LUKIJAN ARTIKKELI: Ryhmäkannelaki jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi

Ryhmäkannelain tarkoitus

Suomessa tuli vuonna 2007 voimaan ryhmäkannelaki (13.4.2007/444), jolla kuluttaja-asiamiehen käyttöön luotiin uusi, ryhmäkanteen nimellä tunnettu kannetyyppi. Ryhmäkannetta ajateltiin käytettävän kuluttajariita-asioissa sellaisissa tilanteissa, joissa suurella joukolla kuluttajia on olennaisesti samoihin seikkoihin perustuvia vaatimuksia samaa vastaajaa tai samoja vastaajia vastaan.

Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn tehtävänä on antaa viime kädessä pakolla toteutettavissa olevaa oikeussuojaa tilanteessa, jossa jonkun oikeuksia on loukattu. Se on mekanismi, jolla pyritään aineellisen oikeuden toteutumiseen. Oikeuden toteutuminen edellyttää kuitenkin, että oikeudenloukkausta koskeva asia on tosiasiallisesti saatettavissa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Jos esimerkiksi pelkästään kanteen nostamisesta aiheutuvat kulut ovat sellaiset, että oikeudenkäyntiin ei sen intressin vähäisyyden vuoksi ole taloudellisista syistä järkevää ryhtyä, oikeudenkäyntimenettely ei käytännössä kykene tarjoamaan yksilötasolla oikeussuojaa ja takaamaan näin oikeuden toteutumista.

Oikeussuojan vaatimisen oikeudenkäyntiteitse voidaankin katsoa käytännössä edellyttävän, että oikeudenkäynnin kohteena oleva intressi on suurempi kuin kanteen nostamisesta ja asian ajamisesta aiheutuvat kulut ja oikeudenkäynnin aiheuttama vaiva. Siviilioikeudelliset vaatimukset voidaan siten jakaa kolmeen kategoriaan: yksilöllisesti prosessikelpoiset, ei-yksilöllisesti prosessikelpoiset ja prosessikelvottomat vaateet. Yksilöllisesti prosessikelpoisten vaateiden osalta intressi on kanteen ajamisesta aiheutuvia oikeudenkäyntikuluja suurempi. Jos kanne on ei-yksilöllisesti eli kollektiivisesti prosessikelpoinen, useiden kantajien kollektiivisessa menettelyssä esittämät vaatimukset ylittävät kanteen ajamisesta aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen määrän. Jos nämä kulut kollektiivisessakin menettelyssä ylittävät yhteenlasketun intressin määrän, kyse on prosessikelvottomasta vaateesta.

Kuluttajariitojen kohdalla täysimittainen oikeudenkäynti on kallis ja vaivalloinen menettely. Käytännössä Suomen oikeusjärjestelmä tarjoaakin tehokasta oikeussuojaa ainoastaan yksilöllisesti prosessikelpoisille vaatimuksille. Vähäiset vaatimukset, olivat ne sinänsä kuinka oikeutettuja tahanasa, ovat käytännössä prosessikelvottomia. Kyseessä ei ole vain yksilötason ongelma. Myös yhteiskunnallisella tasolla voidaan pitää tärkeänä, että lain vastaisella toiminnalla ei voida saavuttaa ainakaan merkittävää oikeusjärjestelmän ulottumattomiin jäävää taloudellista hyötyä siitä syystä, että arvoltaan vähäinen oikeudenloukkaus on kohdistunut suureen joukkoon ihmisiä. Myös lainvastaisesti toimivien yritysten lain puitteissa toimivien kilpailijoiden etu vaatii, että tällaiset vähäisetkin vaatimukset voidaan saattaa oikeudenkäynnin kohteeksi.

Ryhmäkannelain tavoitteena oli siten saattaa oikeusjärjestelmän piiriin sellaiset kollektiivisesti prosessikelpoiset vaatimukset, joita ei oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen vuoksi muutoin vietäisi tuomioistuimen tutkittavaksi. Ryhmäkannelailla pyrittiin myös parantamaan niiden oikeudenloukkauksesta kärsineiden asemaa, jotka ovat tiedoiltaan ja taidoiltaan muita heikommassa asemassa ja jotka eivät muutoin osaisi vaatia oikeuksiensa toteuttamista.

Ryhmäkannelakia valmisteltaessa uuteen instrumenttiin liitettiin kuitenkin myös uhkakuvia ja elinkeinoelämä asettui jyrkästi vastustamaan lakia. Pelättiin, että kannemuoto mahdollistaisi opportunististen tai muuten perusteettomien kanteiden nostamisen esimerkiksi kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Ajateltiin, että pelkkä tieto ryhmäkanteen ajamisesta jotain yritystä vastaan saattaisi aiheuttaa negatiivista julkisuutta ja vahingoittaa tätä yritystä, vaikka itse kanne lopulta osoittautuisikin aiheettomaksi. Pitkälti elinkeinoelämän taholta tapahtuneen painostuksen johdosta ryhmäkannelaki käytännössä onnistuttiinkin vesittämään siten, että ryhmäkanteesta säädettiin viranomaisaloitteinen. Ryhmäkanteen voi käynnistää Suomessa ainoastaan kuluttaja-asiamies.

