Korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan yksityisen yrityksen määräämien pysäköinninvalvontamaksujen laillisuutta koskevassa riita-asiassa. Tuomio, joka ratkaisee noin viisi vuotta sitten aloitetun ja kymmeniintuhansiin ihmisiin kohdistuneen rahastusliiketoiminnan laillisuuden, annettaneen syksyn aikana.
Valitusluparatkaisu on hyvin kirjoitettu ja osoittaa, että KKO on ymmärtänyt, mistä asiassa on kyse. Tämän luulisi olevan itsestään selvää, mutta näin ei aina ole – yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevissa ratkaisuissaan tai suosituksissaan ovat toistuvasti menneet metsään ainakin Kuluttajavirasto, Kuluttajavalituslautakunta sekä Autoliitto, joka reagoi käräjäoikeuden yksityisen valvontamaksun laittomaksi toteavaan tuomioon kehottamalla autoilijoita maksamaan sanotun maksun!
Myös Vantaan käräjäoikeuden sekä Helsingin hovioikeuden asiaa koskevat tuomiot ovat ilmeisesti virheelliset siltä osin, kun niissä ei ole yksiselitteisesti kiistetty sopimuksen syntymistä valvontayhtiön väittämin perustein. Ja kömmähtihän jopa Ruotsin Högsta Domstolen parikymmentä vuotta sitten samaa oikeuskysymystä koskeneissa ratkaisuissaan, joiden jälkeen Ruotsin valtiopäivät joutui virheen pikaisesti paikkaamaan yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevalla lailla.
Korkeimman oikeuden valituslupaa koskeva ratkaisu VL:2009-26 kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti:
"Yksityiselle alueelle oli asetettu kylttejä, joiden mukaan pysäköinti oli sallittu merkityille paikoille pysäköintiluvan saaneille. Ehtojen vastaisesta pysäköinnistä ilmoitettiin veloitettavan valvontamaksu 40 euroa. Kysymys siitä, oliko alueelle pysäköineen auton kuljettajan ja pysäköinnin valvontaa sopimuksen perusteella alueella harjoittaneen yhtiön välille syntynyt sopimus ja sitoiko valvontamaksun maksamista koskeva ilmoitus auton kuljettajaa."
Ensin jutussa on siis ratkaistava kysymys siitä, onko valvontayhtiön ja ajoneuvon kuljettajan välille ylipäänsä syntynyt väitettyä sopimusta. Suomen johtavat sopimusoikeuden asiantuntijat ovat sitä mieltä, että ei ole; kyseessä on kielletty yksipuolinen velvoittaminen. Valvontayhtiöt ovat kyltteineen vain pyrkineet luomaan vaikutelman, että pysäköijä olisi itse hyväksynyt maksuvelvollisuutensa. Tätä sopimusproblematiikkaa on käsitelty aikaisemmin blogin artikkelissa Sopimuksen syntymisestä yksityisessä pysäköinninvalvonnassa.
Vasta kun on ratkaistu kysymys sopimuksen syntymisestä, on aika tarkastella asiaan liittyvää toista keskeistä ongelmaa eli kysymystä siitä, voitaisiinko mahdollisesti syntyvälle sopimukselle antaa kuitenkaan oikeussuojaa – onko kyse asiasta, josta voidaan sopia. Rangaistusvalta on julkisen vallankäytön ydinaluetta ja se kuuluu vain laissa määrätyille viranomaisille. Omaisuuden suojaan ja sopimusvapauteen ei kuulu oikeutta tällaiseen yksityiseen rangaistusvaltaan. Laissa pysäköintivirhemaksusta säädetään, kuka saa määrätä maksuseuraamuksen pysäköintivirheen johdosta ja vastaanottaa tällaisen maksun. Kiinteistön omistajalla tai haltijalla ei sanottua oikeutta ole. Näillä perustein sekä Vantaan käräjäoikeus sekä Helsingin hovioikeus ovat todenneet ParkCom Oy:n valvontamaksut lain vastaisiksi.
KKO:n käyttämä sanamuoto ”sitoiko valvontamaksun maksamista koskeva ilmoitus auton kuljettajaa” vihjaa valituslupa-asian käsitelleiden oikeusneuvosten suhtautuneen skeptisesti kantajan sopimuskonstruktioon. Siitähän tosiasiallisesti on kyse – yksipuolisesta ilmoituksesta, joka on vain yritetty pukea sopimuksen valekaapuun.
Kuluttajaviraston käsittämättömät munaukset
Keväällä saatiin korkeimman oikeuden ratkaisu eräässä perintäkuluja koskeneessa riita-asiassa, jossa Kuluttajavirasto avusti kuluttajaa koko prosessin ajan. Jutussa oli kyse siitä, saiko teleoperaattorilta saatavat perintätarkoituksessa ostanut perintätoimisto veloittaa perintäkirjeistään toimeksiannosta tehtävän maksuvaatimuksen hinnan vai omaa saatavaa perittäessä veloitettavan maksumuistutuksen hinnan.
Kuluttaja hävisi juttunsa kaikissa oikeusasteissa. Kuluttajavirasto toimi kymmeniätuhansia kuluttajia koskettavassa asiassa kuitenkin juuri niin kuin sen pitääkin. Kuluttajavirasto edusti epäselvässä kysymyksessä kuluttajan edun paremmin turvaavaa tulkintaa ja antoi kuluttajille tämän mukaista neuvontaa. Kun asiaan saatiin sittemmin lainvoimainen ratkaisu, Kuluttajavirasto muutti ohjeistustaan vastaavasti. Kukaan ei kärsinyt asiassa vahinkoa ja niin kauan, kun asia oli oikeudellisesti epäselvä, noudatettiin kuluttajan kannalta lievempää tulkintaa. Elinkeinonharjoittajan pitää luonnollisesti kantaa toimintaansa koskeviin oikeudellisiin epäselvyyksiin liittyvät riskit, ei suinkaan kuluttajan.
Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, polttiko Kuluttajavirasto ruutia nyt aivan oikeassa paikassa. Edellä kuvatussa jutussa oli kyse siitä, saiko kuluttajalta veloittaa perintäkirjeistä viisi vaiko 21 euroa. Asian merkitys yksittäisen kuluttajan kannalta oli vähäinen, eikä asiaan liittynyt mitään erityistä periaatteellistakaan kysymystä.
Yksityinen pysäköinninvalvontaliiketoiminta koskettaa niin ikään kymmeniätuhansia kansalaisia. Siinä kuluttajan taloudellisetkin intressit ovat edellämainittua suuremmat, mutta paljon vakavampi asia on liiketoimintaan liittyvä pyrkimys ujuttaa maahamme täysin uudenlaista sopimuskäytäntöä, joka horjuttaisi koko yksityisoikeutemme perusteita. Asiaan liittyy myös erittäin tärkeää rajanvetoa sopimusvapauden ja julkisen vallan käyttön suhteen. Kaikkien näiden asioiden selvittäminen on aivan välttämätöntä, ennen kuin yksityistä pysäköinninvalvontaa voidaan ajatellakaan harjoitettavan liiketoimintana. Onkin käsittämätöntä, miten lepsusti rahallisesti mitättömän ja periaatteellisesti täysin yhdentekevän riidan vuoksi kaikki oikeusasteet läpi käynyt Kuluttajavirasto on suhtautunut tähän joka suhteessa paljon merkittävämpään asiaan, jossa valvontayhtiöitten tulkinnan hyväksyminen merkitsisi lähtölaukausta kuluttajan oikeusturvan kannalta katastrofaaliselle kehitykselle.
Kuluttajat ovat olleet toistuvasti yhteydessä Kuluttajavirastoon yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyvistä ongelmista ja epäkohdat ovat varmasti olleet viraston tiedossa. Virastossa reagoitiinkin asiaan jo vuonna 2004, jolloin se kiinnitti huomiota ParkCom Oy:n käyttämiin valvontamaksulomakkeisiin, jotka muistuttivat erehdyttävästi – ilmeisen tahallisesti – julkisessa valvonnassa käytettäviä pysäköintivirhemaksuja. Kuluttajaviraston huomautettua asiasta ParkCom Oy muutti lomakkeittensa ulkonäköä tavalla, joka tyydytti Kuluttajavirastoa. Jokseenkin varmaa tosin on, että muutoksen jälkeenkin monet maksoivat näitä maksuja epähuomioissa luullen niitä viranomaismaksuiksi, sen verran ”virallisen” näköinen ParkCom Oy:n valvontamaksulomake muovipussissaan edelleen oli.
Keväällä 2005 ParkCom Oy:n edustaja ja Kuluttajaviraston kuluttajaoikeusyksikön päällikkö Anja Peltonen tapasivat Kuluttajavirastossa toimintaan liittyvien oikeudellisten ongelmien vuoksi. Tapaamisesta laaditun, Peltosen allekirjoittaman muistion mukaan julkisen vallan käyttöön liittyviä aspekteja on vain lyhyesti sivuttu. Sen sijaan sopimussuhteen syntymistä koskeva problematiikka on ollut keskeisemmin esillä. Kuluttajavirasto jätti kuitenkin nämä kysymykset tulevan ratkaisukäytännön varaan. Toisin sanoen se näin menetellen tavallaan antoi ParkCom Oy:lle luvan esittää markkinoinnissaan ”totuuksina” omia käsityksiään sopimuksen syntymisestä, vaikka tätä asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä – ainakaan valvontayhtiön kantaa tukevassa muodossa – ei ollut olemassa! Tämä oli Kuluttajavirastolta vakava virhe – luonnollisesti sen olisi pitänyt edustaa kuluttajan aseman paremmin turvaavaa laintulkintaa siihen asti, kunnes mahdollisesti saataisiin uutta oikeuskäytäntöä, joka toisin osoittaisi.
Laki Kuluttajavirastosta sanoo, että virasto on olemassa kuluttajien taloudellisen, terveydellisen ja oikeudellisen aseman turvaamiseksi sekä kuluttajapolitiikan toteuttamista varten. On varsin erikoista, että näitä tehtäviä toteutetaan antamalla yksittäiselle yritykselle käytännössä vapaat kädet kehittää toimintaansa haluamaansa suuntaan ja hankkia toimintansa tueksi ratkaisukäytäntöä omilla ehdoillaan ja omista lähtökohdistaan tilanteessa, jossa yrityksen toiminta sotii monellakin tavalla sekä sopimusoikeutemme että julkisen vallan käyttöä koskevan lainsäädännön perusperiaatteita vastaan. Kuluttajaviraston olisi tietenkin pitänyt kieltää valvontayrityksiä käyttämästä sellaisia markkinointiväitteitä, jotka ovat voimassaolevan lainsäädännön kannalta vähintäänkin epäselviä.
Syksyllä 2007 Vantaan käräjäoikeus antoi niinsanotun yksipuolisen tuomion kolmea valvontamaksunsa maksamatta jättänyttä henkilöä vastaan. Yksipuolinen tuomio annetaan kantajan vaatimuksen mukaisena, jos kanne ei ole selvästi perusteeton ja jos vastaaja jättää vastaamatta kanteeseen määräajassa. Tapaus uutisoitiin näyttävästi valvontayhtiöitten ”voittona” valtakunnan päämedioissa. Tapaukseen liittyy vielä ”vantaalaismies”, joka oli uutisoinnin mukaan sopinut juttunsa juuri ennen oikeudenkäyntiä 1200 eurolla. Kyseessä oli ilmeisesti tahallinen järjestely, jonka tarkoituksena oli saada julkisuutta ja ihmiset luulemaan, että maksamatta jättäminen tulisi kalliiksi. Uutisointi jätti sen vaikutelman, että kysymys valvontamaksun laillisuudesta olisi ratkaistu oikeudessa. Epäilemättä moni asiasta epävarma tekikin päätöksen maksaa valvontamaksunsa tämän uutisoinnin perusteella.
Kuluttajaviraston lakimies Mika Hakamäki kommentoi tapahtunutta tuoreeltaan sinänsä aivan oikein ottaessaan kannan, jonka mukaan käräjäoikeuden ja Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut asiassa eivät sovi ennakkopäätöksiksi, jotka selventäisivät alan epäselvyyksiä. Samassa yhteydessä Hakamäki kuitenkin paljasti, ettei Kuluttajavirastossa oltu lainkaan hahmotettu koko ongelmaa; hänen mukaansa käräjäoikeuden tuomiot ”eivät ratkaisseet yksityisen pysäköinninvalvonnan suurinta epäselvyyttä eli kysymystä siitä, keneltä yhtiöillä on oikeus vaatia maksua”.
Yksityisen pysäköinninvalvonnan suurimmat epäselvyydet ovat kysymys siitä, voiko valvontayhtiö vastoin varallisuusoikeutemme perusperiaatteita yksipuolisesti asettaa kenellekään maksuvelvollisuutta konstruitiiviseen sopimussuhteeseen vedoten, sekä kysymys siitä, voitaisiinko sopimusta rangaistuksenluontoisesta valvontamaksusta ylipäätään tehdä edes aidossa valintatilanteessa ottaen huomioon perustuslain säännökset julkisen vallan käytöstä sekä laki pysäköintivirhemaksusta, jossa määritellään pysäköintivirhemaksun asettamiseen toimivaltaiset viranomaiset. Tämä kysymyksenasettelu käy ilmi myös korkeimman oikeuden asiassa myöntämästä valitusluvasta.
Hakamäen julkituoma kysymys siitä, keneltä yhtiöillä on oikeus vaatia maksua on täysin toissijainen kysymys koko asiakokonaisuudessa. Lisäksi kyseessä ei ole epäselvyys ensinkään – maksua voi vaatia (siis voisi, jos se olisi laillinen) vain ajoneuvon pysäköineeltä kuljettajalta. Tämä kanta on vahvistettu kaikissa Kuluttajavalituslautakunnan sekä tuomioistuinten asiaa koskevissa ratkaisuissa. Oikeudellisesti valvontayhtiöitten väite ”käännetystä todistustaakasta” on täysin perusteeton. ParkCom Oy on tosin kantanut todistustaakkansa nyt vireillä olevassa jutussa molemmissa oikeusasteissa – juttuhan on valittu nimenomaan silmällä pitäen sitä, että se ei kaatuisi todistelukysymykseen. Todistustaakan kääntämisestä ei kuitenkaan ole kyse, eikä valvontayhtiön tätä koskeva väite ole koskaan menestynyt missään instanssissa.
Kyllä Kuluttajaviraston lakimiehen olisi pitänyt kyetä ottamaan ryhdikkäämpi kanta tähän valvontayhtiön todistustaakkaväitteeseen semminkin, kun Kuluttajavirasto oli jo ottanut asiaan kantaa edellämainitun tapaamisen johdosta laaditussa muistiossa ja todennut valvontayhtiön väitteen todistustaakan kääntämisestä lakiin perustumattomaksi. Hakamäen kommentti osoitti ihmeellistä huojuntaa asiassa, johon Kuluttajavirasto oli jo aikaisemmin ottanut varsin selkeän kannan.
Joulukuussa 2007 Vantaan käräjäoikeus hylkäsi ParkCom Oy:n kanteen valvontamaksunsa maksamatta jättänyttä autoilijaa vastaan. Päätöstä kommentoi julkisuudessa Kuluttajaviraston Anja Peltonen, jonka mukaan päätöstä ei voida pitää ennakkotapauksena. ”Tämän päätöksen nojalla emme voi sanoa kuluttajille, että älkää maksako tai maksakaa. Voimme ainoastaan sanoa, että kannattaa reklamoida firmalle ja sanoa, että oikeusperuste on epäselvä, jolloin varaa itselleen ikään kuin oikeuden palata asiaan.”
Nyt ohje oli jo selkeästi virheellinen. Tuollaisen reklamaation tekeminen on yhtä tyhjän kanssa, jos valvontamaksu kuitenkin samalla maksetaan – valvontayhtiö voi kiistää reklamaation, eikä tällaisen reklamaation tehnyt ole rahoja takaisin vaadittaessa yhtään sen paremmassa asemassa kuin sellainen, joka ei ole reklamaatiota tehnyt. Jos KKO vahvistaa valvontamaksujen olevan laittomia, on maksut peritty silloin laittomasti kaikilta – laiton maksu ei muutu lailliseksi sillä, että kuluttaja maksaa sen, eikä kuluttajan voida katsoa maksamalla hyväksyneen sellaista sopimusta, jota lain mukaan ei voi tehdä. Kaikilla on siten samanlainen oikeus saada rahansa takaisin riippumatta siitä, onko maksu esimerkiksi ”maksettu ehdollisena” Autoliiton antamien ohjeitten mukaan tai ”varaten ikään kuin oikeus palata asiaan” Kuluttajaviraston ohjeitten mukaisesti. Sekä Autoliiton että Kuluttajaviraston ohjeet olivat selvästi kuluttajan edun vastaisia – lisäksi Kuluttajaviraston ohje oli muutenkin täysin käsittämätön. Kuluttajaviraston internet-sivuilla julkaistusta ohjeesta on käyty paljon keskustelua. Ihmisten on ollut vaikea ymmärtää ohjetta – onko tarkoitettu, että maksu pitäisi maksaa ja lähettää reklamaatio perään, vai pitäisikö reklamaation tekijän pidättyä maksusta? Kuluttajille suunnattu ohje, joka on sekä vaikeaselkoinen että materiaalisesti virheellinen, on Kuluttajavirastolta melkoinen suoritus.
Ainoa oikea ohje olisi ollut ilmoittaa selkeästi kuluttajille, että valvontamaksusta pitää kieltäytyä maksun oikeudellisen perusteen epäselvyyden vuoksi, kunnes asiaan on saatu lainvoimainen päätös. Eihän voi olla niin, että elinkeinonharjoittajien annetaan härskisti hyödyntää oikeudellisesti epäselvää tilannetta vuosia kestävän oikeusprosessin ajan. Jos myöhemmin lainvoimaiseksi ratkaisuksi tulisi se, että valvontamaksut ovat olleet lain mukaisia, voisi Kuluttajavirasto sitten muuttaa ohjeistustaan vastaavasti, aivan niin kuin se teki perintäkuluja koskevassa jutussa.
Kuluttajaviraston tulisi kyetä realistisesti vertaamaan eri vaihtoehtojen kustannuksia ja riskejä kuluttajan kannalta. Valvontamaksun maksamatta jättänyt otti muutaman euron korkoriskin. Valvontamaksun maksanut otti ison riskin rahojensa menettämisestä lopullisesti. Ei ole pienintäkään epäselvyyttä siitä, kumpi ratkaisu on kuluttajan edun mukainen – valvontamaksu kannattaisi maksaa ainoastaan, jos pitäisi tuomion muuttumista valvontayhtiön eduksi korkeimmassa oikeudessa kymmenen kertaa todennäköisempänä kuin päinvastaista ratkaisua.
Elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä suhteessa pitää oikeudellisesti epäselvää kysymystä tulkita kuluttajan hyväksi. Kuluttajaviraston on tarvittaessa oltava valmis olemaan vaikka väärässä, kunhan kuluttajan etu tulee asianmukaisesti huomioiduksi. Ohjeistusta voidaan aina muuttaa sitten, jos tuleva oikeuskäytäntö tai lainsäädäntö antaa sellaiseen aihetta. Kuluttajaviraston pitäisikin ”pelata varman päälle” ottamalla tiukka linja yritysten markkinointiväitteisiin oikeudellisesti epäselvällä alueella ja lieventää kantaansa sitä mukaa, kun oikeustilaan saadaan tuomioistuinkäytännön tai lainsäädännön myötä selvennyksiä, jotka oikeuttavat kyseiset markkinointiväitteet. Tämä olisi kuluttajien etu ja se loisi myös yrittäjille selvät pelisäännöt uusilla, oikeudellisesti harmailla alueilla toimittaessa. Nykyinen tilannehan johtaa vain siihen, että yritykset kykenevät valtaamaan uusia markkinoita sitä paremmin, mitä härskimmin ne toimivat. Tästä kärsivät varovaisesti toimivat ja kuluttajan oikeuksiin vakavasti suhtautuvat yritykset. Näin ei tietenkään saisi olla.
Kun myös Helsingin hovioikeus oli hylännyt valvontayhtiön ajaman jutun, järjestettiin Kuluttajavirastossa neuvottelu, johon osallistui edustajat ParkCom Oy:stä, Svea Perinnästä sekä Kuluttajavirastosta. Näissä neuvotteluissa Kuluttajavirasto esitti kantanaan, että koska hovioikeuden tuomio ei valituksen johdosta saa lainvoimaa, ei virastolla ole perusteita kieltää valvontamaksujen asettamista eikä perintää. Kuluttajavirasto ”antoi luvan” Svea Perinnälle periä sanottuja maksuja normaalein perintäkuluin – perintäyhtiötä velvoitettiin kuitenkin pehmentämään joitain perintäkirjeissään käyttämiään sanamuotoja erityisesti koskien maksamattomuudesta muka seuraavaa luottohäiriömerkintää.
Samaan aikaan kun Svea Perintä Kuluttajaviraston siunauksella jatkoi oikeudellisesti erittäin kyseenalaisten saatavien perintää, ilmoitti perintäyhtiö Intrum Justitia oma-aloitteisesti luopuvansa valvontamaksujen perinnästä. Se perusteli päätöstään nimenomaan sitoutumisellaan hyvän perintätavan sekä perintää koskevan lainsäädännön ja viranomaismääräysten noudattamiseen. Päätös oli kunnialliselle perintäyhtiölle tietenkin ainoa oikea.
Kuluttajavirasto ei siis hovioikeuden päätöksen jälkeenkään kyennyt näkemään mitään moitittavaa Svea Perinnän toiminnassa, vaikka hyvää perintätapaa koskevat ohjeet ovat pitkälti Kuluttaja-asiamiehen käsialaa! Perintätoimen valvontaviranomaisena toimiva Etelä-Suomen lääninhallitus sittemmin kielsi Svea Perintää jatkamasta näitten maksujen perintää yksittäisen kansalaisen kanneltua asiasta. Valvontaviranomaisen ratkaisu osoittaa Kuluttajaviraston päätöksen sallia perintä olleen täydellinen virhearviointi.
Jo Vantaan käräjäoikeuden, ja ehdottomasti viimeistään Helsingin hovioikeuden antaman tuomion jälkeen Kuluttajaviraston olisi pitänyt yksiselitteisesti kieltää sekä uusien valvontamaksujen asettaminen että näitten maksujen periminen. Sen olisi tullut selvästi ilmoittaa, että jos Svea Perintä jatkaisi maksujen perintää, virasto tulisi tekemään asiasta ilmoituksen Etelä-Suomen lääninhallitukselle ja pyytämään perinnän keskeyttämistä sekä Svea Perinnän perintätoimen toimiluvan uudelleenarviointia.
Jo aikaisemmissakin yhteyksissä aggressiivisesta ja hyvän perintätavan kannalta erittäin kyseenalaisesta perinnästä tunnetuksi tulleen Svea Perinnän päätös jatkaa valvontamaksujen perintää vielä Helsingin hovioikeuden tuomion jälkeenkin olisi voinut muodostaa jopa perusteen Svea Perinnän toimiluvan peruuttamiseen. Kun kuluttajavirasto kuitenkin oli antanut Svea Perinnälle sanotun ”luvan” jatkaa perintää, oli Svea Perinnällä lupa luottaa viranomaisen antamaan ohjeeseen eikä perintäluvan peruuttaminen enää voine tulla kysymykseen, kunhan Svea Perintä vain noudattaa lääninhallituksen määräämää kieltoa. On siis mahdollista, että ilman Kuluttajaviraston väliintuloa asiassa Svea Perinnän toiminta olisi voinut johtaa jopa sen toimiluvan menetykseen. Kuluttajavirasto on näin omalla tunaroinnillaan mahdollisesti pelastanut erään kaikkein kyseenalaisimmista perintätoimialalalla toimivista yrityksistä!
Nyt nähty tilanne, jossa Kuluttajavirasto on toistuvasti erehtynyt kuluttajan vahingoksi, on älytön. Yksityisen pysäköinninvalvontaliiketoiminnan laillisuutta alettiin toden teolla koetella vasta, kun yksittäinen kansalainen kieltäytyi maksamasta laittomaksi kokemiaan maksuja ja oli valmis katsomaan jutun loppuun saakka, ottaen asiassa tuhansien eurojen oikeudenkäyntikuluriskin. Oikeudellisesti erittäin epäselvien maksujen hyvän perintätavan vastainen perintä saatiin loppumaan vasta, kun yksittäinen kansalainen teki asiasta ilmoituksen valvontaviranomaiselle. ParkCom Oy:n toiminnasta on aloitettu rikostutkinta poliisimiehen yksityishenkilönä tekemän tutkintapyynnön johdosta. Vaikka nämä prosessit eivät lopulta johtaisikaan valvontamaksun toteamiseen lain vastaiseksi tai valvontayhtiöitten toimihenkilöitten toteamiseen syylliseksi johonkin rikokseen, osoittavat ne silti selvästi sen, että asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja siihen on välttämätöntä saada selvyys ennen kuin yksityistä pysäköinninvalvontaa voidaan harjoittaa liiketoimintana.
Kuluttajavirasto ei voi väittää ”olleensa oikeassa” edes siinä tapaukseessa, että valvontayhtiön kanta voittaisi lopulta korkeimmassa oikeudessa. Epäselvää tilannetta pitäisi tulkita kuluttajan eduksi, kunnes epäselvyys väistyy oikeuskäytännön myötä. Kuluttajaviraston asiaa koskevat ohjeet ja ratkaisut ovat olleet yksiselitteisesti vääriä riippumatta siitä, mikä KKO:n tuomio lopulta on.
Yksityisen pysäköinninvalvonnan laillisuutta koetellaan vain sen vuoksi, että muutamat yksittäiset kansalaiset ovat puuttuneet vääräksi kokemaansa asiaan. Kuluttajavirasto ei ole kyennyt tekemään asiassa mitään kuluttajan etua edistävää, päinvastoin se on virheellisillä neuvoillaan ja asian täydellisellä väärinhahmottamisellaan aiheuttanut kuluttajille pelkkää vahinkoa. Kuluttajavirasto on ajanut tässä asiassa metsään heti alkumetreillä, eikä ole kyennyt enää tekemään tarvittavaa linjanmuutosta, koska se olisi edellyttänyt aikaisempien virheitten tunnustamista. Jääräpäisyyden seurauksena viraston myöhemmät toimet asian ympärillä ovat saaneet vain entistä käsittämättömämpiä piirteitä. Ikään kuin Kuluttajaviraston kantavana periaatteena jutun käsittelyn aikana olisi ollut sen varmistaminen, ettei lain rajamailla toimiville yrittäjille vaan aiheudu mitään menetyksiä!
Tunnetaanko Kuluttajavirastossa edes kuluttajansuojalakia?
