeskuksista, virastoista ym. jotka käyttävät yksityistä pysäköinninvalvontaa. Julkaistaan lista kohteista myös samalla.

Kauppakeskus Arabia
Kauppakeskus Entresse
Kauppakeskus Sello
Retail Park Vantaanportti


Onko Sello vaihtanut takaisin yksityiseen? Nimittäin he luopuivat ParkComin valvonnasta ja siellä valvojana on ollut kunnallinen pysäköinninvalvonta. Tämä on mielestäni ihan ok, koska kunnallisen valvonnan takana on lainsäädäntö sekä laissa määrätty prosessi reklamaatiosta ja valituskäsittelystä. Yksityistä valvontaa ei pidä hyväksyä.

SIIS OSOITTEESEEN:

valvonta_kuvat@yahoo.com

Anonyymi kirjoitti...

Jotkut yritykset myös toimivat lain vastaisesti, kuten esimerkiksi G-Control, heillä ei ole henkilötietolain vaatimaa rekisteriselostetta. He eivät sitä kuulemma "tarvitse".

Tee ihan rohkeasti kantelun tietosuojavaltuutetun toimistoon sähköpostilla. Autoparkki Norden toimi vastaavasti ja heidät pakotettiin toimimaan oikein. Tässä on blogin aikaisemåi artikkeli:

http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2008/02/autoparkki-norden-oy-on-menetellyt.html

Valitus on yksi sähköposti, ei vaadi paljoa aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tuo siteerattu korkeimman oikeuden päätös koske vain tapausta Mika S, jossa oikeus ei uskonut että vastaaja (eli Mika S) ei ollut kuljettanut autoa kaikissa niissä useista pysäköintivirhemaksuun johtaneissa tapauksissa? Ainakin käräjä- ja hovioikeuksien päätöksissä oli muistaakseni mainittu, että oikeus ei uskonut Mika S:n selitystä, että hän ei tiedä kuka autoa oli kuljettanut. Oikeus piti Mika S:ää auton kuljettajana, koska Mika S oli osallistunut yksityistä pysäköinninsakotusta käsitteleviin nettikeskusteluihin, joissa Mika S oli kehottanut olemaan maksamatta yksityisiä pysäköintivirhemaksuja.

Siis lyhyt yhteenveto lakiasioita ymmärtämättömältä: antaako tuo korkeimman oikeuden päätös jotenkin valtuuksia periä maksuja kaikissa tapauksissa vai koskeeko se pelkästään Mika S:n tapausta?

Anonyymi kirjoitti...

"antaako tuo korkeimman oikeuden päätös jotenkin valtuuksia periä maksuja kaikissa tapauksissa vai koskeeko se pelkästään Mika S:n tapausta?"

Oikeus piti mikan selitysta epäuskottavana sen takia että auto oli ollut kahdeksan kertaa väärin pysäköitynä samassa osoitteessa. Sillä että hän olisi osallistunut johonkin nettikeskusteluun asian tiimoilta ei ollut mitään vaikutusta asiaan. KKO:n päätös koskee ainoastaan mikan tapausta, mitään automaattia jolla valvontafirmat voisivat periä maksunsa ei ole vaan he joutuvat haastamaan jokaisen maksamatta jättävän oikeuteen ja perimään saatavansa tätä kautta. Edelleen käräjä- ja hovioikeuden päätöksissä todetaan että käännetty todistustaakka on kuluttajasuojalain vastainen ja valvontayhtiön on itse selvitettävä sopimuskumppaninsa, auton omistaja ei ole velvollinen millään tavalla selvittämään kuka autolla on ajanut eikä tätä voida automaattisesti pitää (olettaa) kuljettajana.

Oma lukunsa on ne autot jotka ovat jonkun firman omistuksessa, ei varmaan yhdessäkään firmassa lähdetä valvontamaksuja maksamaan vaan maksulappu lähtee bumerangina takaisin että lähettäkää lappunne sille HENKILÖLLE joka on sopimuksen kanssanne tehnyt...

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän yrityksen auton ollessa kyseessä, kannata vastata että osoittakaa maksunne väärin pysäköineelle kuljettajalle. Autolla xxx-xxx ei ole yhtiön nimenkirjoitusoikeutta.

Toisaalta taas tuskin yksikään valvontayrittäjä on niin tyhmä, että lähtee tuollaista oikeuteen viemään...

Anonyymi kirjoitti...

Missä kohteissa G-Control harjoittaa pysäköinninvalvontaa?

Ja valitettavasti Sello siirtyy tai on jo siirtynyt yksityisten leiriin :(. Tieto saatu Realprojektilta, joka manageeraa kyseistä parkkiansaa.

Anonyymi kirjoitti...

Rekisteriseloste löytyy näiltä firmoilta;

Parknet
PksParkki
Parkkipate
Uudenmaan pysäköinninvalvonta

Oletan että Q-Park/ParkCom on näiltä osin ok, joten en edes kysynyt..

Ja tiedossa on, että näiltä ei löydy

G-Control

Anonyymi kirjoitti...

"Missä kohteissa G-Control harjoittaa pysäköinninvalvontaa?"

Tampereella Nekalassa löytöliiterin pihassa. Onkin muuten erikoista että G-Control väittää kylteissään että pysäköinti sallittu kiekolla liikkeen aukioloaukoina mutta parkkipaikalla olevissa vanhoissa kylteissä sanotaan että erikoisluvalla ilman aikarajaa..

Anonyymi kirjoitti...

Tehdäänpä niin että pyydän G-parkilta rekisteriselostetta. Annan 5 päivää aikaa toimittaa sen. Jos en sitä saa tai viestiin ei vastata, teen virallisen kantelun tietosuojavaltuutetulle. Palataan astialle kuinka käy.

Anonyymi kirjoitti...

G-VALVONTA

Näyttää olevan näitä yrityksiä ja aikaisemmasta nimestä päätellen ollut ruoka-alalla kun päätoimiala on edlleen PITOPALVELU, voi että ... kuten blogikin sano, näitä nousee HELPON RAHAN toivossa.

Y-tunnus: 2177830-5
Toimiala: Pitopalvelu
puhelin: 0753254020

Nimi 21.5.2010 alkaen
G-Valvonta Oy

Edellinen nimi:
Turku Takeaway Oy

Osoite 01.09.2010 alkaen
PL 41
20521 TURKU

Osoite aikaisemmin:
Lemminkäisenkatu 14-18 C
20520 TURKU

DOMAIN G-CONTROL.FI
20123112
Gastronautti Oy
Lemminkäisenkatu 14-18 C
Postinumero 20520
Postitoimipaikka Turku
Puhelinnumero 075 3254 000

Firmasta GASTRONAUTTI OY puolestaan löytyy sama osoite ja pitopalvelu ja viimein yhteystietokin:

Toiminimi Gastronautti Oy
Turku Takeaway
Päätoimiala Pitopalvelu (56210)
Lemminkäisenkatu 14-18 C
20520 TURKU

Sähköposti mika.tunturi...gastronautti.fi

Yhteinen
www.gastronautti.fi

Kaikki tiedot yllä on julkisista rekistereistä, YTJ ja Ficora.

