Nordean suuri VISA puhallus, osa II

Luottokunnan myöntämät Nordea VISA kortit siirtyvät toukokuussa Nordea pankin hallintaan. Voimassaolevat sopimukset Luottokunnan kanssa sanotaan irti ja asiakkaat ovat pakotettuja hyväksymään Nordean uudet korttiehdot jos haluavat VISA korttinsa toimivan jatkossakin. Nordean ja Luottokunnan järjestämä siirto-operaatio on ollut fiasko alusta asti. Asiakkaille annettu tieto niin Nordean kuin Luottokunnankin asiakaspalvelussa on vaihdellut viikottain laidasta laitaan. Uudet sopimusehdot rajoittavat VISA kortin normaalia verkkokäyttöä kohtuuttomasti ja osittain lainvastaisesti. Kortin vuosimaksu kallistuu Nordealle siirryttäessä pahimillaan satoja prosentteja. Uudet luottorajat on määritelty asiakaskohtaisesti siten, että joissakin tapauksissa kortin käyttäminen toukokuun jälkeen saattaa edellyttää asiakkaalta useamman kuukauden VISA laskun maksamista. Nordea on järjestänyt VISA uudistuksellaan todellisen puhalluksen jossa asiakasta viedään kuin vierasta sikaa. Onneksi moni asiakas onkin tajunnut olla hyväksymättä korttiehtoja eikä ole suostunut Nordean käsittämättömän mielivallan uhriksi.

Lue blogin aikaisempi artikkeli: Nordean suuri VISA puhallus

Suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut Nordean VISA kortin uudet sopimusehdot. Nordean korttiehdot nimittäin yksiselitteisesti kieltävät kortin käyttämisen verkkokaupoissa jotka eivät käytä verified by VISA palvelua. Kyse on kortin varmennuspalvelusta eikä siitä että kauppias olisi jollain tavoin hyväksytty VISA kauppias. Jos verkkokauppa kelpuuttaa VISA kortin, kauppiaalla on sopimus VISA kortin myöntäjän kanssa kortin käytöstä. Nordean korttiehdoissa VISA kortin käyttöä rajoitetaan, mutta asiakaspalvelussa sopimusehtojen rikkomiseen suorastaan kehoitetaan. Miksi? Suomessa kuluttajalainsäädännön ja korkeimman oikeuden päätöksen perusteella kortin myöntäjä vastaa kauppiaan tekemistä sopimusrikkomuksista. Eli jos asiakas ei saa tilaamaansa ja VISA kortilla maksamaansa tuotetta kortin myöntäjä on vastuussa kauppiaan sopimusrikkomuksen aiheuttamasta vahingosta. Tämä koskee VISA kortin käyttöä myös silloin kuin on ostettu tuotteita verkkokaupasta joka ei käytä verified by VISA palvelua. Tämä vastuuvahinko on yksi nimenomainen syy miksi Nordea yrittää pyristellä irti sopimusehdoin lainmukaisista velvotteistaan rajoittamalla kortin käyttöä sopimusehdoissa, mutta samaan aikaan korttimaksujen provisiot mielessä kehoittaa asiakkaitaan käyttämään korttia myös muissakin palveluissa.

Kun korttiehdoista yritettiin kysellä Nordean asiakaspalvelusta vastaus vaihtui melkein viikottan. Ensimmäiset vastaukset tammikuussa olivat sekavia, mutta pääsääntöisesti Nordean asiakaspalvelu totesi että asiakas vastaa VISA kortilla tehdyistä ostoksista jotka on tehty muualla kuin verified by VISA palvelua käyttävissä verkkokauppoissa. Asiat tietenkin ratkaistaan tapauskohtaisesti. Mikä siis tarkoittaa käytännössä asiakkaan varallisuutta Nordea pankissa. Myöhemmin helmikuussa pankin asiakaspalvelu kertoi että kortinhaltija saa toki käyttää korttiaan myös muissa verkkokaupoissa jos tuntee ne turvalliseksi ja on aikaisemminkin käyttänyt kauppiaan palveluja. Ohje sinänsä on jo suoraan ristiriidassa allekirjoitettujen sopimusehtojen kanssa. Nordean asiakaspalvelu siis kehoitti asiakkaitaan rikkomaan pankin itse määrittämiä sopimusehtoja. Maaliskuussa Nordean asiakaspalvelu vastasi jo täysin Nordean omien korttiehtojen vastaisesti. Asiakas saa käyttää korttiaan muissakin kuin verfied by VISA palveluissa ja kortin myöntäjä vastaa myyjän sopimusrikkomuksista.