Edellä lueteltujen ja KKO:ssa ratkaistavana olevien oikeuskysymysten lisäksi yksityisiin pysäköinninvalvontamaksuihin liittyy vielä eräs oikeudellinen ongelma, johon ei ole vedottu nyt vireillä olevassa oikeudenkäynnissä.
Euroopan Neuvoston direktiivi 93/13/ETY koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomia ehtoja. Direktiivi on saatettu Suomessa voimaan lain tasoisena kuluttajansuojalain kohtuuttomia sopimusehtoja koskevaan 3 luvun 1 pykälään sisältyen, mutta direktiivin yksityiskohtaiset esimerkkiluettelot siitä, millaisia sopimusehtoja on aina pidettävä kuluttajan kannalta kohtuuttomina, on jätetty hieman hassusti vain lakia koskevan hallituksen esityksen perusteluihin. Ne ovat kuitenkin kuluttajansuojalain kohtuuttomuspykälän kautta voimassa olevaa, lain tasoista oikeutta.
Yksityisiä pysäköinninvalvontamaksuja ajatellen direktiivissä ja sitä siteeraavassa hallituksen esityksessä pistää silmään erityisesti kaksi kohtaa. Alakohdan i mukaan pätemätön on sopimuksen ehto, johon kuluttajalla ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta tutustua ennen sopimuksen tekemistä.
"Osapuolen tahdolla sitoutua sopimukseen on sopimusoikeudessa keskeinen merkitys. Tähän perustuen on myös Suomessa katsottu, ettei esimerkiksi pelkkä viittaus sovellettaviin vakioehtoihin riitä tekemään ehtoja vastapuolta sitoviksi, vaan vastapuolella olisi oltava tosiasiallinen mahdollisuus tutustua niihin ennen sopimuksen tekemistä. Oikeuskäytännössä tällainen kanta on otettu korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1993:45."
Ongelmallinen on myös alakohta m, joka kieltää sellaiset sopimusehdot, joita elinkeinonharjoittaja voi yksinoikeudella tulkita haluamallaan tavalla.
"Tämänkaltaisia ehtoja, jotka jättävät sopimussuhteeseen olennaisesti vaikuttavia seikkoja toisen osapuolen yksin ratkaistaviksi, voidaan pitää tyypillisimpinä esimerkkeinä kohtuuttomista ehdoista. Hallituksen esityksessä oikeustoimen kohtuullistamista koskevaksi lainsäädännöksi on katsottu, että tällaiset ehdot ovat sopimuksen muusta sisällöstä ja soveltamistilanteesta riippumatta aina kohtuuttomia."
Voidaan erittäin perustellusti väittää, että valvontayhtiöitten sopimukset ovat kuluttajansuojalain 3 luvun 1§:n vastaisia ja siten pätemättömiä. Valvontayhtiöitten kyltit voivat jäädä liikkuvasta autosta havaitsematta tai ymmärtämättä ja ne jättävät hyvin paljon avoimia kysymyksiä esimerkiksi koskien sitä, miten pitkään kertaluontoisella sopimusrikkomuksesta maksettavalla korvauksella ehtojen vastaista pysäköintiä voisi jatkaa tai vapauttaako tämä kertakaikkinen korvaus kaikesta muusta vahingonkorvausvastuusta, mitä ehtojen vastainen pysäköinti mahdollisesti saattaa aiheuttaa. Koska valvontamaksun maksuvelvollisuutta koskevan ehdon soveltaminen jää yksinomaan valvontayhtiön oman tulkinnan varaan, on koko ehtoa pidettävä kuluttajansuojalain vastaisena ja siten pätemättömänä.
Kuluttajavirastolle on lailla nimenomaisesti annettu tehtäväksi kuluttajansuojalain noudattamisen valvonta. Siksi onkin käsittämätöntä, miten huonosti virastossa tunnetaan ja sovelletaan tätä lakia. Valvontayhtiöitten toiminta olisi ehdottomasti pitänyt kieltää heti alussa jo yksin sillä perusteella, että niitten liiketoiminta näyttäisi olevan ilmeisessä ristiriidassa kuluttajansuojalain ja sillä voimaansaatetun Euroopan Neuvoston direktiivin kanssa. Jos näin ilmiselvään konfliktiin ei Kuluttajaviraston mielestä tarvitse hankkia tuomioistuimen ratkaisua, niin mitä lain noudattamisen valvonta sitten käytännössä merkitsee?
Kaikki nämä tunaroinnit, virhearviot ja lainsäädännön luvattoman heikko tuntemus antavat aiheen huoleen Kuluttajaviraston uskottavuudesta. Ei ole liioiteltua sanoa, että Kuluttajavirasto on näitten tapausten johdosta kriisissä. Tilannetta on pidettävä erittäin vakavana aikana, jolloin lain rajamailla tapahtuva epämääräinen liiketoiminta on jatkuvasti lisääntymään päin. Kuluttajavirasto ei näytä kykenevän suoriutumaan niistä tehtävistä, joita varten se on olemassa.
Olisiko virastossa johtopäätösten aika?
163 kommenttia:
Koska artikkeli on pitkä kuin nälkävuosi, niin keräilenpä tähän itseäni silmään pistäneet lauseet. Hyvä artikkeli!
Kuluttajaviraston käsittämätömät munaukset
Onkin käsittämätöntä, miten lepsusti rahallisesti mitättömän ja periaatteellisesti täysin yhdentekevän riidan vuoksi kaikki oikeusasteet läpi käynyt Kuluttajavirasto on suhtautunut tähän joka suhteessa paljon merkittävämpään asiaan, jossa valvontayhtiöitten tulkinnan hyväksyminen merkitsisi lähtölaukausta kuluttajan oikeusturvan kannalta katastrofaaliselle kehitykselle.
Virastossa reagoitiinkin asiaan jo vuonna 2004, jolloin se kiinnitti huomiota ParkCom Oy:n käyttämiin valvontamaksulomakkeisiin, jotka muistuttivat erehdyttävästi – ilmeisen tahallisesti – julkisessa valvonnassa käytettäviä pysäköintivirhemaksuja.
Toisin sanoen se näin menetellen tavallaan antoi ParkCom Oy:lle luvan esittää markkinoinnissaan ”totuuksina” omia käsityksiään sopimuksen syntymisestä, vaikka tätä asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä – ainakaan valvontayhtiön kantaa tukevassa muodossa – ei ollut olemassa! Tämä oli Kuluttajavirastolta vakava virhe – luonnollisesti sen olisi pitänyt edustaa kuluttajan aseman paremmin turvaavaa laintulkintaa siihen asti, kunnes mahdollisesti saataisiin uutta oikeuskäytäntöä, joka toisin osoittaisi.
Tapaus uutisoitiin näyttävästi valvontayhtiöitten ”voittona” valtakunnan päämedioissa. Tapaukseen liittyy vielä ”vantaalaismies”, joka oli uutisoinnin mukaan sopinut juttunsa juuri ennen oikeudenkäyntiä 1200 eurolla. Kyseessä oli ilmeisesti tahallinen järjestely, jonka tarkoituksena oli saada julkisuutta ja ihmiset luulemaan, että maksamatta jättäminen tulisi kalliiksi. Uutisointi jätti sen vaikutelman, että kysymys valvontamaksun laillisuudesta olisi ratkaistu oikeudessa.
Samassa yhteydessä Hakamäki kuitenkin paljasti, ettei Kuluttajavirastossa oltu lainkaan hahmotettu koko ongelmaa; hänen mukaansa käräjäoikeuden tuomiot ”eivät ratkaisseet yksityisen pysäköinninvalvonnan suurinta epäselvyyttä eli kysymystä siitä, keneltä yhtiöillä on oikeus vaatia maksua”.
Sekä Autoliiton että Kuluttajaviraston ohjeet olivat selvästi kuluttajan edun vastaisia – lisäksi Kuluttajaviraston ohje oli muutenkin täysin käsittämätön.
Kuluttajavirasto ”antoi luvan” Svea Perinnälle periä sanottuja maksuja normaalein perintäkuluin ...
Kuluttajavirasto ei siis hovioikeuden päätöksen jälkeenkään kyennyt näkemään mitään moitittavaa Svea Perinnän toiminnassa, vaikka hyvää perintätapaa koskevat ohjeet ovat pitkälti Kuluttaja-asiamiehen käsialaa!
Jo aikaisemmissakin yhteyksissä aggressiivisesta ja hyvän perintätavan kannalta erittäin kyseenalaisesta perinnästä tunnetuksi tulleen Svea Perinnän päätös jatkaa valvontamaksujen perintää vielä Helsingin hovioikeuden tuomion jälkeenkin olisi voinut muodostaa jopa perusteen Svea Perinnän toimiluvan peruuttamiseen. Kun kuluttajavirasto kuitenkin oli antanut Svea Perinnälle sanotun ”luvan” jatkaa perintää, oli Svea Perinnällä lupa luottaa viranomaisen antamaan ohjeeseen eikä perintäluvan peruuttaminen enää voine tulla kysymykseen ...
Nyt nähty tilanne, jossa Kuluttajavirasto on toistuvasti erehtynyt kuluttajan vahingoksi, on älytön. Yksityisen pysäköinninvalvontaliiketoiminnan laillisuutta alettiin toden teolla koetella vasta, kun yksittäinen kansalainen kieltäytyi maksamasta laittomaksi kokemiaan maksuja ja oli valmis katsomaan jutun loppuun saakka, ottaen asiassa tuhansien eurojen oikeudenkäyntikuluriskin. Oikeudellisesti erittäin epäselvien maksujen hyvän perintätavan vastainen perintä saatiin loppumaan vasta, kun yksittäinen kansalainen teki asiasta ilmoituksen valvontaviranomaiselle.
Kuluttajavirasto on ajanut tässä asiassa metsään heti alkumetreillä, eikä ole kyennyt enää tekemään tarvittavaa linjanmuutosta, koska se olisi edellyttänyt aikaisempien virheitten tunnustamista
Kuluttajavirasto ei näytä kykenevän suoriutumaan niistä tehtävistä, joita varten se on olemassa.
Kiinnostaisi tietää ketkä henkilöt olivat antamassa kuluttajariitalautakunnan myönteistä ParkCom päätöstä? Kyseiset päätökset ovat osoittaneet että kuluttajariitalautaukunnan "asiantuntijoilla" on vielä pitkä matka tulla todellisiksi asiantunijoiksi kuluttajaa koskevissa asioissa. Heidän päätökset ovat olleet monissa asioissa täydellsiä fiaskoja. Itselläni on muutama tapaus lautakunnalta jossa lopputulema on käsittämätön. Olisi kiva tietää ovatko päätöstä olleet sorvaamassa samat epäpätevät henkilöt.
Parkcomin sivuilta löytyy: http://www.parkcom.fi/linked/fi/Kuluttajavalituslautakunnan_paatos.rtf
"TÄYSISTUNTO", muita nimiä ei ole.
Puheenjohtajalta voinee kysyä:
Pauli Ståhlberg
p. 010 366 5201
Pystyykö kukaan vahvistamaan täälläkin blogissa kommenteissa väitettyä, jonka mukaan Kuluttajavirastoon palkattiin uusi lakimies joka oli entinen "ParkComin" lakimies?
Voisiko tämä selittää ParkCom myönteistä kohtelua kuluttajavirastolta? Tai sitte kyseisten viranomaisten ja yhtiön välillä on muita sitoumuksia tai liitoksia.
Lakimiesten työhakemukset lienevät julkisia asiakirjoja koska kyse on viranomaisesta. Sillä perusteella ne pitäisi saada nähtäville jotta voisi tarkistaa pitäkö väite paikkansa ... kuka pyytää?
Tämä artikkeli oli kyllä täyttä asiaa, mutta ei sisältänyt varsinaisesti mitään uutta tietoa. Paikkansa se varmaan ottaa asiallisena koosteena.
Taustalla olevat syyt olisivat mielenkiintoisia. Itselleni tulee valittavasti mieleen vain viisi mahdollisuutta. Kaikki varsin huonoja ja ikäviä. En haluaisi uskoa mihinkään niistä. Voin vain toivoa että joku vähemmän ikävä selitys löytyisi. Kukakohan selvittäisi asiaa.
Valitettavasti mieleeni tulee vain seuraavat mahdollisuudet:
a) Täydellinen osaamattomuus.
b) Vahva autoilunvastainen asenne
c) Jääviyskysymykset
d) Lahjonta
e) Kiristys
Nämä ovat valitettavasti kaikki niin ikäviä, etten millään haluaisi mitään näistä usko suomalaisista virkamiehistä. Valitettavasti vain käytännössä näkynyt toiminta on ollut niin vahvasti kuluttajan edun vastaista, että muita vaihtoehtoja on vaikea keksiä.
Sitten kun Korkeimmasta Oikeudesta joskus saadaan päätös, voisi tämän artikkelin melkein laittaa joihinkin valtakunnan päälehdistä avoimena kirjeenä kuluttajavirastolle.
Näinköhän siihen joskus saataisiin vastauskin :)
Minusta mielenkiintoisin on se kyltti, jossa pysäköinti kielletään. Minkälaisen sopimuksen autoilija tekee pysäköidessään tähän? Mikä on se palvelu, jonka asiakas saa ja mikä on se maksu tai vastaava etu, jonka firma saa?
Ainoa edes jotenkin mielekäs tulkinta, että tässä Parkcom myisi pysäköintioikeutta 40 euron hintaan. Kuitenkin he puhuvat sopimusrikkomuksista, ja ehtojen vastaisesta pysäköinnistä. On myös outoa, jos pysäköintioikeutta myydään pysäköintikieltomerkillä.
Jos hyväksyy em. myyntitulkinnan, tulee se, että he sakottivat pelastustielle pysäköimistä entistä mielenkiintoisemmaksi.
Toisaalta, jos pysäköinti rikkoo sopimusehtoja, niin mikä onkaan se sopimus, kun se tehdään nimenomaan pysäköimällä. Mikä on sopimus, jota aina rikkoo samalla hetkellä, kun sen solmii?
Minä katson, että periaatteessa sopimus voi syntyä tuolla tavalla, mutta sopimuksen tulee olla kohtuullinen, esim. neljä euroa tunnin pysäköinnistä. En näe, että firmalla tulisi olla oikeutta periä sopimussakkoja ilman selvää allekirjoitettua sopimusta tai lakiin perustuvaa oikeutta. Rankaisuvallan luovuttaminen on niin iso asia, että sitä ei tule sallia pelkällä teolla. En myöskään näe miten firman ansaintamalli voisi perustua sopimusrikkomuksiin. Tällaisessa tapauksessa firman intressinä on saada mahdollisimman paljon rikkomuksia. Terveessä liiketoiminnassa firmalla on ainakin kohtuullinen vastuu ja intressi siitä, että asiakas suoriutuu sopimuksesta.
Niin, ParkComin ex-lakimies (nainen) on nykyisin Kuvi.ssa (Kuluttajavirastossa) lakimiehenä (naisena).
Niin, ParkComin ex-lakimies (nainen) on nykyisin Kuvi.ssa (Kuluttajavirastossa) lakimiehenä (naisena).
"Minä katson, että periaatteessa sopimus voi syntyä tuolla tavalla, mutta sopimuksen tulee olla kohtuullinen, esim. neljä euroa tunnin pysäköinnistä."
No siis tottakai pysäköimällä voi sitoutua sopimukseen, jossa määritellään pysäköinnin hinta. Väärinpysäköinnistä sen sijaan ei voida maksua määrätä, koska kyse on laissa säädellystä asiasta.
Muut sakkofirmat ovat ilmeisesti vetäneet johtopäätöksensä jo pitkän aikaa sitten, mutta Autoparkki taitaa sitkeästi jatkaa "valvontamaksujen" kirjoittamista. Ei kai kukaan näitä enää maksa?
"Niin, ParkComin ex-lakimies (nainen) on nykyisin Kuvi.ssa (Kuluttajavirastossa) lakimiehenä (naisena)."
Ja nimi oli?
Olen lähettänyt artikkelin "e-mail toiminnolla" artikkelissa mainituille kuluttajaviraston hepuille ja pyytänyt julkisesti kommentoimaan. Saas nähdä onko Anja Peltosella tai Mika Hakamäellä "munaa" puolustaa kuluttajaviraston mainetta.
KKO:n valituslupapäätöksen sanamuodosta ei kyllä voida tehdä minkäänlaisia päätelmiä siitä, mihin suuntaan KKO tulee asian ratkaisussa päätymään. KKO tulee ratkaisemaan jutun viisijäsenisessä kokoonpanossa, johon kuluvat oikeusneuvokset Hidén, Kitunen Aarnio, Rautio ja Esko.
Olen käsitellyt kesä-heinäkuussa kolmessa eri blogijutussani yksityisoikeudellisten saatavien perintää ja ihmetellyt sitä, miksi Suomessa selvät ja riidattomat saatavat pitää ensin vahvistaa käräjäoikeudessa. Tämä aiheuttaa lisäkustannuksia velallisille mutta hyödyttää perintätoimistoja. Ks. esim. viimeisintä blogiani n:o 131/30.7.-09 po. teemasta.
Toiseksi oikeusministeriön (OM) summaarisissa velkomusjutuissa eli juuri perintäasioissa vahvistamissa oikeudenkäyntikuutaksoissa on paljon "ilmaa."
Suomessa OM:n vahvistamien taksojen mukaiset oikeudenkäyntikulut perintäasioissa ovat 5-6 kertaa suuremmat kuin Ruotsissa.
Jyrki Virolaiselle:
Eikö, Jyrki kuitenkin ole aivan perusteltua katsoa, että koska tämä asia nyt on vähintäänkin epäselvä, niin olisi kuluttajan kannalta kohtuullista, että yksityissakkojen laillisuuskysymykset selvitettäisiin ennen laajamittaisen liiketoiminnan aloittamista? Vaikka oletkin tämän artikkelin kirjoittajan kanssa eri mieltä yksityissakkojen laillisuudesta, niin onko Jyrki mielestäsi oikein, että kuluttajan pitäisi kantaa riski oikeustilan epäselvyydestä?
Jos pakkisakkofirmoilla olisi täysin puhtaat jauhot pusseissaan ja ne olisivat niin rehellisiä ja tärkeää tehtävää toteuttavia yrityksiä, kuin ne Sinun mielestäsi ovat, niin miksi piti odottaa viisi vuotta, ennen kuin ensimmäinen juttu vietiin oikeuteen? Eikö olisi ollut rehellisempää saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi heti ensimmäinen maksusta kieltäytyminen, jolloin toiminnalle olisi saatu heti vahva selkänoja (jos juttu olisi siis voitettu)?
Osoittaako, Jyrki, mielestäsi täysin rehellistä ja hyvää liiketapaa se, että viiden toimintavuoden jälkeen oikeuteen haastetaan valtavasta massasta huolellisesti valittu juttu, jonka vastaaja oli jättänyt maksamatta peräti yhdeksän sakkoa? Eikö tämä, Jyrki, ole mielestäsi sellaista taktikointia, joka panee miettimään firman rehellisyyttä ja motiiveja noin muutoinkin?
"miksi Suomessa selvät ja riidattomat saatavat pitää ensin vahvistaa käräjäoikeudessa"
Yksityiset pysäköintivirhemaksut eivät ole lain mukaisia, eikä todellakaan riidattomia.
Olet toistuvasti Jyrki unohtanut Suomen lain.
MIksi piti odottaa viisi vuotta ennen kuin ensimmäinen valvontamaksujuttu vietiin oikeuteen? - Tätä pitäisi kysyä ParkComilta.
Minusta "parkkiyhtiöiden" toiminnassa ei ole ollut mitään lain vastaista tai "hämärää,", vaan valvontamaksun perusteessa on ollut kyse sitovasta yksityisoikeudellisesta sopimuksesta. Oikeustila ei ole minusta ollut mitenkään epäselvä.
En tiedä, onko mitään valikointia suoritettu sen suhteen, millainen juttu viedään oikeuteen. Periaatteessa ei ole tietenkään eroa, onko kyse yhden vai esimerkiksi yhdeksän valvontamaksun maksamatta jättämisestä.
OIkeuteen ei ole kenties ollut edes tarvetta viedä aiemmin muita juttuja, jos lähes kaikki valvontamaksukehotuksen saaneet ovat maksaneet sopimuksen mukaisesti maksunsa!
Valvontamaksuja ei tietenkään pidä sekoittaa pikavippeihin ja kulutusluottosaataviin. Niiden vahvistaminen kuuluu lain mukaan käräjäoikeuksille, mutta olenkin esittänyt, että lakia olisi syytä muuttaa niin, että viranomaisperintä voitaisiin aloittaa suoraan ulosottoviranomaisen luona, jolloin
perimistoimistot eivät voisi rokottaa velallisilta niin korkeita oikeudenkäyntikulumaksuja kuin nykyisin.
Perintäasiassa Jyrki Virolainen on täysin oikeassa. On älytöntä, että selvät asiat kierrätetään rosiksen kautta, jossa sitten joku toimistosihteeri antaa asiassa yksipuolisen tuomion. Paljon järkevämpää olisi, aivan kuten Virolainen esittää, ohittaa tämä täysin turha välivaihe. Ulosottoviranomainen voisi vahvistaa velan, ellei velallinen sitä kiistä. Nykytilannehan on siinäkin mielessä älytön, että ei ole mitään mahdollisuutta "tunnustaa" selvää velkaa kulujen säästämiseksi, vaan siis täysin selvätkin jutut pitää käyttää käräjäoikeuden kautta ja tämä maksaa velalliselle pikkujutuissakin yli kaksisataa.
Parkkikiistaan palatakseni, mielestäni on älyllisesti epärehellistä spekuloorata sillä kysymyksellä, miksi PC ei vienyt juttua käräjille aikaisemmin: kyse on tietenkin siitä, että kun suurin osa maksoi ja rahaa tuli sisään ovista ja ikkunoista, ei ollut tietenkään järkeä tappaa lypsävää lehmää liian aikaisin.
Tiedossa on, että maksamatta jätettyjä löytyy vuodesta 2004 alkaen. "Tarvetta" olisi siis ollut hakea tuomio jo vuosia sitten, mutta sitä ei haettu, koska
VALVONTAFIRMAT OVAT OLLEET TÄYSIN TIETOISIA SIITÄ, ETTÄ HEIDÄN KONSTRUKTIONSA ON OIKEUDELLISESTI ERITTÄIN HUTERALLA POHJALLA.
Tästä syystä homma lähentelee petosta. Oikeudenkäyntiin liittyvät riskit on täysin ymmärretty, eikä riskiä ole haluttu realisoida niin kauan, kun helppoa rahaa riitti. Oikeuteen oli pakko mennä vasta, kun aiheesta julkisuudessa käyty keskustelu ylitti kipukynnyksen ja maksamattomien osuus kasvoi liiketoiminnan kannalta liian suureksi.
Juristi ymmärtää vielä senkin, että valvontamaksukehotuksiahan tuettiin uhkailuilla asian saattamisella oikeuteen. Oikeuteen oli siis joskus pakko mennä, koska jo lähtökohtaisestikin katteeton oikeudella uhkailu silloin, kun oikeasti ei ole mitään aikomustakaan juttu sinne viedä, lähentelisi taas sitä petosrikoksen tunnusmerkistöä.
Joka tapauksessa, mielestäni Jyrki et ole nyt täysin rehellinen, jos et kykene tunnustamaan PC:n harjoittamaa ilmiselvää taktikointia.
PC:n kotisivut ja niillä aikoinaan esitetyt hurjat laintulkinnat sekä viranomaisratkaisujen osien yksipuoliset selostukset ja niistä vedetyt täysin perusteettomat johtopäätökset ja tulkinnat, jotka sittemmin on sivuilta kaikessa hiljaisuudessa poistettu, ovat toinen selkeä osoitus siitä, mikä PC on firmojaan.
Voi Jyrki, Jyrki. ParkCom on hävinnyt juttunsa kymmenen-nolla jo kahdessa oikeusasteessa. Oletko todellakin sitä mieltä, että oikeustila "ei ole mitenkään epäselvä".
Onko mielestäsi siis täysin oikein harjoittaa liiketoimintaa, jonka joopa hovioikeus on yksimielisesti todennut lain vastaiseksi, ja keräillä asiakkailta maksuja, joita he ilmeisesti eivät saa koskaan takaisin, jos hovin tuomio pysyy? Onko firman oma tulkinta lain sisällöstä niin paljon hovioikeuden tuomiota arvokkaampi, että liiketoimintaa pitää saada jatkaa entiseen malliin, eikä kuluttajan oikeusturvaa tarvitse edes ajatella?
"OIkeuteen ei ole kenties ollut edes tarvetta viedä aiemmin muita juttuja, jos lähes kaikki valvontamaksukehotuksen saaneet ovat maksaneet sopimuksen mukaisesti maksunsa!"
Oikeuteen olisi voitu mennä huomattavasti nopammalla aikataululla kuin 5 vuoden jaksolla. Jo vuonna 2006 ParkCom:n toimitusjohtaja myönsi että yli puolet maksuista jää maksamatta. Samoin aikoihin myös ParkPatrolin Mustonen kertoi että "suurin osa" jää maksamatta. ParkComin taktiikka oli hyvin selvä alusta asti. Ensin piti vakiinnuttaa toimintaa ja laajentaa sitä mahdollisimman laajaksi. Alussa käytettiin täysin kunnallisen pysäköinninvalvonnan käyttämien pysäköintivirhemaksujen näköisiä lappuja. Tämän tarkoitus oli harhauttaa ihmisiä maksamaan. Maksuvaatimukset olivat melkein identtisiä. Itselläni on kopiot kummastakin. Tätä toimintaa ei voi perustella mitenkään. Maksuista kinasteltiin autoilijoiden kanssa. Muistan itsekkin kun vuonna 2005 kävin ParkCom:n "asiakaspalvelun" kanssa sähköpostitse väittelyä maksun laillisuudesta. Sähköpostilla asiasta kiisteltiin 2 kk ja pyysin useaan kertaan viemään asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi, mutta ei. Myöhemmin sitten oikeudesta saatiin läpi "riidattomia" saatavia joissa vastapuoli ei saatavaan ollut reagoinut mitään. Sitten ParkCom julkaisi isona uutisena "Käräjäoikeus on hyväksynyt ParkCom maksut" ja sai yhä enemmän aikaan epätietoisuutta autoilijoiden keskuudessa. Moni ei ymmärtänyt että asiaa oikeellisuutta ei oltu edes käsitelty oikeudessa. Sitten lopulta paine alkoi kasvamaan ja yhä useampi jätti maksamatta (kiitos tämänkin blogin) ja lopulta valittiin "uhriksi" nuori mieshenkilö joka oli onnistunut keräämään maksuja lähemmäs 10 kpl ja jonka taloudellinen tilanne on sellainen että kunnollinen puolustautuminen oli epätodennäköistä. Taloudellisen tilanteen päättelin sillä että ainakin henkilö itse on suomi24 palastalla kertonut käyttävänsä yleistä oikeusapua joka menee valtion piikkiin jokatapauksessa.
