Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavaa
Q-Park Oy:tä vastaan kanteen nostanut yksityishenkilö, tuomarinvirkaan oikeuttavan pätevyyden hankkinut lakimies itsekin, on ottanut blogiin yhteyttä ja selvittänyt motiivejaan kanteen nostamiselle. Miehen mukaan kyse on täysin periaatteellisesta prosessista, jonka tarkoituksena on saada korkein oikeus kumoamaan aikaisempi perustuslain vastainen linjauksensa ja antamaan uusi tuomio, jossa perustuslakivaliokunnan tavoin pysäköinninvalvonnan katsottaisiin merkitsevän julkista hallintotehtävää ja kuuluvan siten viranomaisille. Edelleen kantajan tarkoituksena on ollut aiheuttaa perustuslaillinen kriisi siinä tapauksessa, että hän häviäisi korkeimmassa oikeudessa, ja näin pakottaa lainsäätäjä ryhtymään toimenpiteisiin yksityisen pysäköinninvalvonnan yksiselitteiseksi kieltämiseksi lailla.
Oikeudenkäynti
Q-Park Oy:tä vastaan on laitettu vireille jo maaliskuussa 2011. Kantaja oli siis havainnut, kuten myös rikos- ja prosessioikeuden professori Veli-Pekka Viljanen muutamaa kuukautta myöhemmin Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan esitti, että yksityisten pysäköinninvalvontamaksujen laillisuutta koskeva asia olisi perustuslakivaliokunnan tekemän linjanvedon jälkeen perusteltua saattaa vielä uudestaan korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Tuolloin ei oikeusministeriön sittemmin esittämästä laista, saati sen tulevasta sisällöstä, ollut vielä mitään tietoa.
Kantaja siis nosti valvontayhtiötä vastaan negatiivisen vahvistuskanteen, jossa hän vaati tuomioistuinta vahvistamaan, että hänellä ei ole velvollisuutta maksaa
Q-Park Oy:lle sen vaatimaa maksua. Q-Park kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Lisäksi Q-Park nosti asiassa kantajaa vastaan vastakanteen, jossa se vaati kantajalta valvontamaksun suorittamista korkoineen sekä korvaamaan sille peräti yli 32.000 euron suuruiset oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus hylkäsi kantajan kanteen ja hyväksyi Q-Parkin vastakanteen pääasian osalta. Kanteen nostanut yksityishenkilö velvoitettiin korvaamaan
Q-Parkille oikeudenkäyntikuluja kohtuulliseksi arvioidut 6.000 euroa sekä kärsimään omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Asianosaiset olivat ilmoittaneet olevansa yksimielisiä siitä, että tuomioon tultaisiin hakemaan muutosta ns.
ennakkopäätösvalituksella suoraan korkeimmalta oikeudelta. Asian ratkaisun vuoksi muutoksenhakemus jäi nyt kantajan tehtäväksi.
Tällainen oikeudenkäynti on tietenkin erittäin mielenkiintoinen tilanteessa, jossa valtakunnan ylin lainkäyttöelin ja valtakunnan ylin perustuslain tulkitsija ovat ottaneet täysin vastakkaiset kannat yksityisen pysäköinninvalvonnan laillisuuteen. Nöyrtyykö korkein oikeus tekemään asiassa 180 asteen suunnanmuutoksen vai pysyykö se tiukasti linjassaan, jolloin perustuslaillisesta kriisistä puhuminen ei olisi lainkaan liioiteltua? Oikeudenkäyntiin liittyy kuitenkin eräitä outoja piirteitä, jotka herättävät kysymyksen siitä, onko kanteen nostanut juristiparivaljakko sittenkään harkinnut asiaa aivan jokaiselta kantilta.
Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevassa keskustelussa on jopa monien asiaan kantaa ottaneiden juristien taholta jäänyt hyvin pienelle huomiolle se seikka, että yksityiset pysäköintifirmat ovat toimineet paitsi yksityisalueilla, myös aivan tavallisilla, tieliikennelain tarkoittamilla teillä. Pysäköinninvalvonnan toimivaltaperusteen kannalta erottelulla on merkitystä.