Miten on mahdollista että pankki ohjeistaa asiakkaitaan käyttämään myöntämäänsä korttia omien korttiehtojensa vastaisesti? Eikö korttiehdot pitäisi korjata ajantasalle vallitsevan ohjeistuksen mukaisiksi? Mitä luulette tapahtuvan jos asiakkaalle tulee ongelmia verkkokaupan kanssa ja vahingon määrä on huomattava? Kumpi on pätevämpi tulkinta, se miten asiakaspalvelu on ohjeistanut kortinhaltijaa toimimaan vai se mitä lukee asiakkaan allekirjoittamissa sopimusehdoissa?

On käsittämätöntä että Nordean kaltainen pankki saa mellastaa rauhassa ja antaa epäluotettavaa ja harhaanjohtavaa tietoa asiakkailleen viranomaisten puuttumatta asiaan lainkaan. Kuluttajavirastosta olisi odottanut jonkinlaista kannanottoa Nordean touhuihin. Onhan kyse isosta määrästä kuluttajia joita Nordean venkoilu koskettaa. Kuluttajavirasto on kuitenkin katsonut tämän vuoden tiedotteissaan tärkeimmäksi selvittää leijuvien lyhtyjen vaarallisuutta ja Madonnan konserttilippusotkua kun antaa Nordean asiakkaille heidän tarvitsemaansa apua. Asiasta on todistettavasti informoitu kuluttajavirastoa, joten tilanne on varmasti tiedossa.

Osa Nordean asiakkaista on päättänyt vaihtaa pankkia ja kieltäynyt hyväksymästä Nordean VISA korttiehtoja. Ei ole tiedossa paljonko näitä asiakkaita on, mutta nähtävästi puhutaan merkittävistä määristä koska viimeinen takaraja ehtojen hyväksymiselle tammikuun lopusta pidennettiin pitkälle kevääseen.

Nordea mainostaa VISA korteilleen lisäksi erillistä vakuutusta joka antaa VISA kortilla tehdyille ostoksille lisäturvaa tuotteessa olevien virheiden ja tavaran toimituksen viivästymisen tai kauppiaan sopimusrikkomuksen varalle. Käytännössä korttivakuutuksen sopimusehdot rajoittavat vastuun pienemmäksi kuin mitä Suomessa määritellään lakisääteisesti. Eli Nordean VISA korttien mukana tuleva ylimääräinen vakuutus antaa huomattavasti suppeamman turvan esimerkiksi virhevastuiden osalta kuin mitä Suomen kuluttajalainsäädäntö takaa ilman ylimääräisiä vakuutuksiakin. Tässä kohdin Kuluttavirasto on hivenen ryhdistäytynyt asiassa ja sentään suostunut kommentoimaan tilannetta Taloussanomien sivuilla.

Entä Nordean uudet credit/depit kortit? Korttien toimivuutta on kritisoitu laajalti ja niiden käytöstä on raportoitu mittavia ongelmia. Mitä ihminen tekee ulkomailla kortilla joka ei toimi?VISA kortilta voi ja pitää edellyttää sinänsä idioottivarmaa maksukelpoisuutta. Maksamisen pitää onnistuu viimeistään vanhanaikaisesti höyläämällä jos ei muuten. Kun ongelmia uusien korttien käytössä ilmenee ja kuluttajalle aiheutuu vahinkoa, pankki ei asialle korviaan lotkauta. Eipä tietenkään! Asiahan on selvästi kerrottu sopimusehdoissa, joihin kyllä vedotaan silloin kun tilanne on pankin kannalta epämielyttävä.