ParkPatrolin toiminnasta ei kannata edes puhuakaan. Heillä oli 6 euroa / min maksava palvelunumero josta voi kysellä tietoa. Reklamaatiot pyydettiin kirjallisena. Vaikka kirjattuna lähetin niin firma ei niitä ottanut vastaan. Kyse ParkPatrolissa oli puhtaasta rahastuksesta.
"Oikeustila ei ole minusta ollut mitenkään epäselvä."
Se on hienoa että on vahvat mielipiteet. Uskallan kuitenkin väittää että oikeustila on ollut vähintäänkin epäselvä. Sen voi sanoa jälkikäteen sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden päätöksistä. Lisäksi moni muu professori kuin te on ollut asiasta samalla kannalla kuin tämä blogi. Mm. rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Joensuun yliopistosta. Uskon mielummin häntä sekä tätä blogia kyseisessä asiassa.
Kyse ei kummankaan yrityksen osalta ollut mistään muusta kuin rahastuksesta. Kerätä rahaa omistajilleen, varsinkin ParkPatrolin osalta. Oikeuteen ei kannata mennä jos edes puolet maksun saajista maksaa 40 euron maksun. Kuten joku sanoi, ei lypsävää lehmää kannata maksaa. Kerätään rahat pois ja kun viimein on pakko, sitten katsotaan oikeudessa.
Uskallan jopa väittää että ilman tätä blogia ja sen raportoimia parkkifirmojen väärinkäytöksiä parkcomin ja paskapatrolin toiminta olisi hiljaisuudessa "hyväksytty". Suomalaisilla on tapana maksaa kiltisti mitään eteen tuodaan.
Kun katsoo vanhoja artikkeleja maksulappujen kirjoittamisesta piilossa, törkeästä käytöksestä, valehtelusta, kikkailuista ym. niin joko firmojen johdossa oli henkilöitä joilla ei ollut alkeellisintakaan taitoa liike-elämän ja yrityksen sekä asiakaspalvelun pyörittämisestä tai sitten kyse oli puhtaasta rahastuksesta kuten vähän epäilen.
Kerro Jyrki miten parkcomin harrastama sopimusknstruktio ilman todellista tahdonilmaisua eroaa siitä muista vastaavankaltaisista virityksistä. Ainakin täällä Espoossa on yhden kerrostalon huoneiston ovessa lappu, jossa kielletään mainosten jakaminen postilaatikkoon. Jos mainokset jakaa, jakeluyhtiötä tai jakalta veloitetaan 100 euron sopimusrikkomusmaksu.
Onko tuokin mielestäsi oikeustilaltaan täysin selvä?
Eräässä kerrostalon pihassa kiellettiin kyltillä polkupyörien säilyttäminen piha-alueella. Jos jätti pihalle, taloyhtiö katsoi oikeudekseen lukita pyörä asianmukaiseen pyörätelineeseen omalla lukollaan ja lukon sai auki 10 euron maksua vastaan. Nämä ehdot siis kerrottiin kyltissä.
"Minusta "parkkiyhtiöiden" toiminnassa ei ole ollut mitään lain vastaista tai "hämärää,", vaan valvontamaksun perusteessa on ollut kyse sitovasta yksityisoikeudellisesta sopimuksesta. Oikeustila ei ole minusta ollut mitenkään epäselvä."
Jaa, eikö laki pysäköintivirhemaksusta kuulu sinun lakikirjaasi? Koska sitähän tuo yksityinen pysäköinninvalvontamaksu on, virhemaksu väärinpysäköinnistä.
Hienot on mielipiteet Jyrkillä, mutta perusteet eivät ole pitävällä pohjalla tai niitä ei ole lainkaan.
Niin, ja missä menee raja? Jos kävelet luvatta tonttini läpi vedän sinua turpaan. Kulkemalla olet hyväksynyt nämä ehdot.
Juupas- eipäs väittely näiden sopimuksen sitovuudesta ja/tai suhteesta pysäköintivirhemaksulakiin on varmaan sinänsä mielenkiintoista.
Tästä meillä on kuitenkin jo joitakin oikeuden päätöksiä ja lopullinen totuuskin luvassa ihan korkeimmasta oikeudesta. Siksipä ehdottaisin, ettei nyt kuitenkaan unohdettaisi itse kommentoitavaa artikkelia ja kuluttajaviraston toimintaa.
Jopa siinä erittäin epätodennäköisessä tapauksessa, että korkein oikeus toteaisi toiminnan täysin suomen lakien mukaiseksi, on kuluttajaviraston katsottava toimineen virheellisesti.
Jos laki jättää tulkinnan varaa, niin kuluttajaviraston pitäisi lähtökohtaisesti asettua kuluttajan puolelle.
Olipa parkkiyhtiöiden toiminta laitonta tai ei, niin selvyyden saaminen asiaan mahdollisimman nopeasti olisi ollut kaikkien rehellisten toimijoiden etu. Kuluttajan edun nimissä asia olisi pitänyt selvittää siinäkin tapauksessa että toiminta osoittautuu lailliseksi.
Perintälaki asettaa erityiset huolellisuusvelvoitteet ammattimaista perintää harjoittaville. Laki edellyttää hyvää perintätapaa. Hyvä perintätapa puolestaan kieltää esim. perusteiltaan epäselvien saatavien perinnän.
Jos hovioikeuden päätös jonka mukaan yksityisoikeudellinen pysäköintivirhemaksu on vastoin pysäköintivirhemaksulakia ei ole riittävä aiheuttamaan saatavan epäselvyyttä, niin mikä sitten riittäisi moiseen.
Kuluttajavirasto on itsekin muistiossaan sääntelytarpeen selvittämisestä jo aikoja sitten todennut mm. seuraavaa: "Näkemyksemme mukaan sopimusehtokäytäntö, jonka mukaan ajoneuvon omistajan/haltijan tulee osoittaa, kuka ajoneuvoa on ajanut, jos hän itse kiistää sitä ajaneensa, on sen periaatteen vastainen, että sopimukseen vetoavan osapuolen on esitettävä näyttöä asiasta. Jos ajoneuvon omistaja/haltija ei ole sopimusta tehnyt, ei hänelle voi koitua seuraamuksia sopimuksen rikkomisesta. Lisäksi käytäntö on omiaan suosimaan yksipuolisesti pysäköinninvalvontatoimintaa harjoittavaa yritystä järkyttäen elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä tasapainoa. Kyseessä oleva ehtokäytäntö on siten kuluttajan kannalta kohtuuton ja kuluttajansuojalain vastainen" ja tämän lisäksi sama dokumentti sanoo: "Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittaessaan yritys kohdistaa automaattisesti perintätoimenpiteet ajoneuvon haltijaan/omistajaan, vaikka tämä ei välttämättä ajoneuvon kuljettajana olisi toiminutkaan. Miten tällainen menettely täyttää hyvän perintätavan vaatimukset ja velallisen yksityisyyden suojan?" Miksei tämä jo yksinään riittänyt syyksi kieltää perintää? Perintäyhtiöhän olisi ollut pakotettu viemään asian hallintooikeuteen ja edes joku oikeudenpäätös olisi saatu pohjalle.
Se että Svealle oikein annettiin lupa jatkaa perintää on jo huipputörkeää. Itse uskon, että ilman tuota kuluttajaviraston täydellistä kuluttajavastaisuutta tässä asiassa svean luvat olisivat olleet vaarassa.
Perusteet omalle tulkinnalleni ja kannalleni olen esittänyt blogissani moneen kertaan jo viime vuoden syksyllä, jolloin hovioikeuden päätös tuli. Ei kannata tässä vaiheessa, kun KKO:n tuomio on luultavasti joskus syksyllä tulossa, alkaa toistaa niitä uudelleen. Odotellaan nyt vain kaikessa rauhassa KKO:n ratkaisua.
Matti Tolvasella ja kumppaneilla on varmaankin perusteet omalle kannalleen, mutta minä en ole vakuuttunut niiden oikeellisuudesta.
Oikeustila ei voinut olla kovin epäselvä, kun kuluttajaviranomaisetkaan eivät reagoineet parkkiyhtiöiden toimintaan - ainakaan mitenkään näkyvästi.
Jyrki, saiskos suoran linkin siihen tekstiisi blogissasi, jossa perustelet miksi tuo maksu ei ole lain trkoittama pysäköintivirhemaksu, jonka määrääjä on määritelty ko. laissa eikä se sisällä yksityisiä toimijoita?
Kuluttajaviranomainen ei ole taho, joka päättää oikeustilasta saati että sen päätökset sitä aina noudattaisi.
AKE:n sopimus (ainakin oman ilmoituksensa mukaan) parkkiyhtiöiden kanssa oli sellainen, että kolme kertaa saa valvontamaksua yrittää periä ja sitten pitää haastaa oikeuteen.
On aivan turha väittää, etteikö näitä maksamattomia laskuja olisi läjäpäin. Toinen kysymys on sitten se, että paljonko perintäyhtiöt lähettivät laskuja "yli" tämän kolmen muistutuksen? Määrän joka perustunut valvontayhtiöiden ja AKEN väliseen sopimukseen. Ja miten AKE on tätä valvonut!
Yleensäkään koko kusetusta ei olisi syntynyt, jos AKE ei olisi rahanhankkimistarkoituksessa alkanut myymään ajoneuvon omistajan/haltijan tietoja eteenpäin kyseenalaiseen liiketoimintaan. Ja jollaiseen ovat joutuneet tuollaisen kolmen perintäkirjeen pykälän laittamaan!
Varsinkin kun lueskee heidän vaatimuksiaan suoramarkkinointia varten luovutettavista osoitteista...
Oikeustila ei voinut olla kovin epäselvä, kun kuluttajaviranomaisetkaan eivät reagoineet parkkiyhtiöiden toimintaan - ainakaan mitenkään näkyvästi.
Jyrkillä tuntuu olevan kumman vahva luottamus kuluttajavirastoa kohtaan tässä asiassa. Itse kuitenkin arvostelee hyvinkin kärkkäästi Suomen oikeuslaitosta aina KO:ta myöden. EHKÄ NE PÄTEVÄT JURISTIT JYRKIN MIELESTÄ PÄÄTYVÄTKIN KULUTTAJAVIRASTOON!
Edelleenkään ei ole vastannut, että onko osakkaana jossain valvontafirmassa (kiisti olevansa osallinen missään sakkofirmassa).
Mielenkiintoista sinänsä, että Jyrki näyttäisi kirjoitustensa valossa tuomitsevan perintätoimistojen harjoittaman härskin rahastuksen, mutta hyväksyvän sakkofirmojen harrastaman härskin rahastuksen.
Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että tuo perintätoimistojen toiminta on näistä kahdesta se enemmän lakiin perustuva.
On toki otettava huomioon, että kenenkään ei ole ollut pakko pysäköidä autoaan tavalla, josta selvästi näkyviin pantujen sopimusehtojen mukaan seuraa valvontamaksuvelvollisuus.
Tältä kannalta katsottuna valvontamaksuissa ei siten ole ollut kyse mistään härskistä rahastuksesta, eikä menettely ole ollut lainvastaista.
Jyrkin ylläolevasta tekstistä kun vaihtaisi vain sakkofirmoja käsittelevät kohdat perintätoimistojen toimintaa käsitteleviksi, niin lopputulos näyttäisi seuraavalta: (Aihettahan on käsitelty myös Jyrkin omassa blogissa mm. otsikolla "128. Saatavien perintä on härskiä, mutta laillista rahastusta - kiitos lainsäätäjän ja oikeusministeriön ")
"On toki otettava huomioon, että kenenkään ei ole ollut pakko jättää laskujaan maksamatta, josta selvästi mm. lakiin kirjattujen pykälien mukaan seuraa velvollisuus suorittaa kuluja perinnästä.
Tältä kannalta katsottuna perintätoimistojen perimissä perintäkuluissa ja oikeudenkäyntimaksuissa ei siten ole ollut kyse mistään härskistä rahastuksesta, eikä menettely ole ollut lainvastaista."
Niinpä niin. Mikä siis tekee perintätoimiston toiminnasta riidattomassa asiassa mielestäsi härskiä rahastusta perittäessä lakiin ja muihin säädöksiin perustuvia kuluja, jos sakkofirman toiminta ei ole härskiä perittäessä lakiin perustumattomia "valvontamaksuja"?
Mielestäni logiikassasi nyt kyllä ontuu jokin kohta.
Jyrki Virolainen!
Älä käytä kallista ja arvokasta aikaasi näihin tumpin tallaajiin. Pääosin palstan käyttäjät eivät ole akateemisesti koulutettuja.
Tosin mahtuuhan joukkoon mm. Atte, joka tunnetaan lakimiehenä joka koskettaa johonkin se muuttuu paskaksi.(turhat lupaukset!)
Tai linnankundeja (murhamiehiä/pedofiilejä).
Hyvää kesän jatkoa sinulle ja aurinko paistaa syksylläkin.
Mitäköhän edellinen vähä-älyinen kommentointi osoittaa? Ainakin kirjoittajasta se kertoo paljon. Ehdottaisin että kommentoit artikkelia tai keskustelua JÄRKEVÄLLÄ ja edes SIVISTYNEELLÄ tasolla ja tavalla. Artikkeli on kommentoitavissa sen takia että siitä voi keskustella. Mielipiteitä puoleen ja vastaan. Nyt kommenttisi on alle 10 vuotiaan tasolla, pientä piiperrystä ja hihitystä näppimistön takana kun ei älyn lahjat riitä tasokkaampaan keskusteluun.
Jyrki, kiitos kommenteistasi ja suotakoon sinulle oma mielipiteesi ja kannanottosi. Itse olen jyrkästi erimieltä tulkinnoista.
Et Jyrki kuitenkaan ole vastannut muutamaan esitettyyn kysymykseen siitä sopimusjärjestelystä jonka yksityisen pysäköinninvalvonnan salliminen aikaisemmassa muodossaan olisi aiheuttanut. Koska olet alan asiantuntija haluaisin kovasti tietää ajatuksesi myös tästä.
Puolustat kiivaasti yksityisten parkkifirmojen tarjoamaa sopimuskonstruktiota, voisitko kommentoida onko myös täysin samanlainen sopimusmenettely muussa yhteydessä mielestäsi "lain mukaista". Tarkoitan tällä tilannetta jossa kuluttaja hyväksyy ehdot "tekemällä jotain" ilman todellista tahdonilmaisua. Aivan kuten parkkifirmojen kohdalla "pysäköimällä auton". Esimerkit oli tässä:
Ainakin täällä Espoossa on yhden kerrostalon huoneiston ovessa lappu, jossa kielletään mainosten jakaminen postilaatikkoon. Jos mainokset jakaa, jakeluyhtiötä tai jakalta veloitetaan 100 euron sopimusrikkomusmaksu.
Eräässä kerrostalon pihassa kiellettiin kyltillä polkupyörien säilyttäminen piha-alueella. Jos jätti pihalle, taloyhtiö katsoi oikeudekseen lukita pyörä asianmukaiseen pyörätelineeseen omalla lukollaan ja lukon sai auki 10 euron maksua vastaan. Nämä ehdot siis kerrottiin kyltissä.
Niin, ja missä menee raja? Jos kävelet luvatta tonttini läpi vedän sinua turpaan. Kulkemalla olet hyväksynyt nämä ehdot."
Jyrki, jos et kommentoi kysymystäni tulkitsen että et osaa vastata koska tilanne ei oikeasti ole niin yksiselitteinen kuin annat parkkifirmojen osalta ymmärtää.
Kiitos etukäteen!
Jokainen blogin keskusteluja seurannut tietää kuka tuon asiattoman kommentin kirjoitti. Sisältö paljastaa kaikin kun yhdistää iltalehden vanhoihin uutisotsikoihin. Taidankin tästä lähteä "puistoa partioimaan" ...
"On toki otettava huomioon, että kenenkään ei ole ollut pakko pysäköidä autoaan tavalla, josta selvästi näkyviin pantujen sopimusehtojen mukaan seuraa valvontamaksuvelvollisuus."
Tuota maksua ei yksityinen toimija voi periä väärinpysäköinnistä, koska se on lakiin kirjattu yksiselitteisesti kuka sen maksun voi asettaa ja saada.
Et vieläkään ole perustellut, että mikä tuossa pysäköintivirhemaksulaissa sallii yksityiset toimijat. Enkä kyllä ihmettele yhtään, sillä niitä ei salli mikään.
Pysäköinnistä saa toki maksua periä, se on ihan normaalia alueen omistajan oikeutta, mutta väärinpysäköinnistä ei voi periä maksua kuin lain sallima viranomainen.
Perustele toki tai linkitä siihen mitä pyysin aiemmin, että mikä tuossa pysäköintivirhemaksulaissa sallii yksityiset toimijat.
Eihän pysäköintivirhemaksulaissa mikään sallikaan yksityisiä toimijoita, mutta ei siinä liioin oikein selvästi sanota sitäkään, että voiko pysäköintivirhemaksun määrätä myös yksityisellä maalla tapahtuneesta pysäköintivirhemaksusta. Itse en ainakaan löytänyt laista kohtaa, jossa tämä sanottaisiin.
Jyrki ihmettelee tätä asiaa blogissaan: "Minusta näyttää aika vahvasti myös siltä, että kunnallisella pysäköinninvalvojalla ei ole tällä hetkellä voimassa olevan lainsäädäntöön perustuvaa toimivaltaa valvoa pysäköintiä yksityisellä alueella."
Laissa säädetään valvonnasta kunnan alueella: "Lääninhallitus voi kunnallisvaltuuston esityksestä tai sen suostumuksella ja saatuaan asianomaisen poliisipiirin päällikön lausunnon asettamillaan ehdoilla määrätä, että kunta alueellaan tai sen tietyllä osalla poliisin ohella huolehtii pysäyttämistä, seisottamista ja pysäköimistä koskevien kieltojen ja rajoitusten noudattamisen valvonnasta ja pysäköintivirhemaksujen määräämisestä. Lääninhallitus voi peruuttaa määräyksensä tai muuttaa siinä asetettuja ehtoja."
Jos siis kaikki yksityiset maatkin otettaisiin kunnan valvontaan, niin ratkeaisiko ongelma sillä? Voisiko niin tehdä?
Kyllä kai sopimus voi syntyä pysäköimällä, maanomistajahan ilmaisee tahtonsa kyltissä ja kuljettaja pysäköimällä. Tosin tästä seuraa kysymys, voisiko ajoneuvon omistaja tai kuljettaja myös laskuttaa pysäköinninvalvojaa laittamalla ajoneuvoonsa kyltin "tähän ajoneuvoon jätettyjen asiakirjojen käsittelystä veloitetaan 40 euroa kappaleelta, jättämällä asiakirjoja ajoneuvoon hyväksyt ehdot." Vai kieltääkö jokin laki tämän?
http://www.parkcon.info
"mutta ei siinä liioin oikein selvästi sanota sitäkään, että voiko pysäköintivirhemaksun määrätä myös yksityisellä maalla tapahtuneesta pysäköintivirhemaksusta"
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kunnallisen pysäköinninvalvojan toimivalta ulottuu myös yksityiselle maa-alueelle. (KHO:1996-A-55) Tämä oli mm. perusteltu yhtenä kohtana myös käräjäoikeuden päätöksessä.
"Kyllä kai sopimus voi syntyä pysäköimällä, maanomistajahan ilmaisee tahtonsa kyltissä ja kuljettaja pysäköimällä. "
Ei voi! Kuluttajasuojalain mukaan kuten myös EU:n kuluttajasuojadirektiivien mukaan sopimusehto joka ilman varsinaista tahdonilmaisua on kohtuuton. Tähän perustuen on myös Suomessa katsottu, ettei esimerkiksi pelkkä viittaus sovellettaviin vakioehtoihin riitä tekemään ehtoja vastapuolta sitoviksi, vaan vastapuolella olisi oltava tosiasiallinen mahdollisuus tutustua niihin ennen sopimuksen tekemistä. Oikeuskäytännössä tällainen kanta on otettu korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1993:45
Esim. Eli jos autoilija ajaa parkkipaikalle jossa on sisääntuloväyllä ehtokilvet, hänelle on annettava mahdollisuus tutustua ehtoihin. Pelkkä ohiajaminen ei tarkoita tätä. Jos autoilija pysäyttää ajoneuvonsa parkkiruutuutuun tutustuakseen ehtoihin, silloin hän on jo ehdot kyltin mukaan hyväksynyt, mikä siis on kohtuutonta.
Voi vittu mitä jauhantaa. Sanoohan sen nyt järkikin (tai pitäisi sanoa), ettei pelkällä kyltillä voida asettaa sitovia ehtoja ihmisille. Se että kulkee tai ajaa kyltin ohi ei voi muodostaa sitovaa sopimusta. Mietitäämpä minkälaisia variaatioita tällä sovellutuksella olisi. Pistetään oikein kylttiviidakko pystyyn vaikka pyörätien ja kävelytien viereen. Sitten vain rahoja keräämään. Idiootit.
""mutta ei siinä liioin oikein selvästi sanota sitäkään, että voiko pysäköintivirhemaksun määrätä myös yksityisellä maalla tapahtuneesta pysäköintivirhemaksusta"
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan kunnallisen pysäköinninvalvojan toimivalta ulottuu myös yksityiselle maa-alueelle. (KHO:1996-A-55) Tämä oli mm. perusteltu yhtenä kohtana myös käräjäoikeuden päätöksessä."
Ja vaikkei voisikaan määrätä, niin se ei tarkoita sitä että yksityinen toimija saisi ko. julkista valtaa käyttää omistamallaan maalla.
Jyrki tuntuu kummasti unohtavan lainsäädännön sekä KHO:n päätökset.
Jaakolla ei ole haittalevyt kohdallaan....
"Jaakolla ei ole haittalevyt kohdallaan..."
Entä sitten? Ei silti muuta sanomisieni totuusarvoa saati perusteluita mitenkään.
Helppo huomata, että kuka täällä sortuu argumentaatiovirheisiin heti, kun ei löydy sanottavaa tai kun todellisuus iskee kasvoille kuin metrinen halko.
Edelleen AKE ja tietosuojavaltuutetu olivat ne kaksi "kansan nöyrää palvelijaa" jotka koko kusetuksen mahdollistivat.
Kuluttajavirasto vain ansiokkaasti säesti!
"Periaatteessa ei ole tietenkään eroa, onko kyse yhden vai esimerkiksi yhdeksän valvontamaksun maksamatta jättämisestä."
- Ei ole enää tässä pöydällä tuo taannoinen käräjäoikeuden ratkaisu, mutta sillä, että auto oli pysäköity toistuvasti, oli kuitenkin merkitystä.
Kyse oli siitä, että vaikka käännettyä todistustaakkaa ei sinänsä hyväksytty (mikä olisi ollut kaiken huippu, ajoneuvon omistajan todistettava negatiivinen tosiseikka ie että ei ollut kuljettaja), niin käräjäoikeus katsoi, että koska pysäköintimaksu oli määrätty samassa osoitteessa useita (oliko 9?) kertaa samassa osoitteessa lyhyen ajan (oliko 6kk?) sisällä ja omistaja ei pystynyt mitenkään tukemaan väitettään, että *ei* olisi kuljettaja tai sanomaan yhtäkään tahoa, joka *mahdollisesti jollain kerralla* olisi toiminut kuljettajana, katsottiin todistusaineiston perusteella näytetyksi, että vastaaja oli myös tosiasiassa kuljettanut ajoneuvoa.
Jos kyseessä olisi ollut "kertalaaki" ja omistaja vaikka perheestä, jossa olisi asunut neljä täysi-ikäistä ja siten (mahdollisesti) ajokortin omaavaa, olisi varmaankin ollut helpompi uskottavasti väittää, ettei kuljettajasta ollut tietoa tai että se saattoi olla kuka tahansa näistä neljästä.
Kuten aikaisemmin todettiin, parkcom epäilemättä valitsi jutun niin, ettei se kaadu näyttökysymykseen.
Se tie taas, että jokainen vastaava tapaus pitäisi näytön osalta tutkia käräjäoikeudessa suullisessa oikeudenkäynnissä, on kestämätön tie sekin.
Kerrotko sitten miten auton rekisteriin nimetyn omistajan/haltijan tietoja on voitu luovuttaa ylimmältä taholta, eli AKE:lta?
Puhutaan nyt esim. pelastustielle pysäköinnistä, kuten tässä KO:on menevävässä jutussa on nähtävästi kyse.
Jos pysäköiminen katsotaan sopimukseen suostumiseksi, niin voisiko jatkossa suoramarkkinoinnin hoitaa niin että lähettää tuotteen vaikka kirjeessä (esim. SIM-kortin) ja laskun kera saatteen että kirjeen aukaisemalla hyväksyt ehdot ja tilaat 24 kk määräaikaisen liittymän?
Jyrki ei suostu kertomaan miksi tuo "jättämällä asiakirjoja ajoneuvoon hyväksyt ehdot" -malli ei olisi yhtä sitova kuin "pysäköimällä hyväksyt ehdot." Jyrkin mukaan "jättämällä asiakirjoja ajoneuvoon" on "höpöä", mutta kiinnostaisi tietää mikä laki tällaisen sopimusvapauden estää, jos kerran "pysäköimällä hyväksyt ehdot" on pätevää sopimusvapautta.
Jyrkin kommentit voi jättää omaan arvoonsa. Hän ajaa omaa mielipidettään armottomasti, mutta sitten kun joku kysyy vähän vaikeampaa hän hiljenee. Sama juttu hänen blogissaan, niitä kysymyksiä hän ei edes julkaise kommenttiosiossaan.
Jos Jyrki haluaisi edes pitää rippeistä kiinni omaan uskottavuuteen niin hän vastaisi esitettyihin kysymyksiin miksi yksityisten parkkifirmojen sopimuskonstruktio ei ole ongelmallinen "ajaa kyltin ohi ja hyväksyy ehdot", verrattuna siihen että "postiluukkuun asettaa ehdot" tai "polkupyörään lukon". Parkkitapauksessa kiinteistön omistajalla on muka oikeus päättää pysäköinnistä, samoin asunnon omistajalla on oikeus päättää jaetaanko mainoksia kuten taloyhtiöllä missä pyöriä saa säilyttää.
Mikä on ero?
Hivenen asian vierestä. Ihmetyttää vain seuraavassa iltalehden uutisessa kuink erilinjoilla voi olla Kuluttajavirasto ja Kuluttajariitalautakunta. Kyse on henkilöstä joka otti 100 euron pikavipin ja laskuksi 180 euroa, eli 1000% korko.