Anonyymi kirjoitti...

G-VALVONTA

Näyttää olevan näitä yrityksiä ja aikaisemmasta nimestä päätellen ollut ruoka-alalla kun päätoimiala on edlleen PITOPALVELU, voi että ... kuten blogikin sano, näitä nousee HELPON RAHAN toivossa.

Y-tunnus: 2177830-5
Toimiala: Pitopalvelu
puhelin: 0753254020

Nimi 21.5.2010 alkaen
G-Valvonta Oy

Edellinen nimi:
Turku Takeaway Oy

Osoite 01.09.2010 alkaen
PL 41
20521 TURKU

Osoite aikaisemmin:
Lemminkäisenkatu 14-18 C
20520 TURKU

DOMAIN G-CONTROL.FI
20123112
Gastronautti Oy
Lemminkäisenkatu 14-18 C
Postinumero 20520
Postitoimipaikka Turku
Puhelinnumero 075 3254 000

Firmasta GASTRONAUTTI OY puolestaan löytyy sama osoite ja pitopalvelu ja viimein yhteystietokin:

Toiminimi Gastronautti Oy
Turku Takeaway
Päätoimiala Pitopalvelu (56210)
Lemminkäisenkatu 14-18 C
20520 TURKU

Sähköposti mika.tunturi...gastronautti.fi

Yhteinen
www.gastronautti.fi

Kaikki tiedot yllä on julkisista rekistereistä, YTJ ja Ficora.

Anonyymi kirjoitti...

Noihin kahdeksaan kohtaan kommentoisin sen verran, että ei sitä ole pakko odottaa muistutusta. Ei se osoita millään tavalla sopimuskumppania vaikka siihen alkuperäiseen valvontamaksuun reklamoi suoraan. Eikä tarvitse edes valehdella kuskeista tms. riittää kun kiistää sopimuksen. Tyyliin, "en ole sopimussuhteessa huijarisakotus oy:n kanssa. Olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä sopimuksen tekijään".

Tästä eteenpäin on valvontayhtiön tehtävä osoittaa sopimuskumppani.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että mihinkään sähköpostiralliin ei kannata yhtiöiden kanssa lähteä. Lyhyesti ja ytimekkäästi tuo ilmi sen, että ei ole aikomuksissa ilman käräjiä maksua maksaa.

Anonyymi kirjoitti...

Noihin kahdeksaan kohtaan kommentoisin sen verran, että ei sitä ole pakko odottaa muistutusta. Ei se osoita millään tavalla sopimuskumppania vaikka siihen alkuperäiseen valvontamaksuun reklamoi suoraan. Eikä tarvitse edes valehdella kuskeista tms. riittää kun kiistää sopimuksen. Tyyliin, "en ole sopimussuhteessa huijarisakotus oy:n kanssa. Olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä sopimuksen tekijään".

Tästä eteenpäin on valvontayhtiön tehtävä osoittaa sopimuskumppani.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että mihinkään sähköpostiralliin ei kannata yhtiöiden kanssa lähteä. Lyhyesti ja ytimekkäästi tuo ilmi sen, että ei ole aikomuksissa ilman käräjiä maksua maksaa.


Tais olla valvontayhtiön kommentti. Tällä pyritään vaan siihen, että oikeudessa ajoneuvon omista/haltija on lähtökohtaisesti myöntänyt olevansa tietoinen ehtojen vastaisesta pysäköinnistä. Vaikka edelleenkään ei välttämättä ole itse sopimuskumppani. Mutta huonompaan asemaan joutuu, kun oikeudessa aletaan todisteita punnitsemaan...

Anonyymi kirjoitti...

Valvontayhtiön kanssa mulla ei ole mitään tekemistä, mutta ei se muuta sitä faktaa, että reklamaation tekeminen heti osoittaisi millään tavalla kuskia/sopimuskumppania. Se valvontalappu on voinut olla esimerkiksi apukuskin penkillä odottamassa.

Se, että tietää kuskin ei luo mitään velvotteita auton haltijalle/omistajalle. Jos hän toteaa, että ei ole sopimuskumppani niin valvontayhtiön on osoitettava tämä todeksi. Ei siinä karhukirjeitä tarvitse odotella.

Eikös sopimusoikeudessa väitteen tekijän pidä osoittaa väite todeksi ja tässä kohtaa valvontayhtiö esittää sen väitteen sopimuskumppanista.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän aihetta sivuten; Sattuuko joku tietämään miten on todistustaakka automaattisen nopeusvalvonnan kanssa. Kaveri nimittäin lainas autoa n. kk. sitten ja palauttaessaan kertoi että automaattinen kameratolppa oli kuvan ottanut. Saattaa kuulemma kestää useita kk. ennen kuin tulee maksulappu kotiin, ei siis vielä ole tullut. Jos sellainen tulee, niin pitääkö meikäläisen muistaa/selvitellä kenelle lainasin auton useita kk. sitten. Eli onko ns. todistustaakka meikäläisellä tai olenko muuten vastuussa?

Ps. Kaveri lupas kyllä kiltisti maksaa sen.

Anonyymi kirjoitti...

G-VALVONTA

Näyttää olevan näitä yrityksiä ja aikaisemmasta nimestä päätellen ollut ruoka-alalla kun päätoimiala on edlleen PITOPALVELU, voi että ... kuten blogikin sano, näitä nousee HELPON RAHAN toivossa.

Y-tunnus: 2177830-5
Toimiala: Pitopalvelu
puhelin: 0753254020

Nimi 21.5.2010 alkaen
G-Valvonta Oy

Edellinen nimi:
Turku Takeaway Oy

Osoite 01.09.2010 alkaen
PL 41
20521 TURKU

Osoite aikaisemmin:
Lemminkäisenkatu 14-18 C
20520 TURKU

DOMAIN G-CONTROL.FI
20123112
Gastronautti Oy
Lemminkäisenkatu 14-18 C
Postinumero 20520
Postitoimipaikka Turku
Puhelinnumero 075 3254 000

Firmasta GASTRONAUTTI OY puolestaan löytyy sama osoite ja pitopalvelu ja viimein yhteystietokin:

Toiminimi Gastronautti Oy
Turku Takeaway
Päätoimiala Pitopalvelu (56210)
Lemminkäisenkatu 14-18 C
20520 TURKU

Sähköposti mika.tunturi...gastronautti.fi

Yhteinen
www.gastronautti.fi

Kaikki tiedot yllä on julkisista rekistereistä, YTJ ja Ficora.

Anonyymi kirjoitti...

Valvontayhtiön kanssa mulla ei ole mitään tekemistä, mutta ei se muuta sitä faktaa, että reklamaation tekeminen heti osoittaisi millään tavalla kuskia/sopimuskumppania. Se valvontalappu on voinut olla esimerkiksi apukuskin penkillä odottamassa.