Sen lisäksi että osa korteista ei toimi kuten luvataan, Nordea myös mainostaa kuluttajille harhaanjohtavasti kortteihin liittyviä vakuutuksia ja myös samaan aikaan kehoittaa asiakkaitaan käyttämään korttejaan sopimusehtojen vastaisesti. Tarkoituksena on ensin kerätä tuotot korttimaksuista ja ongelma tilanteissa siirtää vastuun asiakkaiden harteille. Kuka oikeasti haluaa olla tällaisen pankin asiakas?

Lue myös:
Nordean suuri VISA puhallus
Luotonantaja vastaa epäonnistuneista ostoksista
Kuluttajan oikeudet

Lex Nokia oikeus urkkia

Lex Nokia on hyväksytty eduskunnassa ja tasavallan presidentti Tarja Halonen on allekirjoittanut lain. On sikäli sääli että presidentillä ei ollut uskallusta pyytää korkeimmaltaoikeudelta lausuntoa Lex Nokian perustuslainmukaisuudesta. Toisaalta tämä ei ollut yllätys kun tiedossa oli minkälaisen massiivinen painostuksen Nokia ja elinkeinoelämä keräsi Lex Nokian taakse. Viimeinenkin tukipylväs suomalaisen kansanvallan ja demokratian välillä kaatui kun valtion päämieskin antautui terrorismin edessä. Vaikka mitä se kansan ääni Tarja Halosta olisi kiinnostanutkaan. Viimeinen kausi presidenttinä ja edessä järjestetty hyväpalkkainen eläkevirka. Taistelu ei kuitenkaan ole kokonaan ohi sillä Electronic Frontier Finland Ry (EFFI) on luvannut viedä asian Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsittelyyn. Vaikka ihmisoikeustuomioistuin toteaisikin Lex Nokian perustuslainvastaiseksi ja päättelisi Lex Nokian loukkaavan kansalaisten oikeuksia yksityisyyteen, en usko että muutoksia tulisi langettavasta päätöksestä huolimatta. Suomen hallituksella ja viranomaisilla kun ei ole tapana ollut noudattaa ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä aikaisemminkaan joten miksi sitten Lex Nokian tapauksessa.

Lex Nokia astuu voimaan 1.6.2009. Työnantajien jotka haluavat käyttää Lex Nokiaa työntekijöidensä yksityisyyden urkkimiseen tulee tehdä asiasta ilmoitus tietosuojavaltuutetulle. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on arvioinut että valvontailmoitusten käsittely ei tule olemaan halpaa yrityksille. En kuitenkaan usko että muutamankaan tuhannen euron lasku ilmoitusten käsittelystä on kovinkaan suuri este suurimmalle osalle yrityksiä. Tietysti on täysin eria asia viitsivätkö yritykset edes tehdä ilmoitusta Lex Nokian käyttämisestä. Kiinni jäämisen riski urkintalain käyttämisestä ilman lainmukaista ilmoitusta on hyvin pieni eikä sanktiotkaan paljoa päälle paina. Yritys voi nyt "laillisesti" suorittaa urkintaa ja päästä eroon epäilyttävistä työntekijöistä yksinkertaisesti irtisanomalla. Laittomasta irtisanomisesta maksettavat korvaukset ja sakot kun ovat myös nykyisen oikeuskäytännön perusteella minimaalisia. Tämäkin yleensä edellyttäisi sitä että työntekijä edes alunperin tietäisi miksi hänet irtisanottiin. Sitäpaitsi jos yritykset elinkeinoelämän johdolla pystyivät painostamaan valtiota säätämään itselleen suotuisia lakeja, ne pystyvät myös painostamaan tuomioistuinta viittaamaan kintaalla yritysten väärinkäytöksille.

Tietosuojavaltuutettu on viranomainen jota säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta. Siten yritysten tekemien valvontailmoitusten käsittelyyn liittyvä aineisto on julkista tietoa ja sen voi tarvittaessa pyytää tietosuojavaltuutetun toimistosta. Onkin mielenkiintoista nähdä lista kesäkauden jälkeen niistä yrityksistä jotka Lex Nokiaa ovat aikoneet käyttää. Ehkä tästä listasta pitäisi muodostaa uusi mustalista "Lex Nokia yrityksistä" työntekijöille varoituksena työnantajista joiden palvelukseen ei kannata hakeutua. Aivan samoin kuin kuluttajariitalautakunta julkaisee mustaa listaa elinkeinoharjoittajista joiden palveluiden käyttämistä on syytä välttää.