Kuluttajaviraston Riitta Kokko-Herrala sanoo että "Vippiasema on kyseisessä tapauksessa toiminut Kokko-Herralan mukaan vastoin kuluttajasuojalakia. Harrin tapauksessa nuorukainen voi perua koko lainan, ja jättää maksamatta koron kokonaan. "
Kuluttajariitalautakunnan Pauli Ståhlberg puolestaa sanoo että "Yleensä riittää, jos sopimusehdot ovat kuluttajan saatavilla helposti, puheenjohtaja Pauli Ståhlberg muotoilee"
Eli tässä näkyy Stälbergin johtaman kuluttajariitalautakunnan epäpätevyys aivan samoin kuin yksityissiä parkkiyhtiöitä koskevassa päätöksenteossa. Ei mitään vitun hajua lainsäädännöstä. Täysiä pellejä!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009080710033934_uu.shtml
Olen jo pitemmän aikaa lueskellut tätä blogia, mutta lakia huonosti tuntevana en ole aiemmin kommentointiin osallistunut.
Jutut ovat pääsääntöisesti tällaiselle maallikollekin mielenkiintoista luettavaa, kiitokset niistä. Joskus tosin tuntuu mopo hivenen karkaavan ja jotkut teksteistä ovat mielestäni turhan sensaatiohakuisia.
Yksityiseen pysäköinninvalvontaan liittyvissä kommenttiketjuissa huomioni väkisin kiinnittyy blogin mielipidettä vastaan kirjoittavien kieliasuun. Ainoastaan Jyrki Virolainen pystyy aikuiseen keskusteluun, mutta hänkin todella tuntuu hiljentyvän vaikeampien kysymysten edessä tai viittaa vain ylimalkaisesti omaan blogiinsa. Kovasti kiinnostaisi hänen vastauksensa tuohon "mainosten jakaminen kielletty" -esimerkkiin.
Muut blogia vastustavat alentuvatkin sitten viesteissään sekä kielellisesti että sisällöllisesti niin lapselliselle tasolle, ettei kukaan tavallinen ihminen viitsi ottaa heidän mielipiteitään tosissaan.
Mutta vaikka pilkut saisikin aseteltua (melkein) kohdalleen, viimeistään tuollaiset "mainosten jakaminen kielletty" -esimerkit osoittavat, että koulusivistystä ei todellakaan ole hankittu ainakaan oikeustieteen alalla. Tai jos on, niin kirjoittaja todennäköisesti lämmittelee käsiään yhden miehen lakitoimiston puikoissa ja käyttää "arvokkaan?" aikansa blogikirjoitteluun.
Maanomistaja omistaa maata. (Kerrostalossa asuva blogin lukija ei omista maata). Omistusoikeus on varallisuutta, jota voidaan käyttää vaihdannan kohteena. Maata voidaan myydä, vuokrata tai sen käyttämisestä voidaan tehdä muunlaisia sopimuksia. Mainostamisestakin voidaan sopia. Maanomistaja voi sopia mainostamisesta omistamallaan alueella, sopimukseen voi liittyä sopimussakko. Kerrostalon oveen laitettu kyltti ei tarkoita paskaakaan, koska oven takana asuu persaukinen blogikirjoittaja, jolla ei ole varallisuutta, josta voitaisiin tehdä mitään sopimuksia. Siksi se on niin vaikeaa ymmärtää.
Jep jep....
taas on kommentti missä alku, keskiosa mutta ei loppua!
Omistaminen ei Suomessa oikeuta yksityiseen rankaisemiseen. Sitä varten täällä on sekä poliisi, tuomioistuimet että parkkipirkot!
Kerro yhteystietosi niin veloitan sinulta 40€ tarkastusmaksun blogivastauksestasi! Kertomalla yhteystietosi hyväksyt tämän 40€ sopimuksen!
Täällä on udeltu, mikä ero oikeastaan voi olla esimerkiksi "jättämällä asiakirjoja autoon hyväksyt ehdot" -mallin ja "pysäköinnillä hyväksyt ehdot" -mallin välillä.
Onhan niillä toki selvä ero.
Jälkimmäinen malli pysäköinnistä ja valvontamaksuvelvollisuudesta tukeutuu, paitsi sopimusvapauden ja omistusoikeuden periaatteisiin, myös suoraan voimassa olevaan lakiin eli tieliikennelain 28 §:n 2 momenttiin:
"Pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa on kielletty."
Paitsi että tieliikennelain väärinpysäköinnistä voi rankaista vain laissa erikseen määrätty viranomainen, joka on kunnallinen pysäköinninvalvoja. KHO:n päätöksellä on katsottu että kunnallinen on myös toimivaltainen yksityisellä alueella. Sopimusoikeudella ei voi siirtää laissa erikseen maiittua rangaistusvaltaa yksityiselle vaikka sen kuinka yrittäisi asetella "sopimuksen" näköiseksi.
Piste!
Jyrki se on varsinainen neropatti noine lausuntoineen. "Sopimusteksti mainostuksessa ulko-ovessa" on täysin yhtäpätevä kuin "sopimusteksti parkkiyhtiön kyltissä". Kuten Jyrki sanoi, jos pistän oveeni sopimustekstin luvattomasta mainostenjakelusta se perustuu sopimusvapauteen, omistusoikeuteen (asunnon) sekä omistajan oikeuteen kieltää mainoslehtisten jakaminen asuntoon.
Tieliikennelain 28 §:n 2 momentti, jonka mukaan pysäköinti yksityiselle alueelle ilman kiinteistön omistajan tai haltijan lupaa on kielletty, on otettu lakiin mukaan vain selvyyden vuoksi. On selvää, että ilman tätä selventävää momenttiakin pysäköinti yksityiselle alueelle olisi kiellettyä.
On melkoisen pitkälle menevää perustaa parkkisakkofirmojen sopimuskonstruktio tähän momenttiin. Itse asiassa kun lukee Jyrki Virolaisen blogikirjoituksia aiheesta, ei hänkään ole millään tavalla noteerannut tätä kyseistä momenttia ensimmäisissä kirjoituksissaan. Hänkin "keksi" tämän momentin vasta, kun joutui vastailemaan muutamiin erittäin perusteltuihin, mutta hänen kantansa kannalta tukaliin kysymyksiin. Alun perin puhtaasti sopimusoikeudellinen kysymys saatiinkin näin jälkikäteen "perustumaan" oikein lakiin!
Suomen johtavat sopimusoikeuden asiantuntijat, oikeustieteen tohtorit Janne Kaisto ja Frey Nybergh ovat kirjoittaneet ansiokkaan tutkimuksen sopimuksen syntymisestä yksityisessä pysäköinninvalvonnassa. Tässä tutkimuksessa hylätään yksiselitteisesti tuo Virolaisen ajatuskuvio. Ei pysäköintiä koskevan sopimuksen syntymistä voi tietenkään perustaa TLL 28:2:een. Jos voisi, niin sittenhän mm. yksityisoikeudellisten ylinopeussakkojen määrääminen olisi aivan yhtä laillista.
Jyrki Virolainen on muodostanut kantansa hätiköidysti, eikä hän ole ilmeisesti perehtynyt kunnolla yksityiseen pysäköinninvalvontaliiketoimintaan ja toimintaan liittyneisiin epärehellisiin piirteisiin. Virolainen ei kuitenkaan kykene myöntämään virhettään ja tästä syystä hänen kommenttinsa ovat käyneet yhä älyttömämmiksi - aivan kuten Kuluttajavirastollakin.
Olennaistahan tässä keskustelussa ei siis ole se, kuka asiassa on loppuviimein oikeassa. Jutun jujuhan on siis Kuluttajaviraston tunarointi. Jos kuluttajavirasto puuttuu kymmenen yrityksen toimintaan ja asettaa sille rajoituksia, ja oikeudessa jälkikäteen seitsemän näistä todetaan aiheellisiksi, Kuluttajavirasto on toiminut täysin oikein.
Jos virasto puolestaan ei puutu toimintaan, joka sittemmin oikeudessa laittomaksi todetaan, on jotain todella pahasti pielessä.
Ei kai kukaan ole väittänytkään, että yksityiselle alueelle saisi pysäköidä luvatta. Totta kai on selvää, että pysäköinti yksityisalueelle vaatii maanomistajan tai -haltijan luvan. Se olisi selvää ilman tuota TLL:n selventävää momenttiakin. Siitähän tässä ei ole kyse.
Pysäköinnistä on myös mahdollista sopia. Ei kukaan varmasti ole muuta väittänytkään. Se ei ole edes kovin vaikea temppu, vakiintuneen käytännön mukaan sopimus pysäköinnistä saadaan aikaan esimerkiksi puomin ja maksuautomaatin kanssa.
Ei liene myöskään mahdotonta, että pysäköinnillä itsessään voisi aikaansaada sopimuksen, jonka kohteena on oikeus pysäköidä käypää hintaa vastaan.
Parkkisakkofirmojen konstruktio, jossa sopimus syntyisi suoraan kiellonvastaisella teolla, ja pysäköijä "velvoittautuisi" maksamaan tästä teostaan valvontamaksun, on kuitenkin absurdi. Ei kai kukaan oikeasti halua sitoutua sopimukseen, jonka ainoa vaikutus on sanottu velvollisuus suorittaa maksu sopimuksen rikkomisesta! Sopimus ei ole todellinen, kyse on normaalista luvattomasta käytöstä.
TLL 28.2:lla ei ole mitään tekemistä sopimuksen syntymekaniikan kanssa.
Jos parkkisakkofirmojen konstruktio hyväksyttäisiin, niin sitten aivan hyvin voisivat kauppakeskukset asettaa ovilleen kyltit, jossa asetettaisiin erityinen velvollisuus olla anastamatta. Anastuksesta voitaisiin ilmoittaa veloitettavan vaikkapa 500 euron suuruinen sopimussakko.
Tämä olisi toki sallittua, perustuisihan se "paitsi sopimusvapauden ja omistusoikeuden periaatteisiin, myös suoraan voimassa olevaan lakiin eli rikoslakiin, jossa toisen omaisuuden anastaminen kriminalisoidaan".
Kohtuutontakaan tuollainen konstruktio ei olisi, sillä "eihän kukaan pakota varastamaan"... Ja myöskin tuomarin ohjeet sekä reaaliset argumentit voisi vetää tähän mukaan, olisihan toki väärin, jos kauppakeskus itse ei saisi rankaista myymälävarkaita. "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan".
Kaikkia tällaista yksityistä rangaistusvaltaa vastustavia voisikin alkaa sitten nimittelemään vaikka "näpistyssodan aktivisteiksi" ja heidän kiusallisen aiheelliset kysymyksensä voisi kuitata "tosielämälle vieraina" kepein ja ylimalkaisin perusteluin.
Taas se nähtiin, että Jyrki Virolaiselta ei saa vastausta yksinkertaiseen kysymykseen. Ilmeisesti on arka paikka tai ei kehtaa tunnustaa olleensa väärässä.
"Jos parkkisakkofirmojen konstruktio hyväksyttäisiin, niin sitten aivan hyvin voisivat kauppakeskukset asettaa ovilleen kyltit, jossa asetettaisiin erityinen velvollisuus olla anastamatta. Anastuksesta voitaisiin ilmoittaa veloitettavan vaikkapa 500 euron suuruinen sopimussakko."
Tämä blogi on raportoinut kauppakeskuksen tämän kaltaisista suunnitelmista ja julkaissut otteen asiakirjasta:
http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2008/09/yksityinen-rankaiseminen.html
"Kauppakeskuksen tulee selvittää mahdollisuutta sopimusoikeudellisin keinoin karsia kauppakeskuksen alueella tapahtuvaa ilkivaltaa, häiriköintiä sekä näpistyksiä ja varkauksia. Poliisin ja vartijoiden toimet alueen rauhoittamiseksi on todettu riittämättömiksi. Yksityiset pysäköintivalvontayhtiöt käyttävät valvonnassaan konkludenttista sopimusmallia, jossa sopimus syntyy kuluttajan ja valvontayhtiön välille alueelle asetettujen kylttien ehtojen mukaisesti ilman erityistä tahdonilmaisua, kuten sopimuksen allekirjoittamista. Asiaa on käsitelty tuomioistuimessa jossa sopimusmallin syntyperuste on hyväksytty. Oikeus menettelyyn on katsottu olevan osa kiinteistönomistajan oikeutta määrätä alueensa käyttöehdoista. Lainvoimaista päätöstä asiassa ei ole. Mikäli menettely saa lainvoiman yksityisessä pysäköinninvalvonnassa, voitaisiin menettelyä soveltaa myös kauppakeskuksen sisätiloissa kiinteistön omistajan omistusoikeuden perusteella. Kiinteistönomistajalla olisi oikeudessa mahdollisesti vahvistettavan periaatteen mukaisesti mahdollisuus päättää alueensa käyttöehdoista sopimusoikeudellisin keinoin, vaikka muu lainsäädäntö voisikin asettaa rajoituksia toiminnalle. Sopimusehdot voitaisiin asettaa kauppakeskuksen sisääntuloväylille siten että ne ovat helposti luettavissa ja muodoltaan helposti ymmärrettävissä. Ehtojen sisällöksi määriteltäisiin erityinen kielto häiritsevään käyttäytymiseen, ilkivaltaan ja varkauksiin. Ehtojen rikkomisesta seuraisi rahallinen korvausvastuu kauppakeskukselle. Valvonta liitettäisiin osaksi vartioiden toimenkuvaa toimeksiantajan ja vartiointipalvelun välisten sopimusehtojen mukaisesti."
Pelottavaa ... ja Jyrki Virolaisen mielestä tämä on ihan ok????
Niin, tämä on se tie, jolle ollaan menossa, jos yksityinen sakotus hyväksytään. Artikkelin kirjoittaja ei liioittele lainkaan väittäessään, että kehityssuunta olisi kuluttajan oikeusturvan kannalta katastrofaalinen.
Tästä syystä kuluttajaviraston lepsuilu asiassa on todellakin täysin käsittämätöntä.
Parkpatrolin käyttämä lakimies oli entinen kuluttajaviraston lakimies.
ParkPatrol tuskin on koskaan käyttänyt minkäänlaista lakimiestä, koskapa sen toiminnassa ei ollut missään vaiheessa havaittavissa minkäänlaista oikeudellista osaamista. Firmalla, jossa sama mies esiintyi milloin "toimitusjohtajana", milloin "hallituksen puheenjohtajana" ja milloin "kehityspäällikkönä", on tuskin ollut edes varaa palkata lakimiestä, vaan eiköhän lakiasiatkin ole hoituneet saman moniosaajan toimesta.
ParkPatrolhan väitti aikoinaan pokerina kotisivuillaan, että laki pysäköintivirhemaksusta, 8§ oikeuttaa sen velkomaan valvontamaksujaan suoraan ajoneuvon omistajalta tai haltijalta! ParkPatrol siis sujuvasti rinnasti toisiinsa yksityiset valvontamaksut ja viralliset pysäköintivirhemaksut, kun taas oikeudenkäynnissä ParkCom vastaan autoilija ParkCom Oy vetoaa nimenomaan siihen, että kyse on täysin eri asiasta!
Vaikka ParkCom Oy:n kotisivuillaan ja markkinoinnissaan esittämät laintulkinnat ovatkin melko hurjia, ne ovat kuitenkin olleet huolella harkittuja. ParkPatrol on taas pääsääntöisesti mokaillut, eikä firmassa toiminnan alkuaikoina selvästikään edes ymmärretty kaikkia niitä oikeudellisia kysymyksiä, joita toimintaan liittyy - eipä taideta ymmärtää vielä tänä päivänäkään.
ParkCom Oy:n johdossa on asiantuntevaa, mutta epärehellistä porukkaa. Kaikki oikeudelliset epäselvyydet ovat tasan tarkkaan tiedossa, mutta liiketoimintaa luotsataan harmaalla alueella siten, että teknisesti ei rikota lakia. Minkäänlaista moraalia toiminnassa ei tietenkään ole, vaan kyse on, kuten monta kertaa mainittu, puhtaasti härskistä rahastuksesta.
ParkPatrol sen sijaan on copycatti, joka pyrki samoille apajille ymmärtämättä höykäsen pölähtämää mitä se oli tekemässä. ParkPatrolin taannoinen "tiedote" Helsingin hovioikeuden ParkCom-päätöksen jälkeen kertoo karua kieltään siitä, minkälainen lahjakkuus firmaa pyörittää. Tiedote poistettiin hyvin nopeasti firman sivuilta, ymmärrettävistä syistä.
"ParkCom Oy:n johdossa on asiantuntevaa, mutta epärehellistä porukkaa. Kaikki oikeudelliset epäselvyydet ovat tasan tarkkaan tiedossa, mutta liiketoimintaa luotsataan harmaalla alueella siten, että teknisesti ei rikota lakia."
Ei se toiminta ole ollut missään vaiheessa harmaalla alueella, vaan laitonta alusta loppuun.
"ParkCom Oy:n johdossa on asiantuntevaa, mutta epärehellistä porukkaa."
No joo, ainakaan keskijohdossa tuo asiantuntemus ei sanottavasti häikäise. ParkComilla töissä ollut valvontaesimies, koulutukseltaan juristi, ei hovioikeudessa todistaessaan osannut vastata kysymykseen, mikä on lain edellyttämä seuraamus pelastustielle pysäköimisestä. Lisäksi hän luuli, että kiinteistön omistaja määrää pelastusteitten sijainnin.
"Ei se toiminta ole ollut missään vaiheessa harmaalla alueella, vaan laitonta alusta loppuun."
Totta, mutta bisnestä on pyöritetty kuitenkin taitavasti siten, että ilmeisesti ainakaan rikosoikeudelliseen vastuuseen ei joudu kukaan ja rahaakin ehdittiin kääräistä sievoinen summa, ennen kuin toiminta oli pakko keskeyttää. Asiakkaille päin väitettiin homman olevan täysin lain mukaista, samaan aikaan kulisseissa lobattiin uutta lainsäädäntöä "selventämään alan epäselvyyksiä". Omanlaistansa taitoa tuokin, jos minkäänlaista moraalia ei ole.
Siksi kuluttajaviraston pitäisikin olla valppaana. On paljon helpon rahan perässä juoksevia alempia yrittäjiä, joille moraaliseikat ja rehellisyys eivät merkitse yhtään mitään.
Tieliikennelain 28 §:n 2 momentin mukaan kiinteistön omistajalla tai haltijalla, joka voi evätä pysäköinnin kiinteistöllään, on oikeus antaa kiinteistöllään pysäköintiä koskevia määräyksiä. Myös tämä fakta näyttää täällä oikeusjakohtuus -kaikessa sivustolla kokonaan unohdetun.
Valvontamaksun idea on täysin sama kuin yksityisten pysäköintitalojen pysäköintimaksujenkin: tarjota autoilijoille tiettyä hyödykettä eli pysäköintiä tietyillä ehdoilla, jotka autoilija hyväksyy pysäköidessään ajoneuvonsa merkitylle alueelle.
Esimerkiksi kauppaliikkeiden tai asunto-osakeyhtiöiden ei tarvitse pystyttää kalliita elektronisia maksuautomaatteja ja puomeja kiinteistöilleen, jos ja kun homma hoituu kätevästi ja täysin laillisella tavalla myös valvontamaksujärjestelyllä.
Olisin todella yllättynyt, jos KKO päätyisi ParkComin jutussa samalle kannalle kuin hovioikeus ja käräjäoikeus.
Kiitokset Jyrki Virolaiselle vastauksesta, jota onkin jo odotettu. On todella mukavaa, että blogissa esitettyyn kohdistetaan myös asiallista ja perusteltua kritiikkiä.
Olisin kuitenkin sitä mieltä, että pysäköintiä koskevien määräysten antamistakin on pidettävä jokseenkin itsestään selvästi omistusoikeuteen kuuluvana asiana. Voinhan minäkin antaa määräyksiä siitä, kuka asuntooni saa tulla tai kuka autoani saa käyttää, ihan ilman nimenomaista lain säädöstäkin. Näkisin TLL 28.8:n vain selvyyden vuoksi lakiin otettuna.
Toisekseen, tässä jutussa on paljolti kyse sopimuksen syntymekanismista. Vaikka ajateltaisiinkin, että pysäköintiä koskeva sopimus, johon sisältyy myös sopimusrikkomuksesta perittävä maksu, voitaisiin sinänsä tehdä, ei tällainen sopimus kuitenkaan voine syntyä pelkästään kiellonvastaisella teolla ja siis ilman tahdonilmaisua ja todellista sopimustahtoa. Jos "sakotetut" olisivat todellakin halunneet tällaiseen maksuvelvollisuuteen sitoutua, niin eivät kai he silloin tappelisi maksuvelvollisuudestaan käräjillä, vaan maksaisivat ilomielin! Väitetty sopimuskonstruktio ei ole siten todellinen. Aivan kuten Kaisto/Nybergh erittäin vakuuttavasti esittävät, kyse on normaalista luvattoman käytön tilanteesta, joka ei poikkea mitenkään esimerkiksi kauppaliikkeestä näpistämisestä - tarjottuun suoritukseen ryhtymistä ei voida automaattisesti rinnastaa sopimuksen tekemiseen tarjotuin ehdoin.
Kuten Kaisto/Nybergh esittää, PC:n juttu olisi voitu hylätä oikeudessa yksin sillä perusteella, että mitään sopimusta ei ole syntynyt. Vaikka Jyrki Virolaisen tapaan siis ajattelisikin, että tällainen sopimus voitaisiin sinänsä tehdä, ei se sentään ihan kylttien ohi ajamalla synny. Sopimusoikeudessa on ihan perusteltua katsoa, että mitä tavanomaisemmasta velvoitteesta on kyse, sitä "kepeämmin" siihen voi sitoutua. Kun kyse on valvontamaksusta, joka on selvästi rangaistuksenluontoinen ja siviilioikeudessa vieras seuraamus, ovat standardit toki korkeammalla.
On täysin totta se tässäkin blogissa useammassakin kirjoituksessa esitetty näkökanta, että tällaisen sopimuksen syntyperusteen hyväksyminen tulisi johtamaan hieman erikoiseen tilanteeseen, jossa kukaan ei varmuudella tietäisi, mitä kaikkea olisi mahdollista "sopia" pelkästään kylttien ohi ajamalla tai kävelemällä. Sopimusoikeus kehittyisi suuntaan, joka olisi hieman arveluttava. Tätä mieltä olivat myös Ruotsin valtiopäivät, jotka yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön perusteluissa moittivat Högsta Domstolenin omaksumaa tulkintaa "ongelmalliseksi" ja sopimusoikeuden järjestelmälle vieraaksi.
Näillä perusteluin, ja menemättä lainkaan siihen toiseen ongelmakohtaan eli julkisen vallan käyttöön ja lakiin pysäköintivirhemaksusta, olisin valmis veikkaamaan, että KKO ei tuomiota muuta. Päin vastoin olisin varsin toiveikas sen suhteen, että KKO on Kaisto/Nyberghinsä lukenut ja päätyy heidän kanssaan samaan lopputulokseen, että valvontayhtiöitten konstruktiossa ei ole kyse todellisesta sopimuksesta, vaan kielletystä yksipuolisesta velvoittamisesta.
Mekanismit väärinpysäköinnin torjumiseksi ovat jo olemassa ja uutta lakiakin alalle jo sorvataan. On täysin tarpeetonta ryhtyä enää murtamaan sopimusoikeutemme perusteita tämän asian takia.
Olisin todella yllättynyt, jos KKO päätyisi ParkComin jutussa samalle kannalle kuin hovioikeus ja käräjäoikeus
Jyrkin kommentit alkavat olemaan jo säälittäviä. Ei ihme jos osa valmistuvista juristeista on täysiä pallopäitä, jos tällainen henkilö heitä opettaa.
Otetaan uusi esimerkki hotellimaailmasta!
Eikö hotelli voisi laittaa samankaltaisen kyltin ulko-ovelleen ja kieltää ottamasta huonetta, jos ei sitä aio maksaa. Rikosilmoituksen sijaan hotelli voisikin veloittaa asiakkaalta huoneen hinnan lisäksi myös kyltissä kerrotun tarkastusmaksun, esim. 200 euroa.
Ja eikö tätä samaa periaatetta voisi soveltaa myös esim. huoneen vuokraamiseen? Jos vuokraa ei pysty maksamaan, ei ole pakko vuokrata!
Kas kummaa, kun Jyrkiltä taas unohtui selvittää tuo pysäköintivirhemaksulain koukerot, joista olen jo useasti tivannut.
Ihmeen munatonta touhua.
Anonyymille:
Jyrki Virolainen on maamme eturivin juristeja ja johtavia lainkäytön asiantuntijoita. Hänen opetuksensa on laadukasta ja oppikirjansa, joita on käytetään maamme kaikissa oikeustieteellisissä tiedekunnissa, ovat erittäin korkeatasoisia. Kehottaisin tutustumaan ennen epäasiallista arvostelua. Kommenttisi sisältää sitäpaitsi argumentaatiovirheen nimeltä ad hominem abusivis.
Tässä yksityissakkokeskustelussa Virolaisen perustelut eivät kuitenkaan vastaa aivan sitä murskaavan vakuuttavaa tasoa, joka on yleensä ominaista hänen argumentaatiolleen. Siksi vaikuttaisikin vähän siltä, että hän on muodostanut kantansa hätiköidysti. Hänen viimeaikaisissa kommenteissaan on hivenen selityksen makua.
Hotelliesimerkkisi on hyvä, ja vastaavia löytyy loputtomasti. Mitäpä sitä poliisia suotta häiritsemään, kun järjestyslain noudattamisen valvonta taloyhtiöissä ja anastukset kauppaliikkeissä voidaan kätevästi kuitata oville asetetuissa kylteissä ilmoitetulla "sopimussakolla".
Fagerlundille:
Virolainen on jo varsin selkeästi tuonut esiin näkökantansa, jonka mukaisesti valvontamaksua ja pysäköintivirhemaksua ei pidä samaistaa. Tästä syystä sanottu laki ei tapaukseen hänen mielestään sovellu. Asian tivaaminen on tarpeetonta, koska näkökanta on jo selvillä.
Pysäköintivirhemaksulain kiertäminen sopimusoikeuden keinoin vaikuttaisi kuitenkin seuraamuksiltaan varsin ikävältä ratkaisulta, koska silloinhan ilmeisesti olisi hyväksyttävä myös yksityinen rankaiseminen näpistyksestä, järjestyslain rikkomisesta ja muista vastaavista, viranomaisen toimivaltaan kuuluvista tilanteista. Jos reaaliset argumentit vedetään hommaan mukaan, niin ilman muuta on parasta, että patoportteja tällaiselle kehityssuunnalle ei avata.
Pysäköintimaksuhan on hyvin, hyvin tavanomainen, "tuikitavallinen," velvoite, joten siihen voi pätevästi sitoutua varsin "kepeästi" eli lukaisemalla ehdot ja ajamalla ruutuun!
