KELA tukee enemmän päätöksissään perheitä jotka eivät sitoudu lapsen kuntoutumiseen, kuin niitä perheitä, joissa lapsen tukemisen, kuntouttamiseen ja kehittämisen eteen tehdään kaikki voitava.KELA myöntää vammaistukea lapsille joiden sairauden tai vamman hoidosta ja huolenpidosta sekä kuntoutuksesta aiheutuu vähintään kuuden kuukauden ajan tavanomaista suurempaa rasitusta ja sidonnaisuutta vastaavanikäiseen terveeseen lapseen nähden. Vammaistuen lisäksi KELA korvaa lapsen kuntoutukseen liittyviä kustannuksia. Kuntoutus voi olla fysioterapiaa, musiikkiterapiaa, neuropsykologista kuntoutusta, toimintaterapiaa, puheterapiaa, psykoterapiaa jne. Vammaistuen ja kuntoutuksen edellytyksenä on hoitavalta lääkäriltä saatu lausunto joka sisältää kuntoutussuunnitelman. Kuntoutussuunnitelman pohjalta KELA tekee oman arvionsa ja päättää onko lapsen sairaus tai vamma sellainen minkä perusteella tukea ja kuntoutusta voidaan myöntää.
Sairaan tai vammaisen lapsen kuntoutus vaatii perheeltä suuria ponnistuksia. Monesti kuntoutukseen liittyviä tehtäviä on harjoiteltava säännöllisesti myös kotona. Pelkkä maksettu tuki tai muutama kertaa terapiaa ei riitä. Vanhempien on keskitettävä voimansa lapsensa tukemiseen. Kuntoutuksen tarkoitus on kehittää lasta niin pitkälle kuin mahdollista, jotta hän sairaudestaan tai vammastaan huolimatta kykenee aikanaan itsenäiseen elämään. Maksetun tuen tarkoitus on puolestaan kattaa tästä aiheutuvia kuluja. Suurin osa vanhemmistaan ajatteleekin lapsen parasta. Ei kuitenkaan kaikki.
Perheissä joissa lapsen kuntouttamiseksi tehdään suuria ponnistuksia, lapsi kehittyy ja kuntoutuu vähitellen eteenpäin. KELA:lla on monesti kustannusten säästämiseksi varsin ikävä tapa jättää kuntouttaminen kesken ja katsoa lapsen kuntoutuneen "riittävästi", vaikka lasta hoitaneen lääkärin lausunto ja kuntoutussuunnitelma edellyttäisivätkin vielä kuntoutuksen jatkamista ja loppuun viemistä. Lapsi menettää maksetun tuen sekä kuntoutuksen. Sairauden tai vamman hoito jää kesken. Säästyneet rahat ohjataan niiden lasten kuntoutukseen joiden vanhempia lasten kuntouttaminen ei syystä tai toisesta kiinnosta.
Perheissä joissa lapsen kuntoutukseen ei ole aikaa tai kuntoutukseen ei jakseta panostaa, myöskään lapsi ei kehity. Joissakin tapauksessa lapsen kehitys jopa taantuu entisestään. Näissä perheissä KELA kustantaa tuen ja kuntoutuksen vuosi vuoden jälkeen, vaikka kuntoutus olisi pystytty saattamaan loppuun vanhempien riittävällä sitoutumisella. Nämä ylimääräiset kuntouttamisvuodet ovat poissa niiltä perheiltä ja lapsilta joiden kuntoutus on puolestaan keskeytetty liian aikaisin kustannusten säästämiseksi.
KELA:n pitäisi pyrkiä selvittämään onko jatkuva vuodesta toiseen uusiutuva kuntoutuksen tarve seurausta välinpitämättömistä vanhemmista vai sairauden tai vamman vakavasta laadusta. Moraalisesti ei ole oikein, että perheiltä jotka tekevät kaikkensa lapsen kuntouttamiseksi, evätään kuntoutus ja tuki viime metreillä vain sen takia koska KELA katsoo lapsen kuntoutuneen "tarpeeksi". Samaan aikaan niissä perheissä jossa kuntoutukseen osallistuminen ja lapsen tukeminen ei kiinnosta, KELA joutuu vuosi toisensa jälkeen maksamaan tuen ja kuntoutuksen josta ei ole hyötyä vanhempien sitoutumisen puuttuessa. Näiden turhaan maksettujen tukien ja kuntoutusten kustannukset karsivat entisestään todellisen tuen tarpeessa olevien lasten mahdollisuutta saada tukea ja kuntoutusta.
Lapsen kannalta ei tietystikään ole oikein evätä häneltä mahdollisuutta kuntoutukseen sen takia että vanhemmat ovat kykenemättömiä tai haluttomia toimimaan lapsensa parhaaksi. Pitäisikö tällaiset vanhemmat pakottaa ruotuun sanktioilla joilla varmistettaisiin lapsen etu kuntoutuksessa, vai pitäisikö lapsi jopa ottaa huostaan jotta lääkärin kuntoutussuunnitelman mukainen kuntoutus voidaan toteuttaa riittävänä ja tehokkaana?
Lue myös:
Lasten oikeus päivähoitoon
Potilaan oikeus saada hoitoa