Se, että tietää kuskin ei luo mitään velvotteita auton haltijalle/omistajalle. Jos hän toteaa, että ei ole sopimuskumppani niin valvontayhtiön on osoitettava tämä todeksi. Ei siinä karhukirjeitä tarvitse odotella.

Eikös sopimusoikeudessa väitteen tekijän pidä osoittaa väite todeksi ja tässä kohtaa valvontayhtiö esittää sen väitteen sopimuskumppanista.


Kaks vaihtoehtoa:

1) Olet arvaileva maallikko

2) Olet valvontayhtiön edustaja/kannattaja

Anonyymi kirjoitti...

Toi G-Control on samaa porukkaa kuin Hesburger.

Hesburgerista on tähän asti ollut positiivisia mielikuvia. Nyt kun he lähtivät tähän parkkisakko soppaan mukaan niin kummasti se vaikuttaa ajatuksiin..

Anonyymi kirjoitti...

Aika vaarallisia väittämiä. Kirjoittajalla on totaalisesti todistustaakkanormit hukassa.

Haluaakohan blogin kirjoittaja tosissaan olla vahingonkorvausvastuussa sitten oikeudenkäyntikuluista?

Anonyymi kirjoitti...

"1) Olet arvaileva maallikko

2) Olet valvontayhtiön edustaja/kannattaja"

en vieläkään ole valvontayhtiön kanssa missään tekemisissä, joten taidan olla sittn se arvaileva maalikko. Kuten sinäkin.

Kerrotko nyt arvailevalle maalikolle mikä mun aiemmassa kirjoituksessa on väärin. Miten reklamaation tekeminen heti valvontamaksun saatua osoittaa sopimuskumppanin tai kääntää todistustaakan sopimuskumppanista jotenkin päälaelleen vrt. maksumuistutuksen jälkeiseen reklamaatioon.

MÄ olen vahvasti sitä mieltä, että sen sopimuskumppanin löytäminen on valvontayhtiön tehtävä RIIPPUMATTA siitä missä kohtaa sopimuskumppani kiistetään.

"xxx-xxx auton haltijana minä en ole tehnyt sopimusta yhtiönne kanssa. Olkaa ystävällisiä ja kohdistaa sopimuksen mukaiset saatavat sopimuskumppaniin". Tuon kyllä pitäisi riittää ilman mitään muistutuksen odotteluja. Jos ei niin MIKSI ei riitä.

Anonyymi kirjoitti...

Olet siinä oikeassa että ei se todistustaakkaa muuta miksikään reklamoitko vasta maksumuistutuksen jälkeen vai jo suoraan maksulapusta. Oikeudessa ei pitäydytä pelkästään jenkkimäisestä koviin faktoihin mutta myös todennäköisyyksiin siitä mikä on todennäköistä. Kuten Saviaron tapauksessa katsottiin todennäköisemmäksi että pysäköijä oli Saviaro koska sama auto oli niin monta kertaa saanut lapun samasta paikasta. Vaikka tätä ei pystytty vedenpitävästi todistamaan.

Eli on uskottavampaa reklamoida vasta muistutuskirjeestä, eli väittää saanensa tiedon määrätystä valvontamaksusta vasta muistutuksen yhteydessä. Jos reklamoit suoraan maksulapusta voidaan kysyä että kuinka lapun sait ja epäillä sitä että itseasiassa olit henkilö joka pysäköi auton.

Anonyymi kirjoitti...

Seuraava meili lähti G-Valvonnan email osoitteeseen, viikko aikaa, sen jälkee kantelu viranomaisille:

En löytänyt G-Valvonnan nettisivuiltanne rekisteriselostetta. Toimitte yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ja kuvaatte pysäköityjä autoja. Tallennatte siis henkilötietoja. Henkilötietolain mukaan teillä kuuluu olla esillä tai pyydettäessä toimittaa ylläpitämänne henkilörekisterin rekisteriseloste.

Tämä on virallinen pyyntö toimittaa rekisteriseloste tähän sähköpostiosoitteeseen tai julkaista rekisteriseloste nettisivuillanne. Mikäli en saa rekisteriselostetta 1 vko sisällä teen yrityksestänne kantelun tietosuojavaltuutetun toimistoon.

Jaakko Fagerlund kirjoitti...

Eli on uskottavampaa reklamoida vasta muistutuskirjeestä, eli väittää saanensa tiedon määrätystä valvontamaksusta vasta muistutuksen yhteydessä. Jos reklamoit suoraan maksulapusta voidaan kysyä että kuinka lapun sait ja epäillä sitä että itseasiassa olit henkilö joka pysäköi auton.

Ihan yhtä uskottavaa on reklamoida heti. Aina voi sanoa sen saaneensa siltä henkilöltä, joka auton pysäköi. Mikään pakkohan ei ole yksityiselle riistofirmalle kertoa keneltä sen sai, mutta oikeutta saattaa Saviahon kaltaisessa tapauksessa kiinnostaa tämän pysäköijän henkilöllisyys.

Usko huviksesi, noita lappuja ei vedetä oikeuteen ellei ole tapaus kuin Saviaholla, sillä se on muuten varma häviö oikeudessa ja sitähän he eivät halua.

Itse tosin voisi vetää oikeusprosessin käyntiin petoksen yrityksestä, jos jonkun muun pysäköimästä ajoneuvostani tulisi lappu minulle. Huijauslaskujahan nuo ovat siinä tapauksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Sellossa on nykyään Securitas sakottamassa. Kyltit ovat vaihtuneet tässä ihan viikon sisällä ja uudet ovat hyvin samankaltaiset kuin vanhat Espoon kaupungin kyltit.

Anonyymi kirjoitti...

Sellon kyltit ovat kai vaihtuneet viikonlopun aikana. Joutunee siis etsimään uuden paikan ostoksille. Harmi, Sello on muuten kätevällä paikalla.

Onkohan kauppakeskuksilla käytössä apuvälineitä, jolla pyritään osoittamaan kuljettaja? Jossain on huhuttu, että monessa parkkihallissa autot kuvattaisiin ja tunnistettaisiin rekisterinumerot automaattisesti. Henkilörekisteristä pitäisi varmaankin olla saatavilla rekisteriseloste?

Anonyymi kirjoitti...

Justjust, Selloon ei siis enää tarvitse mennä..

Anonyymi kirjoitti...

Erään ison vuokra-asuntofirman isännöitsijä tuumasi tässä viikolla kun tuli puhe väärin pysäköidyistä autoista että kun yksityinen valvonta aloittaa niin he eivät sen jälkeen ota mitään kantaa pysäköintiin. Eli käytännössä valvontafirma saa vapaasti mellastaa piha-alueella ilman että alueen omistajaa vähääkään kiinnostaa toimiiko valvonta niinkuin on sovittu. Ihmettelen vain mihin sitä yksityistä firmaa tarvitaan kun tähänkin asti on kunnallinen valvonta käynyt laputtamassa mm. liian pitkään vieraspaikoilla seisseet autot.

Anonyymi kirjoitti...