Lainsäätäjä voi tietenkin, niin Ruotsissa kuin Suomessakin, kumota tai muuttaa sitä tulkintaa, johon maan ylin tuomioistuin on päätynyt, mutta se voi tapahtua vain uudella lailla.
On syytä muistaa, kun puhutaan Ruotsista, ettei HD:n ratkaisu tietenkään ollut sanotun ratkaisun antoaikana voimassa olleen oikeusjärjestyksen vastainen eivätkä Ruotsin valtiopäivät uutta lakia säätäessään tällaista suinkaan edes väittäneet!
Suomessakin lainsäätäjä voi KKO:n tuomion jälkeen päättää mitä tahansa, mutta se päätös eli uusi laki koskee ainoastaan lain voimaantulon jälkeistä tilannetta. Jos ja kun KKO ParkComin jutussa kumoaa Hgin HO:n tuomion, ei KKO:n tuomio ole nyt voimassa olevan oikeusjärjestyksen vastainen.
KKO varmasti on lukenut tai lukee Kaisto/Nyberghinsä, mutta eri asia on, hyväksyykö KKO tuossa kirjassa esitetyn tulkinnan! Ei kirjan - minkään kirjan - lukeminen vielä mitään
merkitse!
Lainkäytön pitää olla ennen muuta rationaalista ja seurauksiltaan hyväksyttävää, joten erilaiset teoretisoinnit, niin "hienoja" kuin ne teoreettisesti saattavat kenties olla, eivät suinkaan välttämättä päde silloin, kun on kyse konkreettisen oikeusriidan ratkaisemisesta tuomioistuimessa.Tämä on nähty monta kertaa aikaisemminkin.
Hotelliesimerkkiä voi tietenkin kokeilla - mikäs siinä! Kyllä monet asukit, jotka haluavat jättää hotellimaksunsa maksamatta, varmaan ilomielin maksavat mainitut 200 euroa, jos todella sovitaan siitä, että hotelli ei tee rikosilmoitusta!
Mutta eihän hotellitapaus "teoreettisena" esimerkkinäkään ole tietenkään samanlainen kuin valvontamaksutapaus.
Tämänpäiväisetkin -oikeastaan eiliset - kommentaattorit tuntuvat haluavan sivuuttaa kokonaan rinnastuksen, joka koskee pysäköintiä P-taloissa ja pysäköintiä valvontamaksupaikoissa.
Niissähän on kyse samanlaisesta asiasta: pysäköinnistä kiinteistön omistajan tai haltijan asettamien ja pysäköivien hyväksymien ehtojen mukaisesti. Valvontamaksuun perustuva pysäköinti ei siis ole laitonta.
"Hotelliesimerkkiä voi tietenkin kokeilla - mikäs siinä! Kyllä monet asukit, jotka haluavat jättää hotellimaksunsa maksamatta, varmaan ilomielin maksavat mainitut 200 euroa, jos todella sovitaan siitä, että hotelli ei tee rikosilmoitusta!"
Tämähän juuri on se ongelman ydin: myös parkkisakkofirmat tavallaan kiristävät väärinpysäköijää - jos maksat valvontamaksun, emme ilmoita poliisille pysäköintiä pelastustielle! Ei kovinkaan toivottava kehityssuunta minun mielestäni.
Olen Jyrkin kanssa samaa mieltä siitä, että jos todellakin tehdään vaikkapa kirjallinen, molempien osapuolien allekirjoituksellaan vahvistama sopimus pysäköinnistä toisen hallinnassa olevalle alueelle ja sisällytetään tähän sopimukseen kohtuullinen sopimussakkoehto, vaikkapa 40 euroa ehtojen vastaisesta pysäköinnistä, niin mikäpä siinä. Edellytyksenä tietenkin, että sopimussakko ei ole sopimuksen ainoa sisältö, vaan pysäköinti on mahdollista suorittaa myös siten, että tämä sakkoehto ei realisoidu.
Jos kaara karautetaan kuitenkin ilman tällaisia papereita paikalle, johon autoilijalla ei ole oikeutta pysäköidä, on kyseessä luvaton pysäköinti. Plain and simple. On todellakin teoreettista väittää, että pysäköijä tällä kiellonvastaisella teollaan, siis pysäköimällä toisen alueelle ilman lupaa, antaisi tahdonilmauksen sitoutua sopimukseen, jonka ainoa "vastine" hänelle on velvollisuus valvontamaksun suorittamiseen. Sopimussakkohan ei ole tällöin vaihtoehtoinen, vaan ainoa mahdollinen seuraamus.
Kyse ei ole aidosta sopimuksesta eikä aidosta tahdonilmauksesta, vaan kielletystä yksipuolisesta velvoittamisesta.
Olen Jyrki Virolaisen kanssa myös täysin samaa mieltä siitä, että
lainkäytön pitää olla ennen muuta rationaalista ja seurauksiltaan hyväksyttävää. Minusta kuitenkin nimenomaan niitten ratkaisun seuraamusten vuoksi tulisi valvontayhtiön sopimuskonstruktioon suhtautua pidättyvästi. Tämän blogin asiaa koskevissa artikkeleissa on erittäin perustellusti tuotu esiin ne ongelmat, joita valvontayhtiöitten sopimuskonstruktion hyväksyminen tulisi aiheuttamaan.
Minusta tuntuu, että kaikki ne argumentit, jotka tähän keskusteluun kuuluvat, ovat tulleet jo monen monituista kertaa esille. Asia ei jankuttamalla muuksi muutu. Olisikohan nyt syytä rauhoittaa keskustelu ja odottaa, miten KKO asian lopulta ratkaisee. Ratkaisu näyttää, mitkä argumentit ovat KKO:n vaa´assa painaneet eniten.
Jotenkin arvelen, että Jyrki Virolaisen hartiat kastuvat tässä keississä, mutta ei se mitään - jos ei tee koskaan virheitä, tekee liian vähän!
Kaisto-Nyberhg: "Omistajataho voi kyllä määrätä niistä edellytyksistä, joiden vallitessa alueelle saa pysäköidä. Tämä on kuitenkin aivan toinen asia kuin se, että omistaja voisi määrätä kiellonvastaisen pysäköinnin varallisuusoikeudellisista seuraamuksista haluamallaan tavalla."
Oikeusministeriön pysäköinninvalvontaa koskevan lainsäädännön uudistamista koskevassa työryhmässä istuu muuten ParkCom Oy:n Kirsi Alanne, tämä sama valvontaesimies, joka ei edes tiedä, mikä on lain edellyttämä seuraamus pelastustielle pysäköinnissä.
Työryhmään kuuluu myös Kuluttajaviraston Mika Hakamäki, jonka asiassa osoittama asiantuntemus ei myöskään varsinaisesti häikäise.
Sutta ja sekundaa odotettavissa siis.
Myönnettäköön, että tuo Vantaan KO:ssa ja Hgin HO:ssa käsitelty Jakomäen juttu, joka on nyt siis KKO:ssa, ei ole mitenkään tyypillinen valvontamaksutapaus, koska siinä valvontamaksu annettiin pelastustielle pysäköidyn auton haltijalle/omistajalle.
ParkComin olisi kannattanut valita tyypillisempi tapaus, jonka se vei oikeuteen.
Mutta perusidea, jonka KKO voi lausua perusteluissaan - kävipä tässä Jakomäen tapauksessa kuinka tahansa - on sama kuin tyypillisissä valvontamaksutapauksissakin: kiinteistön omistajan/haltijan oikeus määrätä pysäköintiehdoista ja periä po. tavalla vastike pysäköinnistä eli sopimussakko pysäköintiehtojen vastaisesta pysäköinnistä.
Kyse on pysäköijän hyväkymien sopimusehtojen vastaisesta - sopimusehdot näkyvät selkeästi pysäköintialueelle ajettaessa - pysäköinnistä, josta seuraa ehdoissa mainittu sopimussakon luontoinen velvoite.
Sopimusehtojen hyväksymisen riittää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sopijaosapuolen konkludenttinen toiminta, kirjallista tms. sitoumusta ei tarvita.
Anteeksipyynnöt tyhmästä kysymyksestä, mutta kun asia minua, puhdasta maallikkoa, kiinnostaa:
Kun KKO miettii tätä tapausta, niin tuleeko sen harkinnassaan ottaa huomioon tuomionsa mahdolliset seuraukset? Eli miettivätkö arvon KKO:n jäsenet täällä esitettyjä esimerkkejä näpistyksistä, hotelleista jne.,vai tulkitsevatko he vain parhaan kykynsä mukaan nykyistä lakitekstiä ja jättävät päätöksestään mahdollisesti seuraavat ongelmakohdat lainsäätäjien korjattavaksi?
Jos laki selvästi edellyttää ratkaisemaan jutun jollain tietyllä tavalla, niin silloin ei seuraamuksia mietitä, vaan ratkaistaan juttu lain vaatimalla tavalla.
Jos laki mahdollistaa kuitenkin useita ratkaisuvaihtoehtoja, jotka ovat keskenään yhtä perusteltuja, tulee tuomarin ottaa käyttöön erinäisiä apukeinoja. Tällöin asiassa voidaan ratkaisuksi valita eri vaihtoehdoista se, jota tuomioistuin pitää ns. reaalisten argumenttien valossa parhaiten perusteltuna. Yhtenä reaalisena argumenttina voidaan epäilemättä pitää niitä seuraamuksia, joita tuomiolla voidaan arvioida olevan. Puhutaan ns. teleologisesta eli seuraamushakuisesta laintulkinnasta.
Eli kyllä noita ratkaisusta mahdollisesti seuraavia ongelmiakin voidaan miettiä ja luultavati mietitäänkin. Autoilija on myös vedonnut tässä jutussa PC:n omaksuman tulkinnan johtavan "kylttiviidakkoon", eli tukenut oikeudellista argumentaatiotaan tällaisella reaalisella argumentaatiolla.
Tällaiset reaaliset argumentit tämän tapauksen yhteydessä näyttäisivät nimenomaan kuitenkin puoltavan valvontayhtiön tulkinnan hylkäämistä. "Tarve" yksityiseen pysäköinninvalvontaan kun näyttää olleen ainoastaan valvontafirmojen markkinamiesten keksintöä. Pysäköinti ei ole villiintynyt, vaan päin vastoin julkisen valvonnan tulo kauppakeskuksiin on osoittautunut toimivammaksi ratkaisuksi ja paitsi kauppiaat, myös autoilijat ovat tyytyväisempiä.
Ne ongelmat, joita valvontayhtiön tulkinnan hyväksyminen väistämättä aiheuttaisi, ovat kuitenkin todellisia ja ei-toivottavia.
"Kyse on pysäköijän hyväkymien sopimusehtojen vastaisesta - sopimusehdot näkyvät selkeästi pysäköintialueelle ajettaessa - pysäköinnistä, josta seuraa ehdoissa mainittu sopimussakon luontoinen velvoite."
Kerrotko vielä, missä kohtaa sopimusoikeutta sallitaan ohittaa lain kirjain, ts. sallitaan julkisen vallan käyttö määräämällä virheellisestä pysäköinnistä maksu?
Ei tietääkseni missään, vaan maksun peruste on sama kuin pysäköintivirhemaksussa, josta on yksiselitteisesti kerrottu kuka tai mikä taho sen voi määrätä.
"Missä säädettyä lakia ei ole, siinä on kohtuullista maantapaa lakina pidettävä ja sen mukaan tuomittava."
Valvontayhtiöiden, ParkPatrolin ja ParkComin, toiminnalle on vankka kannatus. Yksityisoikeudellinen valvonta on osoittanut toimivuutensa, vaikka sitä ei näillä sivuilla tunnusteta eikä tuoda esiin. Molemmilla yhtiöillä on asiakkaina maan suurimpia kiinteistönomistajia ja viranomaisia. Valvontayhtiöt ovat tulleet, koska niille on tarve. Oikeusneuvokset tietävät myös tämän puolen, kun miettivät, mikä on asiassa oikeus ja kohtuus.
Yksityisen pysäköinninvalvonnan hyväksyminen on ainoa kohtuullinen ratkaisu.
"Valvontayhtiöt ovat tulleet, koska niille on tarve."
Mikä ihmeen tarve? Kunnallinen valvonta on olemassa ja saa viimeistään tilauksesta paikalle ja on laajennettavissa tarpeen vaatiessa.
Kohtuutta nuo yksityiset toimijat ei ole nähneet, mutta toivottavasti oikeutta näkevät enemmänkin.
"Valvontayhtiöiden, ParkPatrolin ja ParkComin, toiminnalle on vankka kannatus. Yksityisoikeudellinen valvonta on osoittanut toimivuutensa, vaikka sitä ei näillä sivuilla tunnusteta eikä tuoda esiin. Molemmilla yhtiöillä on asiakkaina maan suurimpia kiinteistönomistajia ja viranomaisia. Valvontayhtiöt ovat tulleet, koska niille on tarve. Oikeusneuvokset tietävät myös tämän puolen, kun miettivät, mikä on asiassa oikeus ja kohtuus.
Yksityisen pysäköinninvalvonnan hyväksyminen on ainoa kohtuullinen ratkaisu."
Heh, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Fakta on tällä hetkellä se että kunnallinen pysäköinninvalvonta on viimein laajentunut suuriin kauppakeskuksiin (Sello, Itäkeskus, Prismat, Citymarketit, Jumbo, Omena jne), muille yksityisille pysäköintialueille ja taloyhtiöiden pihaan. Kuten blogikin on raportoinut, sitä suurta pysäköinnin villiintymistä ei ole tapahtunut. Tilanne on enemmänkin päinvastoin. Tyytymättömyys yksityisten toimijoiden menettelytapoihin nousi kohisten sen jälkeen kun on huomattiin miten valvonta oikeasti pitää suorittaa kunnallisen valvojan esimerkin mukaisesti. Katsokaas, asiakkaiden tyytymättömyys ja huono kohtelu ei ole hyvää mainosta kenellekään. Se miten yksityiset toimivat käyttäytyivät rahastusahneudessaan autoilijoita kohtaan, miten he suhtautuivat reklamointiin jne, siinä he purivat itseään totaalisesti nilkkaan. Itse en palkkaisi yksityistä toimiaa kiinteistöäni valvomaan. Siellä on tällä hetkelläkin kunnallinen valvonta ja hyvin toimii.
"Jokainen isännöitsijä myös totesi vastauksessaan kannattavansa mielummin kunnallisen pysäköinninvalvonnan lisäämistä myös yksityisillä alueilla kuin yksityisen yrityksen palkkaamista. Kokemukset yksityisistä toimijoista eivät ole olleet kehuttavia. Toiminta on mielletty hyvin mielivaltaiseksi."
http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2009/06/pysakointi-ei-villiintynyt.html
Kannattaisi myös muutoinkin käyttää ihan perus maalaisjärkeä. Ei ole mitään järkeä rakentaa kahta päällekkäistä järjestelmää samaan tarkoitukseen. Kunnallisen valvonnan kehittäminen ja resurssien lisääminen on ainoa oikea ratkaisu. Kunnallisella valvonnalla on jo ennestään toimintaoikeus yksityisillä alueilla joten lainmuutosta senkään suhteen ei tarvita.
Oikeusministeriön työryhmän suhteen herää valtavia epäilyjä sen jääviydestä. Meillä on taas kohta samanlainen tapaus kuin Lex Karpelan kohdalla. Tekijänoikeusjärjestöjen edustaja Jukka Liedes rakensi edustamalleen järjestölle mieleisensä lain. Jos pitää paikkansa niin näyttää siltä että sama on tapahtumassa yksityisen valvonnan suhteen, jos työtyhmässä on Kirsi Alanne joka ei tiedä pysäköinnin perussääntöjä ja kuluttajaviraston lakimies Hakamäki jonka toiminta on osoittanut heidän olevan täysin eri planeetalla ongelma kysymysten suhteen.
Olen täysin erimieltä kirjoittajan kanssa joka väittää seuraavaa: "Valvontayhtiöt ovat tulleet, koska niille on tarve."
Perustelua "on tarve" voidaan käyttää lähes kaikkeen. Huumeiden käyttäjillä on tarve saada huumeita. Perintätoimistoille jotka saavat perittyä saatavat myös rahattomilta tai sukulaisilta velallisen sijaan on tarve. Joku voi kokea liekinheittimet auton alustaan asennettuna tarpeelliseksi ja joissain maissa noita käytetäänkin yleisesti. Minullakin olisi tarve saada rahaa, mutten silti mene hakemaan sitä pankista aseen kanssa. Se että jotkut tahot ovat kokeneet tarvetta lain ottamiseen omiin käsiin ei ole riittävä oikeutus toiminnalle.
Toimivalle pysäköinninvalvonnalle on toki ihan yleinen tarve. Sitä ei kuitenkaan pidä millään tavoin sotkea yksityisten valvontayhtiöiden rahastustarpeeseen. Kyllä minuakin on ärsyttänyt kun joillakin vieraspaikoilla makaavat samat romut ihan pysyvästi. Vielä enemmään kuitenkin ärsytti se kun pysäköintisääntöjä tuntematon valvoja antaa "sakon" täysin aiheetta kaupassa asioidessani. Kauppakeskuksen Kyltissä sallittu kaksi tuntia. sakkolapun mukaan vain tunti olisi sallittu. Reklamaatioden käsittely oli pelkkä vitsi.
Varmasti löytyy niitä isännöitsijöitä, jotka kokivat tarpeelliseksi lisätä valvontaa ja sinisilmäisesti uskoivat valvontayhtiöihin. Terve järki ja suomen laki vain pääsi unohtumaan. Terveen järjen olisi jo ennakolta pitänyt riittää kertomaan mikä vaikutus rahoitusmallilla on. Sakkotulojen maksimointi on täysin oletettavissa oleva seuraus rahoitusmallista. Todellisen ja tarpeen täyttävän pysäköinninvalvonnan sijaan tuloksena olikin asiakkaiden ja/tai asukkaiden kiusaaminen.
Myös anonyymin johtopäätös: "Yksityisen pysäköinninvalvonnan hyväksyminen on ainoa kohtuullinen ratkaisu." osuu pahasti harhaan.
Pysäköinti ei olekaan villiintynyt kun rahastajien toiminta loppui. Tämä osoittaa sen kuinka vähäinen tarve yksityiselle valvonnalle oikeasti oli. Toiminnallaan yksityiset yhtiöt osoittivat selvästi kuinka tuhoisaa yksityisen pysäköinninvalvontarahastuksen hyväksyminen olisi.
"kiinteistön omistajan/haltijan oikeus määrätä pysäköintiehdoista ja periä po. tavalla vastike pysäköinnistä eli sopimussakko pysäköintiehtojen vastaisesta pysäköinnistä."
Miksei samantien pistäneet sopimussakoksi vaikka 5000e?
"kiinteistön omistajan/haltijan oikeus määrätä pysäköintiehdoista"
Toki, mutta ei sakottaa niiden ehtojen (tai oikeammin lain) rikkomisesta.
Selvää on, että monet kiinteistönomistajat nyt joutuvat turvautumaan kunnallisiin parkkipirkkoihin, kun yksityiselta valvonnalta on toistaiseksi viety toimintaedellytykset.
Kunnallinen pysäköinninvalvonta ei koskaan ole vakuuttanut. Yksityisissä pysäköinninvalvontayhtiöissä työskentelee epäilemättä hyviä myyntimiehiä. Lauri Mustonen on värikäs persoona ja tunnetusti hyvä kauppamies. Tuskin kuitenkaan yksityinen valvonta olisi kasvanut niihin mittasuhteisiin, joissa se parhaimmillaan oli, ellei yksityinen pysäköinninvalvonta toisi lisäarvoa kunnalliseen pysäköinninvalvontaan verrattuna.
Kysymys on myös siitä, ettei Suomessa voida ylläpitää julkista monopolia pysäköinninvalvonnassa. Muualla Länsi-Euroopassa yksityinen pysäköinninvalvonta nähdään luonnollisena osana liiketaloudellisin perustein tapahtuvaa pysäköintitilan tarjoamista.
"Selvää on, että monet kiinteistönomistajat nyt joutuvat turvautumaan kunnallisiin parkkipirkkoihin"
Mitenkä niin nyt? He ovat aina joutuneet turvautumaan kunnalliseen valvontaan tai poliisiin.
"Kysymys on myös siitä, ettei Suomessa voida ylläpitää julkista monopolia pysäköinninvalvonnassa."
Kyllä voidaan, se monopoli tulee lainkohdasta suunnilleen sanojen "julkisen vallan käyttö".
Lauri Mustonen saattaa olla värikäs persoona, ainakin puheet on ollut hyvin paljon paskaa useasti.
"Kunnallinen pysäköinninvalvonta ei koskaan ole vakuuttanut."
Hieno väite ilman perusteluita. Kyllä se tähän mennessä on tullut paikalle ihan soittamalla, aivan kuten poliisikin.
"Kunnallinen pysäköinninvalvonta ei koskaan ole vakuuttanut. Yksityisissä pysäköinninvalvontayhtiöissä työskentelee epäilemättä hyviä myyntimiehiä. Lauri Mustonen on värikäs persoona ja tunnetusti hyvä kauppamies. Tuskin kuitenkaan yksityinen valvonta olisi kasvanut niihin mittasuhteisiin, joissa se parhaimmillaan oli, ellei yksityinen pysäköinninvalvonta toisi lisäarvoa kunnalliseen pysäköinninvalvontaan verrattuna."
Hienoa Lauri että tulit tänne kehumaan itseäsi. Sinun tuntien, ei ole paljoa kehumista. Myyntimies .. ? hehehe
Fakta on se että kun kunnallisen valvonnan toimivuus on nyt huomattu yksityiselle pysäköinninvalvonnalle ei tule olemaan kysyntää. Alunperinkin kyse ei ollut yksityisen valvonnan paremmuudesta tai tarpeesta, vaan siitä että kunnallinen valvonta ei osannut hyödyntää mahdollisuuksiaan. Onneksi siellä herättiin, mielummin myöhään kuin ei milloinkaan.
"Kysymys on myös siitä, ettei Suomessa voida ylläpitää julkista monopolia pysäköinninvalvonnassa. Muualla Länsi-Euroopassa yksityinen pysäköinninvalvonta nähdään luonnollisena osana liiketaloudellisin perustein tapahtuvaa pysäköintitilan tarjoamista."
Höpö höpö. Moni muukin asia on "monopolisoitu" viranomaiselle ihan perustuslain 124§:ssä. Rangaistusoikeus kuuluu vain laissa määrätylle viranomaiselle, myös pysäköinninvalvonnan suhteen. Varmaan ehdotat seuraavaksi yksityistä poliisia tai armeijaa. Niitäkään ei varmaan saa monipolisoida?
Sitäpaitsi, yhteiskunnalle on paljon oleellisempaa kerätä väärinpysäköinnistä rahat kunnan, eli kaikkien asukkaiden ja yhteisön hyödyksi, kuin ahneen persaukisen parkkipomon taskuun. Anna mun nauraa ...
Kunnallisesta pysäköinninvalvonnasta vastaavat eivät ole älynneet toimintaan sisältyvää potentiaalia. Monissakaan kaupungeissa kunnallista valvontaa ei ole laitettu ns. "iskuun". Se olisi kuitenkin täysin mahdollista saattaa toimimaan tehokkaasti ja vieläpä tuottamaan kunnan kassaan sievoiset voitot.
Tämänpäiväisetkin -oikeastaan eiliset - kommentaattorit tuntuvat haluavan sivuuttaa kokonaan rinnastuksen, joka koskee pysäköintiä P-taloissa ja pysäköintiä valvontamaksupaikoissa.
Niissähän on kyse samanlaisesta asiasta: pysäköinnistä kiinteistön omistajan tai haltijan asettamien ja pysäköivien hyväksymien ehtojen mukaisesti. Valvontamaksuun perustuva pysäköinti ei siis ole laitonta.
Tästä on jo aikaisemmin keskusteltu tässä blogissa kun samanlainen väite täällä esiteltiin. Silloin väitteen esittäjä väitti että valvontamaksujen vastustajilla on "puurot ja vellit sekaisin"! Jyrki hyvä, voisin sanoa samaa sinusta...
Tarjoamalla pysäköintipalveluja MAKSUA vastaan on PALVELUN tarjoamista. Aivan samoin kuin on siivoaminen, parturi, nuohoaminen... Näistä palveluntarjoalla on oikeus pyytää rahaa tarjoamaansa vastiketta vastaan.
Oikeutta rangaistusluontoiseen maksuun taas ei ole. Esim. Parturin ovessa lukee: Likaisesta tukasta veloitamme 40€ lisämaksun.
Tai pysäköintilaitoksella ei ole oikeutta rangaistusluonteisiin maksuihin. Pysäköintipaikasta saavat kyllä veloittaa! Jos viikoksi jätät auton paikkaan missä pysäköinti maksaa 1€/h, on laitoksella oikeus veloittaa sinulta 168€. Tämä on maksu TARJOTUSTA PALVELUSTA.
Puurot ja vellit, ja vielä professorilla!
"Omistajataho voi kyllä määrätä niistä edellytyksistä, joiden vallitessa alueelle saa pysäköidä. Tämä on kuitenkin AIVAN TOINEN ASIA KUIN SE, ETTÄ OMISTAJA VOISI MÄÄRÄTÄ KIELLONVASTAISEN PYSÄKÖINNIN VARALLISUUSOIKEUDELLISISTA SEURAAMUKSISTA HALUAMALLAAN TAVALLA."
Kaisto-Nybergh: Pysäköijän maksuvelvollisuudesta
Yksityiset pysäköintiyhtiöt tarjoavat kiinteistön omistajien tai haltijoiden toimeksiannosta totta kai palvelua - mitä muuta pysäköinti toisen kiinteistöllä olisi.
Eikös tätä palvelua tarjota aivan samoin kuin kaduilla, joissa pysäköinti esimerkiksi kahdeksi tunniksi on ilmaista. Jos ylittää ajan, voi saada pysäköintivirhemaksun.
Aivan sama oikeus periä maksu yliajalta on yksityisen alueen omistajalla, joka TLL 28 §:n nojalla määrää pysäköinnistä omalla alueellaan. Maksu, joka kulkee valvontamaksun nimellä, perustuu sopimukseen, joten se ei ole tietenkään mikään rangaistus, pysäköintisakko, pysäköintivirhemaksu eikä rangaistuksenluonteinen maksu.
Tietenkin parturi saa laittaa kyltin, jonka mukaan likaisesta tukasta peritään 40 euron lisämaksu. Ei sekään ole mikään rangaistuksenluonteinen maksu!
Mutta kukaan parturi ei tietenkään tällaista ilmoitusta pane näkyviin, koska asiakkaat voisivat tuolloin helposti kaikota.
