Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Haitallista melua

Ilta hämärtyy on aika käydä nukkumaan. Kaksi sekuntia kestävä vinkuva ääni ja lopuksi kuuluva terävä klonksahdus täyttävät makuuhuoneen hetkellisesti. Käännän kylkeä ja yritän nukkua. Ääni kuuluu hetken kuluttua uudelleen. Herään, en saa unta, jään vaistomaisesti odottamaan seuraava hiljaisuuden rikkovaa vingahdusta.

Terveydensuojelulain (19.8.1994/763) tarkoituksena on edistää yksilön ja yhteisön terveyttä ja ylläpitää ympäristöä, sekä ehkäistä ja vähentää sellaisia tekijöitä joista voi seurata terveyshaittoja. Alueellinen terveydensuojelu kuluu läänien alueella lääninhallituksille. Kunnan tehtävänä on omalla alueellaan edistää ja valvoa terveydensuojelua, jotta asukkailla olisi terveellinen elinympäristö. Kunnassa on siis oltava terveydensuojeluviranomaiset. Helsingissä viranomainen on ympäristölautakunta ja valvontatyötä tekevät ympäristövalvontyksikkö ja siellä ympäristötarkastajat.

Terveyshaittoja on monenlaisia. Yleisimpiä, esimerkiksi kerrostaloasunnoissa esiintyviä haittoja ovat melu, haju, savu, kosteus, pöly, epäpuhtaudet, ilmanvaihto-ongelmat ja asunnon lämpötila.

Asukkailla on oikeus elää asunnossaa altistumatta sellaisille terveyshaitoille, jotka ohjearvojen mukaisesti, ympäristöviranomaisten toimesta tulkitaa haitallisiksi. Artikkelin alussa olevassa esimerkkitapauksessa kyse on taloyhtiön hissin pysähtymisäänen kuulumisesta yläkerran asuntoon. Asukkaan ensimmäinen tehtävä on keskustella meluongelmasta isännöitsijän kanssa ja pyytää häneltä toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Mikäli isännöitsijän kanssa neuvottelut ja toimenpiteet eivät johda toivottuun lopputulokseen asukas voi kääntyä asiassa kunnan terveysviranomaisten puoleen. Isännöitsijöillä on taipumuksena vähätellä terveyshaittoihin liittyviä ongelmia, koska ongelmien korjaaminen voi monesti olla taloyhtiöille ja sitä myöten taloyhtiöiden muille osakkaille hyvin kallista. Isännöitsijän mielipiteeseen, puolueettomuuteen ja asiantuntemukseen kannattaa siis suhtautua suurella varauksella!

Asukas voi tehdä toimenpidepyynnön kunnan terveydensuojeluviranomaisille kirjeitse ja monesti myös sähköpostilla. Kunnan ympäristötarkastajat suorittavat katselmuksen asunnossa ja selvitttävät terveyshaitan olemassaolon. Tarkastajat tekevät kohteessa mittauksia ja tutkimuksia. Tarkastukset ja mittaukset eivät ole ilmaisia. Kustannukset maksaa kuitenkin kiinteistön omistaja ei asukas. Tarkastuksen kohteena voivat olla myös selvityspyynnön tehneen asukkaan asunnon lisäksi toisen asukkaan asunto tai kiinteistön yhteiset- tai suljetut tilat. Toisen asukkaan asunto tulee kysymykseen silloin kun terveyshaitan katsotaan mahdollisesti aiheutuvan toisen asukkaan asunnosta tai toiminnasta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tupakansavu tai virheellisesti asennetusta parketista kuuluva melu. Viranomaisten tarkastuspäätöksestä ei voi valittaa, eikä kiinteistön omistaja tai tarkastuksen kohteena oleva toinen asukas voi estää tarkastuksen suorittamista.

Jos terveyshaitan olemassaolo todetaan, terveydenvalvontaviranomaiset, monesti siis ympäristökeskus tai ympäristölautakunta voivat antaa kiinteistön omistajalle korjausmääräyksen. Mikäli isännöitsijä tai taloyhtiö ei korjausta suorita päätöstä voidaan tehostaa uhkasakolla. Viranomaiseen tekemään korjausmääräykseen on mahdollisuus hakea muutosta hallinto-oikeudelta ja edelleen korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Räikeimmissä tapauksissa kunnan viranomaisella on myös mahdollisuus määrätä annettu päätös noudatettavaksi kiinteistön omistajan muutoksenhausta huolimatta.

Artikkelin esimerkin mukaisessa hissin aiheuttamassa meluhaitasta makuuhuoneessa, keskiäänitaso saa päiväsaikaan olla enintään 35 dB ja yöaikaan enintään 30 dB. Hissin aiheuttama ääni on kuitenkin hetkellinen melutapahtuma jolloin arvioidaan tarvittaessa myös melun kestoa ja toistuvuutta. Mitä isompi taloyhtiö sitä useammin hissi on liikkeessä.