Tiealueella ovat voimassa normaalit liikennesäännöt; kuljettajalla pitää olla ajo-oikeus, tieliikennelain väistämissäännöt pätevät ja esimerkiksi pysäköintiä koskevat ehdot tulisi ilmaista toimivaltaisen viranomaisen asettamilla liikennemerkeillä. Tiealueen ulkopuolella liikennesäännöt ja esimerkiksi ajo-oikeutta koskevat säännöt eivät päde. Tieliikennelaissa on vain viisi säännöstä, joiden kohdalla on erikseen määrätty niiden soveltamisesta myös tien ulkopuolisella alueella. Siten esimerkiksi maastossa saa kuka tahansa ajaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa ilman ajokorttia. Liikennemerkit eivät päde tiealueen ulkopuolella. Tästä esimerkkinä
Vaasan hovioikeuden ratkaisu 1983/455, jonka mukaan tiealueen ulkopuolella liikennemerkkiä noudattamatta jättänyt ei syyllistynyt mihinkään – tiealueen ulkopuolella ollut Stop-merkki ei ollut juridisesti liikennemerkki.
Rajanveto sen suhteen, mikä on tietä ja mikä ei, on kaikkea muuta kuin selvää. Sillä seikalla, onko maapohja yksityisesti omistettua, ei ole arvioinnissa merkitystä. Maasto tai omakotitalojen pihat eivät ole tietä. Sen sijaan esimerkiksi huoltoaseman piha on korkeimman oikeuden päätöksellä
KKO:1967-II-55 katsottu yleisesti liikenteeseen käytetyksi alueeksi, jossa tapahtuvaan liikenteeseen oli sovellettava tieliikennelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä.
Yksityiset pysäköinninvalvontafirmat valvovat pysäköintiä hyvin erilaisilla alueilla, kuten taloyhtiöiden, kauppakeskusten ja virastojen piha-alueilla sekä pysäköintihalleissa. Ainakin pääkaupunkiseudulla valvontafirmat valvovat pysäköintiä myös huoltoasemien piha-alueilla, jotka siis edellä mainitun korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen mukaisesti ovat kiistattomasti yleistä tietä.
Tieliikennelain 28 §:n viimeinen momentti sallii yksityisen alueen omistajalle tai haltijalle pysäköintiä koskevien ehtojen asettamisen. Koska tämä momentti koskee vain yksityistä aluetta, voidaan tieliikennelakia perustellusti tulkita siten, että yleisellä tiealueella pysäköintiä koskevia määräyksiä voidaan pätevästi antaa ainoastaan toimivaltaisen viranomaisen asettamin virallisin liikennemerkein. Tällöin siis esimerkiksi huoltoaseman omistajan tai tämän valtuutuksella toimivan yksityisen pysäköinninvalvontafirman asettamilla kylteillä ei olisi minkäänlaista juridisesti sitovaa vaikutusta. Sama tietenkin pätee kaikkiin muihinkin yksityisesti omistettuihin alueisiin, jotka ovat kuitenkin yleistä tietä.
Julkinen pysäköinninvalvonta on oikeutettu puuttumaan tiettyihin eduskunnan säätämien lakien sekä näiden nojalla annettujen, pysäköintiä sekä auton joutokäyntiä koskevien määräysten noudattamatta jättämiseen määräämällä rikkomuksesta rangaistuksenluonteinen hallinnollinen seuraamusmaksu nimeltä pysäköintivirhemaksu. Saman seuraamuksen on toimivaltainen määräämään myös poliisi. Viranomaisen toimivalta on perustettu lailla. Jotta julkinen viranomainen olisi toimivaltainen määräämään seuraamuksen, täytyy rikotun normin perustua viime kädessä lakiin. Julkinen pysäköinninvalvonta, sen enempää kuin poliisikaan, ei voi puuttua yksityisen tahon asettamien sääntöjen, määräysten tai ehtojen rikkomiseen, elleivät nämä ehdot ja määräykset ole niiden antamiseen oikeuttavan ns. valtuutussäännöksen nojalla annettuja.
Tieliikennelain 28 §:n viimeinen momentti sisältää tällaisen valtuutussäännöksen. Yksityisalueella voi alueen omistaja tai haltija siis asettaa pysäköinnille ehtoja sillä edellytyksellä, että nämä ehdot ilmaistaan ”
selvästi havaittavalla tavalla”. Tässä yksityisellä alueella tarkoitettaneen siis sellaista aluetta, joka ei ole tieliikennelain tarkoittamaa yleistä tietä. Kunnallinen pysäköinninvalvonta ja poliisi ovat toimivaltaisia asettamaan seuraamuksia ja ne myös tosiasiallisesti asettavat seuraamuksia yksityisillä alueilla tieliikennelain 28 §:n viimeisen momentin valtuutussäännöksen nojalla pysäköintiä koskevien määräysten rikkomisesta.