Sen sijaan yksityisille pysäköintialueille on asiakkaita tulossa pilvin pimein, vaikka siellä olisikin voimassa em. valvontamaksusysteemi.
Jotkut tuntuvat lukevat teosta Kaisto-Nybergh kuin Jumalan sanaa!
Edellä viitatussa kohdassa K-N. sivuuttavat kokonaan sen, ettei parkkiyhtiö peri "varallisuusoikeudellista seuraamusta" kiellonvastaisesta pysäköinnistä suinkaan yksin "haluamallaan tavalla", vaan maksu perustuu konkludenttiseen sopimukseen!!!
Tämä on jäänyt katekismus Kaisto-Nyberghiltä huomaamatta.
"Maksu, joka kulkee valvontamaksun nimellä, perustuu sopimukseen, joten se ei ole tietenkään mikään rangaistus, pysäköintisakko, pysäköintivirhemaksu eikä rangaistuksenluonteinen maksu"
Jaa, mikähän se sitten on ellei rangaistus virheellisestä pysäköinnistä?
Aivan sama oikeus periä maksu yliajalta on yksityisen alueen omistajalla, joka TLL 28 §:n nojalla määrää pysäköinnistä omalla alueellaan. Maksu, joka kulkee valvontamaksun nimellä, perustuu sopimukseen, joten se ei ole tietenkään mikään rangaistus, pysäköintisakko, pysäköintivirhemaksu eikä rangaistuksenluonteinen maksu.
Tulihan se sieltä kun tarpeeksi potki...
Miten se menikään, oletko jonkun valvontafirman (LUE: ei sakkofirman) osakas?
Taas tämä on mennyt väittelyksi itse maksun laillisuudesta.
Pitäisi keskustella siitä, että miksi kuluttajaviranomaiset sallivat maassamme harjoitettavan vuodesta toiseen liiketoimintana tällaista toimintaa, jonka oikeudellinen perusta on selvittämättä?
Eikö sen rahastuksen voisi aloittaa vasta sitten, kun maksuvelvollisuus on lainvoimaisella tuomiolla vahvistettu?
Onko meillä olemassa yleisesti voimassa oleva sääntö, jonka mukaisesti lähes minkälaista tahansa liiketoimintaa voidaan harjoittaa ja sen nimissä ihmisiltä kerätä maksuja, ja tämä toiminta pitää keskeyttää vasta, kun lainvoimaisella tuomiolla konsepti todetaan lakiin perustumattomaksi?
Taidankin tästä hankkia Virosta käytetyn nopeustutkan ja ryhtyä valvomaan ylinopeuksia yksityisteillä. Se Viron poikien tutka tietenkin näyttää nopeudet päin peetä, mutta hei - tämähän on sitten vastapuolen argumentti tulevissa oikeudenkäynneissä, mitäpä siihen itse puuttumaan!
Pitäisi keskustella siitä, että miksi kuluttajaviranomaiset sallivat maassamme harjoitettavan vuodesta toiseen liiketoimintana tällaista toimintaa, jonka oikeudellinen perusta on selvittämättä?
No, ensin voit ihmetellä miten AKE on voinut luovuttaa osoitteita tietosuojavaltuutetun suostumuksella ansaitsemistarkoituksella. Pykälät mille AKE on tämän perustanut, ovat enemmän kuin tulkinnanvaraisia!
"Jaa, mikähän se sitten on ellei rangaistus virheellisestä pysäköinnistä?"
- Väittävät olevan sopimussakko. Mutta:
a) mikä on se sopimusvelvollisuus tai suoritus, jota sakko sinänsä hyväksyttävänä painostuskeinona turvaa,
tai
b) mikä on se sopimusrikkomuksesta aiheutuva vahinko, jonka kattaminen sopimussakkoehdolla turvataan?
Sopimussakosta ei ole suoraa säännöstä laissa, mutta kovin huonosti "valvontamaksu"-konstruktio osuu sopimussakoksi, koska itse "sopimus" on sisällöllisesti tyhjä; mikä on pysäköijän sopimusvelvoite? Pysäköinnin lopettaminen viimeistään, kun määräaika tulee täyteen?
Älkääkö nyt vetäkö ässää hihasta rinnastamalla julkisen liikenteen tarkastusmaksuun ja siihen, että sopimus syntyisi vaikkapa raitiovaunuun astumalla: sopimuskonstruktio ei ole tarpeen ja valvontamaksu perustuu lakiin.
"Väittävät olevan sopimussakko"
Niin, väitteitä on kuultu monia ja jälleen kerran Jyrki Virolainen luikkinut piiloon kun kysytään "vaikeita".
Ja vaikka tuo olisi sopimussakko, se edelleenkin lankeaa virheellisestä pysäköinnistä, ts. laissa rangaistavaksi määritellystä asiasta, joten silloin sopimus ei päde (laki menee sopimuksen edelle).
Jaakko:
Minusta Virolainen on tuonut erittäin selvästi esiin oman mielipiteensä ja sen perustelut. Hän on vastannut esittämiisi kysymyksiin monen monituista kertaa. Mielestäni lipsut jo inttämisen puolelle. Viimeaikainen tivaamisesi ei vastaa enää yleensä näissä keskusteluissa osoittamaasi tasoa, joka on ollut argumentaatioteknisesti virheetöntä, sisällöltään asiallista ja osoittanut hyvää perehtyneisyyttä asiaan.
Olen sitä mieltä, kuten sinäkin, että Virolaisen tulkinta asiasta on väärä. Käsitykseni mukaan valvontamaksut ovat lain vastaisia kahdella perusteella:
1) sopimusta ei synny
2) vaikka syntyisi, tosiasiassa kyse julkisen vallan käytöstä.
Käräjä- ja hovioikeuden tuomioista poiketen katson kuitenkin, että näistä ykkösargumentti on se painavampi.
Ei ole täysin mahdotonta, että sopimussakko voisi langeta sellaisten edellytysten täyttyessä, jotka samalla esimerkiksi muodostavat jonkun rikoksen tunnusmerkistön - tai, kuten tässä tapauksessa, synnyttävät kelpoisuuden hallinnollisen maksun määräämiseen.
Jos tehtäisiin pätevä valvontasopimus vaikkapa kirjallisesti ja allekirjoituksin, ja sen sopimussakkoehto laukeaisi sopimusrikkomuksen johdosta (ja sopimus olisi ollut mahdollista myös täyttää ts. olisi todellinen), niin sitten kai samasta teosta voisi todellakin seurata sekä sopimussakko että pysäköintivirhemaksu.
Viivästys urakassa voinee laukaista sopimussakkoehdon siinäkin tapauksessa, että osapuolella ei koskaan ollut aikomustakaan toteuttaa urakkaa ja sama teko täyttäisi myös esimerkiksi petosrikoksen tunnusmerkistön.
Ei valvontamaksu ja velvollisuus suorittaa pysäköintivirhemaksua siis aivan välttämättömästi sulje toisiaan pois. Auton ikkunaan voisi ehkä tulla kaksi lappua.
Tietenkin tilanne olisi outo, mutta kyllä Virolaisen järkeilyssä jotain perää on.
Sopimuksin ei tietenkään voida ohittaa pakottavaa lainsäädäntöä tai ottaa itselle rangaistusvaltaa. Mutta entäs jos asiaa tulkitseekin siten, että kyse ei olekaan pysäköintivirhemaksusta, vaan sopimusperusteisesta korvauksesta?
Tämä koko episodi taitaa sittenkin olla jokseenkin puhtaasti sopimusoikeudellinen kysymys. Sopimus joko syntyy tai ei synny - mutta jos se syntyy, niin silloin kyse ei voine olla pysäköintivirhemaksusta vaan nimenomaan sopimuksesta, aivan kuten Virolainen on esittänyt. Rosiksen ja hovin tuomiot saattavat olla siis perusteluiltaan ainutlaatuisen virheelliset, vaikka lopputulos onkin osunut (vahihgossa) oikeaan!
Oma arvaukseni lopputuloksesta KKO:ssa:
Valvontayhtiö häviää jutun äänestysratkaisulla 4-1. Yksi oikeusneuvos viidestä ratkaisisi jutun valvontayhtiön hyväksi. Lisäksi kaksi oikeusneuvosta jättää eriävän mielipiteensä perusteluitten osalta ja katsoo, että kyse ei ole julkisen vallan käytöstä. Hekin hylkäävät valituksen kuitenkin sillä perusteella, että sopimusta ei syntynyt. Eli "ei sopimusta" -argumentti voittaa 4-1 mutta "julkisen vallan käyttö" -argumentti häviääkin 2-3!
Heitäpä, Jyrki oma arvauksesi!
Anonyymi, ehkä intän hieman, mutta lähinnä haen tässä Jyrkin vastausta tuohon, kun hän väittää että "se ei ole tietenkään mikään rangaistus, pysäköintisakko, pysäköintivirhemaksu eikä rangaistuksenluonteinen maksu". Mitä se sitten hänen mielestään on, ellei rangaistus virheellisestä pysäköinnistä?
"Mutta entäs jos asiaa tulkitseekin siten, että kyse ei olekaan pysäköintivirhemaksusta, vaan sopimusperusteisesta korvauksesta?"
Kova veikkaus on, että ei ole. Muussa tapauksessa se kyltti pihamaan reunalla "läpikulku kielletty, läpikulusta sopimussakkona pahoinpitely" vastaisi likipitäen samaa tilannetta, tällä kertaa tosin sopimussakkona olisi jotain muuta.
Toinen parkipommo näty humalasa Kainuussa.
Tienvarsipysähdypaikkalla, muna kädesä!
FM
Olet, Jaakko kyllä aivan oikeilla jäljillä, mutta et hahmota täysin tuon sopimuksen merkitystä asiassa.
Jos kaksi henkilöä tekee aidosti ja hyvässä yhteisymmärryksessä sopimuksen, jossa toinen sitoutuu jotain todellista ja kohtuullista vastiketta vastaan olemaan kävelemättä naapurinsa pihamaalla, ja ehtojen rikkomisesta sovitaan, siis paperilla ja allekirjoituksin, jokin kohtuullinen korvaus, niin sopimus ja sakkoehto lienevät pätevät.
Jos taas "sopimuksen" väitetään syntyvän pelkästään kyltin ohi kävelemällä, mennään taas tähän ParkCom -argumentointiin. Silloin kyse ei ole mistään sopimussakosta vaan kielletystä yksipuolisesta velvoittamisesta.
Koko julkisen vallan käyttö kytkeytyykin siis kiinteästi tähän sopimussuhteeseen. Julkisen vallan käyttöä on toiminta, jossa rangaistaan ihmisiä kiellonvastaisesta käyttäytymisestä "pakolla", ilman että heidän suostumustaan kysytään tai tarvitaan.
Jos sopimussakosta puolestaan on sovittu, ei kyse ole julkisen vallan käytöstä. Sopimussakkoehdon tunnusmerkistö voi samalla täyttää myös julkisoikeudelliseen seuraamukseen johtavan tunnusmerkistön.
ParkComin toiminta on tosiasiallisesti laissa viranomaisille tarkoitettua julkisen vallan käyttöä sen vuoksi, että siinä yritetään määrätä ihmisille seuraamuksia vastoin hedän tahtoaan. Kyse on siis "pakkovallan" käytöstä.
Homma on pyritty vain naamioimaan sopimuksen valekaapuun ja saamaan aikaan vaikutelma, että osapuoli olisi itse "hyväksynyt" maksuvelvollisuutensa.
Näin ei tosiasiassa ole - mitään todellista sopimusta saatikka sopimustahtoa ei ole olemassa.
Kuten havaitaan, tuo julkisen vallan käyttö kytkeytyy siis kiinteästi tähän sopimusproblematiikkaan. Kun on hyväksytty se, että sopimusta ei ole, valvontayhtiön toimintaa on pidettävä julkisen vallan käyttönä. Jos sopimuskonstruktio taas hyväksytään, niin silloin sopimusperusteisen korvauksen vaatiminen ei ole julkisen vallan käyttöä.
Näyttäisi todellakin siltä, että käräjä- ja hovioikeus ovat munanneet itsensä täydellisesti! Jos sopimus "sinänsä voi syntyä", ei sen määrittelemä seuraus tietenkään voi olla julkisen vallan käyttöä!
Mutta jos puolestaan katsotaan, että sopimusta ei synny, tällaisen seuraamuksen yksipuolinen määrääminen on nimenomaan sitä itseään - yksipuolista rankaisuvallan käyttöä ilman lakiin perustuvaa valtuutusta.
Edellinen anonyymi taisi kiteyttää asian juuri niin kuin se on.
Jos sopimuksen syntyminen hyväksytään ja sopimusta sekä sen sopimussakkoa koskevaa ehtoa pidetään myös kohtuullisina ja siten pätevinä, niin pakkohan sopimukselle silloin on antaa oikeussuojaa - juurihan on hyväksytty, että sopimus on syntynyt. Silloin kyse ei tietenkään voi olla julkisen vallan käytöstä.
Jos taas sopimuksen syntyperuste hylätään, juttu kaatuu molemmilla argumenteilla. Silloin ei ole ensinnäkään mitään sopimusta, jonka perusteella maksua voisi vaatia. Toisekseen maksun asettamis- ja perintätoimenpiteet on tällöin nähtävä yrityksinä käyttää julkista valtaa.
Auton pysäköiminen vastoin kylteissä ilmaistua tahtoa ei tietenkään ole ilmaus tahdosta sitoutua noihin ehtoihin, sehän on aivan ilmiselvä ilmaus siitä, että pysäköijä ei piittaa ehdoista pätkääkään.
Sama kun jos pankissa rutistaisi valmiiksi neuvotellun lainasopimuksen paperipalloksi ja heittäisi sillä virkailijaa naamaan! Ei taitaisi sopparia syntyä.
Näillä perusteilla Vantaan käräjäoikeuden sekä Helsingin hovioikeuden tuomiot olisivat todellakin virheelliset. Eihän asiaa kerta kaikkiaan voi ratkaista oikeudellisesti ja loogisesti kestävällä tavalla niin, että sopimus "sinänsä" syntyy, mutta sitten ei synnykään!
Ilmeisesti valvontayhtiön oikeus määrätä maksuja pysäköintivirheen johdosta tuntui tuomioistuinten mielestä jo intuitivisesti oudolta. Valvontayhtiöltä oli ehkä virhe esittää kirjallisena todisteena oikeudelle valvontamaksulomakkeensa, joka on kuin hiilikopio siitä virallisesta.
Olisi outoa, jos julkiselle vallalle laissa säädettyjä tehtäviä voisi käytännössä hoitaa vain nimittämällä temppua "sopimukseksi". Siksi kanne piti hylätä, mutta perusteluissa ei sitten "älli" enää riittänytkään.
Lopputulos on toki ollut oikeaan osunut, mutta perustelut ovat kestämättömät. Ainoa kestävä perustelu hylätä kanne voi olla se, että hylätään sopimuksen syntymistä koskeva väite. Vasta sen kautta voidaan hyväksyä tuo julkisen vallan käyttö -argumentti. Siihen ei ole tosin tarvetta, koska juttu kaatuu yksin tuolla "ei sopimusta" -perusteella.
On todella mielenkiintoista nähdä, miten asia hahmotetaan KKO:ssa.
Olisi erittäin mielenkiintoista saada myös Jyrki Virolaisen kommentti näihin pohdintoihin!
"Älkääkö nyt vetäkö ässää hihasta rinnastamalla julkisen liikenteen tarkastusmaksuun ja siihen, että sopimus syntyisi vaikkapa raitiovaunuun astumalla: sopimuskonstruktio ei ole tarpeen ja valvontamaksu perustuu lakiin."
"Tietyillä yleishyödyllistä toimintaa harjoittavilla yrityksillä ja yhteisöillä kuten esim. postilla tai liikennelaitoksilla on nk. sopimuspakko. Ne eivät siten voi aina valita asiakkaitaan, vaan heidät on tiettyjen lakien tai asetusten nojalla voitu velvoittaa tekemään sopimus ilman vastoin tahtoaan."
Eikös tästä nyt voi päätellä, että kuljetussopimus vaikkapa metron laiturialueelle astuttaessa syntyy ilman nimenomaista tahdonilmaisua?
Ei. Siitä voidaan päätellä vain, että metro ei voi kieltäytyä ottamasta vastaan asiakasta,joka käyttäytyy ehtojen mukaan. Humalikon tai aggressiivisesti käyttäytyvän voi toki jättää kyydistä ja maksamattoman voi paiskata pellolle seuraavalla pysäkillä.
Sille, mikä vakiintuneessa yhteydessä katsotaan tahdonilmauksen antamiseksi, ei tosin kovin kummoisia edellytykisä aseteta, jos kyse on normaalin maksun suorittamisesta tavarasta tai palvelusta (metromatka, pysäköinti maksua vastaan).
Tietyt "monimutkaisemmat" sopimukset ja niitten ehdot (kiinteistön kauppa, sopimussakko) vaativat sitten jo korkeatasoisempaa ja nimenomaisempaa sopimustahdon ilmausta.
Sopimuksin ei voi perustaa rangaistusvaltaa. Toisaalta sopimussakkoehdot ovat myös kuluttajasopimuksissa hyväksyttyjä ja kyllähän niillä eräänlainen "rangaistusluonne" on vahingonkorvausluonteensa ohella.
Mihin vedetään siis raja? Onko sopimussakkoehto aina pätemätön, millon saman tunnusmerkistön täyttyminen voi johtaa viranomaisreaktioon? Vai onko ainoana kriteerinä kohtuullisuuden vaatimus?
Voinko vuokrasopimuksen osana sitoutua noudattamaan taloyhtiön tiloissa järjestyslain vaatimuksia ja velvoittautua sopimussakkoon ehtojen rikkomistapauksessa?
Siis paperilla, eikä kyltein.
Olet, Jaakko kyllä aivan oikeilla jäljillä, mutta et hahmota täysin tuon sopimuksen merkitystä asiassa.
Ah, kiitos selvennyksestä, todella hyvän oloinen teksti oli :)
Voinko vuokrasopimuksen osana sitoutua noudattamaan taloyhtiön tiloissa järjestyslain vaatimuksia ja velvoittautua sopimussakkoon ehtojen rikkomistapauksessa?
Voinet, mutta ymmärtääkseni et ole järjestyslain rikkomisesta vastuussa taloyhtiölle, vaan kunnalle/valtiolle.
Hmm... järjestyslain rikkomisestahan JOKAINEN on AINA vastuussa valtiolle. Siihen ei sopimuksia tarvita.
Mutta voisiko LISÄKSI esimerkiksi vuokrasopimuksen yhteydessä erityisesti velvoittautua järjestyslain noudattamiseen ja ehtojen rikkomistapauksessa joutua vastuuseen paitsi valtiolle, myös sopimuskumppanilleen?
Miksi ei voisi?
Eihän parkkisakkofirmojen konstruktiokaan millään tavalla poista julkisen valvonnan valtuuksia. Jos poliisi näkee pelastustielle pysäköidyn auton, niin auto lähtee kuin Anneli Kesärannasta, oli pyyhkijän alla uuninsytykettä mallia "puistopartio" tai ei.
Miksi ei voisi?
Koska se olisi julkisen vallan käyttöä, joka on lailla rajattua.
mitä muuta pysäköinti toisen kiinteistöllä olisi.
Jyrkin kommentit alkavat olemaan jo niin epätoivoista selitystä, että niitä ei pitäisi enään edes kommentoida!
Olen vuokrannut pysäköintiruudun kerrostalon parkkipaikalta, josta omistan osakehuoneiston. Minulla on siis hallintaoikeus kyseiseen ruutuun. Valvontayhtiö pystyttää kyltin parkkipaikan sisäänajoväylälle, jossa kertoo valvontamaksuttavansa minut, jos en ole laittanut kiekkoa/pysäköintilupaan ikkunaani? Mitään ongelmia minulla ei ikinä ole ollut väärinpysäköinnin kanssa hallitsemallassani parkkiruudussa. Ja vaikka olisikin, niin väärinpysäköinti hyödyttäisi vain valvontayhtiötä, minä olisin silti edelleen ilman parkkipaikkaa.
Kerrotko miten pysäköintiluvan unohtamisen aiheuttama valvontamaksu ei muka ole rangaistusluonteinen? Mikä on vastike mitä minä tästä valvontasopimuksesta saan? Ja minkä muka vielä hiljaisesti hyväksyn!
Äläkä sano että pelote karkoittaa väärinpysäköijiä!
Julkisen vallan käyttöä olisi, jos yrittäisi asettaa jollekin tuollaisen velvollisuuden ParkCom -tyyliin ilman, että taustalla on todellista sopimusta.
Jos kuitenkin oletetaan, että sopimus olisi pätevästi tehty, niin miksi tuo ei olisi mahdollista? Eihän se silloin voi olla julkisen vallan käyttöä, jos taustalla oleva sopimus on todellinen ja pätevä. Silloin seuraamus perustuisi siihen sopimukseen, ei lainsäädäntöön.
Tivataanpa lisää: Voiko urakkasopimukseen liittää sopimussakkoehdon urakan viivästyessä? Aivan varmasti voi, ja tällaisia sopimuksia on Suomessa tehty tuhatmäärin.
Miksi tämä sopimussakkoehto ei olisi pätevä myös siinä tilanteessa, että urakan viivästyminen samalla täyttäisi jonkun rikoksen tunnusmerkistön, esimerkiksi petos?
Muuttuuko sopimussakko yhtäkkiä julkisen vallan käytöksi, jos ehto laukeaa teolla, joka samalla on rikos?
Eikö DVD-levyn tahallinen palauttamatta jättäminen voi mielestäsi sekä laukaista viivästyksestä sovittua sopimussakkoa, mutta täyttää samalla myös näpistysrikoksen tunnusmerkistön?
Edustatko siis sellaista näkemystä, että sopimussakkoa ei saa soveltaa mihinkään sellaiseen tilanteeseen, jossa sopimussakon ehdot määrittävä tosiseikasto saattaa samalla luoda kelpoisuuden viranomaisreaktioon? Ainakaan lainsäädännöstä ei näyttäisi löytyvän tukea tällaiselle ajattelulle.
On jokseenkin selvää, että viranomaisille kuuluvia tehtäviä ei voi yksityinen "omia" millään sopimusjärjestelyllä. On kuitenkin melko pitkälle menevää väittää, että sopimussakkoehto ei koskaan eikä missään olosuhteissa saisi olla "päällekkäinen" myös laissa asetettujen käskyjen ja kieltojen kanssa.
Haen siis sitä, että laissa määritellystä teosta ei voi langettaa rangaistusta mielestäni yksityinen taho.
Eikö DVD-levyn tahallinen palauttamatta jättäminen voi mielestäsi sekä laukaista viivästyksestä sovittua sopimussakkoa, mutta täyttää samalla myös näpistysrikoksen tunnusmerkistön?
Tässä tapauksessa se sopimussakko on viivästymisestä, ei näpistyksestä. Mitähän se järjestyslain rikkomisesta olisi tuossa taloyhtiö esimerkissä?
Eli edelleenkään yksityinen taho ei voi määrätä rangaistusta lain rikkomisesta, mutta muuten kyllä sopimussakkona voidaan määritellä korvausvelvollisuudesta kohtuuden rajoissa.
Muutan kyllä mieltäni, kun hyviä perusteluja tulee :)
Jyrki Virolainen kirjoitti:
"Jotkut tuntuvat lukevat teosta Kaisto-Nybergh kuin Jumalan sanaa!
Edellä viitatussa kohdassa K-N. sivuuttavat kokonaan sen, ettei parkkiyhtiö peri "varallisuusoikeudellista seuraamusta" kiellonvastaisesta pysäköinnistä suinkaan yksin "haluamallaan tavalla", vaan maksu perustuu konkludenttiseen sopimukseen!!!
Tämä on jäänyt katekismus Kaisto-Nyberghiltä huomaamatta."
Kaiston ja Nyberghin kielteinen kanta valvontamaksuun perustuu juurikin siihen, että heidän mukaansa mitään konkludenttista sopimusta ei synny pysäköimällä. He perustelevat tätä sillä, että pysäköinti ei voi konstituoida tahdonilmaisua, sillä tahdonilmaisulta vaadittava objektiivinen, ulkoisesti havaittava elementti puuttuu. Heidän mukaansa tilanne olisi olennaisesti erilainen, jos pysäköijän olisi esimerkiksi painettava nappia osoituksena pysäköintiehtojen hyväksymisestä. Napinpainallus rinnastuisi sopimustekstin allekirjoittamiseen, ja pysäköinninvalvontayrityksen ja pysäköijän välille voisi tällöin syntyä sopimus.
Kaisto ja Nybergh ovat mielestäni kuitenkin perustelleet melko heikosti sen, miksi pysäköinti ei voisi olla osoitus pysäköijän tahdosta. Mikä niin olennaisesti muka erottaa ajoneuvon pysäköimisen esimerkiksi napinpainalluksesta? Kaisto ja Nybergh kirjoittavat teoksensa sivulla 91 seuraavaa: "Hyvin pienikin ulkoinen akti voi riittää perusteeksi sille, että vastapuoli voi perustellusti olettaa toisen harkinneen riittävästi tilannetta ja antaneen asiassa tahdonilmaisun." Eivätkö napin painaminen ja ajoneuvon pysäköiminen ole kuitenkin molemmat ulkoisia akteja, jotka ovat kumpikin yhtä lailla myös ulkopuolisten henkilöiden havaittavissa?
Eivätkö napin painaminen ja ajoneuvon pysäköiminen ole kuitenkin molemmat ulkoisia akteja, jotka ovat kumpikin yhtä lailla myös ulkopuolisten henkilöiden havaittavissa?
Auton kun voi pysäköidä myös piittaamatta niistä ehdoista, ts. ei suostu sopimukseen ja pysäköi silti.
"Auton kun voi pysäköidä myös piittaamatta niistä ehdoista, ts. ei suostu sopimukseen ja pysäköi silti."
Niin, mutta voihan myös nappia painaa, vaikka ei piittaisi sopimusehdoista eikä haluaisi sitoutua niihin (eli esimerkiksi maksaa pysäköinnistä ehdoissa edellytettyä vastiketta). Jos pysäköintialue olisi aidattu, aikomuksena voisi olla esimerkiksi poistua alueelta ajamalla aidan läpi. Silti napinpainallus näyttäisi ulkopuolisen henkilön näkökulmasta aivan samanlaiselta kuin sellaisen pysäköijän, joka hyväksyy sopimusehdot.
Niin, ja voihan allekirjoituksenkin sutaista siihen soppariin ilman että haluaisi sitoutua siihen...
DVD-levy voidaan anastaa liikkeestä omistajan tahdon vastaisesti. Yksityistiellä voi ajaa asetetun kiellon vastaisesti.
