Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa! |
torstaina, maaliskuuta 04, 2010
LUKIJAN ARTIKKELI: Ryhmäkannelaki jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi
Ryhmäkannelain tarkoitus
Suomessa tuli vuonna 2007 voimaan ryhmäkannelaki (13.4.2007/444), jolla kuluttaja-asiamiehen käyttöön luotiin uusi, ryhmäkanteen nimellä tunnettu kannetyyppi. Ryhmäkannetta ajateltiin käytettävän kuluttajariita-asioissa sellaisissa tilanteissa, joissa suurella joukolla kuluttajia on olennaisesti samoihin seikkoihin perustuvia vaatimuksia samaa vastaajaa tai samoja vastaajia vastaan.
Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn tehtävänä on antaa viime kädessä pakolla toteutettavissa olevaa oikeussuojaa tilanteessa, jossa jonkun oikeuksia on loukattu. Se on mekanismi, jolla pyritään aineellisen oikeuden toteutumiseen. Oikeuden toteutuminen edellyttää kuitenkin, että oikeudenloukkausta koskeva asia on tosiasiallisesti saatettavissa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Jos esimerkiksi pelkästään kanteen nostamisesta aiheutuvat kulut ovat sellaiset, että oikeudenkäyntiin ei sen intressin vähäisyyden vuoksi ole taloudellisista syistä järkevää ryhtyä, oikeudenkäyntimenettely ei käytännössä kykene tarjoamaan yksilötasolla oikeussuojaa ja takaamaan näin oikeuden toteutumista.
Oikeussuojan vaatimisen oikeudenkäyntiteitse voidaankin katsoa käytännössä edellyttävän, että oikeudenkäynnin kohteena oleva intressi on suurempi kuin kanteen nostamisesta ja asian ajamisesta aiheutuvat kulut ja oikeudenkäynnin aiheuttama vaiva. Siviilioikeudelliset vaatimukset voidaan siten jakaa kolmeen kategoriaan: yksilöllisesti prosessikelpoiset, ei-yksilöllisesti prosessikelpoiset ja prosessikelvottomat vaateet. Yksilöllisesti prosessikelpoisten vaateiden osalta intressi on kanteen ajamisesta aiheutuvia oikeudenkäyntikuluja suurempi. Jos kanne on ei-yksilöllisesti eli kollektiivisesti prosessikelpoinen, useiden kantajien kollektiivisessa menettelyssä esittämät vaatimukset ylittävät kanteen ajamisesta aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen määrän. Jos nämä kulut kollektiivisessakin menettelyssä ylittävät yhteenlasketun intressin määrän, kyse on prosessikelvottomasta vaateesta.
Kuluttajariitojen kohdalla täysimittainen oikeudenkäynti on kallis ja vaivalloinen menettely. Käytännössä Suomen oikeusjärjestelmä tarjoaakin tehokasta oikeussuojaa ainoastaan yksilöllisesti prosessikelpoisille vaatimuksille. Vähäiset vaatimukset, olivat ne sinänsä kuinka oikeutettuja tahanasa, ovat käytännössä prosessikelvottomia. Kyseessä ei ole vain yksilötason ongelma. Myös yhteiskunnallisella tasolla voidaan pitää tärkeänä, että lain vastaisella toiminnalla ei voida saavuttaa ainakaan merkittävää oikeusjärjestelmän ulottumattomiin jäävää taloudellista hyötyä siitä syystä, että arvoltaan vähäinen oikeudenloukkaus on kohdistunut suureen joukkoon ihmisiä. Myös lainvastaisesti toimivien yritysten lain puitteissa toimivien kilpailijoiden etu vaatii, että tällaiset vähäisetkin vaatimukset voidaan saattaa oikeudenkäynnin kohteeksi.
Ryhmäkannelain tavoitteena oli siten saattaa oikeusjärjestelmän piiriin sellaiset kollektiivisesti prosessikelpoiset vaatimukset, joita ei oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen vuoksi muutoin vietäisi tuomioistuimen tutkittavaksi. Ryhmäkannelailla pyrittiin myös parantamaan niiden oikeudenloukkauksesta kärsineiden asemaa, jotka ovat tiedoiltaan ja taidoiltaan muita heikommassa asemassa ja jotka eivät muutoin osaisi vaatia oikeuksiensa toteuttamista.
Ryhmäkannelakia valmisteltaessa uuteen instrumenttiin liitettiin kuitenkin myös uhkakuvia ja elinkeinoelämä asettui jyrkästi vastustamaan lakia. Pelättiin, että kannemuoto mahdollistaisi opportunististen tai muuten perusteettomien kanteiden nostamisen esimerkiksi kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Ajateltiin, että pelkkä tieto ryhmäkanteen ajamisesta jotain yritystä vastaan saattaisi aiheuttaa negatiivista julkisuutta ja vahingoittaa tätä yritystä, vaikka itse kanne lopulta osoittautuisikin aiheettomaksi. Pitkälti elinkeinoelämän taholta tapahtuneen painostuksen johdosta ryhmäkannelaki käytännössä onnistuttiinkin vesittämään siten, että ryhmäkanteesta säädettiin viranomaisaloitteinen. Ryhmäkanteen voi käynnistää Suomessa ainoastaan kuluttaja-asiamies.