Voitaneen kuitenkin ajatella, että yksityisellä alueella, joka ei ole yleistä tietä, voi alueen omistaja tai haltija asettaa ajoneuvojen pysäköinnille ehtoja myös omistajan hallintaoikeuden sekä yleisen sopimusvapauden perusteella, siis täysin itsenäisesti ja riippumatta tieliikennelain 28 §:n viimeisen momentin valtuutussäännöksestä. Jos pysäköinnille on asetettu ehtoja muuten kuin tieliikennelain nojalla tai ilmaisematta niitä selvästi havaittavalla tavalla, voivat nämä ehdot olla siitä huolimatta siviilioikeudellisesti täysin päteviä ja velvoittavia, mutta ne eivät silloin perustu tieliikennelakiin. Yksityisen alueen omistaja voi täysin pätevästi esimerkiksi suullisesti kieltää toista käyttämästä omistamansa aluetta pysäköintiin. Tällaisten tieliikennelakiin perustumattomien ehtojen ja määräysten rikkomiseen eivät poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvonta ole toimivaltaisia puuttumaan mitään seuraamuksia asettamalla, kuten ne eivät voi puuttua mihinkään muuhunkaan yksityisoikeudelliseen sopimussuhteeseen, vaan tällaiset asiat kuuluvat yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Edellä selostettu ei tietenkään estä sitä, etteikö poliisi voisi tutkia luvatonta pysäköintiä yksityisalueella rikosoikeudellisesti esimerkiksi hallinnan loukkauksena asianomistajan niin vaatiessa.
Julkinen pysäköinninvalvonta on siis toimivaltainen ainoastaan tieliikennelain tarkoittamalla tiealueella, missä pysäköintiä koskevat määräykset on osoitettu virallisilla liikennemerkeillä. Lisäksi julkisoikeudellinen seuramus pysäköintivirheestä voidaan määrätä yksityisalueella silloin, kun pysäköinnille asetettujen ehtojen voidaan katsoa perustuvan TLL 28.2 §:ään ja ne ovat sen edellyttämällä tavalla ilmaistut. Julkinen pysäköinninvalvonta tai poliisi eivät voi määrätä seuraamusta sellaisten yksityisesti annettujen ehtojen tai määräysten rikkomisesta, jotka eivät perustu tieliikennelakiin.
Q-Park Oy:tä vastaan nostettu kanne koskee pysäköintiä, joka oli tapahtunut yksityisessä pysäköintihallissa. Pysäköintihallit ovat yleensä yksityisesti omistettuja ja on täysin tavanomaista, että niissä on pysäköinnille asetettu niiden omistajan tai haltijan toimesta ehtoja. Näin oli tässäkin tapauksessa. Pysäköinnille asetetut ehdot oli ilmaistu yksityisen tahon asettamilla kylteillä, ei siis liikennemerkein. Kantaja oli havainnut kyltit ja ymmärtänyt niiden pysäköintiehtomerkityksen. Hän oli toiminut kylteissä asetettujen ehtojen mukaisesti mm. käyttämällä pysäköintikiekkoa. Voidaankin sanoa, että kantaja oli pysäköintiä koskevia ehtoja noudattamalla osoittanut hyväksyvänsä ehdot tai olleensa ainakin niistä täysin tietoinen. Tilanne ei ole kaukana
pysäköimisestä puomein varustettuun, maksulliseen pysäköintitilaan, jossa ehtojen mukaisesti toimittaessa ei yksityisoikeudellisen, maksuvelvollisuuden synnyttävän sopimussuhteen syntymisestä ajoneuvon kuljettajan ja tilan haltijan välille vallitse epäselvyyttä.
Pysäköintihallin omistajalla tai parkkifirmalla ei tietenkään ole mitään sanktiovaltaa, jonka perusteella ne voisivat rangaista ilman lupaa tai ehtojen vastaisesti pysäköinyttä autoilijaa. Tässä nimenomaisessa tilanteessa voidaan kuitenkin perustellusti asettaa kyseenalaiseksi, olisiko edes kunnallisella pysäköinninvalvojalla tai poliisilla ollut oikeutta määrätä seuraamusta pysäköinnille asetettujen, selkeästi yksityisten ja epävirallisten ehtojen rikkomisesta yksityisalueella. Tällainen lähtökohtatilanne ohjaa tuomioistuinta tietenkin hyvin vahvasti tulkitsemaan tilannetta pelkkänä yksityisoikeudellisena sopimusriitana. Tämä on tietenkin hivenen heikko lähtökohta kanteelle, joka perustuu siihen, että pysäköinnille asetettujen ehtojen rikkomisen johdosta asetettu seuraamusmaksu merkitsisi julkisen vallan käyttöä.