Ovatko sakkofirmat nyt keksineet ainutlaatuisen mekanismin, jolla kukaan ei koskaan eikä missään oloissa voi pysäköidä luvatta heidän vartioimalleen alueelle? Jokainen, joka pysäköi, tekee automaattisesti sopimuksen. Näin pysäköinti luvatta on täysin mahdotonta! Aika huikeaa!
Totta kai myös kiellon vastaisesti voi käyttäytyä. Silloin seuraamus ei määräydy tarjotun sopimuksen, vaan lain perusteella.
"Haen siis sitä, että laissa määritellystä teosta ei voi langettaa rangaistusta mielestäni yksityinen taho."
"Tässä tapauksessa se sopimussakko on viivästymisestä, ei näpistyksestä."
Niin, mutta kun sama tunnusmerkistö voi täyttää sekä laissa määritellyn rikoksen tunnusmerkistön, että täyttää täysin pätevässä sopimuksessa määritellyn sopimussakon tunnusmerkistön. Missä on kielletty, ettei samasta teosta saisi seurata paitsi julkisoikeudellista, myös yksityisoikeudellista seuraamusta?
Niin, mutta kun sama tunnusmerkistö voi täyttää sekä laissa määritellyn rikoksen tunnusmerkistön, että täyttää täysin pätevässä sopimuksessa määritellyn sopimussakon tunnusmerkistön. Missä on kielletty, ettei samasta teosta saisi seurata paitsi julkisoikeudellista, myös yksityisoikeudellista seuraamusta?
Mikäs tuossa sanomisessani ristiriitaista oli? Ei mikään, edelleenkään se leffanvuokrausfirma ei rankaise eikä saa rangaista näpistyksestä, mutta he ovat oikeutettuja perimään sopimuksen mukainen korvaus (viivästymisestä).
Ei mikään kiellä korvausta saamasta/pyytämästä, mutta se korvaus ei voi perustua siihen itse laittomuuteen, vaan sen seurauksiin. Esimerkki: Pistän lasin paskaksi. Omistaja on oikeutettu saamaan minulta korvaus tuosta lasista ja uuden asennuksesta, mutta ei asettamaan rangaistusta sen rikkomisesta.
Näinhän se menee, Jaakko.
Valvontayhtiöt perustelevat toimintaansa kuitenkin sillä, että ehtojen vastaisesti pysäköivä syyllistyy SEKÄ sopimusrikkomukseen, ETTÄ pysäköintivirheeseen.
He määräävät sopimussakon vain ja ainoastaan tästä sopimusrikkomuksesta. Poliisi tai kunnallinen valvonta sitten huolehtii tuosta pysäköintivirheen rankaisemisesta, jos huolehtii, mutta sehän ei ole sakkofirmojen murhe.
"He määräävät sopimussakon vain ja ainoastaan tästä sopimusrikkomuksesta. Poliisi tai kunnallinen valvonta sitten huolehtii tuosta pysäköintivirheen rankaisemisesta, jos huolehtii, mutta sehän ei ole sakkofirmojen murhe."
- Helsingin kaupungin pysäköinninvalvonnalla oli sisäinen ohje (epävirallinen), ettei "ParkComin ja muiden" alueilla sakoteta.
Valvontayhtiöt perustelevat toimintaansa kuitenkin sillä, että ehtojen vastaisesti pysäköivä syyllistyy SEKÄ sopimusrikkomukseen, ETTÄ pysäköintivirheeseen.
Heidän logiikassa vain on se virhe, että he rankaisevat nimenomaan pysäköintivirheestä.
"Heidän logiikassa vain on se virhe, että he rankaisevat nimenomaan pysäköintivirheestä."
Ja tämä virhe johtuu siitä, että kiellon vastaisella teolla ei voi sitoutua sopimukseen.
Jos sopimus olisi todellinen, maksun peruste olisi tämä sopimus, ei pysäköintivirhe. Silloin se olisi täysin sallittua. Eli kysymys sopimuksen syntymisestä on aivan olennaisella tavalla kytköksissä kysymykseen julkisen vallan käytöstä!
Se on sitten eri asia, että kuinka moni tuollaisen "nollasopimuksen" olisi aidossa valintatilanteessa valmis tekemään. Tuskin kovin moni.
Jos sopimus olisi todellinen, maksun peruste olisi tämä sopimus, ei pysäköintivirhe.
Nyt kyllä saat laventaa mullekin, että mistähän se sitten määrätään ellei pysäköintivirheestä?
Jaakko, aikaisemmista kommenteistasi huomaa kyllä, että et oikein hahmota tätä sopimusproblematiikkaa.
On täysin luvallista tehdä sopimus, jossa sovitaan myös siitä, mitä ehtojen rikkomistapauksessa tehdään. Puhutaan ns. sopimussakosta. Sen tarkoitus on yhtäältä turvata sopimuksen toteuttamista, toisaalta korvata sopimusrikkomuksen aiheuttama vahinko etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa vahinkoa tyypillisesti tulee, mutta vahingon tai sen määrän osoittaminen yksittäistapauksessa olisi vaikeaa. Sopimussakkoehto on täysin pätevä, kunhan se on kohtuullinen eli on jossain järkevässä suhteessa itse sopimuksen arvoon sekä siihen vahinkoon, joka sopimusrikkomuksella voi aiheutua.
Esimerkki 1) Tehdään urakkasopimus rantasaunan rakentamisesta. Sovitaan, että urakan viivästyessä urakoitsija maksaa 50 euroa jokaiselta alkavalta viikolta, jonka saunan valmistuminen myöhästyy sovitusta päivämäärästä.
Sopimussakon tarkoitus tässä on ensinnäkin kannustaa urakan tekijää pysymään aikataulussa, toisaalta se on korvaus tilaajalle siitä, että hän menettää saunan käyttöhyödyn siltä ajalta, kun sauna ei ole valmis. Mikään varsinainen rangaistus sopimussakko ei siis ole.
Esimerkki 2) Videovuokraamo vuokraa DVD-elokuvia hintaan 3 euroa vuorokausi. Vuokrasopimukseen voidaan laittaa ehto, että palautuksen viivästyessä peritään 3 euroa jokaiselta alkavalta vuorokaudelta.
Jälleen tarkoitus on kannustaa vuokraajaa palauttamaan elokuva ajoissa. Toisaalta kun korvauksesta on etukäteen sovittu, ei vuokraamon tarvitse näyttää toteen, että joku toinen olisi kysellyt juuri kyseistä elokuvaa ja vuokraamo menetti tuloja vuokraajan sopimusrikkomuksen vuoksi.
Kuten havaitaan, sopimussakko voidaan periä, vaikka mitään todellista vahinkoa ei olisikaan tapahtunut. Koska juuri tuon suuruinen vahinko on kuitenkin OMIAAN syntymään sanotusta sopimusrikkomuksesta, on sakkoehto sekä sakon määrä tässä tapauksessa hyväksyttävät ja kohtuulliset ja ehto siten pätevä. Sopimussakko ei tässäkään, kuten koskaa, ole siis mikään varsinainen rangaistus. Rangaistusvaltaa käyttävät viranomaiset.
Jatkuu...
Jatkuu...
Nyt, Jaakko, tiedät mikä on sopimussakko. Se on kohtuullinen ja perusteltavissa oleva korvaus, joka peritään sopimuksen ehtojen rikkomisesta. Sillä on joko sopimuksen suorittamista turvaava tai sen rikkomisesta mahdollisesti aiheutuvan vahingon korvaava tarkoitus, tai molemmat. Sopimussakko ei koskaan voi perustua lakiin, vaan se perustuu vain ja ainoastaan siihen, että sellaisesta on sovittu.
Jos on tehty pätevä sopimus pysäköinnistä ja sopimuksen noudattamista turvaamaan tai sopimurikkomuksella aiheutunutta vahinkoa korvaamaan on tehty sopimussakkoehto, niin velvollisuus sopimussakon maksamiseen ei voi perustua mihinkään lakiin tai minkään lain rikkomiseen, vaan se voi perustua ainoastaan tähän sopimukseen.
Asiassa ei ole mitään merkitystä sillä, että tämä samainen sopimusrikkomus saattaa joissakin tapauksissa samalla täyttää jonkun laissa tarkoitetun tunnusmerkistön, josta lain mukaan voi seurata eri asioita.
Jos urakkasopimuksen mukainen sauna ei koskaan valmistu ja havaitaan, että urakoitsija on häipynyt rahoineen Bahamalle, niin tämä teko paitsi laukaisee sopimussakkoehdon ja velvollisuuden korvata saunan viivästymisestä, sama teko myös täyttää petoksen tunnusmerkistön.
Jos DVD-levyn vuokrannut ei palauta levyä lainkaan vaan tuhoaa sen, hän joutuu maksamaan sopimuksen mukaista sopimussakkoa, kunnes koko levyn arvo on korvattu (ellei levyn hävittämisestä ole sovittu vuokrasopimuksessa jotain muuta). Tämä korvaus perustuu puhtaasti tehtyyn sopimukseen. Sama teko voi kuitenkin täyttää esimerkiksi näpistyksen tai vahingonteon tunnusmerkistön ja johtaa myös viranomaisreaktioon.
Jos joku pysäköi auton pysäköintiä koskevan sopimuksen perusteella ja rikkoo sopimuksen ehtoja, esimerkisi ylittämällä sovitun pysäköintiajan, hän joutuu maksamaan sovitun sopimussakon. On täysin mahdollista, että tämä pysäköintiajan ylittäminen samalla muodostaa lain tarkoittaman pysäköintivirheen, josta voi seurata viranomaisreaktio.
Sopimussakko voi kuitenkin jo määritelmänsä mukaan perustua ainoastaan siihen sopimukseen, ja viranomaisreaktio voi lain mukaan perustua ainoastaan lakiin. Yksityisten tahojen välisillä sopimuksilla ei voida velvoittaa viranomaisia toimimaan jollain tavalla, toisaalta viranomainen ei voi täytäntöönpanna yksityiseen sopimukseen liittyvää sopimussakkoehtoa - sopimussakkoehdon toimeenpanoa voidaan toki hakea tuomioistuimesta.
Eli, jos tehdään pätevä sopimus pysäköinnistä, ja tähän sopimukseen liitetään sakkoehto, niin se sakko voi laueta vain ja ainoastaan sopimuksenvastaisen menettelyn johdosta ja tähän sopimukseen perustuen. Sopimussakkoehto ei voi laueta esimerkiksi laissa säädetyn pysäköintivirheen johdosta. Sopimuksen ehtojen rikkominen laukaisee sopimussakkoehdon, ei virheellinen pysäköinti.
Ei ole kuitenkaan mahdotonta, etteikö sama teko muodostaisi sekä sopimusrikkomusta, että vaikkapa pysäköintivirhettä. Tällöin sopimusosapuoli ja vain sopimusosapuoli voi reagoida sopimusrikkomukseen vaatien sopimussakon suorittamista. Tällöin viranomainen ja vain viranomainen voi reagoida pysäköintivirheen johdosta ja vaatia pysäköintivirhemaksun tai sakon suorittamista.
Sopimussakkoa ei voi määrätä pysäköintivirheen johdosta, koska laissa on säädetty, kuka siitä voi määrätä seuraamuksen. Lain mukaan pysäköintivirheestä ei määrätä mitään sopimussakkoa, vaan pysäköintivirhemaksu tai sakkoa.
Jos tehdään pätevä sopimus pysäköinnistä, sopimussakko voi seurata vain ja ainoastaan tämän sopimuksen rikkomisesta. Jos teko samalla muodostaa pysäköintivirheen, niin reaktio siihen on sitten viranomaisten asia.
Sama teko voi olla samanaikaisesti sekä sopimusrikkomus, että täyttää jonkin laissa säädetyn tunnusmerkistön. Tunnusmerkistöt voivat mennä päällekkäin, eikä tätä ole missään laissa kielletty.
Oliko riittävän rautalangasta väännetty?
"Eivätkö napin painaminen ja ajoneuvon pysäköiminen ole kuitenkin molemmat ulkoisia akteja, jotka ovat kumpikin yhtä lailla myös ulkopuolisten henkilöiden havaittavissa?"
Autolla kun saavutaan jonnekin, auto yleensä pysäköidään. Tämä on autoilijalta normaalia toimintaa ja siitä ei voi päätellä onko autoilija halunnut sitoutua sopimukseen tai ei.
Sitäpaitsi, sopimuspakkoa ei sinänsä ole olemassa. Henkilö voi aina kieltäytyä tekemästä sopimusta. Jos ajan autolla pysäköintialueelle voin kieltäytyä tekemästä sopimusta jolloin todennäköisesti käyttäisin pysäköintialuetta oikeudetta. Tällöin ei kuitenkaan ole voimassa mitään sopimusta joten seurauksena ei voi myöskään ollut sopimussakko. On pelkkää haihattelua väittää että sopimus syntyy väkisin silloin kun autoilija päättää pysäköidä alueelle. Kuluttajasuojalain kuten myös EU direktiivien mukaan sopimuksen syntymiseen edellytetään selkeä tahdonilmaisu ja aina siis AINA on mahdollisuus kieltäytyä sopimuksen teosta. Joko jättää asia sikseen tai käyttää oikeudetta.
Joopa joo, vääntäkää ja kiistelkää. Fakta on kuitenkin se että yksityistä pysäköinninvalvontaa ei ole, koska sekä käräjä- että hovioikeus ovat todenneet sen laittomaksi. Päätös tulee pysymään myös KKO:ssa. Aika näyttää mitä tapahtuu sitten jos laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta hyväksytään. Siihen asti jauhakaa mitä jauhatte ...
Ketään ei tietenkään voi pakottaa sopimukseen. Sopimus on aina vapaaehtoinen. Siksi sakkofirmojen konstruktio niinsanotusti "kusee". Väitetään, että ihmiset olisivat itse sitoutuneet johonkin sellaiseen, johon kukaan järkevä ihminen ei missään tapauksessa sitoutuisi!
Valvontayhtiön sopimuskonstruktion järjettömyys käy ilmi jo siitä, että ihmiset ylipäänsä kieltäytyvät maksamasta näitä maksuja. Jos maksusta olisi todellakin yhdessä sovittu, niin silloinhan autoilija mielellään maksaisi lupaamansa maksun! Eihän siitä silloin tarvitsisi tapella.
Edellä ollut esimerkki sopimussakosta koskee sellaista tapausta, jossa pysäköinnistä olisi ihan oikeasti sovittu pätevällä tavalla. Tietenkin esimerkki on täysin teoreettinen, eihän kukaan tällaista sopimusta oikeasti tekisi.
Sakkofirmojen toiminta on laitonta, koska se ei perustu mihinkään todellisiin sopimussuhteissin, kuten he väittävät. Toiminta voisi kuitenkin teoriassa olla laillista, jos joku oikeasti haluaisi tuollaiseen sopimukseen sitoutua.
Summa summarum: aivan kaikki tässä jutussa kulminoituu vain ja ainoastaan siihen kysymykseen, syntyykö pysäköimällä sopimusta vai ei. Tämä on se "nivelkohta", jonka ratkaisusta riippuu, mihin suuntaan asia lähtee etenemään ja miten muihin asiassa esitettyihin argumentteihin tulee suhtautua.
Tietenkin vastaus on selvä ja jo kahdessa oikeusasteessa todettu. Perustelut ovat olleet vaan hieman epäjohdonmukaiset.
"Sakkofirmojen toiminta on laitonta, koska se ei perustu mihinkään todellisiin sopimussuhteissin, kuten he väittävät. Toiminta voisi kuitenkin teoriassa olla laillista, jos joku oikeasti haluaisi tuollaiseen sopimukseen sitoutua.
Summa summarum: aivan kaikki tässä jutussa kulminoituu vain ja ainoastaan siihen kysymykseen, syntyykö pysäköimällä sopimusta vai ei. Tämä on se "nivelkohta", jonka ratkaisusta riippuu, mihin suuntaan asia lähtee etenemään ja miten muihin asiassa esitettyihin argumentteihin tulee suhtautua.
Tietenkin vastaus on selvä ja jo kahdessa oikeusasteessa todettu. Perustelut ovat olleet vaan hieman epäjohdonmukaiset."
Kommentisi on sisällöllisesti täysin ristiriitainen. Käräjäoikeushan nimenomaan totesi, että sopimus voi syntyä pysäköimällä!
Suora lainaus käräjäoikeuden tuomiosta: "Käräjäoikeus yhtyy kuluttajariitalautakunnan vastaavissa asioissa ottamaan kantaan, jonka mukaan sopimus voi syntyä myös ilman nimenomaista tahdonilmaisujen vaihtoa. Osapuolten tosiasiallinen toimenpide, kuten auton pysäköiminen, voi saada aikaan sopimuksen, vaikka osapuolten välillä ei vaihdettaisi kirjallisia tai suullisia tahdonilmaisuja. Näin ollen sopimus voi syntyä myös siirtymällä alueelle, jolla noudatettavat ehdot on selvästi merkitty alueen rajalla. Kantajan ja vastaajan välille on siten voinut syntyä väitetty sopimussuhde. Sopimus on syntynyt, jos vastaaja on kuljettanut autoa. Sopimuksen velvoittavuus edellyttää kuitenkin, että kysymyksessä olevasta asiasta voidaan sopia."
On siis pidettävä erillään se, syntyykö sopimusta ja toisaalta se, onko sopimuksen tietty ehto sitova vai ei.
Edellinen anonyymi ei ole lukenut koko keskusteluketjua. Nyt keskustellaan siitä, ovatko käräjäoikeuden perustelut johdonmukaisia. Lainasit tuomiosta juuri sitä kohtaa, jota tässä keskustelussa on arvosteltu.
Ristiriita on kuitenkin käräjäoikeuden argumentaatiossa, ei edellisessä kommentissa.
Käräjäoikeus siis väittää, että sopimus on "sinänsä" syntynyt, mutta sitten ei olekaan! Tämä jos mikä on epäjohdonmukaista!
Jos hyväksytään se, että pätevä sopimus on syntynyt sopimussakkoehtoineen päivineen, niin silloin tuolle sopimukselle on tietenkin annettava oikeussuojaa. Sopimussakkoehto on hyväksyttävä, ellei se ole esimerkiksi kohtuuton. Valvontamaksun määrääminen ei voi olla julkisen vallan käyttöä, jos hyväksytään, että sen pohjalla oleva sopimus on todellinen ja pätevä.
Käräjäoikeuden ajatusmalli on päätön. Se perustunee siihen, että yksityisen toimijan mahdollisuus määrätä pysäköintivirhemaksuja ja kiertää näin pakottavaa lainsäädäntöä on koettu jo intuitivisesti oudoksi. Kanne on ollut pakko hylätä, mutta tuomion perusteluissa "älli" ei ole sitten riittänytkään.
Jos sopimuksen syntyperuste hylätään, juttu kaatuu molemmilla argumenteilla. Silloin ei ole ensinnäkään mitään sopimusta, jonka perusteella maksua voisi vaatia. Toisekseen maksun asettamis- ja perintätoimenpiteet on tällöin nähtävä yrityksinä käyttää julkista valtaa.
Tämä, jos mikä, on johdonmukaista perustelemista.
On toki olemassa tilanteita, joissa sinänsä pätevälle sopimukselle ei voida antaa oikeussuojaa. Paperilla tehty ja allekirjoituksin varmennettu sopimus toisen pahoinpitelemisestä olisi tällainen.
Nyt kyseessä oleva tilanne on kuitenkin erilainen, koska pysäköintiä koskeva sopimus voidaan aivan hyvin tehdä, ja sellaiselle voidaan antaa oikeussuojaa. Tähän sopimukseen voidaan aivan hyvin liittää sopimussakkoehto, ja sillekin voidaan antaa oikeussuojaa. Sopimussakkoehdon laukaiseva tunnusmerkistö voi samalla täyttää myös pysäköintivirheen tunnusmerkistön, tätä ei mikään laki kiellä.
Jos ajaa autolla kännissä kolarin, niin tämä sama teko toteuttaa sekä rikoksen tunnusmerkistön että laukaisee vahingonkorvausvastuun. Vahingonkorvauksen vaatiminen kuljettajalta ei kuitenkaan ole "julkisen vallan käyttöä", vaikka perustuukin samaan tunnusmerkistöön, joka synnyttää viranomaiselle kelpoisuuden reagoida.
Tästä syystä nyt käsillä olevassa tapauksessa olennaista on se, syntyykö sopimusta vai ei. Käräjä- ja hovioikeuden tuomiot, jotka ovat lopputulokseltaan täysin oikeaan osuneita, ovat kuitenkin perusteluiltaan kestämättömät ja ilmeisesti virheelliset.
Tuomion lopputulos pysyy varmasti KKO:ssa, mutta perustelu tulee lähtemään siitä, että mitään sopimusta ei ollut. Jos taas lähdettäisiin siitä, että sopimus on "sinänsä" syntynyt, niin miten tällaisen sopimuksen toimeenpano voisi olla julkisen vallan käyttöä? Siksikö, että sopimuksen ehtojen rikkominen sattuu samalla täyttämään myös pysäköintivirheen tunnusmerkistön? Miten sitten ne miljoona muuta tilannetta, jossa tämä on täysin mahdollista??
Tätä perustelujen kohtaa olisi kannattanut Vantaalla ja Helsingissä ehkä miettiä vähän huolellisemmin.
Tällä palstalla tuntuu olevan paljon "viranomaisuskovaisia", joitten mielestä tuomioistuinten päätökset ovat jumalan sanaa. Näin ei toki ole. Tuomioistuimet erehtyvät tuon tuostakin. Näin ilmeisesti tässäkin tapauksessa.
Jokseenkin varmaa on, että KKO ei perustele tuomiotaan samalla tavalla kuin alioikeudet.
Jyrki Virolainen kirjoitti:
Tietenkin parturi saa laittaa kyltin, jonka mukaan likaisesta tukasta peritään 40 euron lisämaksu. Ei sekään ole mikään rangaistuksenluonteinen maksu!
Mutta kukaan parturi ei tietenkään tällaista ilmoitusta pane näkyviin, koska asiakkaat voisivat tuolloin helposti kaikota.
Sen sijaan yksityisille pysäköintialueille on asiakkaita tulossa pilvin pimein, vaikka siellä olisikin voimassa em. valvontamaksusysteemi.
Näinhän se valitettavasti on. Suomalainen autoilija on tottunut siihen, että autoilu on syntiä ja että autoilijoita saadaan kohdella kuin vierasta sikaa. Jos kaikki olisivat yhtä suoraselkäisesti kiertäneet kaukaa kaikki sakkofirmojen hallinnoimat parkkipaikat, toiminta olisi markkinatalouden pelisääntöjen mukaisesti loppunut alkuunsa sen laillisuudesta tai laittomuudesta riippumatta.
Itse kannoin kaikki ostoseuroni liki kolmen vuoden ajan sakkofirmavapaille kaupoille.
-Suora lainaus käräjäoikeuden tuomiosta: "Käräjäoikeus yhtyy kuluttajariitalautakunnan vastaavissa asioissa ottamaan kantaan, jonka mukaan sopimus voi syntyä myös ilman nimenomaista tahdonilmaisujen vaihtoa"
Tässä pitää muistaa sanamuoto: _Voi syntyä_. Ei käräjäoikeuden päätös tarkoita että se syntyy automaattisesti. Vähän sama kun Nykänen sanoo että ehkä otin ehkä en.
Joo, mutta kun käräjäoikeuksien pitäisi pystyä vähän Nykästä tasokkaampaan tuomioitten perustelemiseen, kun näitä tuomioita ja niitten osia sitten siteerataan ja katkelmia niistä voidaan käyttää "ennakkopäätöksinä" muissa samankaltaisissa tapauksissa. Lainausmerkit siksi, että mitään todellisia ennakkopäätöksiä alioikeuksien ratkaisut eivät koskaan ole - vain KKO on ennakkopäätöstuomioistuin.
-Pari suoraa lainausta Kaisto-Nyberghin tutkimuksesta:
"Kritiikkiä voidaan kuitenkin kohdistaa siihen, että käräjäoikeus ILMAN TODELLISIA SISÄLLÖLLISIÄ PERUSTELUITA katsoi, että auton pysäköiminen voi saada aikaan sopimuksen".
"Vantaan KäO olisi kuitenkin voinut hylätä kanteen yksinkertaisesti sillä perusteella, että mitään sopimusta ei ollut syntynyt."
Tämän tutkimuksen ovat kirjoittaneet eturivin tutkijat ja asiaa on perusteltu 150 sivun verran. Tietenkään paikka "eturivissä" ei sinänsä merkitse mitään, mutta jokainen voi todeta perusteluitten vakuuttavuuden itse lukemalla sanotun opuksen. Vakuuttavampaa se on joka tapauksessa, kuin käräjäoikeuden sekava esitys, jonka vertaaminen Nykäsen kuolemattomiin heittoihin sinänsä on tässä yhteydessä suorastaan huvittavan osuvaa.
"niin miten tällaisen sopimuksen toimeenpano voisi olla julkisen vallan käyttöä? Siksikö, että sopimuksen ehtojen rikkominen sattuu samalla täyttämään myös pysäköintivirheen tunnusmerkistön?"
- Ei sopimuksen toimeenpano, vaan rangaistuksen määrääminen. Rangaistusvallan käyttö on julkisen vallan käyttö.
"Miten sitten ne miljoona muuta tilannetta, jossa tämä on täysin mahdollista??"
- Luettele edes ensimmäiset 100.
No ensimmäinen olisi tässä:
A törmää henkilöautolla B:n omistamaan henkilöautoon, joka vaurioituu. A:n ajoneuvon kulku on ollut liikennesääntöjen vastaista ja hän on tekohetkellä ollut voimakkaassa humalatilassa.
JULKISOIKEUDELLISESTI tämä teko täyttää mahdollisesti ainakin liikenneturvallisuuden vaarantamisen sekä rattijuopumuksen tunnusmerkistön. Teko luo viranomaisille kelpoisuuden reaktioon, joka tässä tapauksessa olisi esitutkinta, syyteharkinta ja asian käsitteleminen rikosasiana tuomioistuimessa.
YKSITYISOIKEUDELLISESTI tämä teko luo B:lle perusteen vaatia A:lta vahingonkorvausta aiheuttamastaan vahingosta.
Siis täysin sama teko, täysin sama tunnusmerkistö, aikaansaa sekä yksityisoikeudellisia että julkisoikeudellisia vaikutuksia.
Kukaan ei vakavissaan väittäne, etteikö B saisi esittää A:lle vahingonkorvausvaatimusta teosta, tai että tällaisen vaatimuksen esittäminen "merkitsisi tosiasiallisesti julkisen vallan käyttöä" tai olisi "rangaistuksen määräämistä". Rangaistuspuolesta huolehtivat viranomaiset, mutta vahingonkorvausvaatimus voi perustua yksin siihen, että A on aiheuttanut vahingon.
