Vartijat, valokuvaaminen ja kansalaisten oikeudet

Vartijat, vartiointi, vartijan oikeudet ja kuvaaminen julkisella paikalla! Nämä asiat näyttävät jälleen kerran vellovan internetin keskustelupalstoilla, kuten myös tämän blogin aikaisemmin julkaisemissa artikkeleissa.

Vartijat ovat yksi ammattiryhmä monien joukossa. Suurin osa vartijoista tekee työnsä rehellisesti ja ammattitaidolla. Joukosta löytyy kuitenkin niitä virkaintoisia jumalan asemaan itsensä asettamia vallanhaluisia persoonia, joille Suomen laki ja kansalaisten oikeudet eivät merkitse mitään. Lisää ongelmia tuo vartijan työnantajan tai vartiointikohteen toimeksiantajan lain vastaiset vaatimukset, joiden kohdalla vartija ei halua tai uskalla käyttää järkeään. Tälläisia tapauksia ovat mm. luvattomat henkilötarkastukset sekä valokuvaamisen kieltäminen julkisilla paikoilla. Vartijoidenkin on syytä käyttää välillä järkeä, kyseenalaistaa selkeästi laittomat toimeksiannot ja ennen kaikkea olla rehellisiä itselleen. Maalaisjärjen käyttö ei ole kiellettyä. Tuskin vartijakaan sentään katolta hyppää jos toimeksiantaja tai esimies käskee.

Vartijan oikeudet? Vartijan oikeudet perustuvat käytännössä kokonaisuudessaan samoihin jokamiehen oikeuksiin jotka on määritelty Pakkokeinolaissa (30.4.1987/450). Eli täysin samoihin oikeuksiin kuin kenellä tahansa suomen kansalaisella on. Meillä kaikilla on oikeus ottaa varas kiinni verekseltään. Vartijan toimintaa säätelevät myös Valtioneuvoston asetus yksityisistä turvallisuuspalveluista (19.6.2002/534) sekä laki Yksityisistä turvallisuuspalveluista (12.4.2002/282). Vartijan oikeudet ja velvollisuudet löytyvät edellämainitun lain 28§ alamomenteista. Alla lista muutamista.

1. Vartijalla on oikeus poistaa henkilö vartioimisalueelta, jos poistettava ei noudata vartioimisalueen omistajan, haltijan tai tämän edustajan antamaa poistumiskehotusta tai poistettavalla ei ole oikeutta oleskella vartioimisalueella ja vartija on kehottanut häntä poistumaan


2. Vartijalla on vartioimistehtävää suorittaessaan oikeus ottaa kiinni verekseltä tai pakenemasta tavattu rikoksentekijä


3. Vartijalla on kiinniotto-oikeutta käyttäessään oikeus tarkastaa kiinni otettu ja hänen mukanaan olevat tavarat sen varmistamiseksi, ettei kiinni otetulla ole hallussaan esineitä tai aineita, joilla hän voi aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille


4. Vastarintatapauksessa vartijalla on oikeus käyttää sellaisia henkilön poistamiseksi tai kiinni ottamiseksi taikka turvallisuustarkastuksen suorittamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina, kun otetaan huomioon henkilön käyttäytyminen ja muut olosuhteet


5. Vartijan tulee olla pukeutunut vartijan työasuun ja asua saa käyttää vain työtehtävissä ja vartijan on pidettävä kortti vartioimistehtävissä mukana ja esitettävä se pyydettäessä

Aikaisemmassa artikkelissa on paljon keskusteltu henkilötarkastuksesta ja siitä, että blogissa väitetään, että vartijalle ei tarvitse avata reppua tai kassia. Tämä pitää edelleen paikkaansa. Vartijalla on oikeus kiinniotetun henkilön tarkistamiseen vain silloin kun vartija käyttää kiinniotto-oikeuttaan (kohta 3). Kiinniotto-oikeuttaan vartija voi käyttää vain silloin kun hän ottaa kiinni verekseltään tavatun tai pakenevan varkaan (kohta 2). Mikäli perusteita kiinniotto-oikeuden käyttämiselle ei ole, ei vartijalla ole myöskään oikeutta henkilötarkastukseen.