Sellon kyltit ovat todella surkeat. Kaksi kertaa olen ajanut niiden ohi, vielä en ole ehtoja lukenut kunnolla (olen noutanut henkilöä kyytiin, en pysäköinyt).

Sellon kylttien ohi ajaessa kannattaa pysähtyä lukemaan pieni präntti... Eli koko kyltti. :(

Myöskään liukuportaille johtavilla ovilla ei ole enää kylttejä muistutukseksi, koska autoilijan toivotaan pysähtyvän sisäänajorampille lukemaan ehdot. Näin ei tule mitään mussutusta. ;)

Anonyymi kirjoitti...

G-valvonnan vastaus

Hei,

rekisteriselosteemme löydät internet-sivuiltamme osoitteesta
www.g-valvonta.fi(etusivulla) tai suoraan linkistä
http://www.g-valvonta.fi/Rekisteriseloste.pdf
Kiitos palautteestanne.

Ystävällisin terveisin,

--
G-Valvonta Oy
Asiakaspalvelu

Anonyymi kirjoitti...

En ole sellossa käynyt sen jälkeen kun sinne nuo yksityiset parkkihuijarit tulivat, mutta jos tosiaan on poistettu liukuportaille johtavilta ovilta kyltit, niin eiköhän sillä ole yksi ja ainut tarkoitus;

Pyritään siihen, että mahdollisimman moni ei huomaisi noita sopimuskylttejä ja rikkoisi tuota sopimusta -> enemmän rahaa parkkifirmalle. Sellokin varmaan siitä oman osuutensa saa.

Ei kannata tukea tuollaista toimintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Lauri Johannes Mustosta epäillään käyttäneen hyväksi siskonsa ala-ikäistä kehitysvammaista tytärtä ja saattaneen tämän raskaaksi.
lähde helsingin rikospoliisi

Anonyymi kirjoitti...

Vastustan yksityistä pysäköinninvalvontaa, mutta joudun korjaamaan kommenttiani Sellosta: siellä on sittenkin, ilmeisesti hiljaittain lisätyt tarrakyltit koskien pysäköintiehtoja. Lisäksi valvonta ei ehkä ole tavanomaisen yli-innokasta...

Aika näyttää ja yleensä kuitenkin pomoille ahneus iskee päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kun kunnallisille valvojille vaaditaan virkamerkkiä, onko kukaan ikinä kyseenalaistanut yksityisellä alueella saadun "sakon" sillä perusteella, onko kyseisellä taholla edes oikeutta maanomistajana/haltijana määrätä kyseisen laisia maksuja.

Nythän kaikki sinisilmäisesti vain keskittyvät siihen, että onko itse sopimuksen tehnyt. Kukaan ei kysy, että onko A) kyltin pystyttäneellä tai B) valvontamaksun kirjoittaneella oikeasti oikeus päättää kyseisen maa-alueen käytöstä.

Itse tiedän kolme taloyhtiötä, missä isännöitsijä on itsenäisesti tehnyt päätöksen sakotuksesta, ilman yhtiön hallituksen lupaa. Tällöin sakko ei ole pätevä!

Yksittäisellä ihmisellä on aina oikeus tietää sakottajan oikeus määrätä maksuja muka omistamallaan/hallinnoimallaan maalla. Aina pitäisi vaatia virallisia oikeaksitodistettuja asiakirjoja tästä omistus-/hallintaoikeudesta. Ilman näitä todisteita, maksukin on vessapaperia...

Anonyymi kirjoitti...

Helsingin keskustassa Foorumin parkkiin ajaessa oli myös jotain kylttejä. Kyltit olivat pientä pränttiä, ei mitään mahdollisuutta lukea ohiajaessa niitä. Päteviä, tuskin?

Anonyymi kirjoitti...

>>> Nyt kun kunnallisille valvojille vaaditaan virkamerkkiä, onko kukaan ikinä kyseenalaistanut yksityisellä alueella saadun "sakon" sillä perusteella, onko kyseisellä taholla edes oikeutta maanomistajana/haltijana määrätä kyseisen laisia maksuja.<<<

Jos ja kun se virallinen pysäköintivalvontamaksu napsahtaa yksityisalueella, niin maksulapun mukana on yleensä toinenkin (keltainen) lappu, jossa ilmenee kenen toimesta on viralliset pysäköinninvalvojat pyydetty paikalle.
Yleensä allekirjoittajana on huoltoyhtiön edustaja. Ja määräys ao. toimintaan on tullut yleensä suullisena isännöitsijältä. Ja isännöitsijä taasen ei välttämättä "tarvitse" kirjallista lupaa yhtiön hallitukselta.
Siis välttämättä, sillä isännöitisopimukseen on voitu sisällyttää ao. toiminta suoraan, "hoitaa yhtiön asioita parhaaksi katsomallaan tavalla Suomen lakien ja asetusten mukaan" . . . Eli joka ainoaan asiaan, mikä mahdollisesti koskee osakkaiden etuja, ei sitä hallituksen kokousta tarvita.

Esimerkiksi pelastusteille pysäköinnistä, nimenomaan isännöitsijän on toimittava parhaaksi katsomallaan tavalla. Mutta itse katson nykylainsäädännön mukaan ja KO:n päätöksen perusteella, että isännöitsijä toimii väärin, jos se "tilaa" yksityisen pysäköintivalvonnan. Ja vielä jos toiminnalle on hallituksen lupa tai päätös, niin heikolla on myös hallitus.

Pelastusteillä ei edes kunnallinen pysäköinninvalvoja kirjoita valvontamaksua, vaan toimivalta "sakotukseen" on vain poliisilla, palo -ja pelastuslakiin perustuen.

"Omassa" parkkiruudussa olevalle vieraalle ajoneuvollekkaan ei saa tehdä mitä tahansa. Saat toki hinauttaa sen pois, mutta "toisen omaan ryhtymällä" syylistyt itsekkin rikokseen. Ainoana laillisena keinona on kääntyä viranomaisten puoleen, kirjotuttaa se pysäköinnin valvontamaksu, mahdollisesti hinauttaa viranomasten toimesta / valvonnassa väärinpysäköity pois; Kumminkin tilaaja maksaa hinauksen ensikädessä.
On eri asia sitten, miten eri oikeusasteissa ja millä aikataululla saat rahasi takaisin, jos saat.

Eräs keino on kyllä vapaasti tulkiten lakia; Hallinnan loukkaus. Tekemällä nimenomaan rikosilmoituksen ja vaatimalla rangaistusta sekä korvauksia hallinnan menetyksestä, on paremmat mahdollisuudet saada väärintekijä tuomiolle.
Toisaalta tämä tapa tulee kuormittamaan niin poliisia kuin oikeuslaitosta, mutta samalla se välillisesti lisää painetta sinne missä laista ja asetuksista päätetään.

Anonyymi kirjoitti...

En tuossa yrittänyt mitenkään kiistää julkisen valvonnan maksuja. Jos niissä on epäselvyyksiä, aina voi lähteä hallinto-oikeuteen vääntämään asiasta ilman suurempaa riskiä.

