Asioista sopiminen vaatii aina vähintään kaksi osapuolta. Työelämässä sopimuskulttuurilla on ollut pitkät perinteet aina yksittäisistä työsopimuksista liittojen välisiin työehtosopimuksiin. Ainoastaan sopimalla voi saada asiat toimimaan kumpaakin osapuolta tyydyttävällä tavalla. Riitelemällä ongelmat moninkertaistuvat.Työnantajille näyttää laman varjolla kasvaneen säälimätön halu tuhota työntekijöiden ja toimihenkilöiden järjestäytyneisyys ja siten heikentää työntekijöiden mahdollisuutta neuvotella työnantajan kanssa niistä ehdoista jotka työehtosopimuksissa on määritelty sovittavaksi paikallisesti. Kun työnantaja haluaa täydellisen määräysvallan, ainoa tapa saavuttaa tavoite on murtaa vastapuolen yhtenäisyys ja neuvottelumahdollisuudet. Kun laillisesti yhdistymistä ja luottamusmiestoimintaa ei voi estää, käytetetään muita pidemmän tähtäyksen keinoja joilla lopulta saavutetaan sama tulos. Silloin kun neuvottelut purkaantuvat yksilötasolle ei tasavertaisuudesta voi puhua edes samassa lauseessa.
Luottamusmies on tärkeä yhteistyöhenkilö työpaikoilla. Luottamismies on työntekijöiden edustaja ja ensimmäinen linja puolustauduttaessa työnantajan mahdollisia aggressioita vastaan. Luottamusmies on se henkilö joka edustaa työntekijöiden yhtenäistä näkemystä ja neuvottelee asiasta työnantajan kanssa.
Mitä tapahtuu kun työntekijöillä ei ole luottamusmiestä?
Yrityksen johto voi esitellä yhteisessä henkilökuntatilaisuudessa ratkaisumallin paikallisesti sovittavista asioista mielensä mukaisesti. Kukaan yksittäinen työntekijä ei uskalla siinä tilanteessa nousta työnantajan esitystä vastaan, koska joutuisi samalla silmätikuksi ja jopa työnantajan toimenpiteiden kohteeksi. Työnantaja voi myös yrittää sopia asioista henkilökohtaisesti jokaisen työntekijän kanssa erikseen. Paljonko luulette että siinä tilanteessa työntekijällä on neuvotteluvaraa työnantajan sanelulta? Kun yhtenäisyyttä ja yhteistä edustajaa ei ole, vastapuoli on ylivoimaisessa asemassa. Luottamusmies on työntekijöiden edustaja ja siksi työnantajalle on erityisen tärkeää työntekijöiden järjestäytymisen ja luottamusmiehen valinnan estäminen ja toiminnan vaikeuttaminen.
Eräässä pääkaupunkiseudulla toimivassa yksityisessä hoitolaitoksessa työnantajan vuosia kestäneet toimet johtivat viimein toivottuun tulokseen. Pitkään kestänyt luottamusmiesten ahdistelu, hylkiminen ja painostaminen johtivat siihen, että kukaan ei halunnut enää olla luottamusmiehenä. Tämä tarkoitti työnantajalle käytännössä vapaita valtuuksia päättää mistä tahansa asiasta joka oikeasti pitäisi päättää paikallisesti sopimalla työntekijöiden ja työnantajan kanssa. Nyt työnantaja ainoastaan esittää kuinka sovittavassa asiassa menetellään. Mitään ei siis sovita, asiat määrätään. Kaikki tapahtuu työnantajan etujen mukaisesti eikä kukaan työntekijöistä uskalla vastustaa esitystä oman työpaikkansa menettämisen pelossa.
Maksimaalista voiton tavoittelua ilman yhteiskunnallista vastuuta
Nykyisten yritysten ainoa agenda on maksimaalisen voiton tavoitteleminen osakkeenomistajille. Näistä periaatteista ei luovuta edes laskusuhdanteen tai laman aikana. Henkilökunta ja henkilökunnan hyvinvointi ovat ne jotka joustavat. Työntekijöitä sanotaan irti. Jäljelle jääville tarjotaan pienempää palkkaa, yhä enemmän töitä ja merkityksetöntä vastuuta ilman mahdollisuutta vaikuttaa. Kun oma terveys ja yksityiselämä lopulta kaatuu raskaan työn alle, työnantajaliittojen vastaus tähän on ehdotus palkattomasta sairaslomasta.
Yritykset unohtavat yhteiskunnallisen vastuun - ennen kaikkea vastuun ihmisistä ja ympäristöstä. On muistettava, että yritykset käyttävät yhteiskunnan varoilla koulutettua henkilöstöä ja infrastruktuuria. Kokonaisvastuu on laajempi kuin pelkästään osakkeidenomistajille maksettu tuotto. Vielä 80-luvulla ainoa tapa sanoa irti vakinaista henkilökuntaa oli tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Tämä taas tarkoitti oikeasti tuotannon selkeää supistumista tai yrityksen talouden aseman oleellista muuttumista huonommaksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana taloudellinen ja tuotannollinen muutos on tarkoittanut yrityksen osakkeenomistajille maksaman tuoton pienentymistä. Yritys voi tuottaa voittoa satoja miljoonia, jopa miljardeja euroja. Voitto ei silti ole riittävä. Ihmisiä irtisanotaan vaikka työt eivät ole vähentyneet. Kasaantuneet tehtävät ohjataan jäljelle jääneille työntekijöille jotka uupuvat ylisuuren työkuorman alla.
Olemmeko tosiaan menossa tilanteeseen missä työn oikealla tekijällä ei ole mitään arvoa? Kun työnantajien välinpitämättömyys, koventuneet otteet ja työntekijöiden painostus yhdistetään järjettömään voiton tavoitteluun ja jatkuvasti kiristyviin työvaatimuksiin ollaan hyvin lähellä tilannetta missä työntekijöiden sietokyvyn raja pitäisi tulla viimein vastaan - myös Suomessa! Ehkä on aika ryhtyä toimiin ranskalaiseen malliin, jossa ainoa keino puhua työnantajille järkeä on väkivallalla uhkaaminen ja panttivankien ottaminen! Siihenkö suuntaan haluamme mennä?