Tilanne, jossa kanne
Q-Park Oy:tä vastaan on nostettu, on sille hyvin edullinen. Tilanne on jo intuitiivisesti mahdollisimman kaukana tavanomaisesta, julkisen viranomaisen toimivaltaan kuuluvasta ja selkeästi tieliikennelakia tai sen perusteella annettuja määräyksiä rikkovasta pysäköintivirheestä.
Kaikista mahdollisista tilanteista, joissa yksityisoikeudellisia pysäköinninvalvontamaksuja on Suomessa asetettu, tuli kanteen nostaminen Q-Park Oy:tä vastaan tosiseikastoltaan juuri tällaisessa tapauksessa sille kuin taivaan lahjana – tai sitten tilauksen mukaisena.
Lähdettäessä oikeustaisteluun yksityistä pysäköinninvalvontafirmaa vastaan, olisi lähtökohtatilannetta kannattanut pyrkiä hieman optimoimaan, aivan kuten silloinen
ParkCom Oy optimoi omaa kannettaan valitessaan kaikista valvontamaksunsa maksamatta jättäneistä oikeudenkäynnin kohteeksi vastaajan, joka ei uskottavasti kyennyt kiistämään pysäköineensä autoaan itse lyhyen ajan sisällä peräti yhdeksän kertaa samaan paikkaan.
Kanne olisi pitänyt nostaa koskien pysäköintiä mieluiten juuri huoltoaseman pihalla, koska edellä mainittu korkeimman oikeuden ennakkopäätös huomioon ottaen sitä ei valvontayhtiö saisi yksityiseksi alueeksi mitenkään. Kun huoltoaseman piha on yleistä tietä ja siellä tapahtuvat pysäköinnille asetettujen ehtojen rikkomiset merkitsevät tieliikennelain rikkomista, ei vallitse pienintäkään epäselvyyttä siitä, etteikö kunnallisella pysäköinninvalvojalla tai poliisilla olisi toimivaltaa puuttua tällaisiin rikkomuksiin laissa määrätty julkisoikeudellinen seuraamus asettamalla. Yksityisoikeudellisen pysäköinninvalvontamaksun asettaminen tilanteessa, jossa julkinen pysäköinninvalvonta olisi kiistattomasti toimivaltainen määräämään hallinnollisen seuraamuksen, samastuisi jo lähtökohtaisesti paljon paremmin julkisen vallan käyttöön, joka on ydinkysymys nyt puheena olevassa oikeusprosessissa. Tällöin olisi voitu kyseenalaistaa samalla se, voidaanko yleisellä tiealueella ylipäätään asettaa pysäköinnille mitään ehtoja muulla tavoin kuin virallisin liikennemerkein. Tieliikennelain sanamuodon perusteella vaikuttaisi siltä, että ei voida. Valvontayhtiöiden kylteillä yleisellä tiealueella, kuten huoltoaseman pihalla, ei siten olisi minkäänlaista juridista merkitystä. Jos oikeus päätyisi tällaiseen tulkintaan, kantaja voittaisi automaattisesti.
Kanne olisi pitänyt nostaa koskien sellaista pysäköintiä, jossa ei ole maksettu mitään pysäköintimaksua, käytetty pysäköintikiekkoa eikä tehty mitään muutakaan sellaista elettä, jonka voitaisiin katsoa merkitsevän sitoutumista johonkin tarjottuun sopimukseen. Pysäköinnin olisi pitänyt siis olla mahdollisimman selkeästi kiellonvastainen, ja vielä parempi, jos se olisi ollut virallisella liikennemerkillä asetetun kiellon vastainen. Tällaisiakin tilanteita yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on nähty, valvontayhtiön kyltit on asetettu ikään kuin lisäkilviksi virallisiin liikennemerkkeihin. Tällöin oikeudenkäynnissä olisi kaikkein parhaat edellytykset menestyä sillä väitteellä, että kyse oli eduskunnan säätämiin lakeihin perustuvien säännösten tai niiden perusteella annettujen määräysten noudattamisen valvonnasta ja seuraamusten määräämisestä eli siis julkisesta hallintotehtävästä. Tällöin oikeudenkäynnissä olisi ollut myös kaikkein parhaat edellytykset torjua näkemys, jonka mukaisesti vaadittu maksuseuraamus perustuisi johonkin sopimukseen.