Kysymys onkin yksityisestä valvonnasta. Jos laki tästä tulee, niin millä perusteella sakon saaneen auton omistaja/haltija voi olla varma, että sakon kirjoittajalla on edes oikeus sitä kirjoittaa? Osaa perintäfirmoista asia ei kiinnosta pätkääkään, koska näiden perintä on joka tapauksessa tuottavaa toimintaa! Puhumattakaan siitä, että onko koko sakko aiheellinen.

Totuus vain on se, että keskivertokansalainen maksaa asiattomankin laskun, jos se perintäfirmalta tulee. Ja tällähän nää firmat pelaa. Ei kukaan halua ottaa riskiä käräjille lähdöstä. Hieno kanta oikeusministeriltä, että yksityistä elinkeinotoimintaa ei voi rajoittaa...

Anonyymi kirjoitti...

Yhtä asiaa en tajua.

Jos kysymyksessä on kerta yksityisopimuksellinen asia, niin miksi valvontayhtiöt tyytyvät 40e 'valvontamaksuun'?

Mikseivät he saman tien ota 25000 euroa?

Korkeimmanoikeuden päätöksen mukaan sopimus on muodostunut pysäköimällä, niin koskeeko oikeuden tulkinta vain pysäköintiä vai mitä tahansa vastaavaa 'hengittämällä hyväksytä ehdot' lappua, joka sijaitsee vaikka taloyhtiön alueella?

Kiitos vastauksista jo etukäteen.

Anonyymi kirjoitti...

Yhtä asiaa en tajua.

Jos kysymyksessä on kerta yksityisopimuksellinen asia, niin miksi valvontayhtiöt tyytyvät 40e 'valvontamaksuun'?

Mikseivät he saman tien ota 25000 euroa?

Korkeimmanoikeuden päätöksen mukaan sopimus on muodostunut pysäköimällä, niin koskeeko oikeuden tulkinta vain pysäköintiä vai mitä tahansa vastaavaa 'hengittämällä hyväksytä ehdot' lappua, joka sijaitsee vaikka taloyhtiön alueella?

Kiitos vastauksista jo etukäteen.


Vastausten määrää korreloi kysymyksen laatua.

Anonyymi kirjoitti...

Hallituksen esitys Eduskunnalle pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi

Anonyymi kirjoitti...

Täysin käsittämätöntä että uhkailuun, asioiden vääristelyyn ja monessa mielessä valehteluun syyllistyneet tahot saavat ajetuksi läpi tällaisia lakiehdotuksia. Mitkä viisaat päättäjämme todennäköisesti hyväksyvät.

Ei voi sanoa muuta kuin että kansalla sellaiset päättäjät jotka kansa ansaitsee... :(

Anonyymi kirjoitti...

Juttelin juuri tästä valvonta-asiasta työkaverini kanssa.

Hänen taloyhtiössään isännöitsijä oli selvittänyt asiaa, ja kertonut hallituksen kokouksessa seuraavanlaisia tietoja:

- Taloyhtiöllä ei ole oikeutta sakottaa pihallaan
- Poliisi ei sakota taloyhtön pihalla
- Taloyhtiön toimeksiannosta valvontayhtiöllä on oikeus sakottaa pihalla
- Valvontayhtiöillä on jostain hankittu viranomaislupa toimintaansa
- Valvontayhtiöillä on jotain "reviirejä" tai alueellisia lupia tms.

Voi olla, että ymmärsin varsinkin tuon viimeisen kohdan väärin, mutta oudolta kuulostaa. Vaikka "sakotuksen" tilalle vaihtaisikin "sopimussakon määräämisen", niin en ole mistään kuullut, että poliisi tai muut viranomaiset jakelisivat jotain lupia valvontayhtiöille toimia, ja vielä eri valtuuksilla kuin taloyhtiöt.

Onko jokin nyt muuttunut, vai onko kyseessä uusi disinformaatiokampanja? Kokemuksia kenelläkään?

Anonyymi kirjoitti...

Vastausta tähänkin;

Juttelin juuri tästä valvonta-asiasta työkaverini kanssa.

Hänen taloyhtiössään isännöitsijä oli selvittänyt asiaa, ja kertonut hallituksen kokouksessa seuraavanlaisia tietoja:

- Taloyhtiöllä ei ole oikeutta sakottaa pihallaan
- Poliisi ei sakota taloyhtön pihalla
- Taloyhtiön toimeksiannosta valvontayhtiöllä on oikeus sakottaa pihalla
- Valvontayhtiöillä on jostain hankittu viranomaislupa toimintaansa
- Valvontayhtiöillä on jotain "reviirejä" tai alueellisia lupia tms.

Kohdat 1 ja 2 Yhtiö pyytää poliisin tahi kunnallisen pysköintivalvojan paikalle ja virhemaksunhan siitä napsahtaa väärinpysäköijille, edellyttäen toki että saa heidät paikalle. Tosin kannattaa laittaa liikennemerkit asianmukaiseen kuntoon.

Kohdat 3, 4 ja 5; Missään laissa ei ole tai löydy "lupaa" tai "laillistamisperiaatetta" joten yksityinen pysäköinninvalvonta on lakitekstejä tulkiten villiä . . . Ainoastaan nämä puliveivarit yrittävät saada aikaiseksi ns. "sopimussuhteen" jonka perusteella sitten karhuavat ns. rahojaan, poikkeuksetta laittomin tai arvelluttavien keinojen avulla.

Anonyymi kirjoitti...

Hemmetti tätä rikollista pysäköintitoimintaa. Firmoja puskee joka paikasta ja kylttejä on joka puolella. Uusin pohjanoteeraus oli nyt viimeviikollla kun ykstyinen valvoja tulee kirjoittamaan lappua autoon kun olen vieressä pankkiautomaatilla käymässä! Ei mitään käytöstapoja, sikamaista röhkettä ja riuhumista valvojan osalta kun kiistin jo heti tilanteessa etten sopimusta ole tehnyt enkä tekemässäkään. Väkisin tunki valelaskun pyyhkimien väliin AUTON LIIKKUESSA kun jo peruutin "heidän tiluksiltaan" pois! En siis lappua suostunut ottamaan kouraani hänen sitä tarjotessaan. Firma oli muuten sitten tämä Uudenmaan Pysäköinninvalvonta (www.UPV.fi).

Joo, mutta se mikä tänään sai tietenkin kiuhumaan on tämä piste I:n päälle, työkkärin sivuilla (MOL) on haetaan useisiin Franchaising pysäköininvalvontaketjuihin mukaan... esim. http://www.parkkipate.fi/

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti homma menee EIT:hen jos laki tulee. Kun toiminta on samaa niin julkisella kuin yksityisellä puolella, on tavantallaajan kannalta täysi rikos, että väärin perustein määrätystä yksityisestä maksusta joutuu lähteä käräjöimään omalla riskillä vastapuolenkin kulujen maksamisen pelossa! Varsinkin kun julkisella on kelpoisuus yms. vaatimuksia niin pirkoille kuin heidän esimiehilleen. Yksityisellä puolella taitaa riittää vuonna 1920 suoritettu kuljettajan tutkinto. Näin sitä oikeutta suomen maassa nykypäivänä jaetaan...