Asukkaiden on kuitenkin hyvä tiedostaa, että isännöitsijän välinpitämättömään asenteeseen ei tarvitse tyytyä. Viranomaiset voivat mitata tilanteen ja määrätä ongelman korjattavaksi. Mikäli olet muuttanut juuri valmistuneeseen asuntoon kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti edellämainittuihin terveyshaittoihin. Monissa tapauksessa rakennusmääräykset ovat huomattavasti tiukemmat kuin terveyshaitoista annetut määräykset. Moni ongelma esimerkiksi melun suhteen voidaan korjauttaa rakennusvirheen perusteella heti asuntoon muuton jälkeen. Myöhemmin asiaa arvioitaessa käytetään terveydellisiä perusteita, jolloin korjausmääräykseen johtavat raja-arvot voivat olla huomattavastikin korkeammat.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hissien kanssa ongelmana ovat rakennuttajat jotka "vain" tilaavat hissin talon mittojen perusteella. He eivät kerro miten hissi on suhteessa asuntoihin ja mitä hissikuilun seinää vasten on se makuuhuone.

Lopputuloksena koneisto tai muu äänekäs komponentti saattaa päätyä vasten sitä sängynpäätyä vaikka se olisi voinut olla ihan hyvin toisellakin seinällä, vasten kylpyhuoneen seinää. Hissin kannalta voi olla (toki tapauksesta riippuen) täysin merkityksetöntä kummalla seinällä osat ovat, kunhan joku vain olisi kertonut miten kuilu on suhteessa asuntoihin. Noita ei siis tehdä kiusallaan, vaan nimenomaan tiedon puutteesta.

Sitten tulee valitus metelistä...

Anonyymi kirjoitti...

Tämän tyyppisissä asioissa kannattaa asukkaan katsoa asia aina loppuun. Kenenkään ei tarvitse kärsiä toisten ihmisten laiminlyönnistä tai tyytyä rakennuttajan / isännöitsijän hyssyttelyihin. Tehkää asiat kunnolla niin ei tarvi jälkeenpäin itkeä ylimääräisiä kuluja.

itsellä oli aikamoinen vääntö hissin äänestä. 15 kk myöhemmin se korjattiin uhkasakon alaisuudessa. Korjauskulut 12 000 euroa joista useampi tonttu johtui isännöitsijän halusta viivyttää asiaa. Isännöitsijä sai lähteä. Kyllä nauratti.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän tyyppisissä asioissa kannattaa asukkaan katsoa asia aina loppuun. Kenenkään ei tarvitse kärsiä toisten ihmisten laiminlyönnistä tai tyytyä rakennuttajan / isännöitsijän hyssyttelyihin. Tehkää asiat kunnolla niin ei tarvi jälkeenpäin itkeä ylimääräisiä kuluja.

itsellä oli aikamoinen vääntö hissin äänestä. 15 kk myöhemmin se korjattiin uhkasakon alaisuudessa. Korjauskulut 12 000 euroa joista useampi tonttu johtui isännöitsijän halusta viivyttää asiaa. Isännöitsijä sai lähteä. Kyllä nauratti.

Anonyymi kirjoitti...

"Noita ei siis tehdä kiusallaan, vaan nimenomaan tiedon puutteesta."

Tämä on tuttua muillakin aloilla ja sen nimi on välinpitämättömyys. Ei viitsitä edes kysellä niitä tietoja tai jos kyselläänkin, niin välitön vastaaja ei välttämättä ole vaivautunut itse selvittämään sitä eikä myöskään selvitä. Jokainen elää omaa pientä Sim Cityään välittämättä muiden murheista, eli siitä tiedon puutteesta. Vasta sitten kun joku lyö nenään ja sanoo, että perkele, niin alkaa tapahtumaan. Mutta sittenhän se on jo myöhäistä.

On myös olemassa sananlasku: "ikinä ei ole aikaa tehdä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä kahdesti".

Anonyymi kirjoitti...

"ikinä ei ole aikaa tehdä kunnolla, mutta aina on aikaa tehdä kahdesti"

rakennusalalla työskennelleenä 35 vuotta, ei voi muuta sanoa kuin pitää tasan tarkkaan paikkansa. niin paljon hommaa delegoidaan aliurakoitsijan aliurakoitsijan aliurakoitsijalle, kukaan ei käytännössä ole vastuussa mistään ja ketään ei edes kiinnosta

Anonyymi kirjoitti...

entäs kun makuuhuoneen ikkunan alla kulkee katu jolla raskasta liikennettä & meluavia ihmisiä 24/7 sekä keittiö moottoritien varressa johtuen liikenteen lisääntymisestä?

Anonyymi kirjoitti...

Tutustukaa ympäristörikos
http://www.kotinet.com/veikko.tenkula

Saana kirjoitti...

Meidän taloyhtiössä hissi pitää myös jonkinlaista meteliä. En tiedä, kuuluuko se muihin asuntoihin. Siihen on kuitenkin tulossa hissin modernisointi, eli katsotaan jos se korjaa ongelman. Ainakaan meitä se ääni ei ole kovin paljoa haitannut.

Hilla kirjoitti...

Meluhaittaa meilläkin talohyhtiössä. Uskon myös, että ihmeellinen kolina kuuluu meidän hissistä. Taloyhtiö on suuri, joten liikennettä on paljon. Siihen on nyt tulossa hissihuolto. Toivottavasti se auttaa asiaan.