Otetaan esimerkki. Kaupan kassa vaatii asiakasta avaamaan reppunsa. Asiakas ei suostu (hänellä on siihen oikeus, riippumatta siitä mitä kylttejä kaupan seinille on asennettu). Kassa kutsuu vartijan. Vartijalla ei ole oikeutta tutkia reppua, koska vartijalla ei ole oikeutta kiinni-ottoon eikä siten oikeutta henkilötarkastukseen. Vartijan tulisi tavata rikoksentekijä verekseltään. Pelkkä kassan pyyntö tai epäilys eivät riitä.

Tämä on harvinaisen selkeää. Ihmisillä on oikeus yksityisyyteen, eikä siitä tarvitse luopua virkaintoisten vartijoiden takia. Jos henkilö tavataan varastamasta tai näpistämästä, silloin on oikein, että varas otetaan kiinni. Ketään ei kuitenkaan voi luokitella "varkaaksi" vain sen takia, että hän ei suostu avaamana reppuaan. Poliisin kutsumisella uhkailu on taas todellista yhteiskunnan resurssien tuhlausta. Aiheeton poliisin kutsuminen on aina vartijan virhearvio. Jos vartija on ottanut kiinni varkaan verekseltään, poliisi on joka tapauksessa kutsuttava paikalle, koska laki edellyttää, että kiinniotettu henkilö ja takavarikoitu tavara on luovutettava poliisille viipymättä. Jos poliisi kutsutaan vain sen takia, että henkilö ei suostu avaamaan reppuaan, on vartija työtehtävissään pahasti hakoteillä.

Valokuvaaminen julkisella paikalla on sallittua. Tästä blogi on julkaissut artikkelin. Joskus valitettavasti näyttää siltä, että vartijoilla ei ole terveen järjen käyttö sallittu toimeksiantoja ja toimeksiantoihin liittyviä omistajan pyyntöjä toteutettaessa. Minkään kauppakeskuksen johtajan pyyntö kieltää valokuvaus liiketiloissa ei ohita suomen lainsäädäntöä ja kansalaisten perustulaissa turvattuja oikeuksia. Ongelmaksi on aikojen kuluessa muodostunut yksityisten vartijointiliikkeiden käyttö julkisten tilojen valvontaan. Vartijoilla ei yksinkertaisesti ole riittävä tietoa, koulutusta tai oikeaa asennetta kansalaisten oikeuksien toteutumisen huolehtimisesta.

Valokuvaaminen on kielletty kotirauhan sekä julkisrauhan piirissä. Muilla paikoilla valokuvaaminen on aina sallittua. Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat. Julkisrauhan alueita ovat mm. virastot, tuotantolaitoksetja toimistot. Eli ravintolassa, baarissa, kauppakeskuksessa, kaupassa, marketissa, asemalla, metrossa, puistossa, kadulla, rannalla ja junassa jne. kuvaaminen on sallittua (vastoin yleistä käsitystä, autossa istuvaa henkilöä saa kuvata, ellei auto sitten olen henkilön asuintila, auto ei siis ole yleisesti kotirauhan suojaama paikka). Kuvaamista ei voi siis kieltää. Annettu kielto on perusteeton. Otettuja kuvia ei tarvitsee poistaa muistikortilta, ei vartijan eikä myöskään poliisin pyynnöstä. Otettuja kuvia ei myöskään tarvitse näyttää. Valokuvien julkaisuun liittyvät sitten omat säädöksensä. Niihin on pintapuolisesti paneudettu myös blogin aikaisemmassa artikkelissa.

Huomatkaa että Helsingin metro on myös julkinen paikka, vaikka HKL:n säännöissä kuvauslupaa edellytettäisiinkin. Se että laiturialueelle pitää ostaa lippu, ei tee alueesta julkisrauhaan piiriin kuuluvaa. Kaikilla ihmisillä on mahdollisuus ostaa lippu, joten senkin puolesta metro ja metroasemat ovat julkisia tiloja. HKL:n sääntö on siis pätemätön ja sitä ei tarvitse noudattaa.

