Hedman Partners kiristyskirjeet – markkinaoikeuden päätös

Ensimmäinen markkinaoikeuden päätös on saatu heinäkuun 2016 alussa liittyen Hedman Partners:n lähettämiin tekijänoikeudellisiin kiristyskirjeisiin, joissa vaaditaan rahallista korvausta henkilön hallinnoiman internetliittymän kautta jaetusta tekijänoikeuden alaisesta materiaalista.

Tarkempaa tietoja taustoista voi lukea täältä:
Hedman Partners kiristyskirjeet – osa 1/ 3 
Hedman Partners kiristyskirjeet – osa 2/ 3 
Hedman Partners kiristyskirjeet – osa 3/ 3 

Markkinaoikeus antoi tuomionsa tapauksessa jossa Scanbox Entertainment ja Crystalis Entertainment vaativat Hedman Partners:n avustuksella väitetyltä tekijältä korvauksia 8 500 euroa kymmenen TV-sarjan ja yhden elokuvan jakamisesta netissä. Tuomion mukaan henkilö joutui korvaamaan oikeudenkäyntikuluja yli 30 000 euroa sekä vahingonkorvausta 600 euroa.

Vaikka oikeudenkäynti päättyi häviöön ja tuli kalliiksi jakamiseen syylliseksi väitetylle henkilölle, markkinaoikeuden päätöksessä on monia hyviä asioita jotka jokaisen kannattaa ottaa huomioon tuskaillessaan kiristyskirjeiden kanssa.

1. Markkinaoikeuden päätöksessä ei ollut kysymys siitä että henkilö tuomittiin koska hän oli IP-osoitteen haltija tai että hänellä oli avoin WLAN-verkko jota pystyi käyttämään kuka tahansa. Henkilö tuomittiin koska hänen syyllisyytensä pystyttiin osoittamaan sillä perusteella että hän oli käytännössä myöntänyt tekonsa internetin keskustelupalstoilla.


2. Kymmenen TV-sarjan ja yhden elokuvan korvausvaatimus oli oikeudessa 8 500 euroa! Kiristyskirjeissäkin vaaditaan 600 euroa yhdestä elokuvasta ja TV-sarjoista tuhansia euroja. Markkinaoikeus piti korvausvaatimusta täysin ylimitoitettuna. Oikea korvaustaso oli 50 eroa per jokainen TV-sarjan osa ja yhdestä elokuvasta 100 euroa. Yhteensä 600 euroa. Tässäkin tapauksessa kyse oli ”kovennetusta” korvauksesta johtuen suuresta jakeluparven koosta. Käytännössä vähemmän suosittujen TV-sarjojen ja elokuvien kohtuulliset korvaukset ovat vielä huomattavasti pienemmät kuin nyt tuomitut.

Mitä tästä sitten voi päätellä?

Ensinnäkin Hedman Partners Oy:n kiristyskirjeissä sekä oikeudessa erikseen korotettuna vaaditut korvaussummat ovat täysin kohtuuttomia. Jos kiristyskirjeessä on vaadittu 600 euroa elokuvasta, sitä ei todellakaan pidä mennä maksamaan. Jos haluaa jotain korvata, kannattaa tarjota kymmeniä euroja.

Toiseksi, oikeuden tuomiosta on pääteltävissä tuomioistuimen kanta jonka mukaan avoimessa WLAN verkossa on mahdollisuus kenen tahansa käyttää haltijan liittymää ja siten on mahdollista että tekijä on joku muu kuin IP-osoitteen haltija. Pelkällä IP-osoitteella tuomiota tuskin tulee. Tässäkin tapauksessa syyllisyys osoitettiin muulla todistelulla.

Suomessa ei edelleenkään ole ennakkoratkaisua jossa elokuvien lataamisesta syytetty henkilö tuomittaisiin pelkän IP-osoitteen perusteella! Joudumme odottamaan pitkään ennen korkeimman oikeuden lopullista sanaa. Kannattaa  muistaa, että korkeimman oikeuden Suomessakin pitää noudattaa Euroopan yhteisön tuomioistuimen ennakkopäätöksiä joiden mukaan pelkkä IP-osoite ei ole riittävä peruste osoittamana kenenkään henkilön syyllistymistä rikokseen tai rikkomukseen.