Nyt kun viikko lain lopullisesta hyväksymisestä presidentin allekirjoittamana on kulunut, ensimmäiset IT-alan yritykset lähestyvät jo työnantajia omien tuotteidensa kanssa joiden avulla Lex Nokian mahdollistama urkinta on mahdollisimman helppo toteuttaa ja kuinka urkinta hoituu mahdollisimman automaattisesti ja huomaamattomasti. Hyvä Suomi!

Lue myös:
Kadotettu oikeudenmukaisuus

Televisiomaksutarkastajan kiristyksen kohteena

Ovikello soi kiukkuisen oloisesti. Vedän housut jalkaan ja kiiruhdan aukaisemaan ovea. Kuka siellä nyt tähän aikaan? "Televisiomaksutarkastaja iltaa." Näyttää samalla tarkastajan korttinsa. "Tietojemme mukaan ette ole maksaneet televisomaksua, onko teillä asunnossanne televisio käytössä?". Katson hetken aikaa hölmistyneenä. Televisiota ei ole ollut vuosiin eikä myöskään mitään muutakaan vempainta jolla katsoa televisolähetyksiä. Kuulostaa tietysti kliseeltä, mutta näin se vain on. Elämällä on muutakin tarkoitusta kuin tuijottaa tyhmänä välkkyvää ruutua. "Ei ole televisiota, eikä muutakaan laitetta jolla katsoa televisiolähetyksiä". Tarkastaja katsoo hetken viileästi ja kuikuilee olkani takaa näkyvästä oviaukosta sisään. Etsii tietysti televisiota katseellaan. Ei auta, eikä löydä kun ei laitetta ole tullut hankittua. "Voinko päästä sisälle asuntoon tarkistamaan että asia todella on näin?". Onko hän tosissaan? "Ette voi, ei. Minun ei tarvitse päästää ketään asuntooni jos en halua". Tarkastaja harmistuu kommentistani silmin nähden. "Selvä, määrään teille sitten tarkastusmaksun ja televisiomaksun takaantuvasti vuodelta. Joka kerta kun avaatte minulle oven ja että päästä minua sisään tarkistamaan asiaa saatte maksun uudelleen". Nyt on minun vuoroni ärsyyntyä. Tämä ei varmasti jää tähän.

Edellä kuvattu tapahtuma on todellinen, vaikka repliikkien sisältö ei sanatarkkaan vastaakkaan todellisuutta. Asukas ei tallentanut keskustelua. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä pitänyt. Viestintäviraston suhtautuminen televisiomaksutarkastajan harrastamaan kiristykseen ja hyvän hallintotavan vastaiseen käytökseen oli harvinaisen välinpitämätöntä ja vähättelevää, vaikka vastasivatkin asiasta tehtyyn tiedusteluun.

Perustuslain (11.6.1999/731) 10§ mukaisesti jokaisen yksityiselämä ja kotirauha on turvattu. Toimenpiteiden kohdistaminen kotirauhansuojaamaan paikkaan edellyttää siitä erikseen säädettyä lakia. Televisiomaksutarkastajan toimintaedellytykset on määritelty laissa valtion televisio- ja radiorahastosta (9.10.1998/745). Edellämainitun lain 7§ määrittelee jokaiselle maksuvelvollisuuden television käytöstä. Lain 9§ määrittelee velvollisuuden tehdä ilmoitus käytössään olevasta televisiolaitteesta. Lain 10§ määrittelee viestintävirastolle oikeuden käyttää tarkastajia ja asukkaalle totuudenmukaisen tiedonantovelvollisuuden käytössään olevista televisiolaitteista. Tarkastuksen suorittamisen yhteydessä tulee tarkastajalle tämän pyynnöstä esittää tiedot television käyttäjästä, käytössä olevien televisioiden lukumäärästä ja sijainnista, television käytössäoloajasta ja muista televisiomaksun perinnässä tarvittavista seikoista. Erityisen tärkeää on huomioida että hallituksen esityksessä (34/1998) laiksi valtion televisio ja radiorahastosta todetaan 10§ osalta selkeästi, että televisiomaksutarkastajilla ei ole oikeutta mennä asuntoon sisälle ja asukkaan antama suullinen tieto television olemassaolosta on riittävä: "Samalla esitetään, että tarkastajalla olisi tietty tiedonsaantioikeus tehtäviensä hoitoon liittyvistä seikoista. Tiedot voisi esittää suullisesti eikä esitykseen liittyisi mahdollisuutta tulla kodin oven sisäpuolelle tarkastuskäynnille vastoin asukkaan tahtoa."