Vartijalla ei siis ole oikeutta kieltää kuvaamista julkisella paikalla, oli vartijalle annettu minkälaiset ohjeet tahansa. Vartijalla ei myöskään ole oikeutta suorittaa kuvaamisen takia kiinniottoa, eikä siten myöskään henkilötarkastusta. Vartijalla ei myöskään ole oikeutta poistaa henkilöä alueelta ilman riittäviä perusteita, eikä varsinkaan oikeutta voimatoimilla uhkaamiseen. Tulkinnan mukaan ja periaatteessa alueen omistajan tai haltijan tai heidän edustajansa poistumiskäskyä on noudattettava, mutta jos käsky on perusteeton kannattaa selvittää täyttääkö määräys syrjinnän tunnusmerkit.

Hämmästyneenä täytyy ihmetellä tämänkin vartijan toimintaa. Tarkempi kuvaus löytyy blogista DNB (http://blog.nikc.org), artikkelista Valokuvaamisesta ja sen kieltämisestä. Henkilö oli kulkenut Helsingin asematunnelissa ja halunnut kuvata Alkon myymälän edessä Alkon uutta logoa. Vartija oli saapunut paikalle ja kieltänyt kuvaamisen. Vartijan peruste oli ollut turvallisuuden vaarantuminen ja tarkempaa selvitystä pyydettäessä vartija oli vain todennut, että "Siitä voimme kiistellä vaikka oikeuteen saakka." Uskomatonta! Jokainen joka nyt kulkee asematunnelissa Alkon edestä, napsikaa valokuvia minkä kerkiätte. Tai menkää alkon myymälään sisälle. Myös myymälässä kuvaaminen on sallittua, koska kyse on julkisesta paikasta.

Vartijoiden työ on tarpeellista ja monet vartijat ovatkin ammattitaitoisia ja työhönsä rehellisesti orientoituneita. Näiden ääritapausten kohdalla asioita ei pidä painaa villaisesti. Jokaiseen kansalaisen yksityisyyteen liittyvään loukkaukseen pitää puuttua rankalla kädellä, esimerkiksi ottamalla yhteyttä vartiointiliikkeeseen (mistä yleensä ei ole hyötyä), valvoviin viranomaisiin tai viimekädessä tekemällä rikosilmoitus vartijan toimista. Oma lukunsa ovat sitten nämä "Kontulan vartijat" joiden mielestä ihmisten hakkaaminen heidän aikaisemmin tekemänsä teon perusteella on oikeutettua. Vartija, poliisi, tuomari ja pyöveli samassa paketissa. Hienoa!

Lue myös: Oikeus valokuvata julkisella paikalla
Lue myös: Avattu kassi on luottamuspassi

Saako vastaanotetun kirjeen julkaista?

Tämä on todella mielenkiintoinen kysymys, eikä asiaan ole suoraa ja selkeää vastausta, ainoastaan tulkintoja. Tässä artikkelissa kirjeellä tarkoitetaan sekä sähköpostia, tekstiviestiä että normaalia paperikirjettä.

Saako vastaanotetun kirjeen julkaista?

Yksinkertaisesti voisi ajatella, että kirjeen saa julkaista lähettäjän luvalla. Entä jos lähettäjältä ei kysytä lupaa? Entä jos kirje käsittelee asioita, joita lähettäjällä itsellään ei ole oikeus julkaista tai kertoa eteenpäin? Entä jos kirje sisältää salassapidettävää aineistoa?

Ensiksi pitäisi miettiä aikooko kirjeen julkaista sellaisenaan vai ainoastaan asiasisällön. Mikäli kirjeen julkaisee sellaisenaan, voi kysymykseen tulla tekijänoikeus. Eli jos kirje muodostaa teoksen johon kirjoittajalla on tekijänoikeus, kirjettä ei voi julkaista ilman lupaa. Voisiko kirje olla sitten teos ja nauttia tekijänoikeudellista suojaa? Voisin väittää, että äärimmäisen harvoin kirje on tarkoitettu teokseksi, joka tarvitsee teoksen taiteellisen arvon suojelemista. Joissakin tapauksissa, ehkä kyllä, jos kirjeen sisältö on esimerkiksi itsetehty runo. Tavanomainen kirje, jossa kommunikoidaan yhteisestä asiasta kahden osapuolen välillä, on aika vaikea käsittää teokseksi. Kirjeen asiasisältöä julkaistessa kyse on taas kirjeen sisällöstä ei tavasta tai ilmaisumuodosta jolla asia esitetään.