Käytännössä Hedman Partners :n tarvitsee jatkossakin todistella syyllisyys muutoin kuin pelkän IP-osoitteen perusteella. Tämän takia onkin hyvin erikoista, että arvostetuksi väitetyn asianajotoimiston toimintakulttuuriin kuuluu aggressiivisesti ja uhkailevaan sävyyn vaatia kiristyskirjeessä maksua, joka perustuu näyttöön pelkästä IP-osoitteesta. Juridisesti paljon kestävämpää olisi tehdä asiasta rikosilmoitus ja antaa poliisin selvittää asia.

Epäilemättä Hedman Partners tulee jatkossa lisäämään kiristyskirjeisiinsä markkinaoikeuden päätöksestä uhkailevan maininnan. Tässä haettiin samanlaista kättä pidempää kuin aikoinaan yksityisen pysäköinninvalvonnan osalta vuonna 2010. Kun pelkkä omistus- tai haltiasuhde ei todista yhtään mitään, hankitaan tuomioistuimen päätös johon voidaan vedota harhaanjohtavasti pelottelumielessä. Valitettavan usein tämä toimii asioihin perehtymättömien osalta.

Viesti on sama kuin yksityisen pysäköinnivalvonnan osalta. Älkää maksako!

oikeusjakohtuus.blogspot.com

Lue:
Markkinaoikeuden päätös

Vastaus yksityiselle pysäköintivalvontayhtiölle

Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta esitetään edelleen blogille jatkuvasti kysymyksiä. Yleisin kysymys on, pitääkö maksu maksaa? Vastaus on edelleen, ei missään tapauksessa! Toiseksi yleisintä on kysyä kuinka vastata yksityisen pysäköintivalvontayhtiön vaatimuksiin ja kuinka tehdä reklamaatio.

Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ei ole mikään asia muuttunut vuosiin. Yksityisen pysäköintivalvontamaksun maksaminen on edelleen täysin vapaaehtoista. Blogin vanha ohje vuodelta 2013 pätee tässä asiassa edelleen perusteluineen.

Pysäköintivalvontayhtiöiden toiminta on varsin härskiä ja kuluttajaa uhkailevaa. Kaikilla yhtiöillä toimintaprosessi on kuitenkin lähes identtinen. Jos henkilö kiistää olleensa kuljettaja, vaaditaan tietoa kuljettajasta. Vaatimusten lomassa vedotaan mitä ihmeellisimpiin lain ja ennakkopäätösten tulkintoihin. Tarkoituksena on harhauttaa kuluttaja maksamaan aiheeton maksu.

Hervottomin tapaus on ollut henkilö joka on saanut kolme valvontamaksua kolmelta eri pysäköintiyhtiöltä (Parkkipate, Q-Park, APV-Alueellinen pysäköinninvalvonta). Maksun saajalla, ajoneuvon omistajalla ei ole edes ajokorttia, joten hän ei ole voinut autoa pysäköidä. Kyseisille pysäköintiyhtiöille tämä tulee käymään oikeudessa hyvin kalliiksi, mikäli sinne asti joskus päädytään.

Yksinkertainen toimintaohje on, älä reagoi tuulilasiin kiinnitettyyn valvontamaksuun mitenkään. Jos olet ajoneuvon haltija tai omistaja, odota että valvontayhtiö selvittää tiedot ja lähettää sinulle kotia maksukehotuksen. Kun maksukehotus on saapunut, reklamoi valvontayhtiötä kirjallisesti, helpoiten esimerkiksi sähköpostilla. Älä sorru väittelemään asiasta. Yksi reklamaatio riittää, eikä asiasta tarvitse lähteä kiistelemään.

Alla on esimerkki reklamaatioviestistä. Siinä on huomioitu valmiiksi kaikki yleisimmät vastaväitteet, vaatimukset ja erikoisimmat tulkinnat joita valvontayhtiöt esittävät. Sitä saa vapaasti käyttää, kopioida tai muokata.

* * *

Esittämässänne maksuvaatimuksessa on kyse yksityisoikeudelliseen sopimukseen liittyvästä väitetystä sopimusrikkomuksesta pysäköintialueen ehtojen vastaisesta pysäköinnistä. Tämän kaltainen sopimus pysäköinnistä syntyy valvontayhtiön sekä ajoneuvon kuljettajan välillä. Kiistän toimineeni ajoneuvon kuljettajana maksuvaatimuksessa esitettynä ajankohtana mainitsemallanne pysäköintialueella. En ole tehnyt pysäköinnistä sopimusta kanssanne enkä ole väitetyn sopimuksen osapuolena. Maksuvaatimuksenne on siten aiheeton ja pyydän ystävällisesti osoittamaan maksuvaatimuksen oikealle sopimuskumppanillenne.