Vahingonkorvausvaatimuksen voi aivan hyvin ajaa erillisenä siviilijuttuna, sitä ei ole mitenkään välttämätöntä sotkea millään tavalla samassa asiassa käytävään rikosprosessiin, ellei niin halua. Vahingonkorvausjuttua ei tarvitse edes perustella tehdyllä rikoksella, vaan sen voi aivan hyvin perustella ainoastaan sillä, että toinen on aiheuttanut vahingon.
Näin myös yksityisessä pysäköinninvalvonnassa: valvontafirmat vaativat maksua sopimusrikkomuksesta. Viranomaiset huolehtivat tuosta pysäköintivirheen rankaisemisesta, jos huolehtivat. Ei viranomaisten kelpoisuus määrätä julkisoikeudellisia seuraamuksia mitenkään sulje pois yksityisen oikeutta esittää yksityisoikeudellisia vaatimuksia samasta asiasta.
[quote]YKSITYISOIKEUDELLISESTI tämä teko luo B:lle perusteen vaatia A:lta vahingonkorvausta aiheuttamastaan vahingosta.
-Niin, KORVAUSTA VAHINGOSTA. Vahingon todellisen määrän mukaan, ei enempää tai vähempää. Se ei ole rangaistus.
"Kukaan ei vakavissaan väittäne, etteikö B saisi esittää A:lle vahingonkorvausvaatimusta teosta, tai että tällaisen vaatimuksen esittäminen "merkitsisi tosiasiallisesti julkisen vallan käyttöä" tai olisi "rangaistuksen määräämistä"."
- Ei tietenkään, koska on olemassa todellinen aiheutunut vahinko, josta saa vaatia korvausta.
Sen sijaan liimaamalla puskuriin tarran, että ryttäämällä tämän sitoudut maksamaan 1000e, koska et kunnioittanut omaisuuttani; kolaroimalla hyväksyt ehdot...
- Sopimusoikeudessa on täysin sallittua, että todellisen vahingon korvaamisen sijaan käytetään ennalta sovittua, kiinteää vahingonkorvausta eli sopimussakkoa. Näin erityisesti silloin, kun todellisen vahingon syntyminen ja suuruus on yksittäistapauksessa hankalaa näyttää toteen, mutta sopimusrikkomus on kuitenkin yleensä omiaan aiheuttamaan vahinkoa. Videonvuokraus on tästä hyvä esimerkki.
Tottakai valvontafirmojen toiminta on tosiaiassa rangaistuksen määräämistä. Se johtuu siitä, että ei kai kukaan oikeasti halua tällaiseen sopimukseen sitoutua. Sopimuskonstruktio ei ole todellinen, vaan rankaisemiselle on annettu muoto, joka ei vastaa sen todellista sisältöä - on pyritty luomaan vaikutelma, että pysäköijä olisi "hyväksynyt" maksuvelvollisuutensa.
- Tässä keskustelussa on kuitenkin kyse siitä, voitaisiinko tuollainen sopimus tehdä. Totta kai voitaisiin. Jos osapuolet todellakin aivan oikeasti haluaisivat tehdä pysäköintiä koskevan sopimuksen, johon sisältyisi 40 euron sopimusrikkomuksesta perittävä maksu, niin siitä vaan, kyllä sellainen sopimus aivan varmasti olisi mahdollista tehdä. Näyttövaikeuksien vuoksi kirjallinen muoto olisi aika suositeltava - tekstissä voisi vielä erityisesti korostaa, että osapuolet ovat nimenomaisesti sopineet 40 eurosta, joka on poikkeuksellisen kova - näin osapuolet eivät voisi jälkikäteen vedota yllättävään ja ankaraan sopimusehtoon.
Silloin se maksu voitaisiin myös velkoa, eikä kyseessä olisi mikään julkisen vallan käyttö.
- Eli kuten havaitaan, kaikki kulminoituu siihen sopimuksen syntyyn. Valvontamaksun asettaminen merkitsee julkisen vallan käyttöä ja on siten yksityisiltä kielletty, KOSKA SE EI PERUSTU MIHINKÄÄN TODELLISEEN SOPIMUKSEEN OSAPUOLTEN VÄLILLÄ.
Jos sopimus pätevästi tehtäisiin edellä kuvatulla tavalla, ei valvontamaksun velkominen tietenkään voisi olla julkisen vallan käyttöä.
Jos ja kun sopimusta ei oikeasti ole, valvontafirman juttu kaatuu molemmilla argumenteilla. Ensinnäkään ei ole mitään sopimusta, jonka perusteella maksua voisi vaatia. Toisekseen, koska sopimusta ei ole, maksujen asettaminen on nähtävä julkisen vallan käyttönä ja siten lain vastaisena.
Yksinkertaista, eikö vain?
Itse asiassa kolaritilanteessa ei varsinaisen syyllisen maksuhalukkuudella tai kyvyllä ole merkitystä. Ajoneuvon vakuutusyhtiö tai liikennevahinkokeskus maksaa korvaukset. Nämä voivat sitten puolestaan edelleen periä syylliseltä. Kaikki tämä löytyy laista.
Ensinäkemältä kyltit tyyliin: "Näpistäminen kielletty, näpistäjiltä veloitetaan valvontamaksu 100 euroa. näpistämällä sitoudut sopimukseen jne" voivat vaikuttaa samankaltaisilta kuin nämä privaattisakot. Kuitenkin tuo sopimus olisi varmaan laillisempi kuin nämä "pysäköintisopimukset", sillä siinä kait pyrittäisiin sopimuskumppanin tunnistamiseen.
Parkkisakkoyritykset käyttäytyivät aivan kuin heillä olisi viranomaisoikeudet mukaan lukien virallisiin pysäköintivirhemaksuihin liittyvä haltijavastuu.
Asiallinen tarkennus, mutta ei vaikuta mitään kolariesimerkin oikeellisuuteen.
Ei korvausta mikään pakko ole hakea vakuutuksesta (jolloin omavastuu menee ja bonarit tippuu), vaan totta kai vahingon aiheuttaja voi halutessaan maksaa korvaukset suoraan myös omasta pussistaan.
Jos vaihdetaan A:n ajoneuvoksi polkupyörä, on tilanne todennäköisemmin esimerkin kaltainen. Tällöin pyöräilijä maksaa aiheuttamansa vahingon omasta pussistaan - ellei hänellä sitten ole vastuuvakuutusta, joka korvaa.
Idea on kuitenkin selvä. Vakuutuksessa on kyse vain siitä, että vastuu vahingoista on siirretty sopimuksella vakuutusyhtiön kannettavaksi. Perusasetelmaa - vahingon aiheuttaja lähtökohtaisesti korvaa - ei vakuutuksen olemassaolo tai -olemattomuus muuta miksikään.
ESIMERKKI 2: Alma Median irtisanoma Johanna Korhonen ajaa yksityisoikeudellista vahingonkorvausasiaa tuomioistuimessa erottamisensa johdosta. Juuri uutisoitiin, että Uudenmaan työsuojelupiirin samasta asiasta alullepanema rikostutkinta on päättynyt, esitutkinta valmistunut ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.
Tismalleen sama teko on siis johtanut yhtäältä siviilioikeudellisiin toimenpiteisiin vahinkoa kärsineen puolelta, että rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin viranomaisaloitteesta. Tämä on todellakin täysin mahdollista, eikä viranomaisten toimivalta jossain asiassa suoraan sulje pois yksityisoikeudellista reagointia samaan asiaan.
Kukaan ei ole kuitenkaan edes väittänyt, että Johanna Korhonen "käyttäisi julkista valtaa" ajaessaan yksityisoikeudellista vahingonkorvausvaatimusta asiassa, johon myös viranomainen voisi reagoida ja sittemmin on myös reagoinut.
Joko nyt alkaa selvitä, että yksityisten ja viranomaisten "toimivalta" voi todellakin mennä päällekäin, eikä yksityisoikeudelliset toimenpiteet suinkaan ole kielletyjä sillä perusteella, että sama tunnusmerkistö voi johtaa myös viranomaisreaktioon?
Joko nyt huomaatte, että Jyrki Virolaisen näkemykset yksityissakkoasiassa eivät ole aivan tuulesta temmattuja? Toki hän on väärässä väittäessään, että sopimus muka syntyisi, mutta siitä eteenpäin päättely on aivan oikeaa - jos sopimus siis katsotaan syntyneeksi, niin sitten juttu on ratkaistava, kuten Virolainen esittää.
Joko nyt käsitätte, että yksityisessä pysäköinninvalvonnassa on kysymys vain ja ainoastaan siitä, syntyikö sopimusta vai ei? Kaikki muu riippuu yksin siitä.
Joko nyt käsitätte, että sekä Vantaan käräjäoikeuden, että Helsingin hovioikeuden tuomiot asiassa ovat vääriä? Eivät siis lopputuloksen, vaan perustelujensa osalta?
Joko Jaakko nyt voisit luopua siitä julkisen vallan käytöstä jankuttamisesta ja koittaa ymmärtää, mistä tässä asiassa oikeasti on kyse?
Lienee selvää, että yksityinen ja julkinen 'toimivalta' voivat mennä ja menevätkin päällekkäin siinä mielessä, että sama tapahtuma antaa kelpoisuuden toimia molemmille tahoille.
Mutta mitäpä mieltä kommentoija on siitä erityispiirteestä, että yksityis- ja julkisoikeudellinen seuraamus on täsmälleen samansisältöinen? Puheena olevassa tapauksessa kyse on siis rangaistusluonteisen maksun määräämisestä (pidän yksityisoikeudellista valvontamaksua rangaistusluonteisena), mutta miksei seuraamus voisi teoriassa olla jotakin muutakin, esim. vapaudenmenetys.
Juuri tähän seikkaan käräjä- ja hovioikeudetkin kiinnittivät huomiota: yksityisoikeudellinen pysäköinninvalvontamaksu on täysin lain tarkoittamaan pysäköintivirhemaksuun rinnastettava seuraamus.
Kieltämättä asiaa voidaan tulkita myös niin kuin alioikeudet ovat sitä tulkinneet. Koska laissa on säädetty kuka saa määrätä ja vastaanottaa pysäköintivirhemaksun, niin tästä seuraa, että kukaan muu ei saa tehdä toimenpidettä, joka tosiasiallisesti merkitsee pysäköintivirhemaksun määräämistä, tai vastaanottaa tällaista maksua. Olisi aika erikoista, että lain pakottavia säännöksiä olisi mahdollista kiertää vain nimeämällä asia toisin. Kuten alioikeudetkin totesivat, asialle on annettu muoto, joka ei vastaa sen todellista oikeudellista sisältöä.
On myös totta, että yksityisen valvontamaksun asettaminen on selvästi rangaistuksenluonteinen toimenpide, jollaiseen yksityisillä ei ole oikeutta. Mikään "sopimussakko" se ei ole, koska väitetyllä sopimuksella ei ole mitään todellista sisältöä - ei ole mitään ensisijaista suoritusta, mitä sopimussakko turvaisi.
Lievää epäjohdonmukaisuutta on mielestäni kuitenkin siinä, että ensin hyväksytään sopimus "sinänsä" syntyneeksi, ja sitten ryhdytään kaatamaan sitä ylläkuvatuilla argumenteillä. Silloin voidaan nimittäin perustellusti kysyä, että miten tuomioistuin voi nähdä toiminnan julkisen vallan käyttönä, kun se on juuri hyväksynyt sen, että toiminta perustuu pätevästi syntyneeseen sopimukseen? Neljänkymmenen euron rahasuorituksesta kuitenkin on - toisin kuin vapaudenmenetyksestä - täysin mahdollista pätevästi sopia.
Paljon selkeämpää ja johdonmukaisempaa olisi hylätä suoraan koko sopimuksen syntyminen. Sen jälkeen valvontamaksun rangaistuksenluonteisuuteen sekä julkisen vallan käyttöön liittyvät argumentit on ratkaistavissa loogisella välttämättömyydellä valvontayhtiön vahingoksi, ilman pienintäkään sijaa vastaväitteille.
Toki kolaritilanteessa voi aina kohteliaasti kysyä vastapuolelta "hoidetaanko korvaukset suoraan". Varsinkin pikkuvahingoissa bonusmenetys voi olla isompi kuin vakuutuskorvaus. Suoraan toiselle osoitettua laskua on kuitenkin turha viedä perintään, siitä on turha toivoa viivästyskorkoa tai muistutusmaksuja ja aika turha viedä oikeuteenkaan. Laki kun määrittelee selkeästi maksuvelvollisun joka on joko vakuutusyhtiö tai vakuutusyhdistys.
Oikeastaan aika mielenkiintoista, että useissa liian läheltä liippaavissa esimerkeissä on erillinen laki maksuvelvollisuudesta. Tämä tekee suoraan rinnaisteisista esimerkeistä helposti ontuvia.
On tapauksia joissa ajoneuvon haltijalle asetetaan velvoitteita. Nämä kuitenkin perustuvat lakiin. Lakien valmistelujen esitiedoista voi katsoa vielä kuinka tiukasti edes ehdolliseen haltijavastuuseen suhtaudutaan. Siis suomen laissa ja suomen lakien valmistelussa. Muissa maissa asiat voivat toki olla toisin.
Pysäköintivirhemaksussa on haltijavastuu, mutta se koskee vain pysäköintivirhemaksuja ja ne tahot jotka voivat antaa pysäköintivirhemaksuja on määritelty laissa. Nyt pitäisi valita pidetäänkö näitä privaattisakkoja pysäköintivirhemaksuina vai ei. Jos pidetään, koskee näitäkin haltijavastuu mutta makust ovat mitättömiä koska yksityisellä yrityksellä ei ole oikeutta maksun määräämiseen. Jos taas kyseessä ei ole pysäköintivirhemaksu, niin silloin haltijavastuuta ei ole. Ei edes ehdollista haltijavastuuta. On siis oikeastaan ihan yhdentekevää katsotaanko nuo pysäköintisakoiksi vai ei. Ajoneuvon haltijalle osoitettuna maksuvaatimus on joka tapauksessa mitätön.
Muutenkin lähes kaikessa on tavoiteltu mielleyhtymää aitoihin ja oikeisiin pysäköintivirhemaksuihin. Lomakkeen muoto, laskujen ja perinnän kohdistaminen ajoneuvon haltijaan, maksun perusteena ollut pysäköintivirhe ja jopa maksun määrä. En yhtään hämmättelisi vaikka osa olisi erehdyksessä luullut näitä oikeiksi ja maksanut sen takia. Jostain syystä privaattisakkoyritykset ovat halunneet saada nämä näyttämään pysäköintivirhemaksuilta vaikkei heille ole oikeutta kerätä pysäköintivirhemaksuja.
Parkkisakkoyhtiöt eivät ole edes yrittäneeet saadaa lappujaan näyttämään vahingonkorvausvaatimuksilta.
Mikähän vahinko kauppiaalle aiheutuu siitä kun isompia ostoksia tekevä kaupassakävijä käyttää aikaa ostoksilla muutaman minuutin sallittua enemmän? Ai niin kyseessä oli mahdollinen vahingonkorvaus kauppiaalle. Eihän kauppias saa mitään rahaa noista parkkisakoista. Parkkirahastus oylle aiheutettu vahinko kyseisessä tapauksessa. Niin mikähän se nyt sitten olisi?
Jos taas ajatellaan virheeseen syyllistyneet maksakoon myös kaikki valvontakulut ja nämä kulut yhdistettynä kohtuuttomaan liikevoittoon ovat pohjana laskennalliselle vahingonkorvaukselle ollaan taas vaarallisilla poluilla. Haluaisin nähdä kun kauppias vaatisi kiinni jääneitä myymälävarkaita yhteisvastullisesti maksamaan koko vartioliikkeen vuotuisen laskun.
Kannattaa kuitenkin muistaa että oikeus ei ottanyt kantaa siihen syntyikö sopimus vai ei. Sitä pidettiin ainoastaan mahdollisena. Ei todennäköisenä tai epätodennäköisenä. Varsinaista kantaa ei otettu. Kantaa ei myöskään otettu siihen olisiko sopimus syntyessään ollut kuluttajaa sitova. Tässä kun olisi tullut vaikkapa kuluttajasuojalain vaatimus tulkita vakiosopimuksia laatija vahingoksi vähänkään epäselvissä tapauksissa. mahdollisuudet tutustua sopimukseen ennen hyväksymiseksi tulkittavaa pysäköimistä kuuluu myös kyseenalaisiin. Se että sopimus koskee vain rankaisuluonteista maksua ilman mitään muuta tosiasiallista sopimusta siirtää sopimuskynnystä. Jos sopimus olisi syntynyt, niin kenen kanssa se olisi tehty.
Oikeudelle taisi riittää se, että jos tosiasiallinen toiminta oli ollut pysäköintivirhemaksujen jakamista, käsiteltäköön sitä kuin pysäköintivirhemaksuja.
"Toki kolaritilanteessa voi aina kohteliaasti kysyä vastapuolelta "hoidetaanko korvaukset suoraan". Varsinkin pikkuvahingoissa bonusmenetys voi olla isompi kuin vakuutuskorvaus. Suoraan toiselle osoitettua laskua on kuitenkin turha viedä perintään, siitä on turha toivoa viivästyskorkoa tai muistutusmaksuja ja aika turha viedä oikeuteenkaan. Laki kun määrittelee selkeästi maksuvelvollisun joka on joko vakuutusyhtiö tai vakuutusyhdistys."
Väärin.
Kolaritapauksessa on täysin mahdollista ja laillista tehdä sopimus vastapuolen kanssa vahinkojen korvaamisesta. Olen tällaisen tehnyt itsekin. Jos vastapuoli jättää sovitun summan maksamatta, maksuvelvollisuus voidaan tämän sopimuksen perusteella vahvistaa tuomioistuimessa ja saatava voidaan laittaa ulosottoon. Perinnästä aiheutuvat kustannukset ja viivästyskorot voi totta kai myös vaatia.
Vakuutusyhtiö tai vakuutusyhdistys on maksuvelvollinen vain, jos korvausta siltä vaaditaan. Jos vahingon aiheuttaja maksaa korvauksen itse, niin eivät nämä tietenkään silloin korvaa, eikä laki tällaista määrää.
Eri asia on se, että vaikka kolarivahingon korvaamisesta päästäisiinkin sopimukseen, niin se ei tietenkään poista syyllisen rikosoikeudellista vastuuta, jos tapahtuma tulee poliisin tietoon. Liikennerikkomus tai liikennerikokset eivät ole asianomistajarikoksia. Asia voidaan käsitellä rikosoikeudellisesti siitäkin huolimatta, että osapuolet ovat sopineet korvauksista.
Tilanne kolarikorvauskien osalta muuttuu ymmärrettävästi siinä vaiheessa kun osapuolet sopivat että asia hoidetaan ilman vakuutusyhtiötä. Jos tämmöistä sopimusta ei ole erikseen tehty, se ei synny pelkästään lähettämällä lasku. Tämmöinen sopimus ei myöskään synny pelkästään puskuriin kiinnitettävällä tarralla: Tämän auton kanssa kolaroinut henkilö sitoutuu itse maksamaan vahingonkorvauksen. Kolaroimalla hyväksyt sopimuksen.
Ilman erillistä sopimusta osapuolien välillä korvausvelvollisuus on vakuutusyhtiöllä tai vakuutusyhdistyksellä.
Juuri näin.
"Tilanne yksityisten pysäköinninvalvontamaksujen osalta muuttuu ymmärrettävästi siinä vaiheessa kun osapuolet sopivat, että ehtojen vastainen pysäköinti kuitataan 40 euron kertaluontoisella korvauksella. Jos tämmöistä sopimusta ei erikseen tehdä, ei se synny pelkästään asettamalla maksulappu tuulilasiin. Tällainen sopmus ei myöskään synny pelkästään pysäköintialueen sisäänajoväylille pystytettävillä kylteillä: Pysäköinti sallittu vain merkityille paikoille luvan saaneille. Ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitetaan valvontamaksu 40 euroa. Pysäköimällä hyväksyt ehdot."
ESIMERKKI 2: Alma Median irtisanoma Johanna Korhonen ajaa yksityisoikeudellista vahingonkorvausasiaa tuomioistuimessa erottamisensa johdosta. Juuri uutisoitiin, että Uudenmaan työsuojelupiirin samasta asiasta alullepanema rikostutkinta on päättynyt, esitutkinta valmistunut ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.
Tismalleen sama teko on siis johtanut yhtäältä siviilioikeudellisiin toimenpiteisiin vahinkoa kärsineen puolelta, että rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin viranomaisaloitteesta. Tämä on todellakin täysin mahdollista, eikä viranomaisten toimivalta jossain asiassa suoraan sulje pois yksityisoikeudellista reagointia samaan asiaan.
Totta. Johanna Korhosen tapauksessa tosin on ilmeistä, että oikeudessa esitetyt vaatimukset ovat perustuneet konkreettisiin vahinkoihin (mm. saamatta jääneet palkkatulot). Minkäköhänlainen vahinko esimerkiksi marketille onkaan syntynyt siitä, että marketissa ostoksilla ollut asiakas on unohtanut pistää parkkikiekon ikkunalle samalla, kun puolet marketin parkkiruuduista on ollut tyhjinä?
Aivan. Yksityisellä valvontamaksulla ei ole sen enempää todellista vahingonkorvausluonnetta kuin todellista vastikeluonnettakaan (kyse ei siis ole maksullisesta pysäköinnistä). Sillä on ainoastaan rangaistuksen luonne.
Sinänsä sopimussakko on hyvä instrumentti juuri tällaisissa tilanteissa, joissa konkreettinen vahinko on yksittäistapauksessa vaikeasti osoitettavissa, mutta toiminta sinänsä on omiaan aiheuttamaan vahinkoja.
Ei videovuokraamonkaan tarvitse viivästyssakkoa periessään näyttää toteen, että joku oli kysellyt juuri kyseistä elokuvaa ja tämän takia vuokraamolta jäi myyntituloja saamatta. Riittää, kun 1) viivästyksestä perittävästä vakiokorvauksesta eli sopimussakosta on etukäteen sovittu, ja 2) tämän korvauksen määrä on kohtuullinen ja järkevässä suhteessa siihen todelliseen vahinkoon, joka teolla voi aiheutua.
Sinänsä sopimussakko on hyvä instrumentti juuri tällaisissa tilanteissa, joissa konkreettinen vahinko on yksittäistapauksessa vaikeasti osoitettavissa, mutta toiminta sinänsä on omiaan aiheuttamaan vahinkoja.
Tässä piilee myös riski. Jos pelastustielle pysäköity auto estääkin palokunnan pääsyn paikalle, taloyhtiö voi jäädä nuolemaan näppejään vahingonkorvauksen suhteen "kun kerran 40 euron sopimussakolla oli jo määritelty kertakaikkinen hyvitys aiheutuneesta haitasta." Rikosoikeudellinen vastuu on tietysti rinnalla olemassa (sakot tai linnatuomio saattaisi tulla).
Kiinteistövakuutuksen pykälätkin saattaisivat osoittautua mielenkiintoiseksi, sillä taloyhtiöhän olisi jo etukäteen tehnyt sovintoratkaisun tulipalon pahenemisesta aiheutuvasta vahingosta autoilijan kanssa. 40 euroa kuittaisi kaiken myös vakuutusyhtiön näkökulmasta.
On tämä sopimusoikeus hauskaa.
On se vaan kummallista, että kuluttajavirastoa oli korostetun passiivinen näiden parkkisakkoyhtiöiden kanssa. Samaan aikaan sillä kuitenkin riittää energiaa alennuksella poismyytävien tuotteiden hintamerkintöihin.
Aika vaikea ymmärtää miksi nuo merkinnät olisivat niin vahingollisia kuluttajalle. Tuotteet joiden viimeinen myyntipäivä on lähellä erottuvat helposti "priimatavarasta". Alennus on ihan todellinen ja selvästi merkitty. Varsin ymmärrettävää ettei yhden yksittäisen pakkausen osalta saada ihan kaikkia hintatietoja merkittyä.
Joo, tuo kuluttajaviraston touhuilu on todella ihmeellistä. Vertaillaan ruokakorien hintoja jossain Kemissä ja Haaparannassa (ketä kiinnostaa??) ja kitistään jostain alennushintojen merkintätavoista. Sen sijaan todellisiin kuluttajamarkkinoiden ongelmiin ei kiinnostusta eikä ilmeisesti osaamistakaan sitten löydykään.
http://www.taloussanomat.fi/yrittaja/2009/10/06/yksityinen-parkkivalvoja-iskee-jalleen/200921365/137
Mielenkiintoista
http://www.autotoday.fi/page.php?page_id=18&news_id=200904399&p=17
No jopas on taas Lauri vitsin keksinyt. Vastahan täältäkin on saatu lukea kuinka esim. kauppakeskukset ovat tehneet sopimuksen kunnallisen valvonnan kanssa. Mihin siinä enää Latea välikätenä tarvii? Ja toisekseen, millä late aikoo pitää firmansa pystyssä? Aikoo laskuttaa asiakkaita siitä että käy parkkipaikalla soittamassa kunnalliselle valvojalle että pitäisi tulla kirjoittamaan lappu tuulilasiin? Ei ainakaan mielikuvista mieheltä puutu....
ParkComin toimitusjohtaja välttää syytteen, valtionsyyttäjän mukaan homma on ollut ihan ok:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/ParkComin+toimitusjohtaja+v%C3%A4ltt%C3%A4%C3%A4+syytteen/1135250074108
Virkavallan anastaminen ei siis ole rangaistavaa.
Helevetin kova jätkä Lauri !!!
Hyvä! Laita kateellisille paskahousuille luu kurkkuun!
tuli vain mieleen, kun kerran sopimuksesta on kyse, niin eikö sopimukseen sisältyviin tuotteisiin ole mahdollista tutustua, ennenkuin hyväksyy sopimuksen. Tässähän pitäisi suostua summamutikassa johonkin sopimukseen, josta voidaan antaa rangaistus! Luonnollisesti kiinteistöön saanee tutustua rauhassa ja sen jälkeen päättää haluaako sopimuksen osapuoleksi. Onko tässä sopimuksessa palautusoikeutta? Ovatkohan kiinteistön edustajat tehneet tilaa tarpeeksi ajoväylälle, jotta ajaessani sisään parkkialueelle voin pysäyttää autoni sopimuskyltin etten 15 minuutiksi, jotta voin tutkia minkälaisen sopimuksen olen tekemässä!? Vai pitääkö sopimuskin tehdä tietämättä ehdoista, sen lisäksi vielä, että ei ole edes voinut tutustua sopimuskohteeseen ennalta... Entäpä pimeällä. Varmaankin kyltit ovat valaistava? En ole kyllä nähnyt ainoatakaan!
Lähetä kommentti