Kuinkas sitten kävikään?
Vaikka ryhmäkannelain säätämiselle oli olemassa selkeät perusteet ja selkeä tarve, ei pian kolme vuotta voimassa ollutta lakia ole sovellettu vielä kertaakaan. Tilanteita, joihin laki olisi erinomaisesti soveltunut, on kuitenkin ollut runsaasti. Epäselvyyksiä on ollut muun muassa pankkien yksipuolisissa koronnostoissa ja muissa lainaehtojen muutoksissa, sijoittajansuojakysymyksissä, valmistaloja koskevissa rakennusriidoissa, erilaisten suurina sarjoina valmistettujen laitteiden vioista johtuvissa vastuukysymyksissä, teleoperaattoreiden ja sähköyhtiöiden yksipuolisissa hinnoitteluperusteiden muutoksissa sekä suoranaisissa tahallisissa ylilaskutustapauksissa, laajamittaisten sähkö- ja vesikatkosten aiheuttamien vahinkojen korvaamisessa, joukkoliikennevälineiden myöhästelytapauksissa ja niin edelleen. Yksittäisen kuluttajan intressi näissä on saattanut olla vain muutamia kymppejä, mutta kertautuessaan pahimmillaan kymmenien tuhansien kuluttajien kohdalla ovat oikeudenvastaisesti kerätyt tai korvaamatta jääneet rahasummat voineet kasvaa huikeiksi.
Ylen uutisissa haastatellun kuluttaja-asiamies Marita Wilskan mukaan käräjöinti ei ole itseisarvo. ”Me pyrimme kuluttajan kannalta järkeviin ja toivottuihin ratkaisuihin käyttämällä muita keinoja, kuten neuvotteluja elinkeinonharjoittajan kanssa. Kun ryhmäkannelakia kirjoitettiin, lähtökohtana oli, että sitä ei tarvitsisi käyttää. Lailla tavoiteltiin ennalta ehkäisevää vaikutusta. Se lisää yrittäjien neuvotteluhalukkuutta kiistatilanteissa.”
Kuluttaja-asiamies Wilskan käsitys ryhmäkannelain lähtökohdasta on väärä. Ryhmäkannelakia koskevan hallituksen esityksen HE 154/2006 vp mukaan:
"On odotettavissa, että ryhmäkanteita nostettaisiin vuositasolla vain muutama. On myös mahdollista, ettei niitä edes joka vuosi nostettaisi. Tämä ei kuitenkaan vähentäisi lain ennaltaehkäisevän vaikutuksen toteutumista. Kun todennäköisyys aineellisen lainsäädännön toteutumiselle yksittäistapauksessa kasvaa, kehittäisi tämä välillisenä vaikutuksena myös yritysten toimintaympäristöä tasavertaisempaan suuntaan. Koska lainvastaisesta toiminnasta ei olisi saatavissa kilpailuetua, lisäisi tämä yritystoiminnan puitteiden ennustettavuutta. Tämä parantaisi osaltaan yritysten välistä kilpailua ja näin markkinoiden toimivuutta."
Ryhmäkannelain selkeä lähtökohta on ollut, että lakia myös tosiasiallisesti käytetään. Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan aikaan vain sillä, että ryhmäkanteen uhka tarvittaessa myös toteutetaan. Kanteita on ajateltu nostettavan jopa muutama vuodessa. Se seikka, että ryhmäkannetta ei ole käytetty vielä kertaakaan sen lähes kolmevuotisen olemassaolon aikana, vaikka tilaisuuksia siihen olisi ollut useita, osoittaa vain sen, että kuluttajavirasto ja sen päällikkönä toimiva kuluttajaasiamies eivät valvo erityisen pontevasti kuluttajien etua.
Kuluttajaviraston pitäisi olla kuluttajien todellinen edunvalvoja, joka puuttuisi aggressiivisesti kuluttajamarkkinoiden epäkohtiin. Puuttumiskynnyksen pitäisi olla alhainen aina, kun suurta kuluttajajoukkoa koskevaan asiaan liittyyy vähäisiäkin oikeudellisia epäselvyyksiä. Kuluttajaviraston ei suinkaan tarvitse voittaa kaikkia kuluttajakollektiivin puolesta ajamiaan juttuja, vaan myös hävityt jutut edistävät sekä kuluttajien että elinkeinonharjoittajien etua antamalla vastauksia oikeudellisesti epäselviin kysymyksiin sekä luomalla pelisääntöjä tulevia vastaavanlaisia tapauksia varten. ”Turhia” kuluttajajuttuja ei siten ole olemassakaan, vaan kuluttajamarkkinoiden oikeudellisten epäselvyyksien selvittäminen on aina hyvä asia. Pitämällä prosessikynnystä korkealla kuluttajavirasto ei palvele kenenkään etua.