Pelkällä kiellonvastaisella teolla kun ei Suomessa edelleenkään sitouduta mihinkään sopimukseen, vaan sopimuksen syntyminen edellyttää sopimustahtoa ja tämän tahdon objektiivisesti havaittavaa ilmausta.
Kun korkein oikeus jo tuomiossaan
KKO:2010:23 joutui äänestämään sopimuksen syntyedellytysten täyttymisestä ja tämä äänestys päättyi täpärimmällä mahdollisella tavalla silloisen ParkCom Oy:n edustaman näkökannan hyväksi, olisi tämä sopimuksen syntymisen edellytyksiä koskeva kysymys kannattanut ehdottomasti saattaa uudestaan KKO:n ratkaistavaksi, kun sen olisi tässä yhteydessä niinsanotusti ”
samalla rahalla” voinut tehdä. Korkeimman oikeuden joku toinen kokoonpano olisi nimittäin voinut aivan hyvin päätyä tässä asiassa toisenlaiseen lopputulokseen, sen verran vieras ajatus tuollainen ”
automaattisopimus” kuitenkin useimmille sopimusoikeutta hyvin tuntevalle juristeille on.
Vaikuttaa siltä, että
Q-Park Oy:tä vastaan hyökännyt juristikaksikko on lähtenyt hieman soitellen sotaan ja ehkä luottanut liikaa siihen, että KKO tulisi ilman muuta harkitsemaan linjaansa uudelleen perustuslakivaliokunnan asiaan ottaman tulkinnan vuoksi. Tämä voi olla tuomioistuimelle kuitenkin arvovaltasyistä vaikeaa – onhan
presidentti Pauliine Koskelo jo
ottanut julkisuudessa voimakkaasti kantaa KKO:n omaksuman tulkinnan puolesta ja samalla syyttänyt perustuslakivaliokuntaa huonosta harkinnasta. Joka tapauksessa oikeudenkäynnin kohteeksi on nyt valittu tosiseikastoltaan
Q-Park Oy:n kannalta erittäin mieluisa juttu, valvontafirmalle on suorastaan tarjottu hopealautasella sille edullisia seikkoja, joihin tarttua. Odotusarvo kantajana olevan yksityishenkilön voitolle KKO:ssa ei siten ole kovinkaan korkea. Asia voisi kuitenkin olla toisin, jos oikeuden punnittavaksi olisi viety juttu sieltä yksityisen pysäköinninvalvonnan kyseenalaisemmalta laidalta.
Onneksi kuitenkin näyttää siltä, että lainsäätäjä viheltää pelin poikki ja yksityissakotus
päättyy Suomessa 1.3.2013, päätti korkein oikeus tämän asian suhteen mitä tahansa.
oikeusjakohtuus.blogspot.com
Lue:
Onko uudessa parkkisakko-oikeudenkäynnissä kyse valvontayhtiön vedätyksestä
Lue myös:
Lakiehdotus kieltäisi perustuslain vastaisen yksityisen pysäköinninvalvonnan
Suomen Parkkivartija Oy hävisi kuluttajariitalautakunnassa
Yksityinen pysäköinnivalvonta kriisissä
Parkkiyhtiö on jälleen hävinnyt pysäköintiriidan
Syyllistyvätkö parkkisakkofirmat rikokseen?
Parkkisakkofirmojen oikeudenkäynnillä uhkailu on pelkkää bluffia
Yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kansalaistottelemattomuuden aika
Korkeimman oikeuden presidentin harkinta petti yksityissakkoasiassa
Perustuslakivaliokunta torjuu yksityisen pysäköinninvalvonnan
Korkeimman oikeuden tuomio ParkCom jutussa on kelvottomasti perusteltu
Yksityiset pysäköintivalvontamaksut ovat lainvastaisia
Yksityisen pysäköinninvalvonnan uhriksi joutuneilta autoilijoita saapuu jatkuvasti postia kyseisten yritysten väärinkäytöksistä ja hyvin agressiivisesta jopa uhkailevasta lähestymistavasta. Pirkanmaalla väitetään erään valvontayhtiön "perintämiesten" käyneen kovistelemassa ajoneuvon omistajan oven takana maksamattomista laskuista. Valitettavasti osa yksityisen pysäköinninvalvonnan yrityksistä on joutunut järjestäytyneen rikollisuuden haltuun. Tämä näkyy laputtamisen ja perinnän koventuneina otteina. Viranomaiset eivät ole halunneet asiaan puuttua.