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nyt näitä parkkiaktivisteja todella vituttaa!!!

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko blogin pitäjällä neuvoa kuinka kannattaisi toimia tapauksessani?

Pysäköin hiljattain autoni erään taloyhtiön parkkipaikalle, jonka pysäköinninvalvonnasta vastaa Parkkipate tms. yhtiö. En huomannut tietenkään mitään sopimuskylttejä, mutta kyllähän siellä sellainen oli.

Kyseisellä parkkipaikalla on 2 apteekin asiakaspaikkaa, jotka on varustettu kylteillä "Apteekki" ja "30 min"- kiekko. Lisäksi on useita paikkoja, jotka on merkitty eri yritysten henkilökunta merkinnöillä. Paikalla johon pysäköin oli merkintänä ainoastaan yrityksen nimi, johon olin menossa asioimaan. Merkinnästä ei siis käynyt selville, oliko kyseessä asiakas vai henkilökunta paikoitus. Oletin tietenkin ensimmäistä, ja vaikka kiekkomerkintä puuttuikin laitoin silti kiekon ja pysyin vielä 30 minuutin sisällä paikoitusajassa.

Oikeustajuni mukaan minä en ole velvollinen mihinkään maksuihin. Kysymys kuitenkin kuuluu kannattaisiko mielestäsi asiaa viedä eteenpäin reklamoimalla juuri näistä merkinnöistä, vai kannattaisiko kokonaan kieltää olleensa "sopimuskumppani"?

Anonyymi kirjoitti...

Kysymys kuitenkin kuuluu kannattaisiko mielestäsi asiaa viedä eteenpäin reklamoimalla juuri näistä merkinnöistä, vai kannattaisiko kokonaan kieltää olleensa "sopimuskumppani"?

Mikäs kysymys tää nyt oikein on? Tietenkin teet miten itse olet asian kokenut. Näinhän se Suomessa tänä päivänä menee. Yritys kyllä saa väittää ja tehdä ihan mitä vain, mutta yksityisen ihmisen pitää pysyä totuudessa ja maksaa kaikki yritysten kirjoittamat laskut.

EIHÄN YKSITYISTÄ ELINKEINOTOIMINTAA VOI RAJOITTAA!

Itkeskelin/naureskelin (lähinnä itkin) tossa viimeksi liikenneministeri Vehviläisen lausuntoja uudesta katsastuslaista. Ainoa konkreettinen asia, millä puollusti saman firman lainmukaista oikeutta katsastaa auto ja myös korjauttaa se oli, että suomalainen autokorjaamonpyörittäjä on niin umpirehellinen, että ongelmia ei voi tulla. Harmitti vain, että haastattelija ei huomannut kysyä arvoisan ministerin mielipidettä uudesta asunto-osakeyhtiölaista. Ja lähinnä Isännöintiliiton "tulkintaa" lain sisällöstä. Vaikka lakia valmistellut ministeriö on liiton kannan laintulkintaan torpannut, liitto pitää kiinni tulkinnastaan että uusi laki antaa heille oikeuden toimia rahastusautomaattina taloyhtiöiden osakkaiden justannuksella. Osakkaat eivät ole edes kuluttajasuojalain piirissä asian tiimoilta. Eli Isännöintiliitto on tulkinnut uuden lain omalta kannaltaan pathaaksi katsomallaan tavalla.

Näin tulee tapahtumaan myös niin parkkifirmojen kuin katsastusta harjoittavien korjaamojen taholta. Ja kaikki poliitikkojen siunauksella...

Kyse on aika paljon isommasta asiasta kuin muutamasta väärinpysäköidystä autosta.

Anonyymi kirjoitti...

Olenpa huvittuneena seurannut Hatanpään Nesteen pihassa seisovaa Ford Escortia. Auto on seissyt ainakin pari viikkoa huoltoaseman pihassa ilman että yksityisen valvontafirman valvoja millään tavalla osoittaa mielenkiintoa ko. autoa kohtaan. Miksi näin? Kun autossa ei ole rekisterikilpiä, ei valvontafirma voi lähettää maksuakaan, ja näinollen auto ei millään tavalla kiinnosta heitä koska siitä ei ole rahallista hyötyä. Sillähän ei ole väliä että auto vie muutenkin ahtaalla pihalla yhden parkkiruudun....

Anonyymi kirjoitti...

No mitä mielestäsi olisi pitänyt sitten tehdä?

Anonyymi kirjoitti...

No mitä mielestäsi olisi pitänyt sitten tehdä?

Siis missä?

Anonyymi kirjoitti...

Yksi julkisuudessa esitetty vastatoimenpide on ollut kiinnittää ajoneuvon tuulilasiin erillinen ilmoitus 60 euron siivousmaksusta. Eli käytännössä kieltää ajoneuvoon kaikkien tiedotteiden, mainosten tai lappujen kiinnittäminen. Ehtojen vastaisesta kiinnittämisestä peritään siivousmaksu. Sikäli tämä perustuu täysin samaan sopimusoikeudelliseen kysymykseen sopimuksen syntymisestä kuin korkeimmassa oikeudessa on hyväksytty valvontayhtiöiden määräämien valvontamaksujen osalta. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin näyttövelvollisuus sopimusrikkomuksesta, joka siivousmaksujen osalta on autoilijalla. Autoilijan on siis jätettävä kanne käräjäoikeuteen valvontayhtiötä vastaan saadakseen siivousmaksun perityksi. Vastatoimena menettely on kuitenkin selvä kannanotto.


Mikas kannanotto tuossa syntyy jos esim vaimoni/tyontekijani parkkeeraa auton ja mina/toinen tyontekijani autoa hakiessaan huomaan atta siina on tama "valvontamaksu muistutus" ja reklamoin etta vaikka auto onkin oma/yhtion enka tieda kuka sen on ko paikalle pysakoinyt ?!

Anonyymi kirjoitti...

No onkos joku jo haastettu oikeuteen noista maksamattomista valvontamaksuista? Itselläni on valitusprosessi menossa valvontayhtiön maksumuistutuksesta ja olisi kiva tietää onko joku kutsun käräjäoikeuteen.

Itse en autoani parkkeerannut ajoneuvon haltijana, kun valvontamaksu kirjoitettiin.

Anonyymi kirjoitti...

Sain juuri kauppakeskus Arabiassa Pääkaupunkiseudun Parkilta 50 € valvontamaksun, p-kiekko ei käytössä.
Lippuautomaatissahan on tarra, pysäköinti ilmainen ja olen käynyt useita kertoja enkä useimmiten ole käyttänyt p-kiekkoa. Nyt on näköjään otteeet muuttuneet. Varmaan joka kolmas auto laputettu samasta syystä.
Jotenkin kuitenkin tuntuu ylihinnoitetulta kusetukselta 50 €. Tietenkin toimin väärin, mutta sehän oli firman onni. Haittaa ei tullut kenellekään. Jatkossa kannan egeni jonnekin muualle, kuin Arabiaan ja valvontamaksua en aio suorittaa.