Lainsäädäntö seuraa yhteiskunnallista kehitystä aina viiveellä. Lainsäätäjä ei mitenkään kykene etukäteen varautumaan kaikkiin mahdollisiin nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa eteen tuleviin oikeudellisiin ongelmiin. Pelisäännöt yhä enenevään määrään tilanteita luodaan nimenomaan tuomioistuinten ratkaisukäytännössä. Tästä syystä olisi tärkeää, että meillä olisi sellainen voimakas viranomaistaho, joka puolustaisi kuluttajien etua ja asemaa ja pyrkisi aktiivisesti vaikuttamaan oikeuskäytännön kehittymiseen kuluttajien kannalta suotuisalla tavalla. Tällaista kuluttajaviranomaista meillä ei valitettavasti kuitenkaan ole.
Ylen uutisten mukaan myös Kuluttajaliitto pitää kuluttaja-asiamiehen otetta lepsuna ja toivoo tältä ronskimpia otteita. Ylen haastattelema Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario vaatiikin, että ryhmäkannemahdollisuutta tulisi laajentaa siten, että se olisi myös yksityisten käytettävissä. Näin asia on ratkaistu esimerkiksi Ruotsissa.
Ryhmäkanteen mahdollistaminen myös yksityisille olisi hyvä ratkaisu, joka merkittävällä tavalla täydentäisi kuluttajien oikeusturvaa. On aika selvää, että esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa useiden kuluttajien vaatimus kohdistuisi valtiota tai jotain sen virastoa tai liikelaitosta vastaan, ei kuluttaja-asiamies olisi kovin kärkkäästi lähdössä tällaista juttua kuluttajien puolesta ajamaan. Usean kantajan yhdessä ajamat oikeudenkäynnit ovat toki täysin mahdollisia nykyiselläänkin ja tällaisia on toteutettu Suomessakin useita. Tyypillisesti kantajina ovat saman onnettomuuden johdosta vahinkoa kärsineet ja vastapuolella on vakuutusyhtiö. Useimmiten nämä ajetaan niinsanottua pilottikannemenettelyä käyttäen, jossa oikeuteen viedään yhden kantajan yksittäistapaus ja muiden kantajien jutuissa sovitaan saman ratkaisun noudattamisesta. Toinen vaihtoehto on, että yhtä aikaa vireillepannut useat yksittäiset jutut käsitellään samassa oikeudenkäynnissä. Erityinen ryhmäkannemenettely olisi kuitenkin omiaan poistamaan edellä kuvattuihin menettelyihin liittyviä epävarmuustekijöitä sekä selkeyttämään ja yksinkertaistamaan prosessia. Se olisi selkeästi kuluttajien edun mukaista.
Huomionarvoista on, että myös Ruotsissa, jossa ryhmäkanne on ollut mahdollinen paljon pitempään kuin Suomessa, viranomaisaloitteinen ryhmäkanteen käyttö on ollut erittäin pidättyväistä. Ryhmäkannelakia säädettäessä Ruotsissa oli ajettu vain yksi viranomaisaloitteinen ryhmäoikeudenkäynti. Sen sijaan yksityisiä ryhmäoikeudenkäyntejä oli toteutettu jo useita. Yksityisesti toimeenpannut ryhmäkanteet ovat olleet arkipäivää useissa maissa jo vuosikausia. Niillä ei ole ollut todellisuudessa sellaisia haittavaikutuksia elinkeinoelämälle, joita Suomessa on pelätty. Ryhmäkannelaissa voitaisiin säätää menettelystä, jossa ryhmäkanteen käynnistäminen edellyttäisi tuomioistuimen antamaa lupaa. Luvan saadakseen pitäisi esittää ne keskeiset perusteet ja seikat, joihin ryhmäkanne tulisi perustumaan. Tällaisella menettelyllä voitaisiin tehokkaasti torjua kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa ajettavat ryhmäkanteet, mutta se ei estäisi ryhmäkanteen ajamista silloin, kun sille on olemassa todelliset perusteet. Nykyisellään ryhmäkanteen käytöstä päättää Suomessa yksi ainoa virkamies, jonka ei tarvitse perustella päätöksiään kenellekään.
Rehellisesti toimiville ja kuluttajan oikeuksiin vakavasti suhtautuville yrityksille ryhmäkanteen mahdollisuus ei tietenkään muodosta minkäänlaista uhkaa tai riskiä. Ryhmäkanteen pelko ja kiihkeä vastustus elinkeinoelämän piirissä kielivätkin lähinnä sellaisista syvälle juurtuneista asenteista ja käytännöistä, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Suomessa tuli vuonna 2007 voimaan ryhmäkannelaki (13.4.2007/444), jolla kuluttaja-asiamiehen käyttöön luotiin uusi, ryhmäkanteen nimellä tunnettu kannetyyppi. Ryhmäkannetta ajateltiin käytettävän kuluttajariita-asioissa sellaisissa tilanteissa, joissa suurella joukolla kuluttajia on olennaisesti samoihin seikkoihin perustuvia vaatimuksia samaa vastaajaa tai samoja vastaajia vastaan.
Riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn tehtävänä on antaa viime kädessä pakolla toteutettavissa olevaa oikeussuojaa tilanteessa, jossa jonkun oikeuksia on loukattu. Se on mekanismi, jolla pyritään aineellisen oikeuden toteutumiseen. Oikeuden toteutuminen edellyttää kuitenkin, että oikeudenloukkausta koskeva asia on tosiasiallisesti saatettavissa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Jos esimerkiksi pelkästään kanteen nostamisesta aiheutuvat kulut ovat sellaiset, että oikeudenkäyntiin ei sen intressin vähäisyyden vuoksi ole taloudellisista syistä järkevää ryhtyä, oikeudenkäyntimenettely ei käytännössä kykene tarjoamaan yksilötasolla oikeussuojaa ja takaamaan näin oikeuden toteutumista.
Oikeussuojan vaatimisen oikeudenkäyntiteitse voidaankin katsoa käytännössä edellyttävän, että oikeudenkäynnin kohteena oleva intressi on suurempi kuin kanteen nostamisesta ja asian ajamisesta aiheutuvat kulut ja oikeudenkäynnin aiheuttama vaiva. Siviilioikeudelliset vaatimukset voidaan siten jakaa kolmeen kategoriaan: yksilöllisesti prosessikelpoiset, ei-yksilöllisesti prosessikelpoiset ja prosessikelvottomat vaateet. Yksilöllisesti prosessikelpoisten vaateiden osalta intressi on kanteen ajamisesta aiheutuvia oikeudenkäyntikuluja suurempi. Jos kanne on ei-yksilöllisesti eli kollektiivisesti prosessikelpoinen, useiden kantajien kollektiivisessa menettelyssä esittämät vaatimukset ylittävät kanteen ajamisesta aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen määrän. Jos nämä kulut kollektiivisessakin menettelyssä ylittävät yhteenlasketun intressin määrän, kyse on prosessikelvottomasta vaateesta.
Kuluttajariitojen kohdalla täysimittainen oikeudenkäynti on kallis ja vaivalloinen menettely. Käytännössä Suomen oikeusjärjestelmä tarjoaakin tehokasta oikeussuojaa ainoastaan yksilöllisesti prosessikelpoisille vaatimuksille. Vähäiset vaatimukset, olivat ne sinänsä kuinka oikeutettuja tahanasa, ovat käytännössä prosessikelvottomia. Kyseessä ei ole vain yksilötason ongelma. Myös yhteiskunnallisella tasolla voidaan pitää tärkeänä, että lain vastaisella toiminnalla ei voida saavuttaa ainakaan merkittävää oikeusjärjestelmän ulottumattomiin jäävää taloudellista hyötyä siitä syystä, että arvoltaan vähäinen oikeudenloukkaus on kohdistunut suureen joukkoon ihmisiä. Myös lainvastaisesti toimivien yritysten lain puitteissa toimivien kilpailijoiden etu vaatii, että tällaiset vähäisetkin vaatimukset voidaan saattaa oikeudenkäynnin kohteeksi.
Ryhmäkannelain tavoitteena oli siten saattaa oikeusjärjestelmän piiriin sellaiset kollektiivisesti prosessikelpoiset vaatimukset, joita ei oikeudenkäynnistä aiheutuvien kulujen vuoksi muutoin vietäisi tuomioistuimen tutkittavaksi. Ryhmäkannelailla pyrittiin myös parantamaan niiden oikeudenloukkauksesta kärsineiden asemaa, jotka ovat tiedoiltaan ja taidoiltaan muita heikommassa asemassa ja jotka eivät muutoin osaisi vaatia oikeuksiensa toteuttamista.
Ryhmäkannelakia valmisteltaessa uuteen instrumenttiin liitettiin kuitenkin myös uhkakuvia ja elinkeinoelämä asettui jyrkästi vastustamaan lakia. Pelättiin, että kannemuoto mahdollistaisi opportunististen tai muuten perusteettomien kanteiden nostamisen esimerkiksi kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa. Ajateltiin, että pelkkä tieto ryhmäkanteen ajamisesta jotain yritystä vastaan saattaisi aiheuttaa negatiivista julkisuutta ja vahingoittaa tätä yritystä, vaikka itse kanne lopulta osoittautuisikin aiheettomaksi. Pitkälti elinkeinoelämän taholta tapahtuneen painostuksen johdosta ryhmäkannelaki käytännössä onnistuttiinkin vesittämään siten, että ryhmäkanteesta säädettiin viranomaisaloitteinen. Ryhmäkanteen voi käynnistää Suomessa ainoastaan kuluttaja-asiamies.
Kuinkas sitten kävikään?