Asian pitäisi olla harvinaisen selkeä. Asukas ei saa valehdella televisiolaitteen olemassaolosta ja hänen on kerrottava totuudenmukaisesti tarkastajalle laissa määrittellyt tiedot. Tarkastajan on perustettava päätöksensä asukkaan lausuntoon sekä yleisesti havainnoimiinsa asioihin. Asukkaan ei tarvitse päästää televisiomaksutarkastajaa sisälle asuntoon eikä televisiomaksutarkastaja voi vaatia sisäänpääsyä millään verukkeella.

Viestintäviraston ylitarkastaja vastasi sähköpostitse esitettyyn valitukseen ja sisällöstä kävi edellämainitut periaatteet selvästi esille. Yllätys oli kuitenkin viestintäviraston tulkinta hallintoasioissa noudatettavista käytännöistä.

"Paikalla olevalla henkilöllä on kuitenkin valtion televisio- ja radiorahastosta annetussa laissa säädetty tiedonantovelvollisuus. Hallintoasioissa noudatettavien säädösten ja periaatteiden mukaan selvittämisvelvollisuus on sillä, kuka voi esittää täydellisimmät ja luotettavimmat selvitykset. Oikeuskirjallisuudessa onkin katsottu, että selvittämisvelvollisuus on myös asianosaisella samoin kuin, että asianosaisella on velvollisuus esittää vastanäyttöä osoittaakseen viranomaisen vaatimuksen perusteettomaksi. Hallinto-oikeudet ovat puolestaan katsoneet ratkaisukäytännöissään (yksittäistä ennakkopäätöstä ei ole annettu) vakiintuneesti, että asianosaisen tulee ja tämän on myös mahdollista tarkastuksen suorittamisen yhteydessä tarkastaja sisälle asuntoon päästämällä ja tarkastajalle laitteet näyttämällä esittää selvitys siitä, ettei hänellä ole televisiota käytössä." (ote viestintäviraston ylitarkastajan vastauksesta)

Käytännössä viestintävirasto antaa ymmärtää että viranomainen, voi esittää aina minkälaisen väitteen tahansa jonka kumoaminen vastaväitteellä on asukkaan tehtävä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos tarkastaja ei usko lain mukaisesti annettua suullista selvitystä, tarkastaja voi väittää edelleen television olevan olemassa ilman käytännön todisteita ja asukkaan ainoaksi mahdollisuudeksi todistaa tarkastajan väite perättömäksi on päästä tarkastaja asuntoon toteamaan tilanne. Tämä on täyttä puppua. Käytännössä tällä tulkinnalla viestintävirasto ohittaisi perustuslain sekä hallituksen esityksen lain valtion televisio- ja radiorahaston tulkinnasta siltä osin kuin esityksessä ja laissa todetaan että tarkastajalla ei ole oikeutta mennä asuntoon sisällä ilman lupaa ja asukkaan antama suullinen selvitys on riittävä.