Kuinkas sitten kävikään?

Vaikka ryhmäkannelain säätämiselle oli olemassa selkeät perusteet ja selkeä tarve, ei pian kolme vuotta voimassa ollutta lakia ole sovellettu vielä kertaakaan. Tilanteita, joihin laki olisi erinomaisesti soveltunut, on kuitenkin ollut runsaasti. Epäselvyyksiä on ollut muun muassa pankkien yksipuolisissa koronnostoissa ja muissa lainaehtojen muutoksissa, sijoittajansuojakysymyksissä, valmistaloja koskevissa rakennusriidoissa, erilaisten suurina sarjoina valmistettujen laitteiden vioista johtuvissa vastuukysymyksissä, teleoperaattoreiden ja sähköyhtiöiden yksipuolisissa hinnoitteluperusteiden muutoksissa sekä suoranaisissa tahallisissa ylilaskutustapauksissa, laajamittaisten sähkö- ja vesikatkosten aiheuttamien vahinkojen korvaamisessa, joukkoliikennevälineiden myöhästelytapauksissa ja niin edelleen. Yksittäisen kuluttajan intressi näissä on saattanut olla vain muutamia kymppejä, mutta kertautuessaan pahimmillaan kymmenien tuhansien kuluttajien kohdalla ovat oikeudenvastaisesti kerätyt tai korvaamatta jääneet rahasummat voineet kasvaa huikeiksi.

Ylen uutisissa haastatellun kuluttaja-asiamies Marita Wilskan mukaan käräjöinti ei ole itseisarvo. ”Me pyrimme kuluttajan kannalta järkeviin ja toivottuihin ratkaisuihin käyttämällä muita keinoja, kuten neuvotteluja elinkeinonharjoittajan kanssa. Kun ryhmäkannelakia kirjoitettiin, lähtökohtana oli, että sitä ei tarvitsisi käyttää. Lailla tavoiteltiin ennalta ehkäisevää vaikutusta. Se lisää yrittäjien neuvotteluhalukkuutta kiistatilanteissa.”

Kuluttaja-asiamies Wilskan käsitys ryhmäkannelain lähtökohdasta on väärä. Ryhmäkannelakia koskevan hallituksen esityksen HE 154/2006 vp mukaan:

"On odotettavissa, että ryhmäkanteita nostettaisiin vuositasolla vain muutama. On myös mahdollista, ettei niitä edes joka vuosi nostettaisi. Tämä ei kuitenkaan vähentäisi lain ennaltaehkäisevän vaikutuksen toteutumista. Kun todennäköisyys aineellisen lainsäädännön toteutumiselle yksittäistapauksessa kasvaa, kehittäisi tämä välillisenä vaikutuksena myös yritysten toimintaympäristöä tasavertaisempaan suuntaan. Koska lainvastaisesta toiminnasta ei olisi saatavissa kilpailuetua, lisäisi tämä yritystoiminnan puitteiden ennustettavuutta. Tämä parantaisi osaltaan yritysten välistä kilpailua ja näin markkinoiden toimivuutta."

Ryhmäkannelain selkeä lähtökohta on ollut, että lakia myös tosiasiallisesti käytetään. Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan aikaan vain sillä, että ryhmäkanteen uhka tarvittaessa myös toteutetaan. Kanteita on ajateltu nostettavan jopa muutama vuodessa. Se seikka, että ryhmäkannetta ei ole käytetty vielä kertaakaan sen lähes kolmevuotisen olemassaolon aikana, vaikka tilaisuuksia siihen olisi ollut useita, osoittaa vain sen, että kuluttajavirasto ja sen päällikkönä toimiva kuluttajaasiamies eivät valvo erityisen pontevasti kuluttajien etua.

Kuluttajaviraston pitäisi olla kuluttajien todellinen edunvalvoja, joka puuttuisi aggressiivisesti kuluttajamarkkinoiden epäkohtiin. Puuttumiskynnyksen pitäisi olla alhainen aina, kun suurta kuluttajajoukkoa koskevaan asiaan liittyyy vähäisiäkin oikeudellisia epäselvyyksiä. Kuluttajaviraston ei suinkaan tarvitse voittaa kaikkia kuluttajakollektiivin puolesta ajamiaan juttuja, vaan myös hävityt jutut edistävät sekä kuluttajien että elinkeinonharjoittajien etua antamalla vastauksia oikeudellisesti epäselviin kysymyksiin sekä luomalla pelisääntöjä tulevia vastaavanlaisia tapauksia varten. ”Turhia” kuluttajajuttuja ei siten ole olemassakaan, vaan kuluttajamarkkinoiden oikeudellisten epäselvyyksien selvittäminen on aina hyvä asia. Pitämällä prosessikynnystä korkealla kuluttajavirasto ei palvele kenenkään etua.