Vaikka ryhmäkannelain säätämiselle oli olemassa selkeät perusteet ja selkeä tarve, ei pian kolme vuotta voimassa ollutta lakia ole sovellettu vielä kertaakaan. Tilanteita, joihin laki olisi erinomaisesti soveltunut, on kuitenkin ollut runsaasti. Epäselvyyksiä on ollut muun muassa pankkien yksipuolisissa koronnostoissa ja muissa lainaehtojen muutoksissa, sijoittajansuojakysymyksissä, valmistaloja koskevissa rakennusriidoissa, erilaisten suurina sarjoina valmistettujen laitteiden vioista johtuvissa vastuukysymyksissä, teleoperaattoreiden ja sähköyhtiöiden yksipuolisissa hinnoitteluperusteiden muutoksissa sekä suoranaisissa tahallisissa ylilaskutustapauksissa, laajamittaisten sähkö- ja vesikatkosten aiheuttamien vahinkojen korvaamisessa, joukkoliikennevälineiden myöhästelytapauksissa ja niin edelleen. Yksittäisen kuluttajan intressi näissä on saattanut olla vain muutamia kymppejä, mutta kertautuessaan pahimmillaan kymmenien tuhansien kuluttajien kohdalla ovat oikeudenvastaisesti kerätyt tai korvaamatta jääneet rahasummat voineet kasvaa huikeiksi.
Ylen uutisissa haastatellun kuluttaja-asiamies Marita Wilskan mukaan käräjöinti ei ole itseisarvo. ”Me pyrimme kuluttajan kannalta järkeviin ja toivottuihin ratkaisuihin käyttämällä muita keinoja, kuten neuvotteluja elinkeinonharjoittajan kanssa. Kun ryhmäkannelakia kirjoitettiin, lähtökohtana oli, että sitä ei tarvitsisi käyttää. Lailla tavoiteltiin ennalta ehkäisevää vaikutusta. Se lisää yrittäjien neuvotteluhalukkuutta kiistatilanteissa.”
Kuluttaja-asiamies Wilskan käsitys ryhmäkannelain lähtökohdasta on väärä. Ryhmäkannelakia koskevan hallituksen esityksen HE 154/2006 vp mukaan:
"On odotettavissa, että ryhmäkanteita nostettaisiin vuositasolla vain muutama. On myös mahdollista, ettei niitä edes joka vuosi nostettaisi. Tämä ei kuitenkaan vähentäisi lain ennaltaehkäisevän vaikutuksen toteutumista. Kun todennäköisyys aineellisen lainsäädännön toteutumiselle yksittäistapauksessa kasvaa, kehittäisi tämä välillisenä vaikutuksena myös yritysten toimintaympäristöä tasavertaisempaan suuntaan. Koska lainvastaisesta toiminnasta ei olisi saatavissa kilpailuetua, lisäisi tämä yritystoiminnan puitteiden ennustettavuutta. Tämä parantaisi osaltaan yritysten välistä kilpailua ja näin markkinoiden toimivuutta."
Ryhmäkannelain selkeä lähtökohta on ollut, että lakia myös tosiasiallisesti käytetään. Ennaltaehkäisevä vaikutus saadaan aikaan vain sillä, että ryhmäkanteen uhka tarvittaessa myös toteutetaan. Kanteita on ajateltu nostettavan jopa muutama vuodessa. Se seikka, että ryhmäkannetta ei ole käytetty vielä kertaakaan sen lähes kolmevuotisen olemassaolon aikana, vaikka tilaisuuksia siihen olisi ollut useita, osoittaa vain sen, että kuluttajavirasto ja sen päällikkönä toimiva kuluttajaasiamies eivät valvo erityisen pontevasti kuluttajien etua.
Kuluttajaviraston pitäisi olla kuluttajien todellinen edunvalvoja, joka puuttuisi aggressiivisesti kuluttajamarkkinoiden epäkohtiin. Puuttumiskynnyksen pitäisi olla alhainen aina, kun suurta kuluttajajoukkoa koskevaan asiaan liittyyy vähäisiäkin oikeudellisia epäselvyyksiä. Kuluttajaviraston ei suinkaan tarvitse voittaa kaikkia kuluttajakollektiivin puolesta ajamiaan juttuja, vaan myös hävityt jutut edistävät sekä kuluttajien että elinkeinonharjoittajien etua antamalla vastauksia oikeudellisesti epäselviin kysymyksiin sekä luomalla pelisääntöjä tulevia vastaavanlaisia tapauksia varten. ”Turhia” kuluttajajuttuja ei siten ole olemassakaan, vaan kuluttajamarkkinoiden oikeudellisten epäselvyyksien selvittäminen on aina hyvä asia. Pitämällä prosessikynnystä korkealla kuluttajavirasto ei palvele kenenkään etua.
Lainsäädäntö seuraa yhteiskunnallista kehitystä aina viiveellä. Lainsäätäjä ei mitenkään kykene etukäteen varautumaan kaikkiin mahdollisiin nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa eteen tuleviin oikeudellisiin ongelmiin. Pelisäännöt yhä enenevään määrään tilanteita luodaan nimenomaan tuomioistuinten ratkaisukäytännössä. Tästä syystä olisi tärkeää, että meillä olisi sellainen voimakas viranomaistaho, joka puolustaisi kuluttajien etua ja asemaa ja pyrkisi aktiivisesti vaikuttamaan oikeuskäytännön kehittymiseen kuluttajien kannalta suotuisalla tavalla. Tällaista kuluttajaviranomaista meillä ei valitettavasti kuitenkaan ole.