On selvää että viestintäviraston tulkinta televisiomaksutarkastajan ja asukkaan näyttövelvollisuudesta on lain hengen vastainen ja rikkoo räikeästi asukkaan perusoikeuksia ja oikeuksia yksityisyyteen. Yleisesti ottaen väitteen esittäjällä on todistusvelvollisuus. Toki henkilöllä jolla asiaan liittyvä tieto on hallussaan on myös hallinnollisissa asioissa todentamisvelvollisuus tiettyyn rajaan asti. Hallinto-oikeudesta löytyy päätöksiä joissa tarkastaja on todennut television olemassaolon eikä asukas edes ole kiistänyt asiaa. Riitaa on tullut siitä onko kyseisellä laitteella voinut katsoa televisiolähetyksiä, vai onko laite ollut ainoastaan DVD-levyjen katselua varten. Näissä tapauksissa hallinto-oikeus on katsonut että asukkaalla on näyttövelvollisuus televisiolaitteen ominaisuuksista. Nyt kysymys kuitenkin oli siitä, että tarkastaja ei pystynyt toteamaan televisiolaitteen olemassaoloa ja yritti tarkastusmaksulla kiristää asukasta päästämään hänet sisään asuntoon. Hän vahvisti kiristystään toteamalla pystyvänsä määräämään maksun uudelleen aina joka kerta kun hän saapuu ovelle soittamaan ovikelloa. On selvää että tämän suuntainen kiristäminen ei koskaan mene läpi hallinto-oikeudessa eikä mikään oikeuskäytäntö tue tämän kaltaista toimintamallia sanoi viestintäviraston ylitarkastaja asiassa sitten mitä tahansa. Suomessa viranomaisten lakiin perustumaton mielivalta on monissa paikoin räikeän ylimielistä joten viesintäviraston tulkinta asiassa ei sikäli tule yllätyksenä.

Edellämainitun toiminnan laillisuuden ja hyvän hallintotavan mukaisuuden asettaa koetukselle myös tarkastusraportin puuttuminen. Olisi vähintäänkin kohtuullista että tarkastaja kirjoittaisi paikan päällä tilanteesta raportin jonka asukas hyväksyisi totuudenmukaisena. Nyt tarkastaja voi kirjoittaa omassa raportissaan mitä tahansa eikä asukas pysty kiistämään tapahtunutta millään tavoin. Kun vielä huomio viestintäviraston myönteisen asenteen tarkastajien mielivaltaiselle käyttäytymiselle, asukkaalle ei käytännössä anneta mitään mahdollisuuksia todistaa tarkastajan esittämää väitettä perusteettomaksi. Viestintävirasto toimii omien etujensa mukaisesti joten puolueettomuuten ei tosiaankaan kannata luottaa.

En ihmettele yhtään ettei asiasta ole korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksiä. Tässäkin tapauksessa televisiomaksutarkastajan uhkailut ylimääräisistä maksuista olivat tyhjää puhetta. Näyttää selvästi siltä, että viestintävirasto painaa villaisella esille nostetut ongelmatilanteet eikä todellisuudessa asukas koskaan edes saa tarkastajan uhkaamia seuraamuksia. Kyse on vain tavasta kiristää ja peloitella asukas päästämään tarkastaja sisään asuntoon jotta television olemassaolo voitaisiin varmistaa. Tähän ei pidä suostua. Suosittelen seuraavan kerran vähintäänkin televisomaksutarkastan valokuvaamista ja keskustelun tallentamista sekä materiaalin julkaisemista jotta tällainen viranomaisten harrastama mielivaltainen kiristäminen saadaan kuriin. Viestintäviraston toiminnasta voi myös kannella eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Lue myös:
IPTV ja televisiomaksu
Pitääkö televisiomaksu maksaa?
Puheluiden tallentaminen
Keskustelun tallentaminen

Isoveli valvoo

Lex Nokian todennäköisen hyväksymisen myötä Suomi on jälleen ottanut yhden askeleen kohti Kiinalaista valvonta- ja urkintakulttuuria. Lex Nokian hyväksyminen on Suomelle sama kuin 11. syyskuuta amerikkalaisille. Se on päivä jolloin demokratia ja yksityisyydensuoja murhattiin. Lähtökohta on eri, mutta tulos on sama. Suomen valtio, hallitus ja eduskunta joutuivat Nokian ja EK:n ennennäkemättömän suorasukaisen terrorismin kohteeksi. Valitettavasti kädet nostettiin pystyyn ja saimme jokainen huomata, että nykypäivän Suomalaisessa yhteiskunnassa demokraattinen päätöksenteko ja lainsäädäntö ovat kauppatavaraa. Myytävissä sille joka siitä eniten maksaa tai kovimmin kiristää. Korruptio on noussut yhdeksi Suomalaisen politiikan peilikuvaksi.