Kirje voi sisältää salassapidettävää tietoa, jonka julkaiseminen voidaan katsoa rikokseksi. Tällainen tieto voisi olla esimerkiksi henkilön terveyteen liittyvä tieto, jolloin kyseeseen tulee yksityisyyden suojaa koskeva lainsäädäntö. Tämä koskee sekä kirjeen julkaisemista sellaisenaan tai kirjeen asiasisältöä.

Jos kyseessä on viranomaisen lähettämä kirje jonka sisältö on esim. julkinen asiakirja, kuten viranomaisen päätös jossain asiassa, tällöin julkaisuestettä ei ole, koska kenellä tahansa on oikeus saada kopio asiakirjasta.

Kirjesalaisuus on terminä harhaanjohtava. Kirjesalaisuus ei sinänsä estä vastaanottajaa millään lailla julkaisemasta saamaansa kirjettä. Kysymys on kahden osapuolen välisen kommunikoinnin suojasta, mikä kieltää kolmatta osapuolta "avaamasta" kirjettä. Kirjesalaisuus koskee myös asiasisältöä, mutta tässä tapauksessa vain silloin kun kirjeen vastaanottaja ei ole se henkilö jolle kirje oli alunperin tarkoitettu. Sähköpostissa tämä voisi helposti tarkoittaa sitä, että jos saat viestin jota sinulle ei ole tarkoitettu, sinun pitäisi lopettaa viestin lukeminen ja poistaa viesti.

Eli, saako vastaanotetun kirjeen julkaista?

Jos kirje ei täytä teoksen tunnusmerkistöä, eikä se sisällä yksityisyyden suojaan liittyvää tietoa tai muuta jonkin lain perusteella salassapidettävää tietoa, kirjeen voi julkaista sellaisenaan.

Verkkotunnukset - syntynyt keskustelu

Viestintävirasto suomessa pitää yllä fi-domain verkotunnuspalvelua. Tunnukset haetaan ja ne hyväksyy viestintävirasto. Verkkotunnusten tiedoista osa on julkisia. Julkinen tarkoittaa, että tiedot ovat kenen tahansa katseltavissa.

Ohjeet hakuun

1. Mene osoitteeseen www.ficora.fi
2. Valitse Fi-Verkkotunnus -palvelu
3. Kohtaan "Katso on fi-verkkotunnus vapaana", kirjoita verkkotunnuksen nimi, esim: parkpatrol tai parkcom tai philips
4. Mikäli tunnus on jo käytössä saat siitä erillisen ilmoituksen. Klikkaamalla tunnuksen nimeä saat esille julkiset tiedot verkkotunnuksesta.
5. Lisäksi voi käyttää palvelua "Etsi myönnettyjä verkkotunnuksia", jonka avulla voi tehdä laajempiakin hakuja verkkotunnuksen nimen tai nimenosan perusteella

Viestintävirasto rekisteriselosteensa mukaan määrittää julkaistavat tiedot. Verkkotunnuksen hakija on suostunut tietojen julkaisuun hakiessaan verkkotunnuksia. Verkkotunnuksen hakija voi kieltää viestintävirastoa julkaisemasta esim. kotiosoitetta.

Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan, julkisen tiedon julkaisemiselle ei ole estettä. Asia on varmistettu tietosuojavaltuutetun toimistosta.

Muiden kuin FI-päätteisten domainien yhteystiedot voi hakea palvelusta http://www.whois.com. Kirjoita verkkotunnuksen nimi ja tulossivulta valitse "Whois lookup".

Tiedättekö että ihmisten tietämättömyys siitä mitkä asiat ovat julkisia on hyvin yllättävää. Periaatehan yhteiskunnassa on ja pitää olla: julkinen käsittely. Tämä koskee niin oikeusistuimia kuin myös viranomaisten päätöksiä. Fi-domain on pullollaan "härskejä" sivustoja. Miettikää mitä rekisteröitte. Näitten verkkotunnusten omistajat selviää julkisena tietona. Entäpä verotiedot? Ei tarvitse miettiä paljonko naapuri tai esimies tienaa, jos se kauheasti kiinnostaa. Verotietopalveluja on tekstiviestipohjaisena, joten siitä vain kyselemään.