Ylen uutisten mukaan myös Kuluttajaliitto pitää kuluttaja-asiamiehen otetta lepsuna ja toivoo tältä ronskimpia otteita. Ylen haastattelema Kuluttajaliiton johtava lakimies Tuula Sario vaatiikin, että ryhmäkannemahdollisuutta tulisi laajentaa siten, että se olisi myös yksityisten käytettävissä. Näin asia on ratkaistu esimerkiksi Ruotsissa.
Ryhmäkanteen mahdollistaminen myös yksityisille olisi hyvä ratkaisu, joka merkittävällä tavalla täydentäisi kuluttajien oikeusturvaa. On aika selvää, että esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa useiden kuluttajien vaatimus kohdistuisi valtiota tai jotain sen virastoa tai liikelaitosta vastaan, ei kuluttaja-asiamies olisi kovin kärkkäästi lähdössä tällaista juttua kuluttajien puolesta ajamaan. Usean kantajan yhdessä ajamat oikeudenkäynnit ovat toki täysin mahdollisia nykyiselläänkin ja tällaisia on toteutettu Suomessakin useita. Tyypillisesti kantajina ovat saman onnettomuuden johdosta vahinkoa kärsineet ja vastapuolella on vakuutusyhtiö. Useimmiten nämä ajetaan niinsanottua pilottikannemenettelyä käyttäen, jossa oikeuteen viedään yhden kantajan yksittäistapaus ja muiden kantajien jutuissa sovitaan saman ratkaisun noudattamisesta. Toinen vaihtoehto on, että yhtä aikaa vireillepannut useat yksittäiset jutut käsitellään samassa oikeudenkäynnissä. Erityinen ryhmäkannemenettely olisi kuitenkin omiaan poistamaan edellä kuvattuihin menettelyihin liittyviä epävarmuustekijöitä sekä selkeyttämään ja yksinkertaistamaan prosessia. Se olisi selkeästi kuluttajien edun mukaista.
Huomionarvoista on, että myös Ruotsissa, jossa ryhmäkanne on ollut mahdollinen paljon pitempään kuin Suomessa, viranomaisaloitteinen ryhmäkanteen käyttö on ollut erittäin pidättyväistä. Ryhmäkannelakia säädettäessä Ruotsissa oli ajettu vain yksi viranomaisaloitteinen ryhmäoikeudenkäynti. Sen sijaan yksityisiä ryhmäoikeudenkäyntejä oli toteutettu jo useita. Yksityisesti toimeenpannut ryhmäkanteet ovat olleet arkipäivää useissa maissa jo vuosikausia. Niillä ei ole ollut todellisuudessa sellaisia haittavaikutuksia elinkeinoelämälle, joita Suomessa on pelätty. Ryhmäkannelaissa voitaisiin säätää menettelystä, jossa ryhmäkanteen käynnistäminen edellyttäisi tuomioistuimen antamaa lupaa. Luvan saadakseen pitäisi esittää ne keskeiset perusteet ja seikat, joihin ryhmäkanne tulisi perustumaan. Tällaisella menettelyllä voitaisiin tehokkaasti torjua kiristämis- tai vahingoittamistarkoituksessa ajettavat ryhmäkanteet, mutta se ei estäisi ryhmäkanteen ajamista silloin, kun sille on olemassa todelliset perusteet. Nykyisellään ryhmäkanteen käytöstä päättää Suomessa yksi ainoa virkamies, jonka ei tarvitse perustella päätöksiään kenellekään.
Rehellisesti toimiville ja kuluttajan oikeuksiin vakavasti suhtautuville yrityksille ryhmäkanteen mahdollisuus ei tietenkään muodosta minkäänlaista uhkaa tai riskiä. Ryhmäkanteen pelko ja kiihkeä vastustus elinkeinoelämän piirissä kielivätkin lähinnä sellaisista syvälle juurtuneista asenteista ja käytännöistä, jotka eivät kestä päivänvaloa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
15 kommenttia:
Enemmän kuin ryhmäkannemenettely, auttaisi oikeuskäytännön ohjaamista monissa maissa käytössä oleva ns. small claims court -järjestelmä.
Siinä voi pienehkön riita-asian (maksimikorvaus n. 5000e) viedä kevyessä menettelyssä alioikeuden ratkaistavaksi, yleensä yhden tuomarin kokoonpanossa. Asiamiestä saa käyttää, mutta asiamieskuluja ei määrätä hävinneen osapuolen maksettavaksi, joten tavallinen ihminenkin uskaltaisi asiansa tällä tavoin hoitaa. Päätöksestä ei liioin voisi valittaa vaan päätös olisi lopullinen ja täytäntöönpanokelpoinen.
Kuluttajavirastossa pitäisi todella tehdä uudistuksia mikä tarkoittaisi henkilöiden vaihtamista. Virasto ei oikeasti toimi kuluttajan asialla vaan on aikalailla yritysten ja muiden viranomaisten tarpeiden ohjailtavissa.
Artikkelissa ollaan täysin oikeassa että on monia asioita joihin ryhmäkannetta olisi voinut jo käyttää, mutta uskallusta tai tahtoa, esim. painostuksen takia ei ole ollut. Vai onko kyse rahan puutteesta?