Perustuslain kunnioittaminen on kadonnut. Toisin kuin muissa sivistysvaltiossa Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Lain säädännön tulkinnat perustuslain näkökulmasta käydään läpi Kimmo Stasin johtamassa perustuslakivaliokunnassa. Valitettavasti totuus ei imartele. Valiokunta ei ole tuomioistuin ja päätökset ovatkin puhtaasti poliittistaloudellisia. Lex Nokia on hyvä esimerkki laista joka olisi pitänyt säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä. Valiokunnan päätös oli mitä oli ja Kimmo Sasi on varmasti tyytyväinen tulokseen jolla varmistetaan Lex Nokialle erinomaiset mahdollisuudet mennä läpi eduskunnassa normaalin lainsäätämisprosessin mukaisesti. Nyt annetaan yrityksille ja yhteisöille poliisia suuremmat valtuudet. Tilanne ei myöskään korjaannu sillä, että muutetaan pakkokeinolakia jolla annetaa poliisille samat valtuudet jälkikäteen. Rikostutkinta on säilytettävä aina viranomaisten hallinnassa. Poliisi toimii virkavastuussa, yksityiset yritykset eivät. Kun epämääräisen lain perusteella aikanaan käydään sitten oikeutta, kumman luulette olevan vahvoilla? Yrityksen, joka perustaa toimintansa Lex Nokiaan vai työntekijän?

Suomessa kansalaisten yksityisyydensuojan voimakas kaventuminen ei ole yllätys. Suomi on erityisen kunnostautunut ihmisoikeuksien loukkauksissa. Tieto siitä, että Suomi on euroopan pahimpia omien kansalaisten oikeuksien polkijoita on varmasti shokeerava isku monelle suomalaiselle. Tästä ovat todisteena lukuisat tilastot euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta. Suomi kyllä noudattaa tunnollisesti, suorastaan mallioppilaan tavoin kaikkia EU:n säätämiä direktiivejä, mutta sitä ainoaa instanssia, ihmisoikeustuomioistuinta, jota pitäisi erityisellä tarkkuudella kunnioittaa ja kuunnella, haistatellaan kuin paatunut rikollinen poliisia.

Jollain tavoin koko Suomalaisen politiikan kyvyttömyys ja tietämättömyys heijastuvat ministereiksi valituissa naisissa. Olen jo valmiiksi pahoillani kaikkien naisten puolesta, mutta harvoin näkee niin poliittisesti kyvytöntä ja osaamatonta toimintaa kun olemme saaneet nähdä Karpelan, Lindenin, Luhtasen, Braxin, Hyssälän, Holmlundin ja Thorsin toimissa. Onko puolueilla joku kilpailu menossa siitä kuka palkkaa turhimman naisministerin? Kun katsoi Suvi Lindenin koottuja selityksiä Lex Nokiasta täytyi vain hämmästellä sitä tietämättömyyden ja ylimielisyyden määrää. Sanat olivat valmiiksi istutettu suuhun. Se näkyy ihmisestä kun puhuu asiasta josta mitään ei tiedä. Naisten puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että ei perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasinkaan ajatukset ihan tältä planeetalta olleet. Pitkän aikaa ei kyllä ole tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Todennäköisemmin itkeä.

Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana säädetty lukemattomia lakeja joiden ainoana tarkoituksena on heikentää kansalaisten yksityisyydensuojaa. Näistä kymmenistä muutoksista seuraa pelottava kokonaisuus. Aina kun jotain erityisen pahaa tapahtuu aloitetaan keskustelu yksityisyydensuojan heikentämisestä. Viimeisin ehdotus on heikentää opiskelijoiden ja nuorten yksityisyyttä Jokelan tapahtumiin vedoten. Puhutaan koulusurmien estämisestä. Viranomaisille annetaan mahdollisuus levittää terveydentilaan liittyviä tietoja sellaisille instansseille joille tiedot eivät varmasti kuulu. Jokelan tragedia ei tapahtunut liian tiukan yksityisyydensuojan takia, vaan heitteillejätön. Syyllisiä olivat suomalainen yhteiskunta, Suomen hallitus ja kunnan päätöksenteko, jotka ovat toimillaan ajaneet terveydenhoitojärjestelmän tilanteeseen jossa ihmiset eivät saa hoitoa. Poliitikot kun eivät tunnetusti ole vastuussa mistään, omatunnosta nyt puhumattakaan.