Anonyymi kirjoitti...

No nyt sitten on reklamoinnit tehty ja valvontayhtiöltä tullut viimeinen vastine eli vievät asian mahdollisesti käräjille. Eli odotellaan...

Ohessa valvontayhtiöltä tullut kirje:

Olette edelleen ilmaissut tyytymättömyytenne saamanne valvontamaksun perusteisiin.
Teidän mielestänne ette ole asiassa maksuvelvollinen, koska ette ole itse ajanut autoa
valvontamaksun antamishetkellä. Ette ole myöskään mielestänne velvollinen
selvittämään Q-Park Services Oy:lle sitä, kuka teidän sijaanne on ajanut ajoneuvoanne
tuona ajankohtana.
Pysäköintivalvontamaksun on velvollinen maksamaan auton väärinpysäköinyt kuljettaja.
Näyttövelvollisuus kuljettajan henkilöstä on valvontayhtiöllä. Teitä on pyydetty
maksamaan pysäköinninvalvontamaksu, koska olette ajoneuvorekisterin mukaan
ajoneuvon omistaja/haltija. Ajoneuvon omistaminen tai hallinta luo vahvan oletuksen
siitä, että omistaja tai haltija on itse toiminut ajoneuvonsa kuljettajana, sekä siitä, että hän
ainakin tietää, kuka sitä on kuljettanut.
Valvontamaksu on yksityisoikeudellinen saatava ja sen perintä tapahtuu viime kädessä
käräjäoikeudessa ajettavalla kanteella. Oikeudessa kuljettajan henkilöllisyyttä arvioidaan
vapaan todisteiden harkinnan periaatteen mukaisesti (oikeudenkäymiskaari 17 luku 2 §),
jolloin pysäköintivirhetapauksissa painava merkitys annetaan sille yleiselle
kokemussäännölle, että ajoneuvon omistaja/haltija tietää, kuka hänen autoaan on ajanut.
Näin ollen, vaikka olette kiistänyt olleenne ajoneuvonne kuljettajana ja koska olette
kieltäytynyt myötävaikuttamasta ajoneuvon kuljettajan henkilöllisyyden selvittämiseen,
teidän arvioidaan tässä tilanteessa toimineen ajoneuvonne kuljettajana ja olevan asiassa
maksuvelvollinen. Kuluttajariitalautakunta suosituksissaan ja Korkein oikeus
yksityistäpysäköinninvalvontaa koskevassa ennakkopäätöksessään (dnro 2010:23) on
soveltanut todistustaakkasäännöksiä edellä sanotun mukaisesti.
Valvontamaksu ei ole mielestämme aiheeton, ja se pidetään voimassa edellisissä
vastineissamme esitetyin perustein. Pidämme nyt saatavaa teidän puoleltanne
riitautettuna, ja asia odottaa mahdollista käräjäoikeuden käsittelyä. Teille ei tule tänä
odotusaikana maksumuistutuksia eikä perintäkirjeitä.
Suorittamattomalle valvontamaksulle kertyy kuitenkin korkolain mukaista
viivästyskorkoa valvontamaksun eräpäivästä lukien. Halutessanne voitte kuitenkin
edelleen ilmoittaa meille ajoneuvon kuljettajan tai maksaa valvontamaksun Q-Park
Services Oy:n pankkitilille käyttäen valvontamaksussa olevaa viitettä.

Anonyymi kirjoitti...

älä maksa,ei q park sinua oikeuteen vie,q parkin kassa on erittäin huonossa kunnossa,ei ole varaa palkata asianajajaa 40e takia.Te q parkista rikosilmoitus laskutuspetos yritys ja vaadi korvausta kaikesta kärsimisestä.q park ei ole viennyt yhtään saatavva käräjäoikeuteen vaikka on korkeimman oikeuden päätös yhdestä tapauksesta

Anonyymi kirjoitti...

Q-Parkin vastaus on pelkkää potaskaa. Yrittävät oletuksilla ja omilla "arvioinneilla" saada jutun näyttämään siltä että olisit maksuvelvollinen tai velvollinen selvittämään heille kuljettajan. Oikeudessa ei oletuksilla ole mitään virkaa, siellä pitää olla faktaa ja tälle todisteet. Johan tuo nähtiin Saviaron jutussa kun käräjäoikeudessa jo "variksetkin" nauroivat Parkcomin asianajajalle kun tämä yritti esittää Parkcomin virheellisiä käsityksiä totuutena.

Anonyymi kirjoitti...

Jos yksityisellä pysäköinninvalvonta yrityksellä on tällä hetkellä sopimuksen tehneen henkilön todistamisoikeus. Niin miksi nämä yritykset eivät selvitäisi ajoneuvon kuljettajaa viranomaisteitse? Kun kyseessä on laskun periminen on se siviilioikeudellinen asia. Nämä ryöstäjä yritykset voivat esimerkiksi tehdä rikosilmoituksen poliisille siitä kun ajoneuvon oletettu kuljettaja ei valvontamaksua maksa. Poliisi on silloin velvollinen selvittämään ajoneuvon kuljettajan meidän veronmaksajien varoja käyttäen. Laskun periminen on suomen lain säädännössä katsottu siviilioikeudelliseksi asiaksi, miksi tämä sama ei pätisi valvontamaksuun sopimus rikkomuksesta?
Onko jollakin minua viisaammalla selitystä asiaan?

Anonyymi kirjoitti...

Ei poliisi kykene todistamaan sitä, että olisit omistamaasi ajoneuvoa ajanut, vaikka Suomi valvontakameroita on pullollaan. Se on sitten toinen asia kenellä on pokerinaamaa kertoa poliisille, että ei tiedä kuka on omistaamaansa taikka halitsemaansa auto ajellut. Äkkiä tulee isompi sakko väärästä todistuksesta... Toisaalta auton omistaja on velvollinen tekemmään rikosilmoituksen ajoneuvostaan, jos se on luvatta käyttöön otettu, joka on siinä vaiheessa aika selkeää jos ajoneuvoa on joku tuntematon kuljettanut... Onneksi suomessa oikeusjärjestelmä on sen verran reilu, että se perustuu faktoihin, maalaisjärkeen mutta vaitettavasti myös oletuksiin.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä ryöstäjä yritykset voivat esimerkiksi tehdä rikosilmoituksen poliisille siitä kun ajoneuvon oletettu kuljettaja ei valvontamaksua maksa. Poliisi on silloin velvollinen selvittämään ajoneuvon kuljettajan meidän veronmaksajien varoja käyttäen.

Se on sitten toinen asia kenellä on pokerinaamaa kertoa poliisille, että ei tiedä kuka on omistaamaansa taikka halitsemaansa auto ajellut. Äkkiä tulee isompi sakko väärästä todistuksesta...