Se on selvää että nykypäivänä ryhmäkanne ei ajaa mitää asiaa koska se ei ole edes peloitteena. Monet firmaa kerää rikollisesti ja lainvastaisesti valtavia tuottoja kusettamalla isoa joukkoa asiakkaita vähäisellä vahingolla. Toiminta jatkuu koska on täysin tiedossa että kuluttajavirastoa johdetaan täysin munattomasti vaikka minkäälaista otetta.
Wilska pitäisi laittaa vaihtoon ja äkkiä.
Eiköhän kohta tule Parkcom vs. Saviaho KKO:n päätös. Tämän jälkeen kuluttajavirastolta odotetaan todellakin toimia noiden laittomasti perittyjen 40 euron maksujen takaisinperinnäksi. Eikö tässä viimeistään pitäisi käyttää joukkokannetta?
Ei pelkoa että sellaista tulisi tapahtumaan. Kyllähän kuluttaja-asiamiehen on suojeltava Parkcomin oikeuksia pahoilta yksityisautoilijoilta!
Rahojen periminen Parkcomilta sentään on mahdollista mutta ei huijari firma Parkpatrolilta. Nimittäin kyseinen toimari on manipuoloinut yritykset siten että se firma joka harrasti valvontaa parkpatrolin nimellä on muutettu toiseksi firmaksi ja perustettu uusi firma nimellä parkpatrol. Eihän tässä laitonta ole mutta moraalisesti tuomittavaa ja osoittaa vain kuin kyseisen toimarin ja yrityksen arvomaailma perustuu puhtaalle huijauksen periaatteelle. Nyhdetään rahaa ja kun oikeudenpäätöksiä odotellaan "yhteisessä asiassa" pistetään vanha firma konkkaan jottei korvauksia tarvitse maksaa ja uusi firma samalle nimelle. Kauniistikin sanottuna kusetus touhua.
PP Pysäköinninvalvonta Oy on entinen ParkPatrol joka ajettiin konkurssiin 6.2.2009. Tämä on se firma joka on velkaa autoilijoille. Tilalle on perustettu ParkPatrol Finland Oy joka on samalla nimellä mutta ei ole harrastanut pysäköinnivalvontaa.
Wilskan olisi syytä erota tai erottaa todella nopeasti. Hänelle ei ole munaa (ei myöskään kirjaimellisesti) toimia viraston johdossa jolta odottaisi todellista kuluttajan oikeuksien puolustamista. Virasto silittelee päätä ja yrittää jatkuvasti "sopia" asioita ja asioista yleensä sovitaan yritysten ehdoilla, ei kuluttajan.
Rahojen periminen Parkcomilta sentään on mahdollista
Enpä luule. Eiköhän kupit ole nurin samana päivänä, kun KKO:n tuomio tulee.
Eräässä pienkauppiaiden kokouksessa keski-Suomessa viime vuoden kesällä naureskeltiin avoimesti Marita Wilskan johtaman kuluttajaviraston kevyistä otteista. Kokouksessa itseasiassa kiiteltiin kuluttajasiamien elinkeinoharjoittajia suosivaa asemaa ja toivottiin että hän jatkaa myös jatkossa kuluttajaviraston johdossa turvaamassa yritysten ja elinkeinoharjoittajien etua. Nimittäin vähänkin hankalemmassa tapauksessa kuluttajavirasto ja Wilska kallistuvat yrityksen kannan puolelle välttääkseen mahdolliset oikeudenkäynnit virheellisestä menettelystä.
Muistatteko ParkCom tapauksen kun hovioikeuden päätöksen jälkeenkin vielä Kuluttajavirasto ehdotti että maksu kannattaa maksaa ja sitten kiistää. Ei yksinkertaisesti ollut kanttia ParkComin ja muutaman muun istanssin painostuksen alla sanoa mitään muuta. Tarvittiin Lääninhallituksen päätös kieltää maksujen periminen. Aivan käsittämätöntä mutta täysin linjan mukaista toimintaa.
Suomessa on ollut jo kymmeniä tapauksia joissa ryhmäkannetta olisi voinut käyttää. Ei ole käytetty kun painostus Marita Wilskaa kohtaan mm. elinkeinoelämän suunnasta on niin suurta että sellainen heikkotahtoinen nainen ei muuta kuin vikiseen ja virasto seuraa talutusnauhassa kiltisti perässä.
On käsittämätöntä että lainvastaisella menettelyllä voi kerätä taloudellista hyötyä niin kauan kuin menettely on vähäistä yksittäistä kuluttajaa kohtaan. Tämä on täysin laillisuusperiaatteiden ja moraalin vastaista. Rikoksella saatua hyöyty ei pitäisi jäädä rikolliselle.
Jos minä elinkeinoharjoittajana huijaan 100 000 euroa yhdeltä kuluttajalta niin rosiksessa ollaan. Jos puolestaan huijaan 10 euroa 10 000 kuluttajalta, saan pitää hyödyn itselläni. Miksi?