Maksuvaatimuksessanne ei ole kyse lakisääteisestä viranomaismaksusta, eli pysäköintivirheestä säädetystä laissa tarkoitetusta maksusta josta vastaisi myös ajoneuvon omistaja tai haltija. Totean myös, että koska väitetty sopimus on kuluttajan ja elinkeinoharjoittajan välinen, sopimukseen sovelletaan kuluttajansuojalakia (Kuluttajansuojalaki 20.01.1978/38) ja näyttövastuu sopimusrikkomuksesta on sopimukseen vetoavalla osapuolella.

Korkeimman oikeuden päätöksen mukaisesti (KKO:2010:23) kiinteistön omistajalla on oikeus määrätä pysäköinnin ehdoista. Sopimus syntyy valvontayhtiön ja ajoneuvon kuljettajan välillä. Ajoneuvon kuljettaja ei välttämättä ole sama henkilö kuin ajoneuvorekisteriin merkitty haltija tai omistaja.

KKO:n päätöksen (KKO:2010:23) mukaisesti todistustaakka kuljettajasta, eli pysäköinnistä tehdyn sopimuksen toisesta osapuolesta, on aina valvontayhtiöllä. KKO, kuten ei alemmatkaan oikeusasteet, hyväksyneet käänteistä todistustaakka, kuluttajan velvollisuutta todistaa ettei hän ole tehnyt sopimusta. Valvontayhtiön vaikeus todistaa sopimuksen toista osapuolta, ajoneuvon kuljettajaa, ei muuttanut velvoitetta.

Ajoneuvon kuljettaja voidaan myös esittää todistelulla. KKO:ssa käsitellyssä tapauksessa ajoneuvo oli pysäköity useasti saman asuinkiinteistön pihaan, joten oikeus katsoi toteen näytetyksi riittävällä todennäköisyydellä ajoneuvon omistajan toimineen kuljettajana. Näyttötaakka oli myös tällöin valvontayhtiöllä.

Saman linjan on ottanut Kuluttajariitalautakunta joka on yksimielisesti vakiintuneessa ratkaisukäytännössään todennut näyttövelvollisuuden sopimuksen syntymisestä ja sopimuksen toisesta osapuolesta, kuljettajasta, olevan valvontayhtiöllä. Näitä päätöksiä on useita aina vuodelta 2010 alkaen (esim. 2041/39/2010, 1167/39/2011).

Kuluttajansuolalain perusteella, kuluttajalta ei voida edellyttää, että kuluttajan pitäisi pystyä todistamaan, ettei hän ole tehnyt sopimusta elinkeinoharjoittajan kanssa. Lautakunta on myös todennut, että valvontamaksua ei voida periä ilman, että se joka siihen vetoaa, osoittaa sopimuksen syntyneeksi kuluttajan kanssa tai kuluttaja myöntää sopimuksen syntyneen.

Kuluttajariitalautakunnan päätösten mukaisesti velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste ja siten näytettävä, että henkilö, jolta se vaatii suoritusta, on pysäköinyt auton ja sitoutunut väitettyyn sopimukseen. Valvontayhtiö ei voi kohdistaa maksuvaadetta pelkästään sillä perusteella, että henkilö on auton omistaja tai haltija tai sillä perusteella ettei henkilö ole ilmoittanut kuka auton on tosiasiassa pysäköinyt. Mahdollisessa oikeudenkäynnissä tuomioistuin käyttää Kuluttajariitalautakunnan suosituksia ratkaisunsa pohjana.

Ajoneuvon omistajalla tai haltijalla ei sopimuksen ulkopuolisena ole velvollisuutta selvittää ajoneuvon kuljettajaa valvontayhtiölle. Ajoneuvon omistajuus ei luo sopimussuhdetta valvontayhtiöön ja on selvää että sopimusrikkomukseen vetoavan osapuolen tulee pystyä osoittamaan kenen kanssa he ovat sopimuksen tehneet. Tämä tulkinta on selkeä sekä KKO:n ennakkopäätöksessä että myös kaikissa Kuluttajariitalautakunnan samankaltaisissa päätöksissä.

Asia on minun osaltani loppuun käsitelty.

* * *

oikeusjakohtuus.blogspot.com