On käytännössä mahdotonta saada poliisia selvittämään kuljettajaa koska pitäisi olla tapahtunut rikos. Kiista yksityisestä sopimuksesta ei ole rikosasiakas eikä se kuulu poliisille. Jos henkilö kiistää saatavan tai ei tiedä kuljettajaa kyse on edelleen siiviliriidasta. Tämä on vähän samanlainen asia kuin blogin artikkelit "Saako ravintolassa syödä maksamatta" jne.

Toinen asia on se että jos tästä nyt jotenkin saisi rikosoikeudellisen kysymyksen ja poliisi selvittäisi kuljettajaa silloin henkilö joka pyydettäisiin kuulusteluun asian selvittämiseksi olisi joko rikoksesta epäilty tai todistajana. Ensimmäisessä tapauksessa hänen ei tarvitse sanoa yhtään mitään asiasta. Hänellä in itsekriminointi suoja. Todistajana oltaessa sama suoja on olemassa. Eli hänen ei tarvitse kertoa mitään sellaista mikä johtaisi syytteeseen häntä itseään vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta auton omistaja on velvollinen tekemmään rikosilmoituksen ajoneuvostaan, jos se on luvatta käyttöön otettu

Auton luvaton käyttöönotto on asianomistaja rikos, siis mitään velvoitetta ei ole tehdä rikosilmoitusta.

Anonyymi kirjoitti...

Psrkkibisnes kuumentaa tunteita:
http://www.katsomo.fi/?progId=59657&itemId=32035

Kannattaa katsoa, yrittäjien taustat surkeita jne. Yllätys!

Anonyymi kirjoitti...

Näköjään Pirkkalan Citymarketin pihaankin on tullut yksityisen firman kyltit. Ihmetystä herätti lause "mikäli maksua ei makseta 14 päivän sisällä on yhtiöllä oikeus nostaa maksu 60€:n". Pikavippi-jutussa on kuitenkin että eräpäivän jälkeen pitää lähettää maksumuistutus josta saa periä enintään 5€. Joten kusettaako parkkifirma?

Anonyymi kirjoitti...

>>> ihmetystä herätti lause "mikäli maksua ei makseta 14 päivän sisällä on yhtiöllä oikeus nostaa maksu 60€:n".<<< Kyseessä ei ole kusetus, vaan suorastaan rikollinen toiminta . . . Yrittävät kopioida kunnallisen pysäköitivalvonnan käyttämiä laillisia keinoja.

Anonyymi kirjoitti...

"Kunnallisen ja yksityisen pysäköinninvalvonnan raja epäselvä"

http://www.yle.fi/alueet/helsinki/2011/02/kunnallisen_ja_yksityisen_pysakoinninvalvonnan_raja_epaselva_2355911.html

Anonyymi kirjoitti...

Rajoissa ei ole mitään epäselvää, yksityiset rahastajat lätkivät merkkejään mihin sattuu, toki maksimoidakseen rahastuksensa.

Kunnallisen pysäköinninvalvonnan palveluja yksityisen käyttäessä, tulee yksityisalueen ilmaisevat liikennemerkit olla oikein - oikeassa paikassa - oikeita merkkejä ja riittävästi.

Anonyymi kirjoitti...

Noinhan sen pitäisi olla myös yksityisen valvonnan osalta, ja onneksi uuden lain myötä myös tullee olemaan. Ehdotuksessa on 1 §:n 2 momentissa säädetty eräistä valvontamaksun veloittamisen edellytyksistä, ja siellä on mainittu:
"Ehdot ja määräykset olisi ilmoitettava yksiselitteisellä tavalla. Yksiselitteisyyden vaatimuksen täyttäisi se, että ehdot ja määräykset ilmoitettaisiin liikennemerkein vastaavalla tavalla kuin tiealueella."

Tämä on mielestäni yksi parhaimmista uudistuksista nykyiseen villiin parkkiryöstelyyn. Tuohan tarkoittaa, että maksua ei tarvitse maksaa, jos merkeissä on epäselvyyttä, ja on noudattanut jonkin niistä ehtoja...

Anonyymi kirjoitti...

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109321-pysakointifirma-havisi-35-€n-kiistan

Anonyymi kirjoitti...

Vielä lisää aiheesta:
http://www.kuluttajariita.fi/lautakunnan-ratkaisuja/?action=read&id=780

Anonyymi kirjoitti...

Naurettavaa sanon minä. Eikö olisi vaan helpointa pysäköidä pysäköintifirman ehdoilla..

Psytron kirjoitti...

IS: Perustuslakivaliokunta ei hyväksy yksityistä pysäköinninvalvontaa

Jotain järkeä raksuttaa siis perustuslakivaliokunnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Kaksi sakkolappua on huijarifirmat jättänyt tuulilasiini, ja vieläpä aiheetta. En ole maksanut, eikä ole karhukirjeitä kuulunut, koska olen ottanut autolleni AKE:n turvakiellon, joten huijarit eivät saa nimeäni ja osoitettani tietoonsa. Suosittelen samaa kaikille. AKE:n turvakielto ei siis ole sama kuin maistraatin turvakielto, joka haittaa muuta elämää, vaan AKE:n turvakielto koskee vain autoja ja mikä parasta, se on ilmainen ja täysin laillista.

Anonyymi kirjoitti...

HIRWEETÄ PASKAA BLOGIN KIRJOITTAJALTA!
Yksityisiä pysäköinninvalvojia tarvitaan, koska kunnallinen ei joka asiaa kerkeä/pysty/halua hoitaa, poliisia ei kiinnosta! Noudata sääntöjä niin ei tarvii itkeä!!!

Tuollaiset *usipäät pitäisi hakata kunnolla!

Toivottavasti yksityiset pysäköinninvalvojat saavat lain voiman!!! :)

Anonyymi kirjoitti...

HIRWEETÄ PASKAA BLOGIN KIRJOITTAJALTA!
Yksityisiä pysäköinninvalvojia tarvitaan, koska kunnallinen ei joka asiaa kerkeä/pysty/halua hoitaa, poliisia ei kiinnosta! Noudata sääntöjä niin ei tarvii itkeä!!!

Tuollaiset *usipäät pitäisi hakata kunnolla!

Toivottavasti yksityiset pysäköinninvalvojat saavat lain voiman!!! :)


Yksityinen pysäköinninvalvonta on laitonta ja perustuslainvastaista. Yksityistä pysäköinninvalvontaa ei tarvitse. Julkinen valvonta saadaan toimivaksi kun osataan oikein resurssoida. Mielummin pysäköintivirhemaksut kaupungille ja kunnalle kuin RIKOLLISILLE pysäköintivalvontayrittäjille.

Mitä tulee sinun laisiisi ihmisiin. Pistän puukon kylkesi väliin heti kun tulet vastaan. Tuollaiset rikolliset yksityisvalvontapellepaskiaiset pitäisi tappaa välittömästi. Kuole paska.

Anonyymi kirjoitti...

Onko nämä säännöt vielä 2015 voimassa? Autoilijalla ei ole velvollisuutta näyttää todeksi että hän ei ole ajanut?