Siksi että elinkeinoharjoittajien tiedossa on täysin kuluttajaviraston haluton asenne käyttää ryhmäkannetta. Se toimi edes pelotteena, lähinnä naurattaa kuten koko kuluttajaviraston toiminta.
Heh, itse olen ollut osallisena menettelyssä jossa vajaalta 20 tuhannelta ihmiseltä peritiin 5 euroa ja rapiat liikaa maksua kuukaudessa. Kyllähän se toiminta piti lopulta lopettaa mutta brutto tuotto oli kokoajalta yli 250 000 euroa. Ihan mukavasti. Yhtään oikeudenkäyntiä ei tullut vaikka asiakkaat niillä uhkailivatkin. Ei kukaan lähde rosikseen 5 euron takia. Kuluttajavirasto puolestaan piti turpansa kiltisti kiinni kun vähän kiristettiin remmiä.
Ei kukaan lähde rosikseen 5 euron takia.
Ei niin, eikä 50 euron tai 500 euronkaan takia. Pitää olla useampi tonni taikka erittäin tärkeä periaatteellinen kysymys kyseessä, että kannattaa edes harkita, ellei vaatimuksen läpimeno ole vuoren varmaa. Ja sitähän se useinkaan ei ole. Viiden tonnin homevauriosta saattaa tullakin 15 tonnin asianajolasku, jos näyttö ei riitäkään.
Juuri tästä syystä tarvittaisiin se vahva viranomaistaho, joka hoitaisi nämä jutut kuluttajien puolesta ja loisi uskottavan pelotteen. Nykyisellään kuluttajavirasto on lähinnä pelkkä vitsi.
Minkä kumman takia joukkokanteen pitäisi olla jonkun kuluttajaviranomaisen yksinoikeus?
Yleinen joukkokannemahdollisuus pitäisi saada kiireen vilkkaa lakiin. Tämä olisi merkittävä parannus oikeusturvaan.
Yksittäisen virkamiehen toimiminen portinvartijana on tässä - kuten niin monessa muussakin tapauksessa - jälleen käytännössä todettu kansalaisen kannalta erittäin haitalliseksi.
Miksi kuluttaja-asiamiestä ei voisi valita suoralla kansanvaalilla. Kansalaisethan ne kuluttajia ovat, ja tällöin he voisivat valita itselleen parhaimman ehdokkaan. Tietysti joku peruskoulutustaso voidaan edellyttää ehdokkailta.
Miksi kuluttaja-asiamiestä ei voisi valita suoralla kansanvaalilla.
Paras ehdotus todella pitkään aikaan. Kuluttaja-asiamieshän toimii laissa hänelle osoitettujen toimivaltuuksien rajoissa, joten mitään rajatonta valtaa vaaleilla valittava ei saisi, mutta hän voisi kuitenkin toimintamäärärahojen puitteissa vetää omaa linjaansa, valita omat prioriteettinsa ja asettaa omat puuttumiskynnyksensä. Määräajoin uusittavissa vaaleissa katsottaisiin, jatkuuko mandaatti vai olisiko tehtävä syytä antaa jollekin toiselle.
Jos kansalaiset ovat tyytyväisiä KA:han, joka lähinnä vertailee ruokakorien hintoja eri kaupoissa ja keskittyy prosenttimääräisten alennustarrojen laillisuudesta saivarteluun, niin kansalaiset saavat tällaisen kuluttaja-asiamiehen. Jos taas halutaan aggressiivista haukkaa, joka aktiivisesti kehittää oikeuskäytäntöä kuluttajain edun nimissä käyttäen päättäväisesti koko arsenaalia, mikä viranhaltijalle lailla on suotu, valittakoon tällainen.
Juuri näinhän sen pitäisi olla - kuluttajat valitkoon itse oman edunvalvojansa.
Eli Marita Wilskalle sitten vain kenkää, tuskinpa itse osaa erota. Taitaa kyseessä olla jonkinasteinen suojatyöpaikka hyvällä liksalla.
Ehdotus vaaleista on hyvä. Ongelma on vain se että ensin pitäisi säästää asiasta lakia. Lain muuttaminen taas edellyttää hallitukselta lakiehdotusta eduskunnalle jota ei tule. Hallituksessa on puolueita ja poliitikkoja jotka saavat vaalitukea suurilta yrityksiltä ja korporaatioilta joiden etuja valvoo EK. Eli sitä kuuluisaa suomalaista korruptiota ...
Miten olsi yksityis ihmisen petostapauksiin ryhmäkanteen uloittaminen. Mikäli ykistyinen ihminen tekee samankatlataisen petoksen 3 tai useammalle henkilölle, olisi näillä yksityishenkilöillä oikeus ryhmäkanteella rankempaan rangaistukseen tekijää kohtaan. Nythän on niin että esim huuto.netissä voi huijata velkaisena mennen tullen, siitä tulee vaan lisää velkaa ulosottoon joka tunkee sulle lisää häiriömerkkei. Miten olisi että ryhmäkanteita voisi yksityishenkilöt petos tapauksissa nostaa ryhmäkanteen petosten tekijää kohtaan ja vaatia vankeutta sekä valtion korvaamaan menetetyt varat.
Lähetä kommentti