Lainsäädäntö seuraa yhteiskunnallista kehitystä aina viiveellä. Lainsäätäjä ei mitenkään kykene etukäteen varautumaan kaikkiin mahdollisiin nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa eteen tuleviin oikeudellisiin ongelmiin. Pelisäännöt yhä enenevään määrään tilanteita luodaan nimenomaan tuomioistuinten ratkaisukäytännössä. Tästä syystä olisi tärkeää, että meillä olisi sellainen voimakas viranomaistaho, joka puolustaisi kuluttajien etua ja asemaa ja pyrkisi aktiivisesti vaikuttamaan oikeuskäytännön kehittymiseen kuluttajien kannalta suotuisalla tavalla. Tällaista kuluttajaviranomaista meillä ei valitettavasti kuitenkaan ole.

Ylen uutisten mukaan myös Kuluttajaliitto pitää kuluttaja-asiamiehen otetta lepsuna ja toivoo tältä ronskimpia otteita. Ylen haastattelema Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario vaatiikin, että ryhmäkannemahdollisuutta tulisi laajentaa siten, että se olisi myös yksityisten käytettävissä. Näin asia on ratkaistu esimerkiksi Ruotsissa.

Ryhmäkanteen mahdollistaminen myös yksityisille olisi hyvä ratkaisu, joka merkittävällä tavalla täydentäisi kuluttajien oikeusturvaa. On aika selvää, että esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa useiden kuluttajien vaatimus kohdistuisi valtiota tai jotain sen virastoa tai liikelaitosta vastaan, ei kuluttaja-asiamies olisi kovin kärkkäästi lähdössä tällaista juttua kuluttajien puolesta ajamaan. Usean kantajan yhdessä ajamat oikeudenkäynnit ovat toki täysin mahdollisia nykyiselläänkin ja tällaisia on toteutettu Suomessakin useita. Tyypillisesti kantajina ovat saman onnettomuuden johdosta vahinkoa kärsineet ja vastapuolella on vakuutusyhtiö. Useimmiten nämä ajetaan niinsanottua pilottikannemenettelyä käyttäen, jossa oikeuteen viedään yhden kantajan yksittäistapaus ja muiden kantajien jutuissa sovitaan saman ratkaisun noudattamisesta. Toinen vaihtoehto on, että yhtä aikaa vireillepannut useat yksittäiset jutut käsitellään samassa oikeudenkäynnissä. Erityinen ryhmäkannemenettely olisi kuitenkin omiaan poistamaan edellä kuvattuihin menettelyihin liittyviä epävarmuustekijöitä sekä selkeyttämään ja yksinkertaistamaan prosessia. Se olisi selkeästi kuluttajien edun mukaista.

Huomionarvoista on, että myös Ruotsissa, jossa ryhmäkanne on ollut mahdollinen paljon pitempään kuin Suomessa, viranomaisaloitteinen ryhmäkanteen käyttö on ollut erittäin pidättyväistä. Ryhmäkannelakia säädettäessä Ruotsissa oli ajettu vain yksi viranomaisaloitteinen ryhmäoikeudenkäynti. Sen sijaan yksityisiä ryhmäoikeudenkäyntejä oli toteutettu jo useita. Yksityisesti toimeenpannut ryhmäkanteet ovat olleet arkipäivää useissa maissa jo vuosikausia. Niillä ei ole ollut todellisuudessa sellaisia haittavaikutuksia elinkeinoelämälle, joita Suomessa on pelätty. Ryhmäkannelaissa voitaisiin säätää menettelystä, jossa ryhmäkanteen käynnistäminen edellyttäisi tuomioistuimen antamaa lupaa. Luvan saadakseen pitäisi esittää ne keskeiset perusteet ja seikat, joihin ryhmäkanne tulisi perustumaan. Tällaisella menettelyllä voitaisiin tehokkaasti torjua kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa ajettavat ryhmäkanteet, mutta se ei estäisi ryhmäkanteen ajamista silloin, kun sille on olemassa todelliset perusteet. Nykyisellään ryhmäkanteen käytöstä päättää Suomessa yksi ainoa virkamies, jonka ei tarvitse perustella päätöksiään kenellekään.

Rehellisesti toimiville ja kuluttajan oikeuksiin vakavasti suhtautuville yrityksille ryhmäkanteen mahdollisuus ei tietenkään muodosta minkäänlaista uhkaa tai riskiä. Ryhmäkanteen pelko ja kiihkeä vastustus elinkeinoelämän piirissä kielivätkin lähinnä sellaisista syvälle juurtuneista asenteista ja käytännöistä, jotka eivät kestä päivänvaloa.