Miten Suomi on sitten menossa kohti Kiinalaista valvontakulttuuria? Kuinka moni tietää että Nokia Siemens tarjoaa isovelivalvontajärjestelmää, "Intelligence Solutions Platformia". Järjestelmää jonka tarkoituksena on profiloida ihmisiä, kerätä tietoja useista eri järjestelmistä ja mahdollistaa kansalaisten ja tiettyjen ihmisryhmien täydellinen valvonta viranomaisten tai muiden instanssien toimesta. Miltä kuulostaa jos sinun puhelintietosi, eläketietosi, pankkitietosi ja -tapahtumasi, palkkatietosi, korttiostokset, rikosrekisteri, liikennevalvonta, kulunvalvonta, ajoneuvorekisteri, vakuutustiedot, passitiedot, matkustustiedot, autonvuokraus, sormenjälkitiedot, DNA-tiedot, sähköposti, VoIP, IP/surffaus -tiedot jne. kerätään yhdeksi isoksi profiiliksi jolla arvioidaan sinun henkilökohtaista riskikäyttäytymistä tai yhteiskuntavastaisuuttasi. Oletko samaa mieltä yleisen totuuden kanssa vai osaatko ajatella omilla aivoillasi ja olet siksi vaarallinen yhteiskunnan päättäjien ja viranomaisten harrastamalle mielivallalle? Järjestelmä on varmasti laiton Suomessa, mutta kuinka kauan? Lex Nokia kuten monet muutkin hiljalleen säädetyt lait ovat osa isompaa kokonaisuutta. Osa tulevaa suomalaista yhteiskuntaa jossa yksilöt ovat tiukasti vartioitu ja ainoa totuus on jokaisen tiedossa, se mikä pääsee läpi sensuurista. Ihan Kiinalaista touhua. Mitä varten se Lex Nokia oikeasti säädettiin?

Nokia Siemensin "Intelligence Solutions Platformin" ajatusmaailmaa voi raottaa bigbrotherawards.net sivustoilta löytyvästä järjestelmäesittelystä: http://bigbrotherawards.net/doqs/000100004315/2007_02_01,siemens_intelligence_platform.pdf

Koska yhteiskunta ja päättäjät ajavat henkilöiden yksityisyydensuojan totaalista riisumista on jokaisen velvollisuus varautua pahimpaan. Siihen hetkeen kun suomalaisen valvontakoneiston tummapukuiset miehet koputtavat ovelle. Kaikelta ei pysty suojautumaan, mutta aina on parempi laittaa edes kapuloita rattaisiin. Mitään ylimääräistä tietoa ei pidä levittää itsestään. Omien terveystietojen välittämiselle ei pidä antaa lupaa. Salatkaa puhelinnumeronne, osoitteenne ja ajoneuvorekisterin yhteystiedot. Silputkaa tärkeät paperit, kun ette enään niitä tarvitse. Kryptatkaa työasemienne, kannettavien koneiden kovalevyt kuten myös muistitikkujen sisällöt. Käyttäkää keskustelupalstoilla ja sähköpostia lähettäessänne anonyymiproxeja. Älkää levittäkö itsestänne tietoja facebookin kaltaisissa yhteisöissä. Kommentoikaa anonyymisti. Suojatkaa selustanne kaikin tavoin. Vanhempien tehtävä on huolehtia lastensa tietosuojasta. Suojelkaa lapsianne viranomaisilta. Aina on parempi katsoa kuin katua.

Lue myös:
Kadotettu oikeudenmukaisuus
Nettisensuuri iskee
Laiton lailliseksi lain vastaisesti
Missä kohtuus on yritysten ja viranomaisten määrittelemä totuudeton arvo